Keskiviikkoinen postaukseni meikkauksesta ja itsetunnosta herätti paljon kommentteja. Näköjään myös äidissäni.
Torstai 22.9.2011 klo 17.49 Vastaanottaja: Sanni. Lähettäjä: Äiti.
"Sau muru, (äitini kutsuu minua Sauksi)
Käväisin päivän päätteeksi Karkkiblogissa - ja sielläpä olikin taas uusi ja kiinnostava postaus. Tässäpä suurten ikäluokkien nuoren kommenttia:
Minulle meikkaus on alun alkaen ollut asiaan kuuluva osa aikuisuutta. Aloin
meikata vasta Helsinkiin muutettuani, siis 19-20-vuotiaana, kun muutkin
ympärillä meikkasivat. Kotona asuessa se ei ikäänkuin kuulunut kuvioon,
silloinkaan kun olin jo jättänyt koulun ja kävin töissä Osuusliike Hämeen
konttorissa. Meikkaaminen, kun siihen ryhdyin, oli kulmien tehostamista
kulmakynällä, kakkumaskaraa + eyeliner-tussia, ehkä jotain helposti sottaavaa
voidemaista luomiväriä (puuterimaisia ei ollut), puuteria ja huulipunaa.
Kleopatra-look oli ensimmäinen tiedostamani meikkaustyyli, ja sitä sitten
yritettiin jäljitellä, sopi se omille kasvoille tai ei.
Koskaan en näinä vuosikymmeninä ole erityisemmin panostanut meikkaamiseen enkä ollut kiinnostunut sävyistä ja tyyleistä. "Vähän väriä naamaan" -pohjalta vain.
Siitä tuli tottumus, toimenpide joka tehtiin aina ihmisten ilmoille lähtiessä.
Töissä teatterilla ja tanssitunteja pitäessä minulla on aina vakimeikkini, siis
ei aina samat luomivärit mutta saman vahvuinen eli suht kevyt ehostus. Se
jotenkin kuuluu rooleihini teatterilla ja tanssinopettajana. Antaa huoliteltua
vaikutelmaa. Kyllä tuntuisi oudolta tulla töihin tai tanssioppilaiden eteen
paljain kasvoin, mutta ei siksi että nolottaisi näyttäytyä sillä lailla, vaan
koska oletan että muut ovat tottuneet näkemään minut tietyn näköisenä ja
ihmettelisivät mistä nyt tuulee... Vai onko tämä vain selittelyä? Ehkä
ammattiroolini vaatii tällaista "työasua".
Vasta sinun meikkiblogisi myötä olen oikeasti alkanut kiinnittää huomiota
siihen miten naiset meikkaavat ja mitä sillä viestivät. Omaa tyyliäni en
kuitenkaan ole ihmeemmin muuttanut, kuten tiedät. Värejä on tullut lisää, ja
poskipuna ja pensselit ja nyt viimeksi tämä hyvin toimiva meikkivoide.
Silloin kun en meikkaa, minullekin lähes riittää pelkkä vesipesu naamaan.
Paitsi jos on ollut erityisen hikinen/pölyinen/likainen päivä, jolloin saatan
käyttää vaikka vain tavallista saippuaa. Ja sitten ihovoidetta päälle, koska
saippua kuivattaa ihoa. Mutta varsinaista puhdistusvoidetta/geeliä vain
meikkejä pestessä.
Jotta näin... Eikö ole huvittavaa ja hämmästyttävää, että olet saanut yli
kuusikymppisen äitisi pohtimaan ja kirjoittelemaan tämmöisiä! (Kyllä, äiti, se on..!)
- Äiti"
Tänään haluaisin kirjoittaa ajatuksiani meikkauksesta ja itsetunnosta.
Siemenen aiheeseen heitti ihana lukijani jo vuosi sitten syyskuussa. Sain eräältä lukijalta pitkän sähköpostin, joka käsitteli hänen mietteitään meikkauksen suhteesta itsetuntoon. Hän kirjoitti, että olisi mielenkiintoista kuulla minunkin näkemykseni tällaisiin asioihin.
Vuosi ehti kulua, mutta aihe ei unohtunut mielestäni. Juuri tämän tyylinen kirjoittaja ja bloggaaja minä olen. Aiheet saattavat muhia ja odotella kuukausista jopa vuosiin, ennenkuin ne tulevat ulos postauksen muodossa.
Chapter 1: Minä.
Lukijani kirjoitti, että on tulkinnut niin, että meikkaaminen on minulle harrastus ja mielenkiinnon kohde, eikä varsinaisesti "pakko". Mitä tällä "pakolla" sitten tarkoitetaan? Varmaankin sitä, että jos kokisin olevani epäviehättävä tai suoranaisesti ruma, tuntisin meikkauksenkin olevan välttämätöntä. On helppoa ajatella, että meikkaus kompensoi suoraan henkilön epäviehättävyyden tunteita.
Vastaan lukijan tulkintaan omalla kohdallani kyllä ja ei. Kyllä, olen aina kokenut meikkauksen olevan minulle "pakko". Olen luonnostaan hyvin kalpea ja väritön, kulmakarvani ovat olemattomat ja vaaleat ja ihoni niin ohut että verisuonet kuultavat läpi. Silmieni alla on lapsesta saakka ollut syvät, tummat varjot. Meikkaus on ollut minulle alusta saakka ydintarkoitukseltaan terveen näköiseksi tekemistä. Se oli minulle monen monta vuotta pelkkä rutiini, ja toistin saman perustervehdyttävän meikin joka aamu; tummat silmänaluset peittoon, kasvoille hiukan väriä meikkipohjalla ja huulipunalla, silmät esiin beigellä standardimeikillä, kasvoille ryhtiä meikkaamalla kulmakarvat.
Eli kyllä, tältä kannalta meikkaus on tuntunut pakolta. Haluan näyttää omalta itseltäni, ja peilistä katsoneet väsyneet ja kalpeat kasvot eivät ole tuntuneet minulta.
Sittemmin meikkaus laajeni harrastukseksi, ja "terveysnaamiomeikki" monipuolistui väreillä leikiksi ja selkeämmäksi kasvojen muokkaukseksi. Taitojeni (ja iän) karttuessa jotain kuitenkin muuttui. Tulin niin sinuiksi kasvojeni kanssa, että nyt, 32-vuotiaana, voin vihdoin mennä ulos ilman meikkiä. Näytän edelleen väsyneeltä, ja saatan meikittömänäkin päivänä yrittää peittää pahimmat silmänaluset, mutta enää en koe pakottavaa tarvetta tehdä silmämeikkiä ripsiväreineen ja rajauksineen tai edes levittää meikkipohjaa kasvoille.
En osaa sanoa onko tässä kysymys itsetunnosta. Lopulta uskon, että kyse on enemmänkin iän tuomista muutoksista suhteessa itseensä.
Mutta tämä minusta.
Chapter 2: Muut.
"Olisi mielenkiintoista lukea siitä, mitä mieltä olet meistä kosmeettisesti huolettomista ihmisistä. Olemmeko ällöttäviä, rumia, ihanan luonnollisia, mitäänsanomattomia, vanhoina todennäköisesti liian ryppyisiä, kauniita sisältä, vähän tyhmiä ja piittaamattomia, eri koulukuntaa, poikkeavia, outoja, miesmäisiä tai yhtään mitään erityistä?"
Näihin sanoihin päätti lukijani sähköpostinsa. Hän oli kirjoittanut meikkauksen lisäksi myös suhtautumisestaan ihonhoitoon. Hän ei meikkaa juuri koskaan, ja ihonhoito on yhtä kuin kasvojen peseminen vartalosaippualla suihkussa käydessä. Lukija arveli, että hän taitaa olla mielestäni "kamala kauhistus".
Hän kirjoitti myös, että "meikkaaminen on siitä mielenkiintoinen asia, että sen perusteella saatetaan vetää ihan ihmeellisiä päätelmiä toisista ihmisistä."
Aivan totta. Ja tästä päästään taas takaisin itsetuntoon. Onko meikkaamattomilla ihmisillä parempi itsetunto kuin joka päivä orjallisesti meikkaavilla? Vai onko se vain tapa, tai keino ilmaista itseään, niinkuin se että toiset käyttävät tuntitolkulla aikaa asukokonaisuuksien hiomiseen, samalla kun toiset vetävät päälleen samat farkut ja neuleen, ja kokevat silti olevansa ihan kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä?
Itse uskon jälkimmäiseen. Minusta meikkaus vs. meikkaamattomuus on ensisijaisesti tapa, ja toissijaisesti tyylikeino ja persoonallisuuden ilmentymä. Vahvalla meikillä kasvonsa naamioivalla ihmisellä voi olla aivan yhtä hyvä itsetunto kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan edes kokeillut ripsiväriä. Aivan varmasti on myös yksilöitä, joilla asia on juuri päinvastoin, mutta haluan sanoa että itse en ainakaan tee meikkauksen perusteella sellaisia päätelmiä.
Kyllä, meikki on väline, jolla voi häivyttää itsessään kohtia, joista emme pidä. Ja jos henkilö kokee omaavansa paljon kohtia, joista ei pidä, silloin hänen itsetuntonsa ei ole vahvimmillaan. Näin ollen meikkiä voi käyttää välillisesti keinona tulla toimeen itsetuntonsa kanssa, ja se auttaa sosiaalisissa tilanteissa samalla kun sisin työstää suurempia prosesseja.
Arvelen, että valtaosa naisista ei edes mitenkään analysoi meikkaamistaan. Se vain suoritetaan aamuisin niinkuin suihkussa käynti ja pukeutuminenkin. Meikki voi olla kuin asuste, se lisätään kokonaisuuteen kuin vyö tai huivi. Se viimeistelee meidät. Joku toinen taas ei kaipaa vyötä tai koruja.
Itse en edes kiinnitä huomiota ihmisten asusteisiin. Jos joku minut tapaava henkilö on harkinnut pitkään minkä värisen hiussoljen ja saappaat hän yhdistää tyylikokonaisuuteensa, se menee minun seurassani aivan hukkaan. Samoin on varmasti meikin laita toisessa tilanteessa. Jos itse joskus olenkin tuntenut oloni epävarmaksi kun lähdin illanviettoon pelkällä huulirasvalla, puuterilla ja ripsivärillä, niin muut eivät todennäköisesti edes huomaa että minulta puuttuu se signature-eyeliner-rajaukseni.
Mitä tulee siihen, mitä mieltä olen "kosmeettisesti huolettomista ihmisistä", niin näen, että heillä vain on toisenlaiset kiinnostuksen kohteet. Ystäväpiiriini kuuluu useita ihmisiä, jotka eivät meikkaa, ja se on niin luonnollista ettei sitä oikeastaan edes ajattele. Jos jotain olen miettinyt, niin ehkä sitä miten helpolla he pääsevät aamuisin töihin lähtiessään. ^_^ He eivät ole kummajaisia, piittaamattomia tai mitäänsanomattomia. He ovat omia itsejään. Sinä lennätät lennokkeja, minä kerään postimerkkejä.
Yhtä asiaa en kiellä, ja se kävi ilmi Mies hoitoon! -postauksestakin. Olen ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät erikseen pese kasvojaan. Mutta siinäkin asiassa olen pehmentynyt. Kasvojen pesemättömyys oli minusta ennen jopa ällöttävää, mutta sittemmin olen tajunnut että kyllähän ne kasvot puhdistuvat riittävästi siellä suihkussakin. Ja jos joku ei käy suihkussa päivittäin, niin entäs sitten. Meidän ihomme on selvinnyt historian sivun ilman päivittäistä puhdistusta, joten miten se ei selviäisi nyt? Kyse on omista tavoista ja tottumuksista. Minä haluan pestä kasvoni perusteellisesti päivittäin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että muidenkin pitäisi.
* * *
Miten te koette itsetuntonne ja meikkauksen suhteen? Voitteko mennä ulos ilman meikkiä? Onko meikki erottamaton osa minuuttanne, vai "asuste"?
Esittelyssä kolme Lily Lolon luomiväriä. Sain Biodelly.comista kokeiltavaksi persikkabeigen Honey Peach -sävyn, harmaanvioletin Golden Lilacin (kulta ei juuri minun luomillani näkynyt) sekä harmaanvihreän Mysteryn.
Honey Peach on kaunis ja toimiva persikan sävy. Erittäin hyvä yleissävy arkeen. Luomella pelkkä Honey Peach + ruskea eyeliner-rajaus.
Mystery on sekin oiva sävy arkeen ja hillittyyn meikkiin. Luomilla sisänurkassa Urban Decayn Virgin, kulmaluulla Revlonin Frosty White ja loppuluomella Mystery. Rajaus BeYu'n vihreä eyeliner.
Golden Lilac -look.
Vaikka Golden Lilac -luomivärissä kultaista sävyä purkissa näkyykin, niin luomille saakka se ei yllä. Itse nimeäisinkin sävyn kiltisti Grey Lilaciksi. Jälleen kerran kaunis sävy arkeen. Sopii hyvin harmaiden tai luumunviolettien seuraan smokey-meikkiin.
Kuvan meikissä koko luomella Golden Lilac, sisänurkassa aavistus Urban Decayn Virginiä, ulkonurkassa sipaisu Urban Decayn Creep'iä ja kulmaluulla Revlon Frosty White. Rajaus BeYu'n siniharmaa kynä, ja sen jälki pehmennetty Urban Decayn Gunmetal-luomivärillä.
Yhdistin meikkiin vielä Benecosin Urban Grey -kynsilakan. Tämän lakan olen saanut kokeiluun Ecodeal-nettikaupasta. Poskilla Dr. Hauschkan Natural Pastels -poskipuna ja huulilla Lumenen nudehuulipuna #96 (Hiekkaranta).
Kyllä, se hurja nimetön on nyt katkennut. Kukin kynsi vuorollaan.
Lily Lolon luomivärit kustantavat niinkin paljon kuin 6,90€, ja Benecosin kynsilakoilla on hintaa 5,90€. Tällä kertaa en keksi arvioitavista tuotteista mitään huomautettavaa, luomivärit ovat silkkisiä ja kauniisti levittyviä ja Benecosin lakka - no, itse asiassa se taisi kuivua taas tosi hitaasti, niinkuin aiempikin testaamani Benecos-lakka. Sillähän ei tosin ole mitään väliä, kun käyttää joka tapauksessa pikakuivattajaa. Minulla se on edelleen Sally Hansenin.
* * *
Väsymys alkaa jo näkyä kuvissa. Nyt en taida vähään aikaan ottaa kasvokuvia.
Yksi asia, mikä on mietityttänyt minua siitä lähtien, kun kiinnostuin etenkin selektiivisestä (= suomeksi kalliista ;)) kosmetiikasta, on hintakehitys. Kun ostin ensimmäisen Diorin viiden sävyn luomiväripalettini, sen ovh Suomessa oli n. 50 euron hujakoilla. Saattoi olla peräti 47 euroa ja risat. Tämä oli vuonna 2006. Itse ostin palettini laivalta, ja siellä se maksoi n. 33 euroa. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, et löydä Diorin viisikkoa 33 eurolla edes hongkongilaisesta nettikaupasta, ja Suomen normihinta on sydäntä rutistavat n. 67 euroa!
33 euroa on paljon rahaa meikkituotteesta. 47 euroa on jo tosi paljon. 67 euroa luomiväristä on (minun mielestäni) jo ihan järkyttävä summa. (Tai sitten, kuten poikaystävälläni on tapana sanoa, ”Köyhästä se vain saattaa tuntua siltä.”) Kuulun itse matalatuloisten luokkaan, ja näin ollen suhtaudun hintoihin luonnollisestikin eri tavalla kuin sellaiset henkilöt, joiden ei tarvitse ruokakaupassa katsoa kärryyn heittämiensä tuotteiden hintalappuja.
Vaikka tiedän, että itse olen ns. köyhä, niin työssäni olen huomannut että suomalaisten kosmetiikka-asiakkaiden kipuraja tuntuisi kuitenkin olevan ihan minkä tahansa tuloisten kesken sellainen n. 50 euroa. Yli 50 euroa maksava tuote koetaan yleensä poikkeuksetta hintavaksi (vaikka siihen olisi varaakin), ja sen ostoa harkitaan enemmän kuin kahden kympin tuotteen.
Vielä tällä hetkellä löytyy asiakkaita, jotka mielihyvin maksavat ällistyttävät 70 euroa luomiväristä tai 100 euroa meikkivoiteesta. Mutta hinnat nousevat joka vuosi. Viiden vuoden kuluttua Diorin klassinen viisikko kustantaa todennäköisesti jo lähemmäs 3-numeroisen summan. Kysymys kuuluu: milloin kosmetiikkatuotteelle tulee hintakatto vastaan? Kuinka paljon huulipuna, luomiväri tai kynsilakka saa maksaa, ennen kuin asiakas kokee tuotteen hinnan kohtuuttomaksi? Kyllä, aina löytyy ”miljonäärivaimoja” joilla on varaa ostaa se tuhannenkin euron yövoide, mutta ei kosmetiikkateollisuus elä näillä harvoilla ja valituilla. Tavalliset massakuluttajat ovat ne, jotka tuovat firmoille suurimmat voitot. Ja siinä vaiheessa, kun tavallinen rouva Jansson päättää, että nyt käytän tämän satasen mieluummin uuteen takkiin tai ravintolalaskuun, on Firma pulassa.
Itse olen sellainen ”rouva”, jolle jo se viiden vuoden takainen 47 euroa oli aivan liikaa luomiväristä. Minulla olisi siihen käytännössä varaa, mutta ihan periaatteesta en halua laittaa viikon ruokakuluja tuotteeseen, jonka saan halvemmallakin. Nyt kun hinta on sen 67, niin aidosti hämmästyn joka kerta, kun joku sen epäröimättä maksaa. Tajuan suhtautumiseni kapeakatseisuuden, kun tosiaan ihmisiä ja lompakkoja on monenlaisia, mutta en siltikään voi olla ihmettelemättä. Etenkin, kun käytäntö on vahvistanut mielikuvaani tuosta viidenkympin maagisesta rajasta.
Saisiko Firma tuotteestaan X enemmän voittoa, jos se olisi hinnoiteltu edullisemmaksi ja sitä myytäisiin sen vuoksi kappalemäärällisesti enemmän? Kai jossain hienoissa markkinointi-instituuteissa on tarkoin mietitty ja laskettu, millä hinnalla joku tuote on vielä kannattava vaikka sitä hintansa puolesta myydään vain harvoille. Nämä ovat älyttömän kiehtovia juttuja, joihin liittyvät vielä olennaisesti tuotteen imago ja sen ostajalleen tuoma statuksellinen lisäarvo. Jonkun Guerlainin luomivärin on vain maksettava tosi paljon, jotta se olisi luksuskategoriassa. Tuote tuntuisi ihan eriltä, jos sen saisi kolmella kympillä.
Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan sitä päivää, kun en enää saa ”viisikoita” kaupaksi. Hintojen nousuhan ei voi pysähtyä, eikä minusta tunnu siltä että palkat nousevat ihan samassa tahdissa. Nämä ovat tietystikin paljon laajempia kokonaisuuksia, joita pienen kosmetiikkabloggaajan pää ei riitä käsittelemään.
Mikä on teidän henkilökohtainen kosmetiikan hintakattonne? Paljonko maksaisitte vaikkapa kasvovoiteesta, ripsiväristä tai huulipunasta?
Jälleen jatkuu hitaasti mutta varmasti etenevä sarjani Suomessa myytävistä luonnonkosmetiikan hiustuotteista.
Tänään esittelyssä saksalainen Lavera. Laveran hiustuotteista suurin osa ei ole sertifioitua, vaikka merkki muiden tuotteiden osalta täyttääkin sertifioinnin kriteerit. Hiustuotteiden kohdalla Lavera halusi tehdä kompromissin, jonka perusteluista kerroin hiustuotesarjan ensimmäisessä osassa.
Laveran laajasta hiustuotevalikoimasta vain Neutral-linjan shampoot sekä muotoilupuolelta hiusgeeli ovat sertifioituja.
Shampoot:
Shampoot jakautuvat hoitavimpaan "Milk"-linjaan, hajusteettomaan Neutral-linjaan ja edulliseen koko perheen Basis Sensitiv -linjaan.
Hoitoaineet:
Lisäsin Mango Milk -tuotteisiin itse tuon 'huonokuntoisille hiuksille', markkinointitekstit puhuvat vain värjätyistä hiuksista. Kuitenkin Mango Milkit ovat ehdottomasti sarjan hoitavimmat tuotteet, jopa maahantuojan edustajan mielestä. ;)
Mango-tuotteista on tykännyt brittiläinen Hair-lehtikin
Muotoilutuotteet:
Olen kokeillut Laveran valikoimasta pienet näytepullot Rose Milk - ja Mango Milk -shampoita sekä saanut testattavaksi normikoot Almond Milk -shampoosta, Mango Milk -hoitoaineesta sekä Basis Sensitiv -naamiosta. Basis Sensitiv -naamio näyttää sittemmin poistuneen Basis Sensitivin hiljattain uudistuneesta valikoimasta, tai sitten se on sama tuote mutta conditioner-nimellä.
Ihanan hoitavan Mantelimaito-shampoon esittelin jo joulukuussa, arvostelun voitte käydä lukaisemassa täällä. Annoin shampoon loput muuten myöhemmin sisarelleni, jonka hiukset ovat niin kärsineet että arvelin hänen tukkansa hyötyvän tuotteesta vielä minua enemmän. Hän pitikin shampoosta, mutta totesi ettei se juurikaan vaahdonnut hänen hiuksissaan. Näin taas huomataan miten tuotteet voivat käyttäytyä eri tavalla eri hiuksissa, sillä minulla ei ollut mitään ongelmaa Almond Milkin vaahtoutumisessa.
Rose Milk -shampoo - en oikein pitänyt tuotteen lirusta koostumuksesta, eikä se vaahdonnut ihan toivotulla tavalla. Vaikka Rose Milkin pitäisi olla Laveran hoitavin hiuslinja, en sanoisi kokemukseni tukevan tätä. Sekä Almond Milk että Mango Milk -shampoot tuntuivat huomattavasti ruusumaitoa hoitavammilta.
Mango Milk -shampoo - loistava! Geelimäinen koostumus ja jumalaisen hedelmäinen herkkutuoksu. Pesee hyvin mutta ei takuta, hiukset jäävät sileiksi ja miellyttävän tuntuisiksi.
Almond Milk -shampoo - todella hoitavan tuntuinen, hellävarainen ja kermainen shampoo. Kuin shampoo ja hoitoaine yhdessä. Jättää hiuksiin hoitavan, suojaavan kalvon. Pienenä miinuksena hiusten nopeampi likaantuminen tätä käyttäessä.
Mango Milk -hoitoaine - koostumukseltaan lirua ja epätasaista, ainekset eivät tunnu täysin emulgoituvan. Mutta toimii! Selvittää hiukset ja tekee niistä todella pehmeät ja sileät. Yksi suosikeista! Plussaa vielä todella herkullisesta tuoksusta.
Basis Sensitiv-naamio - paksua ja voidemaista, kuin vaniljakreemiä. Tuntuu hiuksissa suhteellisen liukkaalta, hoitaa hyvin vaikka ei ehkä ihan yhtä hyvin kuin Mango. Tuoksu apteekkimainen.
Onko lukijoiden joukossa Laveran hiustuotteiden käyttäjiä? Muita Mango Milk -faneja?
Esittelyssä kolme mineraaliposkipunaa Lily Lololta.
Kuten aiemmin uutisoin, Biodelly.com -verkkokauppa alkoi myydä Lily Loloa Suomessa toukokuussa. Biodellyläiset tietävät että olen Lolo-meikkipohjan suuri fani, ja kun he kysyivät kiinnostaisiko minua kokeilla merkin poskipunaa ja luomivärejä, niin eipähän tarvinnut kauaa miettiä. :)
Ooh La La - erittäin kaunis ruusunpunainen sävy hennolla hohteella (englannissa on tähän hyvä sana, 'sheen'). Lolon tiedoissa sanotaan että sävy on matta, mutta sitä se ei ole. Voisin kuvitella Ooh La La'n sopivan kaikille, koska sävy on hyvin neutraali ja klassinen. Luo ihastuttavan raikkaat ruusuiset posket, todella imarteleva sävy. Suosikkini kolmikosta.
Clementine - lämmin oranssihtava persikka. Tykkään myös tästä (no okei, tykkään kaikista kolmesta! :P), sopii väritykseeni tosi hyvin. Luo hyvin lämpimän, hehkuvan lookin. Koostumus on sama kuin La La'ssa, eli ei täysin matta vaan kevyellä sheenillä.
Candy Girl - todella tyttömäinen, hohtava karkkipinkki. Jälki on hyvinkin voimakkaasti hohtavaa, eli käytännössä poskipuna + highlighter yhdessä tuotteessa. Kun aluksi levitin tätä iholle, olin sitä mieltä että koostumus on liian hohtava ja sävy minulle liian viileä. Kun sitten meikki oli valmis ja katsoin kuvia, näytti poskipuna lopulta tosi raikkaalta ja freesiltä ja sulautui ihooni. Eli kyllä tämäkin on "keeper"! :)
(Saa klikattua isommaksi)
Yleisenä arviona summaan, että Lily Lolo -poskipunien koostumus on todella kauniisti ja tasaisesti iholle levittyvä, ja helposti kerrostettava. Sävyä ei tule kerralla liikaa kun muistaa kopauttaa ylimääräiset punat siveltimestä ranteen reunaan. Olen käyttänyt jauhomaisia mineraaliposkipunia aika vähän verrattuna perinteisiin kakkuposkipuniin, ja olin huomaavinani sellaisen edun mineraaliposkipunissa, että jälki oli vähemmän puuterinen ja vähemmän kuivan näköinen kuin joissain kakkuposkipunissa.
Swatchit. Näette, etteivät Ooh La La ja Clementine todellakaan ole täysin mattoja.
CLEMENTINE. Silmämeikissä myös Lily Loloa, esittelen saamani luomivärit myöhemmin omassa postauksessaan.
CANDY GIRL. Silmämeikissä samaten Lily Loloa. Huulilla se Couleur Caramelin pinkki huulipuna, jonka kuivaa koostumusta harmittelin toukokuussa. Sävy on tosiaankin nätti, mutta koostumus aivan hirveä.
Candy Girl.
OOH LA LA. Tässä meikissä ei olekaan pohjan lisäksi muuta kuin eyeliner-rajaus, ripsiväriä ja läpinäkyvää huulikiiltoa.
Koska Ooh La La on poskipunista lempparini, tein siitä toisetkin meikkikuvat. Tässä näkyy myös kynsillä Diorin syyslookin Blue Denim -kynsilakka joka on törkeän ihana. (Ja ei, tätä kynsilakkaa en ole saanut, vaan kokeilin töissä testeristä. :))
Ja vähän harvinaisempaa matskua mun blogissa; rillimeikkikuva. Huulilla muuten yksi niistä Lumene-punista joita ostin kesäkuussa alennusmyynnistä; numero 79 Ruusu Nupussa. Osoittautui loistavaksi hankinnaksi, tosi kaunis ruusuinen nude-sävy jota voi sipaista huulilleen ilman rajauskynää. Olenkin itse asiassa käyttänyt viime aikoina huulipunaa melkein päivittäin. Jee!
Lolon poskipunat maksavat 9,90€ (tai £7,29 jos tilaat Englannista). Mikäli kiinnostuitte, niin vinkkaan vielä että blogikollegani Nean FIF-koodilla saatte Biodellystä 10% alennusta. ^_^ (En tiedä onko ihan etiketin mukaista jaella toisen bloggaajan koodia, mutta haluan että ihmiset saavat tuotteensa niin edullisesti kuin mahdollista. :) Ja monethan teistä lukevat varmaan myös Nean blogia, jonka sivupalkissa koodi on julkisesti hyödynnettävissä. :))
Punainen huulilla ja kynsillä. Voiko olla klassisempaa meikkiä.
Sain kotiin Yves Rocherin syksyn uutuusmeikkejä, ja niistä huomioni varasti upean kirkkaan punainen parivaljakko - kynsilakka ja huulipuna nimeltään Rouge.
Todella kauniin punaiset. Yves Rocher lanseeraa syksyksi kuusi limited edition -sävyä kynsilakoissa ja huulipunissa, joissa on runsaammin pigmenttiä kuin Rocherin normivalikoiman sävyissä.
Nevermind the ugly nails, mutta katsokaa tuota upeaa peittävyyttä ja kiiltoa! Kynsilakkaa on levitetty yksi kerros ilman päällyslakkaa. Kerrassaan mahtava, jellymäinen koostumus.
I'm liking this. (Pikkurillin kynsi katkesi juuri pari päivää sitten. Ja joo, te kaikki muut olisitte leikanneet muut kynnet sen perässä mutta en minä! ^_^)
Huulipuna tuntuu kevyeltä ja kosteuttavalta. Pysyi hyvin lounaaseen saakka.
Näitä sävyjä ei käsittääkseni ole vielä kaupoissa, vaan ne ilmestyvät syyskuussa. Jos etsitte jotain hyvää punaista, niin nämä ovat kyllä tsekkaamisen arvoiset.
Kun työkaverini näkivät minut tässä lookissa, he olivat ihan että "hei, miksi et käytä useammin kirkkaanpunaista?" Niinpä, miksi en....?
* * *
P.S. Sain yhteydenoton eräältä lukijaltani, joka tekee päättötyötä suomalaisten lifestyle-blogien käytöstä PR-kanavina. Jos teillä on aikaa, niin käykää ihmeessä vastaamassa hänen lyhyeen kyselyynsä päättötyötä varten. Kysely löytyy tästä linkistä. Edit 22.8. Kysely sulkeutunut, kun vastauksia oli kuulema tullut jo tarpeeksi. :)
Natural Code -paletit on nyt arvottu Random.orgin toimesta, ja paletit menivät seuraaville nimimerkeille:
Jutta - Jolly
Mansikka - Diva
Lra - Angel
Noora - Punk
eveleen - Mystic
Mokkis - Goddess
Sirpale - Ada
Miaminttu - Daring
n00b - Reckless
Onnea voittajille! :) Olen teihin yhteydessä sähköpostitse.
Oli muuten kiva huomata että kaikille meikeille oli tykkääjänsä. Olin ihan varma ettei kukaan halua Mysticiä mutta niin vain sai sekin meikki & paletti paljon kannatusta! :) Eniten suosiota näyttivät niittävän Goddess, Punk ja Jolly.
Ajattelin että voisin antaa huulikiillot Fresh Pink ja Berry Sherbet myöskin pois, kun en niitä kuitenkaan itse tule käyttämään. Kumpaakin olen kokeillut kerran. Jos joku haluaa nuo kotiuttaa niin ensimmäisinä kommenttilootassa hihkaisseet saa kiillot (siis yksi per hlö).
Nyt täytyy kosmetiikkamyyjänä avautua yhdestä asiasta. Asiasta, mitä jälleen eilen kollegani kanssa töissä tuskailimme.
Mikä on yksi turhauttavimmista kysymyksistä jonka saamme työssämme kohdata päivittäin.
"Hei, mä tarvitsisin sellaisen ripsivärin joka ei varise. Suosittele mulle jotain hyvää ripsiväriä joka ei varise."
Kertokaas nyt minulle. Miksi kukaan kysyy tällaista? Olettaako joku, että tähän kysymykseen on jokin absoluuttinen vastaus? Mikä se on se sellainen ripsiväri, joka ei varise? Voidaanko kaikki ripsivärit jaotella kahteen luokkaan - variseviin ja varisemattomiin? Päättävätkö valmistajat ihan piruuttaan valmistaa myös niitä varisevia?
Ihan oikeasti, mitä ihmettä?
Ei ole olemassa mitään varisemattomia ripsivärejä. On vain olemassa erilaisia silmiä, ripsiä, ihoja ja olosuhteita. Se, variseeko maskarasi, on täysin yksilöllistä. Täysin yksilöllistä. Myyjä ei voi suositella kenellekään varisematonta ripsiväriä, sillä hän ei voi tietää miten joku maskara käyttäytyy juuri tämän henkilön ripsissä. Mikä kestää toisilla aamusta iltaan on rapissut toisilla lounaaseen mennessä.
Eivätkö kaikki ihmiset tiedä tätä? Täytyyhän heidän tietää. Maalaisjärki, jne.
Miksi sitten kuulemme kysymyksen päivittäin? Asiakas on hämmentynyt, ihmeissään, jopa loukkaantunut kun emme pysty vastaamaan hänelle. Hänen mielessään kosmetiikkaliikkeen myyjän täytyy osata kertoa, mikä on se paras ripsiväri. Ehkä teemmekin sitten hänelle mieliksi. Valitsemme jonkun maskaran, ja sanomme, "Tämän ei ainakaan pitäisi varista, tämä on tosi suosittu ja saanut paljon palautetta pysyvyydestään." Asiakas on tyytyväinen kuullessaan edes tuollaisen lupauksen ja hän ostaa maskaran. Mutta tottakai se voi varista hänen ripsissään. Miksi siis tekisimme mitään sen suuntaisia lupauksia..?
Anteeksi tämä avautuminen, mutta minulla vain menee välillä hermot tuohon. :) Nimimerkillä "minulla eivät koskaan varise mitkään maskarat, mutta niinpä vain oli viikonloppuna silmien alla musta maskarapölykerros kun kerrankin laitoin Cliniquen Lash Poweria". Kyllä, juuri sitä, jonka ehdotonta kestävyyttä ja anti-varisemis-ominaisuutta kaikki ylistävät.
Eli mitäpä jos sanon ripsiväriasiakkaalleni seuraalla kerralla vaikka näin, "Ai varisematon maskara? Kyyyllä, kyllähän meiltä sellaisia löytyy, mitenkäs olisi vaikka tämä erittäin suosittu Lash Power, joka ei varise ainakaan noin joka kolmannen Clinique-asiakkaamme mielestä, mutta sitten taas jotkut ovat enemmän Sensain 38-leirissä ja sekin saattaa tietysti pysyä paremmin, mutta toisaalta meillä ei ole Sensaita joten kyllä minä nyt sitten kuitenkin suosittelen tätä Lash Poweria, se pysyy ihan älyttömän hyvin suurimmalla osalla ihmisistä, paitsi minulla."
P.S. En ehtinyt vielä käydä läpi kaikkia kommentteja, joita oli tullut paljon (on kiire soututapaamiseen...! ^_^), mutta haluan vain lisätä että en kirjoittanut tekstiä haukkuakseni asiakkaita. Toivoin postauksen irrottavan lukijoissa lähinnä naurahduksia (tyyliin "kaikesta se Sanni jaksaakin vaahdota ^_^"), ja kaikkihan me tiedämme että joka alalla on omia vakioturhautuksia. Minä oikeasti olen ihmetellyt tuota, miksi ihmiset kysyvät varisematonta ripsiväriä. Koska ei ole mitään ammattilaisten insider-tietoa, että maskarat käyttäytyvät yksilöllisesti. :) Yrittäkää nähdä tässä vähän huumoria, tai jos ette voi, niin olen pahoillani jos teksti loukkasi.
Ja vielä P.P.S. Ettehän te nyt oikeasti luulleet, että puhun asiakkaille tuon viimeisen kappaleen tyyliin? :) Selvennyksen vuoksi: palvelen kaikki varisematonta ripsaria etsivät asiakkaat aivan yhtä ystävällisesti ja iloisesti kuin muutkin asiakkaat, ja selitän heille miksi emme voi luvata minkään ripsivärin olevan täysin varisematon. Tämä blogiavautuminen ei heijasta mitenkään sitä, miten käyttäydyn töissä. Päänsisäiset ihmetykset ja ärsytykset ovat oma asiansa, ja niistä voi avautua vaikkapa näin blogipostauksessa, mutta asiakastilanteissa ne eivät näy.
