19.04.2016

Huokoset käsittelyssä

Aaahh, minulla on perheessä ihan loistava ihokoekaniini!

Sisarellani on punoittava, hieman couperoottinen pintakuiva sekaiho johon tulee helposti mustapäitä. Ihon pinta on karhea, huokoset usein laajentuneet  ja talvisin iho vetää koppurakuivaksi. Siis iho, johon voisi suunnilleen testata kaikkki mahdolliset tökötit...! Aina kun sisareni tulee yökylään sormeni syyhyävätkin päästä kirjaimellisesti hänen iholleen purkkiarsenaalin kera.

Kuten olen joskus blogissa maininnut, kosmetiikkafriikkiys ei ole levinnyt perheen muihin jäseniin eikä sisarenikaan juuri kiinnostu erinäisistä erityishoitotuotteista joita hänelle sujauttelen jouluna ja, no, aina kun on tilaisuus :D Yksi erittäin hyödyllinen hoitotuote helposti tukkiutuvalle iholle, tai mun mielestä kaikille ihotyypeille mutta etenkin sellaiselle jonka huokoset herkästi keräävät talia, on kuorinta. Perusihonhoidon juttuja, mutta sisareni hallussa on tällä hetkellä jo kaksi korkkaamatonta "Hyvää joulua t. Sanni" -toivotusten kera annettua kasvojenkuorintaa. Ei hän niitä muista käyttää.

Kyläilyn aikana suoritin sisarelle ihon syväpuhdistuksen kuorinnalla ja turvenaamiolla ja oi mikä pehmyt, kirkkaampi ja tasaisempi hipiä sieltä paljastui.

Ennen hoitokäsittelyä ehdin kuitenkin hyödyntää huokostilanteen :D ja testasin siskon iholle NYXin infotilaisuudesta saamaani Pore Filleriä.

Iho_IMG_3589

Tältä näyttää sisareni puhdistettu ja kosteutettu iho. (Siis ei syväpuhdistettu vaan perusputsarilla pesty ja tavallisella päivävoiteella kosteutettu.) Iho punoittaa ja kiiltää vaikka voide on ehtinyt imeytyä jo hyvän tovin. Huokoset erottuvat selvästi.

idNYX_PoreFiller

Pore Filler, näytä mihin pystyt!

NYX_PoreFiller_IMG_3617

Ja sehän pystyi..! Katsokaas tätä! Ihan kuin iholle olisi laitettu meikkivoidettakin tai peiteainetta, jollain kumman ilveellä läpinäkyvä Pore Filler onnistui myös tasoittamaan ihon sävyä.

Inci on odotetun kaltainen eli tehot tulevat silikoneista ja silicasta: dimethicone crosspolymer, silica, dimethicone, cyclopentasiloxane, isononyl isononanoate, isododecane, polymethyl methacrylate, vp/hexadecene copolymer, trimethylsiloxysilicate, phenoxyethanol, caprylyl glycol.

Enen_jalkeen_NYX_PoreFiller

Pore Fillerin koostumus tuntui erittäin miellyttävältä eikä liian kuivalta. Hyvin usein vedettömät silikonipohjustajat ja blurraajat saavat etenkin pintakuivalla, karhealla iholla kuivat kohdat näkyviin ja jopa vähän rullaavat levittäessä.

Ei NYX, se levittyi silkkisesti ja näkymättömästi, tehden juuri sen minkä lupaa: häivyttäen huokosia ja luoden tasaisen, mattaisen ihonpinnan.

Ennen_jalkeen_NYX_PoreFiller

Wau! Tätä voisi todellakin käyttää vain yksinään luonnolliseen lookkiin. Iho näyttää meikkaamattomalta mutta sen pintaa on näkymättömästi paranneltu. Sitähän meikkipohjatuote on parhaimmillaan: näkymätön apuri joka huomaamattomasti kohentaa ihon ulkonäköä.

.

Illalla iho sitten sai syvällisemmän käsittelyn.

Iho kuorittiin Kivvin Bambu-kuorinnalla ja peiteltiin sen jälkeen turvenaamiolla.

Sosar_turvenaamio_IMG_3748

Olen nyt testannut itsekin kumpaakin Sosarin naamiota; turvetta ja mutaa, ja tykkään kovasti. Näissähän on vain yksi ainoa raaka-aine: turve tai muta. Siinä missä "normikosmetiikan" savi/muta/turvenaamioissa ko. ainesosa on vain yksi osa tuotteen formulaa, Sosarin naamiot ovat pelkkää sitä itseään.

Olen saanut naamiot Sosarin maahantuojalta.

Sosar_turvenaamio_IMG_3750

Turve on todella intensiivisen tummanruskeaa, mutanaamio puolestaan vihertävän ruskeaa.

Naamiot tuntuvat iholla erilaisilta kuin normikosmetiikan savi/mutanaamiot, jotenkin kosteammilta, märemmiltä. Iho ei myöskään jää yhtä kuivan tuntuiseksi näiden jälkeen kuin "tavanomaisten" sekasynteettisten savi/muta/turvenaamioiden. Jos naamion antaa ohjeiden vastaisesti kuivua iholle kokonaan, sitä on jopa vaikea saada irtoamaan, niin hanakasti maapartikkelit tarttuvat ihoon. Naamiot kirkastavat ihoa, kuorivat kevyesti ja supistavat tehokkaasti huokosia, nämä ovat ulkoisesti todettavia välittömiä vaikutuksia. Näiden lisäksi on sitten niitä lukuisia pitkäkestoisempia ja syvällisempiä vaikutuksia joista kerroin Sosar-jutun yhteydessä.

Siskon iho näytti silminnähden ilahtuvan hoidosta:

Iho_Turvenaamion_jalkeen_IMG_3737

Heleämpi, tasaisempi ja pehmeämpi iho.

Iho ei varmaan panisi pahakseen jos saisi tällaisia hoitoja vähän useamminkin... ;)

Iho_IMG_3595

Ennen...

Huokoset_IMG_3740

Jälkeen.

Vielä kun saisi ujutettua jonkun BHA-happotuotteen siskolle säännölliseen käyttöön niin mustapäätkin saisi kyytiä...! ^_^

Älkää ymmärtäkö väärin, jokainen saa mielestäni hoitaa ihoaan juuri niinkuin tykkää eikä naaman puunaaminen todellakaan ole mikään itseisarvo. En menetä yöuniani vaikka perheenjäseneni jättäisivätkin antamani seerumit ja kuorinnat käyttämättä :D Yhtä rakkaita he ovat mustapäineen ja pintakuivuuksineenkin <3 Heidän ihonsa pakkohoitaminen ei kuulu peleihini... ;D

Kauneusfriikit voivat kuitenkin todennäköisesti ymmärtää, miten ihanaa on saada konkreettisesti nähdä "tököttien" toimivan ja saavan muutoksia aikaan iholla. Kun mahdollisuus pehmeämpään ihoon on vain purkin päässä, niin sitä purkkia tekee mieli tarjota...! <3

(NYX Pore Filler jäi kuitenkin toistaiseksi omaan haltuuni... :))

P.S. NYX-arvonnassa voitti zinde.

126 kommenttia
18.04.2016

Iltalehti, te ootte niin myöhässä

Hahah, Iltalehti uutisoi tänään aiheesta josta Karkkipäivä kirjoitti jo runsas vuosi sitten: proteiinirahkoissa onkin jopa vähemmän proteiinia kuin tavallisissa rahkoissa.

Juttuani siteerattiin tuolloin muissakin medioissa ja se levisi hulluna somessa, saan edelleen pitää kyseenalaisen kunnian olla rahkapostauksestaan tunnettu kosmetiikkabloggaaja :)

"Proteiinirahkoiksi nimetyt rahkat ovat pelkkä markkinointikikka". No shit ^_^ :D

Iltalehti_rahkavertailu

Iltalehti, tämä on muutenkin jo so yesterday's news, aiheesta on tehty laaja vertailu myös Kuluttaja-lehdessä syksyllä 2014.

Mutta aihe on toisaalta sopivan viihteellinen ja rahkat arkisuudessaan koskettavat monia suomalaisia, joten mikäpä ettei uutista kannattaisi kierrättää vielä muutamaan otteeseen. Aina löytyy uusia klikkailijoita. :) Proteiinirahkabuumi ei ole osoittanut laantumisen merkkejä ja eri merkkien proteiinituoteperheet sen kuin kasvavat, Valion Pro Feel ja Arla Proteiini -sarjat käsittävät nykyisellään juomia, jogurtteja, rahkoja, jogurttirahkoja ja lisäproteiinilla buustattua maitoa.

Muissa tuotteissa ymmärrän lisäproteiinin, mutta proteiinirahkat ovat mielestäni edelleen kiusallisen kömpelö markkinointikikka.  Ilmeisesti löytyy kuitenkin edelleen valtavasti kuluttajia jotka ajattelevat, että proteiinirahkoiksi nimetyissä tuotteissa on enemmän proteiinia kuin tavallisessa rahkassa.

Mitä muuten on proteiinimaito? Se on maitoa, jossa on 1,8 g / 100 g enemmän proteiinia kuin tavallisessa maidossa, ja tuo lisäproteiini on tuotu heraproteiinin muodossa. Tavallisen, käsittelemättömän maidon proteiinista valtaosa on kaseiineja eli vähän hitaammin imeytyviä proteiineja. Proteiinimaidon voisi siis ajatella sopivan tavallista maitoa paremmin palautumisjuomaksi treenin jälkeen sen sisältäessä enemmän nopeasti imeytyvää heraa.

Maitotietoiskuja kosmetiikkablogissa...! ^_^

Rahkat_Arla

Karkkipäivän jutun proteiinirahkoista voi lukea täällä.

Vaikka mä luulen, että aika moni teistä on sen jo lukenut, ja kuten todettua, eiköhän tämä proteiinirahkauutinen ala olla jo vanha juttu. :)

Tai kuuliko joku nyt Iltalehden uutisen kautta ensimmäistä kertaa proteiinirahka"huijauksesta"?

13 kommenttia
17.04.2016

Innostavin kosmetiikan tuoteryhmä? Ja vihdoin testattu: Glamglow

Tämä aihe tuli mieleeni, kun luin Beauty Highlights -blogin keskustelua Glamglow'n naamioista. Kommenteissa jaettiin kokemuksia ja rakkauden julistuksia Glamglow'n naamioista ja puhuttiin yleisesti naamioiden ihanuudesta.

Etenkin Mian kommentti, "Hyväntuoksuiset ja oikeasti tehokkaat naamiot saa rakastumaan vieläkin enemmän, on ne vaan niin "nopea apu" melkein kaikkiin pulmiin" sai mut mietiskelemään omaa suhdettani naamioihin ja ylipäänsä sitä, mitkä tuotteet itselle olisi niitä kosmetiikan rakkaustuotteita.

Yonaamiot_IMG_3661

Olen vasta viime aikoina tajunnut, että saatan ilmeisimmin kuulua vähemmistöön mitä tulee suhteeseeni naamioihin. Minulle ne ovat aina olleet se kaikkein vähiten kiinnostava kosmetiikan tuoteryhmä, ja tylsästi joudun usein vastailemaan lukijoiden naamiokyselyihin että "En ole testannut"...

Myönnän, että rasvaisen, ravitsevan naamion iholle levittäminen tuntuu minusta jopa vastenmielisiltä. En ole koskaan ollut voiteilla läträilijä ja tykkään mahdollisimman ohuista voidekoostumuksista ja rasvattomasta tunteesta iholla. Tältä pohjalta kosteuttavat naamiot ovat luonnostaankin edustaneet minulle ei-niin-houkuttavaa tuoteryhmää. Toisille naamiot ovat ihanaa, hellivää hemmottelua josta iho vieläpä silminnähden hyötyy, minulle ne ovat aina olleet yhdentekeviä. Naama näyttää ja tuntuu kosteusnaamion jälkeen ihan samalta kuin ennen naamiota.

Syväpuhdistavat savi- ja mutanaamiot ovat poikkeus, niitä olen käyttänyt koko aikuisen ikäni ja niistä pidän. Ne tietysti vaikuttavatkin iholla eri lailla kuin rasvaiset kosteusnaamiot.

idIho_IMG_3688

Tälle iholle riittää vain pesu + kosteusvoide

Koska itse pidän naamioita niin tylsinä tuotteina, oli kiinnostavaa ja jotenkin virkistävää lukea keskustelua, jossa naamiot nousivat esiin ihon "kaikissa pulmissa" auttavina ihanuustuotteina. Oma kokemukseni ei todellakaan kerro mitään siitä, mitä naamiot voivat saada aikaan toisten iholla. Melkein alkoi jo kosmetiikkafriikkinä harmittaa, että itse olen jäänyt paitsi noista kokemuksista.

Keskustelussa mainittiin myös Glamglow'n Thirstymud-naamio, joka kuulema tuoksuu toffeelta. Tämä on se ainoa Glamglow-tuote joka itsellänikin on hallussa (näytekokoinen tuubi tuli viime syyskuun LivBoxin bloggaajaboksissa). Nyt mä testasin sen viimein! :)

Glamglow_Thirstymud_IMG_3664

Toffeevanukkaan tuoksu tuo heti mieleen Tigi-maailman. Niinikään kinuskikastikkeen näköinen koostumus saa aikaan halun nuolaista tuotetta... :)

Naamion koostumus on lopulta aika ohut eikä niin valtavan rasvaisen tuntuinen, sitähän kosteusnaamion ei tietenkään tarvitse olla. Kun voiteen levittää kasvoille avautuu makean toffeen keskeltä vielä herkullinen eksoottisen hedelmän tuoksu sekä tujaus mentolia.

Naamion vaikutettua iholla hetken alkaa tuntua siltä, ettei mentolia olekaan tuotteessa niin kovin vähän. Ihoa nipistelee ja kuumottelee. Katsastan incin, ja löydän ainesosan vastuussa kuumottelusta: menthoxypropanediol. Se on synteettinen mentolijohdannainen, Paula Begounin mukaan "can result in allergic dermatitis and carries the same potential for irritation as menthol."

Menthoxypropanediolia käytetään tuotteissa hajusteena ja tuomaan kihelmöinnin tunnetta ja elämyksellisyyttä --> kokemusta siitä, että iholla "tapahtuu jotain" ja aine vaikuttaa. EU:n mukaan menthoxypropanediol on kuitenkin turvallinen kosmetiikan raaka-aine eikä sen käyttöön liity rajoituksia. On hyvä kuitenkin tietää, etteivät nämä iholla kihelmöivät ainesosat hoida ihoa tai ole merkki siitä, että voide vaikuttaa.

Annan Thirstymudin vaikuttaa puolisen tuntia. Se ei imeydy. Lopulta huuhdon sen pois ja kuivaan ihon. Iho jää ihan tavallisen tuntuiseksi, sellaiseksi miltä se tuntuu pesun ja kosteusvoiteen levityksen jälkeen. Ei mitään extra-glow'ta. Vain mentolin ikävä pistely iholla joka jatkuu vielä pitkään naamion poispesun jälkeenkin. Sellainen pikareissu Hollywoodin glam-maailmaan.

.

Mitkä sitten ovat niitä mun rakkaustuotteita kosmetiikassa? Jos pitäisi valita yksi ainoa tuoteryhmä josta innostun eniten, mikä se olisi?

 Putsareita_Kivvi_Flow

Putsarit.

Kaikessa arkisuudessaan :) Mä kerta kaikkiaan rakastan puhdistustuotteita. Niin shampoita kuin kasvoputsareita. (Suihkugeelit jäävät jumboksi eivätkä aiheuta niin suuria tunteita.)

Olen miettinyt, mistä ihastukseni putsareihin johtuu. Se liittyy varmaankin ihoni kuntoon ja siihen, ettei ihollani juuri koskaan ole ollut erityisvaatimuksia. Se on aina (yhtä poikkeuksellista aknevuotta lukuunottamatta) ollut helppo ja tasapainoinen. Näin ollen millään hoitavilla aineilla ei ole ollut sen kunnon kannalta merkitystä. On ihan sama mitä voidetta olen käyttänyt tai ollut käyttämättä.

Mutta putsarit. Normaali ja tasapainoinenkin iho likaantuu, ja se täytyy puhdistaa. Ja JOS sitä ei puhdista kunnolla, silloin se reagoi. Ainakin minun ihoni. Puhdistus on siis itse asiassa se kauneudenhoidollinen toimenpide, joka näkyy ihossani selvimmin. Silloin kun olosuhteet eivät salli ihon perusteellista puhdistusta lämpimällä vedellä ja runsaalla, poishuuhdottavalla puhdistusaineella, kuten vaikkapa retkeillessä, ihoni kertoo sen heti. (Juttu ihonhoidosta eräolosuheissa täällä.)

Näin on ollut koko ikäni. Tarvitsi mennä nukkumaan vain pari kertaa teininä meikit naamassa että opin läksyni: iho meni heti tukkoon. Ei, meikit naamassa nukkumaanmeno on asia jota en vain kerta kaikkiaan tee ^_^ Sellaisia promilleja en ole kuunaan vetänyt että naamanpesu olisi unohtunut :D

Putsarit ovat siis minun "naamioni", se rakkaustuoteryhmä joka on kaiken ihonhoitoni perusta ja jolla on kaikkein olennaisin vaikutus ihoni kuntoon. Olen mieluusti vaikka ilman kosteusvoidetta mutta putsari on oltava ja puhdistus suoritettava joka ilta, oli kasvoilla meikkiä tai ei.

Kuvassa on muuten yksi luonnonkosmetiikan suurimpia lemppariputsareitani, Kivvin vaahtoava Salvia-Piparminttu -pesuneste ja viimeisin luonnonkosmetiikan tuotetuttavuuteni, hyvin mielenkiintoinen ja erilainen putsari, Flow Kosmetiikan Mustikka-öljygeeli. Siitä pian lisää tulevalla teemaviikolla :)

Kertokaas te, mikä on teille se kosmetiikan tuoteryhmä, josta innostutte eniten? Onko se kosteusvoiteet? Seerumit? Shampoot? Naamiot? Ripsivärit? I'm all ears! :)

40 kommenttia
16.04.2016

Ei mennyt ihan putkeen tämä hiustenvärjäys

Nojoo, tiesinhän mä että viileän vaalean hiusvärin aikaansaaminen kaupan väreillä on haasteellista. Juuri siksi olen värjäyttänyt hiukseni kampaajalla päätettyäni vaihtaa viileään viime kesänä. Jotenkin mä vain niin näin sieluni silmin, että ei se onnistu markettiväreillä.

Ja tänäänhän tuo tuli todistetuksi.

Lämmin vaalea ei ole mikään ongelma, sen kanssa olen aina saanut hyvän tuloksen kaupan väreilläkin. Tulos ei ole edes koskaan ollut liian keltainen, vaan aina nätti ja sellainen minkä olen halunnutkin.

No, nyt sain keltaisen tyven! :D

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

Minun oli tarkoitus varata aika kampaajalle, mutta kemppariosastolla pyöriessä keksin hetken mielijohteesta kokeilla kuitenkin edes kerran kaupan väriä viileän vaaleiden sävyjen puolelta. L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde näytti juuri siltä mitä halusin; vieläkin kirkkaammalta kuin nykyinen sävyni (alla).

Tyvikasvu_huhti2016

Heipat tyvikasvulle. Lämpimän sävyn aikoina tyvikasvuni pääsi harvoin näin karseaan tilaan koska hoidin sitä värjäysten välillä vaalennussuihkeella, mutta viileän sävyiseen tukkaan se ei sovi.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde tyvessä

Värin vaikutettua hetken näytti tyvi jo huolestuttavan punertavalta. Kuuluuko viileän sävyisen värin näyttää tältä..?

Noo, ajattelin, että useinhan värit näyttävät vaikutusvaiheessa ihan erilaiselta kuin lopputulos. Kuitenkin arvelutti, että näinköhän tuo oranssius huuhtoutuu pesussa pois ja alta paljastuu pakkauksen kaunottaren platinan kirkas sävy.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde

No, eihän sieltä paljastunut. Tyvestä tuli tällainen persikkainen kulta. Cool Crystal Blonde? No, ehkä jollain toisella :)

Jo vaalennetut pituudet eivät kellertyneet yhtä voimakkaasti mutta kokonaisuus jäi silti lämpimäksi.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde

Ihan nätti sävy jos hakee kullanvaaleaa.

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

 ...mutta aika kaukana pakkauksen sävystä.

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

Mitä tästä opimme? Palaan kipin kapin kampaajalle - ainakin niin kauan kuin haluan ylläpitää viileää vaaleutta.

Mutta tulipahan kokeiltua ja varmistuttua siitä, että mutu-tuntumani oli oikea ;)

Tiedän että aineet toimivat eri hiuksissa eri lailla joten en kysy vinkkiä vaan ihan uteliaisuudesta: onko monikin teistä onnistunut saamaan markettiväreillä kunnon viileän vaalean sävyn?

UusiVari_IMG_1360

....oli tää viime kesänä värjätty sävy kyllä niin ihana <3 <3 Yli 30 vuotta viihdyin hunajablondina mutta nyt myönnän viihtyväni paremmin viileänä :)

*

P.S. Jos nyt jotain hyvääkin Préférencen hiusväristä voi sanoa, niin ainakin se tuntui todella hoitavalta, samaa tasoa suosikkini Korresin kanssa. Hiukset tuntuivat sileiltä ja selviltä jo väriä poishuuhdellessa, ennen hoitoainetta. Näköjään kauppojen hiusväreissä on tapahtumassa paljon kehitystä hoitavampaan suuntaan.

58 kommenttia
15.04.2016

Elämä on peliä

Älkää olko huolissanne vaikka otsikon lattea ilmaisu antaa siihen ehkä aiheen. Luvassa ei ole pseudofilosofista pohdiskelua elämässä selviämisestä ja yhteiskunnan pelikentillä kahlailusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajattelin kirjoittaa havainnosta, jonka olen tehnyt elämääni ja luonteeseeni liittyen.

Tänä aamuna avasin pakastimen palauttaakseni mieleeni, mitä kaikkea olinkaan sinne tunkenut ennen reissuun lähtöä. Minulla on tapana pakastaa kaikki mikä suinkin on mahdollista tilanteissa, joissa ruokaa ei pysty hyödyntämään sen normaalin säilymisajan sisällä. Minun tekee pahaa heittää syömiskelpoista ruokaa roskiin, joten pidemmälle matkalle lähtiessä pyrin pakastamaan kaiken mikä muuten uhkaa jäädä jääkaappiin pahentumaan. Pakastan rahkat, juustot, kermat, soijamaidot, tofut ja tomaattikastikkeen jämät.

Tällä kertaa olin heittänyt pakastimeen kokonaisen kesäkurpitsan ja jopa omenoita. Sellaisenaan.

Kesakurpitsa_IMG_3535

Pilkkoessani lötköksi sulanutta kesäkurpitsaa, aloin miettiä omaa toimintaani. Miksi minulle on niin tärkeää säästää euron maksanut vihannes ja vielä syödä se vaikka pakkasen pilaama rakenne on kaikkea muuta kuin freesi? Eihän kesäkurpitsa teknisesti ottaen ollut pilaantunut, mutta harva muu ehkä olisi enää halunnut lautaselleen tuota vettyneeksi pehmennyttä, surkean näköistä pötkylää. Roskiin vain, eipä tuossa nyt suurta taloudellista vahinkoa tapahdu.

Mutta minä koin jonkinlaista nyrjähtänyttä iloa ja tyydytystä pystyessäni välttämään kesäkurpitsan roskiin heittämisen. Hitaasti kuiviksi paistettuina kurpat vieläpä maistuivat ihan samalle kuin tuoreena. Mielessäni ikäänkuin voitin. Jonkun näkymättömän, abstraktin haasteen jonka olen itselleni asettanut.

Itse asiassa, kesäkurpitsa edustaa peliä. Tämä on se oivallus, jonka olen tehnyt.

Lidl_laktoositon_maito

On monia muitakin hassuja ja monien mielestä täysin turhia juttuja joita tykkään tehdä ja suorittaa, juttuja jotka tuovat samanlaista mielihyvän, ilon ja "voiton" tunnetta kuin tuon kesäkurpitsan hyödyntäminen. Kulutettujen shampoomillilitrojen tilastointi, elintarvikkeiden hiilihydraattipitoisuuden vertailu, halvimman vaihtoehdon hakeminen silloinkin kun olisi varaa kalliimpaan... Kahvin keittäminen tarkalleen samalla kaavalla kahvijauhon grammat tarkasti mitaten.

Vaikka nämä toiminnot ovat harmittomia ja itselleni pelkästään hauskoja, tajuan, että ne voivat näyttäytyä ulkopuolisille sangen omituisina ja jopa neuroottisina. Tämä on kova sana: kontrollifriikkeytenä.

28032014_minakuva

Nojoo, olenhan minä tietyllä tapaa ihan ehta kontrollifriikki; järjestys tasapainottaa vilkasta ja välillä kaoottistakin mieltäni ja järjestyksen kaipuu voi ilmetä vaikka niinä loputtomina listoina ja tilastoimisena ja tiettyjen ravitsemuksellisten kehysten tarkkana seuraamisena. Listat ja "säännöt" luovat pysyvyyttä ja ankkuroivat, omalla tavallaan rauhoittavat luodessaan tuttuna toistuvan kuvion.

Ehkä joku saa kiinni mitä tällä tarkoitan..?

Listat

Muinaisia listoja kosmetiikkahankinnoista ja luomivärien kulutuksesta (!!)

Kuitenkin, ylivilkkauden ja temperamentikkuuden lisäksi minulla on myös toinen hallitseva luonteenpiirre: lapsellisuus. Ja minun mielestäni lapsellisuus ihan hyvällä tavalla.

Sopiva lapsenmielisyys on spontaaniutta, kykyä ilostua ja innostua helposti ja ihmetellä asioita, niinkuin lapset tekevät. Minusta moni asia maailmassa on todella ihmeellistä, ja jään välillä miettimään ja kummastelemaan (tai ihailemaan) niitä pitkäksikin aikaan. Joskus kirjoitan niistä blogiinkin.

Sanni_Kuopion_tori

Vakavalla luonteella varustetut eivät usein ihmettele, tai eivät ainakaan tee sitä ääneen. Se on sopimatonta. Se on kai sitä tietynlaista aikuisuutta... Joidenkin ihmisten käytöstä ja koko olemusta ohjaa ajatus siitä, että enhän vain tee mitään tai näytä sellaiselta mikä on oman kulttuurini yleisten mittapuiden mukaan sopimatonta. Saako 60-vuotias purskahtaa raikuvaan nauruun keskellä tavarataloa ja kiljua riemusta? Useimmista se olisi kenties kiusallista käytöstä. Minusta tuntuu, että saattaisin olla sellainen 60-vuotias. :)

Mjaa, taas ajauduin muihin rönsyihin kun piti kertoa lapsellisuuden kautta siitä pelistä.

Olenhan minä välillä miettinyt, mistä nämä kaikki listamaniat, kahvinmittausrutiinit sun muut näennäiset pakkotoiminnot kertovat, ja olisivatko ne oikeasti oireita jostain syvemmästä psyyken konfliktista (whoa miten pompööseja sanoja, jätetään tuollaiset :D).

Aamiaissekoitukset_tuotteita3

Mutta en mä usko että kyse on mistään neurooseista. Olen lapsellinen tyyppi, ilostun lapsellisista jutuista. Olen oivaltanut, että kaikki nuo suorittamani jutut ovat kuin peli, leikki jonka "sääntöjä" seuraamalla koen voiton ja ilon tunteita. Vähän niinkuin lapsi.

"Löydä kaikkein vähähiilihydraattisimmat maitorahkat ja raejuustot" - yksi peli. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta kun löytää sen alhaisimman hh-grammapitoisuuden niin joku kumma tyydytyksen tunne siitä tulee. Voi mielessään laittaa raksin ruutuun: "Onnistuin". :)

"Listaa kaikki violetit luomivärisi" - toinen peli. Vielä vähemmän järkeä, mutta onko hiekkakakun rakentamisessakaan järkeä? :) Ei kaikessa kuulukaan olla valtavaa, perusteltua hyöty/kehitysnäkökulmaa, ihan tyhjänpäiväisiä juttujakin voi tehdä vain siksi kun ne ovat hauskoja. Eiks niin? :)

Kirjoitinko mä tän kaiken vain saadakseni hyväksynnän mun friikkailuilleni..? :D

Viimeksi Prahassa havahduin siihen, että noudatin jälleen "pyri selviämään niin halvalla kuin mahdollista" -peliä. Edullisten vaihtoehtojen hakeminen on minusta niin hauskaa ja tyydyttävää, että harrastan sitä silloinkin, kun budjetti antaisi mahdollisuuden muuhunkin. Kun selviän halvalla, voitan. Kävimme tästä taas eloisaa keskustelua miehen kanssa, hänen filosofiansa näissä asioissa ei voisi olla kauempana omastani. Mutta konfliktitilanteilta vältyttiin, toisin kuin silloin Ranskassa... ;)

idMv

Tällaisia ajatuksia tänään. Vaikka olin suunnitellut kirjoittavani meikkipostauksen. :)

Onko muilla omia outoja tai ainakin muiden silmissä erikoisia tai neuroottisia tapoja ja periaatteita joiden noudattaminen tuottaa selittämätöntä iloa ja hyvää mieltä? Onko teidän elämässänne "pelejä"? :)

.

Aiheeseen liittyen:

Friikkipostaus: Aamiaissekoitusten kemiaa

Ai miten niin listafriikki?

Paljonko menee ruokaa roskiin?

70 kommenttia
14.04.2016

Postissa ehkä luulevat minua ongelmakäyttäjäksi

Lähipostini tädit näkevät minua usein.

Kosmetiikat_huhtikuu2015_IMG_3516

Mietin aina välillä mitä he ajattelevat paketteja noutaessaan.

"Tuolla naisella on ongelma"...

No, niinhän mulla tavallaan onkin, kun nämä eivät meinaa mahtua minnekään ^_^

Ja silti tulin juuri matkoilta omienkin tuomisten kanssa. Tällaista kosmetiikkafriikin bloggaajan elämä on. :)

Kosmetiikat_huhtkuu2015_IMG_3520_2

Päivän saaliin kiinnostavin tuote on Mádaran uuden SOS-sarjan seerumi.

Saa nähdä skippaako se jonon ja pääsee testiin heti kun viimeinen sarja kotimaisen kosmetiikan teemaviikolle on kokeiltu. Ahh, seerumit....

Kosmetiikat_huhtikuu2015_IMG_3524_2

Sillä välin kun tein Prahassa tuttavuutta tshekkikosmetiikan kanssa, ovat suomalaiset päässeet tekemään lähempää tuttavuutta NYXin kanssa sarjan tullessa viime viikolla myyntiin Sokoksille. Oliko joku teistä lanseeraustilaisuudessa tai oletteko muuten jo ehtineet käydä norkoilemassa hyllyillä..? Mä en ehtinyt vielä tänään käydä vaikka tarkoitus oli.

Yhdestä postisaaliin kuoresta paljastui sama setti NYX-tuotteita jotka olin jo saanut viime kuussa NYXin infotilaisuudessa. Tai melkein sama, setissä on Butter Glossin sijaan kahden sävyn Eyebrow Cake Powder ja lisäksi White Liquid Liner.

Tuon valkoisen lainerin voisin pitää, mutta  laitetaan loput kuoren sisällöstä jonkun teistä iloksi. Itsehän en tee kahdella setillä mitään.

NYX_testituotteet_IMG_3282

Pika-arvonta :) Jos kuvan NYX-pläjäys (miinus Butter Gloss mutta plus kulmakarvapuuteri sävyssä 05 Brunette) kiinnostaa, ilmaise intosi kommenttilaatikossa. Settiin kuuluu:

  • Highlight & Contour Pro Palette (puuterimainen varjostus & korostuspaletti)
  • Conceal/Correct/Contour -peiteainepaletti
  • Pore Filler -ihon pinnan blurraaja (voi käyttää yksinään tai meikin alla tai päällä)
  • Matte Finish -kiinnityssuihke
  • HD Studio Finishing Powder (viimeistelypuuteri, 100% silicaa)
  • Jumbo Pencil sävyssä Milk
  • Soft Matte Lip Cream sävyssä Copenhagen (matte rich plum)
  • Wonder Pencil sävyssä 01 Light (voi käyttää peiteaineena, silmän sisärajaukseen ja huulten rajaukseen)

Osallistumisaikaa arvontaan on lauantaihin 16.4. kello 24.00 saakka.

Edit. Arvonnassa voitti: zinde. Onnea! :) Zindeen on otettu yhteyttä.

*

Arvatkaa mikä näky odotti kotona kun palasin matkalta.

   Herneenverso_IMG_3528

Yksi onnettomista herneenversoviljelmistäni oli ihmeen kaupalla selvinnyt kaksi viikkoa kastelematta ja vieläpä kasvanut uuteen kukoistukseen vaikka olin juuri ennen lähtöä saksinut siitä kaikki pituudet salaattiin! Uskomatonta! Tässä yksilössä oli siis elämää! ^_^ Tiedä kuinka monta satoa siitä vielä saa :D

Home sweet home :)

944 kommenttia
13.04.2016

Kattokaa mitä mää löysin

Eilisellä kävelyllä Vinohradyn kaupunginosassa törmäsin kauppaan, jollaista ei ehkä odottaisi kohtaavansa Prahassa, vielä vähemmän Vinohradyssa joka ei muutenkaan ole tunnettu ostosalueena.

Suomikauppa. Tarkemmin sanottuna Tulikiven edustus Tshekissä, mutta mikä tarttui silmääni oli kaupan muu tarjonta:

Suomikauppa_Praha_IMG_1088

Suomalaisia superfuudeja, kaviaaria, luomujäätelöä (!!)...

Suomikauppa_Praha_IMG_1093

....vaatteita ja asusteita...

Suomikauppa_Praha_IMG_1091

...ja luonnonkosmetiikkaa.

Suomikauppa_Praha_IMG_1091_2

Siis holy cow, Prahassa myydään Davvia, yhtä Suomen pienimmistä, uusimmista ja varmasti myös tuntemattomimmista luonnonkosmetiikkamerkeistä!

Exkluzivne z Finska! :)

Davvin neljän tuotteen valikoima lanseerattiin niinkin hiljattain kuin lokakuussa 2015. En ole toistaiseksi nähnyt niitä vielä missään Suomessa, mutta nyt törmään merkkiin Tshekissä :) Onpa hassua. Ja tietysti myös hienoa, onhan mahtavaa että suomalainen luonnonkosmetiikka kiinnostaa myös ulkomailla.

Minulla on Davvin tuotteita testissä ja tulette kuulemaan niistä myöhemmin tässä kuussa osana kotimaisen kosmetiikan teemaviikkoa vol. 2 :)

Jos jotakuta Prahaan matkaavaa sattuisi kiinnostamaan kuriositeettina tämä liike (jonka ikkunoissa muuten lukee "avaamme pian", se ei siis ole vielä auki), niin liike löytyy Anglickan ja Legerovan kulmasta lähellä Namesti Mirua.

*

Ja nopeat "tuli-vain-mieleen-jakaa" -jutut:

Matkalaukku_IMG_1216

Ahh, mitä luksusta meikäläiselle: matkustaa ison matkalaukun kanssa! ^_^ Panin tällä kertaa ihan elämän risaiseksi ja maksoin Norskille 12 euron matkalaukkulisän :) Yleensähän olen niin cheapo että matkustan vain käsimatkatavaralla.

No ei, ei se kuitenkaan pelkästään 12 euron säästämisestä ole kiinni vaan oikeasti myös tykkään helposta reissaamisesta mahdollisimman kevyellä tavaramäärällä :) Ja on kivaa, kun ei tarvitse odotella laukkuja kenttien matkatavarahihnoilla. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, että tulen palaamaan reissusta reilusti litran määrän ylittävien kosmetiikkatuliaisten kanssa, joten käsimatkatavaralla matkustus ei ollut mahdollista.

Matkalaukku_IMG_1217

...ja lähtipä kotoakin sitten tietysti mukaan runsaasti normaalia suuremmat kosmemäärät kun kerran ei tarvinnut rajoittua litran pussiin. Jopa risiiniöljy ja kaksi eri hiusöljyä kulkivat mukana :)

Laukun reunassa L'Orealin Skin Summit -tuliaisia.

Tuliaiset_IMG_1218

Ja mitäs täältä löytyy? Hiilarituliainen! Tämäkin päivä nähtiin että mä ostan hiilaria tuomisiksi ulkomailta! :D Ruokavaliokokeilulla on todellakin vaikutuksensa :)

Olen lukenut viime aikoina paljon freekehistä eli vihreästä vehnästä. Näitä tämän hetken trendiviljoja maailmalta; antiikin vanhat viljalaadut ovat kokeneet uuden tulemisen terveellisen ruokabuumin myötä. Ne ovat paljon uusia, jalostettuja viljoja ravinteikkaampia ja väitetäänpä jopa että viljalle herkät sietävät niitä paremmin. Saa freekehiä varmaan Suomestakin mutta kaikki nämä erikoisfuudit tuppaa olemaan meillä kalliita joten nappasin täältä halvan pakkauksen kun sellaisen näin :)

Ja hei, löysin sattumalta tshekkiläistä luonnonkosmetiikkaa! Se on muuten täällä todella harvassa. Itse asiassa tämä merkki lienee maan ainoa oikea luonnonkosmetiikkamerkki, sillä on myös paikallinen sertifiointi:

Tuliaiset_IMG_1212

Havlik Apoteka.

Kerron tuotteista, merkistä ja muista paikallisista kosmetiikkalöydöistäni ja -havainnoista lisää myöhemmin :)

Tänään tuli asioitua muutaman tarkkaan harkitun ostoksen merkeissä myös Manufakturassa. Loppujen lopuksi kauppa tuotteineen alkoi kummasti vetää puoleensa vaikka ensin totesin, että tuskin kannan sieltä mitään kotiin... ;) Eihän nyt Tshekistä voi lähteä ilman olutshampoota! ;D

15 kommenttia
12.04.2016

Glamglow - uskoisiko tätä tarinaa?

Minun piti kirjoittaa aiheesta GLAMGLOW aivan eri ponnahduslaudalta, mutta tutustuttuani yrityksen taustaan en malta olla avaamatta sanaista arkkuani tämän sukseefirman tuhkimotarinasta.

GLAMGLOW_tuotteita

Siis voi pojat (tai tytöt, naiset), juuri tällaisilla tarinoilla asioita myydään!

Minua samaan aikaan huvitti tarinaa lukiessani ja pyörittelin päätäni (jo pelkästään tekstissä käytettyjen ilmaisujen kömpelyydelle) ja samaan aikaan teki mieli nostaa hattua ja onnitella Glamglow'ta menestyskonseptista. Kun kyseessä on parissa vuodessa miljoonaliikevaihdon saavuttanut kosmetiikkayritys, jonka menestystuotteen ovat kehittäneet kaksi oikeastaan mitään kosmetiikan kemiasta tai kehitystyöstä ymmärtämätöntä ihmistä, ei voi kuin haukkoa henkeään saavutetusta menestyksestä.

Glamglow_Thirstymud

Kuva: Feelunique

Kuka on kuullut Glamglow Mud-tuotteista?

Kaikki sai alkunsa sittemmin Youthmud-nimen saaneesta saveen ja teeuutteeseen pohjautuvasta "ihmeseoksesta" jonka Hollywoodissa asustava ja starojen kanssa kaveeraava pariskunta Glenn ja Shannon Dellimore kehittivät julkkiskavereilleen.

Glamglow_Glenn_Shannon

Glenn ja Shannon Dellimore. Kuva: Todayonline

Megamenestys sai alkunsa vain 6 vuotta sitten. Tarina kertoo, kuinka Glenn ja Shannon istuivat kotisohvallaan jutustelemassa näyttelijäystäviensä kanssa ja puhe kääntyi ihonhoitoon.  Paikalla ollut Keanu Reeves tuli todenneeksi pariskunnalle, ettei markkinoilta löydy tuotetta joka tekisi hänen ihostaan välittömästi "kameravalmiin"; blurraisi huokoset, häivyttäisi juonteet, tasoittasi ihonsävyn ja haihduttaisi kasvoilta kaiken väsymyksen jättäen ihon pitkäkestoisen hehkuvaksi. Glow, you know.

(On se kumma ettei tänä kaikkien ihmeseerumien, kiristäjien, tasoittajien, hehkutippojen ja superblurraajien aikakaudella muka vielä ollut 2010 saatavilla yhtä tuotetta joka tekisi tuon kaiken. No, näin tarina kertoo ;D)

Oletteko muuten huomanneet, että käytännössä kaikkien menestystuotteiden tai -sarjojen taustalla on sama tarina: yrityksen perustaja / hänen kaverinsa/ koiransa / kumminsa ei löytänyt iholleen sopivaa tuotetta kun kaikissa markkinoiden tuotteissa oli jotain epäilyttäviä kemikaaleja ja tyypin /kaverin /koiran iho sai allergiareaktioita ja lopulta oli sitten kehitettävä oma, täydellinen tuote. Tämä tarina toistuu jossain muodossaan aina.

Glamglow_Youthmud

Kuva: Kicks

No, Glenn ja vaimonsa Shannon ottivat näyttelijäkaiffarinsa huolenaiheen sen verran vakavasti, että päättivät ryhtyä kehittämään Keanulle omaa taikavoidetta. Ja mitkä referenssit Glennillä ja Shannonilla oli lähteä kehittämään kosmetiikkaa? Shannon oli tehnyt uraa asianajotoimistossa, Glenn työskenteli Bliss-kylpylässä. Shannonin kokemukseksi kosmetiikka-alalta mainitaan äidin pestin Chanelin tiskillä. Jep, näillä on hyvä lähteä tuotekehitykseen :)

Näin uskomattoman köykäisellä alan taustalla ja ammattitaidolla on kuitenkin mahdollista päätyä muutamassa vuodessa tilanteeseen, jossa käsissä on yksi maailman suosituimpia kasvonaamioita ja miljoonaluokan bisnes. Miten Glenn ja Shannon onnistuivat? Saattoiko entisellä asianajajalla ja kylpyläkonsultilla olla oikeasti kosmetiikan raaka-aineiden vaikutuksista jotain salaista, mullistavaa tietoa joka oli jäänyt huomaamatta suurten kosmetiikkalaboratorioiden tutkijoilta ja kemisteiltä? Ei varmastikaan.

Glamglow_purkit

Kuva: Sephora

Tarina kertoo, että Glenn ja Shannon "alkoivat tutkia erilaisia raaka-aineita" ja löysivät mudassa esiintyvän tehokkaan yhdisteen sekä vihreän teen uutteen. Uusia ainesosia? Ei, pariskunta vain pani merkille, että näitä kahta ainesosaa esiintyi usein tuotteissa jotka he kokivat tehokkaiksi. He päättivät yhdistää ainesosat ja luoda niiden ympärille oman supertuotteen. Vailla omaa kemian osaamista, pariskunta konsultoi Glennin kylpylätyöpaikan käyttämän sarjan valmistajaa, joka lupasi valmistaa tuotteen Glennin idean pohjalta.

"Velkaantunut pariskunta" maksoi ensimmäisen koe-erän raaka-aineista 80 dollaria (tätä tuhkimotarinassa rakastetaan tietysti korostaa: 80 dollarin satsauksella miljoonamyyntiin ^_^) ja purkitti mönjän kotonaan. Kuppi mutaa annettiin Keanulle ja loppu on historiaa.

Pian pieniä nimettömiä purkkeja kulki Hollywoodissa kädestä käteen ja supernaamiolla kaunistautuivat starat Lindsay Lohanista Natalie Portmaniin. Vuoden kuluttua Glennin ja Shannonin puhelin soi ja langan päässä ollut Neiman Marcus -ketjun edustaja tarjosi pariskunnalle retail-diiliä. Vasta tässä vaiheessa tuotteelle keksittiin nimi, ja hehkua tuovasta Hollywood-starbojen nassut nuorentavasta mössöstä kun oli kyse, päädyttiin brändi nimeämään Glamglow'ksi ja hittituote Youthmudiksi.

Glamglow_glennshannon

Kuva: Businessmadame

Tänä päivänä Glamglow'ta myydään yli 80 maassa ja liikevaihto ylittää 100 miljoonaa dollaria. Youthmud on äänestetty maailman parhaaksi naamioksi 44 maassa. Wow, ei voi muuta sanoa. Tähän tarvittiin "vain" oikeat suhteet kosmetiikkatehtaisiin ja nimekäs kaveripiiri. Mutta! Vaikka kuinka tekisi mieli laittaa koko homma noiden piikkiin, niin eihän se niin ole. Vaikka satu Keanusta on todennäköisesti ronskilla kädellä väritelty, niin jotain perää tarinassa varmasti on ja itse tuotteessakin täytyy olla jotain erityistä. Hype voi lähteä liikkeelle kahdella tapaa: joko markkinointikoneiston suunnitelmallisesti orkestroimana (kuten BabyLips) tai sitten oikeasti word-of-mouth -tyyppisesti ilman mitään ostettua mainoskampanjaa.

Kuka tietysti tietää onko Glamglow'nkin tarina väsähtäneistä nassuistaan murehtivasta näyttelijäjoukosta hobnob-pariskunnan kotibileissä lopulta vain mainostoimiston taitavasti ideoima juttu, mutta eikö olisi fantastista jos tarina oikeasti pitää jossain määrin kutinsa..? Ehkä kyseinen näyttelijä ei ollut Keanu Reeves vaan joku C-luokan tv-tähti 80-luvun tv-sarjasta... Ja kenties idea koko mutanaamioon tuli vaikka Glennin hoitolatyökaverilta? Ken tietää, ken tietää... Mutta se mitä halusin sanoa on, että mieletön tarina ja osoitus siitä, millä keinoin kauneuden maailmassa voi menestyä. It's all about a good story. :)

Glamglow_SupermudClearing_

Supermud? Nope. Kuva: ThePoreexpert.com.

Ainiin - mistä minun piti alun perin kirjoittaa? Siitä, että Glamglow'n MUTAtuotteissa ei ole mutaa. Ei yhdessäkään. Niissä on savea, ja savi ei ole sama asia kuin muta, kuten juuri opimme. Savi on edullisempi ja kosmeettisesti vähemmän aktiivinen ainesosa kuin muta, niillä on hyvinkin erilaisia vaikutuksia ihoon. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteivätkö Glamglow'n tuotteet silti toimisi ja ihmiset saisi niillä tuloksia. Huvittaa vain pirusti, että taianomaisella MUDALLA markkinoitu sarja sisältää mutaa... nolla prosenttia. ^_^

Voidaan vain toistaa: it's not about ingredients, it's about a good story ;)

Onko joku kokeillut Glamglow'n hypetettyjä tuotteita?

Oletteko kokeneet "Keanu-efektin"? Ovatko purnukat hintansa arvoisia?

.

Glennin ja Shannonin tarinan voi lukea englanniksi täältä, tai vieläkin kömpelömmällä meiningillä ja pidemmäksi venytettynä suomeksi täällä.

P.S. En ehdi vielä tänäänkään (keskiviikkona) vastata kunnolla kommentteihin, olen pahoillani :(  Katsotaan illalla lentokentällä jos siellä on nettiyhteys.

56 kommenttia
11.04.2016

Prahan paloja: kosmetiikkaa, katukuvia ja vessoja

Aina yhtä ihana Praha.

Olen vieraillut kaupungissa kymmenisen kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1995. Tuolloin kohtaamani Praha oli vielä hyvinkin "neuvostoliittolainen" ja länsimainen elämäntyyli loisti poissaolollaan. Keskustassa oli vain muutamia ankeita, niukan valikoiman kauppoja joissa myytiin paikallisia tuotteita tiskin takaa niinkuin kommunistisissa maissa oli tapana. Ruokatarjonta oli yhtä kuin perinteiset tshekkiläiset oluttuvat rasvaisine makkaroineen ja pihveineen. Muistan kuinka mielettömän vaikeaa oli tuolloin löytää kaupungista kasvisruokaa.

Kun seuraavan kerran saavuin Prahaan neljä vuotta myöhemmin, oli kaikki muuttunut. Venceslauksen aukio oli kuin toisesta maasta kauppoineen ja tavarataloineen. Oli tapahtunut länsimaistuminen. Muistan kuinka kurkistin uteliaana sisään Yves Rocherin liikkeeseen, se oli ensimmäisiä Tshekkiin saapuneita länsimaisia ketjuja. Myymälän edustalla seisoi aseistettu vartija (!) joka tuijotti sisääntulijoita kulmat kurtussa.

Vuosien varrella Praha on muuttunut vuosi vuodelta ja tänä päivänä kaupungin kattaus ostostennälkäisille tai kulinarististen elämysten etsijöille ylittää jo melkein kulttuuritarjonnankin, josta kaupunki tietysti aina on ollut erityisen tunnettu. Kasvisruokaakin täältä löytää nykyään jopa enemmän kuin Helsingistä, uskaltaisin väittää!

idPraha_IMG_0689_2

Tänään siis vähän Prahan tunnelmia.

Mutta teille kosmetiikkalukijoille, joita matkajutut eivät niin kiinnosta, ladataan ensin pieni kosmetiikka-annos niin voitte sitten skipata loppujutun ^_^ Ruoasta kiinnostuneille teen myöhemmin kokonaan erillisen postauksen.

Praha_IMG_0482_2

Edellisen vierailuni jälkeen, joka oli 2011, on myös Sephora viimein saapunut kaupunkiin. Liikkeitä on keskustassa useitakin.

Valitettavasti hinnat ovat samaa tasoa kuin Ranskassa :( Toivoin niin löytäväni edullisempaa Urban Decayta, Benefitiä ja Make Up For Everiä mutta hinnat ovat samat kuin kalliimmissa naapurimaissa. Paikallisten silmissä Sephoran täytyy olla todellinen luksusmyymälä, niin kalliita tuotteet ovat tshekkiläiseen hintatasoon verrattuna.

Praha_Inglot

Venceslauksen aukion Debenhams-tavaratalon sisällä olevasta Douglas-myymälästä bongasin Inglotin, muissa Douglaseissa (joita Prahassa on runsaasti) en Inglotia ole toistaiseksi nähnyt.

Inglot on Prahassa yhtä edullinen kuin muuallakin: paletteihin kerättävät irtonapit maksavat 100 korunaa eli alle 4 euroa. Vähän tässä harkitsen pitäisikö suorittaa hankintoja... ;D Sephoran jätän suosiolla väliin koska tein jo Pariisin Sephorassa ne hankinnat joita sieltä halusin.

Praha_IMG_0470_2

Yves Rocherin alkuperäinen Prahan liike Venceslauksen aukion reunassa on edelleen paikallaan, mutta ilman vartijoita :)

Ihastelin Rocherin suihkugeeli - & vartaloemulsiolinjan uudistusta, kerrassaan herkullisia uutuustuoksuja ja onnistunut, kaunis pakkauspäivitys. Ennen Les Plaisirs Nature  -nimellä kulkenut sarja on pudottanut LPN-nimensä ja samalla pakkausten ulkonäköä on päivitetty uudella muotoilulla ja käytännöllisemmällä klikkikorkilla (vanhoissahan oli kierrekorkki). Myös koostumus on muokattu luonnollisemmaksi: nyt suihkugeelit ovat 97-prosenttisesti luonnollisista ainesosista. Uutuustuoksuihin kuuluvat mm. Vadelma-Piparminttu, Sitruuna-Basilika ja Mango-Korianteri. Nam!

Kyllä suretti kun ajattelin, että Suomessa en enää voi mennä liikkeeseen hypistelemään ja tuoksuttelemaan näitä :(

Praha_IMG_0550_2

Matkamuistomyymälöistäkin voi bongata kosmetiikkaa; miten olisi Myyrä-shampoo tai hoitoaine? :)

Tshekkiläisiä kosmetiikkamerkkejä ei ole osunut silmiin paljonkaan, oikeastaan vain yksi: Manufaktura. Tyylikkään näköisiä purnukoita mutta ei toisaalta mitään niin houkuttavaa että ihan lähtisin kotiin kantamaan. Tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa mutta ainakin merkillä näyttäisi olevan Leaping Bunny -logo.

Manufaktura_Men

Miesten tuotelinja on aika hauskan näköinen, voi olla että ostan miehelle jonkun setin kuitenkin. :)

Kosmelukijat: teidän osuus päättyy tähän :)

*

Praha_IMG_0467

Tshekki ei ole tunnettu juustoistaan, mutta juustoliikkeitä täältä toki löytyy - ja ahhhh miten edullisia hintoja..! Olen edelleen pitäytynyt yllättävän uskollisesti ruokavaliokokeiluni kehyksissä ja syönyt juustoa hyvin vaatimattomasti. Vähänhän se harmittaa mutta tällä mennään nyt.

Pakallista raejuustoa olen kyllä testaillut ja se on oikein hyvää, kermaisempaa kuin meillä myytävä.

Sitten muutama sana uudesta "kamerastani" eli iPhone 6S:sta. Teissä olikin kiinnostuneita kuulemaan mitä mieltä olen ollut kamerasta, kun sen ominaisuuden vuoksi koko pelin käytännössä hankin.

Tiivistettynä:

1 Kamera on sen verran hyvä että en ole tällä matkalla juuri Olympusta käyttänytkään (E-PL 5 on normaalisti ollut mun matkakamera).

2 Kamera on hyvä ennen kaikkea automaattisen HDR-ominaisuuden vuoksi. Ihmettelin pitkään miten miehen puhelimellaan ottamat kuvat haastavissa valaistusolosuhteissa (kuten paikoissa joissa on paljon sekä kirkasta valoa että tummaa varjoa) olivat huomattavan paljon parempia kuin minun Canon 6D:llä ottamani (ja se on sentään ammattilaistason järkkäri), ja syyhän olikin lopulta niin simppeli kuin tuo HDR-toiminto.

(Useimmat teistä varmasti tietävät mitä HDR tarkoittaa mutta jos termi on jollekin vieras, niin kirjaimet ovat lyhenne sanoista 'High Dynamic Range'. HDR-kuvauksella tuotetaan useamman peräkkäisen valotuksen kautta kuvia, joiden sävyalue on laajempi kuin mitä yhdellä valotuksella saadaan aikaan. Kamera ottaa peräjälkeen monta kuvaa jotka se sitten yhdistää yhdeksi kuvaksi.)

3 Zoomatessa kuvien laatu kuitenkin heikkenee välittömästi ja niistä tulee muruista pikselimössöä.

Summa summarum: täydellä laajakulmalla otetut kuvat ovat useimmiten erittäin hyviä ja fantastisesti valottuneita kiitos HDR:n, kun taas lähikuvat tai zoom-kuvat ovat laadultaan heikkoja. Kamera siis sopii parhaiten yleiseen maisema- ja tilannekuvaukseen.

Voin sanoa olevani hankintaan tyytyväinen :) Nyt en missaa mitään tilaisuutta minkä haluan ikuistaa.

Praha_IMG_0498_2

Esimerkki zoom-kuvasta: kuva on pehmeän mössöinen ja rakeinen.

Praha_IMG_0512

Tässä toinen. HDR-valotuksen kautta sekä valossa että varjossa erottuu yksityiskohtia, mutta kuva on auttamattoman puuroinen.

Praha_IMG_0535_2

Tässä taas esimerkki loistavasti onnistuneesta, ei-zoomatusta kuvasta päiväsaikaan. Jos olisin ottanut tämän kuvan Canonilla tai Olympuksella, katu olisi ollut käytännössä musta vailla kiveyksen yksityiskohtia tai auringon valaisemat rakennuksen osat olisivat olleet valkoisiksi ylivalottuneita.

Praha_IMG_0555_2

Tässä toinen mielestäni hienosti valottunut esimerkki. Mustassa autossakin on erotettavissa kaikki yksityiskohdat, samoin kuin hyvin tummassa katukiveyksessä ja tolpissa, samalla kun erittäin vaaleat talojen seinät ovat myös säilyttäneet detaljinsa.

Praha_IMG_0557

Tässä yksi Prahan lukuisista kasvisravintoloista, Malá Stranan Nerudova -kadun Vegan's.

Praha_iPhone_valotusdemo

Ja vielä yksi valotusdemo: vasemmalla ei-HDR-kuva, oikealla HDR. Kummatkin ovat ylivalottuneita oikeasta reunastaan mutta HDR-kuvassa taivaan sini ja pilvet ovat säilyneet.

Jos ette meinaa saada oikeanpuoleisen näköisiä kuvia aikaiseksi kameroillanne (joissa ei ole sisäänrakennettua HDR-toimintoa), on syynä se että yhdellä valotuksella ei ole mahdollista valottaa oikein sekä kovin tummia varjoalueita että hyvin vaaleita valoalueita. Tämä on tietysti paljon kuvaaville itsestäänselvää peruskauraa, ei ole tarkoitus loukata kenenkään älyä :D Mutta kaikki eivät ehkä tule ajatelleeksi kameran valotuksen haasteita, kun ihmissilmä kuitenkin näkee maisemat aina täydellisesti ja tasapainoisesti valottuneina, kiitos aivojemme oman "HDR-toiminnon". :)

Praha_Piparit

En muuten tiennyt että piparkakut ovat Tshekissä yleinen ja perinteinen leivonnainen, ei pelkästään joulun aikaan kuuluva herkku :) Tämä söpö piparkakkuliike on Nerudova-kadulla.

Praha_IMG_0567_2

Ylempänä kuvaamani Vegan's -ravintolalla on ehkä maailman söpöin kahden hengen kattoterassi ^_^ Tuonne mä niin haluaisin syömään!

...harmillisesti Mr. Karkkipäivää on aivan turha maanitella vegeravintolaan, sitä päivää ei ilmeisesti tulla näkemään että misteri ottaisi lihan tai kalan sijaan vapaaehtoisesti pelkkiin kasviksiin rakentuvan annoksen.

Praha_IMG_0570_2

Prahan linnakukkula ja sen alla levittäytyvä Malá Strana kuuluvat lempikaupunginosiini.

Tämä alue on vanhankaupungin (Staré Mesto) jälkeen Prahan turistillisin, mutta ei ihan yhtä paha kuin Staré Mesto. Ryysis ei korkeuserojenkaan vuoksi ole ihan niin valtava, kaikki eivät jaksa kävellä Malá Stranan mäkisiä katuja ja tyytyvät ihailemaan linnaa Kaarlensillalta käsin. :)

Praha_IMG_0578_2

Triviaa: Starbucksin isoin latte maksaa 98 korunaa eli noin 3,60€. Costa-ketjun vastaava maksaa 94 korunaa :) Paikallisittain erittäin kalliita. Kummastakin saa laten myös soijamaidolla ilman extrakulua :)

Iso soijalatte on minulle arjen luksusta parhaimmillaan... Referenssiksi: samaan hintaan voi myös syödä kokonaisen aterian, kun vain löytää oikean paikan. Turistillisissa ravintoloissa 100 korunalla saa yleensä vain jonkun alkuruoan kuten keiton, tosin nekin ovat paljon suurempia kuin Suomessa.

Praha_IMG_0583

Malá Stranan Mostecká-katu.

Praha_IMG_0685_2

Kampan saari, Prahan mini-Venetsia.

Praha_Radka_Sanni_IMG_0896

Olen ehtinyt treffaamaan Prahassa paikallista ystävääni Radkaakin.

Radkalta sain mm. kuulla faktaa hintatasosta. Suomalaiselle kun esimerkiksi turistipaikkojenkin hinnat tuntuvat suhteellisen edullisilta (esimerkiksi kalaruoka 300-500 korunaa = 11 - 18 euroa), mutta täkäläisille ne ovat luksustasoa ja moisia summia maksetaan vain jos ollaan menossa syömään juhlavasti johonkin hienompaan ravintolaan. Radkan mukaan 150 korunaa on aika normihinta pääruoasta, 200 vielä ok mutta 300 jo kallis.

Kun kerroin suunnitelmastamme mennä tiistaina syömään yhteen Prahan Michelin-tähden ravintoloista Radka melkein haukkoi henkeään illallisen hinnan kuullessaan. Kieltämättä Michelin-tason ravintoloiden hinnat täällä vaikuttavat sellaisilta, ettei niitä ole mitoitettu ihan perustshekkiläisen palkoille. Ehkä niissä käyvät syömässä vain paremmin toimeen tulevat...? No, mielenkiinnolla odotan millaista porukkaa huomisessa ravintolassa aterioi, vai onko siellä pelkästään turisteja :)

Praha_IMG_0719_2

Säät eivät oikein ole suosineet tällä matkalla. Vain yhtenä päivänä on ollut lämmintä ja aurinkoista, muuten on saanut vetää kaikki neuleet ja takin päälleen ja varautua sateenvarjolla.

Kuvia Malá Stranasta:

Praha_IMG_0744

Praha_IMG_0751

Praha_IMG_0746

Praha_IMG_0760_2

Praha_IMG_0757_2

Lisätään tänne vielä kamerahuomio selfien näkökulmasta: en tajua miten jengi saa otettua niitä upeannäköisiä selfieitä mitä somessa näkee :D Minkä filtterin läpi ne niitä kuvia vetää? ^_^ Eihän kännykkäkameran laajakulmalla voi saada imartelevia kuvia kun kulma tuo auttamattomasti horseface-efektin. :)

Jos siis jostain saa "undo horseface effect" tai "undo root growth" -filtterin niin vinkkejä tänne päin :D

Loppuun pari kuriositeettia:

Praha_IMG_0466_2

Praha on toistaiseksi ainoa paikka maailmassa jossa olen törmännyt siihen, että matkalaukulle täytyy ostaa julkisessa liikenteessä oma lippu.

Praha_IMG_0595

Täällä on aivan häkellyttävän siistit vessat kaikkialla. Kuppaisimmissakin pubeissa. Kuvan WC on kuvattu Raatihuoneen aukion irkkupubissa, jonka muu decor ei todellakaan antaisi odottaa näin puhdasta, juuri pestyn näköistä vessaa.

Praha_IMG_0848

Tämä vessa on puolestaan ikuistettu eilen paikallisjunassa. Jos ikivanhan, ränsistyneen R-junan vessakin näyttää tältä, niin ei voi kuin antaa ison käden maan vessahuollolle :D

Kaduillakaan ei muuten näy roskia ollenkaan.

Siisti maa. Ja kiva sellainen :) Tule sinäkin Prahaan jos et ole vielä käynyt ^_^

42 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (55)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat