26.03.2015

Urtekram - minulla on sanottavaa :)

We meet again, Urtekram :)

Urtekram

Tästä merkistä alkoi oma taipaleeni luonnonkosmetiikan maailmaan vuonna 2009. Urtekramista ja Weledasta.

Voi että miten kaukaiselta tuo aika nyt tuntuu, mikä on erikoista ottaen huomioon että muuten tunnun elävän vahvasti vielä jopa yläasteaikojani... ^_^ Kesän 2009 ja nykyhetken väliin mahtuu niin monia kymmeniä puteleita että Urtekramin vartalovoiteen ja Weledan Iiris-tuubien korkkauksesta tuntuu kuluneen pieni ikuisuus.

Tanskalainen Urtekram on perustettu vuonna 1972. Merkin valikoimaan on alusta saakka kuulunut monenlaisia luonnonmukaisia tuotteita, ei pelkästään kosmetiikkaa. Tänä päivänä tuotevalikoima koostuu kosmetiikasta ja elintarvikkeista. Kosmetiikkatuotteilla on Ecocertin uusi Cosmos Organic -sertifikaatti (nykyistä Ecocert-järjestelmää tiukempi sertifikaatti) ja tuotteet ovat vegaanisia.

Urtekram_Ruusu_tuotteet

Sain testattavaksi setin Ruusu-sarjan tuotteita. Haluan kertoa heti alkuun, että ihastuin testituotteisiin niin kovasti, että kävin itse ostamassa lisää. (!!)  Ikään kuin varmistuakseni siitä, että nämä ihan oikeasti ovat hyviä eikä vain sattumalta tuo yksi hoitoaine tai käsivoide. Epäilemättä alttiutta ostaa lisää testattavaa lisäsi myös tuotteiden edullisuus ja se, että niitä saa meidän vakkari-ruokakaupasta. :) Minun kolmen tuotteen ostokseni maksoi 14,30€ - käsivoide 3,90€, hoitoaine 4,40€ ja vartalovoide 6€.

Mutta tästä postauksesta ei vielä tullutkaan tuotearviopostausta. Minulle tyypilliseen tapaan riehaannuin taas kirjoittamaan pitkät pätkät muustakin kuin itse tuotteista.  Kaikenlainen markkinointiin ja tuotevalikoimaan liittyvä pohdiskelu - en tiedä uskallanko käyttää sanaa analysointi kun se kuulostaa niin hienolta -  on minusta niin hurjan kiinnostavaa. Niinpä siirsin varsinaiset tuoteihkutukset omaan osuuteensa joka tulee ulos huomenna, pysytte mahdollisesti jopa hereillä postauksen loppuun saakka. :)

Minulla on sananen sanottavana Urtekramin nettisivusta. Kun saan joitain tuotteita testiin, teen luonnollisestikin taustatyötä ja tutustun merkin kotisivuihin. Haluan saada kokonaiskuvan merkin imagosta, tyylistä, kohdeyleisöstä ja tietysti valikoimasta. Urtekramista minulla oli jo aika vahva kuva, mutta ei oikein käsitystä tämän hetken valikoimasta. Sarja on hiljattain käynyt läpi kokonaisvaltaisen uudistuksen johon kuului mm. pakkausilmeen päivitys modernimmaksi.

Urtekram_sivu1

Urtekramin sivut eivät nopealla silmäyksellä mitenkään selkeyttäneet käsitystä. Tietysti tällaiset kokemukset ovat yksilöllisiä, ja jollekulle toiselle kenties riittää sivulle saapuessaan tieto, että tässä on merkki jolla on sekä hius- että ihonhoitotuotteita -  ilman jäsennellympää rakennetta. Minä taas olen sellainen kosmetiikan kuluttaja, että haluan nopeasti ja helposti saada käsityksen, millaisia tuotteita, millaisille iho- ja hiustyypeille ja mitä sarjoja merkillä on tarjota.

(Tässä on muuten jälleen yksi näitä  pitkään luonnoksissa muhineita juttuideoita – verkkokaupat ja merkkien kotisivut ja niiden selkeys vs. epäselkeys ja käyttäjäystävällisyys kuluttajan kannalta.)

Urtekramin sivuilla merkin tuotteet on heitetty esille niin kuin kimppu Mikado-pelin tikkuja vailla mitään loogista järjestystä. Asiakas näkee, että täällä on vartalovoiteita ja käsisaippuaa ja kaikenlaisia erilaisia shampoita, mutta hänelle ei anneta mitään työkalua tuotesarjojen ja niiden kokonaisuuden hahmottamiseen. Asiakkaan näkökulmasta olisi käytännöllistä, että muutamalla silmäyksellä näkisi, mitä on tarjolla ja mihin tarpeisiin. Urtekramin sivuilla on vain selattava läpi koko sivu tuotteineen alusta loppuun.

Urtekram_sivu2

Purkkien seassa vilahtelee myös pitsataikinoita ja sämpyläreseptejä.... ;)

Herkkäihoiset ja hajusteallergikot muodostavat esimerkiksi yhden tärkeän erityisasiakasryhmän, ja he varmasti mielellään näkisivät yhdellä klikkauksella, mitä Urtekramin hajusteettomaan tuotesarjaan kuuluu.

Minun mielestäni olisi mitä fiksuinta listata tuotelinjat sarjan sekä iho- ja hiustyypin mukaan. Urtekramilla on sekalainen valikoima yksittäisiä ja pienemmän tai suuremman tuotekokonaisuuden muodostavia sarjoja. Laajimmat sarjat ovat Ruusu, Aloe Vera, No Perfume ja Koivu – miksipä ei laittaa niille omia otsikoita sivupalkkiin?

Urtekram_Birch_sh

Etsiikö asiakas shampoota kuiville hiuksille? Entäs jos hiustuotteet olisi lajiteltu myös hiustyypin mukaan? Urtekramilla on kolme shampoota kuiville hiuksille ja yksi kuivalle huspohjalle, asiakasta ei varmasti haittaisi saada kaikki hakukriteeriä vastaavat tuotteet eteensä yhdellä klikkauksella.

Minusta kaikkien tuotteita markkinoivien nettisivujen johtoajatuksena tulisi itsestään selvästi olla asiakasta palveleva selkeys, nopeus, helppous ja loogisuus. Sillä jokainen firmahan haluaa loppupeleissä myydä tuotteitaan. ;) Miksipä ei tehdä tuotteita markkinoivasta sivusta sellaista, joka tehokkaasti herättää asiakkaan kiinnostuksen ja hän löytää helposti etsimänsä. Jäsennelty, helposti ratkaisun tarpeeseen tarjoava sivu lisää ostamisen todennäköisyyttä huomattavasti "sekametelisoppa"-layouttiin verrattuna.

Koska minulla on listatauti, käytin eilen junamatkan Urtekramin tuotteiden ja sarjojen jäsentämiseen. (En tiedä laittaako tähän hymiö vai ei. Onko tämä hauskaa vai säälittävää :D Päätetään että hauskaa - ja ehkä palvelee joitain teistä Urtekramista kiinnostuneita lukijoitakin :))

Urtekram_hiustuotteet_Suomi

Hiustuotteiden valikoimaakin tekisi mieli ruotia... Tehdään se lyhyesti. Shampoita on aika holtittoman suuri määrä... Perusteltua? Mikähän ajatus on ollut taustalla, kun esimerkiksi Ruusu-, Koivu- ja Aloe Vera -sarjoissa on kaikissa shampoot sekä kuiville että normaaleille hiuksille? Ihan vain eri tuoksujen ystäville...? Hilsettä vastaan asiakas voi valita Aloe Vera -sarjan shampoon tai oman Nokkos-shampoon. Eikö yksi riitä..?

Myös tuotteiden kuvauksista puuttuu paikoin punainen lanka. Suurimpaan osaan on merkitty hiustyyppi tai hoidettava ongelma, eli 'normal hair', 'dry hair' tai 'irritated scalp' tai 'anti-dandruff'. Mutta osassa lukee kuvailevia ilmaisuja kuten 'pure indulgement/hemmotteleva', 'regenerating/uudistava' tai 'light care/ei suomennosta. Millaisille hiuksille on tarkoitettu "hemmotteleva" -hoitoaine...? Epämääräistä. Tulkitsin nämä itse kaikille hiustyypeille sopiviksi.

Tanskassa valikoimaan näyttää kuuluvan myös hiuksiin jätettäviä hoitosuihkeita.

Urtekram_tuotesarjat_Suomi_

Edit. Tämän kirjoituksen jälkeen (03/2015) Urtekramin valikoima on kasvanut sarjoilla Kookos, Nordic Berries, Morning Haze ja Pure Lavender.

Urtekram_Koivu_hoitis

Tämä on ihana! <3

Siitä ja muista puteleista lisää huomenna.

.

Kiinnitättekö te huomiota eri sivujen (verkkokaupat, merkkien omat kotisivut) selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen? Onko teille merkitystä sillä, millä tavoin tuotteet on listattu ja esitelty? Helpottaako sarja- tai tarvepohjainen lajittelu?

55 comments on “Urtekram - minulla on sanottavaa :)”

  1. Ihan mahtava postaus! Täytyy kyllä ajan kanssa perehtyä mitä kaikkea Urtekramilta löytyykään. Monta kertaa oon jotain meinannu ostaa, mutta ehkä nyt uskaltaudun, kun sä niitä suosittelet.

    Vastaa

    1
    1. Mä yllätyin kyllä erittäin positiivisesti! Aiemmin olin tosiaan tehnyt tuttavuutta vain vartalovoiteen kanssa, mutta se ei jättänyt mitään "hip-huraa"-fiilistä, ja koostumus on muutettu ihan erilaiseksi sen jälkeen.

      Vastaa

      1
  2. Ihan uusi tuotesarja minulle! Vähänkö noloa.
    Jäikö näkemättä vai eikö tekstissä ollut, mutta mistät ostat Urtekramin tuotteesi?
    Kiitos vinkistä! :)

    Vastaa

    1
    1. Prismasta ostin, siellä on aika suurikin Urtekram-valikoima :) Saattaa tietysti vaihdella Prismoittain.

      Vastaa

      1
  3. jee, järjestystä elämään ;)
    Itsekin nautin selkeydestä ja jaottelusta!
    Urtekramin tuoksuton shampoo & vartalovoide koettu aikaa sitten, kelpo tuotteita, no frill-kamaa.

    Vastaa

    1
  4. Yhyy, nämä "teaserisi" ovat kidutusta meille malttamattomille. :( Sinua saan syyttää myös nykyisestä hius"ongelmastani": "tavalliset" hoitoaineet ja shampoot eivät kelpaa enää. Olen tässä onnellisesti käytellyt Andaloun ja Madaran hiustuotteita ja tottunut siihen, että hiukset tuntuvat vähemmän kuivilta ja pehmeämmiltä. No, niin onnellisesti elo sujui että eräänä päivänä Madarat loppuivat ja en ollut muistanut hankkia korvaajia. Jemmasta löytyi Lushin Seanik-shampoopalasuosikkini mutta ei hoitoainetta. No, pikavauhtia kauppaan ja XZ:n omenahoitis mukaan, "Tää on ennenkin ollut hyvä". Ei toiminut. Itkuhan siinä takkupehkon kanssa pääsi (voi toki objektiivisesti katseltuna osoitella sormella myös Seanikia, se kun puhdistaa omalle päänahalleni ehkä liiankin tehokkaasti) ja eikun iHerbiin tilausta tekemään. Tilasin Aubreyn Honeysuckle Rosen jota olet kehunut. Ja kyllä, taas tyytyväisenä saa suihkussa aikaansa viettää, koska hoitoaine oli todella hyvää! Kiitos vinkistä! Sileää tulee. Olisinpa tuolloin XZ:n kanssa taistellessani tiennyt, että ilmeisesti Urtekramillakin on hyviä hoitoaineita? Jostain syystä olen nyrpistellyt tuotteille nenääni Prismassa, liekkö syynä aiempi ei-houkutteleva ulkonäkö, ruusuntuoksu vai epäilys, voiko noin edullisesti saada hyvää luonnonkosmetiikkaa.

    Katsoin nyt itsekin nettisivuja, positiivista on että ainesosalistat on avattu suomeksikin. Omistuista nillitystä ehkä, mutta innostui noista Pohjolan koivu -tuotteista kun ajattelin että jee, nämä tuoksuu koivulle! Mutta tuoksuna onkin ruiskaunokki ja aloe verassa appelsiini. Ruusu sentään tuoksuu ilmeisesti ruusulle, mutta en oikein välitä sen tuoksuisista tuotteista. Ei siis mitään ruiskaunokkia ja appelsiinia vastaan, mutta pullon nimen luoman mielikuvan myötä ei odottaisi tuotteen tuoksuvan jollekin muulle. Analysoithan tuoksut sitten myös? :)

    Tämän avautumisen myötä jään huomista postausta odottamaan. :D

    Vastaa

    0
    1. Moi Kikkis! :)

      Kivaa kuulla että olet löytänyt toimivia tuotteita suosituksistani :) Aubreyn Honeysuckle-Rose-hoitis on kyllä yksi kaikkien aikojen parhaista kokeilemistani hoitiksista, eivätkä Urtekramin hoitikset päihitä sitä, vaikka hyviä ovatkin. Eli veikkaan, että jos vertaisir Honeysuckle-Rosea ja vaikkapa tuotas Nordic Birch -hoitista niin et katuisi H-R:n hankintaa :) Nordic Birch on ehkä parempi tosi hennoille hiuksille, se on kevyempi.

      Tuoksut ovat kyllä jännät, itsekin odotin että Koivu tuoksuisi koivulle, mutta ei. En itse asiassa edes tiennyt että se tuoksuu ruiskaunokille :D Mä haistan voimakkaan yrttisen ja eteeristen öljyjen tuoksun. Kaukana mielikuvasta joka 'nordic birch' -sanoista tulee mieleen. Ruusun tuoksusta en tykkää ollenkaan, mutta ruusuhan tunnetusti jakaa mielipiteitä. Ja ruusun tuoksua on niin monenlaista. Rakastan esimerkiksi Acorellen ruusu-parfyymin tuoksua ja tykkään Laverankin ruusu-tuotteiden tuoksusta, mutta Urtekramin ruusu on sitä tunkkaisempaa, ei-raikasta laatua. Tuoksut näissä eivät siis ole mitenkään erityisen onnistuneita jos minulta kysytään, mutta muuten tosi hyviä tuotteita :)

      Vastaa

      0
  5. Ihana tuo listatauti. :) Onkohan sille olemassa virallinen nimitys lääkärin diagnosoimana? :)

    Vastaa

    0
    1. Tuo oman heittoni typeryys jäi vaivaamaan minua. Pakko siis tulla pyytämään anteeksi, jos tulkitsit tuon niin, että olisit hoidon tarpeessa. Kirjoitin vain mitä sylki suuhun ensimmäisenä toi, kun tuo oli minusta niin söpö termi tuo listatauti. Joten toivottavasti et pahastunut (tuosta kommentin tyhmästä loppuosasta).

      Vastaa

      0
    2. En pahastunut, älä huoli :) Tästä "sairaudesta" saakin vääntää huumoria :D

      Vastaa

      0
    3. En edes ajatellut koko "sairautta", vaan tuota termin tuoreutta ja hauskuutta. :) Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin tämän sanan missään. :)

      Vastaa

      0
  6. Ja heti perään haluan nillittää omista kirjoitusvirheistäni, koska kaikessa tohinassa unohtui lukea mitä päätin vuodattaa ennen kuin löin "Jätä kommenttisi" -nappulaa. Pahoittelut siis niistä, itseäni ainakin häiritsee. :D

    Vastaa

    0
    1. Tämä ei huomannut mitään kirj.virheitä :) Vai olenkohan niin väsynyt (koira herätti jo aamuviideltä) että en näe virheitä... :D

      Vastaa

      0
  7. Kiinnitän paljonkin huomiota selkeyteen, sillä itse koen kaaoksen ahdistavana. Ja ahdistavana koen jopa senkin, että nyt viime aikoina luonnonkosmetiikkaa myyviä uusia verkkokauppoja on putkahtanut eetteriin ripeään tahtiin. Jotenkin tuntuu, ettei mitenkään pysy perässä. Ja noissa kaupoissa on vielä sellaisia sarjoja myynnissä, joista ei ole koskaan edes kuullut - entä jos siellä jossakin piilossa olisi se itsellenikin paras sarja ja en tietäisi edes sen olemassaolosta! Ei auta muu kuin kysellä asiantuntijoilta apua tässä viidakossa.

    Hullua tuo Urtekramin hiustuotteiden päällekkäisyys. Mutta itse pakkauksista sanoisin, että tyylikkäitä ovat.

    Vastaa

    0
  8. Pidän Urtekramista kovasti, enkä vähiten hintojen takia! Nykyiset pakkauksetkin ovat kivat - etenkin niihin vanhoihin verrattuna. Minulla on tällä hetkellä käytössä Aloe Vera suihkugeeli (kevyt sitrustuoksu), koska sitä sai massiivisen pullon superhalvalla ja se tuoksuukin (joskin miedosti) kivalta. Tuota koivuhoitista minulla on myös, mutta en käytä sitä, ellei kaikki muu ole loppu. Hoitis on sinänsä hyvää ja saa selvitettyä takkupehkon, MUTTA sitä kuluu prosessissa n. 2-3 kertaa enemmän kuin esim. Santen halpishoitoainetta (sitä family-sarjaa).... :/ Urtekramin käsivoiteet on tosi kivoja!

    Vastaa

    0
    1. Urtekramin käsivoiteet on tosi kivoja!

      Niin ovat :)

      Vai on Aloe Verassa sitrustuoksu... Täytyykin sitten ostaa seuraavaksi sitä, näiden Ruusu- ja Koivu -tuotteiden tuoksusta en niin piittaa.

      Vastaa

      1
  9. Minkä ketjun kaupoista näitä saa ostaa?
    Noista dödöistä. Kuivuvatko nopeasti? Toimivatko muuten miten hyvin mielestäsi?

    Vastaa

    1
    1. Minkä ketjun kaupoista näitä saa ostaa?

      Ainakin S-Ryhmän, itse ostin Prismasta. :)

      Ruusu-dödö ei kuivu nopeasti, päin vastoin. Se onkin ainoa tuotteista josta en niin tykännyt. En jaksa odotella minuuttitolkulla deodorantin kuivumista.

      Muista Urtekramin deodoranteista en osaa sanoa, Koivu-dödössä ainakin on ihan eri koostumus (cream).

      Vastaa

      1
  10. Olen lähes kokonaan lopettanut tuotemerkkkien sivuilla käymisen sen takia, että etsin usein tietoa uutuuksista eikä tuotevalikoimaa kovin nopeasti päivitetä sivuille. Kaikki info on sosiaalisen median kanavilla, kuten facebookissa. Tämä oli tosi informatiivinen ja selkeyttävä postaus :)

    Vastaa

    1
    1. Tämä oli tosi informatiivinen ja selkeyttävä postaus :)

      Kivaa kuulla :)

      Mä muuten en puolestani usein löydä etsimääni tietoa firmojen/palveluiden/tuotemerkkien Facebook-sivuiltakaan. Esim. Garnierilla ei enää muuta suomenkielistä sivua olekaan kuin FB, ja sieltä ei kyllä löydä mitään tietoa Garnierin Suomen valikoimasta, uutisoivat vain viimeisimmistä tuotteista.

      Vastaa

      1
  11. Wau miten hienosti olet jäsennellyt tuotteet! :-) minulla on ollut sarjasta epäselvä kuva. Johtuu varmaan siitä että lähi s-marketissa on ollut myynnissä vain yksi shampoo ja hoitoaine. Ostin shampoon vuosia sitten, mutta jäi käyttämättä kun oli sellainen rasvainen, joka ei vaahdonnut yhtään. Jos tuotteet on noin edullisia niin kiinnostaisi nyt kokeilla ainakin vartalovoide tai kamomillatuotteet vaaleille hiuksille, niistä en ole kuullutkaan.
    Nettikaupan toimivuus on todellakin tärkeää. Yves Rocher toimii loistavasti ja sieltä tulee tilattua kun se nettikauppa on niin helppo ja selkeä. Stockmannin verkkokauppa on taas esimerkki surkeasta. Monta kertaa olen yrittänyt ostaa sieltä, mutta lopulta tavaroiden maksu ja tilaaminen on ihan mahdotonta...

    Vastaa

    0
  12. Moi Sanni! Osaatko kommentoida Urtekramin kristallideodorantin "potassium alum" -ainesosaa..? Luulin ostaneeni alumiinittoman dödön mutta minun annettiin ymmärtää, että tuo potassium alum on ihan yhtä haitallista :( Kiitos jos viitsit vastailla!

    Vastaa

    1
    1. Osaatko kommentoida Urtekramin kristallideodorantin “potassium alum” -ainesosaa..?

      Valitettavasti en :/ Olin pitkään siinä uskossa (kiitos koulutusten), että ko. ainesosalla ei ole mitään tekemistä varsinaisen alumiinin kanssa, mutta nyt en enää myöhemmin lukemani valossa osaa sanoa aiheesta oikein mitään :( Kopsaan tähän edellisen vastaukseni samaan aiheeseen:

      "Toiset lähteet (luonnonkosmetiikan valmistajat, mutta myös jotkut kemistit kuten the Beauty Brains -sivuston ylläpitäjät) sanovat, että potassium alum ei estä hikoilua kuten alumiini vaan toimii vain hajua estävänä ainesosana – eli olisi iholle ikäänkuin hellävaraisempi koska ei blokeeraa hikitiehyitä. Toiset lähteet sanovat, että potassium alumin molekyylit hajoavat kostuessaan kristallimuodostaan ioneiksi jotka ovat vielä paljon pienempiä kuin aluminum chlorohydraten molekyylit, ja näin ollen imeytyvät elimistöön. Puhun kristallimuodosta, koska potassium alum on aine (mineraali), josta ns. kristallidödöt muodostuvat. Mádaran deodorantti on nestemäistä, eli siinä ko. ainesosa on jo hajonnut ioneiksi."

      Puhun tuossa Mádaran deosta, ja Urtekramin deo on myös nestemäistä.

      Vastaa

      0
  13. Olipas mielenkiintoinen postaus! Ja todellakin ärsyttää niin hemmetisti rumat ja epäloogiset sivustot, voi että pistää sapen kiehumaan. :D Haluan ehdottomasti löytää kaikki samaan sarjaan kuuluvat omista "lokeroistaan" tai että edes shampoot ja hoitoaineet ja vartalotuotteet on jaoteltu erikseen eikä kaikkiä ole vain paskottu samaan syssyyn. Sama pätee meikkejä ja ihonhoitotuotteita. Onko se järjestelmällisien sivujen tekeminen niin vaikeaa? Mulla menee vaan hermot jos en näe selkeästi tuotteita. :D

    Vastaa

    0
    1. Haluan ehdottomasti löytää kaikki samaan sarjaan kuuluvat omista “lokeroistaan” tai että edes shampoot ja hoitoaineet ja vartalotuotteet on jaoteltu erikseen eikä kaikkiä ole vain paskottu samaan syssyyn.

      Juuri näin.

      Onko se järjestelmällisien sivujen tekeminen niin vaikeaa?

      Sanos muuta :) Selkeän verkkokaupan tekeminen ainakin vaikuttaa harvinaisen haasteelliselta....

      Vastaa

      0
  14. Tuotteet selkeiden, kattavien alaotsikoissa alle kiitos! Muuten nettishoppailu on yhtä tuskaa. En halua selata kaikkia oransseja vaatteita läpi löytääkseni vihdoin siniset.

    Allergisena ihmisenä on mukavaa, jos tarpeet otetaan huomioon nettisivuston suunnittelussa. Ja ehdoton peukku sarjalistoille, ne helpottavat elämää huomattavasti! :)

    Vastaa

    0
    1. En halua selata kaikkia oransseja vaatteita läpi löytääkseni vihdoin siniset.

      Exactly. :)

      Vastaa

      0
  15. Tässä olisi valmistajienkin katsottava itseään peiliin. Kiukuttaa se että esim. shampoissa ei lähtökohtaisesti lue selvästi "Rasvoittuville hiuksille" vaan tarjolla on aineita hauraille, herkille, värjätyille ja ties mille mutta ei rasvaletille:)! Ymmärrän kyllä ettei "rasvoittuva" ole kovin seksikäs sana mutta myydäänhän sitä hilseshampoita ja syylävoiteitakin;).. Sama pätee ihovoiteisiin. Aikuisellakin voi olla rasvainen iho eikä haluaisi enää vedellä naamaan Clearasilia mutta se on niitä harvoja sarjoja jotka puhuvat näppylöistä suoraan. "Epäpuhdas"kin on väärä termi, eiköhän kaikkien iho ole illalla epäpuhdas jos aletaan saivarrella. Jos valmistaja ei ilmaise tarpeeksi hyvin tuotteen tarkoitusta ja soveltuvuutta, on varmasti verkkokaupankin vaikea pitää "hyllynsä" järjestyksessä.

    Vastaa

    0
    1. Mulla on eri kokemus rasvoittuvien hiusten shampoista, tai siis mä bongailen niitä kaiken aikaa :) Siis sellaisia joissa lukee "Rasvoittuville hiuksille".

      Vastaa

      0
    2. Kyllä ainakin luonnonkosmetiikan shampoissa rasvoittuvien hiusten shampoot ovat hakusessa. Olenkohan löytänyt vain kaksi sillä ilmauksella?

      Vastaa

      0
    3. Aa, okei. Mä ajattelin vain shampoita yleisesti. :)

      Mulle tulee luonnonkosmetiikan puolelta mieleen seuraavat shampoot "for oily hair": Sante Lava Power, Logona Lemon Balm, Aubrey Green Tea, Aubrey Tea Tree & Primrose ja Lavera Balance (sitruuna).

      Vastaa

      0
  16. Hei!
    Tämä menee ohi aiheen, mutta huomasin, että olet käynyt Tiranassa, Albaniassa. Olen menossa sinne lauantaina. Olisko mitään vinkkejä kosmetiikan suhteen? Mitä kosmetiikkasarjoja siellä on myynnissä? Vai pitääkö täydentää varastoja välilaskupaikan lentokentällä?
    T. Eloveena :)

    Vastaa

    0
    1. Moi Eloveena! :)

      En ostanut Albaniassa mitään kosmetiikkaa, enkä rehellisyyden nimissä edes kiinnittänyt kaupoissa huomiota kosmetiikkaan. Nyt kun alan miettiä, niin kävinköhän Tiranassa edes yhdessäkään kosmetiikkaa myyvässä kaupassa... :D Gjirokastrassa ja Beratissa en sellaisia liikkeitä edes nähnyt apteekkeja lukuunottamatta.

      Vastaa

      0
  17. En ole koskaan kokeillut Urteramia, pikkukaupungissa kun asun, eivät edes nämä sisälly täällä olevien kauppojen valikoimaan :(
    Innolla odotan testituloksia, että uskaltaisi tilata.

    Vastaa

    0
    1. Siis näitä saa niin Tokmannista ku S-ryhmän kaupoistakin, eli luulis kyllä jokaisesta Suomen kolkasta löytyvän. :)

      Vastaa

      0
  18. Oikeastaan vaan Espritin sivut muistan, koska ne ovat super huonot! Vaate-kategoriat ovat niin kummallisia etten ymmärrä ketä ne palvelee. T-paidat: lyhyt hihaiset, pitkä hihaiset, suosikit (kenen?), yksittäiset, top 10, printit, yksiväriset ja monia monia muita. Ja jokaisen eri vaatteen kohdalla sama!

    Vastaa

    0
  19. Kiva postaus! :) välillä tuntuu ettei kaikki firmat edes ymmärrä, miten tärkeät nettisivut ovat! Jos tutustun uuteen sivuun, ja se on kauhean epäkäytännöllinen, hidas tai epäselvä, niin yleensä turhaudun ja annan asian olla..!

    Vastaa

    1
    1. Jos tutustun uuteen sivuun, ja se on kauhean epäkäytännöllinen, hidas tai epäselvä, niin yleensä turhaudun ja annan asian olla..!

      Sama, teen kaupat mieluummin toisella sivulla jos tuotteen löytäminen tai tilaus ylipäänsä tuntuu hankalalta. Kärsivällisyyttä ei yleensä riitä kovin pitkään. Hyvinvoinnin Tavaratalo on hyvä esimerkki aivan käsittämättömän kömpelösti suunnitellusta sivusta, ei pysty ymmärtämään että he vasiten menivät muuttamaan layoutin ja listaussysteemin aiemmin hyvin toimineesta (vaikkei aikaisempikaan mikään huippu ollut).

      Vastaa

      1
  20. Voi kiitos Sanni ihanasta kasvispyöryköiden kuvasta viime kirjoituksessa! Ostin niitä ja vievät kielen mennessään. Ihana lisä omaan arkisyömiseen, kun olen kärsinyt kroonisesta vaikeudesta löytää hyviä ruokavaihtoehtoja. Ja tuo on plussaa, että noissa on paljon proteiinia ja vähän hiilihydraattia ja maku enemmän kuin kohdallaan. Aion syödä noita huomenna aamupalaksikin. :) Näistä ei tosiaan tule huono omatunto. :)

    Vastaa

    0
    1. Hei, onpa hauskaa että tykkäät :) Etkös sä kuitenkin muuten syö lihaa?

      Vastaa

      0
    2. En syö. Käytän eläinkunnan tuotteista vain kalaa (no tämähän on tietenkin lihaa), munia ja maitotuotteita, eli meillä taitaa olla samat ruokakuviot tässä suhteessa.

      Vastaa

      0
  21. Kyllä sä viitsit! Tuotesarja ei minulle ole käyttökokemuksiltaan tuttu.. Vaikkakin ehkä pitäisi.. Mutta totta on se että kun menen valmistajan sivuille en halua saada klikkauskramppia käteeni. Ärsyttää mitä useampia alasivuja joudun availemaan. Joskus jätän keskenkin... Ihan turhaa olla monia saman tuoksun.Kotona sitten huomaa että väärä puteli! Mulla mitään hilsettä ole!!

    Vastaa

    0
  22. Hyvin jäsennelty. Tämäntyyppinen työ kuuluisi tietenkin tuotemerkin suunnittelutiimille ja on sen verran basic-kamaa, etten liiketalousihmisenä voi mitenkään ymmärtää miten se on voinut jäädä tekemättä?

    Mielikuvani vastaavissa epäselvissä nettisivukeisseissä on yleensä tämä: sivun on toteuttanut joku kosmetiikasta mitään ymmärtämätön IT-jamppa, jolle tällaiset itsestäänselvyydet eivät tule mieleenkään. Harmi, koska lopputulos ei viesti ainakaan valmistajan intohimosta panostaa asiakkaan miellyttävään käyttökokemukseen - tuskin kukaan enää some- ja mielikuvamarkkinoinnin aikakaudella kuvittelee, että vain purkin sisältö ratkaisee...

    Vastaa

    0
  23. Vaikka tämäkin postaus herätti hirveästi mielenkiintoa, kommentoin nyt silti jotain ihan muuta.

    Hämmästyin nimittäin tästä Lidlin 4,3% maitorahkan mausta niin totaalisesti, kiitos suosittelusta! Tätä nimittäin voin nautiskella täysin ilman mitään lisukkeita. Ja nimenomaan nautiskella :D Muiden rahkojen kohdalla on meinannut irvistyttää jo yksi ainoa marjaton/hedelmätön lusikallinen. Vastaukseni maitorahkakyselyysi siis muuttuisivat nyt täysin, tämä mullisti maailmaani :'D

    Elämän pieniä suuria iloja, harmi, että Lähin Lidl on niin kaukana.

    Vastaa

    0
    1. :D :D Go Milbona, go Milbona! :)

      Ja nimenomaan nautiskella :D

      Nimennnnomaan! :)

      Vastaa

      0
  24. Hei Sanni! :)
    Kyselisin oletko tututunut EkoPharman tuotteisiin?http://naviter.fi/ekopharma/
    Itse kävin kosmetologilla ihonpuhdistuksessa, joka käytti kyseisiä tuotteita! Ne sopi minulle hajusteyliherkälle tosi hyvin, eikä tullut mitään reaktioita! :) Aion ostaa itselle sen akne sarjan puhdistustuotteen ja jonkun voiteen kanssa! Hinnaltaan ovat edullisia ammattikosmetiikka sarjaksi n. 20-50e.

    Vastaa

    0
    1. Moi Roosa!

      En ole tutustunut, nyt vasta kuulin koko sarjasta :) Vaikuttaa kiinnostavalta.

      En myöskään ole kuullut suomalaisesta FI-Natura -luomukosmetiikkasertifikaatista, joka tuotteille on myönnetty. Jännä ettei suomalaisesta sertifikaatista ole uutisoitu laajemmin luonnonkosmetiikkapiireissa. Täytyykin kysellä tutuilta :)

      Vastaa

      0
    2. Okei!
      En tiedä kuinka kauan näitä EkoPharman tuotteita on sitten ollutkaan oikein markkinoilla!
      Itsekin vasta nyt jotenkin tajusin, että sarjalla on näin paljon tuotteita myös kasvoille ja vartalolle jne. Shampoista ja hoitoaineista olin kuullut joskus, mutta en niitäkäan ole kokeillut ja tarkemmin perehtynyt...

      Täällä näyttäisi muuten olevan lisätietoa sertifikaatista, josset jo huomannut:
      http://www.finatura.com

      Sieltä löytyy myös sarjat joilla kyseinen sertifikaatti on. Niitä ei näköjään montaa ole EkoPharman lisäksi (Anumati Naturals ja maaliskuussa Valkoisen Langan lanseeraama luonnonkosmetiikasarja).

      Vastaa

      0
  25. Hieman aiheen vierestä, mutta tiedätkös Sanni, listahöperöytesi, kaiken enemmän tai vähemmän syvällisen pohdintasi ja kiinnostuksesi melkein kaikkeen ovat melkoisen suloisia piirteitä :) Ai niin muuten, kiitos luvasta käyttää niitä Yves Rocher -kokemuksiasi!

    Vastaa

    0
  26. En tiedä, oliko vahingossa jäänyt pois, vai onko sarja kenties lopetettu, mutta mun lempparituotteeni Urtekramilta ovat Kookos-sarjan shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitoaine. Kookos-sarjan käsivoiteesta en kovin paljoa pitänyt.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (45)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat