Minä olen tarinankertoja. Purkeista ja purnukoistakin voi kirjoittaa tarinoita, samoin hetkestä kahvilassa, tai ajatuksistaan. En usko että minusta olisi tullut bloggaajaa, jos en niin tykkäisi kertoa. Moni tuote-esittely tai tuokiokuvaus on kuin pieni tarina.
Tauon aikana kirjoitin blogini tarinan. Jätin lopun avoimeksi ja kirjoitin sen tänään.
Aloin kirjoittaa blogia keväällä 2009. Olin muuttanut vuoden vaihteessa uuteen kaupunkiin ja uuteen elämään Tampereelle mieheni luo. En tuntenut Tampereelta oikein ketään enkä alkuun saanut kuin iltaan painottuvan osa-aikatyön, päivät kuluivat yksin kotona miehen ollessa töissä.
Kotona seurana olivat netti ja blogi.
Mutta peruutetaan ajassa vielä hiukan lisää taaksepäin.
Olin lukenut blogeja vuodesta 2005 saakka, ajalta, jolloin blogeissa ei juuri edes ollut kuvia, vain tekstiä. Ensimmäinen vakituisesti seuraamani blogi oli erään ahvenanmaalaisen viihdetoimittajan blogi. Tunsin naisen itsekin työkuvioiden kautta, hän oli mielenkiintoinen ja värikäs persoona ja kirjoitti fantastisen hauskasti. Jonnan blogissa olen mm. törmännyt elämäni ensimmäiseen YouTube-linkkiin.
Vaikka olen aina rakastanut kirjoittaa ja kertoa tarinoita (aloitin tarinoiden ”kirjoittamisen” jo ennen kuin osasin kirjoittaa), ajatus omasta blogista heräsi vasta myöhään, kun olin vaikuttanut netissä useita vuosia.
Teini-ikäisestä varhaisaikuisuuteen kanavoin kirjoittamisen tarpeeni kirjeystävyyteen. Tiiviillä käsialalla kirjoitetut, monisivuiset kirjeet singahtelivat Savosta ympäri maailmaa Japaniin, Australiaan, Meksikoon ja Sloveniaan.
Kolmea kymppiä lähestyessäni löysin internetin keskustelupalstat, jotka pian alkoivat ottaa tilaa kirjeiltä. Vaihdoin yhdenlaisen kirjallisen keskustelun ja ajatustenvaihdon toiseen; kirjeet olivat vanhaa aikaa, kyberympäristö 2000-lukua.
Kirjeiden hitaus ja niihin liittyvä paneutuminen ja käsin tekeminen (kirjoitin kirjeet käsin ja koristelin tarroilla ja kuvilla) viehätti minua edelleen, mutta uusi, nopea sosiaalinen viestintäympäristö houkutti reaaliaikaisuudellaan ja informatiivisuudellaan; sain nopeasti valtavasti tietoa ja kokemuksia minua kiinnostavista asioista. Se oli uudenlainen, koukuttava kokemus.
Jutustelin mm. suosikkibändieni keskustelupalstoilla ja amerikkalaisilla ja suomalaisilla kauneusfoorumeilla. Minusta kehkeytyi erittäin aktiivinen nettikeskustelija ja rakastin koko sitä uudenlaista sosiaalisuutta; foorumeilta sain välitöntä vastakaikua kosmetiikkahörhöydelleni ja tutustuin ihmisiin saman harrastuksen ympärillä. Sain heistä ystäviä ja kavereita. Keskustelupalstan yhteisö oli kuin nettiperhe, heidän kanssaan ei ollut koskaan yksin.
Todellakin, rakastin sitä. Näiltä ajoilta tunnen mm. Virven, Tainan, Suvin, Heidin ja monet muut sittemmin blogosfäärin ääniksi siirtyneet ihanat naiset. Nyt menee tunteiluksi, mutta en voi ajatella näitä aikoja ilman lämmintä puristusta sydänalassa. Sain niin paljon - en pelkästään vinkkejä hiusten co-pesuun, parhaiten silottaviin ainesosiin ja värikkäisiin meikkeihin – sain mukaani ystäviä jotka vaikuttavat elämässäni vielä tänäkin päivänä. Purkkien ja kynsilakkojen kiillon keskellä sain tutustua suureen joukkoon viisaita, hauskoja, erilaisia ja rohkeita naisia.
Minulla on aina ollut monia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin suhtaudun intohimoisesti, mutta kosmetiikkahulluus on yksi näkyvimpiä. (Yksi suuri kiinnostus varhaisaikuisena oli muuten Kreikan mytologia – ajatelkaas jos olisinkin päätynyt bloggaamaan antiikin Kreikan jumaltaruista...?)
Monivuotisessa työpaikassani, joka ei millään lailla liity kosmetiikka-alaan, ”purkkihulluuteni” ei jäänyt piiloon. Herätin huomiota – ja ehkä joskus jopa ilahdutin asiakkaita – värikkäillä, pitkillä (ja pelottavan näköisillä..!) kynsilläni ja kirkkailla meikeilläni. Työkavereille jaoin vuolaasti vinkkejä mistä saa halvimmalla tilattua sitä-ja-tätä kosmetiikkaa – halusivat he vinkkejä tai eivät. Se vain pursusi minusta.
Sain joskus kuulla kollegoilta, olinkohan ihan väärällä alalla. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että kosmetiikka voisi olla myös työtäni. Minulle se oli selkeästi juttu, joka kuului harrastusosastolle. Tuohon aikaan kauneusalan työ näyttäytyi minulle muutenkin aika yksipuolisesti, ajattelin, että kaikki alan ihmiset ovat kosmetologeja tai parturi-kampaajia eikä tällainen koulutuspolku ollut koskaan kiinnostanut minua.
Ajatus omasta blogista tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun aloin tuntea, että olin keskustelupalstoilla äänessä vähän liikaakin.
Huomasin kokevani kiusaantuneisuutta siitä, että osallistuin melkein joka keskusteluun ja myös aloitin uusia keskustelunaiheita tuon tuosta. Olin yksinkertaisesti todella paljon äänessä, kiinnostavista aiheista ei tuntunut tulevan loppua.
Jos minulla kerran oli niin paljon sanottavaa, pitäisikö se sanoa omalla alustalla?
Samalla oman blogin perustaminen tuntui kuitenkin vähän pelottavalta, ja ajatus ”omasta äänestä” herätti ristiriitaisia tunteita. Oman kanavan mielekkyyttä vastaan soti kokemus bloggaajuudesta tietynlaisena itsensä korostamisena. Äänekkyydestäni ja mielipiteiden runsaudestani huolimatta luonteeseeni kuuluu olennaisesti vaatimattomuus ja halu välttää tilanteita joissa teen itsestäni ”numeron”. Ja oman, julkisen blogin perustaminen olisi tietysti ilmaisu sille, että hei, minulla on jotain sellaista sanottavaa joka varmaan kerää yleisöä.
Julkisen blogin avaava ei kirjoita itselleen vaan jossain on tietysti toive yleisöstä.
Se on jännä, ristiriitainen tunne. Samalla on tarve sanoa ja kertoa hirveästi, olla mieltä asioista, ja mielipiteet ovat usein vahvoja, mutta samalla haluaisi myös olla siellä ”tapetissa”, ei erottua joukosta, ei olla ”asiantuntija” tai ”esikuva”. Tavallaan tykkään olla äänessä mutta en näkyä. Tämän vuoksi en ole ikinä pitänyt blogimaailmaan olennaisesti liittyvistä kekkereistä, palkintogaaloista ja PR-kissanristiäisistä, niissä on aina jotenkin vaivaannuttavaa. Täällä mä olen ja olen ikään kuin jotain.
Mutta nyt ollaan keväässä 2009. Blogilla oli jo nimikin: Karkkipäivä. Se oli ollut mielessä pitkään. Pidin sanan positiivisesta kaiusta ja se edusti jollain lailla tosi hyvin elämänfilosofiaani: jokainen päivä voi olla karkkipäivä. Koska jokainen päivä pitää sisällään mahdollisuuden ihaniin, kauniisiin ja hauskoihin kokemuksiin.
(Tähän väliin tarinankertoja minussa haluaa lisätä, että en ole suinkaan syntynyt ja kasvanut ”naminami-Marco-Bjurströminä” vaan pikemminkin Daria Morgendorferina, jonka elämännäkemystä värittivät sarkasmi ja pessimismi. Blogia edeltänyt aikakausi elämässäni sisälsi paljon hyvinkin harmaita sävyjä ja kävin läpi asioita, joiden seurauksena kasvoin karkkipäivä-ihmiseksi. Harmaastakin voi olla kiitollinen. Joskus, tai ehkä useinkin, harmaan läpikäyminen johtaa väreihin.)
Nimi oli valmiina, tietokoneen kansiot täynnä meikkikuvia, sormet syyhysivät näppäimillä. Vähän liikuttava ja kömpelö mutta suloinen banneri tehtynä. Avaanko blogin? Oliko minulla sellaista sanottavaa kosmetiikasta, jota muut haluaisivat lukea?
(Lähiömutsi-blogia pitävä Hanne Valtari kirjoittaa ”Unelmahommissa”-kirjassaan 8 vuotta myöhemmin: ”Hyvällä bloggaajalla täytyy myös olla sanottavaa. Lähiömutsin perustamista miettiessäni minulla oli käsissäni yleismaailmallinen aihe, äitiys. Mitä enemmän aiheeseen sukelsin, sitä enemmän tahdoin työstää ajatuksiani muidenkin kuin vain miehen, perheen ja ystävien kanssa. Koin vahvasti, että minulla oli sanottavaa. Se saattaa kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta tämä itsekeskeisyys on bloggaajan tärkeimpiä piirteitä. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei ole blogia”.)
Tietämättä vielä vastausta kysymykseen, tein sen. Karkkipäivä avautui huhtikuun 22. päivä 2009.
Vuonna 2009 ei harkittu blogin avaamista samoilla kannustimilla kuin esimerkiksi Valtari, joka vuonna 2011 perusti bloginsa tietäen jo alun alkaen että ”tästä tehdään jotain isompaa”, panostetaan enemmän kuin harrastukseen.
Minun blogini alkoi harrastuksena.
En mainostanut Karkkipäivää muualla kuin kauneuskeskustelupalstallani. Näinkin vaatimattomalla näkyvyydellä se saavutti pian ihan mukavat kävijämäärät. Muistan, kun asensin muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen Google Analyticsin, ja se kertoi, että minulla oli päivässä 200 kävijää. Ihan sydän nuljahti. Se tuntui mielettömältä.
Minulla oli yleisö. Sain jakaa meikki- ja nettikauppavinkkejäni ihmisille, jotka halusivat kuulla niistä.
Tuohon aikaan kauneusblogeja oli Suomessa niin vähän, että kaikilla vähänkään aktiivisilla kosmetiikkablogeilla oli varmasti lukijoita. Samalla joukosta oli myös helppo erottua.
Samana vuonna blogin perustanut Virve saavutti välittömästi suuren suosion omintakeisella ”ostolakko”-konseptillaan ja rikkaalla ja hauskalla kirjoitustyylillään, ja meikkitaiteen saralla vahviin vaikuttajiin kuului etenkin Mustaa Kajalia –blogin Heidi.
Itse keskityin Karkkipäivässä aluksi värimeikkeihin ja ennen kaikkea luomiväreihin. En varmastikaan ollut blogosfäärin lahjakkain meikkaaja, mutta kaiketi tavassani opastaa meikkauksen perusteisiin ja värien rohkeaan käyttöön oli jotain sellaista ruohonjuuritason meininkiä, jota ei löytynyt muista sen ajan blogeista. Överiselkeydessään tyylini puhutteli tietynlaista, rautalankatyylille nälkäistä lukijakuntaa.
Ihonhoitopuoli ei minua mainittavasti kiinnostanut, sillä voidepurkithan olivat tylsiä ja värittömiä. Värikäs sisältö oli minun juttuni.
Fokukseeni vaikutti epäilemättä myös se, että ihoni on yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta ollut aina helppohoitoinen, eikä minun ole tarvinnut nähdä vaivaa löytääkseni sopivia tuotteita. Hoidin ihoani tunnollisesti kiinnittäen huomiota erilaisiin koostumuksiin, mutta en erityisesti jaksanut innostua uusista sarjoista tai seurata ihonhoidon trendejä.
Käänne tapahtui, kun luin Rita Stiensin kirjan Totuus Kosmetiikasta. Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta ja yhtäkkiä voidepurkkien sisältö ainesosineen tuntui hurjan kiehtovalta. Kosmetiikan ainesosat ja ”kemia” oli kiinnostanut minua jo aiemmin, mutta aiempi kiinnostus kohdistui vain hiustuotteisiin. (Olin se ikuinen parhaiten silottavan ja pehmentävän hoitotuotteen etsijä..)
Samoihin aikoihin olin aloittanut kosmetiikkamyyjän opinnot. Myös tämä vaikutti ratkaisevasti blogini sisältöön.
Kosmetiikkamyyjän opinnot? Kyllä! Tampereelle muuton myötä olin vihdoin kypsynyt ajatukseen harrastuksen laajentamisesta ammatiksi, ja nähdessäni Valkeakosken Aikuisopiston kurssitarjonnassa ilmoituksen myynnin ammattitutkinnosta, suuntautumisena kosmetiikkamyyjä, nappasin kiinni heti.
Yhden lukukauden mittainen, ammatilliseen kosmetiikkahörhöyteen johtava opiskelurutistus tuntui kuin taivaasta laskeutuneelle mahdollisuudelle. Opinnot ainesosakursseineen ja koulua seurannut työllistyminen inspiroivan purkkimeren keskelle toivat ihonhoidon ja ainesosa-analyysit luonnolliseksi osaksi Karkkipäivää.
Luonnonkosmetiikkaan hurahtaneelle bloggaajalle etenkin luonnollisten ja synteettisten ainesosien vertailu oli innostava aihe, ja tämän näkökulman jutut olivat blogin alkutaipaleella tyypillisiä. Vuosien varrella ainesosatuntemukseni on laajentunut ja syventynyt, ja nyt tiedän, ettei luonnollinen aina ole iholle parempi - vaikka se edelleen on oma mieltymykseni ja valintani.
(Jotkut luonnonkosmetiikan puolestapuhujat osaavat esittää synteettisen kosmetiikan pelkästään huonossa valossa mikä helposti vaikuttaa tiedonhaluisen, innokkaan ja vaikutteille alttiin ”keltanokan” käsityksiin. Fiksu ja riittävän perehtynyt vihreän linjan kannattaja ei teilaa normikosmetiikkaa ja esitä luomua ainoana parhaana vaihtoehtona kaikkien iholle.)
Kirjoitin ensimmäisen ainesosia koskevan kirjoitukseni lokakuussa 2009 otsikolla ”Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus”. Kirjoitus käsitteli luksusvoiteen ja halvan voiteen eroja, ja esitteli luonnollinen vs. synteettinen –näkökulman ohella toisen, minulle hyvin ominaisen vinkkelin. Teema on kulkenut mukana läpi kaikkien blogivuosien. Kalliin ja edullisen kosmetiikan vertailu on minusta erittäin kiinnostavaa ja hauskaa, ja rakastan uppoutua eri brändien ja markkinointiviestinnän maailmaan.
Karkkipäivän kolmantena vuonna minua haastateltiin Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen kerrottuani, kuinka 20 euron seerumi ja 75 euron tehotiiviste olivat käytännössä samaa kamaa. Kun toimittaja tuli Helsingistä saakka haastattelemaan minua ja ottamaan kuvia juttuun, mietin, että nyt olin varmasti saavuttanut blogirintamalla kiiltävimmät kannukseni.
Tammikuussa 2010 avautui Suomen ensimmäinen blogiportaali, Indiedays. Alusta kokosi yhteen maamme suosituimmat muotiblogit ja oli jotain ihan uutta ja jännää, kaupallinen alusta jonka bloggaajat saivat sivustolta palkkiota bloginsa pitämisestä.
En oikeastaan kiinnittänyt sen kummemmin huomiota Indiedaysiin muuten kuin ilmiönä, muotigenren blogit olivat minulle jotain kaukaista. Tunsin Indiedaysin blogeista vain Mou Moun, joka oli silmissäni jo jonkinlainen some-julkkis. (Olin ihan liekeissä kun Mou Mou joskus jätti blogiini kommentin..!).
Indiedaysin toimintaidea oli nerokas: koottiin yhteen suosittuja blogeja yhdelle sivustolle, ja sivustolle myytiin mainosbannereita. Koska blogit vetivät valtavasti lukijoita, myös mainokset saivat paljon näyttöjä. Yhteisön kautta oli myös mahdollista tehdä kaupallisia kampanjoita mainostahon kanssa.
Muotiblogien rinnalla pienet kauneusblogit eivät olleet kaupallisesti kiinnostavia, ja kaupallisuus minun genreni blogeissa oli yhtä kuin se, että joskus saattoi saada tuotteen testiin veloituksetta. En ollut Karkkipäivää perustaessani edes tullut ajatelleeksi, että bloggaamiseen saattaisi liittyä a) jotain kaupallista tai b) jopa ansaintamahdollisuus. Vuonna 2009 tällaiset asiat olivat aivan vauvan kengissä.
Hämmästykseni olikin suuri, kun keväällä 2010 sain sähköpostia Indiedaysin perustajalta ja toimitusjohtajalta Esa Suuriolta. ”Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Olemme laajentamassa bloggaajajoukkoamme ja blogitarjontaamme ja keskustelisin mielelläni kanssasi tähän liittyen. Täydennämme Indiedaysin sisältöä kosmetiikkablogilla ja sinun blogisi on sellainen jonka haluaisimme.”
Sitä tunnetta en unohda. Olin samaan aikan kuin puulla päähän lyöty, hämmentynyt ja imarreltu. En ensin tiennyt miten suhtautua. Indiedays-portaali blogeineen tuntui olevan todella kaukana minusta, muotibloggaajat vaikuttivat jopa pelottavilta kun olivat niin ”kuuluisia”. Minä ja Karkkipäiväkö voisimme liittyä osaksi jotain sellaista..?
Suostuin kuitenkin tapaamiseen ja loppu on niin sanotusti historiaa. Karkkipäivästä tuli Indiedaysin ensimmäinen kauneusblogi.
Olin osa Indiedaysin yhteisöä melkein kahdeksan vuotta, se on pitkä aika. Siinä ajassa tapahtui paljon; muotiblogien dominanssi hiipui ja yhteisö täyttyi monenlaisista lifestyle- ja perheblogeista. Alkuvuosien ”kuka ei kuulu joukkoon?” –tunteeni mureni ja pikkuhiljaa rentouduin, sain itseluottamusta ja kasvoin osaksi Indie-perhettä.
Indiedays-vuosina Karkkipäivän kehitys oli huikeaa. Innokkaana tilastonissenä taltioin jokaisen kuukauden luvut Excel-taulukoihin ja saatoin seurata, kuinka blogin kävijämäärät kasvoivat vuosi vuodelta. Koska kävijämääristä ei puhuttu avoimesti, en osannut verrata lukuja muihin blogeihin enkä pystynyt arvioimaan, onko blogini niin sanotusti suuri. Olin joka tapauksessa iloinen siitä, että yhä useampi vaikutti löytävän blogini.
Aloin tienata blogilla yhä paremmin, ja tulot kasvoivat ensimmäisen vuoden taskurahoista merkittäväksi sivutuloksi. Tuohon aikaan tulot eivät olleet erityisen riippuvaisia sisältöyhteistöistä vaan niitä kertyi mukavasti portaalin myymien mainosbannerien tuoman potin kautta. Käytännössä saatoin kirjoittaa blogiani samaan tyyliin kuin ensimmäisenä vuotena, solmimatta sopimuksia kaupallisista kampanjoista. Tulot tulivat passiivisesti mainosbannerien kautta.
Indiedays-yhteisön ohella suurin yksittäinen kävijämääriin vaikuttanut tekijä on sisällön laajentaminen matkailuun.
Se hyppy oli yksi jännittävimpiä ja pelottavimpia blogini aikana.
Halusin syksyllä 2012 toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä yksin pitkälle reppureissulle maailmalle.
Sain töistäni matkaa varten virkavapaata, joka kuitenkin odottamatta viime hetkellä kutistettiin alle puoleen alun perin luvatusta. Jouduin tekemään nopean päätöksen. Tekisinkö reppureissuni lyhyempänä versiona ja jäisin hyvään, vakituiseen työpaikkaani? Vai lähtisinkö toteuttamaan todellista haavettani pidemmästä reissusta, mikä tarkoittaisi irtisanoutumista ja epävarmaa taloudellista lähitulevaisuutta?
Valitsin jälkimmäisen. Koska tienasin blogilla jo sen verran että saisin ainakin vuokran maksettua, päätin uskaltaa heittäytyä ja luottaa siihen, että pärjäisin taloudellisesti sen aikaa kunnes löytäisin matkan jälkeen uuden työn. Lisäksi jäin kosmetiikkamyymälään ”tarvittaessa kutsuttava” –sopimuksella, ja saisin siitä vielä vähän lisätuloja. Tuntui hyvältä kun ei tarvinnut ihan kokonaan sulkea myymälän ovia.
Lähdin matkalleni. Samalla Karkkipäivä oli kokeva suuren, vaikkakin väliaikaisen muutoksen: pesunkestävä kosmetiikkablogi muuttuisi kolmen kuukauden ajaksi matkailuaiheiseksi. Lisäksi lähes päivittäinen julkaisutahti tulisi hidastumaan merkittävästi. Tiesin, että se oli suuri riski, mutta unelmani toteutus oli nyt prioriteetti. Ehkä saisin lukijat takaisin matkan jälkeen..?
Blogiscenessä oli, ja on varmaan edelleenkin yleisesti tiedossa, että blogin aihepiirin yhtäkkinen dramaattinen vaihtaminen johtaa yleensä suosion laskuun. ”Pidä punainen lanka, älä muuta blogin tyyliä liikaa”, näin kuului suosiostaan välittävän bloggaajan kultainen ohje. Ja nyt minä olin luopumassa langastani koko syksyn ajaksi.
Jännitti niin kamalasti.
Lopputulema oli se, että kun palasin matkaltani, lukijakuntani oli päinvastoin kasvanut. Se oli kasvanut paljon.
En tietenkään voi tietää, vaikuttiko muutokseen juuri reissuirtiottoni vai jokin muu seikka blogosfäärissä, mutta seikkailtuani Kreikan saarilta Albaniaan ja sardinialaisen Couchsurfing-lähentelijän kauhusohvalta Manhattanin pilvenpiirtäjien syliin, blogini oli saavuttanut kävijämäärällisesti ja arvostuksellisesti pisteen, että siitä tuli minulle täysipäiväinen työ. Tai toisin ilmaistuna: siitä oli muodostunut sisältökokonaisuus, jonka tuottamisesta minulle oltiin valmiita maksamaan täysipäiväistä työtä vastaava palkkio.
Reissuani seuranneena kesänä Indiedays tarjosi minulle uutta, parempaa sopimusta.
Alkoi uusi aikakausi.
Olemme vuodessa 2013.
Olin iloinen ja ylpeä saavutuksestani, mutta samalla tunsin pienten huolen tunteiden nostavan päätään.
Olin jo aikaisemmin havainnoinut internet-ympäristön ja hitaista harrastuksista luopumisen negatiivisia vaikutuksia itseeni, ja jos blogista muodostuisi pääasiallinen tulonlähteeni, oli selkeänä vaarana yhä vain kasvava ajankäyttö internetin ja tietotekniikan parissa. Netti ja sosiaalinen media olivat minulle jo nyt selvästi addiktoiva substanssi. Oliko tämä siis viisas tie?
Huolenaiheet tiedostaen jatkoin kuitenkin.
Vahvin tunne sanoi, että totta kai minun tuli nyt satsata täysillä – olin onnistunut vailla mitään suunnitelmallisuutta kääntämään harrastuksen tuloa tuottavaksi toimeksi jolla saatoin elättää itseni. Kuka jättäisi tällaisen tilaisuuden käyttämättä? Koin, että minulla oli käynyt ihan satumainen tuuri ja leijuin onnen sfääreissä. Tässä minä kirjoittelin purkeista ja chihuahuoista ja maarianhaminalaisen vuokrahuoneiston plyysisohvasta - ja joku taho halusi maksaa siitä. Ja vielä aika hyvin.
Siispä jatkoin. Tämähän oli fantastista. Nyt minulla oli kaikki päivän tunnit aikaa kirjoittaa.
Kirjoitin paljon. Koska kirjoittaminen on tosi hauskaa, sitä teki mielellään. Minulla oli jatkuvasti enemmän aiheita kuin ehdin työstää ulos.
Vuodessa on 365 päivää, ja vuonna 2013 kirjoitin 397 postausta - enemmän kuin yhden päivässä. Sama tahti jatkui seuraavana vuonna – 389 postausta. Ja sitä seuraavana – 343 postausta.
Aihepiirit laajenivat ja blogi alkoi kehittyä yhä enemmän lifestyle-blogin suuntaan. Kirjoitin ripsivärien rapinasta, itsetunnosta, parfyymien tuoksunuoteista, siitä kun liikunta vituttaa, pakastekalaresepteistä, budjettimatkailusta Kreikan saarilla, ikävästäni kun sisareni oli kaukana. Kirjoitin tyylittömyydestä, trikoopaidoista, hainhammasklipseistä ja kookospuurosta. Illalla nukkumaanmennessä odotin jo että olisi aamu, saisin keittää kahvia ja avata koneen keittiön pehmeässä hämärässä.
Aamut olivat lempiaikaani.
Vuonna 2016 blogini oli suositumpi kuin koskaan ja minä väsyneempi kuin koskaan.
Olin seitsemän vuotta tehnyt jotain, joka oli ihan sairaan hauskaa ja antoisaa. Samalla olin luopunut jostain olennaisen tärkeästä: muusta ajasta.
Olin antanut blogin tulla saumattomaksi osaksi elämääni, ei ollut blogiaikaa ja sen ulkopuolista aikaa. Saatoin ulkoisesti tehdä muuta, olla luontopolulla, ravintolassa, taidemuseossa, – mutta missä tahansa olinkin, mietin blogia ja ideoin uusia postauksia. Minusta oli ihan perusteltua, että oli näin. Blogihan oli elämäntapani.
Sain yhä useammin kuulla läheisiltäni; ”Kuuntelitko edes mitä äsken sanoin..?” ”Tunnut olevan jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä”.
Kuulin mitä muut sanoivat ja tiedostin ongelmat itsekin, mutta oli valtavan vaikea myöntää, että niin ihanalla tekemisellä kuin blogin kirjoituksella saattoi olla myös huonoja vaikutuksia. Yritin keksiä keinoja joilla hallita somessa ja blogin parissa vietettyä aikaa. En onnistunut.
Erityinen ongelma olivat numerot; olin addiktoitunut lukuihin. Seurasin tilastoja jokainen päivä ja jos en saavuttanut tavoitettani, kirjoitin lisää. Halusin nähdä lukujen vain kasvavan.
Keväällä 2016 istuin mökin saunassa ja sanoin ensimmäistä kertaa ääneen: olen tosi väsynyt. Minun on pakko lopettaa lukujen tuijotus. Minun on pakko hidastaa.
Heinäkuussa matkustimme Ranskaan juhlimaan ystäväni häitä. Hotellin aamiaisella Pariisin lentokentällä tein puhelimeeni muistiinpanon. Siinä luki: ”Vietän liian paljon aikaa netissä. Haluan olla enemmän läsnä läheisilleni.”
Blogitauko nousi ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi.
Häiden jälkeen matkasimme Sveitsiin. Alppien vaellusreiteillä annoin pääni tyhjentyä ja väsymys alkoi vihdoin hellittää. Annoin otteen heltyä.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en katsonut blogin tilastoja kuukauden aikana kertaakaan.
Akut latautuivat ja syksyllä tunsin toipuneeni. Olo tuntui taas omalta itseltä. Kävin lukijoiden kanssa Madará-vierailulla Riiassa ja lähdin syyskuun koittaessa tuttuun tapaan Kreikkaan. Mieli oli hyvä ja kevyt, eikä blogitauko tuntunut enää tarpeelliselta. Päinvastoin, kuplin taas uutta intoa ja energiaa.
Tätä energiaa toi muun muassa uusi blogikoti – olin kahdeksan vuoden jälkeen pakkaamassa Karkkipäivän kasaan ja muuttamassa Indiedaysilta A-Lehdille. Kalevan ostettua Indiedaysin portaalissa tapahtui muutoksia, joiden seurauksena osa indieläisistä, minä mukaan lukien, koki alustanvaihdon ajankohtaiseksi.
Kauneus & Terveys –lehti oli osoittanut kiinnostusta Karkkipäivää kohtaan jo aiemmin, ja muutto aikuisempaan blogikotiin tutun lehden siipien alle oli kutitellut mielen pohjalla viime vuodet. En ollut enää ”nuorisobloggaaja” vaan kohta 4-kymppinen kauneudesta ja hyvinvoinnista kirjoittava lifestyle-bloggaaja.
Hetki uudelle blogikodille oli oikea.
Uuden alun myötä aloin muuttaa asennettani ja toimintatapojani. Ensimmäiseksi aloin opetella numeroista luopumista. Se on myönnettävästi ollut vaikeimpia paloja, mutta hyvän ”shokkikäsittelyn” tehtävään antoi blogiosoitteen muutoksen mukanaan tuoma kävijämäärien vääjäämätön (joskus hetkellinen, joskus pidempiaikainen) putoaminen.
Oli tavallaan hyvää ”terapiaa” tilastofriikille opetella suhtautumaan blogiinsa uudella tavalla muuttuneiden kävijämäärien kautta. Oivalsin, että olin jo vuosia identifioinut blogin menestymisen vahvasti lähes pelkästään numeroihin ja käyttänyt niitä suosion ja laadun mittana. Paljon kävijöitä --> teen varmasti laadukasta työtä. Vaikka yhtä lailla asiaan vaikuttaa myös määrä: paljon postauksia --> paljon kävijöitä.
Numeroaddiktiosta irtautuminen on ollut hidasta, joskin koko ajan eteenpäin menevää työtä.
Nyt tunteeni on se, että valitsen laadun mittariksi mieluummin hyvän sisällön, ja parasta sisältöä voin tuottaa paremmalla omalla hyvinvoinnilla. Siihen kuuluu myös hitaampi kirjoitustahti.
Ensimmäinen vuosi K & T:llä sujui mukavasti ja kotiuduin A-Lehdille nopeasti. Viihdyn ja koen, että olen nyt rauhallisemmassa ympäristössä joka tukee suuntaani lempeämmästä tahdista. Tunnen kiitollisuutta mahdollisuuksista joita olen saanut. Täällä on hyvä porukka joka koostuu niin ihanista kanssabloggaajista kuin A-Lehtien tiimistä. Saan olla oma itseni ja meidän bloggaajien yksilöllistä tyyliä kunnioitetaan.
Helmikuussa oli kuitenkin aika pysähtyä. Kerroin että olin uupunut, en saanut asioita tehtyä loppuun ja jatkoin kamppailuani keskittymisvaikeuksien kanssa.
Jäin vihdoin tauolle, joka olisi pitänyt ottaa jo aikaa sitten. Vaikka olin viime vuoden ajan hidastanut, en ollut hidastanut tarpeeksi - avainsana oli pysähtyminen. Minun piti mennä kokonaan pois ympäristöstä jossa olin vaikuttanut viimeiset yhdeksän vuotta, jotta sain siihen ja tekemiseeni uuden perspektiivin.
On tärkeää pystyä myöntämään, jos jokin asia muodostuu ongelmaksi eikä sitä hallitse. Kohtuus ja tasapaino on hyvä pitää mukana kaikessa. Olen helposti addiktoituva luonne ja teen minulle mieleisiä asioita äärilukemissa; ei riitä että on 5 kirjaa lainassa kirjastosta, niitä pitää olla 105. Ei riitä että on 10 kirjeystävää, niitä on 45.
Jos olisin kiinnostunut puutöistä, olisin varmaan se tyyppi joka aamuyöllä havahtuu siihen ettei ole muistanut syödä koko päivänä vaan on tauotta nikkaroinut uutta meikkiensäilytyshyllystöä.
Internet ja etenkin sosiaalinen media on minulle addiktio ja selvästi olen "tehnyt" niitä liikaa. Mutta niillä on myös mielettömän hienot puolensa ja netti on tuonut muassaan paljon fantastisia asioita, en halua pyyhkiä pois niistä mitään.
Olen saanut internetistä ystäviä, tukea, tietoa, jopa työmahdollisuuksia. Olen saanut ilahduttaa muita ihmisiä, olen voinut auttaa toisia pienten meikkivinkkien kautta aina lomamatkan järjestelyyn. Olen saanut lukijoilta palautetta joka on vetänyt kyyneliin ilosta ja liikutuksesta. Mutta digikoukun negatiivista puolta ei voi kiistää, ja sille on tehtävä jotain.
Tauon aikana ymmärsin viimein, miten asian kanssa toimia. Turhaan olen miettinyt ratkaisuja siihen, miten voisin järjestää päivittäisen nettiaikani niin, että se olisi järkevää ja harmonista. Vastaus on kunnon etäisyyden ottaminen, ei kellonaikarajoitteissa rämpiminen.
Uskon, että vain riittävät tauot auttavat säilyttämään tasapainon. Tekee hyvää välillä levätä ja palautua digitaalisen ympäristön ylistimulaatiosta. Olla täysin poissa näiden ärsykkeiden vaikutuspiiristä useita päiviä, ei vain yöunien tai iltapäivän verran.
Palautumiseen auttaa hidas tekeminen ja ympäristö kuten sohva ja kirja tai metsäinen lenkkipolku. Se, kun ei voi tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Kun malttaa sulkea kymmenet samaan aikaan huomiota vaativat ärsykkeet ulkopuolelle ja rauhoittua jopa täyteen tekemättömyyteen, sillä on mieletön voima. Mielessä kimpoilevat asiat konkreettisesti lakkaavat lepattamasta ja laskeutuvat aloilleen. Tulee hiljaista.
Hitauden vastapainona on sitten taas ihanaa omistautua vauhtiympäristölle ja klikkailla vinhasti niin että näppis kuumenee. :)
Tästä eteenpäin pidän välillä päiviä tai tarpeen vaatiessa viikkojakin digilomaa. Jos minusta ei joskus hetkeen kuulu, niin kuuluu sitten taas jonkin ajan kuluttua. :)
Toivon ja uskon, että tämä on minulle toimiva tapa ”harrastaa nettiä”. Ja jatkaa Karkkipäivää sillä innolla ja rakkaudella, kuin aina.
Kiitos kun luitte tarinani ja kiitos niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille. Tästä jatketaan.
.
Kuvat: Sanni ja Unsplash
103 comments on “Karkkipäivän tarina”
Mahtava,rehellinen ja avoin kertomus Sanni.
Pysähtyminen on selvästi tehnyt hyvää sinulle!
Me lukijat jaksamme kyllä odottaa blogitekstejäsi montakin päivää.
<3 Kiitos Katja :)
Ihanaa kuulla että olet tehnyt rauhan itsesi kanssa ja löytänyt oikealta tuntuvan tavan elää niiden asioiden kanssa joita rakastat ja joilla haluat täyttää elämäsi.
Olen lukenut blogiasi vuosia, melkein alusta saakka. En minä ainakaan edes odota että postauksia pitäisi tulla joka päivä. Tulee kun tulee, luen ilolla sitten kun luettavaa on. Blogifeedissäni on sen verran monta blogia, että en todellakaan toivo että jokainen päivittyy joka päivä. Nyt jo menee liikaa aikaa verkossa ja olen karsinut pois paljon sellaisia blogeja mistä en koe saavani mitään. Karkkipäivän pidän mielelläni lukulistalla ja olen iloinen että olet päättänyt jatkaa. Hali ja peukku!
Kiitos satu! <3
Ihana lukea blogin ja sun tarina. Olen ollut monta vuotta seuraajasi mutta aivan alkuajat ovat menneet ohi ja tietysti blogin tältä puolen ei aina tiedä mitä kaikkea blogin sillä puolella tapahtuu. Olen aina ihaillut sinun määrätöntä tarmoasi tarttua asioihin ja saada aikaiseksi. Silti et ole koskaan rakentanut mitään kiillotettua kuvaa itsestäsi vaan olet tuonut itsestäsi esiin monia erilaisia puolia ja pohtinut miksi jokin asia sinua vaivaa tai toisaalta taas kiinnostaa. Se on ainakin itseni pitänyt tiukasti kiinni lukijana, vaikka alkuun en ollut niin kiinnostunut matkailujutuista, en luonnonkosmetiikasta enkä ruokavalioista. Nytpä olen niistäkin! :D Osa kosmetiikastani on luonnon omaa ja osa synteettistä. Perheenä olemme enemmän ja enemmän siirtyneet pelkkään kasvisruokaan ja siihenkin olen saanut sinulta paljon vinkkejä. Ainoastaan matkailua en ole alkanut itse toteuttaa, tarinasi ovat saaneet siltä osin riittää. :)
Mutta todella tuntuu kuin olisin itsekin kasvanut tässä mukana. Ja ihan kuin olisit ystävä, jonka ajatuksia niin mielenkiinolla seuraan. Täältä jää paljon asioita päähän muhimaan vaikka en usein kommentoikaan. Oma vikani on pitkäsanaisuus (ha, eipä huomaisi!) ja moneen asiaan olisi niin paljon sanottavaa ettei tiedä oikein mistä alkaisi. Siksi on helpompi jättää kommentoimatta mutta täällä ollaan ja moni asia herättää tunteita ja ajatuksia, joista on iloa pidemmäksikin aikaa.
Pelkäsin hieman lukea tarinaasi loppuun, koska epäilin josko haluat lopettaa tämän kirjoittamisen tyystin. Hyvin itsekäs pelko tässä kohtaa, kun kyseessä on lukijan viihtyminen tai bloggaajan hyvinvointi. Mieluummin kuitenkin sinun hyvinvointi kuin lukijoiden mielenkiinnon täyttäminen. :) Parasta on, että jatkat blogia mutta sinulle tiedoksi, että uskon suurimman osan lukijoista jatkavan blogisi lukemista vaikka tahtisi olisi hitaampikin. Omaan elämään hitaampi tahti sopii myös paremmin. Välillä hengästytti edes lukea siihen tahtiin, mitä sinä tuotit! :D Tuntuu, että hitaanpaan tahtiin jää lukijanakin aikaa pohtia asioita pidemmälle. Ei sillä, että kaiken tarvisi aina vaatia pohdintaa ja joukkoon mahtuu edelleen paljon myös kosmetiikasta iloitsemista ja intoilua. Mutta omalla kohdalla en ainakaan koe hitaanpaa tahtia haitaksi. Ja suurimmaksi plussaksi koen sinun hyvinvointisi ja innostuksen säilymisen tekemistä kohtaan. <3
Kiitos Etusormi <3 <3 <3 Ihanasti kirjoitettu. :)
Muistelen, että olemme kerran tavanneetkin muuan tavaratalon kahvilassa, muistanko oikein että se olit sinä...?
Kauniita kevätpäiviä sinulle ja perheellesi :)
Oikein muistat tapaamisen! Huh, että muistatkin hyvin vaikka elämässäsi tapaat niin paljon ihmisiä. Oli ehkä itselle vähän nolokin tapaaminen :D mutta omalla ystävällisyydelläsi ja tavallasi kohdata jätit siitä hyvän muiston. :)
Noniin, mä ajattelinkin että olihan se Etusormi...! Kohtaamisesta jäi minullekin hyvä, lämmin muisto <3
Heippa luin kokonaan oli hyvä tarina. Mä oon seurannut sua n 2011 alkaen aina. Ihailen sua jollain tavalla. Koen myös itse että kun olen kokenut elämässä useamman harmaan tummanharmaan jakson jaksan olla onnellinen tosi pienistä asioista.
Kiitos Minä vain <3
Näin se taitaa olla, ikävistä jutuista selviäminen auttaa näkemään vielä paremmin niitä ihan pieniäkin kivoja asioita arjessa. Ikävätkin asiat voivat johtaa tosi hyvään.
Olipa mielenkiintoinen tarina joka oli hyvin kerrottu. Hienoa, että otit taukoa kun siltä tuntuu, ja kiva että saamme lukea blogiasi jatkossakin. Blogisi on harvinaisen aito ja kirjoitukset ovat hyviä ja laajoja. Ehdottomasti yksi lempiblogeistani. :) Kaikkea hyvää ja kirjoittele blogiin vaan omaan tahtiin. :)
Kiitos Jenni ja kaikkea hyvää myös sinulle <3
Minusta kuin tuntuu, että olisit juuri siirtynyt indiedaysille. :D
Olen ollut alusta asti lukija, tämä on ehdottomasti suosikkiniblogini suomenkielisistä blogeista (Niotillfem ja Garderobsgrubbel & byråbekymmer-blogit olen myös lukenut kaikki nämä vuodet).
Eikäähh... :D ^_^ No niin se vain aika kuluu nopeasti :)
Kiitos Micci :)
<3
<3
Ihanaa että olet palannut :) Tervetuloa takaisin! Mä en koskaan ole ymmärtää miten joku jaksaa postata niin ahkerasti monta kertaa viikossakin, mutta tämä kirjoituksesi nyt selvensi hieman asiaa. Olen seurannut blogiasi vasta pari vuotta, ja oli tosi mielenkiintoista lukea blogin tarina. Toivottavasti saat nyt pidettyä kiinni tästä päätöksestä pitää taukoja, se on hyvä päätös!
Pakko tähän loppuun kertoa, että varasin juuri Kreikan matkan Santorinille, ja lomakohde valikoitui oikeastaan ihan sinun Kreikan juttujen ja kuvien perusteella :D Olet myös innoittajani sen suhteen, että uskaltaudun ensimmäistä kertaa yksin lomamatkalle, ja olen asiasta ihan innoissani vaikka toki myös jännittää.
Ihanaa :) <3 <3 Ja olet vielä lähdössä ensimmäistä kertaa yksin, jännää...! Varmasti tulee upea ja unohtumaton matka :) Toivotan ihanaa matkan odotusta ja suunnittelua - odotus on jo puoli matkaa :)
Olipas hyvin kirjoitettu postaus, tätä puolta ihmiset ei välttämättä ajattele blogin pitämisestä. Fun fact: kauhulla jotenkin odotin, että tän postauksen lopussa ilmoitat laittavasi Karkkipäivän kanssa pillit pussiin, onneksi tällaista ilmoitusta ei kuitenkaan tullut ja saamme edelleen nauttia näistä mielettömistä postauksista ^_^
Aina on hyvä ottaa taukoa ja jättää aikaa itselle <3
Kiitos Arlene :) <3
Jouduin lukemaan pariin kertaan ajatuksella ja mielenkiinnosta ja omien kokemuksien johdosta kysyn, että kuinka lähipiirisi on suhtautunut väsymykseesi? Kuinka miehesi ja perheesi on ottanut väsymyksen, tauon ja paluun nettielämään?
Perheeni on ollut tietoinen väsymyksestäni ja kannustanut minua jo pitkään hiljentämään. Tauko oli kaikkien mielestä todella hyvä juttu, mutta kukaan läheinen ei kuitenkaan ehdottanut minulle että lopettaisin blogin pitämisen kokonaan, tietäen miten paljon hyvääkin se on elämään tuonut. Läheiseni ovat vain toivoneet, että osaisin asettaa rajat ja pitää niistä kiinni.
Mieheni oli minusta ylpeä koska hän kai ehkä vähiten enää uskoi että pystyisin ottamaan vaaditun ja tarpeeksi pitkän etäisyyden someen. Hän on joutunut lähimpää seuraamaan kybermaailmaan katoamistani ja varmasti saanut lähiten kokea sen vaikutukset.
Nyt kun olen palannut netin pariin, äiti ainakin on varmistellut, että onhan hyvä olo jatkunut enkä vain palannut liian nopeasti. Luotan tuntemukseeni siitä että tauko oli riittävä, mutta varmaankin läheiseni "valvovat" vointiani nyt jonkin aikaa erityisellä huolella. Ja se on hyväkin asia <3 Huolenpidollekin on hyvä välillä antautua.
Mukava kuulla, että tauko on auttanut uupukseesi. Minä taisin jäädä vakituiseksi lukijaksi juuri tuon reppureissun aikaan. Olin toki jo aiemminkin satunnaisesti seurannut ihonhoitoon liittyviä vinkkejä, mutta nuo matkajutut oli vielä kiinnostavampia. Tänäkin kesänä matkaa suunnitellessa olen taas lukenut vanhoja kirjoituksia kreikkalaisesta ruuasta ja saarista. Lähdemme ensimmäistä kertaa Rodokselle (perheelliselle helppo kohde) ja aion ehdottomasti käydä ainakin Symillä. Niin kauniisti olet saaresta kirjoittanut. Oma lempipaikkani Kreikassa ja ehkä kaikista muistakin paikoista, joissa olen käynyt, on ehdottomasti kuvan kaunis Parga. Minua ihan jännitti kuinka sinä koet tuon tunnelmallisen ja ihanan pienen kylän. Olin jostain syystä peräti onnellinen, kun olit löytänyt siellä saman tunnelman, jonka minäkin. Aurinkoista kevättä sinulle Sanni!
Kiitos Henkka :) Valoisaa kevättä myös sinulle <3
Hihih.. ^_^ Parga on kyllä ällistyttävän idyllinen paikka, ei siitä voi muuta sanoa. Tällaiset paikat tekevät ihmisen niin onnelliseksi. Kyllä luonnossa on kauneutta mutta osaamme me ihmiset itsekin luoda kauneutta, yhteistyössä luonnon kanssa :) Kuvankauniit kylät ovat yksi osoitus siitä. Sielu lepää kun saa olla ympäristössä jossa luonto ja ihminen yhdistyvät niin harmonisella, kauniilla tavalla.
Voi miten tuttuja ajatuksia sieltä paljastuikaan. Olen perustanut ekan blogini vuonna 2005 ja olen monta kertaa miettinyt lopettamista. Nyt olen hidastanut tahtia ja päättänyt olla itselleni armollinen. Tilastoja en enää tuijota kuin silloin tällöin. Tiedän niin nämä tunteet ❤️
<3 <3
Upeaa että sinäkin olet osannut hidastaa <3
Oon lukenut sun blogia jo pitkään. Itse asiassa kauhistuin vähäsen, kun tajusin, että muistan tuon sun 3kk reissusi kuin eilisen, mutta siitähän on jo monta vuotta! Niin se aika rientää,kun on hauskaa. Halusin vain sanoa, että olen vuosien varrella seurannut kymmeniä blogeja, mutta niin vain ajan mittaan blogi toisensa jälkeen on pudonnut Bloglovinin listaltani. Karkkipäivä on ja pysyy. Pidit sitten päivän, viikon tai kuukaudenkin taukoa kirjoittamisesta. Mikään muu blogi ei ole onnistunut tarjoamaan yhtä mielenkiintoisia, paneutuvia, innostavia, ajatuksia herättäviä, sympaattisia, samastuttavia, tunteita herättäviä (ja mikä tärkeintä mulle; äidinkielellisesti laadukkaita ?) tekstejä kuin Karkkipäivä. Blogisi on myös visuaalisesti miellyttävä. Muista, että me uskolliset (vaikkakin ehkä kommenttipalstalla hiljaiset) lukijat kyllä pysytään täällä, vaikka välillä hiljaiseloa viettäisitkin. ❤️ Ihanaa kevättä sulle Sanni ja KIITOS kun piristät mun päiviäni!
Kiitos Pisamiina <3 <3 Ihana kommentti, olette kilttejä minulle :) <3
Kaunista, raikasta kevättä sinullekin :)
Meinasin kommentoida tähän postaukseen, mutta Pisamiinan kommentin jälkeen minulla ei enää olekaan mitään uutta sanottavaa:D Olisin kirjoittanut kaikki nuo samat asiat<3
Tiia <3
Ei mulla muuta, kuin <3
<3 takaisin :)
Sanni <3 Olen saanut tästä blogista niin paljon, tärkeimpänä ehkä uskallusta olla oma itseni. Olet mun mielestä niin ihanasti oma aito itsesi, että minäkin olen uskaltautunut olemaan, välittämättä vaikka siitä, onko joku juttu lapselliseksi miellettyä tai "outoa". Ihanaa, että jatkat ja olet löytänyt tasapainoa! <3
Mahtavaa, ihanaa kuulla Lyydia <3 <3
Pitää uskaltaa olla itsensä, muiden odotusten mukaan eläminen vie meidät pois itsestämme eikä ainakaan vahvista hyvinvointia, vaikka voi pintapuolisesti ja väliaikaisesti luoda hyväksytyksi tulemisen tunteen. Ulkopuoliset tahot eivät voi tai saa määrittää, millaisena olemme hyviä ja sopivia, tasapaino ja "oikein" eläminen tulee omasta sisimmästä, persoonallisuudesta ja arvoista.
Blogisi on ainoa jota seuraan. Hinta ja laatutietoinen inci maailma on edelleen parasta johon olen törmännyt. Ja nämä henkilökohtaiset postaukset avoimia ja mielenkiintoisia. Olet hyvä kirjoittamaan, ihanaa kun postauksia taas tulee. Silloin kun niitä tulee päivittäin, en ole lukenut kuin pienen osan. Sopiva tähti tälläiselle laiskalle blogin seuraajalle on 1-2 postausta viikossa.
Kiitos Cisu :) <3
Toivon että tuleva tahtini sopii paremmin laiskemmillekin seuraajille ^_^ Vaikka ehkä satunnaisesti voi olla tiheämmänkin tahdin viikkoja - ja välillä täysin hiljaisia viikkoja :)
Olipa mukava lukea tarinasi. Toivon, että pystyt säilyttämään löytämäsi tasapainon <3
Minäkin toivon :) Kiitos Anna-Maija <3
Tässä taas yksi loistava teksti, jonka vuoksi tykkään lukea blogiasi. Niin ihanan aitoa tekstiä. Kiitos!
<3
Kiitos tästä (ja kaikista muistakin) postauksista! Tärkeää asiaa ja hyvin kirjoitettuna. Tajusin juuri, että olen näköjään seurannut blogiasi jo vuodesta 2009. :D Olin silloin Japanissa vaihdossa ja kaipasin jotain suomenkielistä luettavaa. Meikkivinkit tulivat myös hyvään käyttöön, kun lähikaupasta sai helposti melkein minkä tahansa sarjan meikkejä. :)
Aina niin kivaa kuulla lukijoista, jotka ovat olleet kyydissä alusta saakka..! :) <3
Ihanaa kevättä!
Sanni, annoit paljon ajattelemisen aihetta (kuten usein).
Minäkin aloin miettiä alkutekstin kohdalla, oletko aikeissa lopettaa Karkkipäivän, mutta ihana kuulla, että päädyit pitämään taukoja tarpeen ja jaksamisesi ja hyvinvointisi mukaan. Uskon, että on tärkeää tunnistaa oman jaksamisen rajat - kamppailen itsekin tällä hetkellä niiden kanssa kuormittavan työn vuoksi. Uskaltauduin viheltämään hetkeksi pelin poikki ja tunnen siitä helpostusta. On helppo lipsahtaa sinänsä kiinnostavan asian vietäväksi, huomaamatta omaa uupumusta tms., ennen kuin on jo livetä kalliolta.
Olen seurannut Karkkipäivää vuodesta 2012, kun omassa elämässä oli raskas tilanne, ja sain blogistasi jo silloin paljon iloa. Tykkään perusteellisista ja perustellusti kirjoitetuista teksteistästi kovasti. Luen paljon erilaisia blogeja, mutta Karkkipäivä on ainoa, jota olen tauotta lukenut nyt jo yli kuusi vuotta. Kommentoinut olen kyllä tosi harvoin. Tykkään itse asiassa juuri siitä, mistä olet itse kirjoittanut kokevasi lievää epävarmuutta - minua ei ainakaan päälle kolmekymppisenä jaksa kiinnostaa ylisiloiteltu "kolmetoista tusinassa" -glitter vaan luen mieluummin juuri älykkäitä, pohtivia ja joukosta erottuvia tekstejä. Karkkipäivä on ihan oma juttunsa blogimaailmassa. On rohkeaa kirjoittaa itsestään niin avoimesti kuin mitä kirjoitat; minusta tuntuu että se toimii vastavuoroisesti, eli esim. kommenttiboksissasi on mielestäni hyvä ja jotenkin molemminpuolisen luottamuksellisuuden ja vastavuoroisuuden tunnelma.
Yksi hyvä kysymys, jonka olen esittänyt itselleni, on "mitä tai kuka kokisin olevani ilman tätä työtä?". Siinäpä pohdittavaa... Eikä yksiselitteistä vastausta. Ehkä se kertoo jo, että on syytä hengähtää. Sinun arvosi ei riipu blogin suosiosta (eikä minun siitä, kuinka täydellisesti teen työni).
Pidetään huoli omasta jaksamisestamme. :) Ihanaa kevättä sinulle!
Kiitos kommentistasi Vive, kuulostaa siltä että olemme käyneet / käymässä läpi hyvin samanlaisia juttuja. On todellakin helppo lipsahtaa intohimon vietäväksi tajuamatta, että ihaniakin asioita voi tehdä liikaa ja niilläkin voi uuvuttaa itsensä. Onneksi olemme kummatkin havahtuneet ajoissa <3
Kyllä, tätä olen itsekin miettinyt. On lopulta pelottavaa identifioida itsensä liikaa bloggaajan rooliin, en voi olla 24/7 "Karkkipäivä-Sanni". Olen myös puoliso-Sanni, sisar-Sanni, ystävä-Sanni. SanniSanni. Se sama Sanni lopulta vaikka kiillottaisin kenkiä kadun kulmassa, mutta jos alkaa elää elämäänsä ulkoisen vahvistuksen kautta, on syytä pysähtyä ja muuttaa jotain.
Kiitos palautteesta, kannustuksesta ja ajatustenvaihdosta, Vive :) <3 Ihanaa kevättä sinullekin <3
Ajatuksia herättelevä kertomus. Itsekin olen somen ja internetin koukuttavuuden huomannut ja ajatuksissa on ollut, että pitäisi itseään kiskaista hieman siitä irti. Nyt ison elämän muutoksen myötä se onkin hieman väkisin tapahtunut; pieni nyytti vaatii äidiltä paljon aikaa ja energiaa ja se tokikin on pois muualta; netissä vietetystä ajasta. <3
Ihanaa aikaa Nyytin kanssa, Mira <3 Mitä parhain syy laittaa koneet ja sovellukset kiinni :)
<3
<3
Ihana tarina <3
Säikähdin vain aluksi, että oletko kokonaan lopettamassa :O Mutta et onneksi!
Kiitos että jatkat.
<3
Karkkipäivän tarina sai vielä jatkua <3
Kiitos kaikille jotka olette jättäneet kommentin <3
Vastailen kommentteihin huomenna. Nyt avantoon :)
Mulla myös läikähti sydämessä pieni huoli siitä, että onko tämä jäähyväiskirjoitus, mutta onneksi ei. :) <3 Kiitos kun jaoit! Hienoa kuulla, että olet löytänyt balanssin elämääsi, toivottavasti Karkkipäivälle kertyy lisävuosia vielä tukuttain!
Kiitos Ylva :) <3
Kyllä itsekin toivon että Karkkipäivä voisi kulkea rinnallani vielä pitkään <3
Pitkän matkan säkin olet kulkenut :)
Aika menee ihan järkyttävän nopeesti ja Karkkipäivän löytymisestä tuntuu olevan ennemmin kaksi kuin kahdeksan vuotta. Ääripäät ja ylisuorittaminen on tuttuja juttuja tosiaan itsellekin ja balanssin löytäminen on haasteellista. Yritys kuitenkin kova.
Mä muuten kyselen tässä keväällä varmaan vinkkejä reissuun. Oon lähdössä kesäkuussa elämäni ekalle Kreikan matkalle, suuntana Rhodos. Matkaseuran kanssa päätettiin, että Symille on päästävä päiväreissulle ja jotain muuta kivaa pitää keksiä :)
Ooo, sinäkin Kreikkaan...! :) :) Mitenkäs tästä ei ollut Luonnonkaunis-messulauantaina puhetta...? No, sinä taisi olla jo niin paljon kaikenlaisia muita aiheita. :) (Tai, öhh, jos me puhuttiin tästä niin mun keskittymiskelvottomat reikäaivot päästivät tiedon heti unohduksiin....)
Rhodokselta on tosi hyvät retkeilymahdollisuudet lähisaarille ja Symin ohella myös Tilos, Chalki ja etenkin Nisyros ovat suositeltavia kohteita :) Tosin, päiväretkeilyn mielekkyys riippuu tietysti reissunne pituudesta, jos olette kohteessa esim. vain viikon niin ehkä yksi muu saari Rhodoksen lisäksi riittää (ja silloin Symi saa ehdottomasti vahvimman suosituksen..!!)
Ihanaa matkan suunnittelua :)
En mä varmaan puhunut Kreikasta, duunikuviot ja jaksaminen oli päällimmäisenä mielessä.
Viikko vaan ollaan, joten Symi saa riittää muista saarista :)
Se on just hyvä :)
Ihana tarina! Olen seurannut sun blogia tosi pitkään, tunnistan hyvin tämän blogisi tarinan ainakin vuodesta 2010 lähtien. Olen nyt 23-vuotias, eli olin vain noin 16 -vuotias kun aloin lukemaan Karkkipäivää! Silloin luin tosi monia blogeja, mutta nykyään tämä on yksi ainoista, jota aktiivisesti seuraan. Kiva siis saada sut takaisin kirjoittamaan! Arvostan tosi paljon sitä työtä, minkä näet postausten eteen. Nykyään journalismia opiskelevana on ilo lukea näin hyvin kirjoitettua blogia. Eli kiitos ihanasta, elämänmakuisesta ja mielenkiintoisesta blogista! Muista jatkossakin ottaa aikaa itsellesi.
Kiitos Salla :)
Ja siis ihan mahtavaa että olet lukenut blogiani jo 16-vuotiaasta...! ^_^ <3
Kiitos - mutta mokiakin sattuu - äitini laittoi minulle juuri viestiä ja huomautti lempeästi, että Sanni et voi kirjoittaa "vahviin vaikuttajiin kuului etenkin Mustaa Kajalia –blogin Heidi" - sana taipuu 'vahvoihin'... No niinhän se tekee :D Mun korvaan 'vahviin' kuulosti yhtä hyvältä ^_^
Kiitos tekstistä ja pohdinnasta. Ihanaa,kun jatkat kirjoittamista. Sun blogi vaan on paras, monipuolinen ja inpiroiva! Löysin sen aikoinaan googlaamalla "banaanivarjostus", jäin sitten koukkuun. Monia kosmetiikkavinkkejä olen napannut, kuten myös ruokavinkkejä. Vielä kun sinne Kreikan saaristoon pääsisi. Jatkathan itsellesi sopivalla tahdilla<3
Kiitos Endr :) <3
Hauska kun kerroit miten blogini aikoinaan löysit, banaanivarjostus, hihih... ^_^
Kuulostaapa tutulta ja itselle ajankohtaiselta. Kärsin ehkä sata vuotta sitten burnoutin ja näitä uusia kuvioita on nyt opeteltu jo vuosi, pari. En ole ihan satavarma olenko oppinut oikeasti mitään, koska se oikeaan oppiminen on niin vaivihkaista ja olen tietoisesti koittanut tehdä muutokset äärettömän hitaasti ja miettimättä niitä liikaa: mulla tahtoo olla suorittaminen veressä, enkä saa antaa sille pikkusormen kynnen kärkeäkään. "Hei nyt mä lakkaan miettimästä työasioita kotona!", ja sitten mietin pinnistäen melkein kakat housuihin että nyt jum***auta en sitten mieti niitä stressaavia asioista, piste!
Just nyt olen miettinyt, että tekisin ihan selkeän pesäeron someen ja tietokoneeseen, ja palaisin vanhan rakkaani, lukemisen ja kirjoittamisen pariin. Jotenkin nyt on ihan konkreettisesti sen burniksen ja sen mukana tuoman depression kera tajunnut, miten paljon some vaikuttaa omaan riittämättömyyden tunteeseeni. Vaikka teen miten paljon, en koskaan tunnu ihan riittävältä, en ole tarpeeksi kiiltävä, en tarpeeksi älykäs, en tarpeeksi ajankohtainen, en tarpeeksi irrallaan tietokoneesta, en tarpeeksi siisti, en tarpeeksi uraohjus. Sopiva hälläväliä-asenteeni on kadonnut jonnekin somettoman ajan muistoihin.
Niin joo: olin ihan varma, että tämä sun postaus tulis olemaan hyvästit-postaus. :D Jotenkin tunnuit olevan oikeasti todella kypsä ja väsynyt tähän. Tervetuloa takaisin, muista levätä ja irrota! <3
Kiitos, ja samat toivotukset myös sinulle <3
Karkkipäivään en ole koskaan ollut kypsä - vain omaan tikapuissa roikkumiseeni. Ote alemmiltakin puolilta riittää :)
<3 <3 <3
Voi maria...
Millaisen "viihde"ympäristön olemmekaan itsellemme luoneet.... Miten ironista, että sama ympäristö, jossa voi ystävystyä, etsiä tietoa, oppia uutta, sivistyä, viihtyä, rentoutua, innostua, tekee meille myös sen mistä kirjoitit. Surullista. Miksi me olemme tällaisia..? Miksi ihmisyyteen kuuluu tällainen ominaisuus, tarve, alttius..? Hakea hyväksyntää ja vahvistusta asioista, jotka ovat lopulta kaukana ulkopuolella, kokemus siitä että arvomme määrittäisi jokin ulkoinen heijastusten pinta, odotuksia vastaamaan harkittu vaikutelma... Vai onko se vain kulttuurisidonnainen asia, ei inhimillinen? Ehkä kaikkialla maapallolla ihmiset eivät koe näin, mutta meidän kulttuurissamme se on yleistä..? En tiedä, mutta se on vain surullista. Valtavasti paineita, energian kanavoimista ihan turhaan kohteeseen. Toisten miellyttämiseen ja odotuksia vastaavan pinnan kiillottamiseen. Että pitäisi koko ajan ylittää omat resurssinsa, ei muka riitä ellei ole vielä hitusen vahvempi, nopeampi, älykkäämpi...
En voi muuta sanoa kuin halaus ja lämpimiä ajatuksia, maria! Hienoa että tiedostat mitä tapahtuu ja teet toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Tietokoneen ja somen sulkeminenkin on vaihtoehto.
Hyvää kevättä sinulle toivottaen.
Olipas mukava lukea tarinaa Karkkipäivän käänteistä vuosien varrelta; huomasi samalla miten monta vuotta on itse ollut lukijana mukana keikkumassa :)
Ja onpas ihanaa, että tarina jatkuu - Karkkipäivä on nimittäin aika ainutlaatuinen tapaus muutoin vähän tylsäksi ja liian muoviseksi muuttuneessa blogimaailmassa - tällaisia poikkeuksia tarvitaan! Toivotaan että oot löytänyt avaimet tasapainon ylläpitämiseen someilun ja muun elämän välillä! <3
Kiitos koshka <3
Kiva oli lukea blogisi tarina, etenkin, kun alkuajat ovat jääneet itselle vieraaksi. Joku joulukuu eksyin blogiisi arvontavoittojen toivossa :D mutta koukutuin jo siinä lyhyessä ajassa ja jäin ilokseni vakilukijaksi. Mulle Karkkipäivä on osa arkea. Ihanaa, kun se saa vielä jatkua. Eikä tosiaan paineita postaustahdista, täällä ollaan ja pysytään, vaikka tahti hidastuisi tai olisi taukoja <3
Oi, oletko ollut kyydissä "vasta" joulukalenteriajoista lähtien...? Tunnut niin pitkäaikaiselta ja "tutulta" lukijalta että olisin veikannut Kukan olleen mukana jo ennen joulukalentereita :) Hauska kuulla miten tulit löytäneeksi blogin :) Ihanaa kun jäit lukijaksi :)
Ehkä mä oon ollut niin paljon äänessä, että olen tullut tutuksi lyhyemmässä ajassa :D Just tulin pitkältä kävelyltä. Edelleen oon vaan niin kiitollinen tästä ulkoiluun heräämisestä!
Mahtavuutta...!! Tämä talvi on kyllä ollut ihan antoisinta aikaa herätä ulkoiluun, tilaisuuksia nauttia kauniista suomalaisesta talvesta kimmeltävine hankineen (säiden puolesta) ei ole puuttunut <3
Niinpä! Ja mulla tuli vielä tää viikon loma just hyvään saumaan ulkoilun aloittamisen kannalta. Tänään kävin hiihtämässä maalla pitkin peltoja. Lumi kimalsi ihan uskomattoman kirkkaana, oli kyllä tosi upea keli!
Kuulostaa upealta :) Mun ohjelmassa oli eilen kolmen tunnin kävely Pyhäjärven jäällä. Oli maagista kuunnella pikkuhiljaa sulavan jään kumeita ääniä järven selältä. Mielessä kävi, että mistä ihmiset tietävät, koska jäällä ei enää ole turvallista kävellä..? Viikon kuluttua en ehkä enää rohkene lähteä jäille. Mutta nyt talven viimeisistä mahdollisuuksista nautitaan täysillä :)
Tää pois, kun siinä oli väärä järvi:D Vähän noloa.
Mikä järvi siinä olisi pitänyt olla..? :) Jos korjaan ja julkaisen sitten :D
No kun nuo mainitsemani paikkakunnat sijaitsevat näsijärven puolella. Seuraavassa kommentissa ne oikeat. Ja tähän se apina, jolla on kädet silmillä;D
Siis nyt täytyy taas myöntää blondeuteni... ”Seuraavassa kommentissa” ..? Mä näen täällä kaksi identtistä järvikommenttia sulta.. ☺️ Seuraava kommentti on siis vielä jättämättä..?
:)
<3
<3
Hei Sanni, ihana kuulla, että jaksat vielä jatkaa.
Hyvinvointisi on kuitenkin tärkeintä ja hyvä, että läheisesi huolehtivat, jos vaikka itse saatat innostua liikaa.
Kuten muutkin ovat kommentoineet, varmasti meille lukijoillesi hitaampikin tahti sopii. Karkkipäivän ei tarvitse olla joka päivä ja välillä vapaa viikotkin voivat tehdä hyvää :)
En ole erityisen kiinnostunut kosmetiikasta ja siksi vaihtelevat aiheet ja tapasi kirjoittaa tekevät minulle blogistasi kiinnostavan. Hienoa, että olet pitänyt oman maanläheisen ja tutkivan tyylisi. Lukijana on tärkeintä, että loistat täällä ja siihen ei välttämättä tarvita blogi-kekkereitä. Toki on mukavaa, jos saat ansaitsemaasi tunnustusta, mutta ymmärrän hyvin luonteenpiirteesi ja miten julkinen huomio voi vaivaannuttaa.
Ihana myös, miten jaksat vastata kommentteihin ja kiitos myös muille lukijoille, jotka kommentoivat aktiivisesti ja pitävät asiallista keskustelua yllä.
Tsemppiä!!! <3
Kiitos Tarja :) :-*
Minulla on kyllä aivan mahtavia lukijoita jotka kommenttilaatikon keskustelulla luovat Karkkipäivää siinä missä minäkin postauksillani. Olen tavattoman iloinen kun täällä on niin aktiivisia lukijoita jotka neuvovat ja tukevat muita keskustelijoita ja joiden kautta olen itsekin saanut monesti uusia näkökulmia asioihin.
Kiitos siis teille, me yhdessä olemme Karkkipäivä :)
HYvin kirjoitettu ja tervetuloa takaisin! <3
Kiitos meow :)
Kiinnostava postaus ja sen innostamana halusin sanoa kiitokset tästä blogista. En muista milloin (ehkä vuosi tai pari sitten) tähän törmäsin, mutta siitä lähtien olen lukenut säännöllisesti. Enkä edes meikkaa ollenkaan! Atooppisen ihoni hoitoon olen kyllä saanut hyviä vinkkejä ja ennen kaikkea tajusin, että apteekin rasvojen ulkopuolellakin on jotakin, jota kannattaisi kokeilla. Tänä talvena olen saanut kasvovesi-seerumi-öljy-rasva -kombolla ihoni pysymään parempana kuin vuosikausiin.
Ennen kaikkea seuraan blogiasi kuitenkin siksi, että siinä on jotain määrittelemätöntä, jonka takia sitä on vain kiva lukea. Joku sannimaisuus, joku kirjoittamisen tavassa, joka aiheuttaa sen, että aiheella ei lopulta ole ihan hirveästi väliä.
Eli halusin sanoa sen, että teet loistavaa työtä, mutta hyvä että tajusit tarvitsevasi enemmän taukoja. Pitää tietysti myöntää, että me lukijat rakastamme blogeja, jotka päivittyvät joka päivä, mutta äkkiä harvempaankin tahtiin tottuu, kunhan blogi on jollain lailla säännöllinen. Me kyllä pysytään täällä, joten pidä ennen kaikkea itsestäsi huolta.
Kiitos anonyymi L :) <3
...hienoa muuten kuulla että olet saanut ihosi parempaan kuntoon blogin vinkeillä :) Me Happy ^_^
Kiitos kun kirjoitat niin suurella sydämellä <3! Olen oppinut sun blogista paljon, myös bloggaamisesta. Kenties kohta elämässä olisi aikaa sille omallekin blogille.
Kiitos Kriksu :) <3
En tiedä saitko koskaan sähköpostiani, jossa vastasin sinulle liittyen mietteisiisi omasta blogistasi. (Monet Karkkipäivä-osoitteesta lähetetyt s-postit päätyvät vastaanottajan roskapostiin...) Jään odottelemaan blogiasi :)
Mielenkiintoista lukea karkkipäivän tarina - eihän sitä samalla lailla lukijoille normaalisti välity, mitä siellä taustalla on tapahtunut ja mitkä ovat olleet bloggaajalle isoja juttuja.
Itse olen ollut lukijanasi varmaan jostain 2010 lähtien. Tämä oli ensimmäisiä blogeja joita aloin tuoreena kosmetologina lukemaan ja imemään tietoa etenkin tuotteista. Uskon, että onnistut välittämään hyvin aidon kuvan itsestäsi etkä koita siloitella pintaa. Kirjoitat intohimolla, huolella ja perusteellisesti, etkä edusta tuhlailukulttuuria. Siksi täällä viihtyy lukijatkin niin hyvin. Olen yksi niistä, jotka harvoin kommentoivat, mutta innolla lukevat uusimmat tekstisi.
Kiitos paljon Karkkipäivästä ja kaikkea hyvää sinulle Sanni. Kirjoita siihen tahtiin kun hyvältä tuntuu, kyllä me odotellaan. :)
Kiitos Jonna <3 <3
Tässä postauksessa olikin kuva tissipostaussarjasta, se oli kyllä mielenkiintoinen ja sen kaltaista materiaalia olisi mukava lukea enemmänkin. Vitsit tuli kyllä niin ikävä tuota Indiedaysin banneria, sen aikana minä tulin mukaan joitakin vuosia sitten. Huomaa todellakin miten kosmeblogit, instagram ja vlogit on kasvattaneet valtavasti suosiota, ja tuoneet mukanaan tietyn tyylin meikata. Toivottavasti edelleen tulee kosmetiikkajuttuja, etenkin ihonhoitoa, mutta menee siinä sivussa muutkin aiheet sopivissa määrin, varsinkin jos kyseessä on mielenkiintoista pohdintaa. Varsinaisista perinteisistä lifestyle-blogeista en ole koskaan ollut oikein kiinnostunut, ja Youtuben meikki yms. videoiden katsominen on sekin jotenkin vaivalloista, tai en vain ole löytänyt sopivaa tyyppiä, jonka meikkaustyyli olisi omaan makuun, eikä olisi epäolennaisuuksiin takertuva tekopirteä kimittäjä. Blogissa saa edetä omaan lukutahtiin :D
Ei taitaisi edes onnistua poistaa tästä friikistä halua ja iloa kirjoittaa kosmetiikasta...! ^_^ Luulen, että Karkkipäivä jatkaa samalla konseptilla kuin viime vuodet; kauneuspainotteisena lifestyle-blogina. :)
Tikkaribanneri on kyllä ihana kaikessa vanhentuneisuudessaan...! :) <3 Kyllä minullakin on sitä välillä ihana, mutta samalla tykkään myös hirveästi uudesta violetista K&T-bannerista, johon ponitkin pääsivät pienenä elementtinä mukaan ^_^
Ihanaa Sanni, että olet löytänyt uuden tavan tehdä työtäsi.
Tulin niin iloiseksi kirjoituksestasi ja siitä, että jatkat edelleen. Blogisi on ollut minulle ilon ja inspiraation lähde pitkään, olen seurannut sitä lähes ensi metreiltä alkaen. Kiitos kaikista vuosista ja kiitos avoimuudestasi! Olet elämää todesti välittävä ja säteilevä ihminen.
Kiitos Titi <3 :-') Niin ihanasti minulle kirjoitatte <3 <3
Itse löysin blogisi vasta kesällä ja tykästyin. Jonkin aikaa juttuja luettuani muistin sinut kauneusfoorumilta, jolla itsekin vietin paljon aikaa 2000-luvun puolivälin jälkeen. Oli hassu tunne, kun persoonasi välittyi teksteistäsi edelleen ja tuntui, kun olisi vanhaan tuttuun törmännyt. Samalla tuli nostalginen fiilis foorumiaikoja muistellessa; joukkohysterian vallitessa ihmiset tilaili mineraalimeikkejä ja Nexxusta, sekä tuskaili Visa Electronilla (!) tilaamisen hankaluutta. Jotenkin sympaattista.
Kiva kun Karkkipäivä jatkaa!
<3 <3 Just sitähän se oli <3 <3 Nexxus on kyllä edelleen kova :D ^_^ Taas tuli yksi pullo ostettua viime USAn reissulta... :D
Olipa mukava kuulla että "tunnemme" foorumilta :) Se tulee aina olemaan todella rakas paikka.
Kaunista kevättä sinulle :)
Heippa Sanni!
Ei voi muuta sanoa kuin että olen kaikkien näiden kommentoijien kanssa ihan samaa mieltä- olet ihana tyyppi, kirjoitat hyvin ja kaikki aiheesi ovat kiinnostavia ja aina miellyttävän laaja-alaisesti ajateltu.
Yksinkertaisesti näet asiat tavalla joka on tosi humaani ja sivistynyt ollen samalla humoristinen ja hauska.
Täältä saa aina hyödyllistä tietoa ja hyvää mieltä- ihan sama mikä on milloinkin aiheena!
Ihanaa siis, että aloit bloggaamaan- pidä tauoista hyvää huolta,
että saamme jatkossakin nauttia seurastasi ja seikkailuistasi.
Halauksin, Sari (se tummahuulinen) ;-D
<3 <3 <3
Apua, ihanuus-overload ^_^ Kiitos Sari <3 <3
Olen ollut hiljainen lukija, mutta nyt pakko jättää kommentti. Oon lukenut tuosta ekasta bannerista asti, kommentteja tullut jätettyä harvakseltaan mutta aina pysyttу matkassa! Mulla ei ole sen ihmeellisempää sanottavaa, tämä on harvoja blogeja joita olen aktiivisesti seurannut näin pitkään ja myös lempparini. Pidä breikkiä kun siltä tuntuu, täällä silti ollaan!
Hei Sara, kivaa kun jätit kommentin :) <3 Kiitos kun olet ollut mukana niin pitkään :) Se ilahduttaa <3
Tosi kiva postaus. Hauskaa päästä lukemaan Karkkipäivän tarina :) Olen lukenut blogia sen alkuajoista asti, ja melkein vuosikymmen on kyllä pitkä aika. Ihan hassua, miten vahvan tunnejäljen periaatteessa kevyiden aiheiden ympärille keskittynyt blogi voi tehdä ja jättää. Sun kirjoitustyylissä ja siitä välittyvässä persoonassa on vaan jotain taikaa :) On ihan kreisiä, miten hyvin muistan sun postaukset. Monissa suruissa olen tullut Karkkipäivään hakemaan hengähdystauon kaiken ihanan ja kauniin keskellä. <3 Toisaalta vakavammat postauksesi ovat herättäneet pohdintaa.
Hienoa, että olet havahtunut omaan jaksamiseesi. Musta on häkellyttävää, millä vauhdilla olet pystynyt tuottamaan niin laadukasta sisältöä. On se ollut melkoista hemmottelua saada niin paljon uusia postauksia :D On kuitenkin hyvä, että olet osannut hidastaa ja nyt pysähtyä, kuitenkaan kokonaan lopettamatta.
Kiitos näistä vuosista Sanni <3
Kiitos momo <3 :)
<3