Tervetuloa juhlaviikolle! :) Tänään arvotaan Clarinsin meikkipaletti ja kasvovoide. Osallistut arvontaan hihkaisemalla jotain kivaa kommenttiboksiin.
Osallistumisaikaa on kello 00.00 saakka.
Miettikää miten ihminen vain jemmaa juttuja.... Nämäkin tuotteet olen saanut töistä jostain koulutuksista kaksi tai kolme vuotta sitten, ja olen hädin tuskin koskenut niihin lyötyäni ne muinoin kaapin perukoille. Itse asiassa en edes muistanut Hydra Quench -voidetta. Ei tule käytettyä kun käytän luonnonkosmetiikkaa. Uskon, että voide on vielä ihan kunnossa koska se on avaamaton (suojasinettikin vielä korkin ympärillä).
Minulle turhia, jolle kulle teistä kenties mitä suurin ilostus! :)
Meikkipaletissa on puuteri, ripsiväri, kolme luomiväriä ja kaksi huulikiiltoa sekä kaksi pientä sivellintä. Luomivärien sävyt ovat hohtava platinanvalkoinen, hohtava puuteriroosa sekä hohtava tummanharmaa.
Kasvovoide on peruskosteuttavan Hydra Quench -linjan päivävoide normaalista kuivalle iholle.
*
*
Nostan juhlaviikon aikana joka päivä esiin jonkun blogimuiston vuosien varrelta tai kirjoittelen yleisesti blogin ja bloggauksen herättämistä ajatuksista.
Karkkipäivän ensimmäiseen vuoteen liittyy tietenkin erittäin vahvasti meikkaus, se oli se juttu jolla Karkkipäivä aloitti. Eye Love Mornings. Minun ei ollut aloittaessani tarkoitus koskaan laajemmin kosmetiikasta kirjoitellakaan, ei edes ihonhoidosta. Karkkipäivä oli meikkikarkkia. Mielettömän liikuttavaa selailla noita ensimmäisen vuoden kuukausiarkistoja, niin vilpitöntä, raikasta innostusta meikeistä ja väreistä. Tällaista se oli. Ja tällaista. <3
Olen tänä keväänä, palatessani meikkaamaan tuohon vuodelle 2009 ominaiseen tyyliin, mietiskellyt, mikä oikein muuttui suhteessani meikkikarkkeiluun. Tykkään pastellimeikeistä edelleen yhtä paljon kuin kuusi vuotta sitten, mutta miksi en enää kirjoita niistä blogiin?
Tottakai kosmetiikan muuttuessa vuonna 2010 harrastuksesta työksi, alkoi suhde odotetusti muuttua ammattimaisemmaksi ja oma silmäkin vaativammaksi. Tavallaan, niin hassulta kuin se kuulostaakin, asemani kohotessa lukijoiden silmissä harrastelijameikki-intoilijasta ammattilaiseksi (vaikka meikkaajan koulutusta minulla ei edelleenkään ole), vinkkeli muuttui ratkaisevasti. Lukijamäärien - ja sitä myötä pääni sisällä odotusten määrän - kasvaessa, kynnys meikkijuttujen julkaisuun kasvoi myös.
"Minun pitäisi olla näin-ja-näin hyvä, täytyy uudistua, kehittyä, kokeilla eri tyylejä, yllättää, löytää uusia väriyhdistelmiä...." Näiden tuntemusten myötä alkuperäinen "viaton" meikkileikkijä pikkuhiljaa katosi. Voi hyvin olla, ettei kokemukseni vastaa todellisuudessa tunnetta lukijoiden puolelta, mutta tämän olen ymmärtänyt olevan meikkikokeilujen ja niistä bloggaamisen hiipumisen taustalla.
Huhtikuun 2009 arkistosta löytyi kuva juuri ostamistani, eilisessä postauksessakin esiintyneistä Hai-saappaista... ^_^
Oivallus kristallisoitui tässä eräällä viikolla meikkipöytäni äärellä, kaivaessani neljättä päivää peräkkäin esiin duon persikka + pinkki. Minä tykkään ihan älyttömästi juuri tästä yhdistelmästä, juuri tällä samalla lailla aseteltuna. Samoin kuin liilasta ja kullasta, ja sinisestä ja vihreästä. Ja tuosta bannerin sateenkaarimeikistäkin. Miksi tunnen syyllisyyttä siitä, että mieluiten laitan vaikka viikon jokaisena päivänä saman lempiyhdistelmäni enkä seuraa YouTube-meikkigurujen viimeisimpiä taidonnäytteitä? En mä halua uudistua. Mä tykkään meikata tällä samalla tyylillä. <3
Olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että se on kosmetiikkabloggaajalle huono ominaisuus. Kenties - mutta se ei tee minusta sen huonompaa meikki-intoilijaa. :) Rakkaus meikkeihin ja väreihin on minulla sydämessä, ei portfoliossa.
Täytyykin tässä nostalgian vallassa kaivaa esiin Linda Masonin Eye Candy -kirja, joka toimi suurena inspiraationa Karkkipäivän ensimmäisenä keväänä. Enkä ota stressiä siitä, vaikken taiteilisikaan mitään kirjan ihanista meikeistä. :)
286 comments on “Juhlaviikko: tiistai. Ajatuksia pastellimeikeistä.”
Mukana! :)
Onnea kuusivuotiaalle!!
Siun blogistasi mie oon löytänä mahtavia meikkivinkkejä ja monta ruokaohjetta on jäänyt päivittäiseen käyttöön. Keep up the good work!
Hihkaisen sulle ensiksikin, että kiitos blogista. Sen avulla oon rohkaistunut tekemään mm. smokey eye-meikin ja löytänyt Madaran tuotteet ja hyvän voiteen finnien tappamiseksi :).
Toiseksi, hihaisen sulle oikein ihanaa kevättä!
No mutta aivan mahtavaa meikeillä ilotulitusta. <3 Ilolla mukana <3
Nyt pitää kertoa, että sinun myötäsi myös minun lempi luomiväriyhdistelmäkseni on muodostunut persikka-pinkki ja violetti-kulta. :) Aivan järjettömän kauniit yhdessä! Ja saahan noihinkin vaihtelua vaikka miten ja paljon eri sävysillä vaihtoehdoilla. Pitääkin kysyä sun lempi pinkkiä luomiväriä? Mulla on se ihanin vielä hakusessa. :)
MAC Swish on aika ihana jos tykkää oikein hohtavista (mun mielestä matta-vaaleanpunainen toimii jotenkin tosi huonosti, merkillä kuin merkillä), tässä kuvassa sävy näkyy aika luonnonmukaisena.
Lumenelta ilmestyi yhtenä vuonna aivan törkeän ihana pinkki luomiväri kesäkokoelmassa, nimeltään Helletuuli. Mutta se on mattainen, eikä pigmentti levity, häivyty tai pysy järin hyvin. Tosi harmi, sävy on muuten ihan täydellisin pinkki.
Haa, Helletuuli löytyy mun kokoelmasta! Tosin murusina mutta just sen ihanan värin vuoksi en ole raaskinut luopua siitä. Se on tosiaan vähän haastava levitettävä. Mä yleensä vaan yritän pakata sitä hirmusti siveltimeen ja taputella luomelle ja häivyttää mahdollisimman vähän. :D Sitten pysyy ja näkyy hetken. ;)
Tuo MAC näytti hyvältä ja voisi sitä käydä livenä sörkkimässä.
Oh, mikä sattuma :D
onnea! olen muistaakseni lukenut blogia ihan alusta asti
Jestas miten kaunis mrikkipaletti! Onnea blogivuosista! :)
Hip hei, arvonnassa mukana :)
Onnea blogin synttäreiden johdosta! :)
Onnea synttärisankariblogille!
Ihanaa heittäytymistä edellisen postauksen kuvissa! Sun blogi on mun lemppari.
Hihkaisu:)!
En osallistu mutta ihastelin pitkästä aikaa meikkikuvaa :) joskus myös kaipaan niitä vanhojen aikojen innostelua kynsilakoista ja meikeistä, jotain kivoja meikkiväriyhdistelmiä ja sitä hömpötystä. Hömpöttele meille aina välillä jooko <3
Joo, siitä ei saa luopua :)
Kiva nähdä näitä karkkimeikkejä, joista muistan blogisi alkuajat. Mukana arvonnassa :)
Osallistun! Ja onnea blogisynttärin johdosta!
Kevät&luonto <3
Karkkipäivä oli ensimmäinen blogi, jota aloin seurata säännöllisesti (joskus reilu 5 vuotta sitten muistaakseni.) Blogin löydettyäni luin kaikki postaukset yhdeltä istumalta ja sain inspiraatiota seuraaviin meikkauksiin.
Kiitos vuosia kestäneestä, lähes päivittäisestä lukuhetkestä. Ja pitkää ikää blogille ;)
Tuo linkkaamasi persikka-pinkki -silmämeikki on iiihana! Upeat värit! Ja osallistunpa minäkin arvontaan :)
Ihanaa! Mukana arvonnassa. :)
Onnea! :)
Onnea Karkkipäivälle! :)
Sinun blogiasi on kyllä kiva lukea, koska käsittelet aiheita niin laidasta laitaan. Olen itse kovin kiinnostunut kosmetiikasta ja siksi luenkin useampia blogeja, joista yksi on juuri sinun blogisi. Kiinnostavinta blogissasi on uudet tuotekokeilut ja meikkivinkit, joista itsekin oppii aina jotain uutta. Mukavaa kevättä sinulle! :)
Synttärionnittelut 6-vuotiaalle! :) Mukana oltu lähes alusta saakka ja lukeminen jatkuu edelleen. Huippu blogi!
Onnea Karkkipäivälle! Nämä vanhat meikkikuvat ovat parhautta, lisää tämmöisiä "takaumia" :)
Ihan mahtavaa, että vanha meikkikuvakin pääsi postaukseen :3 sen takia pääasiassa aloitin lukemaan koko blogia, joten olen siitä oikein hyvilläni.
Ja vielä parempaa, että Kuopio pääsi ihan teemaviikoksi asti, itsellenikin paljastui jopa yksi uusi ravintola. Vaikka tullut täällä asuttua kuitenkin jo lähemmäs 20 vuotta.. noh, aina oppii jotain uutta.
Arvontaan tietysti mukaan :)
Kiva tuo kulta-pinkki -meikki! Kiitos ideasta, värit voi näköjään laittaa myös noin "ristikkäin" ala- ja yläluomelle. Vois mennä huomenna kokeiluun. :)
Kiitos kivasta arvontaviikosta! Mukana ehdottomasti :)
Synttärionnittelut blogillesi! Olen seurannut alusta pitäen ja tykännyt.
Onnittelut 6-vuotis synttäreiden johdosta! Löysin tieni aikanaan etsiessäni luonnonkosmetiikasta tietoa ja aloitan aina sinun blogistasi kun bloginluku kierrosta aloitan :)
Kiitos ja onnea! Tulevia postauksia ja matkakertomuksia odotellen...
P.S. Tuo paletti ja Hydra Quench-voide kyllä kelpaisivat... :)
Onnea blogille :) Lähes joka päivä tulee kurkattua onko blogiin tullut uusi postaus :)
Onnea 6-vuotisesta blogitaipaleesta! :)
Onnea ihana karkkipäivä!
Olen itse täysin tumpelo meikkaaja, ihastuksella seuraan sinun taidokkaita silmämeikkejä. Kiitokset inspiraatioista ja onnea.
Tää olisi kyllä ihana synttärilahja, sillä täytin juuri tänään 18 vuotta! :D
Onnea blogillesi! :)
Aloin seurata karkkipäivää noiden värikkäiden meikkilookien aikoihin, ne minut sivulle sai ensivierailulla jäämään, mutta vakkarilukija minusta tuli blogin monipuolisuuden ansiosta :) Karkkipäivän ansiosta kiinnostuin kosmetiikasta syvemmin kun ennen olin tyytyväinen ripsari-puuteri linjaan. (Taisin jopa käyttää puuteria ennen ihan meikkipohjana! Yksi kivipuuteri kului tosi nopeasti ja iho oli kuiva ja tulos odotetusti järkyttävä :D) Kiitos huippublogista!
Sposti unohtui!
Liitin aiemman viestin tähän s-postilliseen :)
Onnea 6- vuotias Karkkipäivä! Tulkoon vuosia vielä paljon lisää. Ja uskon että tulee, sillä Sannin tietäen, et hevillä luovu mistään hyväksi todetusta asiasta ;)
onnea onnea! kiitos ihanasta blogista <3
Ihana inspiroiva blogi:)
Onneksi olkaatten!
Mukana :)
Mukana.. Sun blogia on aina niin kiva lukea. Onnea kuusivuotiaalle..
Paljon onnea 6-vuotiaalle! :)
Onnea 6-vuotiaalle blogille! :) Harmi kun en ite muista yhtään mistä vuodesta lähtien olen juttujasi lukenut...
Onnea Karkkipäivä!
Onnittelut blogisynttäreille!
Mukana :)
Rakastan selailla vanhoja postauksiasi ka ihailla värikkäitä meikkejä, vaikka en itse omistakaan mitään ruskeaa värikkäämpää sävyä :D
Onnittelut blogille ja kiitos näistä vuosista! Tuo kosteusvoide tulisi nyt tarpeeseen.