Lempeä lasku arkeen. Eilinen meni melkein nukkuessa, olin niin väsynyt lentokentältä tullessa että melkein nukahdin haarukka suussa ruokapöytään.

Tänään teille kirjoittelee hyvin tyytyväinen, vaikkakin edelleen hurjan väsynyt bloggaaja. Vaikka ulkona tervehtii sadesää - enkä eilen saanut kentältä sitä Diorin palettiakaan - voitteko kuvitella että juuri Cuir Cannage ei kuulu niin Ateenan kuin Helsinginkään lentokentän valikoimaan? - niin sisällä paistaa hyvä olo. Vatsa on juuri täytetty suomalaisella raejuustolla ja vadelmilla ja kahvilla tutusta mukista. Kotona.

On aika alkaa pikkuhiljaa päivittäytyä Suomen tapahtumiin. Ja blogimaailman tapahtumiin. Edessä on taas vuotuinen Inspiration Blog Awards.

Kreikassa kaikki normaaliin blogiarkeeni kuuluvat asiat tuntuivat niin kaukaisilta, että Awards-pöhinät ovat menneet kutakuinkin ohi.

Olen ehdolla. :) Tiedätte, että en ole palkintogaalaihmisiä, eikä itsensä esiinnostaminen tämän tyyppisissä tapahtumissa ole minulle luontevaa. En ylipäänsä pidä "kuka/mikä on paras" -asettelusta, vaikka hauskaa viihdettähän tämän on tarkoitus olla eikä sitä pidä ottaa vakavasti.

Myönnettäköön, että juuri tällä hetkellä kategoria "Inspiroivin Kauneusblogi" tuntuu sekin hyvin kaukaiselta. Olen silti, tai ehkä juuri siksi kuitenkin hyvin otettu siitä, että joku tai jotkut teistä ovat minut tähän kategoriaan ehdolle esittäneet. Kaikesta muusta sisällöstä huolimatta Karkkipäivä on monen silmissä edelleen kauneusblogi. Se ilahduttaa minua vilpittömästi. :) Kiitos siis teille.

Indiedays Blog Awards -gaala järjestetään lauantaina 25.10. ja vielä tänään (19.10.) voi käydä jättämässä äänensä.

Kauneusblogi-kategoriassa on 10 ehdokasta, ja äänen omalle ehdokkaalleen voi käydä antamassa täällä.

Kymmenen ehdokkaan joukossa on tuttuja naamoja :)

Henkeäsalpaavan taidokkaasta meikkitaiteesta inspiroituville vinkkaan Roseshock-blogiin tutustumista, siis wow...! Ei arkimeikkailijoille, mutta näyttävistä fantasiameikeistä innostuvat löytävät täältä kerrassaan upeita kuvia. Tällainen violetti-fani on ihan heikkona etenkin viimeisimpiin meikkeihin. ;)

Itse annan ääneni kuitenkin pitkän linjan idolilleni Saara Sarvakselle, joka on ansaitusti vienyt kotiin kaikki Suomen blogigaaloissa tähän saakka jaetut Paras Kauneusblogi -tittelit. Olen seurannut Saaran kaikkia blogeja Tiptoesista lähtien, ja jos johonkin bloggaajaan voi liittää termin 'inspiroiva', niin se on Saara.

Itse kun olen vielä henkisesti osittain Kreikassa, niin laitetaan tähän sopivasti Kreikassa otetut kuvat. :)

Lokakuussa 2012 tein ystävälleni Mariannalle smokey eye -meikin kynän avulla, juttu + tutorial täällä.

Mariannan Baby Lips -juttu oli muuten Karkkipäivän kirkkaasti suosituin blogipostaus syyskuussa...! :) Kyllä vauvahuulet jaksavat kiinnostaa... ^_^ Hauskaa, että kreikkalaiset ystävänikin ovat lipuneet osaksi blogin "sivuhahmogalleriaa". :)

.

Ai niin... hehheh, olin viime syksynä kaukaa viisas :D

Muistatteko, kun pähkäilin marraskuussa Barcelonassa mekko-ongelman kanssa, yrittäen löytää jonkun koltun ensimmäiseen Indiedays Blog Awards -gaalaan? Sekin postaus oli täysin odottamatta älyttömän suosittu, välillä tulee ihan puun takaa mitkä jutut teitä kiinnostaa..! :-0 Yli 100 henkeä "äänesti" mikä mekko minun tulisi valita..! :)

Päädyin sitten ostamaan kaksi mekkoa, joista tuo mustavalkoinen, paikallisen suunnittelijan käsin tekemä, päätyi Blog Awardseihin.

Numeroa 1, French Connectionin pitsiyksityiskohdalla varustettua, en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Sen vuoro taitaa sitten olla nyt. :)

Eipähän tarvitse enää tällä kertaa stressata mekon etsinnästä...! ;)

Kiitos tästä syksystä, Kreikka :)

Vielä tänään sain liihotella katuja kesähameessa ja lyhythihaisessa paidassa, huomenna vedetään syystakki niskaan Helsinki-Vantaalla.

Mutta en vaivu synkkyyteen - toivotan syksyn oikein lämpimästi tervetulleeksi. Onhan tässä jo kesää vietetty kohta viisi kuukautta :) Juuri nyt odotan kovasti kirpeitä iltoja mökillä kynttilän valossa.

Tämän päivän olemme viettäneet Ateenassa, jossa anoppi luonnollisestikin vietiin katsomaan Akropolista. Itselläni oli vielä tärkeänä ohjelmanumerona muuan liikkeessä vierailu... ;)

Kyllllä!

Se Mahtava Hiusväri lähtee mukaan Suomeen kahtena kappaleena, kiitos Mr. Karkkipäivän matkalaukun. :)

Jes! :)

(...en lähde arvailemaan mitä Korresin henkilökunta ajatteli asiakkaastaan, joka kyykistyi liikkeen eteen, asetteli ostoksensa kadulle ja alkoi kuvaamaan...)

Hei sitten, rakas talomeri..!

Hotellillakin oli sattumalta Korresia.... Mahtuisikohan nämä vielä äijän laukkuun...? :) Mä niin vien nää kaikki... :D

.

Taas ensi syksyyn, Egeanmeri..?

.

Hyvää yötä, nähdään huomenna, Suomi!

Kreikan reissuni viimeiselle viikolle halusin jotain erityistä. Ennen kaikkea siksi, että seuraani liittyivät avomieheni ja hänen äitinsä, joille halusin ikimuistoisen Kreikka-elämyksen. Tiedättehän - kun pääsee näyttämään ja esittelemään toisille jotain itselle oikein rakasta ja tärkeää...! Haluaa järjestää kaikkein parasta. :)

Vuoden 2012 Santorinin vierailullani katselin haikeana calderan rinteeseen rakennettuja, laavakiveen koverrettuja luolataloja. Miten viehättäviä ja persoonallisia..! Edessä levittäytyvistä näkymistä puhumattakaan… Tuollaisessa minäkin haluan jollain tulevalla Santorinin visiitillä asua, edes muutaman päivän..!

Alkuperäiset luolatalot ovat nykyään lähes kaikki majoituskäytössä (eipä ihme – sijainti on saaren halutuin), ja kauempaa calderan reunalta löytyy myös uudempia, luolatalojen muotoja mukaillen rakennettuja hotellikomplekseja.

Minä halusin nimenomaan alkuperäiseen.

Löysin meidän talomme netistä (ihan tylsästi) Booking.comin kautta. Siellä välitetään hotellien lisäksi myös "luolia". :)

Systeemi talojen kanssa menee niin, että luolatalojen omistajat ovat luovuttaneet asuntonsa eri majoitusbisneksille, ”managementeille”, jotka vuokraavat niitä heidän puolestaan. Kyseessä ei siis ole hotelli.

Meidän vuokraamassamme talossa oli iso olohuone, kaksi makuuhuonetta, iso kylpyhuone ja keittiö. Katto muodosti viihtyisän terassin, jonne johti niin kapeat portaat että minua vähän jänskätti joka kerta anopin kavutessa niitä...

Talot ovat kirjaimellisesti tulivuoren kraaterin rinteeseeseen koverrettuja, ja jatkuvat luolamaisina pitkälle rinteen sisään. Taloissa on vain muutama hassu ikkuna. Talon sisällä niukan valon leviämistä on pyritty auttamaan rakentamalla huoneiden välille ikkunoita. Olohuoneeseen astuessa näyttää siltä, kuin edessä olisi uusi talon fasaadi ovineen ja ikkunoineen – seinä, jonka takana on makuuhuone.

Meidän talomme on rakennettu 1799.

Luolatalot eivät ole majoitusmuoto halvimmasta päästä – niin kuin ei mikään majapaikka calderan reunalla, mutta kolmen tai useamman hengen majoittuessa samaan taloon hinta jää mahdollisen rajoihin kengännauhabudjettilaisellekin – muutamaksi yöksi.

Kyllä kannatti. Tätä maisemaa ja aamuhetkiä kattoterassilla en unohda koskaan.

<3

Olohuone.

Makuuhuone.

Olohuone.

Makuuhuoneesta olohuoneeseen.

Ikkuna toisesta makuuhuoneesta olohuoneeseen.

Toisesta makuuhuoneesta keittiöön.

Toinen makuuhuone.

Olohuoneen katto.

Kylpyhuoneesta toiseen makuuhuoneeseen.

[vimeo 109093833 w=680 h=383]

Kuvasin kämpässä läpi-talon videon.

.

Santorinin luolataloja on Oian ja Firan kylissä. Niitä voi etsiä netistä hakusanalla 'Santorini cave houses' tai 'Santorini yposkafo' (kreikaksi).

On aamukahveja, ja on aamukahveja.

Domatia-ajat tältä matkalta ovat nyt takana.

Asumme Santorinilla vuonna 1799 rakennetussa, kalderan rinteeseen koverretussa luolatalossa.

Tässä on "työhuoneeni". Kirjoitan teille juuri tässä sohvalla.

Aika hyvä huomen. :)

Katsokaas mitä Mr. Karkkipäivän matkalaukusta putkahti...!

Ohhhhhhuojennus!

Ette uskokaan.... <3 <3 <3

Ostin apteekista hätäapuna Cera di Cupra -huulirasvan, joka on itse asiassa ihan ok, mutta eihän se mikään Blistex/Carmex kuitenkaan ole.... Mutta ehdottomasti parempi kuin mikään puikkorasva.

*

Meitä ei muuten olekaan täällä nyt kaksi, vaan kolme.

Mukana on myös Anoppi Karkkipäivä. :) Elämänsä ensimmäisellä Välimeren vierailulla.

Siinä vaiheessa kun mies alkoi suunnitella liittyvänsä reissuni viimeiselle viikolle oman lomaviikkonsa aikaan, sanoin, "Pakkaat äitisi mukaan".

Mies on aina puhunut siitä, kuinka Anoppini haluaisi vielä jonain päivänä nähdä syvänsinisen ja turkoosin meren. No, mitäs sitä odottelemaan kun sopiva tilaisuus tarjoutuu, ei tässä kukaan nuorru. :) Äiteelle lentolippu kouraan ja menoksi. :)

Minä suunnittelin tietysti lomaviikon ohjelman. ^_^ Ette usko miten iloinen olin, kun tuuli Kykladeilla hellitti sunnuntaina, ja kohtasimme Naxoksella mitä parhaimmassa säässä. Joka vuosi ei ole mitenkään itsestäänselvää, että Kreikassa on lokakuussa vielä uimarantasäät (lukuunottamatta Kreetaa ja Dodekanesiaa, joilla vallitsee erilainen ilmasto ja siellä kesä jatkuu pidempään).

 Anopin pitkäaikainen unelma päästä sinistäkin sinisempään mereen toteutui vihdoin...

Ja rantasäitä on luvattu koko loppuviikoksi..! :) Kiitos Kreikka!

Kuvat Naxokselta.

Seurantapäivitys Trind Nail Repair -kynsikuurista. Hyvin menee edelleen liuskoittumisen suhteen, yhdestäkään kynnestä ei ole erottunut liuskan liuskaa alettuani käyttää hoitolakka. Siinä mielessä Nail Repair siis toimii kuin unelma.

Mutta se formaldehydin kuivattavuus.... muistatte, kun puhuin "kuiva oksa" -efektistä...

Se on valitettavasti käynyt toteen, ahkerasta kynsibalsamin käytöstä huolimatta.

Kynnet eivät jousta yhtään.

Ja kolme niistä on katkennut. :( Napsahtanut poikki juuri niin kuin kuiva puunoksa. Vasen nimetön, oikea peukalo ja oikea etusormi. Nimettömän ja etusormen kynnet napsahtivat ihan juuresta, peukalo keskeltä.

Nyyh. :´-(

Kuiva kynsi ei jousta, jolloin ne katkeavat helposti pienestäkin kolauksesta. Kosteutettu kynsi kestää kolhut paljon paremmin.

Pelkäänpä, että Benecosin Nail Care -balsamin koostumus on liian paksua imeytyäkseen kynteen kunnolla. Sehän ei ole öljyä, vaan koostumukseltaan balmimaista. Mitä ohuempi öljy, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on imeytyä. Veikkaan, että tuo Benecosin tuote on tarkoitettu enemmänkin hoitamaan kynsinauhoja kuin kynttä, vaikka nimessä ei 'cuticlesta' puhutakaan.

Voih.. Olisi pitänyt ottaa kunnon öljy mukaan. :/

Tietysti on enemmän kuin mahdollista, että formaldehydi vain on kuivattavuudeltaan niin stydiä kamaa, ettei mikään öljy auta kynsiä pysymään joustavina. Ainakaan minun tapauksessani, tulos varmasti vaihtelee yksilöittäin.

Huokaus.

Ja nyt Benecosin balmikin on loppunut.

Mitenkäs muilla Trind-kuurilaisilla menee?

*

Taaskaan en malta olla laittamatta loppukevennystä... :)

Haamusormiteatteria?

Ei, vaan operaatio "glitterkynsilakan irroitus". :)

Foliota minulla ei täällä ole, mutta irtoaa ne glitterit ihan mukavasti pelkällä vanutuppohaudutuksellakin. Mun hermot ei riitä glitterlakan irtihinkkaukseen niin mieluummin jätän sormenpäät hautumaan lakkakylpyyn, vaikkei se varmasti iholle kovin hyvää tee.

Sanni, (3)5 vee....

Yksin matkustaminen. Toiset ihmettelevät, toiset ymmärtävät täysin.

Joku kokee, että siihen tarvitsee rohkeutta jota itsestä ei löydy. Toinen tylsistyisi ilman seuraa.

Minä rakastan yksin matkustamista.

Silloin kokee asiat kaikkein vahvimmin. Kukaan tai mikään muu ei jaa huomiotasi - voit keskittää kaikki aistisi ympäristöön. Kuulet, näet, haistat, tunnet eri tavalla kuin jos seurassasi olisi muita. Huomaat asioita, joita et huomaisi toisen seurassa. Jäät pohdiskelemaan näkemääsi, tunnustelemaan sen herättämiä ajatuksia. Miten hyvältä villi timjami tuoksuukaan tässä tien pientareella. Miten kiinnostavat kasvot tuolla vanhalla naisella on. Miten sininen meri on tänään... ja miten sen katseluun ei koskaan kyllästy.

Ilman seuralaista voit pysähtyä hetkeen koska vain. Aivan rauhassa. Kukaan ei odota, tylsisty, kyseenalaista. Olet vapaa vain olemaan ja jäämään. Tai menemään, kun siltä tuntuu.

Tietenkään tämä ei sovi kaikkien tyyliin eikä siihen, millaisia kokemuksia matkalta toivoo.

Minun luonteelleni se sopii mitä parhaiten.

Yksin matkustaessa pääsen tilaan, jossa olen kaikkein rennoimmillani, seesteisimmilläni. Irtaannun täysin arkielämän langoista.

Olen helposti stressiin ja huoleen taipuvainen ihminen, ja vasta yksin ollessa tunnen, että vapaudun näistä tunteista kokonaan.

Arjessa minua stressaavat odotukset. Olen vihdoin onnistunut tiivistämään stressin lähteen tähän sanaan; odotukset.

Kun minulta odotetaan jotain... se muodostaa jännitteen, joka kietoo minut selittämättömän peruslevottomuuden verkkoon. Oli se sitten oma odotukseni kuntosalille menosta tai miehen odotus siitä, että laitan koneen kiinni ja tulen nukkumaan. Ystävän odotus että soitan ja sovin tapaamisen. Vastausta odottavat sähköpostit. Palauttamista odottavat kirjaston kirjat.

En oleta että kukaan ymmärtää tätä.

Matkalla kukaan ei odota minulta mitään. Ei ole mitään valmiin kaavan mukaan kudottua verkkoa, jossa suoriutua ja suorittaa. Herään vain joka aamu ja päivä on ikuinen.

.

Mitä rohkeuteen tulee - kuten hiljattain kirjoitin eräälle lukijalleni, maailma on lopulta hurjan lämmin ja ystävällinen paikka. Uutisissa kerrotaan vain onnettomuuksista ja psykopaateista. Oikeassa elämässä on paljon enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Älä pelkää eksymistä, - vaan toivo sitä. :) Kohtaat ihmisiä ja tilanteita, jotka kertovat, että lopulta et koskaan ole yksin. Vilpittömiä sydämiä on kaikkialla.

Ja se matkalaukku voidaan varastaa koti-Suomessakin, matkalla Turusta Toijalaan. ;) Nimimerkillä "kokemusta on".

Onko yksin matkustamisessa mitään ikävää?

Tietysti.

Laivalla, bussiasemilla tai lentokentillä kukaan ei katso tavaroitasi tai varaa sinulle paikkaa. Joudut raahaamaan kaiken kaman mukanasi kahvilan tiskille, vessaan, - laivan ulkokannelle kun haluat katsoa maisemia.

Yksin syöminen ravintolassa on joskus vähän kurjaa. 

Ja välillä on hetkiä, jolloin meinaa pakahtua siihen, että haluaa jakaa tunteen rakkaansa kanssa.

.

Tätä lukiessanne matkani yksin on juuri päättymässä.

Lähden kohta taas uuteen laivaan.

Se vie minut Naxokselle, jossa minua odottaa Mr. Karkkipäivä. <3

.

Viimeisen reissuviikon kuulumiset tulevat monikossa. :)

Viimeiset neljä päivää on tuullut niin, että kadulla kävely on käynyt treenistä viimaa vasten puskiessa. Kykladit ovat Kreikan tuulisin saariryhmä. Se on käynyt selväksi. :)

Tänä aamuna tuuli myös. Naputeltuani Andros-postauksen olin kahden vaiheilla - lähteäkö ulos ollenkaan tuulen riepoteltavaksi vai jäädäkö sisään chillaamaan ja lukemaan kirjaa. Välillä on ihan ok pitää "ei mun tarvii tehdä mitään" -päiviä.

Päädyin lähtemään ulos. Aurinko kuitenkin paistoi kutsuvasti ja ulkona oli tuulesta huolimatta ihanan kirkasta.

Ai niin. En ole enää Androksella. Saavuin eilen Tinokselle - pyhälle saarelle. (Ja täältä irtoaa majapaikka 15 eurolla ;))

Kävelin domatia-katuni päähän. Hiukset olivat suussa ja silmissä, shortsien lahkeet lepattivat. Saavuin meren rantaan. Katsoin vasemmalle. Kauempana erotin alkavan hiekkarannan. Oikealla katu johti Tinos Townin keskustaan.

Kumpaan suuntaan? Tutustuin jo eilen keskustaan. Mutta miksi mennä rannallekaan tässä tuulessa?

Katselin kaihoisasti rannan kultaista hiekkasirppiä. Rantapäivät alkavat käydä tällä matkalla vähiin. Asteet kipuavat yhä 25 asteen paremmalle puolelle, mutta syksy on jo ilmassa. Tuulessa. Illat ovat suorastaan kylmiä. Pitkähihainen on nyt jokapäiväinen seuralainen.

Äh. Mä kävelen rannalle päin.

Ja niin mä kävelin.

Tein tietämättäni  juuri oikean valinnan.

Kävelin melkein rannan toiseen päähän. Saavuin pienen baarin kohdalle jonka edessä oli aurinkotuoleja. Istuin tuolille. Hämmästyksekseni sillä kohtaa ei tuullut juuri lainkaan.

Jos ollenkaan.

Katsoin tuoleissa lekottelevia auringonpalvojia. Muu osa rannasta oli lähestulkoon tyhjä. Tässä kohdassa vallitsi joku maaginen tuuleton vyöhyke, ja auringonottajat tiesivät sen.

Liityin heihin. :)

Mitä väliä vaikka minulla ei ollut bikiniä mukana. Enhän kuvitellut olevani tulossa rannalle. Onneksi sentään alkkarit ja rintsikat sattuivat tänään olemaan saman väriset. Menivät ehkä kauempaa uikkarista.

Ja mitä väliä. :)

Asetuin tuolille ja tilasin lasin valkoviiniä. Kun kylmä lasi ilmestyi käteeni, tuntui kuin joku olisi kääntänyt minussa euforian virtapiirin päälle. Vajosin tuijottamaan auringon kiloa vedessä. Miksi vesi ei juuri aaltoillut, vaikka tuuli? Katsoin puita. Ja kuulin ne. Ne suhisivat ja heiluivat tuulessa. Mutta meri.... Se oli rauhallinen.

Seuraava lasi tarjoiltiin minulle muovimukissa....

Mukiini tippui öttiäinen. Noukin sen ylös hiekkaisilla sormilla.

Sen jälkeen join hiekkaista viiniä.

Uskokaa tai älkää, mutta ulos lähtiessä unohdin kokonaan huulirasvan loppumisen. Olin laittanut aamulla Lip Plumper -huulikiiltoa joka kestää huulilla tuntitolkulla.

Se kelpaa väliaikaisesti huulirasvan korvikkeeksi. Kihelmöinti tyydyttää Blistexin kaipuun. ;)

Tekstiviesti Mr. Karkkipäivälle kello 15.49:

"Minä olen edelleen rannalla. Katson auringon välkettä vedessä. Ja juon kylmää valkkaria. Vaihdoin lounasbudjetin viiniin, syön sitten kämpillä tonnikalaa. Juuri nyt on laatua olla tässä rannalla, kirja yhdessä, viinilasi toisessa kädessä."

Kun lähdin rannalta, kadulla ja kaupungissa tuuli edelleen.

"Lounas" kello 17.50.

.

Nyt  illalliselle. Kolmella pitkähihaisella ja takilla varustautuneena. Onneksi päivän lämpö tuntuu vielä iholla.

Andros.

Selvisihän se miksi saarelta ei löydy yhtä halpaa majoitusta kuin muualta.

Laivanvarustuksella vaurastunut Andros on yksi Kreikan rikkaimpia saaria. Täällä ei olla millään lailla riippuvaisia turisteista, eikä saarella ylipäänsä ole saman volyymin majoitusvalikoimaa kuin monilla muilla samankokoisilla saarilla. Hinnat ovat kalliit koska tarjontaa on vähän eikä saarella ole tarvettakaan houkutella matkailijoita (- etenkään kengännauhabudjetin reppureissaajia).

Valtaosa Androkselle saapuvista turisteista suuntaa Batsin kylään saaren länsi-rannikolla. Siellä sekä satamakylässä Gavriossa on saaren paras huonetarjonta. Tähän aikaan vuodesta ne ovat täysin hiljaisia, ja jotain elämää nähdäkseen kannattaa suunnata itä-rannikolle saaren pääkaupunkiin. Bussimatka Gavriosta kestää tunnin, mikä on saarten mittakaavassa todella pitkä matka. Andros onkin pinta-alaltaan Kykladien toisiksi suurin.

Elegantti Chora tuntuu olevan kuin toisesta todellisuudesta verrattuna esimerkiksi Mykonokseen, jolta saavuin. Se tuntuu etäiseltä, ei pelkän bussimatkan ansiosta vaan myös tunnelmallisesti. Täällä todella aistii että vierailijat ovat vain vierailijoita, eivät elintärkeä tulon lähde. Paikalliset eivät ota matkalaukkujaan raahaavaan, etsivän näköiseen turistiin mitään kontaktia. Kukaan ei tule kysymään tarvitsetko apua, tyrkyttämään tavernan lounasmenua eikä tarjoamaan vuokrahuonetta. Domatioita ei ylipäänsä edes näy missään. (Myöhemmin selviää, että kaupungin harvalukuinen vuokrahuonekeskittymä sijaitsee rannalla Nimborion kaupunginosassa.)

Kaupungissa on yksi ainoa matkamuistomyymälä. Yksi ainoa. :)

Tunnelma on kerta kaikkiaan niin kaukana lähes minkä tahansa muun saaren fiiliksestä kuin mahdollista.

Mutta minä pidän Androksesta. :) Juuri siksi että paikka on niin erilainen.

Ja entäpä Choran sijainti?

Kuva: saintlouis.gr

Upea!

Kaupunki on rakennettu Kastrou-lahden jakavalle kallioniemekkeelle. Kaupungin läpi kulkee yksi ainoa pitkä, suora pääkatu. Tällaista rakennetta en ole aiemmin kohdannut muussa kreikkalaisessa kylässä tai kaupungissa. Kykladeille muuten niin tyypilliset, kapeat ja kiemurtelevat labyrinttikadut loistavat poissaolollaan.

Kaupunki on kaiken kaikkiaan hyvin siisti ja tyylikäs, tunnelma on kiistatta vauras ja hienostunut - olematta kuitenkaan Mykonoksen Louis Vuitton chic'in henkinen. Talot ovat hyväkuntoisia ja monet niistä uuden näköisiä. Kirkot hohtavat puhtaanvalkoisina ja näyttävät vastamaalatuilta. Pääkatua reunustaa uusklassiseen tyyliin rakennettuja palatseja.

Kaupungissa on jopa useita tasokkaita museoita. Tämä on oikeasti erittäin poikkeuksellista saarilla. Chorasta löytyy mm. todella hieno modernin taiteen museo, merenkulkumuseo, arkeologinen museo sekä digitaalinen (!) museo.

Pitemmittä puheitta; Andros Chora, olkaa hyvä.

Laivanvarustukseen ja merenkulkuun liittyviä logoja löytyy lähes kaikista rakennuksista.

Riva-aukiolla merta tervehtii massiivinen Neuvostoliitosta lahjoitettu patsas. Pelottava.... :)

Choran ainoa matkamuistomyymälä kortteineen.

Voiko olla söpömpää...? Värit.... <3

Tämäkin hyvin epätyypillistä kreikkalaiselle saaripaikkakunnalle; Choran kummallakin puolella on hiekkaranta lähes vailla mitään palveluja tai "turistillista" kehitystä. Pohjoispuolella sijaitsevan Nimborion (ylempi kuva) läheisyydessä on tavernoja ja muutama rantakadun baari, mutta lounaispuolen ranta Paraporti (alempi kuva) on täysin kehittymätön. Rannat ovat roskaisen ja hoitamattoman näköisiä - omituinen kontrasti muuten niin siistille kaupungille.

Mutta täällä ei varmaan rantaelämä ole se ykkösjuttu. :) Hoidettujakin rantoja saarella riittää, mutta ne sijaitsevat länsirannikolla.

Andros ei muuten yhteydellisesti ole lainkaan etäinen. Tänne pääsee Ateenan lähellä sijaitsevasta Rafinan satamasta nopeimmillaan tunnissa. Naapurisaaret Tinos, Mykonos ja Syros ovat nekin vain tunnin-kahden päässä ja yhteydet näille saarille ovat vilkkaat vielä talvisesongillakin.