03.12.2021

Perjantai 3.12.2021 - rakkaudesta kahviin

Joulukalenteri, luukku 3.

Kahvi.

Olin teen juoja 32-vuotiaaksi saakka. Join teetä valtavia määriä ja kaikkina vuorokauden aikoina - se oli parasta juomaa mitä tiesin. Oli ollut jo lapsesta saakka. Kuopion Kauppahallin Maustesopin teevalikoiman tunsin jo teininä läpikotaisin ja välillä tein shoppailumatkoja Helsingin eksoottisiin teeputiikkeihin saakka. Lontoon teetarjonta sai minut ihan pähkinöiksi

Kunnes: 32-vuotiaana teen aikakausi elämässäni päättyi ja tilalle astui kahvi. Hämmentävää kyllä, nämä kaksi eivät jääneet sopuisaan yhteisvaikutukseen elämässäni, vaan kahvi dramaattisesti syrjäytti teen täysin. Aiemmin kahvi oli jotain, jota nautin ainoastaan satunnaisesti kahviloissa, se oli seurustelujuoma. Kotona en ikinä juonut kahvia.

 

Kahvin valtaan astuminen liittyi ruokavalioremonttiini.

Kesällä 2011 jätin sokerin ja muut raffinoidut hiilihydraatit kokonaan pois lautaseltani (ja mukeistani), minkä seurauksena makuaistini muuttui merkittävästi. Sokeri turruttaa makuistia, ja jos sitä on aiemmin käyttänyt paljon ja jättää sen pois, suussa herää aivan uudenlainen aistitaso.

Aloin löytää makuja, joita en ollut koskaan aiemmin aistinut. Melkein kaikki alkoi maistua intensiivisemmältä, jopa kurkku saattoi maistua makealta. Kahvi? En ikinä unohda hetkeä, kun pitkästä aikaa tilasin caffè latten ystäväni seurassa kahvilassa, ja olin ihan että "Mitä tähän on lisätty..??" Maku pursusi syvän vivahteikkaita aromeja ja herkullisia nyansseja ja maidon luontaisesti sisältämän sokerin lempeä makeus täytti suuni kuin hienostunein jälkiruoka! En meinannut uskoa, että kyseessä oli sama kahvijuoma, jota olin aiemmin tilannut kahviloissa. Nyt se maistui aivan erilaiselta - ja ihan taivaalliselta.

Olin saman tien "uuden" juoman pauloissa. Ja silloinen mieheni sai aamuisin rinnalleen kahvikaverin!

Siitä saakka olen juonut kahvia joka aamu, ja jokaisena aamuna se on yhtä suuri nautinto. Juon kahvia puhtaasti maun ja hemmottelevan kokemuksen vuoksi - kahvi on minulle kulinaristinen hetki. En yhdistä sitä ruokaan ja nautin sen mieluiten aidon kerman kanssa.

En ole tullut riippuvaiseksi kofeiinista eikä kahvilla myöskään ole minuun piristävää vaikutusta, kahvi ei "herätä" minua aamuisin vaan pikemminkin tunne kahvikupillisen jälkeen on rauhoittava. Jos syystä tai toisesta en jonain aamuna saa kahvia (tyyppiä hotellin kahvinkeitin on rikki tai kahvi on kotona lopussa!), en saa mitään oireiluja. Voisin hyvin olla myös ilman kahvia.

Mutta miksi olisin? Jos näin pienellä asialla voi jokaiseen päivään tuoda kultareunuksen, niin todella mielelläni sen valitsen. ❤️

9 comments on “Perjantai 3.12.2021 - rakkaudesta kahviin”

  1. Kahvi on aina ollut minulle itsenäistymisen juoma. Jotain sellaista mikä liittyy kasvuun ja aikuisuuteen. Kahvi on sellainen asia, jonka juon mielelläni yksin. En ole ikinä huomut suuria määriä kahvia tai harrastanut kahvitaukoilua ja työpaikkakahvinjuontia (eli sitä, että juodaan suuria määriä suodatinkahvia jättimäisistä mukeista). Juon kahvini aamuisin vahvana ja kuuman täysmaidon kera. Käytän joko espressokeitintä, espressopannua tai sitten teen välillä myös turkkilaista kahvia. Ai että, sitä ihanaa tunnetta, kun vahva-arominen turkkilainen kahvi kiehahtaa vaahdoten pikkuriikkisessä pannussa.. :) Turkkilaiseen ei tietenkään laiteta maitoa, sillä sitä ei saa sekoittaa. Myös siinä, että mukin pohjalle jää hieman samettisen hienoa kahvipurua on jotenkin rauhoittavaa.

    Vastaa

    0
    1. Voi ei,kommentti meni väärään postaukseen. Piti mennä siihen eiliseen kahviluukkuun. 😊

      Vastaa

      0
    2. A-Lehtien blogipohjassa on yhä bugi, joka näyttää kaikkien kommenttien aina menevän viimeisimpään postaukseen. :/ Bugi on vaikuttanut jo huhtikuusta saakka. Kommentit tulevat tosiasiassa aina oikeaan postaukseen, mutta lukijoille/kommentin jättäjälle päin näkymä on se, että kommentti menee viimeisimpään postaukseen. A-Lehtien it-tuki on tietoinen ongelmasta, mutta sitä ei ole saatu korjattua. (Taitaa olla työjärjestyksessä niin vähäisellä prioriteetilla, että sitä ei yksinkertaisesti ehditä korjaamaan....)

      Vastaa

      0
  2. Mikäs kahvi on mieluista? Tummapaahtoinen Reko perusmarketista arkikahvina meillä.

    Vastaa

    0
    1. Extra-tummapaahtoinen! 👌 Suosikki on ihan perus Löfbergsin Crescendo :) Aina reissuilta ostan paikallisten paahtimoiden omia kahveja, mutta arkena nappaan marketista aina tuon Crescendon.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat