Jotkut tuotteet vain ovat niin hyviä, että ansaitsevat tulla nostetuiksi uudelleen. Ja uudelleen.
Kaksi niistä on tässä kuvassa.
Korresin Aloe & Dittany -shampoo normaaleille hiuksille ja Sanctumin luomuhoitoaine normaaleille hiuksille.
Testasin viime syksynä niin monet uudet shampoot ja hoitoaineet ja tammi-helmikuun vielä erilaisia palashampoita, että sitä ehti jo erkaantua kauas vanhemmista lempparituotteistaan. Vähän niin kuin unohtaa sen fiiliksen, että miltäs ne aiemmin hehkuttamani tuotteet ylipäänsä tuntuikaan..? Nyt kun aloin tässä laskea niin käytin yhteensä viisi kuukautta putkeen erilaisten shampoo/hoitis-testipöniköiden ja saippuoiden kokeiluun…!
Saippuaoopperan tauottua palasin pitkästä, pitkästä aikaa kahden lempparini pariin. Ja tiedättekö, nämä tuntuvat edelleen ihan tajuttoman hyviltä.
On kivaa vahvistaa muistikuvansa vielä vuodenkin kuluttua ja päästä toteamaan, että kyllä, tämä shampoo oikeasti ON harvinaisen hyvää, se ei tuntunut siltä vain ”silloin taannoin”. En vieläkään tajua mikä tekee Korresin Aloe Dittanysta niin eri tuntuisen lukuisiin muihin shampoisiin verrattuna (inci ei sitä minulle suoraan paljasta), mutta ei kai minun kuulukaan tajuta. Jätetään sen tason tajuamiset kemisteille. :) Aloe Dittanyssa vain hämmästyttää eniten se, että se on normaalien hiusten shampoo, mutta tuntuu silti hoitavammalta kuin valtaosa elämäni aikana käyttämistä kuivien ja vaurioituneiden hiusten shampoista.
Ja samoin olin iloinen voidessani todeta, että kyllä, Sanctumin hoitoaine (jota en ole käyttänyt yli vuoteen) on ihan yhtä loistavaa kuin muistinkin. Ja hei – tässä hoitoaineessahan ei tosiaan ole mitään synteettistä ja raaka-aineista peräti 95% on luomua..! (Luomu ja ”luonnosta lähtöisin olevahan” ovat eri asioita, vaikka moni vetää mutkat suoriksi ja kutsuu luonnonkosmetiikkaa luomukosmetiikaksi. Monikaan luonnonkosmen tuote ei lopulta sisällä kuin jonkun prosentin LUOMU-tuotettuja ainesosia.) Sanctum tekee niin silkkiset kutrit että ei voi kuin ihmetellä miten tällaisen reseptin kehitys on toisille luonnonkosmetiikan valmistajille mahdotonta ilman synteettisiä apuaineita.
Sanctumin hoitiksessa tai Korresin shampoossa ei myöskään ole alkoholia ;) (Viime aikoina minulle on tullut kommenttien perusteella tunne, että on hyvä aina mainita onko tuotteessa alkoholia kun se on monelle ratkaiseva tekijä.)
Sanctumiahan ei enää saa Suomesta, mutta esimerkiksi iHerbistä sitä voi tilata suhteellisen halvalla. Hoitoaine kustantaa $8,85.
Mun hiukset on muuten olleet nyt saippuaepisodin päätyttyä niin kiitolliset, että ne eivät ole edes rasvoittuneet samaan tahtiin kuin normaalisti..! :) Tälläkin hetkellä edellisestä pesusta on jo kolme vai liekö neljäkin päivää, eikä tyvi vieläkään huuda pesun tarvetta. (Kuva on vanha, jos ihmettelette tyvikasvua kun justhan hiukset värjättiin :))
.
Alkuperäiset Korres & Sanctum -tuote-esittelyni löydät täältä:
Joo. En mä sitten olekaan 80A.
Olitte siis oikeassa.
Kirjoitin syyskuussa rintsikkaostosten vaikeudesta ja sain teiltä paljon kommentteja. Moni teistä sanoi, että käytän todennäköisesti aivan väärää kokoa eikä ympärysmittani voi kuvien perusteella olla 80. Intin vastaan. ”Kun ne kapeammat puristaa.”
Puhuttiin myös rinnakkaiskoko-asiasta, joka on minulle ollut vähän hämärä vaikka yhdet 75B:n liivit on minulle elämäni aikana onnistuneesti myytykin. Olen vain sokeasti takertunut kirjaimiin ja siihen, mitä olen kuvitellut niiden edustavan. A on pieni kuppi. Minulla on pienet rinnat. Käytän siis A:ta.
Lähdin tällä viikolla vihdoin uusille rintsikkaostoksille misteriltä joululahjaksi saadun lahjakortin siivin.
Monttu levähti kun minulle Changessa kiikutettiin sovituskoppiin 65C:n liivit. Olin ihan että ”Et varmaan tarkoittanut ihan C:tä tuoda”, mutta myyjä nyökkäili. ”Sinä olet 65C tai 70C tai 70B” hän sanoi. Liivin mallista ja merkistä riippuen.
Kävi ilmi, ettei Changessa A:n kuppeja juuri olekaan. Sille ei kuulemma ole tarvetta koska heidän liiviensä kuppikoot ovat ylipäänsä pienempiä kuin muissa liikkeissä. (Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olen Changessa asioinut.)
Hämmentyneenä sovitin 65C:tä vain joutuakseni toteamaan, että helkkari, niiden kuppihan oli ihan minulle sopiva. Pienempikin kuin monissa käyttämissäni 80A:n liiveissä. Ympärysmitasta en ollut myyjän kanssa ihan samaa mieltä. Se puristi ihan vimmatusti.
”Niin pitääkin”, sain kuulla.
Lähdin seuraavaksi Sokokselle. Täällä myyjä otti ympärysmittani kahden puseron päältä ja arvioi minut 70B:ksi. Kun kerroin käyttäneeni koko ikäni 80:n ympärysmittaa hän katsoi minua vähän kummissaan ja naurahti, ”Et sinä kyllä 80 ole missään nimessä.”
Okei, alan luovuttaa.
Sokokselta ei kuitenkaan löytynyt minulle sopivia liivejä. Ei auta vaikka oikea koko on selvillä, istuvien liivien kohdalle osuminen on yhtä haasteellista kuin aina ennenkin. Changestakaan ei löytynyt kuin kahdet liivit jotka istuivat hyvin rinnan kohdalta, mutta jäivät ostamatta kun ympärysmitta suunnilleen ritsahteli tiukkuuttaan eikä liivien koristeellinen tyyli ollut minua.
Sokoksella minulle tuotiin voimakkaasti topattuja ”tyynypanssari”–tyylisiä liivejä vaikka kuinka ohjeistin, että en halua paksuja toppauksia. Monissa liiveistä toppauksia ei voinut edes irrottaa. Ei, en halua ylimääräistä superlon-rintaa omani ympärille.
Myyjän mukaan Calvin Klein olisi heidän merkeistään paras pienirintaiselle, mutta kaikki tarjotuista Calvineista olivat megatopattuja ja kupit liian korkeita minun pikkutisseilleni. Mietin miten myyjällä pysyi pokka kun hän kerta toisensa jälkeen joutui toteamaan, että eihän tuon asiakkaan rintavarustus tosiaan riitä täyttämään mitään heidän liivejään.
Luovutus #2.
Kolmas kohteeni oli pieni liivien erikoisliike. Laitoin uskoni siihen. Merkkejä oli paljon vähemmän kuin isossa tavaratalossa, mutta voisiko täältä kuitenkin löytyä pienipoviselle muutakin kuin tyynyhirvityksiä?
Selitin samat taustatiedot kuin aiemmissa liikkeissä. Täällä myyjä ei mitannut minua lainkaan vaan totesi vain silmäarviolla; ”Olet 75A tai 70B”. Aaa! Vihdoin tuttu A..! Mutta ei, 80 ei ole ympärysmittani.
Ensimmäiset tarjokkaat olivat makuuni jälleen liian pehmustetut. Katsoin myyjään vetoavasti ja sanoin, ”Minä ihan oikeasti haluaisin että rintani saavat näyttää liiveissä juuri niin pieniltä kuin ne ovat .”
Ohut, huomaamaton toppaus on ok, kahden sentin ”kanansiipi” ehdoton ei-ei.
Ja johan alkoi löytyä! Ihmettelin, miten erilaisilta täällä sovitetut liivit tuntuivat. Kyllä merkeillä on hurjasti eroa. 70:n ympärysmitta ei kiristänyt kuin yhden valmistajan liiveissä, muut tuntuivat oikein mukavilta. Toki paljon napakammilta kuin 80, mutta eivät epämukavilta.
Lopulta olin löytänyt niin monet sopivat ja kivat liivit että vinguin miehelleni voisiko lahjakortin alusasu-setin tulkita myös rintsikka-rintsikka-settinä… Luulen, että kuka tahansa äijä haluaa vain mahdollisimman nopeasti ulos naisten alusasuliikkeistä joten mies suostui ja maksoi kiltisti. Hän epäili, että kieltävä vastaus olisi johtanut 40 minuutin lisäsovitteluun sen Kaikkein Parhaimman löytämiseksi… (No, en saanut häneltä synttärilahjaakaan joten tässä tuli nyt sitten joulu ja synttäri hoidettua samalla ;))
.
Mitä opin? Ainakin vihdoin viimein sen, ettei kirjaimeen todellakaan pidä takertua. Minulla on hyvin pienet rinnat, mutta kokoni voi silti olla jopa C. Niin hullua kuin se onkin. Pelkkä kirjain ei kerro mitään kupin koosta. Saman valmistajan 80A voi näyttää minulla liian suurelta 70B:n istuessa kuin valettu.
Kiitokset lukijoilleni, jotka kannustivat minua mittauttamaan itseni ja kääntymään kunnon liiviliikkeen puoleen! Nyt jaan saman toivotuksen eteenpäin muille, joille kirjaimet ja ympärysmitat ovat yhtä lailla olleet epäselviä. Ettei tarvitse 20 vuotta käyttää väärää kokoa niin kuin eräät... ^_^
* * *
Yöllinen P.S. ~ Ihan kamalasti pahoitteluja kun en ole pariin päivään ehtinyt kunnolla vastaamaan kommentteihin enkä itse asiassa edes suorittamaan Weleda-arvontaa tai sopimaan Dermablend-mallien kanssa aikatauluista (terkut siis teillekin ja varmaan olette ihmetelleet kun minusta ei ole kuulunut). Olen ollut tosi kiireinen ja tämäkin päivä meni yhtä tilausjuttua tehdessä. Lupaan vastailla kommentteihin ja sähköposteihin maanantain aikana...! :)
Sanoin äsken itselleni:
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen jos pitäisi juuri nyt luetella asioita joista sinulle tulee hyvä mieli? Ihan miettimättä, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?
Nämä asiat tulivat mieleen.
Ponini Lehmä Lentää (kyllä, sen nimi on Lehmä Lentää.)
Sisareni Oona - jonka kanssa meillä on muuten sovittu täksi illaksi elämäni ensimmäiset Skype-treffit..! :) Saan kuulla miten pääsykokeet Argentiinassa menivät..! Hui jännää..!
Parsakaali. Rakastan.
Sigur Rosin levy Agaetis byrjun. Mieheni soitti tätä minulle kun olin hänen luonaan ensimmäistä kertaa yökylässä. Siitä on 10 vuotta. Itse asiassa melkein kuukaudelleen. <3
Nassukka.
Kynttilät. Palavat meillä joka päivä lokakuusta huhtikuuhun.
Kreikka.
Juusto.
Pinkki fleece-hupparini. Käytän sitä joka ikinen päivä.
*
Mistä asioista teille tulee hyvä mieli? Mikä tulee ensimmäisenä mieleen? :)
Olen innostunut 20 vuoden kasvissyönnin (lakto-ovo-kala-kasvissyönnin, teille termiin puritaanisesti suhtautuville ;)) jälkeen kokeilemaan uusia proteiinin lähteitä.
(*pakenee kaupallisuutta ruoan maailmaan*)
Seitan ja tempeh ovat varmaankin tuttuja vegaaneille, mutta minä en ollut vielä runsas kuukausi sitten koskaan maistanut kumpaakaan. Ja jälkimmäistä en vieläkään. Itse asiassa kuulin tempehistä ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Kuinka moni teistä on joskus syönyt tempehiä?
Minun silmissäni tempeh ansaitsee kyllä luotaantyöntävimmän kasvisproteiinituotteen tittelin. :D Voiko joku kutsua tätä puristetulta papuoksennukselta näyttävää klimppiä ruokahalua herättävän näköiseksi..?
Wikipedian mukaan:
Mötkäle on odotellut jääkaapissa jo toista viikkoa että keksisin miten sitä valmistaisin. Tai joo, sehän käsittääkseni kypsennetään paistamalla, mutta ilmeisesti marinointi on hyvinkin kannattavaa tempehin erikoisen ominaismaun takia.
Sattuuko kellään olemaan jotain suosikkireseptiä tempehin valmistukseen? Ajattelin, että ehkäpä vain heitän sitä johonkin tomaattipohjaiseen mössöön. Chiliä sekaan jos tempe osoittautuu pahan makuiseksi :)
Seitan-valmisteista olen tykännyt kovastikin. Kivaa saada vaihtelua soijanakeille - seitan-nakit ovat tiiviimpiä ja "lihaisampia". Saisikohan niillä huijattua lihansyöjääkin...? Täytyy ehkä joskus kokeilla valmistaa seitania itse. Olen vain niin huono tuossa maustamisessa, ja sehän on seitanissa kaiken a ja o.
Miksihän seitan ei koskaan ole Suomessa noussut samalla lailla "mainstream"-lihankorvikkeeksi kuin soija? USAssa seitan on ymmärtääkseni yhtä yleistä kuin soijatuotteet ja sitä löytyy markettien pakastealtaista. Meiltä sitä saa vain erikoisliikkeistä. Ehkä Suomessa ollaan gluteeniherkempiä ja kasvissyöjät siksi suosivat soijaa...?
Mitä kasvisproteiinia te Karkkipäivän kasvissyöjälukijat suositte?
* * *
P.S. Vaikka tuotearvostelujeni tuoma tilastollinen kaupallisuus ei teitä näytä kommenttien perusteella haittaavan, kaupallisuus-keskustelu masensi minua hiukan...
Vaikka itsekin kirjoitin, että ihan minkä tahansa asian blogissa voi nähdä kaupallisena, tulin jotenkin odottamattoman surulliseksi luettuani muutaman kommentin matkapostauksistani. Muutama lukija kirjoitti viime viikkoisen Hämeenlinna-vierailuni herättäneen heissä kaupallisen fiiliksen ja epäilykset ilmaiseksi saaduista palveluista. Minun oli vain todettava itselleni, "Ihan kamalaa". :( Hämeenlinna-ressu. Eikö kaupungista voi haluta kirjoittaa vilpittömästi..?
Ilmeisesti haluni lähteä Hämeenlinnan kaltaiseen paikkaan ja vielä maksaa hyvästä ravintolasta ja kauneushoitolavierailusta on niin omituinen kokonaisuus, että se herättää välittömästi epäilyt sponsoroinnista. "Miksi tuo nyt yhtäkkiä lähtis jonnekin pikkukylään ja esittelisi sitten ravintolat ja hoitolat blogissaan..? Sille on tarjottu ne tietty...!"
Minusta oli itsestäni hurjan hauskaa lähteä Hämeenlinnaan ja kertoa, mitä kaikkea tavallisessa pienessä ei-turistillisessa suomalaisessa pikkukaupungissa voi tehdä kahtena helmikuisena päivänä. Matkahuolto ei tarjonnut minulle lippuja, en saanut ruokaa ilmaiseksi ravintoloissa ja maksoin kauneushoitola-vierailustani enemmän kuin mitä tämän kuun aikana on mennyt ruokabudjettiin. Paketoin kokonaisuuden postaukseksi, joka aivan epäilemättä on mainosta Hämeenlinnalle. Ja saa ollakin, Hämeenlinna on minulle rakas paikka! Mutta tulin surulliseksi ajatuksesta siitä, että kun bloggaajana kirjoitan tällaista, motivaatioksi epäilläänkin ilmaisuutta. "Pyysi varmaan että saako ruoat ilmaiseksi niin kirjoittaa paikasta"...
Tuli pelko, että mitä tahansa kirjoitankin, joku on aina arvuuttelemassa motiivejani ja miettimässä, josko tämäkin on joku blogin kautta saatu etu. :(
Ja ei, seitania ja tempehiä ei ole lahjoitettu minulle blogin kautta.
Vichy Dermablend -testi numero 2: peiteaine ja tummat silmänaluset. Minun kohdallani voidaan puhua myös kirjavista silmänalusista.
Olen saanut testiin Vichyn Dermablend-tuotteita osana Indiedaysin ja Vichyn tulevaa kampanjaa, mutta esittelen näitä jo ennen varsinaista kamppista koska kiinnostusta varmasti piisaa - niin teidän kuin minunkin puolelta :) (Oooo - kaupallista :D)
Corrective Stick -peitepuikon pitäisi käsittääkseni olla sarjan peittävin tuote. Se lupaa veden- ja hankauksenkestävyyttä, tahraamattomuutta ja 16 tunnin pysyvyyttä iholla.
Sävyjä on kolme, joista numerot 25 Nude ja 35 Sand ovat tällä hetkellä varastolta lopussa ja sain paketissa vain vaaleimman sävyn 15 Opal.
Opal-peiteväri on yllättävän tumma (katso swatch-kuva postauksen lopussa). Se on aivan eri sävyinen kuin meikkivoiteen sävy Opal. Eli vaaleimman Vichy Dermablend -meikkivoiteen käyttäjä ei löydä sopivaa sävyä peiteväreistä.
Minun iholleni Opal sopi. (Kai se on vain hyväksyttävä että en enää ole yhtä kalpea kuin nuorempana :))
Silmänaluseni luonnontilassa.
Silmänaluset Dermablend Corrective Stickillä käsiteltynä.
Joo-o, peittää kyllä oikein kiitettävästi. Alla oleva lähikuva oikeasta silmästä on vielä havainnollisempi. Tämä aamu sopi loistavasti peiteaineen testaukseen kun silmänalusiholleni sattui vielä ilmestymään tuollainen punainen verenpurkaumapiste. (Noita tulee aina välillä ja häviävät sitten parissa päivässä.)
Aika mieletöntä että tuo punainen piste vain katosi! Näyttää melkein photoshopatulta (minun mielestäni), mutta olen kajonnut kuvaan ainoastaan poistamalla silmänvalkuaisesta verisuonia (koska ne nyt vaan on niin ällöjä!)
Peiteaineen koostumus on hyvin pehmeä ja jopa rasvaisen tuntuinen. No, siinä onkin ykkösenä parafiiniöljyä eli ei ihmekään. :) Ja puikko muuten lupaa myös kosteutusta.
Sanoisin, että peruspeittokyky yhdellä kerroksella on samaa luokkaa suosikkini Estee Lauderin Double Wear -peiteaineen kanssa, mutta Dermablend on koostumuksensa puolesta helpommin kerrostettava, jolloin tuloksena on voimakkaampi peitto. Lauder kuivuu iholle niin nopeasti ja on koostumukseltaan niin kuivaa, ettei kerrostaminen oikein toimi. Dermablendiä oli helppo taputella useampi kerros esimerkiksi tuon punaisen pisteen kohdalle ilman että jälki yhtään kökkööntyi tai "pakkeloitui".
MUTTA. Rasvaisen koostumuksen vuoksi Dermablend luonnollisestikin myös kasaantuu helpommin juonteisiin kuin kuivemman koostumuksen peiteaine. Levitin aineen kaksi tuntia sitten, ja oikean silmän alla on jo havaittavissa viiruuntumista. Ilmiötä voi yrittää estää kevyellä puuteroinnilla. Dermablendillä on tarkoitukseen läpinäkyvä irtopuuteri. Seuraavalla testikerralla kokeilen kiinnittää stickin sillä.
Tässä vielä sävyvertailua. Huomaatte, miten punainen ja tumma peitepuikon sävy on samannimiseen meikkivoiteen sävyyn verrattuna. Edellisessä Dermablend-postauksessani eräs lukija kysyi, onko meikkivoide Opal luonnossa kovin kellertävä. Minusta ei lainkaan, enemmänkin neutraali beige.
Sain muuten vihdoin eilen illalla tehtyä valinnan Dermablend-meikkimallihakemusten joukosta. Hakemuksia oli tullut runsaasti, kiitoksia kaikille teille kiinnostuneille ja rohkeille jotka olitte valmiita antamaan kasvonne käyttööni. :)
Koska hakemuksia oli todella paljon ja joukossa monia erilaisia ihotapauksia syntymämerkeistä arpiin ja palovammoihin, päädyin valitsemaan useamman mallin. On vain jotenkin niin kiinnostavaa kun en ole ikinä päässyt meikkaamaan ketään näin peittävillä tuotteilla..!
Opin tästä varmaan paljon itsekin, kiitos siis vielä kerran kaikille hakijoille ja innolla odottelen maaliskuun meikkaussessioita! :)
Juttelin tässä juuri Indiedaysin päätoimittajan kanssa. Keskustelun aikana esiin nousi fakta, joka sai minut todellakin hätkähtämään.
Tiedättekö mitä? Karkkipäivä on Indiedaysin kaupallisin blogi! Olin lentää perseelleni. Täh? Minäkö? Älkää viitsikö..!
Kirjoitan paljon tuotteista, totta kai, mutta termi ’kaupallinen’ ei kuulu määritteisiin jotka itse ensimmäisenä liittäisin blogiini. Jostain syystä ilmaisulla on mielessäni vähemmän myönteinen kaiku. Liitän sen kritiikittömyyteen ja itsetarkoitukselliseen ostotarpeiden luomiseen tai kuluttamisessa kannustamiseen.
Mutta ’blogin kaupallisuus’ tilastollisena faktana on yksinkertaisesti sitä, että blogissa on esillä bloggaajalle PR-tarkoituksessa lähetettyä materiaalia tai hänelle samaisessa tarkoituksessa tarjottuja palveluita. Materiaalin tarjoajan motiivina on luonnollisestikin saada tuotteelle näkyvyyttä = mainostaa. On toissijainen seikka, minkä tyylistä tai henkistä tuotteen esilläolo on. Näkyvyys on aina mainosta. Huonokin näkyvyys on mainosta.
Olen suhteellisen vähän mukana missään Indiedaysin yhteistyökampanjoissa enkä käytännössä koskaan käy bloggaajille järjestetyissä PR-tilaisuuksissa. Mutta vastaanotan runsaasti tuotteita ja kirjoitan niistä. Tottahan on, että blogini normaaliarjessa on harvoin viikkoa, jolloin en esittelisi jotain minulle PR-mielessä lähetettyä kosmetiikkatuotetta. Juuri tämä tekee blogistani tilastollisesti kaupallisen.
Auts. Kuulostaa jotenkin pahalta.
Muut Indiedays-bloggaajat vastaanottavat epäilemättä vähintään yhtä paljon PR-materiaalia kuin minä ja osa juhlii sponssatuisssa pippaloissa harva se kuukausi. - Miksi siis Karkkipäivä olisi kaupallisin?
Koska kirjoitan kosmetiikkablogia. Rönsyilyistään huolimatta Karkkipäivä on kuitenkin sydämeltään kosmetiikkablogi, ja oman elämäni sijaan esittelen pääsääntöisesti putelien elämää.
Seuraavan voitte joko kumota tai vahvistaa:
Kauneusblogien lukijat odottavat saavansa lukea tuotearvosteluja. Ja mielellään mahdollisimman tiheästi, ei kerran neljässä kuukaudessa kun bloggaajan putsari on loppunut ja hän ostaa uuden. Mitä useammin ja monipuolisemmin tuotearvosteluja = sitä parempi.
Vai onko? Kuulisin mielelläni kannanoton. :)
Haluaisinko itse vaihtaa ihonhoitotuotteitani joka toinen viikko? Itse asiassa en. Kokeilla jotain uutuutta parin kuukauden välein? Joo, kuulostaa paremmalta.
Tietyllä tapaa kaupallisuuteni johtuukin siis… siitä mitä arvelen teidän lukijoiden odottavan ja toivovan. - ”Hei Sanni, haluaisitko kokeilla Mádaran uutta päivävoidetta?” – Hmmm, no kaapissahan on kolme lempparivoidettani vielä kesken… Mutta joku lukijani on ehkä kiinnostunut kuulemaan mitä tykkään Mádaran koostumuksesta. ”Okei, laita tulemaan!”
Eikö ole muuten kiinnostavaa, että JOS esittelemäni tuote/palvelu/asia on itse kustantamani, sitä ei lasketa sanan varsinaisessa merkityksessä mainostamiseksi? Vaikka totta kai se käytännössä on sitä, ihan yhtä lailla. Kuten yllä tuli todettua, kaikki näkyvyys on omalla tavallaan mainosta. Jos jokainen esittelemäni tuote olisi itse hankkimani, loisin potentiaalista ostohalua ihan samalla lailla kuin jos tuote ei olisi itse ostamani. Mutta tällöin Karkkipäivä ei olisi ”Indiedaysin kaupallisin blogi.” Hassua.
Eihän bloggaaja itse asiassa voi kirjoittaa mistään materialistisesta asiasta tai konkreettisesta kohteesta tai palvelusta ilman, että hän samalla tuo asialle näkyvyyttä. ”Kävin eilen Hesessä, olipa hyvä hamppari” = bling! Mainos Heselle. ”Oi kun tekisi mieli lähteä kesällä Kyprokselle.” = ding! Mainos Kyprokselle.
Pysyäkseen ei-kaupallisena bloggaaja voisi loppupeleissä kirjoittaa vain abstrakteista asioista, ei-nimetyistä kohteista tai tuotteista yleisellä, ei-merkkispesifioidulla tasolla. Blogeissa jaettaisiin ajatuksia kirjoittajan lempiväreistä, pohdintoja lomailusta ”jossain trooppisilla seuduilla”, harmittelua siitä kun ”kaikki ripsarit” leviävät ja fiilistelyä vauvan ensiaskelista. Mukavia asioita nuokin, joista on kiinnostavaa lukea. Mutta blogien viehätys piilee myös - ja ehkäpä ennen kaikkea - vertaisarvioissa ja -kokemuksissa. Lukija haluaa tietää, mitkä ripsarit bloggaajalla leviävät ja mitkä eivät. Vauvablogin lukija haluaa kuulla, minkä merkkiset vaunut ovat bloggaajasta parhaat. Reissublogin lukija kuulee mielellään, mitä ravintolaa bloggaaja Pariisissa suosittelee.
Juuri näistä syistä blogeista on tullut niin suunnattoman suosittuja. Kiinnostava, viihdyttävä teksti = hyvä juttu. Mukana konkreettisia vinkkejä = vielä parempi. Näistä aineksista on blogit tehty.
Haluankin nyt kysyä teiltä, miten kaupallisena te olette Karkkipäivän kokeneet? Onko kaupallisuus blogeissa pahasta? Olisivatko tuote-esittelyni mieluisampia, jos olisin itse ostanut kaikki tuotteet?
Mielipidettänihän ei kukaan kuitenkaan voi ostaa.
Sain Weledalta yhteydenoton. Haluaisinko arpoa lukijoilleni ihania vartaloöljyjä? No totta maar! En kai minä nyt lukijoilta tällaista mahdollisuutta evää..! :)
Weledalla on valikoimassaan kahdeksan erilaista vartaloöljyä, ja saan arpoa yhden kappaleen jokaista.
Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa minkä öljyn haluaisit voittaa. :)
Öljyt on jaoteltu sen mukaan sopivatko ne ihanteellisimmin ihon kosteutukseen vai hierontaan, vaikka kaikki öljyistä sopivat periaatteessa kumpaankin tarkoitukseen. Jokaisessa on erilainen öljypohja ja aitoja eteerisiä öljyjä.
KOSTEUTUKSEEN
Granaattiomena – kuivan ja ikääntyneen ihon ravitsemiseen. Uudistaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sisältää jojobaöljyä, seesaminsiemenöljyä, auringonkukan siemenöljyä, vehnänalkioöljyä, makadamian siemenöljyä sekä hirssiuutetta ja granaattiomenan siemenöljyä.
Tätä voi kuulemma käyttää myös ruoanlaitossa, esimerkiksi raakaruokakakuissa (!).
Tyrni – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen (vaikka toki öljyt sopivat aina parhaiten kuivalle iholle). C-vitamiinirikas koostumus tuo antioksidanttista suojaa. Sisältää seesaminsiemenöljyä, tyrniöljyä ja eteerisiä öljyjä.
Ruusu – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen. Mieto ruusun tuoksu vaikuttaa rauhoittavasti ja tasapainottavasti kehoon ja mieleen. Sisältää jojobaöljyä, manteliöljyä ja villiruusun siemenöljyä.
Sitrus – kevyin öljyistä, tämä on ainoa Weledan öljyistä jonka inci sisältää myös alkoholia --> tuote jättää iholle vähemmän rasvaisen tunnun. Virkistää ja sopii myös hierontaan. Sisältää manteliöljyä, alkoholia ja sitruunankuoriöljyä.
HIERONTAAN
Laventeli – rentouttava hierontaöljy kehon ja mielen rauhoitukseen. Sisältää manteliöljyä, seesaminsiemenöljyä ja laventeliöljyä.
Arnikki – lämmittävä hierontaöljy, sopii käytettäväksi erityisen hyvin ennen ja jälkeen urheilun. Arnikkiuute lämmittää ja vilkastuttaa pintaverenkiertoa. Sisältää auringonkukkaöljyä, oliiviöljyä, arnikkiuutetta ja koivunlehtiuutetta.
Kehäkukka – hierontaöljy herkälle iholle. Mieto koostumus sisältää auringonkukan siemenöljyä, koivunlehtiuutetta, kehäkukkauutetta ja kamomillauutetta. Kehäkukka tunnetaan rauhoittavasta vaikutuksestaan.
SELLULIITIN HOITOON
Koivu – Weledan palkituin vartaloöljy, ja tätä näkee aina naistenlehtien "Parhaat selluliittituotteet" -listoilla. Lupaa näkyviä tuloksia kuukaudessa kahdesti päivässä käytettynä. Sisältää aprikoosinkiviöljyä, jojobaöljyä ja vehnänalkioöljyä sekä koivunlehti-, rautamyrtti- ja rosmariiniuutteita.
Minulle Weledan öljyistä entuudestaan tuttuja ovat Koivu- ja Tyrniöljy. Koivutöljyä testasin pienen 5 millin pullon joten sen vaikutuksista selluliittiin en osaa sanoa mitään, mutta koostumus on kyllä miellyttävämpi ja ainakin ihan erilainen kuin perinteisissä kofeiiniin luottavissa selluliittituotteissa. Tyrniöljy oli aivan ihanan tuoksuista mutta minun iholleni liian täyteläistä.
Nyt saan testiin Granaattiomenaöljyn jota aion kokeilla ruoanlaitossa. :) Kerron sitten maistuiko esim. salaatti ihan eteerisiltä öljyiltä... Vai maistuuko ne ylipäänsä miltään...? Nehän ovat haihtuvia öljyjä...
.
Mitenkäs te, tuleeko käytettyä paljon öljyjä kauneudenhoidossa? Tuntuu, että öljyt ovat edelleen täällä Suomessa vähän "vaikea" kosmetiikan tuotealue, itse ainakin koin myyjän työssäni haastavaksi saada asiakkaita - siis niitä kuivaihoisiakin - ymmärtämään aitojen kasviöljyjen merkityksen ja hyödyt ihonhoidossa.
Osallistumisaikaa arvontaan on 28.2. saakka.
Kävin viime viikolla pyrähtämässä Hämeenlinnassa. Hetken mielijohteesta keksitty yhden naisen hemmotteluloma epätyypilliseen kohteeseen. :)
Kyllä jälleen voi todeta, kuinka mahtava juttu Couchsurfing on. :) Houstini Tanja oli mitä mahtavin tyyppi ja kaupan päälle sain vielä ihastuttavaa koiraseuraa Tanjan Sira-koirasta.
Hämeenlinnan keskusta on ensivaikutelmaltaan kuin minkä tahansa pienen-keskisuuren suomalaiskaupungin keskusta - mutta ei ihan kuitenkaan. Suomalaiseen koruttomaan kaupunki-ilmeeseen kuuluvaa tuttua sementtilaatikkotaloa riittää, mutta toriaukio kirkkoineen on oikein idyllinen. Voin kuvitella miten nättiä täällä on kesällä.
Kävelykatu Reska. Voi tätä meidän anti-talvea... Uskomatonta että kuvassa on helmikuu. Pakko vetää kuvia filtteriohjelmn läpi että niissä olisi muitakin värejä kuin harmaan eri sävyjä...
Hämeenlinna-pyrähdykseni päämomentit tulisivat olemaan syöminen (kuka yllättyi? :D) ja kauneushoitolassa käyminen.
Hotelli Emilian (jonne olin ensin aikeissa buukata itseni ennenkuin sain Couchsurfing-yöpaikan) henkilökunta suositteli illallispaikaksi ravintola Piparkakkutaloa, joka vaikutti jo nettisivujensa perusteella lupaavalta. Miljöö on yhtä suuri osa ruokailuelämystä kuin itse ruoka. Minulle ravintolaillat ovat lähimatkailua antoisimmillaan! :)
Vanhaan kauppiaskotiin rakennettu ravintola on tunnelmaltaan jotain ihan muuta kuin Rossot ja muut kloonatut ketjuviritykset.
Piparkakkutalo sisältä.
Onneksi sain Tanjan mukaan seuraksi, olisi ollut huomattavasti tylsempää syödä yksin enkä olisi voinut kenellekään kommentoida ruokia ja ihanaa sisustusta..! :)
Tanjalle ravintola oli tuttu, ja vasta ruoan tilattuani tuli puhetta siitä että paikka tunnetaan reilun kokoisista annoksistaan... Kun olisin sen tiennyt...
...en olisi tilannut kolmen ruokalajin settiä. :) Kuvissa koot eivät oikein tule esiin, mutta annokset olivat noin puolet suurempia kuin mihin olen tottunut. Alkuruokakeitto oli käytännössä pääruoan kokoinen ja olin ihan täynnä sen syötyäni. (Tanja sai napostella vehnäjuustotikun ;)) Nieriäfile olisi riittänyt kahdelle, ja ennen jälkkäriä piti ihan pitää taukoa että sain juustot mahtumaan.
Pipari-ravintolasta ilta jatkui vielä lasillisille läheiseen Birgeriin jossa tapasimme Tanjan kavereita. Matkalla epäilin kovasti suorituskykyäni vatsan pingottaessa kuin potkupallo. :)
...mutta niin vain sinne sai vielä ujutettua Pinot Noirilaisen. :) Tanjan kaverit ovat myös mukana Couchsurfing-piireissä ja jaoimme kukin surfauskokemuksiamme.
Sain taas haavit auki kertomuksellani Sardinian friikistä...
Mummoni vanhan kotitalon ovella oli tuttu kyltti. Uskomatonta että tämä on edelleen jäljellä - äitini kertoo että kyltti oli siinä jo hänen lapsuudessaan...!
Torstaina oli vuorossa hemmottelua kauneushoitolan muodossa. Artemis City Spa sijaitsee vanhan postin tiloissa, ja sisään astuessa katse kiinnittyy heti näyttävän aulatilan kattokorkeuteen.
Katossa roikkuvat edelleen postin vanhat, kauniit valaisimet. Aika persoonalliset puitteet hoitolalle.
Artemis on erikoistunut emäksiseen ihon- ja kehonhoitoon. Sain kuulla, että valtaosa kosmetiikasta on hapanta, ja monien iho-ongelmat voivat johtua liian happamoittavasta ravinnosta ja kosmetiikasta. Sain näytteen mielenkiintoisesta jauheputsarista joka on itse asiassa kylpysuolaa..! Olen sitä pari kertaa testaillut ja sillä tosiaan lähtee meikkikin. Siinä on vain suolaa ja mineraaleja. Enpäs ole tällaistakaan puhdistusmuotoa koskaan aiemmin kokeillut.
Olin valinnut hemmotteluhoidokseni turvehoidon johon kuului myös imukuppihierontaa. Hoito oli ihana...
...mutta selkäni näytti imukuppien jäljiltä aika pelottavalta :D Hieronta ei siis todellakaan sattunut vaan tuntui päinvastoin mukavalta ja rentouttavalta, mutta hoitajani mukaan toisten iho reagoi alipaineeseen herkemmin. Mustelmat ovat nyt jo kadonneet.
Värjäytin Artemiksessa myös hiukseni, väristä olikin jo juttua täällä.
Hoitolan jälkeen lähdin etsimään lounaspaikkaa. Tai en minä sitä oikeastaan etsinyt, olin Artemislaisten vinkistä päättänyt mennä Café Hoffiin josta saisi keitto- ja salaattilounasta.
Panin merkille, että Hämeenlinnan keskustan kahvilat ovat lähes kaikki sellaisia ei-niin-tunnelmaan panostavia kahvio-tyyppisiä ratkaisuja. Hyvää purtavaa ja erikoiskahveja saa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta paikat ovat sellaisia ettei niissä varsinaisesti tee mieli istuskella pidempään. Wetterhoffin talossa sijaitseva Kahvila Hoffi osoittautui oikein viihtyisäksi.
Punajuurisosekeitosta on todettava, että omani oli kyllä parempaa. ;)
Lounaan jälkeen teimme vielä Tanjan ja Siran kanssa linnakävelyn, jonka aikana allekirjoittanut syväjäätyi niin perusteellisesti että elpyi vasta myöhään illalla bussin kipattua neidon takaisin kotikaupunkiinsa. Note to self (muistiinpano itselle?): älä jätä lämpimiä talvikenkiä ja paksuja lapasia kotiin helmikuussa vaikka lämpömittari kuinka näyttäisi lähtiessä plussaa. Torstaina oli pakastunut ratkaisevasti sen verran että vaatetukseni oli auttamatta liian kevyt....
Olipas kyllä mukavaa ja virkistävää käydä Hämeenlinnassa pitkästä aikaa! Hauska katsella kotimaan kaupunkeja vähän niinkuin turistin silmin. Keskustan torialuetta en muista lapsuudestani käytännössä lainkaan, ehkä emme siellä päin mummola-vierailuilla juuri liikkuneetkaan.
Tanjalta sain paljon vinkkejä Hämeenlinnan kesätapahtumista ja saattaapa olla että tapaamme heinäkuussa linnajatsien merkeissä..! :)
Seuraavaksi haluaisin vihdoin ja viimein lähteä käymään Vaasassa. Löytyyköhän sieltä Couchsurfing-sceneä..? :)
Lauantain leikki numero 2 oli old school -- ehm, siis vanhan koulun :) Karkkipäivää.
Joo, mun kädet näkyy nykyään joka meikkikuvassa ^_^
Tein pohjustuksen eilen esitellyillä Natural Coden luomivärikynillä, sävyt vihreä, pinkki ja sininen.
Ängetään saman tien mukaan kaikkia mahdollisia Hemnesin uumenissa lojuvia blogin kautta saatuja testituotteita...
Laatikkoja kaiveltua näppeihin osuivat joskus syksyllä saamani Natural Coden sininen Darling -trio ja Lumenen vihreä Suon Tuoksu -duo.
Kynillä tehty pohjustus. Levitin Pearl Pink'iä myös alaluomelle.
Vedin sisänurkkaan vaaleanvihreää Suon Tuoksu -duosta, luomivakoon Mad Mineralsin pinkkiä Hot Stuff -mineraaliluomiväriä, luomen ulkonurkkaan Natural Code Darling -paletin tummansinistä ja alaluomelle samaisen paletin vaaleansinistä (joka muodosti pinkin pohjan kanssa liilaa).
Alaulkonurkka kaipasi selvästi vielä sähäkämpää violettia detaljia, ja lisäsin sinne Fyrinnaen kimaltavaa Lemmus Sibiricus -sävyä. Sisänurkkaan vielä valopilkahdus Pure Luxen White Diamondsilla.
Mitäs vielä...?
Joo, näitäkään en ole vielä korkannut! Lumenelta saamani Raspberry Color Tips -värimaskarat sävyissä liila ja pinkki. Liilaa yläripsiin ja pinkkiä alaripsiin.
No, tällainen pläjäys siitä tuli.
Hmmm.
Ensin oli hauskaa mutta ei sittenkään oikein sytytä.
Eilen olin toista mieltä, mutta kyllä mä tykkään metalliversiosta enemmän. On kiva haastaa itseään yhdistämään kaikenlaisia värejä, mutta näin kirjavat meikit on lopulta vain juurikin tällaisiin leikkihetkiin...
