Tämä on nyt se kirjoitus, josta moni ei tule tykkäämään. Haluan silti kirjoittaa aiheesta. Tarkoitukseni ole saarnata kenellekään tai moralisoida, vaan tuoda ajattelun aihetta.
Sokeri. Elintarvikkeisiin lisätty sokeri ja sen valtavaksi paisunut rooli ravinnossamme.
Otsikko on kenties tarpeettoman vahva, mutta se kuvastaa ärtymystäni elintarviketeollisuutta kohtaan. En halua heristellä sormeani (tai mieluumminkin puida nyrkkiä) sokerin syöjille, vaan nimenomaan elintarviketeollisuudelle.
Lisättyä sokeria ja piilosokeria on kaikkialla, meidät altistetaan sille systemaattisesti ruoanvalmistajien taholta. Sokeria on muroissa, ketsupeissa, kastikkeissa, jogurteissa, valmisaterioissa, riisipiirakoissa, terveellisinä mainostetuissa juomissa, jopa lihavalmisteissa - kaikissa elintarvikeryhmissä. Pakatuista elintarvikkeista 74% sisältää lisättyä sokeria. Lisätyn sokerin välttäminen tai edes vähentäminen käy jo työstä. Jos joskus kauppareissulla jaksaa lukea ostoskorinsa tuotteiden pakkausselosteet, on täysin sokeroimaton tuote harvassa.
Tämä aihe on ollut minulla blogiluonnoksissa jo varmaan puolisen vuotta, ja olen arponut rohkenenko avautua tästä, sokeri kun on ihmisille niin rakas ja itsestäänselvä osa elämää. Se tuo meille iloa, mielihyvää ja lohtua. Se kuuluu kaikkiin juhlapäiviin joulusta synttäreihin ja häistä ystävänpäivään. Palkitsemme itseämme sokerilla.
Sokerin haitallisuudesta kirjoittaminen voidaan kokea syyllistämisenä ja sokerin kyseenalaistajat nähdään tiukkapipoisina ilonpilaajina. Tarkoitukseni ei ole sanoa, etteikö sokeria saisi syödä ollenkaan, sillä terveyshaitat syntyvät vasta kun kohtuukäyttö ylitetään. Ja tässä on jutun pointti: elämme maailmassa, jossa sokerin kohtuukäytöstä on tehty meille hyvin vaikeaa.
Mieheni oli tallentanut minulle Kreikan matkan aikana YLEltä tulleen dokumenttiprojektin Sokeroitu totuus. Katsoin sen viime viikolla, ja se mitä dokumentissa puhuttiin oli kuin minun päästäni, niitä juttuja ja ihmetyksiä joita olen pitkään pyöritellyt mielessäni. Päätin vihdoin kirjoittaa aiheesta.
Sokeri on suhteellisen nuori ruoka-aine ihmisen historiassa. Makeutusta kuten hunajaa ja hedelmiä on käytetty jo tuhansia vuosia, mutta puhdistetun ruokosokerin historia alkaa vasta noin vuodesta 700 eaa. Eurooppaan sokerin käyttö levisi 1700-luvulla. Sokeri oli pitkään vain varakkaiden käyttämä luksuselintarvike, kunnes prosessoidun sokerin massatuotanto muutti kaiken. Vasta viimeiset 50 vuotta ovat merkinneet sokerin muuttumista ongelmaksi.
Sokeroitu totuus -dokumentissa puhuneen lääkärin mukaan sokerin kulutuksen kasvu on äkillisin ja rajuin ruokavalion muutos ihmiskunnan historiassa. Sokerin päivittäinen kulutus on kasvanut 46 prosentilla viimeisen 30 vuoden aikana.
Sokerin kohtuukäyttönä pidetään noin 6-9 tl eli 24-36 grammaa päivässä.
Suomalainen ravitsemussuositus on maksimissaan 40-60 grammaa sokeria vuorokaudessa. Suomalaiset syövät keskimäärin 91,5 g eli noin 22 tl lisättyä sokeria päivässä, tehden suomalaisista maailman 9. eniten sokeria kuluttavan kansan (lähde: Euromonitor). Amerikassa luvut ovat vielä korkeammat.
Kyse ei ole Sokeroitu totuus -dokumentin mukaan siitä, että ihmiset olisivat jotenkin kollektiivisesti menettäneet tahdonvoimansa sokerin suhteen, vaan siitä, että elämme ympäristössä joka altistaa meidät jatkuvasti sokerin kulutukselle. Minusta tämä oli erittäin hyvin muotoiltu.
Mitä mahdollisuuksia tavallisella ihmisellä on kontrolloida sokerin kulutustaan, kun piilosokeria ja lisättyä sokeria on kaikkialla? On kohtuutonta olettaa, että kaikki alkaisivat kaupassa syynäämään jokaista purkkia etsien terveellistä vaihtoehtoa. Ja vaikka niin tekisimme, olisi sokeroimattomien vaihtoehtojen löytäminen niin aikaavievää ettei monikaan jaksa tai ehdi käyttää arjessa sellaiseen aikaa. Vaikka et söisi yhtään makeisia, tulet todennäköisesti silti kuluttaneeksi sokeria yli kohtuuden jopa päivittäin.
Meitä siis pakkosyötetään sokerilla.
Ja meidät totutetaan siihen jo lapsesta saakka. Murot, myslit, jogurtit, vanukkaat, välipalakeksit, mikroruoat... Kaikissa on runsaasti sokeria. Kun makumme totutetaan makeisiin ruokiin jo lapsesta, meistä kasvaa sokeroituja ruokia suosivia aikuisia. Emmekä välttämättä tee sitä tietoisesti. Jokainen tietää karkkipussin tai suklaapatukan olevan sokeria, ja ymmärtää makeisten syömisen olevan herkuttelua, joka ei kuulu joka aterialle. Kuitenkaan moni ei kyseenalaista mieltymystään sokeroituun mysliin, jogurttiin, mehuun tai limsaan, ja nauttii runsassokerisia elintarvikkeita joka aterialla. Kuinka moni meistä miettii hetkeäkään kaataessaan itselleen mehulasillisen (mehuhan on terveellistä!), mutta harva meistä söisi yhtä usein suklaapatukan. Kuitenkin kummassakin on yhtä paljon sokeria.
Sokerin vahingollisuudesta alettiin puhua 60-luvulla, ja keskustelu sokerin terveyshaitoista on aaltoillut sen jälkeen vuosikymmenestä toiseen, välillä voimistuen, välillä vaimentuen. 70-luvulla keskustelu sokerin haitallisuudesta kävi Amerikassa niin kuumana (ennenkaikkea englantilaisen ravitsemustieteilijä John Yudkinin tutkimusten valossa), että sokeriteollisuus koki tarpeelliseksi laittaa pystyyn mittavan PR-kampanjan sokerin terveellisyydestä vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen. Coloradolaisen sokeriyhtiön arkistoista löytyneistä luottamukselliseksi merkityistä asiapapereista on myöhemmin paljastunut häkellyttävää tietoa sokerijärjestöjen harjoittamasta harkitusta manipulaatiosta ja faktojen vääristelystä jotta sokeri saatiin esitettyä terveellisenä ruoka-aineena. YLEn uutinen aiheeseen liittyvästä kalifornialaistutkimuksesta täällä.
Tällä hetkellä sokeri ja sen vähentäminen ovat taas tapetilla, ja elintarviketeollisuus on reagoinut. Markkinoille tuodaan nyt tuotteita joita mainostetaan vähennetyllä sokerilla. Tämä näkyy etenkin meijerituotteissa kuten jogurteissa ja rahkoissa.
Valion uutuudessa, Valiojogurtti Rahkaisessa, on vain 2 prosenttiyksikköä vähemmän sokeria kuin Valion tavallisessa maustetussa jogurtissa.
Vähennetyllä sokerilla markkinoitavat tuotteet on makeutettu useimmiten mainoksen mukaan vain hedelmän tai marjan omalla sokerilla. Mutta ilmaisu "vain hedelmän oma sokeri" sisältää useimmissa tapauksissa kuitenkin extrasokeria. Miten? Jogurteissa käytetty varsinainen hedelmä- ja marjapitoisuus (keskimäärin noin 6-8%) on niin pieni, ettei varsinaisen hedelmän tuoma makeus riitä tekemään tuotteesta hyvän makuista normiruoan makeuteen tottuneelle makuaistille.
Vaikka tuote on vähemmän makea kuin sokeroitu tai keinomakeutettu versio, siihen on lisätty lisämakeutusta mehun muodossa. Mehu on konsentroitua hedelmäsokeria, ja sokeri on sokeria, tuli se sakkaroosin tai fruktoosin muodossa. Siksi vähennetyllä sokerilla itseään mainostavien tuotteiden terveydellinen etu normaalisokeroituihin verrattuna on loppupeleissä lähes merkityksetön, mutta tavallinen kuluttaja ei pakkausselosteita juuri tutki.
Arlan normaalisokeroidussa jogurtissa on peräti 26 g sokeria per annos. Kaloriero Arlan "vain hedelmän omaa sokeria" sisältävässä, terveellisemmäksi markkinoidussa Luonto+ -jogurtissa on vain 10 kcal / 100 g .
.
Jos ruoanvalmistajille esittää kysymyksen, miksi emme voisi saada vaikkapa mustikkajogurttia pelkällä mustikalla, vastaa ruoantuottaja, että se ei menisi kaupaksi, koska kuluttajat haluavat makeampaa. Mutta miksi me haluamme makeampaa? Koska meidät on totutettu siihen näillä samoilla ruoilla syntymästä saakka. Sykli jatkuu ja jatkuu.
Jos söisimme lapsesta saakka ruokaa, jossa ei olisi mitään makuun vaikuttavia lisäaineita, emme kaipaisi lisää sokeria, suolaa, glutamaatteja sun muita. Mutta elintarviketeollisuus on bisnestä, ja sokeriteollisuus yksi suurimpia. On hyvä tiedostaa, että joku muu päättää puolestamme, millaista ruokamme on. Omilla valinnoilla voi tietenkin vaikuttaa, mutta kuten alussa totesin, puhdasta ruokaa on tarjolla vain murto-osa prosessoidun ja lisäaineilla kuorrutetun rinnalla. Sokeroidusta vaihtoehdosta on tehty meille kaikkein helpoin, ja kaiken lisäksi se vielä naamioidaan monien elintarvikkeiden kohdalla terveelliseksi.
Valio markkinoi 10 kaloria normijogurttiaan kevyempää uutuusjogurttiaan tuotteena, jonka kuluttaja voi nauttia "hyvällä omallatunnolla".
Valmistaja siis vihjaa, että runsassokerisista valmisteista koituu huonoa omaatuntoa - ja silti he itse tuottavat näitä valmisteita!
Sokeroitu totuus -dokumentin lopussa todetaan, että elintarviketeollisuuden on oltava osa ongelman ratkaisua. Samalla on kuitenkin turha odottaa, että yritysten kanssa voisi neuvotella ratkaisusta, joka merkitsisi pienempiä voittoja. Suuryritysten ainoa tavoite on tehdä voittoa. Sokeri on halpa keino saada ruoka maistumaan hyvältä, ja sokerituotteista saa eniten voittoa. Tähän kaikki tiivistyy.
Dokumenttiprojekti Sokeroitu totuus on katseltavissa Yle Areenassa vielä kahden viikon ajan.
.
Mietittekö koskaan lisätyn sokerin ja muiden turhien lisäaineiden määrä ruoassa?
Onko sillä merkitystä, jos itse pysyy terveenä? Onko oikein, että teollisuus maustaa tavallista arkiruokaa aineilla, jotka tekevät siitä vähemmän terveyttä edistävää? Ja että näitä aineita on eri ruoissa niin paljon, että kohtuukäyttö ilman pakkausselosteiden perusteellista tutkimista on lähes mahdotonta?
Totta kai vastuu omista syömisistä on aina itsellä, mutta ympäristö voisi tehdä meille helpommaksi olla altistumatta piilosokerille.
Mitä tässä mainostetaan?
Sitä ette ikinä pysty kuvasta päättelemään, mutta kohta selviää :D
Rakastan markkinoinnin maailmaa, ja on supermielenkiintoista seurata, miten hauskoilla ja uudenlaisilla ideoilla mainoskampanjoita nykyään lähdetään toteuttamaan.
Olen harvoin mukana kampanjoissa, mutta nyt tarjoutui taas niin hauskasti ideoitu ja oikeasti mun itseni jo valmiiksi fanittaman tuotteen ympärille kehitetty kamppis, että tähän lähdin innolla mukaan.
Scholl Dinner Detour.
Kyseessä on Schollin ja Indiedaysin yhteistyökampanja, jossa päätähtenä Schollin uudet GelActiv-pohjalliset.
Kuulostaako tylsältä? Niistä voi laulaakin, selvisi eilen ;)
Kuulun entuudestaan Schollin PartyFeet -geelipehmusteiden käyttäjiin, ja olenpa joskus sujauttanut PartyFeet Ultra Slim -päkiätyynyn tavallisiin ballerinoihinkin kun minulla helposti kipeytyy päkiät kävellessä jos kenkä on vähänkään kovempi. Etenkin töissä niistä oli apua, kun joutui seisomaan koko päivän.
Nyt Scholl on tuonut valikoimaan kaikkiin kenkiin sopivat geeliteknologian pohjalliset. Ainakin mun työalan ihmiset kiittää! ^_^
Tässä nyt se "tylsä" mutta hyödyllinen tieto-osuus:
Pohjallisia on kahta tyyppiä; Everyday ja Work. Everyday-pohjalliset sopivat arkikäyttöön, kun haluat vaikka shoppailla pitempään tai vietät monta tuntia museossa - yleisiä jalkojen kipeyttäjätilanteita. Everydayt sopivat esimerkiksi nilkkureihin ja saappaisiin tai muihin arkikenkiin. Work-pohjalliset vaimentavat tärähdyksiä vielä tehokkaammin ja sopivat erityisesti silloin, kun vietät töissä useita tunteja seisaaltasi. Work-pohjalliset sopivat erityisesti työ- ja urheilukenkiin.
Pohjalliset voi leikata joka jalkineeseen sopivaksi ja ne voi puhdistaa ja käyttää uudelleen.
Ja sitten se hauskempi osuus :)
Scholl tarjosi neljälle bloggaajalle ja heidän ystävilleen Dinner Detour -illan, jonka aikana kierrettiin neljä eri ravintolaa uusilla pohjallisilla tassutellen. Meitä oli mukana Mami Go Go'n Minttu, Uuden Kuun Emilia, At Maria's -blogin Maria ja minä.
Vähän toisenlainen tapa markkinoida uusia pohjallisia kuin lähettää ne kuoressa tyypeille ja sitten me kirjoitettaisiin; ”Joo tällaiset, on hyvät jalassa”. Jep, hyväthän ne ovatkin, mutta jutun voi toteuttaa myös vähän eri tavalla. Kuten viemällä porukan Helsingin keskiviikkoiseen iltaan kiertämään ravintolarasteja ja sirottelemalla matkalle hulluja yllätyksiä. :)
Ilta alkoi A21-baarista, jossa koko kööri sai askarrella pohjallisista omiin kenkiinsä sopivat.
Testattavina olivat kevyemmät Everyday-pohjalliset jotka sopivat nimenomaan tällaiselle paljon kävelyä sisältävälle kierrokselle.
Pohjallisia saa leikata vapaasti kunhan ei leikkaa keltaista kohtaa.
Sinne ne sujahtivat kun tovin leikkelin. Meille oli suositeltu tasapohjaisten kenkien mukaanottoa illanviettoon, mutta itse halusin testata pohjalliset kengillä, joiden pohjan tiedän normaalioloissa aiheuttavan aina jalkojen väsymistä ja kipuilua kun kävelen niillä pitkään. Kaikki tasapohjaiset syyskenkäni ovat aika pehmeäpohjaiset jo omasta takaa.
Tässä arkikorkkarissa on tarpeeksi tasainen lesti että Everyway-geelipohjallinen sopi sinne, kapealestisiin ja jyrkästi nouseviin korkkareihin GelActiv-pohjalliset eivät sovi.
Kun popot oli tuunattu kohotimme alkumaljat ja illan varsinainen ohjelma sai alkaa.
Illan teemana oli hyvinvointi, ja kukin bloggaaja sai ”houstata” oman rastinsa valitsemalla jonkun hyvinvointiin liittyvän aiheen josta juteltaisiin. A21:ssa houstina toimi Minttu. Vaikka alkudrinkit olivat alkoholittomat, niin puhe soljui jo varsin jouhevasti. ;)
Seuraavaksi siirryimme The Cock –ravintolaan alkuruoan äärelle.
Rastille ohjasivat matkan varrella Scholl-pohjalliset :)
The Cock vessaselfie :)
Täällä keskustelun vetäjänä sain toimia minä, ja valitsin hyvinvoinnin aiheekseni ei-ehkä-niin-yllättävästi minulle rakkaan harrastuksen ruoan. Juttelimme siitä, mitä ravinto kullekin merkitsee ja millainen rooli ruoalla on arjessa – onko se harrastus, intohimo vai jotain jota heitetään kasaan että nälkä lähtee.
Jouluista jotenkin :)
Välillä pidettiin sometaukoja ja osallistuvat bloggaajat postasivat #scholldinnerdetour-kuvia. Siis kaikki muut paitsi minä antiikkipuhelimineni :)
Alkuruokabuffet oli sen verran runsas että osa lähti The Cock -rastilta eteenpäin hieman epäuskoisina siitä, mahtuisiko kupuun enää mitään pääruokaa ollenkaan, jälkkäristä puhumattakaan.
Emme päässeet pitkälle, kun meidät pysäytti joku outo tyyppi.
"Rööperin Roopeksi" esittäytynyt kaveri osoittautui osaksi Dinner Detour -ohjelmaa, ja seuraavaksi saimmekin sulatella alkuruokamättöä dramatisoidulla kävelyretkellä Rööperiin eli Helsingin Punavuoren kaupunginosaan.
Kierros oli oikeastikin mielenkiintoinen tällaiselle Helsinki-turistille. Enpä ole täällä koskaan kävellyt pimeän aikaan, ja hämärä sai kaupunginosan näyttäytymään niin eri valossa (heh), että tuntui kuin olisi ollut jossain ihan toisessa kaupungissa kuin Helsingissä.
Kyllä siinä ehti taas syntyä vähän tilaa seuraavalle ruokanumerolle :)
Pääruoka nautittiin Hello Darling -ravintolassa, joka on niin pikkuinen että aluksi epäilimme ettei koko porukka edes mahdu sisään. Sopu sijaa antaa, ja lopulta istuimme sievästi pienistä pöydistä yhdeksi pitkäksi yhdistetyssä pöydässä.
Pääruokaa odotellessa keskusteltiin Marian houstaamana mm. siitä, miten kukin säilyttää arjessa positiivisen elämänasenteen. Melankolia ja huonot päivät kuuluvat arkeen niillä iloisimmillakin, mutta toiset meistä ovat silti perusluonteeltaan "lasi puoliksi tyhjä" -tyyppejä. Dinner detourilla vaikutti olevan aika vahvasti "Lasi puoliksi täynnä" -porukkaa edustettuna :)
Annokset olivat niin kauniita värikkyydessään, että jopa ei-bloggaavat seuralaiset taisivat viettää tovin niitä kuvaillen.
Minä arvoin pitkään ottaisinko tuttua nieriää vai tempehiä, mutta päädyin lopulta aina-turvalliseen valintaan eli kalasalaattiin.
Jalat olivat hyvässä kuosissa tässä vaiheessa iltaa! :) Pohjalliset olin jo ehtinyt unohtaa koska jaloissa ei tuntunut miltään.
Kun lähdimme Hello Darlingista, pihalla meitä tervehti äijä kitaran kanssa.
Siitä sitten hohtavat valorenkaat päähän ja ei kun eteenpäin musiikin saattelemana.
Ihmiset vähän katsoivat kun seurueemme eteni Punavuoren halki...
Matkalla laulettiin, mitäs muita kuin kenkäaiheisia biisejä... Levottomat jalat, These Boots Are Made For Walking, Blue Suede Shoes...
Tilanne oli niin hullunkurinen että ei voinut kuin nauraa.
Kenkätrubaduuri johdatti meidät Vanhaan Kirkkopuistoon, jossa kokoonnuimme kaikki laulamaan kirkon portaille Kaija Koon Tinakenkätytön. Kaikkeen sitä päätyy kengänpohjalliskampanjassa...! ^_^
Vihdoin saavuimme aikataulusta letkeästi myöhässä jälkiruokapaikkaamme ravintola Kiilaan.
Minulla oli seuralaisena Leena.
3870 askelta. Joku on tämänkin laskenut :)
Muut söivät klassisia makeita herkkuja kuten creme bruleeta ja juustokakkua, minun lautaseltani löytyi, mitäs muuta kuin juustoa :)
Mikä hulvaton ilta! :) Kiitos Schollille omaperäisestä tuotelanseerauskampanjasta, enpähän ole hauskemmin toteutetussa kamppiksessa ollut koskaan mukana.
Pohjallisista olisin tykännyt ilman ravintolakierrosta ja kuorolaulua Vanhan kirkon portaillakin, mutta olihan se nyt pirun paljon hauskempaa kirjoittaa tällaisesta kuin kolme palstaa tekstiä kahdesta pehmeästä lötköstä joiden ansiosta jalat ei väsy yhtään :)
GelActiv-pohjalliset ovat hiljalleen tulossa kauppoihin, niitä saa tällä hetkellä ainakin Prismoista.
P.S. Dinner Detour -illasta seuraa vielä toinenkin osa - videolla... ^_^
Kotona.
(Postauksen lopussa on meikkikuva ^_^ Ihan vain niille, jotka odottavat meikkipostauksia :D)
Minun mies ei tavallisesti paljon hempeile, mutta nyt se oli ihan herkistynyt ostamaan kukkia kotiinpaluuni kunniaksi <3
Täällä on kylmää, harmaata ja sateista, mutta mitkä olisivatkaan paremmat puitteet kynttilöille...
Vaikka La Meloise maistuikin viimeiset kaksi kuukautta, niin ah sitä hetkeä kun sai taas käteensä mukillisen kunnon tummapaahtoa...
.
Mitä teen yleensä ensimmäisenä kun saavun reissusta kotiin, niin lyhemmältä tai pidemmältä?
Tsekkaan siemennäkkäritilanteen. Taikina kasaan ja satsi uuniin saman tien jos näkkäriboksi on tyhjä.
Edit. Ohje siemennäkkäriin täällä. Toinen, erittäin niukkahiilarinen versio täällä.
Malttamattomana odottelin toista tuntia että näkkärit valmistuivat...
Mr. Karkkipäivä on kultainen ja varaa aina jääkaappiin suosikkiruokiani kun olen ollut pidempään poissa. Nytkin sieltä löytyi savulohta peräti kolmena eri versiona.
Aamiaiseksi kylmäsavulohta,
lounaaksi lämminsavua. Ja tietysti parsakaalilla! :)
.
Oletteko muuten huomanneet, ettei muualla maailmalla juuri tunneta lämminsavulohta? Aina kun ruokalistassa lukee "smoked salmon", se on kylmäsavuversio. Itse en ole ikinä saanut lämminsavustettua ulkomailla. Hassua. Se on yksi niitä ruokia joita kaipaan kovasti reissussa ollessa.
Raejuusto-rahka-soijamaito-osasto oli sekin kunnossa :) Misteri on hyvin koulutettu.
Tämä on niin hassua: mies ei koskaan täytä pippurimyllyä. Siis ei koskaan. Olen jonkun sanattoman sopimuksen kautta saanut taloudessamme pippurimyllyntäyttövastuun. Totuuden nimissä en tiedä, eikö mies oikeasti osaa täyttää myllyä, vai onko hän vain liian laiska kurottaakseen täyttöpakkausta kaapin ylimmältä hyllyltä.
Kun olen ollut poissa näin pitkään, on mylly tietysti ollut tyhjä viimeisen kuukauden.
Tässä toinen merkki siitä, että emäntä on ollut poissa. Jääkaapista voi löytää erinäisiä homehtumaan jääneitä ruokia.
Tämä jogurtti näyttää jo melkein taiteelta. En muista koskaan aiemmin nähneeni kirsikanpunaista hometta...
Tänään vedin vihdoin meikit naamaan; mun ensimmäinen Urban Decay Smoky-meikki.
Johan oli pakkeloitu olo! :D Huhhuh... Pelkkä rajaus + ripsari viimeiset 2 kk niin ei ihmekään.
Itse asiassa, tämä on mun toinen UD Smoky -meikki, eilen meikkasin paletilla Mariannan. Kuvamatskua tulossa pian. :)
Mutta hei... eikö vain meikki vanhenna... Vähän hätkähdin kun katsoin kuvaa ja näin omani ikäisen eli 36-vuotiaan naisen. Voisi olla vanhempikin.
Edit. Kääk, matkalla kynsihuoltoon tajusin, että varmaan kirjoitin jotain joka kuulosti ihan väärältä :D Ei ollut siis tarkoitus sanoa, etten halua näyttää omani ikäiseltä tai että 36-vuotiaalta näyttäminen ylipäänsä on huono asia. Vähemmällä meikillä näytän vain yleensä nuoremmalta, ja olen tottunut tähän baby-faceisempaan lookkiin.
Tiistaina näytin vielä näin nuorelta ^_^
Ja nyt mä kiidän kynsihuoltoon, olen jo myöhässä...
Miesten ulkonäköpaineita käsittelevän jutun kakkososassa miehet kertovat, mistä ulkonäköön liittyvät paineet kumpuavat.
Varmasti sisältö on paljolti itsestäänselvyyksiä, mutta uskon, että monia (ainakin naisia) kiinnostaa kurkata asiassa miesten pään sisään.
Kuva: Asos
Naisena minua kiinnosti tietää, kuinka vahvasti paineet liittyvät meidän naisten kuviteltuihin (ja osin varmasti paikkansapitäviinkin, myönsivät naiset sitä tai ei) odotuksiin, ja kuinka suuri osa taas muihin ulkoisiin tekijöihin tai omaan sisäiseen tyytymättömyyteen.
Suurin osa haastatteluun osallistuneista 20 miehestä kirjoitti, että naisten odotuksilla on merkitystä, vähintään jonkun verran tai jopa ratkaisevasti. Vain muutaman vastauksissa naisilla ei ollut osuutta.
Vastauksista kävi myös ilmi, ja tämäkin tietysti odotettua, että ulkonäköpaineet karisevat iän ja etenkin vakiintuneen parisuhteen myötä.
Kuva: Ellos
Miehet nimesivät paineiden ja ulkonäöllisen epävarmuuden liittyvän kaiken kaikkiaan eniten ulkoisiin tekijöihin ja vähemmän omaan sisäiseen kokemukseen. Tai no, tässä päästään taas siihen mitä jo edellisessä osassa sivuttiin – voivatko ulkonäköön liittyvät kokemukset lopulta koskaan olla muuta, kuin jotain kautta ulkoisten tekijöiden synnyttämiä?
Mutta puhumme nyt siitä, kuinka vastaajat itse asian määrittelevät.
Valtaosa haastatelluista siis laittoi painoarvoa naisten odotusten merkitykselle. Neljäsosa vastanneista kirjoitti, että ulkonäköpaineet kiteytyvät eniten siihen, että haluaa viehättää naisia.
”Paineet joita joskus on ollut, liittyivät siihen etten oikein itse tiennyt millainen tyyli minulle sopii. Pohjimmiltaan varmaan kuitenkin sen vuoksi, että pyrkimys on ollut näyttää naisten silmissä mahdollisimman vetävältä.
(Sori Anna ja Tanja - mä laitoin meidät tähän edustamaan naisia :))
”Uskon, että toive miltä haluaisi näyttää perustuu pitkälti vastakkaisen sukupuolen odotuksiin.”
”Vaikka seurustelen, en pistä pahakseni jos pystyn näyttämään siedettävältä yleisestikin naisten mielestä. Toisaalta paras tunne on se, kun ulos lähtiessä olo on mahdollisimman luonteva.”
”Kun oikein mietin asiaa, on myönnettävä, että suurimmat epävarmuuteni ulkonäössäni liittyvät loppupeleissä siihen, millaisia odotuksia kuvittelen naisilla olevan.”
Naisten vaikutuksesta todettiin myös:
”Naisten odotuksista en niinkään ota paineita, mutta joskus ne kyllä harmittavat kun tuntuu ettei enää ns. tavallinen mies herätä mitään huomiota.”
”Jos muutosta hakee, itsestä se lähtee ja pitääkin lähteä. Kertoo enemmän huonosta itsetunnosta jos muuttaa tyyliään kaiken aikaa naisten oletettujen odotusten pohjalta.
.
Suuressa osassa vastauksista oltiin sekä -että -kannalla, mikä varmasti on realistista suurimman osan yksilöistä kohdalla, sukupuoleen katsomatta. On luonnollista, että meissä on halu miellyttää ja viehättää toisia, etenkin romanttisessa mielessä, vaikka moni meistä kuinka haluaisi julistaa itsensä anti-pinnalliseksi näissä asioissa. Samalla myös kulttuuriin rakentuneet tekijät sekä media vaikuttavat.
Miesten omin sanoin:
”Sekä että. Toisaalta haluan olla naiselle sellaista mitä hän toivoo, mutta samalla kuitenkin olen minä. En voi tai halua esimerkiksi naisen toiveiden mukaan lihottaa tai laihduttaa itseäni, sillä minulla on kuitenkin oma näkemys millainen tahdon olla.”
”Tunnen, että eniten haluan vain viihtyä omassa nahassani, mutta olisi vale väittää, etten välitä yhtään ympäristön odotuksista. Ihmisinä olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ja se joka sanoo ettei muiden mielipiteellä ole merkitystä, ei ole täysin rehellinen itselleen”.
”Pienet epävarmuudet, joita olen joskus kokenut, ovat liittyneet siihen, mitä olen luullut, että kulttuurimme odottaa minulta.”
Kuva: Wasabifashioncult
”Media ja länsimainen ihannekuva muokkaavat tietysti väkisinkin omia tuntemuksia miltä pitäisi näyttää, ja noista ärsykkeistä voikin ottaa viitteitä ja inspiraatioita omiin tavoitteisiin. Ihmisen ulkonäkö on kuin käyntikortti, siitä pystyy lukemaan monia asioita.”
Kyllä, tästä aiheesta liittyen omiin kokemuksiini kirjoittelin itsekin hiljattain.
Yksilö on ulkoisen olemuksensa kanssa jatkuvassa kulttuuris-sosiaalisessa ristiaallokossa; toteuttaako omaa persoonallisuuttaan (eli omalla kohdallani esimerkiksi sitä lentävää homssuisuutta), vai panostaako ”käyntikortti”-puoleen. Kummallakin on tärkeä merkitys. Oman itsensä toteuttamista ei pidä tukahduttaa, mutta toisaalta hyvän vaikutuksen tekemisen tärkeyttä ei myöskään voi väheksyä. Kulttuurimme on ulkonäkökeskeinen, ja halusimme tai emme, on olemassa tiettyjä standardeja, joiden mukaan yksilön olemusta tulkitaan. Stereotyyppisesti; lävistyksin varustettu rastatukka ei yleisesti herätä yhtä vahvaa luottamusta kuin siististi kammattu jakkupukuleidi.
Toiset ovat tietysti siinä onnekkaassa tilanteessa, että itselle luontainen ja mielekäs tyyli vastaa myös kulttuurimme näkemystä ”itsestään huolta pitävästä, kiinnostavasta ja luottamusta herättävästä” yksilöstä.
Rönsy poikki ja palataan miehiin.
Eräs mies kirjoittaa:
”Käsitykseni siitä mitä pitäisi olla on vain ’tullut jostain’. Absorboitu mediasta ja siitä, mistä ominaisuuksista ja asioista olen pitänyt muissa ihmisissä elämäni varrella.
Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa, eikä teon tekijän sukupuolella ole sinänsä mitään väliä.”
Kiinnostavaa.
Kuva: Ellos
Osa miehistä korosti myös oman hyvän olon merkitystä ulkonäössä.
”Jos en olisi naimisissa, niin luultavasti olisin miellyttämisenhaluisempi naisia kohtaan, mutta toisaalta uskon, että tyytyväisyys itseen on se mistä viehättävyys kumpuaa ylipäätään.
Tämän voivat toivon mukaan kaikki allekirjoittaa.
Pahoittelen sortumista klisheen alleviivaukseen, mutta viehätysvoimasta todellakin suuri(n) osa on itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa = tyytyväisyyttä itseensä. Se on energiaa, joka luo puoleensavetävän auran. Itsensä kanssa viihtyvät ihmiset luovat ympärilleen positiivisuutta, jossa toisetkin viihtyvät. Hyvä itsetunto on ikään kuin meikki – se häivyttää kauneusihanteeseen sopimattomia ”virheitä”. Hörökorvat? Paljon näppylöitä? Liian vähän senttejä? Kun sinusta huokuu hyvä fiilis itseesi, toisilta menevät finnisi ja korviesi muoto ihan ohi. Jos taas surkuttelet itseäsi ja korostat epävarmuuttasi, olet toisten silmissä varmasti ”pieni”.
Hyvä itsetunto ei tietenkään ole kuin maitotölkki jonka voi ostaa kaupasta, ominaisuus jonka voi pumpata itseensä salilla. Toisilla sitä on luonnostaan, ihan niillä hörökorvillakin (joiden korvat sitten jäävätkin huomaamatta), toiset onnistuvat saavuttamaan sen harjoittelemalla – toisilla vaikuttavat ihmissuhteet.
Esimerkiksi parisuhde voi kasvattaa enemmän kuin 100 sessiota life coachilla.
Sitten on tietenkin sellainen juttu kuin ”liika itsevarmuus”, joka taas muuttuu negatiiviseksi ominaisuudeksi. Yli-itsevarmuus koetaan pöyhkeänä ja itsekeskeisyyden merkkinä. Aikamoista tasapainoilua siis tämäkin asia…
Sosiaalisia olentoja kun olemme, toisten antama palaute on ensisijaisen tärkeässä asemassa minäkuvamme rakentamisessa. Naimisissa ja vakiintuneessa parisuhteessa olevien miesten vastaukset luonnollisesti tukevat tätä. Kun vierellä on henkilö joka on hyväksynyt sinut, ulkoisista seikoista stressaaminen hiipuu luonnostaan. Ei tarvitse enää miettiä, millainen pitäisi olla jotta toinen tykkäisi.
Tässä kommentissa oli hyvää asiaa:
”Yläasteteininä ja sinkkuna ollessani muistan ajatelleeni toisinaan naisten kautta omaa ulkonäköäni, mutta se karisi jo lukioaikoina pois. Vuodet vakaassa parisuhteessa ovat vieneet viimeisetkin rippeet tällaisesta pois, enkä tosiaankaan mieti uusia vaatteita ostaessani tai treeniohjelmaani muokatessani sitä mitenköhän naiset siihen suhtautuisivat.
Ajatusmallihan on sitä paitsi täysin absurdi, ei naisilla (sen puoleen kuin miehilläkään) ole mitään yksipuolista makua, vaan kaikille löytyy varmasti diggaajia, olit sitten minkä näköinen tahansa”.
Juuri näin. On naisia jotka tykkäävät miehekkäistä miehistä, miehiä jotka tykkäävät miehekkäistä naisista (varmasti :D), naisia jotka tykkäävät laihoista rentuista, resuisista rastahepuista, viimeisen päälle laitetuista metroseksuaaleista tai pehmeistä pullapojista.
Tästäkin huolimatta miehet ovat valmiita näkemään vaivaa ja suorittamaan toimenpiteitä näyttääkseen odotusten mukaisilta tai buustatakseen itsevarmuuttaan.
Kysyin miehiltä, mitä toimenpiteitä he tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden. Koska jutulla on jälleen kiitettävästi pituutta, taitaa olla järkevää jättää aihe kolmanteen osaan. :)
Kukaan ei varmaan arvaa, mitä miehet eniten tekevät. ;)
Kreikkalainen aamiainen - "kahvi ja savuke". Näin kreikkalaiset itse vitsailevat aamiaisestaan. (Kreikkalaisethan muuten ovat Euroopan kovimpia tupakoitsijoita...)
Kyllä täällä tosiasiassa usein syödään aamuisin joku pieni pala leipää tai juusto/pinaattipiirakkaa tai makea viipale kakkua kahvin seurana. Aamiaisella ei kuitenkaan ole samanlaista merkitystä kuin meillä Suomessa.
Minun kreikkalainen aamiaiseni ei paljon poikkea kotona syömästäni.
Kananmunia, juustoa ja kasviksia. Juuston osuus on korkeampi kuin kotona, ehkä siksi kun juustot ovat täällä halvempia kuin Suomessa.
Moni tuntee Kreikasta vain fetan, mutta maassa on todella monipuolinen juustokulttuuri ja lukuisia erittäin maukkaita juustoja, niin kypsytettyjen kuin tuorejuustojen joukossa.
Yleisimpiin kypsytettyihin juustoihin kuuluvat "leivänpäällysjuusto" kasseri, aromikkaampi, lampaan- ja/tai vuohenmaidosta valmistettu graviera sekä kovempi kefalotiri, jota käytetään esimerkiksi parmesaanin tavoin pastan päälle raastettuna tai saganakina eli paistettuna juustona. Gravieraa ja kefalotiria on loputtomina variaatioina, jotka nimetään valmistusalueensa mukaan. Esimerkiksi Graviera Naxou'ta eli Naxoksen gravieraa pidetään Kreikassa yhtenä parhaimmista gravieroista. (Itse olen eri mieltä, se on mun makuun vähän miedon puoleista ;))
Tuorejuustoista tunnetuimpia on fetan ohella pehmeän kermainen manouri, jota voi myös grillata. Pötkönä myytävä manouri on suosittua salaateissa vähän samaan tyyliin kuin vuohenjuusto meillä päin.
Tämän hetkisessä majapaikassani aamiainen valmistuu näin.
Talon alakerrassa on keittiö, mutta en jaksa lähteä sinne saakka vain keittämään kahvia ja kananmunia, kun se onnistuu huoneen varustukseen kuuluvalla kaasukeittimelläkin.
Kreikassa kahvi keitetään perinteisesti tällaisella pikkuisella kahvi"kasarilla" eli ibrikillä (nimi tulee käsittääkseni Turkista). Ibrik-pannuun mahtuu kerralla keitettäväksi yksi munakin :)
Kreikassa sähkö on niin kallista, että on tavallista, että ihmiset käyttävät lieden sijaan kaasukeittimiä pienten juttujen kuten kahvin keittämiseen - tai vaikkapa kananmunan kypsentämiseen. Yksi ateenalainen ystävänikin valmistaa munansa näin. Meistä suomalaisista tuntuu varmasti ihan hullulta, että joku säästää sähköä näin mitättömän tuntuisella tavalla, mutta täällä se on arkipäivää.
Myöskään vajaita pesukoneellisia ei pestä, koska se on sähkön tuhlausta. Tämänhetkisessä domatiassani on pesukone, mutta emäntä sanoi, että sitä saa käyttää vain jos pyykkiä on 3-5 kiloa. No, eipä sitten muuta kuin nyrkkipyykille tuttuun tapaan. :) Mun pikkutopit kun painaa joku 50 g / kappale... :D
Toinen kahdesta vakioaamupalastani koostuu jogurtista, rahkasta ja raejuustosta, kuten ruokajuttujani lukeville on varmasti käynyt turhankin selväksi :)
Raejuusto ei kuulu kreikkalaiseen ruokaperinteeseen, eikä sitä valmisteta täällä. Muutamat harvat kaupoista löytyvät raejuustot ovat tuontikamaa ja älyttömän kalliita.
Halvin raejuusto maksaa 2,20€ / 250 g. Suomessahan tuon kokoisen purkin saa varmaan 90 sentillä... Vähän kyllä tekee kipeää maksaa raejuustosta noin kova hinta, ja pyrinkin syömään sitä täällä vähemmän kuin kotona (siellähän sitä menee parhaimmillaan puolitoista kiloa viikossa..)
Mutta minkäs teet kun olen ihan raejuustokoukussa. Sitä tulee reissussa aina NIIN ikävä.
Huomasin AB-kauppaketjun raejuustossa tutun koostumuksen ja maun... Hmm... ettei vain olisi... Kyllä, taitaa olla. :) Ruotsissa valmistettua ja tuttu ainesosaluettelo maissitärkkelyksineen (maissitärkkelystä on vain harvoissa raejuustoissa, sen vaikutuksen koostumukseen huomaa heti).
AB on varmastikin samaa kamaa kuin Arlan Keso, AB:n versiossa vain on enemmän rasvaa. Ja enemmän suolaa.
Mutta entäs RAHKA?
Sitä ei Kreikassa tunneta.
Rahkan tilalle olen löytänyt jotain yhtä hyvää, ellei parempaakin. :)
Anthotiro - kreikkalainen tuoreherajuusto. Saman tyylinen kuin italialainen ricotta, eli koostumukseltaan hyvin rahkamainen.
Anthotiro vain on hieman kiinteämpää kuin ricotta ja rahka. Mutta maku on yhtä mieto ja juusto on hyvin vähäsuolainen. Sitä voi sekoittaa jogurttiin rahkan tavoin ja käyttää muutenkin samaan tapaan.
Ja hinta - kilohinta alle puolet tuontiraejuustosta :) Peukku! Puolen kilon möhkäleen saa kahdella eurolla.
Proteiinia anthotirossa on vähän enemmän kuin rahkassa, hiilareita vähemmän ja rasvaa taas enemmän. Juustoksi anthotiro on kuitenkin vähärasvainen. Ravintoarvot vastaavat ricottaa, ollen kuitenkin protskun osalta vielä paremmat.
Jos siis kaipaatte Kreikassa jotain rahkan korviketta, suosittelen kysymään juustotiskillä anthotiroa :) Se äännetään paino toisella o:lla, "anthoo-tiro". Th taas ääntyy pehmeänä niinkuin englannissa, esim. "they", "that".
Istun kirjoittamassa teille tässä näkymässä. Piti siirtää pöytä jääkaapin eteen kun se on huoneessa ainoa paikka jossa on pistoke = voin ladata konetta.
Off topic, mutta koneella näkyvä risteilyalus on muuten Cunard Linesin Queen Elizabeth, joka mun piti googlata kun bongasin sen tuosta huoneeni ulkopuolelta Argostolin satamasta aamulenkilläni. Tällainen sivusto kuin Marine Traffic on tosi hyvä jos on kiinnostunut laivoista ja tsekkailemaan niiden sijainteja. :) Sivustolta näin, että Queen Elizabeth oli eilen lähtenyt Messinasta Italiasta ja saapunut Argostoliin Kefaloniaan kello 07.32, eli juuri siihen aikaan kun palasin lenkiltä. :)
.
Ja hei - vielä yksi juttu on jaettava! Rahkan voi nimittäin vallan mainiosti korvata ravintoarvojensa puolesta myös kreikkalaisella jogurtilla.
Häh? Eikös kreikkalainen jogu ole lähinnä herkkuosastoa? No niin minäkin olen mieltänyt; sehän on sellaista kermaista herkkua, ei sisällä mitään ravitsemuksellisesti erityisen hyödyllistä kuten vitamiineja tai mainittavaa määrää proteiinia. (Hiilarit ja rasvatkin on parempi ottaa toisista lähteistä kuten kasviksista ja kasviöljyistä.)
Paitsi että aito kreikkalainen jogurttihan on proteiinipommi! Se sisältää melkein yhtä paljon proteiinia kuin rahka! Tajusin tämän kesällä kun ostin tarjouksesta (Suomesta) kreikkalaista Total-jogurttia. En yleensä koskaan osta sitä koska se on niin kallista.
Tavallisessa jogurtissa, niin vähä- kuin täysrasvaisessa, on proteiinia vain 3-5 %. Lisättyä proteiinia (eli itse asiassa maitorahkaa) sisältävässä proteiinijogurtissa sitä on 8,7 %. Kreikkalaisessa jogurtissa luonnostaan 9-9,9%!
Arlan Proteiinijogurtti vs. Totalin Kreikkalainen jogurtti
Sori Arla kun taas vedän teidän tuotteen tähän vertailuun, mutta mitäs olette kehittäneet tämän PROTEIN-linjan jossa on kaikkea trendikkäästi proteiinipitoista pirtelöistä murojogurtteihin....
Jos siis haluaa herkutella kreikkalaisella jogurtilla, niin terveellisempi vaihtoehto tulee Kreikasta. (Kreikan ulkopuolella valmistetuissa krekujoguissa ei ole yhtä hyvät proteiiniarvot, esimerkkinä vaikka Lindahlsin kreku tai Lidlin muuten-niin-ihana kreikkalainen.)
Todellakin varteenotettava, joskin kalliimpi, vaihtoehto rahkalle. Vähärasvaisemmassa (2%) Totalin jogurtissa protskua on jopa 9,9%! Vähärasvaisuuden vuoksi tykkään sekoittaa joukkoon anthotiroa niin saan parhaan täyteläisyysasteen :D
Joo, friikki mikä friikki ;)
Kyllä kosmetiikkamerkeiltä löytyy kekseliäisyyttä markkinoinnin saralla. Epäperinteikkäistä mainoskampanjoistaan (mm. "Aito kauneus" -videoista) tuttu Dove markkinoi tulevaa syksyn tuotelanseeraustaan hiusjoogalla. Luit oikein. Hiusten hyvinvointia buustaavilla joogaliikkeillä.
Lehdistötiedotteen mukaan Dove lanseeraa yhteistyössä Yoogaia-joogakoulun kanssa sarjan liikkeitä, joilla voidaan edesauttaa hiusten sekä hiuspohjan kunnon kohoamista. Hiusjoogassa yhdistyvät klassiset jooga-asennot ja intialainen päähieronta. Tavoitteena on rentouttaa niska-hartiaseutua sekä stimuloida päänahkaa ja hiuspohjaa.
Yoogaian Katja Wickströmin mukaan "Jo muutama joogaliike päivässä auttaa hallitsemaan stressiä ja parantamaan verenkiertoa. Kehon hyvinvointi näkyy myös hiusten kunnossa".
Mmmjooo. :)
Joogan myönteiset terveysvaikutukset ovat kiistatta tunnettuja, ja on hienoa, että joogaa nostetaan mainstream-kosmetiikkabrändin kautta esiin helpolla ja rentouttavalla, jokaisen arkeen vaivatta sujahtavalla lyhyellä harjoituksella. Mutta saako joogalla kauniimmat hiukset..?
Doven hiusjoogassa on alkuasennon jälkeen kolme selän ja niskan seudun venytykseen ja rentoutukseen keskittyvää liikettä. Alkuasennossa ja viimeisen liikkeen aikana hierotaan päänahkaa. Jumppa kestää 10 minuuttia. Videon hiusjoogasta voi katsoa täällä.
Hiuspohjan hieronta on hyväksi päänahan verenkierrolle ja säännöllisesti suoritettuna sillä saattaa olla myönteisiä vaikutuksia hiusten kasvulle. Harjoituksen varsinaisten joogaliikkeiden yhteys hiusten kunnon kohenemiseen jää vähemmän vakuuttavaksi. Mutta kaiken kaikkiaan persoonallinen ja erilainen tapa markkinoida uutuustuotteita! ;) Ja jos jollekulle jää kampanjan myötä tavaksi tehdä aamujooga - sehän on fantastista. :) Varmasti kokonaisvaltaisempi ja tehokkaampi vaikutus hyvinvointiin kuin Doven purkkien sisällöllä. ;)
Lopuksi on tartuttava Doven joogakampanjan sanomaan siitä, että hiukset ovat hyvinvoinnin mittari.
Varmasti hiusten kunto ja yleisilme kertovat jotain henkilön elämäntavoista, mutta taitaa kuitenkin olla niin, että jumpan ja rentoutumisen sijaan hiusten kuntoon vaikuttavat ensisijaisesti se, mitä ihminen pistää suuhunsa ja se, millaisilla tuotteilla hän kuontaloaan hoitaa. Hiusten ilme eli kampaus ja muotoilu kertovatkin sitten enemmän henkilön persoonallisuudesta ja tyylistä.
Rastatukkaiset saippualla kutrinsa pesevät wash-and-go-ihmiset ja joka aamu tunnin hiuksiaan föönaavat ja väkertävät ihmiset voivat olla aivan yhtä hyvinvoivia. :)
Jos hiusten kuntoon haluaa vaikuttaa, kannattaa aloittaa ravinnosta.
Nyt kaikki henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuneet kuulolle :)
Olen saanut teiltä aikaisemmin vinkkejä ja neuvoja erilaisten stressi- ja ahdistustilanteiden hallintaan kirjoittaessani aiheista kuten lentopelko, arjen suorituspaineet, ylimitoitettu huoli läheisistä ja "kaikki ei voi olla näin hyvin, kohta täytyy tapahtua jotain pahaa" -ahdistus.
Monissa kommenteissa minulle ehdotettiin avuksi keinoja kuten mindfulness, jooga ja meditaatio. Olen saanut niistä paljon oivalluksia, ja nykyään osaankin tietoisesti rauhoittaa itseäni kun esimerkiksi kodin kaaokseen - tai vaikka tietokoneeseen - liittyvä ahdistus ottaa vallan. Kun vielä oppisin sen lentopelkoa hillitsevän alkoholittoman rauhoittumiskeinon....
Nyt minulla on antaa teille jotain vastaavaa takaisin. :)
Tutustuin hiljattain ystäväni kautta muuan suomalaistuneeseen ranskalaismieheen, tottelee nimeä Philippe. (Nuorekkaan näköinen nelikymppinen, ja puhuessamme omasta ammatistani Philippe ei malttanut olla kertomatta, että kylppäristä löytyy täysi rivi Biothermin naamarasvoja ;D)
Juho Juutilainen ja Philippe Santraine
Philippen ammatti ei kuitenkaan liity kosmetiikkapäniköihin. Mies on yhdessä kahden ystävänsä kanssa perustanut henkisen hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvän yrityksen, jonka luoma virtuaalivalmentaja Newolo auttaa kehittämään tunneälykkyyttä, hallitsemaan stressiä ja oppimaan uusia elämäntaitoja. Newolo on kehitetty yhteistyössä VTT:n kanssa ja yhdistää meditaatiota, mindfulnessia ja kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä.
Ohjelma lanseerattiin Suomessa vuonna 2012 ja on saatavilla myös Länsi-Euroopassa neljällä eri kielellä. Saksassa Newolo on saanut arvostetun ZPP-sertifikaatin, eli yrityksen palvelut on hyväksytty osaksi Saksan sairasvakuutusjärjestelmää. Kyseessä on siis varsin vakavasti otettava valmennustyökalu.
Tähän mennessä ohjelmasta on ollut saatavilla yritysversio, mutta nyt siitä ollaan lanseeraamassa kuluttajaversiota yksityishenkilöille. Tässä kohtaa pääsemme minuun ja teihin. :)
Sain Philippeltä kiinnostavan ehdotuksen: haluaisinko tarjota lukijoilleni mahdollisuuden testata Newolon beta-ohjelmaa? Kokeilu on luonnollisestikin ilmainen. Kuluttajaversio on vielä kehitysvaiheessa, ja kaikki feedback ohjelmasta on kehittäjille kullanarvoista.
Totta kai nappasin kiinni ideasta. :)
Itsekin lähdin mukaan testaamaan ohjelmaa ja muutamien havaintojeni perusteella ohjelmaa on jo hienosäädetty. :)
Myös teillä on siis mahdollisuus kokeilla Newoloa ja antaa Philippen tiimille arvokasta palautetta - ja parhaassa tapauksessa saada testijaksolta arvokkaita työkaluja itselle.
Koko valmennusohjelma on 10-viikkoinen, ja ilmainen kokeiluaika on 2 viikkoa. Kokeilu ei sido käyttäjää mihinkään, eikä betaohjelmaan rekisteröityessä tarvitse antaa mitään maksutietoja. Kyseessä ei siis ole lehtien kuponkitarjouksista tuttu "Saat ensimmäisen jakson ilmaiseksi ja sitten siirryt kestotilaajaksi -yadda-yadda" -tyyppinen jippo.
Mikäli kuitenkin kahden viikon jälkeen on kiinnostunut jatkamaan harjoittelua ohjelman parissa, käyttömaksu on 7,50€ / kk.
Newolon toimintaan kuuluu erilaisten hyvää tekevien järjestöjen tukeminen, ja minäkin sain valita Newolon yhteistyökumppaneista kohteen, jolle Newolo lahjoittaa osan lisenssimaksuista.
Valitsin kohteeksi Siskot - Syöpäkuntoutujat Ry'n. Siskot Ry'n tarkoituksena on tukea syöpää sairastaneiden naisten kuntoutumista ja rikastuttaa heidän psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Jos siis joku betaohjelmaan Karkkipäivän kautta rekisteröitynyt käyttäjä hankkii Newolo-lisenssin, 30% lisenssistä saaduista tuloista menee Siskoille.
Newolo pähkinänkuoressa:
- Tarvitset ohjelman käyttämiseen tietokoneen tai tabletin (sovellus ei toimi toistaiseksi puhelimissa.
- Valmennuksessa on 10 tasoa, joista kuhunkin kuuluu erilaisia harjoituksia kuten rentoutustekniikoita ja kirjoitustehtäviä sekä valmennusvideoita. Yksi taso vie 30-45 minuuttia.
- Ohjelmaa voi tehdä omassa tahdissaan ja jättää harjoituksen kesken koska vain, tallentamalla etenemiskohdan klikkaamalla yläkulman raksia. Ohjelma palaa samaan kohtaan kun seuraavan kerran palaat ohjelmaan.
- Kaikki antamasi henkilökohtainen tieto (esim. luonteenpiirteet, sukupuoli, työasema) näkyy vain sinulle.
- Ohjelman kehitystiimiin kuuluu psykologeja ja tutkijoita ja se perustuu mindfulnessin ohella kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.
Newolon perustaja, itsekin syövän sairastanut ja sen myötä elämässään pysähtymishetken kokenut Juho Juutilainen kertoo, ettei Newolon ole tarkoitus tarjota pikaratkaisuja. Ihmiset haluavat elämänhallintaan instaratkaisuja, mutta uuden tavan oppiminen vie tutkimusten mukaan keskimäärin 66 päivää tai kymmenen viikkoa.
“Ihmiset ovat luonnostaan ulkoapäin ohjautuvia, ja me haluamme auttaa heitä tulemaan sisältäpäin ohjautuviksi. Silloin heidän päätöksiään ohjaavat ympäristön sijaan heidän omat arvonsa.”
.
Jos kiinnostuit testaamaan Newoloa, ei muuta kuin tästä linkistä eteenpäin:
Saat rekisteröitymisen jälkeen sähköpostiin linkin jonka kautta luot itsellesi salasanan. Sitten vain harjoittelemaan! :)
.
Newoloon voi tutustua myös näiden esimerkkivideoiden kautta:
Newolo-harjoitus: tavoitteiden visualisointi
Newolo-harjoitus: etäisyyden ottaminen
Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen:
support@newolo.com
Lisää Newolosta Good News Finlandin artikkelissa: Newolon virtuaalivalmentaja parantaa elämäntaitoja
.
Tuli taas mieleen tällainen mitä omituisin aihe blogattavaksi. (Alanko mä käydä tätimäiseksi..? Onko nää ihan tätiaiheita..? Varoittakaa jos siltä vaikuttaa! Mun viimeiset 15-vuotiaat lukijat nostaa kohta kytkintä :D)
Hukkaan menevä ruoka.
Kuinka paljon heitätte ruokaa pois? Jääkö teillä paljon yli ruokaa tai elintarvikkeita jotka ehtivät mennä pahaksi?
Aihe tuli mieleeni tänään kun tyhjentelin jääkaappia Maarianhaminassa. Tunnustaudun pakastus- ja ruoanjämienhyödyntäjäfriikiksi (- kaikkien muiden friikkeyksieni ohella.. mitäs niitä löytyikään, kosmetiikka-, kontrolli-, lista…).
Minun tekee pahaa heittää ruokaa pois, ja esimerkiksi tilanteessa, jossa olen lähdössä pitkälle reissulle (kuten nyt), pyrin säästämään tai hyödyntämään jääkaapin sisällön niin perusteellisesti kuin mahdollista. Myös mieheni sangen liikkuvainen työ ja elämäntyyli pitävät huolen siitä, ettei jääkaappi ehdi joka viikko tyhjentyä normaalin arkiruokailun kautta, ja ilman toimenpiteitä ruokaa ehtisi mennä pahaksi aika paljon.
Miehelle vähän korvapuustia siitä, ettei hän ole oppinut huolehtimaan pilalle menevien elintarvikkeiden hyödyntämistä…
Palatessani omilta matkoilta saa miehen jäljiltä olevaan jääkaappiin aina tehdä kiinnostavan tutkimusretken tutustuen eri asteiden kuivettumis- ja homehtumisvaiheissa oleviin vihanneksiin, juustoihin ja leikkeleisiin. Kyllä sinne minunkin jäljiltäni joskus jää vihanneksia, se myönnettäköön, mutta ei tuo mies useinkaan niitä heitä pois vaikka emäntä olisi poissa monta viikkoa :D (Kenen kotona tämä on tuttua...?)
Tänään tyhjensin Maarianhaminan jääkaapin kaikesta öljyjä ja maustetahnoja lukuun ottamatta. Kuten tuli todettua, olen Pakastaja. Heitän pakkaseen melkein kaiken jonka arvioin selviävän pakkasesta hyödyntämiskelpoisena. Luin jostain, että jopa tuoretta, raakaa omenaa voi pakastaa, ja niinpä pakastin viime syksynä sisareni tuomaa omenasatoa. Kelpasivat hyvin piirakan täytteeksi sulatettuina.
Pakastan myös kaikki maitotuotteet, avatutkin. Raejuustot, jogurtit, rahkat, kermat, soijamaidot. Soijamaito esimerkiksi ei ole pakastuksesta moksiskaan, eikä makukaan muutu. Kypsytetty juusto selviää pakastuksesta myös suhteellisen hyvin, mutta tuorejuustojen rakenne muuttuu. Ne ovat edelleen syötäviä, mutta sopivat vetistyneen rakenteensa puolesta paremmin vaikka kastikkeisiin tai sosekeittoihin kuin sellaisinaan syötäviksi. Viime kesänä pakastin netin ohjeiden mukaan jopa mozzarellaa (kaikki neste on poistettava), ja sen koostumus ja maku säilyivät lähes täydellisesti.
Mitä en pysty pakastamaan, otan mukaan tai annan esimerkiksi sisarilleni. Nyt Maarianhaminasta lähti mukaan kassillinen tuorevihanneksia kuten porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Ehdin syömään nämä vielä toisessa kodissani ennen reissuun lähtöä. Nyt varmaan nauratte, mutta toin jopa Zürichistä mukanani vihanneksia ja yhden avokadon, joita en ehtinyt syödä majapaikassani. ”Matkaeväiksi”, ajattelin, mutta söin Sveitsistä mukana kulkeutuneen avokadon vasta viikkoa myöhemmin. :) Se oli vielä ihan kunnossa.
Kaikki ihmisten poisheittämä ruoka ei kuitenkaan ole pahentunutta. Moni, oma mieheni mukaan lukien (Sanni kurtistaa kulmiaan), heittää päiväyksensä ylittäneet, avaamattomatkin elintarvikkeet saman tien roskiin.
Ymmärrän tämän tiettyjen elintarvikkeiden, kuten tuoreen lihan ja kalan kohdalla, mutta en esimerkiksi maitotuotteiden. Tai kananmunien. Useimmat tietävätkin, että kananmunat säilyvät viikkoja, jopa kuukausiakin, päiväyksensä jälkeen. (Luin juuri jostain kanalan pitäjästä joka puhui munien säilymisestä kuukausissa.) Kananmunan kuntoisuuden voi helposti tarkistaa vesilasitestillä; jos veteen laitettu raaka muna kelluu, se on pilaantunut. Pohjaan uppoava on syömiskelpoinen. Pilaantuneen munan sisällä kehittyneet kaasut nostavat sen pintaan.
Entä maitotuotteet? Useat juovat maitoa päiväyksen jälkeen luottaen hajuaistiin (ja kahvin kanssa voi suorittaa juoksettumistestin), mutta moniko söisi kolme viikkoa vanhaa jogurttia? Tai kuukauden vanhaa rahkaa?
Hapanmaitotuotteet säilyvät huomattavan pitkään päiväyksensä jälkeen, kunhan niitä ei avaa. Puhutaan viikoista, jopa kuukaudesta. Tämä vahvistettiin Arlalta, kun viime kevään rahkahulabaloon yhteydessä kysyin heiltä maitorahkan säilyvyydestä. Rahkaa voi muuten Arlan mukaan pakastaakin, mutta kuten muissa tuorejuustoissa (rahkahan on itse asiassa tuorejuustoa), koostumus muuttuu jonkun verran.
Myös raejuusto säilyy pitkään päiväyksensä yli avaamattomana. Sekin valmistetaan maitohappokäymisen avulla, ja hapatus pidentää säilyvyyttä.
Heinäkuussa Sveitsiin lähtiessä jääkaappiin jäi pari soijajogurttia. (Ne, kuten maitojogurtit, ovat myös hapantuotteita.) Parasta ennen 10.7., eli päiväyksestä oli 6 viikkoa. Söisinkö..? Kyllä söin. Jogurtin tuoksu, koostumus ja maku olivat täysin normaalit. Toinen jogurteista jäi vielä avaamatta. Sujautin sen asunnolta lähtiessä kerman ja mantelimaidon kanssa pakkaseen…
Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta, mutta ruoan hävikki Suomessa on ihan kamala. Suomalaiset heittävät ruokaa menemään 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa (saasyoda.fi).
Täällä puhuttiin hiljattain kestävästä kulutuksesta halpisvaate-kirjoitukseni kommenteissa. "Halparättien” ostamista on helppo kritisoida, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että myös ruoan poisheittäminen voi yhtä lailla olla epäeettistä kulutusta? Kuluttajaliiton mukaan "yksittäisen kuluttajan ruokavaliossa ympäristön kannalta suuri merkitys on poisheitetyn ruoan määrällä."
En todellakaan röyhistele täällä rintaani koska pakastan aterioita ja sullon porkkanapusseja käsilaukkuun, sillä paljon matkustelevana elämäntyylini kiistatta aiheuttaa ympäristökuormitusta. Mutta kuten kotimaisesta ruoasta kirjoittaessani, haluan tuoda esiin pikku juttuja joilla voi olla ja on merkitystä. En itsekään ollut tullut ajatelleeksi ruokahävikin merkitystä ympäristölle, ennen kuin sattumalta osuin aihetta käsittelevään uutiseen.
On epärealistista olettaa, että monikaan kulutus- ja nautintopohjaiseen kulttuuriimme tottunut muuttaisi yhtäkkiä tapansa ja lakkaisi shoppailemasta, tekemästä lentomatkoja tai ottamasta pitkiä kuumavesisuihkuja. Minusta sellaisesta on turha tuntea syyllisyyttä, me emme kaikki ole täydellisen epäitsekkäitä teoissamme. On aivan loistavaa, että joku on tiedostavampi. Mutta myös se on hyvä, jos me muut teemme vaikka niitä pieniä arkisia asioita, joilla on merkitystä pitkässä juoksussa.
Eikö ole hassua, että sen lauantaisen pyttipannun jämän pakastaminen voi olla yksi sellainen asia. :)
*
Ja nyt lupaan kirjoittaa lähiaikoina enemmän kevyitä ja viihteellisempiä (pinnallisempia?) juttuja...! ^_^ Eiköhän täältä taas parit tuotearvostelut ja meikkipostaukset irtoa. :)
Purkautuessani eilen Kampissa Onnibussista reppuineni, rikkikuluneine olkalaukkuineni ja eväslaukun virkaa toimittavine S-kaupan kestoruokakasseineni, aloin jostain syystä jälleen miettiä tyylikkyyttä ja sen käsitettä.
Olin menossa rapujuhliin ystäväni luokse, jolle elegantilta näyttäminen on yhtä vaivatonta kuin hampaiden harjaus aamuisin. Olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin kateudesta, ja tässä on ystävä, jonka huoleton edustavuus herättää minussa aika ajoin näitä tuntemuksia.
Kuljin Narinkkatorin ihmisvilinän läpi ja mietiskelin omaa habitustani. Miksi kuljen aina tällaisena kassialmana? Pitääkö olla niin homssuinen? Enkö voi edes heittää rikkimennyttä laukkua menemään ja ostaa uutta tilalle?
Ajatuksen ohjaamana kävelin lähimpään tavarataloon ja ostin uuden laukun. Tekonahkaisen ja halvimman joka oli 50% alennuksessa. Sulloin ruokakassin ja vanhan laukun sisällön uuteen laukkuun ja koin kevyttä tyytyväisyyttä siitä, että tämäkin asia tuli hoidettua eikä tarvitse mennä ystävän luokse rikkinäistä olkalaukkua ja ruokakassia roikottaen. Katsoin peiliin ja muistin, että minun piti vaihtaa vaatteetkin. Oli unohtunut bussissa. Voisihan ne vaihtaa ystävänkin luona mutta ajattelin, että jos nyt vähän siistimmässä paidassa saapuisi juhliin, se on kohteliasta emäntää ja isäntää kohtaan.
Menin tavaratalon sovituskoppiin ja vaihdoin päälle reppuun pakatun siistimmän paidan. Katsoin hiuksiani. Pörrössä niinkuin aina. Tyylikäs ystäväni on ammatiltaan kampaaja. Hänen hiuksensa ovat aina moitteettomassa ojennuksessa.
Koin lyhyen hetken pientä harmia ja koitin sukia hiuksiani kuriin. Sitten se meni ohi. Ystäväni tuntee minut, mitä hän nyt välittää. Hän tykkää minusta sellaisena kuin olen, laittaa mielellään hiuksenikin kun ollaan menossa yhdessä jonnekin.
Rentouduin ja lähdin juhliin. Perillä huomasin, että repun olkahihnat olivat rutanneet kotona silitetyn siistin paitani olkapäät ihan ryppyisiksi. Hahah. Se siitä siisteydestä :)
Ilta oli mukava. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin taas ajattelevani, että olen vähän outo ja poikkeava. Naiset keskustelivat laukuista ja kengistä ja kelloista. Ajattelin eteisen lattialla seisovaa halpalaukkuani, jonka olin juuri ostanut vailla muuta motivaatiota kuin saada ehjä ja siisti laukku rikki menneen tilalle. Tunnustin, että en todennäköisesti huomaisi eroa halvan ja merkkikellon välillä. Ja että ostan uudet kengät usein siinä vaiheessa, kun edelliset ovat hajoamassa. "Vaatteet eivät kertakaikkiaan kiinnosta minua," kerroin. Tai kiinnostavat, mutta ei niiden ostaminen. Toivoisin, että joku voisi ostaa ne puolestani eikä minun tarvitsisi koskaan kierrellä kaupoissa.
"Sehän on vain hyvä asia", yksi vieraista sanoi. "On hyvä, etteivät kaikki harrasta materialistista kulutusta".
Muut eivät pitäneet minua outona. Silti tunsin itse niin, kuunnellessani toisten rakkauden tunnustuksia kauniita kenkiä ja mekkoja kohtaan. "Tämä kahden asunnon juttu on niin hankala. Monesti on tullut tilanteita, että olen halunnut laittaa just sen mekon ja kengät, mutta sitten kun se niihin sopiva laukku tai vyö on toisella asunnolla, niin eihän niitä voikaan laittaa. Ai että ärsyttää!"
Tilanteita, joihin en osaa mitenkään samaistua.
Intohimo kenkiin ja vaatteisiin on osa naisena olemista. Vai onko? Missä niin on päätetty?
Joistain asioista on muodostunut kulttuurissa normeja.
Normi (Wikipedian mukaan): "viittaa yleensä sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla. Normi määritellään 'säännöiksi', joita ryhmä käyttää määrittämään hyväksyttävät ja sopimattomat arvot, uskomukset, asenteen ja käyttäytymismallit."
Kun ajattelen asiaa, tajuan pitäväni naisten kiinnostusta muotia ja kauneutta kohtaan normina. Siksi poikkeava suhtautuminen on automaattisesti jollain tapaa "epänormaalia" ja outoa. Itse olen mielessäni erityisen outo siksi, että olen kiinnostunut kauneudesta, mutta en muodista.
Mietiskelin aihetta kävellessäni juhlien jälkeen öisen Helsingin läpi kohti majapaikkaani. Katselin ravintoloiden edessä jonottavia ihmisiä ja tarkkailin vastaantulevien ihmisten olemusta. Täällä varmasti moni on miettinyt pitkään missä vaatteissa lähtee illalla ulos, ulkoinen olemus on viilattu ja harkittu. Mutta nyt ollaan kaupungissa. Tekevätkö maaseudun naiset niin..? Liittyykö kauneuden ja muodin normi vain kaupunkilaisuuteen...? No ei kai sentään..? Kai maalaistalossakin varttunut nainen voi aivan yhtä hyvin viehättyä kauniista kengistä ja haaveilla Vuittonista?
Vai onko kuitenkin niin, että se ympäristö, jonka kanssa eniten olemme vuorovaikutuksessa, luo normin? Olen syntynyt kaupungissa ja ollut alati tietynlaisten pinnallisten arvojen ympäröimä, pitää näyttää hyvältä, olla suosittu, käyttää tietynlaisia vaatteita - nuorempana jopa farkkujen merkki määritteli mihin porukkaan kuulut. Murrosiässä normin loivat kaveripiirit, vähän vanhempana vahvemmin media. Lue lehdestä viimeisimmät trendit. Trendikkyys on ihailtavaa.
Toisessa ympäristössä normit kenties ovatkin toiset.
Kello oli 02.20. Kävin Siwassa hakemassa aamiaistarvikkeita.
Kotiovella en ollut päässyt pohdinnassani tulokseen.
Onko epämuodikkuus outoa?
Mikä ylipäänsä tekee tyylikkyyden?
Kokisinko tarvetta sulloa ruokakaupan kestokassini piiloon Inarissa? Tai Sottungassa?
Mitä mieltä te olette?
Määritteleekö ympäristö tyylikkyyden normin?
Ja pitääkö kaikkien naisten tykätä muodista? ;D
