Tämä voisi olla Seinfeld-jakson nimi ja aihe.
Paha haju.
Kuvitelkaa pahin hien haju mitä olette kohdanneet ja kertokaa se kymmenellä.
Sellainen haju tarttui minuun kefalonialaisessa bussissa matkalla Argostolista Samiin kolmatta viikkoa sitten.
Olin istunut bussissa hetken kun aistin sen. Pistävä, todella aivan erityisen paha hien haju. Kuin viikon helteessä muhinut kassillinen jalkapallojoukkueen treenivaatteita sekoitettuna mädäntyneisiin hedelmiin. Mistä se tulee? Takanani ei istu ketään. Eihän se voi minusta tulla..? Apua...!! (**aloin haistella huolestuneena kainaloitani, ei, ei ole hajun lähde**)
Mutta se tulee jostain ihan läheltä...
Sitten nykäisin paitaa selkäpuolelta ja nuuhkaisin kangasta. Haju oli siellä...! Käännyin sniffaamaan penkkiä. Kyllä! Ja voi saamari! Istuin penkissä, johon oli takertunut mitä voimakkain ja vastenmielisin hien haju. Ja nyt hiki oli tarttunut minun vaatteisiini.
Jouduin istumaan kuvottavan hajun seurassa vielä Samin satamassa ja 40 minuutin laivamatkan Samista Ithakaan. Ajattelin, ettei ole mitään järkeä vaihtaa paitaa ennenkuin olisin majapaikassani Ithakalla, mihin minä paidan matkalla laittaisin? Sehän tartuttaisi laukussa hajun muihin vaatteisiin.
Merikapteenin talossa pesin paidan sekä päälläni olleet shortsit samantien. Ennen kuin Dimitriksen pyykkikone lähti pyörimään, haju leijaili voimakkaana koko huoneessani. Hyi helkkari. Olin aivan typertynyt hajun voimakkuudesta. Miten jonkun hiki voi haista tältä, ja olla niin vahva että tarttuu vielä bussin istuimesta muihin matkustajiin..?
Pyykistä tultuaan vaatteet olivat taas "entisensä".
Jonkun aikaa kaikki oli hyvin.
Mutta sitten eräänä päivänä haistoin sen taas.
Mitä ihmettä..? Minne hajua oli saattanut jäädä? Altistuneet vaatteet oli pidetty erillään muista ja pesty välittömästi. Vai olivatko ne sittenkin ehtineet koskettaa jotain toista vaatetta....?
Haistelin hulluna tartunnan saanutta puseroa. Miksi tämä haisee?! Ei kai mun oma hiki muka oikeasti ole alkanut haista tältä..?
Ainakaan en ole koskaan ikinä milloinkaan haistanut itsessäni tai vaatteissani tällaista hajua. Ei kai ihmisen hiki voi yhtäkkiä varoittamatta muuttaa kemiallista koostumustaan ja iho bakteerikantaansa..? Bakteerithan lopulta saavat aikaan hien ominaishajun.
Pesin puseron. Ja muutaman päivän päästä sniffasin hajun taas toisessa vaatteessa.
Sitten tajusin yhdistävän tekijän.
Reppu. Ne vaatteet, joita käytin reppupäivinä, alkoivat haista. Hajun oli täytynyt siirtyä alunperin bussissa "saastuneista" vaatteista reppuuni, ja siitä se nyt levitti hajua puseroiden ja farkkujen & hameiden selkäosaan. Vain vaatteiden selkäpuoli haisee, ja nimenomaan se kohta, joka on kosketuksissa reppuun.
Reppu itse ei tartuntaansa paljasta, sillä omituista kyllä, se ei haise millekään. Voitte uskoa, että olen haistellut sitä lähes neuroottisesti. Edes silloin, kun sen selkämys oikeasti on hiestäni märkä kuumina päivinä, ei mitään hajua ole havaittavissa.
Voisiko tämä johtua repun materiaalista...?
Tänä aamuna tyhjensin koko matkalaukkuni ja nuuskin läpi kaikki vaatteet.
Jonkun repun saastuttaneista vaatteista on täytynyt olla matkalaukussa ennen kuin tajusin sen hajuuntuneen, sillä melkein jokaisessa vaatteessa oli nyt aistittavissa The Bad Odour.
Pimahdin ja sulloin kaikki vaatteet kasseihin.
Pesulaan.
Nyt koko scheisse kunnon pesuun eikä mitään nyrkkipyykkäystä.
No, päälle oli tietysti pakko jättää jotkut vaatteet, sniffasin nekin sieraimet punaisina eikä niissä mielestäni ole hajua.
Ahh.
Huuhteluaineen tuoksuiset vaatteet ovat roikkuneet koko päivän parvekkeella kuivumassa. (En maksa kuivauksesta kun on omakin pyykkinaru, hain vaatteet märkinä ;)) Odottelen tässä josko saisin illalliselle pitkälahkeiset jalkaan, illat ovat taas viilentyneet.
Nyt on enää seuraava ongelma.
Millä hitolla hajun, jota ei edes haista, saa pois repusta??
Kyseessä on kameravarusteille tarkoitettu erityisreppu.
Voiko repun pestä? Voiko sille tehdä jonkun ionisointikäsittelyn..?? Ei, se lienee vain sisätiloille tehtävä toimenpide...
Mitä mä teen, jos haju seuraa minua Kreikasta kotiin...?
Mitä Seinfeld tekisi...?
.
P.S. Onko teillä jotain erityisen pahoja hienhajukokemuksia...?
Tämä on taas niitä pohdintoja, joista todennäköisesti voi lukea vain Karkkipäivästä. Ja voi tietysti ihmetellä, miksi minäkään valitsen tällaisesta kirjoittaa :D
Mutta tosiaan - aihe on mietityttänyt minua jo vuosia. Talouspaperi, servetit ja niiden käyttöalttius.
Joo, tiedän, voiko olla oudompaa aihetta!
Tulin juuri kaupasta ja kirosin ovella kun tajusin että unohdin talouspaperin. Pakko lähteä kohta takaisin kauppaan. Mutta sitä ennen kirjoitan tämän.
Minä olen talouspaperi/servettiriippuvainen. En tule toimeen ilman niitä. Sotken ihan kauheasti keittiössä ja syödessäni. Koko ajan on jotain kastiketta sormissa, pöydällä, sylissä ja ympäri naamaa. Tai ainakin näin minä koen. Totuus voi olla, että en oikeasti sotke sen enempää kuin keskivertoihminen, mutta jostain syystä koen nämä sotkut sellaisina jotka vaativat välitöntä poispyyhkimistä.
Joillain ihmisillä ei ole keittiössä lainkaan talouspaperia. Ei edes keittiöpyyhkeitä. Kun olen vieraana tällaisessa kodissa, koen hätää ruokaa laittaessani tai aterioidessani. Ei tarvitse kuin viipaloida yksi tomaatti, niin alan jo silmäillä hyllyjä ja tasoja etsien tuttua rullaa... tai mitä tahansa paperin tai pyyhkeen kaltaista. Haluan pyyhkiä käteni.
Joo, voin pestä käteni, mutta sitten en voi kuivata niitä mihinkään.
Joudun paperittomissa talouksissa ymmälleni. Kun ruoka-aika koittaa, haen kaikessa hiljaisuudessa vessasta WC-paperia jotta voin pyyhkiä suupieliäni edes johonkin ruoan aikana. Pälyilen muita ruokailijoita. Miten he eivät sotke..? Joku syö vaikka ribsejä - eikö tee mieli pyyhkiä sormia muuallekin kuin omaan suuhun...?
Meillä kuluu kotona ihan tuhottomasti talouspaperia. Mieheni on lähes yhtä suuri talouspaperin käyttäjä kuin minä - ja vielä suurempi "servetisti". Siinä missä minulle riittää ruokaillessa pala tavallista Emboa, mies kattaa aina pöytään nätit servetit.
Ateenalainen ystäväperheeni Milton ja Saiva lapsineen kuuluvat talouspaperittomiin. Keittiöstä ei löydy edes ns. perinteistä tiskirättiä. Koska asun heillä joka syksy ja olen talossa kuin kotonani, olen ottanut tavaksi ostaa sinne aina oman ison rullan keittiöpaperia.
Olen yrittänyt tarkkailla Saivaa ja hänen keittiörutiinejaan. Miten on mahdollista, että kahden pienen lapsen perheessä pärjää ilman paperia johon pyyhkiä tahmaisia tassuja ja suupieliä, pöydälle kaatuneista mehuista ja puuroista puhumattakaan..? En ole toistaiseksi päässyt jyvälle Saivan salaisuudesta. Hän todennäköisesti ei vain välitä lapsukaisten hillonäpeistä ja pyyhkii pöydän sotkut paljailla käsillään.
Minä, aikuinen ihminen, koen syvää epämukavuutta jos en saa aamupalajuuston rasvoittamia sormia pyyhittyä saman tien.
Ymmärrän, että kysymys on ilmeisesti vain tottumuksesta. Toiset eivät varmaankaan ole sen siistimpiä, mutta eivät välitä pienestä tahmasta tai leukaan kuivahtavasta kastikkeesta.
Onhan se varmasti rennompaa niin :) Kunpa minäkin pystyisin siihen...
Nyt lähden hakemaan sen rullan.
.
Kuuluuko teidän keittiönne talouspaperittomiin vai -paperillisiin?
Onko joukossa samanlaisia riippuvaisia kuin minä?
Hassua.
Tänään puhuimme isäntäni Dimitriksen kanssa blogeista (häntä kiinnostaa mitä ihmettä puuhailen koneellani ja miksi olen vähän naama nutturalla kun majapaikassa ei ole tarjolla nettiä :)).
Kerroin Dimitrikselle blogeista ja mistä kirjoitan.
Dimitris oli innoissaan Kreikan ja rakkaan kotisaarensa Ithakan saamasta näkyvyydestä. Kerroin hänelle, että blogimaailmassa ei voi kirjoittaa samasta aiheesta kahta tai useampaa kertaa peräkkäin, tai mielellään edes viikon sisällä. Se vain menee niin - jos haluaa säilyttää lukijoiden mielenkiinnon. Siksi en tänään julkaissut kuvia eiliseltä saarikierrokseltamme.
Öh, paitsi että julkaisinhan mä. Nyt. :)
Oli aihe mikä hyvänsä, vaikka yleisesti kaikkia kiinnostavat tissit, niin jos kirjoitat niistä useamman jutun lyhyen ajan sisällä, se ei jaksa kiinnostaa lukijoita. Balanssi on herkkä. Jos kirjoittaa samasta aiheesta ja toivoo jutuille tasaista lukijavirtaa, on hyvä pitää kirjoitusten välillä vähintään kaksi viikkoa, mielellään kuukausikin. Mitä pitempi aika, sen parempi.
Matkalla ollessa tämä blogimaailman ilmiö luo lieviä paineita. Matkailujutut kiinnostavat lukijoita, se on ilmeistä palautteen perusteella. Ihmiset tykkäävät Kreikasta ja Kreikka-jutuista. Minulla on jopa ihan erillinen "kreikkalukijakunta" joka palaa blogiin vain syksyisin lukeakseen saariseikkailuistani. Mutta.
Kiinnostivat jutut miten paljon tahansa, Kreikastakaan ei ole mielekästä kirjoittaa montaa juttua putkeen. Ei vain toimi. Sitten sitä miettii domatiassaan että mistähän sitä nyt kirjoittaisi etteivät lukijat kyllästy. En kirjoita Karkkipäivää koska haluan miellyttää kaikkia, mutta tokihan jokainen bloggaaja haluaa että lukijoiden kiinnostus säilyy. Olisi vale jos joku väittäisi muuta.
Aiheita minulla onneksi riittää varastoksi asti, mutta, kun täällä reissussa luonnollisestikin itse jakaisi kaikkein mieluiten niitä matkakokemuksia. Niitä haluaisi kirjoitta joka päivä. Ja tietää että se ei kannata. Se mikä saa minun sydämeni pamppailemaan täällä, saa jonkun lukijan klikkaamaan itsensä ulos lukijakunnasta.
Vaikeita juttuja. Tasapainoilua. Mitä sitä nyt tekisi - kirjoittaisi siitä mikä pulppuaa itsestä luonnostaan, vai sen "kaavan" mukaan mikä pitää lukijat kutakuinkin tyytyväisinä. Eli mahdollisimman vaihtelevia aiheita.
Kosmetiikkalukijat odottavat matkan aikana harvoin ilmestyviä kosmejuttuja ja tylsistyvät saari-gloriaan. Mutta jos kirjoittaisin viisi kosmetiikka-arvostelua peräjälkeen, sekin olisi supertylsää. Kävijätilastot kertovat karun totuuden. Kirjoitit mistä hyvänsä, jos pitäydyt samassa aiheessa, lukijoiden kiinnostus ei pysy yllä. Kaksi tuotearvostelua peräjälkeen, tai Heaven forbid, kolme, niin jo tippuvat lukukerrat ja kävijämäärät laskuun.
Eikö ole jännä juttu? Tuletteko te lukijat tietoisesti ajatelleeksi tätä?
Katsotteko te otsikkoa ja mietitte, "Nääh, taas jotain ah-kun-täällä-auringossa-on-niin-ihanaa" ja jätätte väliin. Tai, "justhan se kirjoitti naamarasvasta, ei jaksa taas lukee".
Aihe tuli mieleeni tämänpäiväisen vahvistamana. Mietin, että en jatkaisi miesten ulkonäköpaine-juttua näin lyhyen ajan sisällä. Mutta jatkoin kuitenkin. Eikä kiinnosta ketään, vaikka kolme päivää sitten kiinnosti ihan sairaana. :) Blogimaailman näkymätön, mystinen laki.
*milloinkahan uskallan taas kertoa teille Ithakan maagisuudesta*
_ja kyllä, kerron varmasti aika pian, tykkäsitte tai ette ;)_
Miesten ulkonäköpaineet.
Sain juttuehdotuksen tähän mielenkiintoiseen aiheeseen miespuoliselta tutultani. Hän lähestyi minua sähköpostitse ja kirjoitti aiheesta näin;
”Yleensä ulkonäölliset ongelmat mielletään naisten ongelmaksi, mutta kyllä siitä miehetkin kärsivät. Aihe vain on aika vaiettu, koska miehet ovat länsimaisessa kulttuurissa sen tapaisessa asemassa jossa heikkouksia joko ei ole, tai niistä vaietaan iäksi."
"Miesten ulkonäköpaineet eivät aina edes ole pelkästään ulkonäöllisiä. Verrattuna naiseen, näin yleistäen, miehen täytyy olla tietynlaisessa menestyvässä asemassa, erittäin kunnianhimoinen, kaiken taitava karski karju, mutta samalla myös sopivassa määrin herkkä ja älykäs tunneihminen. Melkoisia vaatimuksia?"
Kuva: Markus Paukkula Photography
Päätin tarttua aiheeseen. Hain kaveripiiristä ja blogin kautta juttuun haastateltavia miehiä, joita osallistui lopulta 20 kappaletta. Ensin mietin, että otanta on aika pieni, mutta kymmenien sivujen vastausmateriaalia läpikäydessäni tajusin, että vielä laajemman aineiston perkaaminen "vain" blogipostausta varten olisi jo ollut vähän turhan kunnianhimoinen projekti ;D. Juttua odoteltaisiin varmaan vielä vuonna 2020...
Haastatelluista miehistä 18 oli haastattelun aikana parisuhteessa (seurustelusuhteessa tai naimisissa), kaksi sinkkuja. Kolme miehistä oli ulkomaalaisia. Ikää en tullut kysyneeksi (rehellisesti unohtui), mutta kaveripiirini haastateltavat ovat ikäluokkaa 27-39. Blogin lukijaprofiilin ikäjakauman perusteella arvioin, että blogin kautta haastatteluun osallistuneet miehet ovat iältään väliltä 20-35. Haastattelut tehtiin sähköpostitse touko-kesäkuussa 2014.
Miehet kokevat ulkonäköön liittyviä paineita siinä missä naisetkin, se on selvää. Näistä paineista vain ei puhuta yhtä paljon kuin naisten, varmasti osaltaan juttua ehdottaneen tuttuni mainitsemista syistä; miesten kuuluu olla taffeja, heikkouksia ei näytetä.
Ei ole miehistä valittaa liian pienistä hauiksista tai pituudesta, siinä missä naisten marina isoista takamuksistaan tai ”alleistaan” on ihan arkipäivää, tietyllä tavalla jopa viihteellistä. Naisten keskeisessä kommunikaatiossa ulkonäköongelmista puhuminen on yleistä ja lehdissä jaetaan ratkaisuja näihin ongelmiin yhtä luontevasti kuin piirakkareseptejä ja takkahuoneen sisustusvinkkejä.
Kuva: Asos
Nyt on miesten vuoro puhua. Aiheuttavatko ulkonäköön ja miehisyyteen liitetyt odotukset paineita? Pitääkö näyttää jonkun mittapuun mukaan paremmalta? Mitä se paremmuus on? Mitä on miehisyys?
En pyri tällä kirjoituksella mihinkään syväluotaavaan analyyttiseen lähestymiseen (heh, sitä tuskin kukaan odottikaan :)), vaan antamaan miehille yksinkertaisesti äänen asiassa, joka yleensä liitetään naisiin. Kirjoitus sisältää myös omaa paikoin rönsyilevää pohdiskeluani aiheen ympäriltä.
Sallittehan muuten tekstissä käytetyn yleistyksen sujuvan lukemisen kannalta. Kun kirjoitan, ”Miehet sitä, naiset tätä”, olen luonnollisestikin tietoinen siitä, etteivät kaikki yksilöt kuulu ko. käytöksen tai ominaisuuden piiriin. Jatkuvat rajaavat ilmaisut kuten ”useimmat miehet/naiset, tyypillisesti…, perinteisesti moni..” jne tekevät tekstistä raskasta lukea, ja kaikki toivon mukaan ymmärtävät yleistyksen käytön tässä yhteydessä.
Osassa 1 puhutaan konkreettisista ulkonäköongelmista ja miehekkyyden määritelmästä
Haastatteluissa eniten esiinnousseet huolenaiheet liittyivät odotetusti ruumiinrakenteeseen kuten pituuteen, lihavuuteen ja laihuuteen. Toisin kuin naiset (jep, juuri tällaisia yleistyksiä tarkoitin, ottakaa hellästi), mies voi usein kokea ongelmana myös liiallisen hoikkuuden – laihuutta ei koeta miehekkäänä eikä miehen kohdalla puoleensavetävänä ominaisuutena.
”Etenkin yläasteella sain sekä pituudestani että aknesta jatkuvasti ikäviä kommentteja,” kirjoittaa yksi haastatelluista. ”Tunnen, ettei minua oteta tosissaan ja kohdellaan kuin pientä poikaa.”
”Tunnen katkeruutta pituudestani, koska se on asia johon en voi itse mitenkään vaikuttaa. Minun on vaikea välillä kokea itsekkään että olen kunnolla mies.”
Toinen mies kertoo pituuteen ja hentoon ruumiinrakenteeseen liittyvästä kiusaamisesta näin:
”Nuorena siitä sai kuulla paljonkin. Kun haukkua tai alistaa pitää, niin ulkoisista jutuista siinä liikkeelle lähdetään. Aikuisenakin voi vielä toisinaan kuulla siitä, ei tietenkään suoraan sillä tavalla kuin nuoruudessa, mutta joistain sivulauseista toisinaan välittyy joidenkin henkilöiden käsitys siitä, millaista miehekäs miehekkyys on: isoa”.
Niinpä: isoa. Muodokkuus ja kapea vyötärö yhdistetään naisellisuuteen, miehillä avainsana on ”kookkaus”. Ei lihavuus, mutta pituus, harteikkuus, lihaksikkuus. Biologisesta näkökulmasta tämän saattaa ymmärtää, onhan kookkaampi vastustaja todennäköisesti luonnossa vahvemmilla.
Sama biologinen peruste vaikuttaa naisten kohdalla; muodot = hedelmällisyys, vauvan imettäminen = naisen tehtävä. Selviytymisen kannalta on lisäännyttävä. Vahva uros ja hedelmällinen naaras takaavat lisääntymisen.
Selviytyminen. Emme ole enää tuhansiin vuosiin asuneet puissa, mutta tuo evoluution sanelema selviytymisen koodi määrittää pohjimmiltaan edelleen sitä, mikä nähdään yksilössä vahvuutena ja ihailtavana.
Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista, maanosasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yksi asia säilyy punaisena lankana: mikä edesauttaa yksilön selviytymistä, koetaan tavoiteltavana ja ihailtavana ominaisuutena. Hedelmälliset ja vahvat yksilöt ovat aina selviytyneet parhaiten. Niin yksinkertainen on lopulta menestyksen ”kaava”.
Mutta palataanpa sitten haastatteluun. Aihe on niin mielenkiintoinen kaikkine sivupolkuineen että rönsyillä voisi helposti 20 sivua eikä alkaisi edes hengästyttää. :)
Kaikki miehet eivät murehdi ulkonäköään. Yksi mies kirjoittaa:
”Vaikka en ole kulmakunnan komein mies, en koe sen haittaavan. Millä useimpien naisten mielestä vaikuttaisi olevan eniten merkitystä on se, että miehen seurassa on hauskaa ja mukava olla, se on sitten minun vahvuuteni.”
Naisena voisin kyllä myös olla allekirjoittamassa tämän merkitystä.
Kuva: Asos
Toinen eniten esiinnoussut ulkonäköpaineiden lähde on pukeutuminen. Vaatteet tuovat itsevarmuutta miehelle siinä missä naisellekin.
Vaikka shoppailu ja kiinnostus muotia kohtaan tuntuu olevan lähinnä naisille ”varattu” harrastus, vaikuttaa vaatteilla olevan miehille vähintään yhtä tärkeä rooli.
Vaatteet eivät kuulu miesten tyypillisiin keskustelunaiheisiin, shoppailusta puhumattakaan, ”Ooo, Cheap Mondaylle oli tullut uusi farkkumallisto, joko näit?”, mutta vaatteiden merkitys tyylin rakentajana ja itsevarmuuden vahvistajana on heille yhtä olennaista kuin naisillekin.
Yksi miehistä kirjoittaa: ”Pahimmillaan päällä on pidetty vaatteita, jotka eivät todellakaan ole miellyttäneet, vain siksi, että näyttäisi muodikkaalta.”
Kuva: Asos
Kiinnostavasti, miehet eivät juurikaan mainitse mitään kasvoihin liittyvää, aknea ja yhdessä sivulauseessa heitettyä nenän muotoa lukuun ottamatta. Naiset ovat ilmeisesti paljon kasvotietoisempia – Karkkipäivästäkin näkee, että täällä analysoidaan jopa kulmakarvojen kaarevuusastetta ja sen esteettistä vaikutusta.
Voisikohan olla, että me naiset kiinnitämme enemmän huomiota kasvojen ”ongelmiin”, koska meillä on miehiä luontevampi keino häivyttää näitä ongelmia – meikki? Jos miehellä on mielestään liian pienet silmät, mitä hän sille voisi tehdä? Nainen tarttuu maskaraan.
Koska (tavallisen*) miehen mahdollisuudet muokata kasvonpiirteitään ilman kirurgiaa ovat hyvin rajalliset, he eivät kenties jaksa stressatakaan asiasta. Tämä on vain minun pohdintaani – jos joku mies lukee tätä niin saa mielellään kertoa onko asia näin.
* Keskiverto heteromies ei yleensä meikkaa.
Kuva: Asos
Muita vastauksissa esiintuotuja itsetuntoon liittyviä ulkoisia huolenaiheita olivat mm. hygienia (hien haju) ja hiukset. Miehet kiinnittävät paljon huomiota hiuksiin – seikka, joka ei varmastikaan tule yllätyksenä.
Meillä kotona hiusten ulkonäkö on jopa tärkeämpää miehelle kuin talouden naisedustajalle. ”Älä koske niihin, just laitoin tukka-ainetta!!” on hyvin yleinen älähdys kun Mr. Karkkipäivän päätä yrittää paijata. Tukan on oltava just eikä melkein. (Emäntää naurattaa, koska tukkaa on 2-3 senttiä eikä emännän silmiin niihin saa "kampausta" sitten millään…) Vuosien yhteiselon jälkeenkään en ole vielä oppinut, että geelattuun tukkaan ei kosketa :D :D
Yksi mies kirjoittaa ulkonäköpaineistaan näin:
”Jännittää, näyttääkö sitä muille tarpeeksi hyvältä. Siitä se sitten kohdistuu yksityiskohtiin, kuten nenän muotoon, liian pieniin lihaksiin tms. Sitä sitten parhaimmillaan yrittää manipuloida miettimällä mitä kuvakulmaa itsestään tarjoaa :D”
Kaikki eivät koe paineiden olevan ympäristön asettamia:
”Tänä päivänä asetan selkeästi itse itselleni eniten paineita; hyvä yleiskunto, lihaksikkuus ja miehinen ulkonäkö ovat kaikki asioita joilla on merkitystä minulle. En ole kuitenkaan pitkiin aikoihin heijastellut ominaisuuksiani muiden vastaaviin, vaan motivaationi tulee puhtaasti sisältäpäin.”
Tämä on asia, josta olemme jutelleet paljonkin parin ystävän kanssa. Onko ulkoisissa asioissa ylipäänsä olemassa mitään, mikä ei tavalla tai toisella liittyisi ympäristöön ja niihin odotuksiin, joita koemme muiden itseemme kohdistavan? Sitä ei välttämättä edes tiedosta.
Kuva: Asos
Jos ajattelen, että kauniisti meikatuilla silmillä on merkitystä vain minulle itselleni (eli siitä tulee minulle hyvä olo), niin lopulta tuo hyvän olon tunne kuitenkin liittyy ympäristöön. Mehän peilaamme kaikkea ympäristön kautta.
Jos olisin yksin maailmassa, en voisi verrata itseäni kehenkään tai mihinkään, jolloin minulle ei voisi syntyä kuvaa siitä, mikä on kaunista tai vähemmän kaunista, ihailtavaa tai vähemmän ihailtavaa. Tai mikä ulkoinen seikka vaikuttaisi suoraan selviytymiseeni. Miten minulla tällöin voisi olla parempi olo maalattujen silmien kanssa?
Tiedän meikattujen silmien vaikutuksen, kiitos ympäristön antaman referenssin. Luulen, että kaikki ulkoisesti toivomamme asiat liittyvät loppujen lopuksi vuorovaikutukseen ympäristömme kanssa. Emme ehkä suoraan ajattele, että haluamme vahvat lihakset ja kiiltävät hiukset miellyttääksemme toisia, mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna olemme kuitenkin lähempänä yhteisön määrittelemiä vahvan ja menestyvän yksilön tunnusmerkkejä. Niin fyysinen kuin psyykkinen kauneus, voimakkuus, ”tilan ottaminen” – siinä ominaisuuksia, jotka jo biologisesti antavat yksilölle paremmat eväät selviytyä.
Selviytyä, kaikki palaa aina tähän.
Eräs mies tiivistää asian näin:
”Yhteiskunta ihailee miehiä, joilla on tilanne hallussa ja sutjakka heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja itsetunnon pitää näkyä ulospäin ryhdistä, ilmeestä, ja vaatetuksesta.”
Miehisyys? Mitä se on?
Yksi selkeä paineiden aiheuttaja tällä alueella on seksi.
Etenkin nuorempana moni mies voi kokea, että taidot vällyjen välissä kertovat suoraan miehekkyydestä ja miehisyydestä. Moni kokee, että onnistuminen on nimenomaan miehen vastuulla. Nämä tunteet hälvenevät iän ja elämänkokemuksen karttuessa, mutta nuorelle ne ovat useimmiten mitä määrittelevin miehisyyden mitta.
Yksi miehistä kuvailee aiheeseen liittyviä tuntemuksiaan näin:
”Seksuaalisuuteen liittyen paineet ovat ehkä korkeimmat, koska jostain kulttuurisesta tai tuntemattomasta kolkasta tulee käsitys siitä, että seksissä onnistumisen avaimet ovat miehen vastuulla, eikä kukaan kerro koulussa, että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.”
Toinen mies kirjoittaa:
”Oli jonkinlaisia paineita suoriuduinko riittävän hyvin, mutta aikuistuessani tajusin, ettei siinä ole kyse yhden ihmisen suorituksesta, vaan ihan muusta”.
Mistähän ylipäänsä on lähtöisin tuo idea siitä, että miehen kuuluu ns. "hoitaa hommat", ja onnistunut seksi olisi yhtä kuin taitava mies? (Jätetään nyt sitten naisten välinen seksi tämän ulkopuolelle...) Media ei mielestäni buustaa tätä myyttiä, kyllä "Cosmo-maailmassa" puhutaan yhtä paljon kummankin osapuolen roolista. Tulisikohan sitten tämäkin jostain historiallisesta asetelmasta, jonka mukaan nainen on yhteiskunnassa passiivinen, mies aktiivinen?
(Myönnän, että välillä mietin millaista seksi on ollut kautta aikojen... Ja millaista seksi esimerkiksi on todella uskonnollisten ihmisten välillä. Saavatko naiset nauttia täysin peittelemättä? Tai edes miehet..? Vai onko seksi joissain uskonnoissa pelkästään lisääntymiseen liittyvä toimitus johon tunteet ja tuntemukset eivät kuulu...? Tämäkin olisi jo ihan oman postauksensa aihe....)
Haastatteluvastauksissa nousi esiin miehisyyden mittoja ja määritteitä laidasta laitaan. Puhuttiin lihaksista, parransängen oikeasta pituudesta, urheilullisuudesta, tyypillisesti miehisiksi mielletyistä taidoista kuten talon rakennuksesta. Vain yksi mies liitti miehisyyteen myös materialistiset määritteet kuten omaisuuden; auton, kellot, vaatteet.
Jotkut kommentit olivat hyvinkin stereotypian mukaisia:
"Kokemukset, osaako vääntää kättä, miten pärjää naisrintamalla jne. ovat hyvinkin äijäporukassa roolia määrittävä asia.”
(Tähän saattaa vaikuttaa ikä vahvastikin.)
Toiset kuvasivat miehisyyttä roolimallien kautta:
”Omalla kohdallani miehisyyden rooli on tullut lapsuudesta, omalta papaltani. Ihan kuin pappani olisi ollut supermies. Mikäli metsässä olisi tullut vastaan karhu, koin, että pappani olisi omilla voimillaan sen päihittänyt. Lapsen mieli totta kai värittää asioita, mutta papastani on miehisyyden kuva lähtenyt.”
Lopuksi, erään miehen sanoin:
”Miehisyys on vähän kuin raakaa voimaa, hennon ja hellän naisen vastapuoli. Miehisyyteen kuuluu mielestäni, näin kärjistettynä, osata tehdä talo, suojella omaa perhettä ja kaikki perimiehiset asiat.”
.
Onko näin teidän mielestänne arvon naiset? :) (Ja saavat miehetkin tähän osallistua, heitä vain ei liene lukijoissa edes prosentiksi asti ;)) Täytyykö miehisen miehen osata käyttää vasaraa ja kirvestä, suojella, vääntää kättä - kaataa karhu, kuvaannollisesti..? Vai kokevatko miehet tästä turhaan paineita?
Voiko pieni ja hoikka runoja kirjoittava mies olla myös miehekäs? Onko Woody Allen miehekäs...?
Tähän on hyvä päättää osa 1.
Osassa 2 paneudutaan lähemmin siihen, mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat; liittyvätkö ne enemmän naisten asettamiin odotuksiin, vai onko muun ympäristön merkitys suurempi; työpaikan, aseman, kaveripiiirin vai kenties median. Puhumme myös siitä, mitä toimenpiteitä miehet tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden.
Mitä kuvassa tapahtuu?
No, täällähän valitaan ja pakataan antaumuksella seuraavan kuukauden tai puolentoista matkakosmetiikkaa. :)
Käytän siihen apuna blogini matkatavarapostauksia. Vieressä on tabletti ja selaan sieltä systemaattisesti kaikki tuotteet (ja muut matkatavarat) jotka minulla oli mukana viime vuonna.
Inhoan pakkaamista, eikä minulle ole kaikkien näiden vuosien aikana syntynyt siihen vieläkään sujuvaa rutiinia. Stressaan ja ahdistun mielettömästi pakkaamisesta. Syy? Koska se sisältää valitsemista. Valintatilanteet, jopa niinkin yksinkertaiset kuin "kumman värisen kynsilakan otan mukaan?", aiheuttavat minulle stressiä.
Mielenkiintoista; matkailun, ja nimenomaan yksin matkustamisen kautta olen oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitkä asiat minua tavallisessa arjessa ahdistavat. Viime syksynä oivalsin, että minua eniten arjessa stressaava asia on odotukset. Se oli tärkeä havainto.
Ajatuksia yksin matkustamisesta ja odotusten kotiin jättämisestä kirjoittelin muuan lokakuisena aamuna täällä.
Toinen arjen stressitekijä on yllä mainitut valinnat ja, kummallisinta kyllä, omaan kotiin liittyvä "suorituskenttä". Ehkä joku muistaa parin vuoden takaisen Kotistressaaja-juttuni.
No mutta, ei ollut tarkoitus heittäytyä filosofiseksi tässä jutussa.
Nyt olisi selvittävä näistä, heh, suuren luokan valinnoista, joita käsimatkatavaralla matkustaminen merkitsee. Onneksi omat postaukset ovat apuna. :)
Seuraavana ohjelmassa: minkä väriset rajauskynät otan mukaan? Entä montako kynsilakkaa mahtuu vielä litran vetoiseen pussiin kun se on täytetty muulla, tarpeellisemmalla kosmetiikalla?
(Tiedän. Kun "ongelmat" ovat tätä luokkaa, saa olla erittäin onnellinen. Näitä saa myös ottaa huumorilla. ;))
Kuvissa muuten näkyy tällä viikolla saamani ripsiväri, jota olen testannut vasta kerran mutta se aiheutti välittömästi niin suuren "jiii-haa!!" -reaktion, että kaveri valikoitui matkakumppaniksi saman tien ja tulen siitä varmasti pian kirjoittamaan tarkemman esittelyn. Vaikuttaa siltä, että suursuosikkini IsaDoran Precision sai haastajan!
Apuna pakkauksessa käytän näitä postauksia:
(olen niin visuaalisesti orientoitunut ihminen, että konkreettiset kuvat matkatavaroista tekevät hommasta paljon helpompaa kuin pelkkä kirjallinen listaus ^_^)
Käsimatkatavaralla matkustaminen
*
Ja hei - ajattelinpas vaihtaa matkan ajaksi Kreikka-bannerin. :) Mitäs tykkäätte? Joku näistä vaihtuu tikkaribannerin tilalle lauantaina :)
(...on muuten myönnettävä, että bannerin lopullinen vaihto on ollut viime aikoina yhä enemmän ja enemmän mielessä.... Jauhan siitä aina aika ajoin, mutta en koskaan tee asialle mitään. Pitää ehkä syksyllä järjestää bannerikilpailu tai marssia jonkun graafikon luokse pyytämään apua...)
.
.
.
Illalla olisi tarkoitus vielä puskea ulos kesän muotoilutuotehaasteen tulokset.
Mutta ensin: pakkaus loppuun. :) Mitä aiemmin saa pakattua, sitä vähemmän stressiä loppuviikosta.
Tuli taas mieleen tällainen mitä omituisin aihe blogattavaksi. (Alanko mä käydä tätimäiseksi..? Onko nää ihan tätiaiheita..? Varoittakaa jos siltä vaikuttaa! Mun viimeiset 15-vuotiaat lukijat nostaa kohta kytkintä :D)
Hukkaan menevä ruoka.
Kuinka paljon heitätte ruokaa pois? Jääkö teillä paljon yli ruokaa tai elintarvikkeita jotka ehtivät mennä pahaksi?
Aihe tuli mieleeni tänään kun tyhjentelin jääkaappia Maarianhaminassa. Tunnustaudun pakastus- ja ruoanjämienhyödyntäjäfriikiksi (- kaikkien muiden friikkeyksieni ohella.. mitäs niitä löytyikään, kosmetiikka-, kontrolli-, lista…).
Minun tekee pahaa heittää ruokaa pois, ja esimerkiksi tilanteessa, jossa olen lähdössä pitkälle reissulle (kuten nyt), pyrin säästämään tai hyödyntämään jääkaapin sisällön niin perusteellisesti kuin mahdollista. Myös mieheni sangen liikkuvainen työ ja elämäntyyli pitävät huolen siitä, ettei jääkaappi ehdi joka viikko tyhjentyä normaalin arkiruokailun kautta, ja ilman toimenpiteitä ruokaa ehtisi mennä pahaksi aika paljon.
Miehelle vähän korvapuustia siitä, ettei hän ole oppinut huolehtimaan pilalle menevien elintarvikkeiden hyödyntämistä…
Palatessani omilta matkoilta saa miehen jäljiltä olevaan jääkaappiin aina tehdä kiinnostavan tutkimusretken tutustuen eri asteiden kuivettumis- ja homehtumisvaiheissa oleviin vihanneksiin, juustoihin ja leikkeleisiin. Kyllä sinne minunkin jäljiltäni joskus jää vihanneksia, se myönnettäköön, mutta ei tuo mies useinkaan niitä heitä pois vaikka emäntä olisi poissa monta viikkoa :D (Kenen kotona tämä on tuttua...?)
Tänään tyhjensin Maarianhaminan jääkaapin kaikesta öljyjä ja maustetahnoja lukuun ottamatta. Kuten tuli todettua, olen Pakastaja. Heitän pakkaseen melkein kaiken jonka arvioin selviävän pakkasesta hyödyntämiskelpoisena. Luin jostain, että jopa tuoretta, raakaa omenaa voi pakastaa, ja niinpä pakastin viime syksynä sisareni tuomaa omenasatoa. Kelpasivat hyvin piirakan täytteeksi sulatettuina.
Pakastan myös kaikki maitotuotteet, avatutkin. Raejuustot, jogurtit, rahkat, kermat, soijamaidot. Soijamaito esimerkiksi ei ole pakastuksesta moksiskaan, eikä makukaan muutu. Kypsytetty juusto selviää pakastuksesta myös suhteellisen hyvin, mutta tuorejuustojen rakenne muuttuu. Ne ovat edelleen syötäviä, mutta sopivat vetistyneen rakenteensa puolesta paremmin vaikka kastikkeisiin tai sosekeittoihin kuin sellaisinaan syötäviksi. Viime kesänä pakastin netin ohjeiden mukaan jopa mozzarellaa (kaikki neste on poistettava), ja sen koostumus ja maku säilyivät lähes täydellisesti.
Mitä en pysty pakastamaan, otan mukaan tai annan esimerkiksi sisarilleni. Nyt Maarianhaminasta lähti mukaan kassillinen tuorevihanneksia kuten porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Ehdin syömään nämä vielä toisessa kodissani ennen reissuun lähtöä. Nyt varmaan nauratte, mutta toin jopa Zürichistä mukanani vihanneksia ja yhden avokadon, joita en ehtinyt syödä majapaikassani. ”Matkaeväiksi”, ajattelin, mutta söin Sveitsistä mukana kulkeutuneen avokadon vasta viikkoa myöhemmin. :) Se oli vielä ihan kunnossa.
Kaikki ihmisten poisheittämä ruoka ei kuitenkaan ole pahentunutta. Moni, oma mieheni mukaan lukien (Sanni kurtistaa kulmiaan), heittää päiväyksensä ylittäneet, avaamattomatkin elintarvikkeet saman tien roskiin.
Ymmärrän tämän tiettyjen elintarvikkeiden, kuten tuoreen lihan ja kalan kohdalla, mutta en esimerkiksi maitotuotteiden. Tai kananmunien. Useimmat tietävätkin, että kananmunat säilyvät viikkoja, jopa kuukausiakin, päiväyksensä jälkeen. (Luin juuri jostain kanalan pitäjästä joka puhui munien säilymisestä kuukausissa.) Kananmunan kuntoisuuden voi helposti tarkistaa vesilasitestillä; jos veteen laitettu raaka muna kelluu, se on pilaantunut. Pohjaan uppoava on syömiskelpoinen. Pilaantuneen munan sisällä kehittyneet kaasut nostavat sen pintaan.
Entä maitotuotteet? Useat juovat maitoa päiväyksen jälkeen luottaen hajuaistiin (ja kahvin kanssa voi suorittaa juoksettumistestin), mutta moniko söisi kolme viikkoa vanhaa jogurttia? Tai kuukauden vanhaa rahkaa?
Hapanmaitotuotteet säilyvät huomattavan pitkään päiväyksensä jälkeen, kunhan niitä ei avaa. Puhutaan viikoista, jopa kuukaudesta. Tämä vahvistettiin Arlalta, kun viime kevään rahkahulabaloon yhteydessä kysyin heiltä maitorahkan säilyvyydestä. Rahkaa voi muuten Arlan mukaan pakastaakin, mutta kuten muissa tuorejuustoissa (rahkahan on itse asiassa tuorejuustoa), koostumus muuttuu jonkun verran.
Myös raejuusto säilyy pitkään päiväyksensä yli avaamattomana. Sekin valmistetaan maitohappokäymisen avulla, ja hapatus pidentää säilyvyyttä.
Heinäkuussa Sveitsiin lähtiessä jääkaappiin jäi pari soijajogurttia. (Ne, kuten maitojogurtit, ovat myös hapantuotteita.) Parasta ennen 10.7., eli päiväyksestä oli 6 viikkoa. Söisinkö..? Kyllä söin. Jogurtin tuoksu, koostumus ja maku olivat täysin normaalit. Toinen jogurteista jäi vielä avaamatta. Sujautin sen asunnolta lähtiessä kerman ja mantelimaidon kanssa pakkaseen…
Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta, mutta ruoan hävikki Suomessa on ihan kamala. Suomalaiset heittävät ruokaa menemään 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa (saasyoda.fi).
Täällä puhuttiin hiljattain kestävästä kulutuksesta halpisvaate-kirjoitukseni kommenteissa. "Halparättien” ostamista on helppo kritisoida, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että myös ruoan poisheittäminen voi yhtä lailla olla epäeettistä kulutusta? Kuluttajaliiton mukaan "yksittäisen kuluttajan ruokavaliossa ympäristön kannalta suuri merkitys on poisheitetyn ruoan määrällä."
En todellakaan röyhistele täällä rintaani koska pakastan aterioita ja sullon porkkanapusseja käsilaukkuun, sillä paljon matkustelevana elämäntyylini kiistatta aiheuttaa ympäristökuormitusta. Mutta kuten kotimaisesta ruoasta kirjoittaessani, haluan tuoda esiin pikku juttuja joilla voi olla ja on merkitystä. En itsekään ollut tullut ajatelleeksi ruokahävikin merkitystä ympäristölle, ennen kuin sattumalta osuin aihetta käsittelevään uutiseen.
On epärealistista olettaa, että monikaan kulutus- ja nautintopohjaiseen kulttuuriimme tottunut muuttaisi yhtäkkiä tapansa ja lakkaisi shoppailemasta, tekemästä lentomatkoja tai ottamasta pitkiä kuumavesisuihkuja. Minusta sellaisesta on turha tuntea syyllisyyttä, me emme kaikki ole täydellisen epäitsekkäitä teoissamme. On aivan loistavaa, että joku on tiedostavampi. Mutta myös se on hyvä, jos me muut teemme vaikka niitä pieniä arkisia asioita, joilla on merkitystä pitkässä juoksussa.
Eikö ole hassua, että sen lauantaisen pyttipannun jämän pakastaminen voi olla yksi sellainen asia. :)
*
Ja nyt lupaan kirjoittaa lähiaikoina enemmän kevyitä ja viihteellisempiä (pinnallisempia?) juttuja...! ^_^ Eiköhän täältä taas parit tuotearvostelut ja meikkipostaukset irtoa. :)
