08.09.2016

Olen tullut hiuskotiin

Mä olen tullut hiuskotiin.

idviolettitukka_img_0032

Siltä musta tuntuu. Siis mullahan olisi aina kuulunut olla violetit hiukset, eikö niin? ^_^

Tasan viikko sitten repäisin ja kuoriuduin hiusnössöydestäni. Olen haaveillut violetista hiusväristä varmaan parikymppisestä saakka, kauan ennen tämän hetken sateenkaarihiustrendiä. Rakastan violettia väriä (ja My Little Ponien pastellista maailmaa), ei siis mitenkään yllättävää että sisimmässäni on pitkään kytenyt tällainen haave.

Ankea "emmää uskalla kun...kun - -" -asenne on kuitenkin estänyt haaveen toteuttamisen. Olen aina ollut arka suurten hiusmuutosten suhteen ja tosiaankin, rohkeinta mitä viimeisen 20 vuoden aikana olen hiuksilleni tehnyt on muuttaa vaalea sävy lämpimästä viileäksi. Wow.

violettitukka_img_0002

Viime viikon maanantaina ajatus oli yhtäkkiä päässäni. NYT mä teen tämän. Mitä muka voisi tapahtua? Vaikka operaatio epäonnistuisi, ainahan värin saa pois - ainakin jotenkuten. Ja hiukset ovat uusiutuva luonnonvara.

Tuumasta toimeen. Luotan kauneuden ammattilaisasioissa aina kosmetiikkablogikollegoihini, ja koska en yhtään tiedä mikä paikka Tampereella on erikoistunut shokki/pastellivärjäykseen, laitoin kauneusbloggaajien Facebook-ryhmään tiedustelun asiasta. (Sieltä olen saanut tähän mennessä parhaat ja nopeimmat vinkit niin kynsisalonkiin, karvasalonkiin ja mistä voi ostaa Fudgea :D)

Suunnilleen 10 minuuttia myöhemmin mulla oli kampaaja varattuna :) Kävi niin loistavasti, että shokkiväreihin erikoistunut kampaaja löytyi sieltä Facebook-ryhmästä ^_^

sini_img_9942

Mun hiukset värjäsi ihana Sini. Sini on viittä vaille valmis parturi-kampaaja ja meikkaaja-maskeeraaja ja The Queen Of Glitter -blogin pitäjä. Blogista löytyy huikean makeita hius- ja meikkijuttuja ja onpa seos maustettu ruokaresepteilläkin :)

Kuten Sinin kuontalosta voi päätellä, nainen on aika lailla hurahtanut räiskyviin hiusväreihin. Tällä hetkellä Sini on "off-kaudella" eli antaa viimeisimmän hiusvärinsä haalistua jotta voi taas tempaista päälle jotain ihan uutta. Seuraava projekti on kuulema shokkiviolettia ja liukuväriä. Tämä kampaaja ymmärtää selvästi violetin päälle... :) Sanni approves :)

violettitukka_ennen_jalkeen

Ennen ja jälkeen.

Toiveena oli ehta mylittleponymainen pastelliliila, enemmän sinertävä kuin punertava.

lemondrop

Suunnilleen sen sävyinen kuin Lemon Dropilla :) (Kuva: Ponyology.com)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja siinä onnistuttiin :) Vaan ei ihan helpolla.

Siitä stooria tänään :)

.

violettitukka_img_4873_2

Hiukset värjättiin sekoituksella Manic Panicin ja Arctic Foxin värejä.

Hiukset0916_IMG_9966

Sini sekoitteli monet eri cocktailit ennenkuin sopiva seos löytyi. :)

Operaatio aloitettiin vaalentamalla mun tyvikasvu. Sitten tehtiin pari koeraitaa joista valitsin mieleisen sävyn. Näihin koeraitoihin väri tarttui oikein hyvin.

violettitukka_img_9949_2

Valittu vaalea pastelliliila levitettiin hiuksiin, se näytti tältä.

Kun se huuhdottin pois, väri oli tarttunut niin huonosti että Sini totesi ettei koskaan ole vielä kohdannut asiakasta jonka hiukset hylkisivät suoraväriä näin pahasti. Kaikkein oudointa hänen mukaansa oli se, ettei sävy ollut tarttunut käytännössä lainkaan juuri vaalennettuun tyveen, jonne suoraväri (tai mikä tahansa väri) yleensä imaisee voimakkaimmin. Koeraitojen perusteella olisi odottanut aivan erilaista tulosta.

violettitukka_img_9957

Tältä hiukset näyttivät ensimmäisen värikäsittelyn jälkeen. Harmaanvaaleanvioletti.

violettitukka_img_9964

Sitten ei muuta kuin uutta käsittelyä perään. Tällä kertaa Sini sekoitti tuplasti voimakkaamman väriseoksen. Ai että olikin makean näköinen..! Vähän tummempi ja "shokkivärisempi" kuin se Lemon Drop -liila mitä olin hakemassa, mutta ei yhtään huonompi, itse asiassa sairaan makea..!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt väri tarttui paremmin, ja huuhtelun jälkeen tuloksena oli aika lailla se sävy mikä oli kiikarissakin. Tyveen väri ei tosin vieläkään ollut tarttunut kunnolla, mutta se ei onnistunut laimentamaan onneani. Yhteensä operaatioon kului kuusi tuntia (mukaanlukien hiusten föönaus ja kahden kosmetiikkafriikin höpöttely...;))

Iiik!! Olin niin fiiliksissä!

Olin koko viikon jännännyt että jänistäisin ja peruisin ajan, mutta kun peilistä katsoi uusi pää, olo oli vain superonnellinen ja iloinen! Mulla on ponihiukset! Viimein...! <3

violettitukka_img_0030

Kiitos Sini <3

violettitukka_img_0397

Sain "hiustohtorilta" reseptimääräyksen suoraväriin jolla ylläpidän liilaa tukkaa kotona. Ostin tarkoitukseen Herman's Amazing Direct Hair Colorin sävyssä Vicky. Väriä sekoitetaan hoitoaineeseen joka pesun yhteydessä.

violettitukka

Onnellinen tempaisija :)

Sini varoitteli, että suoravärien maailmaan ja pastelli/shokkivärjäilyyn ja herkästi koukkuun. Saa nähdä miten mun käy...^_^ Stay tuned :D

*

P.S. En ollut kertonut värjäysoperaatiosta Mr. Karkkipäivälle (tai muillekaan läheisille) ja olin suunnitellut yllättäväni miehen illallisella hänen tullessaan töistä. Värjäyssession venyessä jouduin keksimään jonkun verukkeen miksi en ehtinyt kotiin illallisaikaan, ja laitoin viestiin arvoituksellisesti "Mulla on tässä yksi projekti kesken joka vähän venähti, näet sitten kun tulen".

Kun sitten saavuin kotiin violettina, miehen reaktio oli yllättävän kesy. (Olin odottanut jotain "minkä ihmeen pissistukan sä oot mennyt hankkimaan" -tyylistä vastaanottoa...)

"Häää.... Mä luulin että sä olit ottamassa tatuointia...!" oli kommentti. "Mutta on nuo hiuksetkin ihan siistit!"

:)

Sisko taisi järkyttyä enemmän nähdessään uuden Facebook-profiilikuvani ;)

86 kommenttia
07.09.2016

Esse - probioottista ihonhoitoa

Enpäs ole pitkään aikaan ollut näin innostunut jostain tuotesarjasta! Ei hyvänen aika miten kiinnostava ja uudenlainen näkökulma ihonhoitoon.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä juttua jo kohta viikon, mutta uppoudun joka yrityksellä lukemaan netistä lisätietoa ^_^ Lisäksi jutusta on ollut vaikea saada tarpeeksi tiivistä kun tekisi mieli kirjoitella tekstiä Helsingistä Ivaloon saakka, mutta tiedän että useimpien lukijoiden jaksaminen loppuu jo Lahden tienoilla jos matka on liian pitkä :D

EsseOrganic

Kuvat (muut kuin omat tuotekuvani): Esse

Esse - uraauurtavaa, innovatiivista luonnonkosmetiikkaa Etelä-Afrikasta. Tuo maakin vielä - on virkistävää saada käsiinsä niinkin eksoottista kosmetiikkaa kuin afrikkalaista, kun meillä täällä Suomessa dominoivat eurooppalaiset luonnonkosmetiikkamerkit.

Esse on valmistanut luomukosmetiikkaa vuodesta 2002, mutta viime vuonna sarja koki täyden uudistumisen Biome+ teknologian myötä. Tähän teknologiaan liittyvät tiedejutut ovat juuri sitä valtavan kiinnostavaa aluetta josta tekisi mieli jaaritella vaikka kuinka, mutta yritän pitää homman kuitenkin lukuystävällisenä että pysytte hereillä :)

Esse_1

 

Biome+ teknologia pohjautuu monivuotisen, kansainvälisen The Human Microbiome Project –tutkimustyön tuloksille. (Tutkimus ei liittynyt ihonhoitoon vaan yleisesti ihmisen terveyteen.) Projektin tuloksena selvisi, että kehossamme elää 10 mikrobia jokaista ihmissolua kohti. Tuhannet mikrobilajit työskentelevät yhdessä luoden monimutkaisen kemian joka pitää meidät terveenä, ja tämä toteutuu erityisen konkreettisesti suolistossa ja iholla.

Tutkimuksen tulokset muuttivat käsitystä ihosta ja mikä vaikuttaa sen hyvinvointiin: iho ymmärretään nyt ekosysteeminä joka on terveimmillään silloin, kun sen mikrobipopulaatio on vahva ja monimuotoinen. Toisin sanoen monet ihon epätasapainotiloista liittyvät ihon mikrobiomin häiriöihin, ja tasapainottamalla mikrobikantaa ihon kuntoon voidaan vaikuttaa myönteisesti.

Essen Biome+ teknologia edistää ihon monimuotoista ja vakaata mikrobiomia tehostamalla probioottipopulaatioiden määrää iholla. Probiootit ovat hyvisbakteereja jotka monet yhdistävät suoliston hyvinvointiin, mutta ne parantavat yhtä lailla myös ihon mikrobikoostumusta. Esse toi probiootit ensimmäisenä ulkoisesti käytettäviin kosmetiikkavalmisteisiin.

Edit. Eipäs tuonutkaan. :p Tietooni saatettiin eilen, että ranskalainen Lierac käytti probiootteja puhdistustuotteissaan jo vuonna 2012. Väärinymmärrys Essen kohdalla on omani, tulkitsin lukemaani vähän turhan vapaasti :D Esse voi ottaa kunnian maailman ensimmäisen eläviä probiootteja sisältävän seerumin lanseerauksesta, mutta muutoin probioottiteknologia oli jo ollut käytössä ihonhoitotuotteissa muilla merkeillä.

Esse_Ecocert_AfricaPhytotrade

Esse pyrkii prebioottien ja probioottien avulla luomaan iholle ympäristön, joka suosii hyödyllisten mikrobien kasvua. Prebiootit ovat ikään kuin probioottien apureita ja toimivat ravintona iholle suotuisille mikrobeille.

Kaikki tämä kuulostaa minusta aivan valtavan kiinnostavalle ja on ainakin minulle ihan uusi näkökulma ihonhoitoon. Ja tuorehan se on koko kauneusalallakin, ei probiooteista puhuttu vielä viisi vuotta sitten. Nyt ilmiö on pioneerien vanavedessä saavuttamassa muitakin alan toimijoita, esimerkiksi kotimainen EkoPharma on lisännyt prebiootteja juuri päivitettyyn tuotelinjaansa.

Pähkinänkuoressa: mitä hyvää probiootit saavat aikaan iholla? Kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • Parantavat ihon kosteustasapainoa vahvistamalla ihon suojabarriääriä
  • Vähentävät ihon herkkyysreaktioita --> punoitus, kutina, ekseema
  • Hidastavat ikääntymisen merkkejä lisäämällä hyödyllisten mikrobien määrää --> taistelevat patogeenejä ja muita ikääntymisen merkkejä kiihdyttäviä mikrobeja vastaan

Esse_Vegan_PETA

Essen tuotteet ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia

Siihen, miten hyvin kosmetiikkaan lisätyt probiootit sitten oikeasti toimivat iholla, en osaa ottaa kantaa, koska kannan muodostus vaatisi paritkin juttutuokiot puolueettomien kemistien, ihotautilääkärien ja probioottista ihonhoitoa pidempään käyttäneiden kanssa.

Totean vain, että kaikki tämä kuulostaa todella kiinnostavalta ja herättää allekirjoittaneessa myönteisen ”miksipä ei?” –fiiliksen. Kun kukaan ei kiistä tasapainoisen mikrobipopulaation merkitystä suoliston hyvinvoinnille, miksipä sillä ei voisi olla yhtä merkittävä rooli myös ihon hyvinvoinnin ylläpidossa?

Esse_TrevorSteyn

Harmittaa vietävästi kun en pääse paikalle kun Essen perustaja, kemisti Trevor Steyn (kuvassa) saapuu perjantaina Suomeen kertomaan probioottisesta ihonhoidosta. Varmaan mielenkiintoisin tilaisuus koko vuonna ja mä joudun skippaamaan... No, kaikkeen ei voi revetä.

Saatte sitten lukea muista blogeista mitä Trevor Steynillä oli sanottavaa. :)  (Ja tulee varmasti luettua ahmien itsekin..!)

Lisätietoa probiooteista, The Human Microbiome-projektista ja Essen ihonhoitofilosofiasta voi lukea Essen erinomaisen informatiivisilta ja hyvin koostetuilta sivuilta. Sivut ovat suomenkieliset.

Esse_tuotelinjat

Essen valikoima koostuu kolmesta linjasta.

Esse Organic on merkin alkuperäinen runkosarja joka on tänä vuonna päivitetty sisältämään myös Biome+ -teknologian tuotteita. Laaja valikoima koostuu useista puhdistusaineista (neljällä eri koostumuksella), kasvovesistä, kosteusvoiteista, naamioista, kuorintatuotteista, erityishoitotuotteista ja vartalotuotteista.

Esse Sensitive on neljän tuotteen täsmälinja herkästi reagoivalle iholle sisältäen puhdistusemulsion, seerumin ja kaksi kosteusvoidetta.

Esse Plus on uusin lisäys perheeseen ja on talon premium-linja, sisältäen kolme seerumia, kaksi kosteusvoidetta ja silmänympärysvoiteen.

Esse_IMG_9857_2

Sain maahantuojalta kokeiltavaksi koko Sensitive-linjan.

Sensitive-linja pyrkii minimoimaan allergisten reaktioiden mahdollisuuden käyttämällä erityisen hellävaraisia raaka-aineita. Ainesosat on pidetty minimissä ja säilöntäaineet valittu miedommasta päästä. Probiootit auttavat vahvistamaan ja palauttamaan ihon suojabarriääriä mikä vähentää ihon herkkyysreaktioita. Tuotteissa on mieto tuoksu.

Jos olisin päässyt tapaamaan sarjan luojaa, olisin kysynyt miksi tuotteista ei tehty täysin hajusteettomia, se kuitenkin vähentää entisestään allergisten reaktioiden mahdollisuutta. Tuoksuainesosien pitoisuus on alle 0,03% eli todella vähän, mutta aina on sekin kuluttajaryhmä joka ei siedä tuotakaan määrää ja valitsee puhtaasti täysin hajusteettomat tuotteet.

Esse_IMG_9868_2

Sensitive Cleanser 52,70€ / 200 ml

Koostumukseltaan emulsiomainen mutta ei tunnultaan maitomainen perinteisellä tavalla. Maitomainen putsari ei vaahtoa eikä Essen Sensitive-putsarikaan sitä tee kun sen levittää sormin. Tuote neuvotaan sekoittamaan ensin kämmenellä lämpimään veteen ja hieromaan sitten kasvoille, tosin kasvojen huuhtelu lämpimällä vedellä ennen puhdistusta ajaa saman asian.

Emulsio tuntuu iholla erittäin miellyttävältä, ja vaikka se ei vaahtoa, koostumuksesta tuntee heti että se voisi vaahdota. Kurkkaus inciin vahvistaakin tämän, sieltä löytyy vaahtoa muodostava, puhdistava ainesosa decyl glucoside. Putsari on ilmeisesti haluttuu formuloida niin, ettei se dekyyliglukosidista huolimatta vaahtoa.

Emulsio huuhtoutuu iholta vaivatta jättämättä rasvaista tai muutenkaan pinnoitettua tuntua, ei liioin nitisevää pintaa. Todella hellivän tuntuinen tapaus. Pidän kovasti tuoksusta.

Vinkki meille vaahdosta tykkääville: vaahdotusverkko.

Esse_IMG_0078_2

Kun tuotteessa on vaahtoa muodostavaa ainetta, se saadaan aktivoitua tällaisella yksinkertaisella keksinnöllä kuin foaming net = vaahdotusverkko. Nämä ovat suosittuja etenkin Aasiassa. Ja monille teistä varmasti jo tuttu juttu. Olen ostanut omani MUJIlta.

Ja jo vain vaahtoutuu Essen Sensitive Cleanserkin kun sitä hieroo verkkoon :)

Verkko saa miedoimmatkin, laiskasti vaahtoavat putsarit vaahtoamaan moninkertaisesti. Jo valmiiksi kunnolla vaahtoavat putsarit vaahdottuvat sitten ihan hervottomaksi massaksi verkon kautta käytettynä :)

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract*, Glycerin, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Decyl Glucoside, Cetearyl Alcohol, Sclerocarya Birrea (Marula) Seed Oil, Glyceryl Stearate, Cetyl Alcohol, Xanthan Gum, Sodium Phytate, Lactic Acid, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Lactobacillus, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Citric Acid, Glyceryl Caprylate, Sodium Anisate, Vanillin, Hexenol, Gamma Decalactone

Esse_IMG_9866_2

Sensitive Serum 77,20€ / 15 ml

Sensitive-linjan seerumi on toinen Essen kahdesta tuotteesta joihin on lisätty kaikkein korkein pitoisuus tehokkaimmassa muodossaan olevia probiootteja eli eläviä Lactobacillus-probiootteja, niitä on yli miljardi per 1 ml. Toinen eläviä probiootteja sisältävä tuote on Plus-linjan Probiotic Serum.

Seerumi on vedetön ja öljy- ja rasvapohjainen jotta probiootit saadaan stabiloitua. Päälle levitettävän kosteusvoiteen vesi aktivoi probiootit ja Esse suosittaakin että seerumia käytettäisiin aina yhdessä voiteen kanssa.

Essen Sensitive on kyllä jännimmän tuntuinen seerumi mitä olen kokeillut. Sen täyteläinen koostumus tuo mieleen kynsinauhabalsamin :) Jojoba- ja seesaminsiemenöljyihin ja sheavoihin perustuva koostumus tuntuu tosi tuhdilta ainakin nyt kesäiholla, ja ihon pinta jää rasvaiseksi. Seesamisesta tuoksusta tulee mieleen halva :)

Seerumia suositellaan käytettävän aamuin illoin mutta ei meikin alla, mikä tarkoittaa sitä, että Essellä on ilmeisesti ajateltu käyttäjän olevan meikittä seerumin käyttökuurin ajan.

Seerumi sopii kaikille ihotyypeille ja on tarkoitettu erityisesti reaktiiviselle, stressaantuneelle iholle. Valmistajan kuvauksen mukaan: "Tuotteen sisältämät elävät mikrobit aktivoituvat ihon pinnan kosteudesta. Aktivoiduttuaan ne miehittävät ihon korjaten epätasapainotilaa ja vahvistaen suojabarriäärin toimintaa, tavoitteena lisätä ihon probioottisia mikrobistoja sellaiselle tasolle, ettei tunkeutujille jää tilaa. Tämä ehkäisee ihon immuunisysteemin yliaktivoitumista vähentäen punoitusta ja ärsytystä."

Esse_IMG_9863_2

Essen tuotteet henkivät pakkauksista lähtien selektiivisyyttä ja arvokkuutta, tämä ei ole "markettisarja". Tuotteet on pakattu tuplapakkauksiin; ulkopakkauksen sisältä nostetaan esiin vielä toinen suojapakkaus. Kenties epäekologista jostain näkökulmasta, mutta kartonkiset pakkaukset kuitenkin maatuvat.

Paras testihenkilö tälle tuotteelle olisi tietysti ärtyneen, stressaantuneen ihon omaava henkilö, ja minun arvioni jää vain tuotteen koostumuksen ja kosmeettisten ominaisuuksien kuvailuksi. Voi että kun olisi armeija erilaisilla ihotyypeillä ja -ongelmilla varustettuja koehenkilöitä käytettävissä joilta voisi tarpeen vaatiessa tilata ihotyypin mukaisen, täsmällisemmän arvion ^_^ Ehkä mä vielä joku päivä kerään lukijoiden joukosta sellaisen ryhmän :)

Inci: Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil*, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter*, Hydrogenated Vegetable Oil, Isoamyl Laurate, Lactobacillus, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Ascorbyl Palmitate, Vanillin, Gamma Decalactone.

Esse_IMG_9871_2

Hydro Moisturiser 60,70€ / 50 ml

Sensitive-linjassa on kaksi päivävoidetta, joista Hydro on kevyempi ja tarkoitettu normaalista rasvoittuvalle iholle.

Vaikka kirjoitin 'kevyempi', on Hydro Moisturiser kuitenkin aika täyteläistä ja paksua. Koostumus tuntuu ylelliseltä ja on linjassa sarjan selektiivisen imagon kanssa. Rakastan koostumusten vertailua ja kaikkien kolmen viimeksi testaamani sarjan koostumukset ovat olleet todella erilaisia, vaikka ovat luonnonkosmetiikkaa. Essen hienostuneet koostumukset ja tuoksut ovat aika lailla toista ääripäätä jos vertaa vaikka elokuussa testaamaani Cîmeen. Tsekkiläinen Havlik Apoteka taas edustaa perinteistä weleda-tyyppistä formulointia.

Essen Hydro-voide jättää iholleni tuotetunnun vaikka levittäisin sitä kuinka ohuelti. Tämä ei ole niitä ihoon hulahtavia fluidimaisia (terkut Mintsille ;D) koostumuksia. Tuotetuntu ei toisaalta ole ikävän tahmea eikä iho jää kiiltämään, tuntemusta voisi kuvailla suojaavaksi. Tuoksusta tulee mieleen vaniljavanukas - mutta tuoksu on tosiaankin hyvin, hyvin mieto. Sellainen barely there.

idEsse_IMG_9873_2

Sensitive-linjassa ei ole erikseen silmänympärysvoidetta ja olen käyttänyt silmänympäryksillä tätä Hydro-voidetta. Toimii erinomaisesti, itse asiassa tulen varmasti käyttämään voidetta jatkossa sy-voiteena sillä silmänympäryksille kaipaan juuri tämän kaltaisia, täyteläisempiä koostumuksia. <3 Ihana voide!

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Squalane, Glyceryl Stearate Citrate, Glyceryl Stearate, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Sodium Stearoyl Lactylate, Inulin, Alpha-Glucan Oligosaccharide, Lactobacillus, Dehydroxanthan Gum, Bisabolol, Sodium Phytate, Glyceryl Caprylate, Sodium Hyaluronate, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Sodium Anisate, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Citric Acid, Lactic Acid, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Vanillin, Gamma Decalactone.

Esse_IMG_9876_2

Nourish Moisturiser 66,50€ / 50 ml

Rauhoittava, erittäin täyteläinen voide kuivalle iholle. Minun iholleni tämä on selvästi liian tuhtia, mutta talven kylmimpänä, ihoa stressaavimpana aikana voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä yövoiteena.

.

Kaikki Essen tuotteet ovat vailla kuivattavaa alkoholia. Niitä myydään ainoastaan hoitoloissa ja maahantuojan verkkokaupassa, jälleenmyyjälistaus löytyy Essen sivuilta täältä.

Suositus on, ettei käytössä olisi muiden sarjojen ihonhoitotuotteita samaan aikaan Essen kanssa, sillä ne heikentävät Esse-hoito-ohjelman probioottista vaikutusta.

*

Onko joukossamme muita Esseen jo tutustuneita? Kokemuksia?

Miltä probioottinen näkökulma ihonhoitoon ylipäänsä teistä kuulostaa? Vakuuttaako?

66 kommenttia
04.09.2016

Hoitoainekokeiluja

Kimppu hiustenhoitoainekokemuksia viimeiseltä puolelta vuodelta . :)

Jutun tuotteista olen saanut Yves Rocherin ja Phyton hoitoaineet blogin kautta.

    YR_Couleur_hoitis

Yves Rocher Couleur Conditioner 7,90€ / 150 ml

(...mutta käytännössä myynnissä koko ajan tarjoushintaan niinkuin YR:llä on tapana, nytkin 3,90€...)

Yves Rocherin hoitoaineet kuuluvat suursuosikkeihini ja aina jonkun kysyessä, ”Mikä olisi sellainen oikein hyvän hinta-laatu-suhteen omaava, luonnollinen hoitoaine”, vastaan kuin apteekin hyllyltä, ”Yves Rocherin vihreisiin tuubeihin pakatut”. (Ärsyttävästi, YR ei ole nimennyt hiustuotelinjojaan selkeillä sarjanimillä joten viittaan näihin suosikkeihini aina pakkausten värillä, ne tunnistaa vihreästä sävystä.)

Näissä hoitoaineissa on ihana, kermainen koostumus ja erinomainen selvitys- ja pehmennyskyky, eikä niissä ole lainkaan silikoneja. Luonnollisuusprosentti on lähes 100%.

YvesRocher_hoitikset

”Vihreään linjaan” kuuluu Suomen valikoimassa kolme hoitoainetta, joista värjätyille hiuksille tarkoitettu oli minulta pitkään testaamatta. Nyt kun tuubi on melkein tyhjä voin lyhyesti todeta, että tämä Couleur-hoitis oli yhtä hyvä kuin kaverinsakin. Kaikki kolme, Reparation, Nutrition ja Couleur tuntuvat kermaisilta ja erittäin pehmentäviltä ja ero (ainakin minun hiuksissani) on todella pieni, mutta jos ne laittaisi hoitavuusjärjestykseen niin Reparation on hoitavin ja Couleur kevyin. Käytännössä Couleur’kin tuntuu superhoitavalta verrattuna moniin normaalien hiusten perushoitiksiin.

Toivottavasti YR ei koskaan lopeta näiden valmistusta, ihan mielettömän hyviä hoitiksia. Jos mun pitäisi käyttää vain yhtä hoitoainetta koko loppuikä niin luulen että se olisi yksi näistä, tai sitten joku Aubreyn.

Jos sertifioidun luonnonkosmetiikan hoitikset tuntuvat alihoitavilta mutta et halua käyttää synteettisiä hoitiksiakaan, YR:n vihreät tuubit ovat erinomainen valinta. Niissä hoitotehoista vastaa kasvipohjaisten kvattien ja kasviöljyjen sekoitus. (Sertifiointitahot eivät valmistusteknisistä syistä hyväksy kvatteja vaikka ne olisivat luonnollista alkuperää, ainesosia on modifioitu niin etteivät ne vastaa useimpien sertifiointijärjestöjen kriteerejä. Tosin eilen juuri kuulin Mádaran Lotelta että uusi Cosmos-standardi hyväksyy, ja täten Mádarankin hoitoaineet tulevat vihdoin ensi vuonna sertifioinnin alle).

Lush_Conditioner_IMG_9883

LUSH The Plumps Solid Conditioner 9,95€ / 55 g

Vihdoin tuli testattua myös kiinteä hoitoaine. Lush on tunnettu kiinteistä versioistaan perinteisesti vettä sisältävistä tuotteista, ja merkiltä löytyy niin kiinteitä shampoita, seerumeita kuin aurinkovoiteitakin.

The Plumps on tarkoitettu erityisesti hennoille hiuksille ja se lupaa tuoda tuuheutta ja tekstuuria sisältämänsä merisuolan kautta. Ristiriitainen ajatus hoitoaineessa, kun suolan tuoma karheus tietysti osaltaan kumoaa hoitavien ainesosien vaikutusta. Toisaalta, en huomannut Plumpsin mitenkään karhentavankaan hiuksia, minusta se tuntui hoitoteholtaan aika keskinkertaiselta. Hiukset jäävät ihan mukavan sileiksi mutta eivät erityisen pehmeiksi. Ehkäpä siinä juuri näkyy suolan vaikutus..? Hoitavat ainesosat ovat samoja mitä nestemäisissäkin hoitoaineissa käytetään eli synteettisiä kalvonmuodostajia ja kvatteja.

Inci: Cetearyl alcohol & sodium lauryl sulfate, polyvinelpyrrolidone, hieno merisuola, guar-kumi (Guar hydroxypropyltrimonium chloride), sitruunahappo, hunaja (mel), Polyquaternium-88, Stearyldimoniumhydroxypropyl laurylglucosides chloride, polyacrylate 21 (ja) acrylates / dimethylaminoethyl methacrylate copolymer, hajuste (parfum), kiinansypressi absolute (Cupressus funebris), alpha-iso-methyl ionone, *coumarin, *limonene, Cl 17200, Cl 45410, Cl 45380

Kiinteää hoitoainetta neuvottiin Lushin liikkeessä käyttämään kostuttamalla se lämpimässä vedessä ja hieromalla suoraan hiuksiin. Britti-Lushin sivuilla neuvotaan hieromaan palaa ensin käsissä ja levittämällä hoitis käsien kautta. Itse koin hoitista irtoavan enemmän jos sitä hieroo suoraan tukkaan.

Lush_Conditioner_IMG_9883_2

Kiinteän hoitoaineen etuina voidaan pitää sen ympäristöystävällisyyttä (ei pakkausjätettä) ja matkailuystävällisyyttä ainakin käsimatkatavaralla matkustaville, koska se ei vie tilaa nesteistä. Toisaalta jäin miettimään miten hyvin akrylaattiyhdisteet, joita The Plumps'kin sisältää, maatuvat luontoon... eli millainen on lopulta muovi- tai muita maatumattomia yhdisteitä sisältävien tuotteiden ympäristöystävällisyys...

Käyttömukavuudeltaan en kokenut kiinteää hoitista erityisen hyvänä. Liukas pala lipsuu käsissä ja luiskahtaa helposti otteesta kun sitä hieroo hiuksiin. Ainakin tällä mämmikouralla. Matkailullisesti koostumuksella kuitenkin on etunsa.

Plussaa Plumpsin aivan ihanasta tuoksusta jossa on runsaasti mausteista santelipuuta ja pohjalla aavistus makeaa marjaisuutta. Vaikka tuoksu on voimakas, se ei ole Lushin pahimmasta hajupommipäästä. Eräs toinenkin kesällä hankkimani Lush on hurmannut minut tuoksullaan, jopa niin että kyseinen tuote on pääsemässä silkan tuoksunsa perusteella vuoden parhaiden listalle :)

Phytojoba_Mask_IMG_9607_2

 

PHYTO Phytojoba Mask 31,90€ / 200 ml

Olen saanut kokeiltavaksi aimo läjän ranskalaisen pitkän linjan hiustuotemerkin Phyton hiustuotteita, ja ensimmäiselle testikierrokselle pääsi Volume-shampoon ohella (josta lisää tuuheuttavien shampoiden vertailussa) kuivien hiusten Phytojoba-naamio.

Naamion koostumus on samettisen kermainen ja vieno sitruksinen tuoksu on hienostunut. Naamio tuntuu hiuksiin levittäessä todella liukkaalta ja välittömästi selvittävältä. Tuoksu, koostumus ja silkkinen liukkaus luovat ylellisen tuntuista elämystä, tuote tuntuu arvokkaalta. Paksua koostumustakin on hyvin monenlaista ja kermaisuuden tasot vaihtelevat, me koostumusfiilistelijät tiedetään tämä ;) Phytojoba-naamion kermaisuus on sieltä hienostuneemmasta päästä. :)

Voisin periaatteessa pisteyttää tuotteita aina kahdella osa-alueella; koostumuksen perusteella ja toiminnan perusteella. Joku ihan liru hoitis voi joskus yllättää ja jättää hiukset häkellyttävän silkkisiksi, kun taas ihanan täyteläinen voidenaamio ei aina onnistukaan silottamaan hiuksia kympin arvoisesti.

Phytojoba jää suoritus-akselilla himpun verran täydellisen alle. Hiukset jäävät kyllä kiitettävän selviksi ja hoidetun tuntuisiksi, mutta huuhdellessa tunne ei ole ihan niin silkkinen kuin levitystuntuman perusteella odottaisi.  Pehmennystehoista vastaavat kvatit ja jojobaöljy, naamio on silikoniton. Peruskoulun arvosana-asteikolla Phytojoba olisi 9+. Koostumus 10+!

MariaNila_PearlSilver_IMG_0058_2

MARIA NILA Pearl Silver Colour Refresh Conditioner 24,70€ / 300 ml

Ostin tämän beibin testiin ihan Virven hehkutusten takia. Hankin sen ennen Fudgen shampoota, ja täytyy sanoa että Fudgen jälkeen tarve millekään muulle hopea-tuotteelle poistui totaalisesti! Eli Fudge käytännössä haalisti kiinnostuksen testailla mitään muita viileän sävyn ylläpitäjiä. Paitsi nyt sitten tilanteen muututtua pari päivää sitten. ^_^ Liilaa tukanväriä (tai shokki/pastellivärejä ylipäänsä) ylläpidetään ennen kaikkea värillisillä hoitoaineilla, shampoo vain komppaa mutta ei yksinään pysty pitämään väriä hyvänä.

Viileän blondin ylläpidossa Pearl Silver ei minun käytössäni osoittanut kovinkaan mainittavia tehoja. En siis saanut samanlaisia tuloksia kuin Virve. Hoitis tuntuu käytännössä hyvältä, liukkaalta perushoitoaineelta joka selvittää ja silottaa kiitettävästi mutta vailla suurempia ”Ooooh”-elämyksiä. (No, eiväthän kaikki sellaisia hoitikselta haekaan ;D.) Toki Nilan hoitis sisältämänsä sinisen pigmentin kautta ylläpitää viileää sävyä paremmin kuin pigmentitön hoitoaine, mutta sellaista silminhavaittavaa todella voimakasta kirkastusefektiä Fudge-shampoon tyyliin Nila ei tuonut hiuksiini.

Nyt alan sekoitella siihen liilaa suoraväriä niin saan tämänhetkiseen tarpeeseen sopivan cocktailin.

Mutta onneksi violetin hiussävyn ylläpito ei torpedoi erilaisten hiustuotteiden testausta - kunhan vain sekoittaa liilaa suoraväriä testattavaan hoitikseen niin sävy pysyy yllä :)

.

P.S. Törmäsin heti uuden hiussävyn tuomaan konkreettiseen ongelmaan: en voi pestä hiuksia täällä reissussa koska en tuonut omaa pyyhettä mukana ja suoravärjätyt hiukset jättäisivät hotellin valkoiset pyyhkeet aika kivan värisiksi... ^_^ No, onneksi reissu on vain pari päivää ja kyllä näillä kestää pesemättä kotiin saakka.

29 kommenttia
01.09.2016

Pony hair

Hiusnörtti uskalsi!

Hiukset0916_IMG_9981

Hiukset0916_IMG_9976

Hiukset0916_IMG_9966

Minulla ei tänäänkään ollut aikaa blogille ja olisin halunnut tehdä näistä hiuksista paremman postauksen paremmilla kuvilla. Mutta kun en tiedä ehdinkö huomennakaan blogata koska olen lähdössä Riikaan (lukijamatka <3) ja itseni tuntien säädän vain kaikkea mahdollista viime hetken juttua koko aamupäivän ennen junaan lähtöä, niin heitän ulos tällaiset pikaterveiset ettei blogihiljaisuus jatku enää kolmatta tai neljättä päivää.

Istuin kampaajalla 6 tuntia...! Olen tyytyväinen :) Ja mä päätin tän jutun vasta maanantaina, nyt mä teen tämän, samperin ikuinen hiusnörtti! Jännin hiustempaus mitä olen tehnyt 20 vuoteen oli muuttaa hunajablondin sävy viileäksi vuosi sitten... Tähän saakka.

Palaillaan viimeistään Riikan jälkeen, ellen ehdi postata jotain tunnelmia matkalta.

<3

Sanni

P.S. Perjantaiaamu. Heräsin ja hiukset näyttää vieläkin violetimmilta ^_^

Ei se ollutkaan unta... :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teen hiusoperaatiosta ajan kanssa vielä paremman postauksen. :)

82 kommenttia
27.08.2016

Kimpparipsariarvostelu vol. 3

On aika jakaa kokemuksia viimeisimmästä testiripsariryhmästä. Ai että mä olen tyytyväinen itseeni kun olen vihdoin saanut maskaratestauksen rullaamaan kauneusbloggaajalle sopivalla tavalla ^_^ :D Ja tosiaan, tämä ryhmissä testaaminen tuo eri maskaroiden erot niin paljon selkeämmin esiin kuin yksi kerrallaan -testaus.

Ripsarit_IMG_6208

Tämänkertaisessa testiryhmässä "mittelivät" Idun Gull, Korres Extreme Length, Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves ja Lavera Front Row Curl.

Olen saanut kaikki blogin kautta.

Ripsarit_LaveraFrontRowCurl

Lavera Front Row Curl Mascara

Pitkän linjan lukijat ehkä muistavat kokemukseni Laveran maskaroista; oli luvattu ominaisuus mikä tahansa, saan kaikilla ihan samanlaisen (=yhtä vaatimattoman) tuloksen. Luonnonkosmetiikan maskaroiden yleinen ongelma kestävyyden lisäksi on heikko kerrostuvuus, minkä vuoksi luonnollisilla maskaroilla on vaikea (tai minun mielestäni mahdoton) saada yhtä tuuheaa tulosta kuin normimaskaroilla.

Itse en onnekseni kärsi tuosta kestävyysongelmasta, minulla pysyy kaikki maskarat. Mutta volyymia en luonnonkosmetiikan maskaroilla oikein saa.

Laveran uusin maskara lupaa taivuttaa ja nostaa ripsiä sekä tuoda volyymia. Ja kappas - tässä on vihdoin Lavera-ripsari joka onnistuu jonkin verran oikeasti kerrostumaan minunkin ripsiini! Normikosmetiikan ripsarien tulokseen jälkeä ei tietenkään voi verrata, mutta ollakseen luonnollinen maskara, Front Row Curl kerrostuu kiitettävästi.

Ripsarit_LaveraFrontRowCurl_massa

Maskaran ongelmana on vähän turhan märkä koostumus ja kaulan annostelija, joka ei oikein hoida hommaansa. Kun harjan vetää ulos, mukana tulee aina köntsät suuaukolle kasautuvaa massaa ja jos kaulaa ei joka kerta huolellisesti pyyhi paperiin, hylsy on pian ihan maskaramöhnässä.

Kaareuttavaa ominaisuutta en huomaa, enkä ole koskaan mieltänyt että harjan kaarevuus millään lailla vaikuttaisi ripsien kaareutuvuuteen. Silti tällaiset harjat ovat yleisiä taivutusta lupaavissa maskaroissa. Onko joku huomannut harjan muodolla olevan merkitystä kaareuttavuuden kannalta..?

Ripsarit_LaveraCurl_IMG_7174

Yksi kerros Front Row Curlia. Kerroksen pitää antaa kunnolla kuivua ennen seuraavan lisäämistä.

Ripsarit_LaveraCurl_IMG_7185

Kaksi kerrosta Front Row Curlia.

Mitään hätkähdyttävää volyymia tällä(kään) Laveralla ei siis saa, ja näkyvään tulokseen vetoja täytyy vetää paljon enemmän kuin normimaskaralla. Front Row Curl taisi kuitenkin siirtyä mun ykköseksi Laveran maskaroissa. :)

Maskaran plussat: kerrostumisominaisuus parempi kuin luonnonkosmetiikan ripsiväreissä keskimäärin.

Maskaran miinukset: massan sotkevuus, hylsyn kaulurin huono annostelevuus.

Ripsarit_IdunGull

Idun Minerals Gull

Tässäpä kaunis maskarahylsy! Todella elegantti, niinkuin Idunin tuotteet yleensäkin. Kultahylsyinen Gull ja aiemmin esittelemäni hopeahylsyinen Silfr erottuvat mielestäni visuaalisesti todella edukseen maskaroiden maailmassa.

Myös Gull'in harja on mieleeni. Se on medium-kokoinen ja sopii minunkin pienille silmilleni. Massa on kuivakkaa ja tuo koostumukseltaan ja jäljeltään mieleen Lancômen Hypnôse Doll Eyesin, jonka esittelin samassa arvostelussa kuin Idunin Silfrin.

Idunin maskaroista Silfr lupaa pituutta, Gull volyymia. (Valikoiman kolmas, Vatn, on ns. 38-maskara.) Itse en huomaa eroa vaan jälki on erilaisista harjoista huolimatta samanlaista. Massakin on kummassakin samalla lailla kuivahkoa. Vaikea sanoa kummastako tykkäisin enemmän, mutta lopulta Gull vetää pidemmän korren harjallaan ja hylsyllään jotka "pelaavat yhteen" paremmin kuin Silfrissä. Silfrin harjan varsi on niin pitkä ja hylsyn suuaukko niin ahdas että harjaa on välillä vaikea saada sisään ilman että varsi taittuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gull'in harja erottelee ripset nätisti, mutta jälki alkaa hieman hapsuuntua lisäkerroksilla. Tämä on tavallista kuivakkaammilla maskaralaaduilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun Gull-maskaraa ei intoudu vetelemään ihan kauhean montaa kerrosta ja vetoa, tulos jää mukavan siistiksi. Tässä kaksi kerrosta.

Maskara myös peseytyy ripsistä helposti, mikä on itselleni erittäin tärkeää. Jos maskara ei liukene helposti meikinpoistoaineeseen ja vaatii extrahinkkaamista ja nyppimistä, tuote jää minulla käyttämättä vaikka olisi muuten kuinka hyvä.

Varisemiseen en osaa ottaa kantaa koska mitkään maskarat eivät minulla varise.

Maskaran plussat: kaunis jo esineenä :) Tekee maltillisesti kerrostettuna hyvää ja siistiä jälkeä.

Maskaran miinukset: jäljen "hapsuuntuminen" jos kerrostaa paljon.

Ripsarit_Korres

Korres Black Volcanic Minerals Extreme Length

Testinelikön suosikkini!

Olen tänä vuonna tehnyt ensimmäistä kertaa tuttavuutta Korresin värikosmetiikan kanssa. Maskaran lisäksi olen testannut myös Volcanic Minerals Long Lasting -rajauskynää josta myös olen tykännyt tosi paljon, se ei lupaa olla vedenkestävä mutta pysyy silti tuhriintumatta. (En ole voinut enää vuosiin käyttää muita kuin vedenkestäviä rajauskyniä koska kaikki muut leviävät. Ilmiö, joka oli aivan vieras vielä 2-kymppisenä... "Vanhuus" tulee mielenkiintoisin lieveilmiöin ;))

Ripsarit_Korres_Idun_harjat_IMG_6191

Korresin Extreme Lengthin harja muistuttaa Idunin Silfriä.

Tällaiset lyhytpiikkiset polymeeriharjat ovat jo pitkään olleet suosikkejani erinomaisen erottelevuutensa ansiosta. Laveran tyyppiset vanhanaikaiset "pullonharja"harjat taas ovat vähiten suosikkejani. Eivät kaikki "vanhanaikaisetkaan" sotke mutta kumiset ja muoviset, suorapiikkiset harjat tuovat minulle varmemmin siistimmän tuloksen ja pidän niiden kampaavasta fiiliksestä. :)

Ollakseen ihan täydellinen silmieni muodolle harja saisi olla vielä vähän lyhyempi (kuten IsaDoran pikkuisessa Precisionissa), mutta kaiken kaikkiaan Korresin maskara on makuuni todella hyvä. Pidän sen nopeasta kerrostuvuudesta ja siististä, ei-klimpittävästä ja ei-nukkaisesta jäljestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa jälki ei juurikaan eroa muista postauksen kuvista. Maskaran käyttöominaisuuksia onkin lopulta vaikea esittää kuvan välityksellä. Tulos voi näyttää samalta mutta käyttökokemukset vaihtelevat suuresti. Siksi annan enemmänkin sanojen kuin kuvien puhua :)

Vaikka maskaran nimi on Extreme Length, pituuden lisäystä en huomaa. Tuotetiedot lupaavat jopa puolitoistakertaista pituutta, mutta kuten kuvista näkee, ripset ovat ihan saman mittaiset jokaisen maskaran jäljiltä, luvattiin sitten kaareutta, tuuheutta tai pituutta. Itse ohitan aina lupaukset pidentämisestä eikä se oikeastaan edes ole ominaisuus josta olen kiinnostunut, minulle tärkeintä on hyvä kerrostuvuus ja volyymi. Ja sitä Korres tarjoaa, joten olen tyytyväinen käyttäjä :)

Muuten - nuo maskaran nimessä mainitut "mustat vulkaaniset mineraalit" - se jos mikä on silkka markkinointijippo. Jos nyt ripsarissa käytetty musta väripigmentti CI 77499 (trirautatetraoksidi) onkin kerätty jostain tulivuorten tienoilta (mitä suuresti epäilen), ei vulkaanisen perän trirautatetraoksidi ole sen mustempi kuin jonkun muun maaperän trirautatetraoksidi. Kaikissa mustissa maskaroissa käytetään samaa mustaa pigmenttiä. Incistä löytyy myös yksi aidosti vulkaaninen ainesosa; pumice, mutta se ei ole väripigmentti vaan hankaava ja viskositeettiin vaikuttava aine. Kai sen läsnäolo incissä mahdollistaa vulkaanisen väittämän käytön mainonnassa. :)

Maskaran plussat: erotteleva harja ja loistava kerrostuvuus.

Maskaran miinukset: en keksi miinuksia, ehkä saatavuus? Korresia myydään verkkokaupan lisäksi vain Sokoksella ja Stockmannilla sekä joisain pikkuputiikeissa, ei ole kaikkien helposti saatavilla.

Ripsarit_RimmelScandaleyes

Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves

Rimmelin pötkylä oli testiryhmän kokelaista vähiten mieleeni. Harjan koko ei tule kuvassa esiin mutta se on todella iso ja aivan liian kookas minun silmiini. Harjan mutkainen muoto lisää sen kömpelyyttä. Kuulun niihin käyttäjiin jotka eivät vain ymmärrä tällaisia kaareutettuja harjoja.

Rimmelin suomenkielisten sivujen tuotekuvausta lukiessani en voinut olla miettimättä onko teksti suomennettu ihan oikein: "Ensimmäinen särkyneen sydämen muotoinen harjamme luo tuuheat, rokkaavat ripset". Särkyneen sydämen muotoinen harja..? Siis mitä? Minkä muotoinen särkynyt sydän ylipäänsä on, ja miten se liittyy maskaraharjoihin..? Ei kovin myönteisen assosiaation ilmaisu muutenkaan. Mainoslauseet menevät vuosi vuodelta omituisemmiksi...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos nyt jotain positiivistakin voi maskarasta sanoa niin massa tuntui oikein hyvältä, teki siistiä jälkeä eikä paakuttanut. Jouduin tosin laittamaan maskaraa pelkästään harjan kärkiosalla koska koko harja ei pituudeltaan mahdu kulkemaan ripsieni läpi.

Rockin' Curves -harjan ideana on, että sen paksummalla osalla tuodaan ripsiin paljon massaa ja luodaan tuuheus, ja ohuemmalla kärkiosalla sitten tavoitetaan sisä- ja ulkonurkan pienet, heiveröiset ripset. Tämä voi toimia loistavasti isompisilmäisillä, mutta pikkusilmäisellä massiivinen harja sotkee väkisinkin.

Maskaran plussat: hyvä, siististi levittyvä massa. Edullinen hinta.

Maskaran miinukset: väärän kokoinen ja muotoinen harja tälle käyttäjälle

.

Tämä oli muuten ensimmäinen Rimmel-maskara jota olen kokeillut todella pitkään aikaan (tai koskaan?), en pysty muistamaan milloin olisin viimeksi käyttänyt Rimmeliä. Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista käsitystä Rimmelin maskaroista kokonaisuutena. Jos olen joskus Rimmelin ripsaria käyttänytkin niin sen täytyy olla joku satunnainen kerta teini-iässä.

Minulla ei ole mitään Rimmeliä vastaan ja meikkihistoriaani kuuluu Rimmel-suosikkituotteitakin vuosien varrelta, mutta jostain syystä juuri maskarat ovat jääneet kokemusten ulkopuolelle.

Onko teillä joitain tiettyjä merkkejä joiden maskaroita ei ole koskaan tullut kokeiltua? Oletteko maskarakäyttäjinä ylipäänsäkin enemmän merkkiuskollisia vai vaihteletteko monien merkkien välillä?

 

57 kommenttia
22.08.2016

Inspiraatiota Himalajalta ja kannanotto markkinointityyliin

Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä syntyy kuin sieniä sateella, ja olen jälleen tutustunut yhteen pienempään ja vähemmän tunnettuun sellaiseen. Sain belgialaisen Cîmen tuotteita testiin helsinkiläiseltä Pur-hyvinvointikaupalta.

Cime_IMG_9645

Sain valita kaksi tuotetta, ja plokkasin valikoiman kevyimmältä vaikuttavan kasvovoiteen Daisy Delightin sekä monitoimikuivaöljyn.

Olin sijoittanut Cîmet alunperin testiaikataulussani myöhäissyksyyn/alkutalveen, mutta koska viikolle 32 kaavaillut Laveran Q10-voiteet osoittautuivat liian täyteläisiksi testattavaksi kesäaikaan, Cîmet pääsivät etuilemaan testituotejonossa ja hyppäsivät Laveran tilalle ^_^ Minullahan on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä testikosmetiikan aikataulutus etteivät tuotteet "unohdu" ja jää liian pitkäksi aikaa lojumaan laatikoihin. Kuten monille tuotteille tunnetusti on käynyt vuosien varrella :)

Cime_perustajat

Kuvat: Cîme

Kerrotaan alkuun muutama sana Cîmen taustasta. Merkin ovat perustaneet vuonna 2012 kolmikymppiset ystävykset Anke de Boeck ja Isabel Coppens, ja tiimin kolmas jäsen on Anken isä, 30 vuotta kosmetiikan raaka-ainekehityksen kanssa työskennellyt Walter de Boeck.

Inspiraatio oman kasvipohjaisen kosmetiikkasarjan kehitykseen syntyi Anken ja Walterin patikkamatkalla Intian Ladakhilla Himalajalla. Alueen kauneus, paikallisväestö ja vuoristokasvit tekivät isään ja tyttäreen syvän vaikutuksen, ja kotona Belgiassa lähtivät liikkelle pyörät jotka johtivat Cîmen syntyyn.

Kaikissa Cîmen tuotteissa on käytetty vaikuttavina aineina Himalajan alueen kasveja. Yrityksen toimintafilosofian kulmakiviä on tukea nepalilaisia viljelijöitä, ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet ostetaan reilun kaupan periaattein suoraan viljelijöiltä. Osan tuotoistaan Cîme lahjoittaa nepalilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin Nepal Trust -järjestön kautta. Projekteista voi lukea lisää täältä.

Cime_voide_IMG_9656

Daisy Delight Brightening Day & Night Cream 37,20€ / 50 ml

Voiteesta tuli minulle välitön mielleyhtymä ranskalaisen Marilou Bion voiteisiin, joita testasin niinkin kauan kuin viisi vuotta sitten. Kosmetiikkatuotteiden koostumukset ja etenkin tuoksumaailmat jättävät minulle hyvin vahvoja muistijälkiä, ja on jännä miten joku samantyyppinen tuoksu voi aktivoida muistot vaikka monien vuosien jälkeen.

Saattaahan vaikka olla, että Cîmen tuotteita valmistaa sama valmistaja kuin Marilou Bion..? Cîmen tuotteet nimittäin valmistetaan myös Ranskassa, vaikka yritys on belgialainen. Kummallakin merkillä on Ecocertin sertifikaatti.

Marilou Bion konsepti on aivan erilainen kuin Cîmen, se on ns. halpissarja jota tuotetaan yksinkertaisella reseptiikalla isoissa erissä ja halvoissa pakkauksissa. Cîmen tuotteet taas pohjautuvat yllämanittuihin Nepalista tuotettuihin reilun kaupan kasviraaka-aineisiin, tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja pakkausdesigniin on panostettu enemmän. Cîme-kasvovoiteen litrahinta onkin lähes kolminkertainen Marilouhun verrattuna.

Silti, koostumuksissa ja tuoksumaailmassa on jotain hyvin samankaltaista. Daisy Delight -voide tuntuu, no, on tylsää käyttää sanaa 'halvalta' (etenkin näin sympaattisen, hyvällä asialla olevan merkin kohdalla), mutta toisaalta se on ihan pätevä ilmaisu kuvaamaan vastakohtaa 'ylelliselle' tai harkitulle, viilatulle koostumukselle. Cîmen voide ei ole huonoa, se vain on elämyksellisesti hyvin tavallinen ja perusvoiteen omainen. Kukkainen tuoksu on sekin, no höh, ei tähän kuvaavampaa sanaa keksi kuin halpa. Lähes 40 euron hinnalla odottaisi kenties hienostuneempaa kokonaisuutta, MUTTA, toisaalta, Cîmen tuotteita ostaessa asiakas maksaa myös tukeakseen yrityksen Nepali-projekteja. Näin ainakin arvaisin.

Cime_DryOil_IMG_9647

Beautifying Dry Oil 39,90€ / 100 ml

Jos Daisy Delight jättikin vaisut fiilikset, niin kuivaöljy hieman kohottaa Cîme-testiajon kokonaispisteitä. :) Kuivaöljy oli oikein miellyttävä tuttavuus niin koostumuksensa, tuoksunsa kuin pakkauksensa perusteella.

Mm. seesamiöljystä, aprikoosinkiviöljystä, tyrnimarjan siemenöljystä, ruusunmarjan siemenöljystä ja porkkanaöljystä koostuva öljyseos levittyy ja imeytyy iholle nopeasti eikä tunnu raskaalta. Kuivasta ihofiiliksestä vastaa incissä ykkösenä koreileva dicaprylyl carbonate. Se on kasviperäinen öljymäinen aine, joka jättää iholle samettisen, jopa vähän silikonimaisen tuntuman. Kuivaöljyjäkin on erilaisia, toisten ollessa ohuempia ja toisten vähän täyteläisempiä. Cîmen öljyn koostumus on mielestäni mukavaa medium-tasoa.

Tuoksu ei ole yhtään "halpa" vaan erittäin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kuivaöljyssä on kokonaisuutena ylellisempi fiilis kuin Daisy-voiteessa.

 Cime_DryOil_IMG_9648

Monikäyttöistä kuivaöljyä voi käyttää niin vartalon, kasvojen kuin kynsinauhojen kosteutukseen, hiuksiin tai kylpyveteen. Itse olen testannut öljyä vartalolle ja sekoitettuna hiustenhoitoaineeseen.

Vaikka kyseessä onkin helposti imeytyvä kuivaöljy, kannattaa se kuitenkin ihanteellisimmin levittää kostealle, esim. suihkun jälkeen juuri pyyhekuivatulle iholle (ei siis märälle). Öljy imeytyy aina parhaiten kostealle iholle. Kerran innostuin suihkimaan täysin kuivuneelle iholleni Cîmeä vähän liikaakin koska sen miellyttävän ei-rasvainen koostumus saattaa rohkaista siihen :D, ja tuolloin iho jäi kiiltämään eikä kaikki öljy imeytynyt. Kostealle iholle levittäessä pinta ei jää öljyn imeydyttyä yhtään tahmeaksi tai kiiltäväksi.

.

Cîmen tuotteita saa Pur-myymälöistä Helsingin Kampista ja Hakaniemestä sekä Purin nettikaupasta.

*

Luonnonkosmetiikan kyseenalaisesta markkinointityylistä

Tähän loppuun liitän vähän erillisenä aiheena pienen kirjoituksen luonnonkosmetiikan markkinointiin liittyvästä epäkohdasta johon törmään jatkuvasti ja joka ärsyttää sen verran, että nyt minun täytyy avautua siitä. Nimittäin ekokosmetiikan markkinointi "normikosmetiikkaa" parempana vaihtoehtona liioitelluin, perusteettomin tai jopa täysin keksityin väittein.

Itsehän suosin luonnonkosmetiikkaa eli pidän sitä (omien mieltymysteni pohjalta ja ympäristön kannalta) parempana kuin normikosmetiikkaa - mutta en käsitä enkä hyväksy tapaa, jolla jotkut tahot markkinoivat luonnonkosmetiikkaa.

Valitettavan usein näkee luonnonkosmetiikan paremmuutta perustelevien kirjoitusten sortuvan paikkansapitämättömiin, harhaanjohtaviin tai muuten vain kyseenalaisiin väitteisiin. Törmäsin tällaiseen viimeksi Cîmen sivuilla.

Cime_web_text

Cîmen, kuten niin monen muun luonnonkosmetiikkamerkin sivuilla halutaan perustella sitä, miksi kasvipohjaiset tuotteet ovat iholle parempia kuin synteettisiä ainesosia sisältävät.

Yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on mainita silikonit ja mineraaliöljyt ja niiden kalvoa muodostava ominaisuus, ja kuinka iho tämän kalvon alla ei sitten voi hengittää ja tukkiutuu. Kyllä, joidenkin ihmisten iho tosiaan reagoi kalvonmuodostajiin näin - mutta mitä ekomarkkinoijat jättävät kertomatta on se, että yhtä monien ihmisten iho saa näistä voimakkaasti okklusiivisista ainesosista päinvastoin ylivertaisesti parhaan avun kosteuden säilyttämiseen iholla, etenkin hyvin kuivalla ja atooppisella ihotyypillä. Mainitsematta jätetään myös se, että ihan samalla mekanismilla myös ne luonnolliset kalvonmuodostajat kuten paksut kasviöljyt ja vahat, voivat tukkia ihoa. Yksi saa finnejä parafiiniöljystä, toinen oliiviöljystä. Ei missään ole todistettu että pelkästään synteettisesti valmistetut ainesosat tukkivat ihohuokosia.

Sitten tuo alleviivaamani teksti, josta tekisi melkein mieli laittaa cîmeläisille palautetta. "Suuri osa siitä, mitä ihollesi levität, imeytyy suoraan verenkiertoon", väitetään Cîmen tekstissä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. (Ja tällä perusteella Cîme suosittaa, että on parempi laittaa iholle eli verenkiertoon luonnollisia ainesosia kuin "potentiaalisesti vaarallisia kemiallisia aineita".) Tällaisten aivan turhaa pelkoa ja huolta ruokkivien epätosien väittämien sisällyttäminen markkinointiteksteihin on mielestäni todella epäammattimaista.

MadaraPihlajaDD_3

Ensinnäkin, kosmetiikkatuote ei saa lain mukaan imeytyä verenkiertoon. Sellaista kosmetiikkaa ei siis edes valmisteta. Toisekseen, vaikka kovasti yrittäisimmekin valmistaa verinahkaan asti imeytyvää kosmetiikkaa, se olisi pirun vaikeaa. Ihoon on tosiasiassa todella, todella vaikeaa saada imeytymään mitään ja suurin osa aineista pysähtyy kuolleista ihosoluista koostuvaan stratum corneum -kerrokseen. Iho on elin jonka tehtävä on suojata elimistöä eli nimenomaan estää ulkopuolisten aineiden läpipääsy. Sen rakenne toimii siis aktiivisesti aineiden imeytymistä vastaan. Incimixin Annina Nyholm on kirjoittanut aiheesta loistavan, informatiivisen kirjoituksen jonka lukemista suosittelen kaikille, jotka pelkäävät "pahojen kemikaalien" päätymistä elimistöönsä kosmetiikan kautta.

Luonnonkosmetiikka on hieno juttu ja itse kannatan sitä täysin sydämin, mutta olen samalla tietoinen siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole ihonhoidollisesti ja terveyden kannalta jokaiselle paras valinta. Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta luonnonkosmetiikan paremmuutta voi perustella, mutta ei sillä, että luonnon raaka-aineet olisivat kaikkien iholle parempia, puhtaampia ja turvallisempia kuin synteettiset. Sellaiset väitteet ovat höpöhöpöä.

Got it off my chest ^_^

 

48 kommenttia
18.08.2016

Mun eka kosmetiikan ärsytysreaktio

Heh, tässä aika odottamaton raportin aihe ja ehkä ihan turhakin ("No so what, monilla muilla iho oireilee kaiken aikaa"), mutta kun tällainen tapahtuu ensimmäistä kertaa koskaan niin täytyyhän siitä nyt kirjoittaa omaan kosmetiikka-aiheiseen blogiin. :)

Kuten otsikosta näkee, sain ensimmäistä kertaa ärsytysreaktion kosmetiikkatuotteesta. Ihoni on yhtä omituista vuotta lukuunottamatta (tämä oli lukion kolmannella mutta se olisi jo oman postauksensa aihe, vuosi päättyi Roaccutan-kuuriin) ollut aina helppo ja herkästi reagoivan vastakohta, sille ovat sopineet mitkä voiteet ja putsarit tahansa ja ainoastaan meikkituotteet ovat välillä aiheuttaneet vähemmän mieleisiä oireita kuten epäpuhtauksia.

HavlikApoteka_CeskyKrem_IMG_9631

Aloitin tällä viikolla Tshekistä ostamani Havlik Apoteka -luonnonkosmetiikkatuotteiden testauksen, ja voide nimeltään Cesky Krem on nyt kolmena iltana peräjälkeen saanut ihoni ärtymään.

Kun laitoin välillä toista voidetta, iho ei reagoinut, joten reaktion täytyy johtua Cesky Kremistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti voiteen levityksen jälkeen kasvojeni vasenta puolta alkoi kihelmöidä. Muutamaan kohtaan nousi paukama ja iho ympärillä alkoi punoittaa. (Kuvat ovat vähän ylivalottuneita, en saanut oireita ikuistettua yhtä "pahana" miltä ne näyttivät livenä.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutaman minuutin kuluttua yksi paukamista laajeni melkein sentin levyiseksi, vähän hyttysenpistoa muistuttavaksi patiksi jota kutitti vietävästi. Patin koko ei tule kuvassa esiin mutta se oli aika iso, turvonnut alue jatkui laajemmalla ihon alla. Reaktio on toistunut voimakkaampana seuraavien kokeilukertojen myötä.

Aamulla paukama on kadonnut.

Monet iho-oireet, joita helposti pidetään allergisena reaktiona, ovat muuten ärsytysreaktioita, eivät allergiaa. Minun kohdallani kyse on mitä ilmeisimmin ärsytysreaktiosta. Kosmetiikan aiheuttaman ärsytys- ja allergiareaktion erottaa niiden alkamisajasta; allerginen reaktio on yleensä viivästynyttä ihokosketusallergiaa ja ilmenee 1-4 päivän viiveellä. Ärsytysreaktio taas näkyy iholla välittömästi sen jälkeen kun tuotetta on laittanut iholle. Usein ärsytysoire myös helpottaa kun tuotteen pesee pois, allergisessa reaktiossa oireet saattavat pysyä iholla pitkään ja vaatia hoitoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku muu ehkä huolestuisi tai olisi vähintään harmissaan kun muuten hyvä voide aiheuttaa tällaista, minä taas pidän tätä hurjan kiinnostavana :)

Mikähän kumma tässä voiteessa aiheuttaa reaktion? Olen käyttänyt vuosien saatossa, etenkin blogivuosien aikana kymmeniä ja kymmeniä erityyppisiä voiteita niin normi- kuin luonnonkosmetiikan puolelta ja voisin kuvitella ihoni altistuneen kaikille mahdollisille kemikaalikombinaatioille. (Luonnonkosmetiikan ainesosatkin muuten ovat kemikaaleja, välillä näkee jonkun puhuvan kemikaaleista kuin ne liittyisivät vain synteettiseen kosmetiikkaan mutta kyllä kasviuutekin on kemikaali siinä missä syklopentasiloksaani).

Tuntumaltaan Cesky Krem muistuttaa hyvin paljon Dr. Hauschkan Melissa-voidetta, ja siinä onkin sitruunamelissaa. En bongaa voiteen incistä mitään sellaisia ainesosia jotka ainakaan näin suoralta kädeltä vaikuttaisivat tuntemattomilta ja iholleni uusilta.

Havlik Apotekan sivuilla tuotetiedot lukevat vain tshekiksi, ja käännyin Google Translaten puoleen saadakseni lisätietoa tuotteesta:

HavlikApoteka_kaannos

"Ainekset ostimme tuntemattomalta kasviparantajalta"...? Mmm, okei... :D Mitähän lie parantaja sekoitukseensa laittanut? ^_^

HavlikApoteka_CeskyKrem_kaannos2

Nojoo, Google-kääntäjää voi lähinnä käyttää viihdetarkoituksiin, se tiedetään. :)

.

En usko että reaktion aiheuttaja selviää, mutta teki mieli kirjoittaa tästä kokemuksesta kun se osoittaa, että on olemassa ainesosia, joista näköjään minunkin "kaiken kestävä" ihoni ärtyy.

Muut Havlik Apotekan tuotteet eivät ole aiheuttaneet oireita.

*

Heitetäänpä loppuun kysymys, kuinka moni Karkkipäivän lukijoista on (selvitetysti) allerginen jollekin kosmetiikan ainesosalle?

*

P.S. Aiheeseen mitenkään liittymätön tiedote mutta laitan sen nyt tähän kun en viitsi erillistä postausta tehdä näin lyhyestä vaikkakin superkivasta uutisesta: Biodelly Shop on tällä viikolla avannut ovensa Turussa osoitteessa Rauhankatu 10. :)

Avajaisten kunniaksi Biodelly tarjoaa kaikki normaalihintaiset tuotteet -15%, tarjous on voimassa niin myymälässä kuin verkkokaupassakin sunnuntaihin 21.8. saakka. Verkkokaupassa edun saa koodilla BEAUTYSHOP.

100 kommenttia
16.08.2016

Livbox + Sanni: reunion

On aika paljastaa, että olen jälleen mukana Livboxin syksyn bloggaajateemaisessa boksissa :)

Edellisen kerran olin mukana tasan vuosi sitten, ja nyt sain tilaisuuden päästä uudemman kerran valitsemaan boksiin suosikkituotteeni.  Kukas nyt sellaisesta kunniasta kieltäytyisi? :)

LivBox_syyskuu2016

Syyskuun Livboxiin on siis koottu pelkästään bloggaajien suosikkituotteita. Osallistujat on pidetty salassa myös meiltä mukana olevilta ja itse tiedän muista boksin bloggaajista vain Livboxin viime viikolla paljastaman Glitz & Glamin Minnan. Uteliaana odotan muita paljastuksia, joita tehdään elokuun aikana Livboxin blogissa.

Prosessi menee niin, että mukaan saa ehdottaa useampia lemppareitaan ja Livboxin tiimi valitsee niistä sellaisen, jonka toimitus onnistuu yhteistyökumppanilta. Olin kyllä tosi iloinen edellisenkin suosikkini mukaanpääsystä, mutta ehkä vieläkin iloisempi tämänkertaisesta ^_^

Sekä viimevuotinen (Carmex <3) että tämä ovat kummatkin sellaisia joita käytän päivittäin eli todellakin aitoja monivuotisia vakkarituotteitani, mutta siinä missä huulirasva on tuotetyyppinä kaikkien tuntema ja lähestulkoon jokaisen käyttämä, on tämänkertainen aavistuksen spessumpi. Vaikka tämänkin tuotteen "huomaamatonta suurta eroa" on rummutettu kauneustoimittajien, -bloggaajien ja -ammattilaisten taholta vuosikaudet, aina löytyy henkilöitä joille niksi on ihan uusi :)

Joko joku arvaa mistä tuotteesta voisi olla kyse..? ;)

Bloggaajaboksi tulee ulos syyskuun ensimmäisellä viikolla, silloin saatte tietää :)

idLivBoxsyyskuu2016_IMG_7716

Minulla on tässä kuvassa kyseistä tuotetta :)

Ja pakko kertoa, vaikka tämä kuulostaa jo varmaan ihan keksityltä markkinointitarinalta, että kun lähetin Mr. Karkkipäivälle yllä olevan kuvan chatissa, mies vastasi kommentoiden juuri sitä efektiä, jonka tuolla suosikkituotteellani voi aikaansaada...! Tietämättä tietenkään yhtään mitään kuvan lookissa käytetyistä tuotteista, eikä kommentti edes liittynyt kosmetiikkaan. :) Olin vain että ei hemmetti miten hauska sattuma ^_^

.

Nyt teillä on jälleen mahdollisuus saada Livbox edullisempaan tutustumishintaan.

Koodilla KARKKI saat syyskuun Livboxin hintaan 13,90 (norm 16,90€). Tarjoushintaisia bokseja on saatavilla rajoitettu erä. Koodi on voimassa 26.8. asti tai niin kauan kuin bokseja riittää. Alennus koskee joko normaalihintaisen jatkuvan tilauksen ensimmäisen boksin hintaa tai normaalihintaisen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa. Jatkuvan tilauksen voi päättää koska tahansa.

Boksin pääset tilaamaan täältä.

148 kommenttia
13.08.2016

Mielipide: valokynän mystinen suosio

Tässä aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa suunnilleen blogin ensimmäisestä vuodesta lähtien.

Olen sitten kuitenkin odotellut, josko kertyvä ikä (ja juonteet) lisäisivät ymmärrystäni tuotetta kohtaan ja kokisin ennen pitkää suuren oivalluksen ja sananmukaisen valaistumisen, koska täytyyhän tässä joku fantastinen juttu olla kun siitä on muodostunut sellainen klassikko. Kiistatta yksi meikkiteollisuuden suurimmista bestsellereistä.

Valokynat_IMG_9735

 Mutta vuodet vierivät eikä tuotteen nerous ole avautunut minulle yhtään sen enempää.

Valokynä.

What’s the big deal?

Valokynat_IMG_9726

Valokynä on yhtä kuin mietopigmenttinen peiteaine valoaheijastavalla ominaisuudella. Jotkut valokynät tekevät hyvin läpikuultavaa jälkeä, toiset voivat olla peittovahvuudeltaan lähes tavallisen peiteaineen tasolla. Useimmat valokynän nimellä myytävät tuotteet ovat kuitenkin peittävyydeltään hyvin mietoja, koska niiden ei ole tarkoituskaan juuri peittää.

Mitä niiden on sitten tarkoitus tehdä?

Häivyttää tummia silmänalusia, ryppyjä ja juonteita ja korostaa highlighterin tavoin kasvojen korkeimpia ja keskeisimpiä kohtia kuten kulma- ja poskiluuta ja nenänvartta. Valokynän pitäisi olla (ja onkin monelle, kulttistatuksesta päätellen) korvaamaton monitoimituote jolla kasvot loihditaan freesiksi käden käänteessä. Parit nopsat viivat valokynää nassuun, levitys ja voilá, olet upea.

YSL_ToucheEclat

Kuva: YSL

YSL:n Touche Éclat on maailman myydyin valokynä, valmistajan mukaan sitä myydään jossain päin maailmaa joka 10. sekunti.

ToucheEclat_howto

Vinkkejä valokynän käyttöön YSL:n sivuilta.

Ihmiset rakastavat valokynää. Se kuuluu kosmetiikan yleissivistykseen ja suunnilleen jokaisen meikkaavan naisen meikkilaukkuun. Mutta tätä blogia kirjoittaa meikkifriikki, joka toistuvista yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt valokynän funktiota. Myönnän ihan suoraan, että minun mielestäni se ei tee oikein yhtään mitään.

Jos tarvitsee peittää silmänalustummuutta, miksi valita läpikuultava valokynä kun homman saa hoidettua huomattavasti tehokkaammin varsinaisella peiteaineella? Myyjän työssä huomasin, että moni valokynää hakevista asiakkaista haki sitä nimenomaan tummien silmänalusten peittoon. Sain aikaan hämmennystä kertomalla, että itse asiassa peiteaine peittää paljon paremmin kun siinä on enemmän pigmenttiä. Moni kertoi olleensa siinä uskossa, että valokynä peittää parhaiten. Niin hyvin on valokynä markkinoitu ;)

ThePeachyMakeUp_face

Ja mitä tulee juonteiden ja ryppyjen häivytykseen – onko joku oikeasti saanut valokynällä niitä häivytettyä? Olen vedellyt valokynää töissä lukemattomien asiakkaiden otsa- ja suupieliryppyihin ja yrittänyt hymyillä peilin kautta asiakkaalle vakuuttavasti että ”Joo-o, eikös olekin ihmetuote,” vaikka itse en näe että juonteille olisi tapahtunut yhtään mitään. Omat otsaryppyni eivät myöskään ole yhtään sen vähemmän näkyvissä valokynäkäsittelyn jälkeen.

Pieniin juonteisiin valokynää ei oikein pysty edes laittamaan, sehän leviää kuitenkin myös juonteen ympärille jolloin koko idea juonteen pohjan valaisemisesta vesittyy.

ThePeachyMakeup_face2

Entä korostaminen? Juuei, ei avaudu sekään minulle valokynäperspektiivistä.

Jos haluan tuoda valoa ihoon, valitsen hehkuvoiteen tai puuterin. Valokynässä on mielestäni varsinaisiin highlighter-tuotteisiin verrattuna aika köyhänlaisesti valoaheijastavuutta, joissain yksilöissä hädin tuskin havaittavasti, joten en näe niiden suoriutuvan tästäkään tehtävästä kovin hääppöisesti.

Valokynat_2IMG_9735

Valokynä on silmissäni omituinen puolitehoinen reppanatuote. Se peittää, mutta ei yhtä hyvin kuin peiteaine. Se tuo iholle kuultoa, mutta ei lähellekään niin hyvin kuin kuultotuotteet. Sen pitäisi häivyttää juonteita, mutta siinäkin tehtävässä silikonifillerit toimivat ylivertaisesti paremmin.

Millaisiin tarpeisiin ihmiset sitä siis käyttävät? Mitä hyötyä siitä on?

Vai olenko minä vain sokea sille yksinkertaisuudelle, että maailmassa on valtavan suuri joukko ihmisiä, joille tällainen välimallituote on täydellinen? He eivät tarvitse peittoa eivätkä kaipaa selkeää hehkua, mutta ihan pikkuisen kumpaakin samassa paketissa on tuhkimotuote #1? :)

En tiedä, kai mä olen ihan tollo ^_^ Mutta valokynää en käytä eikä sen päälle tajunnut ryppyinen äitinikään, joten kai meitä on useampiakin.

 

109 kommenttia
1 2 3 75 76 77 78 79 80 81 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat