Toinen look IsaDoran Sunset In Rio -kesäkokoelman tuotteilla. Ensimmäinen, värikkäämpi look tutorialeineen nähtiin heinäkuun alussa.
Olen saanut lookin tuotteet maahantuojalta.
Viileää jäänsinistä ja maukasta karkkipinkkiä. Yksinkertaisuus on meikin Sana.
Yläluomella IsaDoran Eye Glow -luomiväri sävyssä Ocean Wave, pohjustettuna Maybellinen voidemaisella valkoisella Color Tattoo -luomivärillä. Näin Ocean Wavesta saatiin kuulaampi ja jäisempi. Alaluomen sisärajaus IsaDoran valkoisella Inliner Kajalilla sävyssä Satin White.
Huulilla sekä poskilla Sunset In Rio -lookin Knock-Out Pink -huulikiitokynä. Tai huulipunakynä, niinkuin tätä mielummin kutsuu, pigmenttiä ja peittävyyttä on sen verran. Näitä kiilto/punakyniä voi vallan mainiosti käyttää myös voidemaisena poskipunana. Sipaisin poskille vielä IsaDoran vanhaa Face Glow -kuultopuuteria joka viimeisteli lookin viileällä hohteellaan.
Tässä toinen versio "riitasoinnulla" eli ruskealla luomivärillä. Sama meikki kuin yllä mutta Ocean Wave -luomivärin tilalla paksu siipimäinen luomivärirajaus Rio-lookin Eye Glow -luomivärillä Hazel. Poskilla sama puna (Knock-Out Pink) mutta ilman Face Glow -korostusta.
Itse en luontaisesti ikinä yhdistä näin kaukana lämpötila-asteikolla toisistaan olevia sävyjä, mutta olen alkanut IsaDoran meikkitaiteilijan Stephan Øienin vinkistä välillä kokeilla samassa meikistä lämpimiä ja kylmiä sävyjä. Ja eihän tämäkään oikeastaan hullummalta näytä. Mutta kun katson kädessäni lähes neonpinkkiä huulipunaa ja lämmintä, pronssista ruskeaa, ne sanovat että "älä unta nää, ei toimi". Joskus täytyy siis vain laittaa sävyt kasvoille ennenkuin oikeasti näkee mikä toimii ja mikä ei.
Silti saman värilämpötilan muodostavat harmoniat miellyttävät minua enemmän. Mitäs te tuumaatte? Viileä viileän kanssa ja lämpimät keskenään vai yhdistelettekö reippaasti? Vai tuleeko edes mietittyä meikin "lämpötilaa" meikatessa?
Ocean Wave ja Hazel.
Nämä Eye Glow -luomivärit ovat muuten ihan mahtavia kun hakee sellaista todella hohtavaa, lähes metallista luomiväriä. Eye Glow'ien koostumus on semi-voidemainen ja ne ovat todella pehmeitä ja sanalla sanoen huurteisia kaikessa hohtavuudessaan.
Ocean Wave -silmämeikki lähikuvassa. Tuosta sinisestä tuli jopa vähän 60-lukulaisuus mieleen vaikken tarkoituksella sellaista hakenut. 60-luvullahan käytettiin paljon tuollaista vaaleaa "baby-sinistä".
En tiedä jäävätkö Rio-lookin Twist-Up Gloss Stick-sävyt vakiovalikoimaan, mutta ainakin olen ymmärtänyt että ne ovat olleet tosi suosittuja. Saara Sarvas julisti Knock-Out Pinkin syvimmäksi rakkaudekseen ja "kesän salaiseksi aseekseen". Eipä ihme, sävy on sekä superherkullinen että toimivalla, laadukkaalla koostumuksella. Koostumus on tarpeeksi "jämäkkä" niin että puikon kärjellä saa hyvin jopa rajattua huulet ja puna levittyy huulille tasaisella peitolla. Pintaan jää mehukas kiilto. Sävy myös kestää huulilla todella hyvin. Keksiikö näistä nyt mitään "valitettavaa"... :D
Slurps! Oma suosikkini näistä kahdesta on ehkä kuitenkin korallinen Rio Red (pääsi mukaan jopa reissuun), mutta pinkkikin on nami.
IsaDora, teillä on näköjään kehitelty aika hyvä resepti näille punakynille...! :)
.
Minusta IsaDora on aina erottunut markettibrändien joukosta edukseen laajalla valikoimallaan ja tiheästi ilmestyvillä kausilookeillaan, joista bongaa välillä todella laadukkaita helmiä. Ei tule mieleen mitään toista markettisarjaa, joka julkaisisi yhtä säännöllisesti kausikokoelmia. Ne myös osataan markkinoida näyttävästi. (Oman viihdearvonsa toi ainakin yhteen aikaan myös mainosvisuaalien välillä hitusen yli vedetty retusointi, joka herätti runsaasti keskustelua kosmetiikkafriikkien keskuudessa. ^_^ Kuka muistaa..?)
...kokoelmien helmistä puheen ollen... Tässä tämä ylempänä mainittu Face Glow Powder, IsaDoran vuoden 2008 (??) talvikokoelmassa ilmestynyt hohdepuuteri. Tämä oli aikoinaan niin suosittu että loppui kaupoista hyvin nopeasti, enkä minäkään aluksi meinannut saada tätä näppeihini. Onni oli suuri kun törmäsin puuteriin lopulta jonkun syrjäkylän marketin alelaarissa. (Syrjäkylillä voi olla se hyvä puoli että niiden kaupoista saattaa löytää muualla jo ajat sitten loppuunmyytyjä tuotteita..! ^_^)
Face Glow Powder on yksi rakkaimpia meikkituotteitani, ja sen tekee erityisen rakkaaksi juuri se, kun en ensin meinannut saada sitä..! :) Tällaisilla asioillakin on meikkifriikille arvoa. Tuote on kyllä niin täydellinen että vastaavan soisi kuuluvan IsaDoran vakiovalikoimaankin. On se surkeaa kun juuri millään merkillä, oli sitten kyse marketti- tai selektiivisestä sarjasta, ei ole vakiovalikoimassaan rehellistä highlighteria.
(Valitettavasti We Care Iconin highlighter'kaan ei osoittautunut suositusten arvoiseksi tuotteeksi.)
Loppuun klassinen "kumpiko" - eli kumpiko oli enemmän mieleenne, värikkäämpi, korallihuulinen Rio-meikki vai tämä viileä pinkkihuuli?
Ja tulipa muuten vielä mieleen kysyä sellaistakin, että oletteko joskus löytäneet jonkun nimenomaan kausilookkiin kuuluvan limited edition - tuotteen josta on muodostunut lempparinne ja jonka haltuunsaaminen on aiheuttanut erityisiä onnen tunteita? :)
Kuvakertomus torstailta 17.7. Chamonix, Brévent-Flégère, Ranska.
Nousimme köysiratahissillä 2525 metrin korkeuteen Bréventille, josta patikoimme 4,5 tunnin matkan L'Indexille (2396 m) osin rinnettä traversaten, osin ylhäällä harjanteella kulkien, pysähtyen Lac Cornu-järvellä.
Maisemia isolla M:llä.
Välillä reitti oli pelkkää kiveä. Kyllä täällä on nilkat kovilla ja hyvät buutsit ehdoton varuste.
Tässä kohtaa jännitti eikä niin vähäsen. Tämä tässä on polku. Niin, ilman polkua. Pelkät kaiteet kalliossa ja alla monen sadan metrin pudotus. Siitä vain saapasta kallion koloihin sovittelemaan.
L'Indexin tuolihissillä mies ja minä erkanimme eri suuntiin. Minulla olisi kyllä voimat vielä mainiosti riittäneet (eikä se nivunenkaan särkenyt kuin ihan pientä säteilyä), mutta tässä vaiheessa päivää oli enää 1,5 tuntia alueen viimeisen hissin lähtöön alas. Mies halusi jatkaa matkaa Lac Blancille, mutta sieltä ei ole hissiyhteyksiä, ja on patikoitava koko matka alas laaksoon. Minun tahdillani tähän olisi mennyt sellaiset 5 tuntia vähintään, veikkaan.
Niinpä minä lähdin tuolihissillä alas ja mies jatkoi Blanc-järvelle.
Käpöstelin Chamonixin keskustan L'Atelier Caféhen suorittamaan yksinäistä après-walk'ia. Ostin vähän postikortteja seuraksi ja istuin paahtavassa auringossa joka sulatti jääpalat drinkistä ennenkuin ehdin edes tarttua lasiin. :) Hullua että jossain Ranskan Alpeilla voi olla näin kuuma vielä kuudelta illalla.
Tässä on päivän reitti, miehen jatkoreitti pisteviivalla.
Arvatkaas, kävi muuten niin että alas laaksoon päästyään miehelle selvisi, että viimeinen bussi reitin päätepisteestä takaisin 'Nixiin oli jo mennyt, ja hän löysi itsensä yksinään suljetun baarin ja jonkun luontokeskuksen kupeesta ei-niin-lähellä mitään asutusta. Paikalla ei ollut ketään. Oli varmaan äijällä vähän hölmistynyt olo (ja mä ajattelin että onneksi en lähtenyt mukaan...) Siitä olisi ollut vielä aika lailla patikoitavaa lähimpään kylään nappaamaan taksi.
Istuessani après-walkilla tuli mieheltä kello 18:n jälkeen viesti, että voisinkohan mennä hotellille ja pyytää heitä tilaamaan taksin sinne huitsin nevadaan. Ja niin sitten tehtiin. Mies kotiutui Lac Blanc -retkeltään vihdoin joskus puoli kahdeksan maissa, pitkän taksimatkan köyhdyttämänä. Eikä järvi kuulema edes ollut kovin kummoinen...! ^_^ "No, ainakin sain liikuntaa", mies totesi.
Päivä päättyi juustofondue-illalliseen jolta ei puuttunut viihdettä minun tilatessani muka-kekseliäästi kasvisruoka-annoksen Assorted Season's Vegetables saadakseni jotain sopivaa dipattavaa juustoon. (Perinteisestihän fondueen kastetaan valkoista leipää, perunaa ja lihaa.) Assorted Season's Vegetables osoittautuikin kaikkea muuta kuin sopivaksi fondue-lisukkeeksi (yritäpä dipata esimerkiksi hernettä tai 3 millin kuutioksi leikattua kesäkurpitsaa fonduepadassa), joten päädyin kaapimaan juustokastiketta lautaselle.
Saattoi siinä yksi sun toinen naapuripöydän seurue kohotella kulmiaan naiselle, joka ei heidän silmissään ilmiselvästikään tiennyt mitään fonduen syömisestä! ^_^ Pokka meinasi itselläkin pettää juustorihmojen kanssa taistellessa. No, hyvää oli vaikkakin varmasti kaukana autenttisesta fondue-elämyksestä :D
Palan halusta jakaa läjän kuvia eiliseltä, mutta en millään ennätä ennen iltaa. Mutta kun on innoissaan jostain on vaikea malttaa odottaa..! ^_^ Tässä siis superpikafiilikset eiliseltä.
Ooooo.
On ilmoja pidellyt.... :)
Ja ne hissit.... En tiedä teistä mutta minua nuo pelottaa aivan vakavissaan. Se alla oleva tyhjyys..... Ei pysty katsomaan alas. Eilen mentiin kahdella eri kabiinihissillä ja yhdellä tuolihissillä. Kylmä hiki oli seurana.
Kuka muu pelkää köysiratoja? :D
[vimeo 101039877 w=700 h=394]
[vimeo 101058634 w=700 h=394]
Alla on muuten aiemmin aamulla tekemäni postaus ihonhoidon laiminlyönnistä eli yhtä kuin ihonhoidosta eräolosuhteissa. :)
Tuli tällainen nopea postauksentynkä mieleen, kun yksi lukija kysyi mitä kosmetiikkaa pidän mukanani vaelluksilla.
Vastaus: en juuri muuta kuin aurinkorasvaa, huulirasvaa ja puhdistusliinoja. (Hammastahnaa en laske kosmetiikaksi vaikka kai se sitä on…). Vaeltaessa siis tulee aina laiminlyöneeksi ihonhoidon oikein kunnolla. Se ei haittaa minua, kun kyse on kuitenkin niin lyhytaikaisesta tilasta. Itse asiassa retkeily tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden tarkkailla, mitä iholle tapahtuu jo muutamassa päivässä perusihonhoidon laiminlyönnin seurauksena.
Eräilyolosuhteet vahvistavat myös sen, miksi en koskaan käyttäisi puhdistusliinoja normaaliolosuhteissa. Ne eivät kerta kaikkiaan puhdista ihoa riittävästi.
Normaalisti puhdistan kasvot iltaisin veden kanssa, mieluiten vaahtoavalla puhdistusaineella. Vesi saa tietysti olla reilusti lämmintä. Viimeistelen puhdistuksen kasvovedellä, jolla myös varmistan että iho on jäänyt puhtaaksi. Aamuisin puhdistan ihon pelkällä kasvovedellä, tai jos se on oikein hikinen niin vaahtoputsarilla. Käytän aamuin illoin kosteusvoidetta tai kosteusseerumia vuodenajasta riippuen.
Eräillessä ihonhoito typistyy puhdistusliinoilla pyyhintään, lämmintä vettä tai kosteusvoidetta en käytä. Pyyhin kasvot aamuin illoin. (Miksi ei kosteusvoidetta? Teltassa on yleensä aina niin hikiset oltavat ja iho jatkuvasti nahkea, että sille ei tee mieli levittää mitään. Kesävaelluksilla on tietysti laitettava päivällä aurinkovoide, mutta muina vuodenaikoina eräillessä jätän voiteet kotiin.)
Eräilyihon”hoidon” tulos: iho on aina näpyillä, samea, ja huokoset laajentuneet. Joka kerta. Normaalioloissa minulle ei tule näppyjä edes viikoittain. Laitan tämän ennen kaikkea perusteellisen puhdistuksen piikkiin. Myös silmänympärysten juonteet ovat näkyvämmin esillä, vaikkei ihon voi väittää ainakaan kesäaikaan hurjasti kuivuneen.
Iho Kevon viikon jälkeen, otin kuvan autossa ennen kuin olin päässyt kunnolla puhdistautumaan. Toisella puolella kasvoja oli vielä pari pientä näppyryhmää. Joo, tiedän ettei iho näytä mitenkään erityisen järkyttävältä, mutta ollakseen minun ihoni se on hyvin erinäköinen kuin normaalisti.
Ihon kunnon muutos huonompaan retkiolosuhteissa on minusta kiinnostava ilmiö siltäkin kannalta, että ihohan on käytännössä paljon puhtaammassa tilassa kun sille ei laiteta lainkaan meikkiä. Näin ollen sen pinnassa ei ole yhtä paljon puhdistettavaakaan. Silti iho selvästi tukkiintuu. Erikoista.
Puhdistusliinat – niin käteviä kuin olettekin, en koskaan laittaisi ihoni puhdistusta pelkästään teidän varaan.
Eräillessä puhdistusliinat toimivat muuten myös vartalon puhdistajina ja ”kylpysieninä”. Puroissa ei viitsi käyttää mitään vaahtoavia aineita, ja kasteltu puhdistusliina saa toimittaa yhdistetyn suihkugeelin ja suihkusienen virkaa. :)
Oletteko te huomanneet ihonne kunnossa muutoksia jos muutatte tai jätätte jotain pois ihonhoitorutiineissanne?
Onko muillekin eräilijöille tuttua tämä ”eräihoilmiö”?
Chamonix, miehen suussa tuttavallisemmin 'Nix. Tuttu laskettelijoille ja vuorikiipeilijöille. Jos ei laske tai kiipeä vuorta niin tuntee todennäköisesti ainakin Euroopan korkeimman vuoren, Mt. Blancin, jonka juurella Chamonix lepää.
Minä olen kaukana alpinistista.
Mutta nyt olen täällä! :)
Olen matkustellut Euroopassa aika paljon, ja useimmat paikat, uudetkin, tuntuvat aina jollain tapaa tutuilta. Eurooppalaisilta. Vanhoissa kaupungeissa on se tietty mukulakivinen ja keskiaikaisten rakennusten luoma tunnelma. Välimeren aurinkokohteissa turkoosi meri ja valkoiseksi kalkitut talot tuntuvat aina yhtä rakkailta - ja aina yhtä tutuilta. On reissussa mutta tavallaan "kotona" siinä ympäristössä.
Vuorien keskellä on toisin.
Olen Alppi-seudulla vasta kolmatta kertaa elämässäni. Tämä paikka tuntuu tuoreelta. Erilaiselta. En ole tottunut vuoriin, ja ne yllättävät joka kerta. Suomessa ei näe mitään tällaista, tunturit ovat kesyjä mäkiä jotka laiskasti polveilevat hädin tuskin havaittavia huippuja muodostaen.
Sveitsissä ja Ranskassa vuoret kohoavat silmissäni taivaan kanteen saakka. Jaksan hämmästellä niitä niska kenossa kuin pieni lapsi. Huudahtelen miehelleni kuin innostunut tenava iskälleen, "Katso, katso! Miten korkeita...!" Kuvat eivät kerro mitään. Jos olet nähnyt vain tunturit, oikea vuori salpaa henkesi.
Bussimatka Genevestä Chamonixiin kestää vain runsaan tunnin.
Siellä se alkaa häämöttää; Mt. Blancin massiivi.
Chamonixin kylä on kuin täydellinen postikortti-idylli. Astuessani bussista olin sokerihuurrettu ihastuksesta.
Etenin ehkä kymmenen askelta kerrallaan ja pysähdyin ottamaan kuvaa. Mies meni kaukana edellä. Hänelle 'Nix on jo tuttu.
"Hei, minähän olen ulkomailla!" :)
Genevekin tuntui vain yhden aiemman vierailun perusteella tutulta, mutta Chamonix.... Uusi maailma!
Kylän keskellä patsaaksi ikuistetut muinaiset alpinistit katsovat kohti Blancin huippua.
'Nix by night.
Aiguille du Midi, 3842 metrin korkeudessa. Sinne suuntaamme lauantaina.
Mutta tänään kohteena on Le Brévent, 2525 m, josta patikoimme Lac Noirsin ja Lac Cornun järville ja allekirjoittaneen voimien puitteissa aina La Blancin jäätikköjärvelle. Nivuseni ei valitettavasti vaikutakaan täysin toipuneelta Kevon jäljiltä ja alkoi eilen jälleen osoittaa rasittumisen merkkejä. (Kiitos muuten eräälle lukijalle joka otit minuun yhteyttä tuon nivus-jutun tiimoilta, luin viestisi mutta en ole ehtinyt vielä vastaamaan. On minulla sympaattisia lukijoita kun huolehtivat terveydestäni..! <3)
'Nix kuittaa tältä aamulta. Nyt eväät kasaan ja kohti vuorta! :) Täällä ei ole ainakaan hyttysiä! ^_^
En muuten tiedä jännittääkö minua enemmän nivuseni kesto vai nuo köysiradat kopperoineen.... Toiset nauttivat köysiratakyydeistä, minut ne liimaavat ahdistuneena kopin seinään ja jokainen nytkäys lennättää pulssin kattoon...
On vähän maisemat vaihtuneet viikonlopusta!
Terkut Sveitsistä! :) Pikkuisen eri näköistä tömpärettä täällä kuin Kevolla.
Tulin juuri iltakävelyltä Quai du Mont Blancilta Geneve-järven rannasta. Viimeksi kuljin kyseistä katua heinäkuussa 2011, tämä on toinen vierailuni Genevessä ja kolmas Sveitsissä.
Karkkipäivä tulee liikkumaan taas vaihteeksi matkablogitunnelmissa seuraavat kaksi viikkoa. Muutama kosmetiikkajuttukin on varastossa mutta luulen, että tekee enemmän mieli kirjoittaa reissusta... :) Kosmetiikkalukijat, teille siis pahoitteluni ja palataan "asiaan" taas viimeistään elokuussa. Mutta käykää välillä kurkkimassa ne kosmetiikkapostaukset ^_^
Geneve on ihastuttava kaupunki, mutta emme viivy täällä kuin yhden yön. Huomenna matka suuntaa Ranskan puolelle Chamonix'hin - jossa ei tosin suinkaan ole tarkoitus hiihtää :D
Lomalomaloma! ^_^
Kirjoittelin viime viikolla minulle lähetetyistä luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteista. Biosoliksen aurinkoöljyssään käyttämä UV-suoja-aine nosti esiin aiheellisia kysymyksiä siitä, millä perusteilla tuotetta saa markkinoida aurinkosuojana. Kuluneen viikon aikana aiheesta on kirjoittanut myös Kemikaalikimaran Anja Nystén, ja käyn parhaillaan mielenkiintoista sähköpostikeskustelua Biosoliksen belgialaisen valmistajan Proveran kanssa.
Kysymykset liittyvät kahteen kohtaan:
* Jos/kun titaanidioksidi on ainoa luonnonkosmetiikassa UV-filtterin funktiolla sallittu ainesosa, miten titaanidioksidia sisältämätöntä tuotetta voidaan markkinoida aurinkosuojana?
* Miten ylipäänsä voidaan markkinoida aurinkosuojana tuotetta (oli se sitten luonnonkosmetiikkaa tai ei), joka ei sisällä EU: Kosmetiikka-asetuksessa UV-filtterin funktiolla hyväksyttyä UV-suodatinta?
Kysymysten relevanttius kumpuaa (ainakin omalla kohdallani) ennenkaikkea siitä, että moni luonnonkosmetiikan valmistaja on luopunut aurinkosuojatuotteiden valmistuksesta EU:n säädösten ja ainesosarajoitusten myötä. Mikäli on mahdollista kuitenkin käyttää ainesosia, joita EU ei ole hyväksynyt UV-suoja-aineiksi, ja markkinoida tuotetta täysin hyväksytysti aurinkotuotteena, mitä virkaa koko kosmetiikka-asetuksella sallittujen ja rajoituksin käytettävien ainesosien listoineen on?
Lista EU:ssa sallituista UV-suodattimista.
Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n sivuilta:
"Luonnonkosmetiikassa on käytettävissä yksi raaka-aine, titaanidioksidi, jolla saadaan aikaan mineraaliaurinkosuoja. Titaanidioksidi on valkoinen pigmentti, jota käytetään esimerkiksi väriaineena meikeissä. (...)
Raaka-aineiden käytön lisäksi kaikkia aurinkovoiteita koskevassa kemikaaliasetuksessa määritellään raja-arvot UVA/UVB suojalle. Luonnonkosmetiikka-aurinkotuotteet on testattu näiden perusteella. Testit tehdään hyväksytyissä, riippumattomissa laboratorioissa.
Titaanioksidin lisäksi luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet sisältävät kasviöljyjä ja -uutteita, joilla ravitaan ja kosteutetaan ihoa. (...)
Aikaisemmin voitiin käyttää myös sinkkioksidia, mutta se ei ole hyväksytty virallisesti aurinkosuoja-aineeksi. Sinkkioksidin käyttö kosmetiikan ainesosana on muuten sallittu."
Anja Nystén pohtii kirjoituksessaan EU:n Aurinkosuojasuosituksen virkaa. "Kyseessä on suositus, ei ehdoton vaatimus. Tarkoittaako suositus, että UVB-merkintää voi soveltaa myös muiden kuin 'virallisten' UV-suodattimien kohdalla?"
Niinpä. Kiinnostavaa. Komission antama suositus ei siis ole "ehdoton vaatimus". Kuitenkin itse EU:n Kosmetiikka-asetus on velvoittava ja sellaisenaan voimassa olevaa lainsäädäntöä kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta:
Euroopan unionissa kosmeettisia valmisteita säädellään 11.7.2013 alkaen sovellettavalla uudella EU-asetuksella (No. 1223/2009). EU-asetus on sellaisenaan velvoittava, ja se sisältää säännöksiä jotka koskevat kosmeettisia valmisteita valmistavia, maahantuovia, markkinoille saattavia ja myyviä yrityksiä. Suomessa on lisäksi voimassa uusi laki kosmeettisista valmisteista, jossa säädetään EU-asetuksen valvonnasta sekä kansallisista kielivaatimuksista.
(...)
EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteissä on lueteltu kosmeettisissa valmisteissa kielletyt tai rajoituksin sallitut aineet sekä sallitut väri- ja säilöntäaineet ja UV-suodattimet. Liitteitä päivitetään jatkuvasti."
Biosoliksen valmistaja tekee selonteossaan eron "sallittujen raaka-aineiden" (= asetuksen liitteessä VI listatut ainesosat) ja "luvallisten raaka-aineiden" ("authorized raw materials") välille. Heidän mukaansa riittää, kun ainesosan tehot pystytään riippumattoman laboratorion suorittamien virallisten testien kautta todistamaan. Tällöin olisi mahdollista käyttää kosmetiikkatuotteissa tietyssä funktiossa ainesosia, joita EU kuitenkaan ei virallisesti salli kyseisessä funktiossa. Eh...? Putosiko joku muukin jo kärryiltä? :P
Koska karanjaöljy on "authorized raw material" ja viralliset laboratoriotestit ovat osoittaneet sen UV-suojatason, sitä sisältävää tuotetta saa valmistajan mukaan markkinoida aurinkosuojatuotteena.
En epäile hetkeäkään etteikö karanjaöljyn pätevyys UV-suojana ole juuri sitä mitä valmistaja kertoo. Ei siis ole kysymys siitä, että minä tai Anja Nystén kyseenalaistaisimme Biosoliksen tuotteiden turvallisuuden. Keskustelun pointti on lainsäädännöllinen.
Anja Nystén välitti kysymyksen myös Teknokemian Yhdistykselle. Yhdistys toimii Suomessa asiantuntijatahona kosmetiikan turvallisuutta ja lainsäädäntöä koskevissa asioissa ja mm. ohjeistaa valmistajia ja maahantuojia kosmetiikka-asetuksen käytännön soveltamisessa. Heiltä siis luulisi saavan luotettavaa tietoa.
Teknokemian Yhdistyksen vastaus vahvisti oman aiemman käsitykseni; "UV-suojana saa käyttää ainoastaan kosmetiikka-asetuksen liitteen VI aineita."
Lisäksi (Nysténin saaman vastauksen mukaan);
"UVB ja UVA -suojat tulee olla mitattu tietyillä testeillä. Suojakerrointa ei saa laittaa pakkaukseen, jos kyseisiä testejä ei ole tehty. Suojakerroin ilmoitetaan sekä numerolla että sanallisesti (matala, keskitason, korkea tai erittäin korkea suoja) . Lisäksi UVA-logon käyttäminen vaatii, että komission suosituksen vaatimukset huomioidaan. Komission aurinkosuojasuositus on tosiaan suositus, mutta käytännössä tätä pitäisi noudattaa."
Jälkimmäiset kohdat Biosoliksen Oil Spray täyttää. Mutta ei ensimmäistä.
Mielenkiintoinen tuo viimeinen lause.... Kosmetiikka-asetus on lainsäädäntöä, mutta vapauttaako tuo pieni konditionaali valmistajat kuitenkin käytännössä säädösten ikeestä? "PitäISI noudattaa....." Mutta ei ole ehdotonta noudattaa?
Mikäli Proveran esittämä tieto pitää paikkansa, mitä minulla ei ole mitään syytä epäillä, vie se aika lailla merkityksen kaikilta Komission laatimilta tietyn funktion piirissä käytettävien ainesosien listoilta. Nysténin tavoin jään ihmettelemään, mitä virkaa UV-filtterilistoilla sitten ylipäänsä on.
Ja se ehkä kaikkein kiinnostavin ja itseäni eniten vaivaava kysymys; miksi moni muu kosmetiikkamerkki on lopettanut luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteiden valmistuksen EU:n säädöksiin vedoten, jos kerran on mahdollista valmistaa täysin hyväksyttyjä aurinkotuotteita Proveran esittämällä tavalla?
Jos se on mahdollista Proveralle, miksi se ei olisi mahdollista muille?
Eli erään vaellusretken tarina heinäkuisessa Lapissa.
Matka Rovaniemeltä Karigasniemelle vei laskettua kauemmin, kun naiselle eivät kelvanneet matkan lounaspaikkojen tarjonnat (lihaa, lihaa ja lihaa, ja Ivalon hotellissa viimein kalakeittoa – eli yhtä kuin perunaa ja seassa muutama orpo lohisattuma).
Neljäs pysähdyspaikka Inarin Kultahovissa toi toivotun tuloksen, ja kauniisti tarjoiltu siika alkuruoaksi nautitun kermaisen savulohisalaatin kera voitti matkalla kohdattujen lounasbuffetien väsyneet laaritarjokkaat 6-0. Kultahovin lounaasta sai vielä pulittaa vaivaiset 2 euroa enemmän kuin huoltamoiden buffasta. Tällaiset pienet asiat tuovat niitä kultareunuksia arkeen. :)
MAANANTAI:
Sulaoja – Ruktajärvi – Geavvogeasláttu.
Vaellusmatka 15 km.
Saavuimme Sulaojan parkkipaikalle vihdoin viiden jälkeen, ja saimme heti ensimakua ”räkästä” avatessamme auton ovet. Pikainen vaatteidenvaihto ahnaasti inisevän ötökkäparven keskellä, Offit ja Autanit hipiään ja kohti Ruktajärveä.
Joskus sateestakin voi olla kiitollinen, ja sitä me olimme kun pisarat alkoivat ropista Luomusjärvien välistä harjua kulkiessamme. Sade piti ötökät loitolla ja toi kaivatun raikastuksen helteen hiostamaan olotilaan. En vaivautunut edes vetämään kuoritakkia päälle.
Saavuimme päivän kohteeseen Geavvogeasláttu'lle yhdeksän maissa. Teltta pystyyn ja iltaruoka tulelle. Yritin urheasti istua nuotiolla toisen Geavvolla yöpyvän porukan seurassa, mutta hyttyset eivät antaneet armoa. Mies ei vaikuttanut sen halukkaammalta antautua ötököiden iltapalaksi. Saatuamme murkinat masuun vetäydyimme telttaan, jonka onnistuimme pitämään täysin hyttysvapaana. Asetuin makuulle ja kuuntelin teltan kattoon lyövää tasaista ropinaa. ”Alkoi ilmeisesti taas sataa,” sanoin vielä ulkopuolella olevalle miehelle. ”Ei alkanut”, kuului ulkoa. ”Ropina kuuluu ötököistä.”
Hyttyssade. Miten absurdia.
Nukahdin tähän ajatukseen.
TIISTAI:
Geavvogeasláttu – Suohpásája – Fiellogahjohka.
Vaellusmatka 15 km.
Mies oli aamulla pahalla tuulella. ”Lähdetäänkö saman tien takaisin?” hän kysyi herättyään kuumuuden hiostamassa teltassa hikikarpaloiden pisaroidessa otsalla, itsepintaisen ininän odottaessa ulkopuolella.
En välittänyt miehen murinasta sillä tiesin että se menee pian ohi. Söimme aamiaisen teltassa ja suoritin hyttysmyrkky- & aurinkosuojavoitelut hiestä kiiltävälle iholle. Lähdimme matkaan auringon paahteessa. Toinen porukka tiesi kertoa, että Kevolla oli edellisenä päivänä mitattu Suomen lämpöennätys. Täällä sitä ollaan, Suomen pohjoisimmassa kolkassa, joka juuri tällä viikolla sattuu olemaan myös se maan kuumin kolkka.
Ylemmäs puuttomammille seuduille päästyä eivät öttiäiset enää niin kiusanneet, ja vaellus Suohpásájan taukopaikalle sujui miellyttävissä tunnelmissa. Miehenkin mieliala odotetusti koheni. Suohpásájalla tankattiin energiavarastot ja matka jatkui kohti reitin kohokohtia; Kevon kanjonin päästä avautuvaa näkymää ja Fiellun putousta, joka olisi sen yön leiripaikkamme.
Lähestyessämme Fiellua alkoivat allekirjoittaneen voimat siltä päivältä hiipua, ja viimeinen kilometri jyrkkää laskeutumista mäkäräparven sumentaessa näköä tuntui loputtomalta. Väsyneet nilkat nuljuivat ja askel painoi. Keskityin ajatukseen kohta edessäni höyryävästä kaakaomukillisesta.
Mies oli kulkenut päivän shortseissa - idea, jonka hän myönsi erittäin huonoksi ennakoinniksi, ja sääret olivat Fiellulle päästyä sen näköiset. Puremien keskellä erottui sentään vielä joitain alueita tervettä ihoa.
Fiellun turvetuvan viileydessä joimme kaakaota ja annoimme pulssin tasaantua. Tai minä annoin, miehelle 15 kilsan päivätahti olisi ilman hyönteisten tuomaa lisähaastetta kevyttä reippailua. En antanut tämän masentaa, en ollut tullut tunturiin todistaakseni kunnostani jotain mikä ei ole realistista.
Nilkkojen pakotuksen vähän hellitettyä ja saatuamme kroppamme ravittua uskaltauduimme ötökkäpilvien läpi pulahtamaan putoukseen. Hien ja hyönteiskarkotteiden liuetessa vilpoisaan veteen ei pari lisäpaukamaa enää tuntunut missään. Onnen tunne oli valtava kun vedin teltan vetoketjun kiinni ja vajosin retkipatjalleni. Aurinko oli jäänyt kalliorinteen taakse ja teltta viileni nopeasti. Luin muutaman sivun kirjaa kunnes silmäluomeni muuttuivat raskaiksi. Tunsin särkevien lihasteni antavan periksi, rentoutuvan. Kaikki mitä rakastin jäi rinnalleni kun nukahdin.
KESKIVIIKKO:
Fiellogahjohka – Kuivi.
Vaellusmatka: 13 km.
Päivä alkoi hengästyttävällä nousulla ylös Fiellogahjohka-joelta. Bodosroadjá-tunturin kohdalla käännyimme pois Kevon kanjonia seuraavalta reitiltä Kuiville päin. Kevon klassinen reitti kulkee Kevojokea seuraten Kenesjärvelle, mutta me tekisimme Kuivin kautta rengaslenkin joka toisi meidät takaisin autolle. Pituutta tälle reitille kertyy 78,5 km.
Aurinko porotti jälleen kuumasti mutta pieni tuulenvire helpotti oloa ja piti pahimmat ötökkähyökkäykset siedettävällä tasolla. Fiellun ja Kuivin välillä ei ole varsinaisia taukopaikkoja ja lounas valmistui varpujen keskellä. Söimme melkein joka päivä lämpimän, keitetyn ruoan sekä päivällä että illalla, ei mitään myslipatukkalounaita näille eräilijöille.
Vaikka päivän reitti kulki pääosin tasaisessa maastossa, olivat jalkani vielä tiistain jäljiltä niin puhki että 13 kilometriä oli mitä sopivin etäisyys taitettavaksi niillä voimilla. Mies olisi kovasti ollut lähdössä vielä huiputtamaan Guivin tunturin (8 km edestakaisin) mutta minulle loppupäivän ohjelmaksi sopi mainiosti chillaaminen Kuivin autiotuvalla. Emme nähneet Bodosroadjálta kääntymisen jälkeen muita ihmisiä ja saimme autiotuvan ihan itsellemme.
Minua ympäröi kaunis maisema ja voimakas hyvän olon tunne. Juuri näiden tunteiden vuoksi ihmiset kai tulevat tunturiin, Lappiin, tai luontoon ylipäänsä. Kokemus siitä, että on yksin tällaisen kauneuden keskellä, kaukana sivilisaation kohinasta. Minä pidän siitä.
Reitistä riippuen matkalla törmää tasaisin väliajoin muihin vaeltajiin, ja on mielenkiintoista tarkkailla mitä tuntemuksia tämä itsessä herättää. Muiden kohtaaminen palauttaa mielen "normielämään" turvallisine rakenteineen. Kun olet yksin jylhän luonnon keskellä, jotenkin irtaannut ja etäännyt kaikesta. Se klassinen itsensä pieneksi kokemisen tunne. Vaikka se on vain hetkellistä, se on hyvä ja erilainen tunne.
Sinä iltana nukahdin jo ennen kymmentä.
[vimeo 100647403 w=650 h=366]
TORSTAI:
Kuivi – Akukammi – Njavgoaivi.
Vaellusmatka 17,5 km.
Heräsin perusteellisen levänneenä ja uutta voimaa täynnä. Päivästä tulisi viikon helteisin, mutta kaikeksi onneksi myös tuulisin. Lähdimme painamaan tuulta vasten kohti Akukammia, ja olo oli mielettömän hyvä. Tuuli oli voimakas mutta lämmin, ja piti hien ja ötökät loitolla. Loistavaa. Tunsin hymyn kareilevan huulillani kulkiessani.
Tauko Akukammillakin oli täydellinen. Nautimme lounasta turvemajan autuaassa viileydessä ja latasimme akkuja runsaan tunnin, majan vieraskirjaa lukien.
Kuivilta lähdettyä oikeassa nivusessani oli alkanut tuntua pientä rasitusta. Matkan jatkuessa Akukammilta tunne muuttui pikkuhiljaa säryksi. Njavgoaivia lähestyessä särky oli kasvanut kivuksi ja otin kiitollisena vastaan näyn puiden välistä pilkahtavasta autiotuvasta.
Njavgoaivin leiripaikka on todellinen idylli. Varvikosta nousevat vaivaiskoivut ovat kuin omenapuita ja niiden läpi siivilöityvä valo luo paikkaan aivan erityisen tunnelman. Mies oli samaa mieltä. Olimme kuin erämaan keskelle kasvaneessa satumaisessa omenapuutarhassa.
Tuuli oli laantunut mutta jaksoi vielä puhallella innokkaimmat ötökät pois peseytyessäni läheisessä lähteessä. Kylvyn raikastamana palasin valmistamaan illallista tupaan, jonka saimme jälleen kokonaan itsellemme. Emme nähneet koko päivänä yhtäkään ihmistä.
Minulla oli hyvä olo, mutta mies vaikutti rauhattomalta. Tuvassa oli kuulemma liian kuuma ja mies olisi halunnut jatkaa patikkaa eteenpäin ja yöpyä tunturissa. Minun nivuseni kuitenkin oli toista mieltä, ja mukavuudenhaluinen osa minussa oli varsin mielellään jäämässä yöksi tupaan. Jäämistä puolsi vielä retkikeittimessä ilmennyt vajaatoiminta – tuvassa voisimme valmistaa ruokaa ja keittää vettä kaasuliedellä.
Jäimme siis Njavgoaiville.
Aamuyöllä heräsin kuumuuden sekoittaman miehen kiukkuun. Kello oli 3 ja mies oli saanut tarpeekseen. Minulle esitettiin puoliksi ehdotus, puoliksi vaatimus lähteä jatkamaan matkaa nyt heti. Kipu nivusessani oli sitä luokkaa että pystyin hädin tuskin nostamaan jalkaani. Ei, en ollut lähdössä yöhön.
Mies riuhtaisi teltan mukaansa ja lähti ovet paukkuen pihalle. Kuulin vaimeaa kiroilua ja sitten ei-niin-vaimeaa karjuntaa. Olin vajoamassa takaisin uneen kun ovet paukkuivat jälleen. Miestä oli purtu teltan pystytyksessä niin, että hän oli aika lailla sekoamassa. Yön hetket tuntuvat kuumeiselta unelta. Selvästikään kuumuuden ja hyönteisten kiusaaman miehen aggressiota ei ainakaan vähentänyt se, että toinen oli vain jatkamassa laverilla uniaan samalla kun hän itse oli hajoamassa. Lopulta mies kanavoi raivonsa tuvan vieraskirjaan, pyysi anteeksi ja poistui telttaan.
Oven avausten yhteydessä tupaan pöllähtäneen tuoreen hyttysvahvistuksen ininä piti minut valveilla aamuun saakka.
PERJANTAI:
Njavgoaivi – Ruktajärvi – Sulaoja.
Vaellusmatka 18 km.
Tunnustelin aamulla oikeaa jalkaani. Pelkän laverilta nousun osoittauduttua huomattavan kivuliaaksi totesin, ettei polulle olisi mitään asiaa ilman särkylääkelatausta. Otin Buranan ja odotin kahdeksaan, jolloin meidän oli määrä herätä. Kävin kurkkaamassa pihalle. Teltasta ei kuulunut mitään. Annetaan miesraukan nukkua, ajattelin.
Mies kuitenkin heräsi pian kahdeksan jälkeen ja ilmestyi tupaan aamuyötä lauhkeampana otuksena. Olimme kummatkin yhtä mieltä siitä, että emme enää jäisi maastoon seuraavaksi yöksi, mikäli jalkani vain sallisi etenemisen Sulaojalle ja autolle saakka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme yöpyneet Luopmosjohkalla 2 kilometrin päässä Sulaojalta ja ajelleet Rovaniemelle lauantaina.
Buranan voimin lähdin hitaasti mutta tarmokkaasti reitille. Taival alkoi ukkosen ja miedon sadekuuron saattelemana. Tänään ei ollut tuulesta tietoakaan ja seisova ilma painoi ympärillä kuin kostea vaippa. Ötököiden määrän voitte päätellä.
Särkylääke vaimensi nivusen kivun ja reitin alkupuoli taittui olosuhteet huomioon ottaen yllättävän mukavasti ja ripeästi. Saavuimme Ruktajärvelle jo puolilta päivin. Minulla ei ollut vielä nälkä, ja päätin syödä lounas-Minihiilarini vasta reitin harju-osuudella. Tein sen virheen, että en valmistellut leipää Ruktajärven tuvassa. Kyllä kadutti tuntia myöhemmin.
Luomusjärvien kohdalla särkylääkkeen tehot olivat jääneet toiseksi nivusessa kasvavalle kivulle, ja räkkä oli saavuttanut täydet mittasuhteensa. Minun oli saatava ruokaa. Ei auttanut muu kuin pysähtyä syömään ja syötäväksi.
Mies huitoi ympärilläni kartalla minun levitellessä maahan leipiä, juustoa ja tonnikalaa. Kämmenselät verenimijöitä täynnä pilkoin retkiveitselläni Koskenlaskijaa, yrittäen jokaisella hengenvedolla olla vetämättä siipiveikkoa keuhkoihin. En tiedä voiko tunturiin osua absurdimpaa näkyä kuin minkä meidän asetelmamme tarjosi tuona perjantai-iltapäivänä. Onnettoman näköinen mies viuhtoo kartalla maassa istuvaa sadattelevaa naista joka kokoaa polulta suuhunsa tonnikalaleivän paloja naama lisääntyvillä paukamilla, yrittäen niellä enemmän evästä kuin hyttystä.
Sillä hetkellä päässäni oli tämä ajatus; jos kumppanisi rakastaa ja auttaa sinua tällaisella hetkellä, kun istut avuttomana maassa kasvot hien, kiukun ja puremien rumentamina, taistellessasi itsepäisesti typerän kerrosvoileipäidean kanssa (”mikset vain vedä sitä leipää naamaan sellaisenaan ja juustoa ja tonnikalaa pakkauksistaan??”), niin silloin sinulla on elämänkumppani joka todennäköisesti oikeasti kestää rinnallasi.
Jos olisin ollut 5 enkä 35, olisin varmasti alkanut itkeä. Silloin koin samantapaisen hulluuden napsahduksen kuin mies edellisenä yönä, ja lähdin leivästä selvittyäni eteenpäin kuntoni huomioon ottaen yli-inhimillisellä vauhdilla, jota mies jälkeenpäin kuvaili ”laukkaamiseksi”. Käsivarteni, kämmeneni, otsani, korvani, reiteni…. Täynnä hyönteistä. Hellittämätön ininä korvissa. Uskokaa pois; vaikka liioittelun tehokeinoon välillä sorrunkin, tällä kertaa kuvaus on vailla lisämausteita. Adrenaliini vaimensi jalkani kivun. Halusin vain pois siitä hetkestä.
”Laukattuani” tunnin voimani ehtyivät. Mies siirtyi edelleni. Etenimme vaitonaisina.
Pahin räkkäalue jäi taakse ja aloimme olla voiton puolella. Sitten kipu jalassa otti vallan. Olimme enää kahden kilometrin päässä Sulaojalta kun nivunen ilmoitti, ettei se aikonut enää sietää tällaista peliä. Sille ei kuitenkaan jätetty vaihtoehtoa. Otin jälleen särkylääkkeen ja toivoin, etteivät pakkotoimenpiteet johtaisi nivusen suuremman luokan tulehdukseen. Sain käyttää kävelysauvaa ja kaikkia voimiani selvitäkseni ylämäistä. Viimeiseen kahteen kilometriin meni melkein tunti.
Kello 16 saavutimme vihdoin Sulaojan parkkipaikan tummien sadepilvien kasaantuessa taivaalla ja jyrähdysten kaikuessa jossain kauempana. Kohta tulisi vettä ja kunnolla.
Pian olimme autossa ja matkalla kohti Rovaniemeä. Inarin kohdalla ukkoskuuro saavutti meidät. Katsoimme tuulilasin läpi taivasta lävistäviä salamia ja totesimme, että ajoitus Kevolta poistumiseen oli sangen hyvä.
Rovaniemelle saapui illalla hyväntuulinen pariskunta. Päivän kivut ja taistot olivat ajomatkalla sulaneet pienemmäksi harmiksi. Tokihan jo reissuun lähtiessä oli tiedossa, että edessä olisi ötökkää jos toista, ja rasitusvammatkin kuuluvat asiaan. Kilpisjärvellä se oli polvi, täällä nivunen.
Suihku, shampoo ja hyvä ruoka päättivät vaellusviikon raukean tyytyväiseen tunnelmaan. Vielä keskiyöllä herkuttelimme sisareni valmistamalla uunituoreella mustikkakukolla ja kookosjäätelöllä, vähähiilihdraattisilla tietenkin, eikä haitannut yhtään vaikka masuja pingotti ylensyönti päiden painuessa aamuyöstä tyynyyn. Se ähky oli hyvin ansaittu!
Kiitos Lappi. Me näemme varmasti jälleen.
.
P.S. Nivuseni on toipunut. ;)
Rovaniemen Kansankadulta löytyi kemppari, jonka kohdalle ei voinut olla pysähtymättä.
Voin vain todeta, että todella harmi etten ollut kaupungissa kemikalion aukioloaikana. Jouduin tyytymään liikkeen ihailuun vain ulkopuolelta. Tarkkaan harkittu look vai 80-luvun jälkeen somistukseen kyllästynyt liikkeenomistaja? Sen osaa kenties joku rovaniemeläinen kertoa. :)
Joka tapauksessa; tämä kemikalio vie sinut aikamatkalle 80-luvulle.
Mitähän kaikkia aarteita myymälä kätkee sisäänsä... Oven läpi hahmotin ainakin edesmenneen Arcancilin myyntitelineen.
Kemikaliosta voi myös ostaa piipun. Kyllä, tämä on saman liikkeen ikkunasta.
Tähän on hyvä päättää: aurinkovoidemainos 30 vuoden takaa. Tsekkaa leidin tyylikäs lannevaate..!
Ei muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille! :)
