Olen Mykonoksella.

Ja niin on muutama muukin.

Skyros oli niin autio että siellä melkein kaikui, Folegandroksella oltiin sulkemassa hotelleja ja valmistautumassa talveen.

Toisilla saarilla kausi jatkuu marras-joulukuulle. Mykonos on yksi niistä. Täällä riittää porukkaa niin että kaduilla on tungosta. Niinkuin Santorinillakin. Japanilaisia pilvin pimein kuvaamassa kuuluisia tuulimyllyjä.  Paljon amerikkalaisia. Ja ihan kaikkia muitakin kansalaisuuksia.

Nyt on sunnuntai. "No matter. Partyparty. Everyday." Sanoi vuokrahuoneeni omistaja.

Illan kysymys kuuluukin...

To Skandinavian, or not to Skandinavian? :D

Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään kreikkalaistuneen ruåtsalaisen pitämä pohjoismaalaisten pakettimatkalaisten oma jorausmesta, vaan yksi saaren rakastetuimpia ja pitkäikäisimpiä bilepaikkoja. Vuodesta 1978... Siellä käyvät kaikki. Myös minä vuonna 2001, vai mikä se vuosi nyt sitten olikaan kun kävin Syroksella.

Mykonoksen ensivierailuuni liittyy pieni hauska tarina. Minun piti tulla saarelle vain päiväretkelle Syrokselta, käymään kuuluisilla biitseillä. Olin pakannut mukaan vain rantakassin ja minulla oli jalassa flipflopit. Päällä minulla oli bikini, pieni rantahame ja toppi.

No, en mä sitten päässytkään takaisin Syrokselle. Päivän aikana nousi hirveä tuuli (mikä on Kykladeilla erittäin yleistä, saariryhmä tunnetaan Kreikan tuulisimpana), eikä laivani lähtenyt. Mikään laiva ei lähtenyt sinä iltana Mykonokselta.

Tilanteessa olisi voinut käydä ikävästikin. Minulla ei nimittäin ollut mukana rahaakaan, muuta kuin päivän ruokailuja varten. Ja illansuussa niistä ei enää montaa drachmaa ollut jäljellä. Mutta, taas minulla oli käynyt satumainen tuuri. Olin tavannut aamulla laivassa amerikkalaisen Jessican, joka oli reissussa yksinään ja menossa Mykonokselle muutamaksi päiväksi. Päädyimme hengaamaan päivän yhdessä, ja kun illalla selvisi, etten päässytkään palaamaan Syrokselle, ojensi Jessica auttavan kätensä. Sain yöpyä hänen hotellihuoneessaan, jossa en  tosin montaa tuntia lopulta silmääni ummistanut, sillä vietimme yön Mykonoksen baareissa ja tanssilattioilla. Minä bikinissäni...!! Sain sentään lainata Jessicalta kengät, rantasandaaleissa ei olisi ollut klubeihin asiaa. Mutta rantahamosessa ja topissa kyllä, näköjään. :) Yö on yksi hauskimpia ja mieleenpainuvimpia kaikilta reissuiltani.

Ihan jo tuolle muistolle pitäisi käydä ottamassa yksi Skandinavianissa! ;)

No niin, en mä sitten eilen saanutkaan tätä postattua. Koska en enää palannut kämpille ennen puoltayötä. Ei oikeasti ole montaakaan raivostuttavampaa asiaa kuin tekniikan *ittuilu kun yrität saada jotain valmiiksi. Bloggaajat ainakin voivat varmasti samaistua tähän 100-prosenttisesti - istut innoissasi käsittelemään kuvia ja kirjoittamaan ja odotat vain että kohta tää on valmis ja pääsee jakamaan tämän..! Ja sitten Computer says no.

Teki kyllä hyvää päästä eilen ulos tynkäpostauksen jälkeen, olin ihan ylikierroksilla ja lounaskin oli unohtunut  koneen kanssa taistellessa. Menin suoraa tietä syömään ja tilausta tehdessä tajusin että kello oli jo 17 - vaivaiset 8 tuntia aamupalasta. Melkein tärisin kun oli niin nälkä. (Sori, nää ei liity mitenkään postauksen varsinaiseen aiheeseen, kunhan vain puran taas pään sisältöä tähän alkuun...)

Ruoan jälkeen lähdin kävelylle Ano Syrosiin. Kävelin siellä pimeän tuloon saakka. Ai että teki hyvää tuulettua. Loppuillan vietin elokuvafestivaalilla. Tällä kertaa filmit eivät olleet ihan niin ahdistavia kuin muutamat aiemmat, lukuunottamatta illan viimeistä, jonka väkivaltaisuus veti jälleen mykäksi. Kolmen päivän festivaalikokemuksen perusteella voisi vaivatta vetää sen johtopäätöksen, että aikuisten animaatiofilmimaailmassa ei kerrota kauniita ja iloisia tarinoita.

Mutta nyt: kauniiseen ja iloiseen kosmetiikan maailmaan :)

Kun ollaan suuremmassa kaupungissa, on kosmetiikkatarjontaakin taas vähän enemmän. Rakastan kosmetiikkaliikkeissä haahuilua. Työ liikkeessä ei mitenkään vähentänyt tätä viehtymystä, enkä koskaan väsy niiden kotoisten Sokosten ja Stockmannienkaan kosmehyllyjen hiplailuun.

Otin perjantain päiväkävelyn teemaksi kosmetiikkaliikkeet. Seuraavassa esittelyssä Ermoupolin kosmetiikkatarjontaa.

Ermoupolin pääostoskadun, Stamatiou Proioun varrelta bongasin erityisen viehättävän, retrohenkeen somistetun apteekin näyteikkunan. Ihana!

Apteekit muodostavat Ermoupolinkin kokoisessa kaupungissa sen suurimman kosmetiikan myyntiväylän. Kreikkalaiset ovat tottuneet ostamaan peruskosmetiikkansa sieltä. Esimerkiksi Korresia ja Apivitaa saa vain apteekeista, poikkeuksena Ateena (ja varmaan Thessaloniki, Kreikan toiseksi suurin kaupunki), jossa ko. merkit löytyvät edudstettuina myös tavarataloista ja Hondos Centeristä.

Protopapadakhi-kadulta löytyi tyylikkään näköinen Dust + Cream -liike. Ulkoa olisin päätellyt valikoimaa erilaiseksi, mutta sisältä löytyi halpiksen oloisia, vähemmän tunnettuja meikkimerkkejä. Nuo ihanat My Little Pony -värimaailman eyelinerit houkuttivat kovasti.... Vain 2,50€. :) Muuten olisin varmaan ostanutkin, mutta kämmenselkään tekemäni swatchit eivät kuivuneet koko liikkeessä viettämäni 15 minuutin aikana. Voi siis arvata miten hienosti ne pysyisivät luomilla....

Liila + keltainen -yhdistelmä olisi kyllä ollut niin makea....

Pääkadulta, läheltä retroapteekkia, löytyi liike nimeltä Glossy. Tämä myymälä oli niin ulkoa kuin sisältä todella halvan näköinen, sisustukseen oli panostettu tasan sen verran että liiketilaan oli tuotu hyllyt ja kassatiski. :P Näyteikkunastakin saattoi toki päätellä jotain... Esteettinen silmäni hämmästelee aina tällaisia kohtaamisia. Minulle täysin tuntemattomien merkkien joukosta löytyi sentään China Glazen kynsilakkoja. :)

Oletteko muuten koskaan ostaneet ulkomailta noita feikkituoksuja? (Suomessa en ole niitä nähnyt... Suomessa ei tosin oikein ole sen tyyppisiä liikkeitäkään mistä feikkituoksuja voisi kuvitella löytävänsä. Ehkä jotain markkinakojuja lukuunottamatta.) Tuoksuttelin liikkeessä muutamia ja kyllähän ne aika hyvin on kopsattu. On tietysti asia erikseen millaisiksi nuo muuttuvat iholla.... Yksi nuuhkuttelemani oli suursuosikkini Diorin Hypnotic Poison, erittäin hyvin kopsattu. (Eilen illalla elokuvafestivaalilla muuten tunsin teatterin hämärässä Hypnotic Poisonin tuoksun leijailevan joltain penkkiriviltä...)

Myyjä esitteli minulle innostuneesti muutamaa kreikkalaista kosmetiikkasarjaa, Yellow Rosea ja Venus Secretsiä. Kumpikin vaikutti pakkaustensa perusteella halpatuotannolta (muovikin niin ohutta että pullot ihan lommolla), mutta Venus Secretsillä on yllättäen oma nettikauppa joka toimittaa muualle maailmaankin.

Premium Natural Products, kertoo Venus Secretsin esite. No mineral oil. No, kääntelin tietysti purkkeja, on ihan ammattitauti katsoa aina ensimmäiseksi inciä. (Henkilökunta tarkkaili toimintaani selvästi ihmetellen...) Veden jälkeen seuraavana paraffinum liquidum. Lähes joka tuotteessa.... Ilmeisesti tuote-esitteiden väsääjät luottavat siihen, ettei kukaan osaa lukea incejä. Voi morjens. "Only natural ingredients", myyjä vakuutti. Katsoin häntä enkä viitsinyt sanoa mitään. Tuskin nainen itsekään ainesosalistoista mitään ymmärtää. Vai minkähänlainen keskustelu meillä olisi syntynyt parafiiniöljyn ympärille? :)

Ermoupolin rantakadulta löytyy se Suurin ja Kaunein, Kreikan oma "Sephora/Kicks", eli Hondos Center. Täältä löytyvät kaikki tunnetut merkit niin selektiiviseltä kuin edullisemmaltakin puolelta. Hondos Centereitä on kaikissa vähänkään suuremmissa kaupungeissa ympäri Kreikkaa.

Oli pakko tsekata Diorin viisikoiden hinta. 52 euroa ja rapiat...! (Tosin tässä oli joku pieni prosenttialennus, Hondoksella on käytännössä koko ajan meneillään jotain alennuspromootioita.) Taidan kuitenkin odottaa vielä Ateenan lentokentälle... Sieltä, oi sieltä olisi tarkoitus kotiuttaa joku niistä uusista kaunokaisista.... :)

Protopapadakhi-kadulta löysin apteekin, jonka Korres- ja Apivita -valikoima vaikutti laajimmalta. (Etsin sellaista apteekkia jotta saisin parhaimmat kuvat ^_^)

Oikean alakulman kuvassa muuten FrezyDerm, jälleen yksi kreikkalainen sarja. Tämä on enemmänkin Avénen ja La Roche-Posayn tyylinen, erilaisiin iho-ongelmiin erikoistunut apteekkisarja. Värikkäät Korresit ja Apivitat edustavat toista kosmetiikkamaailmaa - ylipäänsä on hassua että ne ovat apteekkisarjoja. Kiitos näiden, Kreikassa apteekkien yleisilme onkin värikkäämpi kuin meillä päin.

Juttelin pitkään apteekin myyjän (vai pitäisiköhän häntä kutsua farmaseutiksi..?) kanssa Korresista ja Apivitasta ja kreikkalaisesta kosmetiikasta ylipäänsä. Täältä kuulin taas saman vastauksen; "Apivita on parempi kuin Korres". "More natural", myyjä lisäsi jostain syystä. Mariannakin tuntuu olevan siinä uskossa, että Apivita olisi luonnollisempi kuin Korres. Kuitenkin incit kertovat toista, samoin purkkien kyljissä ilmoitetut luonnollisuusprosentit (kumpikin merkki ilmoittaa tuotteissaan luonnolisten ainesosien pitoisuuden), joita sentään tavalliset kuluttajatkin ymmärtävät. Jotenkin Apivita on silti onnistunut markkinoimaan itsensä luonnollisempana kuin kilpailija.

Myyjä nosti esiin seikan, joka erottaa Korresin Apitivasta. Värikosmetiikka. Apivitalla ei ole meikkejä. Ehkä tämänkin vuoksi Korresin on ollut helpompi  saavuttaa kansainvälinen menestys, sillä on tarjota kokonaisvaltaisempi paketti. Tai kenties Apivita ei edes halua laajentua ulkomaille samalla volyymilla kuin Korres..? Mä vain jatkan näiden merkkien välisen kilpailutilanteen pohtimista... :D

Oli miten oli, minua itseäni Korresin (vasemmalla) graafinen ilme ja pakkaus-design miellyttää paljon enemmän kuin Apivitan (oikealla).

Jos pitäisi ostaa pelkkien pakkausten perusteella, valitsisin ilman muuta Korresin.

Niinkuin perjantaina taas teinkin. :)

Suihkugeelini ja vartalovoiteeni korisevat viimeisillään, ja oli aika ostaa uudet. Päädyin Päärynä-Bergamotin sijaan lopulta Santorini Vineen, tässä on jotain jännän persoonallista. Ja nuo pakkaukset... Kyllä minuun vain uppoaa. Niin kauniit. Täydellinen Santorini-fiilis.

Apteekin myyjä kertoi, että ulkomaiset "Korres-turistit" ovat heille perusasiakaskuntaa. :D Korres on Kreikassa niin halpaa että sarjan ulkomaiset fanit riehaantuvat täällä totaalisesti ja palaavat kotiin kassit täynnä purkkeja. Ja onhan teiltä lukijoiltakin tullut vastaavia kommentteja... :)

Vahdin vaihto... :) Tuntuu muuten hullulta että ihoni on imaissut sisäänsä koko tuon tuubin - 2oo milliä voidetta viidessä viikossa. Kotioloissa 200 ml:n kropparasva kestää mulla runsaat kolme-neljä kuukautta.

Kuivaihoiset saavat ostaa useammin uusia voiteita... ;)

Sain apteekista myös läjän näytteitä. Apivitan silmänympärysvoidenäytteet tulivat juuri sopivasti tarpeeseen, Kiehl'sin matkasilmänympärysvoiteeni vetää sekin viimeisiään. Noilla näytteillä pärjään loppumatkan.

Voi sitä onnea kun saa korkata uudet Santorini Vinet.... :) Täällä kosmetiikkailo on niin erilaista kuin kotona ^_^

NYT mulla menee hermot niin totaalisesti että revin täällä hiuksiani - ja laitan nyt ulos - jos vain tää kone mitenkään suostuu, päivän postauksesta puolikkaan, koska loppua en saa näköjään kirjoitettua tällä menolla ennen auringonlaskua. Kone hitailee niin että tässä on jo mennyt puoli päivää kuvien käsittelyyn ja yksinkertaisen tekstin tuottamiseen - aargh tuo hemmetin pieni "rantapallo" tuossa vain pyörii näytöllä keskeyttäen tämänkin lauseen kirjoituksen "annakunmänytmietin-mietin-mietin-mietin"..... Taitaa olla paras luovuttaa ja vetää kone sammuksiin.

Tarkoitus oli kirjoittaa pieni esittely Syroksesta sekä kuvakertomus kaupungin kosmetiikkaostosmahdollisuuksista sekä eilisistä kosmetiikkahankinnoistani, mutta jälkimmäinen osuus jää iltaan. Jos kone silloin suostuu taas yhteistyöhön.

Tässä siis alkupätkä:

Nykyinen sijaintini ei olekaan mikään pieni kylä. Syroksen pääkaupunki Ermoupolis on koko Kykladien pääkaupunki ja täällä asuu 18 000 ihmistä. 17 300 enemmän kuin Folegandroksella ;) Ermoupolissa sijaitsee myös yksi harvoista saarilla sijaitsevista yliopistoista, Egean University. Sen myötä kaupungissa on eloisa opiskelijatunnelma.

Olen vieraillut Syroksella kerran aiemmin, vuonna 2001 (jos ihan oikein muistan – no, yli 10 vuotta sitten kuitenkin). Tällä vierailulla muuten tutustuin ensimmäisen kerran domatiamajoitukseen :) Nyt oli aika jälleennäkemiselle.

Uusklassiseen tyyliin rakennettu Ermoupoli on tyyliltään kuin ihastuttavan Symin Yialosen isosisko.

Täällä ei ole kapeita labyrinttikujia vaan kadut ovat leveitä ja suoria. Lukuunottamatta yläkaupungissa sijaitsevaa, keskiaikaista  Ano Syrosin kaupunginosaa, joka hallinnollisesti on oma kuntansa mutta käytännössä osa Ermoupolia.

Ermoupolin tunnusomainen “Twin Peaks” – vasemman kukkulan muodostaa Ano Syros ja oikealla on Vrondadho, jonka laella kohoaa Anastasiksen komea kirkko.

Ermoupolis ei ehkäpä ole se paras kohde liikuntarajoitteisille, puolet amfiteatterimaisesti levittäytyvästä kaupungista on nimittäin pitkiä ja korkeita porraskatuja.

Täällä on muuten parhaillaan menossa kansainvälinen animaatioelokuvafestivaali AnimaSyros, jonka esityksiin on ilmainen sisäänpääsy. Festivaalin tapahtumapaikkana on Ermoupolin historiallinen Apollon-teatteri, varsin komea settinki elokuvien katseluun.

Aika kipeitä maailmoja noilla animaatioelokuvien tekijöillä kyllä... Materiaalihan ei siis todellakaan ole mitään Disneytä. ;)

Torstaina menin myöhäisillan International Competition Programme -näytökseen. Ensimmäisessä elokuvassa anonyymit miehet panivat raajattomia, päättömiä naisia sairaalassa yrittäen saattaa heidät raskaiksi. Toisessa, Tim Burton goes very disturbed -henkisessä filmissä isä ja poika olivat villikoirien saartamana pienessä talossa hylätyssä kylässä. Isä putosi katolta ja koirat söivät hänet välittömästi. Yhdellä koirista oli naisen kasvot. Hän kiipesi sisälle taloon, raiskasi pojan ja palasi myöhemmin synnyttämään tälle lapsen - samalla kun pojan oma, kesy koira repi naiskasvoisen villikoiran kappaleiksi.

Kauniita unia sitten vain. Palasin kämpille vähän eriskummallisissa tunnelmissa.

Eilen menin päivänäytökseen, arvellen että päivällä varmaan esitetään "harmittomampia" pätkiä. Viereeni istuivat nuori, ehkäpä 7-vuotias poika ja mies, joka ikänsä puolesta oli varmaankin pojan isoisänsä. Elokuva kertoi tanskalaisesta papista joka taisteli kylänsä alkoholismia vastaan. Poika kommentoi elokuvan aikana hätääntyneeseen sävyyn isoisälleen. Siinä vaiheessa kun filmin mielipuolinen lääkäri suoritti papin menehtyneelle isälle ruumiinavausta ja joi verta ruumiin nenästä, poika alkoi itkeä.

Kuka älypää tuo lapsen katsomaan aikuisille suunnattua animaatiofilmiä? Taisi ukki luulla piirrettyjä vähän toisenlaiseksi...

* * *

Illalla sitten uusi yritys kosmetiikkaosuudella....

Tämä on nyt taas niitä aiheita, joista todennäköisesti tulee kuraa niskaan. Hoikkienhan ei kuulu sanoa ääneen mitään kielteistä kropastaan, etenkään jos se liittyy pehmeään navanseutuun -  se oikeus on varattu ylipainoisille. Kun hoikka valittaa turvotuksesta, ylipainoiset pyörittelevät silmiään. "Ettäs kehtaa, mokoma luikku, ihan kuin tolla olisi jotain oikeita ongelmia".

Ainiin, ja tietysti tästä aiheesta tulee negaa myös kuvituksensa puolesta. Minähän olen joidenkin näkemysten mukaan niin huomionhakuinen että pitää esitellä kroppaa ja muutenkin kerjään blogissa kehuja. Sanni-ressu. Tämä postaus on ihan paras esimerkki - niin monelta meni koko jutun pointti totaalisesti ohi. :/ Hoikka ihminen ei voi laittaa kuvia joissa hänen vartalonsa on esillä, ilman tulkintaa huomion ja ihailun kerjäyksestä.

No, ajattelin kuitenkin uskaltaa. Minä haluan kirjoittaa turvotuksesta. Ja hiilihydraateista. Koska tällä matkalla niiden vaikutus on ollut taas niin mielettömän selvä. Ehkä joku saa kirjoituksestani apua omaan turvotukseensa..?

Olen aina ollut hoikka, koko ikäni. Koko perheeni on hoikkia ihmisiä. Minun ei tarvitse esitellä kuvia itsestäni saadakseni vahvistuksen tälle faktalle.

Mutta minulla ei käytännössä koskaan ollut litteää vatsaa. Olin litteä kaikkialta muualta paitsi vatsasta. Littana perse, lättänät tissit jne. Ja sitten keskellä pullottava vatsa. Kyllähän se aika hassulta tuntui ja näytti. Laiha tyttö jolla on möhömaha. Ei kumpu millään lailla ainakaan imarrellut vartaloani. Ajattelin nuorempana, että kai minulla vain kertyy jostain syystä rasvaa juuri vatsan seudulle. Ja yritin raukka saada pömppää litistymään loputtomilla situps-kuuri-yrityksillä.

No eihän se maha millään rutistuksilla tai rasvanpolttojumpilla lähtenyt. Koska kupu ei muodostunut läskistä. Se oli turvotusta. Turvotus voi liittyä ruoansulatuksen häiriöihin tai johtua nesteen kertymisestä elimistöön (kantsii lukea vaikka Kiloklubin artikkeli Turvotus ei ole lihomista). Turvotuskumpu koostuu aina joko nesteestä tai kaasuista, tai molemmista. Kun jonkun jättiläismäisen pasta-aterian jälkeen vatsa on kuin rantapallo, niin pastan hiilarit ne siellä juhlivat ja sitovat hulluna nestettä ja keräävät ilmaa kehoosi.

Minun pallomahani johtui ruokavaliostani. Kuten olen täällä niin seikkaperäisesti kertonut, söin 32-vuotiaaksi saakka ravintoa, joka koostui 90-prosenttisesti nopeista hiilihydraateista. Elin voileivillä, muroilla, pastalla ja riisillä. Kehoni oli jatkuvassa turvotustilassa.

Muuten, tärkeä huomio - kaikki ihmiset eivät ole yhtä hiilihydraattiherkkiä. Moni voi syödä muroja ja makaronia niin paljon kuin sielu sietää ilman mitään turvotusoireita. En siis sano, että hiilihydraattien vähentäminen auttaa kaikilla turvotukseen. Myös maitotuotteet voivat olla syntipukkina. Samoin gluteeni. (Toinen juttuvinkki: Ainon hyvä postaus Mistä tukala olo ja turvotus johtuu?).

Minun kohdallani toteutui epäonnekas yhtälö: erittäin huono hiilarien sietokyky plus erittäin suuri addiktio hiilihydraattivoittoiseen ruokaan. Eipä ihme että masu pömpötti kroonisesti.

Vatsa littaantui pysyvästi vasta ruokavalion totaalimuutoksella. Vuosia samana pysynyt peruspainoni ei pudonnut (olen saavuttanut takaisin ruokavaliovaihdoksen alussa menettämäni kaksi kiloa), mutta pallomaha on poissa. Niin kauan kuin vältän nopeita hiilihydraatteja. Tahalliset tai tahattomat lipsahdukset näkyvät kropassa saman tien.

Mitä ovat tahattomat lipsahdukset? Ravintoloissa ei valitettavasti ihan aina voi olla varma siitä mitä annos sisältää, vaikka kuinka luulee pysyvänsä turvallisella alueella. Salaatti on oiva esimerkki. Kasviksethan ovat aina mitä parhainta ravintoa. Niiden kastikkeet ikävä kyllä kuuluvat harmaalle alueelle - menussa harvoin listataan mitä salaatinkastike sisältää. Minua ei todellakaan haittaa jos kastikkeessani on esimerkiksi vähän hunajaa, mutta monet makeat salaatinkastikkeet on tehty makusiirappipohjaan.

Yllä olevan kuvan vatsa oli seurausta kahden vuorokauden aikana nautituista kahdesta salaatista - jotka käytännössä uivat sokeriliemessä. Minulla kävi kahdesti peräkkäin huono tuuri ja sain kahdessa eri ravintolassa salaatin supersokerisella kastikkeella. Oli niin imelää että melkein hampaat tippui suusta (kuka tykkää syödä tuollaisia salaatteja..?). Seurauksena kolmen päivän tukala turvotus.

No, opinpahan ainakin kysymään tästä lähin aina onko kastike makeaa vai ei. Olen niin tottunut täällä Kreikassa pelkkiin oliiviöljy- ja viinietikkapohjaisiin kastikkeisiin että jotenkin ei tullut edes mieleen kysyä.

Vain viittä päivää myöhemmin, pysyteltyäni visusti kasvis-juusto-kala- linjalla, vatsa näytti tältä:

Ja nyt, noin kahta viikkoa myöhemmin, masu on tässä kondiksessa:

Olo on kevyt ja normaali. :)

Nopeilla hiilareillakin on eroja. Toiset ovat pahempia kuin toiset. Ja tietenkin sillä on väliä, missä muodossa ne nauttii. Puhdas sokeri on tietysti pahinta.

Kaikki tietävät, että sokeroidut limsat ja mehut ovat kuin vetäisi naamaan lasillisen sokeripaloja. Nestemäinen sokeri vaikuttaa kehossa kaikkein nopeiten ja verensokeri nousee hetkessä pilviin. Niinpä siirappipohjainen kastikekin on pahempi kuin esimerkiksi leivitetty pyörykkä. Olen sallinut täällä itselleni kreikkalaiseen meze-valikoimaan perinteisesti kuuluvia pyöryköitä. (Niitä on kaikissa mahdollisissa mauissa - kesäkurpitsaa, rapua, tomaattia, munakoisoa, juustoa, kalaa, sipulia, kikherneitä.. Ihan törkeän hyviä.) Itse taikinassa jauhoja ei yleensä käytetä (tarkistan aina ravintolasta ;)), mutta pyörykät käytetään kevyesti korppujauhossa ennen paistamista. En ole saanut näistä pyöryköistä mitään oireita. En ole niitä tosin joka viikko syönytkään, mutta ero salaatinkastikkeen välittömään seuraukseen on selkeä.

Piirakoita en ole syönyt yhtäkään. Ei vain ole tullut sellaista mielitekoa. Mitä todella hämmästelen.

Kaikkea muuta ruokaa kyllä on tullut syötyä sitäkin enemmän. Ja minähän tosiaan syön! On niin hassua miten eri lailla ihmiset, ruokavalionäkökulmasta riippuen, näkevät terveellisen ruoan. Toiset välttävät rasvaa. Se on ihan ok. Minä en. Öljyssä kylpevät ladera-ruoat ja rasvainen jogurtti ja juustot ovat Kreikassa jokapäiväistä murkinaani. Normaalin pohjoiseurooppalaisen rasva-asenteen omaava henkilö saisi sydänkohtauksen nähdessään suuhuni katoavat oliiviöljyä ja fetaa tihkuvat paistokset. :)

On ihanaa voida nauttia ruoasta ilman pallomahaa. Se on niin suuri etu ettei piirakoista luopuminen ole siitä suuri hinta. ;)

Voivatko nämä aamut enää parantua...? En tiedä, mutta näyttää siltä että voivat.

Niin monet upeat auringonnousut olen eri majapaikoissani täällä jo kokenut, mutta en vielä omasta penthouse-huoneistosta kaupungin kattojen yltä.

Saavuin eilen illalla Syrokselle, ja tsekkauduin sisään vuokrahuoneeseeni. Sain oman pienen kattohuoneiston 360 asteen näköaloilla. 20 eurolla.

Päätin saman tien että jään neljäksi yöksi. Kukapa ei haluaisi herätä tällaisissa maisemissa? En voi tarpeeksi hehkuttaa domatia-majoituksen mahtavuutta ja sesongin ulkopuolella reissaamista. Tällaisia helmiä - joihin kengännauhabudjetillakin on varaa...!

Parhaan tunnelman saavuttamiseksi suosittelen taustamusiikiksi Pearl Jamin Just Breathe'a tai Cranberriesin huikean kaunista Linger-biisiä. As you just want to..... linger.

Voin katsella ikkunastani kun laivat saapuvat satamaan....

[vimeo 107784248 w=680 h=383]

Voiko pesä enää tämän kotoisammaksi tulla? <3 Niin sympaattinen huoneisto!

Toivottelen teillekin oikein ihanaa aamukahvia! :)

Me tunnemme Korresin. Kiistatta Kreikan tunnetuin kosmetiikkamerkki kansainvälisesti. Trendikkään ”vihreän aallon” harjalla ratsastava, alun perin apteekkarin kehittämä menestyssarja, jossa kreikkalaisia yrttejä ja lääkekasveja hyödynnetään pääosin luonnollisista ainesosista koostuvissa kosmetiikkatuotteissa, yhdistettynä tyylikkääseen, tunnistettavaan graafiseen ilmeeseen.

Mutta Kreikassa on toinenkin kosmetiikkasarja hyvin samankaltaisella imagolla ja tuotefilosofialla. Tätä sarjaa suosivat kreikkalaiset itse. Apivita.

Kuva: Apivita

Ei ole (kreikkalaisten mielestä) sattumaa, että sarjojen imago on niin samanlainen.

Useampikin kreikkalainen tuntuu olevan sitä mieltä, että Korres on kaupallisempi, heikkolaatuisempi kopio Apivitasta. Heidän näkemyksensä mukaan Korres otti Apivitan idean ja muokkasi siitä oman, kaupallisen version. Oli tässä sitten perää eli ei, minusta tämä asenne Korresia kohtaan kreikkalaisten itsensä taholta on kiinnostava. Ja sanalla sanoen yllättävä – kuvittelin Korresin olevan Kreikassa niin kuin Lumene Suomessa – kaikkien oma ”kotisarja”.

Kun minä hehkutan Korres-ihastustani, katsovat paikalliset ystäväni minua vähän oudosti. Sympatiat menevät toiselle merkille.

"The Tinted Lip Balm Queen" :)

”Sinunhan pitäisi tehdä juttu Apivitasta!” huudahti ystäväni Marianna, kun kaksi vuotta sitten syksyllä olin menossa vierailulle Korresin tehtaalle.

Tällöin sain ensimmäistä kertaa kuulla Apivitasta. Sen jälkeen tuntuikin, että törmäsin merkkiin kaikkialla. En pelkästään kaupoissa ja apteekeissa (Apivitalla on myös samat myyntikanavat kuin Korresilla, usein ne ovat apteekeissa vierekkäisillä hyllyillä) vaan ihmisten puheissa ja kylpyhuoneen kaapeissa. Jopa Symillä asuvat suomalaiset Lasse ja Pekka vannoivat Apivitan nimeen. ^_^

Apivitan perusti vuonna 1979 nuori apteekkaripariskunta, Nikos ja Niki Koutsianas. Tarina on hyvin samankaltainen kuin Korresilla (ja miksei monella muullakin luonnollisiin ainesosiin pohjautuvalla sarjalla); Nikos ja Niki olivat kiinnostuneita lääkekasvien ja muiden luonnollisten raaka-aineiden hyödyntämisestä kosmetiikassa, ja alkoivat valmistaa yrtteihin ja mehiläistuotteisiin (vaha, hunaja, propolis) pohjautuvia tuotteita.

Nimi APIVITA tarkoittaa ”Mehiläisen elämää” ja tulee latinan sanoista APIS (mehiläinen) ja VITA (elämä).

Apivita mainostaa itseään Kreikan ensimmäisenä luonnollisena kosmetiikkasarjana. Sertifikaatteja sillä ei ole, eikä se täysin kunnioita luonnonkosmetiikan perusperiaatteita. Tuotteissa on mm. parabeeneja. Luonnollisuuspitoisuus on silti korkea ja Korresin tavoin sarja välttää mineraaliöljyjä ja silikoneja.

Apivitan ”the juttu” on edelleen tänäkin päivänä mehiläistuotteiden, etenkin propoliksen käyttö. Propolista on lähes kaikissa heidän tuotteissaan. Propoliksella on mm. antimikrobisia ominaisuuksia.

Haastattelin juttua varten ystävääni Mariannaa, ja kysyin häneltä, minkä hän arvelee olevan Apivitan suosion salaisuus Kreikassa. Miksi se on paras? Mariannan mielestä Apivitan tuotteet yksinkertaisesti vain toimivat, hän ei ole kokeillut sarjalta yhtäkään huonoa tuotetta. Apivita on onnistunut vakiinnuttamaan aseman luotettavana, laadusta tinkimättömänä sarjana. Kysyt keneltä tahansa, saat saman vastauksen. Apivita on laatua.

Juuri tällaisia juttuja tykkään pohtia kosmetiikan maailmassa… Kerrassaan hurjan mielenkiintoista. Miksi jostain merkistä tulee The Merkki? Miksi joku on suositumpi kuin toinen?

Tässäkin tapauksessa meillä on kaksi todella samankaltaista sarjaa samanlaisella taustalla ja filosofialla – näennäisesti on hyvin vaikea ymmärtää, miksi toinen on kotimaassaan suositumpi kuin toinen. Mariannan mukaan positiivinen ”word-of-mouth” on luonnollisestikin paras tae minkä tahansa sarjan suosiolle. Kreikkalaiset kokevat Apivitan tuotteet parempina kuin kilpailijoiden. Niistä puhutaan. Niitä suositellaan. Ne ovat yksinkertaisesti saavuttaneet laadukkaamman maineen kuin Korres. Vaikka tokihan Korreskin on täällä hurjan suosittu. Apivitalla vain on maine sinä ”laadukkaampana Korresina”.

Vaikka en Apivitan tuotekehittelyyn olekaan tutustunut, en voi olla miettimättä, että kreikkalaisten asenne Apivita vs. Korres -asiassa voi olla myös puhtaasti tunnepohjainen. Apivitalla on pidempi historia. Se oli ollut markkinoilla jo melkein 20 vuotta Korresin tullessa mukaan pelikentälle. Incejä silmäillessä minusta itsestäni vaikuttaa, että Korres ainakin on luonnollisempi eli käyttää vähemmän synteettisiä raaka-aineita. Se ei tietenkään ole mikään universaali laadun mittapuu, mutta itselleni tällaisilla asioilla on merkitystä.

Syy, miksi en ole aiemmin kirjoittanut Apivitasta, on simppeli: merkkiä ei saa Suomesta. Sarjan saatavuus kansainvälisesti on heikohko, sitä myydään vain 11 maassa Kreikan ulkopuolella. Meitä lähin maa on Ruotsi. Nyt sitten ajattelin, että miksipäs en esittelisi Apivitaa joka tapauksessa, voihan joku innostua tutustumaan merkkiin Kreikassa lomaillessaan.

Apivitalla on myös nettikauppa joka toimittaa EU-maihin. Marianna on selvästi hellyttävän innoissaan lempisarjansa promoamisesta Suomeen (hän ei siis todellakaan ole Apivitalla töissä ;)), ja haluaa kertoa, että ”joka tilauksen yhteydessä saa kolme ilmaista näytettä”. :)

Entä minä ja Apivita?

Toistaiseksi olen kokeillut vain hius- ja suihkutuotteita ystävieni luona (hyviä ovat), ja nyt sitten ostin vihdoin ensimmäisen oman Apivitani – matkakokoisen kasvoputsarin. (Kun Suomesta mukaan otettu kasvoputsari loppui, jee! Aina on ilon aihe kun saa perustellun syyn ostaa uuden!)

Creamy Face & Eye Foam Cleanser on sulfaatiton, miedosti ja todella kermaisesti vaahtoava putsari. Aivan ihanan tuntuinen, tykkään todella paljon. Silmämeikkiä en kyllä tällä poista, sillä en pysty laittamaan mitään vaahtoavaa silmiin (olkoon kuinka mieto), seurauksena on aina kirvely.

Tuote on koostumukseltaan paksua maitomaista geeliä ja se on todella riittoisaa, tarvitsee vain 20 sentin kolikon kokoisen pisaran ja se muodostaa iholla veden kanssa paksun kermaisen massan.

Seuraavalla Kreikan reissulla pitäisi kenties ostaa Apivita-setti matkakosmetiikaksi Korresin sijaan. Ihan jotta saisi perusteellisemman kuvan sarjasta. Se tosin riippuu myös budjetista – Apivita kun on Korresia arvokkaampi merkki. ;)

Onko Apivita entuudestaan tuttu merkki jollekin teistä?

Kuva: dkd

Lukijani Outi teki Santorinilla erittäin spontaanin Apivita-hankinnan. Olimme Firan apteekissa nuuskimassa kosmetiikkaa ja olin hetkeä aiemmin pitänyt Outille ”luennon” Apivitan suosiosta Kreikassa. Outilla oli jo ostoskori täynnä Korresia. Nostin Apivitan shampoon hyllyltä ja luin ääneen pullonkylkitekstin, ”Kuiville pituuksille ja rasvoittuvalle päänahalle”. Outi vain nappasi sen mun kädestä ja sanoi, ”Kuulostaa just siltä mitä mä kaipaan, tänne kiitos!” :)

Mitäs olet tykännyt, Outi? ;)

Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti - jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. "Karkkipäivä on kosmetiikkablogi...." se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin - ainakin silloin kun olen "normaaliarjessa". Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. "Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta - voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?" Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton "älä-tee-näin". Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan - siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, "Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä."

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta 'kosmetiikkablogi' -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; "Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi". Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa... Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

...ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

[vimeo 107506730 w=600 h=338]

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti - älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä...

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.

Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut "kreivin aikaan" - 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni - eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

[vimeo 107438699 w=680 h=383]

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno"silta" kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) "vain 7 luokkaa", ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia... Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän...

[vimeo 107445182 w=680 h=383]

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. "Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita". Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.