28.10.2020

Ikääntyvä bloggaaja ja miten se näkyy kauneusblogin sisällössä

Moni ei ehkä tiedä tätä - tai se ei ehkä nykyblogia lukevalle tulisi heti mieleen, mutta en ollut valtavan kiinnostunut ihonhoidosta aloittaessani blogin vuonna 2009.

Karkkipäivä aloitti taipaleensa puhtaana meikki-intoilublogina - genre, jossa se lopulta onnistui pysymään kuusi kuukautta. :)

Blogin aloittaessani olin 30-vuotias meikki- ja hiustuotefriikki, jonka iho oli normaali, ongelmaton ja tasapainoinen. (Ja kulmkarvat meikattu ohueksi viivaksi 😅)

Ei ryppyjä, ei finnejä, ei läiskiä, ei arpia. Tykkäsin kyllä myös ihonhoitokosmetiikasta, sillä ihan kaikkien kosmetiikkatuotteiden ostaminen oli minusta hauskaa. En vain ollut millään tavoin kiinnostunut ihonhoidosta, ihon hoito oli arkinen rutiini siinä missä hampaiden harjaus ja koostui pesemisestä ja kosteuttamisesta.

En ollut blogia aloittaessani 30-vuotiaana mm. kertaakaan (!) käyttänyt seerumia.

Arkistosta löytynyt kuva vuodelta 2009: Lumenen Milky Touch oli pitkään mun suosikkikasvovesi


30-vuotiaan Sannin ihonhoitorutiini oli seuraavanlainen:

AAMU: kasvovettä, kevyt kosteusvoide, kevyt silmänympärysvoide. (Kaikki peruskosteuttavia, ei puhettakaan anti-age-tuotteista.) Käytössä Dermosilin, Yves Rocherin ja Lumenen tuotteita, Aqualan L sekä putsari-ikisuosikki Sebamed.

ILTA: ihon puhdistus vaahtoavalla putsarilla (Sebamed tai Dermosil), kosteusvoide (välillä jopa päivävoidetta täyteläisempi yövoide) ja kevyt silmänympärysvoide.

Lempivoiteitani: Yves Rocherin Calmille, Aqualan L (!). Silmänympäryksillä käytin Lumenea.

Mistäpä siis olisin blogissani ihonhoitoon liittyen kirjoittanut... :D

Kosmetiikan ainesosista olin jo tuohon aikaan kiinnostunut, mutta kiinnostus rajautui täysin hiustenhoitotuotteisiin. Blogissa halusin kuitenkin vain intoilla meikeistä.

Muutos tapahtui koulussa, kun opiskelin myynnin ammattitutkintoa. Kosmetiikan myyntiin suuntautuneen tutkinnon kursseihin kuului myös kosmetiikan raaka-aineoppia, ja nuo kurssit avasivat silmäni totaalisesti. Samaan aikaan olin myös silkasta uteliaisuudesta päättänyt vaihtaa ihonhoitotuotteeni luonnonkosmetiikkaan.

Koulun vaikutus näkyi Karkkipäivässä, ja kirjoitin ensimmäisen kosmetiikan ainesosia käsittelevän postaukseni lokakuussa 2009. Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus, oli tuo postaus <3 Vertailen siinä litrahinnaltaan 1177,33€ (!!!) maksavan ja 43€ maksavan vartalovoiteen hoitavia ainesosia (kuvan body lotion ei liity tapaukseen - valitsin sen ihan vain ilahduttamaan..!).

Tästä alkoi ihonhoitotuotteisiin ja ainesosiin paneutuvan sisällön kasvaminen blogissa pikkuhiljaa. Pitkään olin kuitenkin edelleen enemmän kiinnostunut ainesosien vaikutuksista sekä ihonhoitotuotteiden myyntiin ja markkinointiin liittyvistä ilmiöistä, kuin itse ihon hoidosta konkreettisesti. No, ehkä asiakkaiden ihosta töissä, mutta en omastani :D

Sannin luonnonkosmetiikkatuotteita syksyllä 2009

Ensimmäisen kerran olen kirjoittanut ihonhoidon tuotekokemuksista ihollani syyskuussa 2009, kertoessani aloittaneeni luonnonkosmetiikkaprojektin. "Weledan voiteet eivät imeytyneet ja yövoiteen sai pyyhkiä aamulla Kleenexillä naamalta." ;D

Sitten elämääni - ja blogin sivuille - tulivat pikkuhiljaa...

Seerumit... (2013)

31-vuotiaana kirjoitan ensimmäisessä seerumeita käsittelevässä postauksessani:

"Koska ihoni on aikalailla normaali enkä ainakaan itse koe kärsiväni iho-”ongelmista” (joita voivat olla kuivuus, epäpuhtaudet, couperosa, ihon sävyn epätasaisuus), eikä ihollani vielä näy ikääntymisen merkkejäkään, minun on vaikea perustella itselleni miksi muka tarvitsisin jonkun lisätuotteen kosteusvoiteen lisäksi. No, jos ei kokeile, ei voi tietää!"

Tuosta ensimmäisestä kirjoituksesta meni vielä kolme vuotta, että todella aloin käyttää seerumeita. :)

C-vitamiini / pigmenttiläiskiä kirkastavat tiivisteet... (2014)

Huulten ympäryksen hyperpigmentaatio ajoi minut tutustumaan C-vitamiinituotteisiin.

Myöhemmin totesin, että korkean suojakertoimen tiheä käyttö huultenympäryksillä on se paras keino pigmentaation ehkäisyyn, ei jälkihoito seerumeilla.

Happotuotteet...(2015)

Aloitin "happoseikkailut" Paula's Choicen AHA-happotuotteilla. Se oli menoa..! "Ihoni on niin sileä... huokoset on tasoittuneet ja näyttää pienemmiltä... vuoden poskessa ollut miliumi lähti..." Olin saman tien koukussa.

Kasvoöljyt... (2015)

Kokeiltuani tuskaisen varovasti erinäisiä kasvoöljyjä ("siis jotain öljyä iholle..?!! 😬 Yäk, sehän on tahmeaa ja tulee finnejä..!!), löysin viimein Ekopharman Mustaherukkaöljyn myötä öljykoostumuksen, joka sopi iholleni. Tuo pullo avasi minulle ovet kasvoöljyjen maailmaan, ja sen jälkeen olen vuosi vuodelta tullut enemmän sinuiksi öljykosteutuksen kanssa - kunnes öljy tänä päivänä on yöhoitotuotteeni #1.

VUONNA 2016 astuin virallisesti ikääntyneen ihon aikakaudelle, ja kuvailin ihoni ikääntymisen merkkejä niille omistetussa postauksessa.

Korkeampi SPF...

Samana vuonna nostin myös viimein kasvojen aurinkosuojan kahteenkymppiin, sitä aiemmin olin käyttänyt maksimissaan SK 15-suojakerrointa kasvoilla (..ja kymppiä vartalolla...)

Nykyään käytän suurimman osan ajasta SK30:a.

Kollageenilisäravinne... (2017)

Vuonna 2010 kommentoin olemattomia ryppyjäni, seitsemän vuotta myöhemmin silmänympäryksien ympärillä on rehellinen juonteiden ja ryppyjen verkosto. Verkosto, jonka kehityksen olen voinut yhtä rehellisesti todeta pysähtyneen sen jälkeen, kun aloitin anti-age-toimenpiteet kollageeni-lisäravinteella sekä seuraavana vuonna retinolilla.

Tämä on minusta fantastisen kiinnostavaa, ja yksi parhaita asioita kauneusbloggaamisesta samalla kun ikääntyy. :) Voin reaaliajassa raportoida seuraajille, milloin minulla ensinnäkin alkoi näkyä ryppyjä, ja sitten, miten ryppyvoiteet ja -eliksiirit vaikuttavat. Ja että ne hemmetti vieköön oikeasti vaikuttavat! 👍 Ikääntymisen merkkejä voi todella hidastaa ja häivyttää kosmetiikan keinoin, kuten myös ravinnon.

Kasvoveden lotraus ja kaksoispuhdistus... (2017)

Kiitos Aasia-vaikutteiden ja Etelä-Korean matkallani saamani inspiraation, aloin syksystä 2017 lähtien hoitaa ihoani runsaalla kasvovesikosteutuksella ja puhdistaa ihoani kaksoispuhdistuksella.

Retinoli... (2018)

"Aina ihollani" keväästä 2018 lähtien. Olen vasta hiljattain tajunnut, että sen käytöstä olisi oikeasti hyvä pitää välillä taukoakin... 🙈

Täyteläisemmät ihovoiteet... (2019)

Talvella 2019 huomasin, että siihen saakka käyttämäni kevyemmät voiteet eivät enää riittäneet. Entiset suosikkikoostumukseni kuten Mádaran fluidit ja Whamisan Lotionit ovat jääneet nyt pelkkään kesäkäyttöön, ja päivävoiteissani näkyy nyt ilmaisuja 'cream', 'rich' ja 'nourishing'.

.

Mitähän seuraavaksi..?

Olen aikoinani vannonut, että en ikinä tule tekemään mitään kauneusoperaatioita kuten hyaluronihappopistoksia tai Botoxia. Nyt 41-vuotiaana olen yhä sitä mieltä, mutta samalla... elämänkokemustakin on sen verran, että tiedän, että viiden tai kymmenen vuoden kuluttua voi olla joissain asioissa ihan eri mieltä.

Joten saa nähdä. Jos vielä bloggaan 50-vuotiaana - ja sibelius-rypyt ovat tehneet minusta kroonisesti vihaisen näköisen... saattaisinko kääntyä jonkin operaation puoleen..?

Aamuinen "tikkari" on vaihtunut yhdessätoista Karkkipäivä-vuodessa värikkäistä meikeistä seerumeihin ja öljyihin. I still love mornings...! 😘

(Blogin alkuperäinen osoite oli eyelovemornings.blogspot.com 💜)

6 kommenttia
25.10.2020

Evolve-reunion; esittelyssä kultanaamio, A/C-vitamiiniboosteri ja läjä anti-age-herkkuja

Brittiläinen luonnonkosmetiikkasarja Evolve Beauty kasvaa tasaisesti, enkä ole pitkään aikaan kirjoittanut sarjan uutuuksista. Poislukien sävytetty SPF-voide Climate Veil...!

Tuntuu, että sen jälkeen kun sarja täydentyi epäpuhtaan ihon True Balance - ja Rainforest Rescue -tuotteilla, "putosin" uutuuksien kyydistä. Nyt on päivitys tehtynä :)

Evolve on kuulunut totaaliuudistumisensa jälkeen mun kärkiluonnonkosmetiikkamerkkeihin, ja innolla perehdyin kaikkiin uusiin pulloihin ja purkkeihin, joita sarjaan on parin viime vuoden aikana ilmestynyt.

Minulla oli myös suunnitteilla tutustumismatka Evolven tehtaalle Englannin Hertfordshireen, mutta tiedämme syyn, miksi se ei tänä vuonna onnistunut. :/ Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa.

'Tehdas' on muuten turhan pompöösi ilmaisu ja vie ajatukset johonkin suureen tuotantolaitokseen. Evolven tuotteet valmistetaan käsityönä pienissä tuotantotiloissa, jotka muistuttavat itse asiassa vähän meidän oman kotimaisen Flow Kosmetiikan "tehdasta". :)

Evolve antaa kasvot kaikille työntekijöilleen, mikä on tosi sympaattista. Heihin voi tutustua täällä. :) Evolven tuotepakkauksissa kerrotaan, kuka tuotteen on valmistanut, ja halutessaan voi käydä kurkkaamassa, että minkäslainen tyyppi tämä mun seerumin tai voiteen tehnyt Alexandra tai Sophie onkaan. :)

Ihan tuorein uutuus on Bio Retinol + C Booster, josta voin sanoa heti, että WOW. Vihdoin seerumi, jossa yhdistyvät sekä A- että C-vitamiinin hyödyt.

Toinen hypetetty uutuus on someystävällinen Bio Retinol Gold Mask - jos tuote ei vielä ole tuttu, saatoitte ylimmästä kuvasta jo saada hyvää vihiä sille, miksi kyseinen naamio on varsin Instagram-friendly. 😊

Halusin tässä jutussa keskittyä erityisesti ikääntyneen ihon hoitotuotteisiin, ja juuri niitä Evolve onkin lanseerannut viime vuosina eniten.

Evolve on edelleen valikoimaltaan suhteellisen pieni sarja, ja esimerkiksi kasvovoiteita on vain kolme (+ sävytetty SPF-voide). Minua viehättää tällainen hidas ja harkittu laajeneminen, koska silloin tulee tunne, että jokainen tuote on todella mietitty ja viilattu.

Lähdetään sitten tutustumaan tuotteisiin. :)

LIQUID RADIANCE GLYCOLIC TONER

23,50€ / 100 ml

Tehokas kasvovesi sisältää yhdistelmän AHA-happoja ja BHA-happoa. Hapot eivät ole Evolven kasvovedessä "paljaaltaan" (kuten eivät useinkaan luonnonkosmetiikassa), vaan osana kasviuutteita, mikä tekee vaikutuksesta aina hieman miedomman kuin silloin kun happo on reseptissä "raakana".

Liquid Radiane -kasvovedessä on kolmea AHA-happoa (glykoli-, omena- ja sitruunahappoa) sekä salisyylihappoa. Lisäksi tuotteessa on galactoarabinan-polysakkaridi, joka buustaa AHA-happojen vaikutusta.

Mistä tiedän, että tämä on "tehokas", kun pitoisuuttakaan ei mainita? No, ilokseni tämä kasvovesi tuli minulle testiin juuri tänä syksynä, kun leukaani oli "pesiytynyt" sitkeä, isohko mustapää. :D Mun ihossa mustapäät ovat harvinaisuus, enkä saa niitä edes vuosittain. Olin yrittänyt puristaa pentelettä ulos, mutta se oli niin sitkeä tapaus, että olin luopunut yrityksistä ja päätin antaa sen liueta itsestään ajan kanssa.

...kunnes sain Evolven kasvoveden testiin. Kun näin ainesosissa BHA-hapon, päätin välittömästi tehdä sillä tehokuurin leukaani. :) BHA-happohan on rasvaliukoinen, ja yksi parhaita ainesosia liuottamaan irti mustapäitä. Ja mitä tapahtui - käsiteltyäni leukaa Liquid Radiance Tonerilla vajaa kaksi viikkoa, sitkeä taliköntti "nousi" pintaan ja lähti eräänä iltana kun vähän rapsutin sen reunaa :) (Oli muuten iso mustapää - ihoon jäi sen jäljiltä pieni reikä...!)

Iso suositus tälle kasvovedelle..! 👍

Tuote on myös hajusteeton, tiedoksi hajusteherkille. Siinä tuoksuvat vain raaka-aineet, eli lähinnä appelsiininkukkavesi.

Liquid Radiance Toner sopii erityisesti sekaiholle sekä rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, ja sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa. (Tai vaikka tehokuurina pari viikkoa, niinkuin meikäläinen teki.)

BIO-RETINOL GOLD MASK

34,90€ / 60 ml

Uuuu, Kultasormi tykkäisi...!

Evolven uutuusnaamio jatkaa merkin aikaisempien herkkunaamioiden linjaa, ja ylittääkin sen. Tämä naamio ei ole pelkästään väriltään upea, se myös tuoksuu melkein hävyttömän hyvältä..! Kuin jälkiruokaa iholle, todellakin; mieleen tulee tarjottimellinen makeita macaron-leivoksia....

Nimi "bio-retinol" tulee Bidens Pilosa - eli karvarusokki-kasvin uutteesta. Bidens Pilosassa ei ole retinolia, mutta sillä on iholla retinolin kaltaisia vaikutuksia, samaan tapaan kuin bakuchiolilla. Se uudistaa ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä.

Naamio on lisäksi lastattu täyteen hoitavia luomulaatuisia kasviöljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, manteliöljyä, arganöljyä, ruusunmarjaöljyä, murumuru-voita, puuvillansiemenöljyä ja pellavansiemenöljyä. Onpahan kulta-cocktailissa myös ihoa puhdistavaa valkoista savea. Aivan mainio tuote!

Kullan sävy ei tokikaan hoida ihoa, mutta näyttäähän se upealta...!

Naamion koostumus on aivan ihana; se on todella peittävää, kuin levittäisi iholle kultaista maalia. Koostumus on vedetön ja pohjautuu öljyihin, mutta se ei kuitenkaan tunnu iholla perinteiseltä balmilta, luulen, että kaoliini ja kultapigmentti tekevät sen.

Naamion annetaan vaikuttaa iholla 5-10 minuuttia, minkä jälkeen se huuhdellaan vedellä. Naamio emulgoituu veden kanssa, ja huuhtoutuu iholta vaivatta. Iho jää sileäksi ja superpehmeäksi.

Ihana, ihana tuote! Täydellinen lahjaidea kosmetiikkaa rakastavalle...!

BIO-RETINOL + C-BOOSTER

32€ / 15 ml

Toinen "retinoli"uutuus sai sukat pyörimään mun jaloissa..! Vihdoin A- ja C-vitamiinia samassa pullossa...!

Tässä tuotteessa bio-"retinolina" on käytetty monelle jo tuttua bakuchiolia. Bakuchiol on Kaakkois-Aasiassa kavavan babchi-kasvin siemenistä uutettu aine, jolla on samankaltaisia ihoa uudistavia vaikutuksia kuin retinolilla - ilman retinolin haittavaikutuksia.

Lisäksi boosterissa on superantioksidanttista tyrniöljyä, anti-age-sankariöljyihin lukeutuvaa ruusunmarjaöljyä, e-vitamiinia sekä C-vitamiinia askorbyylitetraisopalmitaatti-muodossa.  Rasvaliukoinen askorbyylitetraisopalmitaatti on yksi stabiileimmista ja parhaiten siedetyistä C-vitamiinijohdannaisista. Se sopii herkällekin iholle ja alempina pitoisuuksina c-vitamiinin vasta-alkajalle.

Rasvaliukoisten tähtiainesosiensa johdosta boosterikin on öljypohjainen. Sen koostumus on ohut ja kuivaöljymäinen, erittäin, erittäin miellyttävä 🙏🏻 Tuotetta voi sekoittaa muutaman tipan voiteeseen tai käyttää yksinään.

360 EYE AND LIP CONTOUR 

34,90€ / 15 ml

(...pakko sanoa, mutta mua vaivaa kun tuotteen nimestä puuttuu sana 'cream'. Nimi tarkoittaa nyt vain "silmien ja huulten ympärystä".)

Ohut silmän- ja huultenympärysvoide iholle, jolla näkyy jo ikääntymisen merkkejä. ("360" on Evolven pro-age ihonhoitolinja ja sisältää ikääntymisen merkkejä hidastavia ainesosia, mutta toisaalta Evolve sanoo Eye And Lip Contour -voiteen sopivan myös kaiken ikäisille.)

Pidän tästä voiteesta valtavasti! Mutta - köhm, käytän sitä mieluummin koko kasvoilla kuin pelkästään silmänympäryksillä. Teen näin useidenkin silmänympärysvoiteiden kanssa, joiden koostumuksesta pidän, mutta jotka ovat mun silmänympäryksille vähän liian kevyitä.

360 Eye And Lip Contour on kuin se "puuttuva" kevyemmän emulsiokoostumuksen anti-age-voide Evolven voidevalikoimassa. Evolvella on vain kaksi täyteläistä, purkkiin pakattua kasvovoidetta ja ohut, seka- ja rasvoittuvan ihon emulsio. Vaikka tykkään purkkivoiteistakin, kaipaisin Evolvelle vielä tällaista notkeampaa ja ohuempaa aikuisen ihon kasvovoidetta. 360-silmänympärysvoide on juuri sellainen. ❤️

Voiteen hoitaviin ainesosiin lukeutuvat arganöljy, joukko probiootteja, aloe vera, hyaluronihappo, sacha  inci -siemenuute (joka sisältää peptidejä), kofeiini sekä granaattiomenansiemenuute. Tuote on alkoholiton ja siinä on miedohko hypo-tuoksu (Evolven alkuperäisistä tuotteista tuttu, persoonallinen, vähän mausteinen tuoksu).

SUPERFOOD 360 SERUM

39,90€ / 30 ml ja 14,90€ / 10 ml

360-linjan seerumi on koostumustyyliltään samantyyppinen kuin epäpuhtaan ihon Rainforest Rescue -seerumi, eli raikas, ohut geelifluidi. Tykkään, tykkään...! 😙 Tuntuma iholla on välittömästi kosteuttava ja erittäin miellyttävä. Koostumus ei tahmaa.

Tuoksu on paljon raikkaampi kuin yllä kuvailemani, monesta Evolven tuotteesta tuttu mausteinen signature-tuoksu. Seerumiin ei itse asiassa ole lisätty hajusteita, vaan tuoksu tulee muista raaka-aineista.

Vaikka 360-linja on suunnattu ikääntyvälle iholle, toteaa Evolve tämänkin tuotteen kohdalla sen sopivan kaiken ikäisille.

Ainesosakattaus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Kolme kiinnostavinta ainesosaa ovat sacha incin siemenuute, cacay-öljy sekä maca-juuren uute, jotka kaikki lupaavat kovan luokan anti-age-vaikutuksia kuten ryppyjen ja juonteiden vähentäminen, ihon selkeä kiinteytyminen ja solujen uusiutuminen. (Tunnustan viettäneeni tänään tunnin researchaamassa pelkästään cacay-öljyä, ja pää on jo ihan pyörällä....) Muita hoitavia ainesosia ovat mm. hyaluronihappo, ruusuvesi ja aloe vera, eli kosteutustakin piisaa.

Toivoisin, että ehtisin paneutua vielä syvemmin tieteeseen näiden ainesosien lupausten takana. Ehkä otan sen ihan omaksi projektikseen talvella ("Kiinnostavat uudet kasviperäiset anti-age-ainesosat ja niiden kemiallinen koostumus" 🤓).

Lyhyt versio seerumin ainesosista: teknologia vaikuttaa lupaavalta, ja jos ei muuta, ainakin mainitut "superfood"-uutteet ja -öljy ovat erittäin antioksidanttisia. Cacay-öljyssä on lisäksi hyviä rasvahappoja.

Pidempi versio (ainesosanörteille..!) löydettävissä postauksen lopusta 😁

MULTI-PEPTIDE 360 CREAM

31,90€ / 60 ml ja 16,90€ / 30 ml

360-linjan päivävoide on erittäin täyteläinen ja sopii kuivalle iholle, tai normaalille iholle yövoiteeksi. Voiteen samettinen koostumus tuntuu ylelliseltä ja erittäin miellyttävältä.

Voiteessa on viehättävä, pehmeä ja aavistuksen mausteinen tuoksu. Voiteessa ei ole 'parfum' tai 'fragrance'-ainesosaa, joten tuoksu tulee uutteista ja öljyistä, arvatenkin ainakin incistä bongaamistani vaniljauutteesta sekä ruusu- ja mandariiniöljystä.

Laadukas hoitavien aineiden kattaus sisältää seerumista tutun anti-age-superfood-kolmikon; sacha incin, macan ja cacay-öljyn, joiden lisäksi Multi-Peptide-voiteessa on kaktusviikunauutetta, cupuacu-voita, dipalmitoyl hydroxyproline -lipoaminohappoa (tuttu myös Laveran ja Mádaran anti-age-tuotteista), auringonkukan siemenöljyä, aloe veraa ja hyaluronihappoa.

Summa summarum: erittäin miellyttävä ja kiinnostaviin aktiiviaineisiin perustuva anti-age-voide kuivalle iholle. Ja aika edullinen..!

Voiteesta on myös 30 millin matkakoko. Matkakoot ovat yksi mahtava juttu Evolvessa, melkein kaikista tuotteista on myös matkakoko. 👍

DAILY RENEW FACIAL CREAM

28,90€ / 60 ml ja 15,90€ / 30 ml

Evolven toinen "aikuisen ihon" voide on Daily Renew. Tämän olen esitellyt jo aiemmin, mutta halusin nostaa sen myös tähän postaukseen, koska se kuuluu anti-age-kategoriaan.

Siinä missä Multi-Peptide-voide sopii kuivalle iholle, Daily Renew sopii normaalista kuivalle. Tämäkin on täyteläinen, mutta ei yhtä paksu kuin Multi-Peptide. Muistan, kuinka Daily Renew tuntui ihollani liian rasvaiselta kun testasin sen ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, mutta nyt ihoni on kuivunut sen verran, että Daily Renew sopii erinomaisesti!

Hoitavassa koostumuksessa on auringonkukansiemenöljyä, sheavoita, aprikoosinkiviöljyä, seesamiöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, arganöljyä, hyaluronihappoa, aloe vera ja tuo "ahkera" luonnonkosmetiikassa usein käytetty kiinteyttäjä, dipalmitoyl hydroxyproline. Todella laadukas joukko jälleen kerran. Evolve käyttää paljon kokonaisia kasviöljyjä, mikä on aina hyvä merkki ja kertoo korkeasta laadusta ja maksimaalisesta hyödystä iholle.

MIRACLE FACIAL OIL 

34,90 / 30 ml

Miracle-kasvoöljy on Evolven "Tuhkimoöljy". Se sisältää kahta tunnetuinta anti-age-tähtiöljyä; ruusunmarjaa ja argania, sekä antioksidanttista ja tulehdusta laskevaa mustakuminan siemenöljyä. Sekoituksessa on lisäksi auringonkukkaöljyä ja Damaskos-ruusun öjyä.

Öljycocktailin vitamiinit uudistavat ihoa, suojaavat vapailta radikaaleilta ja hellivät ihon suojabarriääriä tärkeillä rasvahapoilla. Koostumus on ohutta mutta ei ihan kuivaöljymäistä.

Miracle-öljyssä on hädin tuskin havaittava vaniljan ja ruusun tuoksu, joka tulee vaniljauutteesta ja ruusuöljystä.

House Of Organicilla on lokakuun loppuun saakka Evolve-kampanja, kaikki Evolven tuotteet saa -15% alennuksella koodilla EVOLVE15. Kampanja on voimassa 31.10. asti.

Kertokaas, onko joku teistä jo kokeillut esimerkiksi tuota kultanaamiota tai A/C-vitamiini-boosteria?

P.S. Ainesosanörteille... 😁

Pidempi höpöttely 360 -seerumin ja -voiteen ainesosista: juuri kun olin oppinut, ettei kasviperäisiä peptidejä ole (vegaaniset peptidit valmistetaan bioteknisesti) - kasviperäisestä retinolista puhumattakaan, tulevat eteeni nämä ainesosat. Huuuh...! Pyysin tietoa Evolvelta ja kolusin netissä tutkimuksia ja raaka-ainevalmistajien sivuja, ja kävi ilmi, että sacha incin siemenistä ja maca-juuresta todella pystytään eristämään peptidejä. Mitä peptidejä ne tarkalleen ottaen ovat (peptideillä on erilaisia funktioita) ei selviä, mutta oletettavasti ne ovat soluviestijä-ryhmää.

Cacay-öljy taas... no, kasviperäistä retinolia ei pitäisi olla olemassa (olen puhunut tästä mm. Naviterin tuotekehityksen kanssa ja Katja Kokko toteaa myös näin kirjoituksessaan Retinol vs. Bakuchiol - ja pidän Kokkoa varsin alaan perehtyneenä), mutta cacay-öljyssä sitä väitetään olevan. 🤔 Ihan siis retinolia itseään. Mun täytyy päästä tämän ytimeen joten palaan aiheeseen varmasti uudestaan..! :D

8 kommenttia
23.10.2020

Hyaluronihapposeerumit vertailussa

Tänään vertaillaan eri merkkien hyaluronihapposeerumeita. Luvassa on jättipaketti hyaluronihappotuotetietoa! Mukana on seerumeita niin edullisesta kuin arvokkaammasta hintakategoriasta, hajusteeton tarjokas, kotimainen edustaja, Euroopan kosteuttavimmaksi tituleerattu seerumi sekä Suomen kenties suosituin hyaluronihapposeerumi.

(Kutsutaan näitä nyt 'seerumeiksi' vaikka rakkaalla lapsella on monta nimitystä kuten 'tiiviste' ja 'booster'. Seerumi on hyvä sana. Mä käytän sitä :))

Valitsin tähän juttuun seerumeita, jotka on varsinaisesti nimetty hyaluronihapposeerumiksi. Hyaluronihappoahan on mukana melkein jokaisessa tämän päivän kosteuttavassa seerumissa, eli pelkästään ainesosan perusteella voisi vertailuun vetää kymmeniä seerumeita. Halusin kuitenkin keskittyä tuotteisiin, joissa hyaluronihappo on pääroolissa.

Vertailussa ovat mukana:

  • Novexpert Booster Serum With Hyaluronic Acid
  • 🇫🇮 Flow Cosmetics Hyaluron & Probiotics Deep Moisture Serum
  • Mádara Hydra Firm Hyaluron Concentrate Jelly
  • Evolve Hyaluronic Serum 200
  • Esse Hyaluronic Serum

Olen saanut kaikki tuotteet blogin kautta.
Disclaimer: kolme tuotteista on työnantajani maahantuomia. Ne eivät valikoituneet mukaan työnantajayhteyden takia, vaan niittisen "vain hyaluronihapposeerumin nimellä myytävät" -rajaukseni perusteella. Tässä ovat tietojeni mukaan kaikki Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoiden hyaluronihapposeerumi-nimikkeellä myytävät ja markkinoitavat seerumit. (Kertokaa heti jos olen missanut jonkin..!)

Yksi unohdetuista: Lué by Jean Seo ha-seerumi.

EDIT. Njoo. "Hyvinpä" olin tehnyt taustatyön... Olenhan mä missannut useitakin hyaluronihapposeerumeita. 😆 (Jopa yhden sellaisen, jonka olen itsekin blogissa aikoinaan esitellyt, kuvassa.) Kertoo ainakin siitä, miten valtavasti meillä on Suomen suhteellisen pienillä LK-markkinoilla saatavilla tuotteita - ja sehän on hienoa :)

Laittakaa mulle tosi mielellään kommentteihin vinkkejä missaamistani tai unohtamistani hyaluroniseerumeista, niin esittelen ne uudella kierroksella :) Olen jo saanut hyviä vinkkejä niin Instassa kuin täällä blogissa. Mulle tuli nyt oikein kunnianhimoinen "riivaus" saada testata nekin ha-seerumit, jotka jäivät tästä jutusta pois :)

ESSE HYALURONIC SERUM

47€ / 15 ml ja 85€ / 30 ml

Koostumus: nestemäinen, erittäin ohut. Väri vaalea punaruskea.
Ihofiilis: oikein mukava, raikas ja kosteuttava, vaikkakin ilman tuoksua kokemus olisi hyvin neutraali. Ohut nestemäinen fluidi imeytyy hetkessä. Koostumus on erittäin vähäöljyinen joten seerumissa ei ole ravitsevaa tuntua. Se vain kosteuttaa.
Tuoksu: ihana, lämpimän makea (seerumissa on mm. ylang ylang - ja rosmariiniöljyä sekä vaniljaa).

Muut hoitavat avainainesosat: aloe vera, prebiootit (inuliini, alfaglukaani-oligosakkaridi ja yacon-juuriuute), probiootit (lactobacillus ja fermentoitu lactobacillus), rooibosuute, myrothamnus flabellifolia -kasvin uute, oliivinlehtiuute, pajunkuoriuute, viinirypäleen siemenuute.

Hyaluronihapon määrä/pitoisuus: ei mainita.

Pähkinänkuoressa: Essen hyaluroniseerumi on kosteuttava, silottava ja antioksidanttinen seerumi. Incissä on muutamia hyvin eksoottisen kuuloisia kasviuutteita joihin en ole aiemmin törmännyt, mutta myös paljon tuttuja kosteuttavia, antioksidanttisia, rauhoittavia tai muilla tavoin ihoa hoitavia ainesosia.

Hinta on sen verran arvokas, että arvelen Essen hyaluroniseerumin kiinnostavan eniten Esse-asiakkaita, jotka muutenkin rakentavat hoito-ohjelmansa Essen tuotteisiin. Muuten en yleisesti sanoisi, että Essen seerumi antaa kuluttajalle mitään ylivertaisesti parempaa hyaluronikosteutusta kuin muut tämän jutun seerumit.

Sannin mielestä parasta Essen seerumissa: tuoksu. Lllloooove it!

FLOW COSMETICS HYALURON & PROBIOTICS DEEP MOISTURE SERUM

42€ / 30 ml

Koostumus: fluidimainen. Väri maidonvaalea.
Ihofiilis: miellyttävä. Tuntuu iholla raikkaalta, kosteuttavalta ja mukavan liukkaalta. Koostumuksessa tuntuu myös kevyttä ravitsevuutta. Ei jätä ihoa tahmeaksi.
Tuoksu: pehmeän sitruksinen; appelsiinia ja vaniljaa.

Muut hoitavat avainainesosat: ruusuvesi, probiootit, glyseroli, mustikansiemenöljy, porkkanansiemenöljy.

Hyaluronihapon määrä/pitoisuus: 350 mg yhdessä 30 ml pullossa.

Pähkinänkuoressa: joukon ainoa kotimainen hyaluronihapposeerumi on myös joukon toinen probioottinen seerumi. Probiooteilla on todella laaja vaikutuskirjo tehokkaasta kosteutuksesta ihon mikrobikannan tasapainotukseen sekä kollageenisynteesin buustaukseen.

Ruusuvesi, laadukkaat probiootit, hyaluronihappo, antioksidanttinen mustikansiemenöljy ja ihoa uudistava porkkanansiemenöljy tekevät Flow'n seerumista vallan mainion cocktailin joka syväkosteuttaa, pehmentää ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

Sannin mielestä parasta Flow'n seerumissa: kotimaisuus 🇫🇮 sekä monipuolisesti hoitava koostumus, jossa on myös vähän öljyjä. (Mulle kelpaa aina pieni pehmentävyys seerumissa 👍)

NOVEXPERT BOOSTER WITH HYALURONIC ACID

49,90€ / 30 ml

Koostumus: nestemäinen, lähes juokseva. Kaikkein ohuin koostumus esitellyistä seerumeista. Väritön.
Ihofiilis: neutraali, raikas ja kosteuttava. Ei jätä ihoa tahmeaksi. Ei myöskään pehmennä, sillä koostumus on täysin öljytön.
Tuoksu: hyvin kevyen marjainen, ehkä vadelmainen. Hypoallergeeninen. (Novexpertin kaikki tuotteet ovat hypoallergeenisia.)

Muut hoitavat avainainesosat: ksylitoli, fermentoitu lactobacillus-maitohappobakteeri, sodium pca, aloe vera.

Hyaluronihapon määrä/pitoisuus: 480 mg yhdessä 30 ml pullossa.

Pähkinänkuoressa: Novexpertin seerumi on joukon kosteuttavin. Siinä on neljä eri molekyylikoon hyaluronihappoa ja hyaluronihapopitoisuus on korkein koko Euroopan seerumimarkkinoilla (kertoi Novexpertin kouluttaja, ei siis sinällään puolueeton lähde ;)). Mutta hyaluronihappoa ON tässä paljon, sen tuntee ihollakin. Esimerkiksi suosittuun Evolveen verrattuna Novexpertissa on yli tuplasti enemmän hyaluronihappoa.

Novexpertin seerumissa on Evolven ohella esiteltyjen seerumeiden hypoallergeenisin koostumus ja se sopii parhaiten herkälle ja allergiselle iholle. Kuten Evolvessa (ja Mádarassakin), Novexpertin seerumissa on hyvin lyhyt inci ja se sisältää vain kosteuttavia ainesosia, hajusteen sekä muutamia teknisiä ainesosia (liuotin ja kaksi kelatoivaa ainetta). Novexpertin tuotteissa ei ole lainkaan säilöntäaineita vaan heillä on oma, täysin uniikki, patentoitu säilöntämenetelmä.

Sannin mielestä parasta Novexpertin seerumissa: kosteuttava tehokkuus. Jos etsit pelkästään syväkosteuttavaa seerumia (ei öljyjä, ei ravitsevuutta), se on tämä.

MÁDARA HYDRA FIRM HYALURON CONCENTRATE JELLY

37,90€ / 75 ml

Koostumus: pehmeä, jellymäinen geeli. Väritön.
Ihofiilis: erittäin miellyttävä. Geeli levittyy pehmeästi ja liukkaasti eikä tunnu "niljaiselta" tai tahmealta. Välittömästi raikas ja syväkosteutettu tunne.
Tuoksu: henkäyksen kevyt, lähes katoava sitrus. Luulin tätä itse asiassa hajusteettomaksi ennen kuin katsoin inciä.

Muut hoitavat avainainesosat: glyseroli, koivunmahla, sodium pca.

Hyaluronihapon määrä/pitoisuus: ei mainita.

Pähkinänkuoressa: Mádaran jelly on viisikosta helpoin, edullisin ja "suoraviivaisin" hyaluroniseerumi. Se mukava, helpostilähestyttävä kaveri joka tulee toimeen kaikkien kanssa :)

Ilman 'linalool'-hajustetta Mádara olisi myös hypoallergeeninen, mutta tuo yksi ainoa ainesosa saa aikaan sen, että tuote ei välttämättä sovi hajusteherkälle tai -allergiselle ihmiselle. (Silloin kannattaa kääntyä Novexpertin tai Evolven puoleen.)

Sannin mielestä parasta Mádaran seerumissa: toimii paksun koostumuksensa sekä hyaluronihapporakenteensa puolesta yksinäänkin! Jännä koostumus, sillä tuote on täysin öljytön eikä siis ravitse tippaakaan, mutta koostumus jättää silti iholle pehmeän tunteen.

EVOLVE HYALURONIC SERUM 200

34,90€ / 30 ml

Koostumus: ohut, napakka geeli. Tiheydeltään toiseksi paksuin esitellyistä Mádaran jälkeen. Väri läpinäkyvä, hieman kellertävä.
Ihofiilis: oikein miellyttävä. Napakka geeli levittyy mukavasti ja imeytyy jättämättä ihoa tahmeaksi.
Tuoksu: hajusteeton. Ei tuoksu miltään, en haista edes raaka-aineiden tuoksua.

Muut hoitavat avainainesosat: ruusuvesi, aloe vera, granaattiomenauute.

Hyaluronihapon määrä/pitoisuus: 200 mg yhdessä 30 ml pullossa.

Pähkinänkuoressa: Evolven seerumi on pitkään ollut Suomen suosituimpia, ellei peräti suosituin luonnonkosmetiikan hyaluronihapposeerumi. Se tuli markkinoille täydelliseen aikaan, kun muita kilpailijoita ei vielä paljon ollut, koostumus on erinomainen ja hinta on mukavan maltillinen

Novexpertin ohella Evolven seerumi on paras valinta herkkäihoiselle ja hajusteallergikolle. Siinä on erittäin yksinkertainen inci, ja kaikki potentiaaliset ihoärsyttäjät on minimoitu.  Ruusuvesi ja aloe vera yhdessä hyaluronihapon kanssa tekevät Evolven seerumista hyvin lempeän ja rauhoittavan kosteuttajan, ja granaattiomena tuo koostumukseen ripauksen antioksidanttisuutta.

Sannin mielestä parasta Evolven seerumissa: miellyttävä koostumus. Ensimmäinen vastaan tullut hyaluronihapposeerumi (vuosia sitten), joka ei tee ihosta tahmeaa.

KAIKISTA SEERUMEISTA YHTEISESTI

Tämän vertailun tylsä puoli on se, että nämä viisi seerumia ovat suoritukseltaan, miellyttävyydeltään ja ihotuntumaltaan niin tasaväkisiä. Mikään niistä ei ole huono. Päinvastoin, kaikista voi sanoa, että ne ovat laadukkaita, iholla hyvän tuntuisia ja kosmeettiselta miellyttävyydeltään kiitettäviä.

Erot voi kiteyttää hintaan, tuoksuun ja siihen, tarjoaako koostumus muita kuin kosteuttavia hyötyjä. Koska kyseessä on hyaluronihapposeerumi, kaikkien pääpointti on tietysti kosteuttaa.

MONIPUOLISIN - Esse ja Flow Cosmetics. Näissä on kummassakin runsaasti antioksidantteja ja Flow'ssa myös uudistavaa porkkanaöljyä.

KOSTEUTTAVIN - Novexpert.

SOPII PARHAITEN HERKÄLLE IHOLLE - Novexpert ja Evolve.

EDULLISIN - Mádara.

KALLEIN - Esse.

HAJUSTEETON - Evolve.

Jos minun pitäisi valita näistä vain yksi...?

Todella vaikea kysymys. Tykkään jokaisesta ja kaikkia on miellyttävä käyttää. Hinta-laadun puolesta valitsisin Mádaran, joka on huimasti muita halvempi, mutta hinta-laatu-kotimaisuus-perustein valitsisin Flow'n.

.

Vegaanikosmetiikkablogi Rabbit Glow'ssa vertailtiin myös hiljattain hyaluronihapposeerumeita, jutun voi lukea täällä. Eevan jutussa on mukana kolme samaa seerumia kuin tässä jutussa; Flow, Evolve ja Mádara. Oli mielenkiintoista lukea, miten Eevan kokemukset vertautuivat omiini.

Lisäksi Eevan jutussa on mukana Patykan Hydra-Booster ja Neal's Yard Remediesin Restore + Smooth -seerumi. Patykan seerumin jätin pois omasta katsauksestani, kun niittisesti halusin ottaa mukaan vain seerumit, jotka on nimetty hyaluronihapposeerumiksi. Edit. Kommenttilaatikossa minulle selvennettiin, että 'niittisesti' ei ole suomea. 🙈 Sana on ruotsia, ja tämä monta vuotta Ahvenanmaalla asunut pää näköjään yhä sekoittaa joitain suomen ja ruotsin kielen sanoja. 😅

Neal'sin seerumia en tunne, mutta kuulostaa todella lupaavalta...! Ja incinsä perusteella siinä todella on hyaluronihappoa pääraaka-aineena.

Ehkä teen vielä "kakkoskierroksen" hyaluronihappotuotteiden maailmaan, ja vertaan seuraavaksi nekin HA-pitoiset seerumit ja boosterit, joiden nimessä hyaluroni ei näy :)

26 kommenttia
20.10.2020

Kauneusrutiinini kuukausi-, viikko- ja päivätasolla

Saan aika ajoin ehdotuksia juttuaiheisiin, ja aiemmin tänä vuonna joku toivoi postausta kauneusrutiineistani päivä/viikko/kuukausi/vuositasolla. Se oli hauska aihe, ja pääsee toteutukseen nyt :)

Mennään harvemmista rutiineista tiheämpiin.

KOLMEN - NELJÄN KUUKAUDEN VÄLEIN

  • Hiusten tyven vaalennus

En halua vaalentaa tyveäni tämän useammin, koska vaalennus on hiuksille niin kuluttavaa. Ja vaikka haluaisinkin, kampaajani Saara ei suostu siihen..! 😘 Terkkuja Saaralle jos luet tätä..!

PARIN KUUKAUDEN VÄLEIN

  • Kulmakarvojen laminointi

Tämä on uusin rutiinini jonka aloitin viime talvena. Koukussa!

NELJÄN - VIIDEN VIIKON VÄLEIN

  • Kynsien huolto; geelipinnan uudistaminen.

Kynsien geelaus on hiusten värjäyksen ohella pitkäikaisin säännöllinen salonkitoimenpide jossa käyn. Otin geelikynnet ensimmäisen kerran ehkä 2005 tai 2006, ja luovuin niistä loppuvuonna 2009. Pidin viisi vuotta taukoa ja palasin kippurakynsiini kyllästyneenä geelauksen pariin joulukuussa 2014.

Kynteni kasvavat luonnostaan aivan vinoon, siis ihan korkkiruuville saakka jos niiden antaa kasvaa tarpeeksi pitkiksi (koettu..!), ja geelivahvistus auttaa niitä pysymään suorina.

  • Kasvojen mekaaninen kuorinta (eli raekuorinta)

Olen jo vuosia ollut happo- ja entsyymikuorintojen käyttäjä, mutta teen yhä kasvoille noin kerran kuussa kunnon mekaanisen "rapsuti-rapsuti"-kuorinnan :) Koska se saa ihon tuntumaan niii-in ihanan sileältä...!

Suosikkeja: Patykan Double Action Smoothing Scrub sekä Juice Beautyn Stem-Cellular Resurfacing Micro-Exfoliant.

  • Kasvojen kosteuttava naamio

Olen edelleen tosi huono kosteuttavien naamioiden käyttäjä. Koen, että laadukas kosteuttava ja ravitseva perusihonhoito riittää, ja koen aika harvoin saavani kosteuttavasta naamiosta selkeää hyötyä. Poikkeus: kesät ja auringon ylialtistus. Aurinko kuivattaa (ja välillä valitettavasti myös polttaa) ihoa niin voimakkaasti, että kesällä saan kosteuttavasta ja rauhoittavasta naamiosta oikeasti apua ja näen eron ihollani.

Suosikkituote: Korres Greek Yoghurt Hydra-Biome-jogurttinaamio ❤️

PARIN VIIKON VÄLEIN

  • Koko vartalon kuorinta

Joskus kuorin koko kropan viikonkin välein, "kuulostelen" ihoa ja miltä se tuntuu. 10-14 päivän väli on varmaan aika vakkari. Kropan kuorintaa ei voi unohtaa, sillä iho alkaa konkreettisesti tuntua karhealta ja näyttää samealta, kiitos kerrostuneen, kuolleen ihosolukon.

Tokihan ne solut siitä irtoavat ja tippuvat itsestäänkin :D, mutta miksipä ei vauhdittaa niiden matkaa niinkin ihanalla toimenpiteellä kuin kuorinnalla. Kuorinta vilkastuttaa myös verenkiertoa eikä ihon hierominen koskaan ole huono idea..! :)

Suosikkeja: kahvinpurut sekoitettuna suihkugeeliin, Flow Cosmeticsin aroma-kuorinnat, UpCirclen kahvikuorinnat, Nurmen sokeri- ja suolakuorinnat.

  • Savi- tai mutanaamio kasvoille

Mun naamiosuosikki "aikojen alusta" asti on ollut mutanaamio, jopa savinaamiota enemmän :)

Ensimmäiset mutanaamioni ovat olleet Lumenen, Freemanin ja Montagne Jeunessen, nykyään käytän vain luonnonkosmetiikan mutanaamioita joista Mádaran Detox ja Smart ovat suosikkeja. Ahh, miten ne napakoittavat huokosia..! Vaikka vaikutus on toki vain hetkellinen, ahh, se näkymä suppuun nipistyneistä huokosista on niin palkitseva...!

  • Hiusten värikäsittely sävyttävällä hoitoaineella

Korallisävy vaatii hyvin vähän ylläpitoa, etenkin, kun minun tarvitsee pestä hiuksiani niin harvoin. Teen korallikäsittelyn noin kahden tai 2,5 viikon välein.

Toista oli violetin aikaan...

KERRAN VIIKOSSA

  • Kasvojen kemiallinen kuorinta AHA-hapoilla ja/tai entsyymipohjaisella kuorinnalla.

Suosikkeja: COSRX AHA 7 Power Liquid, Whamisan kuorintalaput.

Mun kuorintapäivä on sunnuntai :) Yhteen aikaan laitoin AHA-happonesteen myös keskiviikkoisin, mutta nyt olen, eh, laiskistunut (miten kosmetiikkafriikki voi tässä laiskistua..?!) ja happoilen vain kerran viikossa :)

  • Hydrogeelilaput silmien alle

Käytän näitä tarpeen mukaan silloin, kun iho silmien alla on erityisen väsynyt ja turvonnut, yleensä noin kerran viikossa. Joskus harvemmin, joskus useammin :) Kesälomalla huomasin, että en voi olla näitä ilman..! Pelastavat pahimmankin "bad eyebag dayn" 🙏🏻

Suosikki: Kicksin nyt jo lopetetut Firming & Plumping -laput.

  • Ihokarvojen ajelu

Mun karvat kasvaa aika hitaasti ja ovat vaaleita ja hentoisia. Talvella en välttämättä ajele niitä edes kerran viikossa.

  • Hiusten pesu (!)

Hiukseni eivät enää juurikaan rasvoitu, ja hiuspohja alkaa tuntua epäfreesiltä vasta 6-7 päivän kuluttua pesusta. En myöskään juurikaan hikoile hiuspohjasta, etenkään nyt kun en käy salilla.

PARI KERTAA VIIKOSSA

  • Kasvoöljy iltaisin

Kausittain, etenkin talvella, käytän kasvoöljyä joka ilta.

Suosikkeja: Mádaran Superseed-öljyt, Vintner's Daughter, Bybin boosterit, Korres Wild Rose -öljy, uusimpana Evolven Bio Retinol + C Booster.

Minun ihonhoidossani öljy on aina öljy, ja käytän sitä yksinään voiteen sijaan, vaikka nimi olisi 'seerumi' tai 'boosteri'. Tai sekoitan pari tippaa kevyeen voiteeseen tehdäkseni siitä täyteläisemmän. En siis käytä öljymäisiä tuotteita voiteen alla seerumin tavoin, se tuntuu minusta kummalliselta ja tarpeettomalta, koska öljy jättää ihon pinnan jo niin ravitun tuntuiseksi.

3-7 KERTAA VIIKOSSA

  • Meikkaus

Korona-aika on muuttanut meikkausrutiiniani. Oleilen paljon mökillä, kotona ja työhuoneella, enkä enää meikkaa joka viikko päivittäin.

Toisaalta meikkaan usein mökillä vain koska meikkaus on mukavaa, ja naama peilissä näyttää tutummalta kun sitä on vähän ehostettu :) Esimerkiksi mun silmät on mun mielestä aina vähän vajaat ilman rajausta. :D (Ja rajaus tietysti aina vaatii myös pohjustuksen ja ripsarin, eli minimimeikki on silmämeikinpohjustus, eyeliner, ripsari ja kulmageeli.)

PÄIVITTÄIN

  • Runsaasti kasvovettä

Olen muutaman vuoden (outoa) taukoa lukuunottamatta käyttänyt kasvovettä joka päivä siitä lähtien, kun aloin hoitaa ihoani teini-ikäisenä. Viime vuosina kasvoveden merkitys on muuttunut rutiinissani aivan ratkaisevasti, ja siinä missä ne ennen olivat vain puhdistuksen viimeinen askel, ovat ne nyt myös osa kosteuttavaa hoitoa.

Tällä hetkellä olen aivan hurahtanut suihkutettaviin kasvovesiin, enkä juuri muita käytäkään, koska olen näköjään sensorisesti koukuttunut suihkeen tuntuun ihollani 😍

Suosikkeja: Kaikki Naviterin valmistamat kasvosuihkeet (parhaita 🙌), Whamisan uusi Deep Rich Mist, Cattierin kasvovesi, Laveran Hydro Mist... oi, näitä riittää... ❤️

  • Ihon puhdistus puhdistustuotteella

Vaikka en meikkaisi, puhdistan ihon silti joka ilta puhdistusaineella. Tästä en ole tinkinyt siitä saakka kun tulin murrosikään, aloitin kasvojen huolellisen puhdistamisen tosi varhain vaikkei minulla ollut iho-ongelmia. (Ja välillä mietin: ehkä siksi minulla ei ollut iho-ongelmia...?)

Puhdistan ihon lähes aina kaksoispuhdistuksella, eli öljy + vaahto, mutta välillä pelkästään jommalla kummalla.

Suosikkeja: Korresin vaahtoavat putsarit, Dermosilin pumppuvaahdot, Mádaran pumppuvaahto, Whamisan puhdistusöljy, Yves Rocherin puhdistusöljy, Lumenen puhdistusbalmi, Flow Cosmeticsin puhdistusbalmi.

  • Seerumi

Minulla on useiden seerumeiden "seerumi-wardrobe", josta valitsen fiiliksen, vuodenajan ja ihotilanteen mukaan eri seerumin jopa viikon joka päivä. Aamuisin laitan kosteuttavan ja/tai c-vitamiiniseerumin, iltaisin anti-age-seerumin.

Suosikkeja: Novexpert C-vitamiiniseerumi, YA Naturae-seerumi, The Ordinary Granactive Retinoid -seerumi, Lavera Firming ja Hydro -seerumit, Mádaran kaikki seerumit.

  • Silmänympärysvoide

Silmänympärysvoiteissa olen erityisen tarkka ja vaativa, ja niitä minulla on vakiokäytössä huomattavasti pienempi "wardrobe" kuin muita kasvojenhoitotuotteita. Aamuisin käytän ohuempaa koostumusta, iltaisin paksumpaa. Viime talvena tosin huomasin hamuavani aamuisinkin täyteläisemmän suuntaan, koska kuivunut ihoni tuntui sitä kaipaavan.

Suosikkeja: Atopik Anti-age-silmänympärysvoide, Cattier Eye & Lip -voide, 100% Pure Coffee Bean -silmänympärysvoide ja Whamisan Eye Essence.

  • Kasvovoide

Joka aamu syksystä kevääseen. Kesäisin riittää usein pelkkä seerumi. Vaihtelen voiteita "kuin sukkia", koko ajan on niin paljon testattavaa että harmillisen vähän ehtii käyttää suosikkejaan putkeen monia päiviä tai viikkoja.

Suosikkeja: Mádaran ja Whamisan kasvovoiteet. Whamisan voiteet ovat kosteuttavimpia, jotka tunnen.

  • Erityistuote

Joka päivä käytän aamuin ja illoin jotain täsmätuotetta seerumin lisäksi. Tällaisia ovat The Ordinaryn Argireline Solution (otsarypyille) ja erilaiset öljypohjaiset retinolitiivisteet (silmänympäryksille).

MONTA KERTAA PÄIVÄSSÄ

  • Huulirasva 🙌

.

Huomaan, että tästä listauksesta jäivät pois perushygieniatuotteet kuten deodorantti, hammastahna, suihkugeelit ja vartalovoiteet. Ehkä suihkua ja hampaidenpesua ei tarvitse nähdäkään "kauneusrutiinina"... :D

Käsi- ja jalkavoidetta menee joka päivä, ja niitä kuluu minulla paljon. Vartalovoidetta käytän vain suihkun jälkeen, ja jos en ole tehnyt mitään hikistä hommaa, en käy joka päivä suihkussa. Ehkä tämäkin on jonkun mielestä karseaa, mutta minusta ei :)

Tämä postaus oli hauska kirjoittaa, toivottavasti sitä oli kiva myös lukea! ☺️

Kuinka usein te käytätte esimerkiksi naamioita tai kuorintoja tai käytte kampaajalla tai kauneushoitoloissa?

30 kommenttia
19.10.2020

Patykan uutuudet urbaanien rasitteiden ihohaasteisiin

Tänään puhutaan 2000-luvun ihohuolenaiheesta numero 1.

Iho vanhenee, se on vääjäämätön fakta. Toisilla nopeammin, toisilla hitaammin.

Perimä ja ihotyyppi määrittävät osaltaan ikääntymisen tahdin ja millä lailla se kullakin ilmenee, ulkoiset tekijät määrittävät osan.

Ulkoiset tekijät vaikuttavat ennen kaikkea ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen, nopeuttaen ikääntymisen merkkien ilmenemistä. Nykytiedon valossa ulkoiset tekijät ovat vastuussa ihon ikääntymisen merkeistä jopa enemmän kuin sisäiset, luonnollisiin prosesseihin liittyvät.

Iholle haitallisia ulkoisia rasitteita ovat UV-säteily, ilmansaasteet, tupakointi, stressi ja valvominen.

Osaan voimme vaikuttaa itse, osaa emme voi sulkea pois. Aurinko paistaa ja ulkona tupruttavat tehtaat ja autot. Nykyinen tehokkuutta ihaileva elämäntyyli on myös, kurjaa kyllä, omiaan lisäämään stressiä ja lyhentämään yöunia.

Kaikki tämä näkyy ihollamme.

Tämä on moderni ihon huoli. Anti-stress- tai -pollution tuotteista ei kukaan ollut kuullutkaan 50- ja 60-luvuilla, tuskin 70-luvun tuotekehittelijätkään paljon mietiskelivät miten ehkäistä saasteiden ja pitkäksi venyneiden palavereiden piirtämiä varjoja ja kuoppia kasvoilla. Ulkoisilta stressitekijöiltä suojaava ihonhoito on 2000-luvun ilmiö, ja perusteltu sellainen.

Millaisilla tuotteilla ja ainesosilla ulkoisia stressitekijöitä vastaan sitten taistellaan kosmetiikan keinoin? Moni teistä on sen verran valveutunut että tietää jo vastauksen; näen monen käden viittaavan ja sieltä kuuluu: "antioksidanteilla". Aivan oikein.

UV-säteily, ilmansaasteet, stressi ja tupakansavu tuottavat vapaita happiradikaaleja, ja nämä puolestaan synnyttävät ihossa oksidatiivista stressiä joka johtaa ihosolujen vaurioihin. Antioksidantit ovat ainesosia, jotka neutraloivat happiradikaalien toimintaa ja hidastavat ja ehkäisevät oksidatiivista stressiä ihosoluissa.

Hyvä uutinen on se, että antioksidantteja on tarjolla aivan valtavasti, niin ravinnossa kuin kosmetiikassakin. Meillä on siis hyvät eväät kumota ympäristön epäsuotuisia vaikutuksia ihollamme.

Antioksidanttien ohella UV-suoja on ilman muuta erittäin tärkeä ja tehokas kosmetiikan keino ehkäistä ympäristörasitteiden vaikutuksia iholla.

Patykan uutuussarja Defense Active on kehitetty yllä kuvailemaani 2000-luvun ihohuolenaiheeseen numero 1.

(Disclaimer: olen töissä Patykan maahantuojalla ja olen saanut tuotteet, sekä toiveen esitellä sarja, töistä.)

Defense Active perustaa tehonsa antioksidantteihin ja muihin ainesosiin, jotka "suojaavat ihoa ulkoisten tekijöiden aiheuttamilta haitallisilta vaikutuksilta". Luonnollisestikin sarjan tuotteet myös kosteuttavat ja ravitsevat ihoa.

(Tämä "ihoa suojaava aine" on muuten ihan mielenkiintoinen kosmetiikan ainesosaryhmä, englanniksi skin protecting, johon haluan syventyä enemmän. Kiinnostuin tämän jutun taustatyötä tehdessä siitä, miten "skin protecting" eroaa antioksidanttisesta tai okklusiivisesta suojasta. Ahh, niin mielenkiintoista..! 😍 // Kosmetiikan ainesosanörtti vaikenee.)

RADIANCE REGENERATING SERUM 51,90€ / 30 ml

Defense Active -sarjan seerumi on kehitetty nimensä mukaisesti palauttamaan iholle heleyttä. Stressin, valvomisen ja ilmansaasteiden vaikutuksesta iho muuttuu sameaksi ja pintakuivaksi. Pintaverisuonet kuultavat herkästi läpi kun lymfakierto ei toimi ihossa tehokkaasti, ihon kosteustasapaino heikkenee ja kosteusköyhällä iholla myös juonteet piirtyvät esiin selkeämmin. Iho näyttää väsyneeltä ja veltolta.

Radiance Regenerating -seerumi sisältämät antioksidanttiset ainesosat karpalovesi, sophora (japanin pagodipuu)-uute sekä gojimarjauute, kosteuttava duo hyaluronihappo ja sakkaridiyhdiste sekä ihon puolustusmekanismia vahvistava ja solujen uudistumista buustaava ruskea merileväuute palauttavat iholle sen optimaalisen kosteustasapainon ja hehkun.

Ihanan kukkaisen tuoksuinen seerumi on koostumukseltaan geelifluidimainen ja imeytyy hetkessä.

DETOXIFYING NIGHT CONCENTRATE 51,90€ / 30 ml

Defense Active -linjan yötiiviste on päiväseerumin yöaikainen vastapari. Siinä missä päiväseerumi kosteuttaa ja tuo antioksidanttista suojaa, yötiivisteen päätyö on puhdistaa ihoa ja neutraloida syvälle ihohuokosiin päivän aikana päätyneen mikrolian aikaansaamia haitallisia vaikutuksia. Siis: detox.

Tätä hommaa Detoxifying-tiivisteessä hoitaa ihmekukkauute.

Ihmekukan lisäksi yötiivisteessä on sarjan signature-ainesosa; ruskean merilevän oligosakkarideja, hyaluronihappoa ja rauhoittavaa meiramiuutetta.

Myös yötiivisteessä on kukkainen tuoksu, kuten koko sarjan tuotteissa. Hyvin patykamainen, makeahko tuoksu.

MULTI-PROTECTION RADIANCE CREAM 51,90€ / 50 ml

Linjan päivävoide kosteuttaa ja suojaa ihoa. Koostumuksia on kaksi; normaalille ja sekaiholle sekä kuivalle iholle. Testasin itse normaalin ja sekaihon voiteen, jossa pehmentävästä vaikutuksesta vastaa seesaminsiemenöljy. Kuivan ihon ravitsevammassa koostumuksessa on sheavoita ja skvalaania.

Antioksidanttisen ja kosteuttavan päivävoiteen muita hoitavia ainesosia ovat karpalovesi, hyaluronihappo, hurtanminttu-uute, gojimarjauute, auringonkukansiemenöljy sekä ruskean merilevän oligosakkaridit.

Normaalin ihon voide on sekin muuten aika täyteläinen, sanoisinko nimensä mukaisesti suojaavan tuntuinen. Voide imeytyy hyvin ja jättää himmeän, samettisen pinnan.

ENERGIZING EYE GEL 35,90€ / 15 ml

Silmänympärysgeeli on miellyttävä tapaus; sen koostumus on nestemäisen ohut, mutta siinä on myös mukavasti ravitsevuutta. Incin kärjessä onkin auringonkukansiemenöljyä ruiskukkaveden, glyserolin ja karpaloveden jälkeen. Tykkään tästä! Päiväkäyttöön ihana, virkistävän ja todella kosteuttavan tuntuinen geeli.

Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat granaattiomenan siemenuute, kofeiini, ruskea merilevä, hyaluronihappo, kahvinsiemenuute, kaurauute ja aloe vera. Silmänympärystuotteessa on muuten itse asiassa sarjan monipuolisin hoitavien aineiden kattaus...! Sanoisin, että jopa laadukkain ainesosakokonaisuus 👌

Patykan Defense Active -linja on pikkuhilja rantautumassa jälleenmyyjille, korvaten aiemman 1st Signs Of Ageing-linjan. Tällä hetkellä Defense Active -linja on kokonaisuudessaan myynnissä Joliessa, voit tutustua tuotteisiin täällä. (Tiesittekö muuten, että Jolie on myös Patykan alkuperäinen maahantuoja? :))

Muita tapoja lisätä ihon (ja koko kehon) antioksidanttista suojaa ja vahvistaa sitä ympäristörasitteita vastaan:

  • Sisällytä ruokavalioon runsaasti värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja
  • Liiku ja ulkoile
  • Lepää riittävästi ja huolehdi palautumisesta

🌿🌲🍎🍊🥦

3 kommenttia
16.10.2020

Mádaran meikit tutuiksi - kolme pehmeää lookkia

Mádaran meikit yllättivät ainakin allekirjoittaneen, kun merkin ensimmäinen kokoelma värikosmetiikkaa lanseerattiin vuosi sitten.

Kokoelma yllätti ei vähiten särmikkäällä tyylillään ja rohkealla mainoskampanjallaan, mutta myös koostumusvalinnallaan, joka ei edusta perinteisintä meikkimaailmaa.

Toisaalta, Mádara ei ole koskaan tavoitellutkaan perinteikkyyttä, vaan innovatiivisuutta ja rohkean modernia lähestymistapaa luonnonkosmetiikkaan.

Mádaran kaikki meikit ovat voidemaisia tai nestemäisiä. Voidemaisilla ja nestemäisillä koostumuksilla saa aikaan puuterimaisia tuotteita voimakkaampia efektejä jotka sopivat hyvin esimerkiksi catwalkeille tai lehtien muoti- ja tyylikuvauksiin.

Kun katsoo Mádaran meikkikokoelman promokuvia, voin hyvin kuvitella, että moni "tavallinen" meikkailija ei tunne olevansa niiden maailmassa mukavuusalueellaan.

Siksi halusin tässä postauksessani tuoda Mádaran upeat meikit lähelle meitä tavallisia meikkailijoita - joihin itsekin nykyään kuulun. Sateenkaarimeikit ja trooppiset täräytykset ovat Karkkipäivän menneisyyttä, hauskaa sellaista, mutta nyky-Sannin tyyli on erilainen. Tämän hetken Sannin meikkityyli on pehmeä ja luonnollinen. Värit ovat yhä mukana, mutta ne ovat läsnä hillitympinä, pastellisempina ja harmonisempina. Minun omia sävyjäni korostaen.

Loin Mádaran meikeillä kolme eri pehmeää lookkia, jotka sopivat meille hillitymmille meikkaajille.

Kurkataan ensin itse meikkejä. Osalle teistä nämä ovat varmasti tuttuja, mutta osalle ehkä eivät. :)

(Kenelle muuten ovat? :))

Vinkki: Mádaran Halloween-kampanjassa meikkeihin on mahdollisuus tutustua -30% alehintaan.

Mádaran meikkikokoelma koostuu meikkivoiteista, peiteaineista, huulikiilloista, nestemäisistä kuultotipoista sekä voidemaisista monitoimisävyistä, joita voi käyttää silmäluomilla tai kasvoilla. Lisäksi sarjaan kuuluu vahamainen kulmakarvaväri.

SKIN EQUAL SOFT GLOW -meikkivoide on kosteuttava ja kuulaan pinnan jättävä meikkivoide. Se levittyy fantastisen hyvin, eikä tässä ole mitään niitä ongelmia, joita luonnonkosmetiikan meikkivoiteisiin tyypillisesti liittyy - tai liittyi ainakin ennen. Nykyteknologia mahdollistaa entistä paremmin levittyvät luonnolliset koostumukset.

Skin Equal -meikkivoidetta voi huoletta työstää iholla hyvän aikaa, ennenkuin se asettuu ja kiinnittyy. Koostumus on hoitava ja kosteuttava, jopa ravitseva. Peittävyys on medium-luokkaa, selvästi peittävämpi kuin esimerkiksi Laveran meikkivoide.

Ensikokemukseni Mádaran meikkivoiteesta vuosi sitten oli, että se on niin kosteuttava, että jättää liiankin hehkuvan "kostean" näköisen pinnan. Myöhemmin kokemukseni muuttui, ja mitä enemmän Mádaran meikkivoidetta olen käyttänyt, sitä enemmän siitä pidän. Hyvä osoitus jälleen kerran siitä, ettei pitäisi arvioida tuotteita koskaan vain parin kokeilun perusteella.

Skin Equal -meikkivoiteen speksit pähkinänkuoressa:

  • Hoitava ja kosteuttava, sopii erityisesti kosteusköyhälle, kuivalle ja aikuiselle iholle
  • Keskivahva peittävyys
  • Erittäin hyvä levittyvyys ja työstöaika, ei pelkoa että Skin Equal "jymähtää" ihoon kesken levityksen
  • Suojakerroin 15
  • Vegaaninen
  • Cosmos Natural by Ecocert -sertifioitu

GUILTY SHADES EYE & CHEEK MULTI-SHADOW

Guilty Shades -sävyt ovat monitoimisävyjä, joita voi käyttää kasvoilla tai silmämeikissä. Huulille ne ovat liian kuivia, mutta niitä voi sekoittaa huulikiillon kanssa, jolloin saat syvemmän huulikiillon sävyn :)

Guilty Shades -koostumus ei pysy minun silmäluomillani, joten pidän näitä oman kokemukseni perusteella parempina käyttää poskipunan tai highlighterin tavoin.

Sain kokeiltavaksi sävyt Frost (voimakkaan helmiäinen viileä kulta), Heat (UPEA hehkuva kuparikoralli 😍) sekä Seduction (satiininen vadelmapinkki).

Testisävyjeni koostumus on vahvapigmenttinen ja erinomaisen peittävä - jos peittävyyttä näistä haluaa. Seduction on näistä kaikkein peittävin ja vaatii huolellisimman häivytyksen jos sitä käyttää poskipunana. Toimii myös mahtavasti syventämään Vinyl Hood -huulikiillon sävyä..!

Suosikkini on (odotetusti..!) korallinen Heat, joka on tajuttoman kaunis sävy poskilla ja todella helppo käyttää ja häivyttää. Myös Seduction on upea, ja sopii "liila-Sannille" :)

GLOSSY VENOM HYDRATING LIP GLOSS

Glossy Venom -huulikiillosta tuli heti suosikkini jo vuosi sitten, kun tutustuin Mádaran meikkeihin. Sen supermiellyttävä koostumus tuntuu huulilla todella hyvältä ja kiilto on juuri minun makuni mukaista, "mehuisaa" tyyppiä (eli pelkästään kiiltävää ilman shimmeriä tai helmiäistä).

Sain testiin sävyt Nude Coral (pastellikoralli), Vinyl Hood (pastellipinkki) sekä Vegan Red (vegaaninen, hyvin luonnollinen punainen). Ennestään minulla on jo sävy Magnetic Nude.

Nude Coral, Vinyl Hood ja Magnetic Nude ovat hyvin läpikuultavia sävyjä, jotka sävyttävät huulta vain miedosti. Vegan Red on sekin läpikuultava mutta tuo jo selvästi sävyä. Sävy on huulilla heleämpi miltä se hylsyssä näyttää. Ihastuttava "natural red" sävy :)

COSMIC DROPS BUILDABLE HIGHLIGHTER

Nestemäinen Cosmic Drops on kerrassaan upea kuultotuote. Tämä ei ehkä ole se "perusmeikkailijan" highlighter, vaan edistyneemmän meikkifriikin.

Sävyjä on neljä: 1 Naked Chromosphere (vaalea kulta), 2 Cosmic Rose (vaalea roosa), 3 Burning Meteorite (pronssinen kupari) ja 4 Aurora Borealis (sinivioletti). Näistä sävyt 1 ja 2 sopivat kaikenlaisiin meikkeihin arjesta juhlaan joko hillittyinä korostuksina tai kerrostaen voimakkaana hohtona, sävy 3 tuo kasvoille aurinkopuuterimaista hehkua ja sävy 4 on sitten (mun mielestä) catwalk- tai bile-/kuvausmeikkiosastoa :)

Tässä tammikuisessa meikissä minulla on Cosmic Drops -sävy 2 Cosmic Rose poskipäällä, kulmaluulla ja silmän sisänurkassa.

Huulilla Magnetic Nude -huulikiilto.

Sitten tämän syksyn meikkilookkeihin :)

SOFT CORAL LOOK

Avaintuote: Guilty Shades, sävy 64 Heat

Kasvoilla Skin Equal -meikkivoide, sävy 40 Sand. Poskilla Guilty Shades sävyssä Heat. Huulilla Glossy Venom -huulikiilto sävyssä Nude Coral. Alaluomen sisänurkassa korostus Guilty Shades Frost-sävyllä.

Insta Stoorissa eilen jaoinkin tämän huvittavan yksityiskohdan... :D (Jonka ylemmästä kuvasta olen poistanut 😅)

En ollut tajunnut koko kuvaussession aikana, että mulla oli otsassa keltainen viiru, mitä ilmeisimmin kurkumasta peräisin. XD

SOFT CORAL LOOK & VEGAN RED LIPS

Avaintuote: Glossy Venom Lipgloss, sävy Vegan Red.

Sama meikki kuin yllä, mutta punaisella huulikiillolla. Suuri vaikutus :)

Kummasta tykkäät enemmän?

RASPBERRY PINK CHEEKS LOOK

Avaintuote: Guilty Shades, sävy 63 Seduction

Kasvoilla Skin Equal -meikkivoide, sävy 40 Sand. Poskilla Guilty Shades sävyssä Seduction. Huulilla Glossy Venom Lipgloss sävyssä Vinyl Hood.

Silmämeikki on tehty Urban Decayn Fireball-luomivärillä, mutta kokeilin vetää luomivakoon pinkin viirun Guilty Shadesin Seductionilla. Tuli ihan hauskan näköinen. :) Mutta ei pysy kuin pari tuntia.

GOLD & CORAL SOFTNESS LOOK

Avaintuotteet: Cosmic Drops sävy Naked Chromosphere ja Guilty Shades, sävy 64 Heat.

Kasvoilla Skin Equal -meikkivoide sävyssä 40 Sand. Poskipäillä, leuassa ja amorinkaarella sekä silmämeikissä ylä- ja alaluomella sekä silmän ulkonurkassa Cosmic Drops Highlighter sävyssä Naked Chromosphere.

Luomilla Guilty Shades sävy 64 Heat. Huulilla Glossy Venom Lipgloss, sävy Nude Coral.

Heat-sävy näyttää upealta myös luomivärinä, mutta ei pysy tuntia pidempään minun luomillani.

Poskilla pysyvyysongelmaa ei ole, koska posken iho ei "räpsy" niinkuin silmäluomi :)

MEIKKIKAMPANJA. 💜

Mádaralla on Halloweenin kunniaksi meikkikampanja, jossa kaikki meikit ovat -30% tarjouksessa. Kampanja on voimassa 21.10.-1.11., mutta voit saada alennuksen jo nyt rekisteröitymällä Mádaran verkkokaupassa.

20 kommenttia
14.10.2020

Alevinkkailija moi: -75%, -60%, -40%

Alevinkkaaja täällä taas huomenta. :) Mottoni on: kun voit maksaa vähemmän, tee se. 👍

Tällä kertaa vinkkaan Hyvinvoinnin Tavaratalon (nykyisellään kai pelkkä "Hyvinvoinnin" tai "Hyvis") Synttäreistä sekä Natural Goods Companyn Hyvistä Päivistä. Kummatkin alekampanjat ovat voimassa 19.10. saakka.

TÄRPPEJÄ HYVIKSEN SYNTTÄREILTÄ

Hyviksen Synttäritarjouksissa on runsaasti luonnonkosmetiikkaa huikein alennuksin, alkaen jopa -75%, kaikki kosmetiikkatarjoukset näet täältä.

Tuhannelle ensimmäiselle ilmaiseksi Laveran Basis Sensitiv -minikäsivoide, tuotteen voi klikata ilmaiseksi ostoskoriin täältä. 🙂

CATTIER

Redensifying-päivävoide sekä silmänympärysvoide -setti -75% 14,95€ 😮😮🤩

APUA!! Miten halvalla lähtee...! Cattierin anti-age-linjan silmänympärysvoide on mun viime vuosien suurin lemppari-silmänympärysvoide yökäyttöön, rakastan sen täyteläistä, pehmentävää ja todella tehokkaasti kosteuden haihtumista ehkäisevää koostumusta. Ihotuntuma on kutakuin täydellinen mun makuun. Helmi! ....joka sitten jää pois Suomen valikoimasta. :( 

Tämä silmänympärysvoide maksaa jo yksinään 30,10€, ja nyt sen saa yhdessä sarjan päivävoiteen kanssa hintaan 14,95€..! Kiinteyttävän päivävoiteen hinta erikseen on 42,40€.

Tästä vaikka joululahjaksi äidille, tädille tai anopille jos ei oma nassu vielä kaipaa juonteita pehmentävää hoitoa :) Mieletön tarjous laadukkaista anti-age-tuotteista.

LAVERA - tosi hyviä alennuksia; -35%, -45%, -60%...

Pearly Rose -luomiväri -70%  😍 2,95€ - IHANA sävy poskilla hentona poskipunana tai highlighterina! Sävy näkyy kuvassa poskillani.)Hohde on täydellinen juuri kasvoille (voihan tätä toki myös luomivärinä käyttää :D)

Myös meikkitaiteilijat kuten Miia Johansson käyttävät Pearly Rosea nimenomaan kasvo-highlighterin ominaisuudessa. Super! 👌

Pearly Rose -sävyn saatavuudesta on minulta kyseltykin sen jälkeen kun se jäi Laveran valikoimasta pois, ja tässä olisi nyt tilaisuus vielä saada sitä. :)

Hydro Effect -seerumi -35% 14,95€ (kannattaa jemmata nyt jos tykkäät tästä, koska Hyro Effect jää pois uuden Hydro Sensation -seerumin alta)

Illuminating Effect -hohdevoide, sävy Sheer Silver -55% 9,95€

Soft Liquid -meikkivoide -68%  6€

Silmämeikin pohjustusvoide -56% 3,95€

Gloss & Bounce -shampoo -45% 4,95€ - Laveran vanhan hiustuotelinjan suosituin shampoo (ja taisi olla linjan suosituin tuote ylipäänsä). Ihanan tuoksuinen ja täydellisen napakan geelikoostumuksen shampoo normaaleille ja kiillottomille hiuksille. Vaahtoaa hyvin!

Deep Care & Repair 2 in 1 -shampoo & hoitoaine -45% 4,95€ - oma suosikkishampooni vanhasta linjasta. Vastaa nykyisen linjan Deep Repair -shampoota. En sanoisi itse, että tuo vanhempi versio on "shampoo ja hoitoaine yhdessä", vaan se on hyvä, kevyesti hoitava ja ihanan tuoksuinen shampoo. Geelikoostumus on ollut täyttä kultaa jo näissä edellisen linjan shampoissa. 👍

URTEKRAM

Urtekramin vartalovoiteet on mun suosikkeja ja kaikkein eniten käyttämiä vartalovoiteita, erityisesti niiden nopeasti levittyvän ja imeytyvän koostumuksensa ja näppärän pumppupullonsa vuoksi. Niitä on niin nopea käyttää (mulle tosi tärkeää) ja kosteusteho on riittävä. (Ei paras, mutta kiitettävä ja riittää useimmiten.)

Hyviksen Synttäritarjouksissa on kaksi Urtekramin vartalovoidetta, Morning Haze ja Green Matcha, -50% alennuksessa ja maksavat 4€.

(Kuvassa olevaan kiveen muuten liittyy tarina. Kivi on Kreikasta. Tarinan voi lukea täältä. :))

SUPERMOOD

Egoboost Moisture Kick -seerumi -40% 34,17€ - erittäin hyvä, ihanan tuntuinen emulsioseerumi. Lempiseerumityppiäni ❤️ Tätä ei harmillisesti koskaan saa tosi halvalla.

Egoboost-seerumi vertautuu koostumukseltaan ja ihotuntumaltaan Dermosilin Kanerva-seerumiin ja YA Naturaen seerumiin, ja sama tehdas nuo kaikki myös valmistaa (tai valmisti, Dermosilin kohdalla, Kanervahan jäi pois).

Supermoodin hinta on brändin takia korkeampi kuin Dermon ja YA:n, ainesosaero tulee lähinnä arganöljystä ja pakurikäävästä. Jos maksat mieluummin vähemmän yhtä hyvästä seerumista, osta YA Naturaen seerumi, se on tällä hetkellä hinta-laatu-ihotuntumaltaan mun mielestä PARAS kosteuttava seerumi markkinoilla. Vain tuoksu ontuu.

Muitä tärppimerkkejä Hyviksen Synttäreillä; Murumuru -20%, Whamisa -40%, Joik Organic -20%, Novexpert -20%, Flow Cosmetics aromaterapiasaippuat -40%, Pure Beauty -kasvovesisuihkeet -20%

TÄRPPEJÄ NATURAL GOODS COMPANYN HYVILLE PÄIVILLE

Hyvillä Päivillä on kolme alekategoriaa:

- 60%

Tärppejä:

Mádara-puhdistusvaahto limited edition Ocean Love -pakkauksessa 5,16€
(tämä on siis sama putsari kuin Mádaran normi-vaahto, mutta LE-pakkauksessa)

Whamisa-kuorintalaput sekaiholle 15,96€

Whamisa-puhdistusvaahto 12,76€

- 40%

Tärppejä:

Cattier herkän ihon päivävoide 18,78€

Cattier Smoothing-yövoide (ensimmäiset ikääntytmisen merkit) 18,84€

Paljon Whamisaa, kuten Lotion Original, Water Cream, Nourishing Cream

Patyka Nutri-pakkaus; käsivoide (on muuten hyvä!! Medium-täyteläinen ja hyvin imeytyvä) + huulivoide 11,88€

Tutustu uuteen Deep Rich -kasvoveteen edullisemmin

- 25%

Tärppejä:

Mádara Deep Moisture Oil 23,63€

Mádara Derma Collagen -seerumi 33,68€

Taika-puhdistusgeeli 5,63€

Whamisa UUSI Deep Rich Toner (hypoallerginen koostumus!) 37,80€

Kaikki UpCirclen tuotteet - edelleen hehkutan erityisesti sitä superlaadukasta kasvovoidetta 🙏🏻, 18,68€

2 kommenttia
08.10.2020

Mun Top 4 hajuvedet - vihdoin rankattuna

Voisin kirjoitella tuoksuista vaikka kuinka, ja ilokseni mun tuoksujutuista yleensä vielä pidetäänkin. Ja niitä toivotaan lisää ❤️

Tänään tulee taas lisää :)

Tähän postaukseen olen viimein saanut rankattua mun all-time Top 4 suosikkihajuvedet.

Kuten monilla hajuvesihulluilla ihmisillä, minullakin on valtavasti lemppareita, enkä edes omista (!) kaikkia lemppareitani. Se, mikä tuoksu on milloinkin "ihan paras", liittyy vuodenaikaan, tunnelmaan, säähän, mielentilaan ja ihan rehelliseen kyllästymiseenkin :D (...kun muita suosikkeja on käyttänyt lyhyen ajan sisällä liikaa, ja niihin tulee tilapäinen kyllästyminen...)

Jotkut tuoksut ovat lemppareita vain rajallisen ajan, ja kiintiö niihin täyttyy kokonaan enkä enää halua myöhemmin käyttää niitä.

Toiset taas pysyvät ajattomina suosikkeina joihin on aina yhtä ihanaa palata. Ne tuovat uudelleen ja uudelleen sen "Oih, no mutta tämä....!" Sitä vain tuntee, että tämä on SE. Se tuoksu, jonka kanssa kemia pelaa ja liitto toimii aina.

Tässä on neljä sellaista tuoksua. Vanhin niistä on ollut minulla käytössä vuodesta 2002, tuorein vuodesta 2012.

DIOR HYPNOTIC POISON

alkuperäinen sekä Eau Sensuelle -versio

Hypnotic Poison on syvää rakkautta. Se on järkyttävän vahva, makea ja hyökyy yli kuin täyteen lastattu vanilja-tuberoosa-juna. Työkaverini matkatoimistossa käytti tätä tuoksua kun olin 23-vuotias. (Kyllä! Voitteko kuvitella: Hypnotic Poison työtuoksuna...!) Vahva kukkaisvaniljainen tuoksu leijui toimistossa päivät pitkät, ja sen sijaan että olisin saanut päänsäryn, sain ikuisen parfyymirakkauden.

Hypnotic Poison ja minä olemme olleet siitä saakka erottamattomat. Myöhemmin ostin myös kevyemmän Eau Sensuelle -version, jota itse asiassa käytän nykyään useammin, koska alkuperäinen on niin toooooosi vahva.

Muuten: alkuperäinen Hypnotic EdP -hajuveteni jäi keväällä Prahaan. Ikimuistoinen matka.

CHLOÉ LOVE, CHLOÉ EAU INTENSE

Tähän tuoksuun tutustuin ollessani kosmetiikkamyyjän työssä. Se on Hypnotic Poisonin ohella mun #1-suosikkituoksu.

Vuonna 2011 lanseerattu Love, Chloé Eau Intense on syvempi versio edellisenä vuonna ilmestyneestä Love, Chloésta, joka puolestaan ei sytyttänyt minua ollenkaan. Intense-versio taas sai minut välittömästi pauloihinsa ja ostin sen saman tien. Kosmetiikkamyymälät ovat muuten erittäin vaarallisia työpaikkoja hajuvesihulluille... Nimimerkillä "Mulla-on-vieläkin-avaamattomia-töistä-ostettuja-hajuvesiä".

Love, Chloé Eau Intense on vaniljainen ja kukkainen orientaalinen tuoksu. Siinä tuoksuvat kurjenmiekka, heliotrooppi, syreeni, vanilja, myski ja perun balsami. Se on kerrassaan huumaavan ihana. Ei niin ylitsejyräävä kuin Hypnotic Poison, vaan itse asiassa aika lailla hienostuneempi, mutta yhtä vahva ja iholla kestävä. Se on puisempi, lämpimämpi ja mausteisempi kuin Hypnotic ja hieman vähemmän päällekäyvän vaniljainen.

CACHAREL GLORIA

Gloria jatka lämpimän mausteisten tuoksujen tyyliä, ja voikin helposti nähdä, että tämän tyyppiset tuoksut ovat minulle kaikkein mieluisimpia. Pehmeän puuterisen Glorian tuoksussa on sekoitus mantelia, kirsikkaa, vaniljaa, ambraa ja tonkapapua.

Ostin muinoin (kylpyveteen tarkoitetun!) öljyversion Gloriasta, kun Trendi-lehden toimittaja sanoi sen olevan parempi (- myös iholla!) kuin EdP ja EdT-versioiden. 100-millinen pullo ei todennäköisesti lopu koskaan. Muutama tippa ranteeseen, ja tuoksu kestää aamusta pitkälle iltapäivään.

Vaalin tätä pulloa kuin Klonkku sormusta. Todellakin precious. Pullo on 18 vuotta vanha ja sen valmistus on lopetettu jo aikaa sitten.

Mikä on muuten teidän vanhin hajuvetenne, ja kuinka vanha se on..?

LANCÔME Ô DE L'ORANGERIE

Lancômen appelsiinipuutarhatuoksu on kilpaillut pitkään suosikki-sitrustuoksuni asemasta Guerlainin Aqua Allegoria Pamplelunen kanssa. Ja voittanut. 

Ostin tuoksun syksyn 2012 reppureissulleni matkatuoksuksi, ja se tuo aina mieleen tuon matkan moninaiset fiilikset Naxoksen rantahietikolta Albanian hyytäviin öihin ja Madridin flunssaisesta Couchsurfing-isännästäni Lissabonin rautatieasemalla koettuihin epätoivon hetkiin läppärini kadottua varkaan mukaan. Se matka.... it was something else 🙏🏻

En yleisesti ole Lancômen tuoksujen fani, mutta tämä tuoksu on aivan mielettömän ihana. Ja todella erilainen kuin Lancômen muut tuoksut. Se on jotenkin niin unpretentious. Raikas, suoraviivainen ja niin aidon mehukkaan sitruksinen, että voin aina kuvitella jonkun lohkaisevan vieressä palaa tuoreesta appelsiinista kun suihkautan Ô de l'Orangerieta.

Ahh, tuoksut.

Valitsin vielä kolme muuta top-suosikkituoksuani, jotka eivät ole ihan yhtä eeppisiä lemppareita kuin nämä neljä. Esittelen ne omassa postauksessaan.

54 kommenttia
07.10.2020

Korres-kilpailu: voita mun suosikkiputsari ja muita herkkuja

Pyysin Korresilta, saisinko arpoa blogini lukijoiden kesken eilen esitellyn Castanea Arcadia -linjan ihanan putsarin (koska se sopii ihan kaikille, eikä rajaa ketään iän puolesta pois ❤️).

Pelkkä putsarikin olisi ollut kiva arpoa, mutta sain sen lisäksi arvottavaksi setin Pure Greek Olive -sarjan ihanuuksia..! 😍 No mikäpä siinä!

Joten täältä lähtee jollekin onnekkaalle ihania Kreikan herkkuja niin kasvoille kuin vartalolle.

Pure Greek Olive on Korresin laajin sarja vartalon hoitoon. Sarjaan kuuluu suihkugeelejä, vartalo- ja käsivoiteita, huulivoiteita ja vartaloöljyjä. Sarjassa on viisi eri tuoksuperhettä: Sea Salt, Pomegranate, Olive Blossom, Lime ja Golden Apple.

Pure Greek Olive -sarjaa myydään muuten nykyään Citymarketeissakin! Marketit sen kuin panostavat kosmetiikkatarjontaan 👍

Arvottavaan settiin kuuluvat:

SEA SALT BODY CREAM 200 ML

OLIVE BLOSSOM -SUIHKUGEELI 250 ML

OLIVE LIP OIL NOURISHMENT & SHINE 10 ML

OLIVE 3 IN 1 NOURISHING OIL FACE, BODY & HAIR 100 ML

CASTANEA ARCADIA FOAMING CREAM CLEANSER 200 ML

Lip Oil ei itse asiassa ole öljy, vaan oliiviöljypitoinen huulivoide. Sain itsellenikin testiin Lip Oilin, ja täytyy sanoa, että tämä vaikuttaa muutaman päivän testailun perusteella aika hyvältä jopa mun nirsoilla huulilla..! Huulivoiteessa on miellyttävä, ravitseva koostumus ja vaniljainen tuoksu.

3 in 1 -öljy on erittäin ohut vartalolle, kasvoille ja hiusten hoitoon soveltuva oliiviöljypohjainen kuivaöljy. Koostumus ei muistuta lainkaan tavallista oliiviöljyä vaan on todella ohut ja tahmaamaton. (Sain tästäkin oman kappaleen kokeiltavaksi, arvottavia tuotteita en tokikaan ole avannut.)

Korresin suihkugeelit ovat todella kosteuttavia, olen kerran käyttänyt sellaista Kreikan reissussa myös shampoona ja toimi häkellyttävän hyvin...! Se tuntui hiuksissa käytännössä shampoon ja kevyen hoitiksen yhdistävältä 2 in 1 -tuotteelta...! Hoitavasta ja selvittävästä vaikutuksesta vastaavat, mitkäpä muut kuin kvatit, joita Korres Greek Olive -suihkugeeleissä on kaksikin. En tiedä miksi suihkugeelistä on haluttu tehdä näin hoitava, mutta tiedoksi siis, että se toimii myös hoitavana shampoona :) 👍

*

Osallistut arvontaan kertomalla, oletko kokeillut mitään Korresin tuotteita. 🙂 Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 11. lokakuuta saakka.

Voittaja on arvottu, paketti menee nimimerkille Mamemu. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

KILPAILUN SÄÄNNÖT

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi
  • Arvontaan voi osallistua 7.10.20.-11.10.2020
  • Arvontaan voi osallistua vastaamalla kilpailukysymyksiin. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 12.10.2020 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan Korres-tuotepaketti, arvo 124,50€
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä
232 kommenttia
1 2 3 14 15 16 17 18 19 20 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (71)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat