En tiedä kuinka paljon te kommentteja jättävät lukijat mietitte sitä, jäättekö te jollain lailla bloggaajan mieleen tai onko vakituisella kommentoinnilla bloggaajalle merkitystä yksittäisiin kommentteihin verrattuna. Yksittäisillä kommenteilla viittaan anonyymeihin tai vaihtelevilla nimimerkeillä jätettyihin kommentteihin, joita ei yhdistä tiettyyn lukijaan.

Kaikki kommentit ovat bloggaajalle tietysti mieluisia - kuka tahansa ympäristöstä riippumatta ilahtuu luonnollisestikin jos hänen esiintuomansa asia herättää vastakaikua. Oli kyse blogista tai mistä tahansa kontekstista. Varmasti on siis suhteellisen itsestäänselvää, että bloggaajat ilahtuvat saadessaan kommentin. Kritisoivatkin palautteet (asialliset sellaiset) ovat hyvä asia, nekin kertovat että kirjoittaja onnistui herättämään lukijassa halun osallistua blogiin. Kommentin jättäminen rakentaa yhtä lailla blogia kuin bloggaajan itsensä kirjoittama teksti. Kun kommenttilaatikossa herää keskustelua, koen onnistuneeni. :)

Lukijoiden pehmoleluja

Toiset kokevat, että kommenttien merkityksellisyys bloggaajalle ilmenee lähes yksinomaan hänen vastausalttiutensa kautta. On joukko ihmisiä, jotka kokevat bloggaajan velvollisuudeksi vastata jokaiseen kommenttiin. Karkkipäivässäkin on keskusteltu siitä pariinkin otteeseen. Tämä lukijaryhmä kokee vastarepliikin jättämättömyyden niin, että bloggaaja ei huomannut heitä, eikä kenties edes lukenut kommenttia. Pienikin vastausrepla, vaikkapa liukuhihnamaisesti toistettu "Kiitos!", ":)" merkitsevät tälle ryhmälle, että heidät on huomattu.

Ymmärrän psykologian suhtautumisen takana, mutta itselleni ei ole luontevaa heittää vastakommenttia jokaiseen kommenttiin. (Vastaan, kun kommentti herättää minussa välittömän spontaanin ajatuksen tai tunnetilan, tai kun kommentti sisältää kysymyksen.) Ehkäpä siksi ruudun takaa löytyy joukko, en tiedä kuinka suuri, joka kokee Karkkipäivä-Sannin lukijoita ignooraavana bloggaajana joka vaivautuu vastaamaan vain harvoille ja valituille. (Tällaisiakin keskustelunpätkiä on kantautunut korviini…)

Totuus ei voisi olla tästä kauempana.

Sitä ei varmastikaan tarvitse korostaa, että luen joka ikisen blogiin jätetyn kommentin.

Anonyymitkin kommentit ovat tervetulleita, kaikki otetaan samalla ilolla vastaan. Sellainenkin kommentti, johon en vastaa mitään, on voinut nostaa hymyn korviin ruudun tällä puolella. Olen hyvin vahvasti läsnä kommenttilaatikossa - vaikka minua ei siellä näykään kuittaamassa joka ikiseen kommenttiin.

On ryhmä, joka on erityisasemassa. Vakiokommentoijat. Säännöllisesti samalla nimimerkillä kommentin jättävät henkilöt.

Heihin kiintyy. Heidän kirjoitustyylinsä oppii tunnistamaan ja heidän kommenttiensa kautta alkaa, kuin pienten palapelin palojen summana, syntyä kuva ihmisestä. En ole nähnyt heidän kasvojaan, mutta näen edessäni jonkinlaisen hahmon vakiolukijan kommenttia lukiessani. Yksi on mielessäni vaaleahiuksinen, toinen brunetti. Kirjoitustyylin perusteella mieleen alkaa myös kehkeytyä mielikuvia temperamentista ja persoonallisuudesta. Joku on sähäkkä kannanottaja, toinen lempeästi kannustava luonne. Ja tokihan löytyy myös niitä vähemmän lempeästi kantaaottavia vakkareita, vaikka heitä ei Karkkipäivän lukijakuntaan kuulu kovin montaa.

Säännöllisyyden ei tarvitse olla sitä, että jättää kommentin kerran päivässä tai viikossa. Kerran kolmessa kuussakin tai vielä harvemmin kommentoiva voi jäädä mieleen. Kyllä te monet vakkarit siellä varmasti tiedätte keitä te olette. :)

Kun joku tutuksi tullut vakkari hiljenee normaalirytmistään pidemmäksi aikaa, reagoin. Kyllä minä huomaan, kun vakkari "katoaa". Ja sitten minä huolestun.

Joku vanha lukija saattaa muistaa, kun keväällä 2011 kirjoittelin vakilukijani Mohnin nettihiljaisuudesta ja sen herättämästä huolestani. (Sittemmin olen jo tullut Mohnin kanssa vähän tutuksi netin ulkopuolellakin…! :))

Nyt minua mietityttää jälleen erään vakkarin hiljaisuus. Ehkä tämä kuulostaa teistä jopa vähän pimeältä… joltain stalkkaukselta..? Voiko tällaista huolta tuntematonta ihmistä kohtaan ymmärtää..? 'Huoli' on ehkä liian voimakas sana, mutta jonkinlainen tunne siitä, että "toivottavasti hänellä on kaikki hyvin" kuitenkin herää.

Etsintäkuulutuksen kohteena on lukijani Jonttu. Jonttu on kommentoinut Karkkipäivään melkein jokainen päivä koko kuluneen vuoden. Väistämättäkin siinä tulee nimimerkki tutuksi. :)

Kun on tottunut lukemaan Jontun kommentin lähes päivittäin niin monen kuukauden ajan, niin tietysti alkaa miettimään, mitä hänelle kuuluu, kun kommentit loppuivat. En ole kuullut Jontusta syyskuun 26. päivän jälkeen. Mikäli Jontun viesteissä olisi ollut mukana s-postiosoite, olisin varmaankin jo ottanut vapauden lähettää hänelle sähköpostia.

Jonttu, jos luet tätä niin hihkaise jotain. :)

Ymmärrettävästi elämäntilanteet vaihtelevat, eikä lukijoiden "katoamisiin" varmasti juuri koskaan liity mitään dramaattista. En silti voi välttyä toiveelta, että kuulisin pidempään hiljaisina olleilta tutuilta lukijoilta jonkun "elonmerkin".

Kun heihin on kiintynyt.

Tuossa toukokuun 2011 postauksessa huhuilemani, ja vielä silloin vastannut Mirri, kuuluu kadonneisiin. Vaikka hänen viimeisestä kommentistaan on jo kaksi vuotta, on hän edelleen aika ajoin mielessäni. Toivon, että ehkä hän joskus vielä palaa moikkaamaan Karkkipäivään. Muistan jopa Mirrin viimeisen kommentin - se oli marraskuun 2012 Tirana-postauksen kommenteissa, joissa virisi keskustelu albanialaisen Ansin karkotuksesta Ruotsista.

En edes osaa selittää miksi tällä on merkitystä. En tiedä Mirristä mitään. Toiset lukijat vain jäävät niin vahvasti mieleen, että heihin jotenkin huomaamattaan luo epätavallisen, näkymättömän ystävyyssuhteen.

Blogissa kommentoi myös toinen vakkari-Mirri, mutta ip- ja sähköpostiosoitteen perusteella hän ei ole sama Mirri. - Terkut tällekin Mirrille, sinäkin olet tärkeä! <3

Lukijan ei välttämättä tarvitse olla vakkarikaan, jotta hän jää mieleen. Olen saanut kommentteja, joiden sisältö, usein elämäntilanteeseen liittyvä, on jäänyt mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Tulee tunne, että haluaisi kuulla, että henkilön asiat lopulta menivät parhain päin. Saattaa tulla paha mieli, tai päin vastoin hurjan onnellinen ja iloinen olo ventovieraan puolesta.

Kommenttiboksissa todella liikkuu suuriakin tunnetiloja, jotka eivät näy mihinkään.

Jyväskylä-miitissä uskaltauduin ensi kertaa tapaamaan lukijoita livenä :)

Tulipas tästä nyt pitkä teksti... Aikamoista ajatusvirtaa... :) Tarkoitus oli alkujaan vain heittää Jontulle signaali, mutta sormista valui enemmänkin.

Muuten - minullahan on täällä blogissa postaus, jossa lukijat voivat käydä esittäytymässä. :) Tämä:

Keitä te olette?

Tein postauksen yli neljä vuotta sitten, ja yhä sinne tulee silloin tällöin uusia esittäytymisiä. Niitä on aina tosi kiva lukea. :) Ilahtuisin, jos joku uusi "karkkipäivisti" kävisi heittämässä sinne terkut, moni lukija tuskin edes tietää tuon "esittäytymisketjun" olemassaolosta. Pitäisi ehkä linkittää se pysyvästi tuohon sivupalkkiin.

Mutta nyt mä lähden kananmunaostoksille. Munatilanne jääkaapissa on huolestuttavan heikko. ;)

.

P.S. Veppe - huolestuin mä vähän sinunkin keväisestä hiljaisuudesta... Ja ilahduin niin kun palasit taas. :)

Minulla heräsi paljon ajatuksia lukiessani parin viikon takaisen yödeodorantti-kyselyn vastauksia.

Oli hämmentävää näinkin "vanhana" tajuta, että niin tavallinen ja arkinen asia kuin deodorantin käyttö jakaa ihmiset täysin erilaisiin käyttäjäprofiileihin. Minulle deodorantti on aina edustanut samaa kuin hammasharja - eihän sitä voi käyttää kuin yhdellä tapaa.

Voin ihan vilpittömästi sanoa, ettei minulle kaikkina elinvuosinani ennen tuota postausta ollut tullut mieleenkään, että on käyttäjäkunta, jolle deodorantin laitto ennen nukkumaanmenoa on itsestäänselvyys. Aivan yhtä itsestäänselvää, kuin toiselle käyttäjätyypille dödön kuuluminen päivään tai valveillaoloaikaan. Kummatkin tahot pitävät toisiaan vähän outoina.

Omaa miestäni pidin siis vähän hassuna hänen yödödöilyineen. Siitä koko keskustelu sai alkunsa.

Käytän kirjoituksessa yksinkertaistamisen vuoksi sanaa 'deodorantti', jolla tarkoitan tässä yhteydessä sekä deodoranttia (hien hajua vähentävää tuotetta) että antiperspiranttia (hikeä estävää tuotetta).

Myönnän, että lukiessani noita lähes 200 kommenttia, hämmennyin. Enkä nyt sano, että pidän omaa käyttötapaani parempana tai "oikeana", sillä oikeaa tapaahan ei ole juuri missään asiassa. On omia tapoja.

Yödödöilijät perustelivat tapaansa mm. näin:

1 En ehdi/jaksa laittaa deodoranttia aamulla, helpottaa aamuja kun se on jo laitettu illalla

2 Deodorantista saa parhaan hyödyn kun sen laittaa suoraan puhdistetulle iholle, eihän se enää aamulla auta kun kainalot ovat yön aikana möhnäytyneet.

3 Jos en heti laita deodoranttia suihkun jälkeen, haisen aamulla pahalle

 Mutta eniten ajatuksia herättivät seuraavan tyypin perustelut:

4 "Mä laitan yöksi, kun eihän sitä tiedä, jos sattuu hikoilemaan yöllä."

5 En halua hikoilla yöllä

6 Kai sitä yölläkin hikoilee? Hyi! Pakko siis laittaa deodoranttia!

Näitä oli kommenttien joukossa useita.

.

Heitän tähän nyt kommenttia yödödöperusteluihin omalta kannaltani.

1 Ei ehdi laittaa aamulla dödöä...? Ajatus tuntuu ihan hullulta. Eikö ihminen pese aamuisin myös hampaansa, pukeutuu ja useimmiten myös meikkaa ja kenties syö aamiaisenkin? Miten tähän aikaan ei mahdu kainaloiden huuhtelu ja deodorantin rullaus...? Deodorantinhan voi antaa kuivua vaikka meikatessa tai syödessä.

2 Tottakai, on selvää että deodorantti kuuluu laittaa puhtaalle iholle. Mutta me aamukäyttäjät tietysti puhdistamme kainalot myös aamuisin. Se on yhtä selvää. :)

3 OK, tämän ehkä ymmärrän. Jos haju on niin voimakas, ettei se lähde kunnolla aamupesunkaan yhteydessä (niinkuin ainakin yhdessä kommentissa kerrottiin). Silloin kun hien haju on henkilölle ihan ongelmatasoa, niin estotoimenpiteet ovat tietenkin täysin ymmärrettäviä.

Mutta sitten nämä perustelut tyyppiä 4, 5 ja 6...

Siis hetkinen. Missä vaiheessa hien eritys on ihmisten mielessä muuttunut jotenkin epäluonnolliseksi asiaksi joka täytyy estää vuorokauden ympäri? Ihmisen kuuluu hikoilla! Normaali hieneritys on 0,5 - 1 litraa vuorokaudessa. Kauhistuitko? Se on täysin normaalia ja kuuluu elimistön toimintaan. Jos hikirauhasten toiminnan jotenkin saisi blokattua kokonaan, sillä olisi varmasti terveyttä vaarantavia seurauksia. Hiki osallistuu elimistön lämmönsäätelyyn ja kuljettaa mukanaan kuona-aineita.

Jokainen hikoilee öisin.

Silloin kun kyse ei ole hajuhikisyydestä (eli siitä, että hiki todellakin haisee jatkuvasti pahalta, usein perinnöllisistä syistä), näen yöhikoilun estotoimenpiteet jotenkin hyvin epäluonnollisina. Mitä se ketään haittaa, että elimistö erittää hikeä nukkuessasi? Kainalosi kenties kostuvat yöllä - entäs sitten? Miksi tämä koetaan ällöttävänä? Kuka tätä hikeä on unesi aikana havainnoimassa - tai haistelemassa?

Jäin miettimään tätä niin pitkään, että päätin lopulta kirjoittaa aiheesta postauksen.

Kulttuuriimme kuuluvat tietyt kauneuteen ja hygieniaan liittyvät käsitykset ovat lopulta ihan hulluja. Monet eivät edes kyseenalaista niitä. Olen aiemmin pohtinut kulttuurimme karvahysteriaa, ja suhtautuminen hikoiluun kuuluu saman ihmettelyn piiriin. Korostan vielä, että en nyt puhu oikeasti ongelmallisesta hajuhikisyydestä, vaan ihan normaalista hien erityksestä.

Ajelen itsekin karvojani (mutta voin välillä olla pitkään ajamattakin, etenkin talvella), ja käytän useimpina päivinä deodoranttia. En hikoile voimakkaasti ja joskus deodorantti unohtuu. Ei paniikkia.

(Kuvassa KARVOJA, iik. Kainalokarvani kahden viikon kasvukauden jäljiltä.)

En ihmettele sitä, että halutaan käyttää ainetta, joka estää vaikkapa tilanteen, jossa istut tärkeässä kokouksessa märät rinkulat puserosi kainaloissa. Tai että sileä iho koetaan esteettisesti kauniimpana kuin karvainen iho.

Mutta että karvat ja hiki koetaan suorastaan luonnottoman ällöttävinä ja niiden estotoimenpiteet osana itsestäänselvää toimintaa - ja karvaisia naisia tai ilman deodoranttia eläviä kummastellaan ja jopa paheksutaan avoimesti - sitä voi vähän miettiä.

Kuinka moni teistä ei käytä deodoranttia ollenkaan?

Sivupalkissa deodoranttikysely!

Muistattehan, kuinka kesällä jätin vihdoin hyvästit pinkille 3510i:lleni. Yhdentoista vuoden jälkeen.

Sen korvasi lukijalta saamani beige-kuorinen 3510i. (Beiget olivat alkuperäiset, olin itse ostanut nuo pinkit kuoret erikseen - olisin tietysti halunnut violetit mutta kun sellaisia ei ollut niin pinkitkin kelpasi ;))

Lukijan puhelinta oli kuuleman mukaan käytetty aikoinaan ehkä vuoden-parin verran, minkä jälkeen se oli jäänyt makaamaan laatikkoon. Kunnes lukija vuosia myöhemmin bongasi juttuni vanhasta puhelin-rakkaastani, ja otti yhteyttä.

Elokuun alussa tänä vuonna Beige pääsi vihdoin käyttöön.

Kuukautta myöhemmin Kreikassa se hajosi.

Jep. Eräänä aamuna herätessäni Folegandroksella Beigen näyttö oli himmentynyt, eikä se reagoinut mihinkään. Irrotin akun ja laitoin takaisin, ja puhelin elpyi hetkellisesti. Näyttö kuitenkin jäi himmeäksi. Seuraavaksi luuri alkoi sammumaan aina kun joku lähetti minulle viestin tai yritti soittaa.

Kummallisesti, puhelin palautui normaaliksi heti kun lähdin Folegandrokselta. Koko loppumatkan Beige toimi ongelmitta, ja aloin jo miettiä oliko Folegandroksen magneettikentissä jotain joka vaikutti puhelimeen. Eihän sellainen tietenkään ole mahdollista, mutta tuntui niin "yliluonnolliselta" että puhelin sekosi vain tällä yhdellä saarella.

Paitsi että Suomeen saavuttua ongelmat palasivat. Viikon sisällä oli selvää, ettei Beigestä enää ollut mihinkään. Se sammui lopullisesti yhden puhelun aikana eikä enää herännyt henkiin.

Minun 11-vuotias Pinkkini oli siis todellinen superpuhelin. Se oli palvellut kaikki nämä vuodet ilman muita vikoja kuin viimeisen vuoden aikana ilmenneet tekstiviestien sekoittamiset - ja tietysti käyttömukavuutta verottivat jatkuvasti pienenevä muisti ja akun huono kesto.

No. Beige sai väistyä.

Puhelinmuseostani astui tilalle korvaaja - vuonna 2003 julkaistu, ja yksi kaikkien aikojen suosituimpia nokialaisia - 1100. Minulla oli yhteen aikaan kaksi liittymää ja hankin 1100:n kakkosliittymälle. Ostin 1100:n käytettynä, eikä sekään koskaan vikaillut millään lailla.

Viime vuodet se on lepäillyt käyttämättömänä.

1100 ei ole mallina minulle yhtä mieluinen kuin 3510, mutta onhan siinä taskulamppu! :D

Nnoh. Ei homma nyt ihan mene putkeen Sinisenkään kanssa. Vanhoissa puhelimissa muisti ilmeisesti jotenkin vaurioituu, tai en tiedä mitä sille tapahtuu, mutta puhelimeen ei käytännössä mahdu enää juuri mitään. Viestimuisti täyttyy suunnilleen 20 viestistä ja "...ei ole tilaa" -herja vilkuttaa näytöllä jatkuvasti. Kun puhelin oli uusi, sinne taatusti mahtui enemmän viestejä, varmaan sadoittain.

Vaikka yksinkertaisuus puhelimissa viehättää minua, niin tällaista en kuitenkaan jaksa. Sininen saa pian palata takaisin museoon.

Olen alkanut vakavissani harkitsemaan vihdoin oikeasti uutta puhelinta. Jopa... älypuhelinta.

Mutta! Mikäli en vielä kuitenkaan päädy puhelinostoksille, minulla on Sinisenkin jälkeen vanhan mallin varapuhelin.

Tällainen nokialainen! Mallia en tiedä, olen saanut puhelimen ystävältäni Tanjalta.

Uuu, sehän näyttää sulavalta ja modernilta 3510:iin ja 1100:n verrattuna! :) Liekö tämä jo lähempänä 2010-luvun mallistoja..? Tietääkö joku milloin tämä on ilmestynyt?

Puhelimet eivät lopu vielä tähänkään.

Onhan minulla itse asiassa yksi "älypuhelin"...! :D

Nokian E61. Miehen vanha työpuhelin vuodelta 2006.

Tämä hervoton halko oli käytössäni puolisen vuotta vuonna 2012, kokeilin sitä silkasta uteliaisuudesta. Nettiä minulla ei siinä luonnollisestikaan ollut. Minulla ei ole koskaan ollut nettiä puhelimessa.

Meistä ei tullut E61:n kanssa hyviä ystäviä. Puhelin oli niin painava että takin taskussa ollessaan se veti suunnilleen takin vinoon. Vaihdoin pian takaisin kevyeen ja käteenmenevään kaveriini Pinkkiin. Paras puhelin.

Nyt en enää kuitenkaan aio yrittää elvyttää Pinkkiä. Siihen voisi vielä tilata uuden akun, mutta ei... Pinkki on hyvästelty ja se saa jatkaa ansaitsemiaan eläkepäiviä.

Nyt ollaan siis tilanteessa, että uusi puhelin on välttämättömyys.

Kokeilenko, miten minulla ja Tanjan nokialaisella sujuisi..?

Vai...

Onko vihdoin aika luovuttaa jääräpäisyyteni suhteen ja siirtyä 2010-luvulle?

Vastustukseni teknologian edistymistä kohtaan alkaa mahdollisesti näyttäytyä jo pateettisena. Mihin kuvitelmani siitä, että ahdistuisin modernin puhelimen kanssa, edes perustuvat? Minulla ei ole siitä mitään käytännön näyttöä.

Ehkä minusta ei tulisikaan Facebook/Instagram-päivityksiä joka kadun kulmassa tirrittävää, pää tiltissä kulkevaa robottia. Ei minun elämäni välttämättä sinne luuriin siirry. Ehkä pelkään turhaan.

Onko nyt se aika.

Älykkään puhelimen aika?

*

Päivitys: kevät 2015 - Tanjan 7230 päätyi käyttöön, meistä tuli oikein hyvät kaverit! ;)

Sannin keskiviikko, 5. marraskuuta 2014.

Onnistuin keksimään aika hyvin sijaistoimintoja imuroimiselle ja vaatteiden silitykselle...

Minun päiväni alkavat aina päivän "TO DO" -listan kirjoittamisella. Osan unohdan takuuvarmasti jos en kirjoita niitä paperille. Olen todellinen post it -lappuihminen. Joka puolella on "muista sitä ja tätä" -lappusia, ja kännykkä hälyttää vähän väliä muistutuksiaan.

Päivä alkoi oikein mallikkaasti. Kirjoitin Mádara Sun Flower -postauksen, tein ruokaa ja otin ruokakuvia. Kävin kirjastossa. (Pesusientä en kuitenkaan muistanut ostaa, d'oh!) Tavallista arkipuuhastelua.

Mutta entäs kun kello alkoi lähestyä neljää ja imuri odotti edelleen koskemattomana. Silloin sitä tietysti keksii asioita listan ulkopuolelta, jotta saisi vielä siirrettyä ikävän askareen aloittamista. Itse asiassa - en edes pidä imurointia niin vastenmielisenä. Mutta tokihan moni muu asia on paljon kivempaa - kuten vaikka tulevien blogipostausten suunnittelu! ^_^

Keksin sitten alkaa ottaa kuvia muuan postausidean pohjalta. "Kyllä mä nyt nämä saan vielä ottaa kun on vielä hetken verran valoisaa, imuroida voi pimeälläkin." Eikö ollut ihan hyvä perustelu? ;)

Olin viettänyt päivän meikittä. Siinä kuvia ottaessani tuli mieleen, että hei, tässähän voisi nopsaan demota miten tumma silmämeikki vaikuttaa ilmeeseen kauempaa katsottuna. (Mikähän idea se tällainen on... no varmaankin juuri sellainen jolla voi jälleen siirtää siivousta...)

(Oikeanpuoleisin kuva oli tulos.)

Haa - tilaisuus korkata Laveran Smoky Grey -paletti, tämä olikin odottamassa vuoroaan. Olen parhaillaan käymässä läpi Laveran uutuusmeikkilaatikkoa ja meikit pääsevät esittelyyn joskus marras-joulukuun aikana.

Mutta nyt oli kiire - ihan kohta alkaisi hämärtää enkä enää voisi ottaa kuvia luonnonvalossa. Hutaisin silmämeikin viidessä minuutissa ilman häivytyksiä ja ripsiväriä. :D

Näin. Joo, piti vielä ottaa kuvia toisellakin taustalla. :p Kello kului....

Kasvomeikkiä en tehnyt lainkaan. Ja sen huomaa. Kummasti sitä vain ohuella mineraalimeikilläkin on vaikutusta, poskipunasta ja kuultotuotteista puhumattakaan.

Tässä teille Laveran Smoky Grey -meikki viidessä minuutissa tehtynä. Testissä ensi kertaa myös Laveran uusi nestemäinen eyeliner - en tykkää. Huomatkaa rajausten mahtava tarkkuus...! ^_^ Kulmakarvatkin aika päheet.

No, olisiko nyt sitten ollut aika imurille ja silitysraudalle...

Ehei...

"Minäpäs kerään kaikki testausta odottavat BB-voiteet nyt tähän ja teen niille samanlaisen testiaikataulun kuin ripsareille."

Ja päätin aloittaa saman tien Lumenen Balancing BB'stä. Projekti tyssäsi alkuunsa. Sävy on liian vaalea tämän hetkiselle ihonsävylleni, niinkuin todennäköisesti muutkin testi-BB't.

Palataan asiaan talvella.

Nytkö sitten siivouksen pariin...?

No ei kun Facebuukkiin tekemään päivitystä.

Eikä senkään jälkeen vielä imuria.

Vedetäänpäs vielä RIPSARI niin saadaan kuvat Lumenen Volume Serum Mascarastakin. :) (Onkohan tämä maskara enää edes myynnissä..?)

Ripsaroinnin jälkeen aloin vastaamaan blogikommentteihin ja kun lopulta havahduin siihen että se ripsariKUVAkin piti ottaa, oli luonnonvalo tätä luokkaa.

Ei muuta kuin parvelle "studioon".

Semmoiset räpsyt.

Kello oli kuusi kun VIHDOIN tartuin imuriin. Oli niin pimeää että tarvitsin otsalampun nähdäkseni sohvan ja sängyn alle.

Luuletteko, että Mr. Karkkipäivä on imuroinut kertaakaan mun ollessa Kreikassa...? ;)

Kello 20.00 asunto oli imuroitu ja vaatteet silitetty.

Mission complete. :)

Ripsiväriarvonnassa voittivat....

Lumene Blueberry Curl:

* ella

* Mustikkapusu

Sensai 38:

* Branilla

Natural Code Triple Shock Volume:

* Elisa

Naamiot voitti Branilla. :)

Laitan teille justiinsa sähköpostia.

..mitä nämä kuvat ovat..? Liittyvät päivän postaukseen. :) Piti jotain kuvitusta tähänkin heittää. :D

Tänään esittelyssä klassikkotuote sekä jälleen yksi rakastamiani "luonnollinen kuultomeikki" -demoja. :) Minä vain niin tykkään näistä "bare skin" -lookeista, ehdottomasti kaunistavin meikki ainakin minulle tällä hetkellä.

Aamunaama viime viikolta ennen ja jälkeen meikin.

Nyt tuo "paise" on muuten rupeutunut ja irronnut ja sen kohdalla on tällä hetkellä punoittava, palovammaa muistuttava läntti. Seuraan sen parantumista ja kerron paiseen tarinan kun iho on parantunut. :) (Toivottavasti se paranee....)

Vierailullani Riikassa kysyin Mádaran perustajalta, Lotte Tisenkopfa-Iltnereltä, mitkä ovat merkin suosituimpia tuotteita. Sain kuulla, että yksi ehdottomia klassikkotuotteita on Mádaran sävytetty päivävoide. Myönnän, että vähän hämmästyin. Tunnen kyseisen tuotteen, mutta täällä Suomessa se ei ole ollut mikään "buzz-tuote". (Ainakaan omien havaintojeni mukaan.) En muista lukeneeni siitä paljonkaan lehdistä tai blogeista.

Lotte kuitenkin kertoi, että sävytetyt päivävoiteet, Moon Flower - ja Sun Flower -nimeltään, ovat Mádaran rakastetuimpia ja myydyimpiä tuotteita. Ne ovat olleet Mádaran valikoimassa lähes sarjan alkuajoista lähtien, ne kehitettiin vuonna 2007 eli seuraavana vuonna merkin perustamisesta, ja saavuttivat välittömän suosion.

Sain vierailulta mukaani Sun Flower -voiteen. Sun Flower on kahdesta sävyvaihtoehdosta se tummempi ja lämmin. Moon Flower taittaa roosaan ja on vaaleampi.

Olen aikaisemmin testannut Sun Floweria pienen Ruohonjuuresta hakemani näytteen verran. Kirjoitin siitä kevään 2011 sävyttävien päivävoiteiden vertailussani. Tykkäsin siitä tämän pienenkin kokeilun perusteella, mutta nyt pääsin testaamaan voiteen ihan kunnolla. Olenkin käyttänyt Sun Floweria lähes joka päivä Riikasta kotiuduttuani.

Sävy sulautuu tämänhetkiseen päivettyneeseen ihon sävyyni erinomaisesti.

Tuoksu on samanlainen kuin Mádaran peruskosteuttavissa kasvovoiteissa, eli se tuttu "ruohomainen". Keskustelimme vierailullani myös Mádaran tuoksumaailmasta, jonka madaralaiset myönsivät jakavan mielipiteitä. Minä totuin ruohon tuoksuun ajan myötä Deep Moisture Fluid -kasvovoiteen myötä, ja huomasin lopulta tykkääväni siitä.

Nyt kun korkkasin Sun Flowerin, tuli ihan sellainen "oih, tämä tuoksu..!" -fiilis. Omituinen ruohon haju on muuttunut aisteissani miellyttävän raikkaaksi ja puhtaaksi luonnon tuoksuksi.

Näytän tuossa jälkeen-kuvassa ihan vajukilta, nevermind... :D Kuvaussessiosta ei jäänyt käteen yhtään parempaakaan. ^_^ Kuva kuitenkin tekee tehtävänsä eli siitä näkee hyvin Sun Flower -voiteen vaikutuksen iholla. Kuvat on otettu samoilla valotusarvoilla ja salaman voimakkuudella.

Taisin kyllä laittaa silmien alle peiteainetta... En kirjoittanut sitä ylös, mutta Sun Flower ei kykene peittämään tummuutta noin hyvin, joten luulen että jälkeen-kuvassa on myös peiteainetta (sitä aina käyttämääni Estee Lauderin Double Wearia).

Kulmakarvoissa on muuten kestoväriä... Niitä ei ole meikattu kuviin, mutta eivät ole luonnostaan noin tummat.

Tässä vielä lähikuva ihon pinnasta ennen ja jälkeen sävyttävän päivävoiteen. Voiteen koostumus on ohut, notkea ja kosteuttavan tuntuinen, aika vesimäinen. Tämä ei siis ole koostumukseltaan lainkaan BB-voiteiden tyyppiä, joissa on enemmän voidetta paksuntavia ja peittokykyä lisääviä puuteripartikkeleita (ja tietysti enemmän pigmenttiäkin).

Sun Flowerin jälki on läpikuultavaa ja hillitysti valoa heijastavaa, ja se sopii ihanteellisesti iholle joka on hyväkuntoinen ja väritykseltään suhteellisen tasainen. Hyväkuntoinen iho jää voiteen jäljiltä "kaunistetun" näköiseksi; hehkuvaksi ja kevyesti tasoitetuksi. Huokosia Mádaran Tinting Fluid ei juurikaan blurraa. Kovin epätasaiselle ja läikikkäälle iholle en usko tuotteen tekevän juuri muuta kuin kosteuttavan.

Minun ihoni on rusketuksen jäljiltä vielä paremman näköinen ja tasaisemman sävyinen kuin talvikalpeuden aikoihin (joka korostaa silmänalustummuuden ja pienimpienkin länttien sävyeroa kasvoissa), ja siksi Mádaran sävytetty päivävoide sopii tällä hetkellä oikein hyvin meikkipohjakseni. En halua laittaa tämän päälle puuteria, sillä se sammuttaa pinnan todella kauniin hehkun. Nenän päähän tulee vähän sipaistua irtopuuteria, mutta ei muualle kasvoihin.

Sitten vähän juttua muusta meikistä.

Tässä on superluonnollinen silmää korostava meikki, ideana mahdollisimman meikittömän näköinen silmä.

Kevytkin rajaus yläluomella ripsien yläpuolella tekee heti meikatumman vaikutelman, mutta haluamme kuitenkin tummentaa ripsirajaa ja tuoda katseeseen intensiteettiä. Sen voi tehdä huomaamattomasti ja tehokkaasti tightliningilla eli yläluomen sisärajauksella.

Olen pohjustanut luomen ihon värisellä silmämeikinpohjustajalla ja lisännyt kulmaluulle sekä luomen keskelle vaalean korostuksen helmiäisluomivärillä. Miksi en levittänyt helmiäisluomiväriä koko luomelle? Se jälleen olisi tehnyt silmästä hitusen meikatumman näköisen - valo osuu luonnostaan luomen korkeimpaan kohtaan eli keskelle, ja siksi levitin korostuksen vain siihen kohtaan.

Silmän muodosta riippuen alaluomen voi luonnollisessa meikissä jättää kokonaan meikittäkin, mutta pieni silmä hyötyy aina kevyestä rajauksesta, jolloin silmä tulee paremmin esiin. Sipaisin ripsien tyveen kevyesti mattaista, vaaleanruskeaa luomiväriä. Nuden sävyinen kajal on mielestäni must kenelle tahansa. :)

Mitä ripsiväriin tulee - alaripset voi jättää kokonaan maskaroimatta, tai käyttää ruskeaa maskaraa.

Tightlining-rajauksen sijainti.

Itse asiassa kuvassa ei ole ihan täysin oikeaoppinen tightlining, vaan perus-sisärajaus. ;) Sijainti on sama, mutta jos haluaa hifistellä, niin tightliningissa rajausväriä tuputellaan vielä ripsien väliinkin, niin että tyvi täytetään kokonaan värillä. Minä jätän tämän usein tekemättä, sillä ripsityveni rakenne on sellainen, että väleihin on hankala saada väriä tasaisesti. Tässäkin on eroja - toisten ripsiin tämä onnistuu paremmin kuin toisten. Aivan niinkuin sisärajaus ylipäänsä onnistuu toisille helpommin kuin toisille.

Sisäluomen reunan paksuus vaihtelee ihmisillä huomattavasti, ja mikäli reuna on todella ohut, on rajauksen teko vaikeampaa kynän tai siveltimen osuessa herkästi silmään. Jos siis olette kokeneet, että sisärajaus etenkin yläluomelle tuntuu mahdottomuudelta (saan usein tällaisia kommentteja), niin syy voi olla luomen rakenteessa.

Kasvoilla Mádaran Sun Flowerin ja peiteaineen lisäksi ainoastaan helmiäisluomivärikorostus poskipäällä (Laveran Golden Beige -luomiväri) ja poskiluulla henkäys Laveran Illuminating Powderia sävyssä Total Reflection (toimii poskipunana). Nenän päähän sipaistu Laveran irtopuuteria.

Huulilla Laveran huulikiilto Rosy Sorbet.

Laveran ja Mádaran tuotteet saatu blogin kautta.

*

Yleisestä uteliaisuudesta: onko moni teistä vaihtanut sävyttävän päivävoiteen BB-voiteeseen BB-buumin myötä? Vai kävikö jonkun kohdalla jopa niin, että entinen lemppari-"tinted moisturizer" vain vaihtoi nimensä BB:ksi? ;)

Välillä mietin, onko perinteisille, ohutkoostumuksellisille sävyttäville kosteusvoiteille enää tilausta markkinoilla, kun BB- ja CC-voiteet ovat lyöneet itsensä niin vahvasti läpi.

Noniin, laitetaanpas sitten pari maskaraa arvontaan että saadaan muutama vähentymään noista toissapäivänä esittelemistäni kätköistä.

En itse käytä enkä yhtään tykkää vedenkestävistä maskaroista, joten laitan ne arvontaan. En myöskään pidä 38-tyypin maskaroista, joten Sensain perus-38 saa myös uuden kodin joltain sitä arvostavalta. Natural Coden Triple Shock Volume Mascarassa on niin suuri ja paksu harja (tai ainakin voisin niin päätellä tuubin kuvasta, en ole avannut tuubia) että voin suoraan arvata ettei se sovi minun silmilleni.

Eli nämä neljä lähtevät arvottavaksi. Kaikki ovat avaamattomia.

Lumenen värillisille maskaroillekin ilmoittautui eilen halukkaita ottajia, mutta ne olen kaikki jo avannut, ja pinkkiä ja sinistä myös muutamaan otteeseen vuosi sitten testannut (liilasta en ole varma, mutta sinetti on kuitenkin rikki), joten niitä en voi arpoa.

Maskaroita arvotaan yksi per henkilö. Huikkaa kommenttiboksiin, minkä näistä haluaisit voittaa:

1 Sensai 38 Mascara (6 ml, siis ilmeisesti pienempi kuin normikokoinen)

2 Lumene Blueberry Curl Mascara Waterproof (näitä on kaksi, nimi on juuri uudistunut Blueberry Wild Curliksi.)

3 Lumene Natural Code Triple Shock Volume Mascara (vesiliukoinen)

Lisäksi arvon jonkun maskaravoittajan kuoreen mukaan kaksi Laveran naamiota; Basis Sensitiv Q10 -naamion (anti age) sekä Purifying Cleansing -minttunaamion (rasvaiselle ja sekaiholle).

Mikäli olet kiinnostunut naamioista, lisää osallistumiskommenttiisi + naamiot. :)

Mä muuten tsemppasin nyt ihan kunnolla maskaravarastoni kanssa. :)

En odottanut uuteen vuoteen lupauksineen, vaan tein jo testiaikataulun jonka mukaan pyrin nyt etenemään. Tietysti nähtäväksi jää, kuinka hyvin muistan testiaikataulua käytännössä noudatta... ;) Mutta yritys on kova! :)

Tiedoksi muuten sille lukijalle, joka Kreikan matkani aikana kyseli arviotani uusista Natural Code -luomiväreistä; niitä oli toimitettu minulle reissun aikana nämä viisi kappaletta, ja alan tässä pikkuhiljaa niihin tutustumaan. Sävyt ovat sen verran, anteeksi, tylsähköjä, että mitään omaa teemaviikkoa en näiden ympärille tällä kertaa tee.

*

Osallistumisaikaa ripsariarvontaan on keskiviikkoon 5.11.2014 klo 21.00 saakka.

Muistathan lisätä osallistumiskommenttiisi sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville. Sähköpostittomat kommentit jätän arvonnan ulkopuolelle.

Hihii, vhh-kokin kokeilukeittiössä on taas tehty uusi saavutus :D

Muistattehan mun siemennäkkärin? Tonnikalapullien ohella blogin suosituimpia reseptejä, ihanan rapea herkku joka maistuu pro-hiilihydraatti-tyypeillekin! :)

Noissa perussiemennäkkäreissä on koostumuksesta (eli valituista siemenistä) riippuen noin pari grammaa hiilaria per pala. Palana pidän 20 gramman viipaletta - tietenkään kukaan ei ala leikkaamaan pellillistä tarkalleen sen kokoisiin paloihin mutta keskimäärin ;)

Nyt olen kehittänyt uuden näkkärireseptin. Tässä rukiiselta maistuvassa, tummemassa herkussa on hiilaria alle 6 grammaa koko pellillisessä..!! Yhden 20 gramman palan hiilariarvo on rapeat 0,32 g. I'll say...! ;)

Kenelle tällä sitten on merkitystä? No, ihan käytännön merkitystä ehkäpä laihduttavalle vhh:laiselle, jolle hiilarimäärän pitäminen tietyssä rajassa on todella tärkeää ja suunnilleen jokainen gramma merkkaa. Meille muille vhh:laisille? Eipä juuri muuta merkitystä kuin että on vain pirun hauskaa keksiä tapoja leipoa mitä vähäisimmillä hiilarimäärillä. :) Yksi minun tavoistani harrastaa luovuutta. ;)

Ja uskon, että tämä rouskuvainen maistuu anti-karppaajallekin.

Tämä resepti eroaa aiemmasta myös veden ja öljyn myötä. Aiemmassa käytin sitovana ainesosana vain kananmunia. Tämä näkkäri on paljon kuitupitoisempi kuin perus-siemennäkkäri ja tarvitsee nestettä. Taikina imee todennäköisesti enemmänkin kuin 3 desiä vettä, mutta kokeilkaa millä määrällä taikina on vielä mukavan kiinteää. Minä laitan noin kolme desiä.

Kuitunäkkäri vaatii myös hieman pidemmän paistoajan kuin siemennäkkäri, minä paistoin ensin 30 minuuttia 200 asteessa, laskin asteet 150:een ja paistoin vielä toiset 30 minuuttia.

Poikkeuksellisen alhaisen hiilihydraattipitoisuuden salaisuus on nolla-hiilarisissa chia-siemenissä. Eri valmistajien chia-siemenissä on todella poikkeavia hiilihydraattiarvoja alkaen nollasta grammasta aina 44 (!) grammaan, eli kannattaa silmäillä pakkaustiedot jos etsit nimenomaan vhh-chiaa. Valtaosassa pitoisuus on noin 4-5 prosentin tuntumassa. iHerbistä tilaamissani Navitas Naturals -merkkisissä chia-siemenissä on 0 g imeytyvää hiilihydraattia (ja melkein puolet imeytymätöntä kuitua).

Rukiista makua näkkäriin tuovat Fibrex- eli sokerijuurikaskuituhiutaleet, jotka ovat yksi mielenkiintoisimpia ja parhaita löytöjäni vhh-jauhojen maailmassa. Hiutaleet sopivat leipätaikinoihin, piirakkataikinoihin, pyöryköihin, silakkapihvin paneeraukseen ja vhh-mysliin kaurahiutaleiden asemesta. Monikäyttöinen ja rouheaa makua tuova viljan korvaaja!

Postauksen ohjeesta tulee yksi pellillinen (34 x 42 cm) näkkäriä.

Chia muuten tuo taikinaan senkin edun, että sen muodostaman hyytelörakenteen ansiosta taikinan rakenne on vähemmän tahmea ja levittyy huomattavasti helpommin lusikkaan tarttumatta kuin perus-siemennäkkäri. (Itse levitän taikinan pellille aina kahden ruokalusikan avulla.)

Rapeita hetkiä toivotellen,

Sanni

Minulla on häiriö.

Ripsivärikäytöshäiriö.

Minä en saa niitä käytettyä.

En meinaa jaksaa edes testata niitä.

Kuka meikeistä kiinnostunut nainen ei jaksa korkata uutta ripsaria? - Joka on kaikkien tilastojen mukaan maailman tärkein, kiinnostavin ja mahtavin meikkituote! Pelkästään seuraamalla naistenlehtien mainontaa ja harva se kuukausi tapahtuvia maskaralanseerauksia, voi ymmärtää tämän pienen pötkylän merkityksen maapallomme ehostusta käyttävälle väestölle.

Minussa täytyy olla joku häiriö.

Bloggaajien ei juuri maskaroita tarvitse ostaa. Mitään muuta tuotetta ei lähetellä yhtä auliisti - maskara on mainostaholle mitättöman halpa kulu, ja mikä onkaan kustannustehokkaampaa mainontaa kuin postittaa parin euron uutuuspötkö innokkaalle bloggaajalle - tai viidellekymmenelle -, ja seurata kun maskarahyllyt pian tyhjenevät kaupoissa. ;)

Myös minä vastaanotan uutuusmaskaroita tiheään tahtiin. Kauneusbloggaajan voisi tietysti odottaa iskevän hampaansa (tai ripsensä) viimeisimpään ripsari-ihmeeseen friikin kiilto silmissä ja repivän muovikäärön hylsyn ympäriltä nopeammin kuin posteljooni ehtii seuraavalle ovelle. Normaalin ripsarikäytöksen alle kuuluvat kauneusbloggaajat näin varmasti tekevätkin.

Minä saatan löytää jemmoistani vuoden 2011 uutuusmaskaran koskemattomana...

Mikä minua sitten oikein vaivaa? Miksi ripsarit eivät kiinnosta?

Blogiani vakituisesti seuraavat mahdollisesti tietävät syyn; aivan; melkein kaikki ripsarit näyttävät silmissäni ihan samalta. Käyttökokemus toki vaihtelee ripsarista toiseen, aivan ehdottomasti yksi ripsari on harjansa ja massansa puolesta toista parempi - mutta se tulos. 90% ripsiväreistä näyttää lupauksestaan riippumatta ihan samalta.

Siksi maskarat eivät juuri jaksa minua innostaa. Kun löydän jonkun suosikin, juutun mieluusti käyttämään sitä. Mikäli en olisi kauneusbloggaaja, en todennäköisesti juuri edes vaivautuisi kokeilemaan muita. Esimerkiksi juuri nyt minun tekee mieli käyttää vain IsaDoran Precision Mascaraa. Se on minulle niin täydellinen maskara, että en vain jaksa motivoitua muiden korkkaamisesta.

Häiriö. Todellakin. Olen sitä mieltä, että kyllä minun kuuluisi kiinnostua. Tsiisus, miksi en voi avata ripsaria, kokeilla pari kertaa, todeta harjan ja massan laadun ja heittää pötkylää sitten vaikka seinään? En tajua. Tiedän, että teitä kiinnostaa arvioni erilaisista maskaroista. Miksi en siis voi uhrata paria päivää viikossa jonkun ripsivärin kokeiluun ja tarjota blogin lukijoille sitä mitä he mielellään lukisivat? Ei ole paljon vaadittu. Kokeilenhan minä innoissani uusia luomivärejäkin, vaikka nekin näyttävät luomilla samoilta kuin sadat muut omistamani sävyt...!

Minun pitäisi kyllä tsempata.

Kokosin tänään meikkipöydältäni, meikkipussistani, kylppärin kaapista ja olohuoneen kosmetiikkalipastosta kaikki tällä hetkellä hallussani olevat ripsivärit. Niitä oli 24. - 27. Vielä löytyi kolme lisää yhdestä laatikosta...

Osa on jo vaikka kuinka vanhoja ja täysin kuivahtaneita eikä niiden olemassaololle ole mitään järkevää perustelua. Ne vain ovat jääneet lojumaan. Osasta minun on ollut tarkoitus kirjoittaa arvostelu ja postauksen hahmotelmakin löytyy blogin luonnoksista... Eikä se kuitenkaan ole koskaan toteutunut valmiiksi saakka.

Tällaista maskarajengiä kätköistä löytyi:

Lavera Butterfly Effect -arvostelu täällä, Sensain 38 Volumising -tilitys täällä.

Laveran Deep Darkness "menetti neitsyytensä" kuvan oton jälkeen....

Huhheijaa... Miksi nämä tyypit eivät ole päätyneet roskikseen jo ajat sitten... on mysteeri.

Maybellinen The Rocket Volum' Express -maskara oli minulla käytössä keväällä 2013, arvio täällä.

Takimmaisena olevan Dermosilin maskaran sain Dermosil-tehdasvierailun yhteydessä syksyllä 2012. Testasin sen saman tien, enkä tykännyt ollenkaan. Miksi kapistus siis vielä hengaa kotonani?

Lumenen Sensitive Touch Easy Wash Mascarasta en edes muista, milloin olen sen saanut, mutta se kulki meikkipussissani (huomaa lika) koko viime vuoden ja on käytännössä ollut "loppuunkaluttu" jo talvesta 2013 saakka. Silti se on jäänyt nököttämään kylpyhuoneen peilikaappiin. Ja tuota.... nyt hygieniafriikit yökkäävät, (eikä moni varmasti ikinä sanoisi tätä ääneen) mutta olen joskus vieläkin laittanut sitä kuntosalille mennessä, kun se on sopivasti ollut siinä sormien ulottuvilla. Joo, maskara on täysin kuivahtanut, ja 10 metrin päässä lipastossa odottaa läjä tuoretta tavaraa valmiina palvelukseen. Silti en ole heittänyt sitä roskiin.

Häiriö.

(Mutta tätä kirjoittaessani kaikki kuvan maskarat on heitetty menemään. ;))

Lancômen Hypnôse Star -minimaskara oli minulla reissuripsarina syksyn 2012 matkalla. Miten se ylipäänsä palasi enää Suomeen 3 kk:n matkan jälkeen, on hyvä kysymys.

Nämä kolme ovat ainakin vuoden vanhoja, mutta eivät kuivahtaneita. Laveran Double Blackia käytän alaripsimaskarana, harja on sopivan pieni ja tekee niin hentoa jälkeä, että sopii loistavasti alaripsien meikkaukseen.

Lumenen Raspberry Miracle on ollut satunnaisessa testikäytössä, ja Yves Rocherin Ultra-Volumea (sama maskara kuin lempparini Sexy Pulp, mutta kultaisella Collector's-hylsyllä)  käytän välillä monta viikkoa putkeen, kunnes IsaDoran Precision Mascara vie taas voiton.

Eniten käytössä. <3

Lancômen Hypnôse Doll Eyesin olen saanut vanhalta työpaikaltani.... Se on seissyt meikkipöytäni telineessä siitä lähtien. Siitä piti pyyhkiä pölyt ennen kuvaan asettamista....

Lancômen Grandiose oli lähetetty minulle Kreikan matkan aikana, ja Sensain 38'n olen saanut Sensain maahantuojalta joskus viime vuonna. Volumising-version "sukseen" valossa en usko tuota perus-kolmekasia koskaan avaavanikaan...

Nämä värilliset maskarat taisivat olla syksyn 2013 juttu....

*

Nyt olen astunut kaapista lopullisesti maskarahäiriökäytöksineni.

Pitäisiköhän minun tehdä lupaus vuodelle 2015.... "Opettelen heittämään kuivahtaneet ripsarit pois." "Opettelen avaamaan ja testaamaan uusia maskaroita useammin kuin kerran puolessa vuodessa."

Aion ainakin yrittää. ;)

P.S. Olihan minulla kysyttävääkin - montako ripsiväriä teillä kuluu vuodessa? Millaisia käyttäjiä olette - uskollisia jollekin tai joillekin suosikkimaskaroille vai innostutteko herkästi ostamaan uutuuksia ja vaihtelemaan merkkiä?