Päätin tehdä jotain vähän hullua ja spontaania. Ja nyt olisi aika kertoa teillekin.
Tiedättehän, kun olen täällä blogissa puhunut lievästä 3-kympin ”kriisistäni” ja siitä, kuinka tuntuu, että vuodet vierivät niin nopeaan tahtiin ettei meinaa ehtiä tehdä kaikkea mikä kiinnostaa ja mistä on haaveillut.
No, palattuani kesälomalta töihin irtisanouduin. Kahden viikon kuluttua on viimeinen työpäiväni ja sitten suuntaan reppuni kanssa maailmalle. Tarkoitus olisi palata kotiin joskus joulun tienoilla. Ellei matkakassa lopu sitä ennen.
Järkevää? Luulin itsekin, että katuisin päätöstäni heti nukutun yön jälkeen. Mutta sellaista tunnetta ei tullut.
Mistä moinen tempaus?
En yleensä kerro blogissa näin yksityisiä asioita elämästäni, mutta luulin viime keväänä olevani raskaana. Olin viikon jo aivan varma asiasta. Vauvaa ei sitten ollutkaan tulossa, mutta viikko oli minulle todellinen herätysmomentti. Seitsemän päivän ajan ehdin nähdä elämäni tulevana äitinä kaikkine muutoksineen. Kun sitten hälytys osoittautuikin vääräksi, minussa käynnistyi voimakas jälkireaktio. Olen niin tuudittautunut elämäni turvallisiin rutiineihin, että raskausepisodi oikein säikäytti minut. Mutta positiivisella tavalla!
Ensinnäkin, tajusin että en välttämättä kuolekaan ajatukseen äidiksi tulemisesta. Ja toisekseen, välikohtaus sai minut vihdoin laittamaan liikkeelle vuosikausia uinuneen haaveeni. Haluan lähteä yksinäni pidemmälle reppureissulle. Olen jo sysännyt unelman toteuttamista tarpeeksi kauan. Miksi ihmisillä on aina taipumus ajatella, että ”Ehtiihän tässä sitten jonain päivänä”…. ’Joku päivä’ muuttuu kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Päivillä on rajansa. Ei meillä ole loputtomiin aikaa sysätä haaveitamme ”parempaan ajankohtaan”. Paras aika on nyt!
Aloin säästää rahaa ja anoin töissä virkavapaata. Lopulta vapaa ei kuitenkaan järjestynyt sellaisena, joka mahdollistaisi matkahaaveeni toteuttamisen ilman kompromisseja. Päätös irtisanoutua syntyi kuitenkin suhteellisen spontaanisti kesäloman aikana.
Ja nyt olen lähtökuopissa kohti seikkailuani…! Kahden viikon kuluttua lennän Ateenaan, josta matka jatkuu ilman tarkkoja suunnitelmia. Menen sinne minne tie - tai Kreikan saariston ollessa kyseessä laivat - vievät. Toiveissa olisi päätyä mahdollisesti Etelä-Amerikkaan saakka tapaamaan elämäntapa-travelleri-siskoani, mutta tulevat kuukaudet näyttävät riittääkö matkakassa sinne saakka.
Siiville....!
Koko reissu ja irtisanoutuminen on taloudellisesti yksi epäviisaimpia ideoita elämäni aikana. Mutta joskus täytyy uskaltaa tehdä vaikka sitten hyppy taloudelliseen epävarmuuteen, jos unelman toteutus sitä vaatii.
Minulla on ensi vuodesta hyvä fiilis. Ei täältä maailmasta kiinnostavat työt lopu! :)
Jään nykyiseen työpaikkaani extraksi, eli saatatte tutut lukija-asiakkaat minua siellä vielä jatkossakin bongailla.
Mitä Karkkipäivälle sitten tapahtuu reissuni aikana? Toiveissa olisi mahdollisuuksien mukaan tehdä päivityksiä "tien päältäkin", mutta en tiedä yhtään mitkä fiilikset matkalla sitten vallitsevat bloggauksen suhteen. Joka tapauksessa Karkkipäivän sisältö siirtyy muutamaksi kuukaudeksi vaihtoehtomoodiin, jossa liikutaan reppureissailutunnelmissa. Kauneusaiheisia juttujakin tulee matkalla varmasti naputeltua jos sille päälle satun, sillä odottavaa materiaaliahan mulla on läppäri täynnä. :)
Näissä merkeissä käynnistyy Sannin syyskuu vuonna 2012. :)
Harvoin mulle tulee halua välittömästi reagoida vastakirjoituksella jonkun toisen bloggarin tekstiin, mutta nyt WTD-Natan kirjoitus herätti sellaisen tunteen. Käykääs lukemassa tuo hyvä kirjoitus ikuisesti "kuumasta" aiheesta Blogit ja mainostaminen.
Itse kun en vaatteista, kelloista, koruista, astioista, pölynimureista tai soda-streamereista kirjoittele, niin yhteistyötarjoukset pysyvät suhteellisen rajallisina muoti- ja lifestyle-bloggaajiin verrattuna. En siis joudu pöyristymään viikottain ihan vastaavalla lailla kuin muiden genrejen bloggaajakollegat. Onnekseni 90% minulle saapuvista yhteydenotoista on erittäin asiallisia, blogini aihepiiriin suoraan liittyviä ja useimmissa tapauksissa jo valmiiksi minua itseäni kiinnostavia tuotteita koskevia. Aikani kun on kuitenkin rajallinen, päädyn ottamaan vastaan lopulta ehkä vain yhden neljänneksen minulle tarjotuista testituotteista.
Tradedoubler/affiliate-tyyppiset yhteistyökuviot ovat minulle täysin tuntemattomia, ja ihan niin halventavia tarjouksia kuin Nata ja kumppanit en sentään ole saanut. Nyt tekee kuitenkin mieli kertoa eräästä yhteydenotosta, joka on yhdenlainen esimerkki siitä, kuinka epäkunnioittavasti ja aliarvostuksella bloggaajia saatetaan mainostarkoituksessa firmojen taholta lähestyä. Tämä kyseinen firma ei ole millään lailla näkynyt blogissani, eivätkä he liity mitenkään yhteenkään maahantuojaan tai PR-firmaan joiden kanssa olen tekemisissä.
Sain firman edustajalta viestin, jossa ystävällisesti kysyttiin olisinko kiinnostunut kokeilemaan ja kertomaan merkin X tuotteista blogissani. Merkki vaikutti erittäin laadukkaalta ja kiinnostavalta, ja vastasin viestiin myöntävästi (kuitenkin luonnollisestikin selventäen, että tuotteiden testaus ei ole tae niiden päätymisestä blogiin saakka). Edustaja lähetti minulle merkin tuoteluettelon ja pyysi minua valitsemaan haluamani testituotteet. Valitsin tuotteet, ja edustaja kertoi lähettävänsä ne pikimmiten.
Kului kuukausi, eikä tuotteita kuulunut. Laitoin edustajalle viestiä, koska ainahan oli mahdollisuus että lähetys oli vaikka kadonnut postissa. Edustaja vastasi, että hän oli odotellut yhtä valitsemistani tuotteista, ja että se oli saapunut varastolle vasta nyt. Paketti lähtisi matkaan seuraavana päivänä. Kului toinen kuukausi. Lopulta kolmaskin. Tuotteista tai firmasta ei kuulunut pihaustakaan.
Kun olin jo unohtanut koko lafkan ja yhteydenoton, saapui minulle eräänä päivänä pieni, ruttuinen paketti ulkomailta. Se sisälsi muutaman kappaleen pieniä näytepussukoita yhteistyötä toivoneelta firmalta. Katsoin näytteitä ja alkoi melkein naurattaa. Näitä 1,5 ml:n pussukoitako firma oli ollut lähettämässä kolme kuukautta...? Olisin varmaankin saanut samat näytteet samantien kävelemällä merkin lähimmälle jälleenmyyjälle.
Kuvien näytteillä ei ole mitään tekemistä jutun tuotteiden kanssa.
Pussukat unohtuivat kaapin perukoille. Jälleen kului melkein kuukausi, ja firman edustaja otti viimein jälleen yhteyttä. Hän tiedusteli, olinko saanut "testituotteet", ja olinko yhtä ihastunut niihin kuin kaikki muutkin merkin uskolliset asiakkaat. Vastasin, että 1,5 ml:n näytepussukasta oli aika vaikea saada kunnollista, kokonaisvaltaista kuvaa tuotteiden koostumuksesta ja vaikutuksista, ja että en niiden perusteella ollut kirjoittamassa merkistä juttua ainakaan lähiaikoina.
Edustaja ei kommentoinut näyte"tuotteiden" viipymistä tai kokoa millään lailla, vaan alkoi pommittaa minua sähköposteilla viikon, parin välein. Viesteissä lähetettiin minulle tuotteisiin liittyvää pressimateriaalia, kyseltiin tarvitsinko vielä lisäinformaatiota, linkitettiin muiden bloggaajien tekemiin juttuihin merkistä ja annettiin ymmärtää, että postaustani odotettiin pian ja hartaasti. Olin hyvin hämmentynyt. Koska pyrkimykseni on aina välttää epämukavia, konfliktin kaltaisia tilanteita, vastasin edustajalle lopulta suunnittelevani jutun julkaisua, mutta tarvitsisin tuotteista vielä inci-tiedot. (Näytepussukoissa ei ainesosaluetteloa ollut.) Kaipasin myös tarkennusta eräisiin muihin laatua koskeviin tietoihin.
Edustaja ei kyennyt minulle näitä tietoja toimittamaan, vaan viittasi vain toistuvasti merkin ulkomaiselle emosivulle (jossa näitä tietoja ei myöskään ollut löydettävissä). Pyysin tietoja muistaakseni kolme kertaa, minkä jälkeen tilanne tuntui minusta jo niin absurdilta, että päätin jättää yhteydenpidon siihen. Ilmoitin edustajalle ystävällisesti, että ilmoittaisin hänelle sitten jos/kun juttu joskus ilmestyisi.
Tämä ei kuitenkaan henkilölle riittänyt, vaan hän jatkoi sähköpostien lähettelyä. Viesteissä kyseltiin jo paikoin painostavaan sävyyn, minä päivämääränä juttuni olisi tulossa ulos. Laskin, että edustaja oli asian tiimoilta lähettänyt minulle yhteensä yli 20 viestiä. Firman alkuperäisestä yhteydenotosta oli kulunut jo kuusi (!!) kuukautta. Lopulta minun oli pakko sanoa henkilölle suoraan, että koen hänen yhteydenottonsa epäasiallisina ja painostavina, ja että en todennäköisesti tulisi kirjoittamaan merkistä yhtään mitään. Vasta tällöin henkilö lopetti sähköpostien lähettelyn. Viimeisessä viestissään hän vielä kirjoitti, että "Otin sinuun yhteyttä, koska olin kuullut että olet hyvä!"
Selvä.
Minusta tämä oli jokseenkin mykistävää kohtelua - epäammattimaisuudesta puhumattakaan. Firma X odotti saavansa kuukausien odottelun jälkeen muutamaa parin millin näytepussukkaa ja epäkunnioittavaa kohtelua vastaan näkyvyyttä, joka minunkin blogissani on verrattavissa pienilevikkiseen naistenlehteen. (Tai no, en sen kummemmin lehtien levikeistä Suomessa tiedä, mutta Karkkipäivää lukee kuitenkin kuukausittain runsas 50 000 ihmistä - se on jo varmaan ihan kiva ja kustannustehokas näkyvyys mainokselle, joka maksoi firmalle 0 euroa.) En tienaa rahallisesti penniäkään blogissani esittelemistä tuotteista, eikä "kompensaatiosta" ollut tässäkään tapauksessa kysymys, vaan bloggaajan totaalisesta aliarvostamisesta.
En ole muuten merkin tuotteita juuri muissakaan suomalaisissa blogeissa nähnyt.
Että tällainen tarina. Odotan oikeasti mielenkiinnolla, miten blogien ja mainostajien suhde kehittyy tulevaisuudessa. Alkavatko suosituimmat bloggaajat pian veloittamaan tuotenäkyvyydestä? Tuleeko jossain vaiheessa piste, jossa blogeissa on jo niin paljon suoraa tai epäsuoraa mainontaa, että koko blogien idea "kotikutoisena tavallisen ihmisen mediana" menettää uskottavuutensa?
P.S. 30.8. klo 12.10 Hirveätä haipakkaa taas, jospa sitä ehtisi illalla töiden jälkeen vastailla enemmän kommentteihin ja tedä huulipuna-arvonnankin... :)
Vähän erilainen postaus tänään.
Mr. Karkkipäivällä ja minulla on tapana antaa toisillemme tavaralahjojen sijaan elämyslahjoja. Syntymäpäivälahjaksi sain lahjakortin kotimaanmatkailuviikonlopulle; saisin valita kohteen ja ajankohdan ja herra tarjoaisi reissun.
Valitsin Helsingin ja Björkin Flow-konsertin. Viikonloppu oli yksi elämäni parhaita. <3 Tämä on kuvakertomus kahdesta ihanasta päivästä Helsingissä.
Lounastimme Fishmarketissa.
.
Majoituimme Klaus K'ssa, joka oli minulle yllätys.
Kävin hemmottelemassa itseäni kampauksella.
Klaus K'n Design-pakettiin kuului lasi kuohuvaa.
.
Mies vei minut myös yhteen lempibaareistaan, Sling In'iin, josta saa Sambuca Milkshakeja. Joskus kuulema vain täytyy saada Sambuca Milkshake.
.
.
.
Minä en juonut milkshakea. :)
.
Ostin chartreusen vihreät sukkahousut. Ne ovat samanväriset kuin Baby Surprisen harja.
.
Myös illallispaikka oli salaisuus. Mies vei minut Postresiin.
.
Söimme seitsemän ruokalajin illallisen. En voi sanoin kuvailla miten hyvää ruoka oli. En ole myöskään koskaan viettänyt neljää tuntia syöden. :) Ja kyllä, söin myös perunan.
.
Sunnuntaina kävimme Design-museossa.
.
Sain varhaisena joululahjana elämäni ensimmäisen (kyllä...!) nahkalaukun, Lumin Supermarket Bagin. <3 Tämä on historiallinen hetki joka ei todennäköisesti koskaan toistu; kuva laukusta Karkkipäivässä.
.
Illalla menimme Flow'hun. Aurinko paistoi. Oli kertakaikkiaan mahtavaa.
.
.
Ostin Baby Surprise -sukkahousujen seuraksi myös samanväristä kynsilakkaa.
Viikonlopun tuoksu. Olen säästänyt näitä viimeisiä pisaroita.....
Oletteko te saaneet erityisen ikimuistoisia elämyslahjoja? Tai mikä ylipäänsä on mieleenpainuvin lahja minkä olette saaneet?
*kiitoksia muruseni parhaasta lahjasta ikinä...!*
Eilen illalla yökerhon tanssilattialla taas havahduin siihen. Voimakkaaseen ”Peter Pan” –kokemukseen. Tuntemus oli niin voimallinen, että melkein pysähdyin kesken liikkeen ja juhlivat ihmiset ympärilläni alkoivat näyttäytyä kuin hidastettuina.
Mitä minä 33-vuotias nainen teen täällä 18-20-vuotiaiden persikkaposkien joukossa keikuttamassa lanteitani, käsi drinkkilasia puristaen, pukeutuneena samaan toppiin kuin 10 vuotta sitten? Yrittäen olla kuin yksi heistä.
Skannaan yökerhoa katseellani. Ani harvat kasvot ovat tutut. Ikätoverini ovat kotona hoitamassa lapsia.
Minä en ole kotona hoitamassa lapsia. Minä olen lapsi. Jollain tasolla.
Fiilikset yökerhossa eivät olleet mitään ensi kerran havahtumista, vaan osa tuntemusten sarjaa, joka on kulkenut mukana elämässäni siitä saakka, kun täytin 20. Vuosi vuodelta tuntemukset ovat muuttuneet voimakkaammiksi ja huolestuttavammiksi.
En ilmeisestikään halua kasvaa täysin aikuiseksi. Näytän ikäistäni nuoremmalta, ja ehkäpä senkin takia on ollut helppo elää 2-kymppisen loputonta ”roolia”. En sano, että aikuisuudessa ja vanhenemisen mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa olisi mitään ikävää tai pelottavaa. Jostain syystä näytän kuitenkin ihannoivan nuoruutta, yrittäen hullun lailla takertua koko ajan etääntyvään nuoreen minuun.
Huomaan glorifioivani menneitä vuosia ja vaivun jatkuvasti opiskeluaikaiseen nostalgiaan. Selailen vanhoja valokuva-albumeja ja hymyilen kuville 16-vuotiaasta Sannista ja ystävistä Kööpenhaminassa, abi-Sannista koulun kulttuurimatkalla Roomassa ja 21-vuotiaasta Sannista au pairina Kreikassa.
Katson tarkkaan kasvojani, ilmeitäni, vaatteitani. Näytänkö vielä samalta? Menisinkö vielä tuosta au pair –kesän tytöstä?
Kuvien ajoista on jo yli vuosikymmen, ja silti muistelen niitä kuin viime viikon tapahtumia. Muistot ovat mielessäni niin elävinä, että tuskin tajuan aikojen olevan jo niin kaukana takana….
Sitten säpsähdän, ja tunnen taas kylmän möykyn vatsassani. Olen todellakin yli 30-vuotias, eikä minun kuulu elää enää samoja aikoja ja tuntea samoja tuntemuksia kuin 15- tai 25-vuotiaana. Eikä näyttää samalta. Silti koen selittämätöntä haikeutta loittonevasta nuoruudestani. Olen varmaankin aika säälittävä.
Kun minulta kysytään, miksi teillä ei ole lapsia, vastaan, ”Koen olevani vielä liian nuori saamaan lapsia”. Se on totta. Ajatus siitä, että olisin äiti, on jotenkin ihan hullu. Minullako omia lapsia? Kun olen itsekin vielä ihan penska.
Kai ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos ei vielä 33-vuotiaana koe olevansa tarpeeksi kypsä perustamaan perhettä. Vai onko…? Muuttuisiko kaikki, jos tulisin äidiksi? Osaisinko mahdollisesti vasta sitten irtautua ikuisesti 21-vuotiaasta itsestäni..?
Palaamme vielä yökerhoon.
Iloisen päihtynyt ruotsalaisnuorukainen puskee itseään minua vasten ja yrittää työntää kieltään korvaani. Koen inhotusta juopuneesta huomiosta, mutta osa minusta on imarreltu. Mies on komea - ja nuori. Hän tarttuu minua kädestä ja sanoo, ”Gumman, minulla on sinulle paljon opetettavaa, olen jo 29-vuotias ja kokenut mies.”
Nostan kulmiani. Vastaan hänelle, etten ole itsekään ihan eilen syntynyt. ”Nooh, et voi olla kuin 22, korkeintaan 25”, nuorukainen sanoo. Peter Pan minussa tuntee riemua.
Tanssin miehen kanssa vielä hetken, jotta saan olla taas 22.
Jos minulla olisi useampi rinnakkaiselämä, pitäisin varmasti useampaa blogia. Kosmetiikka ei suinkaan ole ainoa suuri intressini, vaikkakin ehkä nykyisellään kaikkein selvästi erottuvin.
Jos minulla siis olisi useampi elämä, pitäisin blogia myös seuraavista aiheista:
.
1. TEE
Olen ollut teefriikki lapsesta pitäen. Yhteen aikaan teemukin saattoi luulla kasvaneen kiinni käteeni. Rakastan maustettua teetä ja juon sen aina maidon kanssa. Yellow Label on pahin kirosana mitä tiedän teen maailmassa. Valintani on musta maustettu tee, vihreää juon vain harvoin.
Tee edustaa minulle leppoisaa, rentouttavaa oleskelua ja villasukkafiilistä. Teemuki kädessä on aina jotenkin turvallinen olo, tee lämmittää ja rauhoittaa.
Yksi lempimuistoistani on ihastuttava "piilo"teehuone Prahassa, jonka vain paikalliset tuntevat. Ulkona ei ole mitään kylttiä, ja sisään päästäkseen pitää soittaa ovikelloa. Oven takaa paljastuu tyynyillä ja samettiverhoilla sisustettu, kynttilöin valaistu neljän huoneen muodostama teesalonki. Listalla on yli sata teelaatua. En koskaan unohda ensimmäistä vierailuani ja sitä salaperäistä tunnelmaa hämärän, suitsukkeelta tuoksuvan huoneen nurkassa. Nautin punaista teetä ja kanelirieskaa.
.
2. MATKAILU
Matkailu on yksi tärkeimpiä kultareunuksia elämässäni. En ole tainnut aiemmin blogissa tästä mainitakaan, mutta olen alunperin kouluttautunut matkailualalle. Siitä olisi voinut tulla minulle pitkä ja antoisa ura.
Harva asia voittaa sen tunteen kun katsot junan tai auton ikkunasta ohikiitäviä maisemia. Maailma on aivan ihana paikka ja täällä on niin paljon kauneutta... Sitä katsoessa alkaa välillä ihan koskea sydämeen. Juuri muutama viikko sitten katsoin junasta suomalaista maalaismaisemaa ja tulin tosi liikuttuneeksi.
Rakkaimpia matkamuistojani ovat hulvaton bailuyö Mykonoksella pelkässä uimapuvussa (olin tullut saarelle vain päiväretkelle mutta en myrskyn takia päässyt palaamaan kotisaarelleni), palaneiden telttojen siluetit auringonnousussa Roskilde-festivaalin viimeisenä aamuna, öinen kävely rakkaan kanssa brasilialaisella rannalla ja bagel-brunssi Wrestlemania-starojen kanssa Seattlessa. Kaikkea sitä on koettu... :)
.
3. MY LITTLE PONYT
Ei liene rakkaampaa asiaa Sannille kuin nämä pienet, pastellinsävyiset otukset. Vaikea edes pukea sanoiksi miten paljon ponit merkitsevät minulle. Jos minulla tosiaan olisi useampi elämä, voisin omistaa yhden pelkästään My Little Ponyjen G1-historian tutkimukselle. Haluaisin tavata Hasbron My Little Pony -tiimin ja tietää kaiken ponien suunnittelusta.... Miksi G1:set lopetettiin? Mikä oli kautta aikain suosituin ponimuotti? Miksi G3-lapsia ei koskaan myyty Suomessa? Kuinka monta eri ponia on valmistettu kaiken kaikkiaan....?
Haluaisin, että olisi olemassa My Little Pony -museo jossa esiteltäisiin ponien kehitys 80-luvulta tähän päivään. Siellä olisi esillä ulkomailla valmistettuja erikoisponeja, kaikki poneille luodut talot ja leikkiympäristöt, eri versiot yhdestä ja samasta ponista..... :) Ahh, kuka perustaisi sellaisen museon...?
.
4. TUMMA SUKLAA
Tumman suklaan ja minun tarina on nuori - "löysin" tumman suklaan vasta muutama vuosi sitten. Olin kotona ja minulle iski hirveä makeanhimo. Kotoa ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta makeaa kuin pala leivonnasta ylijäänyttä taloussuklaata. Epätoivoissani söin sitten sen, ja yhtäkkiä jokin kolahti. Kun pala suli suussani, tunsin yhtäkkiä maun ihan eri lailla kuin aiemmin. Tunsin kaakaon maun. Maitosuklaahan maistuu lähinnä sokerille.
Aloin ostaa kotiin Fazerin Dark Thin -levyjä makeannälän varalle. Kun pikkuhiljaa totuin kaakaon makuun, huomasin että maitosuklaa on aivan liian makeaa eikä se enää tänä päivänä edes maistu mielestäni suklaalle. Nykyään en söisi enää taloussuklaatakaan, sillä kaikki alle 70-prosenttiset ovat liian makeita. Suosikkini on Lidlin J.D. Gross 70-prosenttinen Ecuador ja Marabou Premium 86%. Madeiralta löysin myös aivan järkyttävän hyvää sokeritonta tummaa suklaata jota ostin kotiin monta levyä. Makean kulutukseni on kuitenkin sen verran vähäistä että yksi levy kestää monta kuukautta. Kerralla nautin yleensä 1-2 palaa, ja mielellään kahvin tai punaviinin kanssa.
.
5. SHELLY TAMBON PÄIVÄN ASU
Hahaa, tämä on varmasti hulluin blogin aihe, mutta Villiä Pohjolaa katsoessa riemastun aina Shelly-hahmon hellyttävän mauttomista vaateparsista ja tekisi kovasti mieli jakaa kokemukset muiden kanssa.
Shellyn Päivän Asu -blogissa esiteltäisiin joka päivä Shellyn stailaus yhdestä Villin Pohjolan jaksoista. Vaatteet ovat niin höpsöjä että niistä tulee hyvälle mielelle. En löytänyt netistä parhaita mahdollisia otoksia kuvastamaan Shellyn vaatteiden luonnetta, mutta Villiä Pohjolaa seuranneet ysärinuoret tietävät varmasti mitä tarkoitan. Ihastuttava Miss Luoteisväylä, Shelly Tambo, saattaa tehdä entranssin papukaijakuvioiduissa samettipöksyissä yhdistettynä pilkulliseen, korallin, vihreän ja keltaisen väriseen paitapuseroon. Jalassa tietysti vielä mokkahapsubuutsit. Shellyn stailaajilla on ollut niiiin hauskaa. ^_^
* * *
Loppuun heitän kysymyksen teille päin. Millaisia blogeja te luette? Seuraako joku pelkkiä muoti- & kauneusblogeja? Onko joku koukussa ruokablogeihin? Tai löytyykö lukulistalta läjä käsityöblogeja? Tunnustaako joku seuraavansa mieluiten perheellisen bloggaajan arkea? Tai lukeeko joku jotain aivan omintakeista blogia aiheesta joka ei tulisi perusjampalle mieleenkään...? Montaako blogia seuraatte ylipäänsä aktiivisesti?
Suuresti kiinnostusta herättäneiden tonnikalapullien resepti kuvien kera, olkaa hyvä! :)
Alkuperäinen ohje on Alkon Etiketti-lehdestä.
Tämä opiskelijan kukkarollekin sopiva purtava ei paljon kustanna, mutta maistuu huomattavasti ruokaisammalta kuin pelkkä tonnaripurkki nuudeleilla! :) Puhumattakaan siitä että näyttää kivemmalta! ^_^
Näistä ruoka-aineista syntyvät omat herkkupullani.
...mutta pullat valmistuvat yksinkertaisimmillaan näistä! Jokaisen kotona on yleensä pari purkkia tonnikalaa, juustoa, kananmunaa ja leivänmuruja. (Lisäys vastuullisesta tonnikalan valinnasta: suosi Skipjack-eli boniittitonnikalaa, lajin kanta ei ole uhanalainen.)
Korppujauhojen sijaan voi käyttää myös leivänmuruja. VHH:laiset korvaavat korppujauhon Pofiber-perunakuidulla (löytyy kauppojen gluteenittomien jauhojen osastolta). Tuoreyrtit ja siemenet tuovat pulliin pikantin lisämaun.
Tykkään laittaa pulliin pari hyppysellistä sitruunamelissaa, se tuo kalapulliin raikkaan maun. Paahdetut ja hienonnetut pinjansiemenet ovat myös herkullinen lisä! Näissä pullissa käytin pinjan kaltaisia sembramännyn siemeniä joissa on kevyesti pihkainen aromi.
Valuta tonnikaloista öljy pois. Sekoita joukkoon kevyesti vatkatut munat, korppujauho/Pofiber, juustoraaste ja mausteet. (+ Yrtit & siemenet jos käytät niitä.)
Muotoile seoksesta pullia.
Paista kalapullia pannulla öljyssä keskilämmöllä. Kääntele pullia parin minuutin välein, valmistuvat n. 10 minuutissa. Pannusta nouseva tuoksu houkuttelee kyllä talouden muutkin asukit keittiöön, sen voin luvata! :) Etenkin jos käytät yrttejä.
Voilá, ja herkkusi on valmis!
Itse nautin tonnaripyörykkäni yleensä kermaviili- tai jogurttikastikkeen kera uunikasvisten kyljessä. Ovat niin täyttäviä että muutama pulla pitää kylläisenä pitkään!
Bon appetit!
P.S. Tässä kyselijöille lista niistä ruoka-aineista, joita aina pidän kotona.
"Köyhyys"-postauksen kommenteissa osa ihmetteli, miten voin pärjätä 45 euron viikkobudjetilla ruokaostoksissa. Minusta 45 euroa on aika reilukin summa, mikäli ei asioi joka viikko Kauppahallin luomu- ja lähiruokatiskeillä - eikä laita rahaa makeisiin ja muihin tyhjiin herkkuihin. Saan itse joinain kuukausina puristettua ruokamenoja budjetin allekin, eikä tee tiukkaa.
Listafriikki kun olen, kaivoin kommenttien innoittamana esiin viime kuukausien ruokakuittini, ja laskin mitä kaikkea olen ostanut. Maaliskuun ruokaostokset alittivat budjetin 40 eurolla, mikä varmasti johtui myös siitä että olin viikon ulkomailla. Lomamatkojen ruokailua en laske normibudjettiin. Tammikuussa taas budjetti ylittyi kahdella kympillä, mikä kuittien perusteella johtui siitä, että olin ostanut ruoka-aineita myös talouden miespuoliselle. (Meillä on miehen kanssa omat ruoka"kassat".)
Maaliskuussa sain 140,22 euroa kulumaan seuraaviin elintarvikkeisiin (suluissa kappalemäärä, vihannesten kohdalla esim. montako pussillista):
Kauppa-asiointiani helpottaa lista ruoka-aineista joita käytän. Aloittaessani VHH-ruokavalion, tein listan niistä elintarvikkeista joita haluan aina löytyvän kaapeista. Tämän listan mukaan sitten aina täydennän kaappien sisältöä. Ei tule tehtyä mitään heräteostoksia kun seuraa listaa. :)
Syön paljon vihanneksia, munakkaita ja kalaa. Soijarouheella täytetyt paprikat ja yrttimarinoidulla tofulla höystetty tomaattinen kasvispata kuuluvat suosikkiruokiini. Pyrin välttämään eineksiä, mutta einespuolelta tulee välillä ostettua ikiaikaista herkkuani eli Hälsans Kök'in soijapyöryköitä. Myös kalamurekepihvejä ostan ihan vain edullisuutensa vuoksi. Nykyään teen kalapullia itse tonnikalasta; nopea, halpa ja superherkullinen ateria!
Leivon paljon ja kuivakaapissa on aina siemennäkkäriä ja pakkasessa mantelileipää. Karppinen-ruispalapussi tulee ostettua n. kerran kuussa. Lämpimiin tonnikala-sienileipiin ruispala vain on se ainoa ja oikea alusta! :) Suomen hinnoissa kalliita leivonta-aineita kuten mantelijauhoa, Sukrinia, psylliumia ja kookosjauhoa tilaan netistä.
Säästän myös siinä, että minulla on aina töissä eväät mukana. Halvoilta tuntuviin lähikaupan mikroaterioihin saa loppujen lopuksi kulumaan hämmästyttävän paljon rahaa kuukaudessa, puhumattakaan siitä että söisi lounaansa jossain ravintolassa. Ennen koin eväiden teon hankalaksi enkä laiskuuttani jaksanut niitä valmistaa, mutta kun oivaltaa, että edellispäivän illallinen kannattaa valmistaa 1,5-kertaisena, saa illallisen jämistä aina seuraavan päivän lounaan. :)
Monet kokevat, että VHH-ruokavalioon siirtyminen nostaa ruokakuluja. Itsekin olin aluksi tätä mieltä, mutta kun löysin elintarvikehankintoihini säännöllisen rutiinin, ja kuiva-ainekaapeissa ja pakkasessa on aina pitkään säilyviä ruoka-aineita, ei rahaa kulu sen enempää kuin ennenkään.
Tuorekala on tietysti tölkkitonnaria ja pakastealtaan kalavalmisteita kalliimpaa, ja sitä ostan harvemmin. Tässä asiassa mieheni hemmottelee minua välillä ja hänellä onkin tapana valmistaa meille illallinen tuorekalasta n. kerran viikossa. Omassa taloudessa asuessani söin tuorekalaa käytännössä vain silloin kun söin ravintolassa - eli erittäin harvoin.
Ruoka onkin meidän perheessämme hemmottelun väline - siinä missä joku toinen saa mieheltään ruusukimpun tai korurasian yllätyslahjana, minä saan lohifilettä ja rapumoussea! ^_^
Kuvien ruoat:
1 Punajuuri-aurajuustovuokaa, juustoista kesäkurpitsa-soijarouhepataa, tofu-katkarapusalaattia ja sienipiirakkaa
2 Karpin Focaccia-leipä
3 Pizza
4 Tonnikalapyörykät
5 Kesäkurpitsa"pastaa" ratatouillella
6 Lounassalaatti lämminsavulohella ja katkaravuilla
7 Tortillarulla täytteillä (tänäänkin on muuten tällainen satsi lähdössä töihin evääksi - nnnamm!)
Muistatteko, kun tein jutun meikkimokista?
Noh, teini-Sanni vuosimallia 1994-1997 voisi olla suoraan kyseisestä postauksesta. :D Ajattelin ilahduttaa teitä näin synkkänä pitkäperjantaina pienellä kuvakavalkadilla teinivuosiltani.
Meikkimokien lisäksi voi havainnoida toisenkin asian. Viime kuussa kirjoittamassani Face-off-jutussa kerroin murehtivani väsynyttä, vanhenevaa naamaani. No, näitä kuvia katsoessa voin vain todeta, että olen nyt 3-kymppisenä ehdottomasti paremman näköinen kuin 15-18-vuotiaana! ^_^
Tarvitseeko sitä edes sanoa ääneen? Kulmakarvat. K-u-l-m-a-k-a-r-v-a-t. Nämä kuvat selittävät myös sen, miksi rypistän koko ajan otsaani - rennossa tilassa kulmakarvani asettuvat suoriksi kuin lakupötköt. ^_^
Kysyin Mr. Karkkipäivältä, josko hän arvaisi mikä meikkimoka tässä kuvassa on esillä. Hän vastasi; "Tuo naama?"
Rakkaani. <3
Ai niin ja kyllä. Mun olkapäällä on rotta tuossa yhdessä kuvassa. Ei mun rotta.
Entä tämä prinsessa sitten? Siskoni sanoi, että näytän Michael Jacksonilta, itse ehdotin Jokeria. Olen muistaakseni 8- tai 9-luokalla tässä, ja maantiedon oppitunnilla.
Poskipuna olisi ollut kova juttu, jos olisin osannut sitä vielä tuossa iässä käyttää.
Tässä täytän 17 vuotta. Kakku on tehty Pet Shop Boysin Introspective-levyn kannen mukaan! Voimme bongata sieltä myös muita tuohon ikäkauteen liittyviä fanitusjuttuja kuten Absolutely Fabulous ja Dame Edna. :)
Pet Shop Boys on kyllä edelleen loistava. ;)
Tässä juhlin 18-vuotisjuhliani Madeiran karnevaaleilla. Tätä päivää olin halunnut juhlistaa maalaamalla huuleni ankoiksi, piirtämällä silmien ympärille kajalkynällä ripsiä ja värittämällä poskeen tähden.
Tämä on yksi mun lempparikuvia! Minä ja paras ystäväni Mili 8-luokalla. Olemme jotenkin niin hellyttävän ja viattoman näköisiä XL-kokoisissa takeissamme! R-Collectionin anorakki oli the shit.
Näiden kuvien ei kyllä pitäisi nähdä päivänvaloa.... Olin 14-15-vuotiaana erityisen mieltynyt röyhelökauluksisiin kukkapaitoihin....!! Etenkin tuo oikeanpuoleisin paitahirvitys oli parasta mitä tiesin - käytin sitä ihan jatkuvasti. Kuvan ihastuttavassa tyylissä olen yhdistänyt siihen kukalliset kengätkin! Ja kuka muistaa nilkkoihin rypytettävät "jenkkisukat"? :D
Ripsiväri, vähän kajalia ja punainen huulipuna - siinäpä teini-Sannin perus-perjantailook! ^_^
Toivottavasti saitte kuvista muutamat naurunhörähdykset. Me ainakin saimme. :)
Hyvää pääsiäistä!
Haluan kirjoittaa yhdestä aiheesta.
Tästä ei yleensä puhuta blogeissa. Vähävaraisuudesta nimittäin. Tai rahan puutteesta ylipäänsä.
Blogeissa ostetaan ja kulutetaan, matkustellaan ja juhlitaan. Blogeja kirjoittaa eri varallisuustason ihmisiä opiskelijoista uraihmisiin, mutta kaikilla heistä riittää rahaa harrastaa ja kuluttaa. Opiskelijatkin tienaavat nykyään niin paljon että voivat suhteellisen helposti säästää unelmalaukkuunsa tai luksuskenkiin.
Ja se on ihan ok. Sehän on tosi kivaa! :)
Mutta minusta se jotenkin vääristää arkea. Meissä työssäkäyvissäkin on ihmisiä, joilla ei ole varaa siihen elämäntyyliin mistä blogeissa saamme lukea. Heistä emme koskaan kuule mitään. Niinpä. Eihän heidän elämässään ole mitään hohdokasta mistä kirjoittaa. Tai ilmaistaan asia toisinpäin: miksi kuluttaminen nähdään hohdokkaana? Miksi ihmisen, jolla ei ole varaa matkustaa lomallaan New Yorkiin tai ostaa joka kuukausi uusia farkkuja, elämä ei olekaan yhtä kiinnostavaa kuin heidän jotka pystyvät niin tekemään?
Minä en ole Suomen virallisen köyhyysrajan määritelmän mukaan köyhä. Mutta tänään minulla ei ollut varaa lähteä Helsinkiin. Minun piti mennä Trendin ja Aussien järjestämään blogigaalaan, mutta minulla ei ollutkaan rahaa junalippuun. Näin kuukauden lopussa ennen palkkapäivää tämä on aika tuttu tilanne. Tilillä ei ole rahaa.
Olin saanut gaalaa varten kauniin mekonkin lainaan. Minulla ei nimittäin ole oikeastaan juhlavaatteita omasta takaa, eikä etenkään kenkiä.
Postauksen kuvituksena nähdään siis Sanna Hopiavuoren Paloma-mekko, joka ei päässytkään kanssani gaalaan. Kiitos lainasta, Sanna. Mekko on aivan ihana, vaikka koko M olikin minulle hieman liian iso.
Palataksemme köyhyyteen, haluan nyt kertoa teille raha-arjestani. En oikein tiedä miksi. Ehkä juuri siksi, ettei kukaan kirjoita tällaisesta. Uskon, että moni voi samaistua tähän.
Olen työssä käyvä ihminen enkä shoppaile käytännössä lainkaan, mutta joudun silti laskemaan kuukausittain joka sentin. "Köyhyyteni" on osittain oma valintani, sillä tuloistani leijonanosa menee asuntokuluihin. Elämä on täynnä priorisointikysymyksiä, ja minä olen halunnut priorisoida jotain muuta kuin mahdollisuutta syödä viikottain ravintolassa tai shoppailla.
Välillä sentinvenytys tietysti turhauttaa ja rasittaa. Tämänpäiväinen tilanne on yksi hyvä esimerkki. Tuntuu hullulta etten pystynyt ostamaan matkalippua. Mutta niin se vain on.
Minulla on kuukausibudjetti, jota yritän seurata niin täsmällisesti kuin mahdollista. Yritän myös laittaa pienen summan rahaa säästöön kuukausittain, jotta pääsen muutamia kertoja vuodessa matkustamaan. Se on minulle tärkeää. Ehkä tärkeimpiä asioita mihin mielestäni rahaa voi laittaa.
Olen budjetoinut itselleni kuukaudessa 180 euroa ruokaan (45 euroa / viikko) ja 90 euroa harrastuksiin. Harrastukset pitävät sisällään kaiken "ylimääräisen ilottelun", kuten kahvilla käymiset, elokuvat, viinilasilliset ja reissut vaikkapa Ahvenanmaalle. Jos ruokabudjetista jää yli, jäämä siirtyy seuraavan kuun harrastusbudjettiin. Ruoassa on helppo säästää. Syön ulkona aniharvoin ja teen itse kaikki ateriat.
Jos harrastus- tai ruokabudjetti menee miinukselle, se on pois säästöön menevästä summasta. "Löysää rahaa" ei ole.
Harrastusten kanssa on vähän hankalampaa. 90 euroa olisi helppo saada riittämään pelkkiin kahveihin ja elokuviin, mutta yllättävät menotkin täytyy kattaa harrastebudjetista. Esimerkiksi odottamattomat korjaus- tai lääkärinkulut. Kuten tässä kuussa kävi. Käy lääkärillä, luovu gaalasta, kumpaakin et voi saada.
Vaatteita en osta juuri koskaan, siitä olenkin jo maininnut blogissa aiemmin. Mutta en osta paljon kosmetiikkaakaan. Meikkejä ja kynsilakkoja tulee varmaan ostettua peruspirkkoa enemmän, mutta muuta kosmetiikkaa ei.
Jos en olisi töissä alalla tai saisi blogin kautta tuotenäytteitä, kirjoittelisin teille kokemuksia uusista kasvovoide- tai suihkugeelihankinnoista ehkä kerran tai pari vuodessa. :) Ei niitä tule sen useammin ostettua. Jos en olisi lähtenyt alalle, blogini käsittelisi varmasti edelleen pelkästään meikkejä. Ei minulla olisi voiteista mitään kirjoitettavaa.
Tämän vuoden shoppailuni voi tiivistää yhdelle riville; olen ostanut tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana 12 kosmetiikka-artikkelia ja kaksi vaatekappaletta. Ei, itse asiassa vain yhden, sillä mieheni maksoi farkut.
Olen ihan tyytyväinen. Jos tienaisin enemmän, en usko että shoppailisin juuri enempää kuin nytkään. Mieluiten sijoittaisin lompakon sisällön hyvään ruokaan (kulinaristiset nautinnot ovat minulle arvokkaampi elämys kuin uudet kengät) ja matkustustilille. Jos olisin suoranaisesti varakas, niin voi olla että _ehkäpä_ ostaisin melkein kaikki MACin meikit.... Mutta en Vuittonin veskaa. ;)
Miltä tämä teistä kuulostaa? Oletteko koskaan itse laskeneet, paljonko teillä menee kuukaudessa rahaa vaikkapa juhlimiseen, ostoksiin tai yleensä harrastuksiin? Kuinka moni tunnustaa joutuvansa laskemaan tarkkaan että saa euroset riittämään?
