”Saanko kysyä yhtä juttua”, sanoi lukijani Vilma viime viikon perjantaina, kun istuin hänen ja miehensä viihtyisässä purjeveneessä Maarianhaminan itäsatamassa. ”Miltä tuntuu olla tunnettu? Miltä tuntuu kun niin moni tietää kuka sä olet ja varmaan tunnistaa kadulla?”

Menin vähän hämmennyksiin. Olenko minä tunnettu? Voiko minusta käyttää sellaista ilmaisua? Kerroin Vilmalle, ettei minulla ole sellaista kokemusta itsestäni, tuntui melkein kiusalliselta edes spekuloida asiaa. Vilma oli toista mieltä ja myönsi jopa jännittäneensä tapaamistamme, kun minä olen, öh, tunnettu. Karkkipäivän Sanni. Joku jännittää minun tapaamistani...?

Minun mielessäni ’tunnettuja’ ovat julkkikset, poliitikot ja muut julkisuudessa paljon olevat henkilöt, jotka syystä tai toisesta esiintyvät eri medioissa niin usein että heistä tulee kansalle "tuttuja". Minä esiinnyn vain omassa mediassani, blogissani.

Ovatko kaikki julkista blogia pitävät henkilöt tunnettuja koska heillä on netissä sivusto, jota kellä tahansa on mahdollisuus lukea? Jos eivät, niin miten määritellään ’tunnettu bloggaaja’? Lukijamäärien perusteella? Julkisuushakuisuuden perusteella? Keskustelupalstojen perusteella..? ”Noniin, minusta on nyt kirjoitettu Vauvaan 12 ketjua, olen tunnettu!”

Itse asiassa sain saman tyyppisen kysymyksen keväällä eräässä Skype-haastattelussa, jossa eräs toinen lukijani haastatteli minua pro gradu -tutkielmaansa aiheesta ”yksityisyyden hallinta blogeissa”. Minua pyydettiin pohtimaan, miten koen yksityisyyden ja tunnettuuden rajat, ja miltä tuntuu kun vaikka tunnistetaan kaupungilla. Tuolloinkin pasmat menivät sekaisin ja tunsin oloni kiusaantuneeksi ja oudoksi. Siis mitä, olenko minä jostain perspektiivistä tunnettu? Kirjoittelen netissä jostain kosmetiikkapurkeista ja juustoaddiktiostani.

Mistä sitä itse tietää onko jollain lailla tunnettu, kun eihän sitä konkreettisesti voi nähdä tai tuntea? Kun linkki julkisuuteen on vain se oma palsta netissä eikä naama korista lehtiä eikä heilu jossain kaikenmaailman tosi-tv-ohjelmissa tai visailuissa? Toki on henkilöitä, jotka ovat alunperinkin aloittaneet blogin tavoitellakseen julkisuutta ja heitä miellyttää ajatus oman nimen ja naaman tunnistettavuudesta, mutta se on eri juttu. Tosin en tiedä kuinka monesta tällaisesta henkilöstä sitten lopulta tulee tunnettu. Uskon, että valtaosa bloggaajista kirjoittaa blogiaan ihan muiden asioiden kuin "kuuluisuuden" motivoimana. Minäkin kuulun tähän porukkaan.

Tiedän, että Suomessakin on tosi suosittuja bloggaajia jotka voisi jopa nähdä julkkiksina, kuten Mungolife-Anna ja ehkä WTD-Nata (ja joo, näin Linda Juholan Ruotsin TV:ssä kun istuin viimeksi laivassa Turusta Maarianhaminaan), mutta kovin monen muun bloggaajan kohdalla en osaisi käyttää ilmaisua ’tunnettu’.

Indiedays-kollegani Annika O. oli pari vuotta sitten yksi Suomen googlatuimpia ihmisiä (ja on ehkä edelleen..?), ja tuolla perusteella henkilöä kai voi jo pitää varsin tunnettuna. Itse en kuitenkaan osaa nähdä Annikaa julkkiksena (anteeksi Annika), juuri siksi kun hän on bloggaaja. Voi tietysti olla, että kuulun tässä asiassa ja kokemuksessa vain väärään ikäpolveen ja bloggaajien julkkis-status on vahvempi nuoremman ikäluokan keskuudessa. Mitä muut mun ikätoverit sanovat..?

Blogikulttuuri on erilaista eri maissa, ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassahan monet bloggaajat ovat julkkisasemassa siinä missä missit ja ministeritkin. Ja onhan siellä niitä bloggaajamiljonäärejäkin. Mutta Suomessa on eri meininki, täällä blogiscene on edelleen paljon arkisempi ja maanläheisempi. Ainakin minun mielestäni. Ei täällä bloggaajat mun mielestä ole mitään "somebodyja" :)

Mitä te ajattelette bloggaajien tunnettuudesta? Mikä määrittelee, onko joku blogi tai bloggaaja ’tunnettu’?

Onko Suomessa teidän mielestänne julkkisbloggaajia?

Silmäpussibloggaaja nuotiolla :)

P.S. Olisi muuten tosi kiinnostavaa kuulla kommentti aiheeseen myös joltain näiltä suosituimmilta bloggaajilta, kuten juuri Annikalta, Annalta tai Lindalta. Kokevatko he itsensä kuuluisiksi tai suorastaan julkkiksiksi..?

Sain Charming Nailsiltä tammikuussa (!) haasteen vastata ystäväkirjaan. Tänä heinäkuisena aamuna löysin vihdoin hetken vastata ^_^ Karkkipäivä - aina ajan tasalla ;)

Yritin vastata kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, eli mitä vain ekana tuli mieleen. :)

Kolme asiaa joita ilman en voi elää

(Kuten Taina, totean että jätetään tästä pois itsestäänselvät eli perheenjäsenet ja ystävät, sillä ilman heitä ei meistä kukaan halua elää.)

Huulirasva, kasvikset, lämpimät vaatteet. (Mä palelen aina. Mies aina vitsailee, tai köh, ei se ehkä ole edes huumoria, että mun ei pitäisi lähteä mihinkään ilman vähintään villamyssyä ja kaulahuivia. Viimeksi sain kuulla tästä kesäkuun alussa Suomenlinnassa.)

Joo, kuva ei ihan liity lapsuuteen mutta... Honfleur oli ihana paikka! :)

Lapsuuteni paras muisto

Hattulan mummon mökin mietiskelykivi jossa istuin aina lapsena. Kivi oli korkean heinikön ympäröimä ja sille mahtui istumaan juuri sopivasti yksi pieni lapsi. Kivi oli pihan reunassa, mökin puunhakkuupaikan vieressä. Istuin siinä aina omassa maailmassani heinänkorsien ympäröimänä, vähän tärkeänä, mietiskellen niin syntyjä syviä kuin nyt alle kouluikäinen lapsi voi mietiskellä. Muistan valokuvan tarkasti miltä mökin pihapiiri näytti kiveltä katsottuna. Selän takana levittäytyi viljapelto ja kaukana siinsi metsänraja. Se oli niin kaukana ettei pieni Sanni saanut sinne yksin lähteä seikkailemaan. Mutta joskus hän kuitenkin karkasi peltoon, piileskeli viljankorsien seassa. Niin että mummu ja äiti saivat huolissaan lähteä etsimään.

Takana kauhea päivä, miten rentoudun?

Kaadan lasin punaviiniä ja laitan Sigur Rósin levyn soimaan.

Jos minun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko lopun elämääni, se olisi...

Hmmm, kuka ei tiedä vastausta tähän? ^_^

Mitä en voi sietää

Tarkoituksellista ilkeyttä ja ylimielisyyttä.

Mikä saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan

Eläimet, esimerkiksi kadulla (tai vaelluspolulla ;)) ohi kulkeva koira.

Ketä ihailen?

Äitiäni ja sisariani, kaikki ovat kulkeneet elämässä omia ei-aina-niin-helppojakaan polkuja ja menestyneet tahoillaan tavoitteissaan ja haaveissaan. Äitini on viisaimpia ja elämänkokeneimpia ja samalla hassuimpia tyyppejä mitä tunnen <3

Ketä en ihaile?

Ketään joka toimillaan tarkoituksellisesti satuttaa muita.

Matkakosmetiikkaa

Jos saisin rajattoman budjetin, mitä tekisin sillä?

Lahjoittaisin eläinten ja lasten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle sekä erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Ja kyllä sitä rahaa rajattomasta budjetista varmaan jäisi yli reissaamiseenkin ja omaan taloon ^_^ Ostaisin talon ainakin Kreikasta, ehkä Santorinilta ja palkkaisin oman kokin joka tekisi minulle joka päivä kreikkalaista ruokaa joka on allekirjoittaneen mielestä maailman parasta ruokaa. Ja sit mä teettäisin oman nimikkojuuston ja oman nimikkokosmetiikkasarjan :)

Keneksi tai miksi pukeutuisin naamiaisissa?

Tähän ei oikeasti tule spontaania vastausta! :D En kai tykkää naamiaisista?

Niin ihanaa kuin onkin välillä leikkiä "prinsessaa", olen enemmän itseni vasemmanpuoleisena Sannina :)

.

Kiitos Taina haasteesta :)

P.S. Vaikka patikkamoodissa ollaankin niin joka päivä on ollut kuvan tuotteiden verran meikkiä naamassa ^_^

Lähetän teille terveiset yksinäiseltä budjetti-illalliselta vuokrahuoneestani Zermatista. Tonight on the menu; horiatiki-salaatti Coop-marketin aineksista. Ei nyt ihan niinkuin Kreikassa mutta... :) Coopissa ei ollut punaista sipuliakaan kuin puolen kilon pakkauksissa, piti ottaa keltaista...  Kauppakassin uumenista löytyy vielä valikoima juustoja ja hedelmiä jos sattuisi jäämään hiuko.

Huoneessani ei ole jääkaappia joten ikkuna toimittaa myös kylmäkaapin virkaa.

Sveitsissä on vain yksi vika: täällä on pirun kallista.

Kuinkahan kyllästynyt olen viikon kuluttua kaupan vakuumisavukirjoloheen... Ne tulivatkin jo hyvin tutuiksi viime vuonna. Vakuumilohi ja purkkitonnikala ovat ainoat kalaruoat joita minulla on Zermatissa varaa syödä.

Ainiin ja hei, muistatteko ne oudot valmiiksi keitetyt ja värjätyt picnic-munat joita ihmettelin täällä viime kesänä? Sveitsiläisten ruokakauppojen erikoisuus. No, nythän ne ovat enemmän kuin käteviä kun minulla ei ole käytössä keittiötä :D Hehheh.

Oi, Zermatt. Niin lumoava paikka ja me haluamme tänne tulla. Tapaamme nyt kolmatta kertaa ja olen oikein ikävöinyt kylää. Koko kesäkuun vatsassa kipristeli jälleennäkemisen ilosta. Zermatt, minä tykkään sinusta ihan tosi paljon ja olen onnellinen että saan olla täällä taas.

Mutta ei me oikein sovita yhteen taloudellisesti. Möö Zermatt, miksi minun piti ihastua paikkaan joka kuuluu Sveitsin tyyriimpiin?

Täällä ollaan ensisijaisesti nauttimassa maisemista ja vertaansa vailla olevista vaellusmahdollisuuksista ja maailman tunnetuimpiin kuuluvan alppikylän uniikista tunnelmasta, se on selvää. Mutta helkkari, kun mä niin tykkään ruoasta ja ravintolakokemukset kuuluvat matkustelun kiinnostavimpaan antiin. Täällä minulla ei yksinkertaisesti ole siihen mahdollisuutta.

No, joo, olisi jos söisin pizzaa. Pizzan saa Zermatissa halvimmillaan noin 20 eurolla.

Mies tarjosi minulle eilen ruoan, se on ainoa ravintola-ateria jonka olen täällä syönyt. Kuvasta voi päätellä että Zermatissa ei kannata olla vhh-ruokavaliolla, miesten kinkkupizzat hakkasivat mun ruskeassa kastikkeessa uivan Maailman Epäesteettisin Salaatti? -tittelistä kilpailevan Nizzan salaatin 100-0. Salaatti oli muuten kalliimpi kuin pizza; se kustansi noin 28 euroa ja on halvin pääruokasalaatti jonka olen toistaiseksi kylästä löytänyt.

Coopista haen samalla summalla ainekset moneen paljon parempaan salaattiin ;) Kylän marketeissa muuten huomaa Zermatin hintatason luomat olosuhteet: en suinkaan ole ainoa turisti shoppaamassa illallisaineksiani. Zermatin kaksi ruokakauppaa pullistelevat ulkomaisia asiakkaita, etenkin tunti ennen sulkemisaikaa hulabaloo on melkoinen ja tungoksessa saa välillä jonottaa että pääsee eteenpäin. Valtaosa Zermatissa vierailevista matkailijoista majoittuu chaleteissa eli mökkien tyyppisissä taloissa tai vuokrahuoneissa, ja kokkaa omat ruokansa. Niinkuin mekin viime vuonna. Mutta kyllä vain niissä Pääruoat alkaen 48 euroa -ravintoloissakin riittää asiakkaita.

Zermatt on omansalainen. Ai että mä tykkään olla täällä. Mutta en mä sitä voi kiistää että on kohteita, joiden hintataso sopii mulle paremmin. Ja että tekisi mieli syödä ravintolassa. Evästely on mun "middle name" ja olen aivan tottunut menemään budjettilinjalla. Mutta... eilisen Nizzan salaatin hinnalla söisin Kreikassa ravintolassa aamiaisen, lounaan ja päivällisen.

Tätä kirjoittaessani maisema ikkunan takana on jo pimentynyt. Mies on tänä yönä taas ylhäällä vuorilla kaverinsa kanssa, yöpyvät vuoristomajassa. Ne siellä kiipeilee ja tavoittelee huippuja ja minä seikkailen täällä alempana omillani. Ei ne pojatkaan mitään hyviä ruokia syö, ostivat mikrossa lämmitettävän pasta-aterian täksi illaksi :) Kun tämäniltaisessa majassa on kuulema peräti mikro.

Tällaista on Sveitsin lomailu. Ravintolaelämyksiä voi sitten kokea jossain muualla. <3

P.S. Sain juuri kuvaterveiset miesten illalliselta majalta. :) Mun salaatti näytti kyllä paremmalta ;D

Välitän osanottoni Nizzan tragedian uhrien omaisille.

Ranskassa juhlittiin eilen maan kansallispäivää ja olimme illalla Nizzan murhenäytelmän aikaan ulkona tuhansien muiden kanssa katsomassa Deauvillen juhlailotulitusta. Kun saavuimme puoliltaöin hotellille kuulimme järkyttävät uutiset terrori-iskusta.

Olen ihan sanaton taas siitä pahuudesta mitä maailmassa on.

Uhrien joukossa ei tiettävästi ollut ystäväni sulhasen perheen jäseniä tai ystäviä, mutta kymmenet menettivät läheisiään ja rakkaitaan ja tunnen yhtä lailla surua heidän puolestaan. Odotin koko aamun jännittyneenä viestiä ystävältäni ja sain sen äsken.

"Laitetaan Ranskan liput liehumaan".

Huomenna juhlitaan häitä ja juhlistetaan rakkautta jota onneksi on maailmassa varmasti enemmän kuin pahuutta.

En oikein löydä sanoja mutta halusin sanoa jotain.

Ollaanhan hyviä toisillemme ja muistetaan päivittäin osoittaa rakkaillemme kuinka tärkeitä he ovat.

Maisemat ovat taas vaihtuneet.

Olen Normandian rannikolla Deauvillessa.

Loma. <3

Viikko huipentuu ystäväni häihin pienessä satulinnassa Normandian kauniilla maaseudulla.

.

Lähdin matkalle ei-niin-pienenkään stressin ja vähän apean mielen saattelemana (alkukesän työkuvioihin liittyneet moninaiset jutut saattoivat liittyä asiaan) ja pakkasin tavaroita suunnilleen vielä kun mies soitti taksia lentokenttäbussille. Vihaan pakkaamista. Lennollakin pelotti taas tuttuun tapaan ja rentouduin yhtä tuttuun tapaan viinilasillisella ja - kiitos Norskin netin - myös lukemalla eteenpäin teidän lukijoiden esittelyjä. Kiitos seurasta :)

Tämäkin aamu alkoi vielä pienellä murinalla kun aamiainen näytti tältä:

...ranskalaiset aamiaiset... :/

Tiesittekö, että Ranskassa esimerkiksi kananmunilla ei ole paikkaa aamiaisella vaan munakkaita tilataan lounaaksi tai esimerkiksi illallisella alkuruoiksi? Ranskassa myöskään kasvikset eivät kuulu aamupalapöytään vaan leivän (tai croissantin, pullien ja pasteijoiden) päälle laitetaan meille rakkaiden kurkun ja tomaatin sijaan hilloa.

Järkytin keittiötä pyytämällä, enkö mitenkään voisi saada jotain kasviksia ja keitettyä kananmunaa, ja ärsytin samalla miehenkin jonka mielestä maassa kuuluu syödä maan tavalla. Hän on tavallaan ihan oikeassa, kyllä minä ymmärrän että tapani syödä näyttäytyy välillä ihan älyttömänä jääräpäisyytenä. Mutta siinähän olen jääräpäinen, mä haluan kunnon ruokaa enkä vehnähöttöä ja hilloa aamiaiseksi. Silloin mä käyttäydyn vaikka kuin aasi.

Ja kyllä mulle sitten tuotiin keittiöstä kaksi tomaattia ja arviolta 18 minuuttia keitettyjä kivikovia kananmunia. :)

Kahvi oli hyvää. Niinkuin se aina on Ranskassa. <3

Alkumatkakin meni vielä vähän harmaissa tunnelmissa. Kunnes...

...hetkeä myöhemmin taivas kirkastui.

Ja mieli alkoi keventyä.

Viimeistään seistessäni Deauvillen kultahiekkaisella rannalla aloin päästä lomamoodiin.

Simpukkakulhon äärellä istui vähän tavallista vaitonaisempi mutta iloinen Sanni. Ja opin tänään uuden asian Mr. Karkkipäivästä, kaikkea uutta oppii vielä 12 vuoden jälkeenkin.

"Simpukat on vähän niinkuin munuaisia ja osterit vähän niinkuin sisäfile". -"Täh?" -"Niin. Simpukat on itse asiassa ihan älyttömän pahan makuisia. Ne on vähän niinkuin seafoodin munuaiset". - "Ööö, ihan totta? Siis sä et tykkää simpukoista? Miksi sä sitten tilasit mun kanssa tän kulhon puokkiin?" - "No kun sinä halusit niitä."

En tosiaan ole tiennyt että avopuolisoni ei pidä simpukoista ^_^ Sainpahan itse enemmän :D

Loma.

Tiedän kyllä mitä kaikkea on vielä luvassa. Kauniita maisemia, hyviä viinejä, kyyneleitä häissä ja seuraavalla viikolla vaellusmonoa toisen eteen alppimaisemissa. Mutta ihan varmasti myös vääntöä illallisbudjeteista ja hotellien tasoista. Tällaista on loma rakkaan kanssa, me ollaan niin erilaisia ja samalla... niin hyvä köysistö <3. Kai se erilaisuus pitää kaiken tuoreena ja kiinnostavana vuodesta toiseen. :)

Maisemanvaihdos.

Lauantai.

# Sara Hildénin taidemuseo / Ron Mueck. Käykää.

# Annoskateus ravintola Kivi.

# Hurahdus apteekissa.

Oli tarkoitus vain vähän nuuhkaista kun olin muilla asioilla apteekissa... "Kokeilen noita sitten ensi vuoden puolella kun on niin paljon muitakin jonossa." No, joo.

Kassa: "Hei sä kokeilet koko sarjan, kiva juttu! Saat kaupan päälle huulirasvan!"

Yliopiston Apteekin oma sertifioitu kotimainen luonnonkosmetiikkasarja <3

.

Miksi-mä-olen-kirjoittamassa-tätä-enkä-esimerkiksi-ulkona-terassilla-kun-on-näin-kaunis-ilma?

# Bloggaajuus.

Kun on kuvannut naamaansa blogiin melkein joka päivä ja on tehnyt sitä jo seitsemän vuotta, huomaa ihon ikääntymisen poikkeuksellisen tarkasti. Kolmikymppisenä saavuttaa iän, jossa ikääntymisen merkit alkavat lisääntyä vuosi vuodelta ja näkyä yhä selvemmin. Seuraavalla vuosikymmenellä niiden pitäisi sitten ihan reilusti kiihtyä, sitä odotellessa... :) Jos vain vielä bloggaan 4-kymppisenä niin saatte varmasti todistaa reaaliajassa mun veltostumista ^_^

Tältä näytti Karkkipäivä-Sannin naama blogin ensimmäisenä vuonna, meikittä ja meikin kera:

Ei tietoakaan punoituksesta ja pigmenttiläiskiäkin on vielä hyvin miedosti. Nykyään vasemman posken pieni couperosa-alue kuultaa jo meikkipohjankin läpi ellen pakkeloi sitä peiteaineella. Harmillisesti en blogin alkuaikoina ottanut juuri koskaan kuvia meikittömistä kasvoistani ja löysin vain tuon yhden pienen "aamunaama"-kuvan. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä oikein tarkka ja isompi kuva natural-kasvoistani 7 vuotta sitten.

Listasin kasvoilleni blogivuosien aikana piirtyneitä ja ilmestyneitä ikääntymisen merkkejä. Esimerkiksi melasma eli hyperpigmentaatio oli minulle ihan tuntematon riesa kun aloitin bloggaamisen. Mutta ei mennyt kuin pari vuotta niin "aurinkoviikset" astuivat estradille.

Kasvojen ihon kuivuminen on toistaiseksi ilmennyt vasta talvisin, mutta esimerkiksi käsieni iho on muuttunut lähes atooppisen kuivaksi vuoden ympäri.

Melasma eli hyperpigmentaatio poikkeaa "tavallisista" pigmenttiläiskistä siten, että se tulee esiin vain UV-säteilyn vaikutuksesta ja katoaa kun iho ei ole alttiina vahvalle UV-säteilylle, eli Suomen leveysasteilla talviaikaan. Tavalliset pigmenttiläiskät jäävät iholle pysyvästi ilmestyttyään, ellei sitten hoidata niitä järein konstein hoitolassa esimerkiksi happohoidoilla.

Melasmaa voi tulla mihin kohtaan ihoa tahansa, mutta huulten ympärys on hyvin yleinen alue. Ainoa ase melasmaa vastaan on erittäin korkeasuojakertoimellinen voide ja melasmaan taipuvainen ihoalue on voideltava sillä joka kerta kun käy ulkona kesäaikaan auringon paistaessa,  vaikka kävisi suunnilleen vain roskat viemässä. Näin ainakin minulla, lyhytkestoinenkin suora UV-stimulaatio saa melaniinin ylituotannon aktivoitumaan.

Ylläolevassa kuvassa tämänkesäinen hyperpigmentaatio on vielä miedossa vaiheessa. Otin kuvan ennen juhannusta mutta sitten tuli juhannuspäivä helteineen... Oltiin veneilemässä ja suojavoide jäi mökkiin... Nyt mulla on kaksi ruskeaa länttiä amorinkaaren yläpuolella ja voin hyvästellä ne vasta talven tullen. :P

Oletteko te tarkkailleet tai huomioineet ikääntymisen merkkejä omalla ihollanne? Onko ikääntyminen vaikuttanut esimerkiksi ihonhoitorutiineihinne? Kuinka moni myöntää ostaneensa "ryppyvoiteen" kun ensimmäiset juonteet tulivat näkyviin..?

.

Muuten, yksi hassu ihoon liittymätön ikääntymisen merkki jonka olen pannut merkille:

YleX:n ja Radio X3M'n aamushow'n jutut, joita ennen kuuntelin kovinkin innoissani, kuulostavat nykyään auttamatta hemmetin tylsiltä ja suorastaan lapsellisilta. Samoin mitään hittiradioiden juontajien juttuja ei jaksa yhtään kuunnella. Vanhuuden merkki se tämäkin :D

Loppuun vielä toinen, positiivinen ikääntymisen lieveilmiö:

Muuttuu lempeämmäksi itseään kohtaan ja arvostaa itseään enemmän. :)

Ihmettelen tätä aina ollessani Ahvenanmaalla. Mutta se ei liity Ahvenanmaahan vaan kahvipannuihin.

Valmistan kahvini aina pressopannussa. Manner-kotona meillä on käytössä litran vetoinen pannu (samanlainen kuin kuvassa vasemmalla), Maarianhaminan asunnolla käytän taas useimmiten 3,5 desin pannua (oikeanpuoleinen).

(...ja hmmm.. ehkä voisin luopua tuosta 'manner-koti'-ilmaisusta, kai se on jo käynyt selväksi että toinen kotini on Tampereella... Moni kun sen tietää jo muutenkin. Jotenkin tuo epämääräisyys mantereen kotipaikan suhteen on jäänyt päälle kun en blogin alkuvuosina halunnut että esimerkiksi työpaikkani olisi helppo selvittää. Mutta joo, eiköhän ole jo aika alkaa puhua Tampereesta vailla kiertoilmaisuja :D)

Isompaan pannuun valmistan kahvia aina kerralla puolen litran annoksen, ja tämä annos jakaantuu tasan kahteen mukilliseen. Juon kahvini ns. lattena eli mukana on vielä puolitoista desiä (soija/manteli)maitoa per mukillinen.

Kotona käytän neljän desin vetoisia mukeja koska rakastan isoja kahveja. Jos teen kahvin yleisimmin käytettyyn kahvimukikokoon eli 3 desin, muki tyhjenee liian nopeasti. Esimerkiksi kaksi "muumimukillista" aamukahvia ei tunnu miltään ja pitää kaataa kolmas.

Vaikka minulla on Maarianhaminassakin litran pannu, minulle on muodostunut tavaksi valmistaa kahvi pienempään pannuun, koska täällä ollessa on harvoin mieskään mukana aamukahviseurana.

Mysteeri on siinä, miten kolmen desin kahvi täällä juotuna tuntuu enemmältä kuin puoli litraa Tampereella.

En nimittäin saa kolmen desin kahviani täällä edes loppuun, vaan siitä riittää kahteen mukilliseen ja vielä jää ylikin. En vain pysty käsittämään.

Mun piti lopulta mitata Maarianhaminassa käyttämäni mukin vetoisuus, joka osoittautui 3,5 desiksi. Selityksen täytyy olla se, että koska muki näyttää yhtä suurelta kuin kotona tavallisesti käyttämäni iso muki, aivoni ja sen kahvikylläisyyskeskus tulkitsevat juomani määrän olevan sama kuin Tammer-kotona, vaikka sen sisältö on melkein puolet vähemmän. Jos juon saman määrän kahvia paljon pienemmältä näyttävästä muumimukista, kahvikylläisyyskeskus ei tyydyty.

:D

Joo, kaikkea mä mietinkin.

Mutta tämä ihmetyttää mua aina Maarianhamina-aamuina.

Jos joku uudempi lukija muuten miettii, mikä tämä mun kahden kodin kuvio on, niin olen avannut sitä aikoinaan postauksessa Rikas köyhä.

*

Käytän tässä tilaisuuden kiittää kun niin moni on jättänyt esittelyn Keitä te olette 2? -postaukseen. "Minielämäkertojanne" on ollut mukavaa lukea :) Tällä hetkellä julkaisematta on vielä 168 esittelyä, lukijani Ulpu eilen ihmettelikin minne hänen kommenttinsa on kadonnut. Siellä se on, odottamassa :) Käyn esittelyjä läpi pikkuhiljaa hetkinä kun on aikaa. Ja vastaan jokaiseen. :)

Tällä viikolla olen viettänyt aikaa töiden lisäksi äitini kanssa joka on Maarianhaminassa vierailulla. Joka ilta olemme tehneet ihanan verkkaisen kävelyn Maarianhaminan satamiin. Eilen suuntasimme itäsatamaan Merikortteliin jossa voi tutustua perinteiseen puuveneiden ja laivanrakennukseen.

Venevajoilla kohtasimme kaksi vanhaa veneenrakentajaa, Hassen ja Håkanin. Tämä kaunotar on valmistunut Hassen käsissä tänä kesänä.

Juttelimme miesten kanssa pitkään.

"Mitään muuta ei elämässä tarvitse kuin polkupyörän ja veneen", Håkan sanoi. "Että pääsee kotoa veneelle ja veneellä ulapalle".

<3

Tuli tuohon aiemmin päivällä kirjoittamaani liittyen mieleen, että olisi mielettömän kivaa kuulla taas esittelyjä teistä lukijoista :)

Tein kuusi vuotta sitten blogiin kyselyn otsikolla "Keitä te olette?". Postaukseen on vielä silloin tällöin tipahdellut satunnaisia vastauksia viimekin vuosina, mutta nyt voisi olla erittäin hyvä aika uusintakierrokselle. :) Kuuden vuoden aikana lukijakunta on varmaankin elänyt vaikka kuinka ja olisi tosi kiva kuulla millaisia ihmisiä siellä ruudun takana tätä nykyä nököttelee :)

Missä elämäntilanteessa olette? Onko enemmistö teistä opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä? Eläkkeellä? Alle 2-kymppisiä, yli 2-kymppisiä?

Olen saanut kommenttien kautta sen käsityksen, että lukijakuntani jakautuu yllättävän laajalle ikähaarukalle nuorimpien ollessa 12-13-vuotiaita ja varttuneimpien yli 60-vuotiaita. Se on kyllä mahtavaa :) Jos bloggaajana tai blogina voi olla iätön ja vedota monen ikäisiin, sehän on tosi hyvä juttu ^_^

Karkkipäivän lukijoita Tallinnan matkalla

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan nuorempien lukijoiden kommentteja lukiessa miettiväni, että olen jotenkin hurjan otettu siitä että 20-vuotiaskin voi samaistua juttuihini tai olla kiinnostunut siitä mitä sanottavaa täti-ihmisellä on. (En mä mielestäni ole täti mutta 2-kymppisen näkökulmasta ikäni puolesta kyllä ;))

Oikeasti ihan kipeää että voisin olla joidenkin lukijoideni äiti, vaikka sellaisten joiden kommentteja lukiessa tuntuu että luen jonkun oman ikäiseni ajatuksia. :) Kai me kaikki ollaan tosiaan lopulta iättömiä... ehkäpä ainakin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jääneet Karkkipäivän lukijoiksi. <3

Karkkipäivän lukijoita Sokosen ja Karkkipäivän kauneusillassa

Hei, olisitteko niin kivoja että haluaisitte esittäytyä? Kertoa muutamalla rivillä itsestänne, jotain mitä vain tulee mieleen :)

Olisi hurjan mielenkiintoista saada päivitetty käsitys lukijakunnastani. Ja vaikka tänään päivemmällä kerroin, että suren sitä kuinka en pysty tai ehdi vastaamaan kaikkiin kommentteihin, niin joka ikisen kommentin luen, aina. Siksi kommenttien julkaisu välillä laahaa perässä, koska julkaisen aina sitä mukaa kun ehdin lukemaan. Vastaus ja reaktio jokaiseen kommenttiin on itse asiassa olemassa, mutta ne eivät näy teille koska ne ovat reaktioita pääni sisällä ja sydämessä. (Aargh miten imelän kuuloista mutta ymmärrätte mitä haluan sanoa...) Ihan niinkuin joku mun kirjoitus huulipunamokasta tähtiravintolassa voi naurattaa jotakuta teistä vielä seuraavanakin päivänä vaikka ette olisi kommentoineet juttuun mitään, samalla lailla monet teidän kommentit ja kertomanne jäävät mun mieleen ja vaikuttavat minuun, vaikka en blogissa mitään vastakommenttia jättäisikään. 

Että niin :)

Karkkipäivän lukijoita Jyväskylän Ekolo-miitissä

Lukijat - osalla on kasvot, osalla ääni, osalla ei kumpaakaan. Osalla kuvittelemani kasvot ^_^ Suurimmasta osasta en tiedä mitään.

Keitä siellä on? :)

P.S. TÄHÄN postaukseen tulleisiin kommentteihin mä haluan ja aion vastata ihan jokaiseen :) Julkaisen esittelyjä ja vastailen hiljalleen tässä viikon aikana, työpäivät (ja muuan äiti-statuksinen kesävieras) valitettavasti entisestään hidastavat mun vastaustahtia. Ihana lukea mitä olette kertoneet itsestänne, hauskoja ja kiinnostavia minielämäkertoja ^_^ Symppiksiä tyyppejä siellä ruudun takana :) Näihin on kiva palata myöhemminkin, ihan niinkuin siihen kuuden vuoden takaiseenkin esittelypostaukseen.

30.6. Tällä hetkellä 166 julkaisua odottavaa komenttia :)

5.8. Vieläkin kesken, pidin heinäkuun lomaviikot taukoa. Kerron kun saan kaikki luettua ja vastattua. :)