Tuli mieleen kirjoittaa tästä aiheesta, kun heinäkuun lomamatkalla tuli jälleen mietiskeltyä eri maiden alkoholinkäyttötapoja. Ja omiakin.
On tiedossa, että Suomessa ja esimerkiksi Venäjällä ja Isossa-Britanniassa alkoholinkäyttö on humalahakuisempaa Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin verrattuna. Ja että meillä alkoholia nautitaan perinteisesti tyylillä ”harvemmin ja kunnolla” kuin lasillinen päivässä pitkin viikkoa.
Keski-ja Etelä-Euroopassa, etenkin tunnetuimmissa viinimaissa kuten Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, on yleistä että viiniä nautitaan päivittäin. Se on näissä maissa yhtä lailla juhla- kuin arkinen ruokajuomakin, ja pöytäviini voi usein olla ravintoloissa halvempaa kuin limsa.
Näissä maissa on tavallista, että lasi viiniä tai olutta kuuluu jopa työlounaalle. Sitä ei ajatella tällaisissa yhteyksissä päihteenä vaan normaalina osana ateriaa.
Satuin tuossa alkukesästä lukemaan Alkon esitettä alkoholin riskikulutuksen rajoista Suomessa.
Naisten kohdalla raja on 16 alkoholiannosta viikossa tai 5 annosta kerralla nautittuna, miesten kohdalla 24 viikkoannosta tai yli 7 annosta kerralla. Nämä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimat rajat. Yksi annos on 0,33 l olutta tai siideriä tai 12 cl viiniä.
Täytyy tunnustaa, että loman aikana taisi riskirajat paukkua reilusti – ilman että sitä edes tajusi. Oli häitä, ravintolaillallisia, aurinkoisia terasseja... No, kyllä te tiedätte. Lomilla varmaan itse kullakin saattaa käydä näin.
Kun juominen ei ole humalahakuista ja tapahtuu ns. sivistyneesti ruoan kanssa tai tyyliin, ”Otetaas yhdet tässä terassilla”, ei käy mielessäkään että käytössä olisi jotain terveyttä uhkaavaa - ja eihän siinä välttämättä olekaan. Eivät THL:n määrittelemät rajat toki kiveen hakattuja ole ja aiheen yhteydessä korostetaan riskikäytön rajojen yksilöllisyyttä, mutta silti huomaan pidemmän ”tissuttelukauden” herättävän lieviä syyllisyyden tunteita. ”Pitäisiköhän sitä nyt edes yksi terassikäynti suorittaa pelkällä soodavedellä…”
Ja sitten tajuaa lomailevansa ympäristössä, jossa on ihan tavanomaista nauttia alkoholia tavalla, joka omassa kotimaassani määritellään terveyttä haittaavaksi.
Pakko muuten tähän väliin mainita, miten hullunkurisena ainakin minulle näyttäytyi se, miten Sveitsissä jopa patikoinnin aikana on tavallista pitää viinilasin tai oluttuopin mittaisia taukoja rinteiden ravintoloissa. Alkoholin nauttiminen on yleistä jopa tällaisen liikunnallisen harrastuksen yhteydessä.
En koe, että minulla olisi normaalin alkoholinkäyttöni puitteissa mitään syytä oikeasti huolestua loman aikaisesta päivittäisestä viinittelystäni, mutta näitä on kiinnostavaa pohtia.
Ranskalaiset esimerkiksi ovat käsittääkseni aika tervettä porukkaa eikä maassa ole korkeita alkoholistitilastoja – eikä muuten ylipainoisiakaan, vaikka viinistä, juustoista ja patongista varmaan ihan kivasti kaloreita kertyykin.
Paljonko ranskalainen saattaisi nauttia alkoholia yhden normiviikon aikana? Lasketaan. En usko että ranskalainen lasillinen juuri koskaan on vain 12 senttilitraa, normikaato lienee lähempänä 16 cl. Lounaalla yksi lasillinen, illallisella kaksi. Vuorokauden annosmäärä olisi noin 48 cl eli 4 annosta. Työviikon alkoholiannoksista kertyy jo 20. Viikonloppuna ranskalainen todennäköisesti ottaa vähän enemmän. Eli päästään reippaasti yli meidän riskirajojen.
Löysin uutisen ranskalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö on terveydelle jopa hyödyllisempää kuin täysi alkoholittomuus. Tutkimuksessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidettiin 10-30 alkoholigrammaa vuorokaudessa, eli noin 1-3 lasia viiniä.
En missään nimessä kannusta ketään päivittäiseen alkoholinkäyttöön, se ei todellakaan ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Alkoholilla on tutkitusti terveyshaittoja ja toisille se ei sovi lainkaan edes pieninä annoksina. Toivon siis, ettei kukaan tulkitse tätä kirjoitusta alkoholin juontiin kannustavana.
Minusta vain on kiinnostavaa miettiä, miten eri lailla alkoholia käytetään eri maissa, millainen asema alkoholilla on maan kulttuurissa ja miten käyttö näkyy alueen väestön terveydessä.
Onhan se jotenkin jännää, että yhdessä maassa negatiivisen sävyn saava ”tissuttelu” ja terveysviranomaisten hälyttävänä pitämä kulutustaso on toisen maan kulttuuriin luonnollisesti kuuluva normitapa käyttää alkoholia.
Olisi kiinnostavaa kuulla, ovatko terveysviranomaiset muualla Euroopassa määritelleet terveyttä vaarantavan alkoholinkäytön rajat, ja millaisia ne ovat eri maissa. Välimerenkin maissa juodaan viiniä ”kuin mehua” ja maissa elää tunnetusti maailman terveimpiin kuuluvaa kansaa. Voi olettaa, että myös kansan geeniperimään liittyvät tekijät vaikuttavat siihen, millaisina määrinä ja miten tiheästi nautittuna alkoholin kulutuksesta muodostuu terveysriski. Maallikkomaisena yleistyksenä voisi heittää, että ehkä alkoholi ylipäänsä sopii paremmin eteläisemmille kuin pohjoisemmille kansoille?
Aasialaiselle väestöryhmälle alkoholi ei muuten sovi nimenomaan geneettisistä syistä, melkein puolelta aasialaisista puuttuu maksasta entsyymi joka pilkkoo alkoholin sisältämää myrkyllistä asetaldehydiä.
Mitenkäs teillä, ja tämä kysymys on osoitettu blogin täysi-ikäisille lukijoille,
tuleeko lomien aikana ”tissuteltua” tai ylipäänsä käytettyä alkoholia eri lailla kuin normaaliarjessa?
Oletteko huomanneet ei-humalahakuisen, lasillinen-tai-kaksi-päivässä -tyylin aiheuttaneen teille terveysseuraamuksia?
Mikä ylipäänsä on suhtautumisenne alkoholiin? Kuuluuko alkoholi kohdallanne enemmän viihteelle vai myös arkeen esimerkiksi ruoan yhteyteen?
Itse saatan välillä olla juomatta lasin lasia vaikka kuukauteen jos ei satu sopivia tilanteita kuten mukavia illallisia miehen kanssa, extrarentoutusta kaipaavia päiviä tai vaikka niitä aurinkoisia terassihetkiä. Välillä on kausia jolloin viinilasillinen voi kuulua joka viikkoon, välillä taas ei tule juotua todella pitkiin aikoihin. Juon hyvin harvoin enempää kuin 2 tai 3 lasia (annosta) kerralla sillä humallun hyvin helposti, minkä vuoksi en myöskään koskaan juo alkoholia tyhjään vatsaan. Pidän viinilasillisen tuomaa rentoutusta miellyttävänä mutta juopumustilaa vastenmielisenä.
Ennen kaikkea lasillisesta hyvää, laadukasta viiniä on muodostunut minulle juustojen kaltainen herkku jota nautiskelen samalla antaumuksella kuin joku toinen suklaalevyään. :)
.
Alkoholi on kiinnostava ja monisyinen aihe niin kulttuurihistoriallisesti kuin puhtaasti gastronomisestikin, joskin samalla tietysti myös vaikea aihe siihen liittyvien tunnettujen ja vakavien ongelmien vuoksi.
Zermatt, alppikylä Sveitsin eteläosassa, Valaisin kantonissa. Vailla autoliikennettä. Pieni kooltaan, suuri maineeltaan.
Sijainti vaikuttavan Matterhornin juurella tekee Zermatista yhden maailman tunnetuimmista alppikylistä ja hiihtokeskuksista, mutta 29 nelitonnisen vuorenhuipun ympäröimä kylä olisi ilman kuulua Toblerone-tötteröäkin maisemiltaan yksi Sveitsin ja koko Euroopan kuvauksellisimmista. Suomalaiseen lättämaisemaan tottunut ei voi kuin keräillä täällä haaviaan.
Jo Zermatt itse sijaitsee korkeammalla (1608m) kuin Suomen korkein kohta. Massiivisten vuortenseinien vaikuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi… Siinä ne vain nousevat ylväinä ja määrätietoisina, kuin jättiläinen olisi tarttunut kourallaan Keski-Eurooppaan ja rutistanut maat valtaville krepeille.
Minä ja Zermatt
Ensikohtaamiseni Zermatin kanssa ei kuitenkaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä.
Vierailin kylässä ensimmäisen kerran kesällä 2011. Majoituimme miehen kanssa naapurikylässä Täschissä, camping-alueella. Täsch on lähin paikka johon pääsee autolla, siitä eteenpäin jatketaan Zermattiin junalla. Olin tuolloin vasta toista kertaa Sveitsissä ja alppimaisemissa ylipäänsä.
Nousin junasta Zermatin asemalla suurin odotuksin. Miltäs tämä nyt näyttää, tämä kuuluisa kylä kuuluisan vuoren kupeessa. En ollut lopulta hurjan vaikuttunut. Pääkatu tupaten täynnä kauppoja ja hotelleja, hurjan turistillinen.
En löytänyt erityistä tunnelmaa. Julkkisvuorikin oli pilven peitossa, hahmotin vain vilauksen rinteistä pilviharson takaa. Kävelimme kylän päähän jossa saturoituneen vihreät, rinteitä kiipeävät niityt alkavat ja hotellit vaihtuvat perinteisiin vanhoihin hirsiaittoihin. Siitä maisemasta pidin. Kävimme myös kiipeilijöiden hautausmaalla joka jätti vahvan tunnelatauksen. Muuten Zermatt ei juuri puhutellut.
Seuraavana päivänä palasimme vaelluksen merkeissä. Hapuilin henki pihisten Snickersini perään jo alle kilometrin kohdalla, polun noustessa Winkelmattenista metsän läpi kohti Riffelalpia. Katselin havupuiden läpi alas Zermatin kattoja pulssin rytmin hakatessa korvissa. Olen aina tykännyt liikkua luonnossa mutta nyt olin ekaa kertaa elämässäni vuoripatikalla. Ja ei hemmetti, tämähän olikin vähän rankempaa kuin reippailu Puijolla!
Näiden muistojen saattelemana tapasin Zermatin uudemman kerran viime kesänä. Tällä kertaa asetelma oli toisenlainen; Täschin telttakylän sijaan majoituimme Zermatin ydinkeskustassa, Matterhorn näyttäytyi kaikessa komeudessaan, ehdin samoilla kylän kaikki nurkat ja kiivetä 4164 metrin korkeuteen Breithornin huipulle. Menetin viikon ja kymmenien patikkakilometrien aikana sydämeni pienelle kylälle josta ei saa kummoista ruokaa, mutta jonka luonnonkauneus ja erityislaatuinen tunnelma ruokkii nälkäisimmänkin mielen.
Zermatt on jännä paikka. Siellä yhdistyvät vertaansa vailla olevat luontoelämykset, maanläheinen pikkukylämäisyys ja luksuslomailu. Vaeltajat pölyisissä buutseissaan kohtaavat ylellisten kylpylöiden allasalueilla kylmiä cocktailejaan siemailevat status-turistit ja vuoristomajoille köysineen ja hakkuineen suuntaavat kirkassilmäiset kiipeilyporukat. Kaikki ovat Zermattiin yhtä tervetulleita.
Ja täällä kaikki ovat samanarvoisia; ökyhotellin terassilla suoraan päivän retkiltään saapuvat hienhajuiset haikkaajat saavat yhtä hyvää palvelua kuin siistit silkkipaitatyypit.
Oikeastaan, vaikka Zermatt pullistelee neljän ja viiden tähden hotelleja ja sanalla sanoen vähän paremmin toimeentulevia matkailijoita, tunnelma on kaikkialla rento eikä luksushotellin vieras välttämättä juuri eroa habitukseltaan vuokramökin kiipeilyjannusta. Juuri siitä minä pidän Zermatissa. Zermatt ei ole olevinaan. Zermatt on kallis, Zermatt on bling, mutta Zermatt on myös meidän kaikkien tavan talliaisten kylä ja pukukoodi vaellusbuutsit & t-paita käy kaikkialla. Itse asiassa, jos Zermatissa jokin virallinen pukukoodi olisi, se olisi varmastikin juuri tuo.
Ja kyllä, Zermatt on überturistillinen, eikä vuoden 2011 kokemukseni ”Alppien Disneylandista” ole ihan kaukaa haettu. Mutta samaan tapaan kuin Santorinin kohdalla Kreikassa, hyperturismi ei onnistu pilaamaan Zermatt-viehätystäni. Santorinilla ja Zermatilla on yhteistä; niiden kauneudessa ja tunnelmassa on jotain niin ainutlaatuista etteivät turistimassat ja niiden mukanaan tuoma kaupallisuus sitä pysty varjostamaan. Paikat ovat maineensa ansainneet täysin syystä.
Minä ja Zermatt siis ystävystyimme viime vuonna, ja tämänkesäinen jälleennäkeminen oli tunteellinen - minulla on tunnetusti taipumus inhimillistää paikkojakin. Sydänalassa puristi kun juna kaartoi Vispistä Mattertalin laaksoon ja Monte Rosan vuoristomassiivi alkoi häämöttää horisontissa. Siellä, radan päässä odotti Zermatt.
Talvi on Zermatin huippusesonki, heinä-elokuun ollessa vilkkainta kesäkautta. Kevät ja syksy ovat hiljaisempia, samoin tammikuu. Patikointi- ja kiipeilykausi on lopulta aika lyhyt, vain kesäkuun lopusta syyskuulle, muina aikoina reitit ovat lumen peitossa. Talvellakin tosin on mahdollista suorittaa talvipatikointia tai lumikenkäilyä muutamilla erityisesti talvikaudelle valmisteltavilla reiteillä. Itse kun en hiihdä tai laskettele niin olen jo tässä vähän mietiskellyt milloin kävisin tsekkaamassa Zermatista talvisenkin version, vaikka lumikenkäilyn merkeissä. Olisi upeaa nähdä alue myös valkoisessa asussaan.
Majoituksesta
Ellei ole camping-ihmisiä, edullisin tapa majoittua Zermatissa on vuokrahuoneistossa tai –mökissä eli chaletissa. Kahdelle kulut eivät vielä ole mainittavan halvat mutta jos porukkaan kuuluu kolme tai enemmän, voi kylässä majoittua edullisesti ja oikein mukavasti. Meidän viime kesäinen mökkimme kustansi kolmen hengen seurueellemme noin 50 euroa per lärvi per yö, ja mökkiin olisi mahtunut vielä lisää ihmisiä. Mökkivaihtoehtoja tai huoneistoja voi etsiä mm. Zermatt Homesin kautta.
Tänä kesänä mökkivaihtoehto ei ollut järkevä miesten viettäessä enemmän aikaa ylhäällä vuoristotuvissa. Yksin majoittuvalle ns. oikeasti halpaa ratkaisua ei juuri ole, mutta onnistuin mielestäni löytämään todellisen helmen.
Minulle majapaikassa tärkeintä ovat sopivan hinnan lisäksi keskeinen sijainti ja self-catering-mahdollisuus, mutta kun en löytänyt Zermatista paikkaa jossa yhdistyivät kaikki, päädyin valitsemaan budjettiin sopivan, sijainniltaan parhaimman majoituksen jonka hintaan kuului aamiainen - eli ainakin säästäisin kalliit aamukahvimaksut ^_^ Minun aamuisella kahvinkulutuksellani kahvila-aamiaiset eivät todellakaan tule halvaksi.
Sain pikkuisen, ei juuri laivan hyttiä suuremman yhden hengen huoneen jaetulla kylpyhuoneella. Perheomisteisen, vaatimattoman mutta sitäkin kodikkaamman hotellin sijainti Zermatin keskusaukion laidassa kylän hienoimpien hotellien ympäröimänä on lyömätön, tämän keskeisempää sijaintia saa Zermatista hakea.
Ulos astuessa silmien edessä avautuu maisema elämää kuhisevan Matterhorn Plazan, Kirchplatzin ja historiallisen Monte Rosa –hotellin yli Matterhornille. Pidän siitä että saan asua keskellä tapahtumien ydintä – jopa paikassa jonne olen tullut päästäkseni vuorille vaeltamaan.
Voisin kirjoittaa tuosta pikkuisesta, oranssiverhoisesta huoneestani pienen novellin verran. Huone oli kulunut ja askeettinen ja minä viihdyin siellä. Ikkunasta avautui näkymä naapuritalon kasvimaalle, - tupaten täyteen rakennetussa Zermatin keskustassa harvinaisuus.
Aamuisin naapurin rouva kävi poimimassa kasvimaalta yrttejä. Rouva oli aikainen herääjä, niin kuin minäkin. Naisen rauhallisen puuhailun seuraamisesta kasvimaallaan, heräilevän kylän uneliaassa hiljaisuudessa muodostui joka-aamuinen, lähes meditatiivinen rituaali. Saatoin istua puoli tuntia ihan paikallani, vain katsellen naista touhuissaan. Kasvimaan takana näkymää reunustivat Hinterdorffin alueen historialliset, kylän vanhimpiin kuuluvat tummasta puusta rakennetut ladot.
Gandegghütte
Yhden yön verran kävin nukkumassa ylhäällä vuorillakin. Halusin päästä kokemaan aidon alppimajan tunnelmaa vuortenhuippujen keskellä. Se oli ikimuistoinen kokemus.
Majoitus alppimajoilla ei muuten suinkaan ole edullista, halvimmillaan vuoteen jaetusta huoneesta saattaa saada noin 50 eurolla. Matterhornin juurella sijaitsevassa Hörnlin majassa vuodepaikasta saa maksaa lähemmäs 150 euroa. Hintaan kuuluvat kuitenkin usein kolmen tai neljänkin ruokalajin illallinen sekä aamupala.
Me suuntasimme ensimmäiseksi Zermatt-yöksi Gandeggin majalle 3030 metrin korkeuteen.
Hütten sijainti on häkellyttävän kuvauksellinen; yhdellä puolella kohoavat Breithorn ja Klein Matterhorn sekä Theodulin jäätikkö, toisella puolella itse Matterhorn ja majan takana levittäytyy Gornerin jäätikkö.
Vaikka Gandegg ei ole mainittavan eristyksissä sivilisaatiosta (sinne on lähimmältä hissiasemalta vain puolen tunnin patikkamatka), on näkymä keskellä ”ei-mitään” nököttävästä majasta tunnelmallisine terasseineen alppimajakulttuuriin tottumattomalle todella mieleenpainuva.
Majojen palvelutasot vaihtelevat, ja Gandeggin tuvalla esimerkiksi ei ole suihkuja.
Ainoa peseytymismahdollisuus (kädet, kasvot) on majan taakse sijoitetulla vesisaavilla. Harvemmin on tullut pestyä hampaat yhtä kuvauksellisissa maisemissa, jäätikön levittäytyessä edessä.
Heräsin keskellä yötä käymään vessassa. Tassuttelin ulos majan taakse tähtikirkkaan taivaan valaistessa hallusinatorisen kaunista maisemaa.
Hämärän keskeltä nousi jäätikön alla virtaavan veden kumea kohina, kuin jostain syvältä maan keuhkoista nouseva murina. Ääni oli hätkähdyttävän voimakas. Päiväsaikaan siihen ei kiinnitä samalla lailla huomiota, yöllä jäätikön äänimaailma ottaa vallan ja soittaa vuorten hämärien siluettien keskellä yliluonnollista sinfoniaansa. Hetki oli äärettömän kaunis.
Näkymä Gandegg-tuvan makuuhuoneen ikkunasta
Patikoinnista
Zermatin alueella on on satoja kilometrejä merkittyjä vaellusreittejä helpoista patikkapoluista vaativiin alppihaikkaus-tason reitteihin.
Reitit on merkitty niin selvästi että täällä selviää noviisikin, eksymisvaaraa ei juuri ole. Vaikkakin vuoristosäät voivat itsessään muodostaa riskin. Sää voi muuttua yllättävän nopeasti täysin aurinkoisesta kylmän tuuliseksi tai ukkossateeksi, joten patikoille on aina syytä varautua pakkaamalla mukaan säänkestävää vaatetusta. Valtavan yleistä ukkosmyrskyn kastelemaksi joutuminen ei kuitenkaan ole.
Vaelluskarttoihin reittien vaativuustasot on merkattu vihreällä, keltaisella ja punaisella, maastossa vaativimmat alppireitit tunnistaa sinisistä kylteistä tai sinivalkoisista maastomerkeistä. Punaiset eli perusvaellusreittien vaativimmat eivät nekään ole mitään varsinaisesti vaikeita (lapsetkin niillä kulkevat), mutta sisältävät suhteessa enemmän korkeuseroja ja välillä hyvinkin jyrkkiä pudotuskohtia vailla mitään tukirakennelmia, joten ne eivät sovellu korkean paikan kammoisille.
Jyrkät ylämäkipolut 3000 metrin korkeudessa ovat raskaudeltaan ihan toista luokkaa kuin ylämäet Suomen olosuhteissa. Normaalilla peruskunnolla kuitenkin selviää mainiosti. Ja kuten todettua, pikkuiset nappulatkin vetävät reittejä kevyissä lenkkareissa, mitä oikeasti ihmettelen joka kerta täällä käydessäni. Itse vaellan kunnon tukevissa vaelluskengissä ja ilman niitä nilkkani olisivat varmasti entiset.
Kunnosta puheen ollen, alppivaellusviikko viimeistään tarjosi oivalliset olosuhteet alkuvuoden kestävyyskuntoprojektin tulosten arvioimiselle. Vaikka kesän alussa koin meneväni takapakkia ja ehdin jo hieman masentua, Zermatissa saatoin iloisena todeta, että jaksamistaso edellisvuoteen nähden oli huomattavasti parempi (kesästä 2011 puhumattakaan…).
Miesseuralaisille en toki pärjää ensinkään ja noille ”vuorikauriille” tahtini on kuin paikallaan polkemista, mutta minulle vaellus ei ole urheilusuoritus vaan luontoelämys. Koin voittajafiilistä kun viime vuonna suunnilleen kaikki voimani vienyt Hörnlin reitti (jouduin oikeasti pitämään askelten välillä taukoja) sujui tänä vuonna kevyesti vailla suurempia puuskutuksia. :)
Tuon klassisen, Matterhornin perusleiriin vievän Hörnlin reitin lisäksi suosikkireitteihini kuuluvat mm. henkeäsalpaava Wisshornweg, Gornergratille vievät Riffelseeweg ja Aussichtsweg sekä helpohkokulkuinen Mark Twain Weg Riffelalpista Riffelbergiin, jota voin suositella jokaiselle Zermatin kävijälle jos yhden ainoan patikan haluaa tehdä. Reitti on vain 2,5 km pituinen ja tarjoaa upeat, monipuoliset maisemat alas laaksoon, ympäröiville vuorille ja Matterhornille.
.
Videolla maisemia Mark Twain Wegiltä - ja kuukauden idoli ;)
10 päivää sain taas viettää satumaisessa maailmassa, eikä varmasti mene kauaa ennen kuin huikeat polut, eeppinen vuorisiluetti ja sympaattinen Zermatt alkavat taas vetää puoleensa. Täällä koen elämyksiä jonka kaltaisia en ole kokenut missään muualla, Alpit ovat todella erityinen ja erilainen kohde mittavassa ja kirjavassa matkailuhistoriassani.
Valtaosa kaikista elämäni reissuista on suuntautunut kultturelleihin kaupunkikohteisiin tai leppoisille saarille, ilman miestäni tuskin olisin koskaan päätynyt sveitsiläiseen alppikylään – en välttämättä koko Sveitsiin. Nyt on helppo todeta, että Sveitsi on minulle Kreikan ohella kirkkaasti rakkain ja palkitsevin matkailumaa. Vaikka hinnat hirvittävät ja ruoka on suunnilleen pelkkää röstiä ja fondueta, meillä on Sveitsin kanssa oikea kemia. Sen tuntee heti kun tänne saapuu.
Toivottavasti näemme jälleen pian, vien terkkuja Kreikkaan. <3
Aiempia Sveitsi-juttujani:
Solothurn, Gryuères, Murten, Neuchâtel ja Fribourg
Bern - taskukokoinen pääkaupunki
Budjettireissaajan vinkit Sveitsiin
.
P.S. Tänään on muuten Sveitsin kansallispäivä. :)
Vain Sveitsissä? Tilaat kuoharin ja sen seurana tuodaan snäkkinä ruisleipää...! ^_^
Ahh, tämän maan mystinen ruokakulttuuri...
Itse asiassa halusin vain sanoa, että pidän vielä jonkinasteista blogilomaa loppukuun ajan. Minullehan tällainen ei-päivittäinen päivitystahti on käytännössä lomaa ja tuntuu, että olen saanut paljon etäisyyttä blogijuttuihin ja tervetulluttakin pääntuulettelua täällä raikkaassa vuoristoilmassa. :) Kesäkuussa kerroin, että olen koko 7 blogivuoden aikana pitänyt vain yhden kerran varsinaista harkittua blogitaukoa. Pienet breikit silloin tällöin tekisivät varmasti hyvää ettei ihan "yliblogiinnu" mutta kun tää on niin... <3 <3 Nyt tuntuu, että olen oikeasti ollut vähän blogilomalla tässä kuussa :)
Viivyn Sveitsissä elokuun alkuun ja meinasin vielä loman aikana paiskata teitä jonkinlaisella luontoelämys/vaelluskertomuspostauksella joka ei varmastikaan kaikkia kauneusjuttuja odottavia ja janoavia kiinnosta, mutta minua kiinnostaa joten kirjoitan siitä :) Elokuussa palaillaan sitten taas enemmän kauneusjuttujen äärelle.
Rakkauksin,
Sanni
Sain Charming Nailsiltä tammikuussa (!) haasteen vastata ystäväkirjaan. Tänä heinäkuisena aamuna löysin vihdoin hetken vastata ^_^ Karkkipäivä - aina ajan tasalla ;)
Yritin vastata kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, eli mitä vain ekana tuli mieleen. :)
Kolme asiaa joita ilman en voi elää
(Kuten Taina, totean että jätetään tästä pois itsestäänselvät eli perheenjäsenet ja ystävät, sillä ilman heitä ei meistä kukaan halua elää.)
Huulirasva, kasvikset, lämpimät vaatteet. (Mä palelen aina. Mies aina vitsailee, tai köh, ei se ehkä ole edes huumoria, että mun ei pitäisi lähteä mihinkään ilman vähintään villamyssyä ja kaulahuivia. Viimeksi sain kuulla tästä kesäkuun alussa Suomenlinnassa.)
Joo, kuva ei ihan liity lapsuuteen mutta... Honfleur oli ihana paikka! :)
Lapsuuteni paras muisto
Hattulan mummon mökin mietiskelykivi jossa istuin aina lapsena. Kivi oli korkean heinikön ympäröimä ja sille mahtui istumaan juuri sopivasti yksi pieni lapsi. Kivi oli pihan reunassa, mökin puunhakkuupaikan vieressä. Istuin siinä aina omassa maailmassani heinänkorsien ympäröimänä, vähän tärkeänä, mietiskellen niin syntyjä syviä kuin nyt alle kouluikäinen lapsi voi mietiskellä. Muistan valokuvan tarkasti miltä mökin pihapiiri näytti kiveltä katsottuna. Selän takana levittäytyi viljapelto ja kaukana siinsi metsänraja. Se oli niin kaukana ettei pieni Sanni saanut sinne yksin lähteä seikkailemaan. Mutta joskus hän kuitenkin karkasi peltoon, piileskeli viljankorsien seassa. Niin että mummu ja äiti saivat huolissaan lähteä etsimään.
Takana kauhea päivä, miten rentoudun?
Kaadan lasin punaviiniä ja laitan Sigur Rósin levyn soimaan.
Jos minun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko lopun elämääni, se olisi...
Hmmm, kuka ei tiedä vastausta tähän? ^_^
Mitä en voi sietää
Tarkoituksellista ilkeyttä ja ylimielisyyttä.
Mikä saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan
Eläimet, esimerkiksi kadulla (tai vaelluspolulla ;)) ohi kulkeva koira.
Ketä ihailen?
Äitiäni ja sisariani, kaikki ovat kulkeneet elämässä omia ei-aina-niin-helppojakaan polkuja ja menestyneet tahoillaan tavoitteissaan ja haaveissaan. Äitini on viisaimpia ja elämänkokeneimpia ja samalla hassuimpia tyyppejä mitä tunnen <3
Ketä en ihaile?
Ketään joka toimillaan tarkoituksellisesti satuttaa muita.
Matkakosmetiikkaa
Jos saisin rajattoman budjetin, mitä tekisin sillä?
Lahjoittaisin eläinten ja lasten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle sekä erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.
Ja kyllä sitä rahaa rajattomasta budjetista varmaan jäisi yli reissaamiseenkin ja omaan taloon ^_^ Ostaisin talon ainakin Kreikasta, ehkä Santorinilta ja palkkaisin oman kokin joka tekisi minulle joka päivä kreikkalaista ruokaa joka on allekirjoittaneen mielestä maailman parasta ruokaa. Ja sit mä teettäisin oman nimikkojuuston ja oman nimikkokosmetiikkasarjan :)
Keneksi tai miksi pukeutuisin naamiaisissa?
Tähän ei oikeasti tule spontaania vastausta! :D En kai tykkää naamiaisista?
Niin ihanaa kuin onkin välillä leikkiä "prinsessaa", olen enemmän itseni vasemmanpuoleisena Sannina :)
.
Kiitos Taina haasteesta :)
P.S. Vaikka patikkamoodissa ollaankin niin joka päivä on ollut kuvan tuotteiden verran meikkiä naamassa ^_^
Tunnelmia viime viikonlopulta ystäväni häistä Ranskan Normandiasta. Onnellista päivää juhlittiin Château de Bouellesin idyllisessä kartanossa keskellä Ranskan kauneinta maaseutua.
Kartanon terassilla järjestetyn cocktail-tilaisuuden aikana saimme mm. seuraa pihalla laiduntavista lehmistä <3
Ihastuin ranskalaiseen kuivaan siideriin...
Leena teki häiden kukka-asetelmat itse.
Häätuoksuna Guerlainin Aqua Allegoria Pera Granita <3
Uskaltauduin muuten sittenkin värjäämään hiukset taas itse.... vaikka viimeisen epäonnistumisen jälkeen vannoin, etten enää yrittäisi kotivärjäillä viileää vaaleaa. Mutta säästin senkin 140 euroa matkakassaan ;) Kuten kuvista näkee, tällä kertaa ei mennyt niin metsään vaan tulos oli puhtaampi vaalea. Nappasin marketin hyllystä Schwarzkopf Blonde -värin sävyssä L100 Ice Blonde (joku olisi kuitenkin kysynyt :))
Jälkiruokiin saittekin jo tutustua aiemmin :)
Loppukaneetti: nuo iltapukujen tissikupit... huoh :D ^_^ Osta puku ja saat rinnat kaupan päälle ^_^
*
Vielä kerran onnea Leena ja Philippe <3
Maisemat ovat taas vaihtuneet.
Olen Normandian rannikolla Deauvillessa.
Loma. <3
Viikko huipentuu ystäväni häihin pienessä satulinnassa Normandian kauniilla maaseudulla.
.
Lähdin matkalle ei-niin-pienenkään stressin ja vähän apean mielen saattelemana (alkukesän työkuvioihin liittyneet moninaiset jutut saattoivat liittyä asiaan) ja pakkasin tavaroita suunnilleen vielä kun mies soitti taksia lentokenttäbussille. Vihaan pakkaamista. Lennollakin pelotti taas tuttuun tapaan ja rentouduin yhtä tuttuun tapaan viinilasillisella ja - kiitos Norskin netin - myös lukemalla eteenpäin teidän lukijoiden esittelyjä. Kiitos seurasta :)
Tämäkin aamu alkoi vielä pienellä murinalla kun aamiainen näytti tältä:
...ranskalaiset aamiaiset... :/
Tiesittekö, että Ranskassa esimerkiksi kananmunilla ei ole paikkaa aamiaisella vaan munakkaita tilataan lounaaksi tai esimerkiksi illallisella alkuruoiksi? Ranskassa myöskään kasvikset eivät kuulu aamupalapöytään vaan leivän (tai croissantin, pullien ja pasteijoiden) päälle laitetaan meille rakkaiden kurkun ja tomaatin sijaan hilloa.
Järkytin keittiötä pyytämällä, enkö mitenkään voisi saada jotain kasviksia ja keitettyä kananmunaa, ja ärsytin samalla miehenkin jonka mielestä maassa kuuluu syödä maan tavalla. Hän on tavallaan ihan oikeassa, kyllä minä ymmärrän että tapani syödä näyttäytyy välillä ihan älyttömänä jääräpäisyytenä. Mutta siinähän olen jääräpäinen, mä haluan kunnon ruokaa enkä vehnähöttöä ja hilloa aamiaiseksi. Silloin mä käyttäydyn vaikka kuin aasi.
Ja kyllä mulle sitten tuotiin keittiöstä kaksi tomaattia ja arviolta 18 minuuttia keitettyjä kivikovia kananmunia. :)
Kahvi oli hyvää. Niinkuin se aina on Ranskassa. <3
Alkumatkakin meni vielä vähän harmaissa tunnelmissa. Kunnes...
...hetkeä myöhemmin taivas kirkastui.
Ja mieli alkoi keventyä.
Viimeistään seistessäni Deauvillen kultahiekkaisella rannalla aloin päästä lomamoodiin.
Simpukkakulhon äärellä istui vähän tavallista vaitonaisempi mutta iloinen Sanni. Ja opin tänään uuden asian Mr. Karkkipäivästä, kaikkea uutta oppii vielä 12 vuoden jälkeenkin.
"Simpukat on vähän niinkuin munuaisia ja osterit vähän niinkuin sisäfile". -"Täh?" -"Niin. Simpukat on itse asiassa ihan älyttömän pahan makuisia. Ne on vähän niinkuin seafoodin munuaiset". - "Ööö, ihan totta? Siis sä et tykkää simpukoista? Miksi sä sitten tilasit mun kanssa tän kulhon puokkiin?" - "No kun sinä halusit niitä."
En tosiaan ole tiennyt että avopuolisoni ei pidä simpukoista ^_^ Sainpahan itse enemmän :D
Loma.
Tiedän kyllä mitä kaikkea on vielä luvassa. Kauniita maisemia, hyviä viinejä, kyyneleitä häissä ja seuraavalla viikolla vaellusmonoa toisen eteen alppimaisemissa. Mutta ihan varmasti myös vääntöä illallisbudjeteista ja hotellien tasoista. Tällaista on loma rakkaan kanssa, me ollaan niin erilaisia ja samalla... niin hyvä köysistö <3. Kai se erilaisuus pitää kaiken tuoreena ja kiinnostavana vuodesta toiseen. :)
Tässä tulee opas Maarianhaminan ruokapaikkoihin, olkaa hyvä :) Ehkäpä jokunen teistä on vielä tänä kesänä - tai tulevina - suuntaamassa Ahvenanmaan lomalle ja vinkeistä on hyötyä :)
Hyötyä tai ei, ainakin itselleni on ilo näitä kirjoittaa ^_^
Ahvenanmaalla melkein kaikki on kalliimpaa kuin mantereella eivätkä ravintolat tee poikkeusta. Jos haluaa mennä ihan "ravintola-ravintolaan" eli muualle kuin pikaruokaloihin tai lounaspaikkoina tunnettuihin kotiruokatyyppisiin paikkoihin, on keskihinta pääruoalle jossain 25 euron paikkeilla. Lasi viiniä + kaksi ruokalajia irtoaa harvoin alle viidellä kympillä Maarianhaminassa.
Vähän edullisempiakin paikkoja kuitenkin on, kun tietää mihin mennä :) Jaottelin ravintolat kolmeen ryhmään niiden hintatason mukaan. Oppaassa ei luonnollisestikaan ole mukana ihan jokainen Maarianhaminan murkinamesta mutta valitsin mukaan suosituimmat ja itsestäänselvimmät, tai sellaiset jotka mielestäni ansaitsevat olla mukana. Lopussa on lista Maarianhaminan ulkopuolella sijaitsevista tärkeimmistä ravintoloista.
Älkää antako hintojen pelästyttää, Ahvenanmaa on tunnettu erinomaisesta paikallisia ja pitkälle luomuja raaka-aineita suosivasta ruoastaan ja löytyypä saarelta myös yksi Suomen parhaimpiin lukeutuvista ravintoloista. Kyllä tänne passaa tulla syömään ja naatiskelemaan :)
MAARIANHAMINAN RAVINTOLAT
EDULLISET
Yksi kaupungin suosituimmista ja vakiintuneimmista ravintoloista, Dino's tarjoili rentotunnelmaisessa miljöössä messeviä pihvejään ja burgereitaan jo vuonna 2003 kun itse muutin kaupunkiin. Paikan konsepti on mielenkiintoinen; se on kaupungin rock-kansan suosima elävän musiikin rock-baari JA perheystävällinen, rento ruokaravintola. Tunnelman täydentää tatuoitu (ja ystävällinen) henkilökunta, joskus mietin onko Dinosin työllistymisehdoissakin vaatimus tatuoinnista... :) Tämä jos mikä on Maarianhaminan kaiken kansan paikka, jos et keksi minne mennä syömään ja tykkäät rehdistä, konstailemattomasta ruoasta joka täyttää vatsan, tule Dinosiin.
Erityishuomio: burgereistaan tunnettu Dino's yllättää kaupungin luovimmalla kasvisruokamenullaan! Täällä kasvisruokailijan ei tarvitse tyytyä tavanomaisiin risottoihin ja salaatteihin, kesän listalla komeilee mm, get this: tempehiä..!! Kasvisruoasta kiinnostuneena kävin testaamassa Dinon vegeannoksia ja vaikutuin, niistä juttua myöhemmin loppukesällä (suunnitteilla kasvisruoalle omistettu teemaviikko...)
Pääruoat 15,90€ - 29,80€.
En tiedä älyäisikö monikaan turisti suunnata tänne syömään, sillä paikka on itse asiassa minigolfradan yhteydessä. Koko nimi kuuluukin Ångbåtsbryggans Äventyrsgolf eli "Höyrylaivalaiturin Seikkailugolf" :D (Alueella sijaitsi muinoin kaupungin höyrylaivasatama.).
Ei-kulinaristisesta assosiaatiostaan huolimatta golf on supersuosittu myös ruokapaikkana, ja ravintola voi ylpeillä kaupungin halvimmilla hinnoilla. Ruoan tyyli on toki sen mukainen, ja Bryggan (kuten paikkaa puhekielessä kutsutaan) onkin jotain "kunnon" ravintolan ja pikaruokapaikan väliltä. Plussaa kasvisruokavaihtoehdoista, listalta löytyy mm. tofua. Mutta älkää odottako huolella harkittuja makuyhdistelmiä ;)
Pääruoat 12,50€ - 19,90€.
Kävelykatu-Torggatanin pienessä kauppakeskuksessa sijaitsevaa Sittkoffska Gårdenia voi suositella mitä lämpimimmin lounaspaikaksi tai miksei illallisellekin jos tykkää illastaa vähän varhaisemmin (ja jos kauppakeskusmiljöö vastaa toivettasi illallispaikasta...). Keittiö sulkee kello 19.30 ja ravintola kello 20.00.
Tunnelmallisesti sisustettu ravintola tarjoaa päivittäin maistuvaa lounasta lähiraaka-aineista ja listalla on aina liha-, kala- ja kasvisvaihtoehto. Ravintolan yhteydessä toimii delicatessen-puoti joka myy ahvenanmaalaisia herkkuja kuten mustaa leipää, juustoja ja leikkeleitä.
Lounas 10,50€, à la carte 15€ - 20€.
Ja sitten vähän pizzaosastoa:
Suosittu Niska itäsataman Merikorttelissa tarjoilee ahvenanmaalaisesti "plåtbröd"-nimellä kulkevaa pizzaa persoonallisilla täytteillä, ei kotipizza-meininkiä. Pizzan lisäksi listalla myös salaatteja ja uuniperunaa. Auki kesäisin.
Lyömättömällä paikalla auringonlaskun puolella kaupungin länsisatamassa museolaiva Pommernin kupeessa. Jos haluat pizzasi kaupungin parhaalla maisemalla (olettaen että tykkäät merestä ja veneistä ja tunnelmallisista auringonlaskuista), tule Albiniin. Niskan tavoin myös Albinin pizzat edustavat raikkaampaa, persoonallisempaa täyteideologiaa kuin perushalpispitserioiden tarjokkaat. Auki kesäisin.
Kotipizza
Löytyy täältä Kotipizzakin sen tutun ja turvallisen ystäville :)
Kotipizzan naapuri Diablo tarjoilee Maarianhaminan ainoat kiviuunipizzat kaupungin keskeisimmällä paikalla.
Länsisatamassa lähellä Vikingin ja Siljan terminaalia sijaitseva suosittu sport-baari ja pizzeria samannimisen hotellin yhteydessä. Miksi tulla tänne? No, ehkä katsomaan jotain matsia pizzan mätön ohella :)
.
KESKIHINTAISET (= kalliihkot, Ahvenanmaalla kun ollaan)
Kiistatta yksi Ahvenanmaan suosituimmista ja mukavimmista paikoista, Indigo on valintasi jos haluat varman nakin mutta naapuri-Dinosin "rock meets Rosso" -konsepti ei ihan iske ja haluat jotain asteen fiinimpää.
Yläkerran baarissa ja kesäterassilla voi tilata edullisemmalta ja simppeliltä bistro-listalta, alakerran ravintolassa harkitummalta ja hinnakkaammalta à la carte -menulta. Yläkerran hämyisä baari on viikonloppuisin supersuosittu alkuillan istuskelupaikka DJ'llä tai elävällä musiikilla höystettynä. Indigo kuuluu M:haminan ehdottomiin lempipaikkoihini ja tarkempi esittely paikasta löytyy täältä. Samalla tyylikäs, samalla kotoisa, samalla fiini, samalla rento, tänne voi tulla kahville, viinilasilliselle, tanssimaan, illallistreffeille tai vaikka tekemään töitä kun netti ei toimi kotona :D Indigo on ihan kaikkea <3
Pääruoat à la carte 21€ - 32€
Uudistuneen Hotelli Pommernin yhteyteen viime vuonna avannut Kvarter-vitonen Ålandsvägenillä on vuoden aikana voittanut puolelleen paikallisten suopeuden, vaikka ei suosiossaan Indigon ja Dinosin kanssa kilpailekaan. Hotellimiljöö antaa paikalle väistämättä leimansa, mutta ollakseen hotellin ravintola on "Vitonen" kuitenkin oikein viihtyisä ja erottautuu Maarianhaminan muista ravintoloista viini- & snacks -konseptillaan. Laadukkaan à la carte -listansa lisäksi paikka houkuttelee asiakkaita ahvenanmaalaisten tapasten ja viinilasin ääreen Indigon ohella kaupungin parhaalla viinilistalla.
Edit 2018 - vuoden 2018 aikana Kvarter 5 kapusi ruokansa puolesta minulle henkilökohtaiseksi suosikkiravintolaksi, ja etenkin kasvisruoka-annokset vakuuttavat mielettömän vivahteikkailla mauillaan ja fine-diningia lähestyvine kokoonpanoineen. Toivottavasti kasvisruoan taso säilyy tällaisena, ihan huipputasoa!
Terassi vilkkaasti liikennöidyn läpikulkuväylä Ålandsvägenin varrella ei ole ihan itsestäänselvä hitti (kuka haluaa katsella lasillisensa äärellä autotietä ja ruokakaupan seinää?), mutta Kvarter 5:n terassi onnistuu kummasti olemaan varsin viehättävä ja vetää ainakin allekirjoittanutta helposti puoleensa ilta-aurinkoisuudellaan. Muut keskustan terassit jäävät varjoon jo päivällä tai alkuillasta.
Pääruoat 14€ - 32,50€. Kvarter 5:n tarkempi esittely ruokakokemuksineen täällä.
Supersuosittu "auringonlaskupaikka" länsisatamassa ja kaupungin vanhimpia ravintoloita. Paviljongenin terassin tunnelmaa ei voita mikään aurinkoisena kesäiltana.<3
Rakastan tätä paikkaa vaikka hinta ja laatu eivät aina kohtaa; annosten koot vaihtelevat ja olen saanut Paviljongenissa niin naurettavan pikkuruisen taideahvenannoksen josta tuli vain vihaiseksi kuin hervottoman katkarapusalaatin jossa ällistyttävän valtava rapukeko hukutti alleen kaikki vihannekset. Mutta ruoka on täällä (minulle) melkein sivuseikka sillä paikka on tunnelmassaan ainutkertainen eikä näkymää veneiden mastojen taakse valuvasta auringosta lämpimänkultaisine hämyineen voita mikään. Auki kesäisin.
Pääruoat 19€ - 32€
Suosikkipaikkani itäsatamassa - ja muuten ainoa paikka itäisellä puolella jossa voi nauttia (ulkokannella) auringosta lähes sen laskuun saakka. Tärkeä tekijä aurinkofriikille ;) Muut itäsataman paikat jäävät varjoon jo alkuillasta.
Laivaravintola Von Knorringissa on monien muiden maarianhaminalaisravintoloiden tapaan kaksi menua, yksinkertaisempi terassi/ulkokansimenu ja arvokkaampi à la carte -lista. Paikan marinoitu munakoisoannos saa Sannilta (alias munakoiso-aficionado) täydet pisteet. Laivan kansi on ÅSS Paviljongenin jälkeen minulle mieluisin paikka nauttia lasillinen ilta-auringossa :)
Pääruoat 14,60€ - 30,90€
Kuva: Visitaland
Maarianhaminan yöelämän keitaassa eli hotelli Arkipelagin ("Arken") yhteydessä sijaitseva Arken Garden mainostaa itseään kaupungin suosituimpana kesäravintolana. Suosio perustunee Arkenin yökerhon ylivertaiseen dominanssiin koko Ahvenanmaan viihde-elämän keskuksena. Allekirjoittaneen mielestä katettu terassi hotellirakennuksen varjossa ei ole erityisen tunnelmallinen, mutta se on suosittu kuin mikä ja monelle etenkin viikonloppuisin itsestäänselvä illanaloituspaikka. Pääseehän Gardenista myöhemmin illalla ilmaiseksi yökerhoon joraamaan ;)
En tiedä onko Arken Garden turistille mikään erityisen persoonallinen Maarianhaminaelämys, mutta suosion paikallisten keskuudessa ymmärtää kun "täällähän ovat kaikki". Garden on yhtä lailla näyttäytymis- kuin ruokailupaikka. Yhdeksästä alkaen terassilla soi trubaduurimusiikki.
Pääruoat 15€ - 30€ (myös mukava valikoima kasvisruokavaihtoehtoja)
.
KALLIIT
White Guiden noteeraama, Ahvenanmaan arvostetuin, paras ja samalla tietysti kallein ravintola. Nautical on kohde sinulle, jolle ruokahetki on kulinaristinen elämys, ei pelkästään nälästä eroon hankkiutumista. Jos vain kukkaro sallii, suosittelen Nauticalin kuuden ruokalajin maistelumenua viiniparituksineen. Ravintola on tunnelmaltaan klassisen hienostunut valkoisine pöytäliinoineen ja hovimestari-tyylisine tarjoilijoineen. Palvelua saa myös suomeksi ja erityisruokavaliot huomioidaan maistelumenun yhteydessä kun niistä ilmoittaa varauksen yhteydessä. Itse söin lihattoman version maistelumenusta toukokuussa 2013, taivaallinen makumatka josta kerroin kuvineen täällä.
Nautical sijaitsee länsisataman puolella samassa rakennuksessa kuin Merenkulkumuseo.
Pääruoat 34€ - 41€, maistelumenu 75€.
Jos yläkerran arvokkaampi "pönötys" - ja hinnat - eivät ole sinun juttusi (vaikka ei täällä tosiaan tarvitse pönöttää :D), valitse alakerran rennompi terassibaari Nauticaltan joka on auki juhannuksesta kesäsesongin loppuun. Altanilla tarjoillaan maukasta terassiruokaa terassihinnoin, Nauticalin korkeasta laadusta tinkimättä. Jos käyt syömässä Ångbåtsbrygganilla ja tulet sitten Nauticaltaniin jossa nautit samanhintaisen annoksen, voit vain miettiä mistä h*mmetistä ylipäänsä maksoit Brygganilla ;)
.
Hyviä ravintoloita Maarianhaminan ulkopuolella
Manner-Ahvenanmaa
HavsVidden, Geta - Upeassa ja uniikissa miljöössä meren ja karun luonnon keskellä, kaukana kaikesta muusta :) Hotelli HavsViddenin ravintolan keittiö tunnetaan Nauticalin ohella Ahvenanmaan parhaana. HavsViddenin esittely täällä.
Smakbyn, Sund - Ahvenanmaan oman tähtikokki Michael Björklundin ruokaelämyskeskus Kastelholman linnan kupeessa.
Soltuna, Geta - sympaattinen Soltuna Geta-"vuoren" huipulla ei prameile ulkonäöllään mutta tarjoaa erinomaista, huolella valmistettua ja kauniisti esillepantua ruokaa. Soltunan joulupöytä on Ahvenanmaan suosituimpia.
Pub Stallhagen, Finström - Stallhagenin panimon yhteydessä sijaitseva gastropub on yksi henkilökohtaisia suosikkejani, aina takuuvarman hyvää ruokaa rennossa, tunnelmallisessa miljöössä. Hinta-laatu-suhde etenkin lounaalla on aivan huikea. 2-3 annosvaihtoehdosta koostuva lista vaihtuu päivittäin. Stallhagenin esittely täällä.
Kuva: Seagram
Saaristo
Seagram, Föglö - kalaherkkuja notkuvasta saaristolaisbuffetistaan tunnettu erittäin suosittu ravintola Degerbyn keskustassa lähellä vierassatamaa. À la carte -listalla myös liharuokia, kasvisvaihtoehto puuttuu.
Glada Laxen, Kumlinge - omalla pienellä Bärön saarella sijaitseva kalaruokiin erikoistunut kotoisa ravintola. Bäröön pääsee omalla veneellä tai tilaamalla ilmaisen kuljetuksen, Laxenin omistaja Henrik hakee vieraat Kumlingen satamasta. Ei kasvisruokia.
Salteriet, Sottunga - saariston tuoreimpia krouveja, kesällä 2014 Sottungan vierasvenesatamaan avattu kotiruokaravintola Salteriet on noussut nopeasti suosioon.
Brudhäll, Kökar - Karlbyn vierassataman yhteydessä sijaitsevan hotelli Brudhällin tyylikäs ravintola tarjoilee suussasulavaa saaristolaisruokaa. Brudhäll ja Kökar kuuluvat paikkoihin joita suosittelen ehdottomasti osaksi Ahvenanmaan vierailua jos vain aikaa riittää retkeillä manner-Ahvenanmaan ulkopuolella. Brudhällin laiturista lähtee kesäisin taksivene Källskärin pikkusaarelle jota ei pidä missata, tämän uniikimpaa paikkaa saa hakea!
.
P.S. Olen vihdoin saanut päivitettyä aiemmat Ahvenanmaan "lomaoppaani" niin että tiedot ovat nyt ajan tasalla. :)
Löydät vinkit Ahvenanmaan ja Maarianhaminan vierailuille täältä:
Tuli tuohon aiemmin päivällä kirjoittamaani liittyen mieleen, että olisi mielettömän kivaa kuulla taas esittelyjä teistä lukijoista :)
Tein kuusi vuotta sitten blogiin kyselyn otsikolla "Keitä te olette?". Postaukseen on vielä silloin tällöin tipahdellut satunnaisia vastauksia viimekin vuosina, mutta nyt voisi olla erittäin hyvä aika uusintakierrokselle. :) Kuuden vuoden aikana lukijakunta on varmaankin elänyt vaikka kuinka ja olisi tosi kiva kuulla millaisia ihmisiä siellä ruudun takana tätä nykyä nököttelee :)
Missä elämäntilanteessa olette? Onko enemmistö teistä opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä? Eläkkeellä? Alle 2-kymppisiä, yli 2-kymppisiä?
Olen saanut kommenttien kautta sen käsityksen, että lukijakuntani jakautuu yllättävän laajalle ikähaarukalle nuorimpien ollessa 12-13-vuotiaita ja varttuneimpien yli 60-vuotiaita. Se on kyllä mahtavaa :) Jos bloggaajana tai blogina voi olla iätön ja vedota monen ikäisiin, sehän on tosi hyvä juttu ^_^
Karkkipäivän lukijoita Tallinnan matkalla
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan nuorempien lukijoiden kommentteja lukiessa miettiväni, että olen jotenkin hurjan otettu siitä että 20-vuotiaskin voi samaistua juttuihini tai olla kiinnostunut siitä mitä sanottavaa täti-ihmisellä on. (En mä mielestäni ole täti mutta 2-kymppisen näkökulmasta ikäni puolesta kyllä ;))
Oikeasti ihan kipeää että voisin olla joidenkin lukijoideni äiti, vaikka sellaisten joiden kommentteja lukiessa tuntuu että luen jonkun oman ikäiseni ajatuksia. :) Kai me kaikki ollaan tosiaan lopulta iättömiä... ehkäpä ainakin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jääneet Karkkipäivän lukijoiksi. <3
Karkkipäivän lukijoita Sokosen ja Karkkipäivän kauneusillassa
Hei, olisitteko niin kivoja että haluaisitte esittäytyä? Kertoa muutamalla rivillä itsestänne, jotain mitä vain tulee mieleen :)
Olisi hurjan mielenkiintoista saada päivitetty käsitys lukijakunnastani. Ja vaikka tänään päivemmällä kerroin, että suren sitä kuinka en pysty tai ehdi vastaamaan kaikkiin kommentteihin, niin joka ikisen kommentin luen, aina. Siksi kommenttien julkaisu välillä laahaa perässä, koska julkaisen aina sitä mukaa kun ehdin lukemaan. Vastaus ja reaktio jokaiseen kommenttiin on itse asiassa olemassa, mutta ne eivät näy teille koska ne ovat reaktioita pääni sisällä ja sydämessä. (Aargh miten imelän kuuloista mutta ymmärrätte mitä haluan sanoa...) Ihan niinkuin joku mun kirjoitus huulipunamokasta tähtiravintolassa voi naurattaa jotakuta teistä vielä seuraavanakin päivänä vaikka ette olisi kommentoineet juttuun mitään, samalla lailla monet teidän kommentit ja kertomanne jäävät mun mieleen ja vaikuttavat minuun, vaikka en blogissa mitään vastakommenttia jättäisikään.
Että niin :)
Karkkipäivän lukijoita Jyväskylän Ekolo-miitissä
Lukijat - osalla on kasvot, osalla ääni, osalla ei kumpaakaan. Osalla kuvittelemani kasvot ^_^ Suurimmasta osasta en tiedä mitään.
Keitä siellä on? :)
P.S. TÄHÄN postaukseen tulleisiin kommentteihin mä haluan ja aion vastata ihan jokaiseen :) Julkaisen esittelyjä ja vastailen hiljalleen tässä viikon aikana, työpäivät (ja muuan äiti-statuksinen kesävieras) valitettavasti entisestään hidastavat mun vastaustahtia. Ihana lukea mitä olette kertoneet itsestänne, hauskoja ja kiinnostavia minielämäkertoja ^_^ Symppiksiä tyyppejä siellä ruudun takana :) Näihin on kiva palata myöhemminkin, ihan niinkuin siihen kuuden vuoden takaiseenkin esittelypostaukseen.
30.6. Tällä hetkellä 166 julkaisua odottavaa komenttia :)
5.8. Vieläkin kesken, pidin heinäkuun lomaviikot taukoa. Kerron kun saan kaikki luettua ja vastattua. :)
Olen blogannut lähestulkoon päivittäin yli seitsemän vuoden ajan. Tai oikeastaan bloggaan ihan joka päivä, sillä niinäkin päivinä jolloin en julkaise mitään postausta, puuhailen blogin parissa; kirjoitan seuraavan päivän juttua (joskus kirjoitan jotain juttua hiljalleen monta päivää), otan tuotekuvia tai vastaan kommentteihin. Karkkipäivä on todellakin ollut läsnä elämässäni joka päivä, 2509 päivää tähän saakka. Se on huima määrä.
Vuosiin on mahtunut vain yksi kuu, heinäkuu vuonna 2011, jolloin pidin tietoisesti vapaata bloggauksesta. "Lomankin" aikana olin kuitenkin näköjään julkaissut 6 postausta, mm. tämän jolle olen pitkään suunnitellut jatkoa: Meikkikuvia 90-luvun Vogue-lehdistä. Arkistoja on kyllä niin veikeä tutkia, moni postaus tuntuu edelleen niin tuoreelta että sitä ihan hätkähtää tajutessaan että välillä on hujahtanut vuosia. Ja Vogue-jutun jatkokin on edelleen tekemättä ^_^
Bloggauksesta on vaikea "lomailla" koska se on niin ihanaa ja hauskaa. Se on elämäntapa. Mutta samalla siinä on myös ikäviä puolia. Juttuja, joiden vuoksi välillä mietin, että tämä voisi jopa olla syy lopettaa.
Bloggaamisessa ihaninta on:
Asioiden jakaminen toisten kanssa. Sosiaalinen kokeminen. Bloggaamalla jostain kokemastaan sen voi kokea myös muiden näkökulmasta, kommenttien ja keskustelun kautta. Se antaa valtavan paljon. Yksinkertaisimmillaan pinnallisia tuotevinkkejä, syvällisimmillään uusia oivalluksia.
Joskus alussa ajattelin blogin olevan alusta itseni toteutukselle, kuin pieni "ateljee" jossa silmämeikkimaalari-Sanni esittelee päivän värikkäitä maalauksiaan ja välillä ajatuksiaan meikeistä ja muusta kosmetiikasta. Mutta hyvin pian huomasin, että tekee mieli kirjoittaa muustakin. Sirotella joukkoon elämän pikku juttuja. Alussa tunsin suunnilleen puolustelun tarvetta näille täysin off topic -jutuille, kunnes tajusin, että sehän on ihan bää, ei blogin tarvitse fakkiutua yksinomaan siihen teemaan jonka ympärille se on perustettu.
Kun annoin itselleni luvan kirjoittaa mistä tahansa, eikä Karkkipäivä ollut enää "pelkkä" meikkiblogi, aloin tykätä blogistani vielä enemmän. Paikkana. Juuri sellaisena kuin sivupalkin viimeisin blogikuvaus kertoo: oma hyvän mielen paikkani jossa saan yhdistää kaikki elämäni inspiroivimmat asiat.
Karkkipäivä on minulle kuin sekoitus kauneustuotepalstaa ja kirjeystävyyttä. Täällä on se "virallisempi" kauneustuotearvostelupuoli ja sitten ne kaikenkarvaiset ajatusvirtaukset joita kirjoitan kuin olisitte kavereitani. Kirjekavereille en ehkä olisi koskaan raapustellut analyysiä maskaraharjojen kaarevuudesta tai kasvojenpuhdistusgeelin vaahdonmuodostuksesta, tai intoillut täydellisen violetista luomiväristä. Mutta täällä voin sen tehdä. :)
Bloggaamisessa ihanaa on myös spontaanius. Hetkessä oleminen. En haluaisi kirjoittaa lehteen jonka jutut ovat tarkasti suunniteltuja, aikataulutettuja ja tiettyyn sanamäärään sidottuja. Ja journalistiseen tyyliin kirjoitettuja, tietenkin. Toki suunnittelen bloginkin juttuja, mutta annan aina tunteen ohjata enkä osaisi koskaan suunnitella viikon postauksia etukäteen - teemaviikot poislukien. Julkaisen useimmiten juuri sitä mikä sillä hetkellä tuntuu siltä että nyt tää haluaa ulos. Kuten tänä aamuna tämä kirjoitus :) Vaikka olin eilen ajatellut laittaa tänään jutun juhannusruoista :)
Bloggaamisen suola on tietysti vastakaiku, se palaute mitä saan teiltä lukijoilta. Se, että onnistuu jollain tekemisellään ja kirjoittamallaan tuomaan ihmisille iloa, hyvää mieltä tai ylipäänsä positiivisia tuntemuksia - tai vaikka uusia näkökulmia, se on jotain ihan mahtavaa. Se tekee minut onnelliseksi. Oli se sitten yksinkertainen silmänrajausvinkki, oivallus poskipunan käytöstä, inspiraatiota aamiaispöytään tai vinkki Kreikan kätketystä saarihelmestä. Tai jotain abstraktimpaa.
Jos jotakuta hymyilyttää tai jopa naurattaa blogiani lukiessa, olen onnistunut. On huikeaa pystyä vaikuttamaan tuntemattomaan ihmiseen niin, että hänen päivänsä saattaa alkaa hymyllä kiitos jonkun hassun havainnon josta olen kirjoittanut. Se on minulle henkilökohtaisesti blogin suurin voimavara, suurinta mitä se voi antaa. Ei niinkään se, myytiinkö jotain antioksidanttivoidetta hyllyt tyhjiksi kun satuin siitä tykkäämään.
Bloggaamisessa ikävää on...
Kun ei ehdi vastata kaikkiin sähköposteihin ja kommentit kasaantuvat. :´-(
Kun omaa empaattisen luonteen, ahdistuu, kun joutuu jättämään jonkun huomiotta. Niin kovasti kuin haluaisin vastata ihan jokaiselle, asiat täytyy priorisoida. Koneen ääressä haluaa istua vain määränsä verran ja lopun ajan tehdä jotain muuta rentouttavaa; laittaa ruokaa, lukea, lähteä kävelylle. Vaikka kuinka vastaisin mielelläni kaikille, niin vielä mieluummin käytän aikaa uusien postausten tuottamiseen.
Kummatkin ovat blogisisältöä: itse postaukset ja vastaukset kommentteihin. Niiden arvottaminen on vaikeaa. Ajattelen kommenttien jättäjiä yksilöinä ja näen asian heidän kannaltaan niin, että jos en vastaa, olen laiminlyönyt heidät. Voi hyvin olla, että monet lukijat ymmärtävät, että bloggaaja ei välttämättä ehdi vastata kaikkiin kommentteihin, eivätkä loukkaannu. Mutta itse koen jokaisen, etenkin henkilökohtaista tai kantaaottavaa, keskustelullista näkökulmaa sisältäneen kommentin vastaamatta jättämisen raskaana. Tulen surulliseksi kun ajattelen, että vaikka voin ilahduttaa sataa ihmistä postauksella, saatan samalla myös loukata kahta ihmistä kun en ehdi vastata heille. Puntarointi näiden kahden välillä: painaako sadan ihmisen ilo enemmän kuin kahden ihmisen mahdollinen mielensä pahoitus? Pitäisikö priorisoida kommentteihin ja henkilökohtaisiin lukijasähköposteihin vastaus ja julkaista vähemmän postaussisältöä...? Kummanko voi arvottaa tärkeämmäksi?
Tämä on ikuinen ristiriita joka painaa minua välillä niin pahasti että koen fyysistä pahaa oloa kun mietin "laiminlyötyjä" kommentteja.
Herkän ja ylitunteellisen persoonallisuuden haasteita. Joku sanoisi tähän että "Voi hyvää päivää, kaikkea sinäkin murehdit". Ja on sanonutkin. "Mitä sä oikein käytät energiaasi tuntemattomien ihmisten miettimiseen, mitä väliä heillä on?"
No heillä on väliä. Ilman lukijoita ei ole blogia - ainakaan sellaista blogia jota itse haluan kirjoittaa.
Bloggauksessa ikävää on myös (niin hullulta kuin se kuulostaakin, koska se on samalla myös positiivista), kokonaisvaltaisuus. Eli blogin muuttuminen elämäntavaksi jota on vaikea erottaa muusta ajasta ja olemisesta. Blogi on mukana kaiken aikaa, ihan joka ikinen hetki. Sitä ei voi sulkea pois päältä. Mitä ikinä teenkin, huomaan kohta miettiväni tilannetta blogin kannalta; saisiko tästä blogisisältöä? Kuvaanko tämän annoksen? Miten saisin ikuistettua tämän hetken ja tunteen blogiin...?
Se on mukavaa, koska asioiden jakaminen tuo minulle iloa ja haluan kirjoittaa joka päivä. Mutta samalla se on myös... jotenkin raskasta. Joskus tuntuu, että käytän ihan liikaa aikaa blogijuttuihin. Minulle tekisi hyvää pitää pari blogivapaata päivää viikossa, niin että en kirjoita tai kuvaa yhtään mitään blogia varten, vaikka en ajatuksistani blogia voi sulkeakaan. Käytännössä se ei kuitenkaan ole onnistunut. Lopulta en koskaan malta olla kirjoittamatta, kuvaamatta ja säätämättä jotain blogiin liittyvää. Ja samalla varastossa on jo valtavasti puolivalmista materiaalia jonka voisin työstää ulos, mutta en tee sitä vaan innostun joka päivä jostain uudesta. Ja kohta ahdistaakin sitten se jonossa olevien juttujen paljous, "Kun tääkin piti julkaista jo puoli vuotta sitten".
Ihan hullua. Mutta nämä on näitä juttuja jotka tekee meistä ihmisiä. Kaikki toimintamme ei aina ole järkevää ja loogista. Sitä voi vain olla kyydissä ja ihmetellä, että "Jaa, näin minä sitten teen".
Jatkan tällä kiikkulaudalla tasapainottelua, samalla nauttien jokaisesta päivästä bloggaajana, iloiten joka kerta kun sormi on taas painanut "Julkaise"-nappia. <3 Ja välillä kokien surua kommenteista tai siitä, että blogin parissa vietetty aika on pois parisuhteesta tai ystävien kanssa vietetystä ajasta. Tai vaikka siitä Taru Sormusten Herrasta -kirjan lukuprojektista.
Mukavaa sunnuntaita kaikille, saimmehan me sitten kuitenkin lämpimän, aurinkoisen juhannuksen :) (Kuvat Finströmin Tjudöstä jossa itse vietän viikonloppua.)
.
P.S. Vielä tämän päivän loppuun on aikaa osallistua juhannusarvontoihin: täällä olisi tarjolla The Body Shopin Drops Of Light -seerumi ja täällä Essien kynsilakkoja. :) Niin joo - arvonnatkin on muuten bloggauksessa ihanaa! ^_^
