Nivea Creme to the rescue! Kyllä! Tulokset ovat jo nähtävissä!
Olen nyt käyttänyt Nivea-voidetta viikon verran silmänympärysiholla, ja johan lähtivät kuivuuden synnyttämät juonteet pehmenemään ja "sulamaan" pois!
Kuvat puhuvat puolestaan. :)
Okei, varmastikin myös sään muutos on vaikuttanut suotuisasti ihon kosteustasapainoon. Ilmahan muuttui käytännössä viileäksi viikon keskivaiheilla, enkä ole enää keskiviikon jälkeen ollut vahvassa auringonporotuksessa.
Mutta, pystyin itse asiassa näkemään rasvaisemman voiteen vaikutukset jo parissa päivässä. Nuo viikko sitten kuvatut juonteet, jotka olivat paistatelleet ihollani jo jonkun aikaa, lähtivät pehmenemään heti kun vaihdoin kevyen Clarins-voiteen Nivean "mineraaliöljytahmaan". Toki voi spekuloida, olisiko yhtä paksulla kasviöljypohjaisella voiteella ollut sama vaikutus. Veikkaan, että todennäköisesti kyllä.
Tässä tapauksessa huomasi kuitenkin konkreettisesti, kuinka oikealla kosmetiikkavalinnalla on väliä. Jos olisin jatkanut Clarinsin käyttöä, olisi silmänympärysihoni edelleen kuin pergamenttia.
Ehkä jonkun ryppyinen iho saisi välittömän avun samalla lailla pelkällä voiteen vaihdolla..? Sitä luulee käyttävänsä riittävän kosteuttavaa voidetta, mutta aina se ei pidäkään paikkaansa.
Itse en ole koskaan aiemmin kokenut näin konkreettista kosmetiikan vaikutusta ihollani. Aika hienoa! :) (Ja voin ilmeisesti huokaista helpotuksesta siitä, etteivät "aurinkorypyt" jäänetkään pysyviksi... ^_^)
Tänne Ateenaan saavuttuani minulla ei ole ollut yhtä paljon aikaa blogille kuin saarilla - eikä varmasti tarvitsisikaan. Huomaan vain itse nyt tottuneeni tähän jokapäiväiseen postaustahtiin ja niinpä tuntuisi tyhjältä jättää sunnuntai väliin...
Rehellisyyden nimissä totean, että tämä on tällainen "jotain kasaan" -postaus, ja suosittelenkin kaikille eilisen postauksen missanneille (ja tilastojen mukaan heitä on monta..! ^_^) lukemaan ennemminkin lauantain postauksen, se oli paljon parempi. :D
Tällä viikolla olen...
...siirtynyt yhdessä yössä kesästä "talveen".... Paros keskiviikko 30 astetta, Ateena torstai 15 astetta. Oikeanpuoleinen kuva on tältä aamulta. Tiedättehän kreikkalaisten talojen lämpöeristyksen... No, nyt tuli pitkähihaisillekin vaatteille käyttöä! :D
...tavannut rakkaimpiin kuuluvaa ystävääni Mariannaa Publicin näköalakahvilassa. ("Mutta Marianna, viini maksaa täällä 5 euroa ja korttelin päässä tavernassa 2 euroa, emmekö voisi mennä sinne..?" "No, the drinks are on me". ;))
...tehnyt mitä mielenkiintoisimman historiallisen kävelykierroksen Plakassa uuden ystäväni Elenan kanssa. Elena näytti minulle tuhansia vuosia vanhan joen joka kulkee piilossa Ateenan keskustan alla ja jonka näkee vain tietyssä kohtaa Monastirakia..!
...bongannut värikästä katutaidetta Psirrissä. On muuten tosi kiva taiteilijoista tunnettu kaupunginosa.
...tavannut vanhaa, Ateenassa useita vuosia asunutta hyvää ystävääni Suomesta. Ja huomannut jälleen että ryhdin kanssa pitää tsempata! Kuvissa aina esiintyy joku ihme lysyssä istuva tyyppi.
...löytänyt lukijan vinkkaaman Happy Cow -sivuston avulla uuden kasvisruokahelmen Kolonakista. Siitä lisää myöhemmin.
Ja sokerina pohjalla ujutan tänne loppuun väkisin viikon meikkikiintiökuvan:
Löysin kuva-arkistoista kaksi heinäkuista meikkikuvaa, jotka havainnollistavat taas mainiosti valittujen sävyjen vaikutusta silmän väriin. Vasemmanpuoleinen on ns. "harmoniameikki", jossa on käytetty silmän sukulaissävyä eli sinistä. Sopii, tietysti, mutta ei tee silmää yhtään sinisemmäksi. Oikeanpuoleinen on ns. vastavärimeikki, jossa silmän sävy korostuu tehokkaasti ja näyttää entistä sinisemmältä.
Tuttua puuroa suurimmalle osalle teistä, mutta aina on hauskaa alleviivata näitä sävyjuttuja. :) Töissä huomasi kuinka tosi monelle on vielä epäselvää, millä sävyillä saa korostettua omaa silmän väriään. (Ja jos muuten luette yleisiä meikkivinkkejä, niin jostain syystä niissä suositellaan lähes aina sukulaissävyjä vastavärien sijaan... Ehkä ne ovat turvallisempi valinta hillityille meikkaajille, en tiedä..?)
Mutta nyt - ajastan postauksen ja lähden päiväretkelle Porokselle! Nähdään taas illalla! :)
Muistatte varmaan (tai joku ainakin :)) kuinka olen himoinnut MUJIn akryylilaatikoita säilytystilaksi meikeilleni. (Säilytysjärjestelmä on ikuisessa kehitysvaiheessa oleva asia... En usko että meikkicornerini on koskaan "valmis".)
Lähin MUJIn liike sijaitsee Tukholmassa, ja yritin jo kertaalleen viime keväänä tehdä shoppailuvierailua Åhlensin MUJI-pisteeseen. Paino sanalla yritin, sillä haluamani boksit olivat tuolloin kaikki (!) lopussa. Palatessani elokuussa Ruotsin kautta Englannin reissulta, kävin jälleen MUJI-shopissa. Ja tällä kertaa pääsin suorittamaan hankintani! :)
...tosin tarvitsisin vielä lisääkin... Tämä on vasta alkua.
Ostin yhden läpällisen tuplalaatikoston johon sijoitin kaikki Yves Rocherilta saamani meikit (kuvassa, ah, tulen niin pimeällä tavalla tyyyväiseksi katsellessani kuvia värikkäistä meikkiherkuista! ^_^), yhden boksin huulipunille ja yhden yleislaatikoston mille tahansa sälälle.
Näitä bokseja saa myös ilman tuota avautuvaa kansiläppää, torniksi kasattavina yksikköinä. Ne olisivat ehkäpä minulle mieluisampia, mutta läpättömät olivat lopussa elokuussa.
Laatikostoja löytyy loputtomina variaatioina...!
Tämä "boksi" löytyy toimistotarvikkeiden puolelta. Kyljelleen nostettuna siitä tulee mainio huulipunateline. :) (Tai no miksipäs sitä ei voi pitää myös normaalisti "makuuasennossa"..) Huulipunat voi järjestää sävyittäin ja pohjasta näkee heti mikä sävy on kyseessä.
Järjesteltyäni kuvan punat olin ihan että "Wow, näinkös kohtuullisesti mulla oli huulipunia..?" No ei. ;) Viva La Divan, Laveran ja Lumenen huulipunajemmat olivat vielä yläkerrassa... ^_^ Kaikki huulipunani eivät tähän telineeseen mahdu, mutta aion sijoittaa siihen suosikkisävyni.
Tähän laatikostoon laitan varmaankin huulikiiltoja. Ja poskipunia, kiillot eivät todennäköisesti vie kaikkea tilaa. Sopisi hyvin myös mineraaliluomivärisampleille....
Minä kaipaan nimenomaan näitä läpinäkyviä laatikoita että löydän mitä etsin! Ja muistan mitä tuotteita mulla ylipäänsä on. ^_^
MUJIn tuloa Suomeen odotellessa.... Onhan tuo vähän vaivalloista lähteä aina Tukholmaan saakka täydentämään laatikostoja. :P
Olin säästellyt tätä Cutrin-hiustuotearviota julkaistavaksi Kreikan matkalla, ja nyt kun katsoo näitä pulloja niin voi sanoa että on niitä totisesti ollut ikävä kaiken saippuahärdellin keskellä ^_^
Cutrin on aikaisemmin ollut minulle lähes tuntematon merkki, olen tiennyt siitä vain että se on suomalainen ja sitä myydään kampaamoissa. Blogin kautta minulle on kuitenkin kertynyt tasaiseen tahtiin monen monta Cutrin-purkkia, ja nyt voi sanoa että minulle on syntynyt jo varsin kattava käsitys merkin laadusta.
Aiemmin olen kirjoittanut arvion Sensitive- ja Green - linjan tuotteista heinäkuussa 2012, ja Premium-linjan mainio hiusöljy esiteltiin täällä.
Halusin tehdä Cutrinista tällaisen yhden "kokoomapostauksen" parin uuden tuotearvion täydentämänä, sillä merkki on todella yllättänyt minut laadullaan. Tiedätte, ettei minulla ole mitään intressejä hehkuttaa ilmaiseksi saatuja tuotteita vain niiden ilmaisuuden takia, mutta Cutrinin kohdalla on aika hienoakin "joutua" toteamaan, että en ole kokeillut merkiltä yhtäkään huonoa tuotetta. Olen hiustuotteiden kohdalla ehkä tarkin mahdollinen kosmetiikkafriikki, hiuksistahan koko kosmetiikkahurahdukseni on muinoin saanut alkunsa. :)
Kun korkkasin uusimmat (jo toukokuussa saapuneet) testituotteet Colorism-linjasta, olin viimeistään "myyty". On kyllä tasainen laatu kertakaikkiaan.
Colorism Shampoo - aivan ihanan karkkivadelman tuoksuinen shampoo, kuin vadelmaviinikumi tai marmeladi tai Jello-vadelmahyytelö! (Tuoksutin näitä miehelläkin ja hänkin jäi miettimään että mistä tuoksu on niiiiiin tuttu mutta emme kumpikaan saaneet päähämme mikä vadelmatuote...) Pesee hyvin, selvästi tehokkaammin kuin Green. Helmiäinen, juuri sopivan viskoosi koostumus. Ei takuta, mutta ei tunnu ylihoitavaltakaan. Hyvä shampoo!
Colorism Hoitoaine - sama herkullinen vadelmantuoksu. Todella liukas, voidemainen koostumus, jämäkämpää kuin Green. Silikonin läsnäolon huomaa, mutta sitä ei kuitenkaan ole ihan incin kärjessä. Markkinointitarinan raaka-ainetta eli vadelmaa on incin loppupäässä, eli aineella tuskin on sen kummempia vaikutuksia. Silottavuus ja hoitavuus tulevat niistä perinteisistä pehmentäjistä ja kalvonmuodostajista jotka ovat tuttuja muistakin hoitoaineista. Erittäin miellyttävän tuntuinen hoitoaine!
Hiukset jäivät Colorism-tuotteiden jälkeen kevyiksi ja ilmaviksi, mutta vähän sähköisiksi.
Bio+ -sarja on kehitetty hiusten ja hiuspohjan häiriöihin. Tämän tuotevalikoiman puoleen voi kääntyä, kun ongelmana on hilse, punoitus, kutina, kuiva hiuspohja tai ennenaikainen hiustenlähtö. Testiin saamani Dryness Relief -linjan tuottet on tarkoitettu kuivalle ja herkistyneelle päänahalle sekä normaaleille tai värikäsitellyille pituuksille.
Bio+ Dryness Relief Shampoo - miedosti ja "löysästi" vaahtoavaa (ei siis sellaista pehmeää, tiheää vaahtoa), tuntuu erittäin hellävaraiselta mutta ei toisaalta mitenkään hurjan hoitavalta. Ei siis jätä pituuksia hoidetun, "kalvotetun" tuntuisiksi huuhdellessa. Lääkemäinen, yrttinen tuoksu. Olen tainnut joskus menneisyydessä käyttää yhden pullon jotain toista Bio-plussaa, tuoksusta ja koostumuksesta tuli heti mielleyhtymä. Hiuspohja tuntui puhtaalta ja jotenkin "mukavalta" pesun jälkeen. :) Hiukset eivät jääneet littanoiksi.
Bio+ Dryness Relief -hoitoaine - koostumukseltaan paksun voidemaista mutta hoitotehoiltaan kevyttä. Hyvin peruslaatuinen hoitoaine. Selvitti, mutta ei jättänyt mitään erityisen silkkistä tunnetta.
Lisähuomiona hiukset jäivät yllättävän ilmaviksi ja jotenkin erityisen mukavan tuntuisiksi Bio+ -pesun jälkeen. Lisäksi ne pysyivät tavallista pidempään puhtaina. Tämä tuntuu hämmästyttävältä kun shampoo kuitenkin on niin hellävaraista. Hiukset eivät myöskään jääneet sähköisiksi.
Sensitive - ja Green -linjan tuotteet ovat silikonittomia ja mineraaliöljyttömiä. Sensitive on hajusteeton ja saanut puolueettoman Allergiatunnuksen. Green-linjassa on käytetty ympäristöystävällisiä, biohajoavia raaka-aineita eikä siinä ole synteettisiä hajusteita. Green on tähän astisista Cutrin-tuotelinjoista suosikkini. Green - ja Sensitive -arvostelun löydät täältä.
Tämän postauksen alkuperäinen otsikko oli "Apua kantapäille".
Sitten heräsin tänä aamuna myrskyyn. Miten se liittyy kantapäihin tai mineraaliöljyyn, selviää kohta.
Kun omistaa sellaisen "elefantinnahan" jalkapohjissa kuin minä, ei pitäisi koskaan lähteä pidempään reissuun ilman raspia tai jalkavoidetta. Tai voihan sitä lähteä, mutta kyseiset artikkelit täytyisi ostaa välittömästi kohteeseen saavuttua. Laiminlöin jälleen tämän tehtävän. Tuloksena haavoille halkeilleet koppurakantapäät joilla sattuu jo kävellä.
Ei muuta kuin apteekkiin. Käyttövarani huomioon ottaen jouduin ohittamaan kaikki tehokkaat karbamidivoiteet joiden tiedän toimivan ja tuovan avun nopeasti. Nyt olisi löydettävä joku max 3-4 euroa maksava rasvainen voide. Käytyäni hyllyjä läpi toistakymmentä minuuttia katseeni osui vihdoin budjettiini sopivaan purkkiin. Mikään muu voide koko liikkeessä ei ollut yhtä halpa. Klassinen Nivea Creme, 2,20€.
Ostin myös hohkakiven raspien ollessa tuplasti kalliimpia.
Jalka-apupartio.
Nivea Creme on vuonna 1911 lanseerattu legendaarinen perusvoide koko vartalolle. Se perustuu mineraaliöljyistä ja lanoliinialkoholista muodostuvaan vesi öljyssä -emulsioon. Minun kaltaiselleni luonnonkosmetiikan nimeen vannovalle tällainen voidekoostumus on niin kaukana mielekkäästä kuin olla voi. Kolmea eri ihoon imeytymätöntä mineraaliöljyä sisältävää paksua jankkia. Huh!
No mutta, jankkihan olisi menossa kantapäihini, mitä väliä. Toki Nivea Creme on parempi kuin ei mitään. Mineraalivahat kuitenkin lukitsevat ihoon sitä paljon kaivattua kosteutta, ja onhan voiteen sisältämässä lanoliinialkoholissa paljon tehokkaasti pehmentävää, ihon sarveiskerroksessa luonnostaan esiintyvää kolesterolia.
Kiinnostuin incissä bongaamastani "Eucerit" -brändinimestä lanoliinialkoholin perässä. Tuttu sana, mutta mitä erityistä siinä on..? Google-oppitunnin jälkeen minulle oli selvinnyt, että Eucerit on korkeasti puhdistetusta lanoliinialkoholista valmistettu emulgaattori, jonka kehityksestä saksalainen kemisti sai patentin 1902. Kemisti myi patentin Beiersdorfille vuonna 1911, ja siitä lähti Nivea Cremen voittokulku. Euceritia käytetään myös Beiersdorfin Eucerin-sarjassa. Eucerit oli aikoinaan farmasia-alalla mullistava keksintö ja mahdollisti rasvan, veden ja vaikuttavien aineiden yhdistämisen pysyvästi niin että saatiin stabiili voidepohja.
No niin, nyt päästään siihen myrskyyn. :)
Koska ulkona riehui ukkonen ja kaatosade, kulutin koko aamupäivän koneella surffaillen. Postaus kantapääteemoineen oli itse asiassa valmistunut jo eilen illalla, mutta huomasin aamulla herättyäni Nivea-ilmiön jääneen jotenkin kutittelemaan mieleni pohjille... Miten tällaisesta superyksinkertaisesta perusvoiteesta voi tulla niin suosittu? Mikä tuossa "korkeasti puhdistetussa" lanoliinialkoholissa nyt on niin erityistä (muu kuin sen aikoinaan edistyksellinen emulgointiominaisuus) että monet vannovat sen nimeen ainoana hoitovoiteenaan kasvoista varpaisiin? Uppouduin useaksi tunniksi netin Nivea-aalloille.
Eucerit-ainesosan salaisuus ei selvinnyt aamupäivän aikana, mutta sen sijaan törmäsin googlaillessani erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin. Englantilaisessa Daily Mail -lehdessä pari viikkoa sitten julkaistussa jutussa 46-vuotias nainen käytti kuukauden ajan toisella puolella kasvojaan luksusvoide Creme De La Mer'iä (käsittääkseni yksi maailman kalleimmista anti-age-voiteista) ja toisella puolella kasvoja Nivea Cremea. Juttu löytyy täältä.
Naisen iho testattiin ja skannattiin 3D-teknologialla jotta tuloksia pystyttäisiin vertaamaan mahdollisimman tarkasti. Tulos: kuukauden kuluttua ihon kosteuspitoisuus Nivea-puolella oli korkeampi kuin La Mer -puolella. Myös ihon punoitus ja silmänympärysjuonteet olivat häivyttyneet enemmän Nivea-puolella. Okei - tämä artikkeli ja "tutkimushan" saattoi olla vaikka Beiersdorfin maksama ja tilaama, eihän näistä koskaan tiedä, mutta nyt täytyy sanoa että minun päässäni alkoi raksuttaa. :)
Silmänympärysjuonteet vähentyneet...?
Tuijotin koko aamun sinistä purkkiani. Uskaltaisinko minäkin laittaa tuota mineraaliöljytahmaa silmänympärysiholle...? Samaa rasvaa kantapäihin ja herkälle sy-iholle..?
Kyllä! Kyllä minä aion niin tehdä! Tästä päivästä lähtien käytän silmänympärysvoiteena Nivea Cremea. Ei siitä mitään peruuttamattoman pahaakaan voi seurata ^_^. Jos iho turpoaa tai alkaa muuten oireilla niin lopetan voiteen käytön, simple as that.
Kiitos Daily Mail. Kahden euron kantapääavustani saattaakin tulla silmänympärysten pelastaja..! :)
Onko lukijoiden joukossa Nivea Cremen käyttäjiä? Käyttääkö joku muukin sitä kasvoille?
P.S. Voi että mitä sen minun eilisen Lehmä-illalliseni kanssa kävi...... No, kerron siitä myöhemmin.
Kuvakaappaukset Daily Mail -lehden sivulta.
Arvostelussa kosmetiikkamatkaseuralaiseni - siis ne, joita en ole ennen blogissa käsitellyt. (Blondista kaikki ovat jo varmaan kuulleet tarpeekseen ^_^)
Tässä YR-balsamit vielä oikeissa pakkauksissaan. Tykkään kummastakin kovasti mutta Reparation vetää hitusen pidemmän korren koska on pehmentävämpi. Yleensä tällaiset karheille ja pörröisille ja tarkoitetut silottavat hoitoaineet vetävät minun hennon hiusainekseni liian raskaaksi, mutta tämä ei. Aivan ihana! Hoitoaineet saatu Yves Rocherilta blogin kautta.
.
Cliniquen kasvosaippuan olen jo käyttänyt loppuun ja Clarinsin sy-voiteesta on viimeiset pisarat menossa. The Body Shopin kosteusseerumi loppui viime viikolla (mitä iloa kosmetiikkafriikki tunteekaan aina kun täysikokoinen tuote loppuu..! ^_^) ja nyt olen enää kasvovoidenäytteiden varassa (tuo Korresin Jogurtti + parit Laverat). Onneksi tuollaisesta muutaman millin sachetistakin saa puristettua tavaraa kumman moneksi päiväksi.
Bodyfarmin litku loppui eilen, ja nyt yritän sinnitellä Ateenaan saakka ilman uuden vartalovoiteen ostamista koska ystävieni luona voin käyttää heidän kropparasvojaan. :) (Note to self: välillä ei todellakaan ole järkeä säästää muutamaa euroa.) On minulla tosin yksi hätäapu jonka esittelen huomisessa postauksessa.
Mikäli joku ihmetteli, mihin Mr Karkkipäivä viittasi jutussaan "härskeillä meikkaukseen liittyvillä ehdotuksilla", niin minähän olen tosiaan meikannut äijän blogiin kauan sitten! ^_^ En usko että monikaan nykyisistä lukijoistani on näitä kuvia nähnyt, sillä ne ovat keväältä 2009 kun Karkkipäivä oli vasta ihan tuore blogivauva.
Käykääpä siis kurkkaamassa kuriositeettina nämä jutut kolmen ja puolen yli neljän (!) vuoden takaa: (niin kauan aikaa kulunut että en näköjään osaa edes laskea ^_^)
Mies ei varmaan ole hirveän innoissaan kun kaivan näitä arkistoista, hän varmaan mieluiten unohtaisi koko nöyryyttävän kokemuksen..! ^_^ Mutta hän sentään suostui tuon kerran...! Olen tehnyt ehdotuksia näiden meikkien jälkeenkin mutta niistä on kieltäydytty jyrkästi. :D
Mun mielestä nuo oli oikein hienot meikit! :) Vielä kun olisi saanut irtoripset lisättyä niin voilá..! Se toimenpide olisi tosin ehkä jo laskettu eläinrääkkäykseksi... ;)
Välillä meikit ovat kyllä kiinnostaneet misteriä ihan oma-aloitteisestikin, tämän Viva La Divan huulipunan sutimista huuliinsa mies ei voinut vastustaa nähdessään "houkuttavan" värin...
Hei - tämähän sopisi tuon turkoosin meikin kanssa...! Kjähkjäh..
.
Tänään tulossa vielä arvostelupostaus matkakosmetiikastani. Tämä mister-meikkijuttu oli vain tällainen varhaisen maanantaiaamun päähänpisto... ^_^
Kyllä se nyt vain on uskottava. Minä vanhenen. Tässä parin viimeisen päivän aikana olen pannut merkille jotain, jota ei ole ollut havaittavissa aiempina "aurinkolominani" (normaaliarjesta Suomen olosuhteissa puhumattakaan), ei edes viime syksyn kuuden viikon aurinkoaltistuksen aikana.
Ihoni on kuivunut auringossa niin dramaattisesti, että silmänympärysiholle on ilmestynyt "aurinkorypyt". Ja nämä eivät ole mitään vain siristellessä näkyviä juonteita, vaan rehellisiä, jatkuvasti näkyvissä olevia ryppyjä.
Hui kauhistus!
Kiinnitin silmänympärysihoni kuntoon huomiota jo joskus viime viikon aikana, mutta tänä aamuna rypyt pomppasivat esiin aivan erityisen selkeinä. Ei auttanut vaikka kuinka yritin rentouttaa kasvoja, siinä ne olivat, penteleet.
Perjantaina ja lauantaina aurinko paistoi täällä oikein erityisen voimakkaasti, ja tunsin kävelyretkilläni kasvoissa epätavallisen epämiellyttävän, kiristävän tunteen. Iho ei palanut, siitä ei ole kysymys. (Se on itse asiassa niin tottunut aurinkoon etten varmaan edes tarvitsisi tällä hetkellä UV-suojaa. Mutta tokihan sitä käytän - voitelen kasvoni joka päivä kahdesti Biothermin SK 15-voiteella ja sy-ihon Cliniquen SK 20-voiteella.) Aurinko vain on riistänyt siitä kaiken pintakosteuden.
Tällaista tunnetta minulla ei ole ollut aikaisempina vuosina.
Ikääntymisen merkkejä. Niin, sitä tämä on. Ihon vanhetessa sen kyky ylläpitää kosteutta heikkenee vuosi vuodelta. Useimpien vanhusten iho on todella kuiva. Siksi valtaosa ikääntyneen ihon hoitovoiteistakin on täyteläisiä ja rasvaisempia kuin nuoren ihon.
Ihoni on edelleen hyvän näköinen radiofrekvenssikäsittelyn jäljiltä, siitä voitte varmaan tekin olla samaa mieltä? Ehdottomasti voin allekirjoittaa sen, että hoidon vaikutukset jatkuvat vielä viikkoja käsittelyn jälkeenkin. Mutta nuo rypyt... Verratkaapa allaoleviin kuviin radiofrekvenssihoidon päivältä. Siitä on vain runsas kuukausi..!
Okei, valo tulee vähän anteeksiantavassa kulmassa tuossa jälkeen-kuvassa, mutta kyllä kuvista selvästi näkee eron nykyiseen. Apua, mä altistan ihoani todelliselle aikakoneelle täällä...! Pelottavaa miten nopeasti juonteet voivat alkaa syvenemään rypyiksi "oikeissa olosuhteissa"...
Täällä Kykladeilla ilma on kuivempaa kuin Dodekanesiassa. Kreetalla ja Karpathoksella ilma oli niin kosteaa että olo oli kuin saunassa, iho oli jatkuvasti kosteannihkeä. Kykladeilla taas on tuulista ja kuivaa. Tosiaan - kun kuivaan ilmaan ja voimakkaaseen UV-säteilyyn yhdistää vielä tuulenkin, niin siitähän saadaan oikein kunnon "Get Old Fast!" -tehokuuri iholle. Iiiik....
Nyt mietin vain, että palautuukohan ihoni Suomeen palattuani..? Kun sen kosteuspitoisuus palautuu normaaliksi, niin ehkäpä juonteet vähän pehmenevät...? Ainakin haluan kiihkeästi uskoa niin..! (Vaikka kyllähän minun pitää myös ymmärtää, että en muutu Suomessa 23-vuotiaaksi...)
Se on varmaa, että kotiuduttuani isken naamaani parhaan mahdollisen hoitokuurin mitä löytyy. Kiehl'sin C-vitamiiniseerumia, Estee Lauderin Advanced Night Repairia, Patykan hoitovoidetta.... Voi PUTELIT kuinka teitä nyt kaipaan...!! On se kyllä ironista että juuri silloin kun tuolle tuotearmeijalle olisi eniten käyttöä, olen niistä 3500 kilometrin päässä....
Ehkä pitää varata aika uuteen rf-hoitoonkin..?
I'll keep you posted!
Onko joku muu havainnoinut ihollaan vastaavaa auringon vaikutuksesta..? Palautuiko teidän iho aurinkoaltistuksen jälkeen?
Kysyin tuossa ennen reissuun lähtöä mieheltä, olisiko hän halukas toimimaan vieraskynänä Karkkipäivässä vielä toisenkin kerran. Monet teistä toivoivat ACO-jutun kommenteissa lisää äijänäkökulman blogisisältöä Karkkipäivään. ”Ehmmm”, mies ynähti. Ynähdyksen sävystä oli vaikea päätellä, oliko ehdotus mieleinen vai vaivaannuttava. ”Minusta olisi itse asiassa hauskaa kuulla ajatuksiasi siitä, miltä tuntuu elää kosmetiikkafriikin puolisona,” sanoin.
Annoin miehen jäädä miettimään asiaa.
Tässä muutama ilta sitten mieheltä oli tullut sähköpostia.
”Mä tein tällaisen tutkimusraportin”, saateviestissä luki.
Raportin? Avasin tiedoston. Se oli melkein kolmisivuinen…! Piti lyhentää rankalla kädellä että sitä ylipäänsä pystyi laittamaan tänne blogin puolelle. :D
Joudun myös tunnustamaan, että tekstin tyylilaji ja sanasto oli sellaista, etten edes ymmärtänyt kaikkea lukemaani... Tiivistyksessä pois jätettyjen osuuksien joukossa oli mm. tällaisia: "Kyetäkseni luomaan tutkimuksen pääongelman, minkälaista on elämä kosmetiikkafriikin kanssa, ratkaisua tukevat alakysymykset, pureuduin aihealueeseen suppean otsikkoanalyysin kautta." Sekä "(...) päivärutiinien ei voida arvioida eroavan mediaanin, eli joukon keskimmäisen alkion käyttäytymisestä. Mediaanin voidaan tässä tapauksessa todeta kuvaavan tyypillistä jakaumaa paremmin kuin keskiarvon."
Whaaat? ^_^
.
Lauantain vieraskynänä siis Mr Karkkipäivä, aiheesta:
Elämää kosmetiikkafriikin puolisona
Vuodesta 2004 lähtien olen osittain tietämättäni tullut aloittaneeksi seurantatutkimuksen, jonka tulokset nyt vihdoin esitellään tässä tutkimusraportissa ”Elämää kosmetiikkafriikin kanssa”.
Friikki voidaan nähdä kummajaisena tai jonkun asian innokkaana harrastajana. Friikki johtaa myös hörhöön, joka puolestaan on omituinen henkilö.
Tutkimusmenetelmänä oli tarkoitus käyttää passiivista osallistuvaa havainnointia, mutta yleisten elämän sujuvuuteen vaikuttavien seikkojen, sekä tutkijan oman mielenterveyden vuoksi menetelmä on muodostunut ajan kulussa aktiiviseksi osallistuvaksi havainnoksi.
Yleiset havainnot
Kosmetiikkafriikin tarkkailu luonnollisessa elinympäristössä ei ole kokeneelle tutkijalle mitenkään erityisen haastavaa. Asiaan perehtyneen tutkijan on helppo asemoida itsensä osaksi tutkittavan kohteen elämän muodostavia rutiineita ja tapahtumia. Tutkija voi myös yrittää rikkoa kosmetiikkafriikin elämänjärjestystä sijoittelemalla omia tavaroitaan eriskummallisiin paikkoihin, jättämällä roskat lajittelematta, laittamalla muovirasioita tiskikoneeseen, pesemällä lakanat muun pyykin seassa tai kuuntelemalla musiikkia samalla kun katsoo televisiota friikin tutkiessa kosmetiikka netissä. Ja sen jälkeen havainnoida tutkittavan kohteen käytöksessä mahdollisesti tapahtuvia muutoksia.
Kosmetiikkafriikki on yleisesti ottaen varsin elämänmyönteinen, iloinen, pirskahteleva ja positiivinen ihminen, joten hänen keskittymistään ei ole kovin helppo häiritä vähäpätöisillä tai suuremmillakaan asioilla. Putelit ja purtilot kyllä löytävät paikkansa, loputtomat listat päivittyvät ja saunan täyttyminen erilaisilla tuotteilla jatkuu.
Tutkimuksen kohteena olleen kosmetiikkafriikin päivä alkaa lähes poikkeuksetta kohtuullisen aikaisella heräämisrituaalilla. Tähän rituaaliin kuuluu kosmetiikkafriikahtelun lisäksi kahvi. Kahvi korvaa kosmetiikan aamuisin. Yllättävää kyllä, mutta kosmetiikan käpälöinti ei kuulu aamun keskeisimpiin rutiineihin.
Päivän kuluessa kosmetiikkafriikin käytöksestä voidaan kuitenkin löytää muutamia normaalista poikkeavia käyttäytymismalleja. Näihin malleihin kuuluvat tietenkin meikkaaminen, erilaisten hajustetestien tarjoileminen ja kommenttien vaatiminen näistä aggressiiviseenkiin sävyyn, meikkaaminen, loputtomien listojen päivittäminen, meikkaaminen, hiustenpesutapahtuma, asioiden ajoittainen valtava päivittely, kaikkiin lähettyvillä oleviin kosmetiikkaliikkeisiin tunkeutuminen ja siellä erilaisten puteleiden ja pullojen tunnustelu, härskit, meikkaamiseen liittyvät ehdotukset sekä kolmen tunnin pituinen itsensä rasvaamisprojekti päivän päätteeksi.
Vaikutukset tutkijaan
Huolimatta tutkijan kokemuksesta, saattavat omat tottumukset muuttua yhteiselon jatkuessa vuodesta toiseen. AXE-mieheys hukkuu helposti ympäristön tarjoilemaan ärsyketulvaan. Vähitellen erilaiset naamarasvat, silmänympärysvoiteet, kuorinta-aineet (muukin kuin hiekkapaperi) ja silmänalusiin käytettävä koostumus muuttuvat osaksi tutkijan elämää.
Pienistä ja mitättömistä tottumusmuutoksista huolimatta, kosmetiikkafriikkiyden ei ole todettu tarttuvan kahden eri sukupuolen välillä. Kumpaankaan suuntaan. Sillä kosmetiikkafriikki ei ala kyllästyksenalaisenakaan käyttämään AXE:a tai partavaahtoa parran ajamiseen.
Metatasolla tutkijan tietämys kosmetiikasta kasvaa salakavalasti. Tutkija ryhtyy huomaamattaan silmäilemään kosmetiikkatuotteiden inci-listoja tai katselemaan markettien puteleita halveksuvin ilmein, tai keskustelemaan parturissa hiustuotteiden koostumuksista ja niiden vaikutuksista.
Kosmetiikkafriikin puolison elämän keskeisimmiksi haasteiksi muodostuivat tutkimuksen aikana odottaminen ja ajoittainen tylsistyminen. Näiden ilmiöiden esiintymistä voi hallita suuntaamalla kosmetiikkafriikin huomio hänen kannaltaan uudella tavalla elämyksellisiin asioihin. Kosmetiikkaliikkeiden tietoinen välttely tai tutkittavan huomion kiinnittäminen ohiajavaan punaiseen italialaiseen urheiluautoon kosmetiikkaliikkeen ohikävelyn ajan, toimii yleensä kohtuullisen hyvin. Kosmetiikkafriikin voi myös huoletta viedä metsään useammaksi päiväksi. Hän selviää siellä ihan hyvin.
Mr Karkkipäivä kosmetologilla, syyskuu 2010. (Juttu täällä.)
Johtopäätökset ja suositukset
Tutkimuksen perusteella kosmetiikkafriikissä ei tunnistettu merkittävästi mediaanista poikkeavia havainnejoukkoja. Oman elämän sovittaminen kosmetiikkafriikin elämänrytmiin onnistuu useimmilta kokeneilta tutkijoilta. Suurimmat ongelmakohdat esiintyvät ns. aikakriittisissä multitasking-tilanteissa, kosmetiikkafriikin huomion lukittuessa (padlocked) hänen mielenkiintonsa kannalta keskeiseen ärsykkeeseen.
Tutkimuksen perusteella voidaan kosmetiikkafriikkiyden ja oman elämän hallinnan mahdollistamiseksi suositella kosmeettisen perustietämyksen hankintaa, pientä käyttäytymismallin muutosta, uusien (itse valittujen) ärsykkeiden tarjoamista sekä aikaisempaa rennompaa elämänasennetta ja positiivisuutta.
Tutkimuksen ulkopuolisena havaintona tunnistettiin omaan tekemiseen, omien mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja positiivisuuden kautta menestymiseen liittyvien tekijöiden keskeinen merkitys yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.
Tutkija poistuu kuorimaan naaman, suorittamaan viimeisen voitelun sekä nukkumaan.
* * *
Viestien vaihtoa iMessagessa:
Sanni: "Mikä tämä tällainen juttu oli...? En tajunnut varmaan kolmasosaa lukemastani.... Kauhean vaikeaa sivistyssanastoa...!"
Mies: (kuiva äänensävy tihkuu ruudun läpi) "Pyrin formaaliin tunnelmaan jossa on käytetty stereotypioita ja sarkasmia muodollisemman tekstin sisällä. Kyllä se on ihan tarkoituksella epärento."
Voi... mies..!