Minusta tuntuu, että olen tämän vuoden reissulla kohdannut aivan poikkeuksellisen sydämellisiä ja mielenkiintoisia ihmisiä.

En tiedä onko se enemmän kreikkalaisten osoittama filoksenia, vai oma helposti kontakteille avoin persoonallisuuteni, joka johtaa kohtaamisiin. Varmasti kummallakin on osuutensa.

Ja sitten minulla tuntuu usein vain olevan tuuria.

Serifoksen päivä sisälsi kaksikin mielenkiintoista tuttavuutta.

Vaikka nämä kaksi ihmistä jäävät minulle varmastikin päällimmäisinä mieleen Serifokselta, tarjosi saari myös maisemiensa puolesta yhden huikeimmista näköalapaikoista joissa olen Kreikan matkoillani käynyt.

Minulla oli kahdeksan tuntia aikaa tutustua saareen, eli käytännössä sen kahteen suurimpaan asutuskeskukseen; satamakaupunki Livadiin ja pääkaupunki Choraan.

Serifoksen Choran sijainti korkealla kukkulalla Livadin lahden yllä on yksi Kykladien kuvauksellisimmista.

Livadista menee Choraan myös bussi, mutta minä halusin kävellä.

Ylös kylään päästyäni kohtasin aavekaupungin; täysin autioita kujia ja hiljaisia taloja.

Ei pyykkiä kuivumassa ulkona, ei huonekaluja terasseilla, ei mitään merkkiä siitä että Choran taloissa olisi elämää. Hämmentyneenä kuljeskelin äänettömillä kaduilla. Yritin etsiä tietä ylös Kastrolle eli kukkulan huipulle, mutta kaikki yritykseni päätyivät aina vain aavemaisempiin nurkkiin sortuneiden talojen reunustamille portaille ja heinää kasvaville kujille joita ei selvästikään enää käytetty.

Kuikuilin ylöspäin. Tahtoo tuonne..!

Yhden talon nurkalla viimein törmäsin toiseen ihmiseen. Nainen näytti yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Hän oli arviolta 7-kymppinen, selvästi myös turisti. "I saw you on the boat!" nainen sanoi. "Are you lost too?"

Nainen oli tullut Choraan bussilla, mutta sukellettuaan bussin päätepysäkiltä vanhan kaupungin kujille, hän ei ollut minun tavoin nähnyt missään muita ihmisiä. Hän kertoi tulleensa Parokselta samalla laivalla kuin minä, ja aikoneensa majoittua Serifoksen Choraan pariksi yöksi. "But there is nothing open here, and no people", hän sanoi. Sama havainto.

Fredericaksi esittäytynyt nainen kertoi, että bussipysäkin vieressä on pieni aukio, jossa on kaksi kahvilaa ja pieni supermarket. Lähdimme yhdessä sinne, sillä kumpikin tunnustautui nälkäiseksi.

Ruokaa ei kahviloista saanut paahtoleipää lukuunottamatta, ja niinpä ostin pikkumarketista porkkanan ja palan fetaa, ja kysyin kahvilan omistajalta saisinko syödä ne kahvilan pöydässä. Kahvilan pitäjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Frederica tilasi paahtoleivän ja pian aloin tutustua mitä kiehtovimpaan matkaajaan.

Koko elämänsä paljon matkustellut Frederica kertoi, että oli vanhoilla päivillään jämähtänyt "kotoilemaan" mukavaan taloonsa Belgiassa, ja ajatellut, että eihän sitä enää vanhana "kuulu" matkustaa vaan pitää rauhoittua. Kunnes oli tajunnut, että niin ei todellakaan täydy tehdä, ja hän voi tehdä valinnan: joko jäädä mukavasti kotoilemaan tai käyttää jäljellä olevan aikansa (hän käytti nimenomaan tätä ilmaisua) siihen, että näkee vielä maailmaa.

Hän valitsi jälkimmäisen, ja viipyy kuulema harvemmin pidempään kuin pari viikkoa talossaan Belgiassa.

Kreikasta Frederica on suuntaamassa seuraavaksi Marokkoon, joka on yksi hänen lempimaistaan. Frederica on matkustanut elämänsä aikana yli 150 maassa ja pyöräillyt mm. Kuuban, Zanzibarin ja Balin halki.

Sovimme tapaavamme bussissa alas Choralta Livadiin, viimeinen vuoro lähtisi kello 15.35. Minä halusin vielä löytää tien Kastron huipulle.

Löysinkin lopulta reitin kukkulan toiselta puolelta, ja maisema oli todellakin kaiken vaivan arvoinen.

Olin Kastron laella aivan yksin. Hengitin ympäröivää seesteisyyttä ja olisin voinut jäädä siihen vaikka tunniksi tai kahdeksi. Mutta pian oli riennettävä bussille. Harmitti irrottautua hetkestä.

Kun palasin bussipysäkille, ei Fredericaa näkynyt. Tai muitakaan bussin odottajia.

Kello oli 15.29. Arvasin heti, että bussi oli mennyt ennen aikojaan, eihän täällä aikatauluista piitata minuutin päälle.

Harkitsin lähteväni alas kävellen, mutta päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvila-aukiolla olisiko siellä ketään, joka voisi mahdollisesti toimia taksina ja heittää minut alas. Aukiolta Chorasta poispäin lähtevällä autotiellä näin naisen, joka juuri astui autoonsa. Kipitin hänen luokseen.

"Signomi, Livadi?" kysyin. "No bus." Nainen nyökkäsi ja raivasi pelkääjän paikalle tilaa, "Yees, Seeerifos", hän sanoi, selittäen äänenpainolla bussien aikataulunmukaisuutta saarella.

Ajoimme alas kukkulan rinnettä siksakkaavaa tietä. Nainen oli aluksi hiljaa mutta alkoi sitten puhua lyhyitä lauseita huonolla englannilla. Mistä olin kotoisin? Missä asuin?

Lähestyessämme Livadia nainen kysyi, haluaisinko tulla hänen mukaansa uimaan. Kiitin kutsusta ja sanoin, että minulla oli hirveä nälkä Choran olemattoman tavernatilanteen seurauksena, ja että mieluusti olisin menossa nyt syömään. "There is restaurant near to my house", nainen, Eleni nimeltään, sanoi. "You can swim and then you eat", hän sanoi ja hymyili. "You can dusch in my house".

Nainen vaikutti jotenkin niin sympaattiselta vilpittömässä kutsussaan, että en voinut kieltäytyä. What the hell, tässähän oli vielä neljä tuntia laivan lähtöön, yhtä hyvin voisin viettää osan siitä rannalla Elenin seurassa.

Eleni asui aivan Livadin rannalla. Pian istuimme ilta-auringon lämmössä kultaisella hiekalla. Eleni kertoi rikkonaisella englannillaan perheestään ja työstään. Hän on notaari. Mies on kuollut. Vanhin poika asuu Ateenassa ja on arvostettu journalisti. Nuorempi poika etsii vielä itseään.

Pulahdin vedessä ja otin kuvia. "What, so short time swim? Why you don't swim more? I swim one hour at least", Eleni nauroi.

Eleni nousi lähteäkseen pitkälle uintireissulleen ja sanoi, että talon ovi on auki, sen kuin vain menisin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun siltä tuntui.

Katselin kun Eleni ui kauemmas ja kauemmas. Minulla oli lämmin tunne rintakehässä. Miten sympaattisia ihmisiä sitä tapaakaan. Tämäkin kohtaaminen vain siksi, että missasin bussin.

Kävin suihkussa ja suuntasin Elenin naapuritavernaan joka sekin oli rannalla. Nälkä oli hirmuinen.

Onnen tunne oli valtava, kun pian sain eteeni ehkä parhaiten grillattua mustekalaa mitä muistan Kreikassa syöneeni. Ja tuoretta, höyrytettyä parsakaalia. Valkoviini teki olosta raukean.

Se hetki Stamatis-tavernassa meren rannalla, kun vatsa täyttyi kuumalla, hyvällä ruoalla ja katselin auringon painumista kukkulan siluetin taakse... Se jää mieleen.

Viereisessä pöydässä istui Serifoksella kolme vuotta asunut vanhempi brittimies. Kysyin häneltä Choran autiudesta, ja sain kuulla, että kylä kirjaimellisesti tyhjenee syyskuussa. Suurin osa Choran taloista on manner-kreikkalaisten omistuksessa, ja he asuvat siellä vain kesäisin. Syksyllä talot tyhjentyvät ja kylä hiljenee asukkaiden palatessa Ateenaan tai muualle Kreikkaan. "But in the summer, ohh, you wouldn't believe it's the same place, Chora is full of life, streets and houses full of people".

Kun olin maksamassa laskua, tarjoilija kertoi Elenin soittaneen. Olin unohtanut uikkarini Elenin kylpyhuoneeseen.

Lähdin hakemaan uikkaria. Eleni oli valmistamassa lihapataa ("For my son, you know" - joo, kreikkalaisäidit...), ja kysyi, haluaisinko kupin kahvia. Laivan lähtöön oli vielä tunti. Jäin mielelläni.

Eleni esitteli minulle ystävänsä kuvaamaa kirjaa Serifokselta. Hän oli selvästi ylpeä saaren kauneudesta. Jokaisen saaren asukkaat ovat tietysti sitä mieltä, että juuri heidän saarensa on Kreikan kaunein. Ja niin se varmasti onkin. :) Jokainen saari on jolle kulle kaunein.

Kun tuli aika lähteä laivalle, Eleni tarjoutui viemään minut autolla.

"Next time you come to Serifos, I cook for you aubergine!", hän sanoi kun erosimme, js halasi minua. Voi miten ihana nainen.

Sataman odotustilassa kohtasin Frederican. "I couldn't find any room to stay in, I go back to Paros", hän sanoi. Matalasesongin ilmiöitä pienemmillä saarilla. Kaikki paikat ovat todellakin jo kiinni.

Puolentoista tunnin laivamatka takaisin Parokselle sujui kuin siivillä Frederican kanssa jutellen. Eteeni maalautui yhä vain kiehtovampi kuva erään naisen elämästä. Häät St. Martinin saarella Antilleilla, elämää YK:ssa työskennelleen sulhasen kanssa matkustellen, arkea Ugandassa ja Keniassa, mallintöitä nuoruudessa Pariisissa...  Seikkailuita Balin yössä javalaisten appelsiinikuskien kyydissä. Uskomattoman hienoa saada päästä osalliseksi tällaisia tarinoita. Aivan maagista.

Se tuike Frederican silmissä. Se valo. Katselin ryppyisiä kasvoja ja olin niin iloinen, että sain tällä matkalla kohdata hänetkin.

Olen

...saanut matkalla enemmän hyttysenpuremia kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna öttiäiset sentään jäivät Skiathokselle, nyt elektroninen hyttysentappaja on ollut reissun viisaimpia sijoituksia. Parga oli ehkä suurin hyttysloukku.

...syönyt matkan aikana yhden "kielletyn" herkun: pinaattipiiraan. Aivan taivaallinen.

Suosittelen Attika Artopoeia -leipomon spanakopitaa, lupaan että makuelämys vie järjen. Attikan piiraissa on julmetun paksu, painava ja mehukas täyte ja vain hyvin ohuelti vastustamattoman rapeaksi paistettua filotaikina. (Toisissa piiraissa voi olla vähän täytettä, paljon taikinaa.) Raksahtaa hampaissa silleen ihan syntisen täydellisesti... (Vähensin syyllisyyden tuntojani poistamalla päällimmäiset filokerrokset :) Saa ottaa huumorilla! ;))

...ikävöinyt Mr. Karkkipäivää tällä kertaa ehkä vähän enemmän kuin yleensä <3

...kuluttanut matkan aikana puolitoista purkkia huulirasvaa. Nykyinen riittää onneksi Suomeen asti.

...saanut tällä kertaa nostettua rahaa automaateista ongelmitta. Vaihdoin pankkia viime vuotisen jälkeen. Kannatti kaikin puolin.

...näemmä muuttunut yhä vain askeettisemmaksi matkatavaran suhteen; mukaan pakatuista vaatteista kolmasosa on käyttämättä.

...ostanut esimmäistä kertaa silmämeikinpoistopyyhkeitä tavallisen meikinpoistoaineen sijaan. Ja nehän ovat tosi näppäriä! Eivät kirvele silmissä ja ovat tosi tehokkaita. Kaikkea sitä tajuaa vanhalla iällään.

Kirkolla, missäs muualla :)

En ole

...syönyt enää seepiaa viime syksyn trauman jälkeen. Vieläkin yököttää, oikeasti.

...lakannut kynsiä kertaakaan matkan aikana, vaikka niin innoissani valitsin mukaan otettavia sävyjä. Geelivahvisteista puolet on irronnut.

...käyttänyt matkalla kertaakaan huulipunaa tai huulikiiltoa

...syönyt yhtään suklaata Suomesta lähdettyäni. Harvinaisen pitkä suklaamieliteoton ajanjakso.

...taaskaan käyttänyt päivittäin aurinkovoidetta. Olen maailman huonoin esimerkki. Olen ihoni ennenaikaisen vanhenemisen siis valinnut.

...jaksanut jumpata säännöllisesti niinkuin edellisillä reissuilla. Eikä ole huono omatunto.

Kykladien sininen ja valkoinen....

Alemmat kuvat Paroksen Naoussasta, ylimmät kaksi Parikiasta.

.

Tänään suuntaan päiväretkelle Serifoksen saarelle. Taitaa olla laskujeni mukaan Kreikan saareni numero 36. :)

*

P.S. Newolosta tai hyvinvointivalmennuksesta yleisesti kiinnostuneet tai te joilla on siitä kokemusta (vaikka negatiivistakin), minua pyydettiin välittämään linkki aihetta koskevaan kyselyyn. Vastaamassa voi käydä täällä. Kysely on täysin anonyymi.

.

P.P.S. Jotenkin niin hauskaa että eilinen postaus sai niin suuren suosion :D Tällainenkin aihe näemmä voi herättää vilkasta keskustelua..! ^_^

Tämä on taas niitä pohdintoja, joista todennäköisesti voi lukea vain Karkkipäivästä. Ja voi tietysti ihmetellä, miksi minäkään valitsen tällaisesta kirjoittaa :D

Mutta tosiaan - aihe on mietityttänyt minua jo vuosia. Talouspaperi, servetit ja niiden käyttöalttius.

Joo, tiedän, voiko olla oudompaa aihetta!

Tulin juuri kaupasta ja kirosin ovella kun tajusin että unohdin talouspaperin. Pakko lähteä kohta takaisin kauppaan. Mutta sitä ennen kirjoitan tämän.

Minä olen talouspaperi/servettiriippuvainen. En tule toimeen ilman niitä. Sotken ihan kauheasti keittiössä ja syödessäni. Koko ajan on jotain kastiketta sormissa, pöydällä, sylissä ja ympäri naamaa. Tai ainakin näin minä koen. Totuus voi olla, että en oikeasti sotke sen enempää kuin keskivertoihminen, mutta jostain syystä koen nämä sotkut sellaisina jotka vaativat välitöntä poispyyhkimistä.

Joillain ihmisillä ei ole keittiössä lainkaan talouspaperia. Ei edes keittiöpyyhkeitä. Kun olen vieraana tällaisessa kodissa, koen hätää ruokaa laittaessani tai aterioidessani. Ei tarvitse kuin viipaloida yksi tomaatti, niin alan jo silmäillä hyllyjä ja tasoja etsien tuttua rullaa... tai mitä tahansa paperin tai pyyhkeen kaltaista. Haluan pyyhkiä käteni.

Joo, voin pestä käteni, mutta sitten en voi kuivata niitä mihinkään.

Joudun paperittomissa talouksissa ymmälleni. Kun ruoka-aika koittaa, haen kaikessa hiljaisuudessa vessasta WC-paperia jotta voin pyyhkiä suupieliäni edes johonkin ruoan aikana. Pälyilen muita ruokailijoita. Miten he eivät sotke..? Joku syö vaikka ribsejä - eikö tee mieli pyyhkiä sormia muuallekin kuin omaan suuhun...?

Meillä kuluu kotona ihan tuhottomasti talouspaperia. Mieheni on lähes yhtä suuri talouspaperin käyttäjä kuin minä - ja vielä suurempi "servetisti". Siinä missä minulle riittää ruokaillessa pala tavallista Emboa, mies kattaa aina pöytään nätit servetit.

Ateenalainen ystäväperheeni Milton ja Saiva lapsineen kuuluvat talouspaperittomiin. Keittiöstä ei löydy edes ns. perinteistä tiskirättiä. Koska asun heillä joka syksy ja olen talossa kuin kotonani, olen ottanut tavaksi ostaa sinne aina oman ison rullan keittiöpaperia.

Olen yrittänyt tarkkailla Saivaa ja hänen keittiörutiinejaan. Miten on mahdollista, että kahden pienen lapsen perheessä pärjää ilman paperia johon pyyhkiä tahmaisia tassuja ja suupieliä, pöydälle kaatuneista mehuista ja puuroista puhumattakaan..? En ole toistaiseksi päässyt jyvälle Saivan salaisuudesta. Hän todennäköisesti ei vain välitä lapsukaisten hillonäpeistä ja pyyhkii pöydän sotkut paljailla käsillään.

Minä, aikuinen ihminen, koen syvää epämukavuutta jos en saa aamupalajuuston rasvoittamia sormia pyyhittyä saman tien.

Ymmärrän, että kysymys on ilmeisesti vain tottumuksesta. Toiset eivät varmaankaan ole sen siistimpiä, mutta eivät välitä pienestä tahmasta tai leukaan kuivahtavasta kastikkeesta.

Onhan se varmasti rennompaa niin :) Kunpa minäkin pystyisin siihen...

Nyt lähden hakemaan sen rullan.

.

Kuuluuko teidän keittiönne talouspaperittomiin vai -paperillisiin?

Onko joukossa samanlaisia riippuvaisia kuin minä?

Minä, eilen illalla kello 22.45.

Agios Konstantinoksen kirkko, Parikia, Paros.

Sama paikka, lokakuu 2013. Rakkaimpia paikkojani koko Kreikassa.

En mennytkään ihan vielä Ateenaan.

Minun oli niin ikävä Kykladeille.

Tein eilen pitkän matkan Epeiruksesta Länsi-Kreikan ja Peloponnesoksen kautta Ateenaan ja Pireuksesta eteenpäin Kykladien sydämeen Parokselle. 636 km Google Mapsin mukaan.

Astuin bussiin Pargassa aamun pimeydessä kello 7 ja saavuin Paroksen satamaan illalla kello 22. Päivä oli mitä erinomaisin kulkuneuvoissa vietettäväksi, sillä koko päivän satoi lähes koko Kreikan alueella.

Maisemia bussimatkan varrelta.

Maailman pisin vinoköysisilta Rio-Antirrio on komea näky! Se ylittää Korintinlahden lähellä Patraksen kaupunkia, yhdistäen Rion ja Antirrion kaupungit.

Kuva sillasta paremmalla säällä (Wikimedia). Upea.

.

Olen maininnut Paroksen useasti yhtenä lempisaaristani Kreikassa. Olen käynyt täällä kahdesti aikaisemmin, ensimmäisen kerran mieheni kanssa vuonna 2008 ja toisen kerran yksinäni osana saarihyppelyä vuonna 2013. Lue täältä, mikä Paroksessa niin viehättää.

Miksi valitsin tulla taas samalle saarelle, enkä tutustua uuteen paikkaan?

Koska ikävä.

Ja koska Paroksen sijainti Kykladien laivaliikenteen keskuksena on aivan loistava ajatellen retkiä muille lähisaarille.

Suunnitelmissa on käydä täältä käsin ensi viikolla ainakin Serifoksella, ehkäpä myös Pikku-Kykladeilla joihin kuuluvat Iraklia, Skhinoussa, Koufonissi ja Dhonoussa. Kaikki paikkoja, joissa en vielä ole käynyt. Myös Amorgos kuuluu kestohoukuttaviin kohteisiin.

Kun Blue Star Naxos -laiva eilen lähestyi Parikian satamaa, ja näin Agios Konstantinoksen valaistuna hämärän keskellä Kastron laella, sain melkein palan kurkkuun. Ja kyllä siinä pari kyyneltä taisi tirahtaa kun astuin satamaan ja näin tuttujen rakennusten siluetin. Yllätyin itsekin tunteellista reaktiotani - ilmeisesti olen kiintynyt Parokseen syvemmin kuin tajusinkaan.

Liikutuksen vallassa kävelin kohti majapaikkaani, joka on satamasta ihan nurkan takana.

Tuskin maltoin odottaa, että pääsin iltakävelylle kiertämään tutut kadut ja tervehtimään Agios Konstantinosta - ja katsomaan onko Happy Green Cow vielä auki ;D Muistatteko tämän..? ^_^ Tuntuu, kuin olisin kirjoittanut sen vasta eilen....

Tässä vielä pari kuvaa Agios Konstantinokselta kahden vuoden takaa, tämän söpömpää kirkkoa en tiedä (edes se Pargan minikirkko kalliolla ei mene ohi):

Täällä on tullut istuttua mietiskelemässä ja lukemassa hetki jos toinenkin. Kirkolta avautuu seesteinen näköala merelle ja Parikian satamaan.

Eilen illalla ymmärsin vahvasti, miten paljon Joonian ja Kykladien saaret todella eroavatkaan toisistaan.

Jo pelkkä katujen ja rakennusten valkoisuus... Valkoista on kaikkialla. Pienet, labyrinttimaisesti kiemurtelevat kujat ja portaat... Kivestä huokuva lämpö illan hämärässä.

Tunnelman erilaisuutta ei voi kuvailla. Se on koettava.

Olen kuitenkin iloinen, että olen nyt kokenut Jooniankin tunnelman. Kaikilla alueilla on sielukkuutensa, ja kaikilla annettavansa Kreikka-kokemukseen. Näistä paloista muodostuu kokonaisuus, joka on minulle rakkaampi kuin mikään toinen maa Suomen jälkeen.

Iltakävelyni johti vanhan kaupungin sydämeen, tunnelmalliseen kahvilakortteliin. Ilma oli lämmin, melkein kuuma. Joonian saarilla ja Pargassa tarvitsi jo pitkähihaisen ja takin päälleen illalla, täällä ollaan eri lämpöasteissa.

Seisahtuessani kuvaamaan, alkoivat viereisen kuppilan sedät juttelemaan minulle. He puhuivat täydellistä englantia, kummatkin olivat asuneet pitkään Amerikassa. Nyt he ovat palanneet vanhoilla päivillään nauttimaan kotisaaren kiireettömyydestä.

Herrat vaikuttivat symppiksiltä ja kun he tarjosivat tuolia, liityin iloisesti seuraan.

Tämä on aika lailla tutuksi käynyt kuvio. Jos minuun joku ottaa kontaktia, se on lähes aina vanhempi herrasmies. Ei oman ikäiseni. Nuoret ihmiset eivät oikeastaan koskaan lähesty minua Kreikassa millään lailla, Zakynthoksella tapaamani Thanos muodosti miellyttävän poikkeuksen tilastoon.

Marianna heitti osuvan kommentin aiheeseen liittyen. Kerroin hänelle ihmetteleväni, miksi ainoastaan vanhukset juttelevat minulle Kreikassa, eikä nuoria kiinnosta tippaakaan. Marianna vastasi, että hänellä on sama kokemus. "Ei nuorilla ihmisillä ole enää aikaa jutella kenellekään, heillähän on puhelimensa".

No mutta touché.

Kaikki arvostus setien sosiaalisuudelle! :)

Miesten lähestymiset eivät yleisestikään ole sävyltään "romanttisia" (tyyliin, "Tules tähän papan polvelle niin setä tarjoaa drinkin"), vaan papparaiset tuntuvat vain olevan uteliaita ja kiinnostuneita juttelemaan. Niin eilisetkin herrat.

He puhuivat niin vaimoistaan kuin perheistään ja elämästä Paroksella. Ja hyvistä ravintoloista, niistähän nyt aina tulee minun kanssa puhetta :)

Minulla oli tosi hauska ilta. Kun sedät sanoivat hyvää yötä, tajusin kellon olevan jo melkein 1.

"Poikkea lasillisella huomennakin, täältä meidät löytää", huikkasi toinen miehistä, Dimitris nimeltään. (Puolet kreikkalaismiehistä tuntuu olevan nimeltään Dimitris, loput ovat Jorgoksia... :))

Kuppilan vakkareihin kuuluu myös Iuna-koira.

Minulla on ollut ihan kauhea ikävä koiria... Tänään soitinkin sisarelleni ja vaadin saada Totin ja Viivin puhelimeen.

.

Tänään on lämmintä, pilvistä ja tuulista, mutta ei sateista. Kävin aamulla pienellä kävelyllä ostamassa kananmunia ja pysähdyin hetkeksi seuraamaan jumalanpalvelusta saaren tunnetuimmassa kirkossa, upeassa Ekatondapylianissa. En ole uskonnollinen, mutta rakastan kirkkoja. Niissä on aina hyvä tunnelma.

Kukaan ei katsonut oudosti kananmunien kanssa ovella seisovaa turistia. :)

Paros <3

Minulta on kyselty, miten Kreikan kriisi näkyy täällä paikan päällä.

Talouskriisi on kestänyt jo pitkään, ja saan suunnilleen joka vuosi samat kysymykset. Olen joutunut toteamaan: ei, kriisi ei käytännössä näy ainakaan vieraan silmään juuri lainkaan. Ei kovin radikaalisesti edes kreikkalaisen silmään, paikalliset ystäväni sanovat. Vuoden 2012 lakot ovat tähän mennessä ainoa konkreettinen kriisikokemukseni Kreikassa.

Tänä vuonna ajattelin, että tilanne on kehittynyt sellaiseksi, että nyt sen täytyy näkyä ja tuntua. Harkitsin pitkään, kannattaako Kreikkaan edes lähteä tänä syksynä. Lopulta tein päätöksen vasta pari viikkoa ennen lähtöä, kuultuani muilta Kreikassa kesällä lomailleilta ettei esimerkiksi pankkiautomaattien kanssa ole mitään ongelmia.

Ja toden totta; jos ei seuraisi uutisia ja tietäisi, että Kreikka on historiansa pahimmassa talouskriisissä, tuhannet menettäneet työnsä ja kotinsa ja maan itsemurhaluvut ovat kasvussa, ei kriisin läsnäoloa pystyisi päättelemään oikein mistään.

Kriisi ei näy kaduilla tai ihmisten olemuksessa.

Julkisesti kaikki pyörii niin kuin ennenkin, kaupungilla näyttää samalta kuin aina. Ihmiset (puhun kreikkalaisista, en turisteista) käyvät ostoksilla ja kansoittavat baareja ja ravintoloita kuten ovat aina tehneet. Joitain kauppoja on sulkenut, mutta siinä kaikki mitä ulkoisesti voi havaita. Kaduilla ei esimerkiksi näy aikaisempaa enemmän kerjäläisiä tai pahvilaatikoissa asuvia kodittomia.

Ihmiset eivät näytä ahdistuneilta eivätkä itse ota tilannetta millään lailla puheeksi – muuten kuin kysymällä, mitä mieltä esimerkiksi suomalaiset ovat nyt kreikkalaisista. Toki – ne eniten kärsineet yksilöt eivät kaduilla näy. Sehän on selvää.

Mutta palkat ovat laskeneet, kaikilla, ja veroja on nostettu. Se on fakta. Tavallisen kreikkalaisen tulot ovat kiistatta kutistuneet huomattavasti viimeisten vuosien aikana – ystävääni kuunnellessa käy jo välillä mielessä, onko palkasta kohta mitään jäljellä. Eikö tämän luulisi näkyvän ihmisten käyttäytymisessä? Miten voi käydä edelleen päivittäin ulkona kahviloissa jos rahaa on vaikka puolet vähemmän kuin viime vuonna?

”Kreikkalaiset eivät luovu ulkona käymisestä oli tilanne mikä hyvänsä, se on viimeinen asia josta he luopuvat”, kertoo Nik, opiskelujen kautta ateenalaistunut nuorukainen. ”He eivät vain pysty siihen, se on meillä veressä”.

”Sitä paitsi”, hän lisää, ”Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeä keino lievittää kriisiin liittyviä ikäviä tunnelmia”. ”Jos jäisimme kotiin, mitä meistä sitten tulisi? Istuisimme siellä ahdistuneina?”

Ulkona käyminen ja sosiaaliset harrastukset pitävät siis aina sisällään rahan menoa. Kahviloissa istuminen tuntuu kieltämättä olevan, ei pelkästään kreikkalaisille, vaan Välimeren ihmisille ylipäänsä, toinen luonto. Ulos ei voi näemmä mennä oleilemaan vaikka puistoon, vaan aina on tilattava vähintään frappé.

Suomalainen ystäväni, jo melkein 10 vuotta Ateenassa asunut Tiina, tietää kuitenkin, että asiat ovat muuttuneet ja kertoo sen ääneen, toisin kuin kreikkalainen. Tiinan mukaan on totta, että ulkona käydään yhtä tiheästi kuin ennenkin, mutta siinä missä ennen tilattiin koko illan ajan pöytään kaikenlaista juotavaa ja naposteltavaa, tilataan nyt yksi ainoa juoma jota pyöritellään lasissa koko ilta.

Myös lähiökeskeisyys on lisääntynyt. Esimerkiksi Tiinan omassa kaupunginosassa näkee kuulemma selvästi, että ihmiset viettävät iltaa mieluummin siellä kuin lähtevät keskustaan. Kreikkalaiset ovat tottuneet käyttämään takseja, mutta nyt niihin on vähemmän varaa. Lähiöiden baareissa ja ravintoloissa on usein myös halvempaa kuin keskustassa.

Tiedän, että kriisistä puhuminen voi olla kuuma peruna, eikä moni (ystäviäni lukuunottamatta) varmasti koe luontevana avautua siitä ulkopuoliselle. Olen silti tällä matkalla systemaattisesti kysynyt jokaiselta uudelta tuttavuudelta (asiallisesti muotoiltuna, tietenkin), miten kriisi on vaikuttanut heidän elämäänsä ja lähipiiriinsä.

Lähes jokainen on vastannut: ”Ei juuri mitenkään” – muutoin kuin että palkat ovat laskeneet.

”Mutta te selviätte silti? Sillä vähäisemmälläkin palkalla?” Joo. Näin he tekevät.

Kukaan jututtamani ei vaikuta masentuneelta tilanteen johdosta, ja puhuu siitä jotenkin kumman ”etäisesti”. Ikään kuin asiana, joka ei henkilökohtaisesti tunnu erityisen merkittävältä, koska itse kuitenkin selviää arjesta niin kuin ennenkin.

Vai löytyykö asiaan luonnollisempi selitys..?

Ystäväni Marianna sanoo, että kriisi on ollut olemassa jo niin kauan, että kreikkalaiset ovat tottuneet siihen. Se on arkea. Se, mikä meille on välittynyt esimerkiksi viime kesänä uutisten kautta poikkeuksellisen sekavana ja pahana tilanteen kärjistymisenä, ei ollut sitä kreikkalaisille itselleen. Palkkoja on kutistettu jo niin monesti ennenkin ja käteisnostorajoituksia on ollut koko ajan. Ei niissä ole kreikkalaisille mitään uutta.

Pankkiautomaateilla on muuten edelleenkin voimassa 420 euron viikkoraja käteisnostoissa. Eli 60 euroa päivässä. Se ei koske ulkomaisia kortteja.

Se, ettei taloustilanne näy kaduilla ja ihmisten ulkoisessa käytöksessä, ei tarkoita sitä, etteikö se vaikuttaisi tunnetasolla. Vieraat tai puolitutut eivät odotetusti avaudu syvimmistä ajatuksistaan aiheen ympäriltä, mutta ystäväni ovat jakaneet tuntojaan minulle avoimesti.

”Olen niin vihainen että en pysty kuvailemaan sitä,” Marianna sanoo. ”Ongelma on niin paljon syvemmällä kuin taloudessa. Meidän pitäisi aloittaa korjaamalla ihan muu kriisi – mentaliteettikriisi. Niin kauan kuin täällä on ihmisiä, jotka mieluusti ovat tekemättä yhteiskunnan hyväksi yhtään mitään, jos vain mahdollista, ongelmat eivät korjaannu.”

Kreikka. Ristiriita.

Tavallaan luulen jo tuntevani sinua, mutta kansasi luonnetta en tunne. Enkä ymmärrä.

Parga.

Nyt ollaan paikassa, joka antaa uuden ulottuvuuden termille postikorttimaisema.

Katsokaa. Jos tätä ei voi jo kutsua naurettavan kuvaukselliseksi niin en tiedä mitä.

Ihmettelen miten kamerani suljin kesti eilisen kävelyn. En voinut irrottaa silmiäni tästä maisemasta enkä sormeani kameran laukaisimelta.

Yritin keksiä sopivia sanoja kuvaamaan ympärilläni avautuvaa maisemaa ja kylän söpöyttä.

Typerryttävän kaunista? Naurettavan idyllistä?

Entäs tämä pikkuisella kalliolla nököttävä kirkko keskellä sinistäkin sinisempää merta..!

Siis oikeasti - kuka näitä maisemia suunnittelee? Onko Kreikassa oma estetiikan jumala joka kertoo kreikkalaisille juttuja kuten, "Ja rakennatte sille pikkuiselle kalliolle keskelle ei-mitään pienen, valkoisen kirkon. Ei, ei siinä olekaan mitään järkeä. Se on vain kaunista".

Parga on kertakaikkisen ihastuttava.

Aivan mieletön.

Täällä ei voi kuin ihmetellä miten kohteet kuten Parga ja Nidri voivat nauttia samanlaista suosiota....

Tämä on sellainen turistipaikka, jonne minäkin haluaisin tulla lomailemaan. Ihan vaikka pakettimatkalla.

Ei minulla ole lähtökohtaisesti mitään turistipaikkoja vastaan, vaikka välillä mollaankin tietyn tyyppistä turistillista tunnelmaa. Ei minulla ole antipatioita muita turisteja kohtaan, olenhan itsekin sellainen. Turismi vain luo eri paikoille hyvin erilaisia tunnelmia. Joitain paikkoja se voi leimata kokonaan - onhan kyliä jotka on jopa rakennettu nimenomaan turisteille. Se luo aivan omansalaisen tunnelman. Jollaisesta en itse viehäty.

Tai siitä, että kuvankaunis paikka kuorrutetaan jääkaappimagneeteilla, peniksen muotoisilla pullonavaajilla ja rantapyyhkeillä niin että alla olevaa aitoa kaupunkia saa ihan etsiä. Hania, Kreeta.... Rhodoksen vanha kaupunki... :/

Mutta on myös sellaisia turistien täyttämiä paikkoja joita minäkin rakastan. Näissä paikoissa brittien valtaamat pubit ja postikorttitelineet eivät pysty kumoamaan paikkojen aitoa tunnelmaa ja erityisluonteista kauneutta.

Tällaisia paikkoja ovat Santorini. Paros. Skiathos.

Ja viimeisimpänä listallani; Parga.

Rakkautta ensi silmäyksellä.

Täällä on hyvä tunnelma. Todella hyvä.

Olen iloinnut jopa toisten suomalaisten tapaamisesta kaduilla. Aurinkomatkojen viimeisen Prevezan lennon porukka jakaantui Lefkadan Nidriin ja Pargaan, huomenna he lentävät kotiin.

Eräs lefkadalainen sanoi minulle, että Parga on lokakuussa aivan kuollut. "Oh no sweetie, you can hardly find an open kiosk to buy a bottle of water. This is no time to go there."

Ehm. Ei. Parga on eloisa vielä sesongin lopullakin. Juttelin täällä asuvan brittinaisen kanssa, joka nauroi lefkadalaisen väitteelle. Hän kertoi kuulleensa aiemminkin turisteilta tällaisia juttuja lefkadalaisten sanomina. "Taitavat vain olla kateellisia Pargalle, kun täällä on kauniimpaa", brittinainen sanoi. "He eivät halua 'omien' turistiensa tulevan tänne ja löytävän Pargaa".

No, onhan Lefkadalla kuitenkin Kreikan parhaimpiin kuuluvat rannat, sillä osastolla kohteet eivät voi kilpailla - Lefkada voittaa 6-0.

Mutta ei Pargankaan rannassa valittamista.

Valtos Beach ei ehkä näytä ihan Karibialta kuten Lefkadan mestat, mutta on täydellisen viehättävä sirppi kultaista hiekkaa ja kirkasta, turkoosia vettä.

Tapasin Pargan linnoituksella Boubis-koiran omistajansa kanssa.

Boubiksen isäntä on Korfulta mutta asuu Pargassa. Puhuimme kaupungin kuvauksellisuudesta - mieskin oli linnalla kameroineen.

"Olen töissä täällä mutta en koskaan kyllästy maisemaan", mies sanoi. "Joka päivä tekee mieli vain laulaa tälle kauneudelle".

Hän sen sanoi :)

Pakko sanoa että en usko nähneeni missään koskaan näin täydellistä postikorttiasetelmaa. Upea.

Olin jo perumassa koko Pargan keikkaa kun keskiviikon säätiedotuksessa luvattiin loppuviikolle pelkkää sadetta ja ukkosta tälle alueelle.

Onneksi päätin lopulta kuitenkin lähteä, muuten olisin missannut yhden reissun kohokohdista. Säätiedotuskin meni metsään, ainakin eilisen ja tämän päivän osalta. :)

Viikonloppuna kuitenkin tulee taas paukkumaan ja kunnolla, siksi jätän Pargan huomenna taakseni. Paxoskin jää nyt näkemättä, sinne ei enää mene täältä risteilyjä enkä halua epävakaan sään takia viipyä pohjoisemmassa Kreikassa pidempään. (Joonian alue on tunnettu sateisuudestaan Egeanmereen verrattuna.) Etelä kutsuu.

Mutta Parga - me näemme varmasti vielä :)

John Frieda -shampoopostausta tehdessä tuli mieleen, että olisi hauska idea käydä läpi "Tulevat Tuotearvostelut" -kansioni kuvia ja niitä tuotteita, jotka eivät sitten (tai ainakaan toistaiseksi) päätyneetkään blogiin.

Tässä niitä nyt tulee :) Frieda-postauksessa siis kerroin, että minulla on koneella tuotearvosteluille omistettu kuvakansio, jonne kokoan melkein viikoittain kuvia arvosteluaan odottavista tuotteista. Jotkut tuotteet kuvaan heti ennen kuin olen edes kokeillut niitä, koska joistain tulee sellainen fiilis että "Näistä varmasti kirjoitan!" No, kirjoitus saattaa kuitenkin jäädä. Tai ainakin venyä useilla kuukausilla, jopa vuosilla.

Aloitetaan vanhimmista.

Kansion vanhimmat kuvat on otettu kesäkuussa 2013, ja niissä on Yves Rocherin tuotteita.

Luminelle-linjan luomivärejä.

Muistelen, että minun piti kertoa näiden olevan hinta-laatusuhteeltaan hyviä halpismeikkejä (Luminellethan ovat YR:n halvimpia meikkejä). Näitä olen siis käyttänytkin, jo monta vuotta ennen tätä kuvissa näkyvää viimeisintä pakkausuudistusta.

Sävyistä minun oli tarkoitus nostaa erityisesti esiin tuo vasemman yläkulman persikan sävy.

Vinkkejä persikansävyisiin luomiväreihin kysellään usein. Kyseinen Luminelle-sävy, #21 Peche Nude, toimii erinomaisesti myös poskipunana.

Tästä Rocherin Cure Solutions -antioksidanttiseerumista minun piti kirjoittaa, että tykkään sen koostumuksesta kovasti, vaikka siinä onkin silikonia. Se ei ole sellainen perinteinen supersilikonisen liukas seerumi, vaan oikein raikas ja kaiken kaikkiaan tosi miellyttävän tuntuinen iholla.

En tiedä onko kyseinen seerumi enää edes YR:n valikoimassa... En ainakaan löydä sitä Rocherin sivuilta.

(Nuo Luminelle-luomivärit ainakin ovat vielä olemassa ;))

Tässä kuvassa ideana oli näyttää, että Rocherilla on nykyvalikoimassaan hyvin samankaltainen poskipunasävy kuin vanha suursuosikkini Luminellen Roosa. Rakastan tuota vanhaa, soikeassa hylsyssä olevaa vaaleaa roosan sävyä niin, että ostin niitä kolme jemmaan kun sävy lopetettiin.

Lokakuussa 2013 olen kuvannut Laveran Volume-shampoon ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen.

En koskaan kokeillut näitä, ja olen muistaakseni sittemmin antanut tuotteet eteenpäin sisarelleni. Syy testaamattomuuteen oli se, etten pitänyt Laveran hiustuoteuudistuksesta. Koska Repair & Care -sarjan shampoo ja hoitis tuntuivat jo todella epähoitavilta, arvelin, ettei Volume ainakaan voi missään nimessä toimia hiuksissani paremmin.

Seuraavat tuotteet on niinikään kuvattu lokakuussa 2013:

Born To Bion Monoi-kuivaöljy.

Elvitalin Extraordinary Oil -kuivaöljy hennoille hiuksille.

Näihin liittyy traumaattinen kokemus... Nimittäin tein näistä saman vuoden joulukuussa oman pitkän postauksen (hiusteemaviikolle), jossa käsittelin hennoille hiuksille sopivia hiusöljyjä. Ja tämä postaushan sitten katosi taivaan tuuliin kun painoin "Julkaise"-nappia.

Suutuin niin etten muista koskaan olleeni niin vihainen tietokoneelle ja katkeileville nettiyhteyksille. Enkä koskaan jaksanut kirjoittaa juttua uusiksi.

Tämän välikohtauksen jälkeen olen alkanut kirjoittaa vähänkään pidemmät jutut ensin Wordiin.

Itse asiassa Born To Bion öljy pääsikin myöhemmin blogiin toisen postauksen yhteydessä, mutta se juttu oli hyvin eri tyyppinen kuin tuo kuivaöljyjä yleisesti käsitellyt, blogipostausten taivaaseen kadonnut kirjoitus.

Joulukuussa 2013 olen ollut aikeissa kertoa Aubreyn Rosa Mosqueta -hoitoaineesta.

Sille ei sitten koskaan omistettu omaa postausta, mutta hoitoaine on vilahdellut milloin missäkin hyvistä hoitsikoista puhuvissa sivulauseissa. Viimeiset jämät Rosa Mosqueta -hoitoainetta olivat mukana tällä reissulla.

Maaliskuussa 2014 olen kuvannut Sensain Ultimate-linjan tuotteita, joita olin saanut Sensai-illassa muutamia kuukausia aikaisemmin. Testasin ensin Sensain peruslinjan tuotteita, aikomuksena testata lyhyen ajan sisällä myös tämä kalliimpi Ultimate-linja.

Purkit ovat edelleen avaamatta.

Myöskään Ella Bachéen Detox Aromatique extra-matifioivaa (onko tämä suomea? :D) emulsiota ei ole kertaakaan kokeiltu, vaikka olen sen toiveikkaasti kuvannut samaan aikaan Sensain tuotteiden kanssa.

Itse asiassa taisi olla niin, että Mr. Karkkipäivän piti testata tämä yhdessä jonkun toisen Ellan rasvoittuvalle iholle tarkoitetun tuotteen kanssa. Hänellä kun on jonkun verran rasoittuva iho, minulla taas ei lainkaan. No, kumpikaan meistä ei ole pulloon koskenut. Ehkä jonain päivänä.

Toukokuussa 2014 minun piti kertoa teille Laveran My Age -linjan nimiuudistuksesta --> nimi vaihtui Firming'iksi.

Kuvassa rinnakkain vanha My Age -voide ja uusi Firming-voide. Oli tarkoitus kertoa, että nimiuudistuksen myötä myös koostumusta justeerattiin ihan pikkuisen, mutta käytössä voide tuntuu ihan samalta (eli tosi ihanalta, My Age'han on yksi ehdottomia suosikkivoiteitani) kuin vanhakin versio.

Dr. Hauschkan tehdasvierailun jälkeen, kesällä 2014, olin halukas kertomaan teille Dr. Hauschkan ihanista, laadukkaista meikkisiveltimistä, joita ostin mukaani Saksasta. Valitettavasti siveltimiä vain ei myydä Suomessa, joten sinällään niistä oli ehkä pointitonta kertoa.

Alemmassa kuvassa halusin näyttää, että Hauschkan luomivärisivellin (mustakarvainen) on muodoltaan ja kooltaan hyvin lähellä MACin legendaarista Maailman Parasta Luomivärisivellintä #239.

Elokuussa 2014 olen kuvannut kaksi Lushin saippuaa.

Alempi näistä, aika mukavan hedelmäisen tuoksuinen (kerrankin ei liian överi ollakseen Lush), on minulla käytössä Ahvenanmaan kämpillä käsisaippuana. Nimeä en muista. Enkä ylipäänsä tiedä miksi olen tuotteet kuvannut, sillä en yleensä koe käsisaippuoita tarpeeksi kiinnostavina blogipostauksen kannalta. Näiden kohdalla olen ilmeisesti kokenut jotain nyt-aukeamatonta inspiraatiota, kun olen kuvannut saippuat jo avaamattomina.

Persikkaisen saippuan miinus on sen todellllla pehmeä koostumus. Pehmein saippua jota olen koskaan käyttänyt. Epämukavan "muovailuvahamaisen" tuntuinen käsissä.

Haa - kansiosta löytyi kuukautta myöhemmin otettu "käyttökuva" vihreästä saippuasta! :)

Muistankin, että tuo on kuoriva saippua. Mutta sitä en muista, tykkäsinkö siitä jotenkin erityisesti! :D Hahhah, mikähän näillä kuvilla on ollut ideana... ^_^ Jotain minulla on ollut aikomuksena saippuoista kertoa :)

Kuvakansiosta löytyy myös, ehkäpä suhteellisen yllättävästi, paljon MAC-tuotteita. Näistä voisi luulla, että olisin tosi innokas kirjoittamaan. Kuuluuhan MAC suurimpiin suosikkimerkkeihini. Silti tosi moni testiin lähetetty tuote on jäänyt ikuiseen odotustilaan bloginäkyvyyden suhteen.

Tykkään tästä kuvasta! :) Muistan kun otin sen ja pidin rivistöä niin herkullisen nätin näköisenä väriensä puolesta.

Näistä oli tarkoitus kirjoittaa viime syksyn Kreikan matkan aikana, kuvasin nämä juuri ennen matkalle lähtöä.

Mutta viime syksyn reissussa en jaksanutkaan kirjoittaa kosmetiikasta.

Näitä en ole koskaan kokeillut. Huulipunan annoin muistaakseni ystävälleni Milille (Mili - oliko tuo se josta tykkäsit ihan hirveästi?) ja Simpsons-huulikiilto on edelleen Hemnesin uumenissa korkkaamattomana. Niin ihana ja minun tyylinen sävy kuin se onkin.

Sculpt Superblack Lash -ripsarista sentään kirjoitin! :)

Voivoi...

Kansiossa on vielä vaikka kuinka paljon tuotteita. Ehkä teen joskus osan 2 ja näytän loputkin :)

Tai ehkä osa niistä päätyy omaan esittelyynsä, lopulta.

.

* * Kaikki jutun tuotteet ovat minulle blogin kautta lähetettyä PR-materiaalia. * *

Huomenna se tapahtuu - Urban Decayn odotettu Naked Smoky -paletti tulee kauppoihin Suomessa.

Ja - - päätyipä paletti testattavaksi tänne Kreikkaankin :)

Minulta kysyttiin muutama viikko sitten, haluaisinko kokeilla Naked Smokya ja esitellä paletin ennen sen Suomen julkaisua. Harmikseni jouduin toteamaan, että olen tuolloin Kreikassa. No, kulkeehan posti, ja harmi vaihtui iloksi paletin lennähtäessä tänne eteläisemmille leveysasteille :)

Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla tällä viikolla jo Ateenassa, mutta niin ei sitten käynytkään kun Joonian saaret ovat pitäneet minua otteessaan odotettua pitempään.

Mutta ei "hätä" tämän näköinen, paletti postitettiin ystäväni Mariannan osoitteeseen, ja Marianna suostui pienen taivuttelun jälkeen tekemään paletista teille esittelyn. :)

Marianna oli aluksi sitä mieltä, ettei varmasti osaisi meikata Smokylla, ja pyysi minua ohjeistamaan miten sävyjä levitetään. Marianna on huulipunatyttöjä, ja hänen silmämeikkinsä on tavallisesti vain ripsiväri + mahdollisesti vaaleaa luomiväriä.

Laitoin Mariannalle linkin Smoky-tutoriaaliini, mutta kuvista päätellen nainen pärjäsi aivan loistavasti ilman mitään tutoriaaleja :)

Kuten olen aiemminkin todennut, Mariannassa olisi ainesta kauneusbloggaajaksi. :) Ihanaa heittäytymistä! ^_^

Hymyilin ajatukselle Mariannan miehestä kuvaamassa tätä kuvasarjaa. <3 Onneksi hän on mitä parhaimmalla huumorintajulla varustettu. :)

Paletin mukana tulevat ohjeet eivät ilmeisesti avautuneet Mariannalle :)

"Pitäisikö näiden perusteella osata tehdä jotain?"

Mutta höpöhöpö tuo nainen mitään ohjeita tarvitse, vai näyttääkö siltä:

Aika kiva! ^_^

Paketissa oli Smoky-paletin lisäksi kaksi kulmakarvatuotetta (Brow Beater ja Brow Tamer) ja kaksi huulipunaa (Matte Revolution sävyissä Bittersweet ja Menace). Bittersweet-huulipuna näkyy tuossa ylemmässä meikkikuvassa.

Mariannan mielestä paletin sävyt ovat hyvälaatuisia ja kauniisti levittyviä. "The colors are great", hän kirjoittaa. "In my eyes, everything goes with everything, which is perfect for someone who doesn't know their way around eye shadow."

Ainoa sävy josta hän ei pitänyt on glitterinen Armour (kuvauksen mukaan metallic silver-taupe with tonal sparkle). No, me tiedämme mitä ongelmia glitter-sävyihin voi liittyä, toiset tykkäävät, toiset eivät.

"My first try. I thought I overdid it with the dark shadow, so I tried to pass as very angry and rebellious, but ended up laughing (at myself)!"

Käytetyt luomvärisävyt: Thirteen, Combust, Armour ja Smolder.

(Esittelen paletin sävyt tarkemmin omassa postauksessani.)

Tämä on mun lempparikuva! Wow, ihan kuin jostain lehdestä! Upea Marianna!

Itse en koskaan uskaltaudu mukavuusalueeni yli ja mun meikkikuvat on aina samaa linjaa ilman mitään heittäytymisiä...

Huulipuna: Matte Revolution Bittersweet (sama meikki on muuten postauksen ylimmässä meikkikuvassa)

Luomivärit: Thirteen, Slanted, Dagger ja Black Market.

*

Marianna kertoi ihastuneensa täysin Matte Revolution -huulipunan laatuun. "Vaikka laatu on mattainen, josta aina ensimmäisenä ajattelen, että se kuivattaa huulia ja takertuu kuiviin kohtiin levittymättä kauniisti, niin tämä huulipuna ei ole lainkaan sellainen! Huulet eivät tunnu kuivilta. It is amazing!"

Marianna laittoi kuvamatskun joukossa myös tämän kuvan Bittersweet-huulipunasta illallisen jälkeen. Puna kuulema kesti ruokailun liikkumatta mihinkään :)

Kuva on niin jännän näköinen, kun en ole tottunut näkemään Mariannaa näin vahvassa meikissä. Kun joku käyttää normaalisti vain ripsiväriä, niin jo pienikin määrä tummaa luomiväriä tekee hurjan eron.

Kun viikonloppuna palaan Ateenaan, teen Mariannalle paletilla oman versioni. :)

Ja varmasti tulee itsekin vedettyä Smokyt nassuun ^_^

Suuret kiitokset Mariannalle vaivannäöstä ja ihanasta hassuttelusta! :)

.

Urban Decayn Smoky -paletti tulee myyntiin Tampereen ja Helsingin Sokoksille ja Sokoksen verkkokauppaan huomenna perjantaina 9.10.

Paletilla on hintaa 49,90€.

Tarkemmat sävyesittelyt seuraavat omassa postauksessani.

Tämän vuoksi olisin voinut jäädä Zakynthokselle.

Thymalos. Kalataverna aivan Zakynthoksen keskustassa rantakadulla.

Näyttää ulkoapäin miltä tahansa turistien(kin) suosimalta "bulkki"paikalta.

Mutta Thymalos onkin instituutio - niin vierailijoiden kuin paikallisten rakastama taverna. Zakynthoksen suosituin. Suosituin on todellakin harvoin halvin. Tällaiseen paikkaan en ole koskaan törmännyt missään aikaisemmin.

Kerroin aiemmin Zakynthoksen laivalla tapaamastani paikallisesta. Kun kysyin häneltä ravintolavinkkiä, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä; Thymalos. Ja viereinen Spartakos - mutta Thymalos on edullisempi.

Ja kuinka edullinen? Herran jestas - monien ruokien hinnat ovat puolet halvempia kuin muissa ravintoloissa missä päin Kreikkaa tahansa! Kreikan ravintolahinnat kun ovat muutenkin Suomea edullisemmat, niin täällä syö jo melkein opiskelijakanttiinihintaan!

Näillä hinnoilla voisi siis luulla, että paikan täytyy tarjoilla pääasiassa teollista pakastetavaraa, mutta paikalliset vakuuttivat että näin ei todellakaan ole. Thymalos tunnetaan autenttisena paikkana. Ja kyllähän paikallisten suosio aina on tae hyvästä paikasta. Jos et muuten tiedä mistä saa hyvää ruokaa - mene sinne missä paikalliset syövät.

Ja minähän menin :) Söin Thymaloksessa Zakynthos-viikollani lähes joka päivä, joinain päivinä kaksikin kertaa.

Olin Zakynthoksella jäljessä budjetistani, mikä normaalisti tarkoittaa supermarket-ruokailua, mutta Thymaloksen hintataso mahdollisti ravintolassa käynnin minibudjetillakin. Joy!

Vertailu kreikkalaisten ravintoloiden normihinnoista versus Thymalos:

(muutamia yleisimpiä/suosituimpia ruokia)

Horiatiki (eli kreikkalainen fetasalaatti) 5,50-7 €. Thymalos: 3,50€

Dipit (tsatsiki, hummus) 3,80-5€. Thymalos: 1,50€ (!!!!!)

Katkarapusaganaki 10-13€. Thymalos: 5,50€

Kesäkurpitsapyörykät 4,50-6€. Thymalos: 3€

Grillattu miekkakala 10-13 €. Thymalos: 8€

You catch my drift, right?

Kaiken lisäksi paikka on aivan mielettömän mukava ja tunnelmallinen. Oikeasti, voisin matkustaa Zakynthokselle uudestaan vain päästäkseni syömään taas Thymalokseen. :) Käykää ihmeessä jos menette ko. saarelle!

** SANNI SUOSITTELEE + + + + + **

Tämä yksinkertainen vihanneskippo oli suosikkiannokseni. Kaipaan sitä vieläkin... Sipulin ja valkosipulin kanssa freesattu versio klassisesta hortasta (eli villivihanneksista), tätä en ole nähnyt tarjolla missään muualla. Niin simppeliä, niin tajuttoman hyvää.

Tavallinen horta on keitetty, ilman sipulia.

Välillä sitä tulee vedettyä niitä kuuluisia övereitä kun ei maksa paljon mitään... Joo, puolet tästä ateriasta lähti doggy bagissa mukaan.

Sienet... miksei niitä ole enemmän tarjolla suomalaisissa ravintoloissa..? Harvemmin niitä on varsinaisena lisukkeena, useimmiten vain kastikkeen muodossa. Rakastan sieniä. Kreikan tavernoissa lemppareitani ovat valkosipulin kanssa paistetut sienet tai kermassa haudutetut sienet.

Kallein Thymalos-laskuni. Neljä ruokaa, viiniä ja limpparia.

Ainoa virhetilaus. Turskaa.

Menussa luki vain "cod with garlic sauce dip". Enhän minä tajunnut, että se turska tulee friteerattuna. Jäi syömättä. Tai yritin minä vähän kuoria leivitystä mutta huonolla menestyksellä. Olen aina inhonnut friteerattuja, leivitettyjä kalaruokia, jo ennen nykyistä ruokavaliotani. Tahdon kalani ilman taikinoita, kiitos.

Viimeisenä iltana illastin Zakynthos-kaverini kanssa.

Huomatkaa ruokailijoiden annosten ero: kaverini söi friteerattuja mustekalarenkaita ja horiatiki-salaatin (jonka hän oletti jakavansa kanssani). Itse söin hortan, paistettuja sieniä ja katkarapu-saganakin :D Mies vähän katsoi että "On sulla ruokahalua"... ^_^

Thymalos. Jäät muistoihin. <3