Esittelyssä Laveran uusi Nude Effect -meikkivoide ja muutama muu meikkiuutuus.
Laveran meikkipohjavalikoima kasvoi viime vuoden puolella läpikuultavan tuloksen antavalla kevyemmällä meikkivoiteella, Nude Effect Make-Up Fluidilla. Nyt Laveralla on jo viisi erilaista meikkipohjaa. Kevyimmästä peittävimpään ne ovat: sävyttävä kosteusvoide, mousse-meikkivoide, Nude Effect, oma suosikkini Natural Liquid -meikkivoide ja kiinteä meikkivoide.
Nude Effect -sävyjä on neljä.
Vaaleinkaan ei ole ihan supervaalea, kuten näkyy. Minulle menee sävy 02.
Ennen ja jälkeen Nude Effectin
Nude Effectin koostumus on nestemäisempi kuin Natural Liquidin, mutta en koe että peittoaste omalla ihollani on lopulta selkeästi erilainen kuin Natural Liquidilla. Kummatkin jättävät luonnollisen, ohuen meikkipinnan jonka läpi ihon oma sävy kuultaa läpi.
Tänä talvena löysin muuten vihdoin käyttöä Beauty Blenderille eli munasienelle :) En yleisesti pidä meikkivoiteen levityksestä sienellä, mutta nyt keksin, että Beauty Blenderillä saa tarvittaessa kauniimpaa jälkeä kuin siveltimellä silloin, kun ihon pinta on sen verran kuiva että meikkivoide jää ikävästi näkyviin.
Kuva: Beauty Blender
Luonnonkosmetiikan meikkivoiteilla on taipumus jämähtää etenkin kuivalla iholla synteettistä herkemmin, koska siitä puuttuvat työstöaikaa pidentävät silikoniyhdisteet. Beauty Blender, eli kosteana käytettävä munan muotoinen sieni, auttaa nopeasti jämähtävääkin meikkivoidetta levittymään kauniimmin sisältämänsä kosteuden avulla. Oivalsin tämän Nude Effectiä testaillessani, kun iho on tosiaan talvisin aina kuivempi ja kaikki kasvomeikki näyttää kylmään vuodenaikaan yleensä aina "kökköisemmältä".
Alati elävä luomivärikokoelma on jälleen päivittynyt, viimeisimmät lisäykset ovat satiininen roosa Matt'n'Blossom ja vaalea kupari Golden Copper. Kummatkin ovat iholla paljon vaaleampia kuin hylsyssä, kuten swatch-kuva alempana näyttää.
Muuten, olen unohtanut kertoa, että Laveran Suomen valikoima sai vihdoin viime vuonna myös kauan kaivatun mattaruskean soolo-sävyn, epäloogiselta nimeltään Matt'n'Copper. Olen vuosikaudet ihmetellyt, miten ulkomaisten jälleenmyyjien valikoimasta on jätetty pois niin itsestäänselvä perussävy kuin matta ruskea (Saksan Lavera päättää vientimaiden valikoiman). Matt'n'Copper ei ole kuparia nähnytkään vaan on neutraali kaakaonruskea. Ihmettelin sävyn nimeä Laveran Saksan edustajille tammikuisessa seminaarissa, mutta he vain totesivat että "Kuka noiden markkinointiosaston päähänpälkähdyksiä ymmärtää". :)
Myös matta-etuliitteen käyttö Laveralla on persoonallista, mataksi nimetty koostumus on joskus matta, joskus satiininen kuten hennosti hohtavan Matt'n'Blossomin kohdalla. Blossomin herkkä vaalea roosan sävy sopii oikein vaalealle, viileälle iholle myös poskipunaksi.
Golden Copper on lämminsävyiselle henkilölle sopiva, sievä vaalea kultakupari maltillisella hohdolla.
Huulipunakokoelman uudet sävyt ovat ihastuttava, marjapuuroinen creme-roosapinkki Dainty Rose ja heleämpi, vadelmainen Beloved Pink. Dainty Rose on näistä suosikkini. <3
Laveran huulipunakoostumukset ovat muuten tosi miellyttäviä kuivahuuliselle, ne ovat juuri sopivan rasvaisia olematta kuitenkaan pehmeitä butter- tai kuultopunia. Minä käytän aika vähän huulipunia juuri siksi että ne usein tuntuvat kroonisesti kuivilla huulillani epämiellyttäviltä, mutta Laveran huulipunat ovat saaneet huulteni hyväksynnän.
Lavera Nude Effect -look:
Nude Effect Make-Up Fluid # 02 Ivory Nude
Poskilla luomiväri Pearly Rose
Luomilla Matt'n'Blossom
Huulilla Dainty Rose
Laveralla ei ole tällä hetkellä valikoimassa erillistä kuultotuotetta mutta helmiäispitoiset luomivärit tunnetusti toimivat siinä hommassa loistavasti. Hento Pearly Rose -sävy toimii mielestäni jopa paremmin poskilla kuin silmissä (tämä ei ole uusi sävy). Käytän sitä korostuksena viileän poskipunan kanssa tai yksinään. 7,90€ hinnallaan se on mukavan edullinen monitoimituote :)
Vaikka tämä on meikkiaiheinen postaus, en malta olla mainitsematta lopuksi Laveran uusista kynsienhoitotuotteista:
Ravitseva kynsinauhavoide ja syväkosteuttava kynsigeeli. Tuon kynsinauhavoiteen ihanan lempeä mantelinen tuoksu tuo mieleen vuonna 1993 (!) käyttämäni Yves Rocherin kynsinauhavoiteen joka oli muuten ensimmäinen kynsienhoitoaineeni jota olen koskaan käyttänyt. Tulee tosi nostalginen olo tätä Laveran voidetta nuuhkiessa. Se on aivan ihanan tuntuinen.
Geeli lupaa kosteuttaa ja hoitaa kynsiä ja kynsinauhoja aloe veralla ja ananasuutteella, jonka sisältämä papaiinientsyymi kuorii kevyesti. Jo tämäkin jättää yksin kynsinauhat mukavan pehmeiksi.
*
AINIIN! Minullahan oli myös arvonta ^_^ Hahah, meinasin unohtaa... Arvatkaas mitä taas tapahtui... Onnistuin jo toisen kerran kadottamaan Laveralta saamani testituotepaketin asunnon kaaokseen. Edellisen kerran paketti katosi kolme vuotta sitten ja löytyi vasta vuoden kuluttua alakerran varastosta... Tällä kertaa laatikko ehti olla kadoksissa vain pari kuukautta mutta sinä aikana Laveralta lähetettiin minulle jo uudet tuotteet. Lupasin arpoa kadonneen paketin jos se löytyy, ja lopulta se löytyikin. :)
Näin ollen saan siis nyt ilahduttaa teitä arvonnalla.
Paketissa:
Ja nämä ovat siis käyttämättömiä.
Osallistut arvontaan kertomalla vaikka mitä teit eilen :) Laitan reilun pitkän osallistumisajan koska olen joka tapauksessa reissussa ensi viikon torstaihin asti, joten voitte osallistua 9.3.2017 kello 24.00 saakka.
...en ole ehtinyt Urban Decayn testihenkilöitäkään valitsemaan.. ^_^ Mihinkäs tässä on kiire :)
Mukavaa torstai-iltaa kaikille :)
384 comments on “Nude Effect -meikkivoide ja muita Lavera-uutuuksia”
Keskiviikkona lopetin aamulla ihan liian monta yövuoroa, nukuin muutaman tunnin, jaksoin herätä suht aikaisin (noin klo 13) ja menin vielä työporukan virkistäytymispäivään saunomaan yms :) Eilen ja tänään kostautunut hyvin, en oo tehnyt muuta ku nukkunut.
Töitä? Ja haaveilin tulevasta Keski-Euroopan matkasta edullisille laveran metsästysmaille ?
Mahtava arvonta! Eilen olin pitkästä aikaa oikein ajan kanssa kirjastossa ja onnistuin rohmuamaan ison pinon kirjoja luettavaksi ja kuunneltavaksi.
Vedin tiukan kahvakuulatreenin kotona.
Leikittiin pikkuneidin kanssa barbeilla luettiin kirjoja. Siivoiltiin, käytiin uusi eteisenmatto.
Näyttää ihanilta tuotteilta. Laveran meikit mulle vielä ihan uutta. Ois kiva päästä kokeilemaan.
Moikka! Mä olin eilen lumilautailemassa upeissa maisemissa Sloveniassa (laskut meni kyllä vähän persiilleen kun taas pitkästä aikaa rinteessä, mutta onneksi on lomaa ja laskupäiviä vielä jäljellä), illan vietinkin sitten "kotona" katsellen yle areenaa ja herkutellen.
Eilen oli kiva päivä, näin ystäviä ja juttelin kaikesta supertärkeästä heidän kanssaan, ja opiskelin. :) Tavallinen, mutta tosi ihana päivä :)
Eilen näin pitkästä aikaa hyvää ystävääni ja kävimme yhden uuden taidenäyttelyn avajaisissa. Oli kyllä kiva päivä! :)
Eilen ehdin vielä pitkän työpäivän jälkeen käydä lenkillä ja pelata tyttäreni kanssa lautapeliä?
Eilen käytiin pikkusiskon kanssa kaupungilla vähän shoppailemassa ja sitten illalla pizzaa ja leffaa ?
Eilen torstaina olin siskolla kylässä ja myöhemmin siivoilin kämpilläni :)
Eilen pidin rehellisen vapaapäivän haalarimerkkejä ommellen (ainakin yrittäen) ja Netflixiä katsellen! :)
Tein ranskan läksyjä. Opiskelen ranskaa neljättä vuotta kansalaisopistossa.
Työpäivän jälkeen kävin hieronnassa ja osallistuin seminaariin etänä ja katselun tyttäreni iloisesti kastelevan koko kylpyhuoneen kylpyhetkensä aikana :)
Eilen pyörin kotona pienten lasteni kanssa ja illalla kävin Prismassa :D ei ollut kovin tapahtumarikas päivä... Mutta pakko sanoa että tuo Laveran Dainty Rose huulipuna on kaunis! Näyttää kuvassa sulla niin hyvältä että jos en voita tätä, meen ostoksille :)
Eilinen meni kokonaisuudessaan töissä, vapaa-aikaa ei juuri jäänyt eli melkoisen tylsä päivä :)
Kävin moikkaamassa flunssaista kaveria ja viemässä hänelle myöhästyneen ystävänpäivälahjan. Lainasin hänen kylpyammettaan ja söin kylvyssä jäätelön.
Olin töissä, laitettiin ruokaa, nukuttiin iltapäikkärit, täyttelin asuntohakemuksia, katsottiin 24sta. Onpa tosi mielenkiintoinen elämä :D
Istuskelin sohvalla melkeinpä koko päivän. Rikkinäisellä jalalla ei ainakaan toistaiseksi pääse edes kävelemään. :(
Kävin koulussa :D
Normaalia arkielämää töitä,pojan nouto tarhasta ja kotitöitä
Eilen käytiin valitsemassa uutta laattaa ja lattiaa tulevaa keittiöremonttia varten sekä viimeisteltiin keittiösuunnitelma. :) Mukavaa Lapin lomaa!
Eilen lenkkeilin ja rentouduin lukien läjän lehtiä, joita ei ollut aiemmin ehtinyt. Teetä ja pala suklaata kyytipoikana. :)
Vietin lomapäivää. Koiran kanssa muutaman kerran lenkillä ja saunassa kävin.
Opetin isälleni (82 v.) tietokoneen käyttöä, katsoin Lahden kisoja, neuloin sukkaa, kävin kirjastossa ja kotitöitä.
Mukana! Kävin eilen katsomassa harry potter in consert :)
Nukuin pitkälle iltapäivään valvotun yön jälkeen ja kävin pitämässä yhden muskarin. =)
Lomapäivä. :) Kävin Kouvolan kauppakeskus Veturissa shoppailemassa.
Maannut kipeänä sohvalla :(
Voiko ihminen muuta torstaillaan tehdä, kuin töitä, töitä ja valmistella tulevia töitä? Tietty siinä sivussa piti pestä pyykkiä ja täyttää tiskikonettakin...eli normiarkipäivä!
Ikävästi olin sairaana ja olen vieläkin. No aikaa on sitten pötkötellessä lueskella kaikkia ihania juttuja blogeista ja tilailla vaatteita netistä :)
Nukuin päivän, oltuani ensin yön töissä. Siinäpä se ?
Eilen viritin paikoilleen ostamani uudet pimennysverhot. Odotan kevättä ja aurinkoa aivan täpinöissäni, mutta se kolikon kääntöpuoli on sitten auringonpaiste suoraa sänkyyn, ja aivan liian aikaisin. Mutta nyt pelittää ja kyllä kelpaa kääntää kylkeä aamutuimaan.
:) Jahuu!
Eilen söin lounaaksi gnoccheja muutaman ystävän kanssa suihkulähteen reunalla auringonpaisteessa istuen, treenasin ja illalla osallistuin ihan mahtavan kanadalaisen peli/elokuvamusiikkisäveltäjän music management -tunnille.:)
Tein eilen töitä! Ensin töissä ja sitten kotona. Katsoin telkkaa, tassuttelin koirien kanssa ja nukahdin juotuani iltateen. Ei siis mitään ihmeellistä auringon alla.
Olin eilen töissä ja töiden jälkeen vedimme ystäväni kanssa jätskiöverit talviloman alkamisen kunniaksi.
Ensin olin töissä ja sen jälkeen viettämässä iltaa työkavereiden kanssa.
Syönyt hyvin ja liikkunut luonnossa.
eilen juhlistin kaverin uutta työpaikkaa skumpan kera :)
Tein pitkän työpäivän ja illalla hemmottelin itseäni yhdellä siiderillä :)
Eilen osallistuin työpaikan disco -teemaisiin pippaloihin! Oli oikein kivaa ja osasin suunnata ajoissa kotiin. :D
Töitä, tavaroiden pakkausta ja matkustelua. Päivään mahtui myös jonkin verran kiukkuisia ajatuksia, mutta paljon myös lämpöä ja rakkautta.
Eilen tein töitä ja sen jälkeen nukuin viikon univelkoja pois. Hyvää tekee välillä vähän hölläillä :)
Kiitos tästä postauksesta! Luen Laverasta hirmu mielellään kaikkea, mulla on aika monta purkkia ja putelia heidän tuotteitaan käytössä. Aina kiva kuulla uusista jutuista. Ja arvontaankin mielellään osallistun! Eilen jäin lomalle ja kävin ostamassa metsurin kypärän. Tänään mennään mökkirantaan risukkoa raivaamaan. :)
Olin töissä ja töiden jälkeen kokoonnuttiin ystävien kanssa, vietettiin synttäreitä ja käytiin tutustumassa kaupungin uuteen pubiin. Ei ihan tyypillisin perjantai minulle, mutta hauskaa oli!
Aloitin hiihtoloman. Ei olisi voinut parempaan saumaan sattua <3 Illalla sitten rentouduin katselemalla Greyn anatomiaa ja syömällä jatskiä .
Olin koulutuksessa päivän ja sieltä suuntasinkin suoraan miehen kanssa illalliselle.
Eilen makasin sängyllä/sohvalla kipeänä, koko päivän. Jos tässä ei ole muuta positiivista, niin ainakin sain katsoa tv:tä rauhassa.
Vietin aikaa miehen ja kavereiden kanssa muutaman oluttuopillisen ääressä pitkästä aikaa, kun kerrankin sattui sopivasti vapaat. Kolmivuorotyön haittapuolia, kavereita näkee harvoin ja harvoin pääsee mihinkään menoihin mukaan.
Eilen ronklasin tietokonetta koko päivän