Heinäkuun idoli on jo lapsuudesta saakka diggailemani yhtye - kummallisen arvokkaasti ja viihdyttävästi ikääntyvä Pet Shop Boys. Läpi vuosien kestänyt uskollisuuteni "lemmikkikaupan poikia" kohtaan on siinä mielessä poikkeuksellinen, että yleisesti ottaen olen ehdottomasti enemmän rock-ihminen.
Pet Shop Boys on vanhin yhtäjaksoisesti "fanittamani" orkesteri. Muistan kuinka 8-vuotiaana kuulin tv:stä It's A Sin'in, ja olen siitä saakka lukenut duon lempiyhtyeisiini. Muita tuon ajan lemppareita olivat Madonna ja erityisesti Sabrina :D, joista kyllä hyvin nopeasti kasvoin ulos.
Lapsena (tai minun lapsuudessani) musiikkia harvemmin ostettiin, sitä nauhoitettiin c-kaseteille radiosta ja kavereilta (jos näillä oli käynyt sellainen mäihä että olivat jonkun "oikean" kasetin tai vinyylin saaneet!). Minunkin ensimmäiset PSB-tallenteeni olivat näin ollen huonolaatuisia nauhoitteita. Radiosta aina kytättiin lempibiisejä ja sellaisen tullessa syöksyttiin painamaan REC'kiä. :)
Kun joskus 13-vuotiaana aloin itse ostaa levyjä, olivat Pet Shop Boysin Actually ja Introspective ensimmäisten joukossa. Pet Shop Boysin parhaana levynä pidetty Behaviour on minunkin lempparini, täytyy myöntää, mutta pitkään stereoissa soi kaikkein tiheimmin vuonna 1995 julkaistu kahden levyn b-puoli-kokoelma Alternative.
Neil Tennant ja Chris Lowe eivät ole enää nuoria poikia.
Suhteeni Pet Shop Boysiin joutui koetukselle vuoden 1996 latinovaikutteisen Bilingual-levyn myötä. Se oli ensimmäinen PSB:n levy josta en pitänyt. Ensimmäinen single Before oli pettymys, mutta etenkin kakkos-single Se A Vida É oli jotain aivan hirveää. Muistan, kuinka vaikealta tuntui hyväksyä, että tulee aika jolloin Pet Shop Boys'kaan ei enää luo nerokasta popmusiikkia. Vuodet eivät ole olleet levylle armollisia (ainakaan minun korvissani), ja Bilingual on vielä tänäkin päivänä ainoa PSB:n levy jota en juuri kestä kuunnella.
Vaikka myöhemmille levyille mahtuu helmiäkin, ei mikään Veryn jälkeen ilmestynyt Pet Shop Boys -albumi ole mielestäni enää kohonnut 80-luvun ja 90-luvun alun levyjen tasolle - poikkeuksena ehkä vuonna 2009 julkaistu Yes. Yes yllätti koukuttavilla, häpeilemättömän tanssittavilla melodioillaan (nyt ei yritetty luoda mitään herkkää taide-poppia) ja on ainoa Pet Shop Boys -levy, josta myös Mr. Karkkipäivä innostui - jopa niin paljon että osti sen.
Täyttäessäni 17 tilasin Introspective-levyn kannen mukaan sävytetyn kakun. ^_^ (Kakkuun oli myös taiteiltu muita sen ajan "in"-juttuja; teksti oli mukailtu Absolutely Fabulous -sarjasta ja silmälasilogo edusti Dame Ednaa.)
Yhteen aikaan haaveilin hulluna että pääsisin tapaamaan Neil Tennantia. ^_^ Leikin ajatuksella perienglantilaisesta teehetkestä ja intellektuelleista keskusteluista Tennantin kanssa Britannian musiikki-scenestä. Hehheh.... voi teini-Sannia. :) Paljastanpa sellaisenkin jutun, että kuuluin alle parikymppisenä monta vuotta Pet Shop Boysin viralliseen Fan Clubiin. :D Klubi julkaisi Literally-nimistä, oikeasti aika laadukastakin fanilehteä joka ilmestyi muutamia kertoja vuodessa. Onkohan klubia ja Literallya enää olemassa....?
Olen nähnyt Pet Shop Boysin vuosien varrella kahdesti - vuoden 1997 Ruisrockissa ja vuoden 2009 Yes-kiertueella Helsingissä. Muistan kuinka jännitti mennä tuonne Yes-keikalle, kun en osannut yhtään kuvitella millaista show'ta "vanhat papat" enää jaksavat vetää. Mutta koko iltahan oli yhtä non-stop-bilettä, tunnelma oli katossa ja jopa istumapaikkojen yleisö tanssi halki konsertin...! :) Se oli yksi parhata keikkoja millä olen koskaan ollut.
Tänään en päässyt Ruisrockiin. Se harmittaa kovasti, mutta toisaalta takataskussa on jo kaksi ikimuistoista live-kokemusta. Pitäkää te Ruisrock-juhlijat hauskaa ja toivottavasti Pet Shop Boysin tämän illan setti vetää vertoja Helsingin Yes-keikan tunnelmalle!
* * *
Sannin Pet Shop Boys -poiminnat:
I'm Not Scared (1987) - Tennantin & Lowen alun perin Eighth Wonderille kirjoittama biisi, Introspective-levyn ehdoton helmi. Iho nousee kananlihalle aina tätä kuunnellessa.
Jealousy (1990) - melankolinen popballadi parhaimmillaan, sinfonisella loppu"huipennuksella"
Being Boring (1990) - no se itsestäänselvä klassikko Behaviour-levyltä
Where The Streets Have No Name (Can't Take My Eyes Off You) (1991) - monen U2-fanin vihaama mutta minusta aivan loistavan "kitsch" cover/medley U2:n ja Frankie Vallin biiseistä.
I Wouldn't Normally Do This Kind Of Thing (1993) - iloinen, höpsö biisi joka alkaa aina hymyilyttää ja tanssittamaan
Shameless (1993) - Go West -hitin b-puoli, tuttua kepeää Very-dancea :)
E-Mail (2002) - suosikkibiisini Release-levyltä, ehkä vähän epätyypillistä pehmo- Pet Shop Boysia mutta hellyttävän koukuttava melodia, this grows on you.
She's Madonna (2007) - Robbie Williams & Pet Shop Boys, mun lemppari PSB:n ja Robbien yhteistöistä
Flamboyant (2004) - PopArt-kokoelmalta, kuuluu lemppareihini kuntosalin juoksumatolla
Vulnerable (2009) - Yes-levyltä on vaikea valita suosikkia kun tykkään kaikista biiseistä, mutta otetaan vaikka haikean balladin ja nopeampitempoisen tanssibiisin välimaastossa polveileva, tunnistettavan PSB-melodinen Vulnerable.
Ne hirveimmät biisit:
New York City Boy (1999) - aivan kamala eurodiskorenkutus, en tajua miten tästä tuli niin suosittu
The Truck-Driver And His Mate (1996) - Before-sinkun b-puoli, ei meinaa pystyä kuuntelemaan läpi ilman myötähäpeää
Metamorphosis (1996) - Bilingual-levyllä hirveitä biisejä riittää, tämä ehkä pahimpia.... Neil "räppää"...!
Ja sokerina pohjalla todellinen oddity:
The Night I Fell In Love (2002) - Release-levyllä ilmestynyt, pehmoballadin muotoon kirjoitettu vittuilu-biisi Eminemille. Biisi kertoo nuoresta pojasta, joka pääsee keikan jälkeen rap-tähden hotellihuoneeseen viettämään kuumaa yötä, ja sanoja tarkasti kuuntelemalla käy ilmi, että laulajatähti on Eminem. :D
16 comments on “Kuukauden idoli: Pet Shop Boys”
Pet Shop Boys on myös yksi mun lempparibändeistä, olen jopa juossut sen musiikin tahdissa, edellisessä soittolistassa oli aika monta PSB:n levyä tahdittamassa juoksua. Itsellä on 80luvun ja 90-luvun alun levyjä.
Voi vitsi...Jostain syystä it`s a sin biisistä tulee aina mieleen ensimmäinen poikaystävä,joskus vuosia,vuosia sitten:-)
I luv u Neil!!!
Niille on tullut muuten uusi levy joka pitäisi ostaa ihan sen takia että se täytyy vanhana fanina omistaa =) Mulla on aika monta t-paitaa tuosta fanclubista, ei niillä mitään tee, mutta ei raaski heittää poiskaan.
Ja maailman, kyllä, MAAILMAN paras biisi on This must be the place I waited years to leave. Levyltä tai livenä, piste.
ps. näillä on ehkä parhaimmat levynkannet/nimet bändeillä koskaan.
This Must Be The Place... on kyllä yksi parhaita, etenkin Performance-kiertueen liveversiona!
Todellakin! :)
Mä en sen kummemmin Pet Shop Boysia fanita, mutta muistan, kun me pikkuveljen kanssa pieninä luukutettiin Go West'iä, kun näiden versio ilmestyi. :D Edelleen tykkään biisistä.
Oon samaa mieltä sun kanssa, että tuo Where The Streets Have No Name (Can’t Take My Eyes Off You) on ihan loistava!! :)
En yhtä suuri fani ole ollut, mutta Pet Shop Boys on todellakin niitä harvoja "aina" mukana kulkeneita yhtyeitä. Ja It's a Sin oli se eka minunkin kohdalla :)
Hei Sanni!
Minulla on todellinen vakava ongelma mitä tulee meikkaamiseen.
Rakastan leikkiä luomiväreillä ja laittautua, mutta viimeiset puoli vuotta (!!) minun on ollut mahdotonta meikata silmiäni (ripsiväriä lukuunottamatta).
Jostain syystä mitkään luomivärit eivät pysy luomillani.
Olen kokeillut kaikkea ; Lumenen silmämeikinpohjustajaa, Kicksin silmämeikinpohjustajaa, pelkkää puuteria, pohjustajaa+meikkivoidetta, pohjustajaa+puuteria..silmänympärysvoiteen jättämistä pois, silmänympärysvoiteen käyttämistä vain iltaisin..kaikki kombot on käyty läpi! (tietääkseni)
Onko apukeinoja, vai joudunko tyytymään kohtalooni rasvaluomena?
Et ole kokeillut sitä oikeaa pohjustajaa, Lumene ei suinkaan toimi kaikilla vaan on sieltä heikoimmasta päästä valitettavasti. Kokeile esimerkiksi Urban Decayn Primer Potionia tai Elizabeth Ardenin Eye Fix Primeria niin jo pitäisi pysyä :) Ja jos ei nämäkään auta, niin sitten on neuvot valitettavasti vähissä :/ itse en saanut luomivärejä pysymään ennen Urban Decayn kokeilemista.
Narsin luomivärin pohjustaja on vielä vahvempaa tekoa kuin UDPP, kokeile sitäkin, jos UDPP pettää. :)
Minun suosikkini ovat noita vanhempia, Opportunities ja tietty West End Girls. Sen jos osasi ulkoa niin luuli osaavansa paremminkin englantia, heh. Väittäisin, että englannin ääntämiseni olisi paljon huonompaa ilman tätä bändiä ja Neilin selkeää artikulaatiota :)
PSB ei ole varsinaisesti mikään lempparibändi ollut koskaan, mutta kyllä lapsena sitäkin tuli kuunneltua, juurikin c-kasetilta. :D Taisi olla Actually, joka oli joltakin nauhoitettuna. Muistan edelleen, kuinka jossain ala-asteen enkun kokeessa mietin pääni puhki, miten kirjoitetaan englanniksi ostaa. Ja sitten muistin PSB:n biisin Shopping ja niin tuli h oikeaan paikkaan, kun mielessäni kelasin kertsiä läpi. :D
en tykkää PSB'stä. :) Eminem sen sijaan kolahtaa. Tiesitkö, että Eminem heitti takaisin Canibitch biisillään? Siinä sulle lyriikoiden tarkastelua.
Tiesin.
Olipas hauska yhteensattuma kun juuri yksi päivä muistin pet shop boysin, ja piti kuunnella innolla. Tulihan sitä pienenä (olen vm84) :) kuunneltua jonkin verran.
terveiset Firenzestä!
Pet shop boys on ollut minulle sellainen unohdettu helmi. Inhosin lapsena Go Westin musiikkivideota ja se on jäänyt elävästi mieleen. Itselleni eniten nappaa kasarin puolella tehdyt levyt sekä Yes. Uusimmasta levystä en ole ehtinyt fiilistelemään kuin Will o the wispin ja se ainakin natsasi 🙂 Maailmassa on niin paljon kaikkea musiikkia joka vain odottaa löytämistä.
Heheh :) Itsekään en kuulunut kyseisen videon suurimpiin ihailijoihin 😄
Pet Shop Boys on kyllä asia, joka vain on ja pysyy mun elämässä 🙏🏻