Esittelyssä Laveran uusi Nude Effect -meikkivoide ja muutama muu meikkiuutuus.
Laveran meikkipohjavalikoima kasvoi viime vuoden puolella läpikuultavan tuloksen antavalla kevyemmällä meikkivoiteella, Nude Effect Make-Up Fluidilla. Nyt Laveralla on jo viisi erilaista meikkipohjaa. Kevyimmästä peittävimpään ne ovat: sävyttävä kosteusvoide, mousse-meikkivoide, Nude Effect, oma suosikkini Natural Liquid -meikkivoide ja kiinteä meikkivoide.
Nude Effect -sävyjä on neljä.
Vaaleinkaan ei ole ihan supervaalea, kuten näkyy. Minulle menee sävy 02.
Ennen ja jälkeen Nude Effectin
Nude Effectin koostumus on nestemäisempi kuin Natural Liquidin, mutta en koe että peittoaste omalla ihollani on lopulta selkeästi erilainen kuin Natural Liquidilla. Kummatkin jättävät luonnollisen, ohuen meikkipinnan jonka läpi ihon oma sävy kuultaa läpi.
Tänä talvena löysin muuten vihdoin käyttöä Beauty Blenderille eli munasienelle :) En yleisesti pidä meikkivoiteen levityksestä sienellä, mutta nyt keksin, että Beauty Blenderillä saa tarvittaessa kauniimpaa jälkeä kuin siveltimellä silloin, kun ihon pinta on sen verran kuiva että meikkivoide jää ikävästi näkyviin.
Kuva: Beauty Blender
Luonnonkosmetiikan meikkivoiteilla on taipumus jämähtää etenkin kuivalla iholla synteettistä herkemmin, koska siitä puuttuvat työstöaikaa pidentävät silikoniyhdisteet. Beauty Blender, eli kosteana käytettävä munan muotoinen sieni, auttaa nopeasti jämähtävääkin meikkivoidetta levittymään kauniimmin sisältämänsä kosteuden avulla. Oivalsin tämän Nude Effectiä testaillessani, kun iho on tosiaan talvisin aina kuivempi ja kaikki kasvomeikki näyttää kylmään vuodenaikaan yleensä aina "kökköisemmältä".
Alati elävä luomivärikokoelma on jälleen päivittynyt, viimeisimmät lisäykset ovat satiininen roosa Matt'n'Blossom ja vaalea kupari Golden Copper. Kummatkin ovat iholla paljon vaaleampia kuin hylsyssä, kuten swatch-kuva alempana näyttää.
Muuten, olen unohtanut kertoa, että Laveran Suomen valikoima sai vihdoin viime vuonna myös kauan kaivatun mattaruskean soolo-sävyn, epäloogiselta nimeltään Matt'n'Copper. Olen vuosikaudet ihmetellyt, miten ulkomaisten jälleenmyyjien valikoimasta on jätetty pois niin itsestäänselvä perussävy kuin matta ruskea (Saksan Lavera päättää vientimaiden valikoiman). Matt'n'Copper ei ole kuparia nähnytkään vaan on neutraali kaakaonruskea. Ihmettelin sävyn nimeä Laveran Saksan edustajille tammikuisessa seminaarissa, mutta he vain totesivat että "Kuka noiden markkinointiosaston päähänpälkähdyksiä ymmärtää". :)
Myös matta-etuliitteen käyttö Laveralla on persoonallista, mataksi nimetty koostumus on joskus matta, joskus satiininen kuten hennosti hohtavan Matt'n'Blossomin kohdalla. Blossomin herkkä vaalea roosan sävy sopii oikein vaalealle, viileälle iholle myös poskipunaksi.
Golden Copper on lämminsävyiselle henkilölle sopiva, sievä vaalea kultakupari maltillisella hohdolla.
Huulipunakokoelman uudet sävyt ovat ihastuttava, marjapuuroinen creme-roosapinkki Dainty Rose ja heleämpi, vadelmainen Beloved Pink. Dainty Rose on näistä suosikkini. <3
Laveran huulipunakoostumukset ovat muuten tosi miellyttäviä kuivahuuliselle, ne ovat juuri sopivan rasvaisia olematta kuitenkaan pehmeitä butter- tai kuultopunia. Minä käytän aika vähän huulipunia juuri siksi että ne usein tuntuvat kroonisesti kuivilla huulillani epämiellyttäviltä, mutta Laveran huulipunat ovat saaneet huulteni hyväksynnän.
Lavera Nude Effect -look:
Nude Effect Make-Up Fluid # 02 Ivory Nude
Poskilla luomiväri Pearly Rose
Luomilla Matt'n'Blossom
Huulilla Dainty Rose
Laveralla ei ole tällä hetkellä valikoimassa erillistä kuultotuotetta mutta helmiäispitoiset luomivärit tunnetusti toimivat siinä hommassa loistavasti. Hento Pearly Rose -sävy toimii mielestäni jopa paremmin poskilla kuin silmissä (tämä ei ole uusi sävy). Käytän sitä korostuksena viileän poskipunan kanssa tai yksinään. 7,90€ hinnallaan se on mukavan edullinen monitoimituote :)
Vaikka tämä on meikkiaiheinen postaus, en malta olla mainitsematta lopuksi Laveran uusista kynsienhoitotuotteista:
Ravitseva kynsinauhavoide ja syväkosteuttava kynsigeeli. Tuon kynsinauhavoiteen ihanan lempeä mantelinen tuoksu tuo mieleen vuonna 1993 (!) käyttämäni Yves Rocherin kynsinauhavoiteen joka oli muuten ensimmäinen kynsienhoitoaineeni jota olen koskaan käyttänyt. Tulee tosi nostalginen olo tätä Laveran voidetta nuuhkiessa. Se on aivan ihanan tuntuinen.
Geeli lupaa kosteuttaa ja hoitaa kynsiä ja kynsinauhoja aloe veralla ja ananasuutteella, jonka sisältämä papaiinientsyymi kuorii kevyesti. Jo tämäkin jättää yksin kynsinauhat mukavan pehmeiksi.
*
AINIIN! Minullahan oli myös arvonta ^_^ Hahah, meinasin unohtaa... Arvatkaas mitä taas tapahtui... Onnistuin jo toisen kerran kadottamaan Laveralta saamani testituotepaketin asunnon kaaokseen. Edellisen kerran paketti katosi kolme vuotta sitten ja löytyi vasta vuoden kuluttua alakerran varastosta... Tällä kertaa laatikko ehti olla kadoksissa vain pari kuukautta mutta sinä aikana Laveralta lähetettiin minulle jo uudet tuotteet. Lupasin arpoa kadonneen paketin jos se löytyy, ja lopulta se löytyikin. :)
Näin ollen saan siis nyt ilahduttaa teitä arvonnalla.
Paketissa:
Ja nämä ovat siis käyttämättömiä.
Osallistut arvontaan kertomalla vaikka mitä teit eilen :) Laitan reilun pitkän osallistumisajan koska olen joka tapauksessa reissussa ensi viikon torstaihin asti, joten voitte osallistua 9.3.2017 kello 24.00 saakka.
...en ole ehtinyt Urban Decayn testihenkilöitäkään valitsemaan.. ^_^ Mihinkäs tässä on kiire :)
Mukavaa torstai-iltaa kaikille :)
384 comments on “Nude Effect -meikkivoide ja muita Lavera-uutuuksia”
Siivoilin kotona ja nukuinkin todella kauan :)
Ihanaa Lapin reissua! Itse olen juuri tulossa Leviltä hiihtoloman reissusta :) Mainiot kelit oli koko viikon, toivottavasti jatkuu vielä ensiviikollakin.
Tämä olisi kiva paketti: sellaisia tuotteita, joita ei ihan heti tulisi itse ostettua, mutta jotka ilahduttaisivat valtavasti luonnonkosmetiikkafania. Eilen tein aamulla porkkanakakkua, jota nautin harvinaisten vieraiden kanssa, kun äiti ja sisko ja siskon poika olivat yökylässä :)
Eilen neuloin, kuuntelin musiikkia, kaivoin viimein aurinkolasit esiin, poljin kauniissa ilmassa töihin ja olin myöhästyä hiukan kaoottisesta iltavuorosta. Illalla, tai siis yöllä, pakkailin vaatteita tulevaa reissua varten. Pieni kotimaan pyrähdys vain, mutta rakkaiden kavereiden luo, joten olen innoissani.
Nautinnollista Lapin reissua! Ylöspäin on oikea suunta Suomessakin. ;)
:)
Kävin tapaamassa ystäviä teekupposen ja käsitöiden merkeissä, puuhastelin keittiöremontin parissa, laitoin ruokaa työmiehille ja illalla kattelin vielä telkkaria.
Mukana ollaan arvonnassa! Olin eilen töissä, jonka jälkeen vähän puuhastelin kotona. Sitten rentouduttiin poikaystävän kanssa hyvän ruuan (täytetyt herkkusienet <3), saunan ja Topin ja Tessun parissa!
Eilinen aurinkoinen talvipäivä kului luennoilla ja kirjastossa opiskellen!
Olin töissä ja treenaamassa. Illalla Netflixin parissa :)
Vedin eilen salilla pitkästä aikaan 10 leukaa, tein maastavetoja, dippeja, olkapunneruksia ja vipunostoja.
Opiskelua ja siivoamista, siinäpä tavanomainen perjantaipäiväni. :)
Olin eilen iltavuorossa töissä. Siinähän se päivä pääasiassa menikin.
Hirveällä kiireellä raporttia iltapäivän deadlineen (ei kannata valmistautua ajoissa asiohin), illalla katselin telkkaria ja silitin parin viikon pyykit. Reipaana viikonloppua kohti, kun viikon tylsyydet eka hoidettu alta pois :)
Eilinen kului "marittaen": päivitin ja uudelleen järjestin neuleet, paitapuserot, tunikat ja mekot. Tänään oli tarkoitus jatkaa alaosilla mutta näytää siltä että järjestelyn sijaan viihdyn blogien parissa turhankin hyvin :)
Töissä olin
Mä oon vuosia levittänyt meikkivoiteen sormilla (oon liian laiska pesemään sivellintä) mutta loppuvuonna ostin beauty blenderin ja rakastuin sen jättämään lopputulokseen, ja onhan sillä töpöttelykin kivaa. Nornaalisti meikkivoidepurkki kestää mulla vuoden, mutta nyt beauty blenderin jälkeen meikkivoiteen kulutus on kasvanut järkyttävästi! Mulla oli käsitys et beauty blender ei imisi meikkivoidetta itseensä samalla tavalla kuin ne kolmiosienet... vai onko mun beuyty blender vaan liian kuiva, kastelemisen jälkeen rutistan sen vielä pyyhkeen sisällä nyrkkiin muutaman kerran. Tulee liian kalliiksi kun nyt pitäisi ostaa uusi meikkivoide varmaa kolmesti vuodessa :D
Ja osallistun arvontaan, mitä tein eilen... olin salilla! Kesäkunto here i come!
Eilen olin vapaalla ja koska veljelläni oli varpajaiset, vietin illan tulevan kummilapseni ja tämän äidin kanssa nunnuttaen ja herkutellen :D
Leivoin porkkanakakun!
Koulussa olin?
Ai mitä tein eilen? Olin yö-vuorossa joten yritin päivällä hieman nukkua ja kävin ulkona syömässä.
Aamulla leikin muksun kanssa niin touhussaan että meinasin sitten myöhästyä töistä. Työpäivä oli kiireinen ja raskas, mutta mukava. Ilta meni katsellessa muutama jakson verran sarjaa Poika joka katosi musiikkiin. Sit nukkumaan :)
Eilen siivosin kunnolla ja viimeistelin hyvän fiiliksen asettelemalla keväisen kukkakimpun keittiön pöydälle :)
Olin töissä, mutta vain pari tuntia, sitten kotiin lounaalla, päikkäreille ja siivoamaan :)
Kävin pitkästä aikaa herkuttelemassa sushilla hyvässä seurassa :)
Torstai meni sujuvasti opintoihin liittyvässä harjoittelussa :) Arvontavoitto piristäisi mukavasti alkanutta kevättä!
Hoidin vauvaa ja katselin Lahden kisoja :)
Kävin luistelemassa :)
Vietin mukavan päivän ihanan ystävän kanssa ja lounaalla molempien aviomiehet liittyi seuraan?
Illalla pitkä lenkki koiran kanssa ja kotona leffa ja hyvää syötävää ja viini rakkaan kanssa?
Eilen parantelin flunssaa kotosalla.
Kuule eilen minä kävin hiihtämässä! :)
Sairastin flunssaa ja vatsakipua.
Eilen oli kiireetön lauantai :) Pitkä aamulenkki koiran ja miehen kanssa, kaupassakäyntiä ja päivällä syömässä vanhempieni luona kunnon grilliherkkuja. Ilta sohvalla Lahden kisoja ja Haluatko miljonääriksi-visailua katsellessa :D
Eilen vietimme rakkaan ystäväni vauvakutsuja. Ihanat koristelut, hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa...oli todella kiva päivä! :)
Kivoja juttuja Laveralta, odottelenkin juuri ihonhoitotuotetilausta missä useampikin Laveralta tuote! Eilen olin töissä ja sen jälkeen rentouduin kotona.
Eilen oli eka hiihtolomapäivä! ? Päivä kului rentoillessa, eli aamulla nukuin "pitkään" (jopa yhdeksään ?) ja söin aamupalan pitkän kaavan mukaan. Sitten kotoilin aamu- ja iltapäivän, jonka aikana trimmasin meidän koiran turkin ja nukuin päikkärit ? Illan vielä kruunasi, kun kävin mieheni kanssa elokuvissa kattoon uuden Logan leffan ? Ihan hyvä ekaksi lomapäiväksi ?
Olin ostoksilla : ) ja sitten illallinen kavereiden kanssa.
Pojan ollessa reissussa sain olla ihan itsekseni kotona ja siinä alkuillasta pidin spamaisen saunahetken jolloin putsasin ja kuurasin, otin jalkakylvyn ja kuorin, naamioin, rasvasin itseni päästä varpaisiin. Kyllä oli ihana olo loppuillan! :)
Imuroin koko kämpän ja kävin kavereiden kanssa yksillä baarissa :)
Kävin eilen katsomassa Moonlight-elokuvan. Oli tosi vaikuttava!
Eilen.. kävin hyvässä Italialaisessa syömässä ja sain tuliaisia Pandalta :)
Meikkivoide ivory light _sävyssä.
Hei! Eilen oli kiva päivä, ostin uuden takin ja vietin ystäväni synttäreitä:)
ihana arvonta! talvilomasta olen nautiskellut viime päivinä. :)
Ihanaa kun arvonnassa on näin pitkä osallistumisaika, olisi muuten mennyt ohi! Eilen eli lauantaina istuin iltaa isossa porukassa raclette grillin äärellä. :)
podin masennusta, mutta sitten kaverini kutsui minut kyl''n illalla. muuten oisinkin j''nyt kotiin. olin pari tuntia, menin kotiin, ja nyt olo onkin jo paljon parempi! t'n''n olikin kivempi p'iv', a aurinkokin paistoi kivasti koiran turkissa
Eilen vietin itseasiassa syntymäpäiviäni: aamulla käytiin ihanalla brunssilla, ja illalla pitkästä aikaa ulkona ystävien kanssa. Mukava lauantai siis!
Lahti2017 eli hiihdon mm-kisat. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua ?
Katselin koti-ikkunasta MM-Lahti 2017 ilotulitusta. Ai että oli HIENO!
Kävin kaupassa. Eipä jäänyt eilisestä mitään muuta mieleen.
Mummo hoiti viittä lastenlasta.
Olin Tampereella. Paska reissu.
Eilen lenkkeilin koiran kanssa monta tuntia ja yritin myös opiskella