Tiedättekö mikä on maailman suosituin lentoreitti?
Yllätytte: se on eteläkorealainen kotimaan reitti Soulin Gimposta Jejun saarelle.
Tiheimmillään lentoja Soulista Jejulle lähtee kymmenen minuutin välein ja reittiä liikennöi viisi korealaista lentoyhtiötä. Kyseessä on siis sanalla sanoen pirun suosittu kohde. Ja speksit kuulostavatkin fantastisilta; vulkaaninen, trooppinen paratiisisaari, "Korean Havaiji", maisemat niin ainutlaatuiset että osa saaresta on nimetty UNESCOn luonnonperintökohteeksi. Traveller.comin mukaan "puhdasta Instagram-kultaa"; dramaattisia tulivuorimaisemia, maanalaisia luolia, upeita vaellusreittejä ja kuvankauniita rantoja.
Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Jeju island Biosphere Reserve
Tällä pohjalla voi sanoa, että odotukset ovat korkealla.
Mutta - jo majapaikkaa etsiessä hämmennyin. Selailin kuvia Bookingissa, Hotels.comissa ja Airbnb'ssä ja majoitusilmoitusten kuvat saaren eri alueista olivat sanalla sanoen vähemmän pittoreskeja. Halusin majoittua johonkin kivaan, viehättävään kylään tai tunnelmalliseen pikkukaupunkiin kahden viikon miljoonakaupunkioleskeluni jälkeen, ja kuvittelin tehtävän olevan helppo nakki Jejun kaltaisella saarella. Majoitushakupalveluiden kuvat maalasivatkin ihan erilaista kuvaa.
Lonely Planetin oppaasta olin lukenut suosituksen majoittua Jejun eteläpuolelle Seogwipoon joka on saaren toiseksi suurin asutuskeskus pääkaupunki Jeju-si'n jälkeen. Lounarin mukaan Jeju-si ei ole erityisen viehättävä ja kuvailee pienempää Seogwipoa kuvauksellisemmaksi vaihtoehdoksi jonka sijainti on parempi vaellusreittienkin kannalta. Lopulta valitsin Seogwipon epämairittelevista kuvista huolimatta ja buukkasin vaeltajien suosiossa olevan hostellin. Kyllä todellisuus maisemien puolesta varmasti olisi paikan päällä jotain muuta.
Mutta ei se ollut. Puolentoista tunnin bussimatkan aikana Jeju-si'n lentokentältä Seogwipoon ikkunoiden ohi lipui arkisia maisemia jotka eivät saaneet kättä hapuilemaan kameraa kohti kertaakaan. No, ehkä tämä bussi vain ei kulje sellaista reittiä, joka näyttäisi saaren parhaita puolia..?
Kuva: Wikimedia Commons
Viimeistään kyydin saavuttaessa saaren suosituimman ja eksklusiivisimman resort-kylän Jungmunin aloin miettiä, onko minussa matkailijana jotain ihan pielessä tai kemiat täysin vinksallaan korealaisten lomasaarten kanssa, kun paikka kitscheine viihdemuseoineen ja geneerisine hotellikomplekseineen vailla aidon kylän tunnelmaa näytti minusta aivan kamalalta. Vai onko aasialaisilla turisteilla vain erilainen maku ja mieltymys lomasaarten suhteen kuin eurooppalaisilla...? Tai - ehkä täällä ei ylipäänsä ole viehättäviä "postikorttikyliä", jospa aasialaiset saaret ovat kaiken kaikkiaan tyyliltään ja rakennusarkkitehtuuriltaan niin erilaisia, ettei täällä voi odottakaan kohtaavansa Välimeren saarten tyyppistä idylliä...? En tokikaan odottanut samanlaisia kyliä, mutta en kuitenkaan tällaista epätunnelmallisuutta.
(Kuulisin todella mielelläni kokemuksia jos lukijoiden joukossa on aasialaisilla saarilla tai maaseudulla matkustelleita, kertokaa minulle että täällä on myös niitä postikorttikyliä... :))
Vien teidät nyt mukanani kierrokselle Seogwipon suosituimmille ja vierailijan kannalta kiinnostavimmille alueille; satamaan, vesiputouksille, ravintolakaduille ja ostoskaduille.
Seogwipon keskustaa halkova pääkatu on nimetty saarella 50-luvulla vaikuttaneen, Korean merkittävimpiin taidemaalareihin kuuluvan Lee Jung Seopin mukaan.
Lee Jung Seop näkyy täällä kaikkialla; hän on selvästikin hyvin rakastettu Jejulla vaikka ei ollut syntyjään saarelta ja asui täällä vain muutamia vuosia ennen kuolemaansa.
Seogwipon keskusta on jyrkkää. Osa Lee Jung Seop -kadusta muutamine sivukatuineen on autotonta kävelykatualuetta.
Taidetta Taepyong-ro-kadun varrella, takana nousee kävelykatualue.
Ostoskatu Jungjeong-ro. Tämän kadun varrella ovat mm. kaikki kosmetiikkaliikkeet.
Toinen ostoskatu Jungang-ro.
Tässä on majapaikkani, Gudeok Guest House, Hiking Inn (vaalea kerrostalo kuvan keskellä).
Yläkeskustan ravintolakatu.
Vilkkain ruokapaikka kaupungissa on Olle Market -kauppahalli, olin tosi iloinen kun putkahdin tänne eilen illalla nälkäisenä. Oli kivaa löytää paikka täynnä elämää vähän aavemaisen hiljaisten katujen jälkeen.
Satamakatu, tämä on osa kaupungin pisintä "food specialized street" -aluetta nimeltään Chilshimni Food Street.
Satamaa ilta- ja yövalaistuksessaan kehutaan Seogwipon turistiesitteissä "not to be missed" -materiaaliksi.
En tiedä olenko minä sitten joku esteettisen matkailun snobi vai ovatko Kreikan tai Sveitsin kameraa rakastavat kyläidyllit yksinkertaisesti vain hemmotelleet minut piloille, kun en kertakaikkiaan voinut yhtyä esitteiden ylistykseen, ja minusta koko Seogwipo vaikutti tuikitavalliselta tai jopa tylsältä kaupungilta vailla erityistä charmia.
Eilisen kohokohta oli ehdottomasti auringonlasku, joka piirsi taivaalle todella kauniin valonäytöksen. Kuin Jejun versio revontulista...
Katselin näytöstä melkein tunnin ja värien kirjo tuntui muuttuvan intensiivisemmäksi minuutti minuutilta. Seisoin Saeyengyon sillalla ja minut valtasi tuttu, maailmaan rakastunut tunne ja harmitus Seogwipon epätunnelmallisuudesta valui hetkellisesti pois.
Kyllä se varmasti on luonto joka Jejulla on se juttu, urbaanit ympäristöt voin jättää omaan arvoonsa. (Jungmun? Valitsen Santorinin, kiitos.) Mutta näyttää pahasti siltä, että luontokokemukset tässä UNESCON maailmanperintökohteessa ovat vaarassa jäädä väliin Jeju-visiitilläni.... :( Nyyh.
Syy?
Nohh, arvatkaas mikä pälähti tänään jälleen puhelimen näytölle:
Käännös: "Älä käytä tänään kello 10:stä eteenpäin laivayhteyksiä äläkä lähde kalastamaan".
Soul-emäntäni Ellaynakin oli viivalla; hyvin pian tämän hätätiedotteen jälkeen sain häneltä viestin, jossa hän kertoi Japanista päin tulevan taifuunin tuovan Jejulle rankkoja sateita viikonlopuksi.
(Ellayna on kuin mun "Etelä-Korean äiti", huolehtii koko ajan että onhan minulla kaikki kunnossa <3)
Tällaista tiedossa. Möööö...
Tänään aamupäivällä sää oli vielä aurinkoinen ja puolipilvinen. Turisti-infossa suositeltiin siirtymään sisätiloihin viimeistään kello 15.00 jolloin sateen oli määrä alkaa.
Käytin rajallisen ajan tehokkaasti hyödyksi ja vierailin Seogwipon kahdella vesiputouksella joista toinen on UNESCOn listalla.
Jeongbang-putous.
No, se näytti vesiputoukselta. :) Pieneltä sellaiselta.
Matkalla toiselle putoukselle kuljin tunnetun Chilshimni-ruokakadun kautta.
...mutta... missäs täällä nyt sitten on niitä ravintoloita..? Ilman kylttiä en osaisi heti arvata tätä katua ruokaan erikoistuneeksi. Chilshimnin varrella on Seogwipon tihein ravintolakeskittymä - ainakin kaikkien esitteiden ja kadun varrella olevien karttojen mukaan...
Whoa, on täällä ainakin yksi - - - terassi...! ^_^
...mutta muuten ravintolatarjonta jäi hyvin vaatimattomaksi. En tiedä missä ne sitten piileskelevät.. Kuljin katua lounasaikaan eikä yksikään silmiin osunut ravintola näyttänyt edes olevan auki.
Toisella puolella katua maisemat eivät myöskään tenhonneet...
Joo, hemmetti. Taidan olla muutaman muun saaren pilalle hemmottelema. :(
Tai maisemasnobi. :(
Satama-alue on nimeltään Songsang-dong, ja täälläkin maisemiin yhdistetään hartaasti Lee Jung Seop. Kaikissa turistikävelyreittien opastekylteissä mainitaan, miltä alue on näyttänyt juuri taiteilija Leen silmin. :)
Täältä ei varmaankaan voi lähteä käymättä vielä hänelle omistetussa museossa.
Songsang-dongin "keskusta"; parin ravintolan ja matkustajakodin luoma keskittymä.
Tästä on 15 minuutin kävelymatka Seogwipon tärkeimmälle nähtävyydelle, UNESCOn kohteisiin kuuluvaan Cheonjiyeonin vesiputoukselle.
Se näyttää tältä.
Eli... aika lailla samanlaiselta kuin edellinenkin vesiputous.
Kaunis, mutta pääsymaksun arvoinen..? No... Onhan noita putouksia nähty. Mutta nyt on rastittu listalta kaikki Seogwipon tärkeimmät alueet ja nähtävyydet. :)
Ja... minulla on Jejulla vielä kolme päivää jäljellä. Jos säätiedotukseen on luottaminen, istun niistä suuren osan sisätiloissa sateen ropinaa ja tuulen ulvontaa kuunnellen. Turisti-infosta sanottiin, että sunnuntaina saattaa olla selkeämpää. Voin kuitenkin ilmeisesti unohtaa niin kovasti odottamani vaellussuunnitelmat. :´-( Odotin Hallasanin vuoren patikan olevan Etelä-Korean matkani kohokohtia.
No, säälle ei mitään voi. Ja joka tapauksessa, olen iloinen että pääsen kokemaan myös toisenlaista Koreaa vastapainona Soulin ja Busanin kuhinalle. Jejulla on ainakin hyvin erilaista.
Kuva: Visit Korea
Hallasanin huipulta.
*
Loppupäivä kuluikin sitten koneen äärellä, ja samaa puuhaa on varmaan luvassa huomenna ja ylihuomenna. Aamulla se sitten selviää - piippaako puhelin taas hätätiedotettaan. Ainakin nyt on aikaa syventyä perusteellisesti K-Beautyn maailmaan :) <3
(Kuva on hostellini katolta jossa on yhteinen keittiö ja chillailu-alue, ja taustalla omistajapariskunta kiinnittää pressuja kattoterassin oviin myrskyn varalle.)
Täytyy sanoa, että K-Beauty-genren arvostetuimpiin blogeihin kuuluva Snow White And The Asian Pear on niin hyvin ja mukaansatempaavasti kirjoitettua kosmetiikkafiilistelyä ja tihkuu niin harrasta perehtyneisyyttä, että tätä lukisi vaikka ei a) olisi kiinnostunut tippaakaan aasialaisesta kosmetiikasta tai b) kosmetiikasta ylipäänsä. Olen valtavan iloinen tästä löydöstä.
Että tervetuloa vain, taifuuni. :) Sunnuntaihin mennessä tiedän ehkä kaiken korealaisesta kauneusfilosofiasta ^_^
Heräsin tänä aamuna siihen, että puhelin vinkui pistävällä, korkealla äänellä jollaista en ole aiemmin kuullut puhelimeni pitävän.
Kömmin unenpöpperössä luurin luokse ja näytöllä luki hätätiedote. Ja tekstiä korean kielellä.
Mitä..?? Hätätiedote..? Mitä täällä tapahtuu? Mitä tuo teksti tarkoittaa..?!
Katsoin ikkunasta ja eilinen upea maisemani oli vaihtunut tällaiseen:
Johan oli herätys. Hetken kuluttua luuri alkoi vinkua hätäilmoitustaan uudelleen ja minulle tuli kiire heittää vaatteita päälle ja lähteä alas selvittämään mitä viesti oikein tarkoitti. Pitääkö tässä oikeasti huolestua..?
En ole ikinä vastaanottanut puhelimeen hätäviestejä aiemmin. Onko joku muu..?
Kun puhelin jatkoi itsepintaista huutoaan ("Katso lisää painamalla" -toiminto ei todellakaan kertonut mitään "lisää" tai valottanut mitä minun tulisi tehdä), ehdin hetken oikeasti vähän pelästyä. Olin jo kämpän ovella mutta palasin heittämään reppuun passin, kameran ja läppärin, tärkeimmät pelastettavat asiat jos tässä nyt oli suunnilleen joku taifuuni-evakuointi kohta edessä.
Hissiä odotellessa mietin sitäkin, uskaltaako tässä edes lähteä 27. kerroksesta hissillä vaan pitäisikö mennä portaita. Ei, se tuntui kuitenkin hätävaran liioittelulta. Rakennuksessa oli hiljaista ja rauhallista, ei täällä kukaan muu ollut pinkomassa kiireellä ulos.
Asuintalossani, valtavassa toimistoja, kauppoja ja asuntoja sisältävässä pilvenpiirtäjässä Busanin Marine-cityssä, on aulassa 24 h auki oleva vastaanottotiski. Kipitin respaan ja ojensin luuriani tiskin takana istuvalle sedälle.
"Aaah, it rain", mies vastasi hymyillen ja näytti käsillään ylhäältä alas tulevaa liikettä. Siis mitä, hätäviestissä ilmoitetaan sateesta..?
"So it's nothing serious? Everything's ok?" kysyin, mutta respan mies ei osannut enempää englantia vastatakseen tähän tiedusteluun
Asiasta varmistuakseni menin aulatason minimarkettiin jonka myyjän toivoin osaavan paremmin kertoa mistä on kysymys. Hän vahvisti, että hätäviestissä vain tiedotettiin erittäin rankasta sateesta.
Okei. No, tulipahan nyt tällainenkin erikoisuus koettua. Maa, jossa tavallista voimakkaammasta sateesta ilmoitetaan ihmisille yleisellä hätätiedotteella.
No, tänään todellakin sataa.
Eipähän ilmeisesti tarvitse lähteä katsomaan Busanin nähtävyyksiä. :/
Kymmeneltä sää oli "kirkastunut" tämän verran.
Harmillisesti minun oli kuitenkin pakko lähteä sateen läpi ruokakauppaan, sillä minulla ei ollut kämpillä mitään muuta syötävää kuin edellispäivän junaeväiden jämät (--> yksi kananmuna ja pari kirsikkatomaattia).
Lähimpään isoon ruokakauppaan (alakerran minimarketissa ei ole kuin prosessoituja snack-ruokia) on 10 minuutin kävelymatka, ja perille päästyä olin sateenvarjosta huolimatta kuin uitettu koira.
Kengät näyttävät kuvassa kuivilta mutta sitä ne eivät ole, sukista pystyi puristamaan vettä kun pääsin takaisin kotiin...
Nyt 13.03 sade on vähän heikentynyt ja näyttää tältä. Syön lounaan kämpillä ja ehkä uskallan sitten lähteä ulos senkin riskillä, että sade todennäköisesti voimistuu jälleen jossain vaiheessa ja sitten menee mun toisetkin kengät.... Noita kauppareissun kenkiä saa kuivatella varmaan pari päivää.
Mielenkiintoisia reissuhaasteita: ottaako ainoiden jäljelläolevien kuivien kenkiensä kastumisriski (ja jopa pilaantumisriski, osa kaduista melkein tulvii) vai jäädä nököttämään neljän seinän sisään? Ja menettää toinen kahdesta täydestä Busaniin varaamastani päivästä..? Huokaus.
Teille blogin lukijoille minulla on kuitenkin myöhemmin tänään vielä kivaa "ohjelmaa" toisen postauksen muodossa. ;)
Ei mulla muuta kuin ensitunnelmat uudesta Airbnb-kämpästäni Busanissa, room with a view:
Busanin Haeundae Beach on Korean suosituimpia rantoja
Kotikatuni
Yö tässä huoneessa maksaa alle 30 euroa. En tiedä harmittaako jo että viivyn Busanissa vain kolme yötä...
Täällä kello näyttää lounasaikaa, lähdenkin tästä Haeundaen Food Alleylle joka kartan mukaan löytyy tuolta biitsin kupeesta rantakadun päästä. :)
Maailma on pieni.
Minä olen Suomesta ja serkkuni Jared vaimonsa Jadenin kanssa on Yhdysvalloista ja tänään kohtasimme Soulissa Etelä-Koreassa Jaredin ja Jadenin ollessa 9 tunnin stop-overilla matkalla Thaimaasta Havaijille.
Tapasin Jaredin ja Jadenin viimeksi marraskuussa kun olimme Utahissa, ja Insta-menestyjä Jared yritti antaa minulle oppeja siitä kuinka minäkin voisin menestyä ja saada lisää seuraajia. En tehnyt neuvojen mukaan ^_^
Instagramin asema on muuten aika mieletön Yhdysvalloissa. Serkkuni julkaisee huikean kauniita kuvia Utahin luonnonpuistoista ja voisi halutessaan elää sillä. Ainakin pariskunta pystyy mukavasti rahoittamaan matkustelunsa Instagram-tuloilla. :) Hämmästyttävää tässä on se, että Jaredin ei edes tarvitse ottaa kuvia itse - hän julkaisee pääsääntöisesti toisten kuvia ja antaa näin heidän tileilleen näkyvyyttä. Tällaisellakin Insta-työllä voi elää. Itselläni ei energia riitä Instaan panostamiseen, minusta on kiva pitää se lähinnä spontaaneja kännykällä ikuistettuja hetkiä jakavana hauskana ja rentona kanavana.
Tänään siellä on jaettu sateisia kuvia Soulista. Tänään satoi melkein koko päivän.
Sateenvarjojen täyttämässä katukuvassa on minusta jotain tosi esteettistä, seisoin eri katujen varsilla minuuttitolkulla räpsimässä kuvia ohikulkevista sateenvarjoista.
:)
Viimeisin kosmetiikkapäivitys matkalta: cushionit alkavat vetää minua puoleensa yhä enemmän ja enemmän. Tänään löysin ihan parhaan sävyvalikoiman (ja koostumukset) tähän mennessä: Aritaum jossa myydään Hanyul-, Laneige-, Mamonde- ja Iope -brändejä. Näistä kolmella viimeisellä on cushion-meikkipohjia ja niistä löytyi laajin tähän saakka näkemäni sävyvalikoima, oli taittosävyjäkin viileästä neutraaliin ja lämpimään.
Ostoskassiin päätyi lopulta pitkän vatvomisen jälkeen Iopen Air Cushion Cover.
Laneigen Anti Aging BB Cushion oli sekin niin upean näköinen iholla että en tiedä pitääkö hemmetti sekin ehkä vielä ostaa ettei jää kaivelemaan. Saahan sen annettua sitten vaikka äidille lahjaksi jos tuntuu myöhemmin turhalta hankinnalta :D ^_^ (Olen saanut äitini käyttämään meikkipohjaa vasta nyt eläkeikäisenä :) <3)
Täytyy sanoa että olen kyllä kumma otus kun en ole jaksanut cushion-meikkipohjiin pahemmin tutustua aiemmin (tähän mennessä kokeiltuna vain L'Orealin jota ei kyllä voi verrata näihin korealaisiin), nämähän tekevät ihan fantastisen kaunista jälkeä. Rakastan kuulasta, ohutta ja raikkaan, luonnollisen näköistä meikkipohjaa, "keijuihoa", ja näillä saa juuri sellaisen. (Vaadin muuten tänään Aritaumissa myyjää hakemaan minulle puhtaan applikaattorin, en suostunut testaamaan testereiden likaisilla ällötyksillä.)
Ooo, shiny...!
Minunhan piti jättää kosmetiikkaostokset vasta viimeisiin matkapäiviin mutta ehmh, kummasti on jo tuota nyssykkää kertynyt makuuhuoneeni kaappiin... Tunnustan, että joka päivä olen kävellyt kassan kautta ulos jostain kosmetiikkaliikkeestä - tai useammasta. Want-listakin alkaa täyttyä uhkaavasti... No, kosmetiikkahan oli yksi syistä tullakin Etelä-Koreaan, joten en tunne huonoa omaatuntoa. Nyt kun täällä ollaan ja on mahdollisuus shopata suoraan itse liikkeissä versus nettishoppailu, niin tokihan tilaisuus hyödynnetään :)
Olen ostanut myös kahteen lempiruokaani liittyvää kosmetiikkaa, en voinut vastustaa...! Juustoa ja kananmunaa...! :D <3
Eilispäivä alkoi pienellä ei-suunnitellulla retkellä Kerzersin rautatieasemalle, koska matkalaukkuni kävi vähän seikkailemassa.
Ensimmäistä kertaa minä, henkilö, joka tultuani ryöstetyksi matkoilla (ja Suomessakin) pariin otteeseen, kyttään matkatavaroitani neuroottisesti, jätin laukkuni junaan pidettyäni sitä tiukasti silmällä koko matkan ajan. Ei voi käsittää mitä aivoissa välillä tapahtuu.
Junan saapuessa Neuchâtelin asemalle kävelin mieheni perässä junan välikköön jossa matkatavaroita säilytetään, katsoin kun mieheni otti omat laukkunsa, ja kävelin kylmän viileästi ulos jättäen oman oranssin laukkuni siihen lattialle.
Olin ehtinyt kävellä jo hyvän matkaa ulos asemalta kun tajusin, että jotain puuttuu. Juoksin takaisin junalle, se oli vielä laiturissa mutta sen lähtöä takaisin Berniin kuulutettiin juuri, ja yritin kuumeisesti muistaa missä vaunussa olimme istuneet. Minuutti siihen että juna lähtee. Neljä vaunua. Syöksyin paniikissa vaunun ovesta toiseen. Ei missään oranssia laukkua. Saamari.
Juna lähtisi ihan kohta, minun oli hypättävä pois. Oliko tämä edes se sama juna jolla olimme tulleet..? Tässä vaiheessa Mr. Karkkipäiväkin oli ennättänyt laiturille (jätin hänet hölmistyneenä seisomaan kadulle kun tajusin että laukkuni puuttui) ja juoksi kohti sitä ainoaa vaunua jossa en ollut vielä ehtinyt käydä. Mies ehti viimeisen vaunun kohdalle kun juna nytkähti liikkeelle. "Tuolla se on...!" mies huusi. Oranssi laukku seisoi paikoillaan vaunun välikössä. Ja sitten se lipui edestämme junan lähtiessä takaisin kohti Berniä.
Ei helvetti, miksi mä en mennyt juuri tuohon vaunuun..? No, sitä oli turha miettiä. Syöksyin lipputoimistoon ja tungin itseni jonojen ohi luukulle keskeyttäen jonkun miesressukan lipun oston, "I have an emergency!" huusin (hahah, kuulostaa vähän turhan dramaattiselta näin jälkikäteen...)
Selitin tilanteen; voitaisiinko junan henkilökunta yrittää tavoittaa mahdollisimman nopeasti? Sain kuulla, että junassa ei ollut tänään muuta henkilökuntaa kuin kuljettaja, sillä se on paikallisjuna jossa lipputarkastuksia tehdään vain satunnaisesti. Voisiko virkailija sitten soittaa junan seuraavalle pysähdysasemalle? Ei, hän ei voi tehdä sitä. Hämmentävän epäavuliaan oloinen virkailija ojensi minulle junayhtiön käyntikortin ja sanoi, että minun tulee itse soittaa junayhtiöön ja hoitaa asia. Hän ei voisi tehdä mitään auttaakseen minua laukun kanssa. Saisinko edes junavuoron numeron, jotta osaisin selittää puhelimessa mihin junaan laukkuni jäi? "Ei, minulla ei ole tietoa junien numeroista", nainen vastasi. (!!!!!!!!!)
Soitin sitten BLS:n numeroon ja sieltä vastasi ystävällinen, englantia hyvin puhuva mieshenkilö joka antamieni kellonaikatietojen perusteella heti tiesi mistä junavuorosta on kysymys. Hän vahvisti, ettei junassa ollut henkilökuntaa ja kuljettajaa puolestaan ei voi tavoittaa puhelimitse ennenkuin Kerzersin asemalla, joka on seuraava asema jossa juna pysähtyy pidemmäksi aikaa. Mies soittaisi minulle takaisin kun olisi saanut kuljettajan kiinni. Juna pysähtyisi Kerzersissä 25 minuutin kuluttua.
Se oli pitkä puolituntinen. Olin niin vihainen itselleni, mikä helvetti minua vaivaa kun kävelen junasta ulos ilman laukkua?? Passi ja pankkikortit olivat onneksi pikkurepussa selässäni, mutta sinne menisi taas läppäri. Näin jo itseni kirjoittamassa blogiin uudestaan tämän tyyppistä kirjoitusta kun läppärini varastettiin marraskuussa 2012 Lissabonin rautatieasemalla. *itutti.
40 minuuttia myöhemmin puhelin soi.
Huojennus.
Laukkuni oli tallella ja viety Kerzersin aseman toimistoon. Saisin laukun kuitenkin vasta seuraavana aamuna, sillä asema oli menossa kiinni 7 minuutin kuluttua. No, se oli pieni paha suuren huojennuksen keskellä.
Ostaessani illalla kaupasta hätäaputarvikkeina hammasharjan ja meikinpuhdistusliinat, saatoin jo vähän nauraa tilanteelle. Ei hyvänen aika miten hajamielinen sitä ihminen voi välillä olla. Ironian huippu, että olin koko Bern-Neuchâtel -matkan ajan kuikuillut penkkien välistä junan välikköön, että onhan oranssi laukku vielä siellä. (Minulta on kerran viety laukku junan väliköstä Suomessa.) Ja sitten kun ollaan perillä, jätän laukun junaan.
Huokaus.
No, se siitä seikkailusta. Laukku vietti jännän yön Kerzersin pienellä asemalla. Tai ehkäpä vähemmän jännän kuin minä Neuchâtelissa, kun mietin, oliko laukusta mahdollisesti ehditty viedä jotain. Mutta kaikki oli tallella.
*
Laitan tähän vielä kimaran kuvia ihastuttavasta Neuchâtelista. Tämä värikäs pieni yliopistokaupunki hurmasi minut kaksi vuotta sitten kun kävin täällä päivävisiitillä, ja nyt pääsin viettämään kaupungissa vähän enemmän aikaa. Aika helmi paikka.
Neuchâtel on juuri sellainen passelin kokoinen kaupunki jonka keskustan saa haltuun yhdessä päivässä. Viehättävän vanhankaupungin ydin on pääosin autotonta kävelykatualuetta.
Kapeat, kiemuraiset kujat ja koristeelliset aukiot tuovat paikoin mieleen Tukholman Gamla Stanin, paikoin Prahan, mutta ranskalaisella tunnelmalla. Ravintolat ovat aivan eri tyylisiä kuin saksankielisen Sveitsin alueella ja täällä voi herkutella raskaan röstipohjaisen alppiruoan sijaan brasserie-tyyppisellä ruoalla; menut ovat selvästi salaatti- ja mereneläväystävällisempiä ja täällä voit tilata myös simpukoita <3
Hei ystäväiset,
Minulla on tällä kertaa reissussa vähemmän aikaa blogille koska viivymme niin vähän aikaa (viikko tuntuu meikäläiselle nopealta matkalta :)), että en tiedä milloin ehdin taas päivittää.
Voi tosin olla, kun on luvattu aika ukkos- ja sadevoittoista säätä tälle viikolle, että pian minulla on hyvinkin paljon aikaa istua koneella ^_^ Mutta nyt, kun säät vielä jotenkin sallivat (tällekin päivälle luvattu iltapäivälle ukkosta mutta aamu valkeni aurinkoisena), yritämme hyödyntää jokaisen mahdollisen ulkoiluhetken.
Tässä kuvaterveisiä viime päiviltä.
Kävelyllä 3 kilometrin korkeudessa
Ruokahan täällä on minun ruokavaliollani aina ja edelleen vähän haasteellinen juttu...
Usein, jos ei halua maksaa itseään kipeäksi kalasta tai mättää joka päivä mahaa täyteen juustolla, jää ei-lihansyöjälle vaihtoehdoksi tilata ravintolassa proteiiniksi kananmunaa... Niitä täällä kyllä saa ^_^
Vegaanit olisivat useimmissa sveitsiläisissä ravintoloissa helisemässä... Sanon vain että rösti, siinäpä mitä vegaani voi täällä suunnilleen vihreiden salaattien lisäksi tilata. Tämän maan ruokakulttuuri ei suosi kasviksia.
Kuka kaatoi jokeen turkoosin väripurkin...?
Kesän lomaviikko starttasi eilen. <3
Kohdevalikoimani toistaa kummasti itseään kun kaksi lempimaatani kilpailevat jatkuvasti huomiostani. Tällä kertaa valikoitui tuttu heinäkuun kohde Sveitsi.
Sveitsiin on miellyttävämpi matkustaa kesällä, Kreikkaan säiden puolesta syksyllä.
Lähtiessä tunnelmat Suomessa olivat tätä...
Ja kohteessa tätä...
Kun juna Bernin jälkeen kaarsi Thun-järven-laitaa satumaiseman halki, sydäntä puristi ilosta ja jälleennäkemisen riemusta. Toisella puolella järvi epätodellisen turkooseine väreineen, toisella puolella dramaattisina kohoavat Alpit maagisine siluetteineen... <3
Mieskin jo joutui tunnustamaan, vaikka on aiemmin väittänyt ettei juuri kiinny paikkoihin, että pieni Zermattin kylä saa hänessä aikaan jo mahdollisesti kiintymykseen verrattavia tunteita ^_^
Kippis Sveitsi!
Ilta tervehti meitä pienellä sateellakin, mutta se ei viilentänyt lämmintä tunnelmaa Matterhorn Plazan katetulla terassilla. Juustoa, viiniä, oliiveja. Rakas vierellä, eeppinen maisema ympärillä. Mitä muuta voi toivoa?
Seuraavan viikon ohjelmassa: patikointia, ehkä vähän lisää juustoa ja viiniäkin ja pari päivää kaupunkilomailuakin kuvankauniissa Neuchâtelissa.
Iltakävelyllä liityimme muiden kameroitaan horisonttia kohti tähtäävien turistien joukkoon Zermattin Kirchstrassen sillalla.
Tähän näkyyn on vaikea kyllästyä. Aina yhtä upea ja pysäyttävä:
Matterhorn.
Sveitsi. <3
*
Lue viime kesän Sveitsin seikkailuistani: Jäätiköt murisevat öisin
Lomakausi on aluillaan ja moni suuntaa lomallaan myös tänne Ahvenanmaalle.
Olen asunut Ahvenanmaalla koko- ja osa-aikaisesti vuodesta 2003 saakka ja tunnen monet saaren kolkat kuin omat taskuni. Blogistani löydät paljon informaatiota ja vinkkejä kaikesta mitä Ahvenanmaalla voi nähdä, tehdä ja syödä :)
Kirjoitukseni tästä "Suomessa, mutta vähän niinkuin ulkomailla" -paikasta löydät Ahvenanmaa-tunnisteen alta. Siellä on sekaisin niin omia arkisia fiilistelyjäni kuin matkailijoita silmälläpitäen koottuja vinkkipostauksia.
Björnhufvud
Tähän postaukseen kokosin kolme majoituspaikkaa, joita pidän Ahvenanmaan helminä. Nämä ovat paikkoja, joihin voisi matkustaa vain paikan itsensä vuoksi ja viettää viikonlopun pelkästään siellä :)
Niinkuin olen tehnytkin, suosikissani Björnhufvudissa olen viettänyt niin romanttisen kesäviikonlopun kahdestaan mieheni kanssa kuin juhlinut sisareni 3-kymppisiä keskellä kylmintä talvea, jolloin vuokrasimme porukalla koko päärakennuksen vain meidän käyttöömme. Ihastuttava paikka joka täytyy kokea..!
Björnhufvud Bed & Breakfast, Eckerö
(uudelta nimeltään Björnhofvda Gård)
Englantilaistyylinen, uskomattoman tunnelmallinen ja pieteetillä sisustettu bead & breakfast Ahvenanmaan toisiksi suosituimmassa matkailukunnassa Eckerössä. Majataloa pitävät Hans ja Jackie Lindmark. Pariskunta on kunnostanut huolella ja rakkaudella Hansin sukutilan yli 120-vuotiaasta päärakennuksesta ensin unelmiensa kesäpaikan perheelleen ja sitten laajennusten myötä guest housen.
Viime talvena valmistui uusi päärakennus jonka myötä majatalon vieraspaikat kasvoivat neljällä kahden hengen huoneella. Uudessa päärakennuksessa on myös ravintola ja kokoustilat. Aion ehdottomasti käydä tänä kesänä tutustumassa uuteen rakennukseen :)
Majatalon nimi muutettiin tänä vuonna Björnhofvda Gårdiksi Lindmarkien kuultua, että alue on 1700-luvulla tunnettu nimellä Björnhofvda.
Etsitkö tunnelmallista, tyylikästä ja elämyksellistä majoitusta jossa jokainen esteettinen yksityiskohta on mietitty huolella, mutta tunnelma on silti rento ja välitön? Björnhofvda on sinun paikkasi.
"Tasokas hotellielämys in the middle of nowhere" on kuvaus, joka sopii HavsViddeniin. Hotelli sijaitsee karun kauniin luonnon ympäröimänä Getan kunnan kaukaisimmassa kärjessä, runsaat 40 km Maarianhaminasta. Tätä kauemmas ei autolla manner-Ahvenanmaalla pääse, eli saaren mittapuissa sijainti on todella syrjäinen.
Mutta oih, mikä paikka... Syrjäisyys ja luonnon karuus ovat olennainen osa HavsViddenin viehätystä ja konseptia, tänne tullaan irtautumaan urbaanin miljöön hälinästä ja aktiviteeteista ja vain ollaan. Nautitaan villin dramaattisesta merimaisemasta (Getan kalliot ovat valokuvaajien suosiossa etenkin myrskysäässä), hotellin ravintolan gourmet-antimista, rentoudutaan paljussa tai oman terassin porealtaassa ja "mysaillaan" takan äärellä tunnelmallisessa aulabaarissa. Ehkä käteen eksyy lasillinen hyvää viiniäkin.
Olen vieraillut HavsViddenissä lukemattomat kerrat vain ihailemassa maisemia, valokuvaamassa, nauttimassa lasillisen, syömässä tai kahvilla. Paikka kuuluu itsestäänselviin retkikohteisiin joihin vien vieraitani Ahvenanmaan nähtävyys-kierroksilla :) Ei tarvitse olla majoittuva asiakas, tänne voi tulla pistäytymään muutenkin. On aina yhtä hauska yllätys kun vieraan silmien eteen avautuu pitkän puskaisen metsätien jälkeen tällainen paikka..!
Hurmaava bed & breakfast vanhassa 1800-luvun kartanossa Saltvikissa, 25 km Maarianhaminasta. Sympaattisen pariskunnan Ella ja Martin Cromwell-Morganin pitämä majatalo on jo pitkään kuulunut Ahvenanmaan "tunnettuihin piilohelmiin" eikä pariskunnan juuri tarvitse mainostaa, majatalo on sesonkiaikoina aina täyteenbuukattu.
Ella ja Martin ostivat kirjavan historian omaavan, pankkina ja postinakin välillä toimineen kartanorakennuksen vuonna 2001 ja kunnostivat lähes käyttökelvottomaan kuntoon päässeestä rakennuksesta neljän vuoden aikana viehättävän majatalon, palauttaen kartanon vanhan charmin.
Rakennuksen sydän on tunnelmallinen vanhan ajan havinaa huokuva ruokasali, jonka alkuperäisiä huonekaluja Ella ja Martin ovat metsästäneet Ahvenanmaan antiikkiliikkeistä. Täällä Ella, toiselta ja ammatiltaan sommelieeri, järjestää myös suosittuja viinimaistajaisia.
Jokainen majatalon kahdeksasta huoneesta on erilainen ja eri värinen, kukin omalla persoonallisella tunnelmallaan. Lähistön tunnettuihin nähtävyyksiin kuuluu mm. Kastelholman linna, ja voisinpa suositella myös pistäytymistä Stallhagenin gastro-pubiin lounaalle ja testailemaan paikallisen panimon erikoisuuksia! :)
*
Ehkä joku löysi näistä helmistä kohteen tulevalle lomalleen..? :)
.
Björnhufvud-tunnelmaa
.
Tsekkaa myös:
Vielä kerran Amorgos ja Elysia!
Kakkososan julkaisu venyi kun odotin tämän videon valmistumista. Minäkin vilahdan parissa kohtaa :)
Koska kyseessä oli Elysian pilottitapahtuma, siitä kuvattiin pieni videofilmi tulevaisuuden markkinointimateriaaliksi. Voi että noita maisemia... <3 (Joogatyyppien asennot eivät ehkä lumoa minua ihan yhtä syvästi kuin saaren näkymät :D).
Video taitaa kertoa enemmän kuin mun kuvat yhteensä, silti aion vielä yrittää. Edellinen osa keskittyi joogaohjelmaan ja retriittikokemukseen, tässä jutussa haluan jakaa yleisluontoisemmin kauniita kuvia ja tunnelmia paikasta, josta tuli minulle niin merkityksellinen pala Kreikkaa.
En enää puuduta teitä pidemmillä teksteillä vaan tämä juttu puhuu kuvillaan.
En todennäköisesti itse enää osallistu tulevaisuuden Elysia-retriitteihin ellen sitten jossain elämänvaiheessani kohoa perehtyneemmälle joogan tasolle, mutta Amorgokselle ja Egialiin tulen palaamaan, toivottavasti jo syksyllä <3 Ikävä...!
.
Amorgos on todellakin patikoitsijan paratiisi... Tämä ihastuttava reitti Tholarian kylästä Langadaan jäi minulta syksyllä väliin mutta huhtikuussa pääsin vaeltamaan sen kevään upeassa kukkaloistossa.
Elysialaiset pitävät edelleen yhteyttä Facebook-ryhmän kautta, nyt siellä jo puhutaan ensi kevään tapahtumasta ja kuka osallistuu...
Muuten, yksi seminaarin harvoista minun kaltaisistani "ulkopuolisista", ei-jooganharrastaja-osallistujista, lontoolainen Nina Millns, kirjoitti omasta Elysia-kokemuksestaan aivan hulvattoman hauskan blogikirjoituksen. Nina on ammatiltaan näyttelijä, käsikirjoittaja ja tuottaja mikä näkyy tekstistä, bloggaajana voin vain haaveilla tuollaisen tekstin tuottamisesta. Ninan kertomus on viihdyttävää lukemista vaikka ei olisi yhtään kiinnostunut joogasta tai Kreikasta.
(Hahah, juuri kirjoitin tuohon ylemmäs että en enää puuduta teitä tekstillä, mutta heti huomaan, että tekisi mieli tarttua tähänkin rönsyyn kirjoittamisesta ja kertoa eräskin muisto Santorinilta johon liittyy lukijani ja kirjoituskurssi... Terkut Outille <3 Ei tällä luonteella näköjään voi luvata jättää blogipostausta pelkkien kuvien varaan ^_^)
Chozoviotissan luostari kuuluu Kreikan kauneimpiin ja postikortti-kuvatuimpiin.
Meditaatiotauko retkellä.
Minun puuni Langadassa :)
.
Ei ole liioiteltua todeta, että useampi retriittiläinen lähti kotiin muutamalla lisäkilolla varustettuna, siitä pitivät Aegialis-hotellin ällistyttävät noutopöydät huolen...
Minullekin, joka en ruokavalioni puolesta syö lihaa tai vilja- ja sokeripitoisia ruokia, riitti niin paljon houkuttavia erilaisia ruokalajeja että valinnat olivat positiivisen tuskan takana..! ^_^ Saatoin vain arvata millaisia haasteita kohtuudessa pysyminen toi kaikkiruokaisille..
Kun päivän jokainen ateria aamiaisesta illalliseen tarjoillaan viiden päivän ajan buffetista, niin arvaahan sen miten siinä käy... ^_^
Tehoaamiainen: tuplakahvit ja työskentelyä.
Näköalat ravintolan ikkunasta olivat kirsikka kakun päällä.
.
Kuten jo monesti todettua, voisin mennä Aegialis-hotelliin lomalle ja pitää oman "retriitin" pelkästään hotellin terassilla. Minulla on nyt virallisesti lempiterassi Kreikassa <3
Maisemassa ja tilassa on jotain niin rauhoittavaa ja lämmittävää että en pysty sitä sanoiksi avaamaan. Tiedän vain, että kun olen tuolla terassilla, minulle tulee hyvä olo ja pystyn rauhoittumaan vaikka ympärillä olisi hälyä. Katselen Egialinlahtea ja vuorten ja Nikuria-saaren muodostamaa siluettia ja... voin vain pysähtyä siihen. En kaipaa muuta.
Aamulla terassi kylpee kirkkaan pirteässä valossa joka herättää, illalla se tarjoaa lempeää hämärää ja auringonlaskunäytöksen joka vetää parhaimpina iltoina kauneudessaan vertoja Santorinillekin.
Päiväsaikaan terassi toimii erinomaisena työhuoneena :)
Myös kämppikseni Veronika siirsi "toimistonsa" hotellihuoneestamme terassille :) Olimme Veronikan kanssa ainoat Elysia-osallistujista jotka teimme retriitin aikana myös töitä, muiden ihmetellessä miksi kökötämme välillä tuntitolkulla nenä koneessa.
Veronikalla on jännä ammatti; retreat organiser. Hyvinvointiretriitit ja -tapahtumat ovat iso bisnes, ja niitä järjestämässä on ihan oma ammattikunta. Retreat organiser auttaa ryhmiä ja yksilöitä löytämään toiveiden mukaiset parhaat lokaatiot ja ohjelmaa ja räätälöi vaikka koko retriittipaketin.
Veronika asuu Balilla ja on erikoistunut Balin tarjontaan, mutta buukkaa paikkoja myös muualla, käytännössä ympäri maailmaa. Hän kiertää työkseen erilaisia hyvinvointipalveluista tunnettuja kohteita ja tarjoaa niitä asiakkailleen. Amorgoksella hän oli yhdistänyt työn ja vapaa-ajan intressit; Veronika harrastaa joogaa mutta oli hotellilla myös hoitamassa asiakkaansa tulevaan retriittiin liittyviä järjestelyjä kuten varmistamassa ruokavalioita ja tilojen toimivuutta.
Kaikenlaisia kiinnostavia ammatteja sitä onkaan..!
.
Kylpylän allasosasto toimii myös joogatilana.
.
Loppuun vielä tunnelmia Elysian päättäjäisillasta:
Ylhäällä vasemmalla rakkaat ystäväni hotellilta, Elysian ideoineet ja järjestäneet Mat ja Melina. <3
On se vain hauska kontrasti kun "karhea", tatuoitu ja hyperaktiivinen skotti järjestää joogaseminaarin...! Mat'illahan ei ollut Amorgokselle töihin tullessaan minkäänlaista joogataustaa. Vuosi saarella kuulema muutti hänen elämänsä totaalisesti.
Sellaista sattuu :)
Until we meet again..!
