Oletteko koskaan miettineet, miten brändit tulevat markkinoille tuotteineen?
Ymmärrän hyvin, jos et ole koskaan tällaiselle uhrannut ajatuksia, ei tämä varmaankaan ole kaikille kuluttajille relevantti, tai ylipäänsä millään tavoin kiinnostava aihe. Minulle se on, ja olen halunnut pitkään kirjoittaa tästä. :)
Jos pysäyttäisin random-henkilön kadulla ja kysyisin, arveleeko hän brändien valmistavan ja kehittävän omat tuotteensa, uskoisin useimman vastaavan, että ”Joo”. Moni varmasti ajattelee, että Adidas on suunnitellut ja valmistanut lenkkarinsa, Apple puhelimensa ja L’Oreal naamarasvansa.
Totuus on kuitenkin toinen. Hyvin suuri osa kulutushyödykkeistä, kosmetiikka mukaan luettuna, kehitetään ja valmistetaan aivan toisen yrityksen kuin brändin itsensä taholta. Loppujen lopuksi ”brändi” voi olla vain – no, juuri se: BRÄNDI, eli idea, jonka pohjalta jokin kaupallinen idea on kehitetty ja laitettu tuotantoon.
Apple ja Adidas muuten kehittävät kyllä tuotteensa itse, mutta valmistus on ulkoistettu alihankkijoille. Tekniikan alalla tämä on yleistä. L’Oreal puolestaan sekä kehittää että valmistaa suuren osan brändiensä tuotteista, ja yhtiöllä onkin kosmetiikkateollisuuden edistyneimpiin kuuluva R&D (research & development) -osasto sekä tehtaita ympäri maailmaa.
Sama ei kuitenkaan päde moniin kosmetiikkabrändeihin. On neljä eri mallia, joilla brändi voi tuotteitaan valmistaa (tai valmistuttaa). Kerron tänään niistä.
Annan eri valmistusmallien kohdalla esimerkkejä brändeistä, jotka hyödyntävät kyseistä mallia.
Tämä on brändille kaikkein kallein vaihtoehto. Oma tehdas labroineen, raaka-ainevarastoineen, erilaisten tuotetyyppien tuotantolinjoineen ja henkilöstöineen on kallis investointi. Tällainen valmistusmalli tunnetaan nimellä OBM eli Original Brand Manufacturer.
Oma tuotekehitys on myös vaativaa, ja mitä monimutkaisempia tuotteita halutaan valmistaa (esimerkiksi balmi tai öljy on yksinkertainen tuote, emulsio tai kaksifaasinen seerumi monimutkainen), sitä enemmän kompetenssia vaaditaan tuotekehitysosastolta – ja sitä erityisempää laitteistoa tuotantotiloissa.
Kansainvälisiä brändejä, joilla on oma tuotekehitys ja -valmistus:
Lavera, L’Oreal, Estee Lauder, Nivea (Beiersdorf)
Kotimaisia brändejä, joilla on oma tuotekehitys ja -valmistus:
Flow Cosmetics, Taika, Frantsila, Fiini Naturally, Ekopharma, Taiga Cosmetics, Lumene (osa Lumenen tuotannosta oli välillä ulkomaisella alihankkijalla, mutta on nyt käsittääkseni palautunut kokonaan Suomeen)
Suurin osa maailman kosmetiikkatuotteista valmistetaan sopimusvalmistuksella. Tämä malli on kustannustehokas, sillä brändin ei tarvitse investoida tehtaaseen, valmistusvälineisiin tai tehdashenkilökuntaan.
Sopimusvalmistus jakaantuu vielä eri alatyyppeihin, joissa brändin suhde, valta ja omistajuus tuotteisiin vaihtelee.
Tässä mallissa brändi suunnittelee tuotteen ja kehittää reseptin, mutta ulkoistaa valmistuksen. Brändillä voi olla oma labrakin, ja he saattavat tehdä pieniä testieriä tuotteistaan omassa labrassa, mutta isot, myyntiin tulevat eräät valmistetaan sopimusvalmistajan tehtaalla.
Brändillä on tässä mallissa tuotteidensa reseptiikan ja immateriaalioikeuksien omistus, sopimusvalmistaja vain toteuttaa valmistuksen brändin ohjeiden ja reseptin mukaan.
Kotimaisia brändejä, jotka valmistavat tuotteensa tällä mallilla:
Laponie, Djusie, Yin Your Skin, Cate Nordic Beauty
Tässä mallissa brändillä on idea tuotteesta, mutta ei omaa osaamista formuloinnista tai resursseja valmistaa tuotetta. TAI, brändillä voi olla omaa osaamista, mutta heillä on syynsä, miksi antaa jalostava kehitystyö ulkopuoliselle. Syy voi olla kustannuksellinen tai liittyä haluttuun teknologiaan, jota itsellä ei ole. Hyvä esimerkki: länsimaiset brändit, jotka valmistuttavat tuotteitaan Koreassa.
Tässä mallissa brändi voi antaa tehtaalle tarkkojakin toiveita siitä, millaisen tuotteen haluaa. Esimerkki: brändi haluaa lanseerata mustaherukkaan keskittyvän tuotesarjan. Brändi voi esittää tehtaalle toiveita siitä, missä muodossa he mustaherukkaa tuotteeseen haluavat, millainen tuoksu halutaan, mitä muita aktiiviainesosia tuotteessa tulisi olla jne. Tehdas valmistaa tuotteen vain ja ainoastaan tälle brändille eksklusiivisesti, kukaan muu ei myy täsmälleen samaa tuotetta. Tämä valmistusmalli tunnetaan nimellä ”private label”.
Private label -valmistuksessa resepti on lähtökohtaisesti aina tehtaan omistuksessa, ellei asiasta tehdä erillistä sopimusta. (Olen kuullut tällaisistakin järjestelyistä, mutta se on alalla harvinaista.) Jos brändi lopettaa yhteistyön tehtaan kanssa, resepti jää tehtaalle. Tapauksessa, jossa sopimusvalmistaja lopettaa toimintansa, brändi menettää myöskin reseptinsä. Näin ollen brändi on täysin riippuvainen yhdestä tehtaasta tuotteensa valmistuksessa, mikä tekee tästä mallista haavoittuvan. Mallissa 2a brändi voi aina mennä uudelle tehtaalle oman reseptinsä kanssa.
(Jos jokin suosikkituotteenne yhtäkkiä lopetetaan, ja olette ihmetelleet, miksi ”näin hyvä tuote lopetetaan”, syy voi liittyä nimenomaan sopimusvalmistukseen, ei brändin omaan päätökseen lopettaa tuotetta.)
Kotimaisia brändejä, jotka valmistavat tuotteensa tällä mallilla:
Smuuti Skin (tai ainakin olen ymmärtänyt, että Smuutin tuotteet kustomoidaan heidän toiveidensa mukaisesti. Voi toki olla, että he käyttävät myös mallia 2c).
Tämä malli on brändeille kaikkein edullisin, ja kulkee nimellä ”white label”. Siinä missä private label -mallissa tuote kustomoidaan eksklusiivisesti yhdelle brändille, white label -mallissa tuote on geneerinen ja lukuisten brändien käytössä. Kukin brändi vain laittaa tuotteseen oman etikettinsä – siitä nimi white label.
White label -tehtaalla on valmiit katalogit erilaisia tuotereseptejä, joista asiakasbrändi valitsee mieleisensä. Joskus white label -tuotteeseen saattaa saada vaihdettua tuoksun tai värin, mutta aina ei tätäkään vaihtoehtoa ole tarjolla.
White label -tuotteita valmistetaan todella suurina volyymeina, mikä mahdollistaa tehtaalle edulliset raaka-ainehankintahinnat - ja sitä myöten edulliset ostohinnat asiakasbrändille.
White label -valmistuksessa reseptin omistajuus on aina tehtaalla. Jos tehdas menee nurin, asiakas menettää tuotteensa ja reseptinsä
Kotimaisia brändejä, jotka valmistavat tuotteensa – tai osan tuotteistaan - tällä mallilla:
Saaren Taika, Pirkka, Lavliér.
Jotkin white label -sopimusvalmistajat myyvät tuotteita myös ilman alaostorajaa, mikä tarkoittaa, että asiakas voi halutessaan tilata vaikka vain yhden tuotteen.
Hyödynsin itse tällaista tehdasta, ja tilasin joululahjoiksi omalla leikkimielisellä Sanning-brändilläni varustettuja ihon- ja hiustenhoitotuotteita 😍 (Keksin Sanning-brändin Formula Botanican lopputyöhöni ☺️)
Ja kappas - huomasin, että parikin tilaamistani tuotteista on myös suomalaisen Lavliérin valikoimassa, kuten tämä peptidi-seerumi. ;) Pullokin on ihan samannäköinen, ja inci identtinen. Myös tilaamani "bioretinoli" -öljyseerumi on myynnissä Lavliérilla.
White label -toimintamallissa ei ole mitään väärää, se on erittäin yleistä ja white label -tuotteita on tarjolla laadullisesti "Pirkasta luksukseen". White label ei siis tarkoita heikkoa laatua. Tällaisen valmistuksen ainoa huono puoli on juuri tämä - kun myyt white label -valmisteisia tuotteita, sama tuote voi löytyä miltä tahansa muultakin brändiltä. Kuten nyt vaikka Sanningilta. 😊
Sopimusvalmistusta harjoittavia tehtaita on monenlaisia. Osa tekee tuotteita pelkästään muille brändeille, suomalainen esimerkki tällaisesta on Loviisassa toimiva Teampac (valmistaa muuten todella monet sinun sekä minun käyttämät kosmetuotteet ☺️). Hämeenlinnalainen Vitae Clean on tunnettu monista luonnonkosmetiikkatuotteistaan, myös he tekevät tuotteita pelkästään muille. Vitae tekee tuotteita mm. Saaren Taikalle - nyt kun ST viimein päätti kohun jälkeen alkaa valmistuttaa tuotteita myös Suomessa. Sitten on tehtaita, jotka tekevät oman talon brändin tai brändien tuotteita ja sen ohella myös sopimusvalmistusta, esimerkkinä Berner ja Kiilto.
Tätä juttua varten haastattelemani kosmetiikan kemisti kertoo, että huomattavasti harvempi tehdas on halukas sopimusvalmistukseen siten, että resepti tulee asiakkaalta itseltään, kuin private/white-label valmistukseen. Kun resepti tulee asiakkaalta, tehdas joutuu hankkimaan tietyt uutteet tai emulgaattorit erikseen juuri tälle asiakkaalle, ja se aiheuttaa tietysti extravaivaa. Tehtaalle on yksinkertaisesti helpompaa, kun voidaan käyttää heillä valmiiksi olevia raaka-aineita, eli tehdään tuote tehtaan valmiiden sabluunoiden pohjalta.
Loppukaneetti:
Kosmetiikan kemian nörttinä arvostan eniten brändejä, jotka kehittävät tuotteensa itse. Tällainen yrittäjyys pitää sisällään muutakin kuin vain kaupallisen idean (jolla silläkin voi pötkiä hyvin pitkälle! Smuuti - I'm looking at you..!): se sisältää laajempaa intohimoa ja syvempää kiinnostusta kosmetiikkaa kohtaan. Ja omistautumista. Sille mä sytyn!
Tuotekehitys vaatii aivan valtavasti kosmetiikan raaka-aineiden tietotaitoa, ja se on valuuttaa, jota tällä alalla arvostan. Moni meistä osaisi keksiä jonkin myyvän idean ja purkittaa sen söpöön purkkiin - mutta kuinka moni meistä osaisi itse suunnitella ja kehittää toimivan aurinkovoiteen, juonteita silottavan herkän ihon seerumin tai takut selvittävän hiustenhoitoaineen?
Puhumattakaan siitä, että jotkin brändit vielä tekevät omaa tutkimustyötä. 🥳 👏 Sellaisia brändejä ovat luonnonkosmetiikan alalla esimerkiksi Novexpert ja Dr. Hauschka.
*
Olivatko nämä erilaiset kosmetiikan valmistusmallit teille tuttuja? Onko valmistustavalla teille merkitystä - oma tuotekehitys, kustomoitu ulkoistaminen vai täysin white label, onko väliä?
