Haluan tänään kirjoittaa kehosta ja hyvinvoinnista.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti rinnoista, joille omistin postauksen elokuussa 2013.
Teini-ikäisenä olin niin epävarma, etten uskonut kenenkään pojan koskaan haluavan olla kanssani, koska vartaloni oli niin ruma. Siihen varmasti vaikuttivat ikäisteni poikien ilkeät kommentit.
Myöhemmin, oivallettuani erityisherkkyyteni, tajusin, miksi nuo triviaalit kommentit jättivät minuun niin syvät jäljet. Moni kuulee murrosikäisenä naljailua ulkonäöstään, mutta kaikkiin ei jää niin voimakas ahdistus kuin minuun jäi, todella pitkäksi aikaa.
Päälle kaksikymppisen kypsyydessä sitten vihdoin tulin sujuiksi kroppani kanssa. Asioilla kuten rintojen koko tai pakaroiden pyöreys ei ollut enää muuta kuin yleisesti esteettistä merkitystä, niitä saattoi ajatella samaan tapaan kuin paksuja, kiiltäviä hiuksia tai kauniin muotoisia kynsiä; näyttävät upeilta, mutta olen iloinen ilmankin ja tyytyväinen niillä mitä minulla on. Voin vilpittömästi ihailla toisten ihmisten kauniita vartaloita, hiuksia tai tyyliä.
Sittemmin minusta tuli niin "vapautunut", että saatoin esimerkiksi hämmentää ex-miestäni riisuutumalla puolialasti tilanteissa joissa oli hänen kavereitaan läsnä. Tai kävellä etelän kohteissa kaupungilla bikinitopissa. En vain enää kokenut pienintäkään tunnetta siitä, että kehossa olisi jotain jota pitäisi jollain tapaa peitellä tai hävetä. Kaikilla meillä on kroppa.
"Keho on mun kaveri". ❤️
Vai oliko ihan niin...?
Olen alkanut kriisitoipilaana nähdä monia asioita itsessäni uudella tavalla. Lähes vuosikymmenen kestänyt "kolmen kympin kriisini" kertoi jotain muuta suhteestani kehooni.
Vaikka kokemustasolla hyväksyin kroppani edelleen ja olin ulkoisesti itsevarma, valjastin kehoni tuomaan minulle hallinnan tunnetta sitä mukaa kun se alkoi uupua muualta elämästä. :(
Meillä oli entisen mieheni kanssa hyvin vaikea ajanjakso loppukesällä-syksyllä 2011. En tiedä oliko lopulta sattumaa, että juuri niihin aikoihin päätin vaihtaa ruokavaliotani.
Ruokavaliokokeilun osuminen juuri siihen ajankohtaan oli todennäköisesti sattuma, mutta myöhemmin tarkasteltuna minulle on ollut selvää, että ruokavalion tuomista eduista ja hyvän olon tunteesta saamani hallinnan tunne auttoi minua selviytymään vaikeasta ajanjaksosta, jossa en muuten pystynyt hallitsemaan asioiden kulkua.
Ehkä se on myös osasyy, miksi ruokavaliota oli niin helppoa ja luonnollista jäädä noudattamaan.
Se tuo (varmasti edelleenkin) hallinnan tunnetta kaiken ei-hallittavan ja selitystä vaille jäävän keskellä. Se on jotain, mihin alitajuisesti voin luottaa, kun tuntuu, että ympärillä on paljon epävarmaa.
Vaikka osalla seuraajistani on ollut eri näkemyksiä siitä, onko ruokavalioni noudattaminen tervettä toimintaa, olen itse yhä sitä mieltä, että itse ruoka ei ole tehnyt minulle mitään "hallaa". Päinvastoin.
Näen kuitenkin nyt ruokavalion merkityksen elämässäni viimeisen vuosikymmenen aikana laajemmin ja ymmärrän, millä lailla olen käyttänyt sitä väärin: kontrollointiin ja tasapainon saavuttamiseen tilanteessa, jossa epätasapaino ja huono olo johtui jostain ihan muusta kuin viljan ja sokerin tuomista vatsaoireista.
Lievittämällä kehollisia oireita ruoan avulla minun ei tarvinnut kohdata niitä asioita, jotka todellisuudessa toivat minulle oireilua.
Toinen asia, jolla olen kehoni kautta pyrkinyt saamaan hallinnan tunnetta huolten ja kiristyvän stressin keskellä on
Voin myöntää minulla todellakin olleen monta vuotta epäterve suhde liikuntaan. En ollut kehoaan loppuun asti rääkkäävä himotreenaaja tai itsensä kuihduksiin juokseva lenkkiaddikti, mutta suhde oli muulla tapaa vinoutunut.
Aloitin liikuntaharrastuksen alunperin, jotta voisin hyvin nyt ja iäkkäämpänä. Esikuvana minulla on äitini, joka on harrastanut monipuolisesti liikuntaa koko elämänsä, ja on 7-kymppisenä yhä loistavassa kunnossa.
Pitkään treenasin ihan normaalisti vailla mitään lieveilmiöitä, kävin salilla 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä se. Tunsin, että kehossani oli hyvä olo, ja se riitti.
"Kolmen kympin kriisin" sitten alkaessa hiipiä päälleni (tai miksi sitä haluaa kutsua), aloin kadottaa tajun siitä, miltä liikunnan pitäisi tuntua. Ja mitä sen pitäisi "tehdä". Olin välillä ihan hukassa. Vihasin liikuntaa, tykkäsin siitä taas, kokeilin uusia lajeja, innostuin, kyllästyin, ihmettelin. Olin välillä liikkumatta monia kuukausia, sitten palasin taas salille.
Todellinen hyvä olo ei vain tuntunut palaavan. Minusta tuntui koko ajan, että "en tee tarpeeksi" tai "en tee oikein", kun ei tunnu "oikealta". Olin kadottanut liikunnan punaisen langan kokonaan.
Ostin valmennuksia, joiden avulla kyllä opin pois joistain vääristä malleistani (kuten että tunnin lenkki + sen perään raskas punttitreeni on fiksu yhdistelmä), mutta toisaalta osa näistä valmennuksista oli omiaan myös lisäämään kokemusta (minulle) vääränlaisesta liikunnan tuloksesta - ja edustivat muutenkin hyvin kapeaa asennetta liikuntaan, ravintoon ja kehon hyvinvointiin.
Sanni huhtikuussa 2016 - Sanni huhtikuussa 2020
Punainen lanka pysyi piilossa ja keväällä 2018 lopetin liikunnan kokonaan.
Pitkän tauon jälkeen palasin suorittamaan monotonista, mekaanista ja ilotonta salitreeniäni, ja saavutinkin taas tietynlaisen "paremman olon" kohentuneen lihaskunnon myötä. Mutta en iloa.
Liikunnan ilo löytyi vasta loppusyksyllä 2019 palkattuani jälleen uuden valmentajan.
Kirjoitin valmentajalle sähköpostin otsikolla "Treeniohjelma uupumuksesta toipuvalle". Kerroin elämäntilanteestani. "Haluaisin löytää lempeän tavan palata pikku hiljaa kuntoa kasvattavan treenin pariin. Haluan treenata, mutta siitä muodostuu minulle helposti suorittavaa. Kaipaan tähän ammattilaisen apua."
Se osoittautui yhdeksi parhaimmista asioista mitä olen viime vuoden aikana itseni hyväksi tehnyt.
Valmentajani osoittautui ihan fantastiseksi henkilöksi, jonka kanssa olemme juuri oikealla aaltopituudella. Hänen avullaan olen löytänyt uuden tavan liikkua ja kokea liikunnan hyödyt. Uuden asenteen!
Liikun nyt todella lempeästi ja hitaalla temmolla. Kahden kuukauden aikana uuden ohjelman aloituksesta kehoni lihasmassa oli kasvanut, vaikka treeni on hyvin rauhallista, kun nyt kenties ensimmäistä kertaa elämässäni myös palaudun. 🙏🏻
Huikean onnekkaana sattumana valmentajani oli juuri tehnyt minulle kaksi kotijumppaohjelmaa koronakriisin puhjetessa. Nyt olen tehnyt näitä jumppia kotona, mökillä ja pihalla :)
Käyn välillä myös lenkillä, ja se maistuu taas.
En juokse enää tunnin lenkkejä "koska eihän alle tunti oo mitään", vaan juoksen - hölkkään - sen aikaa mikä tuntuu hyvältä :) Se voi olla 20 minuuttia tai 40 minuuttia.
Se on kivaa. :)
Ja mä voin nyt hyvin!
Mä voin nyt tosi hyvin..! :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille, ja hyvää vointia ❤️
.
P.S. Tämä saattaa olla hulluin huomio ja kommentti jonka olen koskaan blogiini kirjoittanut, mutta jos se tuo hymyn jonkun huulille, niin se on hulluuden arvoinen 😄
Olen kirjoittanut tisseistäni. Ne on pienet. Kirjoitin myös, että sitä mukaa kun nuorena aloin hyväksyä tissini, ne tuntuivat ikäänkuin kasvavan. Se oli psykologinen vaikutus. Mutta nyt, nyt kun olen 41...! Mun tissit on oikeasti kasvaneet..! :D Ehkä siksi kun painan nyt kaksi kiloa enemmän? Tai siksi, kun kuukautiseni palasivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen? Ja mun keho on nyt terve, olen toipunut uupumuksesta ja mä voin hyvin 🙏🏻
😁
25 comments on “Ajatuksia kehosta ja hyvinvoinnista”
Hyvä että nyt on paremmin <3
Entisenä syömishäiriöisenä tunnistan tuon ruuan kontrolloinnin hyvin, myös itselläni se on jatkunut lähes läpi elämän jossain muodossa. Tällä hetkellä tosin keskityn siihen, että syön ylipäätään säännöllisesti, laadulla ei niin väliä. Liikunnan haluaisin saada takaisin elämään, mutta uskon, että se tulee kun on sen aika. Muutin kaksi viikkoa sitten ja toistaiseksi tekemistä on riittänyt kämpän laiton osalta aika paljon. Telkkarin pikalinkkeihin on kuitenkin jo kaivettu valmiiksi yoga-kanava, eli jos siitä alottaisi.
Ihana postaus <3 Ihanaa lukea, että lempeällä ja rauhallisella treenillä saa tuloksia ja hyvän olon! Oma tarinani on hyvin saman tyyppinen, joten tämän lukemisesta tuli hyvä mieli. :) Suorittaminen taipumuksena täälläkin, ja menin himoliikunnan kautta uupumukseen, täydelliseen liikkumattomuuteen ja nyt olen lempeän liikkumisen vaiheessa, joskin lihaskunto pitäisi kehon hyvinvoinnin ylläpidon vuoksi saada mukaan (kävely-hölkkä-jooga-tyylillä mennään nyt). Mulla painon on näköjään pitänyt nousta 4 kg, että rintoihin on tullut enemmän muotoa. :D Hassua, kuinka paljon se on vaikuttanut naisellisuuteeni. Melkein ei haittaa muualle kehoon tullut pehmeys, kun rintojen suhteen on niin paljon parempi boogie nyt. :)
Ihana kuulla, että voit hyvin ❤️
Mun täytyy myöntää, että olen pidemmän aikaa jättänyt sun liikunta- ja ruokajutut lukematta (paitsi raflafiilistelyt!). Mua ahdistaa voimakkaasti kaikenlainen asioiden laskeminen, ja tunnen helposti huonoa omatuntoa kun en laske hiilareita, treeniminuutteja tai kiloja. Musta sä olet ollut aina upean näköinen ja olen tuntenut alemmuutta, kun olet jaksanut niin aktiivisesti käydä liikkumassa ja samalla syödä äärimmäisen kurinalaisesti. Joo, sun ruokavalio näyttäytyy mulle kurinalaisena 🙈 Olen kuitenkin ajatellut et tää on vaan sun tyyli, eikä etäältä ole näkynyt taustalla oleva pahoinvointi. Eli on superihana kuulla, että olet pystynyt jättämään kehon ruoskimisen ja tunnistat taustalla vaikuttavat syyt. Jos et vielä käy, niin suosittelen psykoterapiaa – sieltä sain itse hyödylliset eväät tunnistaa jumiutuneita ajatusmalleja, jotka vievät mua vaativaan ja itselle ankaraan suuntaan.
Liikunnan ILOA siis myös jatkoon Sanni ❤️
Kiitos Elisa ❤️❤️
(Psykoterapia on minulle hyvin tuttua ❤️🙏🏻)
....mutta sen verran on pakko sanoa, että en ole laskenut hiilareita enää ensimmäisen vhh-vuoden jälkeen. ;) Kun opin hahmottamaan paljonko missäkin on hiilareita, laskeminen jäi pois :) Laskeminen kuuluu vhh-startin ja opetteluvaiheen lisäksi oikeastaan vain ketoositason vhh-ruokavalioon johon kuuluu gramman tarkkuus, ja se ei mulle sovi.
Tulipa iloinen mieli sun puolesta!
Ihanaa, että voit hyvin :)
Ohi aiheen, tiedätkö onko Yves Rocherin Pure Calmille puhdistusöljyn (cleansing micellar oil) valmistus lopetettu? En löydä sitä heidän nettisivuiltaan. Tosi harmi, jos siitä pitää luopua! Jos näin on, onko sulla heittää tilalle jotain korvaavaa tuotetta?
Onkohan tää vastaava: https://www.yves-rocher.fi/ihonhoito/ihonhoitotuotteet/ihonpuhdistus/puhdistusoljy-rauhoittava-poistaa-vedenkestavan-meikin-herkalle-iholle/p/58368
vaikkei ihan identtinen inci olekaan...
(täällä onkin näköjään kaksi Kukkaa, mutta varmaan tunnistat, kuka on kuka ;))
Luulen että tuon puhdistusöljyn koostumus on päivitetty ja tuo linkittämäsi on korvannut edellisen.
(...ja meiliosoitteesta tunnistan, kuka Kukka on kuka... ;D Toisella Kukalla ei ollut meiliä.)
Joo, näin varmaan on, kun tuon tuotteen kohdalla vielä näkyi lukevan "uusi". En nyt vielä ostanut sitä, kun totesin, että mulla on sittenkin tarpeeksi suuri jemma :D Mutta sinne meni korona-ajan neljäs kosmetiikkatilaus kaikkea muuta kivaa (oli sopivasti ihonhoito -50% ja vielä alekoodi päälle). On pitänyt äitiltä aina kysyä lupa, kun se joutuu menemään postiin/kauppaan paketteja hakemaan. Mua odottaa melkein kuin joulu, kun joskus pääsen Suomeen. Toivottavasti ennen joulua :D Mä saan ihan ihme kiksit kosmetiikan ostamisesta. Piristää täällä eristyksissä todella. Ja kun paketteja joutuu odottamaan, saa uudet kiksit niiden avaamisesta ;)
Hyvänolon hetkiä sinne liikunnan pariin! Ei niin kun on pakko liikkua vaik ei jaksais vaan kun on energiaa siihe niin siitä saama hyväolokin on parempi 😊. Tsemppii!
Ps. Onko vinkata hyvää kampaamoa? Kampaukselle ja meikkiin tarvitsisin....ja en tiedä yhtää paikkaa sieltä kun tulen muualta. Jostai keskustasta 😏. Kiitos jo etukäteen😊
Hei Martta! Missä tarkoittaa ”sieltä”? 😊 Tampereelta? Mun vakkaripaikka on Rasta ja se on ihan huippupaikka 🙏 Tekevät myös meikkejä. Sijainti Laukontorilla keskustassa.
Kiitos vastauksesta😊.👍...sieltä😂☀️☀️☀️
Ihanaa kuulla, että voit paremmin kuin ennen. <3 Tosin näytätkin kyllä nyt onnellisemmalta, kuin tuossa aiemmassa kuvassa. Olen samaa mieltä, että erityisherkkyys ja kaikki lapsuuden ym. traumat ja niitten käsittely auttavat tasapainon kanssa syvemmin kuin pelkkä tasapainon hakeminen liikunnalla ja ravinnolla. Tai siis näin olen kokenut omalta kohdaltani myös, mm. syömishäiriöni alkoi parantua aikanaan vasta sitten kun päästin irti itselleni väärästä työpaikasta ja tunteita tukahduttavasta elämänasenteesta. Omissa nahoissaan viihtyminen on niin tärkeää. :)
Elämän kauneudesta muuten, on pitänyt kommentoida noita ihania chihuja. Omamme oli ilonamme melkein 13 vuotta ja vaikka kaikki koirat ovat ihania, chihuissa on jokin ihan erityinen suloisuus.
❤️
Kiitos tästä kirjoituksesta. Vaikka tilanteeni on monella tapaa erilainen, löydän tekstistä monta ajatusta johon samaistun. Elämässä on ollut paljon muutoksia ja menetyksiä viimeisten vuosien aikana ja olen ollut tosi väsynyt nyt kun on vihdoin ollut tilaa rauhoittua. Jokseenkin toivon, että olen löytämässä tieni tästä eteenpäin.
P.s. viimeinen kommentti hymyilytti. :)
Olipa kiva, vaikkakin koskettava postaus. Olen lukenut sun blogia jo kauan, mutta harvemmin kommentoinut. Syömishäiriöisenä oon saanut sun jutuista välillä vähän sellaista vibaa, että liikunta ja ruokavaliot on ollu jonkin sortin ahdistuksenhallintakeino myös sulle. En toki väitä, että niin olisi. Katson aika herkkien kiikareiden läpi tämmöisiä juttuja. Olen tosi iloinen puolestasi nyt. Voit paremmin, näytät ihanan seesteiseltä ja rauhoittuneelta. Kaikkea hyvää sinulle, Sanni <3
Kiitos Mirveli 🙏🏻❤️
Tunnistan tämän. Kun ei pysty kontrolloimaan ympärillään vallitsevia olosuhteita, pystyy kontrolloimaan ainakin kehoaan, mitä siihen pistää ja miten paljon sitä liikuttaa. Voi kytätä ruokien kalorimääriä ja rankaista itseään jos syö ns ”vääriä ruokia” tai herkkuja...
Mulla tuo loppui kun pääsin pois kontrolloivasta parisuhteesta. Hyvä sinä, näytät hyvältä ja voit taatusti hyvin ❤️ Kuuntele itseäsi ja nauti elämästä!
❤️
Huomio kiinnittyi rintamuksen sijasta grammariin! :) Mistä olet saanut sen?
Se on ystäväni! :) Kuva on hänen mökiltään jossa vietin koronakaranteenia.
Tosi ihanaa, että olet saanut kuukautisesi takaisin ja löytänyt itsellesi sopivan tavan liikkua <3 Todella hurjaa ja ikävää kuulla, että ne olivat noin pitkään poissa. Vaikea edes kuvitellakaan minkälaisen mankelin läpi kroppasi on noina vuosina mennyt.
Usein tässä laihdutuskulttuurin ja kontrollin kyllästämässä maailmassa unohtuu, että naisen kehossa kuuluu olla rasvaa. Ilman rasvaa hormonitoiminta menee sekaisin. Ja liian vähillä kalorimäärillä ihminen ei palaudu.
Monet tuttavani hehkuttavat vhh-ruokavaliota siksi, että sillä laihduttaminen on niin helppoa. Minulle oikeastaan ihan sama, miten ihmiset syövät, mutta toivoisin, että laihtumisen sijaan katsetta kiinnitettäisiin enemmän siihen, että oli ruokavalio mikä tahansa, sen pitää olla riittävän ravitseva. Hyvä olo on tärkeintä. Liika niukistelu ravinnossa johtaa vain huonoon lopputulokseen.
Samoin liikunnan tehtävä on tuottaa hyvää oloa ja olla mielekästä, se ei ole kehon kontrolloinnin väline eikä keino polttaa kaloreita.
Tämä paasaus ei siis ollut kohdistettu suoraan sinulle. Enemmänkin yleisenä harmitteluna siitä, minkälaisten vääristyneiden ajatusmallien keskellä varsinkin nuoret naiset kasvavat.
Kiitos ajatusten jaosta SH, tämä on tärkeää keskustelua.
Vaikka kommenttisi niuskistelusta ja tarpeettomasta kalorivajeesta ei ollut kohdistettu suoraan minulle, haluan kuitenkin omalta kohdaltani vastakommentoida (ehkä siksikin että vähentäisin joidenkin muiden mahdollista väärinymmärrystä ravintopolkuani kohtaan). Kehoni kävi läpi kamalan rääkin kuluneella vuosikymmenellä, mutta kalorivajeesta ei kohdallani ollut kyse, vaan kroonistuneesta stressistä ja ylikuormittumisesta. Ruokavalioni varmasti vaikutti kehooni ja sen koostumukseen, niukkahiilihydraattinen ruoka poistaa kehosta nesteitä ja lisää rasvan polttoa, mutta kalorivajeen sijaan syön vhh:lla runsasenergisempää ruokaa kuin ennen; tavanomaisen päiväni kalorit ovat jossain 2400-2500 tuntumassa.
En tiedä millä lailla vähähiilihydraattista ruokavaliota niin usein väärin tulkitaan, mutta vaikka tietyt hiilihydraatit jäävät pois, kalorit päinvastoin käytännössä lisääntyvät koska rasvojen osuus kasvaa. Kenties silloin, kun laihdutus on ruokavalion tavoitteena (mikä ei ollut oma tavoitteeni), vhh:takin voi toteuttaa ainakin jonkin aikaa vajaakaloreilla. Mutta se ei ole vhh:n tarkoitus eikä ruokavalion toiminnan mekanismi.
Kuukautiseni palasivat, kun olin toipunut ylikuormitustilasta. <3 Kun rintaa puristava korsetti oli viimein hellittänyt, enkä enää tuntenut jatkuvaa huolta, odotusten pettämistä ja syyllisyyttä. 🙏🏻
Hienoja oivalluksia! Ihailen sinua siinä, että sait kehonkuvasi kuntoon jo niin nuorena. Itselleni syntyivät ongelmat juuri parikymppisenä ja suhde kehooni on ongelmallinen edelleen nelikymppisenä. Yritän nykyisin oppia rakastamaan kehoani ja hoitamaan sitä sellaisella ravinnolla ja liikunnalla, joka auttaa kehoa voimaan hyvin, en sellaisilla, mitkä auttavat vain laihtumaan. Olen laihduttanut niin monta kertaa, etten halua tehdä sitä enää. Haluan vain elää siten, että kehoni pystyy erilaisiin asioihin ja voi hyvin. Olenkin opetellut erilaisia ajatustapoja viime lokakuusta asti ja liikuntaa (juoksua intervallein) kevyesti, 1-3 kertaa viikossa helmikuun lopusta asti. En siis halua liikkuakaan sillä laihduttajamoodilla, joka päivä, kun ei se ole sellainen määrä, johon pystyisin loppuelämäni ajan. Syömistäni en halua oikein muuttaa mitenkään, kevyesti vain muistaa hyvät asiat ravinnossa.
Kontrolloinnin tarvettakin onnistuit analysoimaan mielestäni syvällisesti. Itse olen huomannut sen harvoin, mutta juuri muutokseni aloitettuani olen alkanut tiedostaa paremmin, milloin herkutteluni johtuu juuri tuosta kontrolloinnin tarpeesta ja stressistä elämässäni. Minä siis kontrolloin syömistäni sillä, että varaan herkkuja kaappeihin ja sitten syön ne myös. Työstressi usein vie minut väärille linjoille syömisessäni.
❤️❤️🙏🏻 Hienoa Kirsi!
Valoisaa ja kaunista kevättä sinulle kaiken tämän hulluuden keskellä. Jos jotain, pandemia antaa meille myös tilaisuuden tarkastella moniakin asioita syvällisemmin ja eri näkökulmasta. Uskon, että moni kokee oivalluksia itsestään ja elämästään poikkeustilan keskellä.