Karkkipäivän Vuosikymmenen Parhaat Awards -palkinnoissa vuorossa tänään värikosmetiikka.
Olen koonnut listalle toimivimmat, laadukkaimmat ja merkityksellisimmät meikkituotteet viimeisen 10+ vuoden varrelta.
Aloitetaan kovasta kolmikosta:
Jos pitäisi nimetä kolme ihan tärkeintä, meikkimaailmaani muuttanutta värikosmetiikan tuotetta vuosien varrelta, ne olisivat Urban Decay Eye Shadow Primer Potion, Lily Lolo -mineraalipohja ja IsaDoran sisäkajal sävyssä Blonde.
Kukin nästä on tuonut muassaan merkittävän ahaa-elämyksen ja kauaskantoisen oivalluksen meikin käyttöön ja vaikutuksiin liittyen.
Urban Decay legendaarisen silmämeikinpohjustajan myötä opin, että meikki VOI myös kestää koko päivän. Tämä tuote muutti silmämeikkauksessani kaiken, enkä voi kyllin korostaa sen vaikutusta.
Lily Lolon mineraalipohja oli yhtä mullistava kokemus. Aidon mineraalimeikin kautta tajusin, mikä vaikutus meikkipohjatuotteella voi ihoon olla, ja pääsin eroon ihon pintaepäpuhtauksista ja löysin maailman kestävimmän, oman ihoni kanssa täydellisesti toimivan meikkipohjan.
IsaDoran nudensävyinen Blonde-kajal voi näyttää vähäpätöiseltä meikiltä, mutta sen tuoma pieni ihonsävyinen viiva kohentaa ilmettä täysin ratkaisevasti.
Punertava sisäluomi luo väsyneen, valvoneen yleisvaikutelman jolle emme voi mitään, toisilla punertavuus on kroonista ja geneettistä. Paitsi että - pienen meikkikynän avulla VOIMME sille jotain! Yksi veto ihonsävyistä kynää punertavaan silmänreunukseen ja voilá - näytät hetkessä virkeämmältä, bonuksena suuremmilta vaikuttavat silmät!
MASKARAT
Ripsiväri-kategoria on erityisen vaikea maskaramarkkinan suuren elävyyden takia - maskaroita tulee ja menee joka vuosi enemmän kuin mitään muita värikosmetiikan tuotteita. Monia suosikkiripsivärejäni ei enää myydä, ja tälle listalle päätyivät ne joita edelleen on saatavilla.
MAYBELLINE LASH SENSATIONAL MASCARA - ehkä paras ripsiväri koskaan. Alkuperäinen Lash Sensational on luottotuote joka tekee JUURI sellaiset siistin tuuheat ja erotellut ripset kuin haluan, aina yhtä siististi ja paakkuuntumatta. Onneksi tämä kaveri on myös tuhansien muiden suosikki, ja säilyy Maybellinen valikoimassa vuodesta toiseen. Kosmetiikan Hall Of Fame -kamaa. 🙌
Precision-ripset
ISADORA PRECISION MASCARA - tarkka miniharja tekee älyttömän hyvää jälkeä ja jättää jälkeensä tuuhean, siistin ripsistön. Sopii täydellisesti pienille ja ahtaille silmille.
YVES ROCHER SEXY PULP MASCARA - harvinaisen typerällä nimellä varustettu maskara on kolmas luottoripsarini, voidemainen koostumus levittyy kauniisti ja tasaisesti ja jättää ripset joustaviksi. Ilmiömäinen säilyvyys; tämän ripsarin massa ei kuivahda kuukausienkaan käytön aikana ja tekee yhä vain siistiä jälkeä elinkaarensa lopputaipaleellakin.
SILMÄMEIKIN POHJUSTUS
URBAN DECAY EYESHADOW PRIMER POTION - tämä kulttiklassikko ei ehkä esittelyjä kaipaa; Urban Decayn alkuperäinen silmämeikinpohjustaja kuuluu tämän kategorian pioneereihin ja maailmalla värikosmetiikan suurimpiin menestystarinoihin. Se mullisti ilmestyessään monen meikkailijan elämän - "Hei, siis luomiväri voi tosiaan kestääkin koko päivän..?" Minä kuuluin heihin.
Tuote tuntui silkalta taikuudelta ihmiselle, joka luuli vuosien ajan että meikin nyt vain kuuluu sulaa luomivakoon iltapäivään mennessä. Ei, sen ei tarvitse. UDPP:llä meikki kestää saunankin. Jos olisi pakko nimetä vain YKSI kaikkein merkityksellisin meikkituote koko vuosikymmeneltä, se olisi tämä. 🙏🏻
MAC PAINT POT - toinen yhtä fantastinen silmämeikinpohjustaja on MACin voidemainen Paint Pot -luomiväri. Erityisesti ihonsävyiset Soft Ochre (lämmin) ja Bare Study (viileä) -sävyt. Ennenkuin Urban Decay lanseerasi sävytetyt versiot Primer Potionistaan, oli MACin peittävä Paint Pot suosikkivalinta meille, joiden silmäluomet ovat kirjavat ja punertavat. Tällä pohjustuksella luomivärit näkyvät vieläkin intensiivisemmin, kun luomen oma kirjavuus on tasoitettu alta.
Henkilökohtainen suosikkini oli vuosien ajan itse asiassa Paint Potin "halpisversio", Indelible Creme Eyeshadow -nimellä netissä myyty vastaavanlainen voidemainen luomiväri.
Indelible oli jopa kopioinut monet MACin Paint Pot -sävyt. En kuitenkaan valinnut listalle Indeliblen versiota, sillä ne eivät enää kalliine postikuluineen ole sen halvempia kuin MACitkään, joten on paljon helpompaa kävellä lähimpään MAC-pisteeseen ostamaan se alkuperäinen. ;)
ELIZABETH ARDEN EYE-FIX PRIMER - Ardenin silmämeikinpohjustaja on koostumukseltaan hyvin samankaltainen ja käytössä yhtä hyvä kuin Urban Decayn, mutta Arden hakkaa UD:n paremmin säilyvällä koostumuksellaan ja (allekirjoittaneen mielestä) paremmalla pakkauksellaan.
Arden on puristettavassa tuubissa, UD vaahtomuoviapplikaattorituubissa. UD:n applikaattorisysteemi vie tuubiin joka käyttökerralla likaa ja altistaa tuotteen myös paremmin hapelle, mikä johtaa UD-primerin nopeampaan kuivahtamiseen. Valitettavasti. (Silti valitsin UD:n ykköstuotteeksi, sillä se on se alkuperäinen game-changer. Ardenin Eye-Fix tuli markkinoille myöhemmin.)
PEITEAINEET
ESTEE LAUDER DOUBLE WEAR STAY-IN-PLACE CONCEALER - tämä tuote on Urban Decayn pohjustajan ohella suurimman vaikutuksen tehneitä meikkituotteita koko elämäni aikana.
Lauderin pitkää kestoa lupaavaan Double Wear -meikkisarjaan kuuluva peiteaine on yksinkertaisesti fantastinen ja ihan omaa laatua lajissaan. Se on todella ohut, lähes nestemäinen, ja silti todella peittävä ja erittäin kestävä. Sävy 02 Light Medium on minulle täydellinen. Tämä peiteaine täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni; se peittää supertummat silmänaluseni, ei kasaannu päivän aikana juonteisiin ja jättää huomaamattoman ohuen pinnan. En voi ylistää tarpeeksi.
Huomioitavaa: kuivalle iholle Double Wear -tuotteet eivät sovi, joten kuiville silmänympäryksille en voi tätä tähtituotetta suositella.
MAYBELLINE FIT ME CONCEALER - edullisen markettikosmetiikan paras peiteaine! Fit Me Concealer on myös ohutta ja peittävyydeltäänkin oikein kiitettävää, vaikka ei ihan yllä Estee Lauderin tulokseen. Kestävyydeltäänkään Fit Me ei ole yhtä hyvä kuin Lauder, mutta erittäin hyvä joka tapauksessa. Löytö markettikosmetiikan joukossa! Minun sävyni on 20 Sand.
IDUN CONCEALER - semiluonnonkosmetiikkamerkki-Idunin kiinteän voidemainen peteaine-duo sävyssä Strandgyllen on kultaa. Voidemaisena sen kestävyys ei yllä ohuiden ja iholle "imeytyvien" Lauderin ja Maybellinen suoritukseen, mutta Idunin koostumus saa minulta kiitosta loistavan peittävyytensä, miellyttävän levityvyytensä ja erinomaisen sävynsä ansiosta.
Juuri sopiva sävy on peiteaineissa yhtä tärkeää kuin toimiva koostumus - kestävin ja peittävinkään peiteaine ei tuo hyvää tulosta, jos sävy on väärä. Strandgyllen-duon lämpimähköt beiget sävyt ovat ihan nappiin meikäkäläisen sävytykselle. Kesällä menee tummempi beige, talvella sekoitus tummempaa ja vaaleampaa. Koostumus ei myöskään kuivahda - oma Idun-peteaineeni on jo X vuotta vanha ja koostumus liukuu iholle edelleen kauniisti.
MEIKKIVOITEET
Tämä kategoria oli ripsivärien ohella haastavin. Todella hyviä meikkivoiteita on paljon, ja oli vaikea miettiä mitkä niistä ansaitsisivat Vuosikymmenen Paras -tittelin. Lasken tähän kategoriaan kaikki sävyttävät, peittävät, voidemaiset meikkituotteet mukaanlukien BB- ja CC-voiteet.
LUMENE FRESH SKIN TINT - tämä tuote on vuosikymmenen yllättäjä. Ylipäänsä yllätyin, kun listaa koostaessani huomasin, kuinka moni Lumenen meikkipohjatuote oli kärkyllä Vuosikymmenen Parhaaksi. Ilmeisesti Lumene siis osaa tämän homman, ja ihoni tykkää merkin meikkivoiteista. (Samaa ei esimerkiksi voi sanoa Lumenen ripsiväreistä.)
Fresh Skin Tint on järisyttävän hyvä, ihan kaikki siinä on onnistunutta; koostumus, ihotuntu, jälki ja sävyt. Kevyen ja kosteuttavan tuntuinen, raikkaan kuohkea värivoide levittyy iholle kuin unelma.
Läpikuultava koostumus jättää luonnollisen pinnan ja tekee täydellistä jälkeä, kun haen lookkia, jossa iho näyttää kuulaalta ja tasaisen sävyiseltä näyttämättä meikatulta. Kosteuttava koostumus sulautuu ihoon todella kauniisti. Minun sävyni on Universal Medium.
Kaikki ovat kehuneet tätä, eikä ihme. Kun Fresh Skin Tint on olemassa, olen vähemmän surullinen upean Nordic Girl -CC-voiteen lopettamisesta. Vaikka Fresh Skin Tint on toki paljon kalliimpi.
Nui-taikaa iholla <3
NUI FOUNDATION - luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. Tässä on kaikki kohdallaan; koostumus, levittyvyys, peittävyys, jälki, kesto, tuoksu... Nuin voidemainen koostumus on ylellisen kermainen ja tuntuu iholla hoitavalta, ei takerru ihon kuiviin kohtiin eikä levity läikikkäästi.
Monet luomukilpailijat on kokeiltu mutta minun ihollani ei ole Nuin voittanutta. Tästä hädin tuskin tuntee, että se on luonnonkosmetiikkaa. Sävy Intense Taiao on kuin minun iholleni tehty. Tsekkaa Nui-meikkivoidesävyt esittelevä postaukseni täältä ja löydä omasi.
* Mainoslinkki:
Nui-meikkivoidetta saa (käsittääkseni) edelleen vain verkkokaupoista, Nui'ta myyvät * House Of Organic, * Biodelly ja * Jolie.
LUMENE CC-MEIKKIVOIDE - tämä meikkivoide on siinä mielessä käänteentekevä, että ilmestyessään vuonna 2013 se sai minut viimein haluamaan käyttää mineraalipuuterien ohella säännöllisesti myös nestemäistä meikkivoidetta. Siihen saakka olin ollut koko elämäni vannoutunut puuterimaisen meikkipohjan ystävä, ja hyppyni meikkivoiteiden puolelle olivat lähinnä lyhytkestoista flirttailua tai työhöni kuuluvaa ammattitaidon ylläpitoa.
Lumene CC on nykyään tämän näköinen (omat arkistokuvani edustavat vuoden 2013 tuubia)
Lumene alkuperäinen CC on siis tuote, joka teki minustakin perinteisen meikkivoiteen käyttäjän. Huomasin käyttäväni sitä lanseerauksensa jälkeen viikkotolkulla, ja lopulta oli pakko myöntää, etten ollut enää täysin uskollinen mineraalimeikille. Pätevä haastaja oli löytynyt.
Tosin, kumpikaan ei korvaa toistaan - mineraali- ja voidemeikki ovat kokemuksena hyvin erilaiset ja käytän niitä eri syistä. Välillä haluan käyttää toista ja välillä toista - ja välillä kumpaakin yhtä aikaa :D
MINERAALIMEIKKI
LILY LOLO - ensimmäinen ja pitkäaikaisin mineraalimeikki johon hurahdin. Lily Lolo on hinta-laatusuhteeltaan edelleen ihan paras mineraalipohja; kahdella kympillä saa 10 g purkin siinä missä kilpailijoiden hinnat ovat kalliimmat ja/tai purkeissa vähemmän tavaraa.
KORENTO - kotimaisen Flow Kosmetiikan Korento-mineraalipohjasta on kuin vaivihkaa tullut ykkössuosikkini mineraalimeikissä. Korennon mineraalipartikkelit ovat lesitiinipinnoitettuja ja sopivat näin ollen paremmin kuivemmalle iholle. Oma ihoni on vuosien myötä kuivunut, ja tällainen koostumus tuntuu nyt iholla kaikkein parhaalta. Korennolta löytyy myös tällä hetkellä minulle se ihan paras sävy: Warm 03.
Kuvat: valmistajat, paitsi vasen alareuna
POSKIPUNAT
Ahh, joko tänä vuonna saan oman postauksen pelkästään tälle meikille pyhitettynä? Rrrrrakastan poskipunia!
Ystäväni lausuttua noin 25-vuotiaalle Sannille kohtalokkaat sanat; "Mutta miksi et käytä poskipunaa, saisit eloa kasvoihisi..!" olen ollut punaan mennyttä naista. ^_^ Kun kaverini vielä suti naamaani kauniin persikkaisen hehkun eräänä baari-iltana, koin aivan uuden ahaa-elämyksen joka on jatkunut tähän päivään. :)
MAC MINERALIZE BLUSH, SÄVY DAINTY - ihastuttava kultaan shiftaava persikkapinkki, kaikkien ihanien persikkapinkkien poskipunien äiti <3
Iced Lotus poskilla
CLINIQUE, SÄVY ICED LOTUS - PARAS viileä roosa/liila poskipuna, ihan parasparasPARAS. Vaikka violetti on lempivärini, ei liila todellakaan helposti pue lämpimään taittavaa ihonsävyäni poskipunan muodossa. Mutta Cliniquen satiininen, hienovaraisen liila Iced Lotus -sävy on todella ihana, raikas ja kaunis. En ole löytänyt mitään toista liilaan taittavaa poskipunaa joka sopisi minulle yhtä hyvin.
LAVERA, SÄVY CHARMING ROSE - ihana, helppo arkiposkipuna, Charming Rose on kevyesti roosaan taittava neutraali persikka vailla shimmeriä. Tällä ei voi tehdä ylilyöntejä!
LILY LOLO, SÄVY Ooh La La - klassinen roosa, todella naisellinen ja tyylikäs sävy.
LUOMIVÄRIT
Entisenä luomivärifriikkinä ja nykyisenä "pärjäisin neljällä sävyllä" -tyyppinä tämäkin oli vähän hankala osio. Oikeastaan vain kaksi sävyä kuuluvat tähän ihan nimeltä mainittuina, ja niistäkin toinen on lopetettu. Päädynkin mieluummin nimeämään kaksi suosikkimerkkiäni luomiväreissä, ja ne ovat (odotetusti) MAC ja Urban Decay.
MAC on se merkki jonka sävyjä olen käyttänyt kaikkein eniten, ja koko merkki on aina puhutellut minua aivan erityisesti mitä tulee luomiväreihin.
Nimetyt vuosikymmenen parhaat luomivärit ovat:
Tonic-silmät <3
URBAN DECAY TONIC - mielettömän upea siniturkoosiin shiftaava pinkki-liila. Kaunein luomiväri ikinä, ja laatu täysi kymppi. Tälle löytyy hitusen vaaleampi dupe Buxomilta.
MAC BEAUTIFUL IRIS - pastellinen laventeliliila. Valmistus lopetettu.
EYELINERIT JA RAJAUSKYNÄT
ISADORA INLINER KAJAL sävyssä Blonde - markkinoille on tulvinut lukuisia nudekajaleita, mutta IsaDoran alkuperäinen Blonde on edelleen se parhaan sävyinen, parhaan ja kestävimmän koostumuksen nudekajal. 🙏🏻
GEELIEYELINER - tähän on vaikea nimetä tiettyä merkkiä, sillä tämän eyeliner-genren valikoima on yhä kummallisen pieni ja suosikkisävyni on joko lopetettu tai ne ovat vaikeasti saatavilla (--> vain ulkomaisista nettikaupoista).
Geeli- eli paremminkin voidemainen eyeliner on minusta kirkkaasti paras tuote rajata silmät, sillä se KESTÄÄ, on paljon nestemäistä rajausta paremmin hallittavissa, on kynää sirompi ja mahdollistaa terävän graafisetkin rajaukset ja sopii loistavasti hieman ruttuiselle, epätasaisellekin iholle.
Voidemainen koostumus liukuu ryppyjen ja epätasaisuuksien yli, jättäen tasaisemman viivan, kun taas nestemäinen "vajoaa" ryppyihin ja pahimmillaan karkaa juonteisiin, jättäen epätasaisemman rajan.
Kynä taas tunnetusti on ruttuiselle, veltolle iholle se huonoin mahdollinen rajaustuote aina sivellintä tylpemmän päänsä ansiosta. Kynäpäällä on lähes mahdoton saada rajausta siististi aivan ripsien tyveen. Pahimmillaan kynärajaus jääkin ikään kuin ripsirajan yläpuolelle.
Elf -geelieyeliner, lopetettu violetti sävy
Ikääntynyt iho ja ryppyiset silmäluomet? Geeli on ihan paras valinta!
MACin Fluidline on laadultaan parhaita geelieyelinereita, mutta sävyvalikoimassa ei ole tällä hetkellä yhtäkään minua puhuttelevaa sävyä. (Lue: ei mitään kauniin violettia, ainoa violetti sävy Macroviolet on "likainen luumu".)
*spontaanisti kirvonnut 5 minuutin ostoshetki* Noniin, kirjoitettuani äskeisen vilahdin samantien nettikaupoille ja laitoin pitkästä aikaa Indelible-geelilaineritilauksen vetämään. Miksi jäädä harmittelemaan ettei kauniita sävyjä saa kivijaloista, kun verkkokauppojen mahdollisuus yhä on olemassa. :)
Indelible Gel Eyelinereita myy mm. Meow Cosmetics, joka ei näytä päivittäneen antiikkista verkkokaupan layouttiaan sitten 2000-luvun alun... XD
KULMAKARVATUOTTEET
DERMOSIL-KULMAKYNÄ sävyssä MEDIUM - kulmakynien ykkönen. Kaikkien kapeampiinkin kyniin ulottuneiden suhteiden jälkeen Dermosil hallitsee yhä kuninkaana muiden yläpuolella. Kynän sävy (Medium) ja koostumus (juuuuri sopivan kova) on yksinkertaisesti parhautta.
Myös Urban Decayn ja MACin mikrokärkiset automaattikynät (eli ei-teroitettavat) ovat olleet todella mieluisia, mutta lopulta Dermosil voittaa nekin. Vähintään sillä, että Dermosil-kynä ei ole kuivahtanut, mutta UD ja MAC ovat. Urban Decayn kynän ollessa tauolla pari kuukautta, kynä oli kuivahtanut käyttökelvottomaksi. Thumbs down.
ANASTASIA -KULMAGEELI sävyssä CLEAR - kulmageelien ykkönen. Todella vahvan pidon kulmageeli pitää kulmakarvat paikoillaan koko päivän, tehtävä, johon lopulta vain hyvin harva markkinoiden "löpsö" kulmakarvageeli pystyy. Voimakkaasta pidostaan huolimatta Anastasian geeli ei jätä kulmakarvoihin jäykän näköistä panssaripintaa. Kulttimaineensa ansainnut.
HUULIPUNAT JA -KIILLOT
DIOR ROUGE DIOR -HUULIPUNA - Klassikkohuulipuna, johon tutustuin myyjävuosina, on pitänyt kutinsa huulipunakoostumusten huippuna. Mangovoita sisältävä Rouge Dior -koostumus on kermainen ja huulilla supermiellyttävä ja kestää hyvin. Yli 60 sävyn sävyvalikoimakin on upea.
100% PURE ANTI-AGE LIPSTICK - luonnonkosmetiikan vastine Rouge Diorille. Erittäin hoitava ja äärimmäisen miellyttävän tuntuinen pigmenttinen koostumus liukuu huulille silkkisesti ja jättää kauniin pinnan. Suosikkini on pehmeä roosabeige sävy Foxglove.
Benecos Pink Honey - 100% Pure Foxglove
BENECOS-HUULIPUNAT - Benecosin koostumus ei yllä Diorin ja 100% Puren luksuksen tasoon, mutta pääsevät listalle loistavan hinta-laatusuhteensa perusteella.
Benecos-huulipunat ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja hinta vain neljänneksen 100% Puren huulipunasta. Koostumus vaihtelee eri huulipunasävyjen välillä, mutta parhaat ovat voidemaisia ja ihanan silkkisiä ja tuntuvat huulilla tosi hyviltä. Suosikkisävyjäni ovat Pink Honey ja Pink Rose.
DIOR LIP MAXIMIZER - Blogiani pitkään seuranneet tietävät, että olen heikkona huulilla kihelmöiviin, ns. huulia turvottaviin huulikiiltoihin. Alkuperäinen suosikkini oli Dermaglow'n pöyristyttävän kallis (Suomen ovh yli 70€..!!) Instant Lip Gloss Plumper, ja sen jälkeen olen löytänyt ihan kivoja haastajia halvemmastakin kosmetiikasta, kuten Avonin Mark Plump It Lip Gloss ja Kicksin Lip Plumper.
Paras on kuitenkin Diorin Lip Maximizer, jonka koostumus on Dermaglow'takin miellyttävämpi. Kun pidemmän tauon jälkeen palasin Diorin Maximizerin pariin, muistin miten älyttömän hyvä sen koostumus on. Se on samalla kiilto mutta tuntuu myös huulirasvamaisen hoitavalta. Edullisemmat merkit tuntuvat Dioriin verrattuna tahmeilta. Onhan tämä kallis mutta... joku sanoisi että "elämä on". Joskus voi sallia itselleen jotain heikommin perusteltua luksustakin.
NYX BUTTER GLOSS - pääsee listalle edullinenkin huulikiilto - NYXin legendaarinen "voikiilto" Butter Gloss. Nimensä mukaisesti ihanan rasvainen huulikiilto tuntuu huulilla ihanalta ja söpön pastellisissa sävyissä löytyy! Eniten käyttämäni huulikiilto.
L'Oreal Golden Beige -luomiväri 🙏🏻
Nordic Girl / Natural Code CC -voide 🙏🏻
L'Oreal Infallible -poskipunapaletti 🙏🏻
Yves Rocher Rose Doceur -poskipuna 🙏🏻
Lumene Intense Liner Waterproof 🙏🏻
Lumene Arctic Definition -kulmakynä sävyssä Harmaanruskea 🙏🏻
.
Karkkipäivän Vuosikymmenen Parhaat Awardsin viimeisessä osassa tulossa vielä hiustuotteet.
Sain tuossa päähänpiston selailla kuva-arkistoani hakusanoilla 'look', 'meikki' ja 'makeup', ja löysin kymmenittäin vanhoja meikkikuvia. Näitä on ihan viihteellistä katsoa joten jaan teillekin. :)
Kuinka moni voi sanoa muistavansa joitain näistä meikeistä? Kuvat ovat vuosilta 2012-2015. Paitsi alin, joka on todellinen "vintage"-treat...
Ohhoh 😁
Kuulasta luonnollisuutta... ^_^
...ainakin on oltu oikeanpuoleisessa kuvassa vähän auringossa...! Kuva onkin otettu jonkin Kreikka-syksyn jälkeen :D
Jestas... Siis että mulla on ollut tällaiset hiukset oikeasti...! Ihan kuin katsoisi kuvaa toisesta ihmisestä...
Tässä olen esitellyt Laveran meikkiuutuuksia vuonna 2014 <3
Klassista eleganssia
The many faces of Sanni...
.
Sokerina pohjalla... Tässä on Inkivääri:
...eli Karkkipäivä-blogia pitänyt nimimerkki syyskuussa 2009. 🤗 Muutuin 'Sanniksi' vasta liittyessäni Indiedaysille ensimmäisen blogivuoteni jälkeen.
Tämä kuva on ajalta jolloin en vielä julkaissut kokokasvokuvia blogissa. Olin epäilemättä ottanut tästä silmämeikistä kuvat blogiin, mutta kasvot ja huulet on jätetty meikkaamatta koska vain silmät olivat menossa blogiin :)
Voihan nostalgia. ❤️
P.S. Huomenna julkaisen viimein Vuosikymmenen Parhaat Meikit -listauksen..!
En ole pitkään aikaan kirjoittanut liikunnasta. Ei ole ollut syytäkään.
Lopetin vuodenvaihteessa 2017/2018 melkeinpä kaiken liikunnan, en tehnyt yhtään mitään puoleen vuoteen. En käynyt lenkillä, en käynyt jumpassa, en katsonutkaan puntteihin päin.
Kesällä 2018 tein rauhallisen paluun salille ja pääsin taas säännölliseen treeniin kiinni, mutta liikunta ei alkanut maistua entiseen tapaan. Puolen vuoden tauko oli romahduttanut vaivalla hankkimani juoksukunnon täysin, ja turhauduin parin lenkkiyrityksen jälkeen. "Olkoon. Mä en juokse", sanoin.
Jätin aerobisen liikunnan kokonaan pois ja kävin vain suorittamassa salia. Tajusin, että siitä nimenomaan oli kyse; suorittamisesta. Liikunta ei tuntunut mukavalta ja raahauduin tutun rutiinin läpi koska pääni sanoi, että tämä on hyväksi.
"Harrastathan liikuntaa? Se edistää toipumistasi", sanoi lääkärikin viime keväänä.
"Joo, harrastan", sanoin.
Mutta edistikö minun zombie-salitreenini todella palautumistani vuosien uupumuksesta ja stressikierteestä? Ei varmastikaan.
Kaikeksi onneksi tapahtui niin iloinen asia, että sain keväällä sisareltani hänen vanhan polkupyöränsä. Aloin pyöräillä ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Ja ai että minä pyöräilinkin. Violettihiuksinen nainen nähtiin kiertämässä pyörineen Tammelaa, polkemassa Nekalantietä ja parkkeeraamassa Hiedanrantaan. Pyöräilin joka päivä.
Pyöräilen edelleen. ❤️
Syksyllä pysähdyin eräänä päivänä asuintaloni portaissa ja kuuntelin puuskuttavaa hengitystäni. Olin jo pitkään ollut taas tässä pisteessä; peruskunto niin pohjalukemissa että kahden kerroksen portaat saivat keuhkot anomaan armoa. Leppoisa pyöräily voi tehdä hyvää mielelle mutta tässä asiassa se ei auttanut.
Tein päätöksen; nyt lopettaisin väsyneen salisuorittamisen ja alkaisin kuntouttaa itseäni oikeasti. Tarvitsisin siihen apua. Olin toipumassa kriisistä ja pitkästä uupumuksesta eikä vanhoihin kaavoihin kangistunut liikunta"harrastukseni" selvästikään tukenut toipumistani.
Kävelin kuntosalini asiakaspalveluun ja kerroin etsiväni personal traineria palauttamaan minut lempeästi liikunnan ilon pariin. Ei muuta tavoitetta kuin voida hyvin ja tuntea taas hyvää mieltä liikkuessa. Ja joo - kävellä portaat ylös hengästymättä.
Selailin kuntosalini personal trainereiden listaa, ja joukosta erottui nainen, jonka kasvot olivat aiemmin jääneet mieleeni salillani. Hän vaikutti sympaattiselta tyypiltä, ja kun naisen CV:ssä mainittiin arjen voimavarat, mindfulness ja esikoisteos "Miksi suoritamme?", tunsin että tässä voisi olla minun valmentajani.
Marisasta tuli personal trainerini, ja olen vihdoin oikealla tiellä liikunnan kanssa.
Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen minulla ei ole varsinaista painoharjoitteluohjelmaa lainkaan, vaan teen salilla toiminnallisen lihaskuntoharjoituksen kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi teen kerran viikossa aerobisen harjoituksen ja kerran viikossa intervallilenkin.
Ohjelma on helppo ja hauska, ja sitä on tosi kiva tehdä! Ja vaikka se on helppo, olen sykettä nostavien liikesarjojen jälkeen ihan puhki. :) Kuntoni on huono, mutta se nousee pikkuhiljaa. Jonain päivänä en enää olekaan ihan niin puhki kyykkyhyppyjen tai punnerruskävelyn jälkeen :)
Marisa on myös pilates-ohjaaja, ja tulen tulevaisuudessa tekemään myös pilates-treenejä. Ainakin kokeilemaan!
Ne voisivat olla hyväksi avaamaan jäykkää kroppaani joka ei ole koskaan ollut innostunut venyttelystä. Harmittaa kun jätin joogan, joka oli niin hyvää kehonhuoltoa - mutta olen liikunnan harrastuspaikkojen suhteen laiska ja mukavuudenhaluinen, sitä ei voi kieltää. Kun kansalaisopiston edulliset joogatunnit siirtyivät lähikorttelista kaupungin toiseen päähän, jätin joogaharrastuksen.
Perheessäni on kaikilla "tanssijan nilkat" - vain minun nilkkani ovat jättäneet tämän fysiologisen edun hyödyntämättä ;)
Ehkä näillä jaloilla voisi joskus myös kokeilla nyt-niin-trendikästä barre'ta..?
LUONTO
Itsestään selvä vinkki on luonnossa liikkuminen. Mikään ei vähennä kierroksiani ja maadoita niinkuin luonto, erityisesti metsä.
Aina ei ole mahdollista päästä suureen metsään niinkuin kansallispuistoon, mutta lähialueilta löytyy pienempiäkin alueita joissa metsän voimaannuttava vaikutus toteutuu. Tampereella Pyynikki ja Kuopiossa Puijo ovat minun lähimetsiäni. Maarianhaminassa metsän virkaa toimittaa Västerhamnin pieni havupuinen luonnonalue. <3
ULKOILMA
Ulos meneminen rauhoittaa levottoman mielen ja kohentaa mielialaa. Ulos mennessä saa muuta ajateltavaa ja virikkeitä kuin neljän seinän sisällä. Ulkona ei tarvitse olla mitään kohdetta tai tavoitetta. Lähtee vain ja katsoo mihin päätyy. :) Se voi olla jännääkin. Olen löytänyt monia uusia kivoja paikkoja vain kävelemällä tai pyöräilemällä kaupunginosaan tai kortteliin jossa en ole ennen käynyt.
Ennen minulla piti olla aina "syy" miksi mennä ulos. Kauppaan, lenkille, salille, ravintolaan, siskon luokse, juna-asemalle... Nyt menen ulos vain ollakseni ulkona. Kuullakseni ja nähdäkseni muutakin kuin omat ajatukseni.
Tämä on minulle ihan ehdoton apu rauhoittumiseen:
YLE AREENAN LUONTODOKUMENTIT
Laitan kotona luonto-ohjelman pyörimään taustalle vaikka en varsinaisesti seuraisikaan sitä. Tiedättehän luontodokumenteille tyypillisen rauhallisen ja lempeän kertojanäänen. Linnuista, koralliriutoista ja eläimistä kertova ääni on äärimmäisen tyynnyttävä ja tuo turvallisen olon.
Joskus sitä saattaa jopa oppia jotain kuunneltuaan saman Avara Luonto -jakson viisi kertaa peräkkäin. :)
Onko teillä hyviä omia vinkkejä rauhoittumiseen, palautumiseen ja itsestä huolen pitoon?
Palataanpa vielä Mádaran uuteen meikkivoiteeseen - joku teistä antaa varmasti mielellään tälle kodin :)
Minun oli tarkoitus arpoa pois toinen testiin saamistani sävyistä, #30 Rose Ivory, joka oli minulle liian viileä ja hitusen liian vaaleakin.
Tässä se nyt olisi tarjolla. Tuotetta on testattu kerran.
Mádaran Skin Equal -meikkivoiteen sävyjä on yhteensä kymmenen, joista #30 on kolmanneksi vaalein.
Veikkaan, että #30 Rose Ivory on #20 Ivory -sävyn ohella Suomessa myydyimpiä, tämä on juuri sellainen perus-skandi-vaalea sävy. Ei yhtään kellertävä, eli lämpimälle iholle ei sovi.
Kuten Mádara-meikkien arviossani kirjoittelin, Skin Equal -meikkivoide on todella hoitavan ja kosteuttavan tuntuinen ja tekee kuultavaa jälkeä, ja sopii mielestäni parhaiten kuivalle iholle.
Kostean kuulas koostumus korostaa huokosia ainakin omissa kasvoissani, mutta muuten Mádaran meikkivoide tekee todella kaunista ja luonnollista jälkeä ja levittyy kuin unelma. Kuvassa minulla on iholla vain Skin Equal -meikkivoidetta ja poskipäällä kevyesti Mádaran Cosmic Rose -highlighteria, ei yhtään puuteria.
Skin Equal on mielestäni toiseksi parhaiten levittyvä luonnonkosmetiikan meikkivoide Nui'n jälkeen. 👍
Tässä vielä koostumus levitettynä - näette kuinka ohut ja ihoon katoava se on.
Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa, miksi haluaisit voittaa tämän meikkivoiteen.
Osallistumisaikaa on perjantaihin 10.1.2020 saakka.
Edit. Arvonta suoritettu. Meikkivoiteen voitti nimimerkki Maija, onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
ARVONNAN SÄÄNNÖT
Koska on hyvä idea lisätä elämään hyvää mieltä tuovia asioita, ajattelin tänä vuonna kirjoittaa enemmän Kreikasta :)
Instagram-tililläni ovat startanneet Kreikka-perjantait; julkaisen joka perjantai kuvasarjan ja pienen esittelyn Viikon Kreikka-kohteesta. Kohteet ja kuvat ovat omilta Kreikan matkoiltani. Viime perjantaina sarjan aloitti nukkekotimaisen kauniista Chora-kylästään tunnettu upea Folegandros.
Tänään kerron omatoimista Kreikan matkaa miettiville, miten pääsee Suomesta Kreikkaan helpoiten ja edullisimmin.
Jaan myös muutaman helpon reittiehdotuksen Kreikan saarihyppelyn ensikertalaisille - tai saattaahan vinkeistä hyötyä "vanha Kreikan reissaajakin" :)
Lentotilanne on vuodelle 2020 ja tarkistettu tammikuun alussa.
Tiedot saattavat toki muuttua, mm. Norwegian on jo todella rankalla kädellä nostanut tämän vuoden lentojen hintoja :/ Hinnat pomppasivat joulukuun puolivälin 49 eurosta tämän hetken tilanteeseen, jossa suuri osa lennoista on 200-300€ kieppeillä (!). Voi sanoa, että ihan pikkuisen harmittaa kun en varannut noita 49 euron lippuja joita oli tarjolla vielä joulukuussa koko vuodelle, läpi kesänkin.
Edullisin kyyti Kreikkaan tällä hetkellä on:
KESKIVIIKKOISIN 3. kesäkuuta - 21. lokakuuta
Lappeenranta - Ateena 11.00 - 14.55, alkaen 50,99€
Ateena - Lappeenranta 06.50 - 10.35, alkaen 71,99€ (kesäkuussa ekat lennot alkaen jopa 30€!)
LAUANTAISIN alkaen 4. huhtikuuta
LAUANTAISIN ja TIISTAISIN 21. huhtikuuta - 24. lokakuuta
LAUANTAISIN, TIISTAISIN ja TORSTAISIN 4. kesäkuuta - 30. heinäkuuta
Helsinki - Ateena aikataulu vaihtelee: 15.30 – 19.10 // 15.55 - 19.35 // 13.20 - 17.00 alkaen 100,40€
Ateena - Helsinki aikataulu vaihtelee: 17.40 - 21.10 // 20.05 - 23.35 // 20.15. - 23.45 alkaen 114€
TIISTAISIN JA PERJANTAISIN alkaen 3. maaliskuuta.
Helsinki - Ateena 13.25 - 17.00, alkaen 80,43€
Ateena - Helsinki 08.55 - 12.40, alkaen 79,69€
Aegean on tällä hetkellä se lentoyhtiö jota itse suosittelen, Norskin "käännettyä takkinsa" hintapolitiikassa. Aegean ei ole ns. halpalentoyhtiö, vaan halvimmankin lipun hintaan sisältyvät aina juomat ja ateriat.
JA - Aegeanilla voi eri aterioista valita myös seafoodin! Tärkeä seikka meille, jotka emme syö lihaa emmekä halua iänikuisia valkoinenhöttöhiilari-ilman-proteiinia-ateriakammotuksia (Finnair, tämä on erityisesti teille.)
Finskistä puheen ollen, suomalaisten siipien tämän kesän reittilennot Ateenaan ovat typistyneet vain kahteen kuukauteen, ja tsekatkaapa "mukavat" lentoajat...
TIISTAISIN, TORSTAISIN JA SUNNUNTAISIN 31.5. - 2.8.
Menopaluu alkaen 181 €
Helsinki - Ateena 23.30 - 03.10
Ateena - Helsinki 04.00 - 07.35
Latvialaisen Ecolines-bussifirman kyydissä pääsee Tallinnasta Ateenaan kerran viikossa tai kahdessa sesongista riippuen. Yhdensuuntainen matka maksaa 180-200€ ja matka kestää yhteensä noin 64 tuntia, plus vaihtoaika Riikassa ja Sofiassa.
Kumma kyllä Ecolines näyttää aikataulut ja hinnat vain kaksi kuukautta eteenpäin, eli matkaa ei voi suunnitella kovin aikaisin.
Junamatka Ateenaan starttaa Tukholmasta ja kestää kolmisen päivää. Reittivaihtoehtoja voi katsella esimerkiksi täällä.
Interrail-passilla hinta lienee edullisempi kuin jos liput ostaa yksittäin, mutta halpaa hommaahan ympäristöystävällisin junamatkustaminen harmi kyllä ei ole. Aikuiselle junamatka Tukholmasta Ateenaan Interrail-lipulla maksaa edullisimmillaan 246€ suuntaansa, alle 28-vuotiaalle 185€ / suunta. Interrail-lippujen vaijtoehdot ja hintatiedot löydät täältä.
Yksi klassikko, yksi vähemmän turistillinen ja yksi nopea lähialueen reitti saarihyppelyn ensikertalaisille.
Mykonos - Naxos - Santorini
Reitti pitää sisällään kolme Kykladien tunnetuinta saarta jotka tarjoavat kaikkea antiikin temppeliraunioista valkoisiin sokeritoppataloihin ja kansainvälisestä jetset -yöelämästä Kreikan eeppisimpiin postikorttimaisemiin.
MYKONOS
Luksusta, upeita hiekkarantoja, legendaarista yöelämää vaativaankin makuun ja Kreikan kauneimpiin kuuluva (tosin nykyään myös turistillisimpiin kuuluva) pääkylä-Chora.
Jetset-taso ja loputtoman täydelliset Insta-kuvakulmat pitävät sisällään myös Kreikan kalleimmat hinnat, mihin on hyvä varautua. Vieressä Kreikan tärkein antiikin arkeologinen alue Delos.
NAXOS
Koko perheen saari tarjoaa jotain ihan jokaiselle. Kauniita kyliä, hienoja rantoja, antiikin raunioita, vilkasta urbaania elämää, hyvää ruokaa ihanissa ravintoloissa, vaellusreittejä, paljon retkimahdollisuuksia ympäri saarta.
Omavaraisella, vehreällä Naxoksella on vilkkaasta turismistaan huolimatta kuitenkin säilynyt paljon autenttisemman Kreikan tunnelma kuin superstar-naapureillaan Mykonoksella ja Santorinilla. Naxoksella ei ole kansainvälistä lentokenttää, mikä on kenties säästänyt saaren päätymästä pahimmaksi charterturismirysäksi. Lue laajempi Naxos-esittelyni täältä.
SANTORINI
Tämä ainutlaatuisen kaunis saari on sekä (valitettavasti) turistirysä että saari, joka on niin upea, että sitä ei kannata missata. Santorinin poikkeuksellisen hienot maisemat antavat syyn ymmärtää, miksi se on turistien kansoittama. Kun saarella vieläpä on kansainvälinen lentokenttä, ei massaturismia ole voinut estää.
(On surullinen paradoksi, että saaret, jotka nyt surevat alkuperäisen tunnelmansa katoamista turistimassojen jalkoihin, ovat alun perin itse tehneet päätöksen rakentaa saarelleen kansainvälisiä charter-lentoja palvelevan kentän...)
Suren itsekin Santorinin kohtaloa, mutta samalla haluan itsekin aina vain vierailla siellä, sillä saari on niin kaunis että se saa ihoni kananlihalle. Caldera-puolen dramaattiset, mereen putoavat kalliojyrkänteet kera ainutlaatuisen kyläarkkitehtuurin ovat näkymä, joka on varmasti etenkin 60-luvulla ennen turismin kosketusta saanut veren seisahtumaan Santorinin vierailijan suonissa. (Ja yhä 2010-luvullakin efekti on ollut allekirjoittaneelle sama.)
Aikatauluesimerkki (1 viikko):
Maanantai - Pireus (Ateenan satama) - Mykonos 7.00 - 9.35
Tiistai - Mykonos
Keskiviikko - Mykonos - Naxos 12.50 - 13.30
Torstai - Naxos
Perjantai - Naxos - Santorini 10.30 - 11.40
Lauantai - Santorini
Sunnuntai - Santorini - Pireus 15.30 - 21.00
Laivareitit ja aikataulut löydät kätevästi ja luotettavasti Openseas-sivustolta, jota käyttävät myös kreikkalaiset matkatoimistot.
Serifos - Sifnos - Milos ( - Folegandros)
Nämä pienemmät, rauhallisemmat ja kuvankauniit saaret ovat massaturismin tuolla puolen ja kuuluvat tyypillisesti omatoimista Kreikan matkailua harrastavian Kreikan ystävien suosikkikohteisiin. Turisteja näilläkin saarilla kohtaat, mutta turismi on hyvin eri tyyppistä kuin edellisen reitin suurilla saarilla.
Länsi-Kykladien saaret sopivat matkailijalle, joka ei etsi suuren luokan tunnettuja antiikin nähtävyyksiä tai maailmanluokan hiekkarantoja, vaan rauhallista tunnelmaa idyllisissä kreikkalaiskylissä, patikointia luonnossa, istuskelua puun alla tavernassa ja kirjan lukemista rannalla, jossa ei välttämättä ole palveluita - tai kolmea sataa muuta turistia etsimässä pyyhkeelleen paikkaa ;)
SERIFOS
Leppoisa saari yhdistää klassisen Egeanmeren kyläidyllin mukavaan rantaelämään. Serifoksen Chora on yksi Kreikan kuvauksellisimman sijainnin kylistä; valkoisten sokerikuutiotalojen kylä lepää majesteetillisesti kukkulan laella juurellaan mukava satamakylä hienohiekkaisella rannalla. Maisemat ylhäältä Chorasta ovat kuin luodut valokuvaajan linssille.
Serifos sopii erittäin rauhalliseen lomailuun, yökerhot loistavat poissaolollaan ja ostosmahdollisuudet rajoittuvat muutamaan pieneen myymälään. Lue kertomukseni mieleenpainuneesta päivästä Serifoksella täällä.
SIFNOS
Kiehtova Sifnos on saari todelliselle kylänautiskelijalle - vehreällä saarella on toinen toistaan ihastuttavampia kyliä joista osa lyhyen patikkamatkan etäisyydellä toisistaan.
Sifnos tunnetaan myös upeista vaellusreiteistään sekä heinä-elokuussa elegantista, vilkkaasta iltaelämästään. Pääkylä Apolloniassa yksi katu muuttuu kesäisin manner-kreikkalaisten kansoittamaksi "mini-Mykonokseksi" - vailla Mykonoksen hintoja ja kansainvälistä jetsettiä ^_^
MILOS
Vulkaaninen Milos tunnetaan rannikkonsa dramaattisista, värikkäistä kivimuodostelmista ja luolista sekä kirkkaista, turkoosinsinisistä vesistään. Ja onpa saarella myös postikortin kauniita, perinteisen kykladisen arkkitehtuurin kyliä.
Täällä jos missä kannattaa lähteä veneretkelle saaren ympäri - näkymät ovat upeat.
FOLEGANDROS
Jos aika ja into riittää, voi läntisten Kykladien reittiin yhdistää vielä dramaattisen kauniin Folegandroksen. Alle 800 ihmisen saarella on vain kolme kylää, mutta jyrkän kalliopudotuksen reunaa halaava pääkylä onkin sitten näkymiltään sitä luokkaa, että sitä tituleerataan usein koko Kykladien kauneimmaksi. Fiiliksiä voi kurkkailla vaikka tästä Folegandros-postauksestani.
Autoton kylä lukuisine miniatyyriaukioineen ja talojen väleissä labyrinttimaisesti puikkelehtivine kujineen on niin viehättävä, että tekee mieli varmistaa ettei koko kylä ole harkitusti rakennettu teatterikulissi... mutta ei se ole. Kaiken kruunaa korkealla kylän yllä lepäävä Panagian kirkko ja sen portille siksakkaavat valkoiset portaat, jotka luovat kokonaisuudesta täydellisen postikorttimaiseman.
Aikatauluesimerkki (1 viikko):
Maanantai - Pireus - Serifos 12.00 - 14.30
Tiistai - Serfos
Keskiviikko - Serifos - Sifnos 9.30 - 10.20
Torstai - Sifnos
Perjantai - Sifnos - Milos 9.20 - 9.55
Lauantai - Milos
Sunnuntai - Milos - Pireus 16.30 - 20.50
Tai lisäyö Folegandroksella:
Lauantai - Milos - Folegandros 10.05 - 11.00
Sunnuntai - Folegandros - Pireus 16.30 - 21.00
Aikataulut ja reitit: Openseas
Agistri - Hydra - Poros
Kun aikaa on vain pari päivää, tai et muuten vain halua lähteä laivailemaan kauemmas, voit tehdä antoisan saarihyppelyn ihan Ateenan "etupihallakin". Kauimmaisinkin saari on vain runsaan kahden tunnin päässä.
Viisi Argo-Saronian saarta; Egina, Agistri, Poros, Hydra ja Spetses, sijaitsevat kaikki lähietäisyydellä toisistaan ja niiden väliset tiheät laivayhteydet mahdollistavat helpon pariinkin päivään mahtuvan minisaarihyppelyn.
Agistri
Jos itse saan ehdottaa kolmea Argo-Saronian saarta Kreikan ensikävijälle, suosittelisin yhdistelmää Agistri - Hydra - Poros. Pikkuinen Agistri on uneliaan rauhallinen rantalomakeidas, Hydra edustaa klassisen kaunista ja kosmopoliittista luksus-lomasaarta ja Poros on rentotunnelmainen ja vilkas purjehtijoiden saari. Poros on näistä kolmesta monipuolisin.
Laiva-aikataulu-esimerkki:
Pireus - Agistri 55 minuuttia
Agistri - Poros (Eginan kautta) noin 1 tunti
Poros - Hydra 35 minuuttia
Lisää tietoa avuksi omatoimisen Kreikan matkan suunnitteluun löydät näistä postauksistani:
Yleisopas Kreikan saarihyppelyyn
Opas Pireuksen satamaan - kuinka löydän oikeaan laivaan
Kreikka-hakemisto - kaikki Kreikan matkakertomukseni yhdessä saarittain järjestetyssä hakemistossa
.
Kertokaapas muut Kreikka-fanit, millä saarilla olette käyneet ja mikä on ollut lempipaikanne? :)
Tänään vuorossa viimein katsaus Mádaran uuteen meikkikokoelmaan
Mádara-look:
Skin Equal -meikkivoide, sävy 40 Sand
Luminous Perfecting Concealer -peiteaine, sävy 25 Latte
Cosmic Drops Buildable Highlighter, sävy 2 Cosmic Rose
Guilty Shades Eye & Cheek Multi-Shadow, sävy 65 Lizard
Glossy Venom Hydrating Lip Gloss, sävy 73 Magnetic Nude
Brow Pomade, sävy Frosty Taupe
Ripsiväri: Sephora Lashcraft Big Volume
Luomiväri: Urban Decay Tonic
Rajaus: Essence Long Lasting Eye Pencil Purple Rain
Olen saanut Mádaran meikit PR-toimistolta.
Ihan hyvä että odottelin ennen kuin kirjoitin Mádaran uudesta meikkivoiteesta, kokemukseni nimittäin muuttui ajan myötä.
Tämän vuoksi en ole koskaan pitänyt hyvänä ideana kirjoittaa tuotearvostelua kosmetiikasta vain muutaman kokeilun jälkeen; tietyt tuotteet paljastavat luonteensa vasta pidemmän käytön myötä. Iho, kuukauden vaihe ja meikin kohdalla levitysvälinekin voivat vaikuttaa joskus ratkaisevasti.
Skin Equal Soft Glow Foundation, Mádaran ensimmäinen meikkivoide. (Jos City-CC:tä ei halua laskea.) Skin Equal on hoitava ja kosteuttava meikkivoide joka lupaa luonnollista kuultoa ja ihoon sulautuvaa "second skin" -fiilistä ja peittävyyttä.
Kuulostaa hyvältä, mutta en ensin oikein pitänyt Mádaran meikkivoiteesta. Se näytti liian hohtavalta ja ennen kaikkea peittävyys tuntui liian läpikuultavalta. Ensimmäisillä kokeilukerroilla iho jäi minusta niin hohtavaksi että se melkein kiilsi.
Mikä koostumuksessa kuitenkin heti alusta oli hyvää, on sen notkeus ja työstöaika; Skin Equalin koostumus ei jumahda ihoon nopeasti, kuten monet luonnonkosmetiikan meikkivoiteet perinteisesti tekevät, vaan sallii oikein mukavan levittelyn vailla huolta viiruisesta, epätasaisesta jäljestä.
Pidin taukoa ja otin Mádaran meikit mukaan joululomalle Kuopioon. Täällä ollessa Skin Equal on suoriutunut paljon marraskuun kokeiluja paremmin, ja nyt olen valmis muuttamaan mielipidettäni. Minulla on kasvoillani sävy 40 Sand. Kokeilin myös sävyä 30 Rose Ivory, joka on minulle liian viileä.
Skin Equalista ei tullut lempimeikkivoidettani, mutta arvosana muuttui välttävästä hyväksi :)
Skin Equal on edelleen hyvin kuultavaa jälkeä tekevä meikkivoide ja iho jää kostean kasteisen näköiseksi. Peittävyyskin on kevyt, mutta huomattavasti parempi kuin mitä kokemukseni ensimmäisillä kerroilla antoi ymmärtää. Tuolloin levitin meikkivoiteen sormin, nyt käytin Lumenen miniskunkkia joka on suosikkini kevyiden meikkivoiteiden levitykseen. (Tylsää kyllä kyseinen sivellin oli vain mukana lehdistön PR-kitissä eikä koskaan tullut myyntiin. Muuten suosittelisin sitä koko ajan kaikille.)
Skin Equal tekee ihosta oikein kauniin, mutta sanoisin sen sopivan parhaiten kuivemmalle iholle. Skin Equalin kuultava ja öljypitoinen koostumus on nimittäin sen laatuinen, että se herkästi korostaa ihohuokosia. Kuivalla ihotyypillä huokoset ovat yleisesti muita ihotyyppejä pienemmät, ja toki kuiva iho myös hyötyy Skin Equalin kosteuttavasta ja hoitavasta koostumuksesta.
Skin Equalissa on ihoa hoitavina ainesosina liuta kasviöljyjä ja -vahoja kuten riisileseöljyä ja auringonkukansiemenvahaa, sekä kosteuttajia kuten aloe vera -mehua, hyaluronihappoa ja sodium PCA:ta.
Mádaran meikkikokoelma koostuu vain voidemaisista tuotteista. Kokoelmassa on meikkivoide, peiteaine, hohdetipat, huulikiilto, voidemainen luomiväri/poskipuna sekä voidemainen kulmaväri.
Kokonaisarvosana meikkikokoelmalle on erittäin hyvä. Pidän erityisesti Glossy Venom -huulikiillosta joka on kuin hoitavaa sävytettyä huulirasvaa, sekä Cosmic Drops -hehkutipoista, jotka tekevät äärimmäisen kaunista jälkeä. Yksi sipaisu hehkutippoja jättää iholle hillityn hohteen, eikä kerrostamallakaan tule voimakasta kiiltoa. Kuvissa minulla on Cosmic Drops -voidetta poskipäillä, kulmaluulla, silmien sisänurkissa, liikkuvan luomen keskellä ja amorinkaarella
Guilty Shades -sävyt sopivat luomiväriksi ja osa sävyistä myös poskipunaksi. Voidemainen luonnonkosmetiikan luomiväri ei pysy minun luomillani edes pohjustajan kanssa, ja on odotetusti levinnyt muutaman tunnin jälkeen.
Kuvan meikissä olen levittänyt vihreäkultaista Lizard-sävyä Urban Decayn violetin Tonic-sävyn päälle luomen sisemmälle puolikkaalle. Toimivat aika kivasti yhdessä. (Siis noin kaksi tuntia kunnes Lizard on levinnyt ja sulattanut myös alla olevan meikin.)
Peiteaineesta (tiedän että moni teistä on kiinnostunut nimenomaan tästä):
Koostumus ja peittävyys ovat oikein hyvät, mutta harmikseni en löytänyt minulle ihan täydellisesti natsaavaa sävyä. Testiin saamani viileä/neutraali beige #25 Latte mukautuu ihooni "ihan ok", mutta on minusta hieman liian harmahtava, kun taas seuraava sävy #35 Honey on minulle vähän liian tumma.
Erityismaininta vielä Brow Pomade -kulmavärille, joka on tosi hyvä. Frosty Taupe on fantastisen hyvän sävyinen neutraali harmaanruskea. Ehkä hitusen liian tumma minulle tämänhetkisellä hiusvärilläni, mutta joka tapauksessa todella hyvä neutraalin ruskea sävy joka sopii monelle. Brow Pomadea voi käyttää myös geelieyelinerin tavoin. Mádaran kulmaväri on kerännyt kehuja muuallakin, eikä ihme.
Joko olette ehtineet testata Mádaran uusia meikkejä? Meikkikokoelmaan ja sävyvalikoimaan voi tutustua täällä.
Karkkipäivä on rullannut kauneuden ja kosmetiikkapurkkien ihmeellisessä maailmassa jo kymmenen - tänä keväänä yksitoista - vuotta. Sen kunniaksi kokosin kasaan koko blogihistorian parhaat tuotteet.
En lähde hakemaan tuotteita jokaisesta mahdollisesta kategoriasta, vaan jaan kunniaa yksinkertaisesti niille tuotteille, jotka ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet minuun syvimmän vaikutuksen.
Palkitsen tuotteet ja sarjat, jotka ovat tuntuneet minun ihollani simppelisti PARHAILTA. Tässä osassa käyn läpi parhaita ihonhoitotuotteita, seuraavassa osassa valokiilaan pääsevät parhaat värikosmetiikan tuotteet.
Tästä on hyvä aloittaa.
BLISTEX JA CARMEX -HUULIVOITEET
Tämän klassisempaa "the"-Sanni-tuotetta ei olekaan, ja näiden kämmeneen niin ihanasti asettuvien purkkien taival elämässäni ulottuu paljon kauemmas kuin 10 vuoden taakse. Käytän nimenomaan purkki-voidetta, en puikkoa.
Olen käyttänyt Blistexiä vuodesta 1993 ja Carmexia siitä lähtien kun se rantautui Suomeen 2010-luvulla. Välillä kokeilen muita mutta eivät kelpaa kuin hätäavuksi, Carmex ja Blistex ovat parasta mitä huulirasvojen valtakunnassa on syntynyt. 🙌
PARHAAT PUHDISTUSTUOTTEET
Parhaan valinta saattaa tuntua haastavalta, koska rrrrakastan putsareita ja tykkään vaihdella niitä jatkuvasti, mutta vain yhdessä on kaikki kohdallaan; koostumus, ihofiilis, tuoksu, vaahdon laatu, huuhtoutuvuus, jopa pakkaus - ja onpa tuotteen kotimaa-Kreikkakin minulle läheinen ^_^
KORRES FOAMING CREAM CLEANSER. Suosikkini on tuoksun puolesta Olympus Tea mutta myös Wild Rose on koostumukseltaan yhtä hyvä.
LUMENE NORDIC C PURE GLOW PUHDISTUSBALMI. Ihania balmeja ja puhdistusöljyjä riittää, mutta tuoksufriikkinä valintani on tämä: Lumenen herkullisen hedelmäisen tuoksuinen Pure Glow -balmi. Myös koostumuksessa on kaikki kohdallaan, tämä on erittäin miellyttävä tuote kaikin puolin. Puhdistaa kestävänkin meikin tehokkaasti ja emulgoituu veden kanssa jättämättä yhtään rasvaista tunnetta iholle.
LUMENE HERKÄN IHON SILMÄMEIKINPOISTOAINE. Tämän tuotteen nimi vaihtuu parin vuoden välein mutta koostumus on pysynyt yhtä hyvänä: kevyesti geelimäinen neste poistaa silmämeikin tehokkaasti, miellyttävästi ja kirvelemättä. Helppo ja aina luotettava valinta.
CATTIER MISELLIGEELI. Luonnonkosmetiikan vastine Lumenen herkän ihon silmämeikinpoistoaineelle, ja itse asiassa vielä paljon enemmän - Cattierin upeassa tuotteessa yhdistyvät silmämeikinpoistoaine, kosteuttava hoitoneste ja ihoa puhdistava miselliteknologia. Vuosikymmenen parhaita löytöjä.
PARHAAT KOSTEUTTAVAT NESTEET
On hullua, että olen joskus ollut ilman näitä. Kosteuttavat nesteet ovat liittyneet ihonhoitorutiiniini vasta viimeisen parin vuoden aikana, ja olen niiden kanssa aivan kihloissa. Etelä-Korea osaa tämän kategorian tuotteet like no other, mutta ilokseni myös kotimaisella osaamisella syntyy loistoluokan nestemäisiä kosteuttajia!
WHAMISA DEEP RICH TONER - kosteuttavien nesteiden klassikko. Onko tämä seerumi, kasvovesi, tehotiiviste vai mikä, nimityksellä ei väliä mutta kosteutta tämä täyteläinen ja ihoa aktivoiva neste todellakin tuo.
ATOPIK TEHOKOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE - täysin vesimäinen tuote kosteuttaa ihoa kuin parhain syväkosteuttava seerumi. Huikea tuote - ja kotimainen!
BTB13 ULTIMATE MOISTURIZER - saman kotimaisen valmistajan toinen huippukosteuttaja, tämä Atopik-suihkeen sisar on vaikutuksiltaan enemmän anti-age kiitos uudistavan BTB13-yhdisteen.
KLAIRS SUPPLE PREPARATION FACIAL TONER - Whamisaa miedompi ja hellävaraisempi paksu hoitovesi Koreasta. Rakastan. Koostumus sopii fantastisen hyvin kerros-kerrokselta paineluun, eikä iho jää yhtään tahmeaksi.
HOLIKA HOLIKA 3 SECONDS STARTER HYALURONIC ACID - Kolmas Korean ihme, tämä on nesteistä paksuin ja sopii erityisen hyvin täyteläistämään ohuen silmänympärysihon juonteita. Toki läiskin tätä autuaasti koko naamaan..!
PARHAAT SEERUMIT
YA NATURAE SEERUMI - tämä emulsiomainen kosteuttava ja pehmentävä seerumi sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Olisin valinnut Dermosilin Kanerva-seerumin, joka on edullisempi ja tämän seerumin "kaksonen", mutta kun sen valmistus lopetettiin sai YA Naturaen seerumi periä sen manttelin. Olen oppinut sietämään YA-seerumin erikoista tuoksuakin. Koostumus ja ihotuntuma on kultaa. Kotimainen.
MÁDARA SOS HYDRA REPAIR - JA TIME MIRACLE -SEERUMIT - emulsio, sanon minä, se on minun taikasanani seerumeissa ja emulsiokoostumus on ylivoimainen suosikkini. Mádaran syväkosteuttava SOS ja juonteita silottava Time Miracle -seerumi ovat timanttinen kaksikko. Näitä voi käyttää kesällä yksinäänkin, kuten YA Naturae'ta.
LAVERA HYDRO EFFECT - jos emulsio onkin ykkönen, on raikas fluidi seerumikoostumusten kakkonen. Sitä edustaa Laveran ihanan tuoksuinen ja erittäin miellyttävän tuntuinen kosteusseerumi. Puolet edullisempi kuin Mádara-seerumit, joten budjettipirkkokin sisälläni tykkää!
PARHAAT KASVOVOITEET
MÁDARA - kaikkein miellyttävimmät kasvovoidekoostumukset ja parhaat pakkaukset! Ja nyt en edes osaa lähteä valitsemaan vain yhtä ainoaa, etenkin kun ihoni tarpeet ovat viime vuosina muuttuneet. Hydra Recharge on loistava helpottamaan ihon kuivuutta ja Smart sopii "stressaantuneelle nelikymppiselle kaupunkilaiselle" taikomaan pois väsyä ja juonteita. Time Miracle -voiteen samettinen koostumus on saanut ihoni kehräämään sekin.
WHAMISA - jos täytyy nimetä yksi kosteuttavien tuotteiden kuningatar, se on Whamisa. Tämän kosteuttavampia voidekoostumuksia en tunne, ja nyt kun oma ihoni on yhä kuivempi, huomaan Whamisan tehokkuuden yhä kirkkaammin. Iho jää Whamisan jäljiltä niin totaalisen tyytyväiseksi, pehmeäksi ja mukavan tuntuiseksi ettei se yksinkertaisesti keksi pyytää enää mitään lisää. Pidän kaikista Whamisan voiteista mutta tämän hetken suosikki on Double Rich Lotion.
LAVERA SLEEPING CREAM - tämä voide on yllättäjä! Se on ensimmäinen yövoide, joka on voitanut rakkauteni!
En lähtökohtaisesti ole koskaan pitänyt yövoiteen nimellä markkinoitavista, perinteisesti vähän paksummista ja rasvaisemmista kasvovoiteista, mutta Laveran Re-Energizing Sleeping Cream on toista maata. Se on täyteläinen ja hoitava, kyllä, mutta ei paksu ja rasvainen. Se tuntuu ihanan silkkiseltä, tuoksuu hyvältä ja tekee ihosta älyttömän pehmeän ja hyvän tuntuisen. ...ja onhan purkki myös violetti..! 💜
PARHAAT TEHOHOITOTUOTTEET
THE ORDINARY GRANACTIVE RETINOID 2% EMULSION - retinolituotteet ovat selvästi vaikuttaneet ihooni suotuisasti ja häivyttäneet silmänympärysjuonteita silminnähden.
Kysymys kuuluu, mille kaikista käyttämistäni retinolituotteista annan Vuosikymmenen Paras -palkinnon? Paula's Choice, Verso ja The Ordinary ansaitsisivat kaikki maininnan. Palkinto menee kuitenkin edullisimmalle, sillä edullisuus miellyttää minua <3 Paras retinolituote on The Ordinaryn emulsiomainen Granactive Retinoid 2% Emulsion -seerumi, jonka ihofiilis on erittäin miellyttävä ja hinta enemmän kuin kohdallaan.
LAVERA FIRMING TWO-PHASE INTENSIVE TREATMENT - kosteuttavat, ravitsevat ja silottavat ampullit ovat kuin edullisen luonnonkosmetiikan karsinaan karannut Diorin tai Baborin ylellinen hoitotuote. Sokkotestissä nämä menisivät luksuskosmetiikkana tai ammattilaissarjan tehohoitona. Tämän ampullin kehittäjille annan Karkkipäivän Super Erikois -maininnan. Loistavaa työtä!
PARHAAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET
Kyllä harmittaa, kun ultimaattinen suosikkini tästä ryhmästä on lopetettu: Clarins Extra-Firming Eye Cream. Ja mikä poikkeus - se olisi ollut yksi aniharvoja normikosmetiikan edustajia tässä "palkintogaalassa".
Hullua kyllä, mikään Clarins Extra-Firmingin ainesosakoostumuksessa ei tee siitä loistoluokan voidetta, ja pakkauskin on epäkäytännöllinen purkki, mutta tämä voide on tuntunut ihollani yksinkertaisesti parhaalta ja todella kosteuttavalta.
Ei-lopetettujen, yhä saatavilla olevien silmänympärysvoiteiden parhaimmistoon kuuluvat:
WHAMISA EYE ESSENCE - puhuinkin jo merkin ylivoimaisesta kosteuttavuudesta, ja tämä ohut silmänympärysvoide vahvistaa jälleen Whamisa-tuotekehityksen taidon: voide on kevyestä vaikutelmastaan huolimatta erittäin kosteuttava ja kiitettävän ravitsevakin.
EKOPHARMA TYRNI-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE - tämän geelivoiteen raikas ja samalla pehmentävän lipidipitoinen koostumus on todella onnistunut, tosin itse käytän tätä mieluummin koko kasvoilla kevyen kosteusvoiteen tavoin. Silmänympäryksille kaipaan nykyään jo täyteläisempää koostumusta suojaamaan ja lukitsemaan kosteutta, ja sellainen on saman valmistajan:
ATOPIK ANTI-AGE-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE - napakka, samettinen ja sileä koostumus suojaa, pehmentää ja kosteuttaa. Kotimainen.
100% PURE COFFEE BEAN EYE CREAM - laadukkaan ainesosakirjon voide tainnuttaa vaniljan ystävän huumaavalla tuoksullaan hoitaen, kosteuttaen ja pehmentäen samalla silmänympärysihon. Tuoksufriikki minussa on lääpällään tähän kaveriin.
PARAS LUONNONKOSMETIIKKA
MÁDARA - upeat, hiotut koostumukset, tyylikkäät pakkaukset sekä hyvää naisenergiaa merkin taustalla. Mádara on menestyksensä ansainnut!
WHAMISA - tehokasta ja oikeasti hoitavaa kosmetiikkaa Etelä-Koreasta. Laatua isolla L:llä.
CATTIER - luonnonkosmetiikan yllättäjä! 50-vuotisen tien kulkenut ranskalaisen luonnonkosmetiikan pioneeri Cattier teki tällä vuosikymmenellä oikean suuntavalinnan ja päivitti klassisen sarjansa moderniksi ripauksella ylellisyyttä. Loistava sarja etenkin herkkäihoisille!
LAVERA - mitä tältä sarjalta ei löytyisi - Lavera jättää kilpailijat varjoon aktiivisella trendiherkkyydellään ja lähes 300 tuotteen valikoimallaan, joka kattaa ihan kaiken värikosmetiikasta ihon- ja hiustenhoitoon. Etsitkö aidosti luonnollisia vastineita viimeisimmille kosmetiikan trendituotteille? Löydät ne aina Laveralta.
PARAS NORMIKOSMETIIKKA
KORRES - maailmalla kulttimainetta niittänyt ja kotimaassaan kosmetiikan synonyymina tunnettu "semiluonnonkosmetiikkamerkki" Korres on jäänyt Suomessa kummallisen vähälle huomiolle. Hienostuneita koostumuksia, kreikkalaisia yrttejä, tieteellistä tutkimusta, silmää pakkaus-designille ja tuoksuprofiili, jolla on oma maailmanlaajuinen fanikuntansa. Näistä on Korres tehty.
L300 - parhaan hinta-laatu-suhteen markettisarja! L300 yllätti minut ihan puun takaa hämmentävän laadukkailla tuotteillaan ja supermiellyttävillä koostumuksillaan. Tästä ei laadukas ja edullinen ihonhoito parane! Hajusteettomat koostumukset sopivat myös hajusteallergikoille.
PARHAAT HOITOLASARJAT
COMFORT ZONE - äärettömän miellyttävät, viimeiseen asti hiotut koostumukset, laaja, laadukas valikoima (myös sertifioitua luonnonkosmetiikkaa!) ja ihana, hidastamisen arvoja vaaliva konsepti yhdistettynä rentoutumisen ihan uudelle tasolle vievään hoitolakokemukseen, Comfort Zone kuuluu vuosikymmenen upeisiin yllättäjiin ja ainutlaatuisiin löytöihin.
EKOPHARMA - paras kotimainen hoitolasarja Ekopharma on ilman muuta 2010-luvun hienoimpia lanseerauksia. Pakkaukset eivät ehkä kilpaile estetiikan alan palkinnoista, mutta purkkien ekosertifioitu sisältö on silkkaa kultaa. Valmistaja-Naviter on huikealla sarjaportfoliollaan ja upealla osaamisellaan etablisoitunut Suomen kosmetiikan valmistajien korkeimpaan kärkeen!
PARAS KOTIMAINEN SARJA
FLOW COSMETICS
Tämä palkinto menee huikean työn tehneelle Flow Kosmetiikalle! Sarja on tehnyt 10 vuodessa mielettömän matkan yksinkertaisesta saippuakosmetiikasta tyylikkääseen kansainvälisen tason artesaani-ihonhoitoon ja hienostuneeseen värikosmetiikkaan. Kaikki tämä äidin ja tyttären luotsaaman pienen perheyrityksen resursseilla..! Ihan mahtavaa! 🙏🏻
HELKANHELMI, Valkeakoski
Sini Kartaslammi-Rantanen on luonut Valkeakosken Voipaalaan, vanhan kartanon pihapiiriin ihon (ja sielun!) hoidon keitaan, jonka veroista saa hakea. 1800-luvulla rakennetun kartanon henkilökunnan asuntolassa sijaitsevan hoitolan tunnelma ja miljöö on ainutlaatuinen.
Sini on huolehtinut pienimmistäkin yksityiskohdista luodakseen vieraalle rauhan ja ultimaattisen rentoutumisen kammion. Viimeistään siinä vaiheessa kun Sini aloittaa hoidon ja hänen maagisen lempeät sormensa pääsevät työhön, vieras saatellaan ihan toiseen maailmaan.
Suosittelen 150-minuuttista deluxe-kokovartalohoitoa kun etsit jotain todella erityistä hemmottelukokemusta. Hoito on kuin viiden viikon kesäloma kahteen ja puoleen tuntiin tiivistettynä ja kun heräät, mietit teitkö juuri matkan takaisin kohtuun, alkutilaan vailla mitään paineita, huolia ja stressiä - ja tiedät, että haluat tänne takaisin.
Parhaimmillaan kosmetiikka on juuri tätä - nautinnollista rentoutumista ja itsestään huolta pitämistä.
*
Seuraavassa osassa palkitsen Vuosikymmenen parhaat värikosmetiikan tuotteet.
Tammikuussa 2012 luulin olevani raskaana. Runsaan viikon, raskaustestin ja ”minusta tulee äiti..!” -kokemuksen jälkeen selvisi, että en ollutkaan. Kuukautiseni vain olivat jääneet pois.
Se oli ensimmäinen fyysinen merkki tilasta, johon olin itseni saattanut.
Tämän jälkeen on tapahtunut samalla paljon ja samalla kuitenkin vähän.
Kahdeksassa vuodessa joku toinen valmistuu ammattiin, löytää puolison, menee naimisiin, perustaa perheen, eroaa, perustaa uuden perheen, muuttaa toiseen maahan... Minä olen näiden vuosien aikana tehnyt samaa työtä, ollut samassa parisuhteessa ja asunut samoissa paikoissa. Sekä sairastunut ja alkanut toipua.
Olen tänä vuonna täyttänyt 40 ja käynyt läpi elämäni suurimman kriisin.
Tähän vuoteen kulminoitui se matka Sannina, jota olen kulkenut viimeisen vuosikymmenen. Tänä vuonna olen ollut yksinäisempi ja enemmän peloissani kuin koskaan ennen.
Nyt vuoden saapuessa loppuunsa, suurimmat pelot kohdattuani, olen viimein kevyempi.
Tajusin kunnolla vuonna 2016, että olen lopen uupunut ja vaadin itseltäni liikaa. Monet asiat elämässä tapahtuvat niin hienovaraisesti ja asteittain, että niitä on vaikea huomata. Se mikä on nyrjähtänyttä, muuttuu normaaliksi.
Ajoittainen väsymys ja kiireen tunne muuttuvat kroonisiksi, tehokkuuden tavoittelu kääntyy piinaavaksi alisuoriutumisen tunteeksi, vaativuus kasvaa kehoa kuristavaksi korsetiksi. Velvollisuuden ja syyllisyyden tunteet ottavat ohjat ja siirtyvät kuskin paikalle.
Tee paremmin, tee nopeammin, tee nyt niin huomenna ei tarvitse – mutta huomenna teet kuitenkin, kuvitellen nyt pelastavasi ylihuomisen, ensi keskiviikon, vappuaaton…
Siinä vaiheessa kun pitäisi ymmärtää sairastuneensa, luulee vain olevansa muita hitaampi ja huonompi.
Tunnen näin, koska en tee tarpeeksi.
Sanotaan, että monissa tilanteissa vasta kriisi ajaa ihmisen muutokseen. Pitää hajota, että voi alkaa rakentaa uudestaan.
Tänä vuonna olen lopulta hajonnut kokonaan ja luopunut yhdestä elämänvaiheesta. Olen hyvästellyt vaativuuttani ja armottomuuttani. Olen jättänyt kipeitä hyvästejä asioille, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi mutta myös surulliseksi ja voimattomaksi.
Olen joutunut luopumaan parhaasta ystävästäni ja rakkaimmasta ihmisestä. Olen luopunut monista toiveista ja odotuksista.
Eräänä keväänä kirjoitin, että olen niin onnellinen, että pelkään menettäväni kaiken. Pelkäsin juuri tätä vuotta.
Tämän puun juurella oli pienen Sannin maja. Täällä olen kokenut olevani turvassa.
Kaiken keskellä olen saattanut todeta, että kun viimein luopuu, voi myös saada. Ja yksi tuska voi johtaa toisen hellittämiseen.
Olen saanut tänä vuonna uuden ihanan työn, joka on voimaannuttanut minua valtavasti. Olen luonut itselleni uudenlaisen arjen, jossa kotini jatkuu ulos toreille ja puistoihin. Uudessa arjessani nautitaan aamukahvia termospullosta R-junassa, fillaroidaan Tammelasta Turtolaan, syödään eväitä Armonkalliolla ja pedataan Ikean patja lattialla. Olen tullut lempeäksi itseäni kohtaan. Olin niin väsynyt, että vaatimusten sijaan jäljelle jäi vain myötätunto.
Kehoni alkaa viimein palautua lähes vuosikymmenen sitä kurittaneesta stressistä.
En tiedä onko kukaan koskaan halunnut jakaa sosiaalisessa mediassa sitä lahjaa, jonka sain tänä jouluaattona, kun kuukautiseni alkoivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Minä halusin. Niin iloinen olin.
(Mutta punasävyinen Instagram-päivitys jäi lopulta tekemättä.)
Viime joulun aikaan katsoin itseäni peilistä ja näytin ihan paskalta. ”Olet vanhentunut 10 vuotta”, sanoin peilikuvalleni.
Tällä viikolla katsoin peilikuvaani ja huomasin pitäväni siitä jälleen.
”Sinä näytät ihan hyvältä,” sanoin.
Hyvää uutta vuotta kaikille. Matka jatkuu.
Tänään minulla on teille erikoisyllätys!
Minulla on ollut pitkäaikaisena haaveena saada tarjota lukijoilleni mahdollisuus kokea rakastamaani Kreikkaa. Nyt sellainen tilaisuus on käsillä:
Palkinto sisältää:
Tutustu hotelliin sen kotisivulla.
Amorgoksen saari kuuluu rakkaimpiin saariini Kreikassa ja Aegialis-hotelli ainutlaatuisimpiin majoituslöytöihin joita olen Kreikassa tehnyt.
Perheomisteinen Aegialis on kreikkalaisen luonnonkauneuden keidas Amorgoksen luoteisrannikolla. Rauhallinen sijainti upean meri- ja vuoristomaiseman sylissä, idyllisen Ormos Egiali -pikkukylän yläpuolella, muodostaa poikkeuksellisen lumoavat puitteet rentouttavalle lomalle kaukana kiireestä.
Hotellin maisematerassit, oma kylpylä, upea uima-allasalue, joogasalit sekä galleriaravintola luovat kokonaisuuden, jossa viihtyy lähtemättä välttämättä mihinkään. Kylä ja lähin hiekkaranta ovat kuitenkin vain 20 minuutin kävelymatkan päässä.
Kuten olen useasti todennut: tämä on hotelli, jossa jopa minun kaltaiseni hyperaktiivinen reissaaja rauhoittuu.
Voin vain istua hotellin terassille ja antaa katseen levätä edessä levittäytyvässä syvän sinisessä merimasemasssa. Nauttia siitä, että olen juuri tässä.
OSALLISTUMINEN
Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen.
PALKINTOMAJOITUSPAKETIN VOIMASSAOLO
Palkintoyöt voi käyttää haluamanaan ajankohtana 30.4.2021 saakka, poislukien kesäsesonki 1.6.-30.9.2020.
Suosittelen itse lämpimästi syys- tai kevätsesonkia, jolloin sää on fantastinen ja Kreikka parhaimmillaan! Lokakuussa lämpötilat Amorgoksella ovat yhä lähellä 30 astetta ja merivesi lämmintä.
Huhti-toukokuussa taas kevään kukkaloisto on kauneimmillaan ja sesonki on paras esimerkiksi patikoinnille. Amorgos tunnetaan upeista vaellusreiteistään jotka sopivat kaiken kuntoisille. Huhtikuussakin lämpötilat ovat 20 tuntumassa, päivisin usein yli 25 astetta.
Huhtikuista vehreyttä Amorgoksella
Kolmas loistava sesonki vierailla Amorgoksella on pääsiäisenä, jolloin vierailijalla on mahdollisuus kokea kreikkalaisten pääsiäisperinteiden ainutlaatuinen tunnelma.
Amorgoksen pääsiäisen itse kokeneena voin sanoa, että se on ollut antoisimpia kokemuksiani Kreikassa koskaan.
MITÄ PALKINTOON EI KUULU
Matkat Kreikkaan ja Amorgoksen saarelle eivät kuulu palkintoon. Voittaja vastaa matkansa järjestämisestä Kreikkaan ja Amorgokselle.
Sannin vinkki: esimerkiksi Norwegian- ja Aegean -lentoyhtöillä pääsee lähes vuoden ympäri suorin lennoin Ateenaan, alkaen 49€ / suunta (hintatilanne syyskuulle 2020).
Laivamatka Ateenasta Amorgokselle kestää noin 8 tuntia.
Vinkki: yhdistä Amorgoksen matkaan Paroksen tai Naxoksen saari. Saaret sijaitsevat samalla laivareitillä ja ovat itsessään upeita lomakohteita. Parokselta ja Naxokselta matka Amorgokselle kestää noin 2-3 tuntia.
LUE LISÄÄ AMORGOKSESTA JA HOTELLISTA:
Hotelliesittely ja ensimmäinen vierailuni Aegialis-hotellissa
Aegialis-hotellin tarina: yhden naisen unelmasta todeksi
Amorgoksen saari - The Big Blue
Amorgoksen upein patikkareitti
1.1.2020 ARVONTA SUORITETTU. Onnekas voittaja on Morre. Ihanaa lomaa Kreikkaan! :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
ARVONNAN SÄÄNNÖT