Tästäkin minun on pitänyt kirjoittaa jo kesän alusta saakka, mutta kun juttujonoa piisaa eikä yhden merkin tuotteista halua kirjoittaa liian tiheästi, niin tämäkin ilouutinen on saanut odotella elokuulle saakka.
Kyseessä on siis Monoï-öljy, ja tarkemmin sanottuna Yves Rocherin Monoï-öljy, joka lukeutuu vanhimpiin YR-suosikeihini. Perin mieltymyksen tuotteeseen äidiltäni, joka puolestaan on käyttänyt öljyä varmaan siitä saakka kun Yves Rocheria on myyty Suomessa.
Kerroin Monoï-rakkaudestani kesällä 2010 (ja olin muuten juttuarkistoa selatessa tosi hämmentynyt - onko tuostakin postauksesta jo kolme vuotta..??? Pelottavaa miten nopeasti aika menee..). Olin vuotta aikaisemmin aloittanut ihonhoitotuotteideni vaihdon luonnonkosmetiikkaan, ja hieman harmitutti, että YR:n Monoï-öljy on tehty mineraaliöljypohjaan. (Mineraaliöljy ei kuulu luonnonkosmetiikan raaka-aineisiin.)
Tai nyt voi sanoa: oli tehty mineraaliöljypohjaan. :)
Yves Rocher nimittäin uudisti Monoï-perheensä tänä vuonna, ja toukokuussa kauppoihin ilmestyivät uudet, luonnollisemmat Monoï-tuotteet! Uudessa Monoï-öljyssä parafiiniöljy on korvattu kookosöljyllä. Seokseen on myös lisätty seesaminsiemenöljyä. Loistavaa! Sain tuotteet testiin Yves Rocherilta.
Vaikka reseptin kokoonpano on uudistettu (itse monoï-uutehan toki on samaa, se on alkuperäsertifioitua), on koostumus yhtä miellyttävä kuin ennenkin. Öljy imeytyy ihoon hämmästyttävän nopeasti (paljon nopeammin kuin valtaosa muista käyttämistäni vartaloöljyistä), tuoksuu huumaavalle (tämä on THE kesän tuoksu!) ja tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan. Ja tätähän voi myös käyttää hiuksiin. :)
Sarjaan kuuluu myös kaksi kuivaöljyä niille, joiden makuun perinteinen Monoï-öljy on hyvästä imeytymisestään huolimatta liian rasvaisen tuntuista. Myös nämä ovat mineraaliöljyttömiä. (Itse pystyn by the way pukeutumaan jo puoli tuntia Monoï-käsittelyn jälkeen, samaa ei voi sanoa vaikkapa Estelle & Thildin vartaloöljyistä.) Toinen kuivaöljyistä sisältää kimalletta (kuvassa). Minä en niin ole noiden kimalletuotteiden ystävä, joten pullo on jäänyt korkkaamatta.
Kiitokset YR:lle koostumuksen päivityksestä! :)
Kiehl's-kokemusten läpikäynti jatkuu :) Mukana tähänastinen Kiehl's-suosikkini.
Acai Damage-Correcting Moisturizer - tämä on nyt siitä Kiehl'sin ekosertifioidusta linjasta. Ja kappas, sehän osoittautuikin suosikkituotteekseni kaikista testatuista! (Eikä tällä ollut mitään tekemistä sertifioinnin kanssa.)
Pullon kylki kertoo, että "Our non-greasy moisturizer helps promote skin's natural recovery process and works by forming a light-weight protective barrier from environmental elements." Ja kyllä, kyseessä on koostumukseltaan ihanan kevyt ja notkea, heti levittäessä mukavan siloiselta tuntuva emulsio. Tätä sormeillessa tulee sellainen miellyttävä fiilis, "Oi, tätä haluan käyttää..!"
Jotenkin hassua, että juuri tämä ekosertifioitu tuote erottuu kosmeettisesti edukseen testisettini joukosta. Yleensähän luonnonkosmetiikan koostumukset hieman häviävät "normikosmetiikalle", etenkin silikonin liukuvuuteen tottuneet käyttäjät saattavat kokea luonnonkosmetiikan voiteet oudon tuntuisina. Nyt kuitenkin tämä Acai-voide tuntuu paljon miellyttävämmältä ja jotenkin jopa ylellisemmältä kuin esimerkiksi Ultra Facial Moisturizer. (On tämä kyllä arvokkaampaakin kuin Ultra, Acai-voide maksaa 46€/75ml, Ultra Moisturizer 18€/75ml. Raaka-aineet Ultrassa ovat huomattavasti Acaita edullisempia.)
Acaissa on luonnonkosmetiikalle tyypillinen hieman yrttinen ja eteeristen öljyjen tuoksu. Ei kuitenkaan hurjan voimakas. Raaka-aineista 100% tulee luonnosta. Incistä löytyy perinteisiä öljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, jojobaöljyä, aprikoosinsiemenöljyä sekä sheavoita. Erityisaktiiviaineena on superantioksidanttina tunnettua acai-marjaa. Voiteen koostumus on saatu kevyeksi ja ei-rasvaiseksi käyttämällä alkoholia, joka luonnonkosmetiikassa toimii usein myös säilöntäaineena.
Aivan ihana tuote joka nousee luonnonkosmetiikan suosikkikasvovoiteideni joukkoon!
Centella Skin-Calming Facial Cleanser - tästä tuotteesta sain pussinäytteen. Jotenkin tosi jännän tuntuinen putsari... Koostumukseltaan laihaa, vähän maitomaista geeliä joka ei vaahtoa. Syystä, jota en keksi (eikä incinlukutaitonikaan sitä paljasta), Centella-putsari tuntuu kevyesti kuumottelevan ihollani. Siis hyvin, hyvin miedosti mutta tuntemus on silti selvä. Erikoinen fiilis, kun kyseessä on skin-calming puhdistustuote.
No, ei tämä kyllä millään lailla ärsytäkään ihoani. Iho jää vesihuuhtelun jälkeen miellyttävän ja kevyesti narskuvan tuntuiseksi. Narskuvuus antaisi ymmärtää, että tuote puhdistaa tehokkaasti, mutta aamuiset kasvovesivanulaput kertovat toista tarinaa. Vanulappuihin on joka aamu kertynyt likaa, vaikka ne edellisenä iltana Centella-puhdistuksen jälkeen ovat olleet puhtaan valkoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että Centella Cleanser ei puhdista huokosia syvältä, ja niihin päivän aikana painunut lika vapautuu ihon pintaan yön aikana. Kaikkein tehokkaimmat putsarit "rassaavat" huokosetkin. Eri putsareiden puhdistustehon voi hyvin tarkistaa aamuisen kasvovesikäsittelyn yhteydessä. ;)
Ultra-Light Daily UV Defense SPF 50 - nimensä mukaisesti ultra-kevyt, suojakertoimen 50 sisältävä emulsio. Sisältää kosteuttavina ainesosina ainoastaan glyserolia ja propyleeniglykolia, eli ei riitä useimpien iholla pelkkänä kosteustuotteena vaan levitetään päivävoiteen (tai kosteusseerumin) päälle. Normaalilla ja rasvoittuvalla iholla voi riittää yksinäänkin.
Erittäin miellyttävän tuntuinen ohut voide, ei jätä valkoista pintaa. Sisältää L'orealin kehittämää ja patentoimaa Mexoryl SX -auringonsuoja-ainetta. (Tällaissa seikoissa näköjään tulee käytännössä esiin se, että L'oreal on Kiehl'sin omistaja.) Olen kokeillut tuotetta huultenympärysiholleni, joka on ainoa ihoalue jossa käytän näin korkeaa suojakerrointa, ja kyllä tämä on tuntunut pelittävän niinkuin suosikkini Make Up For Ever UV Primekin.
Saapuessani Englannin reissulta Tukholmaan kävin asiakseni Åhlensin Kiehl's-pisteellä hakemassa näytteen klassisesta Creme de Corps -voiteesta (kun jäi vaivaamaan :)). Samalla sain näytteen myös toisesta kuivan ihon vartalovoiteesta, Baby-linjan Nurturing Baby Creamista.
Creme de Corps - kyllä, on tosiaankin rasvaista! Mutta kuitenkin notkeaa ja levittäessä aika kevyenkin tuntuista, koostumus ei loppujen lopuksi ole paljonkaan paksumpi kuin Light-Weight-version. Mutta jälkifiilis on ihan erilainen; siinä missä Light-Weight hulahtaa ja katoaa ihoon niin että hyvä jos 20 minuuttia myöhemmin edes huomaa voidelleensa, jättää Original nahkean, rasvaisehkon pinnan. Incissä on sekaisin synteettisiä ja luonnollisia pehmentäjiä (ja ykköskosteuttajana skvalaania), ja iho pysyy toden totta kosteutetun tuntuisena seuraavaan suihkuun saakka. Light-Weightin kanssa on aamulla melkein laitettava uusi kerros jos on illalla nukkumaanmennessä suorittanut rasvauksen.
Nurturing Baby Cream For Face & Body - erittäin rasvainen voide joka ei imeydy koko päivän aikana. Ainesosakoostumus on hyvin erityyppinen kuin Creme de Corpseissa, Baby-voiteessa on korkeammat pitoisuudet luonnon rasvoja ja öljyjä ja muutenkin simppelimpi, luonnollisempi inci. Ei silikoneja tai mineraaliöljyjä.
Ja miksi jutun lopussa on kuva otsastani?
No, päätin sittenkin jättää Powerful-Strength C-vitamiini-seerumin omaan käyttööni, kun tajusin että onhan mulla ryppyjä! :) Otsassa siis! Kulmakarvojen välissä on "Sibelius-rypyt" ja otsassa jo teini-iästä saakka ollut pitkittäissuuntaisia ryppyjä (joista olen jopa muinoin saanut kommentteja täällä blogissa, tyyliin "herranjestas ootko huomannut miten ryppyinen otsa sulla on..!!" :D)
En onnistunut saamaan kovin havainnollistavaa kuvaa noista "sibeliuksista", mutta ne ovat ehdottomasti syvimmät ja selkeimmät juonteet naamassani. Joten ei muuta kuin holvaamaan Powerful-Strengthiä otsaan! :) Katsotaan mikä on tilanne 75 millin jälkeen.
Vielä tällainen loppukaneetti, että kyllä huvitti, kun yhtenä iltana Centella-putsaria huuhdellessa huomasin ajattelevani, että "Nämähän on tuoksuiltaan ja fiilikseltään ihan kuin jotain apteekkituotteita". Nii-in. Oliko päässyt unohtumaan että Kiehl'shän on alun alkaen apteekki? :D Nauratti oma reaktioni. :)
Ainiin - ne miesten tuotteet! Misteri ei ole ukaissut vielä sanaakaan Kiehl's-testiduostaan, vaikka havainnoin kyllä että hänellä oli Englannin matkalla mukana (ja ilmeisesti peräti käytössä) Kiehl'sin silmänympärysvoide. Jäämme odottelemaan.
Esittelyssä kolme tänä kesänä löytämääni uutta ravintola/kahvilahelmeä Ahvenanmaan maaseudulla. Kaikki kolme ovat aivan erilaisia ja tarjoavat erityyppistä ruokailua omansalaisessa miljöössä. Ehkä sinäkin piipahdat joissain näistä ensi kesänä? :)
Saltvikin Kvarnbo'ssa sijaitsee viehättävä pienluomuleipomo ja kahvila Johannas Hembakta (= Johannan kotileivotut). Edit. Johannan leipomo on vuonna 2015 muuttanut Finströmiin vanhan Grelsbyn sairaalan tiloihin.
Johannan kahvila Grelsbyssä on auki kesäisin maanantaista lauantaihin klo 10-16 ja sunnuntaisin 12-16.
Kahvila on sisustettu ihanan rustiikkisesti ja avaran tilan tuntu yllättää täyteen ahdettuihin kaupunkilaiskahviloihin tottuneen.
Ahvenanmaan maaseudulla ei ole moniakaan maininnan arvoisia kahviloita muutamaa kaikkien tuntemaa turistiklassikkoa lukuunottamatta (Uffe på Berget, Stickstugan), ja siksi olin niin hämmästynyt ja ilahtunut kuullessani Johannas Hembakta'sta.
Paikka sijaitsee suhteellisen syrjässä eikä tänne välttämättä löydä ihan sattumalta ellei sitten ole Kvarnbo'ssa Viikinkimarkkinoiden aikaan.
.
Johannan kahvilasta ei saa suolaista (vastaleivottua leipää lukuunottamatta), eli tänne kannattaa poiketa nimenomaan kahville ja jättää lounas toiseen paikkaan. Hapanlimppu on Johannan rakastetuin leivonnainen, nappaa sellainen mukaan vaikka täydentämään picnic-koria! :)
Ahvenanmaan omalla olutpanimolla Stallhagenilla on jo vuosia ollut panimon yhteydessä Finströmin Godbyssa pieni pubi. Muutama vuosi sitten pubi alkoi tarjoilla myös ruokaa, ja pikkuhiljaa (jopa minun huomaamattani..!) Gastropub Stallhagen on kasvanut nauttimaan todellista kulttisuosiota paikallisten keskuudessa.
Kenen tahansa ahvenanmaalaisen kaverini kanssa olen viime aikoina jutellut, on keskustelu jossain vaiheessa päätynyt ruokaan, ja aloin jo epäillä jotain outoa Stallhagen-salaliittoa kun jokainen hehkuttaa pubin ruokaa. "Lounaat on vain ihan parhaat, sun on pakko käydä siellä syömässä..!"
No, tänne, kuten Johannan kahvilaankin, pääsee vain jos on varustettu autolla - tai jaksaa pyöräillä 18 km. Olenkin koko kesän kärkkynyt tilaisuutta päästä Stallhageniin jonkun kyydissä. :) Alkuviikon australialaisvieraillani Chrisilla ja Sarahilla oli auto mukanaan, ja he olivat heti "up for it" kun ehdotin lounasretkeä Godbyyn. Jee!
Lounasmenulla on päivittäin kaksi annosta - liha ja kala (ja kasvissyöjille valmistetaan pyydettäessä oma versio). Pubissa tarjoillaan myös illallista. Ruokalistoja ei julkaista etukäteen, vaan ne saa selville ainoastaan saapumalla paikalle tai soittamalla ja kysymällä. Illallinen Pub Stallhagenissa on ollut koko kesän niin suosittu että paikka on ollut loppuunvarattu lähes joka viikonloppu (varaustilanteesta ilmoitetaan pubin Facebook-sivulla).
Stallhagenin tämän kesän olutlanseeraus on Blueberry Ale. En itse juo olutta (hh:t, you know..), mutta maistoin mustikkaa kavereiltani ja onhan se hyvän makuinen. :)
Chris otti lasagnea ja minä ja Sarah kalaa. Sarah perunoilla, minä pelkillä kasviksilla. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja annokset runsaita. Lounaan hinta on 10-12€, riippuen päivän menusta.
Sääkin suosi. :) Aamulla vielä satoi, mutta saaristossa sää kirkastuu hyvinkin äkkiä ja lounaan saimme nauttia aurinkoisella terassilla. :)
Tämä paikka lieneekin teillä vielä tuoreessa muistissa. Esittelin persoonallisen, vähähiilihydraattiseen ruokaan erikoistuneen Söderhagenin Campingin ja sen ravintolan blogissa heinäkuussa.
Olihan sinne palattava syömään! :) Poikkesimme Mr Karkkipäivän kanssa Söderhageniin päivälliselle juuri ennen Englannin matkaa.
Leirintäalueen ravintola kun on kyseessä, on ruoka ja sen esillepano tietenkin aivan erityylistä kuin "normi"ravintolassa. Täällä saa mutkatonta kotiruokaa kotoisilla lautasilla tarjoiltuna ja eipähän tarvitse kokille valittaa etteikö nälkä lähtisi! :)
Tilasin päivän kala-annoksen (joka oli vaaleaa kalaa mutta olen jo noloudekseni unohtanut mitä kalaa...) ja misteri tilasi (tietenkin!) Svens kycklingin. Kummatkin ruoat tarjoiltiin kyssäkaalimuhennoksen ja tomaatti-kurkkusalaatin kanssa.
Havahtuminen! Kyssäkaali!! Miten en ole tiennyt tällaisen kasviksen mahtavuudesta aiemmin? Kun Susanna kertoi lisukkeena olevan 'kålrabbia', meidän piti miehen kanssa ihan googlata se (kerrankin äijän älypuhelimesta jotain hyötyä ;)) kun se ei sanonut meille mitään. Kyssäkaalista syödään sen maan päälle kehittyvä varsimukula. Ihme kasvi - mukula siinä on mutta ei ole kuitenkaan juures. Hiilareita on saman verran kuin lantussa, eli 4,2 g / 100g. Ja oli muuten ihan mielettömän hyvän makuista. Tämä kasvis tulee kotiutumaan minunkin keittiöön!
Miehen annoksessa oli juustokuorrutteista, pekoniin käärittyä kanaa ja minun kalani oli peitelty suussa sulavaan kermaiseen rapu-juusto-kuorrutteeseen. Ruoka oli todella, todella hyvää.
Olimme edellisenä iltana syöneet Maarianhaminan italialaisravintolassa Umbrassa kauniit, tyylikkäät annokset. Nyt täytyi sanoa, että Söderhagenin vhh-kotiruoka hakkasi mauissaan edellisillan sapuskat mennen tullen.
Jälkiruoka pisti hymyilemään. No kyllä kai kun eteen tuotiin eeppinen Ahvenanmaan pannukakku - Susannan vähähiilihydraattisena versiona...!
Ihmiset, en ole syönyt tätä herkkua yli kahteen vuoteen - ja nyt silmieni edessä oli vihdoin omaan ruokavaliooni sopiva yksilö! Voi sitä autuutta!
Olen tainnut jo käyttää maksimikiintiön ilmaisusta "oli niiin hyvää/maukasta/herkullista" joten tyydyn sanomaan että lautanen tyhjeni vilakkaasti. Vaikka vatsa oli jo pinkeänä pääruoasta.
Tätä ei vain voinut jättää syömättä....... Susanna, kiitos! <3 Kannatti odottaa kaksi vuotta!
* * *
Toivottavasti vinkeistä on jollekulle iloa tulevia Ahvenanmaan reissuja suunnitellessa. :) Ainakin minulle on iloa niiden jakamisesta! ^_^
Ja taas tulee harvinainen "reaaliaika"postaus! :) (Mun kohdalla reaaliaika tarkoittaa sitä, että postauksen sisältö on toteutettu samana päivänä, mikä on erittäin harvinaista.)
Palattuani Englannista tunnelmat jatkuivat kansainvälisissä merkeissä saadessani Couchsurfing-vieraita Australiasta. Chris ja Sarah ovat kiertäneet Eurooppaa toukokuusta saakka ja pysähtyivät Ahvenanmaalle pariksi päiväksi matkalla Ruotsiin.
Sarah tunnustautui pieneksi kosmetiikka-intoilijaksi ja taisin tartuttaa häneen vähintään jonkinasteisen Lily Lolo - kuumeen. ^_^
Tänä aamuna oli Sarahin vuoro istua meikkituoliin ennenkuin pariskunta jatkoi laivalla kohti Tukholmaa. Tämä makeover ilahduttanee taas teitä jotka olette toivoneet meikkijuttuja raskaille silmäluomille. :)
Tein Sarahille keskivahvan arkimeikin harmaanvihertävällä silmämeikillä.
Sarahilla on niin kutsuttu "hooded eyelid" eli liikkuva luomi jää ihopoimun alle piiloon. Viimeksi meikkasin "huppuluomea" heinäkuussa kun äitini oli vierailulla ystävänsä Raidan kanssa. Raidan luomet ovat veltostuneet iän myötä kun taas Sarahin tapauksessa poimu on rakenteellinen. Kolmas esimerkki raskasluomisen meikistä löytyy postauksesta Annan Arkivihreä.
Sarahin tyyppisissä silmissä luomivärit näkyvät ainoastaan silloin, kun silmä on kiinni tai katsoo alaspäin. Näin ollen varjostus on nostettava korkealle luomivaon yli mikäli toivoo meikin näkyvän myös silmien ollessa auki. Tällöin saa myös hyvän poimua häivyttävän efektin.
Korkea varjostus vaatii kuitenkin tilaa liikkuvan luomen ja kulmakarvan välille, mitä Sarahin silmissä ei ole paljon. Lisää tilaa saisi nyppimällä kulmakarvojen muotoa ohuemmaksi.
Raskaita luomia pukee käytännössä aina parhaiten tumma tai keskitumma meikki, sillä vaaleat sävyt vain korostavat luomen huppua.
Sarahin silmä ennen ja jälkeen meikin. Perusteelliseen kulmakarvan muotoa muuttavaan nyppimisoperaatioon ei minulla ole ammattitaitoa, mutta hajakarvojen nyppäisykin auttoi jo kivasti. :)
Olin saanut Englannin matkan aikana pari uutta testituotepakettia, joista paljastui mm. Maybellinen uusi Dream Pure BB-voide rasvoittuvalle iholle sekä pari uutta Zuiin luomiväriä. Ne pääsivät käyttöön Sarahin meikissä.
Sarahin lookkiin käytetyt tuotteet:
* Elizabeth Arden Eye-Fix Primer
* Sleek Original-luomiväripaletti
* Zuii Organic Tawney-luomiväri (erikoinen rusehtavan vihreä sävy jota voisi parhaiten kuvailla sanoin "khaki-taupe"
* Zuii Organic Mermaid-luomiväri (vaalea harmaanturkoosi, tätäkin vaikea kuvailla)
* Yves Rocher Couleurs Nature Blanc Narcisse -luomiväri
* MAC Shroom-luomiväri
* Indelible Chocolate Mousse -geelieyeliner
* Sarahin oma ripsiväri (joku Chanel :))
* Lumenen kulmakarvageeli
* Yves Rocher Flawless Finish -peiteaine sävy Clair
* Maybelline Dream Pure BB sävy Light
* Make Up For Ever HD Powder
* Lavera Sunlight-aurinkopuuteri
* Zuii Organic Mango-poskipuna
* Natural Code Creamy Papaya -huulikiilto
Dream Pure BB-voiteesta tulee oma arvostelunsa myöhemmin. Tässä vaiheessa, kahden kokeilukerran jälkeen, voin vain todeta että en olisi odottanut tällaista "finishiä" rasvoittuvan ihon tuotteelta. Voide nimittäin jättää hyvin kiiltävän-kostean pinnan ja vaatii päälleen ehdottomasti puuteroinnin.
Alla pikatutorial silmämeikistä. Kuvan saa klikattua suuremmaksi.
Kyllä kaunista hymyä vain on ilo kuvata...! :)
Melbournesta kotoisin olevat Chris ja Sarah olivat Suomessa ensimmäistä kertaa. 12 päivän mittaisen vierailun kohteina olivat mm. Helsinki, Porvoo, Tammisaari, Fiskars ja Turku. Luonnollisestikin olin utelias kuulemaan, millaisen vaikutelman Suomi oli heille antanut. Kumpikin oli sitä mieltä, että Suomi on ehdottomasti skandinaavinen maa ja he niputtavat sen yhteen Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa, ennemmin kuin Baltian tai Venäjän. "But it is a country that's very hard to categorize", Chris sanoo.
Suomi jätti heille kuvan maasta, jossa ihmiset viihtyvät enemmän maaseudulla kuin kaupungissa ja vetäytyvät mielellään omiin oloihinsa. "People stay indoors, rather than go out and socialize". Sarah kuvailee suomalaisia seesteisen kiireettömiksi, minkä hän uskoo olevan maaseudun vaikutusta. "People have this calmness about them that you rarely see in other countries". Helsinkiä he kuvailivat kiinnostavaksi ja moderniksi kaupungiksi, mutta parasta Suomessa oli kuulema Tammisaari! :)
Was a pleasure hosting you, Chris and Sarah! Have a safe trip to your new home. :)
Pudding. Yleisesti suomennettu vanukas. Ja mitä on vanukas? Ainakin suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen maitoon tehty, tärkkelyksellä, liivatteella tai kananmunilla kiinteytetty makea, hyytelömäinen jälkiruoka.
Briteissä (ja muissa Kansainyhteisön maissa) pudding tarkoittaa kuitenkin jotain muuta. Englantilainen pudding on rakenteeltaan sienimäinen ja valmistetaan perinteisesti käyttäen perusraaka-aineena jotain viljatuotetta sekä sitovana aineena munia, voita tai muuta rasvamaista ainetta. Tähän perusmassaan sitten lisätään makeita tai suolaisia raaka-aineita ja mausteita. Massa kypsennetään paistamalla, keittämällä tai höyryttämällä. Puddingien valmistus on ihan oma taiteenlajinsa eikä aina todellakaan yksinkertaista hommaa. Jotkut yksilöt vaativat jopa 8 tunnin höyrytyksen..!
Olin kuullut englantilaisista puddingeista aiemminkin, mutta vasta tällä matkalla tein ruokalajiin lähempää tuttavuutta.
Nimittäin.... hotellimme Cotswoldsin Mickletonissa sattui olemaan Englannin virallisen Pudding Clubin kotipaikka! ^_^ The Pudding Club on perustettu vuonna 1985 vaalimaan ja säilyttämään brittiläistä pudding-perinnettä, joka kuulema jossain vaiheessa oli jo kärsimässä inflaatiota. Seuran jäsenet kokoontuvat joka perjantai Mickletonin Three Ways House -hotellin kabinettiin maistelemaan ja arvioimaan "vanukkaita".
Maistelutapaamiset ovat avoimia kaikille, ja niistä onkin tullut suosittuja niin paikallisten kuin ulkomaisten turistien keskuudessa. Ilta alkaa kolmen ruokalajin illallisella, ja sen jälkeen tarjoillaan yhteensä seitsemän (!!) erilaista vanukasta joita saa - ja kuuluukin - mättää naamaan niin paljon kuin vain napa vetää. Meitä harmitti kovasti että vierailumme ei osunut perjantaille, muuten Mr Karkkipäivä olisi ehdottomasti buukattu pudding tastingiin. ^_^ Seremonia kuulosti niin kertakaikkisen hullulta ja omalaatuiselta (puhumattakaan siitä, että jengi oikeasti jaksaa syödä niin paljon....!!) että se olisi todellakin pitänyt nähdä omin silmin. No, onpahan syy palata joskus Mickletoniin! :)
No, kun kerran virallisen pudding-seuran päämajaan olimme saapuneet, olisi tietenkin ollut skandaali lähteä maistamatta edes vähän...! :D Tunteita nostattaneen illallisemme päätteeksi herra tilasi jälkiruoaksi Pudding Selectionin, joka koostui kolmesta eri suosituimpiin kuuluvasta puddingista. Sinä iltana maut olivat Banaani-Kaneli, Very Chocolate ja klassinen Sticky Toffee.
Ensireaktio: herranjumala mikä lautasellinen tavaraa. Jos alku- ja pääruoka jättivät ainakin rouvan kohdalla toivomisen varaa koon suhteen, oli pudding-jälkkäri mitoitettu aivan hervottomaksi annokseksi. Läjästä olisi rittänyt ainakin kolmen ruokailijan makeannälkään!
Kakkosreaktio: siis tuollaista mössöäkö se pudding on..? Niinpä, britti-pudding ei todellakaan usein koreile ulkonäöllään! Puddingista riippuen koostumus voi olla kiinteämpääkin, mutta nämä kolme oli valmistettu höyryttämällä joka jättää rakenteen erityisen puuromaiseksi.
Nämähän ovat tietysti lähes silkkaa sokeria, eivätkä todellakaan kuulu noudattamaani ruokavalioon, mutta kuten todettua; elämästä ei pidä tehdä turhan mustavalkoista. Ja hei - olinhan kuitenkin The Pudding Clubissa. ;)
Kolmosreaktio: eiiiijjjjj hyvänen aika miten hyvää!!!!! Apua pysäyttäkää joku mun lusikka...!!
Surely enough, epämääräinen, höyryävä mössö oli taivaallisen herkullista. Söin ehkä kolme ruokalusikallista ennenkuin sain irrotettua otteeni ruokailuvälineestä ja sysättyä kulhon miehen puolelle. Makea pudding tarjoillaan aina paksun vaniljakiisselin kanssa, ja sitä kuuluu kauhoa päälle niin paljon että vanukas käytännössä ui kiisselissä. Myös mies oli aivan euforinen puddingia maistellessaan. Olimme yksimielisiä siitä, että Sticky Toffee oli parasta.
Yksi parhaita jälkiruokia mitä olen varmaan koskaan maistanut. (Ja arvatkaapa vain alkoiko päässä heti tikittää miten tästä saisi luotua vähähiilihydraattisen version... :P) Mutta miten ihmeessä ihmiset selviävät hengissä Pudding-tapaamisista..? Kun herkkua on tarjolla rajattomasti ja vielä seitsemässä eri maussa, miten voi pysäyttää itsensä ajoissa....? :D
Onko lukijoiden joukossa britti-puddingin ystäviä? Mites suolaiset versiot, esimerkiksi skottilainen haggis jossa on lampaan sydäntä, keuhkoa ja maksaa....?
Linkkejä kiinnostuneille tai muuten vain uteliaille:
Sticky Toffee -vanukkaan resepti (tämä on uuniversio, ei höyrytetty)
Noniin, vihdoin sain aikaiseksi tehdä tämän kameraesittelynkin!
Minulla on siis ollut lainassa kesäkuun puolesta välistä Olympuksen PEN Lite E-PL5 -minijärjestelmäkamera. Tai no eihän tämä nyt mikään aivan minikokoinen ole, mutta huomattavan pieni normaalisti käyttämiini Canonin 50D:hen ja 400D:hen verrattuna.
Sain kameran valkoisena beigein yksityiskohdin, ja ilme on minusta jotenkin mukavan retro.
Olen tykännyt kamerasta kovasti, ennenkaikkea sen keveyden ja pienen käsilaukkuun menevän koon ansiosta. Samoin olen mieltynyt sen eloisaan värien toistoon ja hauskoihin efektisuotimiin, joista muutamaa tulee käytettyä ihan vakiona tietyntyylisissä kuvaustilanteissa.
Canonin 50D on aikamoinen möhkäle E-PL5:n rinnalla! E-PL5 on kuin pokkari, mutta järjestelmäkameran ominaisuuksilla ja vaihdettavilla objektiiveilla.
Sain kameran mukana kolme linssiä; 14-42 mm 1:3.5-5.6, 40-150 mm 1:4-5.6 ja 45 mm 1:1.8. 45 millinen oli linsseistä ehdoton suosikkini, ja sillä olen ottanut suurimman osan tuotekuvista kesän aikana. Tuo linssi minun piti jo palauttaa ja olen kyllä jäänyt kaipaamaan. Canonin 50 mm 1:1.8 hoitaa homman oikeastaan yhtä hyvin, mutta Olympuksen tulos miellyttää siinä mielessä enemmän, että kuvat ovat valoisampia. Ylipäänsäkin E-PL5 ottaa valoisampia kuvia kuin mun Canonit (en voi sanoa Canon yleisesti, sillä enhän voi puhua kuin omien mallieni puolesta).
Olympuksen 45-millisellä otettuja kuvia voi tsekkailla mm. näistä postauksista: Viikunaa ja salviaa, Caribbean Spirit, Parasta Juuri Nyt.
Alla kuvavertailu Canonin ja Olympuksen välillä samoilla valotusarvoilla. (Uudella Sleek-paletilla tehty meikki ;))
E-PL5:n heikkoutena pidän jo aiemmin mainitsemaani punaisten ja keltaisten sävyjen vähän liiallistakin rikastamista. Esimerkiksi ihon sävy vetää Olympuksen kuvissa lähes aina liian punaiseksi. Ottaessani Virven meikkikuvia minun piti säätää ihon sävy jälkikäteen normaaliksi, Virven pisamat olivat Olympuksen sisuksissa voimistuneet todella räikeäksi punoitukseksi.
Keltaisen ja punaisen liiallinen korostuminen on kuitenkin ongelma ainoastaan sisätiloissa tai suorassa auringonvalossa kuvatessa. Ulkona epäsuorassa valossa sävyt toistuvat luonnollisesti ja kauniisti.
Sitten katsellaan vähän niitä efektifilttereitä. Tällainen filtteriominaisuus taitaa nykyisellään löytyä melkein kaikista digipokkareista ja -järkkäreistä, olenko väärässä...? Minun vanhoissa Canonin järkkäreissä sellaisia ei ole. Näin ollen, kun en ole niitä tottunut käyttämään, niin koen ominaisuuteen vielä aikamoista uutuudenviehätystä. :)
Tässä esimerkkikuva E-PL5:n normaaliasetuksella. Alla sama kuva kahdellatoista eri ART-filtterillä. Minun kuvaustarkoituksiini ja -tyyliini suurin osa jää hyödyntämättä, mutta Dioraama, Dramaattinen Sävy ja Neulanreikä ovat olleet ahkerassa käytössä. :) Seepiakin jonkun verran.
Filtterivertailukuvat saa klikattua isommiksi.
Dioraama on vastaavanlainen miniatyyrifiltteri kuin se, mitä käytin joidenkin mielestä vähän turhankin tiheästi viime syksyn reissulle lainaamassani Canonin Powershot G12:ssa. (Heheh :D Muistatte ehkä tämän jo koomisia piirteitä saaneen keskustelun asian tiimoilta ^_^) "Päänsärkyefekti" on E-PL5:n miniatyyrifiltterissä Powershotin vastaavaa hillitympi, eli suomeksi sanottuna reunojen blurri ei ole niin voimakas. Sävyjen vivahteikas toistuvuus on kuitenkin yhtä loistava, ja juuri tämän ominaisuuden ansiosta tykkään käyttää Dioraamaa. Värikylläisyys on minulle tärkeä asia kuvissa - se, että tilanne näyttää yhtä eloisalta kuin livenäkin.
Dramaattinen Sävy -filtteri tuo kuviin upeaa ja voimakasta kontrastia, mutta on arkikäyttöön usein liiankin "dramaattinen". Tämän filtterin miinuksena on sen ominaisuus tehdä taivaasta aina "lopun aikojen" näköinen, eli kuvissa on aina uhkaavan myrskyinen tunnelma. Joskus suodin toimii tilanteessa todella hyvin värejä ja kontrastia korostaen, kuten alemmassa esimerkkikuvassa Lontoon Camdenista (taivas on uhkaavan tumma tässäkin, mutta sitä näkyy niin vähän). Joskus taas tulos on aivan liian menacing ja todellisuutta vääristävä (alempi kuva Lontoon Millennium-sillasta ja St. Paulin katedraalista)
Toimii....
...too much drama...
Neulanreikä-filtteri ei vaatine sen kummempia selityksiä, se luo kuvaan tunnelmalliset tummat reunat ja lisää kontrastia. Roadtripin Porvoo/Kotka-jutussa olin käyttänyt tuota suodinta lähes kaikissa kuvissa. Kuvista tulee myös aavistuksen vihertäviä, mutta tämän huomaa vain kun vertaa kuvaa normaaliasetuksilla otettuihin.
40-150mm. Tällaista zoom-teleobjektiivia tulee käytettyä/tarvittua harvemmin. Tämä sopii "lintubongailun" lisäksi esimerkiksi muotokuvien ottamiseen, mutta sellaisiin tulee meikäläiselle niin harvoin tilaisuuksia. (Ja joojoo, tiedän kyllä että oikeilla lintubongareilla on vielä paljon tykimmät telet! ;))
Telepäällä saa mukavasti syvyyttä esimerkiksi katukuviin. Harmi kun en tajunnut ottaa verrokkikuvaa 14-42mm -linssillä, mutta sillä kuvattuna tämä sama maisema (Maarianhaminan Nygatan) olisi siis ollut huomattavasti lättänämpi ilman syvyysvaikutelmaa. Oikeanpuoleinen kuva on muuten Dioraama-suotimella. ;) Heti paljon aurinkoisempi ja kutsuvampi kuva!
Summa summarum: ymmärrän todellakin, miksi Olympuksen PEN-kameroita pidetään "bloggaajan parhaana kaverina". :) Kevyt kamera joka kulkee helposti mukana ja ottaa laadukkaita kuvia kauniilla väreillä. Kamerassa on myös kääntyvä näyttö niitä omakuvapotretteja varten ;) Linssitkin ovat kevyitä eikä detaljikuvaajan ystävän 45-millinen vie laukussa tilaa omenaa enemmän. Minulla oli Suomi-tripillä mukana laukussa E-PL5 ja kaikki kolme objektiivia ja siellä ne menivät ihan vaivatta, eivätkä painaneet yhteensä puoltakaan Canonin 50D:stä. :D
Ainiin - yhteen asiaan minulla menee välillä hermo: E-PL5:n videokuvauspainike on sijoitettu mielestäni täysin käsittämättömästi siten, että sitä tulee erittäin usein painettua vahingossa kun yrittää ottaa tavallista still-kuvaa. Niinpä olen usein tullut kuvanneeksi tietämättäni videota kun luulin ottavani kuvaa.
Muita Olympuksen käyttäjiä ruudun toisella puolella?
P.S. Kappas, huomasin näin jälkikäteen että Olympuksellahan on Facebookissa meneillään 31.8. saakka kilpailu, jossa voi voittaa tuon ihanaisen 45-millisen objektiivin! Tällä kertaa voin todeta että toivottavasti onni suosii meikäläistä (hehheh), mutta käykäähän tekin osallistumassa jos kiinnostaa. :) Kilpailuun tästä.
Kun kaksi kosmetiikkabimboa viettää neljä päivää saman katon alla, ja toinen heistä harrastaa erittäin mielellään erinäisten kohteiden meikkausta, oli aika lailla itsestään selvää että ennen pitkää päädyttiin makeover-puuhiin. Se oli oivallinen tilaisuus korkata uusi Sleekin palettini!
Innostun erityisesti kun pääsen meikkaamaan minulle ”uutta” silmän muotoa, ja Virven silmät toivatkin kiinnostavan ammatillisen haasteen. Virven kauniit silmät eivät sinällään ole mitenkään radikaalisti poikkeavat tai erikoiset, mutta ne ovat muodoltaan hyvin pyöreät laskevalla ulkonurkalla (alemmat lähikuvat havainnollisia). Tällaista silmää meikattaessa on oltava erityisen tarkkana rajauksen ja varjostuksen kanssa, ettei ilmeestä vain tule alakuloista.
Virven silmämeikkiin käytetyt sävyt ympyröity punaisella; kultainen, violetti, tumma harmaansininen, kultapinkki ja kuparipinkki.
En ole aiemmin meikannut näin pyöreitä silmiä, joten makeover oli minulle hyvää harjoitusta.
Kun meikattavana on pyöreä silmä, voisi ajatella, että pyöreyttä kannattaa lähteä tasapainottamaan viistoilla varjostuksilla ja pidentävällä rajauksella. Jokainen silmä on kuitenkin yksilöllinen, ja Virven tapauksessa en kokenut, että silmää pidentävä meikki imartelee hänen kasvojaan. Pyöreyttä voi tasapainottaa muillakin keinoilla.
Viiston kolmiovarjostuksen sijaan teinkin siis pyöreähkön/ovaalin varjostuksen, joka mukaili Virven silmän luonnollista muotoa nousematta etenkään keskeltä liian korkealle, joka pyöristäisi silmää entisestään. Sisänurkassa kultaa, sen jälkeen ulkonurkkaa kohti kultapinkkiä, kuparipinkkiä, violettia ja tummaa harmaansinistä. Haimme tarkoituksella erilaista ja värikkäämpää meikkityyliä mitä Virve normaalisti harrastaa.
Sleekin Original-paletin sävyt ovat kaikki yhtä lukuunottamatta erittäin hohtavia ja pehmeitä, melkein murenevia. Pigmenttiä on todella kiitettävästi, mutta paikoin muruinen koostumus (esim. kultainen sävy) ei vakuuttanut ihan yhtä lujasti kuin olisin Sleekiltä muiden bloggarien ihastuksen perusteella odottanut. Koostumus on niin voidemainen, että se tuntui välillä kerrostuvan vähän liiankin paksusti. Mutta näin edulliseksi paletiksi kyllä oikein hyvä; pigmentti nappasi ihoon kiinni erinomaisesti eivätkä sävyt liuenneet häivytyksen mukana.
Rajaus oli erityisen haastava. Mietin pitkään miten tekisin. Oikeastaan olisi kannattanut tehdä harjoitusrajaus puhtaalle luomelle ennen meikkauksen aloitusta – tein niin sitten jälkeenpäin illalla. Koska Virven silmän muoto on ulkonurkasta laskeva, arvelin, että olisi turvallisinta nostaa rajaus jo hyvissä ajoin ennen ulkonurkkaa ettei silmästä vain tule alakuloinen. ”Hännätön” töppörajaus pyöreässä silmässä voimistaa silmän pyöreyttä, joten rajaukseen on hyvä tehdä pieni nouseva häntä jotta saadaan tasapainottava vaikutus. Klassinen cat-eye-rajaus pitkällä siivellä ei kuitenkaan minusta ole omiaan Virven silmille, joten jätin hännän lyhyeksi.
Jos haluaa toteuttaa cat-eye-lookin voimakkaasti pyöreisiin silmiin, se on paras (minun mielestäni, en nyt yritä jaella tässä mitään yleispäteviä tekniikkatotuuksia! ;)) tehdä meikkaamalla myös alaluomi ja vetämällä myös sieltä voimakas siipimäinen varjo yhdistymään yläluomen siipeen. Täytyy sitten seuraavalla kerralla kokeilla tätä Virvelle…! (Mutta yleisesti en koe, että kissan silmät imartelevat Virven kasvojen muotoa.)
Kasvomeikki toteutettiin Virven omilla meikeillä, joista valtaosan merkkejä en valitettavasti muista enkä tullut kirjoittaneeksi ylös.
Meikkipohjana toimi Virven aasialainen suosikki-BB-voide ja meikki kiinnitettiin irtopuuterilla. Varjostukset tehtiin Diorin Nude-aurinkopuuterilla ja posket sävytin liilahtavalla roosalla poskipunalla, jonka senkään merkkiä en muista. Vaalensin sävyä aavistuksen omalla Zuiin Mango-poskipunallani. Huulille laitettiin Chanelin läpikuultavaa persikkabeigeä huulikiiltoa. Ripsaroinnin Virve hoiti itse, enkä tiedä mitä maskaraa hän käytti. (Mutta neitokaisella on niin pitkät ja näyttävät ripset kiitos Neulash-ripsiseerumin, ettei varmaan väliäkään mitä ripsaria hän käyttää kun tuloksena on joka tapauksessa kunnon tähtisilmät ;))
Kuvauksellista Virveä kelpaa kuvata...!
Kesken kadunvarren kuvaustuokion paikalle juoksi tuttavallinen koira joka iloisesti nosti jalkaansa Virven viereen siniselle seinälle. Tämä momentti ei ehtinyt tallentua kameralle, mutta spontaani ”dog interruption” kirvoitti lämpimät naurut. :) Oli jotenkin niin koomista kun yksi yrittää poseerata ja toinen jakelee päänkallistusohjeita kameran takaa ja sitten joku hauva juoksee siihen ihan muina koirina ja nostaa jalkaa toisten "kuvaussetissä". :D
.
Kun luette tätä, olen jo palannut Suomeen (tai enpäs olekaan vielä, lensin Ruotsiin ja siirryn täältä laivalla Affenanmaalle).
Täytyy todeta, vaikkei se teiltä varmaan jäänyt huomaamatta, että oli kyllä aivan fantastisen hauska ja antoisa Englannin matka! Cotswolds oli juuri niin idyllinen kuin ennakkotiedot antoivat ymmärtää ja Lontoo vielä mahtavampi mitä muistinkaan. Virve oli mitä mainioin emäntä ja kotiuduin hänen viihtyisään asuntoonsa niin että oli oikeasti haikeaa lähteä tänä aamuna. Meillä oli niin hauskaa! (Ja vaikka kannustankin Virveä hänen uusissa kuvioissaan ja olen innoissani tulevasta, niin en kyllä voinut olla tasaisin väliajoin huokaamatta, ”Tämänkö ihanuuden sinä jätät, ihan vapaaehtoisesti..?” Mutta niin se elämä menee, ja sen mukana on mentävä eteenpäin!)
Meinasin laittaa vielä lisää Englanti-juttuja kotiuduttuani, haittaako teitä? Cotswoldsistakaan en ehtinyt kirjoittaa vielä mitään. Ja brittiruoalle omistan (ylläripylläri) ihan oman postauksensa. ;)
Nyt on sitten sellainen historiallinen päivä koittanut Karkkipäivässä, että tämän päivän postausta en ole kirjoittanut minä.
Talouteemme tarjottiin testiin ACOn uusia miesten tuotteita, ja paketti saapui tuossa kuukausi takaperin minun jo lähdettyä Ahvenanmaalle. Sanoin miehelle, että sinähän voit kirjoittaa jutun vaikka itse, kun mä en tule tuotteita näkemään vielä kahteen kuukauteen. Yllätyksekseni mies otti haasteen vastaan, ja lupasi ottaa kuvatkin. Arvostelu kolahti sähköpostiini tuossa eilen illalla. Hyvin on näköjään opiskeltu miten kosmetiikka-arvioita kirjoitetaan...! :D ^_^
(...ja panostus kuviin sulatti mun sydämen!)
Pitemmittä puheitta, Aco For Men by Guest Blogger; Mr Karkkipäivä.
Paketissa, joka saapui posti-Lassen toimittamana, luki Sanni, mutta koska omaan erinomaisen vainun, päätin avata lähetyksen. Kuplamuovit pakkauksesta paukuteltuani, havaitsin varsinaiseen sisältöön kuuluvan shampoon, partageelin ja jonkun kosteusvoiteen. Mietin hetken aikaa, miten näitä juttuja on tarkoitus esitellä/käsitellä/kokeilla ja päätin purskauttaa pienet nökäreet tuotteita kämmenselälle ja räpsäyttää niistä kuvat. Näinhän se homma toimii.
Olin siis onnistunut hankkiutumaan tilanteeseen, jossa kiertely ja kaartelu eivät enää auttaneet. Apotekens Composita (suom. apteekin sekoitus) (ACO) oli päättänyt toimittaa minulle kokeiltavaksi kolme putelia(!) erilaisia tuotteita. Kyseessä on uusi ACO for Men –tuotesarja, joka on lanseerattu apteekkeihin 7/13.
Tilannetta ei helpottanut se, että kaikki putelit(!) olivat samanvärisiä, erikokoisia tosin. Eikä myöskään se, että olin lupautunut toimimaan ”vieraskynänä” Karkkipäivässä.
Kotikoulutuksen perusteella aloin tietenkin heti miettiä, että koskahan nämä mahtavat loppua ja pitääkö minun listata käyttökertani erilliseen vihkoon. Ihan vaan tilastoidakseni tottumukseni sekä tuotteiden riittoisuuden. Samalla mietin mitä mielikuvia tuotteet minussa herättävät ja miltä ne kädessä tuntuvat.
Apotekens Composita syntyi ruotsalaisten apteekkarien tultua siihen tulokseen, että ihmiset tarvitsevat aikaisempaa parempia ja hellävaraisempia ihovoiteita. Ja jos joku kuvittelee, että merkki on minulle etukäteen tuttu, niin erehtyy pahemman kerran. Käytin kaikki tietotekniset taitoni ja löysin tieni sivustolle www.aconordic.fi, josta voikin käydä lukemassa tarkemmat yksityiskohdat.
TUOTE 1 – ACO for Men shave gel
Kyseessä on pääasiassa miehille suunnattu partageeli. Itse arvostan partageeleissä suhteellisen neutraalia, mutta kuitenkin tunnistettavaa tuoksua, runsautta, helppoa levitettävyyttä sekä mystistä kemiallista vaikutusta, joka pehmentää ihon juuri otolliseksi partahöylälle tai -veitselle. Mikään ei nimittäin koettele miehen leukaa kuten parranajo tai naisen avokämmen. Useimmiten levittelen partageelit käsin, mutta ehkä jossain vaiheessa pitäisi siirtyä takaisin partasaippuaan ja -sutiin.
Saatteessa kerrotaan partageelin helpottavan parranajoa ja estävän ihon ärtymistä tämän helpottuneen prosessin aikana. Vaikutus saadaan aikaan luonnollisilla kosteuttavilla ainesosilla sekä pantenolilla ja allatoniinilla. Geelin kerrotaan lisäksi sopivan kaikille ihotyypeille. Tutkittuani inkilistaa(!) huomasin kuitenkin ensimmäisenä listattuna ainesosana olevan veden, jonka jälkeen erinäinen määrä muita kemiallisia yhdisteitä. Pantenoli ja allatoniini esiintyvät luettelossa puolivälin huonommalla puolella.
Partageelin tuoksu ei ole apteekkimainen. Se on toisenlainen, siedettävän mieto muttei mitenkään erikoinen. Tuoksu on jopa marketti-vartaloshampoomainen. Geelin koostumus on omaan makuuni hieman vetelä. Aineen levittyminen on koostumuksensa vuoksi puutteellista ja sitä kuluu melkoisesti. Geeli ei myöskään muodosta tuttua vaahtoa naamaan, joten jos sellaisen haluaa, niin on parasta kuolata itse. 2-4 minuutin vaikutuksen jälkeen leuka on valmiina höylättäväksi. Tai en minä oikeasti tiedä, koska se on valmis höylättäväksi, mutta kun ei ole enempää aikaa odottaa. Ajokokemus on keskinkertainen. Iho tuntuu riittävän pehmeältä eivätkä verisuihkut pilaa paitaa. Ajelun päätteeksi ei ole havaittavissa liekkimeren aiheuttamaa tunnetta kaulalla ja naama on lisäksi nuortunut 2-5 vuotta sängen poistumisen ansiosta.
Tätä kamaa on siis saanut apteekeista 7/13 alkaen. Puteli(!) maksaa vaivaiset noin kuusi euroa ja siinä 175 millilitraa. Nähtäväksi jää miten pitkään riittää.
Yhteenveto:
* Putelin(!) ulkonäkö – 7
* Geelin koostumus – 6
* Geelin levittyvyys ja vaahtoavuus – 6
* Ajotuntuma – 7
* Jälkitunnelmat – 7
Kyseessä on siis erittäin perustuote. Ja nyt kun alan miettimään, tuoksu on jopa vähän pistävä. Ei tämän partageelin hankkiminen ketään haittaa.
TUOTE 2 – ACO for Men hair and body wash
Suihkuaineen kohdalla on kysymys ns. 2 in 1 -tyyppisestä tuotteesta. Ja näitähän en siis käytä oikeastaan koskaan. Miten sama aine muka voi sopivia päähän ja pohjelihakseen? Suihkugeelien osalta olen ilmeisesti leimaantunut AXE-mieheksi, mutta pidän tätä itse muunneltuna totuutena. Käytän arkena käteenosuvaa suihkugeeliä ja erityisen peseytymisen päivinä sitten niitä parfymoituja tuoksugeelejä, jotka voi myös parittaa muiden päälle tulevien hajusteiden kanssa. Tukka-aineen on syytä olla helposti vaahtoava ja mielellään myös nopeasti käytettävä, koska ei minulla välttämättä ole aikaa olla suihkussa kolmea minuuttia. Aikaisemmin käyttämieni hoitoaineiden jämät lojuvat kaapissa ja niiden käytöstä olen näköjään luopunut.
ACO:n kaksi-yhdessä -peseytymisaine muistuttaa tuoksultaan partageeliä. Aineen koostumus on myös sen verran vetelä, että se valuu helposti sormien välistä lattialle, josta sitä sitten voi uittaa varpaiden väliin tai kaapia takaisin käteen. Käytännössä peseytyminen vaatii kolme annostelua. Ensimmäinen hiuksiin toinen menee osittain lattialle ja kolmas vartaloon. Hiuksissa aine tuntuu ohuelta, eikä muodosta kohtuullisen puhtaissakaan hiuksissa vaahtoa merkittävästi. Pesun jälkeen hiukset ovat melko pehmeät, eivätkä ne narsku. Inkilistassa on taas ensimmäisenä vettä. Ja sen jälkeen sodium laureth sulfate, eikä silti vaahtoa tarpeeksi. Pesutulos on riittävä. Iholla tunne ei ole mitenkään erityisen miellyttävä. Iho jää vähän nahkeaksi, eikä tuote vaahtoa iholla niin paljon kuin haluaisin.
Saatteessa kerrotaan shampoon sopivan kaikille ihotyypeille ja hiuslaaduille.
Yhteenveto:
* Putelin ulkonäkö – 7
* Aineen koostumus – 6
* Aineen levittyvyys ja vaahtoavuus – 7
* Pesutulos ja tunnelma – 6
* Jälkitunnelmat – 7
Samat sanat kuin partageelistäkin. Ei mitään, mikä herättäisi tunteita tai intohimoa. Toimiva perustuote siis. (Ja juuri samalla hetkellä televisiosta tulee ACO:n mainos.)
TUOTE 3 – ACO for Men face lotion.
Onneksi tämä pullo on sen verran pieni, ettei sitä voi sekoittaa kahteen edellä esiteltyyn tuotteeseen. Olen hyvin laiska käyttämään mitään kasvovoiteita. Jostain syystä olen kokenut niiden huonontavan ihon laatua. Nykyisin saatan kuitenkin parranajon jälkeen laittaa iholle jotain kosteuttavaa tuotetta. Ellei partageeli sitten toimi jo valmiiksi tällaisena.
ACO:n naamarasvan kerrotaan olevan tehokas ja hellävarainen. Nämä kaksi asiaahan eivät tunnetusti sovi kovin hyvin yhteen. Ainesosat naama-aineessa ovat hyvin samankaltaiset kuin partageelissä ja suihkuaineessa. Pehmentävä vaikutus saadaan aikaan Canola-öljyllä. Tuote on mattapintainen, joten jos pitää enemmän kiiltävästä naamasta, niin kannattaa valita joku muu tuote.
Koska kokemuspohjani naamarasvoista on hyvinkin puutteellinen, niin en osaa tästä sanoa mitään yksityiskohtaista. Toki näen, että tuote on valkoista, melko kiinteää ja sitä on helppo levittää. Rasvan väri auttaa kivasti hahmottamaan kohdat joihin rasva levittyy. Ei tarvitse siis arpoa jäikö joku oleellinen kohta lärvistä voitelematta.
Loppuvaikutelmaksi jäi varsin neutraali kuva. Yllätyin hieman partageelin tuoksusta sekä tuotteiden (pl.naama-aine) viskositeetin puutteesta. Heikohko vaahtoavuus ei nosta tuotteiden pisteitä silmissäni. Pakkaukset ovat apteekkityyliin hyvin perus. Alhainen hinta kuitenkin nostaa tuotteiden arvosanaa, sillä hinta-laatusuhde on ihan kohdallaan. Kyllä nämä loppuun tulee käytettyä, mutta en kuitenkaan aio tilastoida kulutustani.
Meinasin tähän loppuun vielä laittaa kuvan päivän asusta ja kysyä, että mitäpä olette siitä mieltä, mutta tulin toisiin ajatuksiin.
- Mr Karkkipäivä
* * *
Vastauksena otsikon kysymykseen, kultaseni: sama aine sopii niin hiuksille kuin kropallekin, koska puhdistavat ainesosat (eli esimerkiksi juurikin se sodium laureth sulfate) ovat kumpaisissakin tuotteissa ihan samoja. ;) Hiusten ja vartalon puhdistustuotteet eroavat käytännössä ainoastaan hoitavuudeltaan; hiustuotteisiin lisätään antistaattisia ja selvittäviä ainesosia joita kroppatuotteissa ei tarvita. Shampoota voi mainiosti käyttää suihkugeelinä ja suihkugeeliä myös hiusshampoona. Eli sinänsä ne ovat jo valmiiksi 2 in 1 -tuotteita. Selvisikö, muru? :) - Sanni
Superbly Efficient Anti-perspirant & Deodorant Cream - ihana tuote! Ei kuivata tai ärsytä kainaloita yhtään, kuivuu nopeasti ja pitää hien "perusvarmasti". Hajusteeton tuote. Ja nämä voidemaiset on ihan parhaita matkadeodorantteja - nytkin on tuttuun tapaan pienessä purkissa sopiva viikon annos mukana :D
Ultimate Strength Hand Salve - eukalyptukselle tuoksuva, paksu ja suojaavan tuntuinen käsivoide. Voide on tarkoitettukin "erittäin kuiville, aktiivisille käsille". Kunnon ravitsevien käsivoiteiden ystävänä tykkään tästä kyllä, mutta heti tulee tietysti verrattua muihin samantyylisiin lemppareihini; Ultimate Strength Hand Salve ei ole ihan yhtä suojaavan tuntuinen kuin esimerkiksi Elizabeth Ardenin 8 Hour Cream -käsivoide, tai yhtä kosmeettisesti miellyttävä tai inciltään vakuuttava kuin kuin Crabtree & Evelynin käsivoide. Mutta oikein hyvää kamaa joka tapauksessa!
Voide imeytyy rasvaisuudestaan huolimatta hyvin eivätkä kädet jää tahmeiksi. Eukalyptuksen tuoksu on ihana extra! Edit. Kirjoitin juttua Englannissa ja näköjään muistikuvat olivat harhaiset - nyt kotiuduttuani voin todeta, että kyllä voide jättää ihon aika rasvatun tuntuiseksi, eli sopii parhaiten käytettäväksi illalla ennen nukkumaanmenoa.
Harmittaa vähän, että pyysin tarjotun paksumman version sijaan tämän Light-Weight'in. En pidä rasvaisista vartalovoiteista, mutta nyt kesällä kun vartalon iho on kuivempi, olisi alkuperäinen versio varmasti sopinut iholleni paremmin. Se Original-versiohan on muuten Kiehl'sin kaikkein suosituimpia tuotteita; vuosittain myydystä määrästä Creme de Corpsia saisi kolme kertaa Empire State Buildingin kokoisen tornin!
Tarjolla olisi myös ollut Soijamaito & Hunaja -butter-versio, siinä olisi vielä ollut jumalainen tuoksukin... Däämn. No, tein väärän valinnan. Ei voi mitään! :)
Inci on hyvin peruskamaa; pääasiallisina kosteuttavina ja kosteutta sitovina aineina oliivinhedelmäöljyä, dimetikonia, propyleeniglykolia ja parafiiniöljyä.
Amino Acid Shampoo - erittäin hoitava, tiheä- ja pehmeävaahtoinen, ihanalta tuoksuva shampoo. Hiukset jäävät liukkaiksi ja selviksi jo pelkän shampoon jälkeen. Mieto pesuteho - hiuspohja ei narskutu lainkaan. Tuntuu niin hoitavalta että tätä voisi melkein kutsua 2 in 1 -shampooksi. Pesevinä ainesosina miedot sodium methyl cocoyl taurate, sodium coco-sulfate ja coco-betaine.
Olive Fruit Oil Conditioner - voimakkaasti selvittävä tiivistemäinen hoitoaine, tarvitaan vain pieni määrä hoitamaan hommaa. Sopii parhaiten paksulle ja karhealle tukalle. Incissä on amodimethiconea ja lanoliinia, jotka voivat lässäyttää ohuempaa hiuslaatua ja sopivat paremmin juuri karhean, runsaamman tukan hallintaan. Itse oliivinhedelmää ei cocktailissa liene paljoa, se on incissä vasta säilöntäaineen jälkeen. Nopeasti ja tehokkaasti selvittävää hoitsikkaa etsivälle tämä on erinomainen!
Lopuksi vielä yksi kasvotuote josta sain pussinäytteen.
Epidermal Re-Texturizing Micro-Dermabrasion - erittäin tujakka ja pienirakeinen kuorintatuote, jopa hieman sattuu ja polttelee iholla. Kuorivana ainesosana minulle uusi raaka-ainetuttavuus diatomeae/diatomaceous earth, joka on pienten yksisoluisten merieliöiden, diatomien jäänteistä muodostunutta huokoista kiviainetta.
Iho jää erittäin siloiseksi ja aine tuntuu todellakin tehokkaalta. Ei kuitenkaan ihofiiliksellään ihan hakkaa suosikkiani Blissin Pore Perfecting Facial Polishia.
Vieläkin jää muutama tuote kolmanteen postaukseen..... Ei tehdä näistä liian pitkiä että jaksaa lukea. ;)
