Tänään matkataan hetkeksi pois tammikuisesta Suomesta.
Saanko esitellä:
Sympaattinen, upea Nisyros.
Kosin eteläpuolella sijaitseva pikkuinen Nisyros on Kosille samaa mitä hurmaava Symi on Rhodokselle; suosittu päiväretkikohde ja monille turisteille tuttu vain sellaisena. Täällä käydään nopeasti katsomassa tulivuoren kraateria ja palataan lounaan jälkeen Kosille.
Kannattaa joskus harkita pidempääkin visiittiä. Yli 40 Kreikan saaren kokemuksella voin sanoa, että Nisyros on yksi Kreikan saarten pieniä jalokiviä.
Vulkaanisella Nisyroksella on maisemat, jollaisia et löydä mistään muualta Kreikasta. Koko saari on itse asiassa tulivuori, keskellään läpimitaltaan 4 km leveä caldera. Calderan sisällä on useita kraatereita, joista suurin ja tunnetuin on 4000 vuotta vanha Stefanos. Nisyroksen tulivuori on edelleen aktiivinen mutta nukkuu, viimeksi se on purkautunut vuonna 1888.
Nisyrokselle pääsee lyhyellä laivakyydillä "isoveli"-Kosilta. Nopealla aluksella matka taittuu alle tunnissa, hitaalla pikkulaivalla kuten Kosin ja Nisyroksen väliä päivittäin seilaavalla Panagia Spilianilla matka kestää kaksi tuntia.
Nisyroksella on runsaat 1000 asukasta ja saarella on neljä kylää: pääkylä Mandraki, kalastajakylä Pali sekä calderan reunalla roikkuva Emporios ja huikean kuvauksellinen Nikia.
Vaikka Nisyros kuuluu Dodekanesian saariryhmään, sen arkkitehtuuri muistuttaa Kykladeja valkoisine, tasakattoisine taloineen ja sinisine ikkunoineen ja ovineen. Saaren arkkitehtuurille tyypillisiä ovat myös kauniit, pienten kivien muodostamilla mosaiikeilla koristellut aukiot.
Pegasus-mosaiikki yhdellä Mandrakin söpöistä aukioista.
Vierailin Nisyroksella viime huhtikuussa, ja löysin hiljaisen, vielä talven jäljiltä nukkuvan saaren. Ennen kuin Kosin päiväretkialukset aloittavat sesonkinsa toukokuussa, saari nukkuu ja useimmat majapaikat ovat kiinni.
Sesongin ulkopuolella Nisyroksella vieraileva Kreikan matkaaja saa nauttia saaren upeista nähtävyyksistä kuten Stefanoksen kraaterista omassa rauhassa, mutta toisaalta palvelut ovat harvassa ja päiväsaikaan ruokapaikkojakin voi olla vaikea löytää.
Pääkylä Mandrakin merenrantaa halaava alue tuo minulle paikoin mieleen miniatyyriversion Mykonoksesta. Kun tuulee, aallot lyövät täällä suoraan rantakadulle ja rakennusten seiniin ihan niinkuin Mykonoksen "Pikku Venetsiassa".
Mandrakin rantakatu päättyy kylän pienelle piilossa sijaitsevalle rannalle, jonne pääsee kallioisen niemen kärjen kiertäviä portaita.
Ensimmäisenä päivänä löysin kylästä kaksi auki olevaa ravintolaa, joista toisesta sai vain lihaa. Toisesta sai muutaman kasvisruoka-annoksen, kuten kuvan briamin (tuttu pöperö monelle Kreikan kävijälle), mutta ei kalaa. Sain kuulla, että kalaa saa huhtikuussa vain Nisyroksen kalastajakylästä Palista.
Hiilihydraattitietoiselle kala-kasvissyöjälle tilanne, jossa ei voi kuin tehdä kompromisseja :)
Näkymä Mandrakin kattojen yli Panagia Spilianin luostarilta.
Luostarin kirkolle vievillä portailla minua vastaan tuli hääseurue. Myöhemmin, viinilasillista rantakadun kahvilassa nauttiessani sain kutsun samaisen pariskunnan hääjuhliin, jonne kaikki kyläläiset ovat tervetulleita. Juhlat jäivät kuitenkin väliin.
Mandraki on varmasti yksi hurmaavimmista Kreikan saarten pää"kaupungeista" joissa olen käynyt.
Autottoman keskustan pikkuiset labyrinttikujat näyttävät ensin toivottomilta suunnistaa, mutta koska kylä on hyvin pieni, ei tarvitse eksyä kuin pari kertaa kunnes kujien logiikka alkaa hahmottua. Sain vaellella täällä aivan yksin. Päivittäisillä kävelyillä vastaan tulevat ihmiset saattoi laskea kahden käden sormilla. Niin kaunista ja rauhallista.
Kreikkalainen ystäväni Marianna ei suotta ole kaikki nämä vuodet sanonut, että aivan varmasti tulen rakastumaan Mandrakiin. <3
Mandrakin tuuliselle rannalle oli huhtikuisena sunnuntaina uskaltautunut lisäkseni yksi henkilö. Minä en sentään heittäytynyt auringonottoon vaan ihailin keväistä kukkaloistoa ja aina niin syvänsinistä merta.
Unikot...! <3
Panagia Spilianin luostari.
Lempikatuni Mandrakissa. Otin ehkä sata kuvaa näiden portaiden joka kulmasta....
Sain kuulla, että Mandrakin rantakatua ei meinaa samaksi paikaksi tunnistaa vain kuukautta myöhemmin, kaikkien ravintoloiden ollessa auki ja kadun täyttyessä niin kreikkalaisista kuin ulkomaalaisista turisteista.
Minä sain seurakseni vain yhden paikallisen valokuvaajan ja muutaman hääjuhlien vieraan. :)
Käydään seuraavaksi saarikierroksella saaren muissa kylissä ja tietysti calderalla.
EMPORIOS
Emporioksen kylä vaikuttaa ensi näkemältä hylätyltä. Autiot rauniotalot luovat aavemaista tunnelmaa, mutta siellä täällä erottaa muutamia kunnostettuja, asuttuja taloja. Emporios on aikoinaan ollut saaren merkittävimpiä asutuskeskuksia, mutta nyt kylän asukasluku on alle 30.
Tutustuin vierailullani mm. ateenalaiseen taidemaalariin, joka oli ostanut yhden kylä rauniotaloista ja oli kunnostamassa sitä taiteilijaretriitiksi.
Klikkaa kuva isommaksi
Emporioksen sijainti on äärimmäisen kuvauksellinen; kylän laelta avatuvat 360 asteen näkymät ympäri saarta. Otin kuvan tulevan taiteilijaretriitin katolta. Ehkä se on jo valmis...? :)
Näissä maisemissa kelpaa maalata, arvaan...
STEFANOS
Kun auto laskeutuu Emporioksen jälkeen alas calderan pohjalle, tuntuu kuin perinteinen Kreikka jäisi taakse ja lipuisi johonkin toiseen maailmaan ja ulottuvuuteen. Ajaessasi calderaa halkovaa tietä aution ja hiljaisen maiseman keskellä vulkaanisten mineraalien värjäämien vuorenrinteiden kohotessa ympärillä olo on melkein aavemainen. Out of this world?
Calderan läpi kulkee yksi tie, joka päätyy Stefanoksen kraaterille.
Kartasta näemme, kuinka laajan alueen saaresta caldera kraatereineen muodostaa.
Klikkaa kuva isommaksi
Huomasin, että tulivuoren erityistä tunnelmaa oli vaikea tallentaa kuviin.
Kraaterin pohjalla kulkiessani minusta tuntui kuin kävelisin suunnilleen eri planeetalla, olin melkein hengästynyt tunnelman ainutlaatuisuudesta.
Maan uumenista kohoava höyry, rei'istä kantautuva vaativa suhina, jalkojen alla tuntuva kuumuus... kävelin tulivuoren päällä...! Ulkomaailmallista tunnetta vahvisti se, ettei kraaterilla ollut ketään muita vierailijoita kuin minä ja kuskini. Kesällä täällä on aamusta iltaan bussilasteittain ihmisiä.
[vimeo 250456391 w=640 h=360]
Nisyros Stefanos Crater from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Stefanos on yksi maailman suurimmista ja parhaiten säilyneistä hydrotermaalisista kraatereista.
Upea, ainutlaatuinen paikka.
NIKIA
Nikian kylä calderan toisella laidalla tunnetaan Nisyroksen kuvauksellisimpana.
Etenkin pittoreski pääaukio Porta (kuvassa) on saaren kuvatuimpia kohteita. Jälleen, sain aukion itselleni... Tosin, nälkääni en saanut sammutettua sillä yksikään Nikian ravintoloista ei ollut auki. Off-season-matkustuksella on puolensa ja puolensa.
No, sain ainakin ruokaa silmilleni. Nukkekotimaisen pieni ja sievä Porta on todellakin kuvauksellisin aukio jonka olen Kreikassa kohdannut.
Klikkaa kuva isommaksi
Klikkaa kuva isommaksi
.
PALI
Kalastajakylä Pali on Nisyroksen toiseksi suurin kylä Mandrakin jälkeen. Suuntaa tänne mikäli olet merenelävien ystävä; kylästä löydät saaren ainoat kalatavernat.
Jos reippailu kiinnostaa, Paliin pääsee Mandrakista kävellen noin tunnissa.
Myös tulivuorelle pääsee Mandrakista jalkaisin, sinne on useita vaellusreittejä, osa vaativiakin.
Söin Palin rantakadulla (ainoana asiakkaana) Nisyros-reissuni ainoan kalaruoan. Joka katosi nälkäiseen vatsaani niin nopeasti, että en ehtinyt edes ottaa kuvia - poikkeuksellista tälle ruokamatkailijalle ^_^
*
Sympaattisten kylien ja dramaattisten maisemien Nisyros on helmi. Pikkuinen saari palkitsee vierailijansa pysäyttävän upealla luonnolla, toinen toistaan kuvauksellisemmilla taskukokoisilla kylillään ja autenttisella Kreikan saaren tunnelmallaan. Täällä et ehkä saa taksia huhtikuussa, mutta koet aidon pienen kyläyhteisön tunnelman - ja ystävyyden. Minullakin olisi jo ollut kämppä ja osa-aikatyö saarella kahden ja puolen vuorokauden vierailun jälkeen <3
Asema suuren mainstream-turismisaaren naapurina ja Kosin standardipäiväretkikohteena samalla hyödyttää mutta myös harmittaa saarelaisia. He toivoisivat useamman vierailijan jäävän Nisyrokselle pidemmäksi aikaa. "Moni näkee vain kraaterin ja Mandrakin rantakadun lounasravintolan, sitten he palaavat Kosille. He eivät koskaan tutustu Nisyroksen perinteisiin ja kulttuuriin."
Minä jo odotan että pääsen saarelle uudestaan. Tunteeko joku teistäkin samoin? Kuka on käynyt Nisyroksella? :)
.
Kaipaatko vinkkejä Kreikkaan? Tsekkaa Suuri Kreikka-hakemistoni, matkatarinoita ja vinkkejä kymmenistä eri Kreikan kohteista saarittain listattuna. Jos suunnittelet pakettimatkaa Kreikkaan, myös tästä jutusta voi olla hyötyä. :) Kohteet ovat viime kesäkaudelta mutta melkein kaikki samat kohteet ovat matkanjärjestäjien valikoimassa myös tulevana kesänä.
Olipahan eilen taas päivä. Ainekset olivat kasassa ikävällä tavalla vieläkin jännittävämpään lopputulemaan, mutta onneksi kaikki selvisivät omista seikkailuistaan lopulta hiellä ja väliaikaisesti kohonneella pulssilla.
Meillä oli eilen illalla sovittuna sisareni kanssa treffit Las Vegasissa kello 18.00. Äiti ja minä lähdimme Vegasia kohden Los Angelesista, sisareni Helsingistä.
Aamu valkeni Los Angelesissa jälleen kirkkaana ja aurinkoisena. Tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni Uber-kyydin joka heitti meidät miellyttävästi ruuhkattomia teitä 45 minuutissa Venice Beachilta Downtownin Greyhound-asemalle.
Edellisyönä en meinannut saada unta kun jännitin, ehtiikö sisareni tunnin vaihtoajallaan Tukholmassa Vegasin lennolleen. Hänen piti Tukholmassa vielä tsekkautua sisään Vegasin lennolle koska oli ostanut lennot erikseen. Jos Helsingin lento olisi yhtään myöhässä, sisareni missaisi jatkolennon (budjettireissaajaluonteena hän oli varannut myöhäisemmän, halvemman Helsinki-Tukholma-lennon). Rauhoituin kun kello 04.00 Kalifornian aikaa tuli viesti että sisko oli Vegasin koneessa. Myöhemmin saimme kuulla, että ehtiminen oli 10 minuutista kiinni.
Bussi lähti etenemään reittiään Los Angelesista San Bernadinon kautta Vegasiin viime vuodelta tutuissa maisemissa. Katselin ohi kiitäviä erämaamaisemia ja muistelin, kuinka viime vuonna samainen matka starttasi Losissa sateisessa säässä pilvien väistyessä kun lähestyimme erämaaosuutta.
Rentouduin ja avasin läppärini. Greyhoundin ilmainen wi-fi-yhteyskin näytti toimivan tällä kertaa joten ehtisin vastata matkan aikana blogikommentteihin. Mukava matka edessä, ja pian tapaisimme siskoni. Mieli oli iloinen ja odottava.
Tämän selfien jälkeen meni 10 minuuttia, kun bussista alkoi yhtäkkiä kuulua korkeaa ujellusta.
Hetkeä myöhemmin kuljettaja ohjasi bussin tien sivuun. Kuski tarttui mikkiin ja kertoi tilanteen vähintään rehellisesti ja suoraan:
"Folks, I am really sorry, but it seems we have a mechanical failure and it's pretty serious. I can see some smoke coming from the back."
Bussiin laskeutui hiljaisuus. Kuski pyysi kaikkia pysymään paikoillaan ja lähti ulos tarkistamaan tilanteen. Seuraavat minuutit tuntuivat venyvän ja venyvän, kuski oli ulkona ehkä 10 minuuttia mutta se tuntui puolelta tunnilta. Tuntui, kuin kaikki matkustajat olisivat pidättäneet hengitystään.
Erittäin helposti huolestuvana ja herkästi ylireagoivana luonteena tunsin pulssini alkavan kohota. Haisiko täällä savu..? Bensa...? Miksi kuski viipyi ja viipyi...? Katseeni vaelteli muissa matkustajissa jotka vastasivat yhtä hämmentyneillä katseilla. Käytävän toisella puolella istuva teinipoika totesi lakonisesti ystävälleen, "Ok, if the gas gets in, how long 'till we gonna die? We can't get out. The folks in the back rows will die first, right?"
Voisiko se kuski nyt palata sisään...!
Aloin tarkkailla ohi ajavien autojen ikkunoita, katsottiinko niistä bussiamme? Jos bussimme olisi tulessa, kai ohiajavista autoista luotaisiin meihin järkyttyneitä katseita..?
Ei. Kukaan ei katsonut bussiimme päin. Ei me varmaankaan oltu tulessa ainakaan.
"I'm scared", kuulin teinipojan sanovan.
Sitten kuski palasi.
"Minulla ei ole hyviä uutisia, kaverit. Bussi ei liiku tästä mihinkään, meillä on vuoto." (En ymmärtänyt mikä vuoto). "Sanon suoraan että nyt istutaan tässä hyvä tovi, ottakaa iisisti. Todennäköisesti menee ainakin neljä tuntia että saamme korvaavan bussin hakemaan meidät".
Bussiin levisi kollektiivinen "Eihhhelvetti".
Neljä tuntia? Mitä, miksi? Olimme ajaneet Losista vasta alle kaksi tuntia, eikö tähän nyt saada uutta bussia sen aiemmin? Ilmeisesti ei.
Kuuntelimme seuraavat pari tuntia kun kuski yritti puhelimessa saada meille apua, ja tilanne sai välillä jo absurdin koomisia piirteitä kun puhelimen päähän saatu mekaanikko ei suostunut (!) lähtemään meitä kohti ennenkuin hänelle annettaisiin täsmälliset GPS-koordinaatit. "Sir, what is your problem? You cannot miss us, it's a freakin' Greyhound bus by the road, you cannot miss us..!!" kuski huusi.
Bussin oma GPS ei toiminut eikä ilmeisesti monen matkustajan puhelimenkaan. En tajunnut mistään mitään. Kuski huusi kerta toisensa jälkeen että nyt tarvitaan ne GPS-koordinaatit ja eikö kellään ole antaa niitä. Kellään ei ollut. Joku reittiä tarkasti seurannut fiksu matkustaja meni lopulta puhelimeen selittämään mekaanikolle minkä exitin olimme viimeksi ohittaneet ja missä kohtaa Interstatea olimme, mutta mekaanikko ei vakuuttunut. Lopulta kuski luovutti. "I've just talked to the stupidest person on earth" hän selvitti meille.
Aivan käsittämätöntä.
Oli tautisen kuuma ja osa matkustajista alkoi voida pahoin kuumassa ja tunkkaisessa bussissa jossa ilmastointikaan ei tietenkään enää toiminut kun moottori oli sammutettu. Kuski kuitenkin kielsi ketään menemästä ulos koska hän oli vastuussa matkustajien turvallisuudesta ja olimme vilkkaan highwayn sivussa, emme virallisella levikkeellä ja taukopaikalla.
Lopulta eräs ahdistuneen oloinen nuori nainen vetosi kuskiin että hänen oli pakko päästä ulos tupakalle rauhoittuakseen. Tässä vaiheessa olimme istuneet tien sivussa jo runsaan tunnin, ja bussissa oli jo ehditty kuuluttaa diabeteslääkkeitä tai jotain makeaa lääkkeensä unohtaneelle diabeetikko-matkustajalle. Levottomuus lisääntyi koko ajan. Kuski varmasti tajusi että pian meillä olisi suurempi ongelma käsissä matkustajien saadessa suljetussa ja kuumassa bussissa ahdistus- ja sairauskohtauksia, ja hän antoi viimein luvan mennä ulos.
Minulla oli lopulta ihan rauhallinen olo, minulle riitti tieto ettei moottori ollut aikeissa räjähtää. Ainoa huolenaiheeni oli juoman loppuminen, sillä olin pakannut mukaan alle litran vettä.
Aika kului ja seurasin auringon laskemista ikkunan takana.
Lopulta saimme hyviä uutisia.
[vimeo 243534718 w=640 h=1138]
On The Greyhound 18.11.17 from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Korvaava bussi saapui viimein viiden aikaan auringon juuri laskiessa.
Matka jatkui pinkiksi ja oranssiksi värjäytyvän taivaan alla hiljaisuuden vallitessa. Pian saimme juotavaakin seuraavalta huoltoasemalta.
Onneksi tilanteesta selvittiin lopulta vain säikähdyksellä ja pitkällä kärsivällisyyden koettelemuksella, kukaan ei saanut sairaus- tai aggressiokohtausta. Jälkimmäinen skenaario olisi sekin voinut hyvinkin olla mahdollinen; jokuhan olisi saattanut käydä riehumaan kuumuuden ja epävarmuuden käydessä sietämättömäksi. Tuntui kieltämättä hullulta, ettei Greyhoundilta pitkään aikaan osattu sanoa milloin pelastava bussi oikeasti pääsee paikalle. Absurdista mekaanikosta puhumattakaan.
Sellainen roadtrip Vegasiin tällä kertaa.
Pitkiksi venyneiden tuntien aikana ehdimme myös jännittää, saahan Vegasissa odottava siskoni tiedon myöhästymisestämme. Jos hän ei kuulisi meistä mitään, hänhän pelästyisi suunniltaan kun meitä ei kuulu sovittuun aikaan bussin normaalin aikataulun mukaisesti. Sisareni puhelin ei toimi Yhdysvalloissa (katsokaas, me olemme sitä museopuhelin-sorttia...), joten ainoa yhteydenpitokeino on Messenger jota sisko käyttää tabletillaan. Koska Greyhoundin wi-fi ei toiminut seistessämme tien poskessa, en voinut lähettää hänelle Messenger-viestiä.
Niinpä lähetin tekstiviestejä Mr. Karkkipäivälle ja toiselle siskolleni ja käskin heitä ilmoittamaan Vegas-siskolle Mesen kautta tilanteestamme. Koska Suomessa oli tuolloin aamuyö, ei tietenkään ollut takeita siitä oliko kukaan hereillä lukemassa näitä viestejä. Lopulta Mr. Karkkipäivä soitti minulle ilmeisessä "juhlakunnossa" (lauantaiyö....), ja hetken tuntui vaikealta saada häntä ymmärtämään ettei siskolleni voinut soittaa. Sain hänet lopulta tajuamaan mistä on kyse ja juhlakuntoinen mieheni sai viestin eteenpäin sisarelleni.
Saavuimme Vegasin Greyhound-asemalle lopulta illalla yhdeksältä.
Jännityksen lauettua rinnassa velloneen huolimöykyn korvasi lämpimän jälleennäkemisen ilo. Vegas. Niin outoa ja odottamatonta kuin se onkin, minä tykkään Vegasista ihan älyttömästi. Tämä selvisi viime vuoden reissulla, ja ilo oli nyt kaksinkertainen.
Tai moninkertainen, kohdatessamme viimein sisareni hotellimme aulassa.
"Huhhuh mikä päivä", sanoin.
"No odottakaas kun kuulette mitä minulle kävi Arlandan kentällä", vastasi sisareni.
Sitä tarinaa en kokonaisuudessaan enää täällä jaa koska eiköhän juttua ole tullut jo tarpeeksi. :) Mutta sisareni oli vahingossa kävellyt transferin ohi ja päätyi lähtevän lentonsa portille ilman boarding passia, ja tajusi olevansa ihan väärällä puolella kun check-inin sulkeutumiseen oli enää 10 minuuttia....
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Oli lauantai-ilta, kello 22.00, ja täällä olimme nyt kaikki. In fabulous Las Vegas.
Hyvää huomenta Venice Beachiltä Los Angelesista.
Aurinko on noussut. <3
Seuraavat neljä viikkoa kuluvat Yhdysvalloissa viimevuotisissa merkeissä :) Ohjelmassa Kaliforniaa, Nevadaa ja sukulointia Utahissa.
Tien päällä on hyvä olla. :)
Eilisestä lennosta ja aikaerosta johtuen en vieläkään ole päässyt kiinni viime päivien kommentteihin vastaamisessa, pahoittelut siitä. Katsotaan, jos tässä vaikka Whole Foodsilla pyörähdyksen jälkeen ehtii muutamaan jälleen vastaamaan aamupalaa syödessä :) (Heräsin neljältä ja olen vain odottanut että Whole Foods aukeaa....)
Huomenta kaunokaiset!
Olemme jälleen ideoimassa Pohjolan Matkan kanssa uutta kauneus-teemaista lukijamatkaa, ja tällä kertaa kohteena olisi kotoisasti meidän oma Helsinki.
Lukijamatkalla Tallinnassa
Ulkomaille suuntautuvissa matkoissa on aina omat, erilaiset kustannusrakenteensa. Kotimaan matkan voi toteuttaa pienemmillä kustannuksilla ja tiiviimmällä aikataululla, jolloin budjetti tai käytössä oleva aika eivät kenties rajaa yhtä paljon mahdollisuuksia osallistua.
Moni on esittänyt kiinnostusta osallistua "kauneushörhöjen" ohjelmallisiin tapaamisiin, mutta kaikilla ei ole varaa tai aikaakaan lähteä ulkomaille suuntautuvalle matkalle. Nyt toiveissa olisi pieni hemmotteleva viikonloppureissu jolle useammalle olisi helpompi päästä mukaan :)
Meitä kutkuttelisi järjestää rento kaksipäiväinen (pe-la tai la-su) minireissu Helsinkiin keväällä.
Matkaohjelmassa olisi kiinnostavia vierailuja kauneusalan kohteisiin kuten aiemmillakin matkoilla, rentoilua mukavassa hotellissa (Pohjolan Matkan Piia kertoi mm. hotelliuutuudesta, jossa "olisi kiva lökötellä lämpimässä kattouima-altaassa huimien näköalojen äärellä pimenevässä illassa ja nauttia vaikka kuoharia".... Ooo, ei kuulosta pahalta..!) ja vapaata shoppailuaikaa, tai mitä nyt Helsingissä haluaakaan tehdä.
Vierailulla Mádaran tehtaalla Riikassa
Itse kun olen niin matkailu- ja elämysorientoitunut niin pää pursuaa kaikenlaisia muitakin ideoita spa-hoidoista viinimaistajaisiin... :D
Tällaiset tietysti lisäävät kustannuksia, eikä yhden yön reissulla ole määräänsä enempää aikaa ohjelmalle, mutta tämän vuoksi halusinkin heittää ilmaan avoimen tiedustelun kiinnostustanne koskien. On varmasti järkevää selvittää, olisiko tällaiselle reissulle lähtijöitä ylipäänsä :)
Ideoita saa esittää vapaasti :)
Minusta ajatus Helsingin matkasta on mahtava ja olisi älyttömän kivaa päästä taas vähän "luokkaretkeilemään" kanssanne :) Lopulta, aiempien lukijamatkojen perusteella mahdollisuus viettää aikaa muiden samanhenkisten kauneudesta kiinnostuneiden seurassa, onkin ollut reissujen antoisinta sisältöä. Ja tätähän voi tehdä myös kotimaan rajojen sisällä :)
Miltäs Helsingin lukijamatka kuulostaa? :)
Pohjolan Matkalta toivottiin myös ajankohdan kartoitusta. Tällä hetkellä potentiaalisia ajankohtia olisivat viikonloppu ennen pääsiäistä tai viikonloput sen jälkeen; 23.-24.3. tai 6.-7.4. tai 13.-14.4. (nämä ovat perjantaista lauantaihin -päivämääriä, myös lauantaista sunnuntaihin on mahdollinen ja todennäköisesti tällöin useammalla työssäkäyvällä olisi mahdollisuus päästä mukaan.)
Kiinnostuitko? :) <3
Huomenna olen siellä taas. Kreikassa.
Ja tiedättekö mitä, tällä kertaa matka on aivan supererityinen <3 Joo, se on vain viikon mittainen, mikä tietysti tekee siitä jo poikkeavan, mutta tällä kertaa matka ei ole omani vaan olen ikäänkuin saanut toimia pienenä matkanjärjestäjänä ja räätälöidä matkaohjelman seurueelle, johon kuuluu lisäkseni Mr. Karkkipäivä ja hänen vanhempansa :)
Joku pitkän linjan lukija ehkä muistaa, että veimme mieheni kanssa kolme vuotta sitten Anoppi Karkkipäivän Kreikkaan, kun hän oli toivonut joskus pääsevänsä "turkoosin meren äärelle".
Matka oli oikein onnistunut ja Kreikka teki Anoppiin niin syvän vaikutuksen, että hän halusi viedä sinne miehensäkin. Appi Karkkipäivä puolestaan ei ole kovin matkailusta innostunut henkilö, eikä niin piittaa Suomen ulkopuolelle lähtemisestä. (Eikä kaikkien tarvitsekaan, se on ok :)) Hän ei ole koskaan käynyt Kreikassa.
Epäilinkin, ettei Anoppi saisi puhuttua Appea mukaan - vaikka koko ajan toivoin hartaasti että se onnistuisi, koska pääsisin jälleen jakamaan rakkaan Kreikkani vielä yhden rakkaan ihmisen kanssa :) Ja se on ihan parasta.
Kuinka ollakaan, Appi Karkkipäivä saatiin kyytiin, ja nyt meidän neljän hengen konkkaronkka suuntaa Sannin Kreikan Matkat -toimiston hengessä Egeanmerelle :)
Sain vapaat kädet räätälöidä matkaohjelma, ja tältä se näyttää:
Lennämme Santorinille, jossa viivymme kolme yötä. Santorini kuuluu mielestäni ehdottomasti Kreikan ensikävijän kohteisiin (ainakin jos minä saan suunnitella matkan ;)), saari on yksinkertaisesti maineensa ansainnut klassikko, kauneudessaan omaa luokkaansa.
Santorinilta suuntaamme rakkaimmalle lempisaarelleni Parokselle, jonne olen todennut voivani vaikka muuttaa. Paroksella on kaikkea - ilman niitä 10 000 turistia joiden kanssa saat jakaa Santorinin ^_^
Paroksella vietämme kaksi yötä. Vuokraamme auton ja kierrätän porukkaa lempipaikoissani saaren ympäri. Pääsiäismatkalla löysin Parokselta uuden viehättävän kyläihastuksenkin, Marpissan..!
Viimeisiksi päiviksi siirrymme Ateenaan tutustumaan antiikin klassisiin nähtävyyksiin. Jos nyt ei Appea saada ylös Akropolille niin ainakin hän voi kertoa nähneensä sen ;) ;D <3
(Oli kyllä harmi että jouduin luopumaan Amorgoksesta tällä reissulla, olin jo niin päättänyt että menemme sinne, mutta logistiikan realiteetit tulivat vastaan. Amorgos sijaitsee niin syrjässä Kykladien laivareitillä, ettei sinne pääse Santorinilta mitenkään menettämättä matkustukseen yhtä tai kahtakin matkapäivää. Lentokenttää saarella ei ole.)
Ahh, tämä on niin mahtavaa. Olen niin innoissani...! Jo sekin on harvinaista herkkua että saan viettää Kreikassa aikaa mieheni kanssa. :)
Seuraavalla viikolla siis luvassa taas pieni nojatuolimatka Välimeren maisemiin.
Tervetuloa mukaan, horiatiki odottaa :)
Kuten kerroin aiemmin, kävin Soulissa syömässä Michelin-tähdellä palkitussa vegaaniruokaravintolassa. Kyseessä on buddhalaista temppeliruokaa tarjoava Balwoo Gongyang.
Mitä on temppeliruoka? Se on Korean buddhalaisuudessa käytetty ilmaisu munkkien syömälle kasvisruoalle. Temppeliruoalle on ominaista vegaanius sekä tiettyjen ruoka-aineiden kuten sipulikasvien (sipuli, valkosipuli, ruohosipuli jne) puuttuminen.
Balwoo Gongyang -ravintolaa ylläpitävät Soulin Jogye-temppelin munkit ja se sijaitsee Insa-dongin kaupunginosassa Jogye-temppeliä vastapäätä.
Insa-dongista tulikin lempikaupunginosani Soulissa - kiitos munkkien ruokavalion, alueella on kaupungin tihein kasvisruokaravintolakeskittymä. :)
Balwoo Gongyang on niin suosittu että illalliselle tulee varata pöytä mielellään vähintään viikkoa aiemmin. Minä olin varauksineni liikkeellä myöhässä, eikä minulle meinattu ensin löytää pöytää ollenkaan.
Balwoossa on tavanomaisista ravintoloista poikkeava pöytäjärjestely; yhtenäisen ravintolatilan sijaan pöydät ovat pienissä, erillisissä huoneissa (kukin oman ovensa takana) ja niihin mahtuu 4-12 henkeä.
Yhden hengen seurueena minun tuli varata koko neljän hengen huone itselleni, ja ainoa jäljellä oleva vapaa aika tämän koon huoneeseen Soul-viikollani oli vain 90 minuuttia. Koska en halunnut menettää tilaisuutta päästä osaksi näin erityistä kasvisruokaelämystä, varasin tarjotun ajan tiedostaen, että se on aivan liian lyhyt aika pitkän maistelumenun nautiskeluun. Se sitten vähän kostautui ja verotti ruokailuelämystä, mutta sille ei voinut mitään.
Maistelumenuja on pituudeltaan kolme, joista valitsin keskimmäisen nimeltään Maeum, Awareness Of Mind.
Kolmanteen tulee varata koko ilta eli siihen minulla ei olisi ollut mahdollisuutta - enkä kyllä usko että vatsaakaan, keskimmäisen menun massiivisuuden todettuani ^_^
Ruokailutila oli yksinkertainen ja sanalla sanoen jopa karu. Tunnelmallisuutta tässä pienen luokkahuoneen mieleen tuovassa "kopperossa" ei ollut, mutta toisaalta, se on varmastikin linjassa buddhalaisuuden periaatteiden kanssa. Ruokailutilanne ei ole nautiskelutilanne - mikä toisaalta on jonkin asteisessa ristiriidassa ravintolakonseptin kanssa.
Seinällä oli pointtia alleviivaamassa teksti;
"Where has this food come from?
I am ashamed to be eating it.
I will take it as medicine to get rid of greed in my mind
and to keep my physical being in order to achieve enlightenment".
Että hyvää ruokahalua vain syyllisyyden tunteiden keskelle :)
.
Sitten sitä ruokaa alkoi tulla. Ryppäissä. Koska minulla oli vain 90 minuutin aika, ei menua voitu tarjoilla sen oikean rytmin ja jaottelun mukaisesti (joka näkyy yllä olevassa ruokalistassa). Todella harmi, mutta kuten todettua, mieluummin tällainen versio kuin ei Balwoo Gongyang -kokemusta lainkaan.
Ruoka tuotiin huoneeseen pienillä kärryillä, ja erittäin sujuvaa englantia puhuva nuori miestarjoilija esitteli jokaisen annoksen - tosin hengästyttävällä tahdilla ajan puutteen vuoksi.
Ensimmäinen tarjoilu, jossa yhdistettynä kaksi ruokalajia; Suljuksim (tehtävä kostuttaa suu) ja Juksang (korealainen "puuro", meille enemmänkin keitto. Tyypillinen munkkien aamiainen).
Annokset ylhäältä alas (suosikit sydämellä merkattuna):
❤Gaeul cheaso doobujang - syksyisiä vihanneksia ja fermentoitua soijapaputahnaa
❤Muhwagwa - Omija-marjauutteessa säilöttyä viikunaa
Danhobakjuk - bataattikeitto punaisilla pavuilla
Yeongeon Mulkimchi - vesi-kimchiä lootuksenjuurella
.
Kommentit:
Vihannekset ja viikuna-annos olivat oikein maukkaat, vesikimchi "ihan ok", bataattikeitto lähes mauton, kuin vettä ja bataattia ilman mausteita.
Toinen tarjoilu:
(alkuruoka nro. 1)
Annokset vasemmalta oikealle (minun lautasillani ollut ruoka tuntui eroavan jonkun verran menun virallisista kuvauksista):
Neutari beoseot muchae muchim - viipaloitua retiisiä ja osterivinokasta kolme vuotta kypsyneellä gochujang-kastikkeella.
❤Gaeul chaeso geojachae - "stir-fried" (wokattuja?) syysvihanneksia aasialaisella päärynäsinappikastikkeella. Minun kasvikseni eivät olleet paistettuja vaan raakoja, annos oli kuin salaatti.
Bugak - temppelityyliin valmistettuja juuressipsejä
❤Saenma doenjang chamkkae muchim - korealaista jamssia soijapaputahnalla ja seesaminsiemenillä. Minun annoksessani oli myös sientä.
.
Kommentit:
Syysvihannessalaatti ja jamssi(?)-sieniannos olivat erinomaisia ja pursuivat makuja. Päärynäsinappikastike oli todella mielenkiintoinen ja monivivahteinen.
Juuressipseistä päällimmäisessä (valkoinen kuivatulla kasvikoristeella) oli oikein hienostunut maku. Retiisiannos oli mieto ja mitäänsanomaton.
Kolmas tarjoilu, jossa yhdistettynä ruokalajit Dammi (alku/väliruoka nro. 2) ja Seongso (nuudeli-väliruoka).
1 Beoseot jaepi deulggatang - perillansiemenkeitto sienillä. Keitossa oli myös jotain viljaa, veikkaisin hirssiä.
2 Wooung jjim - Haudutettua takiaista (?) soijakastikkeessa
3 Deodeok muchim - deodeok-juurta männynsiemenkastikkeessa
4 Erilaisia korealaisia suolaisia pannukakkuja
5 ❤Neungi beoseot gangjung - uppopaistettua Neungi-sientä gochujang-kastikkeessa.
6 Yeongeunchojeolim - pikkelöityä lootuksenjuurta hapanimeläkastikkeessa
7 ❤Sancho-dubuseon - grillattua tofua ja pikkelöityjä prickly ash -marjoja
8 Temple mandu - temppelityyliin valmistettu dumpling kasvistäytteellä
9 ❤Pyogobeoseot-naengmyeon - kylmiä nuudeleita shiitakesieni-päärynäkastikkeella
.
Kommentit:
Tämä setti oli ihan mieletön (ja harmi tosiaan että se jouduttiin tuomaan eteeni kerralla), sisältäen laajan kirjon hyvin erilaisia makuja, tekstuureita ja lämpötiloja.
Annokset numero 5 ja 7, paistettu sieni ja grillattu tofu, kuuluvat parhaimpiin missään ravintolassa maistamiini ruokiin. Todella persoonallisen, mielenkiintoisen ja vivahteikkaan makuisia jännillä koostumuksilla. Meillä ei varmaan Suomessa näin kiinteitä sieniä kasvakaan, Neungi on purutuntumaltaan ja napakkuudeltaan melkein kuin lihaa. Kevyesti makeantulinen, rapea Neungi-annos menee ravintolakokemusten historiaani ihan killeri-annoksena, todella herkullinen ja aivan erilainen sieniruoka mitä olen missään syönyt. Tällaisia ruokakokemuksia rakastan :)
Tofu-annosta maustaneet luonteikkaat prickly ash -marjat, kuin pieniä pippureita, olivat täydellinen silaus suussasulavalle tofukuutiolle. Nuudeliannoksessakin oli todella hyviä makuja, päärynäinen kastike oli veikeä seuralainen nuudeleille.
Pannukakut olivat tämän satsin pettymys, niissä maistui mielestäni todella vahvasti halpa paistorasva ja mieleen tuli joku Mäkkärin moneen kertaan käytetty rasvaseos. Tietenkään sen ei pitäisi olla mahdollista tämän tason ravintolassa, mutta yhtä kaikki maku välittyi minulle sellaisena.
Voitte uskoa että olin tämän tarjottimellisen jälkeen aivan täynnä ja kiireessä syömisen takia oli jo melkein huono olo. Vatsassa tuntui ikävä möykky joka kerjäsi rauhaa päästä sulamaan.
Kuitenkin, kohta huoneen ovi avautui ja sisään tuotiin neljäs tarjottimellinen...
Meinasin päästää parahduksen, en meinannut uskoa silmiäni kun vasta nyt oli vuorossa:
eli pääruoka, temppeli-cuisinessa lääkinnällinen ateria
Mielenkiintoisesti, pääruoka oli kooltaan väliruokia pienempi. (No onneksi, minun tapauksessani..!)
Tältä tarjottimelta en pystynyt kuin vähän maistelemaan vatsan ollessa niin täysi. Pääruokana oli riisiä pienillä lisukkeilla.
Yeonip-bap - lootuslehden sisällä höyrytettyä riisiä
Doenjang-jjigae - soijapaputahnakeitto
Kahta erilaista temppeli-tyyliin valmistettua kimchiä (kimchi: fermentoitu kasvislisuke, valmistetaan yleensä kaalista tai retiisistä mutta voi lopulta olla melkein mistä tahansa kasviksesta).
Kahta erilaista namul muchimia (kauden kasviksia)
Kahta erilaista jangajjia (pikkelöityä kasvista)
Kommentit:
Pääruoka oli ruokalajeista miedoin ja vähämakuisin. Lootukseen kääritty riisi oli kaunis katsella mutta makua siinä ei ollut, vaikka tarjoilija korosti kuinka lootus tuo riisiin hienostuneen makuvivahteen. Maistoin matkan aikana huomattavasti maukkaampia riisejä katuruokapaikoissa tai perinteisissä superhalvoissa arkiruokaa tarjoavissa noutopöydissä.
Keitossa oli mielenkiintoisia, joskin hyvin mietoja nyansseja juurevan multaisella vivahteella. Kasvislisukkeet olivat vailla syvempää persoonallisuutta poislukien yksi kippo jossa aistin jännää eukalyptysmaista aromaattisuutta.
Ihan hyväkin kyllä että miedoin ja vähäeleisin ruoka tarjoiltiin viimeisenä, olisi kyllä harmittanut jos esimerkiksi Neungi-sieni olisi tuotu pöytään vasta tässä vaiheessa ja vatsa kipristellyt täyteyttään.
Mutta eihän menu vielä tähän päättynyt...
Totta kai vuorossa oli vielä jälkiruoka. Buddhalle kiitos että se oli pieni ^_^
Hongsi-gureum - pehmeää persimonia jamssi- ja päärynävaahdolla
Doraji jeonggwak - hunajaan säilöttyä Balloon-kukan juurta
.
Kommentit:
Sain kuulla tarjoilijalta, että temppeliruoassa ei käytetä lisättyä sokeria vaan jälkiruoissakin suositaan luontaista makeutta. Ei-makean ystävälle jälkiruoka olikin oikein hyvä! Persimoni-vaahto-annos oli ihastuttavan raikas ja Balloon-kukan (?) hunajaan säilötty juuri maistui pehmeältä, miedolta marmeladilta.
Nam!
.
Koko tämä maraton maksoi 65 000 wonia eli 49 euroa. Ei todellakaan paha hinta Michelin-tason ruoasta. Yksi asia aiheutti erityistä hämmästystä: ruokajuomaksi oli tarjolla vain yksi (!) mukillinen lämmintä teetä, eikä sitä tuotu tai tarjottu lisää tarjoiluhenkilökunnan toimesta ennenkuin itse huomautin asiasta. Ehkä tämä on joku temppeliruokailuun niinikään kuuluva asia, ruoan kanssa ei kenties kuulu juoda paljon nestettä..? Tee sopi maultaan kuitenkin oikein hyvin ruokien kaveriksi.
Alkoholi ei luonnollisestikaan kuulu temppeliruokaan, mutta Balwoo Gonyangilla on tarjota viiniä niille seurueille jotka ehdottomasti sitä ruokansa kanssa haluavat. Minä en halunnut.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, ja menu kattoi mukavasti useita korealaiseen keittiöön kuuluvia klassisia elementtejä kuten gochujang-kastiketta, kimchiä, perillan lehtiä, soijapaputahnaa ja suolaisia pannukakkuja - temppelityyliin erittäin hienovaraisesti maustettuina versioina korealaiseen kotiruokaan verrattuna.
En vielä päästä teitä näpeistäni mitä korealaiseen ruokaan tulee, sillä jossain vaiheessa kasaan myös yleisemmän raportin safkarajoitteisen reissaajan yllättävän onnistuneeksi kääntyneestä ruokamatkasta ^_^ Mutta en vyörytä sitä tähän heti perään, chill. :) Välissä ehditään käydä syömässä Kreikassakin :)
Tänään tuli kokeiltua vähän toisenlaista aasialaista naamiota:
Sain viimeisenä Etelä-Korea-päivänäni kokea, mitä Soulin saastetaso pahimmillaan tarkoittaa.
Olimme lähdössä Ellaynan kanssa ulos lounaalle, kun hän tuli huoneeseeni hengityssuojainten kanssa. "Today the micro dust is really bad", sain kuulla, ja Ellayna näytti minulle puhelimestaan saasteapplikaation lukemia tälle päivälle - irvistävä naama kertoo olennaisen. Applikaatio suositti välttämään ulkona oleskelua.
(Kumma ettei minun puhelimeni tällä kertaa antanut hätätiedotettaan... :P)
Tämä ei ole sumua vaan saastepilveä. Huh... :/ Namsan-tornia tuskin näkyy. Ellayna sanoikin, että katsomalla ikkunasta näkyykö kaupungin torneja selviää päivän mikropölytilanne ilman applikaatioitakin.
Nyt ymmärtää kaiken maailman Dustless -tuotteiden tarkoituksenmukaisuuden näillä seuduilla vielä paremmin. Googlailin ja selvisi, että Seoul kuuluu Delhin ja Pekingin seurassa maailman kolmen saastuneimman kaupungin joukkoon.
...ja täällä meinasin selvitä Cetaphilillä...!
Ironinen sattuma että saastepäivä sattui juuri tälle päivälle, kun olin juuri edellisenä iltana kysynyt Ellaynalta miksi osalla ihmisistä on täällä jatkuvasti maskit kasvoillaan (sisätiloissakin, esim. kauppakeskuksissa).
On muuten aika hassun näköistä kun maskin käyttäjät eivät poista suojaimiaan edes selfieitä ottaessaan - esim. pariskunnasta toisella saattaa olla maski eikä hän poista sitä kun pariskunta ottaa yhteistä kuvaa. Maski on siis täällä selvästi toisille ehdoton itsestäänselvyys ja täysin luonnollinen asia, samalla kun on yhtä luonnollista että toiset eivät käytä niitä.
Itse olin luullut, että maskit liittyvät jotenkin sairauksien välttelyyn ja tartuntariskin minimointiin. Miten heikko yleissivistykseni yhä onkaan monissa asioissa. Vaikka voihan saasteitakin epäsuorasti ajatella pahimmillaan sairauteen johtavana asiana...
Koko kaupunki oli harmaan vaipan alla. Uhh, eipä täällä kyllä tosiaan tekisi mieli hengitellä ilman maskeja.
(Miltähän muuten näiden saasteisimpien kaupunkien asukkaiden keuhkot näyttävät... ei varmaan tarvitse tupakoida saadakseen vähemmän puhtaat keuhkot.)
Silti useimmilla ihmisillä ei ollut maskeja.
Tuli sitten tällainenkin muisto matkalta. Vähän erilaineen kangasnaamio...
Ellaynan käyttämät maskit ovat tehokkaampaa, suodattavampaa laatua kuin ohuemmat ja löysemmät "perusmallit" joita kaupungilla näkee eniten. Jotta maski toimisi kunnolla, sen täytyy olla kasvoilla todella tiukasti, ja minun naamioni esimerkiksi on väärin kiinnitetty ja näin ollen heikommin suojaava kun alempi remmi roikkuu vapaana. (Se kiristi niin ikävästi että oli pakko vapauttaa...)
Löysin tänään muuten (kiitos Ellaynan) vihdoin näköalaravintolan yhden pilvenpiirtäjän (Jongno Tower) ylimmästä kerroksesta. Ei mikään paras päivä maisemien ihailuun mutta ainakin mission accomplished. Ja eilen löysin pikkuisen kattoterassin tapaisenkin..! <3
Huomenna jännätään kentällä laukun kiloja... Nyt myönnän, että tuli jo vähän morkkis vaikka en lopulta mitenkään järkyttävää määrää kosmetiikkaa shopannutkaan. Mutta sen verran, että totean riehaantuneeni yli järjellisen hankintasuunnitelman. Kun voihan niitä tuotteita tosiaan tilata netistäkin, ei ihan kaikkea kiinnostavaa tarvitse ostaa paikan päältä (luulen että nettikauppojen postimaksut tulevat vähän edullisemmiksi kuin 60€ lisälaukun maksu lennolle.... :p)
Vielä on tulossa Korea-teemaisia juttuja kuten ulkonäkökeskeisyydestä, kauneudenhoitofilosofiasta, ruoasta ja totta kai noista ostoksista, kaikkea kiinnostavaa en ehtinyt jakaa matkan aikana.
Suurelta osin kosmetiikkamatkalla kun täällä ollaan, niin laitan taas pienen kosmetiikkafiiliksiä-palan tähän väliin.
Minulla on Busanin ja Jejun osuudella mukana kosmetiikkapussukassa vain Soulista ostosteni yhteydessä saamia näytteitä. Niitä saa oikeasti parhaimmillaan pienen kassillisen verran, osa todella anteliaita matkakokoja tai jopa täysiä kokoja kaupanpäällisinä.
(Suurin osa matkatavaroistani + aiemmat kosmeshoppailut ovat Soulin Airbnb'ssäni jonne vielä palaan :))
Kokonaisuutena voi todeta kaikista tällä matkalla käyttämästäni korealaisesta kosmetiikasta, että täällä tosiaan osataan miellyttävien ja kosteuttavien koostumusten ja hyvien tuoksujen maailma. (Miinus vaahtoputsarit Misshaa lukuunottamatta, niiden inspiroimana tulossa putsareiden pH-arvojen maailmaan sukeltava postaus jossain lähitulevaisuudessa).
Putsareina Aritaumista saamani mukavan kokoiset näytteet Iopen kaksoispuhdistus-kaksikosta; täyteläinen voide ja saippuainen vaahto.
Harmi kun en saanut kuvaan toistumaan näiden ihanaa helmiäisenhohtoista sävyä - sävystä tulee ihan mieleen rakas meriponini Meritähti joka on just näiden värinen...! <3
Cleansing Cream on oikein miellyttävän tuntuinen, paksu ja raikkaan tuoksuinen voide (tulee mieleen joku raikas yrtti, mutta ei sellaisella luonnonkosmetiikan yrttimäisellä tavalla). Nyt kun olen sisäistänyt kaksoispuhdistuksen tarpeellisuuden ainakin täällä Korean ilmastossa, huomaan kummasti tykkääväni puhdistusvoiteen rasvaisesta tunteesta, josta ennen en pitänyt yhtään. (Näen sieluni silmin kuinka rasva liuottaa huokosiin painunutta likaa iholtani... <3)
Cleansing Foam on juuri sitä samaa tuttua überpehmeästi ja todella voimakkaasti vaahtoavaa, saippuamaista, nitisevän pinnan jättävää tyyppiä joita täällä on arviolta ainakin 80% vaahtoputsareista. Pidän kyllä itse vaahdon koostumuksesta, mutta en nahkeasta, todella kitkaisesta pinnasta jonka tämän tyyppiset putsarit jättävät iholle. Ainakin minun iholleni.
Cream-putsarin voisin vaikka ostaa, siihen ihastuin, mutta nämä kitkavaahdot jätän hyllyyn.
...kun Ellaynan luona kuvasin tuotteita talouspaperitelinetaustalla, on täällä Jejulla kenties vielä persoonallisemmat kuvausrekvisiitat... ^_^ :D
Skinfood on yksi minua eniten puoleensa vetävä merkki tällä reissulla, ja sieltä olen toistaiseksi ostanut eniten tuotteitakin. Ai kylläpä tekisi mieli ostaa nämäkin, ainakin tuo ihana kasvovesi...<3
Sain näytteet Aqua Grape -sarjan kasvovedestä ja essence lotionista (eli hoitonesteen ja kevyen kosteusvoiteen välimuoto, näin minä tulkitsen - täällä tuntuu olevan kaikista tuotteista vielä yhdistelmätkin - voit valita essence tonerin, toner serumin, toner lotionin, serum lotionin jne jne... :D )
Ihanat, raikkaat tuoksut jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan, niinkuin muidenkin kokeilemieni k-beauty-kosmetiikkatuotteiden, ovat jollain tapaa ihan erilaisia kuin "länkkärikosmetiikan". Virkistävää saada kokea jo pelkästään tuoksun kautta jotain erilaista. Tuoksut eivät siis ole mitään erikoisia, ne vain ovat todella hyviä persoonallisemmalla tavalla kuin mihin länkkärikosmetiikassa olen tottunut.
Kasvovesi jättää tosi hyvän tuntuisen ihon (ei yhtään tahmaa, täällä inhotaan sitä ja myyjätkin aina korostavat eri tuotteista kertoessaan, no sticky, no sticky), ja tätä voisin kyllä ostaa täysikokoisen pullon. Minipullo loppui juuri tänä iltana. Essence lotion on vesimäisen raikas ohut kosteusemulsio, juuri sitä koostumustyyppiä josta pitkään tykkäsin eniten, nyt olen siirtynyt vähän täyteläisempiin fluideihin koska iho on iän myötä kuivunut.
Tonymolyn The Black Tea London Classic -silmänympärysvoiteesta en niin tykännyt, se on liian silikoninen tai synteettisen tuntuinen minun makuuni. Tuntuu vain jättävän sileän, liukkaan kalvon iholle kosteuttamatta tehokkaasti. Tuoksuu teeltä :) Siitä plussaa ^_^
Skinfoodin Black Sugar Perfect First Serum on yksi näitä yhdistelmätuotteita; siinä yhdistyvät kasvovesi ja seerumi ja se olisi tarkoitus laittaa iholle suoraan kaksoispuhdistuksen jälkeen. Tuote on lähes nestemäistä (kuin ne vähän geelimäiset, kosteuttavat kasvovedet) ja jättää ihon hämmästyttävän hyvin kosteutetun tuntuiseksi jo yksinään. Joinain iltoina en enää kokenut tarvetta lisätä päälle lotionia (heheh, niin korealaiseksi en ole rutinoitunut että alkaisin hulluna kerrostaa jos iho tuntuu hyvältä jo yhden tuotteen jälkeen ;))
Tonymolyn Shea Butter -käsivoide on ihana! Täyteläinen, ei liian synteettisen tuntuinen, juuri sopivasti pehmentävä olematta tahmainen. Ja jälleen - niiiin hyvä tuoksu <3 <3
Ainiin - halusin tehdä yhden Jeju-hankinnan...
Innisfreen "mineraali"meikkisarjan No-Sebum Moisture Powder. Kun tässä on mineraaleja Jejulta ^_^ Oikeaa, puhdasta mineraalimeikkiähän tämä sarja ei ole nähnytkään, vaan koostumus on suureksi osaksi synteettinen (silikoniakin ovat onnistuneet tähän irtopuuteriin leipomaan....).
Halusin kuitenkin yhden tuotteen Jeju-muistoksi, ja kun matkapuuteri juuri loppui, tarvitsin uuden cushion-meikkipohjan kanssa käytettäväksi. (Tykkään puuteroida cushion-meikin pintaa ihan aavistuksen jotta poskipuna levittyy päälle paremmin, pinta kun jää aika kosteaksi).
Huomenna on edessä paluu Souliin ja kaksi päivää intensiivistä kosmetiikkashoppailua. Minulla ei ole mitään muuta ohjelmaa noille kahdelle viimeiselle päivälle ^_^
*
Ainiin. Tänään Jeju ja minä tehtiin vähän sovintoa.
Lähdin Hallasanille patikoimaan yhtä vuoren kauneimpina pidetyistä reiteistä, Yeongsil Trailia, ja vaikka alhaalla rannikolla paistoi aamulla aurinko, ylhäällä vuorella näytti tältä:
Minua vastaan tulevat olivat pukeutuneet sadetakkeihin ja kertoivat, että ylhäällä sataa eikä siellä näe mitään paksun pilvivaipan takia.
"Noniin", ajattelin, "niinpä tietysti". Näinhän tämän kuuluu päättyäkin, palaan Jejulta näkemättä edes Hallasania.
Mutta mitä korkeammalle pääsin, sitä ohuemmaksi pilvet kuihtuivat, eikä sadettakaan näkynyt. Ja kun saavuin ylös....
Oih...!
Tuntui, kuin Jeju olisi halunnut ojentaa käden ja tarjota sovintoa.
Tämä vaellus oli aivan fantastinen. Nämä ovat niitä maisemia joiden ansiosta saari on UNESCOn maailmanperintökohteita.
Istuin portailla syömässä eväitäni 1700 metrin korkeudessa ja minulla oli niin hyvä mieli. Ihanaa, että Jejun vierailuni päättyi tällaiseen näytökseen ja pääsin loppujen lopuksi kokemaan sitä, minkä vuoksi saarelle saavuinkin :)
Hyvää yötä ja tavataan seuraavan kerran taas Soulissa. :)
Jaan kanssanne muutamia havaintoja joita olen tehnyt korealaisista tavoista tai muusta, joka poikkeaa siitä mihin olen omassa ympäristössäni tai muissa länsimaissa tottunut.
Koreassa riisutaan ulkokengät sisälle tullessa niinkuin meilläkin, ja sisällä jalkaan sujautetaan mukavat tossut. Näin osa tekee varmaan Suomessakin, mutta korealainen erikoisuus ovat muoviset kylppäritossut. Sisätossut jätetään kylppärin ulkopuolelle ja kylpyhuoneen puolella vaihdetaan omat, kostean ympäristön tossut. Airbnb-emäntäni mukaan Koreassa tykätään kosteista, jopa märistä kylpyhuoneista minkä vuoksi muoviset tossut ovat siellä tarpeen. Ellaynan luona oli vähän totuttelemista ja muistamista tossujen vaihdossa vessassa käydessä :D
Suihkun jälkeen tapana ei ole pyyhkiä kylppärin lattiaa vaan se jää märäksi. Mielessä on käynyt homeongelmat mutta ainakaan Ellaynan aina-märässä kylppärissä ei näkynyt mitään kasvustoja... ^_^
(Busanin kämppäni kylppäri-crocsit päätyivät eilen jalkaani sadekävelylle.... tein ehkä vähän tuhmasti lainatessani niitä mutta tulivat tarpeeseen kun itsellä ei ole mitään sadetta pitävää jalkinetta mukana..)
Koreassa tyypillisesti käytetty kylpypyyhkeen koko vastaa meillä vähän suurempaa käsipyyhettä, sitä ei välttämättä saa edes kiedottua itsensä ympärille.
Soul-emäntäni Ellayna kertoi varaavansa erikseen länsimaisille Airbnb-vierailleen isot "länkkäripyyhkeet" koska tietää, että muualla on totuttu käyttämään kookkaampia pyyhkeitä vartalon kuivaamiseen, mutta esimerkiksi täällä Busanin Airbnb'ssä pyyhkeet ovat sitä maksikäsipyyhe-luokkaa.
Ravintoloista ei löydä veitsiä, eikä niitä oikein näy olevan korealaisissa kodeissakaan, lukuunottamatta isoja keittiöveitsiä ruoan valmistukseen.
Ruokailuun käytetään lusikkaa ja metallisia puikkoja. Lusikalla syödään riisi, keitto ja kaikki nestemäiset ruoat, puikoilla kaikki muu. Ruokaan ei kuulu koskea sormin. Veitsettömyys varmaan pätee monessa muussakin aasialaisessa maassa, eli se ei sinällään ole erikoisuus aasialaisesta keittiöstä puhuttaessa, mutta saattaa aiheuttaa välillä pulmia ainakin meikäläisittäin ruokaa pilkkomaan tottuneelle.
"Pöperöruokia" kuten bibimbapia syödessä en veistä kaipaakaan, mutta olen kokenut "hieman" haastavaksi pilkkoa isompia kala- tai kasvispaloja tai poistaa kalasta ruotoja... Onko joku koskaan yrittänyt irrottaa ruotoja lusikan ja syömäpuikon avulla...? ^_^
Toistaiseksi en ole kehdannut tuijottaa muita ruokailijoita selvittääkseni, miten paikalliset irrottavat kokonaisista kaloista ruodot koskematta kalaan sormilla - muulla tavalla kuin sylkemällä suuhun päätyneet ruodot täysin estoitta lautaselle. Tätä olen todistanut parissakin ravintolassa.
Harvinainen näky: ulkoilmakahvilapöytiä DDP:n design-puiston yhteydessä
Aasian ensikertalaisena en ole voinut olla kiinnittämättä huomiota Euroopassa niin yleisen "terassikulttuurin" puutteeseen. Terassikulttuuri: istuskellaan ravintoloiden, baarien tai kahviloiden ulkoilmatarjoilualueella lasillisella tai kahvilla melkein mihin aikaan päivästä tahansa. Tämä on erityisen yleistä Keski- ja Etelä-Euroopassa (- ja myönnän että itsekin tykkään siitä aika lailla ;))
Kahviloita Etelä-Koreassa kyllä on, mutta niillä ei ole terasseja.
Täällä jää alkoholipitoisten juomien nautiskelu minimiin, kun en pääsekään terasseilemaan :) Ja ihan hyväkin varmaan, eihän viinilasillisen tarvitse aina kuulua ohjelmaan.
Terassien sijaan suosittu istuskelupaikka Soulin keskustassa on Cheongyecheonin virta. Täällä näkee nuoria oluttölkkeineen.
Kysyessä paikalliselta, mistä Soulissa löytää kattoterassin, on vastaus Itaewonin kaupunginosa. Tässä muutama harvinaisuus.
Soulin keskustassa ei näe päiväsaikaan ketään istumassa rennosti "yksillä" viihtyisällä terassilla - koska terassityyppisiä anniskelu/ruokailualueita ei ylipäänsä ole. Ei myöskään Busanissa. Niitä löytää harvakseltaan tietyistä kaupunginosista kuten Itaewonista, ja ne liittyvät ennen kaikkea yöelämään.
Lasillisella istuminen ainakaan keskellä päivää ei kuulu täällä tapaan. (Sallittehan yleistyksen, varmasti täällä joku juo ravitsemusliikkeissä alkoholia päiväsaikaankin mutta se, tai lasillisen nauttiminen vaikka ystävää tavatessa, ei ole yleistä.)
Alkoholia kyllä kulutetaan reilustikin, mutta se kuuluu yöelämään tai pitkän kaavan illallisen yhteyteen. (Suosituimpiin juomiin kuuluu paikallinen vodka soju).
Olen kohdannut hämmentävän paljon avointa, estotonta ja äänekästä syljeskelyä kaduilla ja pari kertaa ravintolassakin. Joku ihan sivistyneen näköinen ihminen saattaa oikein kakoa jotain klimppiä kurkustaan keskellä katua ihan "muina miehinä". En nyt tiedä onko tämä todellakin yleinen tapa Koreassa, mutta ainakin on erikoinen sattuma että olen törmännyt niin moneen syljeskelijään.
Äänekkäästi maiskuttaminen syödessä lienee jo monelle tuttu ilmiö Aasiasta. Suuta ei pidetä pureskellessa kiinni vaan syödessä kuuluu maiskuttaa eikä sitä pidetä epäkohteliaana. Tiedän korealaisten lisäksi ainakin kiinalaisten syövän näin. (...ja tiedän yhden ystävän joka ei kestäisi tällaisessa ruokaseurassa hetkeäkään...! ^_^)
Korealaiset eivät suosi Googlea vaan käyttävät tiedonhakuun paikallista hakukonetta Naveria. Google ei kuulema tarjoa kovin hyvin sitä mitä korealainen netistä etsii, eikä esimerkiksi Google Maps toimi täällä kunnolla. Google Mapsia ei kannatakaan käyttää Koreassa löytääkseen paikkoihin.
Täällä ei ole eurooppalaisissa (tai amerikkalaisissa) suurkaupungeissa niin yleisiä lehti- ja virvokekioskeja. Joo, jonkinlaisia virvokekojuja näkee välillä jollain kadulla, mutta ne eivät ole meidän tyyppisiä lehtikioskeja ja niiden tiheys on olematon verrattuna vaikka Pariisiin, Ateenaan tai New Yorkiin. Meni vähän aikaa kun mietin, mitä katukuvassa puuttuu. Vihdoin tajusin; ei kioskeja. (Lähikauppoja toki on joka korttelissa.)
Täällä ei vaikuttaisi olevan meille niin tuttua keltaisen lehdistön lööppikulttuuriakaan, ainakaan minun silmiini ei ole osunut kaupoissa sanomalehtien lööppisivuja. Mielenkiintoista.
Nyt minä sanon taas hyvää yötä, aikeeni päästä nukkumaan ennen keskiyötä eivät näköjään tule toteutumaan tällä reissulla... :P
