Mulla oli tälle päivälle kosmetiikkapostaus luonnosteltuna. Istuin aamulla koneelle käsittelemään juttuun tulevat kuvat ja aikeena viimeistellä homma valmiiksi.
Ja en mä sitten kirjoittanutkaan sitä.
Koska tiedättekö mitä. Täällä reissussa kaikki kotona valmistellut kosmetiikka- ja kauneusaiheiset bloggaukset tuntuu... niin kertakaikkisen etäisiltä. Niin... epäinspiroivilta.
Olin niistä jutuista niin innoissani kotona. Jes, tästä mä kirjoitan mahdollisimman pian..!
Ja täällä. Blääh.
Olen ihan toisissa tunnelmissa nyt.
Mun tekee mieli kertoa vain... reissufiiliksistä. Ne kosmetiikkajutut, jotka tuntuu luontevilta, liittyy matkalla oloon. Oli mulla toinenkin kosmetiikkapostaus tyrkyllä tälle päivälle, yksi hiuksiin liittyvä, mutta koska kirjoitin hius-aiheisen jutun vasta pari päivää sitten, niin sekin tuntui "väärältä" aiheelta. Ei liikaa toistoa. Ei liikaa samankaltaisia juttuja peräjälkeen.
Mutta... ovathan reissujututkin samankaltaisia.
Niin ovat.
Kyllästyttääkö teitä lukea samasta aiheesta monta päivää putkeen..?
Mitä te toivotte, kun avaatte Karkkipäivän? "Olisipa tänään vihdoin joku kosmetiikkajuttu"...?
.
Tänään satoi pari tuntia aamupäivällä. Sain hyvän syyn jäädä sisätiloihin suunnittelemaan tulevien viikkojen reittiä. Olen muuten saanut varsin kiinnostavan Sohvasurffaus-kutsun Santorinille. :)
En kuitenkaan tältä häröltä ;) No, voi olla että käyn kuitenkin moikkaamassa Draskoa, onhan hän lievästä, hmh, eksentrisyydestään huolimatta yksi mielenkiintoisimpia ihmisiä jonka olen tavannut. Puhumattakaan tyypin kodista...! Olin ihan varma että tein silloin blogiin jutun Draskon talosta (meinasin linkata tähän nyt), muistan jopa kuvatkin, mutta en löydä postausta. Kummallista. Luulen että siinä paikassa ei moni olisi uskaltanut yöpyä ;)
* * *
Kun sää tänään iltapäivällä kirkastui, kävelin Skopelos Townin yläpuolella sijaitsevalle luostarille. Sieltä oli huikeat maisemat alas "cityyn".
Söin myös yhtä kreikkalaista lempiruokaani, joka oikeastaan on vähän niinkuin kiellettyjen listalla, mutta kyllä mä niitä täällä syön. :) Harkitusti. ;) Ei ole niin pahoja kuin piirakat kuitenkaan. (Niitä ei muuten yllättäen ole edes tehnyt tällä matkalla mielin.) Kerron ruokajuttuja sitten jossain vaiheessa omassa postauksessaan.
Nämä Miki-minikirjat on muuten ihan paras keksintö - ainakin meille jotka ei lue kirjoja tabletilta. :) Kirjan koko ei oikein kuvassa tule esiin mutta se on kämmenen kokoinen. Ei paina paljon mitään, ihan parasta matkaseuraa.
Yksi asia on varmaa.
Tämä ei ole viimeinen kerta Skopeloksella. :)
Eikös näin voi sanoa kun on tavannut ihmisen, joka on tarjonnut Pierce Brosnanille juustopiirakkaa? :D
Skopeloshan tunnetaan saarena, jolla Mamma Mia -elokuva kuvattiin. Paikalliset kertovat mielellään tarinoita kesältä, jolloin Mamma Mia -näyttelijäkaarti asui saarella; Brosnan kuulema liikkui eniten "paikallisen rahvaan" keskuudessa.
Kreikassa kun ollaan, niin piirakka on läsnä kaikkialla. O Mihalis on Skopeloksen tunnetuin piirakkabaari. Kyllä, piirakkabaarejakin on olemassa ;) Ja tottahan toki Piercellekin maistui "skopelitikes tiropites".
Kuva Brosnanista ei (valitettavasti) ole omani, se on Mihalikselta. Jäin paikan omistajan kanssa eilen drinkille ja hän tietysti esitteli jossain vaiheessa iltaa Mamma Mia -kytköksiään. Olin ihan että "Iiik, tämähän on melkein kuin tapaisin Brosnanin itse...! ^_^ No ainakin istuin mahdollisesti samassa tuolissa...! :D
Skopeloksen piirakka on muuten aivan omansalainen. Se tehdään filotaikinaan niinkuin perinteisetkin kreikkalaiset piirakat, mutta uunissa paiston sijaan se friteerataan - ja tehdään tuollaiseen rullaan.
Mihalis kertoi, että rullamuoto on perujaan siitä, kun niitä perinteisiä isoja uunipiiraita valmistavat kreikkalaiset mammat Skopeloksella käärivät filotaikinasta jääneistä reunapaloista pikku-maistiaisia malttamattomina piirakkaa odottaville lapsille. Friteeraamalla ne paistuivat nopeasti ja lapset saatiin tyytyväisiksi.
Mihaliksen piirakkabaari on muuten juuri niin pittoreski kuin kaikki muukin täällä tuntuu olevan...
Tänään lähden "mamma-miailemaan" Agios Ioannis -kirkolle, jossa kuvattiin elokuvan hääkohtaus. Kai se on pakollinen osa jokaisen Skopelos-turistin ohjelmaa..! :D
P.S. En syönyt piirakkaa ;) Menin baariin ihan vain lasilliselle - oikeasti! :D
Aamuiseen muistutuspostaukseen laittamani kuva oli näköjään sanelema koko loppupäivän tunnelmani.
Tänään oli sellainen kunnon liha tirisee hikikarpaloiden tihkuessa huokosista -päivä , varmastikin kesän viimeisiä, ja minä kiiruhdin parvekkeelle tervehtimään aurinkoa ja viettämään Kreikkaa.
Tein jopa frappéa, jota normaalisti juon vain Kreikassa. Eli kylmää pikakahvijuomaa. (Oikeaoppisesti sitä tietenkin juodaan lasista eikä Muumi-mukista :D). Ummistin silmäni... annoin auringon kareilla kasvoillani. Makustelin frappéani. Lähetin viestin Mariannalle Ateenaan. "Terveiset pikku-Kreikasta...! Otin jo varaslähdön..!"
Aloin suunnitella tulevaa saarireittiäni. Yliviivaustussi poimi ahkerasti jo käytyjä kohteita. Listamaanikko minussa heräsi pitkästä aikaa... Illalla tekisin Excel-taulukon kaikista Kreikan saarista joilla olen käynyt, saariryhmittäin.:) Teen sen kun tämä postaus on valmis. ^_^
Tällä reissulla suuntaan Sporadeille, se on ainoa kohde josta olen täysin varma. Se on nimittäin ainoa saariryhmä jolla en ole vielä Kreikassa käynyt. Skiathos, Skopelos, Alonnisos, Skyros... Menisinkö Evian kautta ensin Skyrokselle? Vai Voloksesta Skiathokselle..?
Rrrrakastan matkojen suunnittelua. Olisin voinut tehdä siitä urankin. Puolisen vuotta ehdin olla matkatoimistossa ennen kuin Ahvenanmaa puuttui peliin ja muutti elämän sen hetkisen suunnan. Olen alunperin ammatiltani matkailuvirkailija. :) En ole tainnut sitäkään täällä aiemmin kertoa. Samalla innolla kun neuvon asiakkaille luomiväri- ja meikkivoidesävyjä, voisin olla matkatoimistossa räätälöimässä unelmamatkaa Afrikkaan, Aasiaan tai Grönlantiin...
Mutta juuri nyt räätälöin omaa unelmamatkaani Kreikan saarille. Vol. 3. :)
Kävin läpi viime syksyn kuvia ja minut valtasi niin voimakas onnen tunne. Nuo värit... Ihanat, auringon lämmittämät värit. Minulle tuli yhtäkkiä ikävä niinkin random asiaa kuin joka-aamuista La Meloise -merkkistä pikakahviani, joka oli aluksi aivan hirveän makuista mutta pian aloin tykkäämään sen erikoisesta mausta yhdistettynä NouNou-kahvimaitoon.
Vietettyäni koko iltapäivän parvekkeella Kreikassa, ja luettuani läpi mm. koko Lonely Planetin "Kreikkalainen ruoka" -osion, olin oudon mieliteon vallassa. Gyros...! Eli kreikkalainen vastine kebabille, vartaassa paistettuja, pitaleivän ja jogurttikastikkeen kanssa tarjottavia lihasuikaleita.
Menin keittiöön ja päätin tehdä elämäni ensimmäisen gyrosin. Pitaleipää ja lihaa en tosin syö, mutta jonkinlaisen mielitekoa tyydyttävän lärpäkkeen tulisin valmistamaan. :)
Vehnäleseistä, Fibrex-hiutaleista, kookos- ja mantelijauhoista nopsaan paistettu "pita", valkosipulilla, mintulla ja basilikalla maustettua ranskankermakastiketta (ei ollut jogurttia), salaattia ja Quorn-purilaisesta viipaloituja "kebab"-suikaleita.
Gyroshan se siinä! :) Varaslähtöpäiväni Kreikassa oli täydellinen. ^_^
Kyllä Karkkipäivä on globaali blogi! :) Minne tahansa meneekin, siellä ilmoittautuu lukija ^_^
Niin myös Ranskassa. Yksi mukavimpia pysähdyspaikkoja matkalla on ollut Troyes, kaupunki Champagnessa josta en ollut koskaan kuullutkaan. Ennenkuin sain sähköpostia viime viikolla.
Troyesissa asuva lukijani Marianna oli huomannut, että sattumoisin teemme matkaa juuri hänen kotikaupunkinsa ohi ja tiedusteli, olisiko meillä aikaa pysähtyä lasilliselle ja tutustumaan kaupungin kauniiseen keskustaan. Olihan meillä, ja onneksi olikin sillä Troyes osoittautui yhdeksi matkan kiinnostavimmista paikoista. Itse asiassa ihan harmitti, ettei jääty yöksi.
Mariannalla oli mukanaan myös herttaiset lapsensa. :)
Oli hauska sattuma, että saavuimme Troyesiin juuri kun blogissa oli ollut keskustelua Suomen arkkitehtuurista ja vanhoista puutaloista, joita ei enää juuri ole. Troyes nimittäin tunnetaan kauniista, historiallisista puutaloistaan joista vanhimmat ovat 1400-luvulta.
Todella uniikki miljöö! Käsittääkseni Ranskassa ei juuri muualla tällaiseen puutalokeskustaan törmää. Todella kauniita rakennuksia. Osa on ihan vinossakin ja näyttävät kaatumaisillaan olevalta dominojonolta. Ne on kuitenkin korjattu sisältä niin, että sisätilat ovat suoria ja kaikki talot ovat asumiskäytössä.
Tämä oli neljäs kerta kun tapaan lukijan ulkomailla. :) Hauskaa! :)
Kiitos Marianna, tulen mielelläni uudestaankin! :)
*
Tänään on Ranskan lomamme viimeinen kokonainen päivä. Olemme Reimsissä, ja tänään sataa taas monen päivän helteen jälkeen.
Pahoitteluni muuten siitä, että en ole millään ennättänyt vastailla ja kommentoida kommentteihin niin paljon kuin haluaisin. Keskustelu on ollut tosi mielenkiintoista ja olen käyttänyt useamman tunnin pelkästään vain monien kommenttiketjujen lukemiseen (lentomatkustuksen välttely, Suomen arkkitehtuuri, viimeisimmät lomatyyli/kenen pitäisi maksaa -keskustelut...). Kiitos teille runsaasta osanotosta keskusteluun, olen tosi iloinen kun minulla on näin aktiivisia lukijoita ja mieluusti kommentoisin kommentteihin takaisin vielä enemmän. Reissuaikataulu ei vain ole antanut siihen tarpeeksi mahdollisuuksia. (Ja tässäkin hotellissa muuten tökkii nettiyhteys niin pahasti että yritettyäni eilen illalla kaksi tuntia vastata kommentteihin sillä tuloksella, että jouduin odottamaan jopa 20 minuuttia yhden kirjoittamani vastauksen julkaistumista, väsyin ja suljin koneen).
Nyt lähden sateiseen Reimsiin. Sää antaa hyvän syyn jumittua vaikkapa Sephoraan. ^_^
Vielä olisi edessä yksi shampanjatalokierroskin ja tasting.
Kiitos kun olette taas seuranneet minua reissussa! :)
Mies kävi tänään suorittamassa Shampanja-avenuen Appron. :)
Épernay on Champagnen alueen "shampanjapääkaupunki", ja kuuluisin katu täällä on tietenkin Avenue de Champagne jonka varrella sijaitsevat lähes kaikkien tunnetuimpien shampanjan valmistajien maistatustalot.
Ei kun matkaan!
Miehen tavoitteena oli selvitä kahdeksasta pisteestä. :)
Itse en ole mikään shampanjan suurin ystävä, ja minulle riitti jo kaksi lounaalla nautittua lasillista ja ensimmäisen pisteen pari maistiaista.
Jo appron alkuvaiheessa mun juoma olikin vaihtunut tähän...
Ei edes yritystä...! :D
Mies jäi selvittämään reittiään ja minä suunnistin Castellanen shampanjatalolle vierailukierrokselle. Rakennuksen komea torni on yksi kaupungin maamerkkejä.
...ja päättyihän sekin kierros sitten vielä "degustationiin". Shampanja-alueella "maistiainen" on ihan eri kaliiberia kuin viinitaloilla, täytyy sanoa että en käsitä kuka näitä jaksaa vetää monta tastingia putkeen kun yksi tasting koostuu tavallisesti kolmesta lasillisesta...! :P
Miehen appron tulos? Hän ei selvittänyt kaikkia pisteitä - mikä saattoi olla hyväkin lasillisten määrä huomioiden... :D Kuudelta tuli viestiä että "Olit oikeassa, joudun luovuttamaan...."
”Mä en vois kyllä koskaan matkustaa sun tyylillä!” mies totesi eilen kesken illallisen.
Olimme saapuneet Épernay’hin Champagneen tuntia aiemmin ja lähteneet nälkäisinä etsimään ravintolaa. Minun valintani perusteella istuimme tavallisessa, edullisessa all-round pizza/pasta/salaatti/grilliruoka –paikassa, jolle mies heti nyrpisteli nenäänsä kun ”tää on ihan selvästi sellainen valmisruokapaikka”.
(Kuva ei ole eiliseltä.)
Arvostan hyvää ruokaa, ja näin itsekin ettei illallispaikkamme ollut sellainen, jossa suoranaisesti nauttisi suuria kulinaristisia elämyksiä. Mutta nälkä lähtee sielläkin. Vatsa täyttyy yhtä lailla halvalla ja mauttomalla kuin kauniisti kootulla, laadukkaammalla annoksella, vaikka kokemus on tietenkin aivan eri.
Mies murisi, koska hänen maailmassaan kaikki ruokailut saisivat olla näitä laadukkaita kokemuksia. Jonkinasteisia murahduksia on kuulunut myös tiettyjen hotellivalintojen kohdalla.
Itse taas olen tottunut omilla reissuillani täyttämään masun purkkitonnikalalla ja kaupan vihannestiskien tarjonnalla. Asun paikoissa, joissa on keittomahdollisuus ja valmistan itse suurimman osan matkan aikana syömistäni pöperöistä. Ja pöperö on nimenomaan hyvä sana kuvaamaan niitä ruokia. ;)
Hyvä ravintola muodostaa minulle yhtä lailla nautinnollisen elämyksen kuin miehellekin, mutta meidän erona on se, että minä olen tyytyväinen myös säilyketonnikalavaihtoehtoon.
Olen tyytyväinen hyvin pienestä. Matkani onnistuminen ei liity tekijöihin kuten jokapäiväinen gourmet-ruokailu tai vähintään neljän tähden hotelli kaikilla mukavuuksilla.
Majoituksen suhteen minulle riittää, kun paikka on puhdas, siellä tulee lämmintä vettä eikä lattioilla ihan hurjasti vilistele torakoita tai muita ötököitä (tiedän, että on maailmankolkkia joissa ötököitä juoksee viiden tähden hotelleissakin, mutta niissä kolkissa en vielä ole käynyt).
Majapaikka saa myös mieluusti sijaita keskustassa, pidän siitä kun voi suoraan astua keskelle tapahtumien sydäntä. Palveluilla ei ole niin väliä. En hermostu jos hotellilla ei ole tarjota minun ruokavaliooni sopivaa aamiaista tai huoneessa ei ole minibaaria. En kaipaa edes respaa.
Olemme reissailleet miehen kanssa suhteellisen paljon 10 vuoden aikana, ja erilaisuudestamme huolimatta matkat sujuvat hyvin. Välillä kuitenkin tulee ristiriitatilanteita. Eilen taas mietin, miten mies viitsii minun kanssani ylipäänsä reissuun lähteä, kun hänellä on niin perin toisenlainen laatunäkökulma. Ja erilaiset taloudelliset mahdollisuudet ylläpitää tätä laatua.
Mies möksähti eilen kun lähdin aamulla supermarkettiin hakemaan aamupalaa. Edellisaamuinen aamiaiskahvilakaan ei kelvannut. Vaikka mistään riitatilanteista ei sentään ole kyse, niin kyllä välillä tekee mieli sanoa että mene hyvä ihminen itseksesi niihin paikkoihin jotka kelpaavat sinulle, en minä pane pahakseni. Ja on tullut sanottuakin.
Möksähtelyt menevät kuitenkin puolin ja toisin nopeasti ohi. :) Minun vastahakoisuuteni maksaa hotellin croissant-aamiaisista on epäilemättä aivan yhtä epäjoustavaa asennetta kuin miehen haluttomuus syödä aamupalaksi kaupan salaattia. ;) Mies joutuu myös kärsimään minun suunnattomasta hitaudestani, valmiuteni vaikka tsekkautua ulos hotellista on säätämisessään ja kestossaan ihan omaa luokkaansa... ^_^
Vaikka intressimme ovat pitkälle yhteiset, on meillä matkaillessa eri näkemys myös siitä, miten parhaiten tutustua kohteeseen. Miehelle riittää kaupunkikohteessa yksi tärkeimmät nähtävyydet kattava kävely, sen jälkeen laatuaikaa on vetäytyä mukaviin ravintoloihin ja viinibaareihin tai rentoutua hotellin allasosastolla (millaista tosin harvoin minun varaamastani majapaikasta löytyy ;)).
Minulle laatua on kokea kaupunki kaikilla aisteilla, erityisesti jaloin ja silmin. Minä kävelen. Kävelen ja kävelen. Haluan kääntyä aina vain uudesta kadunkulmasta ja odotan ahnaasti mitä jokaisen kulman takaa löytyy.
Pienessä Beaunessa kävelin samat kadut moneen kertaan. En saanut tarpeekseni paikan kauneudesta. Paras tunne on se, kun alat ystävystyä kaupungin kanssa. Käännyt katedraalilta ja tiedät, että tämä katu kaartuu pian aukiolle, ja sieltä lähtee se pieni kahden talon väliin puristunut kuja jolta pääset kivaan viinibaariin.
En tietenkään sano että minun tyylini matkustaa on kenenkään toisen tyyliä parempi. En pidä mieheni mieltymyksiä sen huonompina. Ne ovat hänen tyyliään ja minulla on omani.
Ja jokainen päivä tuo myös ne hienot hetket, jotka silottavat kitkat.
Löydän itseni usein hymyilemässä lempimuistoilleni reissuiltamme.
Kun kävelimme hämärässä Atlantinmeren aaltoihin ensimmäisen yhteisen matkamme ensimmäisenä iltana. Kun katselimme auringonlaskua viiniviljelmien keskellä Etelä-Afrikassa, kylmät valkoviinilasit käsissä helmeillen. Kun mies ojensi minulle Venetsiassa tuliaisruisleivän. Kun astuimme yhdessä ulos lumikimalteisten huippujen keskellä Aiguille du Midillä. Ne hetket tekevät matkan.
Miten teillä sujuu matkustus kumppaninne kanssa? Asettavatko erilaiset mieltymykset tai taloudelliset epäsuhdanteet haasteita?
Enää ei näy huippuja horisontissa.
Jätimme eilen alppikylätunnelmat taaksemme ja suhahdimme aivan toisenlaisiin maisemiin.
Nyt ollaan Burgundissa. Viinialueella.
Viime viikon teemana oli vaeltelu vuorilla, tällä viikolla tutustutaan viini- ja shampanjatiloihin. Burgundista matka jatkuu viikon lopulla kohti Reimsiä, joka on shampanja-alueen suuria keskuksia.
Puligny-Montrachetin valkoviinit kuuluvat lemppareihini. Odotan innolla vierailua tiloilla! :)
Myönnän, että ennen kuin mieheni tutustutti minut todella hyviin valkoviineihin, ei valkkari oikein uponnut. Olin aina enemmän punkku-tyyppiä. Huono valkoviini vain maistuu.... no, ehkä jokainen tuntee vertauksen "kissanpissalta". :P ^_^
Viime yön majapaikkamme Château de Bellecroix. Linnoissa voi yöpyä edullisestikin! :)
Otimme halvimman huoneen joka Bellecroixissa maksaa 98 euroa. Ei paha hinta näistä tunnelmista... Ihana paikka.
Kuvat ovat aamukävelyltäni linnan puutarhassa. Tänään paistaa taas aurinko neljän päivän sateen jälkeen! :)
Ja kun nyt viinialueella ollaan, niin pakko heittää päivän kysymyksenä; punkku vai valkkari? Vai kenties rosee? Vai ei viiniä ollenkaan, kiitos? :)
Chamonixissa sataa tänään.
Vuorten rinteitä, joilla viime päivät olemme samoilleet, ei edes näy.
Olen viettänyt aamupäivää blogin parissa. Nopeaksi tarkoitettu seurantapäivitys Kiehl'sin pigmenttiläiskäseerumista venyi venymistään, kunnes huomasin tekstin rönsyilevän C-vitamiinin vaikutuksista kosmetiikassa ihan muihin ajatuksiin. Ajatuksiin omasta naamasta.
Pohjalla vaikutti tämä kuva. Otin sen aamulla pigmenttiläiskien vertailukuvitusta varten.
Pysähdyin katsomaan kasvojani kameran ruudulla. No mutta.... näytänpäs minä tosiaankin... kulahtaneelta. Tuoltako minä näytän..? Juonteet silmien ympärillä piirtyivät tavallista syvempinä, silmänaluset pussittivat, läiskät naamalla erottuivat pikselin tarkkuudella. (En suosittele omien kasvokuvien zoomaamista.)
Ei siitä mihinkään pääse, neiti "Peter Pan". Ikääntyminen alkaa näkyä. Oikeasti. Et sinä karkuun pääse.
Henkinen kokemukseni tietynlaisesta anti-aikuisuudesta ja kommentit kuten "No ethän sinä vielä 3-kymppinen voi olla, voisit olla 25..!" pitävät yllä illuusiotani siitä, että olen ikuinen babyface ja pystyn jotenkin huijaamaan ajan viisareita.
Illuusio alkaa vuosi vuodelta karista. Ei tässä ole kuin viisi vuotta siihen kun täytät 40, missie. Sinä olet kohta keski-ikäinen. Älä luulekaan, että joku vielä viiden vuoden kuluttua luulee sinua 2-kymppiseksi. Tahti kiristyy koko ajan. Jos ikääntymisen merkit ennen ilmestyivät hitaammin, nyt niitä tulee tuplasti joka vuosi. Biologiaa ei voi huijata. Sori vaan, "Forever Young."
Olen tarkkaillut paljon äitiäni. Meillä on saman tyyppiset kasvot ja luusto. Äidilläni on aina ollut selvät silmäpussit, jo nuoruudessa, mutta minulla ei. Minulla taas on pigmenttiläiskiä jo nyt 3-kymppisenä, äidillä ei 6-kymppisenäkään. Kaikki ei siis ole tietenkään perinnöllistä.
Mutta viime aikoina olen pannut merkille, että kyllä vain kummasti on alkanut silmien alla erottua pussia yhä vain säännöllisemmin. Eikä pelkästään enää aamuisin, jolloin naama on yleensä muutenkin turvonnut. Alanko kuitenkin ikääntyä samaa polkua kuin äitini..? Ehkä minullakin on silmien alla pysyvät rinkulat 30 vuoden päästä..?
Kaksi vuotta sitten pohdiskelin samoja asioita Face-Off -kirjoituksessani.
"Näytän väsyneeltä. Todella, todella väsyneeltä. Ja korvissani kaikuvat Biothermin mainoksen sanat, 'Häivytä väsymyksen merkit – ennenkuin ne muuttuvat ikääntymisen merkeiksi.' Onko tämä nyt sitten vihdoin sellaista väsymystä, joka ei haihdukaan enää nukkumalla kunnon yöunet? Onko tämä sitä väsymystä, joka kertoo että ihoni ja kasvoni ovat tosiaankin eläneet jo kolmekymmentäkolme vuotta?"
Niinpä. Sitä väsymystä se taitaa olla.
No, kauhaistaan mukaan vähän huumoria ettei mene liian vakavaksi. :) Asiat voisivat kai olla paljon huonomminkin.... :D
Klikkasin aamunaamakuvani päälle HDR-filtterin. Booom. Oli kuin aikakone olisi vanhentanut kasvoni 10-20:lla vuodella.
...tai ehkäpä näyttäisin tältä juuri nyt jos olisin jäänyt tupakoitsijaksi...? Ken tietää... Mutta pelottavalta tuo kuva näyttää.
Eikä alkuperäinen kuva enää tunnu niin hirveän pahalta. ^_^
Lisää luettavaa ikääntymiseen liittyvistä ajatuksista:
.
Loppukevennys.
Sillä, mistä kulmasta ja missä valaistuksessa kuvia ottaa, voi vaikuttaa tulokseen paljon... ;) Ja tuohan meikkikin tietysti oman, heh, etunsa. ^_^
Pigmenttiläiskä-seerumi jää omaksi jutukseen, jonka julkaisen myöhemmin illalla. Taidan nyt suunnata hotellin respaan kysymään olisiko heillä lainata sateenvarjoa... :)
*
P.S. Olin jo lähdössä ulos jutun julkaistuani kun yhtäkkiä säikähdin ja palasin tekemään tämän pee-ässän. Muistin, kuinka esimerkiksi tämän, lapsuuskuviani esitelleen postauksen kommenteissa joku kirjoitti, että on kamalaa kun tunnun kirjoittavan ulkonäkööni liittyvistä asioista sillä sävyllä, että lukijoiden pitäisi sitten olla kumoamassa väitteitäni joillain "No-et-sä-nyt-näytä-pahalta" -lohdutteluilla. Se kommentti tuntui todella ikävältä, enkä ollut sitä ennen tullut lainkaan ajatelleeksi, että joku saattaisi tulkita ulkonäköpohdintani tällä vivahteella.
Tajusin juuri äsken, että joku tuon lukijan kaltainen tyyppi varmaan näkee tämänkin postauksen sellaisena, ja säikähdin. Ulkonäköasiat ovat täysin subjektiivisia kokemuksia, ja minusta on mielenkiintoista pohtia omaa suhdettani ikääntyvään itseeni. Minun kokemukseni kulahtaneesta naamasta on varmasti jollekulle toiselle eri kokemus. :) Saanhan kirjoittaa omista kokemuksistani vilpittömästi, ilman että se tulkitaan huonona itsetuntona tai lohdutuksen tavoitteluna.
Tällä "Peter Panilla" on oikein hyvä itsetunto, läiskineen päivineen! :)
Kuvakertomus torstailta 17.7. Chamonix, Brévent-Flégère, Ranska.
Nousimme köysiratahissillä 2525 metrin korkeuteen Bréventille, josta patikoimme 4,5 tunnin matkan L'Indexille (2396 m) osin rinnettä traversaten, osin ylhäällä harjanteella kulkien, pysähtyen Lac Cornu-järvellä.
Maisemia isolla M:llä.
Välillä reitti oli pelkkää kiveä. Kyllä täällä on nilkat kovilla ja hyvät buutsit ehdoton varuste.
Tässä kohtaa jännitti eikä niin vähäsen. Tämä tässä on polku. Niin, ilman polkua. Pelkät kaiteet kalliossa ja alla monen sadan metrin pudotus. Siitä vain saapasta kallion koloihin sovittelemaan.
L'Indexin tuolihissillä mies ja minä erkanimme eri suuntiin. Minulla olisi kyllä voimat vielä mainiosti riittäneet (eikä se nivunenkaan särkenyt kuin ihan pientä säteilyä), mutta tässä vaiheessa päivää oli enää 1,5 tuntia alueen viimeisen hissin lähtöön alas. Mies halusi jatkaa matkaa Lac Blancille, mutta sieltä ei ole hissiyhteyksiä, ja on patikoitava koko matka alas laaksoon. Minun tahdillani tähän olisi mennyt sellaiset 5 tuntia vähintään, veikkaan.
Niinpä minä lähdin tuolihissillä alas ja mies jatkoi Blanc-järvelle.
Käpöstelin Chamonixin keskustan L'Atelier Caféhen suorittamaan yksinäistä après-walk'ia. Ostin vähän postikortteja seuraksi ja istuin paahtavassa auringossa joka sulatti jääpalat drinkistä ennenkuin ehdin edes tarttua lasiin. :) Hullua että jossain Ranskan Alpeilla voi olla näin kuuma vielä kuudelta illalla.
Tässä on päivän reitti, miehen jatkoreitti pisteviivalla.
Arvatkaas, kävi muuten niin että alas laaksoon päästyään miehelle selvisi, että viimeinen bussi reitin päätepisteestä takaisin 'Nixiin oli jo mennyt, ja hän löysi itsensä yksinään suljetun baarin ja jonkun luontokeskuksen kupeesta ei-niin-lähellä mitään asutusta. Paikalla ei ollut ketään. Oli varmaan äijällä vähän hölmistynyt olo (ja mä ajattelin että onneksi en lähtenyt mukaan...) Siitä olisi ollut vielä aika lailla patikoitavaa lähimpään kylään nappaamaan taksi.
Istuessani après-walkilla tuli mieheltä kello 18:n jälkeen viesti, että voisinkohan mennä hotellille ja pyytää heitä tilaamaan taksin sinne huitsin nevadaan. Ja niin sitten tehtiin. Mies kotiutui Lac Blanc -retkeltään vihdoin joskus puoli kahdeksan maissa, pitkän taksimatkan köyhdyttämänä. Eikä järvi kuulema edes ollut kovin kummoinen...! ^_^ "No, ainakin sain liikuntaa", mies totesi.
Päivä päättyi juustofondue-illalliseen jolta ei puuttunut viihdettä minun tilatessani muka-kekseliäästi kasvisruoka-annoksen Assorted Season's Vegetables saadakseni jotain sopivaa dipattavaa juustoon. (Perinteisestihän fondueen kastetaan valkoista leipää, perunaa ja lihaa.) Assorted Season's Vegetables osoittautuikin kaikkea muuta kuin sopivaksi fondue-lisukkeeksi (yritäpä dipata esimerkiksi hernettä tai 3 millin kuutioksi leikattua kesäkurpitsaa fonduepadassa), joten päädyin kaapimaan juustokastiketta lautaselle.
Saattoi siinä yksi sun toinen naapuripöydän seurue kohotella kulmiaan naiselle, joka ei heidän silmissään ilmiselvästikään tiennyt mitään fonduen syömisestä! ^_^ Pokka meinasi itselläkin pettää juustorihmojen kanssa taistellessa. No, hyvää oli vaikkakin varmasti kaukana autenttisesta fondue-elämyksestä :D
