”Mä en vois kyllä koskaan matkustaa sun tyylillä!” mies totesi eilen kesken illallisen.
Olimme saapuneet Épernay’hin Champagneen tuntia aiemmin ja lähteneet nälkäisinä etsimään ravintolaa. Minun valintani perusteella istuimme tavallisessa, edullisessa all-round pizza/pasta/salaatti/grilliruoka –paikassa, jolle mies heti nyrpisteli nenäänsä kun ”tää on ihan selvästi sellainen valmisruokapaikka”.
(Kuva ei ole eiliseltä.)
Arvostan hyvää ruokaa, ja näin itsekin ettei illallispaikkamme ollut sellainen, jossa suoranaisesti nauttisi suuria kulinaristisia elämyksiä. Mutta nälkä lähtee sielläkin. Vatsa täyttyy yhtä lailla halvalla ja mauttomalla kuin kauniisti kootulla, laadukkaammalla annoksella, vaikka kokemus on tietenkin aivan eri.
Mies murisi, koska hänen maailmassaan kaikki ruokailut saisivat olla näitä laadukkaita kokemuksia. Jonkinasteisia murahduksia on kuulunut myös tiettyjen hotellivalintojen kohdalla.
Itse taas olen tottunut omilla reissuillani täyttämään masun purkkitonnikalalla ja kaupan vihannestiskien tarjonnalla. Asun paikoissa, joissa on keittomahdollisuus ja valmistan itse suurimman osan matkan aikana syömistäni pöperöistä. Ja pöperö on nimenomaan hyvä sana kuvaamaan niitä ruokia. ;)
Hyvä ravintola muodostaa minulle yhtä lailla nautinnollisen elämyksen kuin miehellekin, mutta meidän erona on se, että minä olen tyytyväinen myös säilyketonnikalavaihtoehtoon.
Olen tyytyväinen hyvin pienestä. Matkani onnistuminen ei liity tekijöihin kuten jokapäiväinen gourmet-ruokailu tai vähintään neljän tähden hotelli kaikilla mukavuuksilla.
Majoituksen suhteen minulle riittää, kun paikka on puhdas, siellä tulee lämmintä vettä eikä lattioilla ihan hurjasti vilistele torakoita tai muita ötököitä (tiedän, että on maailmankolkkia joissa ötököitä juoksee viiden tähden hotelleissakin, mutta niissä kolkissa en vielä ole käynyt).
Majapaikka saa myös mieluusti sijaita keskustassa, pidän siitä kun voi suoraan astua keskelle tapahtumien sydäntä. Palveluilla ei ole niin väliä. En hermostu jos hotellilla ei ole tarjota minun ruokavaliooni sopivaa aamiaista tai huoneessa ei ole minibaaria. En kaipaa edes respaa.
Olemme reissailleet miehen kanssa suhteellisen paljon 10 vuoden aikana, ja erilaisuudestamme huolimatta matkat sujuvat hyvin. Välillä kuitenkin tulee ristiriitatilanteita. Eilen taas mietin, miten mies viitsii minun kanssani ylipäänsä reissuun lähteä, kun hänellä on niin perin toisenlainen laatunäkökulma. Ja erilaiset taloudelliset mahdollisuudet ylläpitää tätä laatua.
Mies möksähti eilen kun lähdin aamulla supermarkettiin hakemaan aamupalaa. Edellisaamuinen aamiaiskahvilakaan ei kelvannut. Vaikka mistään riitatilanteista ei sentään ole kyse, niin kyllä välillä tekee mieli sanoa että mene hyvä ihminen itseksesi niihin paikkoihin jotka kelpaavat sinulle, en minä pane pahakseni. Ja on tullut sanottuakin.
Möksähtelyt menevät kuitenkin puolin ja toisin nopeasti ohi. :) Minun vastahakoisuuteni maksaa hotellin croissant-aamiaisista on epäilemättä aivan yhtä epäjoustavaa asennetta kuin miehen haluttomuus syödä aamupalaksi kaupan salaattia. ;) Mies joutuu myös kärsimään minun suunnattomasta hitaudestani, valmiuteni vaikka tsekkautua ulos hotellista on säätämisessään ja kestossaan ihan omaa luokkaansa... ^_^
Vaikka intressimme ovat pitkälle yhteiset, on meillä matkaillessa eri näkemys myös siitä, miten parhaiten tutustua kohteeseen. Miehelle riittää kaupunkikohteessa yksi tärkeimmät nähtävyydet kattava kävely, sen jälkeen laatuaikaa on vetäytyä mukaviin ravintoloihin ja viinibaareihin tai rentoutua hotellin allasosastolla (millaista tosin harvoin minun varaamastani majapaikasta löytyy ;)).
Minulle laatua on kokea kaupunki kaikilla aisteilla, erityisesti jaloin ja silmin. Minä kävelen. Kävelen ja kävelen. Haluan kääntyä aina vain uudesta kadunkulmasta ja odotan ahnaasti mitä jokaisen kulman takaa löytyy.
Pienessä Beaunessa kävelin samat kadut moneen kertaan. En saanut tarpeekseni paikan kauneudesta. Paras tunne on se, kun alat ystävystyä kaupungin kanssa. Käännyt katedraalilta ja tiedät, että tämä katu kaartuu pian aukiolle, ja sieltä lähtee se pieni kahden talon väliin puristunut kuja jolta pääset kivaan viinibaariin.
En tietenkään sano että minun tyylini matkustaa on kenenkään toisen tyyliä parempi. En pidä mieheni mieltymyksiä sen huonompina. Ne ovat hänen tyyliään ja minulla on omani.
Ja jokainen päivä tuo myös ne hienot hetket, jotka silottavat kitkat.
Löydän itseni usein hymyilemässä lempimuistoilleni reissuiltamme.
Kun kävelimme hämärässä Atlantinmeren aaltoihin ensimmäisen yhteisen matkamme ensimmäisenä iltana. Kun katselimme auringonlaskua viiniviljelmien keskellä Etelä-Afrikassa, kylmät valkoviinilasit käsissä helmeillen. Kun mies ojensi minulle Venetsiassa tuliaisruisleivän. Kun astuimme yhdessä ulos lumikimalteisten huippujen keskellä Aiguille du Midillä. Ne hetket tekevät matkan.
Miten teillä sujuu matkustus kumppaninne kanssa? Asettavatko erilaiset mieltymykset tai taloudelliset epäsuhdanteet haasteita?
79 comments on “Kun kaksi eri mieltä matkustaa”
Tunnistan pulman, hyvin tuttua oikeastaan kaikki mainitsemasi! Kukin tyylillään - ja kunpa se onnistuisikin, että jokainen matkaseurueen jäsen voisi tehdä omanlaisiaan (omalle mielenlaadulleen ja kukkarolleen sopivia) valintoja ilman, että joku toinen alkaa mököttää siitä että kaikkea ei tehdäkään "yhdessä" (lue: hänen tavallaan). Mutta Sanni, sinun kanssasi olisi ihana matkustaa :) <3
Olen kyllä enemmän miehesi kanssa samoilla aaltopituuksilla, noin lomanvieton suhteen. Mutta hieman ihmetyttää että miksei miehesi tarjoa ravintola-illallisia sinulle, kun kerran halua syödä hienosti ja varaakin ehkä on. Meillä on avomieheni kanssa todella erilaiset taloudelliset tilanteet, mutta hän tarjoaa aina kaupoissa ja ravintoloissa... ehkä vanhanaikaista, mutta sopii meille. :)En vain oikein ymmärrä miksi joillain pariskunnilla on niin tiukasti ne "omat rahat". Eikö rakastamansa ihmisen kanssa halua jakaa kaiken?
Kyllä hän tarjoaakin, mutta ei joka kerta. :) En tiedä kuka edes lähtisi kumppaninsa kanssa reissuun sillä asenteella että "No, mulla nyt ei oikein ole varaa mutta eiköhän äijä maksa". Parisuhteita on tottakai erilaisia mutta meillä tuollainen ei ole luontainen ajattelutyyli.
Ei ehkä jos ajattelee noin ("omat rahat", "äijä maksaa",...), mutta meillä on siitä lähtien, kun yhteiseen osoitteeseen muutetttiin, ollu yhteiset rahat. Eli yhdessä päätetään, mitä tehdään ja yhdessä maksetaan (molemmat kykynsä mukaan). Eli ajatus ei ollu, että "äijä maksaa", vaan että yhdessä maksetaan.
Alkuun olin opiskelija, jolloin mies maksoi paljon enemmän kuin mä, mutta myöhemmin lasten myötä se on kyllä tasoittunut, kun mies on ollut kotona ja mä töissä.
Jokainen toki tavallaan, mutta musta ainakin elämä on helpompaa ja mukavampaa, kun on yhteiset rahat!
Minulle taas olisi päinvastoin..! :D Mutta tosiaan, tämä on varmasti asia joka vaihtelee ihan pariskunnittain.
Minua jäi mietityttämään se, että 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkin teillä on niin selkeästi eri rahat. Onko se kenties tilanteiden syntymisen siemen? Jos miehesi maku ja mieltymykset ovat taloudellisesti kalliimpia, miksi hän ei tarjoa mahdollisuutta nauttia niistä teille molemmille?
Koska toinen osapuoli ei halua..?
Meille on aina ollut itsestäänselvää että kummallakin on oma taloutensa.
Enkä minä ole koskaan ollut ihminen joka viihtyy "Anna kun minä tarjoan" -tyylisessa parisuhteessa. Tietysti mies välillä tarjoaa vaikka illallisen, mutta tulisihan nyt hänellekin aika kalliiksi jos pitäisi kaikki hotellit ja ateriat toiselle kustantaa... Se ei ole minusta reilua. Niinpä pyrimme yhteisillä reissuillamme kompromisseihin. Lisäksi koen, että mikäli mies maksaisi meille vaikkapa kalliita hotelleja, sijoitus menisi minun kohdallani hukkaan sillä minulle hienoilla asuinpuitteilla ei ole samanlaista arvoa.
Hmmm...Tämän tyylinen matkustelu oman puolison kanssa tuntuu jotenkin hyvin vieraalta. Onko teillä pariskuntana kaksi erilaista elintasoa, toisella on varaa syödä ravintolassa ja toisella ei? En ole koskaan tullut ajatelleeksi että näinkin voi olla. En tarkoita tätä mitenkään arvosteluna, ihmettelen vain. Vaikka raha-asianne ei minulle mitenkään kuulu, onko teillä myös arkielämässä niin että toisella on varaa esimerkiksi syödä ja tehdä eriaisioita kuin toisella? Omat ruuat? Itselläni miehen kanssa tulee matkoilla eripuraa myös siitä, että itse haluasin kävellä ja tutkia paikkoja, mies sen sijaan haluasi tehdä jotain konkreettista :D
Näin on. Emme varmaankaan ole ainoa pariskunta joiden osapuolilla on eri toimeentulotaso. :) Toisissa parisuhteissa paremmin tienaava osapuoli maksaa kenties heikommin tienaavankin puolesta esimerkiksi yhteisillä ravintolaillallisilla, mutta meillä harvemmin. En halua sellaista. Toki mies maksaa reissun kokonaiskustannuksista aina jonkun verran enemmän (esim. bensakuluja ei ole tällä reissulla ainakaan vielä toistaiseksi jaettu), mutta pääsääntöisesti meillä toimii 50-50 -periaate. Se sopii meille. :)
Ja kyllä minullakin on varaa syödä ravintolassa - ei vain joka ikistä ateriaa eikä aina niissä paremmissa paikoissa. :)
Voi kyllä aiheuttaa välillä haasteita. Se on yleensä juuri kustannukset ja se, että minä haluaisin suunnitella vähän jo ennakkoon ja varata etukäteen lippuja, mutta mies kun vain miettii, jahkailee ja laskee. Ja meidän olisi tarkoitus viikon päästä lähteä pienelle reissulle (kylläkin vain pääkaupunkiin), mutta mitään varauksia en ole voinut vielä tehdä.
Miehen kanssa ei tuota ongelmaa ole, mutta ystävien kanssa oli aikaisemmin. Opiskelu-aikoina saatoin säästää ja kituutella puoli vuotta, jotta pääsin kivalle matkalle. Sitten kun olin siellä matkalla halusin lomailla kivasti enkä säästää. Kerran menin kaverin kanssa reissuun ja tietämättäni hänellä oli juuri päinvastainen periaate. Kertaakaan ei suostunut lähtemään ulos syömään vaan halusi syödä purkkiruokaa hotellihuoneessa joka aamu ja ilta.. Ikävä kyllä meillä meni kirjaimellisesti maku toisiimme sillä reissulla ja näemme enää harvoin. Neuvo: älä matkusta ystävien kanssa, ellet ole täysin varma yhteisistä tavoista tai joustamisesta. :-)
Mulla on muuten ihan samanlainen kokemus! En nykyään enää osaisikaan matkustaa ystävien kanssa... Itse haluan kanssa nähdä ja kokea paljon, en vain pyöriä jossakin ydinkeskustassa (kuten esim. mieheni, vaikka muuten reissut menevät hyvin yksiin).
No mutta, minä taas olen 'pöperöistäsi' kertovien kirjoitusten perusteella ajatellut, että teillä syödään aina varsinaisia gourmet-aterioita :) Olet varmasti loistava kokki!
Kallis ateria raflassa ei muuten aina ole välttämättä edes upea - ellei kyseessä ole todella poikkeuksellinen paikka. Vastaavasti: monissa maissa, esim. Espanjassa, niistä pienistä, edullisista kuppiloista saa erittäin maukasta perusruokaa!
Kotioloissa kokkaankin monipuolista ja mielestäni oikein hyvää ruokaa! :) Ei "reissukokkailutkaan" huonoja ole, mutta kaukana gurmeesta ja samaa kaavaa päivästä toiseen ^_^ Proteiinivaihtoehdot rajoittuu usein säilykekalaan ja simpukoihin ja ne sitten sekoitellaan paistettuihin kasviksiin tai salaattiin. :)
Tällä matkalla ei sentään ole niin niukka budjetti kuin viime- tai sitä edeltävän syksyn omilla reissuillani. Nyt syön kuitenkin lähes joka päivä yhden ravintola-aterian, mikä tuntuu varsin luksukselta :)
No, matkoilla yleensä pariskuntien pinna kiristyy jossain vaiheessa aina! :D Ja yleensä jostain ihan älyttömistä asioista, mitkä eivät ole riitelemisen arvoisia.
Erilaiset mieltymykset on meillä ratkaistu niin, että mies kiertelee museoissa ja minä menen esim. metrolla lähiöön. Itse haluan elää matkakohteessa mahdollisimman paljon kuten paikalliset ja mies taas haluaa olla turisti. Eli muutama tunti päivässä saatetaan olla omilla teillämme (jos siltä tuntuu, aina ei tunnu) ja sitten sovitaan, missä nähdään ja ollaan loppupäivä yhdessä.
Tuota taloudellista epäsuhdannetta en ihan ymmärrä... Vaikka normielämässä olisikin "omat rahat", niin kai edes lomalla voisi unohtaa sen. Eli jos miehellä on enemmän rahaa ja hän haluaa käydä kunnon ravintoloissa tms., niin tottakai hän maksaa molempien ruoat. Jos ei maksa, niin sitten on kai turha valittaa, sillä tyhjästä on paha nyhjäistä, eli pitäisihän puolison tietää/ymmärtää, ettei toisella ole rahaa. Tai että toinen ei halua käyttää vähiä rahojaan "ei-välttämättömään".
Mun mielestä on hyvin mielenkiintoista, että perheen sisällä voi puolisoilla olla ihan eri elintaso. Tämä siis hiukan ehkä off topic. Tuntuisi oudolta, jos meillä matkoilla toinen söisi hotellissa ja toinen hakisi eväitä.... Luulisi tässä tilanteessa sen paremmin ansaitsevan sponssaavan köyhempää jos kerra ollaan yhdessä matkoilla ja kyseessä on avo/aviopuoliso (eikä siis kuka tahansa satunnainen poika/tyttöystävä).
Tämä on herättänyt blogissa aiemminkin hämmästystä, minkä osittain ymmärrän ja osittain en. Ymmärrän siltä kantilta, että avo/avioliitoissa tuntuu olevan yleisempää jakaa rahat ja pitää jopa yhteistä tiliä. Siinä mielessä olemme siis "epätavallisempi" pariskunta. Mutta toisaalta en ymmärrä, mitä outoa siinä on. :) Minusta on reilua, että elän oman tulotasoni mukaan enkä odota että minullakin pitäisi olla kaikki edut mitkä paremmin toimeentulevalla puolisolla. On ihan ok jos muut ajattelevat ja toimivat toisella lailla parisuhteissaan. Meille tämä tapa on toimiva ja luonnollisempi.
Jos meillä olisi lapsia, olisi asia varmasti eri lailla.
Meillä on lapsia ja silti omat rahat ja omat ruoat :D En ymmärrä kummastelua. Meillä itsellämme ei ole asian kanssa mitään ongelmaa. Näin sen köyhemmän näkökulmasta tuntuu, että "köyhyyttä" ei suvaita, eikä köyhä ilmeisesti olisi saanut edes luoda suhdetta varakkaampaan henkilöön (ellei hän ole luonut sitä juuri rahan takia). (Ja vaikka minulla onkin suomalaisittain todella pienet tulot, en tunne itseäni yhtään köyhäksi!) Tuntuu, että köyhä ei saa tehdä omanlaisiaan valintoja. Jos hän kohteliaasti kieltäytyy vauraampien ihmisten jaloista tarjouksista, he loukkaantuvat. Toisin päin loukkaantumista ei voi edes kuvitella, koska on itsestään selvää, että vauraille ihmisille sopii tarjota vain vauraita asioita. Minä en useimmiten edes pidä niitä mitenkään parempina. En halua niitä, tai haluan mieluiten omat vaihtoehtoni, aivan kuten nuo vauraatkin haluavat (ja kelpuuttavat vain) omat vaihtoehtonsa. Pidän yksinkertaisista asioista, jotka usein sattuvat olemaan myös edullisia, kuten kaalista, porkkanoista, pakastekalasta, pyöräilystä ja kirjastoista, ja matkoilla haluan nähdä tavallista elämää enkä elää jossain luksusfantasiakuplassa. Mielelläni myös tutustun ihmisiin, mitä ei mainitussa kuplassa juuri pääse tapahtumaan. Onneksi varakkaampi mieheni ei päsmäröi elämääni muussa kuin kahvilaadun valinnassa :D
Itseänikin jäi kovasti mietityttämään tuo rahojen jakamattomuus. Jotenkin kymmenen vuotta yhdessä olleet mieltää niin kiinteäksi perheeksi, että rahat olisivat yhteiset ainakin lomaillessa. Mutta en silti tuomitse, ihmettelen vain.
Itseäni harmittaa ihan kavereiden näkeminenkin, kun aina heidän pitäisi päästä ravintolaan syömään, ja itsellä ei ole aina varaa edes kaupan halvimpaan ruokaan. Siinä kyllä pinna kiristyy. Ja kun on harvinaisia vieraita käymässä, niin pitäisi tehdä heidän mielikseen syömispaikan valinnan suhteen. Mutta aina ei vain pysty.
Minä miellän perheen yksiköksi, jossa on lapsi(a). En osaa selittää miksi - ilman lapsia ollaan "vain" pariskunta. :)
Minun oikeudentuntoni perustuu hyvin pitkälle kokemukseeni reiluudesta, ja minulle henkilökohtaisesti sellainen asetelma, jossa suhteen paremmin tienaavan pitäisi automaattisesti kustantaa toiselle samat edut joista hän itse voi tulotasollaan nauttia, ei ole reilu. Tottakai on luonnollista tarjota asioita rakastamalleen ihmiselle, ja minunkin mieheni tekee sen mielellään ja itsekin teen niin mahdollisuuksieni puitteissa. Mutta se asetelma, että olisi jotenkin paremmin tienaavan velvollisuus maksaa enemmän kaikissa tilanteissa joissa toisen kukkaro ei riitä, on mielestäni todella nurinkurinen ja epäreilu. Luontevampaa on minusta etsiä ratkaisuja, joihin kummankin tulotaso riittää. :)
Tosi kiva kuulla tällainenkin kommentti :) Uskon, että sinun- ja meidänlaisia perhe- ja parisuhteita on vaikka kuinka, mutta yhteisen talouden "kannattajat" ovat äänekkäämpiä :D
Miksi parisuhteen raha-asioille pitäisi olla joku "normi", tai siis en itse käsitä miksi yhteistä taloutta ja suhteen varakkaamman osapuolen tarjoamisauliutta pidettäisiin itsestäänselvyytenä. Onko suhteen paremmin tienaavalla ihmisten silmissä jopa _velvollisuus_ maksaa erotus aina, kun tehdään yhdessä jotain johon toisella ei ihan massi riitä....? *ei ymmärrä*
Sama juttu. :) Eikä tällaisten mieltymysten tarvitse millään lailla liittyä varallisuuteen. :) Jos olisin joku toimitusjohtaja niin ostaisin varmasti edelleen pakastekalaa ja yöpyisin domatioisssa ja Couchsurfaisin...! ^_^
Sama täällä, en usko että mieltymykseni paljonkaan muuttuisivat, vaikka yhtäkkiä vaurastuisin. Johtuneeko siitä, että mieltymykseni ovat tällä iällä jo ehtineet jämähtää paikoilleen. Ihanaa ettei tarvitse pelätä couchsurfing-seikkailukertomustesi tyrehtymistä :D Nyt liittymättä erityisesti vain tähän aiheeseen - Sanni, pysythän aina tuollaisena kuin olet, oman polkusi kulkija. Olet niin ihanan virkistävä poikkeus valtavirrasta, varsinkin blogimaailmassa.
Mä lupaan lopettaa tän kommentin jälkeen;)
Sattuneesta syystä, edellisestä asuinpaikastani ja sen ihmisistä johtuen tunnen ison määrän ihmisiä, joihin "näin taviksena" en ehkä muuten olisi tutustunut.
Mm. erään keski-ikäistyvän rouvan (ja E, jos sattumalta luet blogia, niin anteeksi tuo ikämäärittely:)), josta kukaan ei missään pystyisi ulkonäön perusteella päättelemään hänen varallisuustasoaan. Hän palasi juuri yli kuukauden reppureissulta Aasiasta. Rähjäisenä kuin pahainen torakka.
Todellisuudessa ko.lady omistaa ensinnäkin joitain (useita) satoja hehtaareja metsää ja on sen lisäksi suurin osakkeenomistaja eräässä varsin hyvin menestyvässä kotimaisessa suuryrityksessä.
Näkemättä hänen taloaan tai autoaan kukaan ulkopuolinen ei missään olosuhteissa osaisi päätellä hänen pankkitilinsä saldoa...
Kyse on myös (ja ennen kaikkea) siitä, mihin ja miten rahansa haluaa käyttää. Sanni voisi aivan hyvin esim luopua Ahvenanmaan asunnostaan ja hänelle jäisi aivan varmasti muutama ravintolaillallinen kuussa enemmän...
Aivan.
Ei minua harmita se ettei minulla ole varaa samoihin juttuihin kuin miehelläni. Olen valinnut käyttää rahojani toisin. Ja se tekee minut onnelliseksi, ei tilin kate joka antaa mahdollisuuden tilata katsomatta menun hintaa.
sad but true; miehesi on snobi :P
Hellyttävä ja symppis snobi ^_^ :D
Ja minä olen rasittava, hidas kontrollifriikki. :D
Itselläni oli eksän kanssa (nykyistä kumppania ei ole, muistelkaamme siis entistä!) melko saman mieltymykset, mutta minä taisin olla jotenkin vaativampi. No siis ylipäätään jo se, että aina piti löytää kasvisruokaa tarjoava ravintola (en syö myöskään kalaa), ja minun piti aina päästä "pätemään" taiteen ja arkkitehtuurin tuntemuksellani :D No ei vaan, siis olen vaan todella kiinnostunut molemmista asioista, joten matkoilla haluan pyörähtää museoissa ja muissa. Onneksi hänkin oli taiteellisesti lahjakas. Mutta sitten on tietenkin se, että jos minun pitää shoppailla tai löytää jotain ostettavaa, on kauppoja kierrettävä se 50 kappaletta, ja silti palattava sinne ensimmäiseen pitkää kävelyreittiä pitkin... Matkailu avartaa, myös parisuhteita, ja lujittaa niitä :)
No jopas on.
Olettepas te erilaisia, eikö tuo rupea kuitenkin pitemmän päälle vaikeuttamaan yhteistä matkustusta ja elämää?
On niin vaikea kuvitella tuota tilannetta kun minulla ja miehellä on yhteistä elämää takana jo 15 vuotta ja yhteiset rahat on aina ollu ja häämatkallakin nukuttiin yksi yö autossa hyvin tyytyväisinä...
10 vuotta on jo hyvin pärjätty joten eiköhän tämä suju jatkossakin :)
Niinpä, nämä asiat vaikeuttavat yhteiseloa vain jos niiden antaa häiritä. Toinen vaihtoehto on tehdä kuten te teette - tiedostaa erot ja tähdätä kompromissiin. Missä ihmeen kirjassa lukee että parisuhde on onnellinen vain jos molemmilla osapuolilla on samat intressit, tulotasot ja päämäärät?
Itselläni on hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet avopuolison kanssa, ja luojan kiitos erilliset rahat! Edelleen, vielä 15 yhteisen vuoden jälkeen. En haluaisi joutua perustelemaan omia ostoksiani miehelle, tai vielä pahempaa - kysyä lupaa ennenkuin teen omia hankintojani! Näin tekevät monet ystäväni joilla on tämä perinteinen (ja ah niin "ruusuinen") yhteinen talous.
Matkustamiseen liittyen meillä on myös jokseenkin eroavat käsitykset onnistuneesta matkasta. Mun mielestä mikään ei ole siistimpää kuin uudessa paikassa seikkaileminen, mielellään hieman eksyen, ja paikallisiin tutustuminen. Mies on enemmän suorittaja. Ja tehokas sellainen. Yritin äskeisellä reissulla tehdä lyhyehkön road tripin miehen kanssa, tarkoituksena ajella vieraan maan rannikkoa pitkin tutustuen matkan varrella oleviin kiinnostaviin pikkukyliin. Loppujen lopuksi oli tarkoitus päätyä kauniille rannalle jota meille oli suositeltu, ja ajella sieltä takaisin majapaikkaan pimeän tullen. Hommasta ei meinannut tulla mitään. Siinä missä minä nautin täysin siemauksin jo heti auton lähdettyä pihasta ja ehdottelin kivoissa paikoissa pysähtymistä kahville ja kuvaamaan, mies selkeästi stressaantui matkanteon hitaudesta ja parahti puolen päivän jälkeen tuskaisena "Siis pästäänkö me koskaan sille rannalle?!". Ei taida road trippaaminen sopia herralle...
Jotta erilaisuutemme ei pidemmän päälle ärsyttäisi matkustelen aina välillä yksin tai ystävien kanssa. On yllättävän virkistävää mennä matkalle seikkailumieleisen ystävän kanssa jolloin voi harhailla ilman kumppanin tuskailua ja toteuttaa omaa ominta matkaustelutapaa. En muutenkaan usko parisuhteeseen jossa eletään päivästä toiseen kylki toisen kyljessä kiinni.
Minä taas suorastaan kammoan ajatusta yhteisestä tilistä ja yhteisistä rahoista. Miksi miehelläni pitäisi suoraan olla oikeus minun tienaamiini palkkoihin vain siksi, koska hän sattuu olemaan kumppanini tai toisin päin? Maksamme vuokran ja muut juoksevat menot puoliksi ja kaupassa käydessämme toimimme niin, että joka toinen kerta mies maksaa ja joka toinen kerta taas minä ja meille tämä on ollut vallan toimiva systeemi. Itse olen todennut, että talous- ja parisuhdeasioiden erillään pitäminen on fiksua ja esimerkiksi naimisiin mennessä, haluan ehdottomasti tehdä avioehdon, vaikkei kumpikaan meistä juuri tienaa enemmän toinen. Vaikka pidän talousasiani parisuhteesta erillään, en koe sen millään tavalla vaikeuttavan yhteistä elämäämme tai matkustamista. Ennemminkin se minusta selkeyttää asioita huomattavasti. Ymmärrän kuitenkin, että toisille jokin muu ratkaisu on toimivampi ja kun kaikki pelaa, niin hyvä niin.
Me olemme rahan käytössä olleet samanlaisia alusta asti eli "nuukia". Olemme olleet kauan naimisissa ja kaikki rahat (palkat yms.) menevät yhteiselle taloustilille, josta taas siirtyy joka kuukausi tietyt summat molempien omille tileille humputtelurahat eli käytännössä harrastusrahat (urheilu,kosmetiikka jne.). Taloustililtä maksetaan kaikki yhteinen meno arkena ja lomalla. Ruoasta arkena ja lomalla meillä on samanlainen mielipide: "nopeasti, mutta helposti" ja " pieni hetki suussa ja ikuisuus lantiolla" :)
Haha, tekniikan ihmelapsena (not) laitoin kommengim vahingossa valitut palat - sivulle vaikka sen piti tulla tänne. No, voit unohtaa toisen viesteistä ja antaa anteeksi erehdykseni. ;D
Heips !
Ekaksi hirmuinen kiitos blogistasi, ja rintapostauksistasi, yms. Koska olen kokenut ne auttaviksi, suhteellisen pienirintainen teini kun olen.
Ymmärrän että olet kiireinen, mutta osaisitko vastata, että mistä juonteet tulevat ja miten niitä tulisi hoitaa? Ei ryppyjä, vaan juonteita. Itse olen kohta 16 vuotias ja silmänympäryksen juonteet on yksi itsetunnon alentajista ja meikkauksen vaikeuttajista. Itselläni on hyvin rasvoittuva, ja epäpuhdas iho. Ennen en käyttänyt silmänympärysvoidetta, mutta kun luin ihonhoitopostauksestasi, että normaalia voidetta voi käyttää silmänympäryksillä, jos se sopii iholle, olen testannut käyttää sitä.
Kun teen meikkipohjaa, en edes laita peitevoidetta suoraan juonteiden kohdalle, mutta jostain syystä ne päivän aikana sinme tuppaa menemään. Myös ripsirit ja muut silmämeikit saattavat juonteisiin eksyä. Ennen käytin nestemäistä meikkipohjaa mutta nykyään käytän lily lolo – tuotteita.
Osaisitkohan antaa jotain vinkkiä tai neuvoa ? :) Kiitän todella paljon ja olet kyllä ihailtavan kaunis (ulkoisesti ja sisäisesti sen perusteella mitä tästä blogista on saanut irti) nainen. Hyvää kesänloppua ja syksyä sinulle ! :)
Moi Sini! Sopiiko että vastaan myöhemmin? Juuri nyt on ennätä. :) Katsotaan jos ehdin tänä iltana.
Moi Sini!
16-vuotiaalla näkyvät juonteet ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä perimän mukanaan tuomaa "ihon laatua", eivät siis varsinaisesti vielä ikääntymisen merkkejä. 16-vuotiaana ei iho ole vielä alkanut ikääntyä, se alkaa n. 20 vuoden iässä. Toisilla iho on luontaisesti "juonteisempi" kuin toisilla, samaan tapaan kuin toisilla on luonnostaan pussittava iho silmien alla ja toisilla ei, ja toisilla on otsassa ilmerypyt jo lapsena.
Uskoisin, siis, että nuo sinun juonteesi ovat "ilmeryppyjä" ja/tai perimän määrittelemän ihorakenteen yksilöllinen ilmentymä. Vaikka lääkäri en ole, niin vaikea uskoa että 16-vuotiaalla ihon kollageeni- ja elastiinisäikeet alkaisivat jo hapertua, mikä siis on ikääntyvän henkilön juonteiden taustalla yhdessä ihon kuivumisen ja ohenemisen kanssa.
Tietysti, jos tupakoit paljon ja olet jo tupakoinut monta vuotta (jolloin sinun olisi pitänyt aloittaa tosi nuorena ikäsi huomioiden....), sekin voi vaikuttaa. Tupakointi yhdessä auringon kanssa vanhentavat ihoa kaikkein nopeiten.
Ilmeryppyjä ei oikein voi hoitaa kosmetiikalla. :/ Jos ihosi olisi kuiva, auttaisi kosteutus ja ihon pehmennys jonkun verran, sillä joustavalla ja kosteutetulla iholla juonteet eivät näy yhtä selvästi. Koska ihosi on rasvoittuva, se on jo itsessään ideaalitilanne juonteiden kannalta, rasvoittuvalaa iholla nimittäin juonteet näkyvät yleisesti kuivaa ihoa heikommin eikä juonteita edes pääse syntymään yhtä herkästi kuin kuivaihoisella.
Pahoitteluni etten voi tässä asiassa auttaa, luulen ettei silmänympärysvoiteen käytöllä ole kohdallasi juuri vaikutusta.
Tämä on yleinen ilmiö, rasvamainen/voidemainen meikki ikäänkuin "liukuu" iholla päivän aikana ja valuu helposti syvempiin kohtiin eli juuri niihin juonteisiin. Puuterimainen meikki kestää paikoillaan paremmin. Tämän takia minä vaihdoin aikoinaan voidemaisen peiteaineen mineraalipeiteaineeseen, kun voidepeiteaine oli aina viiruina silmänalusjuonteissa. Sittemmin löysin tosin Estee Lauderin Double Wear -peiteaineen joka kuivahtaa paikoilleen hetkessä eikä mene juonteisiin, ja nykyään käytän sitä. :)
Kiitos itsellesi, Sini, ja tosiaan pahoittelut kun en voinut olla paremmin avuksi. Minullakin on ollut otsassa ilmerypyt jo ihan teinistä saakka eikä niille voi mitään tehdä..... :P
Hyvää kesänloppua sinullekin! :)
Heippa!
Kiitos paljon, kyllä tuosta apua oli, ihan oikeasti, jo siinäkin asiassa että tästä lähtien opettelen vaan elämään ihon virheiden kanssa. Eihän ne koko maailmaa ole ! :)
Aijon testailla tuota lily lolon peiteainetta vielä, itsellä kun se on mutta en ole paljon siihen päässyt tutustumaan.
(Ja ihan pakko vielä sanoa että ei voi johtua tupakoinnista kun en ole koskaan semmoseen myrkkyyn sekaantunut enkä aijo sekaantuakkaan :) [astma])
Kiitos vielä ! :)
Kerran vuodessa näyttäytyvä satunnaiskommentoija täällä hei! Mieheni on sitä mieltä, että kaikki kaupungit ovat pohjimmiltaan täysin samanlaisia, eikä hänellä oikeastaan ole juuri kiinnostusta tutkailla uusia kohteita kovin perinpohjaisesti. Paitsi jos jossain lähellä on golfkenttä. :) Onneksi viihdyn erinomaisesti myös yksin, ja olen viimeisen vuoden aikana löytänyt itsenäisen matkailun ilot. On todella vapauttavaa lähteä tutustumaan uuteen paikkaan ihan vain omassa seurassa vailla kompromisseja. Mies puolestaan saa sillä aikaa mätkiä palloa kotikentällä niin paljon kuin mielensä tekee. :D Jossain tulevaisuudessa siintää vielä yhteinen (myöhästynyt hää)matka Skotlantiin, jossa hän voi vapaasti kiertää maailman parhaimmat pelipaikat ja viskitislaamot, ja minä keskityn must-see -arkkitehtuurikohteiden bongailuun. Illat ja yöt voivat olla yhteistä aikaa. :)
Pointtina siis, että kukin tavallaan. Jos kumpikin saa kiksinsä erilaisista jutuista, yhteistä ohjelmaa on aivan turha yrittää keksiä väkisin.
Mahtava asenne! Juuri näin homma toimii meilläkin.
Tuttu tyyli. Olemme mieheni kanssa uusiopari ja kummallakin on tasan tarkkaan omat rahat ja omat menot. Mulle ei tulisi tuplasti tienaavana mieleenikään kustantaa hänen elämäänsä - ei kotona, ei matkoilla. Asia on ollut meille selvä heti siitä lähtien, kun aloimme seurustella. Nyt asumme jo kolmatta vuotta yhdessä ja asunnon omistus jakautuu prosenttiosuuksin. Kumpikin maksaa kuukausittaisista asumisen pääomamenoista prosenttiosuutensa ja käyttömenoista puolet. Kaupan kassalla maksamme molemmat omat ostoksemme, viikonlopun ruokamenot jaetaan puoliksi. Toinen ostaa aina vessapaperit, toinen talouspaperit.
Matkoilla meillä on onneksi aika samanlainen maku niin hotellien kuin ravintoloidenkin suhteen. Luonnollisesti tällöinkin homma toimii niin, että ravintolalaskun maksaa toinen, mutta jälkikäteen sitten erotellaan kummankin omat osuudet.
Selvä peli.
Pitäisi saada oma mies opetettua tuohon, että lomallakin voidaan tehdä eri asioita. Tosin meillä ongelmana on se, ettei mies oikein haluaisi tehdä mitään. Tai ei tiedä mitä haluaisi tehdä. Pääasiassa mä siis teen suunnitelmat ja toinen roikkuu mukana enkä mä koskaan voi olla varma onko sillä kivaa vai ei, koska se ei sano mitään. Vähän rassaavaa välillä :/
Tuosta rahapuolesta, me ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, josta naimisissa reilu 2 vuotta, ja meillä on sekä erilliset rahat että yhteiset rahat. Palkat tulee omille tileille, mutta kumpikin siirtää tietyn summan kuussa yhteiselle taloustilille, josta maksetaan mm. kiinteät kulut, ruuat ja muita yhteisiä menoja. Lisäksi meillä on yhteinen matkasäästötili jonne kumpikin pistää tietyn summan kuussa.
Mä olen tähän järjestelyyn erittäin tyytyväinen. Kumpikin saa omilla rahoillaan tehdä mitä huvittaa. Ollaan ihan alkuaikoina sovittu, ettei toisen rahankäyttöön saa puuttua, ellei se oikeasti tunnu karkaavan lapasesta.
En oikein ymmärrä, miksi perheen sisällä haluttaisiin pitää kaksi eri elintasoa. Luulen, että itselläni alkaisi pinnaa kiristää, jos koko ajan toinen muistuttaisi siitä mihin itsellä ei ole varaa. Tietysti itselläni on lapsuudessa kokemusta siitä, miten erilainen meininki oli yrittäjäisän (pihi muille paitsi itselleen) ja duunariäidin (antelias ja ihana, lämmin ihminen) kodeissa, eikä itseäni houkuttaisi parisuhde tai edes yhteinen loma paremmin tienaavan ihmisen kanssa, joka miettisi vain itseään. Raha-asiat pitää tietysti hoitaa oman tyylin mukaisesti, tämä on vain oma mielipiteeni.
Minulle perhe pitää sisällään myös lapsettomat pariskunnat, joten tuntuisi oudolta että toinen söisi vieressä sisäfilettä ja joisi kallista viiniä, kun toinen olisi kaurapuuro ja tonnikalameiningillä.
Minusta on reilua valita yhteinen lomakohde vähemmän tienaavan tulotasolle sopivaksi eikä olettaa, että mentäisiin suurempituloisen oikkujen mukaan. Jos paremmin tienaava sitten haluaa kalliimman hotellin tai ruoat, niin sitten hän voi mennä yksin lomalle tai tarjota ne pienituloisemmalle puolisolleen. Minusta muu olisi itsekästä ja pikkumaista. En kyllä itse pitäisi siitä, että puoliso lähtee yksin lomailemaan - voisi hyvin äkkiä olla entinen puoliso, mutta tämä onkin vain minun asenteeni asiaan.
Täytyy myös sanoa, että oletin aiemmin sinun ja miehesi tienaavan suunnilleen saman verran. Nyt kun tiedän, että miehesi tienaa sinua paljon enemmän, niin miehesi sanonta "köyhästä asiat vain saattavat tuntua kalliilta" sai aika ikävän kaiun.
Allekirjoitan. Pitkään olemme yhdessä olleet mutta molemmilla on kyllä oma talous. Mies ostaa itselle mitä lystää ja päinvastoin. Jotenkin tunnen oloni "kiusalliseksi" jos puoliso ehdottaa syömään tai elokuviin menoa,ja tarjoutuu nämä maksamaan. Välillä tarjoan myös miehelleni illallisia jotta saan mielenrauhan päähäni ;) Todellakin pariskuntia on erilaisia,en ymmärrä onko ainut "oikea" tapa että täytyy olla yhteiset rahat..:O Outoa että useimmilla on ajatus; tottakai mies maksaa :D Itse en kyllä pidä tätä mitenkään itsestäänselvyytenä ja meillä myös miehen kanssa erilaiset mieltymykset monessa asiassa mutta hyvin ollaan pärhätty ;)
Mr.Karkkipäivän tavanneena voin sanoa, että hän varmaan kustantaisi puolisolleen ihan mitä vaan, jos Sanni antaisi:D Eikä ajattelisi asiaa sen enempää. Sen sijaan monia miehiä saattaa enemmänkin vaivata ja mietityttää se, ettei puoliso anna kustantaa itselleen kaikkea mahdollista. Mun mielestä on sangen huomionarvoista, ettei tästä asiasta ole tullut heidän suhteensa kompastuskivi...
Ei kaikkia ihmisen valintoja (matkalla tai muuallakaan) aina ohjaa asioiden hinta. Esim majoituspaikan valintaa voi ohjata halu kokea jotain erilaista. Moni voi valita sohvasurffauksen tai hostellin muillakin perusteilla (sijainti, ihmiset jne) ja kokea korkeintaan positiivisena bonuksena edullisen hinnan. Mä luulen, että sekä Sanni, että Mr.Karkkipäivä ovat juuri erilaisuutensa vuoksi molemmat nähneet ja kokeneet yhteisillä matkoillaan myös paljon sellaisia asioita, joita eivät ehkä olisi kokeneet pelkästään omalla tyylillään matkustaessaan.
Omalla kohdallani mä koitan yleensä miettiä, onko joku asia sen arvoinen, mitä se maksaa. Kallis ei ole aina automaattisesti hyvä, eikä halpa huono. Ja taas jotkut halvat asiat eivät ole edes sen pienen hintansa arvoisia. Toisaalta taas joskus joku täysin tökerösti ylihinnoiteltukin, voi olla koko rahan arvoista.
Mä en esimerkiksi yleensä ikinä syö ulkona. Useimmissa halvoissa-keskihintaisissa paikoissa tarjoillaan sellaista ruokaa, jota osaisin itsekin tehdä ja vielä huomattavasti paremmin. Mutta jos taas vihaisin ruoanlaittoa ja kaikkea keittiössä toimimista yli kaiken, olisi se keskinkertainenkin lounas minulle hintansa arvoinen. Kalliissa, hienommissa paikoissa taas käydään enemmänkin sen kokonaisvaltaisen elämyksen, kuin itse ruoan vuoksi.
Meillä on miehen kanssa omat tilit ja yhteinen tili, jolle molemmat siirtävät x määrän rahaa kuukaudessa. Yhteiseltä tililtä maksetaan asumiskustannukset ja isommat hankinnat sekä esim koirien ruoat. Molemmat maksavat itse omat autonsa ja niiden kustannukset, ruokaostokset, eläinlääkärit jnejne.
Mä luulen, että ihmiset joiden mielestä omat tilit ovat parisuhteessa kummallisuus, elävät erilaista arkea kuin ne, joiden mielestä se on täysin normaalia. Esim "kahden jääkaapin" politiikka voi olla hyvin vierasta sellaisessa parisuhteessa, jossa eletään hyvin samassa rytmissä ja tehdään asioita enimmökseen yhdessä. Mennään klo 08 töihin, päästään klo 16 ja syödään aina kaikki ateriat yhdessä ja samaan aikaan.
Jos sen sijaan elämän- tai työrytmit ovat hyvin erilaiset tai toinen esim. reissaa paljon, eikä kotona olla useinkaan samaan aikaan, voi olla ihan perusteltua, että molemmat ostelevat kotiin niitä ruokatarvikkeita mitä itse haluavat käyttää. Näin esim meillä. Lisäksi puolisoilla voi olla hyvinkin erilainen näkökanta siihen, mitä on ruoka. Kasvissyöjä ei välttämättä halua maksaa puolison pihvejä tai kuntoilija puolison sipsejä. Tai keliaakikko toisen sämpylöitä jnejne. Mä en itse pidä pastaa ruokana, mutta ei mua silti mitenkään ahdista, jos minun töissäollessani mieheni haluaa tehdä itselleen helppoa ja nopeata ruokaa.
Mun mielestä on enemmänkin hienoa, että voidaan elää yhdessä saman katon alla ilman, että täytyisi yrittää vaatia toista ihmistä ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin itse.
Aamen tälle. Nykyäänhän ihmisten ruokavaliot ovat hyvinkin erilaisia - eikä varmaan voida olettaa, että parisuhdetta rakennettaisiin saman ruokavalion pohjalle. Tai saman tulotason. Minusta on muuten aika loukkaavaa olettaa (kuten jossain aiemmassa kommentissa oletettiin), että jos tulotaso, ruokavalio ja kaikki mieltymykset eivät pariskunnalla täsmälleen mätsää, he ovat niin erilaisia että ovat luultavasti ajautumassa vaikeuksiin. Mistähän sitä ulkopuolinen voi päätellä, mikä kaikki pariskuntaa mahtaa *yhdistää*! Joillakuilla ihmisillä kun saattaa olla pääkoppansa sisällä muutakin toisen kanssa jaettavaa kuin tulotasot ja sisäfileet.
No juurikin näin :) *peukku*
Nyt mä vasta vastaan näihin... :) Anteeksi kun meni näin kauan, luin toki kommentit jo reissussa mutta kun sulla on usein niin hienosti sanailtuja kommentteja ettei niihin aina osaa nopealla ajatuksella vastata ^_^ Siis arvostan kovasti kun jaksat aina kirjoittaa niin pohdiskelevia kommentteja.
Todella kivasti ja aika paikkansapitävästi sanottu minusta ja misteristä, ja kiitos kun puolustit äijää :D
*allekirjoitus* :)
*toinen allekirjoitus*
Tällä muuten munkin mies perustelee sitä, miksi ei halua käydä tuollaisissa paikoissa, "Miksi maksan jostain jonka teen kotona paremmin?" Aivan, olen ihan samaa mieltä, mutta en olosuhteissa joissa on syötävä ulkona 14 x 3 ateriaa eli kahden viikon safkat. Ei silloin (minun tuloillani) voi miettiä jokaisen aterian kohdalla, että enpä nyt viitsi syödä paikassa jonka ruoat tekisin itse paremmin. Koska se on talouden puitteissa ainoa vaihtoehto. Silloin kun kotona mennään varta vasten ulos lounaalle tai illalliselle tyyliin kerran kuussa niin tokihan minäkin silloin mielelläni sijoitan hyvään ravintolaan, kalliiseenkin. :) Mutta lomalla tilanne on eri. Kahteen viikkoon mahtuu niin monta ravintola-ateriaa että osan kohdalla on tehtävä taloudellinen valinta.
Ja tuo mitä kirjoitit "kahden jääkaapin kodista" oli myös niin asiaa. :)
Aaa-men.
"mutta kun sulla on usein niin hienosti sanailtuja kommentteja ettei niihin aina osaa nopealla ajatuksella vastata"
-Mun on jotenkin aika vaikea sisäistää tätä:D
Tottakai loma olosuhteissa on vähän eri tilanne. Ulkona syömiseen saa menemään ihan tolkuttomasti rahaa, vaikka ei edes kävisi kovin hienoissa paikoissa.
Ehkä ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi tuolloin majoittua niin, että edes osa aterioista (aamiainen/lounas) kuuluu majoituksen hintaan. Paha vaan, kun nekään eivät aina välttämättä ole toivotunlaisia... Tai sitten niin, että on edes jonkinlainen keittomahdollisuus ja voi käydä kaupasta hakemassa jotain mieleistään...
Yritä nyt vaan :D ^_^ Sulla on sana ja ilmaisu hyvin hallussa kuten on aiemminkin tullut todettua. :)
Oltiin juuri miehemme kanssa roadtrip-reissulla Etelä-Ruotsissa,ja matka meni oikein mukavasti. Me ollaan aika samanlaisia mitä lomailuun tulee, joten matkat sujuvat oikein rattoisasti ilman suurempia eripuria. Olemme samassa ammatissa, joten tuloeroja ei juurikaan ole. Teemme samoin kuin Kuorotipu miehensä kanssa, eli joka kuukausi siirrämme yhteiselle tilille saman summan rahaa yhteisiä menoja varten. Molemmilla on siis myös omaa rahaa käytössä, eikä sen käyttöön juurikaan puututa. Menneenä vuonna omat tuloni olivat satunnaisen työttömyyden takia hukan niukemmat kuin miehelläni, ja tilanteen mukaan hänen yhteiselle tilille laittamansa summa saattoi olla hieman isompi. Lomamatkoilla kaikki syömiset, juomiset, aktiviteetit yms. maksetaan yhteisestä kassasta, mahdolliset omat shoppailut maksetaan omista rahoista. Ollaan kyllä oltu erittäin tyytyväisiä tähän mielestämme helppoon järjestelyyn. :)
Ihan mielenkiinnosta, asutteko te yhdessä?
Kyllä :)
Miehesi kuulostaa kermaperseprinsessalta. :) Yritin kerran seurustella sellaisen kanssa, suhde katkesi juurikin ekaan lomamatkaan yhdessä. Ei siitä olisi pidemmän päälle tullut mitään, kun toinen saattoi kuluttaa minun viikon ruokabudjetin yhdellä istumalla. Hän kulutti varmaan puolet palkastaan juuri tuollaiseen kermaperseilyyn, tavallisen työläisperheen tyttärelle oli mahdotonta kunnioittaa sellaista miestä. Minusta se oli kypsymätöntä, vastuutonta ja typerää. Katsoisin alaspäin niin käyttäytyvää naistakin, mutta miestä... Yöks! :D
Hänkin olisi kyllä tarjonnut minullekin, mutta olen samoilla linjoilla kanssasi raha-asioista.
Mun taas on mahdotonta kunnioittaa sellaista ihmistä, joka käy nimimerkillä nimittelemässä tuntematonta "kermaperseprinsessaksi", myöntää katsovansa alaspäin ihmisiä pelkästään erilaisten mieltymysten takia, ja jolla on vieläpä erilaiset kriteerit naisia ja miehiä kohtaan... Yöks vaan sinnekin.
AAMEN.
Huolimatta edellisestä kilometrikommentistani jatkan silti:) Mä en myöskään pysty ymmärtämään tota, että erilaiset mieltymykset pilaisivat matkustamisen. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että haluaa vaatia toisen tekemään/olemaan kiinnostunut samoista asioista kuin itsekin on.
Mä reissasin nuorempana paljon yhden ystäväni kanssa. Hän halusi maata viikon rannalla / altaalla ja ottaa aurinkoa. Valitsimme siis kohteen jossa se on mahdollista. Itse taas en tiedä mitään turhempaa ja tukalampaa lomatekemistä, kuin auringonotto. Kävimme yhdessä aamiaisella, kaveri suuntasi aurinkotuoliin ja minä kiertelemään kohdetta ja katseleemaan, mitä muuta sieltä löytyy kuin meri tai allas. Illalla menimme taas yhdessä syömään ja yöelämään ja molemmat olivat lomaansa varsin tyytyväisiä.
Lisäksi olen varsinkin nuorempana matkustanut jonkun verran isäni kanssa. Hänellä oli paljon rahaa ja minulla ei. Hän tarvitsi matkaseuraa ja tulkkia, minä sponsoria. Ei sillä asenteella, että "isi maksa mulle matka", vaan hän on halunnut lähteä ja pyytänyt minua mukaan.
Hän on matkustanut paljon, mutta yksin reissatessaan hän olisi luultavasti valinnut kaupungin kalleimman hotellin, lähinnä istunut aulabaarissa ja syönyt hotellin ravintolassa ja shoppaillut muutamassa keskustan putiikissa sekä lentokentän taxfreessa.
Yhdessä reissatessamme taas minä olen yöpynyt hotelleissa ja syönyt ravintoloissa, joita en ikinä olisi itse valinnut. Hän puolestaan on käynyt pikkukylissä, viinitiloilla, paikallisissa juhlissa ja esim jalkapallopelissä ja formularadalla (joihin olisi halunnut mennä, mutta ei varmasti olisi yksin osannut). Sekä eksoottisemmissa ravintoloissa, kävellyt kaupungilla ja jopa taidemuseoissa ja vastaavissa (pari tuntia taidetta- tunti terassilla. Molemmille siedettävä rytmi:)).
Enkä mä tiedä, täytyykö sen halvalla tai kalliilla syömisenkään pilata kenenkään matkaa. Jos ei löydy kompromissia, niin toinen voi syödä michelinravintolassa ja toinen mäkkärissä. Ja molempiin pääsee aivan varmasti myös vain seuralaiseksi, jos ei itse halua ko. paikassa aterioida.
Kommentoin Tiia sun kommentteja myöhemmin, päästiin just Reimsiin ja nyt on pakko päästä syömään :D
Juuri näin.
Meillä on miehen kanssa paljon eri kiinnostuksen kohteita ja erilainen suhtautuminen reissaamisen tiettyihin aspekteihin, mutta varmasti aivan yhtä paljon yhteisiä intressejä. Päivät voi tosiaan aivan hyvin viettää niin kuin kerroit sinun ja ystäväsi matkoista; yksi menee museoon ja toinen altaalle ja kun kumpaakin kiinnostaa vaikka viini-tasting niin sinne sitten yhdessä :) Miksi loman pitäisi tarkoittaa sitä että _kaikki_ tehdään yhdessä? Kaikkein onnistunein matkahan syntyy siitä, että kaikki osapuolet pääsevät kokemaan niitä itselle kiinnostavimpia juttuja. :) Ei siitä, että hampaat irvessä seuraa toista jonnekin joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Minulle tuntuu oudolta ajatus, että joku pariskunta tai kaveriporukka jakaisi täysin kaikki samat mieltymykset.
"Minulle tuntuu oudolta ajatus, että joku pariskunta tai kaveriporukka jakaisi täysin kaikki samat mieltymykset."
Niin minullekin. Mä veikkaisin, että tähänkin vaikuttaa osaltaan ensinnäkin se, että valtaosa blogien lukijoista on vähintään sen yhden 10 vuotta (tai jopa 20 vuotta) nuorempia. Heillä voi olla ystävyydestä ja parisuhteesta vielä vähän erilainen kuva.
Plus että sellaisissa blogeissa, jossa kirjoitetaan paljon parisuhteista tai joita jopa kirjoittavat pariskunnat yhdessä, tupataan kaiketi hehkuttamaan kaikkea sitä ulkokultaisuutta ja onnea. Hienoja ei-yhtään-lavastettuja tilannekuvia "arjesta" ja "kun-me-tehdään-niin-kaikki-aina-yhdessä-kun-ollaan-niin-rakastuneita".
Hmm... Hieman kyllä ihmetyttää teidän yhteiselo mitä rahaan tulee. Joo ymmärrän että ei halua siipeillä jne. Mutta entäs kun tulee lapsia? Toivon että osaat antaa välillä periksi, niinkuin miehesikin pitää antaa sulle periksi :) nauttikaa lomasta!
Varmasti lapset muuttaisivat asian aivan erilaiseksi.
Paino sanalla KUN. Keskivertoperheet tässäkin ainoa oikea ratkaisu...
Itse en lainkaan ihmettele että perheellä/pareilla jne on omat rahansa. Jokainen tyylillään! :-) Meilläkin on niin että käytämme omat rahamme miten käytämme. Välillä toinen maksaa vaikka yhteiset ruokaostokset ja välillä toinen.Yhteinen tili olisi minulle taas todella outo käytäntö.
Meillä on myös erilliset rahat, joten on jotenkin lohdullista, että jollain muullakin on niin. Kummeksuntaa nimittäin kyllä kuulee... Erityisesti, kun ostettiin asunto ja otettiin eriliset lainat, erillisyyttä ihmeteltiin.
Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta, naimisissa 17 v, ja lapsia on kaksi. Meillä on edelleen ja jatkossakin omat rahat omilla tileillämme.
Maksamme peruslaskut (lainanlyhennykset, vastikkeet, sähköt yms.) puoliksi. Muut juoksevat menot jaamme karkeasti tasan, niitä ei sentään laskimella käydä jakamaan. Mies tienaa nykyään enemmän kuin minä, ja hän silloin tällöin maksaa kuluista enemmän. Silloin, kun hän opiskeli maksoin minä puolestani isomman osan.
Ja, voitteko kuvitella: meillä ei näiden parinkymmenen vuoden aikana ole koskaan riidelty rahasta. Sitä vastoin ne kaverit, jolla on yhteistalous tuntuvat siitä riitelevän säännöllisesti.
Mun mielestä olisi järkyttävää, jos joutuisin tekemään miehelle tiliä joka ostoksestani. Tai vielä pahempaa; pyytää lupaa, että saisinkos ostaa sitä tai tätä? Kivalta ei kuulostanut sekään, kun kaveri manaili, että oli jäänyt joku ostos tekemättä (jotain hömppää), kun kassalla kortti ei käynytkään. Kävi ilmi, että mies oli ostanut pelikoneeseensa uuden kovalevyn tyhjentäen samalla pariskunnan yhteisen tilin. Asiasta etukäteen keskustelematta. Mulla musteni silmissä jo pelkästään tota kuunnellessa...
Heh, yllätys että aihe päätyi perinteiseen omat vs. yhteiset rahat -vääntöön :D Siihen liittyen, meilläkin on omat tilit ja yhteinen taloustili. Syitä tähän tulikin esim. tossa Miian postissa. On hyvin todennäköistä, että meille ei tulisi ongelmia yhteisistä rahoista, mutta silti. Mulle on erittäin tärkeä saada pitää oma tili yhteisten rahojen lisäksi. Enkä oikein ymmärrä miksi tällainen tuntuu olevan joillekin ongelma...
Meillä on melkein sama tulotaso, joten sen suhteen ei esim. matkoilla tarvitse miettiä - puoliksi siellä(kin) kustannukset menee (tosin me ei tosiaan euron tarkkuudella lasketa muuta kuin isoimmat menot sekä matkoilla että muutenkaan). Meillä varmaan mies tyytyisi vaatimattomampaankin kun minä turvallisuus/mukavuushakuisena matkoilla haen vähintään keskitasoa kaikessa :p Yleisesti ottaen kuitenkin mieltymykset on melko samat, mutta ei meille tuottaisi ongelmia tehdä osittain eri asioita miehen kanssa jos kiinnostuksen kohteet olisi kovasti erilaiset.
Meillä myös mennään erillisillä rahoilla, vaikka ihan aviossakin ollaan. Kun laitoimme aikoinaan hynttyyt yhteen, niin ensimmäisen vuoden jälkeen totesin, että rauhan ja stressittömämmän elämän saan, jos luovumme yhteiset rahat periaatteesta. Meillä on kummallakin niin erilainen kasvatustausta ja ajattelumalli rahankäytöstä, että sitä ei voinut mitenkään sovittaa yhteen. Nyt olemme olleet 13 vuotta onnellisesti naimisissa. Monelta riidalta ja stressiltä ollaan säästytty tällä taktiikalla.
Tosin nykyään, kun olosuhteiden pakosta tienaan hyvin paljon vähemmän kuin mieheni, niin hän maksaa enemmän yhteisiä kuluista. En kumminkaan oleta hänen kustantavan asioita joihin minulla oli ennen rahaa, kun tienasinkin enemmän. Hyvin on sujunut ja olemme kumpikin tyytyväisiä järjestelyymme.
Anoppini joskus vuosia sitten sanoi suoraan, että ei voi ymmärtää eriliset rahat ajattelumallia ja elämäntyyliä. Minä taas näen kuinka hän on joutunut kärsimään miehensä tavasta käyttää rahaa. Helpommalla olisivat päässeet, jos olisivat pitäneet omat taloutensa.
Hassua, että näin moni kokee erillisten rahojen olevan jotenkin kummallista ja elämää hankaloittavaa, mä kun näen sen ainoana vaihtoehtona itselleni enkä ole tajunnut ikinä edes kyseenalaistaa tätä :D Minun rahat on minun rahat, juurikin tuo lupien kyseleminen ostoksiin tökkisi ihan älyttömästi! Meillä maksetaan puoliks kaikki mitä yhdessä käytetään, arkena ja juhlana, välillä tarjotaan toisillemme jotain ihan vaan hemmotteluna. Saattaa siis olla ihan vaan karkkipussi, tai sitten se illallinne. Pointti on enemmänkin siinä huomioonottamisessa.
Mitä mieltä miehesi on, kun kirjoitat suhteestanne näin avoimesti kaikkien sukulaisten, ystävien ja ihan ventovieraiden nähtäville? :) P.S Kysyn ihan silkkaa uteliaisuuttani, en pahalla!
Esitin kysymyksen äsken miehelle. Tuijotettuaan hetken tyhjyyteen hän vastasi, "No ei siinä nyt ollut mitään kummoista".
:D
En kyllä itsekään pidä tämän tason "paljastuksia" kovin avoimina. Varsinaisissa "parisuhdeblogeissa" ja tavallisissa lifestyle-blogeissa törmää mielestäni henkilökohtaisempiin juttuihin. :)
Mutta toki ymmärrän että joku voi kokea nämäkin jutut hyvin avoimina ja paljastavina. Kokemus liittyy varmaan siihen millaisia juttuja muuten on tottunut lukemaan blogeista ja minkä tyyppisiä blogeja yleensä lukee..? :)
Ehkä luin sitten väärin rivien välistä, mutta sain käsityksen, ettette kumpikaan ole oikein tyytyväisiä tähän rahankäyttöasiaan/yhdessä matkustamiseen.
Rahankäyttö aiheuttaa aina jonkun verran skismoja, yhdessä matkustus kokonaisuudessaan ei :) 10 vuotta ollaan yhdessä taivallettu ja reissailtu, kyllä siinä varmaan olisi jo stoppi tullut eteen jos tilanne olisi aivan sietämätön :D Kyllä me aina matkaan lähtiessä osataan odottaa mitä on edessä ^_^
Olen hieman enemmän miehesi kannalla loman vietosta (vaikka minulla hyvin pienet lomabudjetit, kuten lomaakin harvoin), ja minua ihmetyttää tuo, että innolla kävelet aina uudesta kadunkulmasta eteenpäin, mutta käyt tavallisesta kaupasta hakemassa aamupalan jne. Luulisi että sillä samalla innolla ja odotuksella menisitte joka lomapäivä uuteen kahvilaan tutustumaan (hinnatkaan ei sentään kovin paljon eroa näin ainakin luulisin, ja onhan kyseessä loma)Itse ainakin muistan jopa harmitelleeni niitä kertoja lomalla kun iltapala on haettu ihan tavallisesta kaupasta hotellihuoneeseen ja siellä syöty, olisihan sitä voinut johonkin kahvilan mennä ja nauttia siitä rajallisesta ajasta uutta kaupunkia, johon ei ehkä koskaan enää pääse takaisin. Ja tuo, että sanot että mies voisi tehdä asioita yksin ja mennä yksin niihin paikkoihin NIIN EI SE OLE SAMA KUIN YHDESSÄ KOKEA/jakaa kokemus tärkeän ihmisen kanssa. Pahoittelut tästä ehkä miehesi kantaa puolestelevasta kirjoituksesta, että vaikka minulla on sinunlaisesi rahatilanne, niin ymmärrän paremmin miehesi näkökulman.
Ei tietenkään tarvitse pahoitella, kenenkään kanta ei ole "väärä" :)
Tässä en itse näe mitään ristiriitaa. Kahvilasta saa aamupalaksi Ranskassa vain paahtoleipää, croissantia ja kinkku/juustoleikkeleitä. Näistä syön vain juustoa. Ei siis ole juurikaan mieltä mennä kahvilaan aamiaiselle. :) Kahvilla kylläkin käymme siellä päivittäin. ;) Miksi rakkaus kävelyihin ja halu syödä aamiaiseksi jotain, mikä vastaa omaa ruokavaliota, eivät sopisi yhteen..? :)
Minusta elämässä on hienoa on se, että on niin paljon ihmisiä, joilla on erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä, joita voidaan jakaa ja joista voidaan keskustella. Olisipa maailma masentava paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä. :)
Meidän matkustamisessa ei ongelmaa aiheuta raha eikä aktiviteetit, vaan se klassinen kartanluku=) Tämä tapahtuu ihan jokaisella reissulla. Etenkin autoillessa mies luottaa navigaattoriin, johon minä taas en täysin usko vaan haluan lukea paperikarttaa. Sitten kinastellaan, kumpi on oikeassa. Viime kesänä kotimaan reissulla navigaattori käski meidän kääntyä kohdasta, jossa ei ollut edes tienhaaraa ja minun paperikartta ohjasi meidät jollekin pikkuiselle soratielle keskelle metsää. Lopulta oltiin kymmenien kilometrien päässä sivistyksestä, navigaattori ei tiennyt, missä ollaan, eikä missään näkynyt ristin sielua. Ja tunteet kävi kuumana.....no nämä on niitä meidän lomamuistoja, joille sitten myöhemmin voi jo nauraakin.
Mielenkiintoista luettavaa! Niin monta kuin meitä on erilaisia ihmisiä, on aina myös erilaisia tapoja. Eli en sanoisi että teidän tapanne on huonompi tai parempi kuin muiden, vaikka se erilainen omaan tilanteeseeni verrattuna onkin :) Pääasia että te olette tyytyväisiä ja homma skulaa.
Meillä on sellainen tilanne, että aviomies on löytynyt Indonesiasta, ja olemme koko suhteemme ajan eläneet lähestulkoon minun rahoillani - se on ollut pakko suhteen onnistumisen kannalta. Hänen palkkansa oli Indonesiassa 200e/kk. Ja se on hyvä palkka paikalliselle.
Aluksi päävannetta kiristi ja paljon. Rahankäyttömme oli täysin minun valintojeni mukaista. Sitten tajusin, kuinka itsekäs olen, ja annoin jopa korttini miehelle luottamuksen merkiksi, enkä enää halunnut säädellä hänen rahankäyttöään (toisin sanoen lopetin ajattelemasta, että minun rahat, minun tavat). Tajusin, miltä hänestä mahtaa tuntua, kun on kumppanistaan täysin riippuvainen, jopa taloudellisesti. Kamalalta.
Nykyään hän opiskelee kotoutumiskoulussa ja saa kelalta rahaa. Mies on sanonut haluavansa olla "perheen pää" eli toisin sanoen elättäjä. Olen yrittänyt sanoa sata kertaa, että mulle on aivan sama kuka tienaa ja kuinka paljon, mulle olet yhtä arvokas ihminen niin tyhjätaskuna kuin kroisos pennosenakin.
Mutta miten kummallista olikaan, kun mies sitten ensimmäiset rahat saatuaan sanoi, että haluaa antaa kaikki saamansa rahat mulle kiitokseksi, että olen elättänyt meitä. Olin vaan että herran jestas kerrankin sulla on rahaa, en mä niitä halua! :D
Olen tullut siihen lopputulokseen, että raha ei tuo onnea, ei missään muodossa, mutta se helpottaa elämää toki. Olen oppinut rahan arvon arvottomuuden, ja se vasta on ihanan vapauttava tunne :)
Anteeksi raamatusta, mutta halusin jakaa hieman erikoista perspektiiviä aihepiiriin! :)
Kiitos tästä tarinasta, Noora :) Tilanteita on todellakin monenlaisia, eikä mikään niistä ole "oikeampi" kuin toinen. :)
Moi, en yleensä kommentoi, mutta halusin tuoda vielä yhden näkökulman mielenkiintoiseen matkustuskeskusteluun! Meillä miehen kanssa loma ja matkustaminen ovat harvinaista laatuaikaa yhdessä, niin se vain on vuorotyöläisen ja aktiiviharrastajan perheessä :) Ja kun tällainen harvinaisuus on käsillä, valitsemme matkakohteen, ravintolat ja aktiviteetit yhdessä, koska haluamme tehdä kaiken yhdessä, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Mielestäni voisi olla hyvä idea välillä jakaantua itseä kiinnostaviin aktiviteetteihin, mutta olemme päättäneet tehdä asiat kimpassa vaikka toista ei ihan täysillä kiinnostaisikaan, koska laatuaika, ja olemme olleet tyytyväisiä :) Eli me olemme tietoisesti valinneet näin, eikä asioita tehdä yhdessä vain koska pitää! Sanottakoon vielä että meillä on omat rahat, yhteistä tiliä ei koskaan tule, mutta terveys-ja sosiaalialalla tulotaso on suurinpiirtein sama, joten isommat asiat reissussa on helppo valita niin että molemmilla on varaa. Miehellä yleensä on enemmän käyttörahaa reissussa esimerkiksi shoppailuun, koska hän on säästeliäs pirulainen ;)
Kiitos kun kävit osallistumassa keskusteluun :) Hienoa että teillä toimii yhteiset päätökset lomamatkojen ja niiden sisällön suhteen, se olisikin tietysti ideaalitilanne kaikille :) Elleivät kiinnostuksen kohteet natsaa täysin yhteen, vaatii kaiken yhdessä tekeminen kunnioitettavaa joustavuutta ja on tietysti osoitus siitä, että yhdessä vietetty aika on itse ajanviettotapaa tärkeämpää. Ja se on kantava asenne parisuhteessa :)