Tiedättehän, kuinka 1800-luvulla Euroopassa matkustettiin Välimeren lämpöön tervehtymään erilaisista sairauksista kuten keuhkotaudista. Nykyäänkin tunnetaan Välimeren ilmaston edullinen vaikutus esimerkiksi ihottumiin ja muihin ihosairauksiin. Välimeren ilmasto on monella tapaa lääkinnällinen ja tervehdyttävä.
Minäkin matkustan Kreikkaan osittain terapeuttisista syistä.
Tänään on Maailman Mielenterveyspäivä, ja sopivasti – olen lähes joka vuosi tänä päivänä Kreikassa.
Lyhyt versio terveyshaasteestani: minulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Pidempi versio on levittäytynyt vuosien varrella Karkkipäivän sivuille.
Olen oireillut nuoresta saakka, ja välillä on myös pidempiä oireettomia jaksoja. Sairaus on kuitenkin kulkenut mukanani murrosiästä saakka, ja ymmärrän oireita ja niiden syitä sitä paremmin, mitä vanhemmaksi tulen.
Ahdistuneisuushäiriössä on kyse pitkäaikaisista, voimakkaista ja hallitsemattomista huolen tunteista, jotka valtaavat mielen niin, että ne haittaavat elämää. Vähemmän oireilevilla jaksoilla huolen tunteet saattavat pulpahdella esiin vain tilannekohtaisesti, mutta häiriön ollessa aktiivinen, huoli on päällä kaiken aikaa. Myös nukkuessa, ja ilman lääkitystä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä voi heräillä läpi yön paniikinomaisiin huolen tunteisiin. Itse jouduin tänä syksynä palaamaan unilääkitykseen monen kuukauden paremman jakson jälkeen.
Kamalinta sairaudessa on se, että tunne ei liity mihinkään konkreettiseen, korjattavissa olevaan asiaan. Huolen tunnetta ei voi poistaa hoitamalla mieltä vaivaava asia.
Olen verrannut ahdistukseni tunnetilaa siihen, miltä tuntuu, jos olet lähtenyt matkalle, ja yhtäkkiä tajuat, että saatoit jättää hellan päälle kotona. Et voi palata tarkistamaan asiaa, ja mielessä velloo koko ajan pelko siitä, onko koti mahdollisesti liekeissä.
Siltä minusta tuntuu nytkin. Kehossa on kuin jatkuva hälytystila joka viestii: jotain on vialla. Mutta en voi korjata sitä, koska ei ole mitään konkreettista korjattavaa, eikä ole hellaa, joka on jäänyt päälle.
On lapsuudessa koetusta traumasta syntynyt haava, joka aika ajoin aktivoituu, ja sairastun.
Meni vuosikausia ilman, että tunnistin kunnolla, mistä oireiluni johtui. En varmasti osittain halunnutkaan ymmärtää, tai hyväksyä syitä.
Tätä nykyä tunnistan oireeni sekä syyt kokonaisuudessaan, paljolti kiitos vuosien terapian. Vaikka olen prosessin myötä joutunut hyväksymään, että en välttämättä koskaan kokonaan parannu ahdistuneisuushäiriöstä, ymmärrys auttaa elämään varjopuolen kanssa. En pidä tästä puolesta minussa, tästä kuormasta, mutta sen kanssa on helpompi elää, kun sitä ymmärtää.
Syy, miksi kirjoitan aiheesta nyt ja olen kirjoittanut aiemminkin, on se, että haluan rohkaista ihmisiä hyödyntämään tarjolla olevaa apua. Suomessa on laajasti tarjolla matalan kynnyksen apua mielenterveyden haasteisiin, ja siihen kannattaa tarttua.
En ole se tyyppi, joka sanoo, että pirautat tähän numeroon ja sitten helpottaa. Olen se tyyppi joka haluaa kertoa, että apua ON, ja sen kautta pääsee eteenpäin, vaikka kaikki ongelmat eivät ratkeaisikaan. Itse olen saanut valtavasti apua kautta eri elämänvaiheiden, ja olen kiitollinen siitä, että Suomessa ei jää huoliensa kanssa yksin.
Jos et tiedä kenelle puhua tai mitä tehdä, soita Mieli Ry:n yleiseen kriisipuhelimeen: 09 2525 0111. Numero päivystää 24 tuntia vuorokaudessa. Apua saa myös paikallisista kriisikeskuksista sekä nettichateista kuten Tukinet ja Sekasin.
❤️ Haluan myös muistuttaa siitä, miten pienillä eleillä on merkitystä henkilölle, jolla on paha olo.
Emme aina voi konkreettisesti poistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat toisen ihmisen vaikeaan elämäntilanteeseen, ja siksi voi tuntua vaikealta sanoa mitään. Voi tulla tunne, että ehkä vain pahennan toisen mieltä, jos sanon jotain. Mutta meidän ei tarvitse yrittää poistaa ongelmaa tai sanoa jotain rakentavaa.
Se, että ilmaisee huomioivansa toisen ja välittävänsä, vaikka vain sanomalla, ”Hei, miten sinulla menee?”, riittää ja on tärkeää. Jos toinen vastaa, että hänellä menee kurjasti, siihen voi sanoa, ”Olen pahoillani” ja kertoa, että toivoo toiselle hyvää.
Että näyttää välittävänsä toisen voinnista ja hyväksyy ihmisen myös suruineen ja vähättelemättä, on merkityksellisempää, kuin moni ymmärtää.
Pahaa oloa kokevan ihmisen tila voi helpottua jo sillä, että hän kokee tulevansa nähdyksi ja vastaanotetuksi juuri siinä tilassa, missä on.
*
Elämänkumppanini on 6-vuotiaana koettu trauma.
Menetin isäni tavalla, joka on vaikuttanut koko loppuelämääni. En ymmärtänyt sitä 6-vuotiaana, en 16-vuotiaana enkä ihan täysin vielä 26-vuotiaanakaan, vaikka tuossa vaiheessa olin jo käymässä elämäni toista terapiaa.
Oireilin vuosikymmeniä ilman, että kunnolla sisäistin, mihin kaikki liittyi. Vaikka nuorempanakin ymmärsin, että traumalla täytyy olla vaikutuksia, kuvittelin, että tuntemuksista kasvaa pois. Odotin, että aikuistuessani ja kypsyessäni tuntemukset lievittyisivät itsestään – jo vähintään 'aika parantaa haavat' -filosofialla. Odotin sitäkin, että koska olin hyväksynyt tapahtuneen, minunhan täytyi ”parantua”. Eikö hyväksyminen muka ole avain vapautumiseen?
Ei se aina ole.
Minun haavani on ja pysyy, ja aktivoituu menetysten tai suurten elämänmuutosten yhteydessä.
45-vuotiaana olen viimein hyväksynyt, ettei tästä kasva ulos. Nyt prosessina on löytää keinot, joiden avulla haavan kanssa voi elää siten, ettei se pääse hallitsemaan.
Karkkipäivää pitkään lukeneet ehkä muistavat, että kirjoitin blogissa usein onnellisuudestani. Siitä, miten löysin iloa ja autuutta kaikenlaisista pienistä arjen asioista. Saatoin tuntea pakahtuvani onnen tunteeseen aamukahvin äärellä, tai katsoessani seinälle heijastuvaa ikkunaverhon varjoa. Olinkin aidosti onnellinen – ihan älyttömän onnellinen!
(Niin onnellinen, että välillä aloin voimakkaasti pelätä, että jotain pahaa tapahtuu vain siksi, ettei näin suuri onnellisuus ole mahdollista, ja kuplan täytyy puhjeta. Sekin oli tietysti osa sairautta.)
Kun aloitin kirjottamaan blogia, elin elämässäni stabiilia vaihetta. Minulla oli ympärilläni paljon pysyvyyttä, ja olen sittemmin ymmärtänyt, miten tärkeää asioiden samana pysyminen minulle on. Pysyvyys tuo minulle turvallisuuden tunnetta. Samana pysyvät asiat ja ihmiset ovat merkittävin turvaverkkoni.
Työpaikka, koti, työkaverit, elämänkumppani, kaikki nämä toivat elämääni turvaa yli vuosikymmenen ajan ja toimivat ankkurina.
Blogissani näistä turvaverkoista eniten näkyivät silloinen elämänkumppanini, yhteinen kotimme ja sisareltani minulle siirtyneet rakkaat koirat Totti ja Viivi. Myös Ahvenanmaa ja siellä sijaitseva kakkoskotini tulivat varmasti vahvasti esiin suurina onnen ja voimavarojen lähteinä.
Mikä ei näkynyt yleisölle yhtä paljon, mutta oli minulle äärettömän tärkeää, oli Ahvenanmaan työyhteisöni.
Vaikka asuin Tampereella, kävin kymmenen vuoden ajan osan vuodesta töissä Ahvenanmaalla vanhassa työpaikassani. Olin siellä töissä yhteensä 16 vuoden ajan. Suhteeni tuohon työpaikkaan tuntui silloin itsestäänselvyydeltä, nyt se tuntuu lahjalta, jonka arvoa ei voi mitata.
Maailman Mielenterveyspäivän kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys.
Työ on tärkeä mielen voimavara, ja minulle Ahvenanmaan työpaikka oli yksi tärkeimpiä voimavaroja kolmasosan elämästäni. Tämäkin on asioita, jonka on parhaiten ymmärtänyt vasta sitten, kun sen on menettänyt.
Vaikka työ Ahvenanmaalla ei ollut sitä luovaa työtä, jota teen yrittäjänä, ja joka antaa ammatillisesti minulle enemmän, yhteisön merkitys on jotain, minkä tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Rakastin tätä työpaikkaa ja kollegoitani, ja olen äärettömän onnellinen, että sain olla niin pitkään osa heitä.
Menetys, avainsana.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana menettänyt niin monta pysyvää, turvaa tuonutta rakennetta elämässäni, että haavani on jälleen auennut. Erosin, se oli raskas asia. Kun toissa vuonna elämästäni lähtivät myös rakkaat koirani ja Ahvenanmaan koti sekä (sen myötä) mahdollisuus työskennellä vanhassa työpaikassa, tikit irtosivat täysin. Haava tulehtui, ja keväällä 2023 viimeistään tajusin, että minua särkee niin, ettei mikään laastari tai Burana auta.
Luulen, että Ahvenanmaan kodin ja koirien menetys oli se pisara, joka kaatoi kupin nurin, vaikka olin valmistautunut kumpaankin. Ihmiset, eläimet, paikat, ne eivät ole ikuisia. Se on luonnollista, mutta minulle se oli silti liikaa.
Haavani voi olla arpeutunut, mutta se ei parane.
Palataan Kreikkaan.
Kreikka ei poista huoliani, mutta se edustaa minulle tärkeää rakennetta, jonka nyt jo tunnettekin. Se edustaa pysyvyyttä.
Kreikka on niitä harvoja asioita, joka ei ole muuttunut elämässäni. Palaan samalle lentokentälle, samoille saarille, samoille puistonpenkeille. Kreikka on aina kaunis ja lämmin, meri on aina yhtä sininen ja männyt aina yhtä vihreitä ja huumaavan tuoksuisia.
Minulla on täällä myös äärettömän rakkaita ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni yli 25 vuotta – olemme tunteneet toisemme teini-ikäisistä saakka. He ovat kasvaneet kanssani monien kipujen läpi, he ovat tunteneet minut aikaa ennen Karkkipäivää, ennen merkittäviä elämänkumppanuuksiani, ennen Ahvenanmaata.
Kun mietin sitä, kyyneleet nousevat silmiini. Perheeni ja kouluaikaisten ystävieni ohella Kreikka on pysyvin asia elämässäni. Kreikka tuntee minut. Voin olla täällä oma itseni.
Ymmärrän, että palaan tänne juuri siksi, että Kreikka on. Se on yksi kotini, ja sitä en voi menettää. Se on lääke, jonka otan isona annoksena kerran tai kaksi vuodessa. ❤️
*
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat ja halusivat lukea tämän kirjoituksen. Se on henkilökohtainen, ja mietin, että tämän kaltainen kirjoitus voi hämmentää lukijoita. Se ei ”sovi” kosmetiikka-analyysien ja pastellin sävyisten matkakertomusten joukkoon, ja sen lukeminen voi tuntua kiusalliselta.
Mutta se on kuitenkin minua, ja haluan jatkossakin tuoda Karkkipäivään henkilökohtaisempaa sisältöä. Kuten Mielenterveyspäivän slogan sanoo: ”Mielenterveys on jokaisen oikeus”. Ja siihen terveyteen kuuluu monia puolia: persikan sävyistä huulipunaa, täydellisen silkkistä öljyseerumia, kreikkalaista pikakahvia ja kertomuksia omasta haavoittuvuudesta.
Pidetään huolta toisistamme - ja välitetään!
80 comments on “Terveydeksi”
❤️
❤️
Olipa hieno, oivaltava ja koskettava kirjoitus! Kiitos, kun jaoit tämän, Sanni!
❤️
Kiitos, Sanni, kun jaoit tarinasi. It's ok not to be ok. Pidetään huolta toisistamme 💜
❤️
Suomessa ei kyllä ole nykyään laajasti tarjolla matalan kynnyksen apua mielenterveyden haasteisiin vaan harvalle enää riittää apua, esim. Mieli ry:n rahoitusta on juuri supistettu hallituksen toimesta massiivisesti ja julkisella ei ole resursseja. Huolestuttavaa kehitystä kaikille joilla ei ole varaa mennä yksityiselle :/ Muuten hyvä postaus ja kiitos että kirjoitit kokemuksistasi ❤
On todella järkyttävää, että mielenterveyspalveluista supistetaan - tai terveydenhoidosta ylipäänsä, se on täysin ei-hyväksyttävää. Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin pitää huolta kansalaisten terveydestä? Me ihmiset tätä yhteiskuntaa pidämme yllä..! Jos ihmisiltä loppuu voimavarat, kuka pyörittää yhteiskuntaa?
Itse olen kokenut, että apua on ollut saatavilla, ja olen aina saanut apua niin puhelimitse kuin ajanvarauksella. Kurjaa, jos Mieli Ry:n tai kriisikeskusten palvelut eivät riitä kaikille tarvitseville edes välittömään kriisiapuun. 😔
Kiitos tästä postauksesta. 💜
❤️
kiitos että jaat myös tätä puolta! minusta se sopii vallan mainiosti tänne, onhan se elämää. ja elämä kantaa 💓
❤️
Kiitos kun kirjoitit <3
❤️
Ihana, tärkeä kirjoitus ja sopii niin hyvin blogiisi joka on rehellinen ja aito jokaista pilkkua ja pistettä myöten.
❤️
Elämä ei ole aina vaaleanpunaista ja ihanaa. Elämään kuuluu monet vaiheet ja niihin kuuluu iloa ja surua. Kiitos että jaoit tarinasi, yhdessä elämää eteenpäin❤️
❤️
Kiitos ❤️
❤️
Haluan kiittää tästä postauksesta. Mielestäni etenkin nykyään on tärkeää näyttää myös kaiken somen taakse, että elämä ei kenelläkään ole pelkkää pintakiiltoa ja hattaraa. Kenties tämä vähentää paineita muilta, että pitäisi olla täydellinen ja alati onnellinen.
Kiitos, kun jaoit kanssamme tämän asian.
❤️
Kiitos tästä postauksesta 🩷 Jatkuva ahdistus on sellaista mitä on todella vaikea yrittää selittää toiselle tai edes toisen ymmärtää ellei sitä ole itse kokenut. Itse kokenut sen, että mitä enemmän vietän ihmisten kanssa aikaa ihan kasvotusten on ahdistus aina vähän lievittynyt. Aina vaan ei huvittaisi ja jaksaisi, mutta eron huomaa aina illalla nukkumaan mennessä kun mieli on tällöin tyhjempi :)
❤️
Asia on juuri näin. Edes oma perheeni ei ymmärrä, mitä koen. (Sisareni säästyivät traumalta, koska olivat isän kuollessa niin pieniä, etteivät muista isää lainkaan. He eivät kokeneet tunnetasolla samaa menetystä kuin minä, jolle ehti muodostua muistojen täyttämä suhde isään. 💔)
On raskasta, kun tuntee sisällään jotain, mitä läheiset eivät ymmärrä.
Kiitos Sanni kun jaoit meille tämän osan elämääsi. 💙
❤️
Kiitos ihanasta kirjoituksesta 💜 Juuri tämän aitouden ja rehellisyyden takia olen klikannut blogiisi melkein päivittäin yli vuosikymmenen. Ruusukulta ja hattarahöttö on ihanaa, mutta vain yksi puoli sinusta. Minun mielestäni glitter ja budjettimatkailu sopivat loistavasti yhteen! Vaikka elämme eri elämäntilanteissa, niin saan valtavasti voimaa ja vertaistukea tällaisista kirjoituksista. Pysy aina Sannina!
❤️
Kiitos Maikki..! 🙏🏻
❤️
❤️
Ei tämä vähennä lukijoita ja joku lähtee niin heippa. Arvostan suuresti rehellisyyttäisi mm tuote esittelyissä et esim tyrmää tuotetta joka ei sinulle sovi vaan kerrot kenelle se mahdollisesti sopii. Kiitoksia ja voimia, antaa kaikkien kukkien kukkien paitsi pahuuden.
❤️
❤️
❤️
Olet rohkea, kun sanot suoraan, että olet haavoittunut ja tulet olemaankin. Elämä potkii välillä rautakengällä ja on kamalaa, jos täytyy yrittää pitää yllä jotain ikuisen onnen höttökulissia.
Ahdistus ja syvä suru ovat tuttuja minullekin. Ja uusi isku nostaa vanhankin tuskan tuoreena pintaan, niinkuin sanoit. Ennen juhannusta menetin oman kultapoikani, kissan, jota sanon oikeasti sielunkumppanikseni. Kukaan ei ole koskaan rakastanut minua niin paljon! Hän oli vain 9v. ja koko asia tuli täysin kirkkaalta taivaalta. Matto repäistiin altani rumalla tavalla. Enkä ole uskaltanut juuri puhua asiasta; en kestäisi mitään "sehän oli VAIN kissa" kommentteja.
Iso kiitos tästä postauksesta! Kiitos rohkeudestasi puhua avoimesti kipeistä asioista. Voimia Sinulle ja etähali!
❤️
Lämmin osanotto rakkaan kissaystävän poismenosta. Ymmärrän kipusi täydellisesti. Suhde lemmikkiin voi olla yhtä merkityksellinen - joskus tärkeämpikin - kuin suhde ihmisiin.
"Sehän oli vain XXX" -kommentit ovat todellakin epähuomaavaisia ja kamalia. Onneksi valtaosa ihmisistä ei alennu tällaisiin, vaan ainakin meidän kulttuurissa mielestäni ymmärretään hyvin lemmikkien merkitys. Minusta tuntuu, että tänä päivänä, kun kaikki on niin valtavan digitalisoitunutta ja moni kontakti on nykyään pelkästään digitaalinen, elävän eläimen merkitys ystävänä on vielä entisestään korostunut ja tärkeytynyt. <3
Kiitos, kun kirjoitit tämän! 🙏
Työskentelen terveydenhuollossa, ja joudun näkemään myös ne tapahtumien kulut, kun järjestelmä epäonnistuu.
Suomessa mielenterveyteen liittyvät syyt ovat suurin sairauspoissaolojen aiheuttaja. Kärsimys on monella suomalaisella syvää ja pitkäaikaista nimenomaan psyykkisistä syistä, ja kaikissa ikäryhmissä.
Silti perustason mielenterveyspalvelujen ja varsinaisen psykiatrian rahoitus näivettyy vuodesta toiseen. Kolmas sektori tulee lamaantumaan ilman asianmukaista rahoitusta.
Nyt ei voikaan kuin toivoa, että kaikki äänestysikäiset heräävät todellisuuteen ja päättäjät saadaan vaihtoon sekä paikallisrakenteissa että edustuksellisessa demokratiassa valtakunnallisesti. Nykyinen hallitus syövyttää yhteiskuntamme sivistyksen, moraalin ja rakenteet.
Tämä on kerta kaikkiaan järkyttävää. Ei siihen voi muuta sanoa. Voi olla vain sanaton, että teemme tämän itsellemme. Ihmisiä ovat päättäjätkin, ja myös HE voivat sairastua. Tai heidän läheisensä. He tekevät tämän meille kaikille. 🌫️
Tärkeä aihe ja on hyvä, että mielen asioista nykyään puhutaan avoimemmin. Tämä kuitenkin on asia, joka niin monia koskettaa jossain vaiheessa elämää.
Itse myös opettelen elämää ahdistuksen ja paniikin kanssa. 3 vuotta sitten aloin saada ihmeellisiä fyysisiä oireita, joita alkuun luulin aivoverenkiertohäiriöiksi ja niitä selviteltiin lääkärissä ja fysioterapiassa. Taitava fyssari saikin kiinni mistä oikeasti on kyse ja pikkuhiljaa olen alkanut löytää työkaluja paniikin hallintaan. Paniikkikohtaukset aktivoituivat 20 vuoden tauon jälkeen ilmeisen pysyväksi osaksi elämääni. Olen aina ollut kova stressaamaan ja tässä ajassa ja maailman myllerryksessä uhkakuvista ja peloista on hirveän vaikea päästä vapaaksi. Siksi onkin ihanaa, että sinun blogissasi on aiheita niin monenlaisista asioista. Aiheita, joihin voi samaistua, saada lisää ymmärrystä tai vain ihastella. 😊
❤️
Voi Lapanen, toivotan sinulle paljon jaksamista oireiden kanssa..! 🙏🏻 Olet niin oikeassa siinä, että tämän hetken maailmassa uhkakuvat pommittavat meitä kaikista suunnista, ja niitä on hyvin vaikea sulkea pois mielestään. Etenkin herkillä ihmisillä ne vaikuttavat pakostikin mieleen ja luovat stressiä ja pelkoja.
Itselläni on olo, ettei paluuta entiseen (välillä pitkiäkin aikoja koettuun) levollisuuteen ja turvan tunteeseen enää ole, koska maailma on muuttunut. Ilman mitään sotiin tai ilmastoon liittyvia uhkakuviakin uskon, että voisin huonosti, koska mun psyyke ei kestä digitalisoituneen "tehomaailman" tempoa. 😔
Kiitos kun kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta. Minusta on tärkeä muistaa, että mielenterveys ei näy aina ulospäin, eikä voi ulkoisesta olemuksesta arvioida, voiko toinen hyvin vai ei. Itseänikin vaivaa myös ahdistus, ja sekin on lähtöisin traumasta, se on jatkuvaa ajatusta varautumisesta. Minulta vei pitkään tunnistaa se, että ajattelen suurimmasta osasta asioita, joita kohtaan, että entä jos tapahtuu tällainen katastrofi. Se oli todella tiedostamatonta ja sitten vain ahdisti, enkä tajunnut, miksi. Minulla on lisäksi fobia, johon varautumisesta tämä kerä lähti purkautumaan. Kun olin ahdistunut koko ajan, koska pelkäsin pelkäämistä, mietin tulevaa katastrofia, vaikkei sellaista ollut näköpiirissä. Mutta olen itsekin saanut tähän apua ja työkaluja asian kanssa elämiseen. Työssä tämä on vaikeampi purkaa, mikä on turhaa ahdistusta ja katastrofiajattelua ja mikä oikea kyseenalaistus työssä vaikka jonkun projektin osa-alueesta. Työni osalta jatka yhä tämän purkamista.
❤️
Voimia myös sinulle, Kirsi! Ihanaa, että olet saanut työkaluja asian käsittelyyn, ymmärtämiseen ja sen kanssa elämiseen. 🙏🏻
Juuri näin.
Kiitos Sanni!
Kirjoituksesi osui ja upposi!
Aivan kuin olisin lukenut omasta elämästäni. Turvallisuuden tunteesta ja monista menetyksistä jotka sitä edustivat.
Myös tunne joka on tullut jäädäkseen.
❤️
Lämpöä ja voimia, Krista!
Hei,
Kiitos tästä postauksesta!
Meissä jokaisessa on monta puolta.
Sinussa on monia säikeitä, on se hassun hauska matka-Sanni, seikkailija, on asiantunteva kosmetiikkaleidi ja myös tämä herkkä ja haavoittuva sisäinen sinä.
On hienoa, että avaat tätä haavoittuvaa puoltasi täällä niin monille. Se voi avata vertaistukea hyvinkin monille.
Suomessa avunsaanti mielenterveyshaasteisiin on viime aikoina romahtanut. Suuri häpeäpilkku "hyvinvointivaltiolle".
Kiitos kun pidät esillä sitä, että näistä asioista puhuminen on tärkeä askel!
Ja yksin ei saa jäädä!
❤️
Ja juuri tämän takia mielenterveyden haasteista tulee jatkossakin puhua julkisesti. Päättäjien ei saa antaa unohtaa, miten suuri kuorma mielenterveysongelmat hoitamattomina voivat yhteiskunnalle olla. Jokaisella on oikeus saada murtunut jalkansa pakettiin ja hoidettua, ja tämä Suomessa onnistuukin - mutta ihan yhtä lailla jokaisella tulisi olla oikeus saada murtunut mielensä hoidettua. Miten tämä voi olla niin vaikeaa järjestää? 😥
Mä olen kokenut saaneeni apua, mutta tämän postauksen kommentit kertovat myös toista tarinaa. Kaikki eivät saakaan tarvitsemaansa apua, vaan putoavat systeemin rakoihin. 😓
<3
Olen tosin eri mieltä avun hakemisesta (poislukien kriisipuhelimet ja linkkaamasi), kun ainoa tarjottava apu esim. yksinäisyyteen on lääkkeet ja seuraus avun hakemisesta on "rikosrekisteri" eli juoruilukansio kantaan ja hyvästi vakuutukset.
Olen pahoillani kokemuksestasi Ellen. 😢
Mä joudun myöntämään olevani niin naiivi, että en ymmärrä tuota mitä kerrot vakuutuksista ja terveystiedoista. Jos Kannassa lukee, että henkilö on saanut psyykenlääkitystä tai käynyt psykiatrilla, se vaikuttaa hänen vakuutuksiinsa..?
Uutisissa on ollut juttuja, ettei joku ole saanut vakuutusta terapiassakäynnin takia, tai että tapaturmavakuutus on evätty masennusdiagnoosin takia (potentiaalinen itsemurhaaja). Muistaakseni aika iso osa mt-diagnosoitujen henkivakuutuksista hylätään? Omaa kokemusta ei siis ole, joten vähän kärjistin.
Mutta jätin sairauskuluvakuutuksen hakematta, kun en halua levitellä noita rikkinäinen puhelin -tyyliin kirjattuja kertomuksia ja varmaan näyttäisi siltäkin, että sairauteni on jäänyt hoitamatta.
Koen oikeastaan hieman traumatisoituneeni terveydenhuollossa.
Tää on kyllä pöyristyttävää..!! 😳
😢
Huomaan, että olen kyllä todella naiivi näissä asioissa. En olisi uskonut, että mielen hoidolla ja avun puoleen kääntymisellä voi olla tällaisia sivuvaikutuksia..! Tyrmistyttävää! 😳🥶
Kyllä vaikuttaa. Yksityistä terveysvakuutusta haettaessa kaikki aiemmat sairaudet huomioidaan hinnassa ja vakuutuksen rajauksissa. Vakuutusyhtiöt voivat myös erikseen pyytää aiempia hoitotietoja, ja jos niitä ei toimita, asiakkuutta ei avata.
Tämä toki koskee ihan kaikkia muitakin terveyden taustatietoja.
Tähän voi vain todeta: huomaa, että en ole koskaan hakenut terveysvakuutuksia....
No, hyvä tietää, ettei sellaista ilmeisesti kannata terapiataustalla hakeakaan. 😑
Usein uusia vakuutuksia haettaessa kartoitetaan hakijan terveys, ja jos vastaa rehellisesti ja kertoo, että sairastaa masennusta, vakuutus evätään kokonaisuudessaan. Myös joissain vakuutuksissa itsemurhan tehneen omaiset eivät ole saaneet henkivakuutuskorvausta tai ainakaan täysmääräisenä. Siis tämä edunsaajavakuutusetu ei maksateta, jos vakuutuksen ottaja kuolee omakätisesti.
Tämä keskustelu (tyrmistyksen ohella) ainakin sivisti minua sen verran, että enpähän aio edes yrittää koskaan ottaa terveysvakuutusta. Eli vakuutukset ovat vain ruumiin sairauksia varten? Jos mieli sairastuu, on lähtökohtaisestikin tarkoitus maksaa kaikki omasta pussista (jos ei saa Kelan tukemaa terapiaa, tai Kelan tukeman terapian jälkeen)..? Selvä homma, terveydenhuolto! Mikähän tässä nyt siis olikaan ero, murtuneen jalan ja murtuneen mielen välillä..? Ihan kuin asiakas itse vapaaehtoisesti valitsisi kumpaakaan! 😤
Mutta sama on fyysisten sairauksien kanssa, jos on jokin perussairaus, ei saa vakuutuksia myöskään. Eli tavallaan kohdellaan samalla tavalla, jos jokin sairaus on, ei vakuutuksia, kun se on jo tiedossa.
Mutta mt-ongelmissa on paljon vaikeampi määrittää, onko henkilö nyt terve, ja siitä syystä vakuutukset evätään. Mt-sairauksista voi kuitenkin myös parantua, joistain perussairauksista ei. Vaikka diabetes.
Mä ymmärsin näistä kommenteista, että jo se, että ihmisellä on esim. masennusterapiatausta, voi estää vakuutuksen saannin. Henkilöhän voi kokea itse täysin parantuneensa masennuksesta, mutta ei saa vakuutusta, koska on saanut hoitoa masennukseensa.
Hei kiitos, kun kirjoitit tämän, kyllä kosketti. ❤️
Ja myös lohdutti!
Minusta elämän synkemmistäkin sävyistä on tärkeä puhua, ne tekevät kaikesta inhimillistä!
❤️
Todella tärkeä postaus ja hienoa, että kirjoitat aiheesta! Kaikkien elämässä on enemmän ja vähemmän varjopuolia. Toivottavasti kaikki löytäisivät tavan elää omien ongelmiensa kanssa ja ehkä saisivat joitakin ongelmia ratkottuakin ja kykyä, voimavaroja jne. löytää elämän kauniita hyviä puolia.
Nyt myös ymmmärrän täysin miksi Kreikka on sinulle niin tärkeä ja hienoa, että pääset sinne säännöllisesti! ❤️
❤️
Allekirjoitan koko sielullani. Toivoisin niin, että ihan jokainen saisi apua ja työkaluja, kun niitä tarvitsee!
Olet puhunut, että käytät Oslo skin lab- kollageenilisää. Onko sinusta turvallinen? Ostatko sen heidän nettisivuilta? Mietin, voiko olla joitakin haittavaikutuksia joidenkin lääkkeiden kanssa? Ja tunnet, että siitä on hyötyä? Kiitos etukäteen 🥰
En ole varma, ymmärränkö kysymystä. Millä lailla se voisi olla "epäturvallinen"..? En ole ikinä kuullut, että kollageenin käyttöön lisäravinteena (tai kosmetiikassa) liittyisi minkäänlaisia haittavaikutuksia.
Kyllä, sitä myydään ainoastaan heidän verkkokaupassa.
Kyllä. :) Täältä näet paljon ennen/jälkeen-kuvia, ja jos olet Instagramissa, niin mun IG-profiilissa @karkkipaivasanni on myös heinäkuussa julkaistu Oslo Skin Lab -kela, jossa kerron tuotteen hyödyistä.
Kiitos taas postauksestasi ja siitä, että teet näkyväksi asioita. On tärkeää puhua mt-asioista, sillä ne koskettavat meitä kaikkia tavalla tai toisella. Ymmärrän hyvin tuon Kreikka-asian. Itselläni se on ollut New York, joka saa oloni seesteiseksi. Yksin matkustaessani olen kokenut näitä ihania hetkiä, ettei ole mitään huolta huomisesta. On vain tässä ja nyt.
❤️
Kiitos Sanni 💜
Tämä on tärkeä asia.
❤️
Kirjoituksesi oli samanlainen kuin oma tarinani. Itse olen saanut apua mielialalääkkeistä. Uskon, että jotkut meistä on "rakennettu" niin, että tuo taistele ja pakene -refleksi on ylivirittäytynyt. Ominaisuus on ollut hyvä kun ihmiskunta asui savannilla, mutta ei enää nykyajan yhteiskunnassa. Itse olen huomannut, että tietynlainen stressi laukaisee tämän olotilan.
Mä sain apua mielialalääkkeistä kun olin masentunut aikaisemmassa elämänvaiheessa. Niistä oli jopa merkittävää apua. Ahdistukseen lääkkeet eivät harmillisesti ole auttaneet 😞 (tai sitten en vain ole vielä kokeillut oikeaa läkkettä). Onneksi kuitenkin lääke auttaa nukkumaan ja estää yölliset paniikkikohtaukset.
Olen samaa mieltä.
Hienoa kuulla, että olet saanut oireisiisi lievitystä. 🙏🏻
"Haava tulehtui, ja keväällä 2023 viimeistään tajusin, että minua särkee niin, ettei mikään laastari tai Burana auta."
Oi että tämä oli hyvin kirjoitettu - ja koko juttu oli tosi hyvin kirjoitettu. <3
❤️
Näistä aiheista pitää ehdottomasti puhua, ja kyllä tämä todellakin sopii blogiin. Ihanaa, että avaat asiaa ja omaa kokemustasi. Ne ei sitten lue joita ei kiinnosta.
Minä taas olen saanut ensimmäiset diagnoosini vasta 3 vuotta sitten ollessani 38-vuotias. Keskivaikea masennus ja kohtalainen ahdistus, sekä uupumus. Oli todella vaikea tajuta, että minulla on tällaisia ongelmia. Varsinkin kun äitini kanta esim paniikkihäiriöisiin on "menee vaan rohkeesti niin kyl se siitä, se on ihan itsestä kiinni". (Minultakin hän kysyi kun asiasta vihdoin uskalsin kertoa, että olenko muka oikeasti sairaslomalla vai olenko vaan saanut potkut.)
Muutenkin mt-ongelmat oikeastaan ennen 2000-luvun alkua oli huonosti tunnettuja eikä niitä oikein osattu kunnolla diagnosoida, onneksi kehitys on mennyt paljon eteenpäin. Silti omassa ikäryhmässä monella on edelleen semmonen "ei niitä ole olemassa"-asenne.
Itse pidin itseäni vain laiskana, saamattomana ja että ei mulla ole mitään syytä hakea apua koska mulla ei ole mitään niin isoja ongelmia. Lopulta sen tein, koska aloin saamaan hirveitä itkuraivokohtauksia ja ajattelin kärsiväni vihanhallintaongelmasta. Uupumus tekee jänniä asioita mielelle niin ettei sitä edes tajua...
Tänä keväänä oireet uusivat taas, ja nyt mulla on epäily myös adhd:sta sekä autismista jotka voivat myös altistaa kuormitukselle vähän eri mittakaavassa. Kunnan kautta ei autismia aikuisilta tutkita ellei ole niin huonona ettei pysty olemaan työelämässä, adhd-testiin sentään pääsee. Toki voisi mennä omakustanteisesti yksityiselle, mutta nuo testit maksaa tyyliin pari tonnia niin harvemmalla on tuollaisia summia heittää.
Tsemppiä Sanni sinulle, sekä kaikille muillekin mielen haasteiden kanssa kamppaileville. ❤️ Hakekaa sinnikkäästi apua älkääkä luovuttako!
Kiitos kun jaoit oman tarinasi, Jezba. Tuo "Kyllä se siitä kun vaan tsemppaat" -asenne on sairastuneelle jotain ihan kamalaa. Toki on hyvä jos toivotetaan voimia, mutta jos suhtautuminen on sillä tasolla, että sairastunut voisi vain omalla tahdonvoimalla ja päätöksellä parantua oireistaan, se on todella vähättelevää ja suorastaan toisen hätää mitätöivää. Hyvänen aika, jos mielen ongelmista voisi päästä eroon vain päättämällä, että nyt en enää ole huolissani, en itke tai saa kadulla paniikkikohtausta, niin tottahan kaikki tekisivät sen saman tien oireiden ilmestyessä!
Toivotan sulle kaikkea hyvää ja työkaluja tilanteeseesi, Jezba. Oletko saanut apua mielialalääkkeistä..? SSRI-lääkkeillä voi lievittää aika hyvinkin ahdistuksen tunteita, myös itkuisuutta. Mulla SSRI:t auttoivat masennukseen, mutta jostain syystä eivät niin menestyksekkäästi ahdistukseen. Tiedän kuitenkin ihmisiä, joilla ne ovat auttaneet merkittävästi myös ahdistukseen.
Halauksia! ❤️
Sain ensimmäisellä saikulla apua SSRI-lääkkeistä, mutta sitten kun jätin ne pois niin se ei ollutkaan niin helppoa vaan aloitin uusiksi ja eri lääkkeillä koska vaikka ne olivatkin toimineet, vierotusoireet eivät kuukaudessakaan helpottaneet enkä halunnut sitä kokea tulevaisuudessa uusiksi, ja myöskin niiden vuoksi eräällä parisuhteen osa-alueella oli aika... No sanotaan että haastavaa. 😊 On valitettavasti vissiin aika yleistä noiden kanssa.
Mutta sen allekirjoitan että noiden kanssa mieliaka parani ja itkuisuus väheni lähes olemattomiin.
Nykyään syön kahta eri lääkettä joista on nyt ollut apua kun saatiin annostus kohdilleen. Lisäki minulla aloitettiin juuri adhd-testit joten jos sieltä jotain diagnoosia tulee, voi sekin auttaa merkittävästi ymmärrystä omasta itsestä.
Kannattaa tosiaan kokeilla vähän eri vaihtoehtoja jos joku ei toimi kunnolla, uskoisin että sinullekkin Sanni voisi jostain toisesta lääkkeestä tulla parempi vaste ahdistukseen jos kokee vielä joskus sellaista kaipaavansa.
Vieroitusoireet voivat kyllä olla aivan kamalia, tiedän, mistä puhut. Mä koin erään (SNRI-ryhmään kuuluban) lääkkeen kohdalla sellaisen havainnon, että lääke ei parikymppisenä aiheuttanut minkäänlaisia vieroitusoireita kun lopetin sen, mutta nyt 4-kymppisenä, varmastikin muuttuneen hormonitoiminnan seurauksena, sama lääke aiheutti niin jäätävät vieroitusoireet, että en enää KOSKAAN tule sitä käyttämään, vaikka se auttaisikin. Pari kuukautta kestäneet vieroitusoireet olivat pahempia, kuin ahdistusoireet. Ei kiitos.
Voi olla, että SNRIT:t toimisivat minulla paremmin kuin SSRI:t, mutta tuo viimeisin kokemus poisti halukkuuteni enää kääntyä SNRI:n puoleen. Nyt pyrin ensisijaisesti hoitamaan tilaani myönteisyyttä vahvistavilla rutiineilla ja elämäntaparatkaisuilla - ja nukkumisen tueksi käytän mietoa lääkettä, joka onneksi ei voi käyttämälläni annostuksella aiheuttaa vieroitusoireita eikä myöskään kehittää riippuvuutta.
Onneksi tutut rutiinit ja rauhallinen tahti elämässä auttavat lievittämään ahdistuksen tunteita. Täytyy vain muistaa olla suunnittelematta liikaa tekemistä elämään (välillä se on vaikeaa, koska on niin paljon älyttömän kiinnostavia juttuja joille haluaisi omistaa aikaa..!) Mulle hitaus tekee todella hyvää. ❤️ Se tuntuu hassulta, koska olen lapsesta saakka ollut nopea kaikessa ja se on ollut mulle luontevaa, mukavaa ja osa mun persoonaa. Ei enää. Nyt mun täytyy mennä pois päin siitä.
Eniten auttaa juuri ymmärrys omasta tilanteesta; oireiden syistä kuten myös siitä, millaiset asiat ja valinnat arjessa vähentävät oireita. Toivon sinullekin näitä työkaluja, joita sinulla onneksi kuvailusi mukaan jo onkin jonkin verran, mutta ehkä tulevat tutkimukset antavat vielä lisää työkaluja ja laajentavat ymmärrystä. ❤️
Toivon sinulle kaunista syksyä ja talvea!
Ihana kirjoitus ❤️
❤️
Kiitos tästä postauksesta, tuli hyvään hetkeen itselle, kun kamppailen täällä samanlaisten asioiden kanssa itsekin. Haavat aukeilee, vaikka tekis mitä, että ne pysyis kiinni ja vaikka olis onnellinenkin, niin silti. Mutta hyväksyä täytyy, että vaativuus itseä kohtaan ja ahdistuneisuushäiriö, lievä masennuskin kulkee mukana loppuelämän, välillä helpottaa, luulee, että tästä selvittiin, mutta kuitenkin tietäen, että hyvät päivät on vaan lainassa, mutta onneksi välillä pitkäaikaisessa lainassa, sitten taas jaksaa huonommat ajat, kun tietää, että tästä taas selviää..
<3
Halaus, Merja! <3
Tämä oli hyvin sanottu! Kyllä, onneksi ne voivat olla myös pitkäaikaisessa lainassa. 🌸🌷
Kiitos, kun kerroit ❤️ Nämä eivät ole vieraita asioita itsellekään ja tuovat syvyyttä "sinäkuvaan". Luen mielelläni myös näistä asioista. Kaukohalaus ❤️
❤️