Muistatteko, kun kevättalven kosmetiikkaähkystä kertoillessani mietin, että minun pitäisi tuulettaa päätäni ja käydä leikkikierroksilla virtuaalishoppaamassa kosmetiikkaa?
Keskiviikon laivamatkalla suoritin vihdoin tällaisen shoppauskierroksen! :) Leikin siis, että kaikki kosmetiikkani oli unohtunut mantereelle (paitsi meikit, niiden virtuaalishoppaukseen ei jäänyt enää aikaa), ja minun olisi ostettava kaikki tarpeellinen tax freesta.
Suuntasin tietysti myymälän "luonnolliselle osastolle", eli Weledan, Korresin, Burt's Beesin ja L'Occitanen muodostamaan hyllynurkkaukseen. Jostain kumman syystä The Body Shopin hylly on sijoitettu myymälän toiseen päähän, vaikka sekin kuuluisi brändäyksensä puolesta tälle osastolle.
Korres kuuluu eittämättä niihin merkkeihin, joiden tuotteita käyttäisin mielelläni vaikka merkki ei täyttä luonnonkosmetiikkaa olekaan. Mutta hyvin lähellä. ;) Töissä olen testaillut Korresia pienten näytteiden kautta, ja tietyt tuotteet ovat muodostuneet erityisen houkuttaviksi. Tämä kolmikko lähtisi ostoskassiini huolehtimaan kasvojen perushoidosta.
Milk Proteins -puhdistusvaahto on ihanan tuoksuinen, pehmeästi vaahtoava ja kaiken kaikkiaan iholla todella miellyttävältä tuntuva putsari. Sitten kun tämän hetken jonossa olevat putsarit joskus kolmen vuoden kuluttua loppuvat, niin odotan kieli pitkällä että saan hankkia tämän tuubin! :)
Wild Rose -sarjan seerumiin olen jo ihastunut, ja normaali/kuivan ihon päivävoide tuntuu koostumuksensa puolesta myös oikein hyvältä. Heitetään ostoskoriin vielä saman sarjan sy-voide, jossa ilokseni on suojakerroin 15. (Vaikka en muuten suojakertoimellisia kosteusvoiteita käytäkään, niin silmänympäryksille se on kova juttu. Harmillisen harvassa sy-voiteessa on suojakerroin.)
Korres saa huolehtia myös kropasta ja hiuksista. Tykkään hurjasti Korresin vartalonhoitotuotteiden tuoksuista, ja raikas Basil Lemon kuuluu niihin eniten puoleensa vetäviin. :) Niinpä virtuaalikoriin sujahtavat basilikan ja sitruunan tuoksuiset suihkugeeli ja vartalovoide.
Hiustenhoitopuolella olenkin jo käyttänyt ja tykännyt normaalien hiusten Aloe & Dittany -shampoosta, ja kuivien hiusten eli enemmän oman hiustyyppini Almond & Linseed on houkuttanut kovasti. Tuo hoitoaine muuten tuoksuu ihan kinuskivanukkaalle..!!
Mutta viereinen hylly vetää myös kummasti puoleensa.....
Ranskalainen L'Occitane. Tähän sarjaan olen toistaiseksi tutustunut pelkästään käsihipelöllä, eli purkit ovat usein viihtyneet käsissäni ihailtavina mutta yhtäkään tuotetta en ole vielä elämäni aikana käyttänyt tai edes kokeillut (L'Occitanella ei liene paljonkaan näytteitä..? En ole ainakaan missään törmännyt, ehkä pitäisi jopa olla niin fiksu että kysyy :))
Cherry Blossom Edt:tä olen tuoksutellut jo monta vuotta ja ollut monesti vähällä ostaa. Suoraan sanottuna 100 millin pullo on ollut suurin "este" ostotapahtumalle. Koska minulla on ihan älyttömästi tuoksuja joita en koskaan ehdi käyttää, ei 100-millisen pullon ostossa ole mitään järkeä. Cherry Blossom on jotenkin mahdottoman "kiltti" ja suloinen tuoksu, pehmeä, puuterinen ja juuri niin vienon vaaleanpunainen kuin miltä pullo näyttää! :)
Jos en olisi jo lyönyt ostoskoriini Korresin putsaria ja kosteusvoidetta, ottaisin L'Occitanelta kokeiluun sanahirviö A L'Huile Essentielle Et Eau D'Angelique Bio -linjan puhdistusgeelin ja päivävoiteen. Ihastuttavan kuulaat, kauniit pakkaukset. Kosteusvoide purkkimuodossa ei ole se pakkausmuoto mitä suosin, ja L'Occitanen sivuilta löysin myös pumppupulloon pakatun Angelique-voiteen, mutta se ei kuulu laivan valikoimaan.
Rakastan tuoksuvia hius- ja vartalotuotteita, ja nuuhkaistuani L'Occitanen aromaterapia-linjan tuotteita minun teki mieli napata mukaan myös kuivien hiusten shampoo ja hentojen/normaalien hiusten hoitoaine. Kuivien hiusten hoitoaineen koostumus oli makuuni liian silikoninen, mutta hentojen hiusten versio on silikoniton ja raikas tuoksu nenääni parempi.
Suihkugeelirivistössä Manteli-suihkuöljy kiinnitti huomioni. Kesäihoni kaipaa kosteuttavaa, öljypitoista suihkutuotetta, ja tämähän voisi olla hyvä vaihtoehto Weledan suihkuvaahdoille..! Ehkäpä vaihdan Korresin Basili Lemonin tähän...? :) Joo!
Sitten muita tarpeellisia perustuotteita. Silmämeikinpoistoaineet ovat tunnetusti se tuoteryhmä, jossa siedän vain muutamaa hassua tuotetta. Laivan valikoimasta ne ovat Lumenen Sensitive Touch ja Cliniquen Naturally Gentle. Valitsen Lumenen koska se on edullisempi.
Käsivoiteeksi valikoituu Philosophyn erittäin miellyttävän tuntuinen Hands Of Hope, joka on tarpeeksi täyteläinen (en pidä vesimäisen ohuista käsivoiteista) mutta ei kuitenkaan kiiltävän rasvaiseksi ihoa jättävä.
Deodorantiksi otan DKNY:n Be Delicious -tuoksusarjan stickin. Miksi ihmeessä? En ole ennenkään käyttänyt tuoksusarjojen dödöjä. No, kiinnostukseni tuotetta kohtaan on puhtaasti työperäinen - DKNY:n Be Delicious on töissäni kirkkaasti eniten myyty naisten tuoksudödö. Asiakkaat kommentoivat spontaanisti kuinka Be Delicious vain on ihan parasta, ja kerran yksi asiakas vaipui melkein epätoivoon kun ko. dödöt olivat meillä lopussa eikä mikään muu kuulema kelvannut. En normaalisti käytä stick-muotoista dödöä, mutta tätä DKNY:tä on kyllä joku päivä pakko ostaa kokeiluun.
Vaikka hiustuotepuoli on jo ostoskorissani kunnossa, en malta olla pysähtymättä myymälän varsinaisen hiustuotehyllyn eteen. Mitäs täältä löytyy..? Huomioni kiinnittyy brittiläisen Percy & Reedin tuotteiden tyylikkääseen pakkausdesigniin. Kuivashampootahan nyt täytyy aina olla, joten pudotan ostoskoriini Percy & Reedin sellaisen. Tässä on tosin maissitärkkelystä, joka ei tuuheuta hiuksia ihan yhtä tehokkaasti kuin perunatärkkelys, mutta muutkaan laivan kuivashampoovaihtoehdot eivät sisällä perunaa. Joten otetaan tämä kun pullo on niin kiva!
Percy & Reedin hiusöljyt herättävät myös uteliaisuuteni. Sarjaan kuuluu kaksi No Oil Oil -nimistä viimeistelyöljyä, toinen ohuille ja toinen paksuille hiuksille. "Ei öljy öljy"? Joo, P & R:n hiusöljyissä ei ole käytetty mitään varsinaista öljyä, vaan pehmennyksestä huolehtivat silikoniöljyt ja muut öljyn kaltaiset ainesosat. Huvitun, kun pulloissa on teksti, "Keep it natural, ladies, easy on the silicone..!" ja paksujen hiusten versio on kuitenkin pakattu täyteen silaria. :D Ottaisin testiin hentojen hiusten version. Inci on hyvin poikkeava muista tuntemistani hiusöljyistä.
Toinen sarja, josta kiinnostun, on Oil Of Morocco. Ja etenkin sen Intense Moisture -linjan shampoo ja hoitoaine. Shampoo on sulfaatiton, ja hoitoaineen silikoniton inci hämmästyttää laadukkailla, todella tehokkaasti pehmentävillä ja kosteuttavilla ainesosillaan. Hoitsikasta löytyy manteliöljyä, aloeuutetta, arganöljyä, pantenolia, sheavoita, risiiniöljyä, makadamianpähkinäöljyä ja helokkiöljyä. Synteettisiä ainesosia on vain muutama; kvattikaverit behentrimonium ja cetrimonium chloride sekä polyquaternium-11, jotka ovat tehokkaita silottajia ja sähköisyyden vähentäjiä. Oi, tätä tekisi todella mieli kokeilla....!!
Vaikka ostoskorissa on jo L'Occitanen Cherry Blossom, ajaudun Chanelin tuoksuhyllylle. Minulla ei ole koskaan ollut Chanelin hajuvettä, eikä työpaikallanikaan myydä Chanelia. Ehkäpä juuri siksi merkin tuoksut vetävät minua niin vahvasti puoleensa. Chanel on säilynyt minulle jollain tapaa suhteellisen etäisenä ja tuoksupuoli jopa jotenkin myyttisenä.
Chanel 5:n kaltaiset tuoksut eivät ole millään lailla "minun teekuppini", mutta raikas Chance ja mausteisen itämainen Coco Mademoiselle tuntuvat omilta. Kumpikin linja kattaa tuoksusta useita eri versioita; on parfyymiä, eau de parfumia, eau de toilettea ja hiustuoksua. Chancesta on vielä Eau Tendre ja Eau Fraîche -versiot. Ja juuri nämä kaksi aikaansaavat minussa suurimman ihastuksen. Olen valmis dumppaamaan yksinkertaisemman Cherry Blossomin takaisin L'Occitane-hyllyyn! :)
Chance Eau Tendre EdT'ssä on jotain vastustamattoman tuttua, sitä nuuhkaistessa tulee lämmin ja turvallinen olo. Yllätyn, kun myöhemmin luen että alkutuoksussa on greippiä...! Itse haistan Tendressä päällimmäisenä pehmeän lämpimän kukkaisuuden, en mitään kirpeää. Minusta Chance Eau Tendre tuoksuu juuri sille tunteelle, mitä mainosvisuaali välittää. Tuoksukuvaus kertoo Tendren alkutuoksun muodostuvan kvittenistä ja greipistä sydämen kukkiessa jasmiinista ja hyasintista. Pohjassa on iiristä, seetriä, ambraa ja myskiä.
Pirteä Eau Fraîche puolestaan tuo mieleeni välittömästi Versacen ihanan sitruunaisen Versensen. Fraîchen alkutuoksussa onkin sitruunaa ja seetriä. Sydämen muodostavat punapippuri, jasmiini ja vesihyasintti pohjan rakentuessa patsulin, ambran, tiikin ja vetiverin varaan.
Todella vaikea päättää kummanko näistä ottaisin...! Aaaww miten ihania ja erilaisia molemmat... Ehkäpä päätyisin kuitenkin raikkaampaan Fraîcheen näin kesällä. Nämä tuoksut taitavat nyt siirtyä minun alati-kasvavalle "To Shop Someday" -tuoksulistalle.....
Ja sitten vain virtuaalikassalle painavan korini kanssa..! Lasku taitaisi olla hyvänlainen..... Onneksi virtuaaliraha ei tee oikeaa lovea tililleni. ;) Hui kamala jos joskus joutuisi oikeasti sellaiseen tilanteeseen että lähtisi pitempään reissuun ja unohtaisi kaiken kosmetiikan kotiin. Ihan pikkuisen menisi rahaa kaiken korvaamiseen kerralla... Tosin ehkäpä Aidossa Tilanteessa etsisin kuitenkin liikkeen jossa myydään matkakokoja...! ;)
Oletteko te koskaan harrastaneet virtuaalishoppausta?
Kumpiko meikki? :)
Kerron myöhemmin mistä on kysymys ^_^
Sinivihreä?
...vai pronssi-kulta-kupari?
.
Päätin tässä samalla taas esitellä Canonin ja Olympuksen värientoiston eroa. Kuvien sävyjä ei ole käsitelty ollenkaan, ero on aikamoinen. Olympus toistaa sävyt todella värikylläisinä, ja esimerkiksi tässä pronssimeikissä Olympuksen versio on se, miltä meikki näytti livenä. Canonin kuvassa sävyt ovat haalistuneet puoleen todellisuudesta. Tähän olen jo vuosien varrella Canonin kanssa tottunut, ja siksi säädänkin kuvien sävyt aina kohdalleen jälkikäteen. Olympus säästää aikaa, kun tätä ei tarvitse tehdä!
Tosin, on Olympuksen värikylläisessä jäljessä joissain tilanteissa haittansakin. Esimerkiksi iho on kuvissa usein liian punakka. Olympus näyttää tykkäävän etenkin punertavien ja kellertävien sävyjen voimistamisesta. Esimerkiksi meillä kotona kuvatessa meidän ovet, jotka ovat todellisuudessa punertavan ruskeat, näyttävät Olympus-kuvissa punaisilta.
Tämä kuva on Olympuksella.
Ja tämä Canonilla.
.
Sille lukijalle papukaijamerkki joka arvaa vielä minkä merkin tuotteilla meikit on tehty! :)
Se tapahtui vihdoin.
Voitteko uskoa? Kaikkien näiden vuosien aikana minulta ei ole koskaan hajonnut yhtäkään meikkiä. Siis ihan muruiksi säpäleiksi tuusannuuskaksi.
Until now.
Löysin meikkipussistani rakkaimman poskipunani, Rimmelin Santa Rosen, tämän näköisenä.
Mutta tiedättekös mitä? Murheen sijaan minut valtasi ilostus! Jessss! Vihdoin viimein pääsen kokeilemaan sitä! Puuterimeikin eheyttämistä alkoholilla...! :)
Olette lukeneet tästä korjauskikasta jo sadoilta sivuilta netissä. Varmaan 90 prosentille teistä tämä ei ole mitään uutta. Mutta sallikaa minulle tämä ilo jakaa kanssanne mun kaikkein ensimmäinen korjausoperaatio!! :) Ja ehkä joku 12 ihmistä saattaa jopa kuulla tästä nyt ekaa kertaa! (No okei, todennäköisesti ei mutta mä haluan silti jakaa tämän - The Resurrection of Santa Rose. :))
Hajonneen puuterimaisen meikkituotteen ehjäksi saattamiseen ei tarvita muuta kuin alkoholia. En tiedä käykö puuhaan ihan rehellinen viinakin, mutta useimmat käyttävät desinfiointiainetta. Alkoholipitoisuuden tulee olla mahdollisimman korkea.
Palaset murskataan pieneksi jauheeksi.
Alkoholia sekoitetaan joukkoon pienissä erissä. Minulla Septidinin imeytyminen poskipunamuruihin kesti yllättävän kauan, sain hämmennellä jauhomuruseosta varmaan 10 minuuttia ennenkuin se alkoi muuttua kosteaksi mönjäksi.
Alkoholia tarvitsee lisätä vain sen verran että muodostuu tasainen, ei-liian-märkä voidemainen seos.
Minä painelin pintaa talouspaperilla toivoen saavani aikaiseksi paperissa olevan pisaranmallisen kuvion, mutta tuloksena oli vain tuollaisia pyörylöitä... Oh well. :)
Jätin poskipunan kuivumaan yön yli.
Ja nyt se on jälleen ehjä! :)
. . .
Terkut Viking Amorellan kahvilasta, meitsin osoitteena on tänään Maarianhamina. Suomi-roadtrippiin hulahti sen verran "markkaa" että nyt on käytävä taas vähän tienaamassa Ahvenanmaalla! :)
P.S. Ai niin, tällaisen sähköpostiini tipahtaneen viestin voisin vielä välittää: Hyvinvoinnin Tavaratalossa oli näin jälkijunassa bongattu juttuni Laveran Caribbean Spirit -meikistä, ja sieltä halutaan tarjota Karkkipäivän lukijoille 10% alennus lookin tuotteista. Koodilla KARKKI saa siis 10 prosenttia alennusta Caribbean Spirit -meikeistä 31.8.2013 saakka.
TÄSTÄ HYVINVOINNIN TAVARATALOON JA CARIBBEAN SPIRIT -TUOTTEISIIN
Sympaattiselta luonnonkosmetiikkamerkki Estelle & Thildiltä on keväällä ilmestynyt uusi tuoteperhe. Sarja kasvaa mukavan hitaasti, ja on tähän mennessä täydentynyt vuosittain vain muutamalla uudella tuotteella. Eikä edes joka vuosi. :) Minusta se on jotenkin miellyttävää kosmetiikkateollisuuden välillä hysteerisen tiheiden lanseerausten keskellä.
Uusi tuoteperhe kantaa nimeä Violet, vaikkeivat tuotteet tehojaan orvokista saakaan. Orvokki esiintyy tuotteissa vain tuoksuna. Estelle & Thild on valinnut nimetä jokaisen sarjansa jonkun kukan tai kasvin nimellä, eikä edellinen Lily-sarjakaan sisältänyt nimikkokasviaan liljaa. Mutta mikäpäs siinä, kukat ovat vetoavia ja E & T:n pakkausdesign aina yhtä kaunista. :)
Violet-perhe on luotu hoitamaan selluliitista ja kiinteyden puutteesta kärsivää ihoa. Sarjaan kuuluu vartalokuorinta, kiinteyttä ja tasaisempaa ihoa lupaava vartaloemulsio sekä selluliittia vastaan taisteleva, nestekertymiä poistava vartaloöljy.
Sain tuotteet testiin Jolielta. Estelle & Thild on pikkuhiljaa kasvattanut Suomen myyntipisteitään oltuaan ensin pitkään yksinoikeudella vain Kickseissä. Mielenkiintoisesti Jolie on Suomessa ensimmäinen varsinainen luonnonkosmetiikkaan erikoistunut myymälä joka sai E & T:n valikoimaansa. Jotenkin sitä olettaisi että E & T:tä luonnonkosmetiikkamerkkinä olisi jo aiemmin löytänyt ekokaupoista...!
Violet-vartalokuorinnassa on käytetty kuorivana ainesosana hydrattua silikaa, jota on myös pienemmäksi jauhettuna Lily-sarjan mikrokasvokuorinnassa. Ainesosa on mineraaliperäinen. Rakeet ovat aika karkeita, ja sanoisin että Violet-kuorinta on tosi tehokas. Ihan toisesta ääripäästä esimerkiksi Weledan Birch Body Scrubbiin verrattuna. Koostumus on emulsiomainen, tämä ei siis ole vaahtoava, ns. suihkuputsari. Selluliitin hoidon yhteydessä kuorintaa suositellaan käytettäväksi ongelma-alueilla jopa joka toinen päivä.
Violet Firming Lotion on tuttua Eestelle & Thild -vartalovoidelaatua. Kuten on jo aiemmin käynyt selväksi, pidän E & T:n vartaloemulsioita markkinoiden parhaina! Itse en ole millään muulla voiteella saanut yhtä pehmeää ja sileää ihoa. Violet-emulsio on valikoiman kahteen muuhun body lotioniin verrattuna koostumukseltaan kevyempää. Täyteläisissä Bergamot- ja Baby & Child -vartaloemulsioissa on heti veden jälkeen useita öljyjä ja sheavoita, Violetissa taas kevyttä auringonkukansiemenöljyä jota seuraavat kukkaisvedet, oliivipohjaiset emulgaattorit, glyseroli sekä aktiiviaineet vihreä tee ja vihreä kahvi. Mieto orvokintuoksu on aivan hurmaava..!
Slimming Oil'in bioaktiiviset ainesosat lupaavat poistaa elimistön haitta-aineita ja ehkäistä selluliitin kehitystä. Vihreästä kahvista saatava kofeiini poistaa ylimääräisiä nestekertymiä ja edistää mikroverenkiertoa.
Öljyn inci on lyhyt ja ytimekäs: auringonkukansiemenöljy, kahvipavun siemenuute, vehnänalkioöljy, arganöljy, hajuste, e-vitamiini. Näistä ainesosista kahvipapu on ainoa varsinainen anti-selluliittiainesosa. Muut ainesosat pehmentävät ja tekevät ihoa elastiseksi.
Violet Slimming Oil jättää ihon selkeän öljyiseksi, ja käsittely kannattaa ajoittaa sellaiseen vuorokaudenaikaan jolloin ei heti tarvitse pukea vaatteita päälle. Jos käsittelyn tekee iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa, laittaisin melkeinpä jonkun pyyhkeen vuoteelle ettei lakana mene öljyyn. ;) Saattaa tietysti olla, että kuivaihoisemmalla öljy imeytyy paremmin. Minun ihoni jää öljyisen tuntuiseksi.
. . .
Nyt kun eilen mainostin, että luvassa on arvonta, niin odottaisitte tietenkin jutun sisällön perusteella että voittona olisi Violet-sarjan tuotteita. Vaan eipä olekaan! :) Jolielta kysyttiin, haluaisinko valita voitoksi nimenomaan omat Estelle & Thild -suosikkini, ja tottahan maar halusin! :)
Niinpä teillä on nyt mahdollisuus voittaa suurimmat E & T -lempparini eli THE "pepunpehmentäjä" Neroli Bergamot Body Lotion sekä THE kasvojenkosteuttaja eli Ruususeerumi!
Juttua näistä tuotteista löytyy blogista täältä:
Arvontaan osallistut seuraavalla tavalla: minua kiinnostaisi kuulla, millaisia tuotelöytöjä olette tehneet Karkkipäivän kautta? Jos nyt ylipäätään olette tehneet minkäänlaisia. ^_^ Voitte kertoa niin hyvistä kuin huonoistakin tuotekokemuksista, eli onko Karkkipäivän kautta löytynyt jotain todellisia suosikkeja tai osoittautuiko joku mun intoilema tuote teillä ihan flopiksi. :) Ja jotta arvonta olisi reilu kaikille, niin toki tekin, jotka ette ole koskaan mitään tuotetta Karkkipäivän innoittamana kokeilleet, saatte osallistua! :) Te voitte puolestaan kertoa jotain muuta hauskaa, surprise me! :D
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 14.7. klo 21.00 saakka.
Jätä sähköpostiosoitteesi kommenttilaatikkoon sille varatulle riville.
Piti ihan tarkistaa milloin oikein kirjoitin blogiin tästä maskarasta, ja sehän oli toukokuussa 2012. Eli yli vuosi sitten. Ja tuon vuodentakaisen postauksen aikaan olin jo käyttänyt kyseistä maskaraa parisen kuukautta.
Ystävät, tämä maskara on minulla edelleen lähes päivittäisessä käytössä. Koska se vain ei tunnu loppuvan ja on muuttunut kuukausi kuukaudelta melkein vain paremmaksi. Joo, saa yökkäillä. Minähän en todellakaan ole koskaan "kunnioittanut" näitä maskaroiden hygienia"sääntöjä" ja annan piut paut kolmen kuukauden käyttöajoille. Minä käytän hyväksi havaitsemaani ripsaria niin kauan kuin siinä sielu pihisee, ja joskus jopa elvytän kuivahtanutta loppua silmämeikinpoistoaineella...! Kyllä, niin pimeä minä olen. :) Vaikkei ripsareista tosiaan ole puutetta.
Kyseessä on Yves Rocherin Sexy Pulp Ultra-Volume Mascara.
Toki massa alkaa nyt jo lähennellä loppuaan, mutta se ei vain millään muutu kuivaksi ja rapisevaksi.
Sexy Pulp ei tee ripsistä enää näin elinkaarensa loppumetreillä paksuja ja "seksikkäitä", mutta piirtää ne esiin tosi kauniisti ja erotellusti. Ja näkeekö joku paakkuja? Ei paakuta ei!
Ainoa asia joka estää Sexy Pulpia saamasta sitä Täydellisen Maskaran titteliä on hieman liian kookas harja minun silmieni kokoon. En ulotu sisänurkan ahtaan kulman ripsiin ilman että muhkea harja tökkää nenänvarteen tai kulmaluuhun.
Mutta muuten yksi parhaista ripsareista joita olen koskaan käyttänyt. Todellinen yllättäjä.
Joinain päivinä käytän Sexy Pulpia yksinään, mutta useimpina päivinä hyödynnän sen tekemän kauniin "pohjatyön" ja kerrostan päälle toista maskaraa saadakseni tummemmat ja tuuheammat ripset.
Maybellinen The Rocket on edelleen suosiossa, tosin tämän maskaran massa ei pysty kilpailemaan Sexy Pulpin kestokoostumuksen kanssa. Sain The Rocketin käyttöön maaliskuussa, ja vaikka sillä saa edelleen ihanan mustat ja paksut ripset, niin massa paakuttaa jo selvästi. Sitä voi lisätä vain muutaman nopean kerroksen tai tuloksena on klimppiripset.
.
Onko joku teistä tutustunut Yves Rocherin Sexy Pulpiin? Harrastatteko eri maskaroiden ominaisuuksien yhdistelyä ja kerrostusta?
Reissuun mukaan ottamani pieni matkahiuskiinne loppui eilen. Ravistelin purkkia hölmistyneenä ja epäuskoisena. "Nytkö tämä jo loppui..?"
Minulla oli tunne, että olin hankkinut pullon ihan juuri. Kun aloin muistella asiaa, tajusin, että pikku-Herbinan ostosta on kuitenkin vierähtänyt jo runsas puolitoista vuotta. Ostin sen Bernerin putiikista marraskuussa 2011. Ei nyt mikään ihan nopea kulutusvauhti 75-milliselle purkille. Ihan nauratti oma reaktioni. Ja nyt tuntuu luksukselta päästä ostamaan uusi matkakiinne "näin pian"...! ^_^
Kuulun ihmisiin, jotka muotoilevat hiuksiaan niin harvoin, että yksi (normaalikokoinen) hiuskiinnepullo kestää monta vuotta. Tämä ei ole vitsi: minulla on nyt kolmas täysikokoinen hiuskiinnepullo menossa sitten vuoden 2004. Siksi hämmästyin, kun matkakokoinen pulloni loppui muka "nopeasti".
Tästä tulikin mieleeni kysyä teiltä, kuinka kauan teillä keskimäärin kestää yksi hiuskiinne? Kulutatteko montakin pulloa vuodessa? Ymmärrykseni mukaan hiuksiaan muotoileva keskivertonainen käyttää kiinnettä vähintään kerran päivässä. Minä käytän pari suihkausta viikossa tai kahdessa. Välillä menee kuukausikin etten käytä kertaakaan mitään muotoilutuotteita.
Te jotka muotoilette hiuksianne säännöllisesti, montaako eri tuotetta käytätte tähän proseduuriin?
* * *
Sitten, saanko esitellä... - sopivasti kun ollaan tässä viime päivinä juteltu Kiehl's-jutun kommenttiboksissa tuoksuista - ....mun matkatuoksu. :) Ei suinkaan mikään hienostunut hajuvesi, vaan ainoa omistamani julkkistuoksu: Jennifer Lopezin Deseo..! (Jonka muuten sattumalta ostin samana päivänä Berneriltä Herbina-lakan kanssa.)
Tykästyin Deseoon alunperin sen puuterisen kookoksisuuden ansiosta, ja halusin sen kesätuoksuksi. Ihmeellisesti Deseon virallinen tuoksukuvaus ei mainitse kookosta lainkaan, mutta useimmat tuoksun arvostelleet haistavat kookoksen - eli ei mun nenä varmaan ihan sekaisin ole :)
Deseon viralliset tuoksunuotit:
Alku: Bambunlehti, yuzu, freesia, bergamotti
Sydän: appelsiininkukka, mimosa, ruusupelargonia, tähtijasmiini
Pohja: patsuli, santeli, myski, tammisammal
Hassua on se, että nyt kun vihdoin korkkasin Deseon (joo, avasin pakkauksen vasta nyt), huomaan etten enää niin välitäkään tuoksusta. Vaikka en haluaisi leimata kaikkia julkkistuoksuja halvoiksi ja epähienostuneiksi, niin kyllä tässä Deseossa vain on aistittavissa sellainen tietty julkkistuoksuihin yleensä yhdistämäni halpa ja synteettinen imelyys. Olin ihan pettynyt kun laitoin tuoksua ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Tässäkö olikin se ihana kookosherkkuni? Vai onko tuoksumakuni ehtinyt muuttua parissa vuodessa..? Sekin on tietysti mahdollista.
Tänään taisin vieläpä ruiskauttaa sitä pikkuisen liikaa, ja nyt on pieni päänsärky jo kehittymässä. Saattaa olla että Deseo jää lepäämään loppumatkan ajaksi.
Mikähän siinä muuten on, että 99% julkistuoksuista on imeliä tai vähintään hyvin makeita..? Minulle ei tule mieleen kuin Jennifer Anistonin nimikkotuoksu joka on pehmeämpää, miedompaa sorttia. Tuleeko teille mieleen muita..?
Aaaaahurrurrurrurrr.... Kosmetiikkakissa kehrää taas mielissään!
Tuoksukokoelmani (a.k.a My Personal Guilt Trip.....) on jälleen lisääntynyt viime aikoina ihanilla jäsenillä, ja esittelen nyt viimeisimmän niistä intoa ja ihastusta puhkuen!
Kiehl's Fig Leaf & Sage.
Muistatteko kun sain - - ehm, ostatutin miehelläni Venetsiassa minut vietelleen Kiehl'sin Vanilla & Cedarwood -tuoksun? Törmäsin tuolloin Kiehls'in Aromatic Blends -tuoksusarjaan ensimmäistä kertaa, ja tykästyin kerralla jokaiseen neljään tuoksuun. Vanilja & Seetri vei minut mukanaan ensihetkestä ja se oli vain pakko saada, mutta muut sarjan tuoksut ovat vetäneet minua tasaisin väliajoin takaisin Kiehls'in liikkeisiin tuoksuttelemaan, huokailemaan ja pelaamaan loputonta "entten-tentten-minkä-näistä-hankin-seuraavaksi" -peliä.
(Vein Barcelonassa Luisinkin Kiehl'sille moneen otteeseen ja altistin hänet Aromatic Blends -vertailuilleni. Ette usko mutta Luis ihastui myös yhteen tuoksuista...! Hänen suosikkinsa oli Appelsiininkukka & Litsi. Liikutuin kun Luis paljasti kuljettaneensa taskussaan yhden Orange Flower & Lychee -tuoksulla saturoidun tikun että voisi nuuhkutella sitä kotonakin... ^_^)
Kun löydän jotain oikein ihanaa, haluan jakaa sen aina teidänkin kanssanne. Koska Aromatic Blendsit eivät jättäneet minua rauhaan, ja aloin muutenkin kiinnostua tästä minulle aiemmin tuntemattomasta kulttimerkistä, otin yhteyttä Suomen Kiehls'iin ja kysyin kainosti olisiko mahdollista saada järjestää lukijoilleni tuoksuarvonta.
Viime viikolla sitten pääsinkin vierailulle Helsingin Kämp Gallerian Kiehl's -myymälään, ja minut tutustutettiin kahvin äärellä Kiehl'sin maailmaan perusteellisesti. (Kiehl'sin liikkeissä saa aina kahvia! :) Liikkeestä löytyy nojatuolilla ja erikoiskahvikoneella varustettu nurkkaus jonne voi istua nauttimaan kupposen ja fiilistelemään liikkeen New York -tunnelmaa. Ja ei, sinun ei tarvitse ostaa mitään saadaksesi kaffetta. ^_^)
Sain mukaani tuoksuvan arvontapalkinnon lisäksi kassillisen Kiehl's tuotteita sekä Aromatic Blend -tuoksun. Valitsin persoonallisen Viikunan ja Salvian, joka on samalla vihreän yrttinen ja aromaattisen makea. Minulla ei ole tuoksukokoelmassani mitään tänne päinkään olevaa tuoksua, ihana omintakeinen lisäys perheeseen! :)
Fig Leaf & Sage - viikunanlehteä ja salviaa Ranskan Provencesta yhdistettynä bergamotin, sitruunan ja timjamin vivahteisiin.
Vanilla & Cedarwood - viettelevä yhdistelmä Ugandan vaniljaa ja seetripuuta ripauksella iiristä ja täyteläistä ambraa.
Tällaisella satsilla lähden tutustumaan Kiehl'siin. Mukaan valittiin mm. Kiehl'sin tärkeimpiä "core"-tuotteita kuten Midnight Recovery -seerumi, C-vitamiiniseerumi sekä Creamy Eye Treatment. Pyysin myös yhden tuotteen Kiehl'sin ekosertifioidusta linjasta, Acai'sta.
Omistan heinäkuun näiden testailuun ja raportoin kokemuksista sitten elokuussa! :)
Myös mies sai oman testiduon. :) "Aaa, lentskari!"
Kiehl's tunnetaan näytteistään, joita liikkeissä jaetaan mielellään ja avokätisesti. Kiehl'sillä ei ole lainkaan perinteistä mainosbudjettia, eikä mainostus kuulu yrityksen filosofiaan. Näytteet ovat heidän mainoksensa. Sinne vain siis rohkeasti tutustumaan tuotteisiin ja pyytämään näytteitä! Kiehl'sin kosmetologit tekevät paikan päällä myös ilmaisen ihoanalyysin.
Mutta nyt siihen teitä kiinnostavimpaan osuuteen.... :)
Sain arvottavaksi setin, joka sisältää kaikki neljä Aromatic Blend -tuoksua...!
Kelpais mullekin! :) Ehkä ihanimpia arvontapalkintoja mitä olen koskaan saanut teille!
Pakkauksessa on neljä 10 ml:n suihkepulloa.
Orange Flower & Lychee - eksoottinen yhdistelmä appelsiininkukkaa ja litsiä ripauksella hunajaa ja Marokon ruusua.
Nashi Blossom & Pink Grapefruit - jännittävä yhdistelmä japanilaista Nashi-kukkaa ja vaaleanpunaista greippiä inkiväärillä terästettynä, soijamaidon ja myskin vivahteiden pehmentäessä tuoksua.
Vanilja-Seetrin ja Viikuna-Salvian tuoksukuvaukset löytyvät ylempää tekstistä.
Osallistuaksesi arvontaan, kerro minulle mikä tai mitkä ovat kaikkien aikojen lempituoksusi, ja miten löysit sen/ne. Millainen tarina tuoksuun liittyy? Jätä viestiin sähköpostiosoitteesi sille merkittyyn kenttään.
Osallistumisaikaa on ensi keskiviikkoon (3.7.2013) klo 21.00 saakka. Onnea arvontaan!
Eli tämän hetken aktiivikäytössä olevat lempparituotteet.
Minulla on monia tuotteita rinnakkaiskäytössä, ja vaihtelen niitä fiiliksen, vuodenajan ja mahdollisten testijaksojen mukaan. Esimerkiksi kasvovoiteita on tällä hetkellä kaksitoista kappaletta, joista osa vain talvi- ja osa kesäkäytössä, osa päivä- ja osa yökäytössä. Ja niin edelleen. :)
Tässä siis katsaus tämän kesän "go-to"-tuotteisiini.
Meikeissä vedenkestävät rajaukset ovat rulanneet jo useamman kesän. Rajaus on muutenkin omassa meikissäni minulle melkeinpä se tärkein osa, ja kesällä silmämeikki kutistuukin helposti pelkäksi rajaukseksi. Suosin kesällä etenkin kirkkaansinisiä, vihreitä ja turkooseja rajauksia, mutta ikuinen luottoruskeani, Indeliblen Chocolate Mousse, on sekin käytössä ahkerasti. Mustia rajauksia käytän kesäisin aniharvoin.
Kasvovetenä tykkään tällä hetkellä eniten Flow'n Ruusuvedestä. Se ei sinällään eroa miellyttävyydellään muista kaappini suosikkikasvovesistä kuten Estelle & Thildistä ja Vivisantésta, mutta minuun vetoaa ajatus ruusuveden lupauksesta hoitaa erityisesti herkkää, couperoottista ja ikääntyvää ihoa. Nämä ovat varmastikin ennenkaikkea mielikuva-asioita, mutta koen, että ihoni on kesäisin UV-säteilyn ansiosta enemmän koetuksella kuin talvisin, ja haluan helliä sitä mahdollisimman tehokkailla, rauhoittavilla ja suojaavilla tuotteilla. Ruusuvesi vastaa tämän hetken ihonhoitorutiinissa siitä rauhoittavasta osuudesta. :)
Kun tulen naama helottaen aurinkokylvyistä, on ihana suihkauttaa ruusuvettä hipiälle. Aamulla putsaan sillä hiet iholta ja iltaisin viimeistelen meikinpuhdistuksen.
Kiinnostukseni ja mieltymykseni seerumeihin on kasvanut vuosi vuodelta, ja tänä kesänä seerumit ovat käytännössä syrjäyttäneet kasvovoiteet kokonaan. Koska ihoni ei tunnu kesäisin lainkaan kuivalta, en koe varsinaista tarvetta pehmentää sitä voiteilla.
Kevyet seerumit ovat onnen omiaan hoitamaan kosteutuksen virkaa kesäaikaan, ja päivä"voiteenani" toimii tällä hetkellä The Body Shopin ekosertifioidun Nutriganics-linjan Smoothing Serum. Ihastuin seerumiin keväällä kun sain sen testiin muutaman muun Nutriganics-tuotteen kanssa, ja nyt kesällä se on päässyt ansaitsemaansa tehokäyttöön.
Tämä "Holy Grail" -tuote on jo hehkutettu blogissa muutamaan otteeseen aiemmin, mutta tuntuu siltä että en voi kylliksi alleviivata tämän voiteen merkitystä kesäiholleni. Make Up For Everin UV Prime -voide tulee jäämään Sannin kosmetiikkahistoriaan Lily Lolon mineraalimeikkipohjan, Urban Decayn Primer Potionin, Dermaglow'n huulikiillon ja muutaman muun tuotteen joukkoon yhtenä parhaista tuotelöydöistä koskaan.
Tämä ohuenohut, suojakertoimella 50 varustettu primer-voide pitää huolen siitä, että huultenympärysihoni ei pigmentoidu auringossa. En mene enää edes viemään roskia ilman MUFE UV Prime -käsittelyä ylähuulella. MUFE-voiteen etu tavallisiin SPF 50 -aurinkovoiteisiin verrattuna on sen ohut, näkymätön ja öljytön koostumus. Aivan täydellinen minun tarkoitukseeni! Kumarran, kumarran.
Voide on harmillisesti todella kallista, ovh 51,65€, mutta kun näytepussukkani loppuvat (niitä on onneksi runsaasti, riittävät pitkään kun käytän vain huultenympärysiholla :)), aion silmääkään räpäyttämättä ostaa tuon putelin. Ei enää kesää ilman MUFE UV Primea.
Kasvojen (muun kuin huultenympärysten ;)) ihon UV-suojasta on viimeiset kaksi vuotta huolehtinut Biothermin Sun Vivo SPF 15 Olen huomannut tykästyneeni voiteen koostumukseen ja tuoksuun sen verran, että nyt kun nykyinen Sun Vivo on loppumassa, aion ostaa uuden purkin samaa kamaa.
Saan aurinkovoiteista usein epämieluisia ihoreaktioita, mutta Skin Vivo on synkannut ihoni kanssa täysin ongelmitta.
Nutriganics-seerumin toimiessa päivävoiteena, hoitaa Estee Lauderin Advanced Night Repair -seerumi yövoiteen virkaa. Tykkään ANR:n koostumuksesta, ihofiiliksestä ja kosteustehoista ilman markkinointitarinoitakaan, mutta nyt kesällä osa minusta haluaa ihan vähäsen uskoa niihin satuihin Chronolux-teknologian lupauksista korjata jo tapahtuneita ihon DNA-vaurioita (esim. UV-säteilyn aiheuttamia) ja seerumin kyvystä neutralisoida 90% ihoa pommittavista vapaista radikaaleista.
Välillä sitä huomaa ajattelevansa, että vaikka en näihin juttuihin uskokaan, niin "jos niissä kuitenkin olisikin jotain perää niin ei siitä iholleni ainakaan haittaakaan ole..." ^_^
Patykan raaka-aineiden laadukkuudesta vakuutuin sen verran, että upgreidasin silmänympärysvoiteen kesäksi Biokaliftiniin. Jälleen kerran, haluan kovasti uskoa että se auttaa pitämään UV-säteilyn kourissa kamppailevan sy-ihoni suojavaipan paremmassa kunnossa kuin joku "simppelimpi" sy-voide. Mielikuvia, mielikuvia...... ^_^
Noniin, nyt varmaan ihmettelette, että mitenkäs se ensin paasaa kasvojen ihon joka sopukan suojaamisesta UV-säteilyä vastaan kaiken maailman eri tököteillä, ja sitten holvaa kropalle pelkkää kutosen suojakerrointa. Joo. Otan kulmankurtistuksenne vastaan.
Minähän olin pari kesää sitten kohottanut vartaloaurinkovoiteen suojakertoimeni "jo" kymppiin. Sitä aiemmin olin käyttänyt SK 6:ta tai 8:aa - tai peräti nelosta jota ainakin Nivean Carotene-sarjasta löytyi vielä jokunen vuosi sitten. No, nyt sain Ranskan matkalla Yves Rocherilta tämän SK 6 -voiteen, ja joudun myöntämään että sitähän mä nyt olen sitten tyytyväisenä taas käytellyt kaapissa huhuilevan Nivean SK 10:n sijaan. Syy? Tämä YR:n voide tuoksuu niin paljon paremmalta. ^_^ (Siinä on se vanha tuttu YR-aurinkorasvan tuoksu jonka muistan jo lapsuuden Cap Soleil -voiteista...) Ja okei, ehkä mä taas "tanorektisesti" ajattelen saavani syvemmän rusketuksen nopeammin....
Lupaan kyllä palata taas kymppiin kun tämä "lipsahdus" on käytetty loppuun. ;)
Weledan ihanista suihkutuotteista kirjoittelinkin ihan hiljattain, Koivu-kroppakuorinta lienee teillä tuoreessa muistissa. Tyrniöljysuihkuvoidetta on minulla jo kolmas pullo menossa, tämä on vain niiiii-in ihanan tuoksuista! Ja koska kesällä tulee käytyä suihkussa useammin kuin talvella, ja vartalon ihoni on kuivempi, haluan käyttää niin kosteuttavaa ja hellävaraista suihkuvaahtoa kuin mahdollista.
* * *
Vaihtuuko teillä kesäksi käyttöön eri tuotteet kuin talvella? Mitä suosikkeja teillä on tänä kesänä?
.
Jutun tuotteista Flow'n kasvovesi, TBS:n seerumi, Patykan sy-voide ja MUFEn tuotteet on saatu blogin kautta.
Kesälookkia pukkaa taas! :)
Tällä kertaa asialla on Lavera. Turkoosi on kesälookeissa ah-niin-tuttu väri ja täältä se löytyy tälläkin kertaa. :) Lookin sävyt ovat koralli, turkoosi ja beigekulta.
Kuvan meikkiin käytetty:
Lily Lolo In The Buff -mineraalipohja
Lavera Suntouched-aurinkopuuteri
Kahden poskipunan sekoitus: Zuii Mango ja Yves Rocher Couleurs Nature Teint Rosé
Lavera Coral Divine -huulipuna
Lavera Coral Flower -huulikiilto
Lavera Golden Bay -luomiväri
Lavera Laguna Blue -luomiväri
Indelible Chocolate Mousse -geelieyeliner
IsaDora Inliner Kajal Blonde
Yves Rocher Sexy Pulp -ripsiväri
Lavera Hazel Blonde -kulmakarvageeli
Nyt on sanottava että en ihan lämpene tuolle lookin promokuvan silmämeikille, mutta makuja on monia. Itse tuotteet ovat tosi kivat! Sain lookin testiin Laveralta.
Lookissa ilmestyi neljä uutta tuotetta; luomivärit Golden Bay ja Laguna Blue, aurinkopuuteri Suntouched ja huulikiilto Coral Flower. Coral Flower ei ole livenä noin punainen kuin kuvassa, vaan sellainen hillitympi korallinpunainen, tosi kaunis ja mehukas sävy (näkyy hyvin todenmukaisena ylimmässä meikkikuvassa).
Golden Bay on aivan i-h-a-n-a, superhohtava vaalea beige, luonnonkosmetiikan serkku L'Orealin suursuosikilleni Golden Beigelle. Koostumus on hienojakoinen, pehmeä ja peittävä. Erinomainen hohtaviin korostuksiin. Laguna Blue on satiininen, vähemmän hohtava mutta pigmenttirikas aavistuksen vihertävä turkoosi. Ei sellainen superkirkas vaan enemmänkin vähän harmahtava, "kiltin puoleinen" turkoosi. :)
Suntouched on kellertävä, matta aurinkopuuteri. Itselleni sopii paremmin perusvalikoiman sävy Sunlight, jonka pohja on Suntouchediin verrattuna punertava. Suntouched'kin sulautuu kasvoilleni ihan mukavasti kun sen laittaa kevyesti, mutta parhaiten se menee ehdottomasti selkeän lämpimälle, kellertävälle iholle.
Versio 1 yläluomen rajauksella.
Versio 2 sisärajauksella ja alaluomen sävyllä.
Ja kameravertailua! :) Minäkin olen hypännyt "Olympus-bandwagoniin" ja saanut testiin Pen Lite -sarjan minijärkkärin, ja olen muuten aika tohkeissani! :) Useampikin blogikollega on minulle Penistä intoillut, enkä enää yhtään ihmettele. Pen toistaa värit todella kauniisti ja värikylläisesti mikä säästää aikaa etenkin meikkikuvien käsittelyssä. Lisää juttua Penistä tulossa myöhemmin! <3 Vuosien Canon-uskollisuuteni on nyt koetuksella......
Sarjassamme "ai-mulla-on-tällainenkin", löysin yhdestä meikkilaatikostani Laveran sävytetyn kulmakarvageelin. Piti ihan googlata että milloin tällainen on ilmestynyt, kun en yhtään muistanut milloin olen tämän edes saanut. ^_^
Kyseessä on (ilmeisesti kevään aikana ilmestynyt) sesonkituote, ja kylläpäs onkin muuten hyvän sävyinen! Toivottavasti tämä päätettäisiin jättää valikoimaan, näitä neutraalin harmaanruskeita kulmakarvasävyjä ei mielestäni koskaan voi olla markkinoilla liikaa. :) Sävyjä on vain yksi; Hazel Blonde.
En tykkää itse levittää sävytettyä kulmageeliä maskaraharjan muotoisella applikaattorilla, sillä kulmani ovat niin harvat että ne vaativat pikkutarkemman työkalun. Maskaraharja-applikaattori sopii paremmin tuuheille kulmille joissa ei ole väritettäviä koloja. Minä annostelin geeliä viistoon kulmakarvasiveltimeen ja levitin sillä.
.
Tässä kuvassa meikki ilman huulikiiltoa, halusin näyttää miten kauniin luonnollinen puna Laveran Coral Divine on yksinään. Kuvassa sävy ei ole niin korallinen vaan näyttää viileämmältä, livenä kuvailisin sävyä pehmeäksi ruusukoralliksi. Coral Divinea saatiin ihailla jo viime syksyn Natural Glow -lookissa, jonka kuvasin ihanaisen Mian kasvoilla.
Coral Divinen (ja Laveran huulipunien ylipäänsä) koostumus on mukavan rasvainen ja kosteuttava, olematta kuitenkaan liian pehmeä "butterpuna" tai läpikuultava kiiltopuna.
.
EDIT 10.7. Hyvinvoinnin Tavaratalosta tuli viestiä: Koodilla KARKKI saa 10% alennusta Caribbean Spirit -meikeistä 31.8.2013 saakka. Pääset Hyvinvoinnin Tavarataloon tästä.
.
Ainiin, sellaistakin minun on pitänyt kertoa että Laveraa saa nykyään myös Prismoista! :) Prismoissa myydään Laveran edullisinta Basis Sensitiv -linjaa, johon kuuluu perushygieniatuotteita hammastahnasta deodoranttiin ja kasvovoiteista putsareihin. Kivaa että supermarkettienkin luonnonkosmetiikkatarjonta lisääntyy! Myös Born To Bio on ilmestynyt Prismoihin.
.
Ja sitten vielä Got2b "liian seksikkäiden" :D tuotepalkintojen voittajat. Onni suosi nimimerkkejä Emma ja marika.t. Voittajiin on otettu yhteyttä! :)