Joulukalenteri, luukku 4.
Kööpenhamina, lokakuu 1996.
Soundgarden ja elämäni paras konsertti.
Lähdimme ystäväni Maijan kanssa syyslomareissulle Kööpenhaminaan. Olin samana vuonna hurahtanut toden teolla Soundgardeniin (huono ajoitus, kun bändi oli hajoava seuraavassa tammikuussa...) ja harmitellut, kun yhtyeen Suomen konsertti osui juuri Köpiksen reissumme ajankohtaan.
Melkein heti Kööpenhaminaan saavuttuamme silmiimme osui keikkajuliste - Soundgarden esiintyi Kööpenhaminan KB-Hallenissa samana iltana! (Tuohon aikaan minulla ei ollut jostain syystä käynyt mielessäkään tarkistaa, mihin muihin Pohjoismaihin kiertue ulottui, ja että hyvällä tuurilla orkesteri olisi Tanskassa samaan aikaan kuin me. Ja olihan se. 🙂)
Kirmasimme saman tien lähimpään konserttilippupisteeseen tiedustelemaan vapaita lippuja, ja sellaisia oli yhä saatavilla. Eihän Soundgarden koskaan lyönyt Euroopassa niin isosti läpi, että halli-kokoiset keikat olisivat olleet loppuunmyytyjä. Meidän onni. :)
Saavuimme KB-Halleniin hyvissä ajoin ja saimme paikat aivan eturivistä.
Ilta oli niin mahtava kuin vain odottamaton suosikkiyhtyeen konsertti jo muutenkin fantastisessa Kööpenhaminassa voi olla...! 😍 Pieni Yashica-pokkarikamera tukevasti käteen liimautuneena lauloin, kiljuin ja nautin läpi illan - ja jossain vaiheessa purin (!!) eteeni väkisin tunkevaa naista käsivarteen..! 🙈 Eihän mun ja Chris Cornellin väliin tulla..!
Soundgarden-nostalgikot voivat kurkata konsertin biisilistan täältä. Keikka avautui Spoonmanilla ja päättyi No Attentionin ja Jesus Christ Posen muodostamaan encoreen.
Konsertista minulla on lukuisten valokuvien lisäksi muistona XXL-kokoinen keikkapaita (pienet koot oli kai myytyn loppuun..? :D) jota en ole käyttänyt kertaakaan, ja joka on yhä tallella Kuopiossa lapsuudenkodissani. :)
Reissukuvissa tapaamme sen aikaisen, kuvissa-aina-niin-totisen Sannin.... Ilmeestä ei pystyisi päättelemään, että kuvan henkilö on päivää aiemmin ollut elämänsä keikalla...! :D
.
(...mutta lopulta tuonkin konsertin ylitti Cornellin akustinen soolokeikka Helsingin Finlandia-talossa 20 vuotta myöhemmin. Se jäi viimeiseksi kerraksi, kun näin Cornellin konsertissa, keväällä 2017 tämä hieno ja minulle kautta aikain merkityksellisin artisti poistui keskuudestamme.)
8 comments on “Lauantai 4.12.2021 - Soundgarden”
Tykkään tästä spontaanista joulukalenteristasi kovasti! Osaat hienosti kuvata sitä, miten pienet asiat voivat olla tosi merkityksellisiä :)
☺️🙏🏻
OMG! Miyä tapahtui kun purit sitä naista, perääntyikö vai tuliko tappelu?
Perääntyi lopulta. 🙈 Jälkikäteen välikohtaus tuntui ihan kamalalta enkä ole ikinä tehnyt vastaavaa ennen tai jälkeen - sitä vain ajautui siinä hetkessä johonkin ihan pimeään alkukantaiseen ”puolustan reviiriäni” -tilaan… 🙈🤭
”…ja jossain vaiheessa purin (!!) eteeni väkisin tunkevaa naista käsivarteen..”
Olisin niin voinut kuvitella, että olisin tehnyt samoin😅
😅😅
Kyllä 90-luvulla oli hyviä bändejä ja musiikkia, ei voi mitään. Sound Gardenin ja Chris Cornellin musiikki ovat itsellenikin olleet hyvin tärkeitä ja erittäin paljon kuunneltuja, hieno artisti.
🙏❤️