03.07.2017

Onnea on... "uusi" tukka

Täältä tulee kimara hiuskuvia kera onnellisen omistajan :)

Hiusten pätkäisystä on nyt runsas kuukausi, ja katumuksen sijaan en voisi olla tyytyväisempi. Leikkaus on elämäni tapahtumissa sarjaa "Hulluhan olin kun en tehnyt tätä jo aiemmin", ihan niinkuin hiusten violetiksi värjäys viime vuonna.

Kyllä, pidän edelleen pitkistä hiuksista vielä enemmän. Ja haluaisin itsellenikin pitkät hiukset. Mutta en voi perimän saneleman hiuslaatuni puolesta saada pitkiä ja terveitä hiuksia.

Nyt kun näen, miten paljon paremmalta lyhyemmät hiukset näyttävät, olen luopunut älyttömästä halustani pitää kiinni rispaantuneesta letistäni. Oli pituusihanne mikä hyvänsä, niin kyllä terveiltä näyttävät hiukset ovat monissa tapauksissa - ainakin minun päässäni - kauneimmat. (Mattainen, pörröinen rastatukka voi myös olla ihan älyttömän kaunis, eli ihan kaikissa tapauksissa kiiltävä, napakkalatvainen tukka ei ole kaunein ;) Oma tyyli vaikuttaa tietysti.)

Colorfulhair_IMG_9582

Colorfulhair_IMG_4863

Kun esittelin uuden tukkani kampaajan jäljiltä toukokuun lopussa, minulta pyydettiin kuvia hiuksista myös laittamattomina luonnontilassa. Kampaajan käsissä pahinkin hampputukka saadaan taiottua hetkellisesti terveyden perikuvaksi, ja kieltämättä minunkin hiukseni näyttivät Susannan käsittelyn jäljiltä kuin jonkun toisen ihmisen tukalta. Toive muusta "todistusaineistosta" oli siis perusteltu ^_^

Itse en harrasta hiusten laittoa vaan tukkani on 99% ajasta luonnontilassa (monina päivinä jopa harjaamaton). Viime vuodet olen pitänyt hiukseni suurimman osan ajasta kiinni iänikuisella hainhammasklipsilläni, mutta leikkauksen myötä kutrit ovat saaneet ihan uuden elämän ja nyt pidän niitä jatkuvasti auki. Niitä kehtaa pitää auki. ^_^ Ollakseen minun hiukseni, ne ovat oikein terveen ja eloisan näköiset, välillä jopa kiiltävät.

Kun katson peilikaapissa lojuvaa, nyt semi-työtöntä hainhammasklipsiäni, olen niin iloinen :)

Kuvasarja hiusteni uudesta elämästä:

Hiukset_kesa17_

Hiukset pesun ja kosteakampauksen jäljiltä.

Normaalisti en koskaan selvitä hiuksia kosteina koska ne eivät mene takkuun eivätkä siltä pohjalta vaadi sitä. Kosteakampaus vähentää mukavasti pörröisyyttä, mutta toisaalta myös latistaa tukkaa niin että se kuivuu enemmän päänmyötäisesti.

Hiukset_kesa17_IMG_4929

Hiukset kammattuina.

Hiukset_kesa17_IMG_4965

Hiukset "normaalisti" pesun jäljiltä eli ei-kammattuina.

Hiukset_kesa17_IMG_502

Hiukset pestyinä ja ei-harjattuina.

Hiukset_kesa17_IMG_5010

Hiukset pestyinä ja harjattuina.

Hiukset_kesa17_IMG_5262

Hiukset yönutturan jäljiltä harjaamattomina.

Hiukset_kesa17_IMG_5303

Hiukset yönutturan jäljiltä harjattuina ja latvat öljykiiltosuihkeella käsiteltyinä.

*

Öljy. Yksi taikasana, jonka luulen ainakin osittain liittyvän siihen, miksi hiukseni olivat viimeisen vuoden aikana menneet aivan poikkeuksellisen huonoon kuntoon.

YR_HairOil

Olen jo 10 vuotta käyttänyt öljyjä säännöllisesti osana hiustenhoitoa, sekoitan kasviöljyjä hoitoaineisiin ja naamioihin lähes joka pesun yhteydessä.

Öljyjen aikaansaamaa pehmeyttä ja taipuisuutta ei tuo mikään muu tehoaine, ne ovat vertaansa vailla kuivan hiuksen hoidossa.

CrazyColor_IMG_4087

No, viimeiset 10 kuukautta en ole käyttänyt öljyä ollenkaan. Miksi? Koska värjäsin hiukseni violetiksi ja hiustenhoidollinen päämääräni on siitä lähtien ollut värin ylläpito - ja öljyt tunnetusti liuottavat hiusväriä. Olen halunnut minimoida kaikki väriä kuluttavat tekijät, niin myös öljynkin.

En ole "Marge Simpson" -tukkaepisodia lukuunottamatta (jolloin halusin päästä eroon rumasta sinisen sävystä) lisännyt viime elokuun jälkeen hoitoaineisiin kertaakaan öljyjä. Puhumattakaan siitä että olisin tehnyt pre-wash-öljyhoitoja. Ei välttämättä ole kaukaa haettua, että tämä on osaltaan vaikuttanut hiusteni kuivumiseen ja ennätyksellisen pahaan rispaantumiseen.

CrazyColorViolette_

Toinen hiusten hoidollista käsittelyä vähentänyt tekijä on tietysti väri itse.

Kun nyt öljyn sijaan sekoitankin hoitoaineeseen tai naamioon joka pesun yhteydessä väripigmenttiä, niin sehän vähentää hiuksiin levitettävän hoitiscocktailin hoitavuutta. Suoraväreissä itsessäänkin on hoitavia ainesosia, mutta eivät ne tietenkään yhtä hoitavia ole kuin varsinaiset hiustenhoitoaineet. Joskus hoitoainecocktailissani hoitoainetta saattaa olla vain viidesosa, eli "hoito" on yhtä kuin väri johon on lisätty vähän balsamia.

Olen nyt siis 10 kuukautta hoitanut hiuksiani reippaasti heikommin kuin edelliset 10 vuotta.

Oliivioljy_IMG_2985

Tämän pullon ostin huhtikuussa Kreikassa kun oivalsin, että hiusteni kunto saattaa liittyä tämän kaverin puutteeseen. Aloin Kreikassa tehdä hiuksiin öljymuhitteluja (pre-shampoo), ja huomasin (lievästi noloudekseni), ettei se edes liuottanut väriä niin älyttömän pahasti.

Yksinkertaisimmillaan saa siis hiustenhoidon tähtibuusterin kaupan ruokaosastolta. Kookos- ja oliiviöljy ovat mitä mainioimpia suortuvien pehmentäjiä.

Nyt öljy on taas palannut hoitorutiiniini. En lisää sitä jokaisen pesun yhteydessä kuten ennen, mutta viikkoluonteisesti.

Pitkiä ja terveitä hiuksia en extra virginilläkään varmasti saa, se on utopiaa, mutta ainakin edesautan näiden lyhempien kutrien eloisina ja taipuisina pysymistä. :) Tämän tukan kanssa on hyvä olla <3

Hiukset_kesa17_IMG_5373

45 kommenttia
02.07.2017

Nyt se on löytynyt: paras luonnonkosmetiikan maskara

* Sis. mainoslinkkejä

No niin, nyt se tapahtui..! Tiemme kohtasivat viimein: minun ja toimivan, kunnolla volyymia tuovan luonnonkosmetiikan maskaran!

Tätä päivää on odotettu uteliaana monta vuotta.

Avril_LeVolumeMascara_IMG_5229

Avril smokey eye & Le Volume Mascara

Vastaus on ranskalainen Avril ja sen kummatkin maskarat, erityisesti Le Volume.

Olen testannut vuosien varrella lukuisat luonnonkosmetiikan maskarat mutta mikään niistä ei ole tuonut yhtä hyvää tulosta kuin normikosmetiikan ripsivärit, aina on joku juttu joka ei toimi. Olen tuuheuttavien maskaroiden ystävä, ja juuri volyymi tuntuu olevan luonnollisten maskaroiden suurin haaste.

Parhaimmillaankin testaamieni ekoripsareiden tuuheutusefekti on ollut vain "ok" (Dr. Hauschka on ollut paras tähän astisista), tai jos joku yksilö (mm. Zuii) on onnistunutkin kerrostumaan, on tulos ollut hapsuinen ja paakkuinen.

Avril_VolumeMascara_IMG_5123_2

Avril Le Volume Mascara

Olen tehnyt vuosien saatossa sen helposti vedettävän päätöksen, että luonnonkosmetiikan maskaramassaa ei vain pystytä kovin helposti valmistamaan sellaiseksi, että se kerrostuisi tehokkaasti.

Monien kuluttajien huonot kokemukset luonnonkosmetiikan maskaroissa tuntuvat liittyvän niiden heikkoon kestävyyteen ripsissä. Minäkin, jonka ripsissä kaikki maskarat tavallisesti pysyvät "kuin tauti", olen pannut merkille, että luonnonmukainen maskara leviää synteettistä herkemmin vesisateessa. Varisemista en kuitenkaan ole luonnollisilla maskaroillakaan kokenut. Voin kai olla vain iloinen siitä, että minua on "siunattu" ripsillä, joista maskara ei murustu irti. Laadusta, hinnasta ja merkistä riippumatta maskarat pysyvät minulla täysin varisematta, tähän ominaisuuteen en siis pysty Avrilinkaan kohdalla ottamaan kantaa.

Avril meikit

Olen saanut Avril-meikkejä testiin Biodellyltä*. Tämä ranskalainen Ecocert-sertifioitu "Chip & Chic" -sarja tarjoaa laajan kattauksen edullista luonnonmukaista värikosmetiikkaa luomiväreistä huulipuniin, kynsilakkoihin ja meikkivoiteisiin.

Minulla on vielä sarjan meikkipohjat testaamatta mutta tähänastisen kokemukseni perusteella julistan ehdottomasti maskarat sarjan tähtituotteiksi.

Avril maskarat

Kerrankin voin sanoa, että saman sarjan kaksi maskaraa todellakin ovat ihan erilaiset.

Aiemmat kokemukseni eri luonnonkosmetiikkamerkkien maskaroista ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että käytännössä vain harjan muoto vaihtelee mutta massa itsessään tuntuu saman sarjan eri ripsareissa hyvin samanlaiselta ja käyttäytyykin ripsissä samalla lailla. Tällaisia ovat minun kokemuksellani esimerkiksi kaikki Laveran maskarat.

Avrilin maskaroissa on selkeä ero.

Kummatkin lupaavat tuuhentaa ja pidentää sekä ultra-pitkää kestoa, mutta ovat massan laadultaan ja harjaltaan ihan erilaiset.

Avril maskarat

Le Mascaran massa on ohutta ja nestemäistä ja harja pienempi ja erottelevampi.

Le Mascara Volumen massa on paksumpaa ja vahamaisempaa ja kerrostuu selvästi tehokkaammin. Sen harja on hieman kookkaampi, tiheämpi ja pidempi.

Pidän kummastakin, mutta Volume veti vielä paremmat pisteet.

Alla seuraa tarkempaa analyysiä ja vertailua.

Avril Le Mascara

Avril Le Volume Mascara

Kuten kuvista näkee, maskaroiden aikaansaama tulos on ainakin kauempaa hyvin samankaltainen ja myös Le Mascara tuo oikein mukavasti paksuutta.

Käytännössä (ainakin minun ripsissäni) Volume tekee kuitenkin vielä tuuheammat ripset ja, yllättävää kyllä massan vahamaisuuden huomioon ottaen, myös erotellummat, siistimmät ja "monistetummat" ripset.

Väri kummassakin maskarassa on intensiivisen musta.

Avril Le Volume Mascara

Le Mascara Volume 8,90€ / 10 ml

Tämä maskara tuo siis huomattavaa volyymia verrattuna mihin tahansa aiemmin testaamaani luonnonkosmetiikan maskaraan.

Aiempi tuuhein tulos on Zuiin Volume Mascaralla, mutta sekin on maltillinen Avrilin rinnalla ja Zuiin jälki oli makuuni rosoista ja epäsiistiä. En myöskään pitänyt Zuii-maskaran hyvin kuivasta massasta.

Avril Le Volume Mascara

Pidän eniten siroista ja pienemmistä harjoista, millä pohjalla olisi voinut odottaa minun tykästyvän enemmän Le Mascaran harjaan, mutta kookkaammassa Volume-harjassa on yksi tärkeä etu sisareensa nähden: kapea kärki. Tuolla kärjellä ulottuu helposti myös niihin pienimpiin vauvaripsiin silmän sisä- ja ulkonurkissa. Ahdas- ja pienisilmäiselle tämä on tärkeä ominaisuus maskarassa. Le Mascaran harjan pää taas on "töpömpää" mallia.

Käytännössä käytän Le Volume -harjaa ripsissäni niin, että oikeastaan vain puolet harjasta, kärjestä keskiosaan, osuu ripsiini. :)

Annetaan kuvien puhua puolestaan. Avril Le Volume Mascara in action:

Ripset_ei_maskaraa_IMG_5130

Ei maskaraa

Avril Le Volume Mascara

Yksi kerros

Avril Le Volume Mascara

Kaksi kerrosta

Maskara kerrostuu fantastisen hyvin ja kahdella kerroksella saan ripsiin mieleiseni muhkeuden. Kolmannella kerroksella jälki alkaa jo hieman paakkuuntua, mikä tapahtuu ripsissäni melkeinpä millä tahansa synteettiselläkin maskaralla.

Massaa on tuubissa peräti 10 milliä ja kun hintakin on alle 9 euroa, ei voi kuin todeta että johan on helmi.

Hinta on käsittääkseni samaa luokkaa kaikilla jälleenmyyjillä, mutta Biodellyltä Avril Le Volume-maskaran* voi lunastaa 16. heinäkuuta saakka vielä halvempaan 7,56 euron hintaan koodilla SANNIKESÄ. (Koodilla saa 15% alennuksen koko Biodellyn valikoimasta, ei vain Avrilista.)

 

 

Avril_meikit_LeMascara_IMG_9615

Le Mascara 8,90€ / 9 ml

Perusversiossa on yhden millin verran vähemmän tavaraa, eli tämä on käytännössä hitusen Volumea kalliimpi.

Le Mascaran massa on kostean ja ohuen tuntuista Volumeen verrattuna ja harjan malli näyttää erottelevammalta kuin tiheässä Volume-versiossa -  minkä vuoksi hämmästyinkin, kun lopulta omissa ripsissäni Volume kuitenkin tekee siistimpää jälkeä.

Avril_meikit_LeMascara_IMG_9613

Le Mascaran jälki on lähes samanlaista kuin Volumessa, mutta kosteampi massa saa aikaan sen, että minun hennot ripseni liimautuvat hieman enemmän yhteen Le Mascaran kanssa kuin Volumen kanssa.

Vaikutelma Volumen jälkeen on siis se, että yksittäisiä ripsiä näkyy enemmän (ylemmässä vertailukuvassa voi ehkä hahmottaa tämän). Lisäksi toinen kerros tekee selvästi hapsuisempaa jälkeä.

Avril_meikit_LeMascara_IMG_5329

Kukaanhan ei kuitenkaan käske vetämään lisäkerroksia kun yhdelläkin kerroksella saa näin nätin tuloksen :)

Muutamassa muussa blogissa olen nähnyt kuvia, joissa Le Mascara ei ole useammallakaan kerroksella paakkuuntunut yhtään ja kirjoitukset ylistävät nimenomaan tämän maskaran luonnonkosmetiikan ripsareiden ykköspallille, eli kokemukset ovat tosiaan yksilöllisiä. Minun ripseni valitsevat Volumen, sinun ehkä Le Mascaran? :)

Selvää on kuitenkin, että kummatkin Avril-ripsarit ovat ihan omaa luokkaansa luonnonmukaisten maskaroiden kentällä ja saavat Karkkipäivästäkin 10 pistettä ja sen kuuluisan papukaijamerkin. :)

Mahtavaa että näin loistavat maskarat sattuvat vielä olemaan niitä genrensä halvimpiin kuuluvia :)

Le Mascara -ripsiväriä* myy Suomessa mm. Biodelly.

Koodilla SANNIKESÄ  saa 15% alennusta Biodellyn* koko valikoiman normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa 16.7 saakka.

*

Kirjoittelen muista Avrilin meikkituotteista toisessa postauksessa kun maskarat vaativat oman, perustellun tilansa ^_^ Tein mm. pienen tutorialin ylimmässä kuvassa näkyvästä smokey-meikistä.

Avril_meikit_IMG_9592

21 kommenttia
30.06.2017

Ostin elämäni kalleimman kosmetiikkatuotteen

Tilasin tänään lyhyen kypsyttelyn jälkeen elämäni kalleimman kosmetiikkatuotteen: 200 euroa maksavan Vintner's Daughter -seerumin.

 Vintner's Daughter seerumi

Vintner's Daughter Active Botanical Serum oli yksi useampia ääniä saaneista tuotekokeiluehdotuksista, joita sain teiltä toukokuussa. Se oli myös Tata Harperin ja Kyprisin ohella kallein merkki, jota toivoitte minun testaavan. Ehdotuksia lukiessani tunnustan torjuneeni nämä merkit aika lailla saman tien, koska, jep, ne ovat niin kalliita.

Ajatus ylellisyystuotteen kokeilusta jäi ilmeisesti kuitenkin kutkuttelemaan jonnekin tiedostamattoman mielen pohjalle, kunnes sitten Lidl-teemaviikon aikana minulla heräsi vilpitön uteliaisuus testata "halpisten" vastapainoksi jotain todella arvokasta.

Vintner's Daughter seerumi

Miksei sitä nyt kerran elämässään voisi kokeilla, ja sijoittaa itse, ylellisyystuotteeseen?

Kyllä, voisi :)

(Jos joku nyt ihmettelee miksi en vain bloggaajan ominaisuudessa ottanut yhteyttä seerumin maahantuojaan ja piipittänyt haluavani sen blogitestiin niin ei, en halunnut tehdä niin koska tuotteiden ilmaiseksi pyytäminen muuttaa koko näkökulman ja "suhteen" tuotteeseen, ja jokainen voi ymmärtää, ettei näin kalliin tuotteen myyjä tai maahantuoja lahjoita sitä veloituksetta ilman takeita siitä, että tuote esitellään kritiikittömässä kontekstissa. Tai lahjoita sitä välttämättä lainkaan edes PR-tarkoituksissa.)

Rakastan seerumeita, ja nyt minä aion hemmotella itseäni 200 euron ihonhoitokokemuksella.

Katsotaan, millaisen hipiän tämä julkkistenkin hehkuttama "Viinitarhurin tytär" minulle taikoo. Seerumi on 100% luonnonmukainen ja koostuu 22 kasvipohjaisesta aktiiviainesosasta. Koko ainesosalistan vaikutuksineen voi tsekata täältä. Se lupaa kirkastaa, kiinteyttää, uudistaa, rauhoittaa, häivyttää juonteita, hillitä melaniinin tuotantoa, vahvistaa pintaverisuonia, laskea tulehdusta, suojata vapailta radikaaleilta, korjata uv-säteilyn aikaansaamia vaurioita... no, tuolla hintalapulla lupauksiin kuuluu varmasti anti-age vaikutusten koko kirjo! ^_^

"Don't be surprised if people stop you on the street to ask what you're using", sanaillaan Vintner's Daughterin sivulla. Noo, jään odottamaan..! ;D

KjaerWeisBeautifulOil

Minulla oli harkinnassa toinenkin seerumi, Kjaer Weisin niinikään 200 euron hintainen kauneusseerumi The Beautiful Oil.

Yhteistä Weisin ja Vintner's Daughterin seerumeille on öljypohja, kummatkin ovat vedettömiä öljycocktaileja. Kjaer Weisin pullo on paljon kauniimman ja ylellisemmän näköinen kuin Viinitarhurin, mutta lopulta tein päätöksen Vintner's Daughterin nauttiman hypen ja sen vähemmän raskaalta vaikuttavan öljykoostumuksen pohjalta.

VD:n pohjana on viinirypäleensiemenöljyä ja hasselpähkinäöljyä jotka ovat pienimolekyylisiä ja iholla "kuivan" tuntuisia, nopeasti imeytyviä öljyjä. Kjaer Weisin öljyn pohjana taas ovat ruusunmarja-, oliivi- ja manteliöljy jotka - ainakin teoriassa koostumuksensa puolesta - tekevät Weisin seerumista potentiaalisesti  ravitsevamman ja paksumman tuntuisen. Kaikki riippuu tietysti öljyjen määrien suhteista toisiinsa. Ruusunmarjansiemenöljykin tunnetaan suhteellisen kevyenä öljynä, mutta Vintner's Daughterin pohjana käytetty rypäleensiemenöljy on se kaikkein kevyin ja nopeiten imeytyvä.

Aijjai että odotan uteliaana mitä 6,66 euron millilitra tekee minun naamalleni ^_^ <3

.

Mikä on kallein kosmetiikkatuote jonka te olette ostaneet?

Oliko investointi hintansa arvoinen?

79 kommenttia
29.06.2017

Lempparimeikkitutorial: turkoosia ja kuparia

Eilisen postauksen kuvassa minulla oli yksi versio kesäisestä lempparimeikistäni jossa yhdistän yhden värin silmäluomilla kontrastiväriseen alasisärajaukseen. Eilisessä jutussa nähtiin nykyiseen hiusväriini paremmin mätsäävä violetti-turkoosi-versio, tässä tutorialissa on vähemmän räikeä versio kultakuparilla ja turkoosilla, joka sopi aikaan ennen ponitukkaa.

Kesämeikki tutorial

Tämä meikki tulee vedettyä vähintään pari kertaa kesässä, se on yksi luottomeikkejäni ja kaikessa yksinkertaisuudessaan vain jotenkin tosi makea :)

Tein tutorialin aikoinaan edellisen blogiportaalini jo kyberavaruuteen kadonneelle editorial-sivulle eikä se ole koskaan ilmestynyt blogissani.  Tehdään sille nyt pysyvä paikka Karkkipäivään :)

Kesämeikki tutorial

Tykkään tehdä meikin käyttäen pohjana voidemaista luomiväriä mutta yhtä hyvin voi toki käyttää kautta linjan puuterimaisia luomivärejä.

Look syntyi seuraavilla tuotteilla:

  • Voidemainen kuparin sävyinen luomiväri
  • Kuparin ja pronssin sävyiset puuteriluomivärit
  • Kullan ja nudevaalean sävyiset puuteriluomivärit
  • Turkoosi silmämeikkikynä (esim. jumbokynät käyvät hyvin)
  • Ripsiväri
  • Sekoitus meikkivoidetta + heleyttävää pohjustusvoidetta
  • Voidemainen poskipuna
  • Hohtava pronssinen huulikiilto

Kesämeikki tutorial

1. Aloita pohjustamalla luomi voidemaisella, kuparin sävyisellä luomivärillä.

Useimmat voidemaiset luomivärit ovat vedenkestäviä ja näin saat koko silmämeikille erittäin kestävän pohjan jonka päällä puuterimainenkin luomiväri kestää paremmin kosteutta.

Kesämeikki tutorial

2. Tee luomen keskelle korostus kultaisella, puuterimaisella luomivärillä.

Kesämeikki tutorial

Kesämeikki tutorial

3. Tee varjostukset kuparin sävyisellä puuteriluomivärillä luomen sisä- ja ulkonurkkaan sekä luomivakoon. Levitä halutessasi pronssin tai tummanruskean sävyä aivan ulkonurkkaan tuomaan lisää kolmiulotteisuutta.

Rajaa alaluomi pronssilla tai tummanruskealla.

Kesämeikki tutorial

4. Levitä vaaleaa luomiväri kulmaluulle ja häivytä ja huolittele varjostuksen reunat.

Kesämeikki tutorial

5. Tee alaluomelle sisärajaus turkoosilla rajauskynällä. Valitse mieluusti vedenkestävä laatu.

Lisää ripsari ja huolittele kulmakarvasi tyylisi mukaisesti. (Laiskemmat meistä vetävät karvoihin vain transparentin geelin... ^_^)

Silmämeikki on valmis :)

IHO

Kesämeikki tutorial

Sekoita yhteen meikkivoidetta tai BB-voidetta ja heleyttävää meikinpohjustusvoidetta.

Kesämeikki tutorial

Levitä kasvoille meikkivoide-heleytysvoidecocktail ja lisää peiteainetta tarvittaviin kohtiin kuten silmänalusille. Meikkipohjan on tarkoitus olla läpikuultava joten kaikkia pikkuvirheitä ei tarvitse korjata. Vinkki: jos peiteaineesi on kuivaa, mattaista laatua, sekoita siihen hiukan silmänympärysvoidetta niin saat kasteiseen kesämeikkiin sopivamman tuloksen.

Unohda puuteri, iho saa näyttää kostealta.

Viimeistele sipaisemalla poskille ihosi sävyyn sulautuvaa voidemaista poskipunaa.

Kesämeikki tutorial

Huulille annos reilusti kiiltävää pronssin tai kullan hohtoista huulikiiltoa, nudekin sopii. Amorinkaarelle voi lisätä hipaisun heleyttävää primeria tai valokynää.

Meikki on valmis!

Kesämeikki tutorial

18 kommenttia
28.06.2017

Oslo Skin Lab ja anti-ryppykuurin tulos

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

OsloSkinLab_kasvot_kesakuu2017_IMG_5378

Palataan ryppyjen maailmaan.

Kirjoitin teille kuun alussa päässeeni testaamaan Oslo Skin Lab The Solution -kollageenivalmistetta. Se on puhdasta hydrolysoitua kollageenijauhetta sisältäen tyypin 1 kollageenia jossa kollageeniproteiini on pilkottu peptideksi.

Vaikka sisäisesti nautittujen peptidien vaikutus juonteisiin voi kuulostaa äkkiseltään hokkuspokkukselta, tutkimustulokset näyttäisivät puoltavan, että peptideillä todella voi olla ihon kollageenin tuotantoa stimuloiva ja tätä kautta juonteita madaltava vaikutus. Edellisessä jutussani linkkasin myös muihin tutkimustuloksia vahvistaviin lähteisiin.

Mekanismi on siis olemassa, mutta vaikuttivatko peptidit näkyvästi juuri minun ihooni?

Jos oma kokeilu kiinnostaa, The Solution -valmistetta saa nyt 50% kampanjatarjoushintaan Oslo Skin Labin sivulta.

OsloSkinLab_IMG_9975

Olen nyt käyttänyt Oslo Skin Lab -valmistetta kahdeksan viikkoa, jolloin tuloksia pitäisi alkaa näkyä.

Kokemus: todella selkeää eroa en huomaa. Silmäkulmien syvemmät juonteet ovat ehkä miedontuneet, mutta ohuempien juonteiden verkko silmien alla näyttää samalta kuin ennen kuurin aloitusta.

Vaikutusten arviointia vaikeuttaa se, että juonteet erottuvat iholla hyvin eri lailla valosta, kasvojen ilmeestä ja jopa vuorokauden ajasta riippuen. Esimerkiksi aamulla, kun kasvot ovat levänneet ja iho rento ja yövoiteen pehmentämä, juonteet erottuvat paljon lievemmin kuin illalla, jolloin iholla on takanaan koko pitkä päivä ilmehdintää ja ilman sekä auringon pintakuivattavaa vaikutusta.

Hymy on kaikkein voimakkaimmin juonteiden erottuvuuteen vaikuttava tekijä; mitä leveämmin hymyilen, sitä selvemmin juonteet näkyvät.

Pystyn tarkastelemaan eroja oikeastaan vain valokuvien kautta, jolloin kasvonsa näkee paremmin ikäänkuin "ulkopuolisen" näkökulmasta peilikuvaan verrattuna. On vaikeaa, ellei mahdotonta saada otettua kuvia ihan samanlaisissa olosuhteissa joissa valo tulee samasta kulmasta ja hymy on täsmälleen yhtä mairea.

Näissä vertailukuvissa ilmeet ja kasvojen kulma kameraan ovat kutakuinkin samat:

OsloSkinLab_kasvot_toukokuu2017_IMG_4643

Kuva toukokuulta, kun olin käyttänyt valmistetta noin kaksi viikkoa.

OsloSkinLab_kasvot_kesakuu2017_IMG_5373_2

Kuva kesäkuun lopulta, kun olen käyttänyt valmistetta kahdeksan viikkoa.

Lähikuvat silmien alueelta:

Silmarypyt_toukokuu2017_IMG_4644

Toukokuun puoliväli

Silmarypyt_220617_IMG_5373

Kesäkuun loppu

Kuvia ei ole käsitelty muuten kuin rajaamalla.

Silmäkulmien vekkien ja otsan sibelius-ryppyjen erottuvuus on ollut viime viikkojen kuvissa miedompaa "normaaliin" verrattuna, ja kyllä ne peilikuvassakin näyttävät jotenkin aiempaan pehmeämmiltä. Mutta lopulta totean, että jo valaistus vaikuttaa niin paljon, että kunnollisten arvioiden tekeminen pelkästään visuaalisen mittarin pohjalta on vaikeaa.

Kasvot_kesakuu2017

Summa summarum: ei valtavan selkeää muutosta lähtötilanteeseen juonteiden osalta.

Yhden konkreettisen muutoksen saatoin kuitenkin kokeilun aikana todeta, ja se on jo aiemmassa postauksessani mainitsemani ihon kosteuspitoisuuden lisääntyminen. Sitä todistaa käsieni iho jonka voisin sanoa kahden kuukauden aikana lähestulkoon normalisoituneen. Ihon kuivuuden väheneminen on huomattava.

Tietenkään en voi täydellä varmuudella tietää, että muutokseen olisi vaikuttanut juuri Oslo Skin Labin kollageenivalmiste, mutta se mahdollisuus on olemassa. Mikään muu kauneudenhoitorutiineissani tai ruokavaliossani ei muuttunut kollageenikuurin aikana. Ihon kosteuspitoisuuden paraneminen kuuluu myös peptidien dokumentoituihin vaikutuksiin ihossa. Viimeistään sitten, kun kokeilukuurin päättymisestä on kulunut aikaa, voin kenties tehdä päätelmiä, mikäli ihon kuivuus palaa.

OsloSkinLab_IMG_9979

Kollageeniravintolisän vaikutusmahdollisuus on olemassa, joten jos ei-kirurgiset keinot juonteiden madaltamiseen kiinnostavat, ei tuotteen kokeilulla ainakaan häviä mitään. Vaikutukset tulevat esiin säännöllisessä pitkäaikaiskäytössä.

Oslo Skin Lab The Solution -valmisteen edut:

  • Helppo ja miellyttävä käyttää; mauttoman jauheen voi sekoittaa juomaan tai vaikka jogurttiin, se liukenee täysin eikä tuo muassaan sivumakuja
  • Tuote ei sisällä lisäaineita ja koostuu 100-prosenttisesti hydrolysoidusta kollageenista
  • Edullinen kilpaileviin tuotteisiin nähden

Oslo Skin Labin kampanjatarjos: kuukauden pakkaus hintaan 14,95€ (normaali hinta 29,95€) + toimituskulut 4,95€. Tarjoukseen voi tarttua Oslo Skin Labin sivulla.

23 kommenttia
26.06.2017

Kosteuttavat "kaksoset": L'Oreal Hydra Genius vs. Lavera Hydro Effect

* Sis. mainoslinkkejä

Esittelyssä ja vertailussa tänään kaksi uutta hyvin samankaltaista mutta brändiltään ja raaka-ainepohjaltaan täysin erilaista seerumia; toinen on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, toinen markettien normikosmetiikkaa. Kummankin ykkösfunktio on kosteutus eli nämä ovat kaikenikäisten seerumeita.

Loreal_Lavera_kosteusseerumit_IMG_8480

Seerumit ovat Laveran Hydro Effect ja L'Oreal Parisin Hydra Genius.

Nimissä on samaa ja pullotkin ovat samaa sävymaailmaa. :) Hauska sattuma että nämä "kaksoset" tulivat markkinoille suunnilleen samaan aikaan, Lavera hitusen etunenässä aiemmin kevättalvella.

Yhtäläisyydet eivät lopu tähän vaan seerumeiden pääaktiiviaineetkin ovat samoja. L'Orealin tarjokkaan aktiiviaineet ovat aloevesi ja hyaluronihappo ja samat ainesosat löytyvät myös Laveran seerumista, aloe melkein kärjestä. Laveran markkinointiteksti nostaa esiin myös leväuutteen ja luomusakkaridit.

Jos tarkkoja ollaan, L'Orealin tuote ei nimensä puolesta ole seerumi vaan liquid care, suomeksi hoitoneste, mutta näitähän käytetään ihan samalla lailla. Nestemäisten kosteustuotteiden käyttöbuumi tulee Aasiasta ja nyt markkinat täyttyvät pikkuhiljaa kaiken maailman liquid-sitä ja liquid-tätä kosteustuotteista. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan seerumin tapaan käytettävä, päivävoiteen alle levitettävä lisäkosteustuote.

Katsotaanpa vielä vähän syvemmälle pullojen "konepellin alle". Iholla nämä kaksoset tuntuvat yllättävän samantapaisilta, mutta ainesosiensa puolesta ne poikkeavat täysin. Teidän ei varmaan tarvitse arvailla kumpi näistä on minun suosikkini.

Loreal Hydra Genius Aloe Water

L'Oreal Hydra Genius 10,90€ / 70 ml

L'orealin hoitonesteen sisältö on odotetusti synteettisvoittoinen. Pakkauksen kyljessä esiinnostetut aktiiviaineet aloevesi ja hyaluronihappo sijottuvat ainesosaluettelon keskivaiheen yläpuolelle, ja niitä suurempana pitoisuutena tuotteesta löytää nesteen koostumukseen ja ihofiilikseen vaikuttavia ainesosia kuten emulgaattoreita, pH-arvon tasapainottajaa, tahmeuden tunteen vähentäjää ja silottajaa (mm. tuttu silikoniyhdiste dimetikoni).

Seerumi tuntuu iholla silikonin ansiosta liukkaammalta kuin Laveran seerumi, mutta lopulta Laverakin on yllättävän liukas.

L'Oreal Hydra Genius inci

Toiset kuluttajat rakastavat silikonista liukkautta, minä en, mutta Hydra Genius on ihollani kuitenkin ihan mukavan tuntuinen. Se on raikas ja toimii ilman muuta hyvänä lisäkosteuden tuojana päivävoiteen alla, ja on hinnaltaan Lidl-tasoa, tsekatkaapa pullon koko: 70 milliä...!!

Superedullinen hinta kertoo tietysti jotain tuotteeseen käytetyistä raaka-aineista jotka eivät tähän hintaan voi olla kovin arvokkaita, ja esimerkiksi Lavera-siskoa ei pystyisi tähän litrahintaan myymään sillä kasviuutteet, -rasvat ja -öljyt ovat yleisesti arvokkaampia ainesosia kuin synteettiset. (Eivät kaikki, mutta keskimäärin.)

Loreal Hydra Genius

Huvittava yksityiskohta; pakkausteksti kertoo, että "älykäs koostumus mukautuu kuhunkin ihotyyppiin", mutta seerumia on kuitenkin tarjolla kolmena eri versiona; kuivalle ja herkälle, normaalille ja kuivalle ja normaalille ja sekaiholle.

Ei siis näytä kuitenkaan mukautuvan kaikkiin ihotyyppeihin..? :D

Lavera Hydro Effect Serum

Lavera Hydro Effect Serum n. 19,95€ / 30 ml

Hydro Effect on ihana. Mahtavaa, että Laverakin viimein lanseerasi kosteuttavan seerumin - tai seerumin ylipäänsä. Seerumin puuttuminen Laveran kaltaiselta valtavan laajan valikoiman omaavalta merkiltä on ollut vähän erikoista. My Age (nyk. Firming) -linjassa oli jonkun aikaa seerumi, mutta sen jäätyä pois Lavera on ollut pitkään vailla seerumia. Hydro Effect saapui viimein paikkaamaan tilannetta.

LaveraHydroEffect_inci

Hydro Effectin ainesosaluettelo on Hydra Geniuksen heprean kuuloisia synteettisiä kemikaaleja vilisevään inciin verrattuna kuin kasvimaa. (Huom, en sano että "kasvimaa" on yksiselitteisesti parempi formulointi vain koska itse pidän enemmän luonnonkosmetiikasta, kummatkin näistä kosteuttavat mutta eri lailla rakennetulla pohjalla.) Laveran reseptissä on synteettisten koostumuksen muokkaajien sijaan kasvipohjaisia kosteuttajia, pehmentäjiä ja antioksidantteja kuten jo mainitut aloevesi ja leväuute sekä skvalaani, sodium pca, sheavoi, auringonkukansiemenöljy, joukko sokeriyhdisteitä sekä e-vitamiini.

Mistä joku ehkä ei tykkää Hydro Effectissä on etanolin sijoittuminen korkealle, heti veden jälkeen (L'Orealin seerumissa se on kolmantena). Alkoholilla saadaan tehokkaasti minimoitua muiden ainesosien mahdollista tahmeuden tunnetta iholla ja vaikutetaan tuotteen imeytyvyyteen, minkä lisäksi se toimii luonnonkosmetiikan tuotteissa myös säilöntäaineena. Laveran seerumin alkoholipitoisuus ei kuitenkaan mitenkään "läjähdä" kasvoille, tuotetta levittäessä ei tunnu alkoholin tuoksua eivätkä silmänikään reagoi, niinkuin joidenkin alkoholipitoisten tuotteiden kuten silmänympärysvoiteiden kohdalla.

Myös hajuste on incissä korkealla, mikä ei ole kaikkien mieleen. Itse tykkään Hydro Effectin tuoksusta eikä se ole makuuni liian voimakas. Siinä on jotain tosi jännää josta olen yrittänyt saada kiinni, mieleen tulee jostain syystä lakritsi mutta en löydä incistä mitään siihen viittaavaa.

Lavera_HydroEffect

Seerumi on koostumukseltaan ohutta, lähes nestemäistä geeliä ja jättää ihon miellyttävän sileän ja kosteutetun tuntuiseksi. Hydro Effect ei ehkä tunnu yhtä, voisiko sanoa ylelliseltä kuin vaikkapa Mádaran SOS-seerumi tai Supermoodin Egoboost Moisture Kick, joiden rinnalle se nyt kohosi lemppari-kosteusseerumieni rivissä, mutta brändikin on "arkisempi" ja hinta sen mukainen - huomattavasti Mádaraa ja etenkin Supermoodia edullisempi.

Olen aina erityisen iloinen löytäessäni edullisia helmiä, ja Laveran Hydro Effect on yksi sellainen. Etenkin seerumien maailmassa alle kahden kympin tuotteet ovat harvinaisuuksia. Aiemmin keväällä vinkkasin teille vieläkin edullisemmasta Lué Balance -hyaluronihapposeerumista, mutta Laveran Hydro Effect on enemmän meidän mieleen jotka kaipaavat seerumilta myös pehmentävyyttä.

l'oreal hydra genius lavera hydro effect

Tässä meillä olisi nyt siis kaksi omassa lajissaan edullista, pätevää kaikenikäisten kosteusseerumia. Oma suosikkini on luonnonkosmetiikan ja pidän sitä henkilökohtaisesti tehokkaampana vähintään korkeamman antioksidanttipitoisuutensa perusteella, mutta en dissaa L'Orealiakaan vaan näen sen potentiaalin normikosmetiikan käyttäjien joukossa. Ja onhan sen hinta kerrassaan lyömätön.

Tässä ei olla minkään rakettitieteen kysymysten äärellä vaan tuodaan ihoon vain lisäkosteutta kevyellä, tahmaamattomalla koostumuksella. :) Sen tekevät kumpikin näistä tuotteista.

Kumpiko olisi sinun juttusi? :)

L'Orealin Hydra Genius -hoitonestettä myydään tavarataloissa ja marketeissa, Laveraa myyvät eko- ja luontaistuotekaupat sekä tavarataloista ainakin Sokos.

Edullisin hinta Laveran Hydro Effect -seerumilla on tällä hetkellä Biodellyssä* (19,95€).

Minulla on tarjota Biodellyyn* myös kesäinen alennuskoodi, jolla saa Biodellyn koko valikoiman normaalihintaisista tuotteista -15% alennusta. Koodi on SANNIKESÄ ja se on voimassa 16.7. saakka. (Biodellyllä on muuten ilmaiset toimituksetkin heinäkuun loppuun saakka.)

41 kommenttia
24.06.2017

Juhannusterveiset ja -arvonta

Huomenta ja hyvää juhannuspäivää Ahvenanmaalta!

Syreenit_Sanni__IMG_0004

Vieraideni vielä nukkuessa saan käyttää aamun hiljaisen hetken blogin parissa :)

Juhannusaattoa saimme viettää aurinkoisessa, joskin paikoin tuulisessa säässä Maarianhaminassa, jossa vietämme vaihteeksi cityjuhannusta. Kävimme katsomassa juhannussalon pystystä, rentoilimme mökkirannan sijaan aurinkoisella parvekkeelle ja illalla oli käytävä toteamassa omin silmin, kun täälläkin osallistuttiin Hulahula Suomi -maailmanennätykseen.

Emännän ohjelmaan kuului lisäksi paljon mielekästä värikkään kasvisruoan valmistelua. :) <3 Uhmasin tuulta vielä senkin jälkeen kun muut olivat luovuttaneet ja poistuneet hytisten sisätiloihin, ja raastoin iloisena parvekkeella punajuurta fleecetakin lämmössä ^_^

Juhannus2017_Maarianhamina

Ihan valtavan sankoin joukoin ei Maarianhaminan torilla ollut hulahulaajia, mutta yllättävän kiitettävästi kuitenkin ottaen huomioon, että varmaan 90% kaupungista tyhjenee juhannusviikonloppuna ihmisten suunnatessa niemennokkiinsa mökeilleen.

Törmäsin torilla yllättäen myös Tampereen blogipiirien kautta tuntemaani Optimismia ja energiaa -blogin pirteään Katjaan, jonka kysymykseen, "Mitenkäs sinä olet täällä Ahvenanmaalla hulahulailemassa?" oli hauskaa yrittää koota tiivistetty vastaus. "No, kaikki alkoi vuonna 2003...." ^_^ 

.

Sitten arvontaan. :) Olen parina vuonna järjestänyt blogissa juhannusarvonnan ja tänä vuonna tuntui taas olevan paikka sellaiselle.

Tarjolla olisi L'Orealin uusi hempeän vaaleanpunainen setti kasvojen puhdistukseen, Rare Flowers. Arvon koko sarjan miinus geelimäinen putsari, jonka pidätin itselläni osaksi tulevaa vaahtoavien putsareiden vertailua.

LorealRareFlowers_IMG_8592

Rare Flowers -sarja on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle ja siihen kuuluu neljä eri tyyppistä puhdistustuotetta (maitomainen, voidemainen, geelimäinen ja puhdistusliinat) sekä kasvovesi. Puhdistusliinoista on myös versio normaalille ja sekaiholle.

Kukkainen nimi viittaa tuotteiden sisältämään yhdisteeseen ruusu- ja jasmiiniuutteita. Sitä en tiedä miksi niitä nimitetään 'harvinaisiksi', sillä eivät ruusu ja jasmiini mitenkään harvinaisia raaka-aineita ole kosmetiikassa. Ehkäpä näissä on sitten käytetty jotain harvinaislaatuisempaa lajiketta? ^_^

LorealRareFlowers_IMG_8596

Juhannusarvonnan palkintosetissä:

Rare Flowers -puhdistusmaito 400 ml

Rare Flowers -kasvovesi 400 ml

Rare Flowers -meikinpuhdistusvoide 200 ml

Rare Flowers -meikinpoistoliinat 25 kpl

(liinoista normaalin ja sekaihon versio)

*

Osallistut arvontaan kertomalla, missä vietät juhannusta :) (Tai vietit, jos osallistut vasta jussin jälkeen.) Osoitetta ja tarkkoja koordinaatteja ei kuitenkaan tarvitse jakaa ^_^ :D

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 28.6. kello 24.00 saakka.

P.S. Tänään sataa. Trivial Pursuit esiin...

*

Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkiä A-K. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

324 kommenttia
22.06.2017

Aamu-usvaa ja hetki kaukaisella rannalla

Tanskalainen "halpis"luonnonkosmetiikkamerkki Urtekram on tänä keväänä jälleen laajentanut valikoimaansa parillakin uudella sarjalla. Toinen on Nordic Berries ja toinen Morning Haze. Jälkimmäinen pyrkii olemaan Urtekramin standardeissa hieman ylellisemmän designin omaava sarja jota myydään myös apteekeissa. (En tosin ole ihan varma miten ylellisyys ja apteekit liittyvät luontevasti toisiinsa, mutta tällainen yhdistelmä Morning Hazessa kuitenkin toteutuu.)

Urtekram_MorningHaze_IMG_7888

Sain testiin "Aamu-usvasta" kolme tuotetta; suihkugeelin, vartalovoiteen ja käsisaippuan. Sarjaan kuuluu myös shampoo ja hoitoaine, hoitosuihke, käsivoide ja deodorantti.

Morning Haze tuoksu on vaikeasti kuvailtava; ensimmäiset mieleen tulevat sanat ovat mieto, erikoinen ja voikukkaisuus. Ilmeisesti tuotteiden tuoksu kuitenkin tulee niissä käytetystä seljankukasta. (En tiedä miltä seljankukka tuoksuu, en ole koskaan haistanut.)

Tuoksu on kevyt mutta siinä on ihan aavistus jotain pippurista ja pistävää, kuten voikukan tuoksussakin, jos tiedätte mitä tarkoitan. Kun tuoksun antaa kehittyä iholla, olen erottavanani siinä seuraavaksi karvasmantelia. Minuutissa tuoksu pehmenee ja puuterisoituu ja lievä pistävyys katoaa.

Pitkällinen testijakso vahvisti, että en kaverustunut tuoksun kanssa ja pidän sitä kaiken kaikkiaan jotenkin omituisena. Tuoksu ei mielestäni yhtään korreloi sarjan usvaisen nimen kanssa.

Urtekram_MorningHaze_IMG_7897

Käsisaippua n. 8,80 € / 380 ml

Morning Haze -saippua on ylellisen tuntuinen verrattuna aiemmin kokeilemiini Urtekramin nestemäisiin saippuoihin. Kookos-sarjan käsisaippua esimerkiksi on minusta elämyksellisesti jopa aika kaamea, se on niin lirua, ruman väristä (!), laiskasti vaahtoavaa ja epämääräisen tuoksuista.

Morning Hazen koostumus on eri luokkaa, ohutta tämäkin on mutta koko koostumus on selvästi tsiljoona kertaa harkitumpi; se on miellyttävän väristä, siinä on helmiäistä, se ei ole yhtään hyytelömäistä ja se vaahtoaa miellyttävän pehmeästi (mutta ei runsaasti, kuten eivät juuri mitkään luonnonkosmetiikan nestemäiset saippuat).

Urtekram_MorningHaze_IMG_7898

Suihkusaippua n. 7,20 € / 245 ml

Suihkusaippuasta on vaikea keksiä muuta sanottavaa kuin että se tuoksuu samalta kuin käsisaippua ja on elämyksellisesti vaisu. Perustavaraa; ohut, miedosti vaahtoava geeli joka pesee hellävaraisesti herättämättä sen kummempia fiiliksiä.

Viimeisenä kolmikon tähti. Olen jo aiemmin ylistänyt Urtekramin pari vuotta sitten uudistetun vartalovoidekoostumuksen laatua eikä Morning Haze tee poikkeusta tässä todella helposti levittyvien ja ihanasti kosteuttavien, nopeakäyttöisten vartalovoiteiden kimarassa.

Urtekram_MorningHaze_IMG_7906

Body Lotion n. 7,80 € / 245 ml

Tässä vartalovoide niille luonnonkosmetiikan käyttäjille, jotka eivät pidä monille luonnonkosmetiikan voiteille ominaisesta pidemmästä työstöajasta; Urtekramin uutuus imeytyy hetkessä. Olen pitänyt Urtekramin muitakin kroppavoiteita uudistumisen jälkeen luonnonkosmetiikan parhaimmin imeytyviin ja levittyviin kuuluvina, mutta Morning Haze hakkaa nekin imeytymisnopeudessa.

Voide on koostumukseltaan ohutta mutta ei ihan maitomaista, ei niin vetistä kuin esimerkiksi Nafhan tositosiohut vartaloemulsio. Morning Hazen kosteustehot ovat yllättävän tehokkaat koostumuksen ohuuden huomioon ottaen, tämä voide kosteuttaa jopa paremmin kuin muutamat paljon täyteläisemmät viime aikoina testailemani voiteet. Todella kuivalle iholle en tätä kuitenkaan tarjoaisi, kuiva iho vaatii reilummin rasvapohjaisen koostumuksen.

Tämä puteli jatkoon! :)

Miksi kuvassa on kivi? Laitoin sen siihen hetken mielijohteesta, kun pullot näyttivät kuvissa yksinään niin tylsiltä. Ei ollut kotona kukkiakaan Urtekramin kuvaushetkellä.

Kivellä on itse asiassa tarina. Se on minun kiveni Kreikasta. Otin sen mukaani Kosin kaupungin rannalta huhtikuussa.

Kos_rannalla_IMG_3677

Vietin viimeisen saaripäivän iltaa yksin Kos Townin rannalla. Kävelin rantaa niin pitkälle kuin pääsin, melkein Turkkiin saakka, siltä se tuntui. (Turkki alkoi näkyä jossain vaiheessa selvemmin kuin taakse jäävä kaupunki.) Oli aurinkoinen ja ihana ilta.

Istuin pitkäksi aikaa kiville. Ne olivat lämpimiä. Mietiskelin kuukauttani Kreikassa ja mitä kaikkea olin nähnyt ja kokenut, miten kiitollinen olin siitä, että olin taas saanut viettää aikaa tämän kauneuden keskellä. Ajattelin kotona odottavia rakkaitani.

Kos_rannalla_kivet_IMG_3680

Käteni hakeutui ympärillä oleviin kiviin. Ne olivat kiehtovia erilaisine muotoineen, kuvioineen ja väreineen.

Poimin joukon kauniita ja persoonallisia kiviä ja annoin kullekin läheiseni nimen. Näin sain heidät hetkeksi kanssani siihen rannalle. Pidin kiviä kädessäni yksi kerrallaan ja lähetin rakkaalleni terveisiä. Mietin, mitä kukin heistä oli nyt tekemässä. Tunsivatko he minun läsnäoloni.

Yksi kivistä olin minä itse. Kuin tylpän nuolenkärjen muotoinen, yksi kärki valkoinen. Se näytti siltä kuin se olisi joskus ollut osa asfalttitien reunaa. Ehkä se olikin. Nyt vesi oli pyöristänyt ja pehmentänyt sen. Ties mistä kaukaa se oli tullut.

Ajattelin ensin ottaa kivet mukaani Suomeen. Nopeasti kiintyvänä ja kaikenlaisia asioita inhimillistävänä muodostin kiviin suhteen sen lyhyen hetken aikana rannalla. Sitten tunsin, että kivet haluavat mieluummin jäädä rannalle missä niiden koti on. Niiden myötä ankkuroin rannalle myös osan perheestäni.

Mutta oman kiveni halusin tuoda Suomeen. Jotta voisin aina muistaa tämän lämpimän hetken Kosilla, keväällä 2017.

Kos_rannalla_IMG_3661

Pois kävellessäni hymyilin ajatukselle, että merivesi huuhtoo näitä kiviä; äitiäni, sisariani, miestäni, vielä sadan ja tuhannenkin vuoden kuluttua.

*

Ihanaa juhannusta kaikille <3

11 kommenttia
21.06.2017

Daviia vs. Foreo Luna

Foreo Luna

Muistatte, kun esittelin tammikuussa hypetetyn Foreo Luna -kasvoharjan. No joku ainakin muistaa.

Jos tuote ei vielä ole jollekin tuttu: kyseessä on elektroninen, värähtelyyn perustuva silikoninen, erittäin pehmeä harja joka syväpuhdistaa ja kirkastaa ihoa. Käytetään meikinpoiston jälkeen yhdessä kasvoputsarin kanssa. Se on kuin kasvohieronta, kuorinta ja puhdistus yhdessä.

Daviia-kasvoharja ja Foreo Luna

Daviia vs. Foreo Luna

Helmikuussa sain testiin "halpisversion", Daviian.

Olisin voinut kirjoittaa vertailun jo saman tien, mutta noh, juttu on jäänyt moneksi kuukaudeksi lojumaan luonnoksiin kun... rehellisesti sanottuna kasvoharjat eivät ole itselleni niin huippukiinnostavia gadgetteja ja koko ajan on jotain kiinnostavampaa kirjoitettavaa :) Koska moni muu kuitenkin on rakastunut elektronisiin kasvoharjoihin, ja jättäväthän ne kieltämättä ihon todella hyvän tuntuiseksi, niin kampean nyt viimein ulos kokemukseni edullisemmasta versiosta.

Kokemus on lopulta aika lyhyesti kerrottu: Daviia tuntuu ihan samalta kuin Foreo Luna. Näin ainakin minun ihollani. Lunastahan on olemassa useampia versioita erilaisilla harjaksilla soveltuen eri ihotyypeille, kun taas Daviia on saatavilla vain yhtenä perusversiona. Minusta se vastaa aika lailla täysin testiin saamaani Foreo Luna 2:sta.

"Halpis"versiokaan ei tosin ole mikään huippuhalpa, Daviia maksaa 79 euroa. On se kuitenkin 50 euroa halvempi kuin Luna 2.

Daviia-kasvoharja

Daviian ja Lunan yhtäläisyydet:

  • Samaa materiaalia, pehmeää silikonia
  • Kummatkin ladattavia
  • Kummatkin vedenkestäviä
  • Kummassakin voi säätää värähtelytehoa
  • Harjakset ovat saman tuntuiset, kokoiset ja malliset. Etupuolella hellävaraisemmat nystyt jokapäiväiseen puhdistukseen, takapuolella isommat ja jäykemmät nystyrät syväpuhdistukseen tai rasvoittuvan ihon päivittäiseen puhdistukseen.
  • Laitteet jättävät ihon ihan yhtä hyvän tuntuiseksi

Daviia-kasvoharja

Daviian ja Lunan erot:

  • Luna ilmaisee pienin sykäyksin, milloin harja tulisi siirtää iholla seuraavalle käsittelyalueelle (itse en tosin koskaan seuraa näitä sykäyksiä ja pyörittelen harjaa naamalla paljon kauemmin kuin suositellun minuutin, koska harja tuntuu niin kivalta ^_^). Daviia ei "ilmoittele" mitään vaan surisee menemään tasaisesti kunnes sammutat sen.
  • Daviian harjakset ovat sormituntumalla aavistuksen jäykemmät kuin Lunan, mutta käytössä kasvojen iholla eroa ei tunne.
  • Hinta
  • Brändi; toinen on tunnettu merkkituote, toinen "merkitön" massatuote jota myydään eri maissa eri nimillä. Suomessa se on nimetty Daviiaksi, maailmalla harjan löytää mm. nimillä Skinray, Pujun ja Quimat.

Daviia_kaytto

Kummanko ostaisin?

No halvemman tietysti :) Ellei sitten erityisesti halua tukea ruotsalaista teknologiaa, eikä siinäkään mitään vikaa. Ruotsalaista tehdastyöllisyyttä et Lunan ostamalla kuitenkaan tue, sillä niin Daviia kuin Lunakin valmistetaan Kiinassa.

Daviia-kasvoharja

Daviian (ihan selvästi kiinalaisten keksimä ^_^) tehdasnimi on Super Cool Washing Machine. :)

"Coolia kasvopesukonetta" Suomessa myy Kauneuskauppa. (Ei ole mainoslinkki ;))

10 kommenttia
1 2 3 61 62 63 64 65 66 67 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat