Tänään paljastui virallisesti, että minä ja Virve kuulumme myös tämän syksyn LivBoxin Bloggaajaboxiin. Aiemmin on paljastettu Nude-blogin Erikan osallisuus.
* * *
LivBox lienee konseptina tuttu jo monelle kosmetiikkablogien lukijalle. Kyseessä on siis palvelu, jossa voi tilata itselleen kerran kuussa kotiin toimitettavan yllätyslaatikollisen pieniä kosmetiikkanamusia. Tosi moni kauneusbloggaaja tekeekin LivBoxin kanssa yhteistyötä ja boxien sisältöä odotetaan, arvaillaan ja ruoditaan somessa antaumuksella joka kuukausi.
Itse en ole ajankäytön rajallisuuden ja testituotteiden valtavan määrän vuoksi lähtenyt mukaan LivBoxien vastaanottajaporukkaan, mutta bloggajaboxiin oli hauska ottaa osaa.
Arvaakohan kukaan mun lempparituotetta...? :) Yhtäältä se on mielestäni aika itsestäänselvä, mutta toisaalta on mahdollista, että moni lähtee veikkausten kanssa väärään suuntaan muuan toisen selkeän lempparisuuntaukseni pohjalta. :)
Edit. Heh, minähän olen pätkäissyt LivBox-kuvakaappauksen juuri siitä kohtaa, minkä jälkeen oma tuotevihjeeni lukee :D Mun vihje tuotteesta kuuluu siis näin: "Tämän tuotteen ottaisin mukaan autiolle saarelle, tai minne vain, jos mukaan saa valita vain yhden ainoan kosmetiikkatuotteen."
* * *
Me valitut bloggaajat emme ole saaneet tietää muista valituista ennen kuin nimiä nyt lähdettiin paljastamaan. En siis tiennyt ennen tätä päivää, että Virvekin on mukana. Alkoi heti kutkuttamaan, että mitähän nuo Virven suosikit on (Virve on saanut mukaan kaksi tuotetta). :) Yksi tuli heti mieleen vinkin perusteella, mutta että kaksi samalta valmistajalta.... hmmmm.... jännää :D
No, syyskuussa selviää. :)
Kesä ei todellakaan ole ollut ihanteellinen aurinkotuotteiden testaukseen, ja niinpä tämäkin kaksikko on jäänyt (tähän saakka) kokeilematta.
Sveitsiin en ottanut näitä mukaan, koska osasin jo kokemuksen pohjalta odottaa, ettei niiden koostumus ole minulle se mieleisin. (Eikä myöskään suojakerroin, en edelleenkään käytä näin korkeita kertoimia.)
Acorelle.
Merkki on tullut minulle tutuksi ensisijaisesti hurmaavien tuoksujensa kautta, ja tuoksut lienevätkin merkin vahvin alue.
Acorellen valikoima on minusta jotenkin hassu, jos suotte tällaisen aiheen ulkopuolelle rönsyilevän puheenvuoron. Merkki keskittyy tuoksuihin ja karvanpoistotuotteisiin, jotka ovat käsittääkseni alusta saakka muodostaneet Acorellen ytimen. Matkan varrella valikoima täydentyi pienellä viiden tuotteen anti-age -ihonhoitosarjalla, jota tosin ei markkinoida kovinkaan näyttävästi. Lisäksi merkillä on deodorantteja, vauvatuotteita, muutama meikinpoistoaine ja aurinkosuojatuotteita. Jokseenkin erikoinen tuotevalikoima, mutta tämä on vain minun mielipiteeni :)
Sain maahantuojalta testiin SK30-aurinkosprayn vartalolle sekä SK30-aurinkogeelin kasvoille. Kun tällä viikolla vihdoin päästiin Suomessakin nauttimaan oikeasta kesäsäästä, kaivoin kaksikon esiin ja päätin testata sen ennenkuin kalenteri kääntyy syksyn puolelle. Tokihan tuotteiden koostumukset voi testata ilman aurinkoakin, mutta olen ehkä outo ihminen tinkimättömyydessäni kun haluan testata aurinkotuotteet nimenomaan niitä vaativissa olosuhteissa :D
Olen parhaillaan maalla, ja mikä sopisikaan paremmin tuotteiden hc-testaukseen kuin marjanpoiminta porottavan auringon alla :)
Sun Spray SPF 30
Luonnonkosmetiikasta kun on kysymys, muodostuu tuotteen aurinkosuoja tietenkin mineraaleista. (Tosin nyt on eräs toinenkin ainesosa noussut viralliseksi luonnolliseksi aurinkofiltteriksi, kuten toinen testituotteista vahvistaa.) Acorellen SPF30-sprayssa aurinkosuojan tuo tuttu titaanidioksidi. Kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa incin täältä. Spray on koostumukseltaan emulsiomaista ja väriltään valkoista.
Tuotekuvauksessa kerrotaan, että koostumus on miellyttävän ohut ja hyvin levittyvä, eikä tuote jätä ihoa valkoiseksi. Valitettavasti joudun olemaan tästä jonkin verran eri mieltä. Tuote on ohutta, mutta levittäessä tuntuu selvä, korkean titaanidioksipitoisuuden aikaansaama nahkeus. Ja iho kyllä jää valkoiseksi. Ja tahmeaksi. Voidetta täytyy hieroa ihoon tovi jotta valkea pinta katoaa. Emulsio on vedetön ja voidepohja muodostuu öljyistä ja rasvoista. Tuote siis jättää ihon selvästi rasvaiseksi, ja itse jouduin pesemään kädet saippualla kolmesti ennenkuin kaikki rasvaisuus huuhtoutui pois.
Vietettyäni pari tuntia auringon alla marjapuskissa, oli kyynärtaipeissani valkoiset voidekerääntymät. Halusin äkkiä suihkuun.
Olisi väärin sanoa, että en pidä juuri tästä aurinkovoiteesta. Totuus on, että luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa nyt vain on sallittujen raaka-aineiden sanelemana tämän tyyppinen koostumus, eikä se ole koskaan ollut minulle mieleen. Jos haluaa käyttää luonnonkosmetiikan aurinkosuojaa, on hyväksyttävä samaan pakettiin tahmeus, nahkea levittyvyys ja useimmiten vaalea pinta. Voiteet ovat varmasti tehokkaita työssään UV-säteilyä vastaan, mutta kosmeettisessa miellyttävyydessä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet eivät pysty kilpailemaan normikosmetiikan kanssa.
Ainoat tähän saakka testaamani, miellyttävän tuntuiset luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat Aubreyn SK 15-voide ja Lovean edesmennyt SK 15 Spray.
Aurinkogeeli SPF 30
Tämä tuote kiinnosti minua kovasti, sillä se on tarkoitettu nimenomaan kasvoille. Nimi geeli antoi ymmärtää, että kyseessä olisi kevyt, nopeasti imeytyvä ja rasvaton tuote.
Vaan ei.
Kyseessä on vedetön, öljyyn pohjautuva tuote. Käytännössä jämäkkä balsami. Tuote puristuu tuubista ulos geelimäisen näköisenä, mutta kun sitä alkaa levittää, paljastuu rasvainen, tahmea koostumus. Joka tosin olisi selvinnyt jo ainesosaluetteloa katsomalla.
Aurinkogeelin inci: karanja seed oil, trihydroxystearin, parfum, dicaprylyl carbonate, titanium dioxide, bisabolol, tocopherol, sunflower seed oil, aluminum hydroxide, stearic acid, polyglyceryl-3 diisostearate, healianthus annuus hybrid oil, olive fruit oil, propolis extract, pollen extract, benzyl benzoate, benzyl salicylate, eugenol, geraniol, linalool.
Tuliko flashback viime kesältä? Kuka tunnisti/muisti karanjaöljyn? Siitähän käytiin viime kesänä blogissa varsin perusteellista keskustelua, joka päättyi tähän. Eli karanjaöljy on kuin onkin sallittu, "oikea" UV-filtteri vaikkei sillä lainsäädännöllisesti ole sellaista funktiota. Acorellen "geeli" pohjautuu karanjaöljyyn, ja lisäksi UV-suojaa tuo titaanidioksidi, jota tuotteessa kuitenkin on niin vähän ettei se näy tai tunnu.
Tuote on niin rasvainen, että käsiin jää tuotteen levityksen jälkeen täysin vettä hylkivä pinta. Kuten sprayemulsionkin kohdalla, kädet sai pestä saippualla moneen kertaan jotta rasvaisuus liukeni.
Ja silti....
...tuotetiedot kertovat "ettei tuote jätä ihoa tahmeaksi". Oikeasti, tämä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen vilpitöntä ihmetystä. Miten vedetön, rasvoihin ja öljyihin pohjautuva tuote voisi olla jättämättä iholle tahmeaa pintaa...? Samaa tahmattomuutta lupaa myös Biosoliksen öljy, joka on paksua kuin ruokaöljy. Miksi pakkaukseen on painettava tällaisia? Jotta kuluttaja tekisi sen perusteella ostopäätöksen? "Haa, ei tahmaa, otan tämän!" Mutta onko asiakas sitten tyytyväinen kun tuote paljastuukin rasvaiseksi? En ymmärrä.
Hei, ja kahvilusikallinen...! ^_^ Onko se eri kokoinen kuin teelusikka?
En muuten pystynyt laittamaan tätä kasvoille. Testasin tuotetta sääriin, jotka kiilsivät koko marjanpoiminnan kuin ne olisi valeltu margariinilla. Iho myös toimi tahmeutensa ansiosta tehokkaana kärpäspaperina ja sääriin olikin takertunut jos jonkinlaista pikku ötökkää ja heinänkortta puskista palatessani.
Acorellen aurinkotuotteet eivät olleet mieleeni, mutta kyllä maalla on mukavaa.
.
...Ja onneksi Acorelle osaa kuitenkin valmistaa niitä ihania tuoksuja ;)
Olen liikkuvaista sorttia, ja etenkin kesäisin tulee kuljettua aika monen osoitteen ja välillä jopa maan välillä.
Tänä kesänä päätin pitää taukoa käytännössä kaikesta uusien ihonhoitotuotteiden testauksesta, ja mukana on kulkenut kesäkuun puolesta välistä yksi ja sama ihonhoitosetti. Vaikka tuotteiden testaus on kivaa, on ollut ihanaa antaa ihon "lomailla" ja saada valikoida käyttöönsä lempituotteita.
Tässä kurkkaus kesänesessäärini sisältöön. Löytyipä sieltä muuten kuvia ottaessani yksi tuote, jota en ollut muistanut koko kesänä :D En näköjään ole missään vaiheessa tyhjentänyt koko toilettilaukkua.
Tuo sana muuten aiheuttaa minulle jatkuvasti päänvaivaa, siis toilettilaukku/nesessääri/kosmetiikkalaukku - millä ihmeen ilmaisulla voisi järkevästi kutsua suomen kielellä pussia/pikkulaukkua, jossa kuljettaa kosmetiikkaa? Minusta kaikki olemassa olevat vaihtoehdot ovat tyhmiä tai huonon suomen kielen kuuloisia. Meikkilaukkukin on väärä ilmaisu kun kyse ei ole meikeistä.
Aurinkotuotteet.
* Clinique Even Better Dark Spot Defense SPF 45. Tämän ostin viime vuonna huulten ympäryksen melasman estoon (noh, hillitsemiseen) MUFEn erinomaisen UV Primen loputtua. Cliniquen on toiminut hommassa oikein pätevästi. Littana purkki on onnen omiaan kulkemaan käsilaukussa. Itse asiassa tämä purkki ei käytännössä asu toilettilaukussa vaan nimenomaan käsilaukussa sillä tarvitsen sitä aina jos aurinko vähänkään vilahtaa.
* Clinique City Block Sheer SPF 25. Kesän turhake. Ajattelin saattavani tarvita tätä Sveitsin reissussa Alpeilla, kun ihoni ei vielä ollut tottunut porotukseen. Suomen kesä kun ei ollut juurikaan antanut iholle aurinkostimulaatiota. No, taisin käyttää tätä kerran ja siirryin sitten vanhaan tuttuun, eli:
* Clarinsin SK 15 -aurinkovoiteeseen. Käytin tässä välissä pari pulloa Biothermin erinomaista Sun Vivo -kasvoaurinkovoidetta, mutta koska sitä ei ollut laivalla, ostin vanhaa kunnon Clarinsia jota olen käyttänyt niinkin nuoresta kuin 15-vuotiaasta saakka. Koostumus on ehkä hitusen paksumpaa kuin Sun Vivon, mutta ihoni ei näppyynny tästä. Clarinsin etu on iso 75 millin tuubi, jolloin laivan hintaa (jotain 23 euron tienoilla) voi jo pitää oikeasti edullisena. Clarinsia on tullut käytettyä vartalollakin Sveitsin patikoilla kun ei viitsinyt tuoda reppuun painoa isommalla kroppa-aurinkovoiteella.
Puhdistustuotteet.
* Clarins Gentle Refiner -kuorintavoide. Tämä ei millään lailla ole suosikkejani (Clarinsin vaahtoava, keltaoranssi putsarikuorinta on huikeasti parempi), mutta otin sen "kesäkassiin" pienen kokonsa vuoksi. Nämä on näitä myymälätöistä aikoinaan saamiani tuotteita, niitäkin on vielä loputtoman tuntuiset varastot kylppärin kaapeissa. Clarinsilta sai paljon matkakokoja - käteviä reissuissa. ;)
* Kicks Pure & Simple Foaming Face Wash. Tämä kuuluu siihen settiin näytekokoisia Kicks-ihonhoitotuotteita jonka ostin keväällä. Kokeilin putsaria saman tien (ne kun on mun suosikkeja ihonhoitotuotteista) muiden Kicks-uutuuksien jäädessä kiltisti odottamaan (missä tilassa ne ovat edelleen nyt 5 kk myöhemmin :D) - ja ihastuin välittömästi. Suloisen melonin tuoksuinen voidemainen puhdistusvaahto taitaa päätyä vuoden suosikkituotteideni listalle. Todella miellyttävä pehmeä vaahto, eikä koostumus ole kuivattava, niinkuin joissain tämän tyyppisissä vaahtoavissa putsareissa.
* Natural Code -silmämeikinpoistogeeli. Ei siis MUFEn Sens'Eyes, käytän vain MUFEn vanhaa pulloa kun se on kätevän kokoinen matkalla. :) Menossa on muuten tällä hetkellä vihoviimeinen Natural Coden vuonna 2011 jemmaamistani putsareista. Nyyyh... Eron hetki lähenee.
* Clinique Mild Clarifying Lotion -kasvovesi (Clarinsin pikkupullossa). Otan melkein aina Cliniquen kasvovettä reissuun kun minulla on sitä niin iso pullo ettei se meinaa koskaan loppua.
Kasvojen kosteutus.
* Nafha-päivävoide. Testailin Nafhaa keväällä, ja ohuen ohut kasvovoide jäi tuotteista suosikiksi ja vakituiseen käyttöön. Tykkään tästä vilpittömästi todella paljon. :) Täytyy sanoa, että oli aivan ihanaa ottaa tämä jälleen käyttöön loppukevään ei-niin-onnistuneen Exuviance-testikauden jälkeen. Testailin välissä Natura Sibericaakin, mutta Siberican voide on tähän verrattuna todella paksua. NS sai jäädä Ahvenanmaalle, Nafha on seurannut mukanani koko kesän. <3
* Lavera Cranberry & Argan Wrinkle Smoother. Tässä tuote, joka alunperin oli minusta vain "ihan kiva" (arvio kesältä 2014), mutta josta myöhemmin on muodostunut yksi kaikkien aikojen suosikkituotteitani. Tästä huomaa, kuinka lyhyehkö testiaika voi vaikuttaa tuotekokemuksiin. Joskus tuote paljastaa todellisen olemuksensa vasta kuukausien yhteiselon kuluessa.
Käytän Smootheria silmänympärysvoiteena, ja se on kenties paras luonnonkosmetiikan (tai minkä tahansa kosmetiikan) silmänympärysvoide jota olen käyttänyt. Koostumus on makuuni ihan täydellinen, ja vaikka en juonteidenhävitys-lupauksiin olekaan taipuvainen uskomaan, niin väittäisin että silmänympärykseni ovat oikeasti pysyneet sileämpinä tällä tuotteella. Lavera, älkää lopettako tätä tuotetta!
Vartalon kosteutus.
* Anne Lindin Appelsiini-Inkiväärivartaloemulsio MUJIn matkatuubissa.
* Weledan Skin Food jota käytän jalkavoiteena. Ei, pikkutuubi ei tosiaan ole kestänyt koko kesää, vaan aluksi käytin pois matkapurkin Exuviancen Heel Repair -voidetta.
Hiukset.
Suurin osa hiuskosmetiikastani kulkee erillisessä pussukassa, sillä ne on muotoilutuotehaasteen vuoksi ollut pakko ottaa mukaan täysikokoisina. Nämä kaksi ovat päätyneet ihonhoitotuotteiden seuraan.
* Korres Aloe & Provitamin B5 -hoitoaine. Näitä Korresin pikkupulloja tuli kahmittua mukaan aikamoinen läjä viime syksyn Ateenan hotellista. Olen kokeillut Korresilta vasta kahta hoitoainetta, ja kumpikin on ollut oikein hyvä. Hiusvärin mukana tullut Sunflower & Mountain Tea tosin oli vieläkin parempi ;) Korresin hiustuotekokemukset ovat olleet kaiken kaikkiaan pelkästään positiivisia.
* Kiehl's Amino Acid Shampoo. Tämä on unohtunut koko kesäksi. "Löysin" sen eilen purkaessani toilettilaukun kuvausta varten. :) No, en ole sitä tarvinnutkaan kun Lushin Daddy-O vain kummasti riittää ja riittää. Amino Acid -shampoo on mieto ja todella hoitava shampoo, alkuperäinen arvostelu täällä.
*
Ihon "loma" päättyy ensi viikolla, kun ryhdyn testaamaan kotimaista Ekopharma-sarjaa. Tutustuminen alkoi jo tällä viikolla hoitolakäynnin myötä. Siitä lisää piakkoin :)
Töpöiksi jäivät.
Kynnet siis.
Stoorini vieraissa käymisestä otettiin kynsisalongillani vastaan huvittuneisuuden ja järkytyksen sekaisin tuntein. Siinä vaiheessa kun kerroin "syrjähyppylaittajan" kieltäytyneen ovaaliin muotoon viilaamisesta, salongin tytöt repesivät. Sain kuulla, että Lahdessa mm. on paikka, jossa osataan tehdä vain ranskalaista manikyyria. Näitä siis löytyy.
Kuten arvelinkin, laittajani totesi, että on parempi odottaa kynsien kasvua jotta niihin saa muotit.
Ne geelattiin ja reunat huoliteltiin. Voi mitkä töpöt. Ehjinä säilyneisiin peukaloihin ja nimettömiin jätettiin pikkuisen pituutta, mutta olo on silti ihan "kalju". Puolessa vuodessa ehti hyvin taas tottua pitkiin kynsiin, se on niin minua. Enää en ole ihan Deinonychus, mutta kynnet ovat mitä olennaisin osa minun, heh, asusteitani. :)
Töpökynsillä IsaDoran Scuba Blue ja Natural Coden Blue Galaxy.
Tajusin, ettei minulla ole ollut varmaan koko vuonna sinisiä kynsiä. Vaikka pituus on mitä on, olen ollut koko päivän extrailoinen aina kynsiä katsoessani. Pelkästään söpönsinisen värin takia :) Kosmeettisia iloja yksinkertaisimmillaan. :)
Aijoo, opin kynsihuollossa uutta. Olen aina luullut, että kynsieni ruma muoto lyhyenä johtuu niiden lapiomaisuudesta. Nyt sain kuulla, että kynsipedin pituus määrittelee hyvin pitkälle kynnen muodon ja esteettisen vaikutelman. Minulla on kaikissa kynsissä nimettömiä lukuunottamatta lyhyt kynsipeti, siksi kynnet näyttävät leveiltä ja lapiomaisilta. Pidempi kynsipeti luo siromman vaikutelman.
Olen joskus miettinyt, miksi toisten kynnet näyttävät pidemmiltä vaikka kynnet eivät juuri yltäisi sormenpään yli. Nyt tiedän miksi - heillä on pitkä kynsipeti :)
Lily Lolon Laid Bare -luomiväripaletin piti alun perin ilmestyä vain viime joulun kausituotteena, mutta paletti koki niin suuren suosion että Lolo päätti jättää sen pysyvään valikoimaan. Viisas ratkaisu :)
Laid Bare sisältää tämän hetken nudepalettitrendin mukaisesti maanläheisiä, neutraaleita sävyjä. Paletissa on kahdeksan sävyä, joilla jokaisella on Lolon sivuilla annettu nimet (paletissa nimet eivät näy).
Sävyt ja niiden kuvaus Lolon sivujen mukaan:
Stark Naked - matta, nude pinkki-beige (taas tämä Lolon "matta", koostumus ei ole matta vaan siinä on selvää hohtoa. Se laatu mitä Lololla kutsutaan mataksi, on muilla merkeillä nimeltään "satiini").
Au Naturel - hohtava nudepinkki
Skinny Dip - hohtava, kultainen beige
Shy Away - hohtava, savuinen taupe (minä nimitän tätä toffeeksi :))
Lady Godiva - hohtava, runsas kulta
Birthday Suit - matta harmaanruskea (minä kutsun satiiniseksi kaakaonruskeaksi)
Exhibitionist - matta oliivinruskea (ei ole oikea matta tämäkään)
Exposed - semimatta, hiilenmusta (satiininen harmaanmusta)
.
Toteutin meikkimallilleni Mialle Laid Bare -paletilla klassisen meikin, joka korostaa hienovaraisesti ja luonnollisesti Mian piirteitä.
Olen saanut paletin ja muut tutorialissa käytetyt tuotteet Biodelly-verkkokaupalta.
Mian look luotiin seuraavilla Lily Lolon tuotteilla:
Silmät
Eye Primer
Laid Bare –luomiväripaletti
Chocolate Brown –rajauskynä
Eyebrow Duo
Kasvot
Mineraalimeikkipohja sävyssä Warm Peach
Poskipuna sävyssä Cherry Blossom
Huulet
Huulikiilto sävyssä Clear
Silmämeikissä käytettiin viittä sävyä Laid Bare –paletista. Paletin numerot viittaavat tutorialin vaiheisiin.
Silmämeikki viimeisteltiin maskaralla ja kulmien huolittelulla. Harjasin Mian kulmakarvat ojennukseen Lily Lolon Eyebrow Duon värittömällä kulmavahalla. Kulmakarvojen sävy on Mian luonnollinen.
Tein meikkipohjan Warm Peach -sävyllä ja pyöräytin poskille ruusuisen hehkun Cherry Blossom -poskipunalla. Ihastuttava Cherry Blossom on viimeisin suosikkipunani Lololta, näkyy omalla ihollani tässä postauksessa.
Huulilla vieno persikkabeigen sävyinen Clear-huulikiilto. Ei nimestään huolimatta täysin läpinäkyvä.
Valmista tuli. Laid Bare! :)
.
Biodellyn Tanjalla on jälleen tarjota Karkkipäivän lukijoille alennuskoodi verkkokauppaan: koodilla KARKKI10 saa 10% alennusta kaikista Biodelly-verkkokaupan tuotteista elokuun loppuun saakka.
Tuttuun tapaan en hyödy koodin käytöstä mitenkään. Etu on teille. :)
Vihdoin olen kokeillut elämäni ensimmäistä MACin ripsiväriä.
MACiä ei jostain syystä tunneta ripsiväreistään, vaikka merkin valikoimassa on niitä toistakymmentä kappaletta eri versioineen (maskaramarkkinoille vakiintuneet vedenkestävät ja supermustat versiot).
Studio Sculpt Superblack Lash.
Sain tämän maskaran MACiltä muistaakseni joskus viime keväänä, ja interwebbi tietää kertoa, että se on ilmestynyt MACin valikoimaan viime syksynä. (MACin pressilähetysten mukana ei mielenkiintoista kyllä tule koskaan minkäänlaista tiedotetta näytetuotteista, vaan tiedot on etsittävä itse netistä.) MACin sivun mukaan Upward Lash on viimeisin lisäys merkin maskaraperheeseen, joten olisiko Studio Sculpt Superblack sitten toisiksi uusin..?
Superblack. Ahh, kyllä. Näitä supermustia versioita, joita allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt. Minun ripsissäni ei ole havaitavissa eroa perusmustan ja tosimustan välillä - hädin tuskin edes ruskean ja mustan välillä. ;)
Studio Sculpt -maskaran "se juttu" on erikoinen, kuin kahteen hammasrivistöön jakautunut harja. Kunkin harjaksen päässä on vielä haara. En ole koskaan nähnyt tämän muotoista harjaa, ja se aiheutti välittömän uteliaisuuden. Kampamainen muoto antoi odottaa ainakin tehokasta erottelua. Nimi "sculpt" ei paljasta, onko maskaran tarkoitus tehdä ripsistä pidemmät, paksummat vai kenties kaartuvammat.
MACin sivuilla erikoismuotoillusta harjasta kerrotaan (vapaasti suomennettuna) näin:
"Jokaisessa harjaksessa on haarakärki, joka tarttuu ripsiin tuoden parempaa erottuvuutta, kaartuvuutta ja pituutta. Pieni harja saavuttaa täydellisesti jokaisen uloimman, sisimmän ja alimman ripsen, kermaisen, hiilenmustan koostumuksen hoitaessa ripsiä tekemättä niitä raskaiksi."
Studio Sculpt Superblack Lash -maskaran avainlupaukset ja Sannin kokemus niiden täyttymisestä:
* Ei paakuta (Jep, ei paakuta)
* Ei varise eikä sotke (Pitää paikkansa, mutta minulla mikään ripsari ei varise tai sotke)
* Kestää koko päivän (Kyllä)
* Erottelee (Ehdottomasti)
* Kaareuttaa (En huomannut)
* Pidentää (En huomaa vaikutusta, kuten en missään pituutta lupaavassa maskarassa)
* Muotoilee (Mitä tämä edes tarkoittaa...?)
* Sopii piilolinssien käyttäjille (En osaa ottaa kantaa)
* Hiilenmusta väri (Ihan tavallinen musta minun mielestäni)
Aluksi innostuin harjan erottelevuudesta kovasti. Harja todellakin kampaa ripset todella siisteiksi eikä jälki ole yhtään paakkuista. Mutta - tämä harvaripsinen kaipaa volyymia. Ripset jäävät Studio Sculptilla varsin ohuiksi. Volyymia ripsari ei lupaakaan, eli sinällään se toimii kuten lupaa.
Studio Sculpt menettää jonkin verran siisteyttään kun sitä alkaa kerrostaa. Seuraavat kerrokset levittyvät aavistuksen "nukkaisesti", eli ripsiin alkaa ilmestyä lievää pörröisyyttä ja havaittavissa on myös ripsien yhteen liimautumista. Ei kuitenkaan mitään varsinaista klimppiintymistä, mutta oma kokemukseni on, että Studio Sculpt tekee kauneinta jälkeä yhdellä kerroksella.
(Kerros = ripsiväriä vedetään ripsiin useampi harjanveto antamatta kuivua välillä.)
Kaiken kaikkiaan Studio Sculpt jäi sellaiseksi "ihan kiva" -ripsarikokemukseksi. Pidän kyllä kovasti erottelevista harjoista, ja harjan kokokin on oikein passeli minun silmäni koolle.
Maskaran hintaa en valitettavasti tiedä, koska MAC ei lähetä tuotteidensa mukana myöskään hintatietoja.
Millaisia kokemuksia teillä on MACin maskaroista?
Kotona jälleen. Kesä taisi jäädä Sveitsiin.
Tässä muutama asia joka tekee mieli jakaa juuri tänään.
Matkan kosmetiikkaostossaldo: 2 kpl.
Minun ei erityisemmin tehnyt mieli ostaa Sveitsissä kosmetiikkaa, mutta panin kyllä merkille paikallisia luonnonkosmetiikkamerkkejä ja kävin tuijottelemassa ja hypistelemässä niitä aina aika ajoin. :D Niin kuin friikit tekevät.
Sveitsiläisiä sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja ovat mm. Similasan (never-heard), Biokosma ja Suomessakin jonkin verran tunnettu Farfalla.
Suurin kiinnostukseni kohdistui kuitenkin jostain syystä ei-luonnonkosmetiikan puolelle Rausch-sarjaan. Rausch-brändi on minulle entuudestaan tuttu, mutta en muistanut myydäänkö sitä Suomessa (näemmä myydään).
Koko kolme viikkoa huomasin palaavani uudelleen ja uudelleen hipeltämään erityisesti juuri näitä kahta putelia, ja toiseksi viimeisenä päivänä päätin vihdoin ostaa ne. :) Munaöljyshampoo kuiville hiuksille ja avodakoshampoo värjätyille hiuksille.
Munaöljyshampoon saksankielinen nimi on kyllä söpöin; Ei-Öl. :) Minusta tuntui, että haluan ehdottomasti Ei-Öl-nimisen shampoon.
Viimeisenä reissupäivänä pesin hiukset Ei-Ölillä. En käyttänyt hoitoainetta, sillä shampoo tuntui sen verran hoitavalta. (Ja se muuten tuoksuu makealle munatotille...!) Ja arvatkaa mitä? Hiuksista lähti lähes kaikki tahma...!
Nyt voidaan siis miettiä koko reissun hiuksiani vaivanneen tahmaisuuden kannalta seuraavia selityksiä:
1. Lushin Daddy-O-shampoo ja/tai Korresin Aloe -hoitoaine eivät toimi Sveitsin vedessä.
2. Zürichin vesi poikkeaa muiden Sveitsin kohteideni vedestä ja tahma lähti kiitos Zürichin.
3. Rauschin Munaöljy-shampoossa on jotain erityistä joka sai tahman irtoamaan.
Todella erikoinen koko tämä tahmajuttu. Mutta senpä vain sanon että olin niiiin iloinen kun harjasin hiukset niiden kuivuttua ja tunsin että tahma oli poissa. Hiuksissa tuntuu enää aavistus normaalista poikkeavaa "pintaisuutta". Huh huojennusta!
*
Muuta matkaan ja kosmetiikkaan liittyen.
Tässä reissun ainoa meikkikuva ^_^ No, siinä on pelkät turkoosit kimaltavat rajaukset.
Reissumeikkini oli joka päivä Alverden pohjustus + L'orealin ripsari + Essencen Crystal Eyeliner yhdistettynä johonkin vedenkestävään kynään.
Tämän saa vapaasti tulkita mainoksena :D mutta tuo Yves Rocherin kirkkaansininen kynä on mun ihan suurin kesäsuosikki. Ollut jo kolme vuotta. Parhaan värinen sininen kynä jonka tiedän. Kun sen päälle laittaa rajauksen alkuun vedon Essencen kimalle-laineria saa ihan törkeän nätin liukuvärjätyn rajauksen. :)
Koin matkalla jotain minulle aivan uutta. Olen blogissakin kovasti mainostanut kuinka ripsarikaan ei koskaan leviä minulla, mutta tällä matkalla meikkini levisi kauttaaltaan joka ikinen päivä. Niin rajaus kuin ripsaritkin. Afterwalk-postauksen meikkikuva on vielä siistiä materiaalia verrattuna helteisimpien päivien tilanteeseen, joina meikki oli niin koomisen sotkuinen että se näytti ulkopuolisille varmaan tarkoituksella sotketulta.
Alverde-pohjustuksen puuterointi auttoi hitusen, mutta meikki oli silti viimeistään iltapäivällä sen näköinen kuin olisin tullut jostain vesiputoukselta. En tiedä oliko syy yksin Alverde-pohjustajan, vai alkaako ihossani ikääntymisen myötä muuttua jotain kemiallisesti niin, että meikki liukenee sen eritteisiin. Tällä reissulla todellakin sain kokea, miltä tuntuu niistä ihmisistä joilla meikit eivät millään meinaa pysyä.
Opetus? Älä jätä luotto-pohjustajaasi kotiin.
*
Lopuksi. Mun kädet tänään. Kynsihuolto tiistaina. Luuletteko että mun laittaja saa slaagin?
Vain peukalot ja nimettömät jäljellä.
Eihän näille tyngille voi mitään tehdä tällä hetkellä, ei niihin saa muottiakaan enkä tiedä haluanko tippejä (ne on jotenkin niin luonnottomat). On kai vain pätkäistävä loputkin ja odotettava että tulee sen verran pituutta että saa tehtyä muottipidennyksen.
Se oli sitten sellainen hätäapuhuolto se.
Arvatkaa mitä.
Mulla on taas tahmatukka.
Tällä kertaa siihen ei kuitenkaan liity saippua. Tilanne ei sentään vielä ole näin paha, mutta fakta on se, että hiukseni ovat koko Sveitsin reissun ajan olleet normaalishampoopesuista huolimatta samalla lailla tahmaiset kuin Kreikan saippuaoopperan aikana.
Ajattelin ensin että ongelma kenties liittyy Zermatin veteen, mutta ei. Sama homma Bernissä, eivätkä hiukset normalisoituneet vielä Locarnonkaan vedellä.
Missä on syyllinen?
Sveitsin vedessä?
Hiustuotteissani?
Veden & jonkun käyttämäni hiustuotteen yhdistelmässä?
Oletko se sinä, Goldwell Soft Color? Vai sinä, Uniquen suolasuihke...? Eikö sveitsiläinen vesi kykene huuhtomaan suolaa irti hiuksistani?
Vai olisiko sittenkin Daddy-O'lla tai Korresin Aloe-hoitoaineella huonot kemiat paikallisen vedenlaadun kanssa?
Aivan mystistä. Edellisillä Sveitsin reissuilla en muista tällaista kokeneeni.
Istuin kirjoittamaan muusta, mutta kun katsoin käsiäni, tartuin kameraan ja kirjoitin tämän.
Kynteni ovat hirveässä kunnossa.
Etusormien geelivahvistukset ovat irronneet kokonaan vieden kynnen mukanaan ja loppujenkin kynsien geeli on irronnut pinnasta niin, että on vain ajan kysymys, koska nekin katkeavat/on leikattava. Kävin huollossa vasta kaksi viikkoa sitten. Tekijöitä todellakin on moneen lähtöön, ja näiden kynsien kohdalla tekijän viilauskommenteista saattoi kenties jo päätellä jotain henkilön ammattitaidosta... Pinta oli myös sen näköinen että vakkarilaittajani olisi saattanut päästää pienen kirkaisun jäljen nähdessään.
Viitteeksi: vakkarilaittajani tekemä geelivahvistus pysyy moitteettomana viisikin viikkoa, ja pysyisi varmaan pidempäänkin mutta kasvuraja vaatii tietysti huollon.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa huonoista kynsiteknikoista, vaan ylipäänsä kauneustoimenpiteistä, jotka aiheuttavat riippuvuuden tekijäänsä. Kynnet, ripsenpidennykset, mahdollisesti hiustenpidennyksetkin. Ja ehkä joillekuille kampaaja yleisestikin, tai jopa kosmetologi, jos iho on tottunut saamaan tietyn, ihon kuntoa merkittävästi ylläpitävän hoidon tasaisin väliajoin. Ja onhan vielä valoimpulssikäsittelyt ihokarvoille... Ne jos mitkä ovat ehdottomasti säännölliseen ajankohtaan sidottuja.
Kynnet, ripset, kauniit hiukset ja kaunis iho. Sallin nämä turhamaisuudet jokaiselle naiselle. Mutta ne kun saattavat myös hankaloittaa elämää sisältämällään tekijäriippuvuudella. Kuten minunkin kynsitapaukseni osoittaa, aina ei vain voi luottaa korvaavaan hätäapuun. Toinen tekijä saattaa pahimmillaan jopa pilata huollettavan kohteen. Kun menen seuraavan kerran vakkarilleni, joudumme aloittamaan alusta ja kynteni täytyy muotittaa mikäli haluan niistä taas pitkät.
Kuulostaa hurjan triviaalilta asialta, mutta mikäli haluan säästyä esimerkiksi tämän hetken tilanteelta, jossa joudun käytännössä teippaamaan sormenpääni jotta pystyn pesemään hiukset (joka on pessyt hiuksiaan puoliksi irronneilla geelikynsillä tietää mitä tarkoitan), minun on suunniteltava huoltotoimenpiteet jo kauan ennen matkaa ja varmistuttava, että olen vakkarini paikkakunnalla juuri ennen lähtöä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, ja voihan vakkarilaittajakin olla lomalla tai sairaana. Sitten kärvistellään ja mietitään, että kaikkeen sitä asettaa itsensä vain jotta saa nätit kynnet/ripset/hiukset jne.
Tietyt kauneustoimenpiteet tekevät meidät riippuvaisiksi.
Kuka tunnustaa olevansa riippuvainen kauneusammattilaisestaan?
Minkä kauneustoimenpiteen tekijään teillä on riippuvuussuhde? Onko jakaa joitain "kauhutarinoita" tilanteista, joissa ei ole päässyt vakkarilleen ja hiukset/kynnet/ripset on hoitanut joku muu vähemmän mairittelevin seurauksin?