Vanhat kosmetiikkamainokset ovat aina yhtä ihania...!

Kauneudenhoidon teknologia on ottanut huimia harppauksia eteenpäin, mutta samalla jotkin asiat ovat pysyneet samana vuosikymmenestä toiseen.
Kuten ihon sävyä neutraloivat meikkipohjatuotteet:

"Revlon tiedottaa.. (!! :D): uusi värillinen Under Makeup Moisture Base -meikinpohjustaja parantaa ihon sävyä samalla kun se luo hyvän pohjan makeupille".
Heheh, eikö 'meikki'-sanaa ollut vielä keksitty suomen kieleen 60-luvulla..? "Makeupistahan" se on tietysti tullutkin.
"Teal, hieno sinervä sävy, hälventää liiallista punakkuutta. Pinkbud antaa lämpöä kellervälle iholle. Rosetta saa kalvakkaan ihon näyttämään ruusuisemmalta."
Ihon sävyä neutraloivat meikkituotteet esitellään aina tasaisin väliajoin vähän niinkuin "uutena" juttuna, ajan trendin mukaisesti formuloituna. 2010-luvulla ne ovat olleet näyttävästi esillä erityisesti concealer-palettien muodossa.
Kun itse aloitin myyjänä vuonna 2009, neutraloijat eivät olleet pinnalla ja niitä oli markkinoilla hyvin vähän, lähinnä ohuen meikinalusvoiteen tai voidemaisen peiteaineen muodossa. Mieleeni on jäänyt mm. Make Up Storen keltainen peite/pohjustusvoide, joka siihen aikaan oli meidän myymälässä jopa ainoa laatuaan. :) Kymmenen vuotta myöhemmin on vaikea löytää sarjaa, jolla ei olisi eri värisiä neutraloijia...! :) "Jännityksellä" odotamme, koska niiden viehätys taas laantuu.

Oooh, Demi-makeup...! Tämä mainoskuva on niin ehtaa 60-lukua kuin olla voi..!
Huvittaa tuo teksti: "Läpikuultava Demi-makeup, uusi pehmeämpi tapa ehostaa silmät. Luonnollinen" - kun kuvan naisen ripset näyttävät saaneen ainakin 250 kerrosta maskaraa... ^_^ Ahh, tämä on ollut luonnollista vuonna 1969.
"Värit ovat henkäyksen hienoja. Aavistuksen verran kiiltäviä. Ihmeellisen herkkiä. Silmien makeup on jo elänyt kovan aikansa. Nyt se on kuulas. Pehmeä. Demi."
Ai että. 💜

Lumene-mainos vuodelta 1971 henkii sekin pehmeyttä. "Lämmin valo" ja "kuultomeikki" ovat olleet 70-luvun meikkien maailmassa selvästi jotain ihan muuta kuin mitä ne ovat 2000-luvulla - Lumenen meikki näyttää minun silmiini todella mattaiselta..!
Minähän vuonna highlighter-tuotteet ovat muuten kaupallistuneet... Hmm. Sellaisten mainoksia ei ole kyllä osunut silmiin vanhoissa lehdissä. Olisikohan glow-meikki "oikeasti" 2000-lukulainen trendi...?

Anti-age-tuotteiden mainokset ovat ihan oma hauskuutensa. 1960-luvulla kosmetiikan mainontaa ei mitä ilmeisimmin valvonut mikään laki, kun mainoksissa on ollut ihan OK luvata, että voiteiden avulla rypyistä pääsee kokonaan eroon :D
Kosmetiikan kummallisimpiin ainesosiin kuuluvaa placentaa eli istukkaa on käytetty ihonhoitotuotteissa jo 40-luvulta lähtien - ja käytetään edelleen. Tässä Tokalon-voiteessa vuodelta 1969 placentan luvataan tarjoavan iholle "kaikkia niitä aineita, joita se tarvitsee säilyttääkseen joustavuutensa ja raikkautensa". Placenta - soluravinteista tehokkain. Hmmmm....
Täytyy myöntää, että juuri tähän ainesosaan en ole vielä syvällisemmin perehtynyt. Olen kuitenkin vilpittömän skeptinen sen suhteen, tekeekö istukka oikeasti iholle ihmeitä - tai edes jotain sellaista, mitä mikään muu sovinnaisempi proteiinipitoinen ainesosa ei tekisi... Sarjassamme ainesosia, joiden olemassaoloa kosmetiikkateollisuudessa voi todella ihmetellä.
(Onko joku teistä muuten käyttänyt istukkakosmetiikkaa...?)

Entäpä sitten Amnio-neste... mitähän se on..? :)
Ai että olisi kiinnostavaa nähdä näiden 60-luvun ihonhoitotuotteiden ainesosalistoja..! Ja miltähän nämä voiteet ovat tuntuneet iholla..? Kun miettii, miten valtavasti luonnonkosmetiikan voidekoostumukset ovat kehittyneet vain kymmenessä vuodessa, olisi todella kiinnostavaa tietää, onko normikosmetiikan saralla tapahtunut yhtä suurta kehitystä.

Sekin on jotenkin sympaattista, että monet merkit ovat olleet olemassa suunnilleen "aina". Tunnistan suurimman osan 50-, 60- ja 70-luvun lehdissä esiintyvistä kosmetiikkamerkeistä. Joidenkin imago on yhä 2000-luvulla sama, toiset ovat muuttuneet hyvinkin radikaalisti - esimerkkinä vaikkapa Pierre Robert, joka on 60-luvulla valmistanut mm. hienostuneita hajuvesiä, ja nykyään merkki tunnetaan alusvaatteista.
Lancaster on muuten merkki, jonka itse tunnen tänä päivänä vain aurinkovoiteista. Niihin törmää aina tax free'ssa, ja yhdistänkin merkin vahvasti lentokenttiin ja laivojen tax free -myymälöihin.
Helena Rubinstein on niitä merkkejä, jotka ovat säilyttäneet tyylinsä ja imagonsa kautta vuosien. Vanhoissa lehdissä Rubinsteinin mainoksissa näkyy usein vakuuttavasti markkinoituja anti-age-voiteita, ja yhä tänäkin päivänä merkki assosioituu vanhempien rouvien (arvokkaiden) ryppyvoiteiden sarjaksi.
(Toivottavasti lukijoissa ei nyt joku esimerkiksi parikymppinen Rubinstein-fani loukkaannu...! Varmasti sarjalla on myös nuorempia käyttäjiä :) Värikosmetiikan puolella ainakin on.)

Skin Life -ihonhoitosarjan mainoksessa Helena Rubinstein opastaa meitä suhtautumaan ikääntyvän ihon oireisiin "vakavasti heti niiden ilmaannuttua".
Että niin! Rypyt on vaka asia! :)

"Skin Life on luotu naiselle, joka ei ole enää aivan nuori." :) Korrektimpi tapa puhua ikääntyneestä naisesta..?
Voiteen tehoaineiden vaikutuksista kerrotaan: "Kun elävästä ihosta otettua koepalaa pidettiin upotettuna Skin Life -uutteeseen, ihokudoksen normaalit elintoiminnot jatkuivat kuukausimääriä."
Ohoh...! :) Mitähän tämän päivän ihotutkijat ja anti-age-tuotteiden kehittelijät toteaisivat tähän..? Kuulostaa vähän scifiltä. Mutta eihän sitä tiedä, miten edistynein keinoin ihonhoitotuotteita on tuohon aikaan pystytty testaamaan. Onhan tuolloin jo tehty vaativia plastiikkakirurgisia operaatioitakin. Seuraavassa mainoksessa mainitaankin muuten kauneusleikkaukset.

2nd Debut -tuotteet lupaavat placenta-voiteen tyyliin asioita, joita tänä päivänä mainoksissa ei sallittaisi: tämä länsisaksalainen kauneusvalmiste jopa "poistaa naisen rypyt". (Huomatkaa, että 60-luvulla on puhuttu aina pelkästään naisten ihosta ja rypyistä, miesten ei varmaankaan ole odotettu olevan kiinnostuneita ihonhoidosta.)
2nd Debut -tuotteiden toimintamekanismi kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta: "hetki huolenpitoa kuutena tai kahtenatoista peräkkäisenä iltana, ja uurteiden verkko alkaa vetäytyä pois". (Miksi kuusi tai kaksitoista..?)
Mainos puhuu ihon kosteudensitomiskyvyn vähenemisestä, ja miten ihon kuivuessa siihen alkaa ilmestyä juonteita, jotka sitten syvenevät rypyiksi. 2nd Debut -tuotteet lupaavat palauttaa ihon kosteustasapainon, ja tämän myötä juonteet ja rypyt hälvenevät. (Mutta että ihan poistuvat..? Ohoh...) Melkein voisi kuvitella näiden tuotteiden tehon perustuvan hyaluronihappoon ja sen kosteussieni-efektiin, mutta hyaluronihappoa on ilmeisesti alettu käyttää kosmetiikassa vasta 70-luvulla. Ai että haluaisin nähdä näiden tuotteiden incin....

Toinen 2nd Debut -mainos kertoo tuotteiden vaikutuksen perustuvan kosteutta säilyttävään CEF-yhdisteeseen sekä riittävän alhaiseen pH-arvoon, joka "mahdollistaa aineen imeytymisen ihon suojakalvon läpi".
Kosmetiikan ainesosanörttihän tässä melkein menettää yöunensa jäädessään miettimään, mitä tuo CEF-yhdiste on pitänyt sisällään... Mutta samalla tämän anti-age-sarjan idea on jollain tapaa virkistävän erilainen ja jopa rehellinen (poislukien tietysti lupaukset ryppyjen täydestä katoamisesta) verrattuna kaiken maailman placentasarjoihin: tottahan on, että ihon pinnan kuivuessa syntyy juonteita, ja kaikkein tehokkain ja välittömin tapa häivyttää niitä on pitää ihon pinta kosteutettuna ja pehmeänä. 👍
Ihana tuo loppuhuomautus: "lausutaan: sekond debyy" 🤗

Mitä ihon uudistamiseen tulee, tämän ainesosakategorian kuningatar, a-vitamiini, on toki näkynyt kauneudenhoitomainoksissa jo 60-luvulla. Vanha kunnon apteekkisarja Bellavita on ollut olemassa jo tuolloin.
Orionin sivu kertoo, että Bellavitan on kehittänyt vuonna 1955 ihotautilääkäri Olavi Kilpiö perehdyttyään Yhdysvalloissa tutkimuksiin A-vitamiinin vaikutuksesta ikääntyvän ihon hoitoon. Bellavitaa on ensin myyty lääkkeenä, ja sitä on suositeltu "iho- ja puuterinalusvoiteeksi mm. liian rasvaiselle ja nopeasti vanhenevalle ongelmaiholle."
Nice to know:
1960-luvulla Bellavitaa on myös markkinoitu lääkekosmetiikkana, joka suojaa lasten ihoa auringon liiallisilta säteiltä (!). A-vitamiinin sivuvaikutus on totuttu näkemään juuri päinvastoin, että se herkistää ihoa UV-valolle, mutta Bellavitassa käytetty johdannainen retinyylipalmitaatti itse asiassa absorboi UV-säteitä. Retinyylipalmitaatti on a-vitamiinijohdannaisista miedoimpia ja sopii myös herkälle iholle, mutta samalla sen uudistava vaikutus on myös miedoimmasta päästä. Järeämpää anti-age-vaikutusta hakeva kääntyy muiden retinoidien kuten retinolin puoleen.

Loppuun jotain muuta kuin anti-age-aineita: Max Factorilla on ollut aikoinaan myös ihonhoitotuotteita, ja vuonna 1971 herra Factorin "viimeinen sana" ihonhoidossa ovat olleet kosteuttavat, värikkäät hyytelöt 😊
Ihanasti muotoiltu tuo ihotyyppisuositus: "suositellaan lähinnä kuivalle tai normaalille iholle". ❤️
Kyllä kosmetiikan maailma on hauska. :)
Ihoa voi ja kannattaa hoitaa aakkosilla..! :)
"Hei mahtavaa!", huudahdin, kun sain kesällä kuulla, että BTB13-sarjaan lanseerataan syksyllä neljä vitamiinivoidetta. Haluaisinko mahdollisesti kokeilla niitä ja kertoa uutuuksista? Tarvitseeko edes kysyä..! Käytän itse A- ja C-vitamiinituotteita päivittäin, ja BTB13:n uudet vitamiinituotteet edustavat aktiiviaineiltaan anti-age-ainesosien ehdotonta kärkikastia.

Lopulta asia on just näin yksinkertainen: jos et jaksa seikkailla uusien, eksoottisten anti-age-ainesosien markkinoilla, valitse ne tutkituimmat, joiden vaikutuksista on vuosikymmenten näyttö. Ehkä retinoli ei ole se "seksikkäin" ryppyjenhoitoaine 2020-luvulla ("bakuchiol" anyone?), mutta se, ja koko retinoidien perhe, on vanhin ja yhä tehokkain kosmeettinen ainesosa ikääntymisen merkkien hoitoon. Vanhassa vara parempi, ja niin pois päin. :)
BTB13 on kotimainen korkean luonnollisuusasteen ammattilaisihonhoitosarja. Tuotteissa ei käytetä mm. silikoni- tai akryyliyhdisteitä eikä mineraaliöljyä. Uusien vitamiinituotteiden vaikutus tulee puhtaasti vitamiiniaktiiveista, ja muista sarjan tuotteista poiketen vitamiinituotteissa ei ole sarjan nimikkoainesosaa, solujen uusiutumista aktivoivaa BTB13-yhdistettä.
Vitamiinituotteita on neljä; B3-vitamiini, C-vitamiini sekä A-vitamiini kahdella vahvuudella.

42€ / 30 ml
Aloitetaan "universal"-tuotteesta: vanha kunnon B3-vitamiini eli niasiiniamidi sopii kaikille! Se on myöskin vitamiinituotteista hellävaraisin - en ole kuullut kenenkään ihon reagoivan ikävästi niasiiniamidiin. (Mikä ei tarkoita ettei niin voisi tapahtua, mutta niasiiniamidi ei ole tunnetusti herkistävä tai ärsyttävä kuten jotkin muut anti-age-ainesosat, mm. retinoli, askorbiinihappo ja glykolihappo).
Kun itse kuulin niasiiniamidista aikoinaan, taisi olla jokin koulutus edellisessä työpaikassani, ainesosa esiteltiin ilmaisulla; "parantaa yleisesti ihon pinnan rakennetta ja ulkonäköä". Ja se on aika hyvin tiivistetty. B3 "tekee kaikkea"; kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä, napakoittaa laajentuneita huokosia, häivyttää juonteita, vaalentaa pigmenttiläiskiä, vahvistaa ihon suojamekanismia, tasapainottaa talineritystä ja ehkäisee ihon valovaurioita ("photo-aging").
Niasiiniamidia näkee usein suositeltavan erityisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle (aikuiselle) iholle, koska se vaikuttaa talineritykseen ja tiivistää huokosia, mutta siitä hyötyvät ihan kaikki ihotyypit.
BTB13 Vitamin B3-voiteen koostumus on ohutta, nopeasti imeytyvää ja raikasta emulsiota joka jättää ihon miellyttävän sileän tuntuiseksi. Voiteessa on Naviter-tuotteiden tunnusomainen, kukkais-makea tuoksu. Voidetta voi käyttää aamuin illoin.
Avainsanat: kirkastaa, kosteuttaa, tasapainottaa talineritystä.

42€ / 30 ml
Sarjan "tripla"-C-vitamiinivoiteessa on kolmea eri C-vitamiinia: askorbyyliglukosidia, MAPpia (magnesium-askorbyyli-fosfaattia) sekä puhdasta askorbiinihappoa.
Koska tuote on voidetta eli sisältää vettä, kysyin, miten askorbiinihapon stabiilius on varmistettu. (Askorbiinihappo hapettuu helposti vettä sisältävässä tuotteessa). Minulle kerrottiin, että "Tripla" on formuloitu stabiiliksi mm. antioksidanttien, kelatoivien aineiden ja pH:n avulla. Lisäksi askorbiinihappoa on vähiten ja kahta muuta c-vitamiinia enemmän.
Kaikki kolme c-vitamiinia ovat tunnetusti tehokkaita, joten voiteella on ilman muuta tehokasta hoitopotentiaalia jo ilman askorbiinihappoa.
Kirjoitin kuvaan "ikääntymisen merkkien ensiapu", sillä C-vitamiini on erinomainen ns. kolmikymppisten anti-age-aine. C-vitamiini sopii loistavasti ihonhoitoarsenaaliin, kun iholla alkaa näkyä ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä kuten hienoisia juonteita ja pigmenttimuutoksia. C-vitamiini tunnetaan ennen kaikkea ihon sävyn kirkastajana ja pigmenttiläiskien vaalentajana, mutta se on myös tehokas juonteiden silottelija sekä valovaurioiden ehkäisijä.
Vitamin C Triple Active -voiteen koostumus on B3-voiteen tavoin kevyt, miellyttävän tuntuinen ja nopeasti imeytyvä emulsio. Voidetta voi käyttää aamuin illoin. Voiteen muita hoitavia ainesosia ovat mm. skvalaani, ruusunmarjaöljy ja -uute sekä mustaherukkauute.
Avainsanat: kirkastaa, tasoittaa ihon sävyä, häivyttää juonteita.

32€ / 15 ml
Tässä ovat sitten anti-age-työkalupakin järeimmät aseet: retinoli kahdella eri vahvuudella. A-vitamiini on yhä kosmetiikassa se kaikkein tehokkaimmin ihoa uudistava aine, eikä sille ole löytynyt haastajaa.
Tehokkuudella on hintansakin; a-vitamiinin tehokkaimmat johdannaiset, kuten retinoli, ärsyttävät ihoa, minkä vuoksi iho on hyvä totuttaa retinoliin hitaasti. Ärsytysreaktio voi ilmetä punoituksena, kutinana tai ihon kuivumisena ja hilseilynä. Reaktiot vähenevät ja häviävät ihon tottuessa retinoliin. Kaikille reaktioita ei toki tule lainkaan; oma iho ihoni esimerkiksi ei ole "inahtanutkaan" retinolille, mutta totutinkin ihoni siihen huolellisesti.
On suositeltavaa aloittaa alhaisemmalla pitoisuudella ja käyttää retinolia alussa 2-3 kertaa viikossa. Jos ihoärsytystä ei ilmene, voi parin viikon kuluttua siirtyä käyttämään tuotetta päivittäin. Retinolia käytetään aina iltaisin.
Retinolivoidetta voi käyttää paikallisesti myös aknen hoitoon.

BTB13 Vitamin A -voiteiden muihin hoitaviin ainesosiin lukeutuu pätevä kolmikko skvalaani, ruusunmarjaöljy ja tyrnimarjaöljy = hoitavia, ravitsevia ja antioksidanttisia öljyjä. Plussaa yksinkertaisen hoitavista koostumuksista, jossa ei ole kikkailtu kilometripitkällä listalla kaiken maailman erikoisuutteita ja teknisiä ainesosia. 👍
Kummatkin A-vitamiinivoiteet, 0,5% ja 1% vahvuus, ovat koostumukseltaan ohuita ja nopeasti imeytyviä emulsioita. (Sama koostumustyyppi kautta koko linjan :) Tuoksu se tuttu Naviter-kukkainen, mutta näissä miedompana kuin C- ja B3-voiteissa.
BTB13 suosittelee retinolin käyttöä kuuriluontoisesti, eli esimerkiksi vuodenajan vaihtuessa tai pari kertaa vuodessa.
(Ehm, itsehän käytän retinolia vuoden ympäri, vähennän ainoastaan kesäksi... pitäisiköhän muuten vähän pitää taukoa.... :D Olen innoissani vähän niinkuin unohtanut, että se on niin vahvasti uudistava aine ettei ehkä pitäisi tauotta käyttää....)
Sannin loppukaneetti:
Hienoa, että laadukkaita retinoli-, niasiiniamidi ja C-vitamiinivoiteita on nyt saatavilla myös kotimaiselta merkiltä. Olen vilpittömän vaikuttunut Naviterin valmistamien tuotteiden laadusta kautta linjan, ja harvoin tulee pettymyksiä. Koostumukset ovat aina miellyttäviä ja ainesosat tarkoin perustein valittuja vailla kikkailuja. Sanni loves!
Onko BTB13 vieras merkki? Lue aiempi juttuni sarjasta täältä.
BTB13-tuotteita myydään hoitoloissa, jälleenmyyjälistauksen löydät täältä.
Kuulin juuri niin mieletöntä hehkutusta uudesta shampoosta, että tämä juttu piti välittömästi nostaa esiin :D

Kyseessä on Dermosilin syksyn uutuus, syväpuhdistava suolashampoo.
Pyysin tuotteen esiteltäväksi Dermosililta, koska se vaikutti kiinnostavalta uutuudelta ja minulla on itselläni hyviä kokemuksia Lushin (paljon kalliimmasta) suolashampoosta monen vuoden takaa.
En kuitenkaan enää käytä sulfaattipitoisia shampoita, koska noudatan Curly Girliä, joten shampoon varsinaisen testiajon hiuksissa sai suorittaa sisareni.
Koska hiuspohjani ja hiukseni myös huutavat kuivuuttaan, en käytä tällä hetkellä lainkaan syväpuhdistavia shampoita - (syväputsauskin kyllä kuuluu Curly Girliin aika ajoin).

Suolashampoon koostumus on äärimmäisen yksinkertainen: se sisältää merisuolaa, puhdistavia ainesosia (SLS ja kaksi aputensidiä), paksuntavaa ainetta, tuoksuainetta, pH:n tasapainottajaa sekä säilöviä aineita. That's it, ei muuta.
Syväpuhdistavana tuotteena sitä suositellaan käytettävän kerran viikossa, ei jokaisessa pesussa.
Olen odotellut sisareni kommentteja, ja laitoin hänelle eilen viestin.

Sanalliset, kuvaavat kokemukset sain äsken puhelimessa. Sisareni on täysin hullaantunut suolashampooseen!
Sisareni hiuksista kerrottakoon, että ne ovat hennot ja hauraat, polkkapituiset, värjätyt ja hyvin helposti takkuuntuvat. Hiuspohja rasvoittuu nopeasti. Hiusten pituuksien kunnon puolesta sisarelleni sopisivat hoitavammat shampoot, mutta hän kokee niiden lätsäyttävän hentoa tukkaa ja hiukset likaantuvat nopeammin. Niinpä hän suosii normaalien tai hentojen hiusten vähemmän hoitavia shampoita. Toiveena on kunnolla puhdistava shampoo joka jättää hiukset ilmaviksi.
Dermosilin suolashampoo on mitä ilmeisimmin juuri tällainen. 👍

Sisareni kuvaili, että shampoo pesee hiukset narskuvan puhtaiksi, mutta ei silti jätä hiuksia takkuisiksi. Kuulema hoitavammatkin shampoot jättävät hänen hienoisen ja hauraan hiuslaatunsa lähes aina hattaraiseksi "takkupalloksi", ja sisareni pitää aivan ihmeellisenä, että suolashampoo ei käyttäydy näin. Täytyy sanoa, että inciä katsoessa minäkin pidän tätä erikoisena; shampoossa on 0% hiuksia selvittäviä ainesosia.
Vaahto on pehmeää ja runsasta, tuoksu aivan ihana ja tulos "ihan paras". "Koukuttava tunne, kun hiukset jäävät niin perusteellisen puhtaiksi ja samalla sileiksi..!" sisareni kuvaili.
Ja tunnusti:
"Mä käytän tätä kyllä monta kertaa viikossa suositusten vastaisesti, kun se on niin ihanaa..!"

Okei. Tuon hehkutuksen jälkeen alan jo itsekin toivoa, että hiukseni kaipaisivat syväpuhdistavaa shampoota...! :D
Puhelun taustalta kuului myös sisareni miehen peesaavia kommentteja - perheessä on kaksi suolashampooseen koukuttunutta. 😄 "Siinä on tosi hyvä tuoksu", sanoi mieskin.
Luin asiakkaiden kommentteja shampoosta Dermosilin sivulta, ja kas, se on saanut pelkkää viittä tähteä ja yhtä ylistävää palautetta kuin sisareni antoi.
Joku jakoi saman havainnon kuin sisareni, että hiukset oli helppo selvittää jo ilman hoitoainetta. Mikähän ihme tuotteessa saa tuon aikaan... suola on toisaalta myös kosteutta sitova ainesosa, mutta ei sen pitäisi selvittää... Tosi erikoista. Asia jäänee mysteeriksi.
Kommenttien perusteella ei yllätä, että shampoo on tällä hetkellä loppuunmyyty. "Palaa alustavasti myyntiin viikolla 40". Höh. No, en kuitenkaan halunnut odotella tämän hehkutuksen kanssa lokakuulle saakka..! Aika harvoin sitä kohtaa näin varauksetonta innostusta kosmetiikkatuotteista, ja tällaista iloa on ihana jakaa..! Sitä on Karkkipäivä..! 🤗
Joko joku Karkkipäivän lukija on ehtinyt testaamaan Dermosilin suolashampoota? Ainiin, shampoon hinta on muuten 7,90€ ja purkissa tavaraa 200 ml. :)
Nyt vietetään Zero Waste -syyskuuta. Teemakuukauden tavoitteena on lisätä tietoisuutta jätteen minimoimisesta ja herättää ihmiset tarkastelemaan kriittisesti arkipäiväisiä kulutusvalintoja.
Kolmatta kertaa järjestettävän tempauksen takana on Zero Waste Finland Ry.

Tempaus näkyy verkossa erilaisina viikottain vaihtuvina haasteina, esimerkiksi tällä viikolla haastetaan ihmisiä käymään läpi roskiaa, kieltäytymään mainoksista ja olemaan "ostolakossa".

Mietin kuun alussa, olisinko itsekin osallistunut näkyvästi haastamalla itseni käyttämään syyskuun ajan pelkästään zero waste -ihon- ja hiustenhoitotuotteita.
Kokeilu olisi ollut tosi mielenkiintoinen ja varmasti ihan toteutettavissakin - JOS en testaisi kosmetiikkaa ammatikseni. En oikein pysty pitämään kuukauden taukoa kosmetiikan testaamisesta, tai ainakin se olisi vaatinut hyvissä ajoin tehtyjä järjestelyjä yhteistöideni suhteen. Havahduin liian myöhään. Ehkä kokeilen tätä ensi vuoden Zero Waste -syyskuussa..?

Halusin kuitenkin kirjoittaa aiheesta ja kysyä teiltä, mitä luulette:
Värikosmetiikan eli meikkien suhteen zero waste on lähestulkoon mahdotonta, ellei pitäydy muutamissa voidemaisissa tuotteissa ja unohda esimerkiksi ripsiväriä. Siksi rajaan kysymyksen ihon- ja hiustenhoitoon, sillä näissä tuoteryhmissä on täysin mahdollista käyttää pelkästään zero waste -ideologian mukaisia tuotteita.

Esimerkkejä zero waste -ihon- ja hiustenhoitotuotteista:

Merkkejä: Flow Kosmetiikka, Nurme, Lush, Kaurilan Sauna, Famo, Inkuto, Dermosil.
Merkkejä: Flow Kosmetiikka, Famo, Lush, Inkuto.

Sokeri- ja suolavedellä voi myös kiinnittää hiuksia, samoin itsevalmistetulla pellavansiemengeelillä (kuulema..!), mutta sokeri- ja suolavesi tekee hiukset myös tahmeiksi. (Kaupallisissa suola- ja sokerisuihkeissa koostumus saadaan käyttöystävällisemmäksi kosmetiikan lisäaineilla.)

Merkkejä: Lush. Lushin kasvovoidepalat tulevat paperiin käärittynä. (Saa huikata jos tiedätte muita vastaavia, lisään tähän :)

Merkkejä: Ilona Luonkos, Lush.

Merkkejä: Flow Kosmetiikka, Ilona Luonkos.
Hyviä ruoanlaitossa käytettäviä ihonhoitoöljyjä: kookosöljy, oliiviöljy, seesaminsiemenöljy.

Merkkejä: Nurme.
Merkkejä: We Love The Planet.
Merkkejä: Nurme (ja varmasti monia muita)
Saippua toki lienee ihan kaikille tuttu :)
Kaupallinen yhteistyö: Mádara
Olen aloittanut uuden yhteistyön Mádaran kanssa, ja tulen esittelemään Mádaran tuotteita mm. eri ainesosien vinkkelistä. Kivaa :)


Starttaamme kaikkien janoisten ihojen sankarista – hyaluronihaposta.
Hyaluronihaposta on tullut viimeisen vuosikymmenen aikana yksi suurimmista ihonhoidon trendiainesosista. Hyaluronihappo tunnetaan kosmetiikan superkosteuttajana, ja sitä se todella on.
Ainesosalla on itse asiassa jo pitkä historia, mutta vei vuosikymmeniä ennen kuin sitä osattiin valmistaa nykyisen markkinan edellyttämällä kestävällä ja eettisellä tavalla, sekä riittävän taloudellisesti, jotta ainesosa saattoi lopulta levitä myös edullisempiin kosmetiikkatuotteisiin.

Hyaluronihappo eristettiin jo vuonna 1934, mutta kosmetiikassa sitä alettiin käyttää 1980-luvulla. Tuolloin hyaluronihappo oli vielä valtavan kallis aine, koska sitä osattiin eristää vain harvoista eläinperäisistä lähteistä, joita tänä päivänä pidettäisiin kyseenalaisina.
Nykyään hyaluronihappoa valmistetaan bioteknologisesti mm. maitobakteereista, vehnästä ja glukoosista. Mádara käyttää tuotteissaan luonnollisesti ainoastaan bioteknologisesti tuotettua hyaluronihappoa luonnollisista, ei-eläinperäisistä lähteistä.

”Olen kosteussieni!”
Hyaluronihappomolekyyli voi sitoa itseensä yli 1000-kertaisen määrän vettä omaan painoonsa nähden. Tämä ominaisuus tekee hyaluronihaposta myös ihon pintaa täyteläistävän, sillä imiessään itseensä kosteutta, molekyyli ”turpoaa” ja nostaa ihon pintaa. Kuin pieni kosteustyyny, joka on sujautettu ihoon.
”Mä olen tosi siedettävä!”
Hyaluronihappoa esiintyy ihossa luonnostaan, minkä vuoksi se on iholle neutraali ja erittäin hyvin siedetty ainesosa. Hyaluronihappo on tärkeä osa ihon luontaisia NMF (natural moisturising factor) -ainesosia. Hyaluronihappoa voi siis käyttää herkkäihoinenkin.
Hyaluronihappo ei myöskään reagoi negatiivisesti muiden ainesosien kanssa, ja se on helppo yhdistää ihonhoitorutiinissa muiden kosteuttavien tai anti-age-ainesosien kanssa.
Kokeile: Mádaran tehokkain, kaikille sopiva hyaluronihappo-supertuote on Time Miracle Hydra Firm Hyaluron Concentrate. Käytä sitä yksinään tai seerumin tavoin voiteen alla – mikä tapa sopii oman ihosi tarpeeseen parhaiten.
”Tarvitset mua, kun tulee lisää vuosia mittariin”
Hyaluronihapon pitoisuus laskee ihossa iän myötä, mikä johtaa mm. pintakuivuuden lisääntymiseen ja ihon kimmoisuuden vähenemiseen. Mitä vähemmän ”kosteustyynyä” ihossa, sitä ohuemmalta ja veltommalta ihon pinta näyttää. Myös juonteet näkyvät selkeämmin ohuen, kuivuneen ja velton ihon pinnassa.
Hyaluronihappopitoisen kosmetiikan avulla voit täyttää ihon hyaluronihappovajetta ulkoisesti, ja vaikuttaa ihon pinnan pehmeyteen, sileyteen ja nuorekkaaseen kimmoisuuteen merkittävästi.
”Mä toimin monella syvyydellä”
Hyaluronihappoa voidaan valmistaa useammassa eri molekyylikoossa, mikä mahdollistaa targetoidun kosteusvaikutuksen ihon eri kerroksiin.
Molekyylin kokoa kuvataan molekyylipainolla. Suuripainoinen molekyyli jää aivan ihon pintaan ja muodostaa vettä sitoessaan iholle suojaavan kerroksen, kun taas matalapainoiset hyaluronihappomolekyylit pääsevät imeytymään syvemmälle ja kohottavat kosteutta sitoessaan ihon pintaa.
Kokeile: Mádaran SOS-linjan tuotteet sisältävät suuri- ja matalapainoista hyaluronihappoa ja kosteuttavat ihoa intensiivisesti.
”Mä vähennän myös karheutta”
Usein ajatellaan, että lähinnä lipidipitoiset, öljyiset tai rasvamaiset ainesosat lievittävät ihon karheutta. Hyaluronihappo jeesaa myös tässä! Suurimolekyylinen hyaluronihappo lievittää ihon karheutta tehokkaasti muodostaessaan ihon pintaan suojaavan, pehmeän vesityynyn.
Kaikkein tehokkaimman tuloksen kuivan karhealla iholla saat tietysti yhdistämällä hyaluronihapon kosteutta sitovan tehon sekä jonkin laadukkaan kasviöljyn tai -rasvan pehmentävän vaikutuksen – kokeile esimerkiksi levittää iholle ensin Hydra Firm Hyaluron Concentrate ja sen päälle Pihlaja tai Nokkonen Daily Defence -voidetta.
”Mulla on muuten muitakin kykyjä..!”
Pitkään hyaluronihappoa pidettiin ainoastaan humektanttina eli kosteuttavana ainesosana, mutta myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt, että matalapainoinen hyaluronihappo toimii myös ns. solu-kommunikaattorina, ja stimuloi kollageenin tuotantoa. Tämä puolestaan vaikuttaa suotuisasti ihon kimmoisuuteen ja voi madaltaa juonteita ja ryppyjä. Vaikutus on pitkäkestoisempi kuin hyaluronihapon "tyynyefekti", joka sekin silottaa juonteita.
Kuulin tästä ensimmäisen kerran luottolähteisiini kuuluvasta, kosmetiikkakemistien ylläpitämästä, riippumattomasta The Beauty Brains -podcastista joitain vuosia sitten. Tuolloin kemistit kertoivat hyaluronihappoa käsittelevässä jaksossaan, että jotkut tutkimukset todella tukevat hyaluronihapon ominaisuutta myös solujen välisenä viestijänä, ja sillä olisi kollageenin tuotantoa stimuloiva vaikutus. Mekanismia ei täysin ymmärretä (tai ymmärretty vielä podcastin vuonna 2015), mutta tutkimustulokset puoltavat anti-age-vaikutusta.
Erityisesti hydrolisoitu eli pilkottu hyaluronihappo (’hydrolized hyaluronic acid’) pystyy molekyylikokonsa puolesta imeytymään riittävän syvälle ihoon.
Kokeile: Time Miracle – ja Re:gene -linjojen anti-age-tuotteet sisältävät hydrolisoitua hyaluronihappoa.
Extra-etu:
”Mä olen tehokas jo pienellä pitoisuudella!”
Hyaluronihappo toimii kosteuttavasti jo alle prosentin pitoisuudella, sen ei siis tarvitse keikkua incissä ylimpänä jotta voit luottaa sen tehoon.
Hydra Firm – yksi tuote joka sopii kaikille
Jos olet pää pyörällä kaiken tämän informaation jälkeen ja mietit, mistä tuotteesta sitä nyt lähtisi hyaluronihapon tehoja hakemaan, on yksi tuote, josta on helppo aloittaa.
Keväällä esittelemäni Mádaran Hydra Firm on ehkä ”maailman helpoin” hyaluronihappotuote, joka sujahtaa kaiken ikäisten, niin miesten kuin naistenkin ihonhoitorutiiniin.
Superkosteuttava jelly sisältää yksinkertaisen listan tehokkaasti kosteuttavia ainesosia kuten koivunmahlaa, kahta eri hyaluronihappoa, sodium pca:ta ja maitohappoa. Pehmeä geeli sopii seka- tai rasvoittuvalle iholle yksinään, miehille rauhoittamaan ihoa parran ajon jälkeen, meikin alle pohjustajaksi tai ikääntyneelle iholle seerumiksi voiteen alle. Se sopii yksinkertaisesti kaikille :)

Joliella on vielä huomiseen saakka kaikki Mádaran tuotteet -30%, ja Hydra Firm Jellyn saa hintaan 26,53€. Pullon koko on muuten 75 ml, eli normaalia seerumia melkein triplasti suurempi...!
Jos superkosteuttaja alkoi kiinnostaa, voit halutessasi kokeilla onneasi myös arvonnassa :)
Saan arpoa Karkkipäivän lukijoille yhden kappaleen Hydra Firm -tiivistettä.
Osallistut arvontaan kertomalla, käytätkö ihonhoidossasi hyaluronihappotuotteita, vai onko tämä trendikäs ainesosa vielä jäänyt kokemuksesi ulkopuolelle. (Kyllä heitäkin on - sisareni tässä vieressä juuri tunnusti, ettei tunne ko. ainesosaa eikä ole tietääkseen koskaan käyttänyt hyaluronihappokosteuttajaa. Täytyykin ohjata hänet lukemaan tämä postaus heti sen julkaistuani.. :D)
Kilpailuun voi osallistua 6.9.2020 saakka.
Voittaja arvottu: voitto osui nimimerkille Heli. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
Säännöt:
Sain asiallisen kommentin koskien läpinäkyvyyttä työnantajaani liittyen, ja vaikka olen pyrkinyt kertomaan avoimesti työstäni ja minkä merkkien kanssa työskentelen, on vielä selkeämpi käytäntö jatkossa paikallaan.
Viimeksi kerroin toukokuun lopulla työstäni, työnantajastani ja "mun" sarjoista :) Jutun voi lukea täältä: Sannin työpäivä - kulissien takana.
Kerron nyt enemmän nykyisestä työtilanteestani. Menin puolitoista vuotta sitten töihin NHS Oy:lle joka maahantoi Laveraa, Nurmea, Cattieria ja Benecosia - ja nyt olen yrityskaupan seurauksena töissä Suomen suurimmalla luonnonkosmetiikan maahantuojalla, Transmeri Oy:lla, joka maahantuo kymmeniä sarjoja. (Ja on myös kosmetiikan valmistaja.)
Yritykset fuusioituivat kesäkuussa ja kesäkuusta lähtien olen ollut transmeriläinen.

Tilanne on tuntunut samalla ihan mahtavalta ja tietysti myös erikoiselta. Erikoiselta siinä mielessä, kun yhtäkkiä tajuaa entisten "muiden" brändien olevankin nyt meidän brändejä. Yhtäkkiä sitä on töissä samassa talossa tosi monen sellaisen suosikkibrändin kanssa, johon on aiemmin tutustunut lähinnä blogin kautta. Näihin brändeihin lukeutuvat esimerkiksi Mádara, Mossa, Esse ja Whamisa.
Samalla se on tietysti mahtavaa - kyllä varmaan valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi huikeaa päästä töihin näin huikean brändiportfolion taloon. Se, että tunnen niin monet sarjoista jo blogin kautta, ei ainakaan haittaa :)

Tietenkään työtehtäväni eivät liity kaikkiin työntajani maahantuomiin sarjoihin, ja pääsääntöisesti teen yhä töitä NHS:n mukana taloon tulleiden sarjojen kuten Laveran, Nurmen ja Cattierin kanssa. Uusina sarjoina työkentälläni ovat Taika ja Patyka.
Kirjoittelen monista Transmerin portfolion sarjoista Karkkipäivässä kuten olen ennenkin tehnyt - olisi vaikeaa olla kirjoittamatta, kun niin moni Suomessa myytävistä luonnonkosmetiikkasarjoista on Transmerin alla - mutta jatkossa on läpinäkyvyyden kannalta selkeää, että ilmaisen näiden sarjojen kohdalla, että olen töissä niitä maahantuovassa yrityksessä.

Haluan myös saattaa lukijoideni tietoon, että Transmeri ei puutu blogini sisältöön eikä myöskään koe ristiriitaa siinä, että kirjoitan blogissani myös muista brändeistä. Olemme sopineet tiettyjen brändien nostosta blogissani, kuten Taika-brändin, jota totta kai promoan enemmän kuin mielelläni, mutta minulla on täysi vapaus kirjoittaa mitä ja mistä haluan. Olen Transmerilla osa-aikainen työntekijä, ja toisen osan työelämästäni haluan omistaa blogilleni.
Karkkipäivässä tulee siis jatkossakin näkymään laajasti eri brändejä laidasta laitaan. Patykan ohella varmasti myös Lidlin kahden euron kosmetiikkaa ;D
Vinkkailen paljon meidän talon verkkokauppojen (Jolie ja Natural Goods Company) alekampanjoista, koska olen niistä parhaiten ajantasalla, mutta yhtä lailla vinkkaan muiden verkkokauppojen kuten Biodellyn, House Of Organicin ja Hyvinvoinnin Tavaratalon alennuksista. Ikuisena laihialaisena ja "supersaverina" minulle on itsestään selvää kannustaa ihmisiä tekemään hankintansa silloin, kun tuotteet ovat tarjouksessa :) Minulle ei ole tärkeää, ostaako joku rakkaan seeruminsa "Salesta vai K-Marketista", kunhan voin auttaa kuluttajia saamaan seeruminsa halvemmalla :D

Ja totta kai haluan kirjoittaa kiinnostavista ja inspiroivista kosmetiikkatuotteista, olivat ne minkä tahansa talon alla. Korres, Dermosil, Bybi, Flow, Evolve, Naviterin sarjat, muutamia ei-Transmerin merkkejä mainitakseni, kaikki näkyvät jatkossakin näillä sivuilla.
Ihanaa viikonloppua!
Yritän muuten tosissani saada sen jutun ayurveda-konsultaatiostani kasaan viikonlopun aikana..! Jos bloggauksessa on jokin ikuinen "ongelma", niin aina liikaa materiaalia josta haluaisi kirjoittaa :)
”Luonnonkosmetiikan Chanel” – näin kirjoitin Patykasta seitsemän vuotta sitten, kun tutustuin sarjaan ensimmäistä kertaa. Kuvailu pitää tietyssä määrin edelleen paikkansa, mutta Patyka on muuttunut ja laajentunut paljon sitten ensikohtaamisen.

Koostumukset ovat edelleen hienostuneita ja pakkaukset henkivät kaunista luksusta, mutta Patyka on laajentanut reviiriään myös anti-age-genren ulkopuolelle. Alkujaan sarjassa oli vain ikääntyneen ihon hoitoon luotuja tuotteita, nyt niiden rinnalla on raikas, ”casuaalimpi” hoitolinja nuoremmalle iholle. Tai toki tuotteet ovat kaiken ikäisille, mutta vailla anti-age-ominaisuuksia.
Markkinoilla on niin monia kiinnostavia luonnonkosmetiikkasarjoja, että kaikkiin ei vain mitenkään ehdi tutustua pintaa syvemmältä, ja Patykan kohdalla oli harmikseni käynyt juuri niin. Siksi melkein kiljaisinkin riemusta, kun sain töissä kuulla, että Patyka on uusi sarjani jonka kanssa alan tehdä töitä. Nyt pääsen siis oikein virallisesti perehtymään Patykan maailmaan..!

Tiedättekö, mulla on ollut viime aikoina nostalginen tunne. Nykyhetkessä on vähän samaa kuin ajassa runsas kymmenen vuotta sitten, kun aloitin työt kosmetiikkamyyjänä ja intoilin tuoreessa blogissani kaikista töissä kohtaamistani uutuuksista ja - - no, ylipäänsä kosmetiikkapurkeista, olivat ne uusia tai vanhoja..! :D
Työpaikan kosmetiikkameri oli minulle loputon inspiraation lähde. Joka viikko opin jotain uutta ja löysin uusia helmiä, joista oli kiva kertoa Karkkipäivän lukijoille.

Nyt olen tietyllä tapaa samassa tilanteessa.
Töiden puolesta ympärillä on ihan hervottoman ihana kosmetiikkameri… Ja hauskasti, ei vain luonnonkosmetiikan Chanel, vaan myös se alkuperäinen Chanel ;) Olen todellakin unelmatyössäni <3

Meillä oli runsas viikko sitten Patykan peruskoulutus, ja olen myös saanut kotiin joukon Patykan tuotteita tutustuttaviksi.
Oikeastaan mikään tuotevalikoimassa ei enää ole samaa kuin seitsemän vuotta sitten – vain sarjan ydinrituaali, kaksoispuhdistus, on yhä jäljellä, mutta puhdistustuotteidenkin koostumuksia ja ominaisuuksia on vuosien saatossa hiottu ja päivitetty.
Patykan historiaa
Sarja pohjautuu pariisilaisen apteekkarin vuonna 1922 kehittämään Huile Absolue -kauneusöljyyn. Tämä kasviöljyjen ja -uutteiden cocktail oli kauneudenhoitotuotteiden bestseller Ranskassa 1920- ja 30-luvuilla.
Toinen apteekkari löysi Huile Absoluen reseptin uudelleen 1990-luvun lopussa, ja loi sen ympärille Patyka-brändin.
Nimi Patyka tulee kreikan kielen sanasta 'apethe' = apteekki.
Vuonna 2002 Patykasta tuli maailman (!) ensimmäinen luomusertifioitu (Ecocert Organic) luonnonkosmetiikkasarja.
Vuonna 2010 Patyka lanseerasi maailman ensimmäisen ihonhoitosarjan, joka on samalla selektiivistä luksuskosmetiikkaa että luomusertifioitua.
Vuonna 2013 syntyy nykyinen Patyka, kun sen nykyiset omistajat ostivat brändin.
Huile Absoluesta on siis koko Patykan tarina alkanut. Kiehtovaa, että 1920-luvulla kehitetty kauneustuote on yhä ajankohtainen, trendikäs ja hoitaa 2020-luvun naisen (miksei tottakai miehenkin) ihoa yhtä pätevästi kuin 100 vuotta sitten. Pian juhlitaankin muuten Huile Absoluen 100-vuotisjuhlaa..!
En ollut aiemmin kokeillut Huile Absolueta, ja voisi melkein sanoa, että hyvä että en kokeillutkaan ainakaan silloin vuonna 2013, sillä en tuolloin vielä käyttänyt öljyjä ihonhoidossa enkä varmaankaan olisi osannut arvostaa tätä tuotetta. Nykyäänhän taas öljymuotoinen hoitotuote on ihan lempparini iltaisin..!
Huile Absolue sisältää huikean joukon laadukkaita kasviöljyjä; skvalaania, ruusunmarjaöljyä, seesaminsiemenöljyä, jojobaöljyä, oliiviöljyä, auringonkukansiemenöljyä sekä vehnänalkioöljyä. Näiden lisäksi seoksessa on mäkikuismauutetta sekä eteerisiä öljyjä. Tuoksu on viehättävällä tavalla vanhanaikainen; kuin isoäidin puuterinen ruusuhajuvesi. Tästä tulee lämmin fiilis :)
Koostumus on täyteläisyydeltään medium-tasoa ja ravitseva, uudistava ja antioksidanttinen koostumus hellii erityisesti kuivuuteen taipuvaista ihoa jolla on jo ikääntymisen merkkejä. Tykästyin Absolueen kovasti..! Ihan huvittaa ajatus, että olen joskus kuvitellut öljyjen tukkivan ihoa, nyt todella rakastan kasvoöljyjä. ❤️
Arvokkaalla öljyllä on hintaa 51,90€. Ei kuitenkaan lähelläkään esimerkiksi Vintner's Daughterin tai Tata Harperin kasvoöljyjen hintoja.

Myös kaikenikäisille suunnatun "casual"-ihonhoitolinjan tuotteet ovat minulle uusia tuttavuuksia.
SOOTHING MILKY TONER
Ihana, paksu ja kosteuttava kasvovesi. Puuterinen kukkaistuoksu on suloinen..!
Toki voi huomata, että tämän huomattavasti edullisemman (16,90€) Patyka-kasvoveden ainesosat eivät ole yhtä pitkäkestoisesti kosteuttavia ja hoitavia kuin anti-age-linjan premium-kasvoveden (41,90€), joka sisältää peptidejä ja hyaluronihappoa. Mutta iholle, jolla ei ole ikääntyneen ihon vaatimuksia, tämä on oikein ihana kasvovesi. Iho jää kasvoveden jäljiltä pehmeäksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Patykan bestsellereitä.

HYDRA-BOOSTER -SEERUMI
Kevyt, maitofluidimainen ja erittäin miellyttävän tuntuinen kosteusseerumi. Kosteussankareina toimivat hyaluronihappo ja tremella-sienen uute - minulle ihan uusi ainesosa, muuten. Tremella-uute sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta. Muita maininnan arvoisia ainesosia ovat vanha kunnon aloe vera sekä rauhoittava bisabolol. Seerumissa on makean kukkainen tuoksu.
Hydra-Boosterissa ei muuten ole glyserolia, joten tässä hyvä tärppi niille, jotka ovat herkistyneet glyserolille tai eivät syystä tai toisesta halua sitä ihonhoitotuotteeseensa. Glyserolittomat ihonhoitotuotteet ovat harvassa, niin yleinen (ja edullinen) ainesosa se on, mutta olen työssäni kohdannut ihmisiä jotka etsivät nimenomaan glyseroli-vapaita tuotteita.
Hintaa Hydra-Boosterilla on 34,90€.

HYDRA-SOOTHING MOISTURISER
Hydra-sarjassa on kaksi kosteusvoidetta, joista tämä on kevyempi ja sopii normaalista sekaiholle. Täyteläisempi Intensive-versio on kehitetty kuivalle iholle.
Supermiellyttävä, helppo tuote..! Siis helppo tykätä! :) Kevyt, levittyy kuin unelma ja imeytyy hujauksessa. Täydellinen meikin alle. Hoitavina ja kosteuttavina aineina mm. auringonkukkaöljyä, aloe veraa ja sheavoita. (Esteriöljyt keventävät koostumuksen.)
Patykan koostumukset ovat niin miellyttäviksi hiottuja että selektiivisen fiiliksen voi sanoa jatkuvan myös edullisemman linjan tuotteissa. Edullisemmissa vain on simppelimmät raaka-aineet kuin ante-age-linjoissa. Patykan tekninen taito koostumuksissa on vaikuttava.
Voide maksaa 27,90€.

KAKSOISPUHDISTUS: PUHDISTUSÖLJY + VAAHTO
Patykan alkuperäinen kaksoispuhdistus perustuu ideaan anti-age-vaikutteisesta ihon puhdistuksesta. Myönnettäköön, että en ollut ihan allekirjoittanut tätä claimia aikaisemmin, ”mitä anti-agea nyt puhdistuksessa muka voi olla”, ajattelin. Nyt kun olen perehtynyt tuotteiden sisältöön ja käyttötapaan paremmin, ymmärrän, mikä tässä rituaalissa tekee siitä hyödyllisen juuri ikääntyneelle iholle.
Remarkable Cleansing Oil -puhdistusöljy on tarkoituksella täyteläinen ja siihen on valittu hoitavia, hienostuneita ja laadukkaan rasvahappo- ja vitamiinikoostumuksen öljyjä kuten ruusunmarjan siemenöljyä, hasselpähkinäöljyä, seesaminsiemenöljyä sekä aprikoosinkiviöljyä. Näistä erityisesti ruusunmarjaöljy on ikääntyneen ihon sankareita.

Öljy levitetään kuivalle iholle ja se liuottaa sitkeimmänkin meikin.
Todellisen anti-age-hyödyn saa, kun malttaa hieroa öljyä ihoon muutaman minuutin ajan. Tällöin öljyjen hoitavat ravinteet ehtivät myös imeytyä ja pehmentää ihon pintaa, jolloin juonteet madaltuvat jo pelkästä pehmenemisestä ja rentoutumisesta. Kuivuus korostaa juonteita, ja kun kuivuutta lievitetään öljyhieronnalla, iho näyttää selvästi sileämmältä.
Patyka ei lupaa taikoa ryppyjä pois, vaan tehdä ihon pinnasta pehmeämmän, ravitumman ja kosteamman, jolloin rypyt yksinkertaisesti näkyvät vähemmän :)
Cleansing Perfection Foam -puhdistusvaahto levitetään suoraan öljyn päälle. Vaahto on sulfaatiton ja sisältää hyvin kevyen pitoisuuden kuorivia hedelmähappoja. Kun öljy liuottaa lian ja meikin ihon pinnasta, vaahto työskentelee vähän syvemmällä, irrottaen myös mirolikaa ja kuollutta ihosolukkoa hedelmähappojen avulla.
Kiitos AHA-happoen, Patykan puhdistusvaahto myös silottaa ja kirkastaa ihoa.

Öljy ja vaahto muodostavat yhdessä miellyttävästi liukuvan emulsion, joka huuhtoutuu iholta helposti jättäen jälkeensä pehmeän, putipuhtaan ja samalla hoidetun tuntuisen ihon. Ei todellakaan mitään natisevaa tunnetta..! Patykan putsarit ovat pH-arvoltaan erittäin lempeitä eivätkä vie mukanaan ihon omaa hydrolipidikalvoa.
Nyt kun oma ihoni muuttuu yhä vain kreppipaperisemmaksi (odottakaas kun pääsen kertomaan kunnolla ayurveda-konsultaatiosta ja mitä siellä sanottiin mun ihosta..!), öljyä tai balmia sisältävät kaksoispuhdistukset ovat juuri sitä mitä iholleni haluan.
(On se vain uskottava - niin paljon kuin pelkkää vaahtopuhdistustakin rakastan - öljy on lopulta paras puhdistusaine mitä tulee hoitavuuteen.)
Hei! Patykan juuri startanneella Instagram-tilillä voi muuten voittaa itselleen Patykan kaksoispuhdistuksen tuotteet, kera viimeistelevän, kosteuttavan ja liftaavan kasvoveden..! Käykääs osallistumassa..! @patykafinland
.
Onko lukijoiden joukossa Patyka-leiriläisiä..? Olisi kiva näin tuoreena "patykalaisena" kuulla teidän suosikkituotteista - tai ylipäänsä mitä tahansa Patyka-kokemuksia. :)
Nyt en malta taas olla huikkaamatta mahdollisuudesta ostaa kosmetiikkaa tosi halvalla..!

Havahduin siihen, että Joliella alkoi tänään Brand Hopping Sale -kamppis, jossa muutamia brändejä saa jopa -40% alennuksella. Näihin brändeihin lukeutuu mm. mun lempilapsiin kuuluva UpCircle, jonka ihania uutuuksia juuri teille hiljattain esittelin. 😍
Iiik, jo valmiiksi aika edullisten tuotteiden hinnasta saa nyt 40 pinnaa pois, ihan mahtava tilaisuus tutustua suloisen UpCirclen todella laadukkaisiin tuotteisiin ..!
Jolien Brand Hopping Sale -kampanja on voimassa 31.8. asti.

Kuva: UpCircle Beauty
Luulen että kuka tahansa "incitohtori" nyökkäilisi UpCirclelle todella hyväksyvästi - brändin tuotteissa hoitavat aineet ovat maksimissaan ja koostumusta muokkaavat apuaineet on jätetty totaaliseen minimiin - ja silti koostumukset tuntuvat moderneilta, miellyttäviltä ja hiotuilta.
Voi että mä intoilen näistä..! Ja melkein kukaan ei tunne näitä laadukkaita pikkuisia..! UpCircle on niitä pieniä indie-brändejä, joilla ei juuri ole markkinointibudjettia, ja se on yksi syy miksi tuotteita ei oikein näy missään. No, mä huutelen vaikka yksinäni koska nämä ovat oikeasti hyviä ja ansaitsisivat tulla löydetyiksi. :) <3
Jos et jo aiemmin lukenut, niin käy ihmeessä lukemassa mun arviot ja esittely UpCirclen voidemaisista uutuuksista; kasvovoiteesta, puhdistusbalmista ja kasvonaamiosta.

Ohuen mutta samalla ravitsevan FACE MOISTURISER -kasvovoiteen (50 ml) saa nyt Jolien kamppiksessa hintaan 14,94€ (norm. 24,90€).
UpCircle suosittaa tätä kaikille ihotyypeille, jopa rasvoittuvalle ja sekaiholle, mutta minun suositukseni on normaalista pintakuivalle ja kuivalle iholle. Luulen, että useimmat rasvoittuvaihoiset pitävät kuitenkin kevyemmistä ja "vesimäisemmistä" voiteista.
UpCirclen Face Moisturiserin silkkisessä, hoitavassa koostumuksessa on mm. sheavoita, auringonkukansiemenöljyä, kaakaovoita, pellavansiemenöljyä ja oliiviöljyä. Sitruksinen tuoksu on luonnonkosmetiikkamainen, mutta ei yrttimäinen. Jos pidät sitruksen tuoksusta, pidät tästä :)

Sitruunasorbetilta näyttävä CLEANSING FACE BALM (norm. 24,90€, nyt 14,94€) on kuivan ihon unelmaputsari. Se ei emulgoidu vedellä huhdeltaessa, vaan kannattaa poistaa kasvoilta esimerkiksi musliiniliinalla. Erittäin täyteläinen koostumus jättää iholle puhdistuksen jälkeen ravitun ja hoidetun tunteen.
Eukalyptus ja rosmariini luovat balmiin lämpimän aromaattisen tuoksun.

Tajuttoman koukuttavan tuoksuinen FACE MASK -naamio (norm. 24,90€, nyt 14,94€) sekä puhdistaa että pehmentää ihoa.
Voidemainen, ylellisen tuntuinen koostumus sisältää valkoista savea, kookosmaitoa, sheavoita, kaakaovoita, baobab-siemenöljyä, oliiviöljyä ja pellavansiemenöljyä. Hävikkiainesosa oliivinkivijauheella on antioksidanttinen sekä tulehdusta laskeva vaikutus.
Naamio lupaa vähentää mustapäitä ja ehkäistä epäpuhtauksia. Puhdistava, pehmentävä ja kirkastava naamio sopii kaikille ihotyypeille. Ihana tuoksu tulee yhdistelmästä rosmariinia, seetriä, thaimaalaista inkivääriä sekä sitrushedelmiä. Vuoden paras kosmetiikkatuotteen tuoksu..! 🤩

Kuva: UpCircle Beauty
KAHVIÖLJYSEERUMI (norm. 20,90€, nyt 12,54€) on niitä harvoja UpCirclen tuotteita, joita on näkynyt enemmänkin suomalaisessa kauneusmediassa, ja se on ollut tosi tykätty. Erittäin antioksidanttinen öljyseerumi sisältää mm. tyrniöljyä, ruusunmarjan siemenöljyä, vadelmansiemenöljyä ja tietysti nimikkoainesosaa, kahviöljyä.
Jos pidät kasvoöljyistä, kokeile tätä! 😍

Jolien Brand Hopping Salen -40% -alebrändeihin kuuluu myös NURME. 🧡
Esimerkiksi mun lemppari, käsivoiteena käyttämäni ihana Rich Cream -voide nyt 7,44€ ja hoitava sokerivartalokuorinta 12,44€ (juuri kuuntelin kuinka Katja Kokko julisti tämän IG Stoorissaan uudeksi suosikkivartalonhoitotuotteekseen...). Suositut palashampoot maksavat 5,76€ ja ihanat palasaippuat 4,44€.
Novexpertin tuotteet löytyvät -30% alennuskategoriasta. Esimerkiksi mun lemppari-C-vitamiiniseerumi on nyt tarjolla hintaan 34,93€.
Kaikki Jolie Brand Hopping -aletuotteet löydät täältä.
P.S. Ai mikä "brand hopping"..? No se oli minunkin ensimmäinen ajatus..! :D Brand hoppingin ideana on herätellä tiettyyn brändiin "jumiutuneita" asiakkaita ja inspiroida kokeilemaan jotain uutta tarjoamalla kiinnostavia brändejä tarjoushintaan.
Taika-sarjan lanseeraus lähestyy...!
Taika on varmasti jännin juttu, jossa olen tähän saakka saanut olla työurallani mukana. :) Suomessa ei ole aikaisemmin ollut kotimaista päivittäiskosmetiikan sertifioitua luonnonkosmetiikkasarjaa, mutta pian on..! 🇫🇮

Nykyinen työpaikkani ei ole pelkästään kosmetiikan maahantuoja, vaan myös kosmetiikan - ja luonnonkosmetiikan, valmistaja. Taika-sarjan tuotteet valmistetaan meidän omalla tehtaalla Vantaalla. Taika-tuotteilla on Ecocertin myöntämä Cosmos Natural -sertifikaatti sekä avainlippu-merkki; sarja on ensimmäinen marketeista löytyvä täysin suomalainen luonnonkosmetiikkasarja. Tuotteiden hinnat ovat 5,90€ - 9,50€. 👍 Kaikki tuotteet ovat lisäksi vegaanisia.
Kun yksitoista vuotta sitten aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa ja kirjoittaa siitä blogiin, en olisi osannut uneksiakaan, että jonain päivänä vielä työskentelen luonnonkosmetiikkaa valmistavassa yrityksessä. Voi sanoa, että luonnonkosmetiikka on todella ollut minun tieni :)

Taikan ensimmäisenä julkaistava tuotekokonaisuus koostuu kosteuttavista perustuotteista kaiken ikäisille.
Kasvotuotelinjassa on päivä- ja yövoide, silmänympärysvoide, puhdistusgeeli ja misellivesi.
Vartalotuotelinjassa on suihkugeeli, vartalovoide, käsi- ja jalkavoide sekä nestemäinen käsisaippua.
Yleisesti tuotteista: kaikki tuotteet ovat hellävaraisia ja alkoholittomia. Silmänympärysvoide on hajusteeton, muissa tuotteissa on vihreän raikkaita ja kevyen hedelmäisiä tuoksuja.

RAAKA-AINEISTA
Tuotteiden kosteuttava ydin muodostuu koivunmahlauutteesta, glyserolista ja kolmesta eri ksylitoliyhdisteestä. Pehmentävästä ja ihoa ravitsevasta vaikutuksesta vastaavat pellavansiemenöljy ja sheavoi.
Mukana on myös pehmentäviä kasvipohjaisia esteriöljyjä sekä muita kasviöljyjä ja -uutteita tuotteesta riippuen, mutta koivunmahla, ksylitoli, pellavansiemen ja sheavoi ovat Taikan signature-ainesosia.

Esimerkki-inci YÖVOIDE
*=luomulaatuinen ainesosa
Aqua
Glycerin (kosteuttaa)
Betula Alba Juice* (koivunmahla; kosteuttaa, rauhoittaa)
Glyceryl Stearate Citrate (pehmentävä aine, emulgaattori)
Cetearyl Alcohol (pehmentävä alkoholi, emulgaattori)
Caprylic/Capric Triglyceride (pehmentävä aine)
Butyrospermum Parkii Butter* (sheavoi; pehmentää, lukitsee kosteutta)
Xylitylglucoside (ksylitoli; kosteuttaa)
Anhydroxylitol (ksylitoli; kosteuttaa)
Oleyl Erucate (pehmentää), Isoamyl Cocoate (pehmentää)
Helianthus Annuus Seed Oil* (auringonkukansiemenöljy; pehmentää)
Linum Usitatissimum Seed Oil* (pellavansiemenöljy; pehmentää, lukitsee kosteutta)
Xylitol (ksylitoli; kosteuttaa)
Sodium Dehydroacetate (säilövä aine)
Sodium Benzoate (säilövä aine)
Cetearyl Olivate (muodostaa emulgaattorin yhdessä Sorbitan Olivaten kanssa)+
Potassium Sorbate (säilövä aine)
Sorbitan Olivate (muodostaa emulgaattorin yhdessä Cetaryl Olivaten kanssa)+
Xanthan Gum (sakeuttava aine)
Tocopherol (e-vitamiini, ehkäisee tuotteen härskiintymistä, hoitaa myös ihoa)
Lactic Acid (kosteuttaa)
Parfum (tuoksuaine)
Glycine Soja Oil (pehmentää), Citric Acid (säätää tuotteen pH-arvoa)
+) nörttitietoa = nämä ainesosat muodostavat yhden luonnonkosmetiikan suosituimmista emulgaattoreista, Olivem 1000:n, joka tekee tuotteisiin ihanan silkkisen tuntuman :)

Mun henkilökohtaisiin lempparituotteisiin kuuluvat kummatkin kasvojenpuhdistustuotteet, misellivesi ja puhdistusgeeli :) Myös vartalovoide on tosi hyvä, imeytyy nopeasti eikä jää "pyörimään" iholle.
Putsarigeeli oli muuten myös meidän henkilökunnan testipaneelin suosikkituote.
Esittelen kaikki Taika-tuotteet kera tuoksu- ja koostumuskuvausten sitten kun tuotteet ovat kaupoissa :) Taika-tuotteita tulee löytymään syyskuun alkupuolella Tokmannilta, Stockalta, suurimmista Prismoista ja lokakuussa myös K-Citymarketeista. (Sekä tietysti meidän omsta verkkokaupoista.)
Kuka muu on innoissaan näin edullisesta suomalaisesta luonnonkosmetiikkasarjasta..? 😍

Ja nyt se kiva osuus :)
Saan arpoa kolme tuotesettiä, johon kuuluvat kaikki kymmenen Taika-tuotetta :)
Osallistut kilpailuun näin:
* Kommentoi alle, oletko aiemmin käyttänyt kotimaista luonnonkosmetiikkaa
* Seuraa Taikaa Facebookissa ja/tai Instagramissa
* Jos et käytä Facebookia tai Instagramia, voit vastata extrakysymykseen (tai saa tähän vastata halutessaan muutenkin 🤗): mitä tuotetta toivoisit tulevaisuudessa Taika-luonnonkosmetiikkasarjaan?
Edit. Arvonta suoritettu. Taika-tuotepaketit lähtevät henkilöille Anna, Laura ja Sissi. Voittajiin on otettu yhteyttä. :)
KILPAILUN SÄÄNNÖT
