Blogimaailma sen kuin hiljenee hiljenemistään. On luonnollista, että erilaisten viihdemuotojen kulutus muuttuu ja ilmiöt tulevat ja menevät. Silti, on tässä jotain haikeaa. Blogit olivat oman aikakautensa suuri ilmiö. Nyt niiden kulta-aika on ohi.
Oletteko huomanneet, että melkein kaikki suuret blogit ovat hiljentyneet tai lopettaneet? Hämmästyin, kun huomasin, että jopa ikoninen Mungolife on kadonnut eetteristä. Siinä on todellakin yhden aikakauden loppu. (Ja entäs Ostolakossa.... 💔) Jatkaahan osa vanhoista nimekkäistä bloggaajista tietysti sosiaalisen median puolella, mutta se ei ole sama asia.
Vaikka suuret blogit sulkevat oviaan, en siltikään pidä todennäköisenä, että blogit katoavat kokonaan. Niille riittää aina oma yleisönsä, ihan kuten aikakauslehdillekin yhä riittää. Pitkään puhuttiin, että lehdet näivettyvät pois blogien noustessa mainstream-lukuviihteeksi - kuka enää maksaa lehdistä kun blogeja voi lukea ilmaiseksi? - mutta eivät lehdet mihinkään kadonneet. Valikoima on toki pienentynyt, mutta yhä lehdille riittää lukijansa. Näin uskon olevan blogienkin kohdalla.
Mutta ei blogi enää ole the juttu. 2020-luvulla se on vanhanaikaista hidasta mediaa.
Juuri tuon hitauden menetys niin monilla elämän alueilla surettaa minua eniten. Hitaat ja keskittymistä vaativat viihdemuodot korvautuvat nopeatempoisella fast food -sisällöllä. Tästä saisi laajemmankin pohdiskelevan kirjoituksen liittyen kaikenlaisten hitaiden ajanvietteiden hiipumiseen, aina kirjeiden kirjoitukseen saakka. Jotain, joka oli itselleni valtavan tärkeää. Olin hiljattain Postimuseossa, ja kirjeiden historia sai silmäni melkein kyyneltymään. Enää ei kirjoiteta kirjeitä. Miksi kirjoitettaisi, kun Whatsapp-viesti singahtaa perille sekunnin nano-osassa.
Haluan tässä kirjoituksessa heittäytyä pienelle nostalgiatripille ja muistella blogivuosia. Myös sitä, millaisen kehityskaaren bloggaus on ammattina käynyt läpi.
Aloitin itse bloggauksen juuri blogien kaupallistumisen ja suuren suosion kynnyksellä. Vuonna 2009 ei juurikaan vielä puhuttu kaupallisuudesta, ja blogiscene Suomessa oli niin pieni, että kaikki vähänkään tunnetummat blogit pystyi luettelemaan nimeltä. Muistelen, että Stella Harasek oli Suomessa ihan ensimmäisiä palkkaa bloggauksesta saaneista alan tekijöistä. (Mikä hänen ensimmäisen bloginsa nimi olikaan..? Paras Aika Vuodesta..!) Olivia-lehti osti Stellan blogin omille sivuilleen vuonna 2009, ja tästä alkoi bloggauksen ammatillistuminen Suomessa.
Muita tuon ajan suuria bloggaajanimiä olivat mm. Nelliina Vaatehuoneen Nelliina, Mou Mou -Iina, No Fashion Victims -Emmi ja mielettömään supersuosioon "kuin yhdessä yössä" ponkaisseen More To Loven Peppi ja Mimmi. More To Loven naiset olivat ensimmäisiä bloggaajia, jotka nousivat käytännössä julkkistasolle esiintyen TV-ohjelmissa ja lanseeraten oman vaatemalliston.
Kuka muistaa ajat, kun blogit saattoivat päivittyä kahdestikin päivässä..? Bloggaajilla oli vain niin paljon sanottavaa, ja lukijat ahmivat innolla kaiken.
Minulle erityisesti Mou Mou oli jonkin asteinen idoli, ihailin häntä suuresti ja luin blogia, vaikka en vaatteista ja muodista niin piitannutkaan. Tuohon aikaan suurin osa suosituista blogeista oli ns. muotiblogeja, joissa bloggaajat esittelivät päivän asujaan ja tyyliään. Tällaisena muistan Iinan, kaunis ja helposti lähestyttävän oloinen nainen seisoi kuvissa parvekkeella tiiliseinä taustanaan. ❤️ Muistan myös elävästi sen, kuinka Iinan aamubloggaukset oli ajastettu tulemaan ulos kello 5 aamulla, jotta varhain töihin lähtevät ehtivät nauttia Iinan seurasta aamukahvinsa ääressä..! Se oli jotain niin herttaista.
INDIEDAYS
Vuonna 2010 perustettu Indiedays oli merkittävä askel blogien kaupallistumisessa. Suomen ensimmäinen blogiportaali kokosi yhteen joukon suosituimpia muotiblogeja - tällä termillä mainstream-blogit tunnettiin pitkään -, ja maksoi bloggaajille palkkiota perustuen mainoksiin, joita portaalin sivuilla näytettiin.
Indiedaysin ensimmäisiin blogeihin kuuluivat mm. Mou Mou, No Fashion Victims, P.S. I Love Fashion (sittemmin Linda Juhola), Tyyliä Metsästämässä, Nelliinan Vaatehuone ja Johanna Piispan luotsaama Fashion Week. Mielestäni Indiedaysissa vaikutti hetken aikaa myös Mungolife, mutta liittyiköhän hänen lähtöönsä peräti jotain draamaa, ja Indiedays-aika jäi lyhyeksi..! Myöhempinä vuosina draamasta saattoi vastata muuan WTD-Nata - kaikella rakkaudella. 🔥
Karkkipäivän liittyessä Indiedaysiin keväällä 2010 se oli portaalin ensimmäinen kauneus-genren blogi. Muistan, miten jännitti mennä tapaamisiin ja olla se ainoa ei-muotibloggaaja joukossa, jossa kaikki muut olivat mun silmissä suuren luokan fashionistoja. En muutenkaan ollut millään lailla verkostoitunut bloggaaja enkä tuntenut oikein ketään. Tietyllä tavalla tämä ei hurjasti koskaan muuttunut. (🤷♀️) Tamperelaisena pysyin aina ulkopuolisena pääkaupunkiseudun blogipiireistä, enkä oikein sujahtanut tamperelaistenkaan alan ihmisten joukkoon. Tein blogia aina yksin omassa kuplassani, nyt kun mietin.
Indiedaysin luokkaretkellä vuonna 2013. Mukana menossa mm. Uino, naaG, MouMou, Avec Sofie, Janni Ehari ja Annika O. (Montako henkeä sinä tunnistat kuvasta..? ☺️)
TAPAHTUMIA, GAALOJA JA BLOGIEN KULTAISET VUODET
Alkuvuosina blogimaailma oli kuitenkin todella sosiaalinen ja täynnä tapahtumia, vaikka allekirjoittanut kuplassaan oleilikin. Ei edes voi puhua 'alkuvuosina', vaan tapahtumarikkaat vuodet kestivät pitkään, viimeinen suuri blogigaala oli vuonna 2018. Bloggaajien itse järjestämät miitit olivat yleisiä, ja Indiedays järkkäsi bloggaajilleen yhteisöllisiä hyvinvointipäiviä. Meistä pidettiin hyvää huolta, ja vaikka tunsin aina oloni omalla tapaa ulkopuoliseksi muotimimmien (ja myöhemmin lifestyle-kirjoittajien) keskellä, todella tykkäsin portaalin järjestämistä tapahtumista ja arvostin vaivannäköä, jota niiden eteen nähtiin. Siihen aikaan yhteisöllisyys korostui voimakkaasti. Oli tosi paljon juhlia, kekkereitä ja gaaloja. Huh, yhteen aikaan oli jopa kaksi blogeja palkinnutta Awards-tilaisuutta vuodessa...!
Blogien suosio oli arvioni mukaan korkeimmillaan vuosina 2014, 2015 ja 2016. Noina vuosina tuntui olevan eniten pöhinää blogien ympärillä, ja omassakin blogissani kävijämäärät pysyivät tasaisesti 100 000 kuukausivierailijan tasolla. Mun kävijämääräennätys on muuten maaliskuulta 2015. Olin helmikuun lopussa kirjoittanut viraaliksi menneen proteiinirahkapostaukseni, jota maaliskuun puolella jaettiin monessa mediassa lehdistö mukaanluettuna. Kuka muistaa tuon postauksen..? 😅 Kiitos "rahka-gaten", blogissani vieraili maaliskuun aikana 191 459 ihmistä. (Pidin näistä tilastoa!) En voi valitettavasti kauneusbloggaajana ylpeillä sillä, että jokin kauneus-aiheinen kirjoitus olisi vetänyt kaikkein kovimmat lukijamäärät..!
UNELMADUUNI: KUUKAUSIPALKALLA VAPAATA SISÄLTÖÄ
Näihin vuosiin liittyy myös toinen hieno muisto. Tavallaan rahka-postauskin symboloi sitä aikaa ja kiteyttää sen, kuinka vapaa olin kirjoittamaan ihan mistä vain mieleen pälkähti. Kun nyt mietin tuota aikaa, se on tavallaan kuin liian hyvää ollakseen totta. Siihen aikaan bloggauksesta maksettiin kuukausipalkkaa, eikä tuo palkka ollut riippuvainen kaupallisista yhteistöistä. Olin siis kuin oman Karkkipäivä-lehteni päätoimittaja, ja saatoin täyttää sivut millä ikinä halusin. Sama pätee toki nykyhetkeenkin, mutta tänä päivänä kukaan ei maksa sulle, kun kirjoitat lentopelosta, vaikeasti irtoavasta ripsarista tai "humpasta ja hernekeitosta". Kuukausipalkat ovat vaikuttaja-alalla kaukainen muisto (oikeastaan kuin kangastus... oliko se todella mahdollista..?) ja palkkiot tulevat suoraan yhteistöistä. Jos haluaa tehdä blogia työkseen, on tehtävä kaupallisia yhteistöitä.
Bisnes-vaistoisemmat tekivät tietysti kaupallisia yhteistöitä jo kuukausipalkkojen aikaan, koska silloinhan saattoi tienata vielä enemmän. Miksipäs ei :) Mä taas olin tyytyväinen mun kuukausipalkkaan - tai, tarkastelukulmasta riippuen, olin tyhmä ja naiivi. Välissä kuluneiden vuosien tarjoamalla viisaudella ajattelen nyt, että toimin minulle tyypillisesti, koska en ole koskaan ollut bisneshenkinen voittojen maksimoija - mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että oikeasti olin myös vähän naiivi. Tarjosin yrityksille ilmaista näkyvyyttä 100 000 lukijan mediassani vuosikausien ajan. Tein valtavasti töitä, josta muut hyötyivät taloudellisesti, ja minä sain sen ilon, että blogissani oli paljon tyytyväisiä lukijoita. :)
Sittemmin tilanne on alan luontaisten muutosten myötä muuttunut, ja nyt kaupalliset yhteistyöt ovat luonnollinen osa bloggaajuuttani. Jos jokin harmittaa, niin se, että enää ei ole aikaa kirjoittaa kaikista niistä hassuista random-aiheista, jotka olivat Karkkipäivässä vuosien ajan niin tyypillisiä. Toisaalta, tämä ei ole pelkästään kaupallisten tekstien "syytä", oma ajankäyttöni on myös muuttunut, ja nykyään teen blogin ohella myös muita töitä sekä opiskelen.
MEIKKIBIMBOSTA AIKUISEKSI?
Tuntuu samalla hienolta sekä hullulta, että olen kirjoittanut blogia niin pitkään, ja että meikki-intoiluna alkaneesta höpöttelystä kasvoi mulle ammatti. Karkkipäivä on ollut pääasiallinen työni vuodesta 2012. Vuosiin mahtuu aivan valtavasti kaikkea, ja kyllä tässä kohtaa on heitettävä niinkin kliseinen lause, että olen jollain tapaa kasvanut aikuiseksi Karkkipäivän myötä. Vaikka olin jo 3-kymppinen blogin perustaessani.
Blogia aloittaessa kuvailin itseäni "ikuiseksi Peter Paniksi", ja taitaapa tämä kuvaus yhä lukea mun esittelytekstissä. Olen aina kokenut olevani tosi lapsellinen ja lapsenmielinen, ja aikuisuus on tuntunut vieraalta asialta. Olen nähnyt ympärilläni nuoria, lapsia ja aikuisia - ja mä olen ollut kuin se ihme tyyppi, joka ei kuulu mihinkään ikälokeroon. Mutta nyt viime vuosina, ja etenkin kun mietin kuluneita kolmeatoista vuotta, tajuan, että olen tullut aikuiseksi. En ole enää se nuori Sanni, joka teki värikkäitä meikkitutorialeita ja jakoi autuaana VHH-reseptejä. Tunnen vihdoin konkreettisesti ajan kulun ja näen ne muutokset, joita minussa on tapahtunut. Syvemmät, kuin silmäkulmien harakanvarpaat.
Uteliaana jään seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja dokumentoinko ryppyjäni vielä kymmenen tai 15 vuoden kuluttua. Miltä blogien maailma näyttää silloin...? Olemmeko minä ja Mou Mou yhä pystyssä...? 😄
Ainakin vielä nyt saan nöyrän kiitollisuuden saattelemana kirjoittaa Karkkipäivää - tämä blogi ei ole hiljentynyt, ja runsaslukuinen lukijakunta ilahduttaa aktiivisuudellaan. Jokaisen postauksen kommenttilaatikossa on elämää, mistä olen hurjan iloinen ja otettu. Kiitos siis myös teille, Karkkipäivän lukijat, kun olette mukana ja teette osaltanne Karkkipäivästä sen paikan, mikä se on.
Pidetään hitaan median lippu liehumassa! 🤗 ❤️
63 comments on “Bloginostalgiaa - niin ajat muuttuvat”
Olen liittynyt joukkoon aika myöhään, mutta sitten innostuin niin, että olen lukenut koko blogin kaksi kertaa läpi, ja tällä hetkellä se on ehdoton suosikkini. Jos kaipaan tietoa ihan mistä tahansa kosmetiikkaan liittyvästi asiasta, suuntaan ensimmäiseksi tänne, ja muitakin juttuja luen mielenkiinnolla. Ja jos kommentoit ryppyjäsi vielä 15 vuodenkin päästä, olen takuuvarmasti mukana!
Oho, siis wow...! 🙌 Johan on urakka...! Mutta voiko tällaisesta olla kuin otettu..! 😍
🥹😭❤️
Kiitos Sanni sinulle blogista! <3 Pitkän matkan olen lukijana ollut mukana.
Itseäkin harmittaa ja surettaa se, miten suurin osa seuraamistani blogeista on hiljentynyt. Itse en tykkää enkä jaksa katsoa videopostauksia vaan nimenomaan lukea. Harmillista on sekin, että blogit tosiaan vain hiljenevät, ilman mitään tilanteesta kertovaa postausta. Sitten sitä täytyy käydä aina toiveikkaan kurkkimassa, josko olisikin tullut uusi postaus. Onneksi jotkut sitkeät sissit jatkavat! :)
Se on tosiaan kurjaa, jos blogi vain hiipuu ilman kirjoittajan kannanottoa siihen, miksi hän lopettaa. Toki se on jokaisen oma asia eikä kirjoittaja ole velvollinen avaamaan lukijoille yhtään mitään valinnoistaan. Silti, koska koen blogit hyvin vahvasti kirjoittajan ja lukijoiden väliseen kahdensuuntaiseen vuorovaikutukseen pohjautuvana mediana, minusta kirjoittaja voisi silkasta arvostuksesta lukijoitaan kohtaan sanoa jotain, jos lopettaa bloginsa. Tämä on mun mielipide.
Joo, näin juuri ajattelen itsekin. Mitään velvollisuutta ilmoittaa lopettamisesta ei tietenkään ole, mutta tuntuisi tosiaan arvostavalta lukijoita kohtaan.
Muistan yhä, kun törmäsin sun blogiin ekan kerran. Olin silloin 20+ vuotias ja käymässä isälläni, jossa ahmin sun postauksia mun vanhalla yläasteaikaisella pöytäkoneella! Silloin aikakin oli eri, kun laitoin lempiblogit selaimen kirjanmerkkeihin, ja luin blogeja rauhassa viikonloppuaamuisin <3 Moni on lopettanut, mutta hienoa, että Karkkipäivä säilyy :)
Aaaw, ihana muisto! Jep - mullakin oli lemppariblogit kirjanmerkeissä! ☺️
Ihana kirjoitus! Kiitos Sanni! Kaipaan blogeja, opin niistä paljon esim. muiden ihmisten tavasta katsoa elämää. Ei lehtijutuissa ole sellaista henkilökohtaista otetta, henkilön täysin omaa, vapaata tapaa ilmaista asioita. Hyvä kirja kidnappaa mun elämän, kunnes saan sen loppuun. Blogipostaukset tulivat tipotellen, sopivina annoksina tällaiselle addiktoituvalle luonteelle:D Hyvin paketoitu tähän postaukseen tuo aikakausi, sulta voi odottaa just jotain tällaista!
Kiitos Hanna! ❤️
Mä kaipaan myös blogeja, ja rehellisesti, kaipaan portaaliaikojakin. Oli kiinnostavaa aina tsekata oman blogiyhteisön kirjoittajien viimeisimmät jutut portaalin etusivulta. Mikä tällä hetkellä puhuttaa blogeissa..? Mikä on ollut viikon luetuin juttu..? Niin Indiedaysin kuin myöhemmin Kauneus & Terveys -blogiportaalinkin etusivu oli todella aktiivinen ja siellä oli aina jotain uutta luettavaa. Löysin sitä kautta monia todella kiinnostavia artikkeleita, henkilöitä ja ihan vain arjen ilostusta.
Nyt tämä aika on ohi, ja portaalien etusivut ovat hiljenneet. 😔 Oma nykyinen sivustoni, Terve.fi, on poistanut kokonaan Blogit-osion, ja mä kellun täällä vähän niinkuin piilossa.... Terve.fi-sivuston blogit lopettivat yksi toisensa jälkeen, ja meitä aktiivisia taitaa olla enää vain kaksi: Stressitohtori ja minä. Onneksi lukijat löytävät perille joka tapauksessa. ❤️
Itse olen löytänyt vasta noin pari vuotta sitten blogisi - taisin googlata jotain luonnonkosmetiikkajuttuja ja Google johdatti tänne. Ja onneksi johdatti - olen saanut ihan valtavasti hyviä vinkkejä ja tunnut tutulta, vaikka ymmärrän tämän olevan parasosiaalinen suhde 😄 Mutta kiitos, jatkan jatkossakin seuraamista 👍
Ihana kuulla Maria! ❤️ Kivaa, että yhä blogeihin päätyy ihan uusiakin lukijoita..! 🤗
Mullekin muuten monet lukijat tuntuvat tutuilta, vaikkei olla koskaan tavattu :) Kyllä heihin jollain tapaa tutustuu kommenttien kautta, ja heihin myös kiintyy. ❤️ On muutamia todella monivuotisia ja aktiivisesti kommentoineita lukijoita, jotka lopulta sitten katosivat, ja yhä mietin, mitä heille nykyään kuuluu.
Joo, kaipaan vanhan ajan blogeja mielettömästi. Mä on saanut blogeilta niiiin paljon. Ne tuo myös mulle mieleen niin paljon aivan ihania muistoja. En lue/lukenut montaa, mutta niitä joita luin, niin sitäkin intohimoisemmin ja uskollisesti. Sun on yksi niistä kolmesta. Upeeta työtä!
Mitä sä muuten opiskelet?
Opiskelen luonnonkosmetiikan tuotekehitystä sekä yleisesti luonnonkosmetiikan raaka-ainetrendejä sekä ajankohtaisia ilmiöitä luonnonkosmetiikan verkko-opistossa. Tuotekehityksen tutkinto on viittä vaille valmis ja on roikkunut jo pitkään odottamassa, että teen lopputyön... 😆 Oon myönnettävästi tässä vähän laiska - haluan itselleni ammatillisia työkaluja luonnonkosmetiikan asiantuntijatyöhön, mutta tuskin minusta koskaan varsinaista tuotekehittäjää tulee. :)
Kaikki nämä jutut on vain niin valtavan kiinnostavia, että tulen varmasti jäämään pysyväksi oppilaaksi koulun ns. avoimeen opistoon. Siellä voi suorittaa yksittäisiä minikursseja eri täsmäaiheista. Juuri avautui "sieni-aktiiviaineet kosmetiikassa" -kurssi! 😍
Ja omina mieleenpainuvina asioina Karkkipäivän lukijamatka Tallinnaan, hiussaippua-sarja, kynsipostaus ja tonnikalapullat <3
Taisin 2009-2010 kieppeillä etsiä meikki-inspiraatiota ja Karkkipäivä tuli parina erillisenä hakukertana Googlen hakutuloksena ja jäin koukkuun ❣️
Multakin löytyy lempiblogit vanhan koululäppärini kirjanmerkeistä, enpä oo tainnu pitkään aikaan tsekata onko niitä muita blogeja enää olemassa 😁
Ihanaa on ollut lukea näitä ja niin kauan täällä kyllä olen jatkossakin lukemassa, kunhan jaksat kirjoitella 🫶🏻
❤️❤️
Oi nuo lukijamatkat... Ne jäävät kyllä muistoihini elämäni hienoimpiin juttuihin kuuluvina kokemuksina! 🙏🏻
Muistan vielä ne arviosi Yves Rocherin syysuutuuksista... paljon on tapahtunut sen jälkeen, mutta mukava yhä lukea kommenttisi ja esittelysi minkä tahansa firman tuotteista..
Kirjoittamisen jalo taitaa todella on nyt matalapaineessa. Uskon, että kohta saadaan nähdä siinäkin suunnan muutos, ja pyörä pyörähtää taas toiseen suuntaan (ja saattaa olla, että pyörä jopa keksitään kohta uudestaan..).. Nuoriso saattaa nostaa kirjeiden kirjoittamisen uuteen suosioon, ja kauppoihin saapuu jälleen upeita kirjepapereita (muistaako kukaan sitä aikaa, kun Tiimari oli kaikkien paperikauppojen äiti?)..!
Melkein tekisi mieli kysyä minkä syksyn... 😅 🙏🏻 Kirjoitin niin paljon Yves Rocherista yhteen aikaan. Suurimpia harmeja, kun YR poistui Suomesta. (Siis oma PR-toimistonsa sekä kivijalkaliikkeet. Heillä oli aivan fantastisen ammattimaista ja hienoa toimintaa. 🙌)
Voi, tätä odotellessa..!
Tiesitkö muuten, että Suomessa on yhä jäljellä YKSI AINOA Tiimari? Se löytyy Kouvolasta:
https://www.instagram.com/tiimari_oy
Tuolla pitäisi joskus käydä ihan asiakseen nostalgiamatkalla. Vaikkei myymälä täysin enää sisällöltään vastaa vanhaa kunnon ysäri-Tiimaria. Silti - herkistyisin jo pelkästä Tiimari-logon näkemisestä..!
Siitä YR-meikkien arvioista on jo 10 vuotta :-)
Oi, en arvannut Tiimaria löytyvän enää ollenkaan... wow... pitäisiköhän tehdä matka Kouvolaan, heh...
Muistatko muuten, että siellä oli myynnissä aikoinaan tuoksuvia kirjepapereita..? (Niitä tosin taisi olla muissakin kaupoissa, toinen toistaan upeammat paperit olivat vielä 90-luvulla IN)
Monenlaiset kirjepaperit Tiimarista muistan, mutta en tuoksuvia..! Oi että, Tiimari oli kyllä kirjepaperien aarreaitta... Ne korealaiset kirjepaperisetit olivat ihania värikkyydessään ja persoonallisuudessaan, mutta samalla ihan häröjä hullunkurisine "Google Translate gone very bad" -tyyppisine teksteineen..! Niistä saisi oikeasti jonkin kreisin näyttelyn aikaan ysärin popkulttuuri-ilmiöitä esittelevään museoon - jos sellainen olisi olemassa! En silloin enkä edelleenkään käsitä, mikä juttu Koreassa oli tuo mietelauseiden, toivotusten tai muiden täysin absurdien lauseenpätkien liittäminen osaksi kirjepaperien grafiikkaa...! 😅🤷♀️
Pidetään lippu liehumassa, en tule ikinä muuttamaan mihinkään Instagramiin. Mieluummin lopetan sitten kokonaan jos kukaan ei lukisi vaan näyttäähän mulla edelleen olevan lukijoita ja kommentoijia, ihan parhaita sellaisia vieläpä <3
Muistan kyllä nuo kulta-ajat, mullakin oli sellaiset mutta oma valinta olla aina vähän pienempi blogi, eikä niin draamanhakuinen :) oma pikku harrastus vaan :)
Mulla sama, en tuu koskaan lopettamaan niin kauan kuin täällä joku vielä lukee..! 🙏🏻 Oon bloggaaja henkeen ja vereen.
Kyllä mä Instagramistakin tykkään mutta rajatusti. Tykkään stooreista ja siellä on kiva jakaa spontaanimpia juttuja. Mutta koska olen ennen kaikkea pitkien juttujen kirjoittaja, Instagramista ei tule mulle ikinä ykköskanavaa. Mä haluan kirjoittaa, ja käyttää just niin paljon sanoja kuin haluan! ☺️ 2200 merkkiä riittää pelkkään alkurykäykseen...! 😅
Instagramille muuten vielä sellainen kiitos, että sieltä saa todella hyvin apua ja tukea. Se on kanavan reaaliaikaisuuden ja aktiivisuuden etu. Olen monesti kysynyt Instagramissa apua johonkin pulmaan, ja aina olen saanut apua ja runsaasti hyviä vinkkejä. Ihmiset ovat auliita auttamaan ❤️ IG:ssä pystyy tavoittamaan paljon ihmisiä hyvin lyhyen ajan sisällä, joten jos on vaikka jokin akuutti tilanne, siihen saa tukea tosi nopeasti.
Tuo se on muuten mullakin, olen sellainen pitkän tarinan kirjoittaja ja saatan tehdä yhtä postausta viikkoja. Luonnollisesti se ei Instassa onnistu :D siellä pitää olla nopeatempoinen enkä aina muista tai ehdi sillä hetkellä. Oman elämän tarinoiden jakaminen siellä luonnistuu mullakin paremmin ja satunnaisesti kuvien lisääminen. Jossain vaiheessa kuviin tuli tosi paljon tykkäyksiä ja tykkäsin lisätä feediin randomkuviakin, mutta ei enää nykyään eikä ainakaan nyt kun stoorit on.
Ja kyllä tosiaan, siellä tavoittaa jos on asiaa jollekin tai kysyttävää, on siinä puolensa ja toki olen Instaan ihan koukussa vaikkakin enemmän katsojana :)
Sama. Kuvamateriaalin valmisteluun voi yksinään mennä viikkoja, jos tekee vaikka jotain meikkikokoelman esittelyä ja ottaa eri päivinä kuvia eri lookeista. Ja samalla teen luonnokseen muistiinpanoja tuotteiden ominaisuuksista. :)
IG:ssä tosiaan feed-kuvien tykkäykset on laskeneet tosi paljon. Hassua, kun katsoo vaikka joidenkin isojen yritysten tilejä, siis vaikka kosmetiikkafirmojen, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia, ja feed-postaukset saattaa kerätä 39 tykkäystä. 🤷♀️ Onhan se vähän hullua - mutta kertoo algoritmistä ja siitä, että koska jengi katsoo mieluummin videoita, ei IG edes näytä ihmisten syötteessä feed-kuvia.
Mä seurasin ensin goottityylin blogeja jonka jälkeen kuvaan tulivat kosmetiikkablogit. Juurikasvu näytti hiljentyneen ja blogit täyttivät aukkoa. Oli joukossa juuresten blogejakin ja sitä kautta löysin tännekin. Vuosi taisi olla 2010-2012. Purkkimafia nimen alla kulkeneet blogit olivat seuratuimpieni listalla. Osa muuttui videoblogeiksi mutta ei se ole sama.Minusta on tosi mukavaa, että Karkkipäivä edustaa ns.oldschool-tyyliä ja päivittyy usein. Mä en ole hirveän halukas hyväksymään muuttuvaa maailmaa, tai jos olenkin, se tapahtuu tuttuun tyyliini hyvin hitaaaaasti :D
Purkkimafia..! ❤️💪 Voi Purkkimafia.... En enää edes muista, milloin tämä yhteisö lopetti..?
Yhteen aikaan oli tosi paljon eri blogiyhteisöjä ja -portaaleja. Mou Mou -blogin Iinakin perusti yhden..! Oon ehtinyt unohtaa senkin nimen.
Mulla vähän sama, ei voi mitään..! Kummallisen vaikeaa hyväksyä, että asiat muuttuu.... 🤷♀️🙈 (Ja lopulta ne sitten hyväksyy, mutta viisi vuotta myöhemmin kuin muut....)
Voi mikä historiikki Sanni! Olen kasvanut aikuiseksi juuri noina blogien kultavuosina, oi niitä aikoja. Aivan valtavasti muistoja nousee mieleen, ikuisena nysäkyntenä sun superpitkät värikkäät kynnet esimerkiksi :D
Jo jonkin aikaa sitten huomasin, että sinun blogisi on ainoa, jota enää seuraan ja ilolla seuraankin. Ihanaa, että teet omaa juttuasi <3
Kiitos tini! ❤️
Ahh, "Deinonychus"-ajat... 😆🤪 Ei voi kuin pudistella päätään kun katsoo niitä kuvia..! :D Kaikenlaista voi alkaa pitää normaalina, kun tottuu liikaa..! 🤭
Mä yritän edelleen säännöllisesti tänne osoitteella karkkipaiva.indiedays.com. 😅
Nimimerkki kommenteissa on muuttunut matkalla varmaan monestikin, mutta mukana ollaan oltu vuodesta 2008 tai 2009.
Sä oot ollut mukana pidempään kuin Karkkipäivä itse! 🙌💯
🙏🏻
..ja alkuperäisestä eyelovemornings.blogspot-osoitteesta menee yhä ohjaus Indiedaysiin - joka ei tietenkään johda mihinkään..! 😀
Muistan hyvin blogien yleistymisen, vihdoin löytyi vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa! Minulla oli omakin blogi, tosin harrastukseen liittyvä ja aloitin sen juurikin joskus 2010. Sinun blogin löysin samoihin aikoihin ja olen lukenut siitä asti!
Nykyään luen satunnaisesti ruokablogeja, jotka löydän googlen avulla etsiessäni uusia ruokareseptejä ja kirjablogeja, kun googlaan mitä joku muu on ajatellut juuri lukemastani kirjasta tai etsiessäni vinkkejä uusiin kirjoihin. Välillä tulee luettua myös vaikka puutarhaan liittyvä blogeja, kun omaa pihaa pitäisi laittaa ja etsin ideoita.
Sinun blogi on ainoa, josta luen kaiken, vaikka kaikista eniten kiinnostaa kosmetiikkajutut. Mutta myös muut aiheet kiinnostaa, koska en minä niitä muuten lukisi. Esim.Kreikan saarille olen aikeissa joskus lähteä ja sinun blogista olen jo tehnyt taustatyötä mitkä saaret voisi sopia minulle.
Blogit on siis todella hieno ilmiö näin lukijan näkökulmasta ja muistan kyllä miten omaa pientä blogiani oli mukava kirjoittaa ja valita kuvia.
Olen samaa mieltä, että blogeilla on edelleen oma lukijakuntansa eikä ne kokonaan kuole. Mikä myöskään olisi parempi alusta kirjoittaa omia ajatuksiaan ylös, jos niille haluaa mahdollisia lukijoita. Podcastit ja videot ei minua juurikaan kiinnosta, koska haluan lukea omaa tahtia tai palata myöhemmin paremmalla ajalla. Esim. se sinun hajuvesipostaus on minulla lukulistalla, koska innostuin niistä minikokoisista tuoksuista ja ajattelin muutaman ostaa testiin.
Kiitos blogistasi ❤️Kiva kun edelleen kirjoitat ja olet esim. hakenut rajat minkä puitteissa tuotat sisältöä.
Kiitos sara! ❤️
Tämän kaltaiset kommentit vahvistaa uskoa siihen, että blogien lukijakunta tulee kyllä säilymään. Tulee aina olemaan se yleisö, jolle hidas lukeminen sopii paremmin kuin videomuotoinen sisältö tai kuunneltavat podcastit.
Oih, jos mulla olisi toinen elämä, lukisin myös kirjablogeja 💗 Niin paljon mielenkiintoisia asioita, niin rajallisesti aikaa... Blogit ovat kyllä erinomaisia tiedonlähteitä. 👍 Itse toivon, ettei esimerkiksi Katja Kokko koskaan sulje blogiaan (vaikkei se enää päivitykään), koska sieltä löytää niin valtavasti hyvin sanoitettua ja jäsenneltyä tietoa luonnonkosmetiikasta. Videoista ja podcasteista ei ole yhtä helppo löytää tiettyä tietoa ja palata siihen. Jotkin blogit ovat kuin tietokirjoja verkossa, ja niihin on aina ilo palata.
😍 Toivottavasti pääset jonain päivänä lähtemään..! 🇬🇷
Hei,
Kiitos kivasta postauksesta!
Olen yksi niistä, jotka surevat monien blogien lopettamista. Juuri niinkuin sanoit: blogit olivat ja ovat kuin versio naistenlehdistä. Hidasta ja ajan kanssa nautittavaa lukemista.
Alexan ja Lindan blogit, Strictly Style-Hanna, Julia Toivola... hassu ja hauska Uino, voi niin monia kaipaan!
Heidän bloginsa, samoin kuin sinun Karkkipäiväsi personoituivat kirjoittajaansa. Niitä lukiessa tuntui kuin tuntisi kirjoittajan ja oli kiva seurata heidän elämäänsä ja vinkkejään. En itse ole edes muodista tai kosmetiikasta yltiökiinnostunut, silti näiden blogien parissa viihdyin. Matkat, ruokavinkit ja muut pohdinnat olivat mukavaa luettavaa.
Sinun blogissasi Kreikka-aiheiset postaukset ovat olleet suosikkejani!
Kiva kun jatkat! Mukavaa joulun odotusta sinulle!
Voi Uino... Siinäpä blogipersoona, jonka "uraa" olen seurannut ehkä kaikkein pisimpään. Yksi kiehtovimmista muutostarinoista Suomen blogiscenessä (pitäisikö sanoa "kasvutarinoista"..?), miten henkilö voikin muuttua niin paljon blogivuosiensa aikana. Vaikka ulkoinen habitus muuttui radikaalisti, aina siellä sisällä säilyi se tietty hassu ja ehkä vähän naiivi, hellyttävä persoona, johon moni varmasti samaistui ja joka oli yksi suosion salaisuuksia.
Mitähän Uinolle tänä päivänä kuuluu..? Hän näyttää sulkeneen kaikki kanavansa tänä vuonna. 🙁 Blogi on yhä näkyvillä, mutta YouTube- ja Instagram-tilit on poistettu näkyvistä.
Piti ihan uteliaisuuttaan googlata Uino. Hän löytyy instasta nimellä ainorossi :)
No katsos, niinpä onkin..! Kiva, että ei olekaan kokonaan kadonnut :)
Itse vähän ikävöin blogien kultakautta, hidas ja syventyvämpi sisältö on aina ollut mun juttu enemmän kuin Instagramin tai TikTokin tapaiset, nopeat, bite sized -jutut. Tosin somenkäytössä saattaa olla tapahtumassa ehkä jonkinnäköistä paluuta vanhaankin, vaikuttaa siltä, että esimerkiksi Youtubessa pidemmät, jopa parin tunnin mittaiset (!!) videoesseet ovat alkaneet olla tosi suosittuja. Sinänsä se ei täytä ihan samaa lokeroa, tekstipohjaisuus on itselläni myös osa sitä, mikä veti blogeissa puoleensa. Tykkään mennä omaan tahtiini.
Tekisi vähän mieli syyttää myös kaupallisuutta blogigenren näivettymisestä, muistan ainakin itse joskus saaneeni yliannostuksen yhteistyöpostauksista ja poistaneeni lukulistaltani useita sellaisia, joilla ei tuntunut olevan muuta kuin mainosta ja kaupallista yhteistyötä yhteistyön perään. Hirvitti paitsi kaupallisuus, myös se, paljonko pakkausjätettä ja hävikkiä syntyy siinä, että ensin tuotteita lähetetään jatkuvalla syötöllä ilmaiseksi vaikuttajille, jotka vielä yrittävät saada yleisönsä ostamaan vähän lisää. Tämä ei tokikaan ole pelkästään blogien ongelma, Youtuben aikoinaan suositut haul-videot varmaan vie voiton tällä saralla. Muutenkin toivoisin, että olisi enemmän tyyli- ja kauneusjuttuja, joiden sisältö ei pohjautuisi nimenomaan tuote-esittelyille tai tietyille merkeille ja ostamiselleostamiselleostamiselle.
Toisaalta ymmärrän kyllä, että työstä pitää saada palkka jostakin ja ammattimainen bloggaus vaatii rahoitusta. En tiennyt, että joskus on blogattu kuukaispalkallakin, sehän kuulostaa näin jälkiviisaana täydelliseltä ratkaisulta tähänkin.
Paljon hyviä pointteja. 👍 (Kuulostaa hienolta, jos parin tunnin mittaiset videoesseet ovat suosittuja..! Se vaatii jo hyvää keskittymiskykyä!)
Mitä kaupallistumiseen tulee, minusta kaupallisuus näkyy yhtä lailla ihan kaikessa sosiaalisen median sisällössä, ei vain blogeissa (lasken blogitkin omalla tavallaan sosiaaliseksi mediaksi, koska niissäkin vuorovaikutetaan sosiaalisesti). Suurilla vaikuttajilla kaupallisten yhteistöiden osuus sisällöstä on aika korkea, tämän käsityksen olen saanut Instagramiakin selatessa. Kuitenkaan kaupallinen sisältö ei tunnu tahtia/kiinnostusta haittaavan, ja kaupalliset sisällöt saavat yhtä paljon tykkäyksiä kuin ei-kaupallisetkin. Tämä havainto siis niiltä isoilta vaikuttajatileiltä, joita itse seuraan. Ehkäpä nämä vaikuttajat toisaalta valitsevat yhteistyönsä niin laadukkaasti ja linjassa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa, että ne solahtavat joukkoon niin luonnollisesti, etteivät ne häiritse seuraajia.
Mutta olisihan se ihannetilanne, jos ammatillista some/blogisisällöntuotantoa voisi edelleen tehdä ilman riippuvuutta yhteistöistä. Kuukausipalkkojen aikakausi oli upeaa aikaa, eipä sitä voi kieltää. Kuka ei tykkäisi täydellisestä riippumattomuudesta? Mutta olihan se liian hyvää ollakseen ikuista....
Itse kyllä tykkään tehdä kaupallisia yhteistöitä oman yhteistyökumppaniverkostoni kanssa, joista 90% on yrityksiä, joiden tuotteista olen muutenkin kirjoittanut blogin alkuajoista saakka. Tämä oli luonnollinen jatkumo. Mutta tokihan kuukausipalkka antaa enemmän vapautta - jossain kuussa voisi päättää, että nyt täytän koko blogin pelkällä Kreikan saarifiilistelyllä enkä esittele yhtäkään naamarasvaa. Enää se ei ole mahdollista, jos tätä haluaa tehdä työkseen.
Hitaan median suurkuluttaja olen minäkin, rakastan lehtien lukemista ja myös blogien ja harmikseni lähes kaikki seuraamani ovat lopettaneet, olen vuosien mittaan seurannut Nelliinan vaatehuonetta, Secret Wardrobea, Beyond contemporary, Julia Toivolaa, Oona Toivolaa, Adalmiina´s Adventure (tämä taitaa olla edelleen olemassa) Strictly style, Kemikaalicoctailia, Pohjois-suomalaisia POP Blogeja, Saara Sarvaksen blogia (en muista nimeä) Adventuristaa, Kalastajan vaimoa, mitähän niitä muita olis :) Onneksi sinä olet vielä täällä, olen varmaan aika alkuajoista sinun blogia seurannut, meikkijutut oli aluksi se juttu, mutta sitten hurahdin ihan kunnolla, kun Kreikan matkasi alkoivat! Ja näiden ansiosta löysin Kreikan ihanuuden itsekin! <3
Kävin pari vuotta Instagramissa 2016-2017 ja totesin sen toiminnan itselleni lisästressin aiheuttajaksi ja poistin sovelluksen ja nykyään someni koostuu tietokoneella Facebookista, puhelimesta ei löydy mitään some sovelluksia, eikä kyllä paljon muitakaan, muutama työhön liittyvä pakollinen ja parkki-sovellus (mulla ei ole koskaan käteistä). En myöskään pidä puhelimessani nettiä/mobiilidataa päällä, muuta kuin pari kertaa päivässä, kun katson onko joku laittanut whatsappissa viestiä, tutut tietää, että minut saa kiinni parhaiten txt-viestillä. No nyt meni vähän aiheen vierestä.. en osaa kirjoittaa lyhyesti mistään :D
...ja täällähän ei onneksi tarvitse kirjoittaa lyhyesti..! ☺️
Saara Sarvaksen blogilla oli muuten parikin nimeä, se oli pitkään Tiptoes ja vaihtui sitten 'Saara Sarvas' -nimelle. Ai että rakastin Tiptoesia..! Se oli pitkään ihan mun ykkösblogeja. Saaralla oli niin ihania juttuja laidasta laitaan..! Sitten kun jutut alkoivat keskittyä pelkkiin meikkeihin, en enää jaksanut lukea säännöllisesti.
Vaikka itse vaikutan somessa, mun täytyy sanoa, että ihailen ihmisiä, jotka ovat somen ulkopuolella. (Eli hieno juttu, Merja! 💪) Kyllä somessa on niin paljon problematiikkaa kaiken kivan ohella, että tunnistan täysin, kuinka elämä voisi monella tapaa olla "vapaampaa" ilman somea. Olen rajannut somen käyttöni pelkkään Instagramiin, koska tiedän addiktoituvani herkästi ja nytkin koko ajan tasapainoilen kohtuu- överikulutuksen välillä. :/ Jos en tekisi töitä somessa, todennäköisesti poistaisin itsekin Instagramin, vaikka sieltä saa myös valtavasti iloa ja konkreettista apuakin. IG:n pahin ominaisuus on ajan syöminen. Sinne jumittuu aivan liian helposti selailemaan söpöjä kuvia ja videoita, ja hups vain, sinne meni taas tunti...
Täällä blogin puolella siis tavataan, Merja. :) Nyt ja jatkossakin. (Jos IG:n joskus poistankin, niin blogia en...❤️)
“IG:n pahin ominaisuus on ajan syöminen” - minulla on tuohon auttanut kaksi asia: 1) rajoitan seuraamani tilit vain ystäviin / tuttaviin, en seuraa mitään brandejä, julkkiksia (en sinuakaan - anteeksi - vaikka blogiasi uskollisesti luen). 2) Rajoitan selailun tiettyyn “fiksattuun” aikaikkunaan, esim. kun odotan että kahvi valmistuu; työkaveri on myöhässä palaveriin (en siinä parissa minuutissa mitään järkevää kuitenkaan tekisi). En tiedä on näistä vinkeistä apua jos kuitenkin Insta on sinulle osa työtä…
Joo, ei ikävä kyllä... Hallinnoin työni puolesta monia eri IG-tilejä, joten on siis "pakko" altistua Instagramille monta kertaa päivässä. Ja joka kerta riski on suuri, että jää selailemaan kiinnostavia videoita ja kuvia. IG:hän ei enää näytä sisältöä pelkästään niiltä tileiltä, joita seuraa, vaan ihan kaikilta tileiltä, joiden sisältö vastaa IG:n käyttäjän mieltymyksiä. (Algoritmi..!) Arvioin, että jopa 90% mulle näkyvästä sisällöstä on sellaisilta tileiltä, joita en seuraa. IG näyttää mulle koiravideoita, koska se tietää, että mä tykkään koiravideoista. Sillä, seuraako jotain tiliä Instassa, ei enää oikeastaan ole paljonkaan merkitystä.
Ikävä kyllä erittäin toimiva konsepti koukuttamaan ihmisiä.
Voi Sanni! Muistan edelleen kun bloggasit Inkiväärinä ;) Oltiin myös ensimmäisessä kauneusbloggaajien miitissä, tuo aika oli jotenkin niin liikuttavaa näin jälkeenpäin ajateltuna. Yhteisöllisyys oli upeaa!
Ehkäpä vuosien varrella noita erinäisiä portaaleja alkoi olla niin paljon ja muistelen että Purkkimafiaankin liittyi ainakin omalla kohdalla jonkinlainen ulkokehälle jääminen ja lopulta se innnostus bloggaamisenkin katosi. Lämmöllä silti muistelen edelleen noita aikoja ja niitä sun sateenkarimeikkejä. ^_^
Iik..! 😄 Tuo nimimerkki oli kyllä niin hassu... ei liity minuun mitenkään - ja varmaan juuri siksi sen valitsinkin..!
Tiedätkö - mä en varmaan edes muista tätä..! Mikä on ollut eka kauneusbloggaajien miitti..? Yksi iso jonka muistan oli Tampereella, ja sitten on ollut toinen iso Turussa...
Onpa kurja kuulla. :/ Siis jos tuo vaikutti sun bloggausintoon. Oletko siis täysin lopettanut sittemmin bloggaamisen..?
"Piece Of Panda" heitti IG:n puolella, että pitäisi järjestää kauneusbloggaajien reunion-miitti... Se voisi kyllä olla aika ihana juttu! 🥰❤️
Minä olen myös näitä vanhojen kunnon blogien ystäviä, ja harmittaa kun niin moni suosikkiblogi on lopettanut :( olin yläasteella blogien kulta-aikana ja silloin aloin seurata monia tässäkin postauksessa mainittuja blogeja. Instassa en käy aktiivisesti, koska tuntuu että se ei tee mielenterveydelle hyvää, joten siellä en seuraa edes entisiä suosikkibloggareita. Kiitos kun yhä kirjoitat :)
❤️
(Hyvä kun olet osannut rajata IG:n pois kun se ei tee hyvää.)
Kaipaan blogien kulta-aikaa ja samalla iloitsen teistä bloggaajista, jotka edelleen jatkatte alalla. Elättelen myös toivetta, josko blogit nousisivat jossain muodossa uuteen suosioon. Kiitos blogistasi!
Jotkin ilmiöthän menevät aalloissa, joten kuka tietää... ☺️ Jos vaikka vuonna 2050 on taas in kirjoittaa "nettipäiväkirjaa", ja 2010-luvun suuret bloggarit palaavat eläkeläisbloggaajina..! 🤗
Todella, ajat muuttuvat! Seurasin 2009 hirveää määrää blogeja, juuri mainitsemiasikin suosikkeja. Nykyisin seuraan vain Karkkipäivää ja Tyyliä metsästämässä Veeraa instagramissa, mutta siinä ne vanhat suosikit tänä päivänä minun osaltani. Seuraan kyllä paria muuta blogia, jotka päivittyvät harvemmin, koska tykkään lukea blogeja, mutta muoti ei ole enää se juttu itselleni.Mutta Karkkipäivä ei ole koskaan pudonnut listoiltani, kaikki mitä olet tehnyt, on kiinnostanut minua. Jotenkin aiheet ovat samaistuttavia, vaikka en kaikesta samasta tykkääkään. Kreikkapostauksetkin ovat todella kiinnostavia, vaikken ole koskaan käynytkään Kreikassa, enkä välttämättä koskaan käykään. Ihonhoitovinkit, arkiset asiat, matkustelu, ne vain kiinnostavat, joten en kyllä aio lopettaa seuraamista koskaan.
❤️ Ihana Kirsi! ☺️
Kiitos blogistasi ja perusteellisista kirjoituksista. Alä koskaan lopeta!
Kiitos Donja! 🙏🏻
Itse tykkään vieläkin paljon blogeista ja blogipostauksista joihin voi oikein kunnolla syventyä. Oon huomannut että instassakin eniten kiinnostaa 'pitkät' pohdintatyyliset postaukset. 😊
Yksi asia tosin mikä harmittaa ja vaikeuttaa postauksien ahmimista on nykyisten blogien ulkoasut. Luin aikanaan monta päivää putkeen Karkkipäivänkin kreikkajuttuja ja sun reissupostauksia - vanhimmasta uusimpaan, oli kuin olisi ollut matkalla mukana :) Mutta tuon tyyppinen lukeminen tuntuu hirveän vaivalloiselta ja tökkivältä nykyhetkisen suositun "infinite scroll" ominaisuuden takia joka on melkein kaikilla sivuilla ja minkä kanssa en vaan tule toimeen, myös terve.fi käyttää tätä 😢 ikävä vanhoja kunnon sivunumeroita joihin voi helposti palata kun jatkaa lukemista.
Ja tämä ei siis ole Karkkipäivä-kritiikki, luen kaikki uudet postaukset innolla, en vain tykkää monista suosituista ulkoasu/koodaustyyleistä jotka taitaa pohjautua nopeatahtiseen someen.
Oon ihan samaa mieltä, että tämä on tylsä juttu silloin, kun haluaisi edetä kirjoituksissa kronologisesti. Infinite scroll on tainnut tulla jäädäkseen - ja sekin pohjautuu ihan vain siihen, että ihmiset halutaan pitää sivuilla mahdollisimman pitkään. Infinite scrollin ansiosta osa jää selaamaan sivuja pidemmäksi aikaa kuin ilman sivunumeroita, kun sivuja ei tarvitsekaan itse "kääntää" päästäkseen eteenpäin.
Mutta joo, olen sun kanssa samaa mieltä, en tykkää tästä ominaisuudesta ja itsekin kaipaan vanhoja sivunumeroita.
Ihana postaus! Olisipa aikaa kommentoida enemmänkin, mutta eihän sitä ole.
Mä rakastan blogeja, tai no, tiettyjä harvoja, joista valitettavasti useimmat ovat lopettaneet tai kadonneet kokonaan. Ihanaa, että Karkkipäivä porskuttaa <3 Mun mielestä blogit edustavat jotenkin todella puhtaasti sitä, mikä netissä on kaikkein parasta. Vapautta, yhteyksien luomista lähes kaikkien rajojen yli, tietynlaista demokratiaa. Kuka tahansa voi saada äänensä kuuluville, jos on vain tietokone ja netti.
Alkuaikojen blogeissa viehätti ihan älyttömästi se tietty kotikutoisuus. Vaikka osaan todella arvostaa esimerkiksi hyvin tuotettua journalismia, jostain syystä blogeissa se viehätys oli nimenomaan kotikutoisuus. Ei toki kenen tahansa kirjoittamana, mutta jotkut kirjoittajat vaan kykenevät tekemään arkisistakin asioista jotenkin vetäviä huomioita (muistan edelleen elävästi esimerkiksi sun kahvimaitoanalyysit :D). Vähän harmittaa, etten koskaan löytänyt itse fokusta bloggaamiseen, vaikka sitä muutamaankin otteeseen olen kokeillut ja rakastan kirjoittamista todella paljon.
Varmaan blogimaailmaan on liittynyt myös raadollisia puolia, muistaakseni jotkut bloggaajat saivat aivan kamalaa kommentointia osakseen. En tiedä, onko nykyään sellaista törkypuolta, mutta toivon että ei ainakaan suuremmassa määrin. Eräs blogimaailman traaginen kohtalo, joka ei tietyllä tapaa koskaan ole lakannut vaivaamasta ja koskettamasta, on Laura Heija.
Karkkipäivä on kyllä kulkenut ihan hassun isona osana elämää sieltä vuodesta 2009 <3 Olen pariinkin otteeseen miettinyt, että lähettäisin sulle sähköpostia lukijasuhteestani ja Karkkipäivän merkityksestä, mutta en mä sitten ole kuitenkaan koskaan jotenkin kehdannut :D Mutta lyhyesti, Karkkipäivä on kulkenut ilossa ja surussa. Eräissä elämäni suurimmista tragedioista olen tullut Karkkipäivää lukemaan ihan vain saadakseni ajatukset hetkeksi pois omasta tuskallisesta todellisuudestani. Ja miten ihanaa onkaan ollut lukea vaikkapa korallisista ja oransseista kynsilakoista <3 Blogit ovat henkilökohtaisia tavalla, jota mun mielestä muut mediat eivät voi olla. Jostain syystä itselleni blogit nimenomaan, enemmän kuin muut sosiaaliset mediatkaan, mutta en ihan tarkalleen tiedä miksi. Kaipa kirjoitettuun liittyy vielä enemmän tilaa itse asialle ulkoisten puitteiden ohi, jotka voivat erkaannuttaa, jos tästä ajatuksesta saa nyt yhtään kiinni :D
Vielä kaupallisuudesta. Nykyisellä järjellä ja tietyn inhorealismin sävyttämällä maailmankatsomuksella tuntuu ihan järkyttävältä, että olet tehnyt ilmaiseksi työtä yrityksille niin kauan. Mutta! Muistan kyllä, että tuolloin nuorena ja periaatteellisena arvostin todella paljon sitä, että et tehnyt kaupallisia yhteistöitä. Muakin ärsytti blogien (ja toki muidenkin medioiden) kaupallisuus. Tuotearvosteluja ei ollut, vaan lyhyitä hehkutuksia, ja tällaiset blogit jäivät kyllä auttamatta lukematta muutamaa postausta pidemmälle. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta tuo silloinen periaatteellisuutesi kyllä jotenkin sementoi mieleeni luottamuksen sun näkemyksen aitoudesta. Voisin kuvitella, että minkä tuolloin olet rahallisesti hävinnyt, olet saattanut voittaa lukijakuntasi luottamuksessa ja uskollisuudessa. Varmasti monelle Karkkipäivä on edelleen se THE kauneusblogi, josta käydään hakemassa luotettaviksi ja asiantunteviksi koetut vinkit kosmetiikkaostoksille :)
Toivottavasti Karkkipäivä porskuttaa eteenpäin vuosia ja vuosia, niin kauan, kuin se aidosti tuntuu sulle sellaiselta, mitä haluat tehdä. Hitaille sisällöille on kysyntää, ja toivottavasti ihmiset huomaisivat myös laajemmin, että ei ole hyväksi totuttaa aivoja saamaan koko ajan uusia ärsykkeitä ja uusia dopamiinipiikkejä (en ole kyllä turhan toiveikas mistään lähiaikojen muutoksista, mutta ehkä joskus). Mulle ainakin Karkkipäivässä sitä parasta ja ainutlaatuisinta sisältöä, joiden takia edelleen luen Karkkipäivää uskollisesti, ovat pohdinnat, mietiskelyt, henkilökohtaisien asioiden näyttämiset, fiilistelyt kaikenlaisesta mitä elämässä on.
Ihanaa joulun odotuksen aikaa Sanni <3
Kiitos Momo! ❤️❤️ (luin kommenttisi jo silloin kun jätit sen, mutta tässä oli välissä pari päivää jolloin oli huonosti aikaa vastata kommentteihin)
Samaa mieltä. ❤️ Toki muutkin somealustat mahdollistavat tämän, mutta blogiformaatissa keskustelu on aina ollut laajempaa ja pidemmät tekstit ovat mahdollistaneet asioiden syvemmän käsittelyn - kuten myös syvemmän tutustumisen kirjoittajiin itseensä. YouTubessa on varmaan ollut sama juttu... videomuoto on myös tuonut sisällön tekijän lähelle seuraajia.
(Mielenkiintoisesti - itse en koskaan hurahtanut Tubeen. Kai se on täysin yksilöstä kiinni, millainen media vetää enemmän - liikkuva kuva vai teksti... Mua "videoblogit" eivät koskaan vieneet mukanaan.)
Mitä kotikutoisuuteen tulee, itsekin kaipaan sitä valtavasti, vaikka olen jo pitkään tehnyt blogia myös ammatillisesti. Kirjoittamisen ja aiheiden kynnys oli paljon matalampi alkuaikoina, ja kun kuvat saattoivat olla mitä tahansa räpsyjä, oli postausten tekeminenkin paljon nopeampaa ja huolettomampaa. Sellainen hiomattomuus teki blogeista helpostilähestyttäviä ja samaistuttavia. En pidä omaa blogiani edelleenkään kaikkein "hiotuimpana", mutta kyllä mä tietysti rajaan aiheita paljon enemmän kuin "kotoisempina" aikoina. Ja mietin tosi paljon, että näyttääkö kuvat riittävän hyviltä. Se on vähän surullista, mutta jotenkin tuntuu kuuluvan asiaan. Onhan kuvien merkitys muuttunut todella paljon kymmenessä vuodessa.
Kyllä, Lauran tarina koskettaa minuakin yhä. Muistan tarkalleen, missä olin, kun kuulin hänen menehtymisestään. Nytkin alkaa itkettää, kun mietin häntä. En tuntenut häntä enkä oikeastaan voi edes sanoa tykänneeni hänen blogistaan (koska aihepiiri oli niin kaukana omista kiinnostuksen kohteistani). Mutta kuten niin moniin muihin, myös minuun hänen karismansa teki vaikutuksen, ja jokin siinä yhdistelmässä karismaa, herkkyyttä ja rikkonaisuutta oli jotain vangitsevaa. Hän oli jotenkin aivan valloittava ja häntä teki mieli seurata. Loppuaikoina oli huolestunut olo... Äärettömän surullinen kohtalo. 😔
Jos jonain päivänä kehtaat, mä olen täällä lukemassa sen. ☺️❤️
Kiitos tästä, Momo. 💗 Nämä ovat paras "palkkio", mitä julkisesta kirjoittamisesta voi saada. Että voi vaikuttaa toisiin tunnetasolla positiivisesti. Vaikuttajuus yhdistyy monen mielessä kaupallisuuteen, mutta mulle itselleni merkityksellisin 'vaikuttaminen' on sitä, että voi ilahduttaa toisia. Tai sitten helpottaa oloa, tuoda jotain inspiraatiota tai ajatuksia, jotka rikastavat, lohduttavat tai muuten vain keventävät mieltä.
Itsellenikin ne korallit kynsilakat tai violetit kimalleluomivärit ovat toisinaan olleet keino lievittää suruja ja kipuja. Myös minulle Karkkipäivä on (ollut) paikka, jonne voin tukeutua ja "käpertyä", kun on vaikeita aikoja.
Karkkipäivästä on tullut osa niitä pysyviä rakenteita elämässäni, jotka luovat turvan tunnetta. Lukijoineen kaikkineen. ❤️
Kiitos. Näin haluaisin itsekin ajatella.
Ja eivät nuo vuodet ammatillisestikaan "hukkaan" menneet, vaikka pankkitilin saldo ei noista sisällöistä kasvanut. Kasvatin kuitenkin osaamistani perehtyessäni niin valtavaan määrään tuotteita, raaka-aineita ja yrityksiä. Kaikki ne tehdasvierailut ja asiantuntijoiden haastattelut... Niistä vuosista jäi palkkioksi laaja verkosto sekä näkemys ja käsitys alan markkinasta, joka on osoittautunut kullan arvoiseksi. Ajattelen nyt, että nuo vuodet olivat kouluttautumista siihen pisteeseen, mihin sitten lopulta ammatillisesti päädyin. Eivät ne hukkaan menneet missään tapauksessa ❤️
Kiitos sinulle Momo kun otit aikaa kirjoittaaksesi näin pitkän kommentin minulle ajatuksella. ❤️ Todella lämmitti lukea se. Toivottavasti voimme vaihtaa tällaisia ajatuksia jälleen vaikkapa vuoden 2032 "edittinä"...! Tai mieluusti aiemminkin! ☺️
(Mikähän muuten on Suomen vanhin blogi...? Tämä olisi kiinnostavaa tietää..! Joko jokin blogi Suomessa on täyttänyt 20 vuotta...?)
Blogit ovat ihania.
Aluksi bloggaajat kirjoittivat omaksi iloksi. Ymmärrän täysin ei kukaan sitä jaksa loputtomiin.
Mun ystävä oli aikoinaan menestyvä bloggaaja ja sanoi urakka oli melkoinen, jotta sai pidettyä lukijamäärät, piti julkaista väh 1, mielummin 2 postausta.
Yhteystyötarjouksia tuli älyttömästi ja kun mainosti avainnauhaa, joka maksoi 20 e, hän sai euron per tilaus.
Tilauksia tuli yli 1000 kpl, eli pääsi ihan tuntipalkoille.
Mutta avainnauhat olivat täyttä blingiä ja hän taas ei ollut.
Älyttömästi menee aikaa yhteistyön aloittamiseen, piti mainostaa itseään ja siihen ei moni taivu.
Sinun valttikortti on rakkaus.
Rakkaus kosmetiikkaan ja Kreikkaan.
Ja kirjoitat asioista, jotka voi lukea 10 v päästä ja silti nyökkäillä.
Kiitos Omppu ❤️❤️
Tästä tuli kyyneleet silmiin. 😭
Myös blogeja mitä olen jäänyt kaipaamaan: upea gootti leidi Through the Looking Glass ja Pupu Lihavisto.
Ai niin Pupu Lihavisto...!
Hassua - nyt kun googlaa Pupu Lihavistoa, tuloksissa nouseekin 50-luvulla syntynyt oululainen muusikko ☺️ Onkohan bloggaaja-Pupu ollut tietoinen muusikko-Pupusta..?
Mitä tää nimi edes tarkoittaa..? :D
Muistelen että tämä bloggaaja olisi tuosta muusikon nimestä saanut innoituksen blogilleen.
Aa, no se selittääkin :)
Olen itsekin huomannut että monet hyvät blogit ovat lopettaneet. Luen mieluummin blogeja kuin seuraisin somea tai videoita. Joten yleensä mulla loppuu blogeista instaan siirtyneiden seuraaminen ihan kokonaan. Pidän itse hyvin tuoteusta asiasisällöstä ja siitä että voi lukea juuri omassa tahdissa.
👍