Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.
Meillä on sitä perheessä.
Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.
Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.
Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.
Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä "materian harrastaja", mutta minkä hän hankkii - siitä on vaikea luopua.
Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen "Entäs jos..?" -ajattelumalliin. "En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?" "En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin...?"
Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan. Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.
Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.
Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen...taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.
Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.
Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen - mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.
Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa...? :)
Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.
Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista - hänhän on luonut niihin suhteen.
Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.
"Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen".
Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.
Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia. Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.
Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.
Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.
Kotini on yksi suuri varasto.
Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.
Siinä missä "normaali" kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.
Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.
Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.
Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.
Muistoja....
1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.
2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.
3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.
4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.
5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.
6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.
7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.
8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.
Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.
Vanhimmat ovat.... no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.
Tilanne on nyt tämä.
Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.
Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.
Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.
Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen...
Nämä.
*
Myös mieheni jemmaa.
Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät...
Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.
Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.
Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista - mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/
Alakerran varastosta puhumattakaan.
Mä yritin....
Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.
Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.
Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.
Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata....
*
Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?
Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse.... sitten se "Entäs jos?"-otus nostaa päänsä.
Entä jos.... viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin...?
Voi jemmaaja - entäs sitten?!
Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.
117 comments on “Jemmaajan elämä ja teot”
Mä ahdistuin tästä tekstistä ihan sairaasti :D Itse nimittäin pyrin siihen että omistan vain tavaraa, jota käytän. Taas on kirpparipöytä varattuna ja kolme Ikea-kassillista kamaa on jo odottamassa myyntiviikkoa. Mulle tavarasta luopuminen ei tuota tuskaa, vaan suurta nautintoa! Haluan, että jokainen omistamani tavara on hyödyllinen ja käyttökelpoinen.
Taalla onkin tullut jo paljon vinkkeja. Itsellanikin oli -ja on osittain vielakin - tuota jemmaustaipumusta, mutta olen paassyt siita vahitellen eroon.
Minua auttaa se, etta kun on paattanyt aloittaa jonkun kaapin siivoamisen, kay tavarat lapi niin, etta ensimmainen intuitiivinen tunne on se, joka maarittelee haluaako jotain sailyttaa. Jos heti ekana tuntuu, etta tama joutaa pois, taytyy vaan kylmasti laittaa tavara pois. Jos tavaraa tai vaatetta jaa pyorittelemaan kaikelle loytyy lopulta jotain kayttoa, ainakin omassa mielessa, kunnes se seuraavalla siivouskerralla tulee taas vastaan kayttamattomana. Vaatteiden kohdalla sama homma, monesta vaatteesta tulee semmoinen "no kyllahan tata viela voisi kayttaa" fiilis, mutta sitten kuitenkin kayttaa koko ajan niita samoja vaatteita, joten turha jemmata niita "mokki- ja remppavaatteita" :)
Sitten kommenttina tuohon kirpputoreihin, mika ei ihan taysin liity tahan mutta kuitenkin. Moni on sanonut, etta on hyva vieda kirpparille tai kierratykseen tavaraa. Sinallaan joo, parempi kierrattaa kuin heittaa kaatopaikalle, mutta tana halvan kiinaroinan aikana toivoisi, etta ihmiset kiinnittaisivat huomiota myos siihen turhaan osteluun, eivatka ostaisi omatuntoaan puhtaaksi silla, etta no minahan kierratan taman. Mita se auttaa jos tavara paatyy jonkun muun jemmarin nurkkiin tarpeettomana, jos sen olisi alunperinkin voinut jattaa ostamatta.
Ja tosiaan tuo usein muuttaminen auttaa jossain maarin tohon tavaran haalimiseen, etenkaan mitaan turhaa paperia ei jaksa kantaa mukanaan kerrasta toiseen. Samaten tuo jonkun ehdottama muistolaatikko voisi olla hyva idea, luvan kanssa saisi saastaa ne oikeasti tarkeat tavarat ja loput "yhdentekevat" sitten kasittelyyn :-)
Auttaisiko kuvien ottaminen? Tekisi koneelle esim. vanhojen meikkien kuvista ison kansion, jossa niitä voisi käydä katselemassa? Silloin ne olisi aina olemassa eikä tarvitsisi miettiä muistojen pois heittämistä.
Olin tulossa ehdottamaan samaa, kuvat mahtuu paljon pienempään tilaan kuin tavarat :)
Koin valtavaa ahdistusta kun luin tekstiäsi ja katselin kuvatodisteita tilanteestasi. Inhoan ylimääräistä krääsää enkä kerta kaikkiaan ymmärrä esim. lehtien jemmaamista. Itsekin harrastan arjessa esineiden inhimillistämistä (kivaa juoda aamutee pupumukista, samalla voi kuvitella millaisia seikkailuja pupuilla voisikaan olla (okei, kuulostanpas vajaalta, oon kyllä ihan fiksu ihminen oikeasti)). En kuitenkaan surisi jos muki vaikka särkyisi, onhan se kuitenkin vain muki ja kaupasta saa uusia pupumukeja.
Muuttotilanteissa kannattaa tarkkaan punnita että haluaako sittenkään pitää kaikkia tavaroitaan (ovatko muuttolaatikkovuokran/pakkaamisen/roudaamisen arvoisia). Itse meinaan että kunhan muutan täältä savosta takaisin ihmisten ilmoille, niin myyn kaiken minkä suinkin saan kaupaksi ja vien mennessäni niin vähän kuin mahdollista.
Tsemppiä tavararöykkiön taltuttamiseen.
Voi Sanni! Tunnen niin tuskan jemmailusta. Myöskään minä en osaa heittää tavaraa pois ja luulen, että tämä tapa on kotoa opittua.
Äitini sekä Isäni olivat jemmailijoita kummatkin. Kun heidän poismentyä asuntoa tyhjättiin, niin epätoivo iski. Tosin paljon tavaraa päätyi myös meidän kotiimme ja jostain syystä en uskalla heittää näitäkään tavaroita pois. Pelkään ilmeisesti pahaa kirousta, jos luovun näistä.
Itse olen lähinnä papereiden ja vaatteiden jemmailija. Olen ottanut tavoitteeksi käydä yhden laatikon tai hyllyn per viikko läpi ja ainakin tähän mennessä raivaaminen on sujunut hyvin ainakin omalla mittapuulla, kun tekee vähän kerrallaan. Kertarysäys aiheuttaa vain tuskaa ja ahdistusta.
Tsemppiä tavaravuoren raivaamiseen.
Hei, minulla on blogissani järjestelyhaaste, jossa aion vuoden aikana järjestää koko kotini. Ja siihen kuuluu, että kaikki ylimääräinen viedään myös pois! Joka viikolla on oma haasteensa. Tule kurkkaamaan, jos vaikka saisit inspiraatiota!
Ja minä nautin siitä, että saan heittää pois kaiken ylimääräisen - tulen siis mielelläni teillekin siivoamaan jemmat, sillä mikään ei ole niin hienoa, kun tavarasta eroon pääseminen:) Omalla kohdalla tämä menee niin korkealle tasolle, sillä pistän silmääkään räpäyttämättä kiertoon myös vaikkapa lahjat, joille ei ole käyttöä tai joista en pidä.
Heh tästä voi päästä yli! Minä olin yläasteen ja lukion maailman suurin jemmaaja, en raaskinut heittää mitään muistoja pois. Ehkä hirvein esimerkki: Kasvatin kerran pikkurillin kynttäni superpitkäksi, ja kun sitten leikkasin sen pois, laitoin sen tulitikkuaskiin ja kirjoitin lappuun sinne kynnen pituuden ja leikkuuajan. Se oli mulla monta vuotta tallessa. Ja paljon muuta. Kunnes... Eräänä päivänä se vain tapahtui: kaikki turha pois. Ja niin lensi kynsikin. : D Ehkä sitten kun tajuaa että jonkun läheisen voi menettää ja niin tapahtuu ei tavaralla ole enää mitään merkitystä paitsi tietysti tavaralla jonka esim. On saanut tältä ihmiseltä.
ihanaa että meitä on muitakin :D voin yhtyä jokaiseen lauseeseen. Kiinnyn joka ikiseen tavaraani, niihin pienempiinkin, ja aina mietin että "mutta jos kuitenkin tarvitsen tätä myöhemmin..", ja mietin myöskin rahallista puolta että eihän nyt hyvää tavaraa voi heittää pois, sehän olisi rahan haaskuuta (saituri täällä hei). Säästössä vanhoja lehtiä, vaatteita, paperilehtiöitä, värityskirjoja, liituja, jne jne. Rakastaisin sitä että asunnossani olisi avaruutta ja vaaleutta ja vain vähän tavaroita, mutta kun rakastan näitä kaikkia tavaroita niin eihän niistä voi luopua.. ja kun ne on maksaneetkin. Meikkejä ja ihonhoitotuotteita hamstraan myös "kun halvalla sai" ja kun näytti kivalta jne jne syillä, vaikka kaapissa olisi jo neljä kasvopesua ennestään niin aina voi uuden ostaa "valmiiksi varastoon". Olen vihdoin löytänyt FB:n lähiseutukirppikset ja saanut myytyä joitain tavaroitani eteenpäin (yrittäen samalla hillitä sieltä ostamista, heh), vielä olisi tukuttain ja taas tukuttain lisää myytävää, joku päivä vielä pystyn hallitsemaan tämän. Roskiin en halua heittää muuta kuin täysin arvottomat tuotteet. Kaaos on sen mukainen, millekkään ei enää ole oikeaa paikkaa kun mihinkään ei mahdu, ostan Ikeasta lisää laatikoita ja säilytyslokeroita jos ne sitten vähentäisivät tätä tavaran tuntua kun ovat poissa silmistä.. juu ei. Välillä sitä saa aikaiseksi ja tekee poistotalkoot, kunnes taas jumahtaa keräämään tavaraa vuodeksi... Tsemppiä siis! :)
Heh...mä en kyllä pysty antamaan vertaistukea ;) Olen ihan erilainen, en jemmaa mitään. Laitan vaatetta kierrätykseen usein vuoden aikana. Yleensä lahjon perheenjäsenille parhaimmat aarteet ja loput kierrätykseen. Tykkään, että on siistiä, koska kun rupean siivoamaan niin mun ei tartte järkätä tavaraa pois tieltä. Vaikka olisi pölyistä niin kaikki näyttää siistimmältä, kun tavaraa ei ole liikaa.
Lehet kans kierrätän eräälle tutulle. Hän tykkää lukea samanlaisia lehtiä, joten hyötyy muutki siitä. Sitäpaitsi tykkään antaa tavaraa eteenpäin. Vähä niinku jouluna: lahjan antaminen tuo nautintoa, kun saaja tykkää lahjasta :)
Tosi hyvä kirjotus ja pohtiminen!
Voi ei! :D Täällä kanssa yksi sairaslomalla oleva jemmailija joka juuri tänään pääsi kylpyhuoneen jemmojen kimppuun, olin viisi vuotta sitten marketissa töissä ja aina haalin kaikkia näytteitä ja kaupanpäällisiä. Olen toki siivonnut kylppärin jemmat useaan otteeseen mutta kun ei raaski heittää roskiin ja entä jos? Tänään taistelin pitkään vanhan kaupanpäällisen kanssa, matkakokoisen käyttämättömän elnettt hiuskiinteen kanssa!! Laitoin hyllyyn,roskiin hyllyyn ja nyt äsken viskasin sen roskiin ja juoksin roskiksen kanssa roskakatokseen. Sain heitettyä sen järkyttävän hajuisen hiuskiinteen pois viiden vuoden jemmailun jälkeen! Kylppäristä tuli kyllä siisti, hetkeksi...Voi tsiisus. Huomenna jatkuu jemmojen siivous, seuraavaksi vaikka olohuoneen lipastot. Kellarikomeroon en uskalla edes mennä, voikun joku olisi murtautunut sinne ja vienyt kaiken.
:D :D
Tuo nauratti minuakin ihan hillittömästi! =D
Itse olen melko minimalisti, en säästä mitään turhaa. Mulla ennemminkin sormet syyhyää koko ajan vaan raivaamaan lisää, vaikka oikeesti mulla ei enää ole edes mitään raivattavaa. Mun tilanteessa on auttanut se, kun lapset on kasvaneet isoksi, eikä niillä ole enää leluja tai pieneksi jääviä vaatteita tms hirveitä määriä. Toisaalta en muista koskaan olleeni kummoinen säästelijä, aina on kama lentänyt ovesta ulos heti kun sille ei enää ole käyttöä. Tällä hetkellä esimerkiksi siivoaminen on hurjan helppoa, kun ei tarvii kuluttaa puolta päivää siihen, että saa kamat "jonnekin" pois imuroinnin tieltä.
Toivotan sulle (ja kaikille muillekin jemmaajille, jotka kokevat sen ongelmalliseksi) pitkää pinnaa ja kovasti tsemppiä, että pääset(te) sellaiseen tulokseen, joka tuntuu hyvältä just itsestä! Jollekin se hyvä mieli ja olo tulee tosi vähästä tavarasta, jollekin vähän enemmästä. ♥
Ihana Sanni, niin hauskasti kirjoitettu postaus :D En taida itse olla yhtään jemmaaja-tyyppiä, ainakaan tuolla teidän mittakaavalla. En tykkää että tavaraa on liikaa, varsinkin jos se on turhaa ja vanhaa, ja vielä jossain näkösällä kotona.
Voi kuule, et todella ole ainut jemmailija :D Kotonani lähes kirjaimellisesti jokainen paikka pursuaa tavaraa (vanhempien intohimona kirjat). Myös vaatteita, lehtiä, koriste-esineitä, pöytäliinoja ja, no, suurin piirtein kaikkea mahdollista, ovat kaapit ja toisinaan vähän muutkin paikat väärällään.
Itseäni tämä ärsyttää todella paljon, varsinkin kun huoneet ovat usein tavarapaljoudessa sekaisin. Koitan kovasti itse opetella paremmaksi järjestelijäksi ja ei-jemmaajaksi, jotta oma koti olisi siisti ja tavarat löytyisivät helposti! Olen kuitenkin huomannut, että jokapäiväisessä käytössä olevat tavarat jäävät todella helposti siihen, mihin ne nyt sattuu laskemaan.. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa juuri meikkipöytä..!
Tsemppiä meikkien ja kaiken muunkin tavaran keskelle :D Tästä turhien tavaroiden poisheittämisestä voisi kyllä kehittää jonkun vuoden haasteen :p
Neljännen sukupolven jemmaaja täällä hei. Oma isoäitini on säästänyt oman tätinsä ja enonsa säästämiä tavaroita ja nyt ne on täällä meillä. Ei niitä voi heittää menemään, kun entä jos... Hyvin, HYVIN tuttua. Vaikeinta on heittää toisten tavaroita menemään, kun entä jos se vielä tarvitsee sitä... Isoäitini kuoli 21 vuotta sitten. Ei taida tarvita rikkinäisiä korujaan. Tokihan tuohon vaikuttaa myös se, että hänen tavaroistaan saan pienen kosketuksen ihmiseen, jota en päässyt tuntemaan. Toinen on tätini tavarat meidän kellarikomerossa, entä jos hän vielä tarvitsee? No varmaan jos hän olisi itse kokenut tarvitsevansa vanhoja lelujaa, hän olisi ottanut ne mukaansa, kun muutti 70-luvulla ulkomaille.
Usein olen kuullut, että kun tavaraa hamstrataan muistoiksi, niin sanotaan, ettei niitä tavaroita tarvitse, kun ne muistot on. Mulla kävi niin, että vuoden unettomuusjakson jälkeen suurin osa muistoista oli hävinnyt. Vanhat tavarat tuovat yhä muistoja mieleen, mutta aika iso osa muistoista on yhä kadoksissa. Kokonaan hävinnyt päästä vai ei vain löydy, en tiedä :/ Hamstraaminen ja tavarasta luopuminen paheni silloin huomattavasti, kun ajattelee tarvitsevansa tavaraa muistamiseen (ja ehkä tarvitseekin..) Mulla on muutenkin aina ollut ihan älyttömät tunnesiteet ihan kaikkeen. Unelmana olisi krääsätön koti, elämä, ajatukset, mutta siihen pitää vain opetella. Helpointa olisi varmaan tehdä luopumisesta "leikkiä", esimerkiksi tietty tavaramäärä tietyssä ajassa tai jotain vastaavaa. Kaikki listaustsydeemit ja tämmöiset ovat auttaneet, ja aika iso osa tavarasta on jo hävinnyt. Sitä vaan on yhä niiiiiin paljon. Isän puolelta on tosiaan tavaraa isoäidin äidin sisaruksilta asti, äidin puolelta vain isoäidiltä. Pitkä matka edessä, mutta tämän postauksen ja kommenttien lukeminen lohdutti ihan älyttömästi, kun tajusi, ettei ole yksin. Kiitos teille kaikille <3
Osaisiko joku vielä neuvoa, mihin tavaraa voi lahjoittaa? Roskikseen en käyttökelpoista tavaraa kykene heittämään, tuntuu fyysisesti pahalta ja pitkään. Käyttämättömiä meikkejäkään en ole päässyt antamaan eteenpäin, kun kukaan tutuista ei juuri meikkaa :D
Mielettömän suuri kiitos kaikille kommentoineille, tämä vertaistuki tulee NIIN tarpeen!
Mä toivoin että tästä kirjoittaminen ja "kissan julkiselle pöydälle nostaminen" auttaisi, että mun päässä tapahtuisi jotain kun tarkastelen tilannetta kaikkien kommenttien kautta.
Olen realisti ja tiedän, että jemmaus on luonteenpiirre siinä missä vahva temperamentti tai vaikka kiltteyskin, eikä sitä saa kokonaan poistettua ihmisestä. En siis kuvittele, että millään avulla koskaan pääsisin tästä taipumuksesta. Mutta toivon saavani voimaa ja motivaatiota raivata säännöllisemmin - ja tehokkaammin.
Minulle tuli vahvistunut olo näitä kommentteja lukiessa. Huominen alkaa sillä, että kumoan vaatekorit olohuoneen lattialle ja aloitan lajittelun. Jos mitään ei meinaa mennä poisheitettävien pinoon palaan lukemaan kommentteja.
Joku heitti hauskan idean listauksesta.... Jos yrittäisin tehdä poisheitto-operaatiosta leikin jossa tavoitteena mahdollisimman pitkä lista poisheitetyistä tavaroista... Lista, jonka voisin sitten ylpeänä julkaista täällä. Aion yrittää tätä.
Ammatti-järjestelijän palkkaamistakin mietin vakavissani. Jo pelkästä uteliaisuudesta....! :) Siitähän saa kotitalousvähennyksenkin ^_^
Mä olen jo pitkään miettinyt (osittain sinun ansiostasi:)), että tässä olisi ihan mieletön liikeidea...
Perustaisi yksityisen kaappiensiivouspalvelun. Vaikka niin, että asiakas itse lähtisi lomamatkalle ja kävisin sillä aikaa läpi kaikki jemmat, kaapit ja komerot ja kierrättäisin tavarat asianmukaisesti:)
Mä tunnen muuten yhden ihmisen (sukulainen), joka ottaa melkein mitä tahansa tavaraa vastaan. Tulee hakemaan, putsaa, korjaa ja lajittelee. Hän myy tavarat kirppiksellä ja rahat menevät lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.
Tässä on kyllä todellakin liike-ideaa :D
Kommenteista opin, että sellaisia palveluja näyttäisikin jo olevan olemassa. Ihan meillä Suomessakin.
Aaa? Ja minä kun luulin lukeneeni kommentit ajatuksella :) Luin kyllä ammattiraivauspalveluista, mutta mieleen ei tarttunut että raivausta suoritetaan vaikka asiakkaan poissaollessa. Mä ymmärsin nuo palvelut lähinnä niin, että ammattijärjestelijä antaa tukea ja neuvoo tavaroiden sijoittelussa ja pyrkii muuttamaan asiakkaan asenteen säilytettyä tavaraa kohtaan, eli työ olisi ennen kaikkea psykologista. Tietenkin työhön kuuluu myös rojun konkreettista poisviemistä, mutta oletin niin, että ammattiraivaajien poiskärräämä roju on asiakkaan hyväksymää --> asiakas on siis itse mukana tilanteessa.
Ammattijärjestäjät eivät tosiaan ikinä toimi ilman asiakkaan läsnäoloa ja aktiivista osallistumista. Asiakas on se, joka tekee kaikki päätökset, ammattijärjestäjä ohjailee prosessia ja antaa erilaisia näkökulmia.
Ongelma tuollaisessa järjestelemisessä ja pois viemisessä asiakkaan poissaollessa on siinä, että pitäisi sopia äärettömän tarkkaan mikä on poisheitettävää ja millä on tärkeää tunnearvoa. Jos sopimusta ei tehtäisi tai siinä olisi puutteita, päädyttäisiin kiistelemään poisheitetystä tavarasta (ongelma ammattilaisen sekä asiakkaan kannalta). Jos puolestaan sopimus hiottaisiin viimeisen päälle niin oltaisiin varmaan jo aika lähellä normaalia ammattijärjestäjän toimenkuvaa.
Terveisin yksi ammattijärjestäjäkurssin käynyt tamperelainen
Entinen hamsteri täällä hei. Jemmat kasvoivat kasvamistaan ja tavaramäärä ahdisti, mutten saanut tehtyä sille oikein mitään. Mitä jos tarvitsen? Eikä näitä voi heittää pois, nää persauksista revenneet housut oli lempparit opiskeluaikoina. Rahanpuutteessa otimme myös vastaan melkein kaiken käyttökelpoisen mitä tutut tarjosivat. Ai 2 settiä lautasia, kyllähän astioita aina tarvitsee. Kirjoja menossa pois, mitähän sieltä löytyis? You get the picture...
Sitten muutimme ulkomaille aika lyhyellä varoitusajalla, sisustettuun asuntoon. Tavaraa oli PAKKO karsia ja kierrätyskeskuksen auto kävi hakemassa huonekaluja, astioita, kirjoja, vaatteita, vaikka mitä. Muuttomatka tehtiin 2 henkilöautolla ja mikä yllätys, tavarat riittivät!
Ulkomailla olo kuitenkin venähti, ja tavaraa on kertynyt, muttei paljoa. Olemme joutuneet muuttamaan kerran vuodessa, mikä on sen verran ärsyttävää puuhaa, että mitään ylimääräistä ei tee mieli säilöä ja karsimiseen on oppinut. Minulle toimii
-tavoitteet, esim. tämä hylly tänään, tuo laatikosto ensi viikolla, tämä teepaketti loppuun ennen kuin ostan uuden
-pussi kaappiin, sinne pois menevää tavaraa kun tulee vastaan. Itse vien heti pois, mutta jos on vaikeaa niin varaa näille paikka ja vie - oikeasti ;) - pois esim. 2 kk jälkeen
-shokkiterapia: esim. kaikki vaatteet esille niin oikeasti näkee paljonko niitä on. Ja taas tavoite, esim. 1 pussillinen pois (listaa vaikka edistymistä, vähän kuin pudottaisi painoa :)
Tsemppiä raivaukseen, alku on se vaikein! Mutta kun se tulee tavaksi, niin siihen jää jopa koukkuun :)
Kannattaa ottaa yhteyttä ammattijärjestäjään. Jo muutaman tunnin konsultaatiolla voi olla ihmeitä tekevä vaikutus. Tarjolla on myös mm. nettikursseja. Suosittelen Sandy Talarmoa.
En osaa auttaa tässä asiassa, koska itse tykkään heittää tavaroita roskikseen. Siitä saa tosi hyvän fiiliksen. Tässä on varmasti joku psykologinen vaikutus; kaapit siistinä - mielikin lepää. Sinun pitää vaan repäistä, vaikka se sattuu. Pyydä vaikka kaveri tukemaan sinua, kun viet tavaroita roskikseen :D
Mullakin on jemmaus geeneissä, vaikka yritänkin päästä sen yli. Viime muuton aikana sain vähennettyä tavaraa ja oli se vapauttavan tuntoista. Mutta... nyt ne "ylimääräiset" tavarat (siis ne, jotka eivät menneet roskiin) on sitten jossain vanhempieni varastoissa, koska heiltähän minä nämä jemmausgeenit perin. :D
Huh! Mä olin lapsena jo sellainen, että autoin muita lapsia luopumaan turhista tavaroista ja siivoamaan. Omassa kodissa ei oo montaa tavaraa, joita ei käytettäis enkä silti ole minimalisti. Sanni: get rid of the STUFF! Sä pystyt siihen, oon siitä varma! Tsemii!!!
Ohhoi, juurikin tänä aamuna mietin taas että pitäisi pistää vaatteita myyntiin... mutta entä jos joskus tartteekin ja sitten kaduttaa? :D Ei mitään järkeä. Pitäisi vaan ottaa ja myydä pois, pitää vaan ottaa itseään nyt niskasta kiinni.
Näissähän jutuissa se jemmaajan ja ongelma hamstraajan raja saattaa olla aika häilyvä, missä kulkee oikea ongelma ja se ettei vaan kehtaa? Hamstraamiseen kun mennään niin se on silloin jo ongelma, johon moni tarvitsisi oikeasti apua.
Sellainen tuli mieleen, että mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos luopuisit jostakin? Ymmärsin niin, että se että tavaraa voisi ehkä sittenkin vielä tarvita. Mutta otetaan esimerkki: jos luovut epämuodikkaasta vaatteesta, pahinta mitä voisi tapahtua olisi, että vaate tulisi sittenkin joskus muotiin ja sinulla ei olisi sitä enää. Miten isosta katastrofista olisi kyse?
Yritän tässä havainnollistaa sitä, että tietenkin se pahin skenaario voi joskus toteutua, mutta vaikka niin kävisikin, kyse ei luultavasti ole mistään kovin vaarallisesta. Kosmetiikkaa sinulla on niin paljon, että epäilen että suurimmalle osalle tuotteista löytyy kaksoiskappale, ainakin joltain toiselta merkiltä. Eli vaikka antaisit tarpeettomia hyväntekeväisyyteen (kuten joku ehdotti, loistava idea mielestäni!) niin jos joskus päähäsi pälkähtäisi tarvita jotain pois annettua tuotetta, löytäisit aivan varmasti varastoistasi vastaavan tuotteen.
Tuolta mun blogista löytyy oma reaaliaikainen listaus tavaroista, joista olen tämän vuoden aikana luopunut, ja juttua raivaamisesta muutenkin.
Tsemppiä siivoukseen ja ajatusmaailman muuttamiseen! Valitettavasti en pysty kauhean paljon sympatiseeraamaan tilannettasi. Kauhistuttaa ajatus pilalle/vanhaksi menneiden ja käyttämättömänä lojuvien meikkien määrästä. Tilanteesi ei ole sen suhteen kyllä helppo, kun tuntuvasti uusia tuotteita työntyy postilaatikostasi koko ajan lisää, halusit tai et. Kuten täällä joku mainitsikin, en myöskään pysty käsittämään vanhojen lehtien jemmaamista.... Enkä osaa ymmärtää, miten joku voi kiintyä tavaraan noin isolla mittakaavalla. Mutta siinäpä se elon ja olon vaikeus onkin, kukaan ei oikeasti osaa käsittää, miltä toisesta tuntuu ja miksi joku vaan yksinkertaisesti tekee jotkut asiat niinkuin tekee. Ja pakottaa ei ketään voi. Itse laitan paljon tavaraa kiertoon, tahdon pitää materian mahdollisimman vähillä. Sen lisäksi, että tavaran vähentämisestä tulee hyvä mieli tilan siisteyden kannalta, tulee hyvä mieli myös siitä, että pois antamani tavara saattaa ilahduttaa suuresti jotain juuri sellaista tarvitsevaa. Sinä Sanni olet hyvin epäitsekäs ja ilahdutat lukijoitasi lahjoilla suuresti, että se motivaatiokeino on sinulla jo käytössä :). Kyllä sinä selviät tästä projektista! Se vaatii vain vähän keskustelua itsensä kanssa. Eikä kaiken tarvitse muuttua yhdessä yössä.
Mä olen kanssa aika paha jemmaaja. Nyt parin vuoden sisään se on alkanut ahdistaa enemmän, kun tavaraa on niin paljon, mutta sitten on kuitenkin tuntunut etten saa otetta koko projektista. Hitaasti ja vähitellen tässä on tavaraa kuitenkin lähtenyt pois. Mä olen lahjoittanut käyttökelpoisia juttuja Pelastusarmeijalle ja Fidalle, kun itse kirpparilla myyminen on vähän haasteellisempaa nykyään.
Toi tavara päivässä pois -haaste on sikäli hyvä juttu, että sen avulla pääsee edes alkuun varastojen siivoamisessa ja sen avulla on helpompaa yrittää totutella säännölliseen poisteluun. Itselläni on kuitenkin määrällinen tavoite korkealla, koska 365 asiaa vuodessa ei tässä asunnossa tule näkymään. Toinen kokeilemisen arvoinen juttu olis se, että vie pois saman verran kuin mitä tuli uutta. Se ei vähennä tavaramäärää, mutta ainakin estää varastojen suurenemisen.
Tsemppiä Sanni ja muut, kyllä tästä selvitään!
Yyyyh, voin niin samaistua tuohon tilanteeseen! :'o Jemmaaja, hamsteri, tavarataivaanylläpitäjä. Kerään kaikkea, ja kaikesta on niin vaikea lupua, juuri tuon "Voin tarvita sitä vielä joskus"-ajatuksen ansiosta. Hrrr. *Kylmät väreet*
Kiitos Sanni tästä! Itse olen samanlainen, mikä onkin ikuinen murheeni ja stressin aiheuttaja. Tämä teksti kuvineen toimi hyvänä vertaistukena, aloin nimittäin samantien hävittämään tavaraa! =D usein tavaroihin liittyy muistoja, ja siksi niistä on kai niin vaikea luopua. Ja noi vanhat vaatteet sun muut tavarat, jos niitä tarvii... Ei niitä oikeesti koskaan tuu käytettyä jos ne on olleet unohduksissa useamman vuoden.
Mahtavaa että kirjoitit aiheesta! Tää motivoi luopumaan vanhoista tarpeettomista kosmetiikka, lehti, vaate ja tavarajemmoista ;D
Lukiessa näitä kommentteja tuli vielä mieleen yksi kirja, josta minulle oli apua kun meidän piti ruveta karsimaan tavaraa muuttoa ajatellen. Luin Gretchen Rubinin Happiness Project -kirjan (suomeksi Onnellisuusprojekti), jossa kirjoittaja käsitteli mm. epäjärjestystä kotona. Vaikka nämä sef help-oppaat ei muuten kiinnosta, luin tämän ystävän suosituksesta. Kirjassa on käytännön vinkkejä järjestelyyn ja tekijä kirjoitti mm. vaatekaapin järjestelyprojektistaan yms. Minunkin on ollut vaikea luopua tavaroista (tai ylipäätään mistään...), mutta kun mietin asioita vähän pidemmälle kirjan innoittamana niin prosessi on helpottunut. Tavaroista (huonekalut, astiat, tekstiilit) luopumista on helpottanut se, että meillä on ystäviä jotka oikeasta tarvitsevat kotiinsa kaikenlaista (esim. opiskelijat ja vasta eronneet) ja olemme voineet antaa käyttötavaraa heille. Ja nykyään pidän sääntönä, että uuden tavaran myötä jonkun vanhan täytyy lähteä kiertoon.
Hei Sanni, olen seurannut blogiasi muutaman vuoden ajan ja nyt taidan kommentoida ensimmäistä kertaa. Olen professional organizer, eli ammattijärjestäjä, joka auttaa ihmisiä tavaramäärien karsinnassa ja hallinnassa. Kirjoitit hyviä huomioita tavaroiden jemmaamisesta (jos vielä joskus tarvitsee), ne ovat varsin yleisiä syitä joiden kanssa painiskelu on itsellenikin tuttua.
Jos/kun päätätte aloittaa tavaroiden karsinnan on tärkeää paloitella urakka osiin, jotta raivaaminen on helpommin hallittavissa.Kannatan myös ennen/jälkeen kuvien ottamista, teen sitä itsekin asiakkaideni kanssa ja se auttaa erinomaisesti hahmottamaan edistämistä. Kun tavaroita on mahdollisesti kertynyt vuosikausien ajan ei niiden vähentäminen käy kädenkäänteessä, vaan sekin vie aikaa.
Olen saanut blogistasi paljon vinkkejä sekä kosmetiikkaan että ruoanlaittoon, joten tahtoisin mielelläni auttaa vuorostani.Jos tuntuu, että voisin olla avuksi järjestämisen alullepanossa, niin antaisin mielelläni pari ammattijärjestäjien käyttämää vinkkiä. Tavoitat minut sähköpostitse.
Tsemppiä :)
Kiitos Riikka :) Laitan sinulle huomenna sähköpostia.
Voi, tulipa lohdullinen olo, kiitos tästä.;)Täällä siis kohtalotoveri, joka kärsii tästä piirteestä aika lailla. En osaa luopua tavaroista ja huusholli onkin aika kaaoksessa. Ja koska ei kumpikaan olla yhtään järjestelmällisiä niin tietäähän sen miten tässä on käynyt.
Osu ja uppos meikäläisen kohdalla, aivan minun tyylistä mitä kirjoitit.Ihanaa huomata, että on muitakin samanlaisia. Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt vähentämään isolla kädellä entä jos-vaatteita,-lehtiä ym. Aikamoista työstämistä se on ollut, mutta tulosta on syntynyt ja tyytyväinen olen ollut. Osaan luopua ei tarpeellisista tavaroista/vaatteista tmv. helpommin.
Sinulla on kyllä kiltti mies. Tai ehkä se johtuu siitä, että mieskin on jemmaaja. Arvaa onko kiva asua miehen kanssa, joka ei siedä mitään kätköjä missään? Ei siis missään. Olkkarin pöydän alle ei saa kasata lehtiä. Ruokapöydälle ei saa jättää lehtiä. Lehdet viedään heti lukemisen jälkeen lehtikoriin ja lukemisen pitäisi tapahtua heti. Kosmetiikkavarastoni on minimaalinen verrattuna sinun varastoihisi, mutta niistäkin on aihetta valittaa, koska ei kukaan voi tarvita esim. kylpyhuoneen peilikaapista kaikkia hyllyjä itselleen. Nyt olen miettinyt, kuinka selitän vaatekomerosta löytyvät kirjapinot miehelleni. Niille pitäisi löytyä jostain uusi paikka, jotta voisin hamstrata hieman lisää kirjoja kätköihini...
Voi että.... otan osaa :/ Mutta ymmärrän kyllä miestäsi, mikäli hän on päinvastaisella eli "kaikki pinnat puhtaana" -persoonallisuudella varustettu. Hänelle on yhtä vaikeaa sulattaa jemmapinosi kuin minulle heittää pinojani menemään. Hän ei varmasti ole kärräämässä lehtiäsi pois ilkeyttään, vaan koska häntä ohjaa hänen oma siisteyden tuoma mielihyvänsä. Toiset ovat ihan maanisia siisteysintoilijoita, eivätkä he varmaankaan halua ketään loukata sillä että suunnilleen lakaisevat askeltesi jäljet takaasi - se vain on heidän luonteessaan ja he toimivat tavalla joka tuntuu heille itsestäänselvyydeltä.
Mun mies muuten kyllä ärtyy mun pinoihin tasaisin väliajoin :D - jolloin auttaa vain muistuttaa, että katsopas herra omia tavaraa tursuavia jemmojasi - välillä eräänkin lipaston laatikkoa on hankala saada kiinni koska misteri on tunkenut sinne niin paljon kuitteja/laturien johtoja/takuutositteita/aurinkolaseja - mitä tahansa ^_^ Ei se, että tunkee krääsänsä johonkin muka-piiloon tee tilanteesta yhtään kestävämpää kuin näkyvillä olevat pinot. Ongelma on se krääsän jemmaaminen, oli se sitten lipaston päällä tai sisässä.
Mahtavaa! Ei jemmailu, vaan se että täältä on löytynyt näin monta kohtalotoveria! Tavaraa on paljon, laidasta laitaan. Vanhemmiltani taitaa vielä ullakolta löytyä laatikollisia lehtiä lukioajoiltani (=90-luvulta), kaapit on täynnä vuosia siellä nököttäneitä vaatteita yms. Olen koukussa erinomaisiin tarjouksiin ja kuponkeihin, ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Mulla oli pitkään toi ominaisuus, etten raaskinut jotain käyttää. Nyt olen opetellut iloitsemaan siitä, kun saan kosmea kulutettua, mutta uutta tulee kovempaa vauhtia kuin vanhaa kuluu. Ehkä hiljalleen... Ja hahaa, kun talossamme ilmoitettiin kellarikomerossa käyneen varkaita, olimme miehen kanssa melkeinpä pettyneitä, ettei meidän varastostamme oltu viety mitään. :D
Upeaa että olet tarttunut tähän aiheeseen, seuraan mielenkiinnolla edistymistäsi. Tsemppiä!
Minun vanhempani ja isovanhempani ovat mainioita esimerkkejä jemmaajista. Isoäitini talon toinen kerros oli niin täynnä tavaraa, ettei sitä voinut käyttää. Rappuset toimivat hyllyinä. Siivous tarkoitti kaman pakkaamista laatikkoon ja kantamista jonnekin, jonkun kasan päälle. Irtainta omaisuutta riitti, mutta se kaikki oli hukassa, jumissa tai muuten käyttökelvotonta. Silti jokin sisäinen voima esti isoäitiäni heittämästä tätä kaikkea pois, se oli aikanaan perikunnan tehtävä.
Vanhemmillani taas on yli 300 neliötä täynnä tavaraa. Ahdistavinta siinä on se, miten paljon kasojen alla on kaikkea rahassa mitattuna arvokastakin. Sinne se hautautuu, roskan alle. Mitään ei voi heittää pois. Paperipinot täyttävät ruokapöydän, ja kuivauskaapissa ei ole kymmeneen vuoteen mahtunut kuivaamaan astioita.
Minä olen, ehkä omien traumojeni takia, täysin toista maata. Haluan että on siistiä, haluan päästä tavasta eroon. Harrastan kamasta luopumista jo mielenlujuuden takia. Materiaan ei saa kiintyä, en halua olla elottomien romppeiden armoilla.
Tavarasta eroon pääseminen ei hamstraajalle ole helppoa. Minä istun aina välillä lomilla äitini vieressä käymässä läpi kaappeja ja laatikoita, ja autan häntä kyseenalaistamaan asioiden tarpeellisuuden. Olemme tehneet tätä vuosia, ja edistys on hitaanpuoleista. Vauhtiin päästyään äitini heittää viimein pois jotain kymmeniä vuosia vanhoja oppikirjoja kauppisajoiltaan, mutta sitten tulee taas se taantuminen jostain, eikä tahti pysy yllä...
Meillä on kyllä äitini kanssa niin erilaiset luonteetkin...! Hän on kerääjä, joka hakee ulkoista suojakuorta elämän kolhuja vastaan. Hamstraamalla voi muka varautua tulevaan, vaikka todellisuudessa tarpeellista ei koskaan löydä omista kätköistään.
Minä olen meistä se kulkijaluonne, samaistun ehkä muumien Nuuskamuikkuseen. Ajatus tavarasta ahdistaa, koska se estää minua menemästä ja tulemasta mieleni mukaan. Jos omistan liikaa, en voi muuttaa pienempään asuntoon, joudun tekemään enemmän töitä järjestyksen ylläpitämiseksi ja koen jollain tavalla tukehtuvani kaiken keskelle.
No, kukaanhan meistä ei ole täydellinen, yritetään kukin elää sillä, mitä on annettu... Sinun onnesi on ehdottomasti samanmielinen kumppani, koska hamsterin ja minimalistin elämä harvemmin on ihanaa ja tasaista. Sitäkin on nääs tullut yritettyä... :P
Tämä oli vähän ahdistava postaus lukea, kun kuulosti niin tutulta. Olen parin viime vuoden aikana yrittänyt opetella erilaista asennoitumista tavaraan ja omistamiseen, toisaalta myös miettiä että mikä siinä luopumisessa tuntuu niin pelottavalta. Joitain sellaisia kipukohtia itsessäni osaan jo tunnistaa ja niiden tiedostaminen helpottaa taas tavaroiden poisheittämistä. Kaikkein vaikeinta on nimenomaan tuo ajatus muistoista: unohdan muutenkin niin paljon asioita, jos vielä luovun muistoihin liittyvistä esineistä niin jääkö niistä mitään jäljelle?
Käytännössä olen toteuttanut tuota samaa, mitä sinäkin yritit tuolla vaatelaatikolla: eteisessä on laatikko, johon vien tavaroita, joista olen luopumassa, mutten kykene suoraan heittämään tai antamaan pois. Jos tavara saa olla vuoden kaikessa rauhassa, enkä edes muista en olemassaoloa, niin ei se voi kovin tärkeä olla. Itse asiassa lopputavoitteeni on luopua koko laatikosta ja olen päässytkin eteenpäin siinä, että iso osa tavaroista on helppo heittää jo suoraan pois miettimättä sen enempää. (Tai sitten muistelen asioita yhden illan, ehkä otan kuvan tavaroista tai kirjoitan koneelle ajatuksia muistiin, ja sitten heitän pois.)
Vaatteillekin käytin samaa ideaa jonkin aikaa, mutta niiden kohdalla sain päässäni naksautettua jotain vähän eri tavalla. Lajittelin vaatevarastoni niin, että minulla oli arkivaatteita, työvaatteita ja juhlavaatteita vuoden tarpeiksi, muut menivät poistolaatikkoon. Ja kun huomasin, että pienemmällä määrällä pärjään itse asiassa paremmin kuin suurella, niin vaatevaraston pitäminen pienenä on ollutkin aika helppoa. Lisäksi pidän tiukkaa kuria uusista vaatehankinnoista, pyrkimys on, että uutta ostetaan vain jos on joutunut luopumaan vanhasta. (En kuitenkaan ole ehdoton, se ei sovi minulle.)
Viimeiseksi se tavarapinojen määrässä tärkeimmäksi huomaamani juttu: kellarikomero tai varasto ei ole jemmailuun tarkoitettu! Siellä voi säilyttää jotain talvivaatteita tai urheiluvälineitä tai jotain harrastusjuttua, jota tarvitsee epäsäännöllisesti, mutta ei missään nimessä epämääräisiä pahvilaatikoita, joista ei tiedä, milloin niitä tarvitsee. Omista jemmoistaan ja röykkiöistään pysyy paljon paremmin perillä ja tietoisena, kun ne ovat koko ajan läsnä ahdistamassa. Silloin ei pääse tuudittautumaan hyvänolontunteeseen siitä, että on muka luopunut jostain viemällä sen varastoon.
Voi ei, mulla on ihan sama ongelma! Tavaroista luopuminen on tosi vaikeaa ja ajattelen juurikin noin "entäs jos vielä tarvitsen näitä". Mulla on paljon vanhoja vaatteita joista en raaski luopua, vaikka en kaikkiin enää edes mahdu! Mutta entäs jos laihdun vielä niihin mittoihin mitä olin kymmenen vuotta sitten teininä :D Kosmetiikasta on kaikista vaikeinta luopua! Ne purkit on vaan niin ihania :)
Tunnistan itsestäni tuon tunteen luomisen esineisiin ja niiden inhimillistämiseen :) Minäkin jemmailen tavaroita aikani, mutta jossain vaiheessa tulee suursiivouskohtaus, jonka aikana laitan tavaraa pois. Kirpparille, hyväntekeväisyyteen tai suoraan roskiin. Jemmailin esimerkiksi erästä luomiväriä muutaman vuoden kun en raskinut siitä luopua. Kerran kannen avatessani vastassa oli eltaantunut löyhkä. Ajattelin, että ehkä tämä kannattaa heittää suoraan roskiin... :D Meikit olen aina säilyttänyt makuuhuoneessa valolta ja kosteudelta suojattuna mutta eihän nekään ikuisuuksia kestä. Nyt on yksi Sensain ripsiväri laatikossa käyttämättömänä. Olin vuosia Sensain suurkuluttaja mutta uusimman ostettuani en olekaan käyttänyt sitä pitkään aikaan. Ostin marketista perus vesiliukoisen ripsivärin kun tarjouksessa oli ja tuntui että vaihtelu virkistää. Sensaita jemmaan varmaankin siinä tarkoituksessa, että jos tulee jotain juhlia tai keli vaatii pitävämpää ripsiväriä niin käytän sitä silloin :D En noin kallista ostosta raski roskiinkaan nakata ja kyseenalaista on, voiko sitä myydä eteenpäin kun sitä on kuitenkin käytetty...?
Hei! Tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta ajattelin kertoa nopeasti oman kokemuksen Estelle&Thild Super Bioaktive –voiteista. Jos jolleikin vaikka olisi hyötyä kokemuksista tai miettii voiteen ostamista. :)
Tuolla joskus aikaisemmin kirjoittelin, että ostin reilu viikko sitten Super Bioactive päivävoiteen ja yövoiteen, Sannin postauksesta innostuneena . Olen niitä siitä asti käyttänyt, ja tulos on todella positiivinen! Aluksi vähän epäilin kosteustehoa, sillä voide ei tosiaan jätä mitään kalvoa iholle ja jäi hieman pyörimään iholla monen muun luonnonkosmetiikan voiteen tavoin, eli imeyttämiseen piti hieroa voidetta hieman kauemmin. Mutta mutta.. jo parin päivän jälkeen ongelma poistui ja voide (niin yö- kuin päivävoide) alkoi imeytyä heti. Nyt reilussa viikossa iho on selkeästi kosteutetumpi ja voidettakin tarvitsee kerralla paljon vähemmän. Pintakuivuus on hävinnyt kokonaan. Varsinkin yövoide tuntuu sitovan ihan loistavasti kosteutta ihoon ilman mitään tahmaista tunnetta tai rasvaisuutta. Voide todellakin tuntuu tekevän ihossa jotain (positiivista)! Ihan mahtavat voiteet siis. En ole ikinä ennen käyttänyt kasvovedessä, voiteessa ja yövoiteessa yhtä-aikaisesti vain luonnonkosmetiikkaa, sillä vähintään yksi ei ole tuntunut hyvältä. Mutta nuo ovat ihan täysin verrannollisia synteettisten voiteiden tuntumaan ja lisäksi lopputulos iholla on parempi.
Eli kiitos Sanni, kun esittelit nämä blogissa! Ainoa negatiivinen osuus voiteissa on hinta, sillä voiteet ovat aika kalliita, ja siksi seerumi on jäänyt ostamatta, mutta eipä sitä ole oikein tarvinnutkaan.
Wow, olipa positiivinen kokemus! :) Kivaa kuulla että tykkäät, olen kyllä Super BioActivesta ihan samaa mieltä (vaikka yövoidetta en ole kokeillutkaan), luulisi todellakin kelpaavan normikosmetiikan käyttäjillekin koostumuksensa puolesta :) Mä niin rakastan tuota ei-silikonisten voiteiden jotenkin kokonaisvaltaisemmin kosteuttavaa tunnetta iholla. Tokihan juttu voi olla myös ihan vain mun pään sisässä mutta sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, että silikoni ei imeydy, ja jos se on korvattu kasviöljyillä ja -uutteilla, niin sitä potentiaalisesti voiteesta imeytyvää kamaa on todellakin enemmän :D
Tsiisus! Mutta kylläpäs jemmaajalla onkin purkkia ja purnukkaa!! Mulla on kanssa paha JEMMAJA vika.. muttakun mun intohimo on ...huonekalut... Niitä on vaikea saada mahtumaan mihinkään ;)))
Vau! Kiitos inspiraatiosta. Siivoin oman huoneeni, joka on muuttunut hienosta naisen huoneesta omituiseksi ryjäkasavarastoksi, jonne sai dumpattua kaiken pois silmistä nopeasti. Myös vaatekaappi koki puhdistuksen ja täyden matkalaukun lähetin kellariin ajatuksella:"nähdään kymmenen kilon päästä"
Tiiäkkö? Ei tohon ole lääkettä eikä niksiä, helpotusta ehkä, mutta sitten jonkun ajan jälkeen tilanne on ihan sama. Jotta sais kunnon muutoksen aikaan täytyy kolahtaa pohjalle kuin alkoholisti konsanaan ja toivoa muutosta! Tämä on karkea ja alkoholistien helvettiä halventava rinnastus, mutta niin se vaan menee. Täytyy herätä päivänä kauniina ja tajuta, ettei tota sunkaan tavara-, meikki-, vaate ja ymsymsymsmäärää vaan yksinkertaisesti tarvitse! Että sen pitäminen on sen lisäksi, että se on täysin turhaa, se on rahan ja paikan pilluuta (tollee vanha kansa sano ;) )niin lähes syntiin verrattavaa. Koska se vaan on niin väärin ja niin monella tasolla! Niin eettisesti kuin moraalisestikin. Mihin me näitä kamoja tarvitaan? Oikeesti!
Ja tämän kirjoittaa sinulle ihminen, jonka vinttiä siippa kutsuu mustaksi aukoksi koska hänen mielestään uskon sen olevan mustan aukon kaltainen reikä, johon kaikki vaan katoaa. Siellä on tarvitsen näitä ehkä, vielä joskus, sitten kun, ei raaski heittää, nämä myyn ja erinäisistä kummallisista tunnesyistä jemmattua kamaa. Sen lisäksi kaikki kaapit, hyllyt, kolot ja raot on täynnä "tuiki tarpeellista" tavaraa. On kirjaa, lehteä, kangasta, liina, kippoa ja kappoa. On t-paitaa, housua, paitaa, puseroa, kenkää, laukkua, huivia...kyllä, ihan kaikkea on! Ei ole puutetta ei!!! Enkä ole himohamstraaja, ei ne mua mihinkään tositeeveeseen kelpuuttais. Olen tavallinen töissäkäyvä perheenäiti, jonka nurkissa on sama määrä kuin varmaan naapurillakin.
Päätin vakaasti olla ostamatta enää mitään sellaista, jota en tarvitse. Ja sit näin sen yhen kivan meikkipaletin. Ja sen kauniin kahvikupin. Oi, koskaan ei ole liikaa valkoisia toppeja. No, eipä kyllä mustiakaan...ja lopun tiedätkin.
Että tämmöistä :)
Heh, tuttua :D
Meillä kotona on yritetty siivota ja ollaankin viety kirppikselle tavaraa myyntiin ja joulun tienoilla oltiin kaksi sunnuntaita ihan itse myymässä. Tein sitten mm. kosmetiikkaan ja cd-levyille tarjouksia (osta 3, maksa 2 jne.). Ensimmäisellä kerralla vein lautapelejä ja kaksi peliharrastajaa kahmaisi ne, ennen kuin kerkesin tavaroita edes pöydälle asetella :D
Löysin FB:stä Arkiapurit- sivun, missä pienituloiset kärsivät ruoan-, kosmetiikan-, vaatteiden- ja muiden pulasta, joten lähetin yhden paketin sitä tarvitseville. Toista alan kasaamaan samalle perheelle, kunhan löydän/saan sopivan pahvilaatikon. Sain paljon kiitosta paketista ja hymyilen täällä vieläkin, kuin hangon keksi.
Kiitos Arkiapurit-vinkistä! :)
Arkiapuri on hieno sivusto! Kiitos vinkistä, juuri tällainen tapa "hävittää" tavaraa on mieleeni. Se, että joku saa kaipaamansa avun sellaisesta, jota et enää itse käytä. Erinomaista!
Mua itseäni auttaa seuraavat tavaroiden pois heittämisessä seuraavat ajatukset - Mietin miten paljon asunnon neliöhintä on ja haluanko oikeasti ostaa uuden asunnon vain tavaroita varten? Jos neliö maksaa vaikkapa 3000 e, niin on 10 neliön verran isompi koti maksaa 30 000 euroa. Aika paljon tulee hintaa tavaroiden säilömiselle! - Muistot eivät elä tavaroissa, ne ovat minun päässäni. Kunhan on pää mukana, niin tavaroita ei tarvitse. - Jokaisessa omistamassani esineessä pitää olla vähintään kaksi seuraavista ominaisuuksista: kauneus, käytettävyys, muisto. En säilytä rumaa maljakko vain sen takia, että se on isomummilta saatu. Jos se sen sijaan on mielestäni erittäin kaunis ja se tuo minulle mukavia muistoja, niin se saa jäädä.
Itse voin entisenä hamsterina samaistua tekstiisi paikoin turhankin hyvin. Tavaraa oli varastoituna kaikkialle tuolit mukaanlukien, eikä mistään voinut luopua kun sitä voi vielä tarvita. Aina jos jotain heitti pois, pian tuli hyvin vahva idea mihin sitä olisi voinut käyttää ja luopuminen harmitti.
Nykyään omistan vain murto-osan aiemmasta tavaramäärä ja olen tyytyväinen. Opin nimittäin pikkuhiljaa ettei minusta ollut pitämään valtavia varastojani käyttökelpoisina. Minulla oli jemmassa valtavasti tavaraa, mutta silloin kun olisin tarvinnut jotain, sitä ei löytynyt, se oli hautautuneena pyykkivuoreen tai ehtinyt mennä piloille. Lisäksi asunto oli kokoajan epäsiisti ja minulla meni kohtuuton aika siivoamiseen ja yllätysvieraat ahdistivat ajoittain suunnattomasti.
Niinpä olen karsinut vain vuosia ja nyt asunnossa alkaa pikkuhiljaa olla vain tavaroita joita käytän varmasti. Ja ne saavatkin koko ajan enemmän käyttökertoja, koska jopa minä pystyn pitämään ne käyttökelpoisina ja paikoillaan. Asioita tarvitsee harvemmin enää etsiä ja esimerkiksi kenkien ja laukkujen hoitamisesta on tullut hauskaa jotta ne harvat ja valitut pysyvät mahdollisimman edustavina pitkään. Aiemmin vaihtoehtoja oli niin monta, että kaikkia huolto ja puhdistustoimenpiteitä pystyi lykätä ikuisuuksiin.
Valitettavasti tavaran vähentäminen ei silti estä siihen kiintymistä. Juuri eilen kirjoittelin blogiini, kuinka minulta pääsi pyöräliikkeessä itku, kun minulle tarjottiin pyöräliikkeestä väärän väristä seuraajaa varastetulle pyörälleni. Se tuntui niin väärältä, vaikkei edellinen pyöräni ehtinyt olla minulla edes puolta vuotta. Silti edellinen pyöräni on edelleen silmissäni se ainoa täydellinen.
Kosmetiikkahan itse asiassa vanhenee tosi nopeasti. Entäs jos aloitat heittämällä kaikki yli vuoden vanhat raakasti pois? Voit sitten "luvan kanssa" hankkia pikkuhiljaa uusia. Hävitä muutenkin ensin kaikki rikkinäinen ja vanhentunut. Se helpottaa jo paljon. Pidä huoli siitä, että viet sitten kaiken asunnosta ulos, paikan vaihtaminen tai piilottaminen komeroon ei muuta tilannetta. Päin vastoin pahentaa. Tee tavoitteita ja palkitse itsesi jollain mieluisalla (mieluusti muulla kuin tavaralla), kun saavutat jotain. Hävitä myös kaikki sellainen, mistä et itse asiassa koskaan ole edes pitänyt, vaan säilytät vaan velvollisuudesta. Osa menee varmaan kaatikselle, mutta osan voi ehkä myydä tai lahjoittaa kirpparille.
Kyllä sinä onnistut, minäkin onnistuin. Elämä selkiytyy monin tavoin, kun ylimääräisestä pääsee eroon. Voimia! Isoimman askeleen olet jo ottanut, kun olet todennut että haluat muutosta. Just do it!
Vedetön, puuterimainen kosmetiikka ei vanhene nopeasti ;) Bakteerit eivät elä vedettömässä alustassa. Luomivärien, puuterien ja poskipuien koostumus saattaa hieman muuttua vuosien varrella, mutta vaikkapa 10 vuotias poskpuna ei vättämättä ole millään lailla erilainen kuin juuri ostettuna. Toki reseptiikka vaikuttaa, ja joissain puuterimaisissa tuotteissa voi olla öljymäisiä ainesosia, jotka vaikuttavat tuotteen muuttumiseen ajan myötä. Useimmat omistamani puuterimaiset tuotteet eivät ole kuitenkaan muuttuneet piiruakaan. Nettikaupatkin tietävät tämän, siksi ei ole mitenkään epätavallista että nettikaupoista löytää vaikkapa Diorin tai MACin kausituotteita 8-10 vuoden takaa, enkä nyt puhu eBaysta.
Mutta kiitos joka tapauksessa tsempistä :)
Okei, hyvä tietää. Ehkä sekin on siis osin teollisuuden keino saada ostamaan lisää, kun uskotellaan kosmetiikan pilaantuvan. Mä oon ajatellut, että niihin tulee pöpöjä iholta ja ne sitten siksi pilaantuu. Mutta olet varmasti oikeassa. Tai kai niistä osa pilaantuukin, esim. voiteet. Just heitin ikivanhat Le Clercin puuterit pois sitten vissiin ihan turhaan... Pöh.
Tänään vuorossa työhuoneen raivaus ja uudelleensisustus...
Epäilemättä ;)
Jotkut vesipohjaisetkin tuotteet kuten shampoot ja suihkugeelit voivat oikein säilytettynä (= ei suorassa auringonvalossa tai kuumissa/jäätävissä lämpötiloissa) säilyä useita vuosia. Niiden hyllyikäkin on kolme vuotta (itse asiassa kolme vuotta on yleinen hyllyikä kaikelle kosmetiikalle rasvoista shampoisiin), ja sen jälkeen ne voivat säilyä ostajan hallussa useita vuosia. Tästä on kiittäminen säilöntäaineita, joita kosmetiikassa on runsaasti.
Puuterimaisia tuotteita ei todellakaan kannata heittää pois pilaantumisen pelossa ellei a) ole saanut niistä ikäviä oireita tai b) koostumus ole muuttunut selvästi, esimerkiksi alkanut haista pahalle.
Kuulostaa kyllä niin tutulta. Kiitos postauksesta! :) täälläkin on eräänlainen jemmaaja. En raaski luopua tavarasta kun mulla on jonkinlainen ajattelutapa, että kun olen maksanut niistä niin paljon niin ei viitsi ilmaiseksi antaa. Toisaalta olen kyllä huomannut, että kaikilla on nykyään niin paljon tavaraa, ettei ne meinaa kelvata kirpparillakaan kenelläkään. Itse olen ruvennut lukemaan kirjoja, joista koen olevan hyötyä tavaran raivaamisessa. Esim. Onnellisuusprojekti ja erilainen ote omaan talouteen-kirjat käsittelevät mm. tätä asiaa. Tsemppiä sinulle! :)
Mä tuun vielä tälleen vähän myöhässä heittämässä omat tsemppini! :) Pakko myöntää, että pieni kauhuahdistus iski tästä postauksesta, koska tunnistin kuvauksista myös itseäni. Tykkään vähän jemmata juttuja, mutta oon toisaalta aika hyvin oppinut siitä pois. Ei siinä auta kuin tunteiden syrjään heittäminen ja kylmä rationaalinen ajattelu.
Hei!
Tietyllä tavalla jemmaaminen on mun mielestä oikein. Toki on ongelmallista, jos ei esim. pysty kunnolla imuroimaan tavaroiden takia ja joutuu sitten kärsimään kutisevista silmistä ym.
Mutta muutoin jemmaaminen on enemmän oikein kuin konmaritus. Mulla on liikaa vaatteita (kirppisharrastus vuodesta 2001) mutta jos laitan niitä pois, hankin uusia. Mulle täysi kaappi on paras muistutus siitä, että mun ei tarvi ostaa.
Jemmaaminen on ekologista. Muoti kiertää ja monia asioita voi tarvita ja tarvitsee. Konmarin ”ainahan voi ostaa uuden” ajatus on perustavalla tavalla väärä. Ei voi ostaa aina uutta. Maapallo ei sitä kestä. Jos säilyttää kaiken eikä kevyin mielin heitä kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen (mistä harvoja meidän roinia kukaan muukaan haluaa) tulee kyllä oma raja joskus vastaan ja tajuaa lopettaa ostamisen. Aamen. ;) :)
Tässä oli paljon hyviä pointteja jotka itsekin allekirjoitan. Ei todellakaan ole kestävää ostaa koko ajan uutta ja laittaa vanhaa menemään, koska, kuten toisessa kommentissasi blogilinkin kautta toteat, oman krääsän siirtäminen muiden ongelmaksi ei ole ekologista sekään. Parasta ympäristölle olisi käyttää tavaroita ja vaatteita niin pitkään kuin ne vain kestävät.
Minä harrastan tätä aika paljonkin, ja itse asiassa juuri se on yksi syy valtavien jemmojeni muodostumiselle. Koska mielelläni käytän vaatteita niin pitkään kuin ne vain ovat ehjiä, en heitä niitä pois (ja tylsä, suhteellisen muuttumaton vaatetyylinikin mahdollistaa tämän), ja niin vaatevuori vain kasvaa ja kasvaa. Vanhan tavaran säilyttäminen ja käyttäminen on hyvä asia, mutta 'jemmauksen' miellän itse yltiöpäiseksi tavaran haalimiseksi. "Terveessä" tavaran säilytyksessä henkilö ei ylipäänsä haali nurkkiinsa säkkikaupalla tavaraa jota ajattelee käyttävänsä seuraavat 50 vuotta, vaan pitää käytössään ja hankkii vain sen verran tavaraa kuin on kohtuullista ja järkevää.
Tässä erittäin hyvä artikkeli aiheesta: https://eivainsanoja.wordpress.com/2017/08/29/ala-hankkiudu-eroon-turhasta-tavarasta/
Tuo Arkiapuri-vinkki aiemmassa kommentissa oli kyllä tosi hyvä!