24.10.2025

Asiaa hyaluronihapposeerumeista

Teenpä tänne bloginkin puolelle "tietoiskun" hyaluronihapposeerumeiden erilaisista funktioista, esimerkkinä kaksi genrensä parhaimpiin kuuluvaa seerumia: Mádaran Hydra Firm Hyaluron Jelly ja Novexpertin Hyaluronic Booster Serum.

Kirjoitin aiheesta Instagramissa ja se herätti paljon kiinnostusta, joten laitetaan sama tieto talteen tänne blogiinkin. :)

Samalla saan oivan tilaisuuden myös kertoa, että kosteuttaja-suosikkeihini kuuluva Mádaran Hyaluron Jelly on tänä vuonna päivittänyt nimeään sekä pakkaustaan. Ennen Time Miracle ➡️ nyt Age Pro.

Tuote kuului aikaisemmin Mádaran Time Miracle -linjaan, ja kyseinen linja vaihtoi nimensä tänä vuonna Age Pro'ksi. Muiden linjan tuotteiden koostumuksia uudistettiin, mutta kaikeksi onneksi Jelly pysyi samana kuin ennenkin. Tarkkasilmäinen seuraajani oli bongannut, että tuotteen inciin on ilmestynyt uusi hajuste, mutta siinä kaikki. Mun nenään "Hydra Jelly" on aina ollut käytännössä hajusteeton, joten hajusteilla on epärelevantti merkitys.

Mutta sitten itse asiaan, eli hyaluronihapposeerumeiden eroihin. 🤓🧪  Inspiroiduin aiheesta, kun useampikin seuraaja Instagramissa kysyi minulta, miksi olin nostanut Mádaran hyaluroni-tuotteen esiin parhaana hyaluronihappo-kosteuttajana, kun he luulivat parhaan olevan (minunkin mielestäni) Novexpertin hyaluroni-seerumin. 

Lyhyt vastaus tähän on: Novexpert onkin paras, jos puhutaan vain hyaluronihapon pitoisuudesta. Mádarassa on vähemmän hyaluronihappoa, mutta se on minun ihollani sensorisesti ja funktionaalisesti parempi. Nämä kaksi seerumia ovat nimittäin hyvinkin erilaiset, vaikka kumpikin kosteuttaa ihoa hyaluronihapolla. Jonkin aktiiviaineen pitoisuus ei ole ratkaisevaa sen suhteen, millä tavoin tuote palvelee tiettyä ihon tarvetta tai käyttäjän mieltymyksiä - kokonaiskoostumus ratkaisee.

Katsotaan erot tarkemmin:

MÁDARA HYDRA FIRM JELLY

Fyysinen olemus:

Mádara on paksun hyytelömäistä jellyä ja jättää iholle pehmeän, jopa hieman suojaavan tunteen. Se ei katoa ihoon nopeasti vaan sitä ehtii työstää iholla tovin, ennekuin paksu geeli asettuu, imeytyy ja "kuivuu" ihoon.

Ainesosat ja hyaluronihapon laatu:

Mádarassa käytetään kahta hyaluronihapon molekyylikokoa: pienempää ja todella suurta. Pointtina on yhdistää näiden edut: pienempi koko imeytyy syvemmälle epidermikseen kosteuttaen ja täyteläistäen ihoa, isompi jää stratum corneumin pintaan silottamaan, ja pehmentämään ihoa. Hyaluronihapon määrää ei ole kerrottu.

Isomolekyylinen hyaluronihappo tuntuu iholla aivan erilaiselta kuin pienimolekyylinen, koska se ei imeydy syvemmälle vaan jää "tyynymäiseksi" kalvoksi ihon pinnalle, lievittäen karheutta ja kireyttä ja silottaen pintakuivuudesta johtuvia juonteita. Tuotteessa on hyaluronihapon ohella muitakin kosteuttajia kuten koivunmahlaa, glyserolia, pentyleenigkykolia ja natrium-pca:ta.

Tarkoitus:

Mádara on formuloitu toimimaan iholla yksinään ikään kuin "öljyttömänä rasvana". Sen ykkösfunktio on kosteutus. Halutessaan tuotetta voi käyttää myös seerumin tavoin kasvovoiteen tai -öljyn alla, mutta se on kehitetty toimimaan myös yksinään. Näin ollen se ei oikeastaan ylipäänsä ole 'seerumi', vaan öljytön ja rasvaton kosteuttaja.

NOVEXPERT BOOSTER SERUM WITH HYALURONIC ACID

Fyysinen olemus:

Novexpert-seerumin koostumus on nestemäistä ja hyvin juoksevaa, siinä ei ole käytetty mitään geeliyttäjiä. Se hulahtaa ihoon heti, eikä jätä ihon pintaan pehmeää kalvoa. Voimakkaasti humektanttisena Novexpertin seerumi voi jättää ihon hieman tahmeaksi, mikä kuuluu asiaan.

Ainesosat ja hyaluronihapon laatu:

Novexpertin Hyaluronic Acid -seerumi sisältää kokonaiset 3,2% hyaluronihappoa, mikä on poikkeuksellisen paljon, ja lisäksi hyaluronihappoa on neljässä eri molekyylikoossa. Painotus on pienemmissä molekyylikoissa, eikä "tosi isoa" hyaluronihappoa ole mukana lainkaan.

Tarkoitus:

Novexpertin seerumi on formuloitu käytettäväksi voiteen tai öljyn alla lisätuotteena tuomaan syväkosteutusta sekä hidastamaan ikääntymisen merkkejä. Kaikkein pienimolekyylisin hyaluronihappo, jota Novexpertissa on paljon, kykenee myös stimuloimaan kollageenisynteesiä, sekä parantaa ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa. Lisäksi se aktivoi sirtuiinientsyymejä, tämäkin tärkeää ihon ikääntymismuutosten hidastamisen kannalta.

Hyaluronihapon ohella seerumissa on liuta muitakin humektantteja kuten glyserolia, propanediolia, natriumlaktaattia, aloe veraa, natrium-pca:ta ja arginiinia. Tämä neste on todellakin aivan tajuttoman humektanttinen.

Mutta! Ykkösfunktio on ikääntymismuutosten hidastaminen ja nuorekkaan ihon saavuttaminen ja ylläpitäminen, eli tiivistettynä pro-age-vaikutus. Novexpertin seerumi ilman muuta myös kosteuttaa ihoa tehokkaasti, mutta sen järeämpi hyöty liittyy pienimolekyylisen hyaluronihapon kykyyn parantaa kollageeni-, hyalurinihappo- ja sirtuiinisynteesiä.

Tämä selittää myös huomattavasti kalliimman hinnan Mádaraan verrattuna: Mádaran jellyn litrahinta on 665€, Novexpertin 1863€. 

Summa summarum:

Mádara on ensisijaisesti KOSTEUTTAJA, joka kosteuttaa niin epidermiksen pinnassa kuin syvemmällä. Se on formuloitu toimimaan yksinään.

Novexpert on ensisijaisesti IKÄÄNTYMISMUUTOSTEN HIDASTAJA sekä syvemmällä epidermiksessä vaikuttava IHON TÄYTELÄISTÄJÄ. Se on formuloitu käytettäväksi seerumin tavoin muiden kosteustuotteiden alla.

*

 

Käytä itse näitä kumpaakin, ja ottaen huomioon ikäni ja ryppyjeni laadun, ulkopuolinen voisi olettaa minun tarttuvan useammin juuri Novexpertiin. Kuitenkin Mádaran pehmeä ihotuntuma ja parempi yhteensopivuus öljy- & seerumicocktaileihin sopii minulle paremmin, ja käytän sitä paljon enemmän

Jos joku miettii, miksi Novexpert ei sopisi yhtä hyvin öljyn kanssa sekoitettuna, tässä selitys: Novexpertin HA-seerumi on kehitetty kuljettamaan pienimolekyylinen hyaluronihappo syvemmälle ihoon jossa se pystyy vaikuttamaan kollageenin tuotantoon, ja öljy vaikeuttaisi tätä. Sekoittamalla Novexpertin öljyyn, käytännöissä sabotoisin tuon funktion - ja juuri tätä funktiota varten koko seerumi on kehitetty.

Öljysekoitusten kaveriksi sopivat paljon paremmin suurempimolekyylistä hyaluronihappoa sisältävät paksummat hyaluronihapposeerumit tai -geelit. 👌 Novexpertin seerumia käytän silmänympärysalueella sy-juonteita "plumppaavana" ja välittömästi silottavana tuotteena - tämä on muuten Novexpertin itsensä antama käyttövinkki. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (118)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat