14.03.2011

Luonnonkosmetiikan säilyvyydestä

Logona Pur -puhdistusemulsioni on mennyt pilalle.

En ole käyttänyt sitä pariin kuukauteen, ja nyt se on alkanut haista pahalle. Tuote on ollut minulla syksystä 2009 saakka*, ja sen parasta ennen -päiväys on 07/2011. Silti se on selvästi mennyt jo pilalle. Logonan vieressä samalla hyllyllä nököttää Woolworthsin Eye Makeup Remover Milk, joka on ostettu helmikuussa 2008. Se haisee täsmälleen samalle kuin helmikuussa 2008, eikä koostumuskaan ole muuttunut. Mistä ero?

LogonaPur_putsari

Logona on luonnonkosmetiikkaa, Woolworthsin putsari synteettistä "normi"kosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikka säilyy huonommin kuin tavanomainen kosmetiikka. Tämä nyt ei sinällään varmaan ole kenellekään mikään uutinen, niin hyvin varmasti jo luonnonkosmetiikkaa tunnette. :) Mutta ajattelin hieman kertoa, millä tavoin luonnonkosmetiikkaa sitten säilötään.

Synteettiset säilöntäaineet takaavat tuotteille pitkän säilyvyyden, joskus jopa hämmästyttävän pitkän. Itse käytän tällä hetkellä neljä vuotta sitten ostettua shampoota, jonka tuoksu, koostumus tai pesuominaisuudet eivät ole muuttuneet neljässä vuodessa miksikään. Jemmoista löytyy vielä paljon vanhempia suihkugeelejäkin. Luonnonkosmetiikan shampoo ei olisi enää käyttökelpoista noin pitkän ajan jälkeen.

Hauschka_tuubi

Luonnonkosmetiikassa käytetään säilyvyyttä parantavina aineina mm. alkoholia ja eteerisiä öljyjä. Näiden lisäksi voidaan käyttää luonnollisenkaltaisia säilöntäaineita kuten bentsoehappoa, salisyylihappoa, sorbiinihappoa ja bentsyylialkoholia. Nämä ovat tosiasiassa keinotekoisia aineita, mutta sallitaan luonnonkosmetiikan sertifiointikriteereissä.

Ennenkaikkea luonnonkosmetiikassa pyritään kuitenkin varmistamaan tuotteen säilyvyys pakkausteknisillä tavoilla. Pakkaukset muotoillaan niin, että mikrobien kulku ja valon vaikutukset tuotteeseen minimoidaan. Valmistajat suosivat tuubimallisia ja valoa läpäisemättömiä pakkauksia. Dr. Hauschkan tuotteet ovat ehkä selkein esimerkki pakkausteknisesti hyvin säilötystä luonnonkosmetiikasta. Kasvovoiteet on pakattu metallituubeihin, jotka on vielä sinetöity niin, että tuote ei pääse hapettumaan ennen käyttöönottoa (kuva).

Weleda_tuubi

Myös Weleda suosii metallituubeja, mutta ne eivät ole sinetöityjä.

Pumppupullot

Tuubin ohella pumppupullot ovat hygieenisin tapa pakata kosmetiikkaa. Mitä pienempi aukko josta voidetta otetaan, sitä huonommin sisältö pääsee hapettumaan eivätkä mikrobit joudu tuotteeseen käsiemme kautta. Kannelliset purkit ovat huonoin mahdollinen pakkaus luonnonkosmetiikalle (ja oikeastaan mille tahansa kosmetiikalle), sillä voide pääsee hapettumaan joka kerta kun purkin avaa. Harva jaksaa myöskään käyttää spaattelia voiteen annosteluun, joten voide on hetkessä täynnä mikrobeja.

Luonnonkosmetiikassa tuotteet on lähes järjestään pakattu nokka- tai pumppupulloihin, ja kannellisia purkkeja näkee aniharvoin. Kibio kuuluu niihin poikkeuksellisiin luonnonkosmetiikan merkkeihin, jotka käyttävät paljon purkkipakkauksia, ja se saa minut kyllä ihmettelemään miten tuotteet säilyvät avaamisen jälkeen.

LaveraNeutral_pullo

Myös pakkauksen ruskea tai tumma väri auttaa tuotetta säilymään paremmin. Tämän vuoksi lääkkeetkin pakataan usein ruskeisiin lasipulloihin.

Oletteko te tulleet ajatelleeksi tällaisia säilyvyyteen liityviä juttuja? Tykkäättekö enemmän pumppupulloista vai kannellisista purkeista? Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi purkkeja enää edes käytetään. Ne näyttävät ehkä ylellisemmiltä kuin tuubit ja pullot, mutta ovat niin epähygieenisiä - ja epäkäytännöllisiäkin, kun osa vaikuttavista aineista hapettuu tiehensä - että on hullua että kosmetiikkateollisuus käyttää niitä edelleen niin paljon.

*) Ai miksi minulla ylipäänsä on 1,5 vuotta vanhaa puhdistusemulsiota? Tykkään enemmän vaahtoavista putsareista, ja niinpä käytän näitä testausta varten saamiani emulsioita aika harvoin. Woolworths puolestaan kirvelee silmissä ja sen voisin kyllä heittää jo mäkeen... ^_^.

Ei kommentteja
02.03.2011

Lavera My Age

Luonnonkosmetiikassa on ns. anti-aging -linjoja muuta kosmetiikkaa vähemmän, ja se todennäköisesti siitä syystä, että luonnonkosmetiikassa ei haluta antaa yhtä huimia lupauksia ihon nuorentumisesta ja ryppyjen katoamisesta kuin normikosmetiikan puolella. Tosin näitäkin tuotelinjoja on alkanut ilmestyä viime aikoina lisää, ja viime vuonna Lavera lanseerasi omansa, nimeltään My Age.

(Mielenkiintoista on se, että Laveralla on jo entuudestaan anti-aging-tuotteisiin keskittynyt sisarmerkki Laveré. En siis välttämättä näe perusteltuna erillistä Lavera-brändin alle luotua anti-aging-sarjaa, mutta onhan se toisaalta mukava olla olemassa niissä maissa, joissa Laveréa ei myydä.)

En täysin kuulu vielä My Age -sarjan kohderyhmään, mutta pääsin joka tapauksessa kokeilemaan tuotteita. My Age -tuotteiden kaksi pääasiallista vaikuttavaa ainetta ovat valkoinen tee ja karanjaöljy. Valkoinen tee suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja karanjaöljy toimii luonnollisena UV-suodattimena ja ehkäisee näin pigmenttiläiskien syntymistä.

LaveraMyAge

* Puhdistusvaahto. - Hyvin saman tuntuinen kuin Laverén puhdistusvaahto, jopa samanlaisessa pakkauksessa. Tuoksu vain on erilainen. Koostumukseltaan ohuempaa kuin esimerkiksi Mádaran puhdistusvaahto, ja pesee hellävaraisemmin. Iho ei siis jää narskuvaksi. Tykkään tästä, niinkuin tykkäsin Laverénkin vastaavasta. Vaahdot on pop!

* Päivävoide. - Suosikki!! My Age Day Cream on noussut mun luonnonkosmetiikan kosteusvoiteiden Top 3:een, jossa keikkuvat Oliv'in Antioksidanttivoide ja Estelle & Thildin päivävoide. My Age -päivävoide on notkeaa ja ohutta, ja todella kosteuttavan tuntuista. Sanoisin, että tämä tuntuu (ainakin minun ihollani) kosteuttavammalta kuin Antioksidanttivoide. Voide imeytyy nopeasti ja jättää iholle himmeän pinnan. My Age Day Cream ei jotenkin tunnu yhtään "ryppyvoiteelta". Aikuisen ihon voiteet ovat yleensä paljon täyteläisempiä. Vaikka en mielestäni vielä tarvitse mitään anti-wrinkle -nimekkeen alla myytävää voidetta, niin tämän purkin käytän kyllä loppuun! Kokeilkaa ihmeessä tämän koostumus jos pyörähdätte jossain Laveraa myyvässä liikkeessä, todella miellyttävä!

* Yövoide. - Tästä en niin tykännyt hieman vahamaisen koostumuksensa takia. Voide levittyy kasvoille jotenkin hassun jäykästi, vaikka kyllä imeytyykin eikä jää millään lailla rasvaiseksi. Tuntuu kasvoilla aivan erilaiselta kuin päivävoide. Tästä voisi sanoa, että tuntuu jo enemmänkin sellaiselta vanhemman ihon voiteelta.

* Silmänympärysvoide. - Täyteläinen, hieman rasvaisen tuntuinen, sopii varmasti erityisen hyvin kuivalle iholle. Koostumus saman oloinen kuin Weledan Villiruusu-silmänympärysvoiteella. Yöksi tämä sopii hyvin, mutta päiväsaikaan  käytän mieluummin ohuempaa voidetta joka ei jätä kiiltävää pintaa.

Edit. 07/11 - Pidemmän käyttökokemuksen myötä muutan hieman aiempaa arviotani, ja My Age -silmänympärysvoide kuuluu sekin nyt suosikkeihini. En enää pidä sitä yhtään rasvaisena tai koe että se jättää iholle kiiltävän pinnan. Koostumus on todella miellyttävä ja käytän voidetta aamuin illoin.

LaveraMyAgeDayCream

Päivävoiteella on hintaa 21,90€ (nämä mun siteeraamat hinnat on muuten aina Hyvinvoinnin Tavaratalosta, jossa on järjestään alhaisimmat hinnat).

Ei kommentteja
31.01.2011

Yves Rocher -muistoja

YR_logot

Yves ja minä. Arvaisitteko, että tästäkin aiheesta riittää paljon kerrottavaa?

Indiedaysilla on meneillään Yves Rocher –kampanja, ja päätinpä minäkin kerrankin osallistua kun aihe osui –oikeasti- lähelle sydäntä. Uskokaa tai älkää, mutta kyseinen merkki on minulle tärkeä merkkipaalu kosmeettisen historiani varrella. ^_^

Ennen kuin päästän muistot pulppuamaan, haluan vinkata Yves Rocherin kilpailusta, jossa voi voittaa kylpyläloman Ranskassa itselleen ja neljälle ystävälleen. Maistuisi varmaan itse kullekin? :) Kilpailuun voi osallistua täällä. Ikäraja on 18, eli täysi-ikäinen pitäisi olla päästäkseen osallistumaan. Kilpailussa voi myös voittaa Yves Rocherin tuotepalkintoja.

YR_aidin_suosikki

Äitini on aina käyttänyt Yves Rocherin kosmetiikkaa, ja niinpä minäkin kasvoin jo lapsena sisään merkin tuotemaailmaan. Seurasin kiinnostuneena vierestä, kun äiti teki tilauksiaan ja avasi pakettejaan. Odotin malttamattomana, että saisin itsekin joskus käyttää kosmetiikkaa. Kun täytin 13, olin äidin mielestä vihdoin tarpeeksi vanha tekemään oman tilauksen. Voi, sitä onnen päivää!

Uskomatonta, mutta muistan vieläkin suunnilleen, mitä tilasin. Tilaukseen kuului kiinteä voidemainen meikkivoide, Maxi-maskara (kuka muistaa nämä?), mimosan ja syreenin tuoksuiset suihkugeelit, Acaciane-sarjan puhdistusemulsio ja kasvovesi sekä geelimäinen silmämeikinpoistoaine. Oli jännittävää tehdä tilaus ja jäädä odottamaan pakettia. Olin niin ylpeä ja innoissani! Omat putelini!

YR_tuoksut

Koska perheeni oli niin Yves Rocher –henkinen, en minäkään juuri muuta kosmetiikkaa käyttänyt moneen vuoteen. Vähintään kaikki suihkugeelit, vartalovoiteet ja hajuvedet olivat Rocherilta. Suosikkihajuveteni 14- ja 15-vuotiaana oli Nuit D’Orchidee, käytin sitä varmasti kolme pulloa. Muita lemppareita olivat Venice- ja 8eJour –tuoksut, mantelintuoksuinen kynsinauhavoide, silmämeikinpoistoaineet ja 3 in 1 Beauty -shampoo. Nyt kun mietin, niin en ole varmasti koko elämäni aikana käyttänyt yhtä paljon tuotteita miltään muulta kosmetiikkamerkiltä. Ihan hassua. Minulla on tosiaankin ihan mieletön Rocher-menneisyys…! ^_^

YR_LPN

Muita suosikkituotteita vuosien varrella ovat olleet Pure Calmille –yövoide, jota käytin monta purkkia sekä Rose Douceur –poskipuna, jota ostin jemmaan kaksi kappaletta kun se lopetettiin. Kyseinen poskipuna onkin varmaan monelle tuttu Karkkipäivän sivuilta. Myös Les Plaisirs Nature –sarjan suihkugeelejä ja vartaloemulsioita on tullut käytettyä monissa eri tuoksuissa. Ehdoton suosikkini on Kaura, joka oli välillä poissakin mutta teki sitten paluun valikoimaan.

YR_suosikit

Nykyään Yves Rocherin valikoimaan kuuluu myös ekosertifioitu tuotelinja. Niin se luonnonkosmetiikkatrendi saavuttaa pikkuhiljaa merkin kuin merkin... ;) Näitä tuotteita tekisi mieli jossain vaiheessa kokeilla. Muu YR:n kosmetiikkahan ei ole luonnonkosmetiikkaa, vaikka tuotteissa kasvipohjaisia ainesosia onkin.

Sain kampanjan myötä kokeiluun kaksi Les Plaisirs Nature –sarjan tuotetta, jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Sarja on näköjään uudistunut sen jälkeen, kun itse viimeksi olen näitä tuotteita käyttänyt. Nyt sarjaan kuuluu pulloissa myytävien perusvartaloemulsioiden ohella myös tyylikkäisiin lasipurkkeihin pakattuja vartalovoiteita sekä vartalokuorintoja. Omat kokeilukappaleeni ovat Provencen Oliiviöljy –linjasta. Vartalovoide on täyteläistä mutta ei rasvaista, ja imeytyy ihoon hetkessä. Kuorinnasta tykkäsin tosi paljon, etenkin tuoksu ja koostumus olivat mieleeni.

LPN_olive

Olisi kiva kuulla myös lukijoiden Yves Rocher –muistoja. Löytyykö täältä muitakin, joilla olisi yhtä mittava Yves-menneisyys? ^_^

80 kommenttia
25.01.2011

Antioksidanttitesti

Katsokaapas tätä!

Meille näytettiin Biothermin uutuuskoulutuksessa temppu, joka vakuutti ainakin minut antioksidanttien vaikutuksesta kosmeettisissa valmisteissa. Kouluttaja halkaisi omenan, ja levitti toiselle puolikkaalle antioksidanttiseerumia. Toinen puoli jätettiin käsittelemättä. Tunnin kuluttua voitelematon omenanpuolisko oli muuttunut ruskeaksi, kun taas seerumilla käsitelty puolikas oli yhä vaalea ja tuoreen näköinen.

Mitä ovat antioksidantit? Kemiallisesti ne ovat yhdisteitä, jotka estävät toisten yhdisteiden hapettumista. Kosmetiikassa niitä käytetään säilöntäaineina, mutta myös ihoa hoitavina ainesosina. Niiden olisi tarkoitus siepata vapaita radikaaleja, ennenkuin ne ehtivät aiheuttaa ihosoluille hapettumistuhoa. Paula Begounin kirjassa on mukavan havainnollinen ja yksinkertaistettu kuva asiasta meille, jotka emme niin ymmärrä kemiallisia reaktioita.

antioxidants_1

Here's the deal: meille opetettiin kosmetiikan kemian tunnilla, että antioksidantit eivät vaikuta iholla. Ne eivät kuulema ehdi vaikuttaa, sillä ne hapettuvat itse heti, kun joutuvat kontaktiin hapen kanssa. Opettajamme oli sitä mieltä, että antioksidantit vaikuttavat elimistössämme myönteisesti ainoastaan ravinnon kautta, ja että kosmetiikassa niiden vaikutus on lähinnä säilönnällinen. Niinpä olin itse koulutukseni jälkeen hyvinkin skeptinen kaikkea antioksidanteilla mainostettavaa kohtaan.

Luettuani Paula Begounin kirjoituksen antioksidanteista, aloin hieman epäillä koulussa kuulemaani. Biotherm-kouluttajan omenatesti viimeistään vakuutti minut. Kyllä antioksidanteilla on jotain vaikutusta ihoon. Okei, eihän omena ole  sama asia kuin iho, mutta reaktio kertoo sen, että antioksidantit todella estävät hapettumisreaktioita ulkoisestikin. Toistin itse kokeen kotona, ja tulokset näette alla!

Omenat_before

Leikkasin puolueettomasta omenasta (heh) viisi viipaletta. Sivelin yhdelle puolikkaalle Oliv'in antioksidanttivoidetta, yhdelle Aqualan L:ää ja yhdelle Weledan Mantelivoidetta. Viidennelle palalle suihkutin Oliv'in kasvovesisuihketta, jonka senkin pitäisi olla kevyesti antioksidanttinen. Aqualan L ja Mantelivoide toimivat kokeessa verrokkivoiteina. Niissä ei ole antioksidanttisia vaikutuksia. (Valitettavasti tämä ensimmäinen kuva jäi epätarkaksi, kun kuvanottohetkellä oli vielä hämärää.)

Omenat_after2

Tässä viipaleet tunnin kuluttua. Kuva puhuu puolestaan. Antioksidanttivoiteella käsitelty lohko on lähes muuttumaton, muut ovat hapettuneet rusehtaviksi.

Omenat_after1

Jos omenan pinta on säilynyt näin hyvin, niin luulisi antioksidanttien suojaavan myös ihoani? Ihohan ei luonnollisestikaan hapetu yhtä rajusti kuin omenat, mutta vapaat radikaalit ja niiden aiheuttama rappeuttava vaikutus iholle ovat fakta.

Omenat_after3

Tässä omenat velä kahden tunnin kuluttua.

Omenat_kosteussuihke

Kosteussuihkeella käsitelty omena ei puolestaan selvinnyt. Tässä tuotteessa ei siis ole antioksidantteja riittävää määrää estämään hapettumisreaktiota.

Jätin omenaviipaleet pöydälle työpäivän ajaksi, ja kun palasin kotiin 9 tunnin kuluttua, olivat kaikki lohkot ruskeita. Koko päivää antioksidanttien suoja ei siis kestä, mutta todistetusti joitain tunteja kuitenkin.

Mitäs sanotte tästä testistä?

Päätinkin nyt, että teen saman testin kaikille myymälämme antioksidanteilla itseään mainostaville voiteille. Saas nähdä, minkä tehot riittävät pisimmälle!

Ei kommentteja
25.01.2011

Primavera

Olen jälleen tutustunut itselleni uuteen luonnonkosmetiikkamerkkiin. Kyseessä on Saksassa 80-luvun alussa perustettu Primavera, joka kutsuu itseään yhdeksi luonnonkosmetiikan pioneereista. Yritys on ensimmäisten joukossa aloittanut  yhteisökaupan itsenäisten viljelijöiden kanssa ympäri maailmaa. Primavera käyttää niin paljon luomutuotettuja ainesosia kuin mahdollista, ja tuotteet on NaTrue-sertifioitu. Tällä hetkellä tuotteista 46% on saanut korkeimman mahdollisen, eli kolmen tähden NatTrue-sertifikaatin. Yritys ei myöskään testaa tuotteitaan eläimillä, eikä käytä eläimillä testattuja ainesosia tai tee kauppaa sellaisten alihankkijoiden kanssa, jotka käyttävät eläinkokeita. (Päätin nyt tuoda näitä eläinkokeettomuus-juttuja esille kun tästä oli hiljattain puhetta kommenttiboksissa.)

Primavera

Sain kokeiluun näytekoot Neroli Cassis -kasvojenhoitosarjasta ja Ginger Lime -vartalonhoitosarjasta.

Primavera_NeroliCassis

Neroli Cassis -sarja on tarkoitettu normaalille ja kuivalle iholle. Vaikuttavina aineina toimivat eteerinen neroliöljy, joka ravitsee kuivaa ja hilseilevää ihoa, ja mustaherukansiemenöljy, jonka rasvahapot sitovat ihoon kosteutta. Incin kärjestä löytyy jojobaöljyä, karvasmanteliöljyä, karpalon mehua ja pajunkuoriuutetta.

Kokeilusettiin kuului ohuehko Protective Lotion, täyteläinen Replenishing Cream, puhdistusemulsio sekä kasvovesi. Yleisesti totean tuotteista, että sarjan tuoksu on jotenkin vanhanaikainen, eikä niin omaa nenääni miellyttävä. Näistä tuotteista ihastuin Protective Lotioniin, ja sitä voisin ostaa itselleni. Voide imeytyy nopeasti, sopii hyvin meikin alle ja tuntuu muutenkin todella miellyttävältä. Kosteustehot riittävät näin talvellakin mainiosti minun normaalille pintakuivalle iholleni.

Paksumpi Replenishing Cream sopi omassa käytössäni yövoiteeksi. Puhdistusemulsio jätti kasvoille kevyesti rasvaisen jälkitunteen, eli sopii selvästi kuivalle iholle. Kasvovesi tuntuu hyvältä peruskamalta, ei jätä iholle mitään jäännettä ja hoitaa hommansa. :)

Primavera_GingerLime

Ginger Lime eli inkivääri-lime -sarjan tuoksu on sekin jotenkin ei-moderni, tosin kuitenkin ihan miellyttävä. Käsivoiteessa se toimii parhaiten ja on mukavan pirteä. Tuoksu on voimakas, ja töissäkin esimies aina huomauttaa että "nyt sulla on taas sitä inkiväärikäsivoidetta!" kun tulen kädet rasvattuna tauolta. Käsivoide onkin näistä suosikkini, ja se kulkee mukana käsilaukussa. Imeytyy nopeasti eikä jätä iholle tahmeaa tai kalvomaista tunnetta.

Suihkugeeli vaahtoaa runsaasti ja on mukavan tuntuinen. Fuidimaisesta vartalovoiteesta en taas niin tykännyt, sillä pidän itse enemmän täyteläisemmistä vartalovoiteista. Minusta tuntuu, että joudun annostelemaan näitä ohuempia enemmän, ja tämäkin 30 ml:n kokeilupullo riitti ehkä viiteen rasvauskertaan. Jos pidät Dr. Hauschkan vartalovoiteiden koostumuksesta, pidät tästäkin.

Primavera vaikuttaa kokonaisuutena mielenkiintoiselta ja luonnonmukaisuuden ja kestävän kehityksen arvoille omistautuneelta yritykseltä, joskin profiililtaan hieman vanhanaikaiselta. Tuotelinjat ovat yksinkertaiset, ja esimerkiksi kasvojen kosteusvoiteita on vain neljä. Merkin kotisivut ovat mielestäni erityisen laadukkaat ja antavat selkeästi ja kattavasti tietoa niin luomuviljelijäkumppaneista kuin tuotteissa käytetyistä ainesosista ja sertifioinneistakin.

Primaveraa myy Suomessa ainakin Ruusupuu-nettikauppa, ja muut jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Ei kommentteja
15.01.2011

Vuoden 2010 parhaat tuotteet

Tämäkin juttu oli tarkoitus saada tehdyksi jo joulukuun viimeisellä viikolla... mutta muut jutut ovat jyränneet tämän yli enkä ole saanut kuviakaan otettua. Ennenkuin tänään! :) Joten here goes: viime vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet Sannin mukaan. Nämä eivät siis kaikki ole mitään vuoden 2010 uutuuksia, vaan tuotteita, joihin itse olen tutustunut ensimmäistä kertaa viime vuoden aikana.

Vuodenparhaat1_

1. NeoBio Magnolia -kuorinta

Tämä oli rakkautta ensi hetkestä. Kirkkaasti vuoden paras tuote itselleni, aivan mielettömän tuntuisen ihon tekevä kasvokuorinta. Kerroin kuorinnasta tässä postauksessa. Ja olen edelleen aivan yhtä ihastunut tuotteeseen. Voide kuorii tehokkaasti, mutta onnistuu jotenkin välttämään kuorinta-aineille tyypillisen narskuvannihkeän jälkitunteen iholla. Iho jää sen sijaan suloisen pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi, tämän jälkeen itselleni riittää kasvoille pelkkä seerumi.

Vuodenparhaat2

2. Mádara Deep Purifying Foam

Paras kokeilemani luonnonkosmetiikan putsari, ja ylipäänsä yksi miellyttävimmistä putsareista mitä koskaan olen käyttänyt. Esittelin Mádaran vaahtoputsarin ensimmäisen kerran tässä postauksessa. Vaahto on paksua ja pehmeää, puhdistaa tehokkaasti mutta ei vedä ihoa kuivaksi. Iholle ei jää mitään puhdistusaineen jälkituntua. Mitäpä sitä muuta putsariltaan kaipaisi?

Vuodenparhaat3

3. Oliv' Super Antioxidant Treatment

Vuoden paras kosteusvoide. Tämän tuotteen hehkutukset taitavat olla monen muistissa. :) Omistin antioksidanttivoiteelle lokakuussa oman postauksen. Ylellisen tuntuinen, nopeasti imeytyvä ja kuulaan, kevyesti valoaheijastavan pinnan jättävä voide antioksidanttitehoilla. Käytin vähän aikaa toista voidetta, ja kun palasin tähän, en voinut kuin ihastella heleää ihoani.

Vuodenparhaat4

4. Dermaglow Instant Lip Plumper

Dermaglow'n hoitava huulikiilto on historiallisesti saavuttamassa asemaa ensimmäisenä huulikiiltona, jonka saan käytettyä loppuun. Ja näitähän on minulla jemmassa vielä kaksi! Ostin näitä viime vuoden tammialesta, ja nyt tämän vuoden alesta oli taas rohmuttava yksi. Dermaglow'n tuotteet ovat kalliita, ja tämänkin huulikiillon normihinta on rapiat 50,50€! Ei tulisi mieleenkään ostaa täydellä hinnalla, vaikka todella loistavasta tuotteesta onkin kyse. Instant Lip Plumper tuo huulille hyvin kevyesti sävyä ja reilusti kiiltoa, ja pullistaa huulen uurteita niin, että huulten pinta näyttää tasaisemmalta. Käytän tätä myös huulirasvan asemasta, se on selvästi kosteuttavampi ja hoitavampi kuin tavalliset huulikiillot. Lisätietoa saa tästä postauksesta.

Vuodenparhaat5

5. Estelle & Thild -vartalovoide

Ylellisen täyteläinen ja pehmeä, melkein kermamaisen tuntuinen vartalovoide. Olen käyttänyt näitä kaksi pulloa, Neroli & Bergamot -tuoksuisen ja hajusteettoman Baby & Child -version. Kumpikin tuntuu iholla yhtä hyvältä. Etenkin pakaroiden iho jää Estelle & Thildin voiteella kiistatta pehmeämmäksi kuin muilla voiteilla! ^_^ Tällaisen havainnon olen tehnyt.

Vuodenparhaat6

6. OPI Nail Envy

Aloin käyttää tätä viime tammikuussa, ja ostin juuri uuden pullon. Yksi pullo riitti siis melkein vuoden. Tämä hoitolakka auttoi kynsiäni pääsemään kuntoon geelikynsien jättämän tuhon jälkeen, ja värilakka pysyy paikoillaan paljon paremmin kun tätä käyttää aluslakkana. Nail Envy jättää paksumman ja tasaisemman pinnan kuin useimmat muut (ainakin minun kokeilemani) aluslakat.

Vuodenparhaat7

7. Sante Bio-Oliivi-käsivoide

Parhaita kokeilemiani käsivoiteita. (Tästä en voinut enää ottaa itse kuvaa kun voide on loppunut jo ajat sitten.) Raikkaan tuoksuinen ja erittäin miellyttävän tuntuinen, imeytyy nopeasti eikä jätä vahamaista tai nahkeaa tunnetta iholle. Eikä ole hinnallakaan pilattu. Kerrassaan loistotuote, jota tulen aivan varmasti ostamaan uudestaan.

Vuodenparhaat8

8. Depend Myrtti-kynsiöljy

Tämä on yksinkertaisesti paras kynsiöljy siksi, että se maksaa vain 3 euroa. Kaikissa kynsiöljycocktaileissa on enemmän tai vähemmän samoja öljyjä, joten on turha maksaa maltaita jostain hienosta brändiöljystä. Dependin myrttiöljy tuoksuu ihanalle ja tekee kynsistä joustavammat (ja näin ollen kestävämmät) ja pitää kynsinauhat kunnossa.

Vuodenparhaat9

9. Lord & Berry Liquid Eyeliner

Tämä tussihan esiteltiin juuri pari päivää sitten, joten se lienee lukijoilla tuoreessa muistissa. Lord & Berry pääsi nipin napin vuoden 2010 listalle, sillä sain sen käyttöön joulukuun puolessa välissä. Ei vienyt kauaa todeta, että kyseessä on erinomainen eyeliner.

Vuodenparhaat10

10. Diorshow Maximizer

Tämä tuote pääsi listalle aika yllättäenkin, sillä en ole yleensä perustanut näistä ripsien pohjustajista. Esittelin Maximizerin tehoja tässä postauksessa, jossa väitin, etten ole tuotteesta niin innostunut vaikka se hyvää jälkeä tekeekin. Postauksen jälkeen huomasin kuitenkin käyttäväni Maximizeria melkein päivittäin, ja tykkääväni siitä aika lailla. Ripset eivät koskaan jää paakkuun hyvin erottelevan harjan ansiosta, ja tämä tosiaan melkeinpä tuplaa maskaran tehon.

Tästä pääsette vuoden 2009 Top 10 -listalleni.

Mitkä olivat teidän suosikkituotteitanne viime vuonna?

63 kommenttia
22.12.2010

Analyysissä Lidlin yövoide

Lidl. Tuo halpaakin halvemman päivittäistavaran kauppa. Voisiko sieltä löytyä jotain kosmeettisesti kiinnostavaa?

Olin tässä noin kuukausi takaperin Lidlissä ruuhka-aikaan, ja jonot ulottuivat aina kosmetiikkahyllylle saakka. Aiemmin en ole edes kiinnittänyt huomiota Lidlin kosmetiikkaan, mutta nyt aloin jonoaikaa tappaakseni hypistelemään näitä parin euron purnukoita. "Yövoide 3,49€", luin. Taitaa alittaa Pirkankin hinnan. :)

Lidl_voide2

Käänsin uteliaana rasvapurkin kyljestä esiin ainesosaluettelon, ja odotin listaa joka alkaisi suunnilleen, "aqua, paraffinum liquidum, petrolatum, propylene glycol, dimethicone...." (=yleisimpiä ja halvimpia kosteusvoiteiden pehmentäjiä ja kosteuttajia). Yllätyksekseni tämä kolmen ja puolen euron voide tarjosi jotain parempaakin. Incihän oli itse asiassa oikein hyvä!

Minun oli sitten ostettava voide mukaan jotta voisin tutustua siihen kotona syvällisemmin. :) Kyseessä on Isereen Anti-Wrinkle Night Cream Q10.

Tässä voiteen 15 ensimmäistä ainesosaa. Suluissa oleva luku kertoo kuinka tehokas pehmentäjä/kosteuttaja kyseinen ainesosa on, ja 1 = tehokkain.

1 AQUA = liuotin

2 GLYCERIN (1) = humektantti

3 ALCOHOL = liuotin

4 DICAPRYLYL ETHER  = liuotin

5 THEOBOROMA CACAO SEED BUTTER (1) = pehmentävä aine (kaakaovoi)

6 CETEARYL ALCOHOL (4) = humektantti, emulgaattori

7 ISOPROPYL PALMITATE (4) = antistaattinen aine, pehmentävä aine, sideaine

8 RICINUS COMMUNIS SEED OIL (1) = pehmentävä aine (risiiniöljy)

9 MYRISTYL MYRISTATE (4) = pehmentävä aine

10 TOCOPHERYL ACETATE = antioksidantti (e-vitamiini)

11 BUTYROSPERMUM PARKII BUTTER (1) = pehmentävä aine (shea-voi)

12 PHENOXYETHANOL = säilöntäaine

13 DIMETHICONE (2) = pehmentävä aine (silikoni)

14 PANTHENOL = antistaattinen aine

15 MACADAMIA TERNIFOLIA SEED OIL (1) = pehmentävä aine (makadamiansiemenöljy)

Täällähän on oikeasti hyviä, luonnon öljyihin perustuvia pehmentäjiä eikä juuri mitään "pahiksia". Pahiksilla tarkoitan karkeasti sanottuna maaöljyjohdannaisia, jotka ovat kosmetiikan teollisuudessa se helpoin ja halvin tie ihon pehmentämiseen. Eivät siis ole välttämättä mitään pahoja, mutta eivät hoitaviakaan. Tässä kolmen euron voiteessa on niiden sijaan käytetty kaakaovoita, risiiniöljyä, sheavoita ja macadamiansiemenöljyä.

Naputtelen loput ainesosaluettelosta postauksen loppuun kiinnostuneille. Sieltä löytyy anti-age-voiteille tyypillisiä antioksidantteja, kuten retinyylipalmitaattia (a-vitamiinin muoto, tehokas antioksidantti), c-vitamiinia, ubikinonia ja tanniinihappoa. Näiden pitoisuudet lienevät tosin aika vähäiset, mutta verratessa inciä muihin, kalliimpiin antioksidanttivoiteisiin, voidaan todeta että samat ainesosat sijaitsevat myös niissä incilistan puolen välin jälkeen.

Lidl_voide

Miltä voide sitten tuntui käytössä? Täytyy sanoa, että oikein hyvältä! Ainoastaan haju kertoi kyseessä olevan halpa voide. Voide ei tuoksu mitenkään pahalle, mutta kuitenkin sanalla sanoen halvalle ja jotenkin teolliselle. Mutta koostumus on erittäin miellyttävä. Voide on paksua, mutta sulaa ihoon hetkessä ja imeytyy niin nopeasti, että tätähän voisi varmaan käyttää päivällä meikin allakin. Iho jää sileän ja pehmeän tuntuiseksi. Voisin kyllä käyttää tämän purkin loppuun! (Mutta en käytä, vaan se menee äidille.... ;) On niin paljon muita voiteita käyttöjonossa.) Jos etsitte halpaa ja hyvää yövoidetta, niin tässäpä olisi yksi. Katsoin päivävoiteenkin inciä, eikä sekään huonolta näyttänyt. Mutta tässä oli vielä paremmat ainesosat.

***

Vinkkaankin teille muuten tässä samalla jälleen yhdestä uudesta verkkoincisanakirjasta, jonka löysin. Kyseessä on Totuus Kosmetiikasta -kirjan kirjoittajan Rita Stiensin ylläpitämä sivusto, josta löytyy incitietopankin lisäksi myös paljon kosmetiikka-arvosteluja ja vertailuja. Mikä tekee Stiensin sanakirjasta hyvän apuvälineen incien tulkinnassa on se, että ohjelma tekee puolestasi muistiinpanot incistä, ja voit lopuksi tulostaa valmiin ainesosalistan selityksineen ja hymynaama-ikoneineen. :) Kätevää! Stiensin incihakuun pääset tästä.

Poikkeuksena tavanomaisiin incisanakirjoihin, täällä inci-nimi haetaan naputtelemalla ruutuun vain inci-nimen 3 ensimmäistä kirjainta, ja sitten nimi selataan itse listalta. Kun löydät hakemasi nimen, klikkaa rivin päässä kohtaa 'notieren'. Tällöin ohjelma pistää nimen sinulle "notepadille" muistiin. Notepad-sivulta pääset takaisin jatkamaan inci-hakua klikkaamalla 'further inci search'. Kun olet hakenut kaikki tarvitsemasi nimet, klikkaat notepadilla lopuksi 'print'.

Lidl_incianalyysi

Ajoin Isereen Q10-voiteen Stiensin "Cosmetic-Checkin" läpi, ja tuloksena oli vain yksi murjottava naama (phenoxyethanol). Stiensin standardien mukaan Iseree-voide olisi vallan erinomainen. Tietysti kannattaa pitää mielessä, että Stiensin arviot pohjautuvat hänen luonnonkosmetiikkamyönteisyyteensä, ja niinpä jotkut hänen huonompina pitämänsä ainesosat saavat toisissa inci-sanakirjoissa paremman arvion. Esimerkiksi Paula Begoun antaa fenoksietanolille hymynaaman, koska se hänen mukaansa on "common cosmetic preservative that is considered one of the less irritating ones to use in formulations". Samoin akneihoisille luotua Sage Advicen listaa tutkiessa voidaan havaita, että siellä lähes kaikki öljypitoiset aineet luokitellaan järjestään huonoiksi, vaikka ne muualla saavat hymynaamoja. Täytyy siis pitää mielessä sanakirjan luojan lähtökohdat. :)

Tässä vielä Iseree-voiteen incin loppuosa.

16 SODIUM STEAROYL GLUTAMATE

17 CERA ALBA

18 PARFUM

19 ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER

20 RETINYL PALMITATE

21 XANTHAN GUM

22 METHYLPARABEN

23 ALLANTOIN

24 MAGNESIUM ASCORBYL PHOSPHATE

25 SODIUM LACTATE

26 ETHYLPARABEN

27 CAFFEINE

28 BUTYLPARABEN

29 PANICUM MILIACEUM EXTRACT

30 BIOSACCHARIDE GUM-1

31 SODIUM HYDROXIDE

32 PROPYLPARABEN

33 CHLORELLA VULGARIS/LUPINUS ALBUS PROTEIN FERMENT

34 UBIQUINONE

35 SODIUM CHLORIDE

36 TANNIC ACID

37 COLEUS FORSKOHLII ROOT EXTRACT

38 POTASSIUM SORBATE

39 ISOBUTYLPARABEN

Oletteko te löytäneet Lidlistä joitain hyviä kosmetiikkatuotteita?

Ei kommentteja
09.12.2010

Clinique uudistaa ärtsyt klassikkonsa

Bongasin ruotsalaisesta alan lehdestä mielenkiintoisen uutisen; Cliniquen Clarifying Lotion (kuoriva kasvovesi) saa uuden koostumuksen. Clarifying Lotion on yksi Cliniquen ihonhoitorituaalin kulmakivistä, ja on ollut markkinoilla jo vuodesta 1968.

CliniqueCL

Clarifying Lotionit ovat tehokkaita ja suosittuja, mutta monen mielestä aivan liian kuivattavia ja ihoa ärsyttäviä korkean alkoholipitoisuutensa vuoksi. Ainoastaan erittäin kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu Mild Clarifying Lotion on alkoholiton. 2-ihotyypin Clarifying Lotion on markkinoiden voimakkaimpia kasvovesiä, siinä on alkoholia jopa enemmän kuin vettä! (Tunnustus: me käytämme CL 2:sta välillä töissä puhdistusaineena, sillä irtoavat itsepintaisimmatkin meikkitahrat peileistä ja hyllyjen reunoista.....)

Uuteen koostumukseen on lisätty kosteuttavia ainesosia kuten hyaluronihappoa, glyserolia ja trehaloosia, jotka Cliniquen mukaan miedontavat tuotteen tuntua iholla ja tekevät siitä hellävaraisemman. Salisyylihapon taso on räätälöity erikseen jokaiseen uudistettuu Clarifying Lotioniin jotta keratolyysi (=ihon kemiallinen kuorinta) olisi jokaiselle ihotyypille mahdollisimman optimaalinen. Ihme kyllä alkoholipitoisuuden vähentämisestä ei puhuttu mitään, saas nähdä onko uusi kakkonen yhä yhtä tujua kamaa! :)

Uudistettujen kasvovesien pitäisi rantautua kauppojen hyllyille tammikuussa. Vielä ei ole ilmoitettu, koskeeko tämä aikataulu myös Suomea. Odottelen suurella mielenkiinnolla, että pääsen tutustumaan uuden koostumuksen inceihin.

Vanha Mild Clarifying Lotion on muuten Paula Begounin mielestä Cliniquen parhaita tuotteita. Muut vanhat CL-koostumukset hän tuomitsee pahimmanlaatuisiksi ihoärsyttäjiksi.

Lukijoiden joukossa ketään Clarifying Lotion -faneja?

Ei kommentteja
08.12.2010

Parhaat lahjavinkit vihreään kosmetiikkaan

Tässä joulun parhaat vinkit luonnonkosmetiikan lahjoihin! Poimin muutamia kivoja lahjaideoita eri nettikaupoista, ja muutaman tavallisistakin kaupoista. Parhaat lahjat tuntuvat edelleenkin löytyvän netistä, enkä itse jaksaisi juosta läpi monia eri kauppoja. On kätevämpää klikata lahjat kotiin keittiön pöydällä höyryävän glögimukin äärellä, kun postikulutkin ovat vielä muutamassa paikassa 0€! :)

Luonnonkosmetiikasta tykkäämättömät lukijani saattavat nyt olla harmissaan, sillä en taida tänä vuonna ehtiä lainkaan tekemään lahjapostausta normikosmetiikasta. :/ Nyt täytyy vain rehellisesti sanoa, että "vihreät" lahjat kiinnostivat enemmän. Voitte lohduksi käydä lukaisemassa viime vuoden lahjavinkit.

Biodelly-nettikaupassa on postikulut 0€ joulukuun loppuun saakka. Biodellystä poimin seuraavat tärpit:

Lahjaideat_Ecotools

Ecotools-sivellinsetti. Kuvan setissä 6 sivellintä ja hinta 23,90€. Settejä löytyy myös muunlaisina. Siveltimet on valmistettu bambusta, kierrätysalumiinista ja taklonista ja sopivat myös vegaaneille. Mukana tulee kätevä säilytyspussukka.

Lahjaideat_Melvita_joulupakkaus

Melvita Body Softness Trio. Pakkauksessa vartalonkuorinta (30ml), kuivaöljy (50ml) ja käsivoide (30ml). Hinta 15,90€. Kuvassa on toinen setti, jota näin myytävänä Sokoksella. Sen hinta on 20€, ja erona Biodellyn settiin on vain kuivaöljyn vaihtuminen vartaloemulsioon.

Lahjaideat_Lavera_joulupakkaus

Lavera Orange Feeling -joulupakkaus. Sisältää täysikokoisen suihkugeelin (150ml) ja käsivoiteen (75ml) ja hintaa vain 9,90€. Tämä on halpa! :)

Lahjaideat_Sokerikuorinnat

Viimeisenä poimin Biodellyn valikoimasta Urtekramin söpön "hunajapurkkiin" pakatun sokerikuorinnan. Sokerikuorinta on mukavan ylellinen ja hemmotteleva lahja, sillä sen sisältämät öljyt myös ravitsevat ihoa, eikä iholle tarvitse kuorinnan jälkeen erikseen levittää kosteusvoidetta. Urtekramin Brown Sugar Body Scrubilla on hintaa 19,80€, ja laitoin sille haastajaksi Essential Caren makean herkullisen Coconut Candy Scrubin (tarjouksessa Skinorganics-nettikaupassa nyt 37,50€, norm. 41,60€).

Ruusupuu.fi-kaupasta saa Primaveran suloisia lahja- & matkapakkauksia.

Joululahjaideat_Primavera2

Inkiväärin ja limen tuoksuinen Primavera Energizing Gift Set sisältää vartaloemulsion (30ml), suihkugeelin (50ml) ja käsivoiteen (50ml). Näköjään pakkaus on juuri tätä postausta naputellessani lopussa Ruusupuun verkkokaupasta, joten en voi tarkistaa hintaa. Kävipä nolosti. :/ Mutta edullinen se on. Jospa sitä vielä ilmestyisi kauppaan ennen joulua.

Joululahjaideat_Primavera3

Minulla on käsivoide ja vartaloemulsio juuri käytössä. Vartaloemulsio on ohutta ja koostumukseltaan sukua Hauschkan vartalovoiteille. Käsivoide on raikkaan tuoksuinen ja imeytyy nopeasti.

Joululahjaideat_Primavera

Primavera Neroli Cassis Starter Kit sisältää puhdistusmaidon (15ml), kasvoveden (15ml) ja ohuen ja suojaavan kosteusvoiteen sekä täyteläisemmän hoitovoiteen (kumpikin 5ml). Hinta 19,80€.

Joululahjaideat_Primavera4

Näistä olen toistaiseksi kokeillut ohutta Protective Lotionia, jonka koostumukseen ihastuin. Todella miellyttävä iholla, imeytyy nopeasti ja jättää ihon sileäksi. Sopii siis erinomaisesti meikin alle.

Joululahjaideat_Weleda

Weledan Tyrni-pakkausta myydään lähes kaikissa Weledaa myyvissä paikoissa. Sokoksella se maksaa 19,90€. Pakkaus sisältää herkullisen tuoksuisen tyrni-suihkugeelin ja tyrni-käsivoiteen.

Joululahjaideat_Estelle

Myös Estelle & Thildillä on tänä vuonna pikkuinen joulupaketti. Paketissa on Neroli-sarjan puhdistusgeeli ja kosteusvoide kasvoille. Pakkauksella on hintaa 33,50€, ja siinä säästää 11€ tuotteiden normaalihintaan verrattuna. Pakkausta myydään vain Kickseissä.

Seuraavat poiminnat tein Ecodeal-nettikaupasta, jossa sielläkin tarjotaan postikulut veloituksetta koko joulukuun. Ja täällähän Karkkipäivän lukijat säästävät vielä -10% kaikista tuotteista koodilla 'karkkipaiva'!

Lahjaideat_SAVE_vartalopaketti

S.A.V.E. -vartalotuotepakettiin kuuluu vartaloemulsio (200ml), käsivoide (75ml) sekä suihkugeeli (400ml). Paketin hinta on 25€.

Lahjaideat_Oliv_kasvopaketti

Oliv-kasvotuotepaketti sisältää  antioksidanttivoiteen, puhdistusemulsion ja suihkutettavan kasvoveden. Paketilla on hintaa 59€, tai koodilla 53,10€. Tuotteiden arvo on 67,60€.

AnneLind_guarana

Anne Lind-duo. Sisältää suihkugeelin ja vartaloemulsion, kummatkin 150ml.  Näitä löytyy kahdeksassa eri tuoksussa, ja hinta on 14,90€. Itse tilasin näitä kolme, ja vielä karpalosuihkukuorinnan. :)

Lahjaideat_Essential_boxit

Koska valmiit lahjapakkaukset ovat kivoja (ja usein edullisimpia tapoja tutustua johonkin sarjaan), poimin vielä Skinorganics.fi'stä Essential Caren boksit. Ruususetti on tarkoitettu kuivalle, normaalille tai ikääntyvälle iholle, ja se sisältää puhdistusvoiteen (30ml), kasvoveden (30ml), päivävoiteen (15g), yövoiteen (15g) ja puhdistusliinoja. Sitrusboksi on tarkoitettu normaalille, rasvoittuvalle tai sekaiholle, ja se sisältää puhdistusvoiteen (30ml), kasvoveden (30ml), kosteusvoiteen (15ml), tehohoitovoiteen (30ml) ja puhdistusliinoja. Setit maksavat 30,70€.

Kaikki postauksen tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Ecotools-sivellinsettiä lukuunottamatta.

54 kommenttia
1 2 3 67 68 69 70 71 72 73 74

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (99)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat