Ihan alkuun "tiedote"; nykyisessä majapaikassani ei ole nettiyhteyttä, joten pääsen nettiin seuraavien päivien aikana vain hyvin harvakseltaan, todennäköisesti vain kerran päivässä. Joudun tulemaan koneineni kahvilaan tai tavernaan - kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen siis viivästyy. Tänäänkään en netittömyyden vuoksi pystynyt vastaamaan miesjutun kommentteihin.
Tässä pikaiset terveiset tältä päivältä.
Veikkaan, että olen saapunut saarelle, josta on tuleva suosikkini Joonian saarista. :)
Myyttinen Ithaka, Homeroksen Odysseiasta tuttu kuningas Odysseuksen kotisaari.
Nyt puhutaan taas kunnon saaritunnelmasta. Kun taksi kaartoi alas kohti Ithakan pääkaupunkia Vathya, olin vain että "No NIIN, now we're talking. Kai avainsana lopulta todella on suhteellinen pienuus. Pienemmillä saarilla vain on erilainen tunnelma jota ei pysty pukemaan sanoiksi. Pienyhteisöllisyys, jotain. "Kefalonia, it's very different, it's like cities," taksikuskini sanoi kun yritin kuvailla saarivaihdoksen tunnelmia. "Here, more small, more pretty!"
Ithakan pääkaupunki on kuin Kefalonian kauneimmaksi tituleerattu kylä Fiskardo potenssiin 10. Sijainti syvän lahden pohjukassa on yksi Joonian kuvauksellisimpia.
Domatiani on aivan ihana ja sain isännältä lainaan polkupyöränkin. Siellä vain ei ole nettiä. Ennen netittömyys oli itsestäänselvää domatia-tyyppisessä majoituksessa, nykyään taas harvinaista.
Mutta nyt, päivän kuvasatoa:
Ithaka on ihan "isoveli"-Kefalonian kyljessä. Lauttamatka Samista kestää vain 30 minuuttia.
Meri oli taas kauneimmillaan.
Kun hyppäsin bussista Samin satamakadulla, perjantaisen lounasravintolani henkilökunta huusi terveisiä, "Hey, it's the rain girl!" ^_^
Ithakalla asuu noin 3000 ihmistä eikä täällä ole pakettiturismia. Valtaosa saarella vierailevista on purjehtijoita tai naapurisaarilta saapuvia päiväretkeilijöitä. Vähän niinkuin Symillä. Pääkaupunki Vathyssa onkin jotain symimäistä uusklassisine rakennuksineen.
Kuten Kefalonia ja Zakynthos, myös Ithaka kärsi suuret tuhot vuoden 1953 maanjäristyksessä ja kaikki kylät on rakennettu uudelleen.
Tämä muuten selittää Zakynthoksen ja Kefalonian modernia fiilistä - perinteisiä kyliä ja arkkitehtuuria ei juurikaan ole (Fiskardo ja Assos ovat harvojen säilyneiden joukossa), koska kaikki meni maan tasalle vuonna 1953.
Domatiani isäntä kertoi, että Vathyn kaupungin aivan erityislaatuinen tunnelma on haluttu säilyttää tarkkojen arkkitehtonisten säädösten kautta, ja täällä uudelleenrakennus on tapahtunut eri tyyliin kuin muualla Joonian alueella. Jopa ikkunoiden ja ovien materiaalit ja muodot on säädetty Vathyssa tarkkaan, jotta yleisilme säilyy arkkitehtonisesti yhtenäisenä ja uskollisena kaupungin ilmeelle ennen järistystä.
Seuraavien päivien kaverini :)
Ajattelin viipyväni täällä kaksi yötä, mutta nyt tuntuu jo siltä että saatan viipyä perjantaihinkin.
Polli orea (hyvin kaunista.)
Vathyn kaupunki satamaan vievältä tieltä päin.
Ithakan pääsatama on saaren toisella puolella Piso Aetoksen kylässä. Vathyn satama oli ennen pääsatama, mutta sinne ei tällä hetkellä liikennöidä - todennäköisesti taloudellisista syistä, kuten Argostolinkin kohdalla. Laivojen pitää kiertää Vathyyn ja Argostoliin, mikä tuo lisää polttoainekustannuksia, mikä ei ihan natsaa Kreikan nykytilanteeseen. Siksi Kefalonian pääsatama on nyt pikkuinen Poros ja Ithakan Piso Aetos, joiden sijainti on helpommin tavoitettavissa Kyllinistä, Patraksesta ja Samista tulevien lauttojen kannalta.
Pyöräilin Vathyn läpi kulkevan tien päästä päähän. Kaupungin ulkopuolella havupuiden reunustaman kauniin tien pää kapeni kapenemistaan.
Värit <3
Tie päättyi lopulta pikkuiselle rannalle.
Sieltä tapasin yksinäisen uimarin.
Jäin rannalle katselemaan laskevaa aurinkoa.
Zakynthos oli jees, Kefalonia upea myrskyineenkin, mutta Ithaka... täällä on se tunnelma, jota olen kaivannut ja odottanut.
Olen saarella.
(Tätä julkaistessani tavernan valot sammuivat. Aika lähteä kotiin :))
Lue myös Ithaka-kertomuksen jatko-osa: Merikapteenin talossa
Miesten ulkonäköpaineet.
Sain juttuehdotuksen tähän mielenkiintoiseen aiheeseen miespuoliselta tutultani. Hän lähestyi minua sähköpostitse ja kirjoitti aiheesta näin;
”Yleensä ulkonäölliset ongelmat mielletään naisten ongelmaksi, mutta kyllä siitä miehetkin kärsivät. Aihe vain on aika vaiettu, koska miehet ovat länsimaisessa kulttuurissa sen tapaisessa asemassa jossa heikkouksia joko ei ole, tai niistä vaietaan iäksi."
"Miesten ulkonäköpaineet eivät aina edes ole pelkästään ulkonäöllisiä. Verrattuna naiseen, näin yleistäen, miehen täytyy olla tietynlaisessa menestyvässä asemassa, erittäin kunnianhimoinen, kaiken taitava karski karju, mutta samalla myös sopivassa määrin herkkä ja älykäs tunneihminen. Melkoisia vaatimuksia?"
Kuva: Markus Paukkula Photography
Päätin tarttua aiheeseen. Hain kaveripiiristä ja blogin kautta juttuun haastateltavia miehiä, joita osallistui lopulta 20 kappaletta. Ensin mietin, että otanta on aika pieni, mutta kymmenien sivujen vastausmateriaalia läpikäydessäni tajusin, että vielä laajemman aineiston perkaaminen "vain" blogipostausta varten olisi jo ollut vähän turhan kunnianhimoinen projekti ;D. Juttua odoteltaisiin varmaan vielä vuonna 2020...
Haastatelluista miehistä 18 oli haastattelun aikana parisuhteessa (seurustelusuhteessa tai naimisissa), kaksi sinkkuja. Kolme miehistä oli ulkomaalaisia. Ikää en tullut kysyneeksi (rehellisesti unohtui), mutta kaveripiirini haastateltavat ovat ikäluokkaa 27-39. Blogin lukijaprofiilin ikäjakauman perusteella arvioin, että blogin kautta haastatteluun osallistuneet miehet ovat iältään väliltä 20-35. Haastattelut tehtiin sähköpostitse touko-kesäkuussa 2014.
Miehet kokevat ulkonäköön liittyviä paineita siinä missä naisetkin, se on selvää. Näistä paineista vain ei puhuta yhtä paljon kuin naisten, varmasti osaltaan juttua ehdottaneen tuttuni mainitsemista syistä; miesten kuuluu olla taffeja, heikkouksia ei näytetä.
Ei ole miehistä valittaa liian pienistä hauiksista tai pituudesta, siinä missä naisten marina isoista takamuksistaan tai ”alleistaan” on ihan arkipäivää, tietyllä tavalla jopa viihteellistä. Naisten keskeisessä kommunikaatiossa ulkonäköongelmista puhuminen on yleistä ja lehdissä jaetaan ratkaisuja näihin ongelmiin yhtä luontevasti kuin piirakkareseptejä ja takkahuoneen sisustusvinkkejä.
Kuva: Asos
Nyt on miesten vuoro puhua. Aiheuttavatko ulkonäköön ja miehisyyteen liitetyt odotukset paineita? Pitääkö näyttää jonkun mittapuun mukaan paremmalta? Mitä se paremmuus on? Mitä on miehisyys?
En pyri tällä kirjoituksella mihinkään syväluotaavaan analyyttiseen lähestymiseen (heh, sitä tuskin kukaan odottikaan :)), vaan antamaan miehille yksinkertaisesti äänen asiassa, joka yleensä liitetään naisiin. Kirjoitus sisältää myös omaa paikoin rönsyilevää pohdiskeluani aiheen ympäriltä.
Sallittehan muuten tekstissä käytetyn yleistyksen sujuvan lukemisen kannalta. Kun kirjoitan, ”Miehet sitä, naiset tätä”, olen luonnollisestikin tietoinen siitä, etteivät kaikki yksilöt kuulu ko. käytöksen tai ominaisuuden piiriin. Jatkuvat rajaavat ilmaisut kuten ”useimmat miehet/naiset, tyypillisesti…, perinteisesti moni..” jne tekevät tekstistä raskasta lukea, ja kaikki toivon mukaan ymmärtävät yleistyksen käytön tässä yhteydessä.
Osassa 1 puhutaan konkreettisista ulkonäköongelmista ja miehekkyyden määritelmästä
Haastatteluissa eniten esiinnousseet huolenaiheet liittyivät odotetusti ruumiinrakenteeseen kuten pituuteen, lihavuuteen ja laihuuteen. Toisin kuin naiset (jep, juuri tällaisia yleistyksiä tarkoitin, ottakaa hellästi), mies voi usein kokea ongelmana myös liiallisen hoikkuuden – laihuutta ei koeta miehekkäänä eikä miehen kohdalla puoleensavetävänä ominaisuutena.
”Etenkin yläasteella sain sekä pituudestani että aknesta jatkuvasti ikäviä kommentteja,” kirjoittaa yksi haastatelluista. ”Tunnen, ettei minua oteta tosissaan ja kohdellaan kuin pientä poikaa.”
”Tunnen katkeruutta pituudestani, koska se on asia johon en voi itse mitenkään vaikuttaa. Minun on vaikea välillä kokea itsekkään että olen kunnolla mies.”
Toinen mies kertoo pituuteen ja hentoon ruumiinrakenteeseen liittyvästä kiusaamisesta näin:
”Nuorena siitä sai kuulla paljonkin. Kun haukkua tai alistaa pitää, niin ulkoisista jutuista siinä liikkeelle lähdetään. Aikuisenakin voi vielä toisinaan kuulla siitä, ei tietenkään suoraan sillä tavalla kuin nuoruudessa, mutta joistain sivulauseista toisinaan välittyy joidenkin henkilöiden käsitys siitä, millaista miehekäs miehekkyys on: isoa”.
Niinpä: isoa. Muodokkuus ja kapea vyötärö yhdistetään naisellisuuteen, miehillä avainsana on ”kookkaus”. Ei lihavuus, mutta pituus, harteikkuus, lihaksikkuus. Biologisesta näkökulmasta tämän saattaa ymmärtää, onhan kookkaampi vastustaja todennäköisesti luonnossa vahvemmilla.
Sama biologinen peruste vaikuttaa naisten kohdalla; muodot = hedelmällisyys, vauvan imettäminen = naisen tehtävä. Selviytymisen kannalta on lisäännyttävä. Vahva uros ja hedelmällinen naaras takaavat lisääntymisen.
Selviytyminen. Emme ole enää tuhansiin vuosiin asuneet puissa, mutta tuo evoluution sanelema selviytymisen koodi määrittää pohjimmiltaan edelleen sitä, mikä nähdään yksilössä vahvuutena ja ihailtavana.
Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista, maanosasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yksi asia säilyy punaisena lankana: mikä edesauttaa yksilön selviytymistä, koetaan tavoiteltavana ja ihailtavana ominaisuutena. Hedelmälliset ja vahvat yksilöt ovat aina selviytyneet parhaiten. Niin yksinkertainen on lopulta menestyksen ”kaava”.
Mutta palataanpa sitten haastatteluun. Aihe on niin mielenkiintoinen kaikkine sivupolkuineen että rönsyillä voisi helposti 20 sivua eikä alkaisi edes hengästyttää. :)
Kaikki miehet eivät murehdi ulkonäköään. Yksi mies kirjoittaa:
”Vaikka en ole kulmakunnan komein mies, en koe sen haittaavan. Millä useimpien naisten mielestä vaikuttaisi olevan eniten merkitystä on se, että miehen seurassa on hauskaa ja mukava olla, se on sitten minun vahvuuteni.”
Naisena voisin kyllä myös olla allekirjoittamassa tämän merkitystä.
Kuva: Asos
Toinen eniten esiinnoussut ulkonäköpaineiden lähde on pukeutuminen. Vaatteet tuovat itsevarmuutta miehelle siinä missä naisellekin.
Vaikka shoppailu ja kiinnostus muotia kohtaan tuntuu olevan lähinnä naisille ”varattu” harrastus, vaikuttaa vaatteilla olevan miehille vähintään yhtä tärkeä rooli.
Vaatteet eivät kuulu miesten tyypillisiin keskustelunaiheisiin, shoppailusta puhumattakaan, ”Ooo, Cheap Mondaylle oli tullut uusi farkkumallisto, joko näit?”, mutta vaatteiden merkitys tyylin rakentajana ja itsevarmuuden vahvistajana on heille yhtä olennaista kuin naisillekin.
Yksi miehistä kirjoittaa: ”Pahimmillaan päällä on pidetty vaatteita, jotka eivät todellakaan ole miellyttäneet, vain siksi, että näyttäisi muodikkaalta.”
Kuva: Asos
Kiinnostavasti, miehet eivät juurikaan mainitse mitään kasvoihin liittyvää, aknea ja yhdessä sivulauseessa heitettyä nenän muotoa lukuun ottamatta. Naiset ovat ilmeisesti paljon kasvotietoisempia – Karkkipäivästäkin näkee, että täällä analysoidaan jopa kulmakarvojen kaarevuusastetta ja sen esteettistä vaikutusta.
Voisikohan olla, että me naiset kiinnitämme enemmän huomiota kasvojen ”ongelmiin”, koska meillä on miehiä luontevampi keino häivyttää näitä ongelmia – meikki? Jos miehellä on mielestään liian pienet silmät, mitä hän sille voisi tehdä? Nainen tarttuu maskaraan.
Koska (tavallisen*) miehen mahdollisuudet muokata kasvonpiirteitään ilman kirurgiaa ovat hyvin rajalliset, he eivät kenties jaksa stressatakaan asiasta. Tämä on vain minun pohdintaani – jos joku mies lukee tätä niin saa mielellään kertoa onko asia näin.
* Keskiverto heteromies ei yleensä meikkaa.
Kuva: Asos
Muita vastauksissa esiintuotuja itsetuntoon liittyviä ulkoisia huolenaiheita olivat mm. hygienia (hien haju) ja hiukset. Miehet kiinnittävät paljon huomiota hiuksiin – seikka, joka ei varmastikaan tule yllätyksenä.
Meillä kotona hiusten ulkonäkö on jopa tärkeämpää miehelle kuin talouden naisedustajalle. ”Älä koske niihin, just laitoin tukka-ainetta!!” on hyvin yleinen älähdys kun Mr. Karkkipäivän päätä yrittää paijata. Tukan on oltava just eikä melkein. (Emäntää naurattaa, koska tukkaa on 2-3 senttiä eikä emännän silmiin niihin saa "kampausta" sitten millään…) Vuosien yhteiselon jälkeenkään en ole vielä oppinut, että geelattuun tukkaan ei kosketa :D :D
Yksi mies kirjoittaa ulkonäköpaineistaan näin:
”Jännittää, näyttääkö sitä muille tarpeeksi hyvältä. Siitä se sitten kohdistuu yksityiskohtiin, kuten nenän muotoon, liian pieniin lihaksiin tms. Sitä sitten parhaimmillaan yrittää manipuloida miettimällä mitä kuvakulmaa itsestään tarjoaa :D”
Kaikki eivät koe paineiden olevan ympäristön asettamia:
”Tänä päivänä asetan selkeästi itse itselleni eniten paineita; hyvä yleiskunto, lihaksikkuus ja miehinen ulkonäkö ovat kaikki asioita joilla on merkitystä minulle. En ole kuitenkaan pitkiin aikoihin heijastellut ominaisuuksiani muiden vastaaviin, vaan motivaationi tulee puhtaasti sisältäpäin.”
Tämä on asia, josta olemme jutelleet paljonkin parin ystävän kanssa. Onko ulkoisissa asioissa ylipäänsä olemassa mitään, mikä ei tavalla tai toisella liittyisi ympäristöön ja niihin odotuksiin, joita koemme muiden itseemme kohdistavan? Sitä ei välttämättä edes tiedosta.
Kuva: Asos
Jos ajattelen, että kauniisti meikatuilla silmillä on merkitystä vain minulle itselleni (eli siitä tulee minulle hyvä olo), niin lopulta tuo hyvän olon tunne kuitenkin liittyy ympäristöön. Mehän peilaamme kaikkea ympäristön kautta.
Jos olisin yksin maailmassa, en voisi verrata itseäni kehenkään tai mihinkään, jolloin minulle ei voisi syntyä kuvaa siitä, mikä on kaunista tai vähemmän kaunista, ihailtavaa tai vähemmän ihailtavaa. Tai mikä ulkoinen seikka vaikuttaisi suoraan selviytymiseeni. Miten minulla tällöin voisi olla parempi olo maalattujen silmien kanssa?
Tiedän meikattujen silmien vaikutuksen, kiitos ympäristön antaman referenssin. Luulen, että kaikki ulkoisesti toivomamme asiat liittyvät loppujen lopuksi vuorovaikutukseen ympäristömme kanssa. Emme ehkä suoraan ajattele, että haluamme vahvat lihakset ja kiiltävät hiukset miellyttääksemme toisia, mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna olemme kuitenkin lähempänä yhteisön määrittelemiä vahvan ja menestyvän yksilön tunnusmerkkejä. Niin fyysinen kuin psyykkinen kauneus, voimakkuus, ”tilan ottaminen” – siinä ominaisuuksia, jotka jo biologisesti antavat yksilölle paremmat eväät selviytyä.
Selviytyä, kaikki palaa aina tähän.
Eräs mies tiivistää asian näin:
”Yhteiskunta ihailee miehiä, joilla on tilanne hallussa ja sutjakka heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja itsetunnon pitää näkyä ulospäin ryhdistä, ilmeestä, ja vaatetuksesta.”
Miehisyys? Mitä se on?
Yksi selkeä paineiden aiheuttaja tällä alueella on seksi.
Etenkin nuorempana moni mies voi kokea, että taidot vällyjen välissä kertovat suoraan miehekkyydestä ja miehisyydestä. Moni kokee, että onnistuminen on nimenomaan miehen vastuulla. Nämä tunteet hälvenevät iän ja elämänkokemuksen karttuessa, mutta nuorelle ne ovat useimmiten mitä määrittelevin miehisyyden mitta.
Yksi miehistä kuvailee aiheeseen liittyviä tuntemuksiaan näin:
”Seksuaalisuuteen liittyen paineet ovat ehkä korkeimmat, koska jostain kulttuurisesta tai tuntemattomasta kolkasta tulee käsitys siitä, että seksissä onnistumisen avaimet ovat miehen vastuulla, eikä kukaan kerro koulussa, että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.”
Toinen mies kirjoittaa:
”Oli jonkinlaisia paineita suoriuduinko riittävän hyvin, mutta aikuistuessani tajusin, ettei siinä ole kyse yhden ihmisen suorituksesta, vaan ihan muusta”.
Mistähän ylipäänsä on lähtöisin tuo idea siitä, että miehen kuuluu ns. "hoitaa hommat", ja onnistunut seksi olisi yhtä kuin taitava mies? (Jätetään nyt sitten naisten välinen seksi tämän ulkopuolelle...) Media ei mielestäni buustaa tätä myyttiä, kyllä "Cosmo-maailmassa" puhutaan yhtä paljon kummankin osapuolen roolista. Tulisikohan sitten tämäkin jostain historiallisesta asetelmasta, jonka mukaan nainen on yhteiskunnassa passiivinen, mies aktiivinen?
(Myönnän, että välillä mietin millaista seksi on ollut kautta aikojen... Ja millaista seksi esimerkiksi on todella uskonnollisten ihmisten välillä. Saavatko naiset nauttia täysin peittelemättä? Tai edes miehet..? Vai onko seksi joissain uskonnoissa pelkästään lisääntymiseen liittyvä toimitus johon tunteet ja tuntemukset eivät kuulu...? Tämäkin olisi jo ihan oman postauksensa aihe....)
Haastatteluvastauksissa nousi esiin miehisyyden mittoja ja määritteitä laidasta laitaan. Puhuttiin lihaksista, parransängen oikeasta pituudesta, urheilullisuudesta, tyypillisesti miehisiksi mielletyistä taidoista kuten talon rakennuksesta. Vain yksi mies liitti miehisyyteen myös materialistiset määritteet kuten omaisuuden; auton, kellot, vaatteet.
Jotkut kommentit olivat hyvinkin stereotypian mukaisia:
"Kokemukset, osaako vääntää kättä, miten pärjää naisrintamalla jne. ovat hyvinkin äijäporukassa roolia määrittävä asia.”
(Tähän saattaa vaikuttaa ikä vahvastikin.)
Toiset kuvasivat miehisyyttä roolimallien kautta:
”Omalla kohdallani miehisyyden rooli on tullut lapsuudesta, omalta papaltani. Ihan kuin pappani olisi ollut supermies. Mikäli metsässä olisi tullut vastaan karhu, koin, että pappani olisi omilla voimillaan sen päihittänyt. Lapsen mieli totta kai värittää asioita, mutta papastani on miehisyyden kuva lähtenyt.”
Lopuksi, erään miehen sanoin:
”Miehisyys on vähän kuin raakaa voimaa, hennon ja hellän naisen vastapuoli. Miehisyyteen kuuluu mielestäni, näin kärjistettynä, osata tehdä talo, suojella omaa perhettä ja kaikki perimiehiset asiat.”
.
Onko näin teidän mielestänne arvon naiset? :) (Ja saavat miehetkin tähän osallistua, heitä vain ei liene lukijoissa edes prosentiksi asti ;)) Täytyykö miehisen miehen osata käyttää vasaraa ja kirvestä, suojella, vääntää kättä - kaataa karhu, kuvaannollisesti..? Vai kokevatko miehet tästä turhaan paineita?
Voiko pieni ja hoikka runoja kirjoittava mies olla myös miehekäs? Onko Woody Allen miehekäs...?
Tähän on hyvä päättää osa 1.
Osassa 2 paneudutaan lähemmin siihen, mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat; liittyvätkö ne enemmän naisten asettamiin odotuksiin, vai onko muun ympäristön merkitys suurempi; työpaikan, aseman, kaveripiiirin vai kenties median. Puhumme myös siitä, mitä toimenpiteitä miehet tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden.
Aiemman Facebook-päivitykseni lukeneet eivät nyt ilahdu, no ainakaan ne jotka odottivat sitä miespostausta.
En ehtinyt saada sitä valmiiksi vielä tänään. Kyseessä on siis jo runsaan vuoden julkaisuaan odottanut juttu miesten ulkonäköpaineista. Tänään tuntui, että on Se Päivä. :) Koska sään puolesta joutuisin joka tapauksessa olemaan koko päivän joka sisätiloissa (tai niin luulin vielä aamulla, mutta tullaan siihen ihan kohta), ajattelin, että nyt jos koskaan on täydellisesti aikaa omistautua tälle superkiinnostavalle mutta myös superaikaavievälle juttuaiheelle. Tiedän, että postauksen kirjoitus vaatii todennäköisesti parikin päivää, mutta arvelin saavani tänään rutistettua ulos edes osan 1. No, ei onnistunut. Toivotaan huomista :)
Sen sijaan laitan nyt ulos eilen illalla kirjoittamani kertomuksen seikkailusta, johon en halunnut osallistua.
(Olin ajatellut säästää tämän jutun myöhemmäksi että ette väsy näihin matkapostauksiin, mutta miesjutun puutteessa laitan tämän nyt kuitenkin ulos että saatte jotain matskua tänään.)
*
Säätiedotus lupasi sadetta ja ukkosta. Päivä kuitenkin valkeni yllättävän kirkkaana, ja kun vielä yhdeksän aikaan oli vain puolipilvistä, päätin lähteä suunnittelemalleni bussiretkelle Samiin ja Agia Efimiaan. Bussi lähtisi kymmeneltä. Parempi olla vaikka sateessakin kyläretkellä kuin istua koko päivä neljän seinän sisällä yksinään, ajattelin. Ja ehkä ei sataisi niin hirveästi.
Pääsin keskustan puoleen väliin saakka, kun sadekuuro iski. Hain suojaa lähimmästä kahvilasta, jonne sainkin sitten jäädä puoleksitoista tunniksi kuuntelemaan veden ropinaa. Onneksi minulla on aina kirja mukana...
Kuvassa kuivattelen varpaitani... Vettä tuli niin rankasti että sitä tuli ikkunalasien tiivisteidenkin läpi.
Ajattelin ensin, että nojoo, päivä oli sitten tässä. Saisinpahan ainakin vihdoin luettua opaskirjan luvut Kreikan historiasta.
Kunnes yhtäkkiä ulkona näytti tältä:
Sää kirkastui ja aurinkokin alkoi paistaa.
No hienoa! :) Minähän otan seuraavan, kello 13 lähtevän bussin. Agia Efimiaan en enää ehtisi mutta Samiin kuitenkin. Menen Samiin lounasretkelle ja tsekkaan Ithakin lautan aikataulut.
Kävin kämpillä vaihtamassa sateen kastelemat vaatteet ja lähdin takaisin kohti bussiasemaa. Matkalla taivas alkoi taas tummua. Hmmm... Bussille päästyäni oli alkanut jälleen sataa. Sade ei kuitenkaan ollut mitään "sangosta kaatamalla" -tyyppiä, ja koska aamupäivälläkin kirkastui, ajattelin, että ehkä tämäkin kuuro menee ohi.
Väärin.
Bussin kavutessa vuoristoteille sade yltyi todella voimakkaaksi ja paksut, tummat pilvet peittivät taivaan. Pian paukkui ukkonen niin että korvissa soi ja salamat välähtelivät samanaikaisesti - ukkosen keskus oli siis ihan yläpuolellamme. Vettä tuli niin paljon että näkyvyys oli paikoin vain pari metriä. Pilvet ja paksu sumu pimensivät maiseman, tuntui melkein kuin ilta olisi laskeutunut.
Bussi oli aivan täynnä ihmisiä. Koululapset kiljuivat ja vanha nainen vieressäni teki ristin merkkiä ja toisteli jokaisen salaman iskiessä "Panagia, panagia..." (Eli suunnilleen "Hyvä Jumala, hyvä jumala"...)
Kyllä teitäkin varmaan pelottaisi bussissa, joka menee kapeaa vuoristotietä tällaisessa säässä. Kaikki kurkistelivat huolestuneen näköisenä kuskiin päin, joka onneksi sentään ajoi todella hitaasti.
Laitoin Mr. Karkkipäivälle tekstiviestin jossa soimasin itseäni maailman typerimmästä ideasta lähteä bussiretkelle tällaisessa säässä. Miksi en uskonut säätiedotusta? Kirjoitin, että minua pelotti. Mies vastasi tyypillisen rauhoittavaan tyyliinsä; "Ei siellä autossa mitään hätää ole kunhan kuskilla on järki päässä. En kyllä osaa sanoa miksi lähdit sinne - ehkä halusit hieman seikkailua ja jännitystä?"
Just, kiitos tuesta, muru.
Normaalisti 30 minuuttia kestävä matka Argostolista Samiin vei nyt puolitoista tuntia. Kun pääsimme perille, sade ei osoittanut taukoamisen merkkejä. Päinvastoin se vain tuntui voimistuvan.
Päästessäni ravintolaan sähköt katkesivat. Grilli sentään toimi.
Söin grillikasviksiani hämärässä ja katselin sateen harmauteen.
Täältä olisi vielä päästävä takaisinkin. Paluubussivaihtoehtoja oli kaksi; 15.40 ja 18.00. Harkitsin jäädäkö odottamaan myöhempää bussia, jos vaikka sade siihen mennessä hiipuisi. Ajatus paluusta äsken kokemassani sumussa ja paukkeessa tuntui aivan kamalalta. Lopulta päätin kuitenkin ottaa aikaisemman bussin, mitä minä täällä Samissakaan tekisin.
Odottaessani bussia pysäkille pysähtyi auto. Kuskin paikalta kurkisti arviolta nelikymppinen mies ja kysyi, olinko mahdollisesti menossa Argostoliin päin. "Bussit eivät välttämättä enää kulje tänään", hän sanoi.
Vaikka vieraiden ihmisten autoihin ei kai pitäisi mennä, tällä kertaa tartuin kyytiin ilomielin.
Matkalla ukkosmyrskyn seuraukset alkoivat valjeta. Tie näytti aivan erilaiselta kuin tullessa. Maanvyörymiä, kiviröykkiöitä, rinteiltä tulvivaa vettä. Osa autoista edellämme kääntyi takaisin.
Ei herran jestas, mihin mä olen itseni oikein laittanut, mietin vain päässäni. Näkymät Skopelokselta tulvivat ironisesti päähäni. Juuri raportoin blogissa Skopeloksen myrskytuhoista ja nytkö olin itse sellaisten keskellä?
Mies sai puhelun kaveriltaan; silta Agia Efimian ja Samin välillä on romahtanut. Eli Fiskardon suunnasta tuleva bussi tai muukaan liikenne sieltä päin ei pääse Samiin. En olisi siis päässyt enää bussilla takaisin.
Saapuessamme vuorten yli Argostolinlahdelle, jonka toisella puolella kaupunki erottui sumuisena siluettina, törmäsimme autojonoon. "Tie on poikki", saimme kuulla edessämme olevilta. Koutavosin laguuni oli tulvinut peittäen alleen lahden kiertävän tien.
Laguunin vesi oli muuttunut punaiseksi kaikesta vuorilta vyöryneestä hiekasta ja kivestä. Näky oli aivan absurdi.
Kuskin penkiltä kuului äänekästä kreikkalaista kiroilua. Mies oli tänään aikaisemmin palannut Ateenasta, hän oli saapunut Samiin lautalla Patraksesta.
"Miksi, miksi minä valitsin juuri tämän päivän palata, ei saamarin saamari!!" mies huusi.
Olin vaiti. Mitä siinä osaa sanoa. Olo tuntui kiusalliselta, toinen oli tarjonnut minulle kyytiä ja nyt istuimme siinä nalkissa apokalyptisen maiseman keskellä - kaatosateessa punaiseksi värjäytyneen laguunin rannalla.
Mies päätti lopulta yrittää ajaa tulvivan alueen läpi. Näin oli päättänyt moni muukin autoilija, mutta pienet, matalat autot eivät selvinneet veden läpi.
Tätä kuvaa ottaessani autoon alkoi tulvia vettä, ja pian olimme pohkeita myöten vedessä. Mies peruutti takaisin.
Ei ollut muuta tietä Argostoliin, joten minun vaihtoehdokseni jäi nousta autosta ja kävellä noin seitsemän kilometrin matka kaupunkiin. Kahlata, paremminkin.
Kengät pois vain ja veteen.
Kävellessäni siinä sateen piiskatessa, jännittäen joka askeleella astunko johonkin terävään kiveen tai muuhun ihon lävistävään roskaan, olo oli sanalla sanoen aikamoinen miten-h*lvetissä-mä-tähän-päädyin-deluxe. Ei paljon järki päätä pakota. Miksi mä halusin välttämättä retkelle juuri tänään, säätiedotuksesta huolimatta? Olin ihan turta, jäässä ja läpimärkä.
Melkein puoltatoista tuntia myöhemmin olin vihdoin huoneessani Argostolissa. Sähköt olivat juuri palautuneet. Menin kuumaan suihkuun ja kaadoin lasin viiniä. Tein fetasalaatin ja avasin koneen. Juttelin miehen kanssa.
"Joo, jos seikkailua halusin, niin sitä tosiaan sain", kirjoitin.
Olo alkoi normalisoitua.
Tuhot eivät lopulta olleet Kefaloniassa Skopeloksen luokkaa, mutta siltoja romahti ja osa teistä odottaa varmaan edelleen raivausta kaiken kivisortuman alla. Sain kuulla, ettei Kefaloniassa ole aiemmin koettu tällaisia myrskyn seurauksia. "You got to witness a historical day", kuskini sanoi istuessamme autossa veden noustessa jaloissamme.
Tulipahan elettyä yksi ihan uudenlainen Kreikan kokemus.
.
P.S. Niin miksi mä muuten istuin sitten tänään koko päivän sisällä? Ukkossateen piti säätietojen mukaan jatkua tänäänkin, ja puoleen päivään saakka olikin pilvistä ja sateista. Iltapäivällä kirkastui. Pysyin silti koko päivän sisällä lukemassa haastattelumateriaalia ja kirjoittamassa miesjuttua. Ihan hyvä että saan vihdoin omistettua sille ansaitsemansa ajan, myrskyä tai ei :)
Luulin jo löytäneeni kovan haastajan IsaDoran Precision Mascaralle, mutta viime viikot osoittivat, ettei haastaja ihan pärjännytkään. Vaikka oikein minulle mieleinen ripsiväri onkin.
MAC Upward Lash.
Hauska sattuma (ja nimenomaan sattuma, MACin PR sijaitsee Puolassa eikä siellä todellakaan lueta mun postauksia :D); kun edellisen MAC-testiripsarin kohdalla "valitin" sen tekemää liian ohutta jälkeä (ei vain sovi minun toivomaani tulokseen, kaipaan aina volyymia), niin seuraavassa tuotelähetyksessä olikin täysin vastakkaisilla ominaisuuksilla varustettu maskara.
Upward Lashissa on pikkiriikkinen nysäharjaksinen harja, hyvin saman tyylinen kuin IsaDoran Precisionissa joka on lemppareitani (mahdollisesti jopa viime vuosien suurin suosikkiripsarini).
"Mascara that creates high-rise levels of volume, length and curl in seconds".
Eli runsaasti volyymia, pituutta ja kaarevuutta sekunneissa. Tällaisella lupauksella ripsaria markkinoidaan.
Ja Sanni tykkää. Miksi?
- Koska siinä on miniharja = sopii ihanteellisesti silmieni muodolle.
- Koska sillä saa nopeasti näyttävät ripset
- Ei sotke (kiitos pikkuisen harjan joka ei osu kulmaluuhun tai tahri liikkuvaa luomea)
- Lähtee helposti meikinpoistoaineella (Upward Lash on vesiliukoinen, mutta jotkut vesiliukoisetkaan ripsarit eivät meinaa irrota multa millään, esimerkkinä Lumenen Blueberry-maskarat)
MACin lupaukset?
Volyymia? - Kyllä. Ja vain muutamalla vedolla. Harja annostelee maskaramassaa todella anteliaasti, jopa niinkin reilusti että tämä ominaisuus lopulta pudotti Upwardin sijoitusta suosikkimaskaroissani --> massan paljous aiheuttaa superhennoissa ripsissäni hieman yhteenliimautumista.
Maskaran yksityiskohtaiset tuotetiedot paljastavat syyn extra-anteliaaseen annosteluun; harjan sisus on ontto, jotta se voi säilöä sisäänsä mahdollisimman suuren määrän maskaramassaa, jonka sitten saa "ladattua" ripsiin nopeasti muutamalla vedolla.
Pituutta? - Ei. Ei ainakaan minun ripsissäni. Tuttu laulu.... :)
Kaarevuutta? - Ei. En huomaa mitään tavallista ripsaria kaareuttavampaa efektiä. Esimerkiksi L'Orealin Volume Million So Couture liftaa ripseni paljon selkeämmin, vaikkei edes lupaa sitä. Ehkä parhaimman nostoefektin ripsiini on tehnyt Maybellinen Rocket Volum' Express.
Eli ei ylöspäin-ripset, jos minulta kysytään.
Harjaverrokkikuva parin lempparimaskarani kanssa. IsaDoran Precision olisi sekin ollut kiva laittaa kuvaan mukaan, mutta minulla ei juuri tällä hetkellä ole sitä.
Yves Rocherin Sexy Pulp (ylempänä) on harvoja paksuharjaisia maskaroita joka toimii minulla tosi hyvin (harja näyttää Upward Lashin rinnalla ihan joltain kimalaiselta :D)
L'Orealin Volume Million So Couturen (alempana) harja on sopivan kapea ja lyhytharjaksinen eikä näin ollen sotke, ja erottelee huomattavasti Upwardia paremmin.
Sitten meikkikuvia.
Jep, ei näytä mitenkään tyrmäävän runsaalta, mutta mun ripset harvoin siltä näyttääkään :)
Kuvasta kuitenkin näkee, minkä tyyppistä jälkeä Upward Lash tekee hennoissa, harvoissa ripsissä. Maskaraa on harjattu ripsiin vain yksi kerros. Jälki on siistiä, mutta alkaa hieman klimpittää jos laittaa toisen kerroksen --> massaa tulee niin paljon, eikä harja yhdistettynä runsaaseen "maaliin" pysty erottelemaan ripsiä vaan paksu massa liimaa ripsiä yhteen.
IsaDoran Precision ohittaa Upwardin juuri erottelevuudessa. Muuten maskarat ovat hyvin samantyyppiset.
Upward Lash on minulla Kreikassa mukana matkamaskarana, ja yritin tänään ottaa ihan tuoreita ripsarikuvia :) Se vain ei ihan meinannut onnistua tuulessa, kun hiukset lensivät koko ajan eteen.
Nämä olivat minusta jotenkin hauskoja kaikessa tuulisuudessaan vaikkeivät oikein meikkikuvina palvele, niin laitetaan ne mukaan. :)
...no, näkyyhän näistä kyllä että ripset erottuu hyvin! :) Massaa harjattuna max. 15 vetoa - normaalisti laitan varmaan 50 :D
Kulmakarvoista saan kuulla tasaisin väliajoin ihmetteleviä kommentteja... "Miksi nypit ne noin? Ei ole kivan näköiset".
Ei auta selittää että en nypi. Tältä ne ressukat näyttävät luonnontilassa (no ei ihan, niissä on tällä hetkellä kestoväri) nyppimättöminä ja meikkaamattomina, toinen on vieläpä melkein puolet paksumpi kuin toinen.
Kotioloissa kulmakarvageeli on muuten ehdottomia must-meikkituotteitani. Inhoan sitä kuinka vauvanhentoiset karvat sojottavat minne sattuu, ja perusmeikkiini kuuluu aina läpinäkyvä kulmageeli joka pitää kulmakarvat ojennuksessa ja edes jotenkin kaaren muodossa. Reissumeikkipussiin geeli ei mahtunut (litran pussi, you know....). Ja täällä en nyt ehkä ihan niin "ahdistu" sojottavista kulmakarvoista kun look on muutenkin päivittäin aika tuulen tuivertama :D
Tuo yksi ripsi kaartuu aina itsepäisesti eri suuntaan (eli alemmas) kuin muut ripset... Hassun näköinen. Mikään maskara ei onnistu sitä liittämään muuhun ripsistöön, sillä on oma tahto... Onko teillä villejä ripsiyksilöitä jotka elävät omaa elämäänsä..?
MACin Upward Lash-maskaralla on hintaa 23,50€ / 8 g. Tuote on saatu blogin kautta.
Maskarapostaus jäi kesken, kun sain ystävältäni Mariannalta Facebook-chattiin uutislinkin; olinko jo nähnyt mitä Skopeloksella on tapahtunut?
Hui!!
Maanantain vastaisena yönä Kreikkaan iski myrsky, joka teki pahiten tuhojaan Lakonian kaupungissa Peloponnesoksella, ja vuorokautta myöhemmin Skopeloksen saarella Sporadeilla. Yhtä hyvin olisin saattanut nyt olla Skopeloksella..! Ihana Skopelos! Yksi ehdottomia lempisaariani Kreikassa.
Tässä kuvia Skopelos Townista tuhon jäljiltä:
Kuva: Protothema.gr
Kuva: Skopelosnews
Kuva: Protothema.gr
Kuva: Yannis Chatzitrakosas
Glossa, Skopelos, 21.9. kello 03.30
.
Vain joitain tunteja aikaisemmin olin itse mennyt nukkumaan Poroksella, Kefaloniassa. Myrsky tuntui myös täällä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan sen laajuudesta ja seurauksista muualla päin Kreikkaa.
Sunnuntai-iltana seitsemän aikoihin Poroksella näytti tältä.
Vain paria tuntia myöhemmin tuuli oli yltynyt. Istuin kirjoittamassa Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa -postausta tuossa alemmassa kuvassa näkyvällä tavernan terassilla (domatiassani ei oikein toiminut kunnolla netti), ja kirjoittaessani alkoi yhtäkkiä salamoida. Sähkötkin katkesivat pariin kertaan ennen kuin sain jutun julkaistua.
Juttu tuli ulos kello 21.45, ja kymmeneltä ropisivat ensimmäiset pisarat. Pakkasin läppärin kassiin ja kipitin vauhdilla domatiaani, joka onneksi oli vain korttelin päässä. Ehtiessäni ovelle oli sade yltynyt kuuroksi ja tuuli kasvanut voimakkaan puuskaiseksi. Puoleen yöhön mennessä tuuli oli niin raju, että parvekkeella huonekalut lentelivät ja seinissä vinkui niin että mietin saanko koko yönä unta...
Mutta Joonianmeren alue säästyi pahimmalta, eikä myrsky näkynyt täällä muuten kuin lähes koko maanantain kestäneenä sateena. Mikä itse asiassa oli oikein tervetulluttakin, koska sää oli ollut viime viikon jopa ahdistavan painostava.
Kun Argostolissa Kefaloniassa näytti maanantaina tältä....
Kuva: Skopelosnews
...oli Glossan kylässä Skopeloksella tällaiset näkymät...
Huh tosiaan.
Lakoniassa kuoli kaksi ihmistä myrskyn seurauksena, Skopeloksella onneksi tiettävästi vältyttiin uhreilta.
Mutta miltä siellä nyt näyttääkään... Ja nykyisessä taloustilanteessa saarella ei varmasti ole ihan heti varaa korjata tuhon jälkiä. Kun miettii, ettei Kefaloniassakaan ole pystytty korjaamaan viime vuoden maanjäristyksen rikkomaa osuutta Argostoli-Fiskardo-tiestä... "No money to fix it", kerrottiin. Saa nähdä miten Skopeloksella käy, yksi pahiten vaurioituneista alueista oli valitettavasti satama, ei ihan vähiten tärkeä paikka.
Mies Fiskardossa tänään.
Kello 13.05.
Kello 16.22.
Pääsiköhän hän kirjan loppuun...?
Ja tärkeintä - tuliko selkään tarpeeksi rusketusta?
Tykkään minäkin lukea rannalla ja ottaa aurinkoa, mutta tämä on jo vähän friikkiä.
.
...joo, varmasti vain sattumaa, mutta näyttihän se kieltämättä hullulta kun äijä on kolme tuntia myöhemmin ihan samoilla jalansijoillaan... :D Jos hän onkin liikkunut, niin aika tarkasti on asettunut takaisin samaan kohtaan puoli metriä kivestä. Kaikenlaisia... :)
*
Harmittelin ensin suuresti sitä, etten voi vuokrata reissussa autoa. Budjettini puitteissa olen aika lailla julkisen liikenteen verkoston varassa.
Tänään päädyin kuitenkin olemaan iloinen bussimatkastani saaren pohjoiskärkeen Fiskardoon, se oli varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin olla ajaa itse. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt ajomatka sisälsi niin huikeita maisemia että kamerastani oli loppua akku jo ennen kuin oltiin päästy Fiskardoon. :) Vuokra-auton ratissa ei räpsitäkään kuvia ihan joka mutkassa.
Ja ne tiet.... Osa Argostolin ja Fiskardon väliä kulkevasta päätiestä on sortunut viime vuoden maanjäristyksen seurauksena, ja bussi (+ muu liikenne) joutuu kulkemaan vaihtoehtoista vuoristoreittiä paljon pienempiä teitä. Pari kertaa hirvitti niin etten meinannut uskaltaa katsoa - puhumattakaan että olisin itse ajanut..! Yhdessä tiukassa mutkassa vastaan tuli kuorma-auto emmekä mahtuneet ohi. Bussi joutui peruuttamaan, ja ikkunan toisella puolella laskeutui hurja pudotus. Joo, ei ihan mun ajotaidoille tällaiset adrenaliinireitit...
Mutta Kefalonian maisemat - siis mitkä vistat. Voi hyvin perustein sanoa, että joonialainen haastaa paikoin jo Santorininkin. Koko rannikko on niin kuvauksellista, että pitkä bussimatka, johon olin varautunut kirjalla, muuttui henkeäsalpaavaksi kiertoajeluksi ja kirja unohtui reppuun.
Kefalonia - suosittelen!
.
Huomenna meinasin tuutata ulos ripsariarvostelun niin ilahtuu kosmelukijatkin. Ehkä :)
Kefalonia viehättää.
Saaren värit ovat jotain aivan upeaa. Se on jännä miten meri ja kasvillisuus voivat näyttäytyä intensiivisemmän ja syvemmän värisinä eri paikoissa. Jos muuten haluatte nähdä todella saturoitunutta vihreää, käykää Skotlannissa. Mieletöntä!
Eilen oli blogissa paljon tekstiä, tänään vähän. Tässä kuvakertomus eilisestä - täydellinen päivä. <3 Maanantainen sade raikasti hautovan kuuman sään lempeäksi ja tuuli viilensi.
Päivä alkoi tunnin lenkillä Koutavosin laguunin ympärille ja iltapäivällä tein pitkän kävelyn Katavothresiin Argostolin pohjoispuolelle. Katavothres on mystinen paikka jossa meri kuohuu alas maanalaisiin tunneleihin, ilmestyäkseen esiin 23 km päässä saaren toisella puolella Melissanin järveen.
Tuoksuvat männyt ja turkoosi meri... <3
Rakastan tällaisia maisemia.
Löysin täydellisen rauhallisen paikan niemen kärjestä Katavothresista, jossa istuin pitkään lähes meditatiivisessa tilassa lukemassa ja nauttimassa esteettömästä merinäköalasta Lixourin kaupunkiin lahden toiselle puolelle.
Suljetun ravintolan tuolit olivat jääneet kiviterassille. Sain olla aivan yksin.
Täydellinen hetki.
Poseerausta vaativa paikka.... ;)
Päivän kruunasi jälleen yksi suussa sulava uunimunakoiso- ja kesäkurpitsapyörykkälounas.
Tiedättehän Eat, Pray, Love -kirjan? Jossa päähenkilö matkustaa Italiaan melkein vain syödäkseen (no, ja oppiakseen kieltä)? Minä voisin melkein sanoa Kreikasta samaa.... Paras ruoka ja kaupan päällisinä upeat maisemat. Vai toisin päin..? ^_^
Kefalonia, meistä tuli kaverit :)
Kreikkalainen aamiainen - "kahvi ja savuke". Näin kreikkalaiset itse vitsailevat aamiaisestaan. (Kreikkalaisethan muuten ovat Euroopan kovimpia tupakoitsijoita...)
Kyllä täällä tosiasiassa usein syödään aamuisin joku pieni pala leipää tai juusto/pinaattipiirakkaa tai makea viipale kakkua kahvin seurana. Aamiaisella ei kuitenkaan ole samanlaista merkitystä kuin meillä Suomessa.
Minun kreikkalainen aamiaiseni ei paljon poikkea kotona syömästäni.
Kananmunia, juustoa ja kasviksia. Juuston osuus on korkeampi kuin kotona, ehkä siksi kun juustot ovat täällä halvempia kuin Suomessa.
Moni tuntee Kreikasta vain fetan, mutta maassa on todella monipuolinen juustokulttuuri ja lukuisia erittäin maukkaita juustoja, niin kypsytettyjen kuin tuorejuustojen joukossa.
Yleisimpiin kypsytettyihin juustoihin kuuluvat "leivänpäällysjuusto" kasseri, aromikkaampi, lampaan- ja/tai vuohenmaidosta valmistettu graviera sekä kovempi kefalotiri, jota käytetään esimerkiksi parmesaanin tavoin pastan päälle raastettuna tai saganakina eli paistettuna juustona. Gravieraa ja kefalotiria on loputtomina variaatioina, jotka nimetään valmistusalueensa mukaan. Esimerkiksi Graviera Naxou'ta eli Naxoksen gravieraa pidetään Kreikassa yhtenä parhaimmista gravieroista. (Itse olen eri mieltä, se on mun makuun vähän miedon puoleista ;))
Tuorejuustoista tunnetuimpia on fetan ohella pehmeän kermainen manouri, jota voi myös grillata. Pötkönä myytävä manouri on suosittua salaateissa vähän samaan tyyliin kuin vuohenjuusto meillä päin.
Tämän hetkisessä majapaikassani aamiainen valmistuu näin.
Talon alakerrassa on keittiö, mutta en jaksa lähteä sinne saakka vain keittämään kahvia ja kananmunia, kun se onnistuu huoneen varustukseen kuuluvalla kaasukeittimelläkin.
Kreikassa kahvi keitetään perinteisesti tällaisella pikkuisella kahvi"kasarilla" eli ibrikillä (nimi tulee käsittääkseni Turkista). Ibrik-pannuun mahtuu kerralla keitettäväksi yksi munakin :)
Kreikassa sähkö on niin kallista, että on tavallista, että ihmiset käyttävät lieden sijaan kaasukeittimiä pienten juttujen kuten kahvin keittämiseen - tai vaikkapa kananmunan kypsentämiseen. Yksi ateenalainen ystävänikin valmistaa munansa näin. Meistä suomalaisista tuntuu varmasti ihan hullulta, että joku säästää sähköä näin mitättömän tuntuisella tavalla, mutta täällä se on arkipäivää.
Myöskään vajaita pesukoneellisia ei pestä, koska se on sähkön tuhlausta. Tämänhetkisessä domatiassani on pesukone, mutta emäntä sanoi, että sitä saa käyttää vain jos pyykkiä on 3-5 kiloa. No, eipä sitten muuta kuin nyrkkipyykille tuttuun tapaan. :) Mun pikkutopit kun painaa joku 50 g / kappale... :D
Toinen kahdesta vakioaamupalastani koostuu jogurtista, rahkasta ja raejuustosta, kuten ruokajuttujani lukeville on varmasti käynyt turhankin selväksi :)
Raejuusto ei kuulu kreikkalaiseen ruokaperinteeseen, eikä sitä valmisteta täällä. Muutamat harvat kaupoista löytyvät raejuustot ovat tuontikamaa ja älyttömän kalliita.
Halvin raejuusto maksaa 2,20€ / 250 g. Suomessahan tuon kokoisen purkin saa varmaan 90 sentillä... Vähän kyllä tekee kipeää maksaa raejuustosta noin kova hinta, ja pyrinkin syömään sitä täällä vähemmän kuin kotona (siellähän sitä menee parhaimmillaan puolitoista kiloa viikossa..)
Mutta minkäs teet kun olen ihan raejuustokoukussa. Sitä tulee reissussa aina NIIN ikävä.
Huomasin AB-kauppaketjun raejuustossa tutun koostumuksen ja maun... Hmm... ettei vain olisi... Kyllä, taitaa olla. :) Ruotsissa valmistettua ja tuttu ainesosaluettelo maissitärkkelyksineen (maissitärkkelystä on vain harvoissa raejuustoissa, sen vaikutuksen koostumukseen huomaa heti).
AB on varmastikin samaa kamaa kuin Arlan Keso, AB:n versiossa vain on enemmän rasvaa. Ja enemmän suolaa.
Mutta entäs RAHKA?
Sitä ei Kreikassa tunneta.
Rahkan tilalle olen löytänyt jotain yhtä hyvää, ellei parempaakin. :)
Anthotiro - kreikkalainen tuoreherajuusto. Saman tyylinen kuin italialainen ricotta, eli koostumukseltaan hyvin rahkamainen.
Anthotiro vain on hieman kiinteämpää kuin ricotta ja rahka. Mutta maku on yhtä mieto ja juusto on hyvin vähäsuolainen. Sitä voi sekoittaa jogurttiin rahkan tavoin ja käyttää muutenkin samaan tapaan.
Ja hinta - kilohinta alle puolet tuontiraejuustosta :) Peukku! Puolen kilon möhkäleen saa kahdella eurolla.
Proteiinia anthotirossa on vähän enemmän kuin rahkassa, hiilareita vähemmän ja rasvaa taas enemmän. Juustoksi anthotiro on kuitenkin vähärasvainen. Ravintoarvot vastaavat ricottaa, ollen kuitenkin protskun osalta vielä paremmat.
Jos siis kaipaatte Kreikassa jotain rahkan korviketta, suosittelen kysymään juustotiskillä anthotiroa :) Se äännetään paino toisella o:lla, "anthoo-tiro". Th taas ääntyy pehmeänä niinkuin englannissa, esim. "they", "that".
Istun kirjoittamassa teille tässä näkymässä. Piti siirtää pöytä jääkaapin eteen kun se on huoneessa ainoa paikka jossa on pistoke = voin ladata konetta.
Off topic, mutta koneella näkyvä risteilyalus on muuten Cunard Linesin Queen Elizabeth, joka mun piti googlata kun bongasin sen tuosta huoneeni ulkopuolelta Argostolin satamasta aamulenkilläni. Tällainen sivusto kuin Marine Traffic on tosi hyvä jos on kiinnostunut laivoista ja tsekkailemaan niiden sijainteja. :) Sivustolta näin, että Queen Elizabeth oli eilen lähtenyt Messinasta Italiasta ja saapunut Argostoliin Kefaloniaan kello 07.32, eli juuri siihen aikaan kun palasin lenkiltä. :)
.
Ja hei - vielä yksi juttu on jaettava! Rahkan voi nimittäin vallan mainiosti korvata ravintoarvojensa puolesta myös kreikkalaisella jogurtilla.
Häh? Eikös kreikkalainen jogu ole lähinnä herkkuosastoa? No niin minäkin olen mieltänyt; sehän on sellaista kermaista herkkua, ei sisällä mitään ravitsemuksellisesti erityisen hyödyllistä kuten vitamiineja tai mainittavaa määrää proteiinia. (Hiilarit ja rasvatkin on parempi ottaa toisista lähteistä kuten kasviksista ja kasviöljyistä.)
Paitsi että aito kreikkalainen jogurttihan on proteiinipommi! Se sisältää melkein yhtä paljon proteiinia kuin rahka! Tajusin tämän kesällä kun ostin tarjouksesta (Suomesta) kreikkalaista Total-jogurttia. En yleensä koskaan osta sitä koska se on niin kallista.
Tavallisessa jogurtissa, niin vähä- kuin täysrasvaisessa, on proteiinia vain 3-5 %. Lisättyä proteiinia (eli itse asiassa maitorahkaa) sisältävässä proteiinijogurtissa sitä on 8,7 %. Kreikkalaisessa jogurtissa luonnostaan 9-9,9%!
Arlan Proteiinijogurtti vs. Totalin Kreikkalainen jogurtti
Sori Arla kun taas vedän teidän tuotteen tähän vertailuun, mutta mitäs olette kehittäneet tämän PROTEIN-linjan jossa on kaikkea trendikkäästi proteiinipitoista pirtelöistä murojogurtteihin....
Jos siis haluaa herkutella kreikkalaisella jogurtilla, niin terveellisempi vaihtoehto tulee Kreikasta. (Kreikan ulkopuolella valmistetuissa krekujoguissa ei ole yhtä hyvät proteiiniarvot, esimerkkinä vaikka Lindahlsin kreku tai Lidlin muuten-niin-ihana kreikkalainen.)
Todellakin varteenotettava, joskin kalliimpi, vaihtoehto rahkalle. Vähärasvaisemmassa (2%) Totalin jogurtissa protskua on jopa 9,9%! Vähärasvaisuuden vuoksi tykkään sekoittaa joukkoon anthotiroa niin saan parhaan täyteläisyysasteen :D
Joo, friikki mikä friikki ;)
Kerroin keväällä Santen ja Logonan viehättävistä pakkausuudistuksista. Nyt samaa uudistusta on käymässä läpi myös Laveran vartalotuotelinja, sellaisella mukavalla bonuksella että tuotteiden pakkauskoot kasvavat hinnan pysyessä lähes samana tai jopa halventuessa!
Laveran ihanien vartalotuotteiden litrahinta aleni siis varsin kivasti. Entinen pakkauskoko oli 150 ml ja suihkugeelin suositushinta 9,80€, vanhan vartalovoiteen hinta taas 12-13 euron välimaastossa (hinnat vaihtelevat jälleenmyyjästä riippuen).
Uusi pakkauskoko on 200 ml ja suihkugeelin suositushinta 9,40€, vartalovoiteen noin 13-15 € (uusi tuote kiinteyttävä vartalovoide on tuo kalliimpi). Eli käytännössä samaan hintaan saa 50 milliä lisää.
Olen saanut näytteet uutuuksista maahantuojalta.
Laveran kroppalinjan tuotteet ovat mielestäni aina olleet muita luonnonkosmetiikkalinjoja kivemman ja raikkaamman näköisiä, eikä uudistus juuri muuta aiempaa tyyliä. Pakkaukset vain ovat aiempaa värikkäämpiä ja pomppaavat vielä paremmin silmään kaupan hyllyllä.
Itse huomasin uudistuneet pakkaukset Sveitsin luontaistuotekaupoissa heinäkuussa ja mietin, että "Onkos nuo Laverat aina olleet noin iloisen värisiä..."
Suomeen palattua kysyin asiasta maahantuojalta ja sain kuulla, että pakkaukset olivat juuri uudistuneet emomaassa Saksassa (ja näemmä ehtineet naapurimaihinkin). Nyt uudet pakkaukset ovat saavuttaneet Suomen ja korvaavat syksyn aikana vanhat. Minuun tuo värikäs pakkausmaailma vetoaa kovasti, se on samalla tyylikäs ja herkullinen :)
(Vanhoja pakkauksia voi muuten hyvinkin saada tarjoushintaan jälleenmyyjiltä, kannattaa käydä vaanimassa esim. Ruohonjuuressa, Life-myymälöissä ja Sokoksella... ;))
Myös deodorantit ovat uudistuneet ja näyttävät nykyään tältä.
En ole vielä ehtinyt testaamaan omiani koska paketti saapui juuri ennen reissuun lähtöä, mutta voin vaikka palata dödöihin myöhemmin jos on jotain erityistä raportoitavaa käyttöön liittyen. (Deodorantit ovat minusta vähän tylsiä arvioitavia koska ne eivät estä hikoilua, joten arvion voi antaa vain koostumuksen miellyttävyydestä, kuivumisnopeudesta ja hajun eston tehosta. Ja jos hiki ei ole luonnostaan kovin haisevaa laatua... no, deodoranttien käyttömielekkyys on lopulta vähän plus-miinus-nolla ;) Siksi käytän itse mieluummi antiperspiranttia.)
Mitä tykkäätte Laveran pakkauksista?
