Haluan jakaa tämän ISOLLA koska ei samperi helpota!! Kun joku *ituttaa eikä meinaa tulla mitään niin siitä on pakko lopulta päästä huutamaan niin että naapurikunnissa soi! Se tunnetusti aina auttaa. Edes vähän.
Olen harrastanut salitreeniä yhdeksän vuotta. En pidä liikunnasta, kuten olen täällä aiemmin kertonut. Käyn salilla, koska se on minulle hyväksi. Elämässä on asioita joita on vain tehtävä, miellyttivät ne tai eivät.
Kroppa ja mieli kiittävät vanhuksena.
Koko yhdeksän vuoden aikana liikuntaharrastus ei ole tuntunut niin vaikealta kuin viimeiset kaksi kuukautta. Joka viikko vain pahenee. En tajua mikä minua oikein vaivaa! Salille meno on niin vastenmielistä että saan käyttää kaiken tahdonvoimani että saan treenikassin kouraan ja vaatteet niskaan. Ja kun salille saakka pääsee, ei treenistä meinaa tulla yhtään mitään. Painot ovat tippuneet joissain liikkeissä jopa puoleen ja sarjat jaksan hädin tuskin läpi.
Sain marraskuun alussa uuden ohjelman. Sekin *ituttaa. Siinä on liikkeitä joista en pidä. Olo on kuin 4-vuotiaalla tarhalapsella. Tekisi mieli heittäytyä lattialle, takoa nyrkillä jumppamattoa ja huutaa "enhaluaenhaluaenhalua...!"
Yritän löytää uuden vuoden lupaustensa salille saattelemien kinkunsulattelijoiden joukosta yhtä kärsiviä olemuksia, toverisieluja. Katson vetoavasti pallon päällä vatsarutistusten kanssa ähisevää tätiä. Ei, en saa takaisin "tiedän-miltä-susta-tuntuu" -katsetta. En keneltäkään. Eikö kellään täällä kulje reeni niin päin peetä kuin mulla...? Haloo, kai jotain muutakin teistä *ituttaa..??
Yksi liikkeistä mistä en pidä on lonkan ojennus taljassa. Blondiaivot: "Ei saamari että väsyttää vaihtaa tätä *elkkarin nilkkaremmiä jalasta toiseen, tämmöseenkin menee ihan turhaa aikaa..."
Vasta kuukauden kuluttua välähti. Kuules blondi, niitä nilkkaremmejä on salilla useampikin. Laita hyvä ihminen remmi kumpaankin nilkkaan niin ei tarvitse mutristella joka sarjan välillä ja vetää teatraalisia remminvaihtohuokauksia.
Aivot vissiin pikkuisen seis.
Menee vähän nopeammin lonkan ojennukset nyt siis.
Mutta silti tekee mieli pahoinpidellä laitetta joka kerta kun kohdataan.
En tiedä mitä tällä postauksella halusin sanoa. Tai tiedänpäs. Haluan kuulla että teitä on muitakin. Jotka revitte itsenne liikuntaharrastukseen päivästä ja viikosta toiseen vaikka välillä tekee niin vaikeaa ettei tosikaan. Koska vielä tyhmempää on luovuttaa. Liikunta on yksinkertaisesti jotain joka vain kannattaa.
Nyt tekisi hyvää kuulla että joku muukin on päässyt tällaisen mielettömän jumin läpi. Ymmärrän parin viikon väsymykset mutta mun tilanne on jatkunut jo syksystä saakka. :(
Liikunnan ei tarvitse olla hauskaa, mutta ei sen nyt sentään tarvitsisi *ituttaa.
. . .
Edit. Huomaan kommentteja lukiessani, että olisi ollut hyvä tarkentaa tässä jutussa että kuntosalitreeni on kaikista kokeilemistani liikuntalajeista minulle se mieluisin. Lajin vaihtaminen ei siis taida tässä ongelmassa auttaa... :/ Ryhmäliikunnasta en ole onnistunut innostumaan pysyvästi, tunteihin liittyvät kellonajat ja ryhmän aiheuttama "paine" saavat käynnit lopulta aina hiipumaan. Toiset ihmiset vain kokevat ryhmäliikunnan pelottavana, minä kuulun harmillisesti heihin. :/ Hathajoogassa käyn kerran viikossa, mutta sen lasken enemmänkin rentoutumiseksi ja kehonhuolloksi kuin varsinaiseksi kuntoliikunnaksi.
P.S. Vastailen kommentteihin huomenna, kiitos tosi paljon kaikille jotka ovat halunneet sanoa jotain..! Mutta yhteisesti voin nyt kaikki illan aikana tulleet kommentit läpilukeneena sanoa, että niin itsestäänselvältä kuin lajin vaihto tässä tilanteessa tuntuisi, se on minun liikuntahistoriallani sangen epätodennäköinen pelastus. Sali kun on aina ollut se ainoa joka on jaksanut kiinnostaa ja motivoida edes sen tarvittavan määrän. Se on tuntunut siltä "minun lajilta", se sopii minun luonteelleni ja on pysynyt mukana vuodesta toiseen. Kaikki muu liikunta on aina jäänyt.
Ilmeisesti tauko olisi nyt sitten se vastaus.
96 comments on “*itutuksen lyhyt oppimäärä”
Kuules, voit olla ylikunnossa. Ota ortostaattinen syke, se antaa ainakin suuntaa.
Fakta: Jos ei saa energiaa hiilareista eikä kehossa ole enää lainkaan rasvaa poltettavaksi, kroppa alkaa syödä lihaksia. Tee siinä sitten punttisalitreenejä :)
Treenitauolle vaan, koska saatat olla sekä ylikunnossa että aliravittu. Ja pakonomainen ehdottomuus syö myös pääparkaa.
Ota kuukauden verran rennosti, ettei tule kaupan päälle vielä burn-outiakin...
Kuulostaa pahasti siltä että olet ylikunnossa. Väsy ja vitutus on kehon tapa viestiä siitä että nyt pitäis levätä. Pidä joko kokonaan taukoa treenistä tai ihan kevyempi jakso, niin että teet vähemmän sarjoja ja pienillä painoilla jonkin aikaa. Jos et malta kokonaan salilta poissa pysyä. Suorittajatyyppisenä ihmisenä minulle saattaa joskus tulla "huono omatunto" kevyestä viikosta tai jopa lepopäivästä, mutta levon jälkeen treeniin kulkee taas ihan eri lailla ja painot jopa kasvavat. Vaarana on myös että jos et kuuntele kehoa nyt, se pakottaa kuuntelemaan jossain vaiheessa ja sitten et katsokaan salille päin hyvin pitkään aikaan.
Ymmärrän niin täysin! :D
Lapsuudessa ei koskaan kannustettu urheilemaan, koska perheessä se ei ollut muutenkaan tapana.
Nyt aikuisena olen käynyt milloin ryhmäliikunnassa (ei mun juttu, liikaa porukkaa pienessä tilassa, ääk) ja enemmänkin kuntosalilla.
Yleensä salille raahautuminen on kovan työn takana, mutta se tunne, kun tulee sieltä pois... Ihanaa.
Joskus on tarpeen pitää pieni tauko. Viikko tai pari, sen jälkeen tuntuu aivan erilaiselle, kropassa ja mielessä. Kokeiles.
Samasta olen kärsinyt minäkin, mutta pääsin siitä yli, kun pidin parin viikon totaalisen liikuntatauon ja lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossa. VHH ja kova treeni eivät ainakaan mulla kulje aina ihan nikottelematta käsi kädessä, mutta mä harrastan salin lisäksi paljon kyllä aerobistakin liikuntaa. Esim. juoksusta ei tule mitään ilman hiilareita. Sen totesin, kun meinasin pyörtyä lenkkipolulle!
Pidä taukoa! Viikko tai kaksi ei saa sua ihan hunningolle ;) Tai sitten hankit jotkut uudet ihanat salivaatteet, vaihdat salia tai vaikka joku suuuper ihana suihkusaippua/kosteusvoide, mitä saat laittaa vain salilla :) Muutat jollain tapaa mahdollisimman suuresti sun rutiinia käydä salilla. Täysin eri kellonaika tms.
Mulle tuli myös heti mieleen ylikunto/ylirasitustila. Eli höllää ihmeessä pikkuisen.
Juu, ymmärsin, että et halua vaihtaa lajia. Silti minäkin olisin sitä mieltä, että jätä hetkeksi salitreenaus ja käy treenitauolla vaikka uimassa! Sielläkin voit käydä ja liikkua oman aikataulusi mukaan.
Lajiahan ei tarvitse lopullisesti vaihtaa, jos saliharjoittelu on sinulle se mieluisin, vaan vähän pitää siitä taukoa ja kokeilla vaikka kuukauden ajan jotain muuta. Kuukauden kuluttua voi käydä kokeilemassa miltä siellä salilla tuntuu.
Tuttu tunne... tosin minä en ole jaksanut harrastaa mitään liikuntalajia vuodesta toiseen (kävelyä lukuunottamatta), vaan olen tympiintymisen iskettyä aina vaihtanut lajia. Muun muassa uinti, erilaiset jumpat, kuntosali ja juoksu jo kokeiltu, nyt meneillään astangajoogakausi. Uintia ja juoksua tosin jaksan edelleen satunnaisesti, ja olenpa jopa harkinnut palaavani salillekin. Eli mun kohdalla auttaa lajin vaihto, mutta sulle en osaa antaa muuta neuvoa kuin että ehkä pieni tauko voisi auttaa.?
Varsinaiseen aiheeseen liittymättä, ihan älyttömän magee kuva tuo, jossa näytät keskisormea! Hanska antaa siihen täydellisen pisteen iin päälle, se on jotenkin niin punk! ;)
Hei, älä nyt herranjumala raahaa itseäsi väkisin sinne salille!
Mieti, kuinka paljon mahdollisuuksia liikkua tässäkin maailmassa on. Hikinen sali saisi mulla jäädä samantien, jos en siitä saisi kiksejä! Ulkona on varsinkin teillä siellä etelässä liikkuminen varmasti helpompaa kuin meillä Lapissa; pakkasta on vähemmän ja teitä (teitä..:D tiet siis) pidetään kunnossa - mikset lähtisi vaikka lenkille..?
Moni muukin kommentoi, että voisit kokeilla myös jotain tanssituntia. Ja allekirjoitan sen, että vaikka ei osaisi yhtään tanssia tai pysyisi rytmissä, on se sen verran hauskaa että kannattaa mennä! Jopa minunlainen liikunnanvihaaja (kliseinen sanonta) vaivautuu zumbaan. Tai vaikka moderniin tanssiin. Tai käy jokin uusi kurssi! Miten olisi viikonlopun mittainen joogakurssi? Entä pilates?
Me lukijat otetaan nyt tiukasti sinua 'niskasta kiinni' tässä jutussa, sillä meitä salivihaajia on näköjään useampikin! Ja uskon, että se, mikä on psyykkeelle hyväksi, on myös paljon paremmaksi keholle, vaikka itse harjoittelun teho ei olisikaan niin suuri. Endorfiineja! Onnellisuutta! Rentoutumista! Sitä liikunnan tulee olla. Ei pakkopullaa!
Tämä on vähän sama asia kuin silloin kun väitit ympärysmittasi olevan 80. Ei se ole! Minun ympärysmittani on 70-75, vaikka senttimetreinä rinnanympärykseni on 95 cm. Ja B-kuppi. Ja olen vaatekooltani M-L..! :D
Joten, pyydän edes sen vuoksi että meidän lukijoiden stressitasot eivät nousisi; kokeile jotain muuta lajia. :)
Kirjoita siitä vaikka blogiin! Moni saisi hyviä ideoita ja voisit itse samalla eritellä kokemuksiasi muun liikunnan parissa. Onnea ja iloa! Ja endorfiineja ;--)
Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että nyt olisi lajin vaihdon paikka. Omaan silmääni pisti kyllä enemmän selkeästi fyysiseltä kuulostavat ongelmat (painojen pienentäminen ja selvä takkuaminen) ja ihastuttavan sairaushistorian omaavana ihmisenä ensimmäisenä tuli mieleeni, että nyt kannattaa selvittää, mistä on kyse. Mutta muutaman kommentoijan mainitsema ylikunto alkoi kuulostaa minustakin loogiselta. Ehkä sinun kannattaa tutkiskella, onko se mahdollinen. Jos ei, (en tiedä pystyykö sitä jotenkin poissulkea), sitten kannattaa käydä mittauttamassa varmaan ainakin rauta-arvot tai jotain.
Jännä muuten miten eri tavalla ihmiset lukee tekstejä. Tosi moni tuntuu uskovan, että joku muu laji olisi sinulle parempi ja et vain ole itse hoksannut sitä, minä ja muutama muu taas että nyt on kyllä kyseessä enemmän fysiikasta kuin psyykestä johtuva ongelma, ja et vain ole itse hoksannut sitä. :D Eikö ole lohdullista, että about kenenkään mielestä et itse näe ongelmaa yhtä selkeästi kuin muut? Hyvää tarkoittavat mutta alentuvaiset neuvot on aina yhtä ihania.. :D
No mutta jos ihan tosissaan miettii, niin kyllähän sitä usein käy, että kun jonkun asian kanssa tottuu tilanteeseen tai se tulee pikkuhiljaa, sitä vähän sokeutuu sille ja joku muu ihan oikeasti voi nähdä tilanteen selkeämmin. Voihan nytkin niin olla.
Joka tapauksessa ihailen sitkeyttäsi! Itselläni ei samanlaista ole, vaikka koitan sitä kyllä kasvattaa. Pakkopullaliikkujaa minusta ei saa kyllä varmaan ikinä, mutta olenkin keskittynyt iloa tuottavien liikuntalajien etsimiseen ja onneksi löytänytkin niitä. Ilman niitä jäisi kyllä tällä sisun vähäisyydellä kokonaan liikkumatta. :D
Itsekin suosittelisin testaamaan hiilihydraattien lisäämistä ruokavalioon. Ja siis tosiaankin maltillisesti, en tarkoita mitään pullamössövehnäjauhosokeriövereitä. VHH-ruokavalio on itsellenkin tuttu juttu, mutta kovan treenin kanssa se ei vain ollut ainakaan minulle paras mahdollinen ratkaisu, sillä pikkuhiljaa treeni alkoi tökkiä ja kehitys jumahtaa paikoilleen. Olo oli treenatessa tosi voimaton, vaikka muuten tunsin voivani ruokavalion ansiosta hyvin. Esimerkiksi kaurapuuro treenipäivänä taas antoi jo ihan eri tavalla puhtia sekä lihaskuntotreeniin että kestävyyteen, vaikka muilta osin sön hyvin "hiilihydraattikevyesti"
Toinen toimiva keino on pieni tauko, jonka aikana ei tarvitse miettiä että olisi pakko kuntoilla. Jossain vaiheessa liikuntaan tottuneena sitä aina lopulta huomaa oikeasti kaipaavansa liikuntaa rentoilun sijaan, ja motivaatio onkin taas kohdillaan ja sali kutsuu. Tsemppiä!
täällä on yksi kohtalotoveri, ei hätää! rakastan salitreeniä, silloin kun se menee hyvin niin oioi sitä onnistumisen tunnetta ei moni asia voita. MUTTA sitten kun tulee näitä kausia että ei suju, ei maistu, ei ei ei niin tekisi kyllä mieli heittää tangot ja käsipainot päin seiniä. mäkin suosittelisin vaikka viikon taukoa, tai niin pitkää kuin tuntuu että tarvitsee :)
Hyvä Sanni! Mukavaa, että olet rehellinen. Meitä kaikkia ei vaan ole luotu himourheilijoiksi. Meidän pitää uskaltaa olla erilaisia, eikä välittää hihkuttajista, joilla ei ole elämää ilman hurjia urheilusuorituksia.
Itse olen ollut, ja olen vieläkin, lapsena kömpelö, joten traumat ovat kaukaa. Olen tuntenut itseni hylkiöksi, kun en juokse, hölkkää enkä muutakaan harrasta, paitsi kävelyä. Ikä on tuonut suvaitsevaisuutta itseäni kohtaan, muutakaan mahdollisuutta ei ole.
Ja onhan siinäkin nautinnon paikka, kun pystyy tekemään jotain itselleen täydellisen vastenmielistä.
Kauniita talvipäiviä toivottaen kaikkein vanhin lukijasi Kirsti
Moi Sanni, onpas ikäviä tuntemuksia :( Mutta kuten itsekin sanoit, voisi tauko olla se vastaus. Uskon kyllä että tulevaisuuden mummo kiittää nuorta Sannia huolimatta lyhyestä tai vaikka vähän pidemmästäkin tauosta silloin tällöin. Itselläni on sellainen asenne omaan salitreeniini, että jos ei oikeasti huvita niin ei ole pakko! Miksi ihmeessä lähteä väkipakolla jyystämään treeniä joka ei edes suju kun ei huvita. Anna mielen ja kropan levätä ja palaa hengähdystauon jälkeen treenaamaan; sitten kun siltä tuntuu. Jos joskus itse jätän treeniin väliin kun ei huvita, ei se kaada maailmaani. Treeni on siitä huolimatta jatkunut säännöllisenä ja tuntuu hyvältä; sitä tekee mieli tehdä. Kokeile pientä taukoa, jatka vaikkaa joogaa kuitenkin jos se tuntuu rentouttavalta eikä pakotetulta. Toivottavasti löydät taas liikunnan halun :)
Tuli mieleen omat kokemukseni vuosien takaa, kun oli todella kyllästynyt urheiluun eikä olisi lainkaan tehnyt mieli lähteä treeneihin. Väsytti kovasti ja treeneihin lähteminen oli täyttä pakkopullaa. Syyksi tähän paljastuikin alhainen hemoglobiini.
Mietinkin siis, että oletko mittauttanut rauta-arvojasi?
Olen samanlainen pakkoliikkuja kuin sinäkin, mutten vaan ole löytänyt sitä ainoaa oikeaa lajia vielä (pari siedettävää kyllä). Mä olen huomannut, että siihen pahimpaan ketutukseen auttaa se tauko, kyllä se motivaatio on aina sitten palannut sen verran, että saa raahattua itsensä liikkeelle. Suosittelen sua kokeilemaan, että mitäs jos kävisit jonkun aikaa pelkästään siellä joogassa ja katsot, että tulisiko salimotivaatio takaisin paraneeko olo muuten (jos siis toi onkin vaikka sitä ylikuntoa).
Nyt täytyy sanoa samaa, mitä muutkin kommentoijat. Älä rehki, jos noin kovasti ketuttaa. Itsekään en ole koskaa löytänyt sitä "omaa" lajia, jota jaksaisin vuodesta toiseen. Olen pomppinut harrastuksesta toiseen ja välillä harmitellut, kun uusi laji ei alkuinnostuksen jälkeen olekaan enää kiinnostanut. Nyt olen tajunnut, että ei se haittaa. Voin ihan huoletta kokeilla uusia lajeja, liikuttua siinäkin tulee. Ja sitten kun kyllästyttää, *ituttaa ja ei enää tippaakaan kiinnosta, vaihdan suosiolla kokonaan uuteen juttuun. Näin tulee liikuttua lähes aina jotenkin, eikä minua haittaa etten kehity yhdessä tietyssä lajissa mitenkään eteenpäin.
Olen omassa harjoittelussa huomannut, että joskus parasta mitä voi tehdä paremman etenemisen eteen on pitää pari viikkoa taukoa ja vain käydä reippailla kävelylenkeillä tai joogassa tms. En tiedä ylikunnosta mitään (kannattanee se sulkea pois), mutta itselläni meni jossain vaiheessa ihan pipariksi kaikki liikunta. Oli ja on edelleen paha tapa käydä pari kertaa viikossa repimässä kaikki mehut ja maata loppuaika. Olisi pitänyt liikkua enemmän ja kevyemmin. Ymmärtääkseni kunnollisia tuloksia saa aikaan pääasiallisesti vetämällä täysillä, mutta sitä pitäisi tasapainottaa jotenkin...:P Ei vaan meinaa hermo kestää mitään kevyttä. Onneksi asun isohkon kaupungin keskustassa, niin tulee käveltyä kaikkialle. Saan edes 2 x 10 min hyötyliikuntaa huonompinakin päivinä.
Kuntosaliharjoittelu on itselleni juuri se laji, joka saa aina raivon valtaan. "Miksi mun muka pitää tehdä tätä!!???" "Eikö ketään muuta tosiaankaan v***ta??!" Olen viime aikoina kuitenkin mennyt kahdesti viikossa, koska tuloksiin on pakko olla tyytyväinen. Minulla on yleensä seuraa ja se jonkin verran helpottaa. Voi aina välillä kommentoida, että ihan p***a treeni taas. Kiroilu auttaa kaikkeen vaivaan.
Olen todella hankala kaikkien lajien suhteen. Suurin osa on kamalaa pakkopullaa. Inhoan mm. hiihtoa, lentopalloa, koripalloa, sählyä, uimista (kuntoilumielessä), salilla käymistä, yleisurheilua... Erilaisiin jumppiin voi juuri ja juuri mennä, muttei sekään jaksa kovin pitkään huvittaa. Lenkkeily on aina välillä ihanaa ja välillä taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Jalka vaan liimautuu tiehen, eikä meinaa päästä millään eteenpäin.
Sitten löysin joogan ja jaksoin kiinnostua siitä jonkin aikaa. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti astangassa. Yleensä pääsen vähän etenemään, kyllästyn ja pidän pitkän tauon ja aloitan taas alusta. Karatesta olin innostunut melko pitkään ja sen jälkeen thainyrkkeilystä. Molemmissa vaan on se ongelma, että käyn kahdesti viikossa noin vuoden tai hyvällä tuurilla pidempään ja pian alkaa ahdistaa se, ettei kunto nouse yhtään. Yllättäen.... Teen itselleni suunnitelmia käydä useammin ja lenkkeillä melkein joka päivä. Tietysti käyn myös kahdesti salilla. Kuvittelen toteuttavani sitä ohjelmaa joitain kuukausia, kunnes tajuan ettei se tule tapahtumaan. Pian myös treeneissä käyminen alkaa ahdistaa. Tietää että taas kerran saa hävetä, kun ei vaan ikinä etene mihinkään. (Kukaan ei tietenkään huomauta mitään ja tuskin edes kiinnittää minkäänlaista huomiota, mutta se ei estä kurjaa oloa)
Lopputuloksena vedän silloin tällöin noin vuoden aikana itseni tavallista kovempaan kuntoon. Ei mitään ihmeellistä tai kovin urheilijamaista, vaan esimerkiksi jaksan hölkätä 10 km tms. Sitten jossain kohtaa motivaatio kaatuu johonkin pikkuasiaan, jatkan liian pienellä liikuntamäärällä ja kunto alkaa romahtaa. Kunnon huononeminen taas tuhoaa motivaation lopullisesti ja alan harrastaa vielä vähemmän liikuntaa. Lihon ja menen muutenkin vähän huonoon kuntoon. Ei tosin mitään hulluja ääripäitä tässäkään, harvemmin on täysin liikunnaton viikko. Jossain kohtaa sykli alkaa taas alusta.
Elikkäs kovasti tässä yritetään urheilla, vaikka jokin minussa vastustaa kaikkea liikuntaa kaikin voimin. Pakko jaksaa jotain harrastaa, koska muuten kaikki muukin alkaa tuntua pakkopullalta. Liikunta ei ehkä itsessään innosta, mutta se lisää innostusta ja kiinnostusta muita asioita kohtaan.
Heh, tiedän tunteen! Olen pariinkin kertaan lähtenyt salilta kesken kaiken pois, kun alkoi vaan pänniä liikaa.
Maailmassa on onneksi niin monia tapoja liikkua, että jos yksi tapa alkaa kyllästyttää, on ihan ok kokeilla jotain muuta. Ja aina on lajeja, joihin ei kyllästy koskaan. Minulle ratsastus on sellainen laji.
Jos treeni tökkii tosi pahasti, minusta sinun kannattaisi pariksi kuukaudeksi vaihtaa koko lajia. Kokeile vaikka crossfitiä, bodypumpia tai kahvakuulailua, nehän ovat lihaskuntolajeja, mutta toisivat vähän vaihtelua. Kun pari kuukautta harrastat jotain ihan muuta liikuntaa, voit hyvillä mielin palata takaisin salille. :)
Vaikka pulikoit ;) vastaan ajatusta vaihtaa lajia niin olisiko silti joku laji, joka täydentäisi salia tai päin vastoin? Vaikka pukkihyppely tai ukonkanto. Minä käyn mielelläni salilla, koska kasvatan sillä lihasvoimaa kiipeilyä varten. Kiipeily on toki melko monipuolista, mutta kyynärpäät ja sormet ei kestä sitä 4 kertaa viikossa.
Ja kannatan ajatusta tavoitteesta. Mun tavoite on kiipeillä paremmin ja se onkin paljon enemmän kuin harrastus. Jos olisin aloittanut nuorena kisaisin takuulla siinä. Olen yli 30-vuotias, mutta kehityn silti kiipeilijänä koko ajan. Minä olen pakottanut nuorempana itseni pelkästään saleilemaan ja lajina se on maailman typerintä puuhaa. Ja nykyisinkin teen vain liikkeitä, joista pidän. Enimmäkseen leuanvetoja ja vapaita painoja. Liikunta on itseä varten ja kaikki liikunta on hyväksi, vaikka joskus vain nostaisit painot telineestä ja laittaisit ne samantein takaisin. Auta armias, jos joku tuputtaisi mulle nyt jotain ohjelmaa. Söisin sen ;)
Voi ei, mun silmään tekstisi näytti tosi huolestuttavalta. Lyhyet pakkopullajaksot on ihan normaaleja, mutta tuo painojen määrän dramaattinen "pakkolasku" ei! Taidat olla ylikunnossa? Syötkö minkä verran hiilareita vhh-ruokavaliossasi? Käsittääkseni aktiiviliikkuja tarvitsee myös niitä. Mun mielestä nyt sun kannattaisi antaa itsellesi armoa ja pitää rehellinen tauko salireenistä. Muuten on vaara, että hajoaa pää :(
Parempaa vointia ja mieltä! <3
Oon kyllä edellisten kanssa samaa mieltä siitä, että turhaan sitä itseään kiduttaa, jos innostus on ihan nollassa. Sillonkun en itse viitsisi lähteä salille, oon joko hirvittävän väsynyt koulupäivän jäljiltä tai on niin hirmu kylmä eikä autokyytiä saatavissa, etten viitsi siirtyä ulkoilmaan. Toki sellaisia "evvk"-päiviäkin on, mutta siihen ei auta kuin itsensä pakottaminen tai vaihtoehtoisesti jättää vain menemättä. Mua on auttanut kotona treenaaminen, silloin teen yleensä vain lemppariliikkeitä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ei joka tapauksessa kannata ottaa kuntosaleilua niin tosissaan, jos ei esim. kilpaile siinä. Loppujen lopuksi itsensähän takia sitä nimenomaan liikutaan, ja varmasti pysyt kunnossa vaikka parin viikon treenit jäisikin väliin. Toivottavasti saat motivaation takasin ja alat taas tykätä kuntosalitreeneistä!
Pitäiskö sun vaan antaa ittelles lupa pitää lomaa liikunnasta? Kaikenlaiset pitäisi-ajatukset usein aiheuttaa vain stressiä ja vaikka liikunnankin voi perustella itselleen myönteisellä "minun kannattaa" -lauseella, voi loma silti tehdä terää. Oma lajini on nössö kävely, jota mun on vaan pakko harrastaa. Siitä huolimatta annoin itselleni viime viikolla luvan lomailla sisällä peittojen alla. Poistuin vain tarvittaessa ulos asunnosta. Ja se oli ihanaa! Mutta sit viidentenä päivänä alkokin jo tehdä sikana mieli ulos ja oli pakko lähteä, vaikka kello oli jo kuinka paljon. Sieltä se puhti taas löytyi.
Yleisesti ottaen vaihtelu on välillä hyvästä jopa sellasille rutiininrakastajille kuin mä :)
AHH! AHH!! ET OLE AINOA!!
Joskus luin, että neitsyeille urheilu ei välttämättä tule luonnostaan, joten voiko urheiluvihani selittyä horoskoopillani? En vain osaa, en vain tykkää, en vain urheile!
Nykyään urheilu on niin itsestäänselvä osa "hyvää elämää", että olen alkanut ahdistumaan. Miksi en tykkää urheilla? Mikä minussa on vikana? Aargh!
Hauska rock-henkinen toi keskisormikuva! :)
Oon samoilla linjoilla enemmistön kans, että ketutus ja etenkin tuo, että painoja täytyy laskea puoleen normaalista voisi viitata ylikuntoon.
Mulla on sama juttu, että liikunta ei koskaan ole ollut mulle luontaista vaan jotain mihin mun täytyy itseni pakottaa. Mulla se laji, joka eniten kiinnostaa, on ollut juoksu. Kisoihin/juoksutapahtumiin ilmoittautuminen antaa riittävän "pakon" harjoitella. Kevään ja kesän treenasin tosi hampaat irvessä ja osallistuin toukokuussa puolimarathonille ja syyskuun 10km juoksuun. Muutama päivä ennen tuota kymppiä päätin, että kun se puuha on oikeasti NIIN vastenmielistä, niin annan itselleni luvan olla juoksematta. Laitoin lenkkarit kaappiin ja päätin, että kaivan ne sieltä vasta kun mua OIKEASTI huvittaa mennä juoksemaan. Nooh.. sellainen ihme on tapahtunut syyskuun jälkeen kerran :D mutta viime aikoina ajatus "mitäs jos menisinkin lenkille.." on noussut mieleen jo useamman kerran. Luulen, että se hetki, kun lenkkarit palaavat kaapista alkaa olla lähellä :)
En ole lukenut blogiasi aiemmin, mutta pelkästään tämän postauksen perusteella minäkin arvelisin ylikuntoa tai toinen vaihtoehto on, että elimistö ei saa tarpeeksi oikeanlaisia ravintoaineita.
Harrastan kilpaurheilua ja kärsin taannoin vastaavanlaisista oireista, koska en saanut ruoastani tarpeeksi hiilihydraatteja.
Voi että! Tulee melkein sellainen olo että pitäisi tulla halaamaan vaikken täysin voi sanoa koskaan kokeneeni samaa. Olen kokeillut salilla käymistä ja se on mun mielestä iha hirveän tylsää, koska olen enemmän toiminnan ihminen. Paikoillaan istuminen on kamalan tympeää, valitsisin säällä kuin säällä pyörän kuntopyörän sijasta ku maisemat vaihtuu. Olen todennut tasan neljä liikuntamuotoa itselleni mieluisaksi: pyöräily, uinti, hölkkä ja Kahvakuula.
Pyöräillyt olen lapsesta saakka aina muutaman kilometrin matkoja kavereille ja nykyään kesäisin vaihdan bussin kuukausikortin arvokorttiin ja pyöräilen aina mahdollisuuksien mukaan kaupunkiin ja takaisin väh 2 kertaa viikossa, kerralla 16km. Valitsen kyllä reitin aina niin että on mahdollisimman vähän ylämäkiä ku vaihteettomalla mummopyörällä hyytyy hymy nopeasti :D mutta pyöräilyn tehokkuutta on joka tapauksessa niin helppo säätää ettei tarvi naama irvessä vetää. En välttämättä laita edes urheiluvaatteita päälle.
Uinti oli elämässä lukiossa hyvin tiiviisti mukana. En osaa mitään hienoja tekniikoita, uin lähinnä rintaa ja selkää oman jaksamisen mukaan. Lukiossa uin 1500m 3-4 kertaa viikossa. Pitkän tauon jälkeen menin taas marraskuussa uimaan ja altaassa tulee niin hyvä mieli :) jaksoin tauon jälkeen juuri ja juuri 800m uida mutta kehitys on ollut hurjaa ku nyt menee 1500m 50 minuuttiin (en tosiaan osaa nopeampaa vapaauinnin tekniikkaa).
Lenkkeily on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, talvella harvemmin tulee lähdettyä. Kesällä käyn aamulla tai illalla allergialääkkeen otettuani kun ei muuten henki kulje, oli matka mikä tahansa ni viimeisen n. 2km hölkkään.
Kahvakuula on ihan uusi tuttavuus. Havahduin tosiaan siihen, ettei liikuntatottumuksiini sisälly rehellistä lihasreeniä ollenkaan vaikka se olisi mun skolioosiselälle hyväksi. Olen kokeillut go fat go:n kotitreenit sun muut ja parin viikon jälkeen todennut että ttu mitä paskaa. On vaan niin tylsää tehä staattista liikettä x määrä toistoja, x määrä sarjoja. Sitten tuumasin et ostan kahvakuulan, ei häviä ku pari kymppiä ja on se halvempi ku salin pakkojäsenyys. Usein olen kotona treenatessa kärsinyt hieman siitä että oion eikä tule edes kunnolla hiki. Mutta annas ku nappasin kahvakuulan ekan kerran käteen ja se oli menoa. Ihan mahtava fiilis! Olen viikon joutunut tikkien takia olla koskematta kuulaan, tuossa lattialla se tuijottaa ja tekisi mieli napata kiinni jo! Tuli kunnolla hiki ja johan tuntui lihaksissa :)
Yhteistä näille lajeille on kahvakuulaa lukuunottamatta se tekemisen aloittamisen vaikeus. Mä oon ehkä kunnoltani noin suurin piirtein keskitasoa, en täysin rapakunnossa mut jos mut laitettas vaikka aerobiciin pomppimaan ni olisin ekana väsähtävien joukossa :D mutta! Olen se mystinen taruolento jolle tulee se hyvä ja raukea olo liikunnan jälkeen. Uinnin ja kahvakuulan jälkeen on levollisin olo :) kannattaa tsekata fitnessblenderin kettlebell-videot YouTubesta, ei mitään typerää jumppamusiikkia taustalla ja tekniikkaa neuvotaan hyvin :-)
Olen muiden kanssa samaa mieltä siitä että lisäisit treenipäiviin kevyesti hiilareita. Olen ollut toisella melko vähähiilarisella ruokavaliolla joskus joitain viikkoja ja pöhö oli ihan kamala kun pitkän tauon jälkeen söi hiilareita :/ nukuin koko illan yhden pasta-annoksen takia. Eli melko varovaista sais varmaan lisääminen olla, olisko aamulla vähän kaurapuuroa tai kauraa sekoitettuna johonkin vähähiilarisempaan settiin? Näkis miten se auttaa sen kummemmin koko touhua pahasti sekoittamatta. Olen kyllä esim. viikon tauostakin samaa mieltä kuin muut, jos on ylikunto niin se ei ole leikin asia!
Toivottavasti saat liikunnan maistumaan hyvältä, toivotan oikein paljon tsemppiä vatutuksesta toipumiseen!:-) ajattelen sinua kun saan seuraavan kerran nostaa kahvakuulaa ja lähetän sinne hyviä viboja!
Kannattaa käydä uimassa :)
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/uusi-laji-hakusessa-8-erinomaista-syyta-aloittaa-uintiharrastus/23/57483
Kyllä muakin v-tuttaisi, jos pitäisi jotain taljapotkuja salilla tehdä... ;) Ei vaan, oikeesti. Älä vaihda lajia miksikään, kuntosali on yksi parhaista liikuntamuodoista ja ennen kaikkea teet sillä ison palveluksen tulevaisuudellesi. Minkäpituisia salitreenikertasi muuten ovat? Jo puolessa tunnissa saa tehtyä perusliikkeillä tosi tehokkaan treenin ja sellainen vaikkapa kolmesti viikossa on jo paljon. Ehkä lisäksi nopeita intervalliaerobisia noiden yhteyteen tai eri kerroille, jos pelkkä 3x30 minuuttia treeniä tuntuu liian lussulta. Itse sinuna ehkä panostaisin parempaan treeniohjelmaan ja mahdollisesti hiilareitten lisäämiseen treenin ympärille. Jotkut ryhmäliikuntatunnit on tietty ihan jees (okei, jos rehellinen mielipide multa kysyttäisiin, niin ihan hanurista ja toimii lähinnä sykkeen kohotukseen ja jotkut hybritit pumpit vasta turhia onkin).
Mun laji on juoksu, mutta kyllä tunnistan noita oireita. Sulla taitaa tosiaan olla kyse jonkinlaisesta ylikunnosta, itse keikun kahden eri tason välimaastossa, ja se ylitys seuraavalle tasolle meinaa ottaa lujalta. Kyllähän se ihan hyvältä tuntuu sitten kun sinne lenkille pääsee, enimmäkseen. Mutta viikoittain touhuun liittyy pelkkiä negatiivisia fiiliksiä, ketutusta ja syyllisyyttä. Painiskelen ajanpuutteen ja tavoitteellisuuden ja pakon kanssa jatkuvasti. Koen huonommuutta kun vilkaisen muiden suorituksia. Eilen tajusin taas että ei hemmetti, en ehdi taaskaan tehdä kotitöitä, en edes ruokaa vaikka sulhanen on kokkaillut jo pari kuukautta lähes päivittäin - tosi reilua. En ehdi tehdä tutuille luvattuja photarointeja, en omaa portfoliota, en siivota tai pyykätä kunnolla, kun on pakko mennä lenkille, josta tulen kotiin kiukkuisena kun jalat eivät kanna stressin takia normaalisti. Apua!
Jos pidät tauon, ja pelkäät että syyllisyys alkaa painaa, niin miksi et kokeilisi viikon tai parin ajan kaikkia kamalia lajeja silleen huumorilla? :) Ehkä sitten se sali alkaa taas tuntua järkitouhulta?
Tuttu tunne! Mulla tosin toi fiilis kieli ylikunnosta ja parin viikon totaalilepo auttoi :) Sitten olin taas henkisesti ja fyysisesti samassa salivireessä kuin aina ennenkin! :)
En ole ikinä tykännyt mistään urheilulajista ennen kuin aloin joogata eli tiedän mitä tarkoitat itsensä väkisin salille raahaamisella. :) Jos hatha tuntuu kuitenkin sujuvan, ehkä yksi vaihtoehto voisi olla testata myös dynaamisempaa joogaa, esimerkiksi vinyasa flow joogaa, jossa myös kunto kehittyy. Hatha on tosiaan enemmän kehoa huoltavaa.
Voi, tiedän tunteesi.
Minulle liikunta ei koskaan ole tuonut minkäänlaista mielihyväntunnetta, ei edes treenin jälkeen, olen vain kiukkuinen ja hermostunut.
Pakkopullana kuitenkin jatkoin kuntosalilla käymistä, ja päädyin juuri tuohon kuvailemaasi tilaan, teho laski ja tuntui,että olen valmis pistämään kaikki laitteet maan tasalle. Minullakin oli ohjelmassa liikeitä joita inhosin.
Minä piiskasin salilla itseäni niin pitkälle, että tehojen laskiessa,mutta vauhdin kasvaessa alkoi tulla vammoja. Minulla on heikko toinen olkapää ,joka vääntyi, koska suoritin epäpuhtaan liikeradan. Tällä vammautuneella olkapäällä kuitenkin päätin suorittaa ohjelman loppuun ja seuraavassa liikkeessä repesi rintalihas.
Siitä seurasikin sitten lääkärin sanelema ehdoton kielto useammaksi kuukaudeksi. Salille en lopulta koskaan palannut.
Tällähetkellä itsekin mietin, mikä liikunta voisi olla vähiten epämiellyttävää..
Tauon pitäminen on mainio idea!
Väsyneenä ja v.ttuntuneena treenaaminen on vain riskialtista.
On hyvä välillä myöntää että joku asia on pakkopullaa. Mä en vieläkään ymmärrä miten hankala on aloittaa se lenkkeily - haluaisin olla se joka aina haluaa lenkille ja vieläpä lähtee sinne. Aina saa raahata itsensä sinne, toki lopulta on hyvä olo. Mutta niin tai näin - liian pakosta asiota on ei kannata aina tehdä ja esimerkiksi breikki voi olla hyvästä. : )
Mukavaa viikonloppua!
Hei! Ei kai sinun tarvitse väkisin käydä salilla? Jos pitäisit tauon? Harrasta sitä liikuntaa mistä tykkäät oikeasti!! Uintia, juoksua, lenkkeilyä, hiihtoa, luistelua, jumppia, pyöräilyä, laskettelua, kävelylenkkejä ja onhan vaikka mitä muutakin.. Vai etkö tykkää mistään liikunnasta? :) On muutkin liikuntamuodot hyviä kuin sali! :)
Voi harmi! Ymmärrän kyllä. Minä en ole joukkueurheilija, vihaan ryhmäliikuntaa ja erityisesti kaikenlaisia jumppia. Opiskeluaikana vihdoin hoksasin, misä tykkään ja se oli kamppailulajit. Lasten myötä se jäi niin vähille, että turpiin olisi tullut aika rankasti satunnaisesti treenaamalla. Stten ryhdyin juoksemaan iltaisin tuota meidän pururataa. Ei sekään nythuippua, mutta sopi mun aikatauluihin ja siinä tunsi saavansa itsestään tehoja irti. Pari vuotta sitten hurahdin uudemman kerran ja se oli tankotanssi. Ihan mahtavan fyysinen laji eikä ryhmäliikuntaa, vaikka ryhmätunneilla käynkin. Samalla nousi kiinnostus muihinkin akrobatialajeihin ja nyt tuntuu, että voi kun olisi vain enempi aikaa tälle kaikelle.
Kyllä se sullakin siitä. Välillä on nihkeämpää ja sitten se taas lähtee. Salilla tai jotenkin muuten. Tsemppiä!
Itse olen aina liikkunut paljon ja ollut tyytyväinen omaan kroppaani, mutta nyt viimeisten vuosien aikana ja tämän fitness-buumin myötä aloin tuntemaan huomaamatta huonoa omaa tuntoa, etten voikaan olla kyllin hyvä ihminen ilman salitreeniä. tuntui, ettei aerobisesti treenattu kroppa olekaan enää mitään ja säännölliset keskivartaloharjhoituksetkin himassa ovat varmasti olleet täyttä ajan hukkaa. Olen nyt viimevuosien ajan käynyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti salilla ja vaikka kuinka yritän itseäni tsempata, on se vastenmielistä. Kaikki hypettää salin jälkeistä fiilistä, mutta itse kelaan lähinnä jumppien ja salitreenin aikana, että olisin niin paljon mieluummin tanssitreeneissä tai lenkkipolulla, eli tekisin jotain mistä oikeasti nautin. Fakta on vain se, että rapistumaan tässä aletaan ja lihaskuntoa pitää treenata jo pelkän ylläpidon vuoksi. Allekirjoitan siis fiiliksesi täysin!
Voi olla että joku muukin tämän on todennut, mutta pieni taukokin on ihan sallittua. Joulun alla itselleni tuli lähes kuukauden salitauko ja kun tammikuussa palasin punttikselle oli olo taas aivan eri. Kehitystä tapahtui ja oma into tuli takaisin.
Itse en myöskään hirveemmin pidä liikunnasta, mutta kuten sanoit se tekee hyvää kropalle ja siksi itsekkin sitä harrastan. Keskustele valmentajan kanssa ja suunnittele ohjelma jossa on liikkeitä jotka kiinnostaa.
Ja pidä se sallittu tauko :)
Jees, tauolla ollaan :)
Tuttu tunne! Itse käyn myös säännöllisesti salilla ja viimekeväänä niinkin innokkaasti, että sain itseni samaan kuntoon kanssasi. Lopulta läheiset pakottivat lääkäriin ja ylikunto paljastui syyksi. Silti jatkoin, ja muutama viikko eteenpäin en jaksanut kävellä kunnolla edes postilaatikolle. Aluksi levosta tuli huono omatunto, mutta lopulta ymmärsi srn olevan vain omaksi parhaaksi. Vaikka tauko tuntuisi vaikealta, kannattaa yrittää. Se parantaa oloa ja sen jälkeen jaksaa taas palata salille. Jaksamista ja tsemppiä kevääseen! :)
Ei liikuntaa ole pakko harrastaa kuntosalilla. Varmasti blogeista ja naistenlehdistä saa sellaisen kuvan, että kyseessä on vähintäänkin kansalaisvelvollisuus, mutta terveenä voi elellä ilman, että astuu jalallaankaan kuntosalille.
Totta kai voi. :) Itse vain satun pitämään kuntosalitreenistä liikuntamuotona. Lenkkeilyn, tenniksen, sulkapallon, hiihdon, luistelun, kiipeilyn, maastopyöräilyn jne ohi pidän salitreenistä paljon enemmän. Siksi käyn siellä enkä lenkillä tai laduilla. Ei kukaan minulle ole sanellut että "Sinun pitää käydä JUURI kuntosalilla!" Se on valikoitunut lajikseni aivan luonnollisesti omien mieltymysteni kautta.
Ja lisäykseksi vielä: liikkua voi luukuntakeskusten ulkopuolellakin, ne ryhmäliikuntatunnit eivät ole ainut vaihtoehto.
Kiitos tästä avautumisesta! Oletko tämän tuntemuksen päälle vielä kuullut "kannustavia" puheita siitä että kyllä siellä salilla sitten tuntuu hyvältä ja tulee hyvä fiilis. No ei *ittu tule kun tekee vaan mieli pahoinpidellä ne laitteet ja kanssaihmiset ja käydä vielä avautumassa jollekin jostain mistä tahansa :D Mutta onneksi se helpottaa jossain vaiheessa. Yleensä samaan aikaan masennuksen hellittäessä... Toivottavasti sä et kuitenkaan sitä sairasta :)