Minusta tuntuu, että olen tämän vuoden reissulla kohdannut aivan poikkeuksellisen sydämellisiä ja mielenkiintoisia ihmisiä.
En tiedä onko se enemmän kreikkalaisten osoittama filoksenia, vai oma helposti kontakteille avoin persoonallisuuteni, joka johtaa kohtaamisiin. Varmasti kummallakin on osuutensa.
Ja sitten minulla tuntuu usein vain olevan tuuria.
Serifoksen päivä sisälsi kaksikin mielenkiintoista tuttavuutta.
Vaikka nämä kaksi ihmistä jäävät minulle varmastikin päällimmäisinä mieleen Serifokselta, tarjosi saari myös maisemiensa puolesta yhden huikeimmista näköalapaikoista joissa olen Kreikan matkoillani käynyt.
Minulla oli kahdeksan tuntia aikaa tutustua saareen, eli käytännössä sen kahteen suurimpaan asutuskeskukseen; satamakaupunki Livadiin ja pääkaupunki Choraan.
Serifoksen Choran sijainti korkealla kukkulalla Livadin lahden yllä on yksi Kykladien kuvauksellisimmista.
Livadista menee Choraan myös bussi, mutta minä halusin kävellä.
Ylös kylään päästyäni kohtasin aavekaupungin; täysin autioita kujia ja hiljaisia taloja.
Ei pyykkiä kuivumassa ulkona, ei huonekaluja terasseilla, ei mitään merkkiä siitä että Choran taloissa olisi elämää. Hämmentyneenä kuljeskelin äänettömillä kaduilla. Yritin etsiä tietä ylös Kastrolle eli kukkulan huipulle, mutta kaikki yritykseni päätyivät aina vain aavemaisempiin nurkkiin sortuneiden talojen reunustamille portaille ja heinää kasvaville kujille joita ei selvästikään enää käytetty.
Kuikuilin ylöspäin. Tahtoo tuonne..!
Yhden talon nurkalla viimein törmäsin toiseen ihmiseen. Nainen näytti yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Hän oli arviolta 7-kymppinen, selvästi myös turisti. "I saw you on the boat!" nainen sanoi. "Are you lost too?"
Nainen oli tullut Choraan bussilla, mutta sukellettuaan bussin päätepysäkiltä vanhan kaupungin kujille, hän ei ollut minun tavoin nähnyt missään muita ihmisiä. Hän kertoi tulleensa Parokselta samalla laivalla kuin minä, ja aikoneensa majoittua Serifoksen Choraan pariksi yöksi. "But there is nothing open here, and no people", hän sanoi. Sama havainto.
Fredericaksi esittäytynyt nainen kertoi, että bussipysäkin vieressä on pieni aukio, jossa on kaksi kahvilaa ja pieni supermarket. Lähdimme yhdessä sinne, sillä kumpikin tunnustautui nälkäiseksi.
Ruokaa ei kahviloista saanut paahtoleipää lukuunottamatta, ja niinpä ostin pikkumarketista porkkanan ja palan fetaa, ja kysyin kahvilan omistajalta saisinko syödä ne kahvilan pöydässä. Kahvilan pitäjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Frederica tilasi paahtoleivän ja pian aloin tutustua mitä kiehtovimpaan matkaajaan.
Koko elämänsä paljon matkustellut Frederica kertoi, että oli vanhoilla päivillään jämähtänyt "kotoilemaan" mukavaan taloonsa Belgiassa, ja ajatellut, että eihän sitä enää vanhana "kuulu" matkustaa vaan pitää rauhoittua. Kunnes oli tajunnut, että niin ei todellakaan täydy tehdä, ja hän voi tehdä valinnan: joko jäädä mukavasti kotoilemaan tai käyttää jäljellä olevan aikansa (hän käytti nimenomaan tätä ilmaisua) siihen, että näkee vielä maailmaa.
Hän valitsi jälkimmäisen, ja viipyy kuulema harvemmin pidempään kuin pari viikkoa talossaan Belgiassa.
Kreikasta Frederica on suuntaamassa seuraavaksi Marokkoon, joka on yksi hänen lempimaistaan. Frederica on matkustanut elämänsä aikana yli 150 maassa ja pyöräillyt mm. Kuuban, Zanzibarin ja Balin halki.
Sovimme tapaavamme bussissa alas Choralta Livadiin, viimeinen vuoro lähtisi kello 15.35. Minä halusin vielä löytää tien Kastron huipulle.
Löysinkin lopulta reitin kukkulan toiselta puolelta, ja maisema oli todellakin kaiken vaivan arvoinen.
Olin Kastron laella aivan yksin. Hengitin ympäröivää seesteisyyttä ja olisin voinut jäädä siihen vaikka tunniksi tai kahdeksi. Mutta pian oli riennettävä bussille. Harmitti irrottautua hetkestä.
Kun palasin bussipysäkille, ei Fredericaa näkynyt. Tai muitakaan bussin odottajia.
Kello oli 15.29. Arvasin heti, että bussi oli mennyt ennen aikojaan, eihän täällä aikatauluista piitata minuutin päälle.
Harkitsin lähteväni alas kävellen, mutta päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvila-aukiolla olisiko siellä ketään, joka voisi mahdollisesti toimia taksina ja heittää minut alas. Aukiolta Chorasta poispäin lähtevällä autotiellä näin naisen, joka juuri astui autoonsa. Kipitin hänen luokseen.
"Signomi, Livadi?" kysyin. "No bus." Nainen nyökkäsi ja raivasi pelkääjän paikalle tilaa, "Yees, Seeerifos", hän sanoi, selittäen äänenpainolla bussien aikataulunmukaisuutta saarella.
Ajoimme alas kukkulan rinnettä siksakkaavaa tietä. Nainen oli aluksi hiljaa mutta alkoi sitten puhua lyhyitä lauseita huonolla englannilla. Mistä olin kotoisin? Missä asuin?
Lähestyessämme Livadia nainen kysyi, haluaisinko tulla hänen mukaansa uimaan. Kiitin kutsusta ja sanoin, että minulla oli hirveä nälkä Choran olemattoman tavernatilanteen seurauksena, ja että mieluusti olisin menossa nyt syömään. "There is restaurant near to my house", nainen, Eleni nimeltään, sanoi. "You can swim and then you eat", hän sanoi ja hymyili. "You can dusch in my house".
Nainen vaikutti jotenkin niin sympaattiselta vilpittömässä kutsussaan, että en voinut kieltäytyä. What the hell, tässähän oli vielä neljä tuntia laivan lähtöön, yhtä hyvin voisin viettää osan siitä rannalla Elenin seurassa.
Eleni asui aivan Livadin rannalla. Pian istuimme ilta-auringon lämmössä kultaisella hiekalla. Eleni kertoi rikkonaisella englannillaan perheestään ja työstään. Hän on notaari. Mies on kuollut. Vanhin poika asuu Ateenassa ja on arvostettu journalisti. Nuorempi poika etsii vielä itseään.
Pulahdin vedessä ja otin kuvia. "What, so short time swim? Why you don't swim more? I swim one hour at least", Eleni nauroi.
Eleni nousi lähteäkseen pitkälle uintireissulleen ja sanoi, että talon ovi on auki, sen kuin vain menisin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun siltä tuntui.
Katselin kun Eleni ui kauemmas ja kauemmas. Minulla oli lämmin tunne rintakehässä. Miten sympaattisia ihmisiä sitä tapaakaan. Tämäkin kohtaaminen vain siksi, että missasin bussin.
Kävin suihkussa ja suuntasin Elenin naapuritavernaan joka sekin oli rannalla. Nälkä oli hirmuinen.
Onnen tunne oli valtava, kun pian sain eteeni ehkä parhaiten grillattua mustekalaa mitä muistan Kreikassa syöneeni. Ja tuoretta, höyrytettyä parsakaalia. Valkoviini teki olosta raukean.
Se hetki Stamatis-tavernassa meren rannalla, kun vatsa täyttyi kuumalla, hyvällä ruoalla ja katselin auringon painumista kukkulan siluetin taakse... Se jää mieleen.
Viereisessä pöydässä istui Serifoksella kolme vuotta asunut vanhempi brittimies. Kysyin häneltä Choran autiudesta, ja sain kuulla, että kylä kirjaimellisesti tyhjenee syyskuussa. Suurin osa Choran taloista on manner-kreikkalaisten omistuksessa, ja he asuvat siellä vain kesäisin. Syksyllä talot tyhjentyvät ja kylä hiljenee asukkaiden palatessa Ateenaan tai muualle Kreikkaan. "But in the summer, ohh, you wouldn't believe it's the same place, Chora is full of life, streets and houses full of people".
Kun olin maksamassa laskua, tarjoilija kertoi Elenin soittaneen. Olin unohtanut uikkarini Elenin kylpyhuoneeseen.
Lähdin hakemaan uikkaria. Eleni oli valmistamassa lihapataa ("For my son, you know" - joo, kreikkalaisäidit...), ja kysyi, haluaisinko kupin kahvia. Laivan lähtöön oli vielä tunti. Jäin mielelläni.
Eleni esitteli minulle ystävänsä kuvaamaa kirjaa Serifokselta. Hän oli selvästi ylpeä saaren kauneudesta. Jokaisen saaren asukkaat ovat tietysti sitä mieltä, että juuri heidän saarensa on Kreikan kaunein. Ja niin se varmasti onkin. :) Jokainen saari on jolle kulle kaunein.
Kun tuli aika lähteä laivalle, Eleni tarjoutui viemään minut autolla.
"Next time you come to Serifos, I cook for you aubergine!", hän sanoi kun erosimme, js halasi minua. Voi miten ihana nainen.
Sataman odotustilassa kohtasin Frederican. "I couldn't find any room to stay in, I go back to Paros", hän sanoi. Matalasesongin ilmiöitä pienemmillä saarilla. Kaikki paikat ovat todellakin jo kiinni.
Puolentoista tunnin laivamatka takaisin Parokselle sujui kuin siivillä Frederican kanssa jutellen. Eteeni maalautui yhä vain kiehtovampi kuva erään naisen elämästä. Häät St. Martinin saarella Antilleilla, elämää YK:ssa työskennelleen sulhasen kanssa matkustellen, arkea Ugandassa ja Keniassa, mallintöitä nuoruudessa Pariisissa... Seikkailuita Balin yössä javalaisten appelsiinikuskien kyydissä. Uskomattoman hienoa saada päästä osalliseksi tällaisia tarinoita. Aivan maagista.
Se tuike Frederican silmissä. Se valo. Katselin ryppyisiä kasvoja ja olin niin iloinen, että sain tällä matkalla kohdata hänetkin.
Olen
...saanut matkalla enemmän hyttysenpuremia kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna öttiäiset sentään jäivät Skiathokselle, nyt elektroninen hyttysentappaja on ollut reissun viisaimpia sijoituksia. Parga oli ehkä suurin hyttysloukku.
...syönyt matkan aikana yhden "kielletyn" herkun: pinaattipiiraan. Aivan taivaallinen.
Suosittelen Attika Artopoeia -leipomon spanakopitaa, lupaan että makuelämys vie järjen. Attikan piiraissa on julmetun paksu, painava ja mehukas täyte ja vain hyvin ohuelti vastustamattoman rapeaksi paistettua filotaikina. (Toisissa piiraissa voi olla vähän täytettä, paljon taikinaa.) Raksahtaa hampaissa silleen ihan syntisen täydellisesti... (Vähensin syyllisyyden tuntojani poistamalla päällimmäiset filokerrokset :) Saa ottaa huumorilla! ;))
...ikävöinyt Mr. Karkkipäivää tällä kertaa ehkä vähän enemmän kuin yleensä <3
...kuluttanut matkan aikana puolitoista purkkia huulirasvaa. Nykyinen riittää onneksi Suomeen asti.
...saanut tällä kertaa nostettua rahaa automaateista ongelmitta. Vaihdoin pankkia viime vuotisen jälkeen. Kannatti kaikin puolin.
...näemmä muuttunut yhä vain askeettisemmaksi matkatavaran suhteen; mukaan pakatuista vaatteista kolmasosa on käyttämättä.
...ostanut esimmäistä kertaa silmämeikinpoistopyyhkeitä tavallisen meikinpoistoaineen sijaan. Ja nehän ovat tosi näppäriä! Eivät kirvele silmissä ja ovat tosi tehokkaita. Kaikkea sitä tajuaa vanhalla iällään.
Kirkolla, missäs muualla :)
En ole
...syönyt enää seepiaa viime syksyn trauman jälkeen. Vieläkin yököttää, oikeasti.
...lakannut kynsiä kertaakaan matkan aikana, vaikka niin innoissani valitsin mukaan otettavia sävyjä. Geelivahvisteista puolet on irronnut.
...käyttänyt matkalla kertaakaan huulipunaa tai huulikiiltoa
...syönyt yhtään suklaata Suomesta lähdettyäni. Harvinaisen pitkä suklaamieliteoton ajanjakso.
...taaskaan käyttänyt päivittäin aurinkovoidetta. Olen maailman huonoin esimerkki. Olen ihoni ennenaikaisen vanhenemisen siis valinnut.
...jaksanut jumpata säännöllisesti niinkuin edellisillä reissuilla. Eikä ole huono omatunto.
Kykladien sininen ja valkoinen....
Alemmat kuvat Paroksen Naoussasta, ylimmät kaksi Parikiasta.
.
Tänään suuntaan päiväretkelle Serifoksen saarelle. Taitaa olla laskujeni mukaan Kreikan saareni numero 36. :)
*
P.S. Newolosta tai hyvinvointivalmennuksesta yleisesti kiinnostuneet tai te joilla on siitä kokemusta (vaikka negatiivistakin), minua pyydettiin välittämään linkki aihetta koskevaan kyselyyn. Vastaamassa voi käydä täällä. Kysely on täysin anonyymi.
.
P.P.S. Jotenkin niin hauskaa että eilinen postaus sai niin suuren suosion :D Tällainenkin aihe näemmä voi herättää vilkasta keskustelua..! ^_^
Minä, eilen illalla kello 22.45.
Agios Konstantinoksen kirkko, Parikia, Paros.
Sama paikka, lokakuu 2013. Rakkaimpia paikkojani koko Kreikassa.
En mennytkään ihan vielä Ateenaan.
Minun oli niin ikävä Kykladeille.
Tein eilen pitkän matkan Epeiruksesta Länsi-Kreikan ja Peloponnesoksen kautta Ateenaan ja Pireuksesta eteenpäin Kykladien sydämeen Parokselle. 636 km Google Mapsin mukaan.
Astuin bussiin Pargassa aamun pimeydessä kello 7 ja saavuin Paroksen satamaan illalla kello 22. Päivä oli mitä erinomaisin kulkuneuvoissa vietettäväksi, sillä koko päivän satoi lähes koko Kreikan alueella.
Maisemia bussimatkan varrelta.
Maailman pisin vinoköysisilta Rio-Antirrio on komea näky! Se ylittää Korintinlahden lähellä Patraksen kaupunkia, yhdistäen Rion ja Antirrion kaupungit.
Kuva sillasta paremmalla säällä (Wikimedia). Upea.
.
Olen maininnut Paroksen useasti yhtenä lempisaaristani Kreikassa. Olen käynyt täällä kahdesti aikaisemmin, ensimmäisen kerran mieheni kanssa vuonna 2008 ja toisen kerran yksinäni osana saarihyppelyä vuonna 2013. Lue täältä, mikä Paroksessa niin viehättää.
Miksi valitsin tulla taas samalle saarelle, enkä tutustua uuteen paikkaan?
Koska ikävä.
Ja koska Paroksen sijainti Kykladien laivaliikenteen keskuksena on aivan loistava ajatellen retkiä muille lähisaarille.
Suunnitelmissa on käydä täältä käsin ensi viikolla ainakin Serifoksella, ehkäpä myös Pikku-Kykladeilla joihin kuuluvat Iraklia, Skhinoussa, Koufonissi ja Dhonoussa. Kaikki paikkoja, joissa en vielä ole käynyt. Myös Amorgos kuuluu kestohoukuttaviin kohteisiin.
Kun Blue Star Naxos -laiva eilen lähestyi Parikian satamaa, ja näin Agios Konstantinoksen valaistuna hämärän keskellä Kastron laella, sain melkein palan kurkkuun. Ja kyllä siinä pari kyyneltä taisi tirahtaa kun astuin satamaan ja näin tuttujen rakennusten siluetin. Yllätyin itsekin tunteellista reaktiotani - ilmeisesti olen kiintynyt Parokseen syvemmin kuin tajusinkaan.
Liikutuksen vallassa kävelin kohti majapaikkaani, joka on satamasta ihan nurkan takana.
Tuskin maltoin odottaa, että pääsin iltakävelylle kiertämään tutut kadut ja tervehtimään Agios Konstantinosta - ja katsomaan onko Happy Green Cow vielä auki ;D Muistatteko tämän..? ^_^ Tuntuu, kuin olisin kirjoittanut sen vasta eilen....
Tässä vielä pari kuvaa Agios Konstantinokselta kahden vuoden takaa, tämän söpömpää kirkkoa en tiedä (edes se Pargan minikirkko kalliolla ei mene ohi):
Täällä on tullut istuttua mietiskelemässä ja lukemassa hetki jos toinenkin. Kirkolta avautuu seesteinen näköala merelle ja Parikian satamaan.
Eilen illalla ymmärsin vahvasti, miten paljon Joonian ja Kykladien saaret todella eroavatkaan toisistaan.
Jo pelkkä katujen ja rakennusten valkoisuus... Valkoista on kaikkialla. Pienet, labyrinttimaisesti kiemurtelevat kujat ja portaat... Kivestä huokuva lämpö illan hämärässä.
Tunnelman erilaisuutta ei voi kuvailla. Se on koettava.
Olen kuitenkin iloinen, että olen nyt kokenut Jooniankin tunnelman. Kaikilla alueilla on sielukkuutensa, ja kaikilla annettavansa Kreikka-kokemukseen. Näistä paloista muodostuu kokonaisuus, joka on minulle rakkaampi kuin mikään toinen maa Suomen jälkeen.
Iltakävelyni johti vanhan kaupungin sydämeen, tunnelmalliseen kahvilakortteliin. Ilma oli lämmin, melkein kuuma. Joonian saarilla ja Pargassa tarvitsi jo pitkähihaisen ja takin päälleen illalla, täällä ollaan eri lämpöasteissa.
Seisahtuessani kuvaamaan, alkoivat viereisen kuppilan sedät juttelemaan minulle. He puhuivat täydellistä englantia, kummatkin olivat asuneet pitkään Amerikassa. Nyt he ovat palanneet vanhoilla päivillään nauttimaan kotisaaren kiireettömyydestä.
Herrat vaikuttivat symppiksiltä ja kun he tarjosivat tuolia, liityin iloisesti seuraan.
Tämä on aika lailla tutuksi käynyt kuvio. Jos minuun joku ottaa kontaktia, se on lähes aina vanhempi herrasmies. Ei oman ikäiseni. Nuoret ihmiset eivät oikeastaan koskaan lähesty minua Kreikassa millään lailla, Zakynthoksella tapaamani Thanos muodosti miellyttävän poikkeuksen tilastoon.
Marianna heitti osuvan kommentin aiheeseen liittyen. Kerroin hänelle ihmetteleväni, miksi ainoastaan vanhukset juttelevat minulle Kreikassa, eikä nuoria kiinnosta tippaakaan. Marianna vastasi, että hänellä on sama kokemus. "Ei nuorilla ihmisillä ole enää aikaa jutella kenellekään, heillähän on puhelimensa".
No mutta touché.
Kaikki arvostus setien sosiaalisuudelle! :)
Miesten lähestymiset eivät yleisestikään ole sävyltään "romanttisia" (tyyliin, "Tules tähän papan polvelle niin setä tarjoaa drinkin"), vaan papparaiset tuntuvat vain olevan uteliaita ja kiinnostuneita juttelemaan. Niin eilisetkin herrat.
He puhuivat niin vaimoistaan kuin perheistään ja elämästä Paroksella. Ja hyvistä ravintoloista, niistähän nyt aina tulee minun kanssa puhetta :)
Minulla oli tosi hauska ilta. Kun sedät sanoivat hyvää yötä, tajusin kellon olevan jo melkein 1.
"Poikkea lasillisella huomennakin, täältä meidät löytää", huikkasi toinen miehistä, Dimitris nimeltään. (Puolet kreikkalaismiehistä tuntuu olevan nimeltään Dimitris, loput ovat Jorgoksia... :))
Kuppilan vakkareihin kuuluu myös Iuna-koira.
Minulla on ollut ihan kauhea ikävä koiria... Tänään soitinkin sisarelleni ja vaadin saada Totin ja Viivin puhelimeen.
.
Tänään on lämmintä, pilvistä ja tuulista, mutta ei sateista. Kävin aamulla pienellä kävelyllä ostamassa kananmunia ja pysähdyin hetkeksi seuraamaan jumalanpalvelusta saaren tunnetuimmassa kirkossa, upeassa Ekatondapylianissa. En ole uskonnollinen, mutta rakastan kirkkoja. Niissä on aina hyvä tunnelma.
Kukaan ei katsonut oudosti kananmunien kanssa ovella seisovaa turistia. :)
Paros <3
Minulta on kyselty, miten Kreikan kriisi näkyy täällä paikan päällä.
Talouskriisi on kestänyt jo pitkään, ja saan suunnilleen joka vuosi samat kysymykset. Olen joutunut toteamaan: ei, kriisi ei käytännössä näy ainakaan vieraan silmään juuri lainkaan. Ei kovin radikaalisesti edes kreikkalaisen silmään, paikalliset ystäväni sanovat. Vuoden 2012 lakot ovat tähän mennessä ainoa konkreettinen kriisikokemukseni Kreikassa.
Tänä vuonna ajattelin, että tilanne on kehittynyt sellaiseksi, että nyt sen täytyy näkyä ja tuntua. Harkitsin pitkään, kannattaako Kreikkaan edes lähteä tänä syksynä. Lopulta tein päätöksen vasta pari viikkoa ennen lähtöä, kuultuani muilta Kreikassa kesällä lomailleilta ettei esimerkiksi pankkiautomaattien kanssa ole mitään ongelmia.
Ja toden totta; jos ei seuraisi uutisia ja tietäisi, että Kreikka on historiansa pahimmassa talouskriisissä, tuhannet menettäneet työnsä ja kotinsa ja maan itsemurhaluvut ovat kasvussa, ei kriisin läsnäoloa pystyisi päättelemään oikein mistään.
Kriisi ei näy kaduilla tai ihmisten olemuksessa.
Julkisesti kaikki pyörii niin kuin ennenkin, kaupungilla näyttää samalta kuin aina. Ihmiset (puhun kreikkalaisista, en turisteista) käyvät ostoksilla ja kansoittavat baareja ja ravintoloita kuten ovat aina tehneet. Joitain kauppoja on sulkenut, mutta siinä kaikki mitä ulkoisesti voi havaita. Kaduilla ei esimerkiksi näy aikaisempaa enemmän kerjäläisiä tai pahvilaatikoissa asuvia kodittomia.
Ihmiset eivät näytä ahdistuneilta eivätkä itse ota tilannetta millään lailla puheeksi – muuten kuin kysymällä, mitä mieltä esimerkiksi suomalaiset ovat nyt kreikkalaisista. Toki – ne eniten kärsineet yksilöt eivät kaduilla näy. Sehän on selvää.
Mutta palkat ovat laskeneet, kaikilla, ja veroja on nostettu. Se on fakta. Tavallisen kreikkalaisen tulot ovat kiistatta kutistuneet huomattavasti viimeisten vuosien aikana – ystävääni kuunnellessa käy jo välillä mielessä, onko palkasta kohta mitään jäljellä. Eikö tämän luulisi näkyvän ihmisten käyttäytymisessä? Miten voi käydä edelleen päivittäin ulkona kahviloissa jos rahaa on vaikka puolet vähemmän kuin viime vuonna?
”Kreikkalaiset eivät luovu ulkona käymisestä oli tilanne mikä hyvänsä, se on viimeinen asia josta he luopuvat”, kertoo Nik, opiskelujen kautta ateenalaistunut nuorukainen. ”He eivät vain pysty siihen, se on meillä veressä”.
”Sitä paitsi”, hän lisää, ”Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeä keino lievittää kriisiin liittyviä ikäviä tunnelmia”. ”Jos jäisimme kotiin, mitä meistä sitten tulisi? Istuisimme siellä ahdistuneina?”
Ulkona käyminen ja sosiaaliset harrastukset pitävät siis aina sisällään rahan menoa. Kahviloissa istuminen tuntuu kieltämättä olevan, ei pelkästään kreikkalaisille, vaan Välimeren ihmisille ylipäänsä, toinen luonto. Ulos ei voi näemmä mennä oleilemaan vaikka puistoon, vaan aina on tilattava vähintään frappé.
Suomalainen ystäväni, jo melkein 10 vuotta Ateenassa asunut Tiina, tietää kuitenkin, että asiat ovat muuttuneet ja kertoo sen ääneen, toisin kuin kreikkalainen. Tiinan mukaan on totta, että ulkona käydään yhtä tiheästi kuin ennenkin, mutta siinä missä ennen tilattiin koko illan ajan pöytään kaikenlaista juotavaa ja naposteltavaa, tilataan nyt yksi ainoa juoma jota pyöritellään lasissa koko ilta.
Myös lähiökeskeisyys on lisääntynyt. Esimerkiksi Tiinan omassa kaupunginosassa näkee kuulemma selvästi, että ihmiset viettävät iltaa mieluummin siellä kuin lähtevät keskustaan. Kreikkalaiset ovat tottuneet käyttämään takseja, mutta nyt niihin on vähemmän varaa. Lähiöiden baareissa ja ravintoloissa on usein myös halvempaa kuin keskustassa.
Tiedän, että kriisistä puhuminen voi olla kuuma peruna, eikä moni (ystäviäni lukuunottamatta) varmasti koe luontevana avautua siitä ulkopuoliselle. Olen silti tällä matkalla systemaattisesti kysynyt jokaiselta uudelta tuttavuudelta (asiallisesti muotoiltuna, tietenkin), miten kriisi on vaikuttanut heidän elämäänsä ja lähipiiriinsä.
Lähes jokainen on vastannut: ”Ei juuri mitenkään” – muutoin kuin että palkat ovat laskeneet.
”Mutta te selviätte silti? Sillä vähäisemmälläkin palkalla?” Joo. Näin he tekevät.
Kukaan jututtamani ei vaikuta masentuneelta tilanteen johdosta, ja puhuu siitä jotenkin kumman ”etäisesti”. Ikään kuin asiana, joka ei henkilökohtaisesti tunnu erityisen merkittävältä, koska itse kuitenkin selviää arjesta niin kuin ennenkin.
Vai löytyykö asiaan luonnollisempi selitys..?
Ystäväni Marianna sanoo, että kriisi on ollut olemassa jo niin kauan, että kreikkalaiset ovat tottuneet siihen. Se on arkea. Se, mikä meille on välittynyt esimerkiksi viime kesänä uutisten kautta poikkeuksellisen sekavana ja pahana tilanteen kärjistymisenä, ei ollut sitä kreikkalaisille itselleen. Palkkoja on kutistettu jo niin monesti ennenkin ja käteisnostorajoituksia on ollut koko ajan. Ei niissä ole kreikkalaisille mitään uutta.
Pankkiautomaateilla on muuten edelleenkin voimassa 420 euron viikkoraja käteisnostoissa. Eli 60 euroa päivässä. Se ei koske ulkomaisia kortteja.
Se, ettei taloustilanne näy kaduilla ja ihmisten ulkoisessa käytöksessä, ei tarkoita sitä, etteikö se vaikuttaisi tunnetasolla. Vieraat tai puolitutut eivät odotetusti avaudu syvimmistä ajatuksistaan aiheen ympäriltä, mutta ystäväni ovat jakaneet tuntojaan minulle avoimesti.
”Olen niin vihainen että en pysty kuvailemaan sitä,” Marianna sanoo. ”Ongelma on niin paljon syvemmällä kuin taloudessa. Meidän pitäisi aloittaa korjaamalla ihan muu kriisi – mentaliteettikriisi. Niin kauan kuin täällä on ihmisiä, jotka mieluusti ovat tekemättä yhteiskunnan hyväksi yhtään mitään, jos vain mahdollista, ongelmat eivät korjaannu.”
Kreikka. Ristiriita.
Tavallaan luulen jo tuntevani sinua, mutta kansasi luonnetta en tunne. Enkä ymmärrä.
Parga.
Nyt ollaan paikassa, joka antaa uuden ulottuvuuden termille postikorttimaisema.
Katsokaa. Jos tätä ei voi jo kutsua naurettavan kuvaukselliseksi niin en tiedä mitä.
Ihmettelen miten kamerani suljin kesti eilisen kävelyn. En voinut irrottaa silmiäni tästä maisemasta enkä sormeani kameran laukaisimelta.
Yritin keksiä sopivia sanoja kuvaamaan ympärilläni avautuvaa maisemaa ja kylän söpöyttä.
Typerryttävän kaunista? Naurettavan idyllistä?
Entäs tämä pikkuisella kalliolla nököttävä kirkko keskellä sinistäkin sinisempää merta..!
Siis oikeasti - kuka näitä maisemia suunnittelee? Onko Kreikassa oma estetiikan jumala joka kertoo kreikkalaisille juttuja kuten, "Ja rakennatte sille pikkuiselle kalliolle keskelle ei-mitään pienen, valkoisen kirkon. Ei, ei siinä olekaan mitään järkeä. Se on vain kaunista".
Parga on kertakaikkisen ihastuttava.
Aivan mieletön.
Täällä ei voi kuin ihmetellä miten kohteet kuten Parga ja Nidri voivat nauttia samanlaista suosiota....
Tämä on sellainen turistipaikka, jonne minäkin haluaisin tulla lomailemaan. Ihan vaikka pakettimatkalla.
Ei minulla ole lähtökohtaisesti mitään turistipaikkoja vastaan, vaikka välillä mollaankin tietyn tyyppistä turistillista tunnelmaa. Ei minulla ole antipatioita muita turisteja kohtaan, olenhan itsekin sellainen. Turismi vain luo eri paikoille hyvin erilaisia tunnelmia. Joitain paikkoja se voi leimata kokonaan - onhan kyliä jotka on jopa rakennettu nimenomaan turisteille. Se luo aivan omansalaisen tunnelman. Jollaisesta en itse viehäty.
Tai siitä, että kuvankaunis paikka kuorrutetaan jääkaappimagneeteilla, peniksen muotoisilla pullonavaajilla ja rantapyyhkeillä niin että alla olevaa aitoa kaupunkia saa ihan etsiä. Hania, Kreeta.... Rhodoksen vanha kaupunki... :/
Mutta on myös sellaisia turistien täyttämiä paikkoja joita minäkin rakastan. Näissä paikoissa brittien valtaamat pubit ja postikorttitelineet eivät pysty kumoamaan paikkojen aitoa tunnelmaa ja erityisluonteista kauneutta.
Tällaisia paikkoja ovat Santorini. Paros. Skiathos.
Ja viimeisimpänä listallani; Parga.
Rakkautta ensi silmäyksellä.
Täällä on hyvä tunnelma. Todella hyvä.
Olen iloinnut jopa toisten suomalaisten tapaamisesta kaduilla. Aurinkomatkojen viimeisen Prevezan lennon porukka jakaantui Lefkadan Nidriin ja Pargaan, huomenna he lentävät kotiin.
Eräs lefkadalainen sanoi minulle, että Parga on lokakuussa aivan kuollut. "Oh no sweetie, you can hardly find an open kiosk to buy a bottle of water. This is no time to go there."
Ehm. Ei. Parga on eloisa vielä sesongin lopullakin. Juttelin täällä asuvan brittinaisen kanssa, joka nauroi lefkadalaisen väitteelle. Hän kertoi kuulleensa aiemminkin turisteilta tällaisia juttuja lefkadalaisten sanomina. "Taitavat vain olla kateellisia Pargalle, kun täällä on kauniimpaa", brittinainen sanoi. "He eivät halua 'omien' turistiensa tulevan tänne ja löytävän Pargaa".
No, onhan Lefkadalla kuitenkin Kreikan parhaimpiin kuuluvat rannat, sillä osastolla kohteet eivät voi kilpailla - Lefkada voittaa 6-0.
Mutta ei Pargankaan rannassa valittamista.
Valtos Beach ei ehkä näytä ihan Karibialta kuten Lefkadan mestat, mutta on täydellisen viehättävä sirppi kultaista hiekkaa ja kirkasta, turkoosia vettä.
Tapasin Pargan linnoituksella Boubis-koiran omistajansa kanssa.
Boubiksen isäntä on Korfulta mutta asuu Pargassa. Puhuimme kaupungin kuvauksellisuudesta - mieskin oli linnalla kameroineen.
"Olen töissä täällä mutta en koskaan kyllästy maisemaan", mies sanoi. "Joka päivä tekee mieli vain laulaa tälle kauneudelle".
Hän sen sanoi :)
Pakko sanoa että en usko nähneeni missään koskaan näin täydellistä postikorttiasetelmaa. Upea.
Olin jo perumassa koko Pargan keikkaa kun keskiviikon säätiedotuksessa luvattiin loppuviikolle pelkkää sadetta ja ukkosta tälle alueelle.
Onneksi päätin lopulta kuitenkin lähteä, muuten olisin missannut yhden reissun kohokohdista. Säätiedotuskin meni metsään, ainakin eilisen ja tämän päivän osalta. :)
Viikonloppuna kuitenkin tulee taas paukkumaan ja kunnolla, siksi jätän Pargan huomenna taakseni. Paxoskin jää nyt näkemättä, sinne ei enää mene täältä risteilyjä enkä halua epävakaan sään takia viipyä pohjoisemmassa Kreikassa pidempään. (Joonian alue on tunnettu sateisuudestaan Egeanmereen verrattuna.) Etelä kutsuu.
Mutta Parga - me näemme varmasti vielä :)
Tämän vuoksi olisin voinut jäädä Zakynthokselle.
Thymalos. Kalataverna aivan Zakynthoksen keskustassa rantakadulla.
Näyttää ulkoapäin miltä tahansa turistien(kin) suosimalta "bulkki"paikalta.
Mutta Thymalos onkin instituutio - niin vierailijoiden kuin paikallisten rakastama taverna. Zakynthoksen suosituin. Suosituin on todellakin harvoin halvin. Tällaiseen paikkaan en ole koskaan törmännyt missään aikaisemmin.
Kerroin aiemmin Zakynthoksen laivalla tapaamastani paikallisesta. Kun kysyin häneltä ravintolavinkkiä, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä; Thymalos. Ja viereinen Spartakos - mutta Thymalos on edullisempi.
Ja kuinka edullinen? Herran jestas - monien ruokien hinnat ovat puolet halvempia kuin muissa ravintoloissa missä päin Kreikkaa tahansa! Kreikan ravintolahinnat kun ovat muutenkin Suomea edullisemmat, niin täällä syö jo melkein opiskelijakanttiinihintaan!
Näillä hinnoilla voisi siis luulla, että paikan täytyy tarjoilla pääasiassa teollista pakastetavaraa, mutta paikalliset vakuuttivat että näin ei todellakaan ole. Thymalos tunnetaan autenttisena paikkana. Ja kyllähän paikallisten suosio aina on tae hyvästä paikasta. Jos et muuten tiedä mistä saa hyvää ruokaa - mene sinne missä paikalliset syövät.
Ja minähän menin :) Söin Thymaloksessa Zakynthos-viikollani lähes joka päivä, joinain päivinä kaksikin kertaa.
Olin Zakynthoksella jäljessä budjetistani, mikä normaalisti tarkoittaa supermarket-ruokailua, mutta Thymaloksen hintataso mahdollisti ravintolassa käynnin minibudjetillakin. Joy!
Vertailu kreikkalaisten ravintoloiden normihinnoista versus Thymalos:
(muutamia yleisimpiä/suosituimpia ruokia)
Horiatiki (eli kreikkalainen fetasalaatti) 5,50-7 €. Thymalos: 3,50€
Dipit (tsatsiki, hummus) 3,80-5€. Thymalos: 1,50€ (!!!!!)
Katkarapusaganaki 10-13€. Thymalos: 5,50€
Kesäkurpitsapyörykät 4,50-6€. Thymalos: 3€
Grillattu miekkakala 10-13 €. Thymalos: 8€
You catch my drift, right?
Kaiken lisäksi paikka on aivan mielettömän mukava ja tunnelmallinen. Oikeasti, voisin matkustaa Zakynthokselle uudestaan vain päästäkseni syömään taas Thymalokseen. :) Käykää ihmeessä jos menette ko. saarelle!
** SANNI SUOSITTELEE + + + + + **
Tämä yksinkertainen vihanneskippo oli suosikkiannokseni. Kaipaan sitä vieläkin... Sipulin ja valkosipulin kanssa freesattu versio klassisesta hortasta (eli villivihanneksista), tätä en ole nähnyt tarjolla missään muualla. Niin simppeliä, niin tajuttoman hyvää.
Tavallinen horta on keitetty, ilman sipulia.
Välillä sitä tulee vedettyä niitä kuuluisia övereitä kun ei maksa paljon mitään... Joo, puolet tästä ateriasta lähti doggy bagissa mukaan.
Sienet... miksei niitä ole enemmän tarjolla suomalaisissa ravintoloissa..? Harvemmin niitä on varsinaisena lisukkeena, useimmiten vain kastikkeen muodossa. Rakastan sieniä. Kreikan tavernoissa lemppareitani ovat valkosipulin kanssa paistetut sienet tai kermassa haudutetut sienet.
Kallein Thymalos-laskuni. Neljä ruokaa, viiniä ja limpparia.
Ainoa virhetilaus. Turskaa.
Menussa luki vain "cod with garlic sauce dip". Enhän minä tajunnut, että se turska tulee friteerattuna. Jäi syömättä. Tai yritin minä vähän kuoria leivitystä mutta huonolla menestyksellä. Olen aina inhonnut friteerattuja, leivitettyjä kalaruokia, jo ennen nykyistä ruokavaliotani. Tahdon kalani ilman taikinoita, kiitos.
Viimeisenä iltana illastin Zakynthos-kaverini kanssa.
Huomatkaa ruokailijoiden annosten ero: kaverini söi friteerattuja mustekalarenkaita ja horiatiki-salaatin (jonka hän oletti jakavansa kanssani). Itse söin hortan, paistettuja sieniä ja katkarapu-saganakin :D Mies vähän katsoi että "On sulla ruokahalua"... ^_^
Thymalos. Jäät muistoihin. <3
...koska postaan samasta aiheesta peräkkäin. ;)
Silläkin riskillä, julkaisen nämä kuvat jatkumona eilisillan postaukselle.
Koska joo, Lefkadan länsirannikon rantojen maine on oikeutettu.
Niille kuuluisille biitseille en pääse ilman vuokra-autoa, mutta tein tänään päiväretken länsirannikolla sijaitsevaan kylään Agios Nikitasiin. Kylästä pääsee mukavaa polkua pitkin kukkulan yli yhdelle länsipuolen lukuisista, mutta vähemmän tunnetuista rannoista.
Mylos Beach.
Eiköhän tämä ranta riitä minulle edustamaan läntisen puolen upeutta.
WOW.
Myönnetään pois - tämä oli näkemisen arvoinen.
There always has to be an asshole... :p
Niin sinistä että melkein silmiin koskee.
Jos tämä on Lefkadan vaatimattomampia rantoja, kuka niitä tungokseen asti suosittuja top-listojen biitsejä edes kaipaa? Täällä sai jälleen olla melkein yksin...
.
Kuuntelin juuri uutisia. Pohjois-Suomessa on kuulema satanut jo ensilumi. :)
Ahh, syksy. Hetken vielä täällä kesässä, mutta mieli hapuilee jo pikkuhiljaa kirpeisiin syysiltoihin ja kynttilänvaloon. <3
Olen tosiaan vähän outo "etelän matkaaja", kuten tuli joskus aiemmin mainittua.
Liittyen rantoihin.
Minua kun ne eivät niin kiinnosta.
Olen ollut matkalla nyt neljä viikkoa, ja käynyt rannalla kolmesti. Uimassa, ehm.... kerran. Enkä edes meressä. Vaan Ithakalla Dimitrin ja Anastasian uima-altaassa.
Ystäväni Marianna (jota tykkään täällä aina siteerata, epävirallinen blogin sidekick kun on ;)) laittoi minulle tänä aamuna lähes närkästyneen sävyistä viestiä kysyen, joko olen käynyt Lefkadan niillä rannoilla. Eli länsirannikon kuuluisuuksilla. Marianna on varmasti huomannut, että blogissa tai Facessa ei ole näkynyt mitään kuvia the rannoilta.
Tältä ne näyttävät:
Kuva: Panagiotis Papadopoulos
Porto Katsiki Beach. Äänestetään joka vuosi Kreikan parhaiden rantojen Top 3:een.
Kuva: Kaliashotel
Egremni Beach, joka sekin on Kreikan rantojen Top 10:ssä.
Mariannalla oli jo aiemmin vaikeuksia päästä yli siitä, että olin viikon Kefalonialla käymättä legendaarisella Myrtos Beachilla.
Vastasin, että Porto Katsiki ja muut länsirannan biitsit ovat näkemättä.
Kirjoitin: "I'm lucky in the way that beaches don't interest me that much. :) In that sense, I feel I'm not missing something important if I miss beaches."
Marianna vastasi: "Really? You don't want to see the beach that is voted in the top 3 Greek beaches every year? Oh my!"
Pystyin aistimaan lähes loukkaantuneen sävyn rivien välistä. Ymmärrän tavallaan. Kun joku on itselle tärkeää, haluaisi että toinenkin olisi innostunut siitä. Välinpitämättömyyteni Kreikan rantoja kohtaan tuntuu Mariannasta varmasti kertakaikkiaan kummalliselta.
Seurasi keskustelua siitä, miten voin olla kiinnostumatta rannoista. Itse taas en ymmärrä What's the big deal. :)
Kuten aiemmin kirjoitin, käyn rannoilla oikein mielelläni jos niitä sattuu reittini varrelle tai majoituskohteeni läheisyyteen (eikä minun esimerkiksi tarvitse vuokrata autoa tai istua tuntia bussissa tai taksissa päästäkseni biitsille) ja jos jää aikaa muun ohjelman ohessa. Ja tietysti jos on se fiilis. Totta kai minunkin joskus tekee mieli rannalle. :)
Mutta rannat eivät ole minulla erityisen korkealla prioriteeteissa. Menen jos sattuu sopiva hetki ja tilaisuus, mutta en suunnittele päivien ohjelmaa rantojen ympärille.
Ymmärrän mainiosti, että hyvin moni muu hakee etelän lomilta juuri niitä ihania rantoja ja meressä uimista.
Mutta missä vaiheessa rannoista on tullut samanlaisia nähtävyyksiä kuin tunnetuista kirkoista, toreista, taidemuseoista tai muista "must-see" -jutuista? Lontoossa kävijää, jota ei kiinnosta nähdä Piccadilly Circusta, pidetään varmaan vähän outona. Minulla alkaa olla samanlainen olo täällä Kreikan upeimpien rantojen kulmilla.
Huomaan alkavani tuntea jopa syyllisyyttä siitä että en näe vaivaa hankkiutuakseni näille kuuluisille rannoille. Toimin jonkun suuren kirjoitamattoman säännön vastaisesti. Missaanko nyt jotain elämää suurempia elämyksiä..?
*
Kuvat ovat tältä päivältä Gyra Beachilta Lefkada Townin kupeesta.
Aamuisen Mariannan kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin varmuuden vuoksi pakata kassiin mukaan rantavarusteet, jos vaikka tänään tulisi sitten eksyttyä rannalle.
Kävelin pengertietä laguunin yli ulos kaupungista Santa Mauran linnoitukselle ja todettuani, että linnoitus on maanantaisin kiinni, suuntasin läheiselle Gyra Beachille laguunin länsipuolelle.
Gyra ei kuulu Lefkadan tunnettuihin rantoihin. Opaskirjani mukaan se on keskikesälläkin lähes aina autio.
Minusta ranta oli upea. Vesi kirkasta ja turkoosia kuin Seychelleillä konsanaan.
Hiekka valkoista pikkukiven ja hiekan sekoitusta.
Joo, täällä ei ole länsirannikon dramaattista kalliotaustaa. Ei aurinkotuoleja, tavernoita, rantabaaria. Eikä kukaan siivoa hiekasta kuivuneita meriheiniä.
Mutta hei - tämän upeuden saat lähes itsellesi :)
Pyyhe vain hiekalle ja nauttimaan. Tämä on minun mieleiseni rantaelämys.
Millainen suhde teillä on rantoihin etelän lomilla?
Kuinka suuri merkitys niillä on loman kannalta?
Nyt löytyi reissun paras kämppä!
Samalla haluan kertoa teille Joonian saarten vuokrahuoneisiin liittyvästä poikkeuksesta muihin saariin verrattuna.
Kreikan saarihyppely -oppassaani kirjoitin, että domatian eli yksityisten vuokrahuoneiden tarjoajat ovat (vähintään kesäsesongin aikaan) aina satamissa vastassa laivoja, ja huoneen "shoppaus" suoraan satamassa on helppoa. Joillain saarilla domatiaisäntiä näkyy myös suurilla bussiasemilla asiakkaita kalastelemassa.
Joonian saarilla on toisin. Täällä domatian omistajat eivät ole vastassa laivoja tai busseja. Eivät missään.
Kysyin asiasta Dimitrikseltä. Liittyykö tämä siihen että on jo hiljaisempi sesonki..? "Oh, no, no. They never go to the port to find customers, they are too proud. This is the local character. We are not merchants, we don't push to sell our rooms".
Dimitriksen mukaan domatia-omistajat jaksavat ylipäänsä tehdä hyvin vähän markkinoidakseen huoneitaan. "They just wait for you to find them". Mielenkiintoinen bisnesajattelumalli... (Itsekin muuten löysin Dimitriksen vuokrahuoneen googlella ja laittamalla suoraan meiliä.)
Okei. Tiedänpä nyt tämän - ja nyt tiedätte tekin. :)
Jos siis suunnittelette saarihyppelyä Joonialle, kannattaa huone varata netissä etukäteen. Zakynthos Townia lukuunottamatta huoneita onneksi löytyykin Joonian saarten eri kylistä ja kaupungeista runsaasti Booking.comista. (En pyri mainostamaan Bookingia mutta se on ainoa tähän mennessä löytämäni majoitusvarauspalvelu jonka valikoimassa on myös domatioita.)
Jos ette syystä tai toisesta halua etsiä majapaikkaa netistä, löytyy vuokrahuoneita etenkin kylistä aivan mielettömästi, sen kuin vain bongailemaan "Enoikiazomena domatia / Rooms To Let" -kylttejä ja koputtamaan ovelle. Kaupungeissa domatioita on vähemmän.
Kuten todettua, mitä pidemmälle syksyyn sesonki etenee, sitä halvemmat hinnat. Talvella huoneen voi varmaan saada kympilläkin.
Löysin Lefkada Townista huoneen, joka edustaa domatia-majoitusta luksuksemmillaan. Tämän huoneen, tai huoneiston, hinta on kesällä varmaan tripla.
Keittiö on tilava ja täysin varusteltu, siellä on jopa uuni.
Hei - violetti makuuhuone..!! ;)
Täällä on niin viihtyisää että vaarana voi olla juuttua sisälle turhankin mielellään... :) Nytkin sitä istutaan koneella tekemässä postausta keskellä päivää :D
Sijainti on aivan ydinkeskustassa, ei tarvitse kuin astua ovesta ja kävellä 30 metriä niin olen kaupungin pääostoskadulla.
Näin hienoa kylppäriä en ole nähnyt missään vuokrahuoneessa koskaan.
Tästä komeudesta maksan 30 euroa yöltä. Normaalisti 25 euroa on maksimi mitä suostun maksamaan, mutta olen päässyt matkabudjetissa edelle ja päätin hemmotella itseäni luksushuoneella. :)
Tällaisissa huoneissa olen yöpynyt matkalla tähän saakka:
Hehheh, en ole kaikkein siistein ihminen, kuten näkyy... :D No, ylimmässä kuvassa olen pakkaamassa ja kaikki tavarat ovat siksi levällään.
Tuo ylin huone muuten maksoi sekin 30 euroa, oli pakko maksaa kun se oli ainoa vaihtoehto Zakynthos Townissa.
Nyt on hyvä fiilis.
Lefkada Town vaikuttaa heti ensisilmäyksellä kaikkein viehättävimmältä Etelä-Joonian suurten saarten pääkaupungeista. Kaupungin rakenne on aivan erilainen kuin Zakynthos Townin ja Argostolin ja viihtyisä, asteen verran naapureitaan chicimpi keskusta kävelykatuineen tarjoaa todella miellyttävät puitteet vaeltelulle.
Nidri sikseen, mutta sori vaan Marianna, ei tämä ole ruma saari! ;)
