Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab
Niin minusta vain tuli kollageenijauheen säännöllinen käyttäjä.
Kuten jo muinoin blogia perustaessani ounastelin, anti-age-hoito on noussut kiinnostavimmaksi ihonhoidon osa-alueeksi nyt kun saavutin keski-iän maagisen rajan.
Rakastan testailla aktiiviaineiden vaikutuksia iholla, mutta aina niiden vaikutusten havainnointi ei ole niin yksiselitteistä. Minulla on perimän ja kenties hyvien ihonhoitotapojenkin suoma onni saada nauttia vielä 4-kymppisenäkin hyvästä ihosta, joka on aika lailla ongelmaton, tasapainoinen, kirkas ja helppohoitoinen.
Ainoa selkeä 'ongelma' ovat juonteet, jos niitä nyt tällä sanalla haluaa kutsua, sillä eiväthän ne itse asiassa ole ongelma vaan luonnollinen seuraus iän karttumisesta.
Ihon ikääntymistä on kuitenkin kahdenlaista; luonnollista ja biologian sanelemaa, ns. sisäistä vanhenemista, ja sitten ulkoista, elintapojen sanelemaa vanhenemista.
Vaikka muuten olen säilynyt mielestäni nuorekkaana niin mieleltäni kuin keholtani, sain ihoanalyysissa kuulla, että silmänympärysihoni on kunnoltaan ikäistäni vanhempi. Se ei yllättänyt.
Elintapani ovat suorastaan kerjänneet ihon haurastumista ja solujen ennenaikaista vanhenemista; olen maannut auringossa varmasti yhteensä monta vuotta (!), jos kaikki tunnit elämäni ajalta laskettaisiin yhteen.
Suojasinko herkkää ja ohutta silmänympärysihoa? En. Ei tullut mieleenkään levittää silmien ympärille jotain vahvempaa aurinkosuojaa, ja aurinkolaseja aloin käyttää vasta päälle 3-kymppisenä.
Silmänympärykset 2014 - ikääntymisen merkit alkoivat näkyä
Räätälöin silmienympäryksilleni siis oikein kunnon ”ulkoisen vanhenemisen kuurin” silkkaa naiiviuttani ja nuoren ihmisen huolettomuutta. ”Kun mitään ei vielä näy, ei tarvitse välittää.”
Tulokset alkoivat näkyä, kun lähestyin neljää kymmentä ikävuotta. Nyt aikaa ei tietenkään enää voi kääntää takaisin, eikä ihovaurioita maagisesti poistaa. Enkä haluakaan, otan vastuun elämäntyylistäni ja tiedän kuitenkin nauttineeni kaikista hetkistä lämpimän auringon alla. :) <3
Mutta, en kiellä, ettenkö kauneudenhoidosta kiinnostuneena alan ihmisenä ole utelias keinojen suhteen, joilla ulkoisen ikääntymisen merkkejä voi hidastaa nyt, kun olen vanhempi ja elämäntavoiltani vähän viisaampi.
Minulle on ehdotettu pistoshoitojakin ikääntymisen merkkien ”piilottamiseen”, mutta tällaiset invasiiviset toimenpiteet eivät ole minun juttuni. Olen enemmän kiinnostunut lempeistä keinoista ravinnon, kosmetiikan ja elämäntyylin keinoin.
Siinä missä iho-ongelmien kuten näppyjen, kuivuuden ja punoituksen hoitotulokset näkyvät hyvinkin lyhyen ajan sisällä, ei juonteiden hoito ole yhtä nopeaa. Juuri siksi anti-age-tuotteiden vaikutusten arviointi on niin haastavaa. Anti-age-tuotetta tulee käyttää yleensä vähintään neljä viikkoa ennen kuin mitään muutoksia voi odottaa, ja selkeitä tuloksia voi odottaa vasta usean kuukauden säännöllisen käytön jälkeen.
Ja muistaako kukaan, miltä rypyt naamassa todella näyttivät 6 kuukautta sitten? Koska muutokset ovat hyvin hitaita, silmä tottuu siihen miltä iho päivittäin peilissä näyttää. Oliko ryppy viime joulukuussa syvempi? Tjaa-a…
Kotikonstein ei myöskään ole mahdollista mitata juonteiden todellista syvyyttä tai muita ikääntymisen merkkien mittareita. Niinpä anti-age-tuotteiden tulosten arviointi on lopulta yhtä kuin asianomaisen oma fiilis, miten hän itse kokee.
Minä olen kokenut, että anti-age-hoito on vaikuttanut ihooni. Olen ihonhoitotieteen pesunkestävä nörtti, ja käytän ihoni anti-age-hoitoon vain aineita, joilla on tieteellisen tutkimuksen tukema vaikutusmekanismi ja todetut hyödyt.
Tiedostan, että parhaat tutkitutkaan tähtiainesosat eivät vaikuta samalla tavoin kaikkien ihoon, mutta ainakin tiedän, että näiden aineiden potentiaali on paras mahdollinen. Hoidan ihoani vain parhaalla potentiaalilla.
Kollageeniravintolisä kuuluu näihin.
Oslo Skin Lab The Solution: Anti-Wrinkle Collagen on puhdasta hydrolysoitua kollageenijauhetta sisältäen tyypin 1 kollageenia, jossa kollageeniproteiini on pilkottu peptideiksi.
Miten sisäisesti nautittu kollageeni voi vaikuttaa ihoon? Sitä kysyy teistä moni, ja vastataan siihen aiemmin esitetyn kommentin kautta.
Kommentti: "Lääkärimieheni mukaan sisäisesti nautittu kollageeni hajoaa ruoansulatuselimistössä kuten ruokakin, eikä siitä mitenkään voi muodostua ihmisen kollageenia."
Vastaus: kollageeniravintolisän vaikutus ihoon ei perustu siihen, että siitä itsestään muodostuisi elimistössä kollageenia, vaan siihen, että kollageeni I:n aminohapot kykenevät kehossamme stimuloimaan kollageenin tuotannosta vastaavia soluja (fibroblasteja).
Kirjoitettuani Oslo Skin Labin valmisteesta ensimmäisen kerran kesällä 2017, on kollageeniravintolisistä tehty sen jälkeen lisää tutkimuksia, jotka tukevat sisäisesti nautittujen peptidien hyödyllisiä vaikutuksia ihon ikääntymisen merkkeihin.
Esimerkiksi tämä, joka näytti kollageeniravintolisän lisäävän ihon elastisuutta, kosteutta ja kollageenin tiheyttä.
Tapoihini kuuluu kyseenalaistaa melkein kaikki, enkä kollageeninkaan kohdalla sano, että hyöty on aukottomasti kiistaton. Omakin kokemukseni perustuu vain fiilikseen, ja siihen mitä itse näen peilissä.
Mikä kuitenkin on totta, on se, että juonteeni ovat kollageeniravintolisän käytön aloitettuani pysähtyneet. Kuvatkaan eivät ole tieteellinen todiste, mutta jotain ne kertovat. Minulle ne kertovat jotain mieleistä. :)
Juonteet alkoivat näkyä ihollani kun olin 35-vuotias, ja muutokset 35:n ja 38:n ikävuoden välillä olivat merkittävät. Juonteet syvenivät nopeasti, iho oheni ja väliaikaiset aurinkorypyt muuttuivat pysyväksi juonteiden verkoksi ja harakanvarpaiksi.
Aloitin Oslo Skin Labin käytön vuonna 2017, ja viimeisen kolmen vuoden aikana ihoni on pysynyt käytännössä samannäköisenä. Kolmivitosena alkanut muutosten kiihtyvä tahti hidastui, tai jopa pysähtyi.
Onko se kollageenin vai muun ansiota, en tiedä, mutta aion jatkaa kollageenin käyttöä.
Tutkimustulokset puoltavat sisäisesti nautittujen peptidien hyötyjä iholle, ja skeptisetkin kosmetieteilijät myöntävät, että mekanismi on olemassa (lähde), joten en menetä mitään hyödyntämällä tämänkin vaivattoman anti-age-hoidon mahdollisuuden. :) Ihosta tulee kollageenin ansiosta kimmoisampi ja vastustuskykyisempi.
En käännä kellon viisareita taaksepäin. Olen lempeästi ja luonnollisesti hidastanut niiden kulun ihollani.
Kokeile sinäkin ja katso, mitä sinun peilisi sanoo. :)
Tilaa Oslo Skin Lab The Solution -kuukausiannos tästä kokeiluhintaan 22,80€ (norm. 56,90€), sen jälkeen 39,80€ / pakkaus kerran kuukaudessa kotiin toimitettuna. Ei sitoutumis- eikä irtisanomisaikaa, tilauksen voi lopettaa milloin tahansa.
Jauhe sekoitetaan veteen tai vaikka jogurttiin, eikä se maistu miltään. Annostikut on helppo ottaa reissuun mukaan, mikä sopii erityisesti minun elämäntyyliini.
Jauhe ei sovi vegaaneille.
Palashampoot ovat nyt kovaa huutoa, ja se on ihan hyvä juttu – ne vähentävät huomattavasti pakkausjätettä ja sopivat erinomaisesti zero waste -trendiin.
Palashampoo ei kuitenkaan välttämättä ole helppo nakki. Yhdellä palashampoo toimii, toisen hiuksissa se on katastrofi. Joku ehkä huomaa, että yhden merkin palashampoo tuo mieleisen tuloksen, kun taas toisen merkin samannäköinen pala ei tunnu yhtään toimivan. Mistä ero johtuu?
Tiesitkö, että palashampoita on ainesosateknologialtaan kahdenlaisia, mutta ulospäin ero ei näy mitenkään?
Jos olet kokeillut yhtä palashampoota joka ei toiminut, ei kannata vielä luovuttaa. Toisen tyyppinen saattaa toimia kuin unelma!
Perinteisenä pidetty palashampoo perustuu saippuaan, tai se on yhtä kuin saippua, mutta laadultaan yleensä hoitavampi kuin tavallinen käsisaippua.
SAIPPUOIDUN PALASHAMPOON EDUT:
Kaikkein luonnollisin – saippuointi ei vaadi labrakikkailuja eikä synteettisiä ainesosia.
Parhaimmillaan saippuoitu palashampoo tekee hiuksista ilmavat, kuohkeat ja runsaamman tuntuiset. Moni saippuoidun palashampoon käyttäjä kertoo, kuinka hius tuntuu muuttuvan ”kuin toiseksi” vapauduttuaan synteettisten hiustuotteiden sisältämistä kerrostuvista ainesosista. Parhaan hyödyn saippuapohjaisesta palashampoosta saakin, kun käyttää sitä osana synteettisiä ainesosia välttävää, mahdollisimman luonnollisiin aineisiin pohjautuvaa hiustenhoitorutiinia.
HAASTEET:
Ei toimi kaikkien hiuksissa, ja hiukset voivat jäädä tahmeiksi ja likaisen tuntuisiksi.
Syyt ovat moninaiset ja voivat johtua hiusten käsittelyistä ja huokoisuudesta, veden laadusta ja suunnilleen Kuun asennosta. - Kyllä, niin mystistä on saippuan erilainen käytös eri ihmisten näennäisesti samanlaatuisissa hiuksissa...!
Toinen palashampooteknologia perustuu synteettisiin tensideihin, joita käytetään nestemäisissä shampoissa, tuttuna esimerkkinä sulfaatit. Edit ja korjaus: tensidit voivat myös olla luonnollisista ainesosista. Parempi ilmaisu tässä olisikin "labravalmisteiset tensidit", sillä tätä tensidityyppiä ei esiinny luonnossa (saippuaa voi oikeissa olosuhteissa syntyä myös luonnossa, ja sitä kautta saippua on muinoin löydetty.) Käytännössä tensidit kuten sulfaatit voivat olla synteettisiä tai luonnon raaka-aineista valmistettuja, mutta kemiallisesti ne ovat sama asia.
TENSIDIPALASHAMPOON EDUT:
Tuntuu hiuksissa hyvin samanlaiselta kuin normaali nestemäinen shampoo, joten jos pidät tavallisesta shampoosta eikä saippuapohjainen palashampoo ole toiminut toivotulla tavalla, valitse tutun tuntuman tuova tensidipala.
HAASTEET tai "MIINUKSET" (näkökulmasta riippuen):
Mikäli haluna on välttää synteettisiä ainesosia sisältävää kosmetiikkaa, tensidipalashampoo ei sovi. Tensideihin pohjautuvat palashampoot ovat vähemmän luonnollisia kuin saippuat, ja niiden valmistus kuluttaa enemmän energiaa, koska ne täytyy valmistaa saippuaa monimutkaisemmalla teknologialla labrassa. Korjaus: tensidit voidaan valmistaa myös luonnollisista raaka-aineista, mutta yhtä kaikki ne ovat aineena vähemmän luonnollisia kuin saippua.
Jos ongelmana perinteisen shampoon kanssa ovat olleet sulfaatit, on niillä palashampoon muodossa sama potentiaali ärsyttää hiuspohjaa. (Kaikissa tensidipalashampoissa ei ole sulfaatteja, tarkista erikseen incistä.)
Kokosin tähän muutamia yleisiä palashampoita, ja kerron ovatko ne saippua- vai tensidipohjaisia. Ehkä löydät tältä listalta uuden kokeiltavan, jos edellinen palashampoo ei toiminut? :)
LUSH
Tensidipohjainen. Lushin palashampoissa käytetään sulfaatteja.
Kuvan Seanik-shampoo oli pitkään suosikkejani, kunnes värjäsin hiukset suoravärillä ja aloin käyttää miedompia shampoita - ja lopulta siirryin sulfaatittomiin.
NURME
Saippuapohjainen.
Nice to know: kuvan Sitruunaruoho-palashampoo voitti Vuoden Paras Uusi Luonnonkosmetiikkatuote palkinnon viime syksynä Malmön Scandinavian Natural & Organic Awardsissa.
FLOW COSMETICS
Saippuapohjainen. Kotimaisen Flow Kosmetiikan palashampoot kuuluvat virolaisen Nurmen ohella Suomen suosituimpiin palashampoisiin. Niiden suosio kertoo, että saippuoitu palashampoo toimii täällä monen hiuksissa.
Harmillisesti en itse kuulu heihin.
Omat palashampookokeiluni alkoivat juuri Flow'lla, ja näiden seikkailujen myötä opin, että saippuapohjainen palashampoo ei toimi minun hiuksissani ollenkaan.
INKUTO
Tensidipohjainen. Inkuton palashampoissa ei käytetä sulfaatteja, vaan näistä paloista löytää tensidejä kuten sodium lauryl sulfoacetate (joka on SLS-kirjainlyhennekaimaansa miedompi pesevä ainesosa), cocamidopropyl betaine ja sodium lauryl glucose carboxylate.
Sannin huomio: Inkuton palashampoot tuoksuvat taivaallisilta! Ostin herkullisen tuoksuisen ja värisen Mango-shampoon jo marraskuussa, mutta olen ehtinyt käyttää sitä vain kerran. Pesutulos oli miellyttävä, mutta shampoo ei vaahdonnut kovin runsaasti mikä hankaloitti sen levittämistä hiuspohjaan.
KAURILAN SAUNA
Saippuapohjainen.
FAMO
Suosituksi kohonnut "pöllöpalashampoo" on tensidipohjainen. Pesevä ainesosa on nimeltään Sodium Cocoyl Isethionate, joka on hyvin yleisesti kiinteissä shampoissa käytetty tensidi.
Valmistajat eivät kerro pakkausselosteessa tai markkinoinnissa, onko kyseessä saippua- vai tensiditeknologian palashampoo. Se on vain osattava lukea itse ainesosaluettelosta - tai todettava pesutuntumalla. Emäksinen saippua tuntuu hiuksissa nahkeammalta kuin neutraali tai hapan tensidiliuos. Sulfaattipitoinen palashampoo on helppo tunnistaa -sulfate-ainesosistaan, mutta muut tensidit eivät ehkä ole kaikille kuluttajille niin tuttuja.
ETSI ÖLJYJÄ JA RASVOJA = SAIPPUAA
Helppo nyrkkisääntö on etsiä palashampoon ainesosaluettelon alusta öljyjä ja rasvoja; jos ensimmäisten kolmen ainesosan joukossa on rasvoja (esimerkiksi Coconut Oil, Olive Oil, Shea Butter) on kyseessä saippua.
Edit. Flow Cosmeticsin uusissa englanninkielisissä pakkauksissa lukee "Shampoo Soap Bar" 👍 Niistä saippua siis käy heti ilmi.
Aidon saippuan ainesosaluettelo on lyhyt ja koostuu yleensä pelkästään rasvoista ja öljyistä sekä mahdollisesti lisävaikutuksia tuovista kasviuutteista, jauheista ja hajusteista.
Kaikki ainesosat on helppo tunnistaa, koska ne ovat kasvien nimiä. Synteettiset ainesosat taas kuulostavat usein siansaksalta, kuten 'distearolethyl dimonium chloride'
Toinen saippuan vihjesana on 'sodium +ate', jonka löydät ainesosaluettelon alusta.
'Sodium + kasvin nimi + ate' tarkoittaa saippuoimisprosessissa syntynyttä kasviöljyn tai rasvan suolaa ( sodium = natrium = suola).
Flow Kosmetiikan palashampoissa esimerkiksi käytetään Sodium Cocoatea (kookosöljyn suola), Sodium Sesameseedatea (seesamiöljyn suola) sekä Sodium Castoratea (risiiniöljyn suola).
Kaurilan Saunan palashampoissa käytetään mm. Sodium Apricot Kernelatea ja Sodium avocadatea (Aprikoosinkiviöljyn suola sekä avokadoöljyn suola).
*
Kuinka moni teistä käyttää palashampoota? Kuulutteko saippuapalojen vai tensidipalojen käyttäjiin?
Vietin viime viikonlopun lumilinna-teemalla. Vierailin Rovaniemellä Sinetän kylässä sijaitsevassa Arctic Snow Hotelin lumilinnassa sekä Suomen alkuperäisessä ja tunnetuimmassa; Kemin Lumilinnassa.
Tässä jutussa kerron Rovaniemen lumilinnasta. Ja wow - tämä paikka oli kokemuksena ihan erilainen kuin edellinen Lapin kohde Kakslauttanen - siinä missä Kakslauttanen alitti odotukset, Arctic Snow Hotel ylitti ne.
Mistä sain kuulla tästä paikasta? No, tylsästi: Google. Täällä eteläisemmässä Suomessa ei juurikaan puhuta muista Suomen lumilinnoista kuin Kemin, enkä minäkään ole kuullut muista linnoista kuin ohimennen. On käännyttävä hakukoneen puoleen saadakseen lisää tietoa.
Viime viikonlopun jälkeen voin vain olla hämmentynyt, miten muut Lapin linnakohteet ovat jääneet niin pienen levikin tietoisuuteen täällä kotimaassa. Ulkomaiset vierailijat ne kyllä tuntevat. (Ehkä niitä tosiaan markkinoidaan lähinnä ulkomaalaisille..?) Esimerkiksi Lainion lumilinna on jopa Kemin lumilinnalaisten mielestä jotain aivan erityislaatuisen hienoa - mä olin vain että "Mikä Lainio...?"
Arctic Snow Hotelin vierailuuni liittyi pieni erikoinen kämmi, joka tosin onneksi kääntyi lopulta voitoksi. Olin varannut yöpymisen jo joulukuussa, ja luulin koko ajan olevani menossa igluun - myös täällä on nimittäin lasi-igluja. Tarkoituksenani oli verrata Rovaniemen lasi-igluja Kakslauttaseen.
Hämmästykseni olikin suuri, kun hotellin respassa sain kuulla, että olin varannut jäähuoneen Lumihotellista. "Ei pidä paikkaansa", sanoin, "Olen todellakin varannut lasi-iglun". Respa puisteli päätään ja sanoi, että varaustiedoissa lukee jäähuone, ja lisäksi kaikki pienet lasi-iglut oli loppuunmyyty tälle viikonlopulle, enkä pystyisi edes vaihtamaan majoitustyyppiä.
Tuohtuneena kaivoin varaustiedot esiin koneeltani, valmiina osoittamaan alkuperäisen varauksen iglun, vain nähdäkseni, että varauksessa luki selkeästi: "Kahden hengen huone Lumihotellissa". Luovutin ja myönsin tappioni :D
En vieläkään tiedä miten olin onnistunut varaamaan täysin eri majoituksen mihin olin menossa, mutta onneksi tuohtumus muuttui pian iloksi:
Totesin, että Arctic Snow Hotelin iglut sijaitsivat epäelämyksellisesti suoraan hotellin pihassa, eivätkä ne näyttäneet lasikattoisia pikkumökkejä erikoisemmilta. Lumilinna yöpymispaikkana taas oli todella erityinen ja jotain ihan erilaista missä olen koskaan majoittunut. Onni onnettomuudessa!
Rovaniemen Arctic Snow Hotel ei ulkopuolelta näytä juuri miltään.
Mutta sisältä....
Tämä oli ensimmäinen kertani koskaan lumilinnassa, joten verrokkeja ei ole, mutta sanon suoraan että olin ihastuksesta kuin päähän lyöty. Linna oli kerrassaan mieletön..!
Linna koostuu kahdesta puolesta joiden keskellä kulkee pääkäytävä. Toisella puolella ovat jääravintola, jääbaari ja jääkappeli, toisella puolella hotellihuoneet ja sviitit.
Lumilinnan takana on kontteja, joihin on sijoitettu lämpimät wc-tilat sekä tavaransäilytyshuone joihin on kulkuyhteys linnasta.
Lumihotellin sviitit ovat kaikki erilaisia ja uniikkeja jäätaideteoksia. Sviittien hinnat ovat alkaen 370€.
Minun perushuoneeni näytti ihan toisenlaiselta ;)
Toisaalta - jäähuoneissa ei käytännössä oleskella, niissä vain nukutaan, ja sviittien jäätaiteesta saavat nauttia hotellin muutkin vieraat. Huoneissa saa vierailla vapaasti ja ottaa kuvia niin kauan kuin oven edessä ei ole "Do not disturb" -kylttiä. Hotellin huoneissa ei (ymmärrettävästikään) ole lukkoja. Ovina toimii kankainen verho.
Tämä oli oma lempihuoneeni. Upea valaistus ja sudet...! ✨
Jos sviitit olivat upeita, niin sitä oli myös jääkappeli.
Täällä vihitään joka talvi monet parit. Hotellin opas vitsaili, että morsiamille mekkoineen tilaisuudet ovat aika jäätäviä, siinä missä sulhanen voi sulloa smokkinsa tai takkinsa alle pitkähihaisia ja pysyy edes vähän lämpimämpänä.
Jääravintolan saleja on kaksi. Täällä tulisin syömään illallista.
Jääbaari on auki kaksi tuntia kerrallaan, kahdesti päivässä. Drinkit tarjoillaan jäälaseista, jotka tavan mukaan kuuluu kuulema juomisen jälkeen paiskata baarin takaseinään ;)
Jäi kokeilematta. :)
Hotellissa on myös kaksi muuta ravintolaa. Päärakennuksessa, Lumikartanossa, on perinteinen ravintola jossa hotellin vieraat syövät myös aamiaisen.
Lumilinnan takana sijaitsee Kota-ravintola, joka on tunnelmallisempi paikka syödä. (Ja lämmin, niille jotka eivät välitä jääravintolan illallisesta ;)).
Kota-ravintolan menu vain on aika suppea; yksinkertaisia hampurilais- ja pasta-annoksia, sekä muutama salaatti. Minun ruokavaliollani salaatti jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Se oli hyvä mutta vähän turhan pieni ;)
Muita pihapiirin rakennuksia ovat saunarakennukset (yleinen sauna sekä varaussaunat) sekä lumisaunat.
Jep, lumisaunat. Niihin mennään sisään tästä. Olin kuullut lumisaunasta aiemmin ja epäillyt, että sen täytyy olla jokin typerä turistienhoukutin, ei mikään oikea sauna jossa voi ottaa kunnon löylyt.
Kävi ilmi, että kyllä se on ihan oikea, toimiva sauna. Kuvia alempana.
Koska jäähuoneessa ei juuri voi oleskella (siinä ei oikein ole mieltäkään, ei huoneessa ole muuta tekemistä kuin nukkuminen), vietin aikaani lounaan jälkeen tutustuen hotellin rakennuksiin ja pihapiiriin, ja kävin kävelyllä viereisen järven jäällä.
Sää kirkastui iltaa kohden ja aloin taas olla toiveikas revontulten suhteen. Juuri edellisenä yönä oli kuulema koettu talven tähän saakka hienoimmat ja värikkäimmät revontulet.
Kellon tullessa 19.00 oli illallisen aika. Pukeuduin illalliselle hienosti laskettelutoppahousuihin ja vedin päälle kaikki takit jotka olin ottanut mukaan. :) Hotellissa on -5 asteen lämpötila, eli ei nyt mikään hyytävän kylmä, mutta kyllä siinä helposti alkaa viluttaa kun istuu tunnin paikoillaan.
Kolmen ruokalajin illallinen maksaa 60€.
Alkuruoaksi oli kaskinauris-vichyssoise -keitto ruohosipulilla. Nam!
Pääruoaksi voi valita kalaa, lihaa tai vegevaihtoehdon. Minä tilasin kalaa (jäämeren lohta), joka tarjoiltiin kauden kasvisten ja hollandaise-kastikkeen kanssa. Perunapyreen tilalle sain toiveestani sieniä :)
Ruoka oli simppeliä mutta hyvää, kala oli laadukasta ja kasvikset pakastemaisesta ulkonäöstään huolimatta oikein maukkaaksi maustettuja. (Enkä usko että olivat pakasteesta ;D)
Jälkiruoaksi sain leipäjuustoa lakoilla. Menukokonaisuuden normijälkiruoka oli suklaakakku.
Arvio illallisesta; olin oikein tyytyväinen! 60€ on paljon yksinkertaisesta ruoasta, mutta kun hintaan kuuluu myös ainutlaatuiset puitteet jääsalissa ja oikein hyvä, ystävällinen palvelu (ja suomalainen! täällä ei ole ulkomaisia työntekijöitä), on hinta mielestäni erittäin kohtuullinen.
Seuraavana ohjelmassa oli sauna ja poreallas tähtitaivaan alla.
Varasin saunapaketin, johon kuului yksityinen sauna ja poreallas. Yleinen sauna kuuluu hotellihuoneen hintaan, mutta halusin jotain spesiaalimpaa. Lisämaksusta voi varata käyttöönsä joko ulkoilmaporealtaan tai lumisaunan (tai sekä että), ja näihin paketteihin kuuluu myös oma yksityinen sauna erillisessä saunarakennuksessa.
Suomalaisena saunaan tottuneena valitsin porealtaan, koska lumisauna on minulle vähemmän eksoottinen kuin ulkomaiselle turistille. Ja näkisinhän lumisaunan joka tapauksessa saunatilojen esittelykierroksella. :)
Tämä tässä on lumisauna. Tai jääsauna, paremminkin.
Saunanhoitaja demonstroi meille jääsaunan käyttöä.
Löylyssä suositellaan oltavan kerralla max. 20 minuuttia. Vettä saa (tai joutuu?) heittämään kiukaalle melkein koko ajan, ja lämpötila nousee ihan reiluun saunalämpöön, jopa 70-80 astetta.
Miten jääsauna sitten kestää löylyn kuumuuden? Saunanhoitaja kertoi miten homma toimii:
Jääsaunaan saadaan aikaiseksi kunnon löyly, kun se on tietyn kokoinen = riittävän pieni. Jääsaunan seinät ovat todella kestävää ja tiukkaa jäätä, eivätkä ihan vähästä lämmöstä hätkähdä. Yhden saunasession aikana jääsaunan seinät sulavat noin sentin verran.
Kun seinät ovat sulaneet sen verran, että saunatila alkaa olla liian suuri optimaalisen löylyn muodostumiseen, sauna on työnsä tehnyt ja siirrytään käyttämään seuraavaa saunaa.
Yksi jääsauna kestää säistä riippuen noin 60-100 saunomiskertaa, eli aika paljon.
Arctic Snow Hotel rakentaa sesongin alussa noin 15 jääsaunaa, ja ne riittävät yleensä sesongin läpi.
Kiinnostavaa, mutta itse nautin vielä enemmän ulkoilmaporealtaani lämmöstä tähtitaivaan alla. Porealtaat sijaitsevat saunarakennuksen katolla, kullakin yksityissaunalla on oma porealtaansa. Saunanhoitaja toimittaa vieraille juotavaa suoraan altaalle, jos niin toivoo.
Lilluessani siinä hiljaisuudessa, lämmin vesi iholla ja huurteiset, paksun lumen peittämät kaiteet ympärillä, katsellen yllä avautuvaa kirkasta arktista taivasta, minulla oli tosi hyvä olla. Miten paljon parempi kokemus tämä olikaan, kuin pitkään haaveissani siintänyt Kakslauttanen. Rovaniemen lumilinnapaikasta en ollut tiennyt mitään vielä pari kuukautta aiemmin.
Lappi kätkee sisäänsä varmasti vaikka mitä helmiä jotka odottavat piilossa (kotimaista) löytäjäänsä. Ulkomaisille vieraille näitä markkinoidaan, me täällä Suomessa emme juurikaan tiedä näistä mitään. Tämän vahvisti myös hotellin respan työntekijä. "Harva tuntuu tietävän meistä Suomessa", hän sanoi.
Lapin kohteet löytää ilmeisesti vain tarkkaan googlaamalla tai tuntemalla jonkin paikallisen.
Lopulta oli varsinainen showtime, eli... nukkumaanmeno!
Lumihotellissa henkilökokohtaiset tavarat säilytetään säilytyshuoneessa, jossa kullakin vieraalla on oma kaappi. Säilytyshuone on samalla myös "panic room", jonka kerrossänkyihin saa tulla nukkumaan jos yö jäisellä vuoteella käy liian jännittäväksi tai uni ei tule.
Joka yö tänne päätyy joku... (Minä en päätynyt! :D)
Säilytyshuoneesta haetaan nukkumaan mennessä hotellin tarjoamat makuupussit ja tyyny, ja sitten vain verho kiinni ja "Do not disturb" -kyltti huoneen ovelle. :)
Tällainen oli huoneeni, Lumihotellin perushuone. Tämä kahden hengen huone maksaa 140€ / henkilö.
Olen nukkunut ulkoilmassa talvella aiemminkin, joten sinänsä kylmässä nukkuminen ei ollut minulle ihan uusi kokemus. Lumilinnassa nukkuminen kyllä..! :)
Linnassa todella tuntee, miten hyvin lumi eristää lämpöä. Ulkoa linnaan tullessa tuntuu, kuin tulisi jonnekin lämpimämpään - vaikka asteet ovatkin miinuksella. Linnassa on koko talven ajan noin -5 astetta, vaikka ulkona olisi paljon kylmempää. Mitään lämmittimiä linnan sisällä ei ole vaan lumi on ainoa eriste.
Nukuin makuupussissa oikein hyvin. Aktiivisuusranneke kertoi aamulla minun nukkuneen katkeamatta 6 h 20 min - mikä tosin ei ihan pitänyt paikkaansa sillä kävin kerran yöllä vessassa :D WC-kontti sjaitsi ilokseni ihan huoneeni vieressä.
Vertaukseksi; tältä näyttää Arctic Snow Hotelin lasi-iglu sisältä. (Tämä on isompi perheiglu, sain kuvata sen. Pienemmissä igluissa oli kaikissa asiakkaita.)
Ihan kodikkaalta tuo iglukin näyttää, ja onhan siellä kiistatta fantastinen revontulenkatseluetunsa niinä öinä, kun taivaan tulet loistavat. Mutta minun yönäni revontulet pysyivät vaiti.
Hotellilla on muuten revontulivahti, joka herättää (erikseen pyytäessä) Lumihotellin vieraat jos taivaalle tulee actionia. Igluissa taas on Aurora Alarm -systeemi, joka alkaa piipata revontulten ilmestyessä. Täällä eivät vieraat missaa revontulia! (...toisin kuin eräät muinoin Ylläksellä... ai että harmittaa pirusti vieläkin..)
Summa summarum ARCTIC SNOW HOTEL Rovaniemi
Lumihotellissa ja jääravintolassa voi vierailla ja illastaa vaikka ei yöpyisikään hotellissa, pelkkä vierailu kyyteineen (Rovaniemeltä) maksaa 59€, kyydit ja illallinen jääravintolassa 119€.
Näin paljon maksoi matka Tampereelta Arctic Snow Hoteliin:
Yöjuna Tampere - Rovaniemi 49€ (säästölippu)
Paluujuna Kemi - Tampere 79€
Lumihotellin jäähuone 280€
Jääravintolan illallinen 60€
Sauna ja poreallas 40€
Yksi yö matkoneen, saunapaketteineen ja aterioineen tuli 359€ halvemmaksi kuin pelkkä yö Kakslauttasessa.
Voi todellakin sanoa, että täällä sain rahalle enemmän vastinetta.
Seuraavassa Lapin matkailu -jutussa kerron Kemistä. :)
Lapin seikkailut jatkuvat uudella kohteella maaliskuussa! :)
Huomenna on ystävänpäivä.
Koirat ovat monen meistä ystäviä, ja toisille ne ovat vielä enemmän.
Joulukuussa blogissani tutustuttiin Avustajakoiriin, joille omistin viime vuoden joulukalenterini. Avustajakoirat ovat opaskoirien kollegoita; fyysisesti vammaisten tai toimintarajoitteisen ihmisen apuvälineitä.
Avustajakoira auttaa käyttäjäänsä selviämään arkisista asioista; se nostaa tavaroita, avaa ovia, auttaa pukeutumisessa ja kaupassa käynnissä. Mutta niillä on vielä laajempikin merkitys, avustajakoira voi mahdollistaa vammaisen ihmisen jatkamisen työelämässä sekä luoda paremmat edellytykset sosiaaliselle hyvinvoinnille, kun ihminen koiran avulla pääsee liikkumaan vapaammin kaupungilla, kahviloissa ja sosiaalisissa riennoissa.
Koiran tarjoama psyykkinen tuki on yhtä suuressa osassa kuin fyysinen.
Joulukalenterin aputassut <3
Aputassujen asia tuli hyvin lähelle sydäntäni, ja sain vuoden alussa villin idean.
Mitäpä jos tekisin hyväntekeväisyystempauksen, jossa ostamalla ihanan kosmetiikkatuotteen voisi samalla lahjoittaa Avustajakoiratoiminnalle..!
Sitten näin sen silmieni edessä; Aputassu-hyväntekeväisyysmeikkipaletti. Voisin luoda sellaisen meidän Benecos-meikkibaarin tuotteilla!
Tuumasta toimeen ja vein villin ideani työnantajalleni, miettien pitäisivätkö he minua ihan hulluna. Koiria ja luomivärejä..?
Mutta he eivät pitäneet minua hulluna (ainakaan ihan kokonaan ;)). Invalidiliiton avustajakoiratoiminta on lähellä myös työnantajani sydäntä, ja he lähtivät heti mukaan.
Piirtäjäystäväni lähti myös mukaan piirtämällä tempaukselle oman koiralogon. ❤️
Nyt se on tässä: Aputassu-meikkipaletti.
Kokosin kaksi palettia laadukkaimmilla lempisävyilläni Benecosin It Pieces -meikkikokoelmasta, lämpimän ja viileän. Benecos on saksalaista sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja tuotteilla on Cosmos Organic -sertifikaatti. It Pieces on refill-systeemi, jossa voi itse täyttää tyhjän paletin haluamillaan puuterimaisilla meikkituotteilla.
Aputassu-paletit myydään erittäin edulliseen tempaushintaan 18,50€. Jokaisen paletin hinnasta lahjoitamme 6,80€ Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle.
Paletin normaalihinta kaupassa on 31,95€.
Aputassu-paletteja voi ostaa NHS:n verkkokaupasta. Emme myöskään peri paletin tilauksesta postikulua, postikulut saa pois koodilla APUTASSU. ❤️
.
Aputassu -lookit: lämmin vs. viileä
PALETTIEN TARKEMPI ESITTELY
Olen valinnut paletteihin ainoastaan runsaspigmenttisiä, kauniisti levittyviä ja laadukkaita sävyjä - näiden takana voin seistä! :)
Aputassu-paletti LÄMMIN sisältää sävyt:
LUOMIVÄRI VERY WOODY - matta tummanruskea
LUOMIVÄRI RUSTY COPPER - hohtava ruosteenpunainen
LUOMIVÄRI CINNAMON CRUSH - matta keskiruskea
LUOMIVÄRI WHIPPED CREAM - matta kermanvaalea
HIGHLIGHTER GOLDDUST - hohtava kulta, toimii erinomaisesti myös luomivärinä
POSKIPUNA ROSE PLEASE - hyvin kevyesti kuultava persikkaroosa
Aputassu-paletti LÄMPIMÄN voit ostaa täältä.
Joo - mulla on myös uusi tukka ^_^ Siitä lisää myöhemmin :)
Aputassu-paletti VIILEÄ sisältää sävyt:
LUOMIVÄRI BACK TO BLACK - matta syvä musta (erittäin pigmenttinen..!)
LUOMIVÄRI LILAC LIGHT - satiininen harmaanliila
LUOMIVÄRI PRISMATIC PINK - vaalea hohtava pastelliliila
LUOMIVÄRI BALLERINA GLAM - kevyesti hohtava liilalla murrettu beige - viime vuoden lempiarkisävyni!
HIGHLIGHTER SHOOTING STAR - hohtava huurteinen valkoinen, toimii toki myös luomivärinä
POSKIPUNA BERRY PLEASE - matta vanha roosa (näyttää kuvassa tummemmalta kuin on)
Aputassu-paletti VIILEÄn voit ostaa täältä.
Viileä & Lämmin Aputassu-luomivärimeikki
Aputassu-paletteja tullaan myymään kevään ajan.
Jokaisesta paletista lahjoitamme 6,80€ Invalidiliiton Avustajakoiratoimintaan. Lahjoitusvaroilla tuetaan koirien hankintaa ja koulutusta. Käyttäjä saa koiran Invalidiliitolta veloituksetta.
Tutustu Invalidiliiton Avustajakoiratoimintaan täällä.
Tästä jutustani voit lukea Aputassujen koulutuksesta. Avustajakoiria koulutetaan Kemiössä Axxell Brusabyn koulussa. Koiria valmistuu vuosittain yleensä alle 10, ja jonottajien määrä on moninkertainen. Invalidiliiton Avustajakoiran jonotusaika on keskimäärin 4-7 vuotta.
Koiria tarvitaan kipeästi lisää! Sinäkin voit auttaa! ❤️ Lahjoitetaan useammalle mahdollisuus omaan karvaiseen avustajaan ja ystävään.
NHS-verkkokaupassa postikulut poistava koodi syötetään jo ennen kuin siirrytään kassan check-outtiin. Syötä koodi kun olet valinnut tuotteen/tuotteet ostoskoriin.
Aputassu-paletit toimitetaan kotiin kirjepostina. Tilaussysteemi ei näytä tätä vaihtoehtoa, vaan pyytää valitsemaan postitoimipaikan tai automaatin, mutta vaikka valitset sen, saat paletin kirjeenä.
Huomaathan, että paletteja postitetaan noin kerran viikossa. Kokoan ja postitan paletit teille omin kätösin. :)
Toivon sydämestäni, että saisimme aputassuille ison potin koottua. ❤️ Sinä saat ihanan meikkipaletin, ja samalla lahjoitat tärkeän asian hyväksi, kaikki voittavat :)
TUTUSTU INVALIDILIITON AVUSTAJAKOIRIIN JA NIIDEN IHMISIIN:
CALLE JA ARJA
RAUHA JA SERENITY
HEPPU JA MARJO
JADE JA NOORA
ZETA JA HEIDI
RIA JA HENNA-LIISA
JOY JA SAIJA
Vihdoin löytyi aikaa kirjoittaa valmiiksi postaus viime vuoden parhaista tuotteista!
Toteutan nämä Vuoden Parhaat -listaukset aina niin, että täytän listaa vuoden aikana sitä mukaa kun kohdalle osuu WOW-efektin tuova tuote. Vuoden lopussa käyn listan läpi ja mietin, puuttuuko sieltä mahdollisesti jotain.
Katselen lopullista listaa, jätän kokonaisuuden hautumaan, ja katson sen läpi uudelleen vielä juuri ennen valmiiksi kirjoittamista. Pudotan tässä vaiheessa usein samankaltaisia tuotteita pois. Jos listalla siis on muutamia hyvin samankaltaisia tuotteita, pyrin jättämään jäljelle vain sen Ihan parhaan :)
Tältäkin listalta tippui muutama pois viime hetkillä.
Katsotaan, mitkä tuotteet jäivät tarkan seulan jälkeen jäljelle :)
Tuotteet eivät ole missään järjestyksessä, paitsi että tämä ihan ensimmäinen ansaitsee erityismaininnan: se on ollut vuoden 2019 Löytö isolla L:llä: Dermosilin BB-voide.
DERMOSIL IDEAL BB CREAM on ohut, kosteuttava, erittäin miellyttävän tuntuinen ja ihooni täydellisesti sulautuva BB-voide.
Esitellessäni sen syksyllä vertasin sitä Lumene Nordic Girlin lopetettuun timanttiseen CC-voiteeseen, ja tuntumaltaan sekä jäljeltään nämä kaksi ovatkin hyvin samankaltaiset, Dermosil vain on juoksevampaa koostumukseltaan.
Minulla on Nordic Girlin CC-voidetta jemmassa vielä kaksi tuubia (ostin sitä varastoon kun kuulin että se lopetetaan), mutta itse asiassa olen siirtynyt kokonaan käyttämään Dermosilin versiota. Syy? Sen sävy on minulle vielä parempi kuin Nordic Girlin. Käytin Nordic Girliltä sävyä Nude 2, ja Dermosililta sävyä Medium Beige. Medium Beige on Nude 2:a lämpimämpi, ja siksi minulle parempi.
Ennen - jälkeen Dermosil BB-voiteen
Ideal BB Cream on ihan älyttömän hyvä, ja sen voi hieraista paikolleen nopeasti sormin vaikka minkälaisessa kiireessä, ja se levittyy superkauniisti ja tasaisesti.
'Arjen perusmeikkipohjani on nykyään Dermosil BB + mineraalimeikkipuuteri. Holy Grail -osastoa. 🙌
EKOPHARMA MINTTU-HIUSGEELI. Vaikka tässä ei mitään sijoja pitänyt alkaa jakamaan, niin kyllä Minttu-geelille voisi hopeamitalin kaulaan ripustaa. Se on Dermosil BB-voiteen ohella vuoden kirkkaasti parhaita löytöjä.
Kotimainen, luonnonkosmetiikkaa, hoitava, kosteuttava, tekee hiuksiin luonnolliset, joustavat ja pehmeät kiharat. Raikas piparmintun tuoksu kruunaa tuotteen. Parhautta. Tätä tulen ostamaan uudestaan ja uudestaan, mikään muu geeli ei tee yhtä pehmeitä kiharoita.
GARNIER BIO MULTI-USE RESCUE BALM. Luonnonkosmetiikalla jatketaan; Garnier rynnisti vuonna 2019 viimein sertifioidun luonnonkosmetiikan markkinoille edullisella Bio-sarjallaan, josta minun suosikikseni kohosi erittäin miellyttävän tuntuinen, täyteläinen Rescue Balm.
Kuivan ihon tuhti voide ei ole nimensä mukaisesti ihan balmia (yleensä 'balmilla' viitataan vedettömään koostumukseen), vaan samettisen pehmeää voidetta. Käytän tätä käsi- ja jalkavoiteena.
100% PURE COFFEE BEAN CAFFEINE EYE CREAM. Kosteuttava, heleyttävä ja pehmentävä vaniljapommi, sitä on tämä ihastuttava silmänympärysvoide.
Voiteessa on makuuni ihan täydellinen medium-täyteläinen koostumus, se tuntuu samalla ravitsevalta ja kosteuttavalta ja jättää silmänympärysihon hämmästyttävän kuulaaksi ja levänneen näköiseksi. Hämmästyttävän siksi, että tuotteessa ei ole mitään lisättyä kuulto-pigmenttiä. En tiedä mistä efekti tulee mutta ihastelen sitä joka kerta.
Coffee Bean -silmänympärysvoiteen käyttäjän täytyy muuten todellakin pitää vaniljan tuoksusta, ja minä onneksi pidän. Näin gourmandiin ihonhoitotuotteen tuoksuun harvoin törmää...
Kofeiinia, vihreää teetä, ruusunmarjaöljyä ja runsaasti antioksidantteja sisältävä voide on kuin joka-aamuinen hemmotteleva herkkuhetki iholle sekä tuoksuaistille. <3
ATOPIK ANTI-AGE TEHOKOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE. Tämä superkosteuttava "kuin vesimäinen seerumi" -suihke nousi jo Vuosikymmenen Parhaat -listalleni, joten totta maar sillä on paikka täälläkin.
Yksinkertaisesti kosteuttavin täysin vesimäinen tuote jota olen koskaan käyttänyt. Ihanan tuntuinen ja plussaa tietysti kotimaisuudesta ja luonnollisuudesta. Tämän suihkeen rinnalla kilpaili BTB13:n suihke; Ultimate Moisturizer, joka on saman valmistajan ja oikeastaan ihan yhtä hyvä - mutta Atopikin pullo on nätimpi ja suihkemekanismi miellyttävämpi :D
BENECOS IT PIECES -LUOMIVÄRIT JA NATURAL EYEBROW -KULMAGEELIT. Väliin vähän värikosmetiikkaa. :) Itse asiassa tämän vuoden listalle ei kovin paljon värikosmetiikkaa edes päässyt.
Benecos teki viime vuonna muutamia todella onnistuneita uutuuslanseerauksia, niiden joukossa huikean hyvät kulmageelit (erittäin hyvät sävyt ja fantastinen pito!) sekä It Pieces -refill-palettisysteemi. It Piecesin myötä Benecos paransi luomiväriensä laatua huimasti, ja uusi koostumus on todella pehmeää ja helposti levittyvää. Kuten kaikissa sarjoissa, It Pieces -luomiväreissäkin on laatueroja, mutta suurin osa on todella pigmenttisiä ja upeasti levittyviä.
Omat suosikkini ovat arkiset liilat Ballerina Glam ja Prismatic Pink, jotka olen käyttänyt ihan kuopille :) Myös sarjan highlighterit ovat törkeän hyvät.
KORRES VIBRANT COLOUR -POSKIPUNAT. Korresia ei juuri meikeistään tunneta, vaikka pitäisi kyllä (niistäkin), sillä kreikkalaiset yrttikosmetiikan taitajat osaavat tehdä myös todella hyvää työtä värikosmetiikan saralla.
Tutustuin viime vuonna Korresin meikkeihin oikein perusteellisesti, ja joukossa oli useitakin helmiä. Listalle valikoituivat nämä superkauniit poskipunasävyt Golden Pink (viileä) ja Luminous Apricot (lämmin).
ESSENCE INSTA-CARE LIPSTICK. Viimeinen värikosmetiikan tuote listalla ovat Essencen ihanan tuntuiset, pehmeät ja huulirasvamaiset Insta-Care-huulipunat.
Löysin beigen sävyisen Insta-Care-punan unohtuneena jostain triljoonista PR-pusseistani, kokeilin tylsän väristä pötkylää hetken mielijohteesta (tunnustan olleeni heittämässä sitä pois), ihastuin stickin koostumukseen välittömästi, totesin ettei sävykään ollut hullumpi - ja kirmasin Tokmannille ostamaan kaksi punaisempaa sävyä :D
Vaikka näiden koostumus on huulirasvamaisen hoitava, pigmenttiä kyllä piisaa ja huulilla tulos on kuin huulipuna. Fantastisen miellyttävän tuntuisia! Harmi ettei väriskaala ole vielä laajempi.
CELEB LUXURY VIRAL COLORWASH -SHAMPOO. Jäätävän hyvä värjäävä shampoo - vaikea käsittää miten pelkällä shampoolla voi saada niin intensiivisen sävyn! Eikä shampoo edes tahraa käsiä! Sarjan sävyttävä hoitoaine on paljon miedompi värjäävältä teholtaan (siitäkin tulossa esittely jossain vaiheessa).
Shampoo on lisäksi silikoniton (mutta sisältää silikoniyhdisteitä, eli ei sovi puritistiseen Curly Girliin).
Shampoon miinukset? Typerä nimi ('Celeb Luxury', ehh...) sekä hinta: 39 euroa.
BTB13 PRO-AGE VITAMIN MASK. Palaamme ihonhoidon pariin. Jälleen kotimaista osaamista - BTB13 yllätti minut kokonaisuudessaan oikein positiivisesti ja löysin sarjasta monta hyvää tuotetta.
BTB13 on lähes-luonnonkosmetiikka; muut ainesosat ovat käytännössä luonnonkosmetiikan kriteerit täyttäviä, mutta nimikkoainesosa, l-karnitiini-aminohaposta ja oroottihaposta muodostuva BTB13 ei.
Sitruunakreemin tuoksuisen Vitamin Maskin koostumus on ravitseva ja tuntuu iholla hemmottelevalta. Sitä voi käyttää naamiona tai yövoiteena, itse olen käyttänyt tätä enimmäkseen yövoiteena.
Vakuuttava hoitavien aineiden koostumus sisältää vesimelonin siemenöljyä, ruusumarjansiemenöljyä, mangonsiemenvoita, jojobaöljyä, a- ja c-vitamiini vitamiinia, ubikinonia, skvalaania, hyaluronihappoa, peptidejä ja pantenolia. Aivan ihana hoitotuote ikääntyneelle, hauraalle ja kuivuneelle iholle!
LAVERA FIRMING TWO-PHASE TREATMENT. Nämä ampullit, nämä ampullit... Monet hartaat laulut on näille tehotipoille jo laulettu, ja vielä olisi tämä Vuoden Parhaat -finaali tulossa.
Laveran onnistuneimpia tuotekehittelyn tuloksia; innovatiivinen kaksifaasinen tehohoito jättää ihon niin pehmeäksi, sileäksi, ravituksi ja hyvän tuntuiseksi että mielessään sitä hykertelee saaneensa parilla kympillä "köyhän miehen Dior-hoidon" kotiin :D Lavera on edullinen päivittäiskosmetiikkasarja, mutta tämä tuote tuntuu eksyneen marketin hyllylle selektiivisten kultareunaisten lasipurkkien osastolta.
YA NATURAE -SEERUMI. YA:n seerumi ei ole viime vuoden lanseerauksia, mutta tutustuin siihen vasta vuonna 2019.
Tämä ihanasti pehmentävä maitoseerumi otti välittömästi harteilleen Dermosilin eeppisen Kanerva-seerumin jättämän viitan. YA Naturaen seerumi tuntuu hyvin samanlaiselta ( = yhtä hyvältä) kuin edesmennyt Dermosil Kanerva, mutta tuoksuu erikoiselle.
Tuoksusta käytiin keskustelua kun esittelin YA-seerumin blogissa, ja kävi ilmi, että ihmiset haistavat tämän hyvin eri lailla. Minun nenääni tämä tuoksahtaa yhä kevyesti kalanmaksaöljyltä. Mutta olen jo tottunut siihen :D Jälleen plussaa kotimaisuudesta!
NOVEXPERT VITAMIN C BOOSTER. Vielä jatketaan seerumeilla... niitä pääsikin listalle eniten! (Olen seerumisti. ❤️)
Novexpertin raikas, "liukas" ja ihanan tuoksuinen seerumi oli suosikkini suuressa c-vitamiiniseerumivertailussani. Se tuntuu iholla todella miellyttävältä, tuoksuu hyvältä (makealta!) ja on pakattu järkevään, värjättyyn pumppupulloon joka säilyttää c-vitamiinin stabiilimpana kuin pipettipullot.
Toisaalta Novexpertin seerumi saa minulta myös kritiikkiä, sillä se on värjätty keltaiseksi mikä estää kuluttajaa havainnoimasta jos/kun seerumi on hapettunut. Tämä on kyseenalainen kikka, jota en Novexpertin kaltaiselta brändiltä ehkä odottaisi. Voihan väriin olla jokin muukin syy, sitä en tiedä. Joka tapauksessa, seerumi on ainesosiltaan laadukasta luonnonkosmetiikkaa, on pakattu fiksusti ja tuntuu ihollani todella hyvältä - paikka listalla. 👍
MOSSA GLOW COCKTAIL -SEERUMI. Mossan Glow Cocktail kuuluu suuresti fanittamaani emulsiomaisten seerumeiden joukkoon, ja tämä on sen verran "runsas" että riittää etenkin kesällä yksinään - ehkä monella sekaihoisella talvellakin.
Mossa julkaisi viime vuonna toisenkin tosi hyvän seerumin, Derma+:n, joka olisi yhtä lailla voinut olla listalla. Glow Cocktailin hedelmäinen tuoksu siivitti sen kuitenkin edelle, ja sen pigmenttiläiskiä kirkastava koostumus tarjoaa myös paremmat hyödyt juuri minun iholleni.
HOLIKA HOLIKA 3 SECONDS STARTER. Hauskan mysteerituote-sokkotestin kautta löytynyt superkosteuttaja.
Sarjassamme tuotteita, joita en ikinä tulisi kokeilleeksi nimen tai ulkonäön perusteella (näyttää partavaahdolta tai joltain suunraikastajalta..!). Kiitos lukijan järjestämän sokkotestin, löysin tämän loistavan kosteuttavan hoitonesteen! 👍 Täydellinen tuote 7 Skin Methodin tyyppiseen kerrostukseen, eikä lähmää ihoa vaikka lataisit kuinka monta kerrosta..!
SKIN REGIMEN EXFOLIATING FOAMING POWDER. Jos palkitsisin viime vuodelta yksittäisiä Parhaita Sarjoja, Skin Regimen olisi yksi niistä. (BTB13 olisi toinen).
Tykästyin Skin Regimenin tuotteisiin valtavasti; koko konsepti ihonhoitofilosofiasta graafiseen ilmeeseen ja tuotteiden koostumuksiin teki minuun vaikutuksen. Listalle olivat kärkkymässä myös Skin Regimenin putsari sekä retinoliseerumi, mutta päädyin vähän erikoisempaan tuotteeseen: vaahtoavaan, erittäin hienojakoiseen kuorivaan jauheeseen.
Entsymaattisesti kuoriva jauhe sekoitetaan kämmenellä veteen ja hierotaan kasvoille. Hierottaessa se muodostaa kevyesti vaahtoa. Jauhe hioo ihoa hetken myös mekaanisesti, mutta "sulaa" nopeasti. Entsyymit viimeistelevät kuorivan vaikutuksen. Vaahtoa pyöritellään iholla hetki ja huuhdotaan pois. Iho jää pehmeäksi kuin vauvan peppu.
Kas tässäpä tämän - tai siis viime - vuoden katsaus :)
Aiemmat vuodet löydät täältä:
Vuoden 2009 Parhaat Tuotteet
P.S. Kuka on hereillä lukemassa blogeja illalla kymmenen jälkeen? :D Vähän mietin, että tämä olisi ollut varmaan parempi julkaista vasta aamulla kun on enemmän ihmisiä liikkeellä someviihteen ihmemaassa. Mutta juttu valmistui juuri nyt, ja itse asiassa on kivempaa laskea kirjoitukset vesille heti kun ne valmistuvat, sen sijaan että aina laskelmoisi mihin kellonaikaan teksti tavoittaa parhaten ihmisiä... :)
Tämä kuva Skyrokselta on yksi lempikuviani minusta. Itselaukaisimella otettu kuva ei ole hienosti sommiteltu, mutta pidän valtavasti siitä tunnelmasta mitä kuva välittää. Näytän onnelliselta ja seesteiseltä. Minulla on selvästi rauhallinen olo.
Kuva on otettu syksyllä 2014. Olen tuolloin jo ollut matkalla uupumukseen ja raja työn ja vapaa-ajan välillä oli vakavasti katoamassa kotioloissa. Matkoilla pystyin kuitenkin vielä rentoutumaan ja irrottautumaan niistä sisäisistä vaatimusten äänistä, jotka kotona pitivät minulle kuria.
Kuva tekee minut iloiseksi, mutta se tekee minut myös hieman haikeaksi.
Tunnen naisen kuvassa, ja kaipaan häntä. Tämä on ristiriitaista. En ole varma, mitä hänessä kaipaan. Moni asia oli tuolloin toisin, ja moni asia on nyt paremmin.
Sisäisesti olen nyt eri paikassa. Kuri on vaimentunut ja olen pehmentynyt. Olen sulanut ja antanut myöten. Silti tuo seesteinen, onnea ja rauhaa henkivä Skyroksen Sanni ei ole palannut.
Näytän ihan erilaiselle. Enkä pelkästään siksi, että olen 6 vuotta vanhempi.
Kasvoni ovat kuin jonkun toisen. Ne ovat minun, mutta jotain puuttuu. Kasvoillani on selittämätön kireys ja kuivuus, joilla ei ole tekemistä ihosolujen kosteusvarastojen kanssa.
Niistä kuvastuu väsymys, jota en ole vielä nukkunut pois. Viime vuosien kumuloitunut matka.
Siksi Skyroksen Sanni nostaa haikeuden pintaan. Kaipaan häntä. Pehmeää katsetta ja olemusta, jossa on rauhaa ja luottamusta.
Jonain päivänä haluaisin vielä nähdä tällaisen kuvan itsestäni. Kun olen 48. Tai 54.
Otan sen tavoitteeksi. ❤️
Nyt on kova kattaus: esittelyssä ei enempää eikä vähempää kuin luonnonkosmetiikan parhaat nestemäiset meikkivoiteet!
Allekirjoittaneen mielestä parhaat.
Tässä ne ovat, ja ainakaan yksi ei tule tämän blogin lukijoille yllätyksenä. ;)
Postaus on toteutettu yhteistyössä Biodellyn kanssa - verkon parhaimpiin kuuluvaa palvelua luonnonkosmetiikan saralla! ❤️
Kärkikvartetissa ovat australialaisen Zuii Organicin Lux-meikkivoiteet, saksalaisen Nui Cosmeticsin "klassikko jo syntyessään" Natural Liquid -meikkivoide sekä alan viimeisin haastaja, latvialaisen Mádaran Skin Equal -meikkivoide.
Mikä näille neljälle on yhteistä, on seuraava:
Zuii Flora Luminescent-meikkivoide
"No, pitääkö luonnollisen meikkivoiteen sitten tuntua normikosmetiikalta?", kysytte.
Ei pidä, mutta on joitain kosmetiikan tuotekehityksen alueita, joilla synteettisen kosmetiikan teknologia yksinkertaisesti peittoaa luonnollisen formuloinnin mahdollisuudet.
Meikkivoiteet kuuluvat niihin; on todella haastavaa saada väripigmenttiä sisältävä voide liukumaan ja levittymään iholle kauniisti ilman silikoneja.
Kun katsotte normikosmetiikan meikkivoiteita, niissä jokaisessa on silikoniyhdisteitä. Silikoniyhdisteet helpottavat levittymistä sekä hidastavat voiteen "tarraamista" ja imeytymistä ihoon, mahdollistaen paljon pidemmän työstöajan kuin mihin silikonittomalla koostumuksella pystytään. Luonnonkosmetiikassa ei käytetä silikoneja, jolloin jää paljon rajallisemmat keinot tehdä voiteesta kuluttajan toiveiden mukainen.
Nämä kolme valmistajaa ovat onnistuneet luomaan erityisen hyvin levittyvän koostumuksen, joka tuntuu miellyttävältä ja kosteuttavalta.
Kokeile näitä etenkin, jos sinulla on kuiva iho.
Aloitan Zuiin Lux -meikkivoiteista, joita en ole aiemmin esitellyt blogissa.
LUX-linja on Zuiin uusi premium-meikkilinja, johon kuuluu kahden meikkivoidekoostumuksen lisäksi huulipunia ja irtopuuteri. Lux-meikkivoiteet ovat hoitavia ja ylellisen tuntuisia (- ja näköisiä ;))
FLAWLESS lupaa peittävää ja mattaista pintaa.
LUMINESCENT lupaa läpikuultavaa ja luonnollista kuultoa tuovaa pintaa.
Luminescent-pinta vs. Flawless-pinta, kumpikin sävyssä Driftwood
YLEISESTI ZUII LUX-MEIKKIVOITEISTA:
Flawless ja Luminescent tuntuvat ihollani hyvin samanlaisilta; niiden koostumus on ohuen voidemainen ja tuntuma jopa vesimäisen raikas ja kosteuttava. Zuii Lux-meikkivoiteiden selkeä ero Nui- ja Mádara -meikkivoiteisiin on nimenomaan raikkaus. Mádara ja erityisesti Nui tuntuvat täyteläisemmiltä ja ravitsevammilta = vielä parempia kuivalle iholle.
Sävy Driftwood on Flawless-meikkivoiteessa hitusen tummempi kuin Luminescentissa.
FLORA FLAWLESS LIQUID FOUNDATION
45,90€ / 30 ml
Flawless on siis kahdesta Lux-meikkivoiteesta peittävämpi ja vähemmän kuultava.
Minun kokemukseni? Omalla ihollani Flawless ei tunnu tai näytä "erittäin peittävältä", mitä valmistaja lupaa, mutta koostumus on hyvin miellyttävä ja täyttää ylläkuvailemani Erinomaisen Meikkivoiteen ominaisuudet; koostumus on notkea ja kauniisti levittyvä, ja sitä ehtii työstää rauhassa ilman pelkoa "karahtamisesta" ihoon.
Lämmin sävy Driftwood sopii minulle hyvin, Flawless-version sävy vielä hitusen paremminkin kuin Luminescentin.
Flawless jättää selvästi vähemmän hohtavan pinnan kuin Luminescent, mutta on ihollani peittävyydeltään lähes samaa luokkaa kuin sisarmeikkivoide. Kuvasta näkyy, että ihoni pienet sävyn epätasaisuudet (läiskät ja luomet) kuultavat meikkipohjan läpi.
Flawless-koostumuksessa sävy on aavistuksen tummempi ja 'persikkaisempi', Luminescentissa vaaleampi ja kellertävämpi.
FLORA LUMINESCENT LIQUID FOUNDATION
45,90€ / 30 ml
Luminescent-koostumus lupaa kevyttä hehkua ja luonnollista peittävyyttä. Hoitavassa koostumuksessa on bambukasvin mehua, auringonkukkaöljyä, kehäkukkauutetta, manteliöljyä, kaakaovoita ja skvalaania. (Flawlessissa on samoja ainesosia ja lisäksi sheavoita.)
Luminescent jättää ihon lupauksensa mukaisesti kuultavaksi. Tulos on hyvin luonnollinen ja ei-meikkimäinen.
MÁDARA SKIN EQUAL SOFT GLOW FOUNDATION
37,90€ / 30 ml
Mádaran viime syksyllä lanseeratun meikkikokoelman tähtituotteisiin kuuluva meikkivoide ei ensin meinannut vakuuttaa minua, mutta paljasti vahvuutensa kun yhteistä tuttavuuttamme kertyi enemmän.
Skin Equal on erittäin kosteuttavan ja hoitavan tuntuinen. Sen koostumusta tuntuu olevan mahdoton saada jymähtämään ihoon. Sen ravitseva ja hehkuva koostumus on onnen omiaan erityisesti kuivalle ja samealle iholle.
Lisäplussaa Skin Equal saa suojakertoimesta - siinä on SK 15. Olin jotenkin onnistunut missaamaan suojakertoimen läsnäolon kun alunperin esittelin Mádaran uutuusmeikkivoiteen, mutta ainakin nyt suojakerroin mainitaan selkeästi tuotetiedoissa. Tämä on hieno juttu!
Skin Equal meikkivoiteen sävy #40 Sand sopii minun iholleni.
Pinta on kuultavampi kuin Zuiin Luminescentissa, ja hieman peittävämpi.
48,00€ / 30 ml
Nui vetää korkeimmat pisteet tässä kilvassa, ei ole Nuin voittanutta minun kirjoissani. 🙌
Sen upealla koostumuksella saan täydellisen lasi-ihon. Nuin koostumus on ravitsevan voidemainen ja aivan ihanasti iholla liukuva. Vaikka se on täyteläinen, se ei tunnu rasvaiselta ja jättää himmeämmän pinnan kuin esimerkiksi Mádaran Skin Equal ja Zuiin Lux Luminescent. Se myös asettuu iholleni parhaiten ja kaikkein kestävimmin tästä nelikosta.
Nui-meikkivoide on minusta niin hyvä, että se kilpailee jopa normikosmetiikan meikkivoiteiden rinnalla.
Olen esitellyt ja kuvannut kaikki Nui-meikkivoiteen sävyt aiemmin täällä.
Minulle sopivat sävyt ovat lämpimiä tai neutraalin lämpimiä. Näistä Zuiin sävyt ovat lämpimimpiä, Nuin taas neutraalein. Zuiin sävyt ovat kellertävämpiä, Nuin ja Mádaran sävyt beigempiä.
Kaikki sävyt ovat syvyydeltään eli tummuusasteeltaan medium-vaaleita. Kaikilla merkeillä on myös paljon näitä vaaleampia sävyjä.
Zuii Flawless Driftwood: lämmin, aavistuksen persikkainen, kaikkein lämpimin.
Zuii Luminescent Driftwood: lämmin, Flawless-koostumuksen sävyä vaaleampi ja kellertävämpi
Mádara #40 Sand - lämmin-neutraali beige.
Nui Intense Taiao - lämmin-neutraali beige, sävyssä on aavistus roosaa Mádaraan verrattuna.
MILLAINEN? KENELLE?
NUI - hoitavan ja ylellisen tuntuinen, keskivahvasti peittävä. Sinulle, joka haet hoitavaa, kosteuttavaa ja peittävää meikkivoidetta. Täyttä peittoa ei saa Nui'llakaan, mutta tästä kvartetista se on peittävin.
MÁDARA - hoitava ja kosteuttava, ohut mutta voidemainen, puolipeittävä. Sinulle, jolla on kuiva ja samea iho ja haet erityisesti kuultavaa glow-meikkipohjaa.
ZUII LUMINESCENT - ohut, vesimäisen raikas ja kosteuttava. Kevyesti peittävä. Sinulle, joka haet hyvin luonnollista ja kuulasta, ei-meikkimäisen näköistä meikkipohjaa. Erittäin laadukkaat ainesosat!
ZUII FLAWLESS - ohut, vesimäisen raikas ja kosteuttava. Kevyt/puolipeittävä vahvuus. Sinulle, joka haet luonnollista ja ei-hohtavaa meikkipohjaa laadukkailla ihoa hoitavilla ainesosilla. Zuiin meikkivoiteiden ainesosat muistuttavat eniten ihon kosteusvoiteen inciä.
Tarvitsetko apua oikean meikkivoidesävyn löytämiseen? Biodellyn ammattilaistiimi auttaa sinua! Laita Biodellyn Iinalle ja Miilalle sähköpostia ja neitokaiset auttavat sinua juuri sinulle sopivan meikkivoiteen ja sävyn kanssa. Tätä tiimiä voin lämpimästi suositella ❤️ Biodellyn naiset tavoitat sähköpostilla asiakaspalvelu (at) biodelly.fi.
Havahduin siihen, että kylppärin kaapista minua katsoi hyvää tavaraa sisältävä sininen pullo, jonka olen unohtanut tuoda blogiin saakka.
Ostin sen viime syksynä ja oli kovasti tarkoitus jakaa ihastus jo joulun alla. Niin paljon ihania tuotteita, niin rajallisesti ruutuaikaa :) (Rajattu ruutuaika on sekin kyllä ihanaa ;))
NEAL'S YARD REMEDIES REHYDRATING ROSE DAILY MOISTURE -kasvovoide.
Kiinnostuin Sinisestä Pullosta, kun sen esitteli minulle yhtenä all-time-lempparituotteenaan Biodellyn Iina ollessani toissasyksynä Biodellyssä työharjoittelussa.
Kysyin henkilökunnan lempparituotteista - sehän kiinnostaa aina! - ja Iina nimesi ykkösrakkaudekseen Neal'sin kevyen ja tosi riittoisaan pulloon pakatun Rehydrating Rose -voiteen.
Iinan toinen suosikki oli Naturativin ruusukasvovesi.
Itsekin olen aina ollut kevytkoostumuksellisten emulsiovoiteiden ystävä, joten kiinnostuin kovasti Iinan rakkaustuotteesta.
Viime syksynä sain viimein aikaiseksi ostaa sen, ja se osoittautui juuri niin supermiellyttäväksi kuin Iina oli kuvaillut.
Voide on ohutta emulsiota (ei kuitenkaan fluidimaisen ohutta) ja imeytyy hetkessä. Sen tuntuma on hyvin moderni ja "normikosmetiikkamainen", peruskäyttäjä ei todennäköisesti erottaisi että se on luonnonkosmetiikkaa. 'Kosmeettisesti miellyttävä', näin tällaista koostumusta kutsutaan.
Voide on kehitetty normaalille ja pintakuivalle iholle. Vaikka oma ihoni on viime vuosina muuttunut kuivemmaksi ja viihtyy nykyään myös täyteläisempien voiteiden parissa, on henkilökohtainen koostumusmieltymykseni edelleen ohuempien puolella.
Nyt talven ja pakkastenkin tullessa arvelin, ettei Rehydrating Rose ehkä enää riittäisi iholleni, mutta kappas vain, se tuntuu riittävän.
Tänäkin aamuna laitoin vain tavanomaisen kasvovesi"kylvyn" iholle, C-vitamiiniseerumin ja päälle Neal'sin Ruusu-voiteen. Ei kiristele, eikä puuterimainen meikkipohja jää ihon pintaan jauhoiseksi = kertoo ihon pinnan riittävästä kosteustasosta.
Iho tuntuu pehmeältä ja hyvältä. <3
Rehydrating Rose -voiteen hoitavia ainesosia ovat soija- ja auringonkukkaöljy, kehäkukkauute, rohtopurasruohon siemenöljy, Rosa centifolia -ruusun uute ja Rosa Damascena -ruusun öljy. Hyaluronihappoakin on mukana tujaus sitomassa kosteutta.
Litrahinta tässä voiteessa on tosi edullinen - 100 millin pullo maksaa halvimmillaan 35,90€.
* Mainoslinkkejä:
Rehydrating Rose -voidetta voi ostaa esimerkiksi * Biodellystä (36,50€), * House Of Organicilta (35,90€), * Joliesta (36,51€) tai Ruohonjuuresta (35,95€).
Liittymättä mitenkään Neal'siin, tekee vain mieli todeta, että on jotain, mihin luonnonkosmetiikan SOS-öljyt ja salvatkaan eivät ole auttaneet. Mikä on ihmetyttänyt minua. Mutta klassinen Bepanthen auttaa..!
Minulle ilmestyi viime kesän aikana atooppinen iholäiskä kulmakarvojen väliin, vasemmanpuoleisen silmäkuopan viereen. Hoidin sitä pitkään Amorgoksen "rohtotohtorilta" ostamallani Mäkikuisma-SOS-öljyllä, ja läiskä lievittyikin aluksi, mutta alkoi lopulta taas hilseillä.
Sitten koitin pihkavoidetta ja pitkään käytin myös Egyptian Magicin erittäin hoitavaa ja antiseptistä salvaa, mutta aina hetkellisen lievittymisen jälkeen läiskä alkoi taas punoittaa ja hilseillä.
Lopulta käännyin vanhan apteekkiklassikon puoleen. Hemmetti, kokeillaan sitten vanhaa kunnon Bepanthenia. Sen voidepohja muodostuu lanoliinista, vaseliinista ja parafiiniöljystä, vaikuttavana aineena on dekspantenoli. Ja tällä atooppinen läiskä on pysynyt parhaiten "aisoissa". Läiskä ei ole kadonnut, mutta Bepanthen-hoidolla se ei hilseile eikä punoita ja pysyy hyvänä jopa pari päivää vaikka unohtaisin rasvata jonain iltana.
Ihan mielenkiintoista.
Miksi ylipäänsä halusin puhua tästä keissistä?
Ehkä siksi, että vaikka suosinkin luonnonkosmetiikkaa ja myös uskon luonnollisten antibakteeristen ja ihoa uudistavien ainesosien tehoon, joskus ne eivät vain riitä. Aineet kuten propolis, hunaja, pihka ja öljyyn uutettu mäkikuisma ovat kaikki tehokkaita, luonnollisia, mikrobeja tuhoavia sekä kosteuttavia aineita. Tällä kertaa tarvittiin kuitenkin Bepanthenin sisältämää (synteettisesti valmistettavaa) dekspantenolia parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi.
Lappi vetää minua puoleensa. Tänä vuonna päätin viimein ottaa tämän kiehtovan, "villin" pohjolan paremmin haltuun, ja omistaa talven kotimaan matkailulle.
Lappiin pääsee kätevästi ja ympäristöystävällisesti yöjunalla vaikka vain viikonlopuksi; lauantaiaamuna herää Rovaniemen asemalla ja maanantaiaamuna taas etelässä.
Päätin toteuttaa haaveeni ja vierailla Lapin tunnetuimpiin luksuskohteisiin kuuluvassa Kakslauttasessa, jonka kuuluisat kuvat ovat hurmanneet minutkin.
Kakslauttanen on tunnettu lasi-igluistaan, joista ensimmäinen rakennettiin jo 2001. Nykyään lasi-igluja tarjoaa yksi jos toinenkin paikka Lapissa, mutta Kakslauttanen oli tiettävästi ensimmäinen.
Lasi-iglu on osittain maan alle kaivettu hotellihuone, jonka lasikatto mahdollistaa revontulten ihailun oman huoneen lämmössä. Koko konsepti pohjautuu revontulten bongailuun. Ja ovathan lasi-iglut eittämättä myös aika kiehtovan näköisiä.
Tämän (linkin takana olevan) kuvan on kuulema nähnyt yli miljardi ihmistä. Kuvassa valaistut lasi-iglut hohtavat arvoituksellisesti kaamosajan sinisessä illassa.
Kiitos sen kuvan, Kakslauttanen on tunnettu ympäri maailmaa. Linkin takana olevasta YLEn artikkelista voi myös lukea Kakslauttasen historian. Kuopiolainen Juhani Eiramo perusti Kakslauttaseen 70-luvun alussa turvekattoisen tienvarsikahvilan ja rakensi ympäristöön kahdeksan mökkiä. Siitä on nyt tultu tämän päivän luksus-resorttiin, jossa asiakaskunta on lähes yksinomaan ulkomaalaista.
Vieraillessamme sisareni kanssa Kakslauttasessa, olimme todennäköisesti paikan ainoat suomalaiset sillä hetkellä. Respan nainen muisteli kohdanneensa suomalaisen vieraan edellisen kerran kaksi viikkoa aiemmin.
Pääsääntöisesti tänne tullaan nauttimaan majoituksesta kuuluisissa lasi-igluissa keskellä lumista satumaata, ja ihailemaan revontulia. Jututtamamme ulkomaiset vierailijat tuntuivat olevan kaikki yhtä mieltä siitä, että paikka todellakin on talven ja lumen paratiisi. He tulevat näkemään ja kokemaan lunta, kylmää ja tietysti revontulia.
"Halusimme tulla sinne, missä on todellinen winter wonderland ja puhtain luonto", sanoo hollantilaispariskunta silmät tuikkien, kun kysyn miksi he valitsivat pohjoismaista juuri Suomen Lapin. Voisihan sitä myös mennä Norjan tai Ruotsin Lappiin - jotka moni mestä suomalaisista ehkä vaatimattomuuttamme mieltää "meidän Lappia" vetovoimaisemmiksi. "Kun Norjalla on ne vuonotkin ja silleen..."
Ihan turhaan olemme vaatimattomia. Suomen Lapilla ja koskemattomalla luonnollamme on upea maine, ja vieraat ovat todella vaikuttuneita.
"This is definitely worth it!" vastaa rouva Briteistä. Hän on saapunut Kakslauttaseen Norjan puolelta Kirkenäsistä.
Kun kommentoin Kakslauttasen hintatasoa, ja selitän, että moni suomalaisperhe valitsee mieluummin parin viikon loman etelässä kuin maksaa viikonlopusta Kakslauttasessa, brittipariskunta näyttää hämmentyneeltä. "Niin, paikkahan on todella kallis", painotan.
Pariskunnan ilme kertoo, että kaikki on suhteellista. Heille tämä on kaiken arvoista ja fantastinen paikka.
Ja hienoa niin.
Entä minä? Palkittiinko odotukseni? Oliko haavekohteeni hintansa arvoinen?
Vastaan kysymykseen jutun lopussa. Lähdetään nyt kierrokselle Kakslauttaseen.
Kuva: Kakslauttanen
Resort koostuu nykyään kahdesta kylästä, East ja West Villagesta. Kuvassa on West Village, jossa minä ja sisareni majoituimme. West on uusi alue, East se alkuperäinen resort.
Läntinen kylä on isompi ja sinne on rakennettu enemmän tekemistä ja näkemistä.
West Villagessa on mm. iglunäköalatorni, taidegalleria, ravintola, matkamuistomyymälöitä, kokoustiloja, Joulupukin Talo ja pian valmistuva planetaario.
West Villagen näköalatorni
Kelo-iglu
Kakslauttasessa voi majoittua lasi-igluissa, kelomökeissä tai iglun ja mökin yhdistelmässä; kelo-iglussa. Tarjolla on myös maan alle kätkeytyvä hääkammi sekä 1930-luvulla rakennettu perinnetalo, sekä pieni määrä lumi-igluja.
Kelo-iglut ovat resortin uusin majoitusmuoto. Varasin sellaisen.
Kelo-iglusta on sanottavana seuraavaa:
Kelo-iglumökkiin mahtuu kuusi ihmistä; siellä on kunnon vuoteet neljälle ja lisäksi kerrossänky kahdelle.
Hinta kahdelle? Tammikuussa (hiljaisempi sesonki) 867€ / yö. Lisähenkilöt? 333 € per henki...! Luit oikein: kolmesataa-kolmekymmentä-kolme euroa. Lisää. Per naama. Myös niiltä jotka nukkuvat yksinkertaisessa kerrossängyssä.
Olin alun perin ajatellut pyytää reissuun mukaan useammankin perheenjäsenen, kuvitellen että mökin hinta on sama majoittujien määrästä riippumatta. Hinnan kuullessaan muut mukaantulijat suorittivat exitin suunnitelmasta. Kelo-iglu yhdeksi yöksi kuuden hengen porukalla maksaisi 2229 euroa. Huh!!
Mitä 867 eurolla saa? Sillä saa tämän mielettömän ihanan mökin.
Kyllä, se on viihtyisä. Se on kodikas. Se on rustiikkinen. Ei telkkareita. Ei modernia viihdettä. Vain takka ja se kuuluisa iglu.
Mökissä on myös oma sauna.
- Jossa tosin on aika laimeat löylyt tekevä kiuas - jalat pysyvät viileinä ja vettä saa heittää kauhatolkulla että ylälauteella alkaa yhtään tulla hiki.
Saunasta suuri miinus. Emme lämmenneet lauteilla sen vertaa, että olisimme viitsineet edes käydä ulkona piehtaroimassa lumessa.
Entä takka? Sen saa käyttöönsä lisämaksusta (!).
Sylillinen puita ja takan sytytyspalvelu maksaa 35€. Takkaa ei saa sytyttää itse. En tosin tiedä miten sitä valvotaan, mutta harva turisti varmaankaan raahaa tänne itse mukanaan puita.
Ensimmäisen illan jälkeen seuraavat takansytytykset maksavat 15€, samoin lisäsylillinen puuta on 15€.
Hmmmm.
Joo. Mökki todellakin on ihana.
Mutta....
...kyllä tässä on rahastuksen makua.
Ymmärrän, että resortin rakentaminenkin on maksanut paljon enkä odota ison kelomökin olevan halpa, mutta yli 300€ veloitus per lisähenkilö saa kyllä kurkun kuivaksi. Siinä ei ole kerta kaikkiaan mitään muuta motiivia kuin rahastus.
Kaksi ihmistä tai viisi ihmistä, sama mökkihän heillä on käytössä joka tapauksessa. Samat lakanat ja pyyhkeet hotelli pesee yöpymisen jälkeen, oli niitä käyttänyt yksi tai kuusi henkeä.
Kakslauttasen West Villagessa asiakkaita palvelee Aurora Restaurant, East Villagessa Kelo Restaurant.
Jotain saatoin arvella ravintoloiden tasosta jo siitä, ettei niiden menu ole nähtävissä resortin nettisivuilla. Eihän tänne pääasiallisesti olla syömään tulossakaan, eikä asiakkaiden ilmeisesti odoteta olevan kovin kiinnostuneita ruokalistasta ennen paikalle saapumista.
Yllätykseksemme illallisen kerrottiin kuuluvan majoituksemme hintaan, vaikka nettisivujen varaustiedoissa sitä ei mainita. Meillä oli siis half-board.
Majoituspakettiin kuuluva illallinen on fixed, eli sitä ei tilata a la cartelta. En tiedä olisivatko a la carte -annokset olleet fiinimpiä esillepanoltaan, mutta meidän illallisemme oli sekä maultaan että esillepanoltaan tavallista kotiruokaa. Ihan hyvää, mutta ei sellaista, mitä ehkä kuitenkaan odottaisin luxus-resortista.
Vegaanille (sisareni) oli tarjolla vegaaninen annos pyydettäessä.
Seuraavana iltana tarjolla ei ollut lainkaan kalavaihtoehtoa, ja kun en syö lihaakaan, sain lautasellisen kasviksia ja curry-kastiketta.
A la carte -menu oli yksinkertainen, ulkonäöltään Rosso/Amarillo-tyyppiselle kartongille painettu lyhyt lista, jossa oli tyypilliset lappilaiset poro- ja kalaruoat. Kasvisruokavaihtoehtoja oli yksi. Ei mitään erityisen innostavaa.
Aamiaisbuffet oli riittävä, mutta ei sekään millään lailla linjassa luxus-imagon kanssa.
Tarjolla on tyypilliset leikkeleet, perusjuustot, jauheesta valmistettua munakasta, bulkki-kylmäsavulohta ja kalpeita vihanneksia. (Anteeksi, tiedän kuulostavani nyt ehkä tarpeettoman kriittiseltä mutta muistetaan, että tässä paikassa majoitushinnat lähtevät 500 eurosta. Sillä odottaa saavansa muutakin kuin bulkkiruokaa aamupalapöydässä.)
Aamiaisella vegaaneja on huomiotu vain kasvimaidolla, jota saa erikseen pyytäessä. Mitään vegaanisia levitteitä ei ole tarjolla, ei edes margariinia.
Eräältä resortin kuljettajalta saimme kuulla, että aamiaisen heikkoa tasoa kommentoidaan säännöllisesti. Palaute ei ilmeisesti ole johtanut toimenpiteisiin. Tuleehan tänne maksavia asiakkaita maailman ympäri joka tapauksessa.
LOPPUYHTEENVETO
Elämys Kakslauttanen
Kyllä. Paikka on puitteiltaan maagisen ihana.
Kyllä. Majoitus on riittävän hieno, tunnelmallinen ja erilainen että voi ymmärtää asiakkaiden tulevan tänne jo sen takia.
Mutta:
Ei. Paikka ei vastaa kokonaisuudeltaan sitä luksusta, minkä hintataso sanelee.
Ei. Hinnoittelu saa irvistämään ja viimeistään takkatulipolitiikka luo väkisinkin fiiliksen rahastuksesta. Kai takan käyttöoikeus ja edes yhden illan polttopuut voisivat kuulua tällaisessa paikassa peruspalveluun ja huoneen hintaan!
Palvelun ja imagon kohtaamattomuus. Kakslauttanen jättää kevyesti fiiliksen siitä, kuin saapuisit vieraaksi kansainväliseen leirikouluun.
99% henkilökunnasta on ulkomailta ja edustaa yli 35 kansallisuutta. He saapuvat joukoin Kakslauttaseen kokemuksen vuoksi - heillekin tämä arktisissa oloissa vietetty sesonki on omansalaista lomaa; he tulevat tänne saadakseen tutustua Lapin talveen ja eksoottisiin oloihin.
Eräs työntekijä kertoi, ettei taloutensa puolesta edes tarvitse työtä tällä hetkellä, mutta tuli Kakslauttaseen töihin vain koska nauttii pohjoisen talvesta.
Henkilökunta on reipasta, rentoa ja iloista, mutta olemukseltaan enemmänkin sellaista, jota odotat kohtaavasi hostellissa Berliinissä, et luksus-resortissa.
Ja vielä se viimeinen: suuren resortin epähenkilökohtaisuus.
En useinkaan (no, koskaan?) käy resorteissa tai suurissa ketjuhotelleissa siksi, että ne ovat tunnelmaltaan usein etäisiä. Niissä ei saa henkilökohtaisuuden kokemusta. Et koskaan tapaa paikan omistajia etkä saa pintaa enemmän kosketusta paikan historiaan tai sydämeen. Saakohan joku kiinni siitä mitä tarkoitan...
Muuten, Kakslauttasen puhelin- ja varauspalvelukin on ulkoistettu Viroon, eli voidaan puhua myös ihan konkreettisesta etäisyydestä. Kun soitat Kakslauttasen numeroon, soitat toimistoon Tallinnassa. Tämän toimiston henkilökunta tuskin on koskaan edes käynyt Kakslauttasessa. Palvelu tapahtuu englanniksi, niin puhelimessa kuin paikan päällä resortissa. Tätä perustellaan Kakslauttasen kansainvälisyydellä.
Kun kävin Kakslauttasessa, kävin katsomassa upeaa palaa Suomen Lappia. Majoituin tunnelmallisessa mökissä joka on tehty (toivon mukaan) suomalaisesta puusta. Söin suomalaista ruokaa. Nautin kuvankauniista ympäristöstä.
Mutta siltikin, en tuntenut että oikeastaan kävin jossain. En saanut paikkaan kosketusta. Se ei jättänyt minuun sellaista lämpöä ja hymyä kuin matkakohteet (mitkä tahansa kohteet, vaikka ihana kahvila!) parhaimmillaan jättävät.
Paikka on ehkä lopulta... liian harkittu, liian suunniteltu. Ja lopulta konseptia ei kuitenkaan viedä loppuun asti, jotain taiasta jää puolitiehen.
Kaikki ovat Kakslauttasessa vain käymässä, niin vieraat kuin työntekijät. Kakslauttanen on fantasia, joka on ihana nähdä. Mutta onko fantasialla sielua?
Näin paljon maksoi matka Tampereelta Kakslauttaseen:
Junat Tampere- Rovaniemi - Tampere: säästölippu 27,50€ / suunta
Bussi Rovaniemi - Kakslauttanen: menopaluu 82,05€
2 yötä Kelo-iglussa puolihoidolla 1734€
*
Ehkä seuraavalla reissullani viikon päästä tulee enemmän sitä Lapinlapin fiilistä..?