Avasin blogissa maaliskuussa ulkonäkökyselyn, jossa halusin kartoittaa miten Karkkipäivän lukijat suhtautuvat ulkonäköönsä, kosmetiikan vaikutuksiin sekä ikääntymisen tuomiin muutoksiin ulkonäössä. Kyselyyn tuli yhteensä 1574 vastausta. Vapaan sanan vastauksia tuli useita satoja. Materiaali on todella kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa, ja tuntui vaikealta tehdä sille täysin "oikeutta" postauksen muodossa. Kuvituksessa sitaatteja kyselyyn vastanneilta.
Vapaita kommentteja olivat jättäneet eniten ne, jotka kokevat jonkinlaista tyytymättömyyttä ulkonäköönsä. Moni oli maininnut kommentissa myös ikänsä, ja vastauksia tuli ikähaarukalla 14-50+. Oletan Karkkipäivän aikaisempien ikäjakaumakyselyiden pohjalta, että suurin osa vastaajista on 20-30-vuotiaita.
Vastausten pohjalta voidaan selvästi nähdä ulkonäköhuolien Top 3.
1. Roikkuvat silmäluomet.
2. Ylipaino.
3. Huono iho.
Neljänneksi eniten murhetta aiheuttavat luomet, ihottumat ja erilaiset arvet ympäri kehoa. Näitä oli kuitenkin huomattavasti kolmea yllämainittua vähemmän.
Roikkuvat silmäluomet koettiin esteettisesti niin häiritsevinä, että huomattavan moni kauneusleikkauksiin kielteisesti suhtautuva kirjoitti harkitsevansa kuitenkin silmäluomien leikkausta viimeistään vanhempana. Tietenkin leikkaus voi monille olla myös terveydellinen kysymys, jos luomet alkavat jopa vaikuttaa näkökenttään.
Itselleni silmäluomivaivojen yleisyys tuli jonkinlaisena yllätyksenä. Paino ja huono iho sitä vastoin olivat odotetumpia huolia. Moni huonosta ihosta kärsivä kirjoitti olevansa valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kauniin ihon. Jotkut kertoivat finnien aiheuttavan niin pahaa mieltä että se saa heidät jatkuvasti itkemään. Akneiho ei suinkaan ole ainoastaan teini-ikäisten huolena, vaan näppyjään surevat myös monet 2- 3-kymppiset.
Painoonsa tyytymättömät poikkesivat iho-ongelmaisista selkeästi siinä, että useat kirjoittivat olevansa kuitenkin muuten tyytyväisiä itseensä ja pitävänsä kasvojaan sievinä. Moni olikin kirjoittanut huomion, että kasvojen epäesteettisyys on suurempi haitta kuin vartalon, koska kasvot ovat jatkuvasti näkyvillä. Osa toi esiin senkin, että extrakilot ovat useimmiten itseaiheutettuja ja niille voi myös tehdä jotain, kun taas kasvojen muodolle ei mitään voi.
Palataan vapaan sanan vastauksiin lisää tuonnempana ja katsotaan kyselyn varsinaiset kysymykset.
1. Miten koet ulkonäkösi yleisesti?
Odotetusti suurin osa vastasi pitävänsä itseään aivan tavallisen näköisenä. Suomessa on tunnetusti vaikea sanoa ääneen olevansa kaunis, ja sekin näkyy tuloksissa. 5% eli 76 henkilöä oli vastannut olevansa ruma - positiivista että tämä luku jäi näin pieneksi.
42% Olen ihan tavallisen näköinen, en kaunis enkä ruma
24% Olen kaunis
23% Olen persoonallisen näköinen
6% Mikään yllä olevista ei vastaa kokemustani
5% Olen ruma
2. Vaikuttaako kosmetiikka mielestäsi ulkonäköösi?
Tämäkin on aikalailla selvä juttu. Kyllä asia on niin, että me jotka meikkaamme, koemme näyttävämme meikattuina paremmilta. Olkoon se sitten vaikka vain vähän pirteämmiltä. 13% on jopa sitä mieltä, että vasta kosmetiikan avulla he näyttävät itseltään. Vain 29 vastaajaa oli sitä mieltä, ettei kosmetiikalla ole juuri tai lainkaan vaikutusta heidän ulkonäköönsä.
57% Kyllä, näytän paremmalta meikattuna
29% Kyllä, mutta vain kohtalaisesti. Näytän vähän freesimmältä.
13% Kyllä. Tarvitsen kosmetiikkaa näyttääkseni itseltäni. Väärän näköinen ilman meikkiä.
2% Ei juurikaan.
0% Ei lainkaan
3. Toivoisitko olevasi toisen näköinen?
47% Olen pääsääntöisesti tyytyväinen mutta jotain pientä voisin muuttaa.
30% Joskus.
15% Kyllä.
8% En
4. Miten suhtaudut ikääntymiseen ja sen ulkoisiin vaikutuksiin?
Niin ”rasti ruutuun” -vastauksissa kuin vapaissa kommenteissakin kävi ilmi, että moni nuori (+/- 20-vuotias) on jo jonkun verran huolissaan ikääntymisen merkeistä, ja haluaa ryhtyä toimiin niiden ennaltaehkäisemiseksi. Ehkäpä tähän vaikuttaa myös se, että vastaajat ovat kauneusblogin lukijoita. Jonkun muun aiheisen blogin lukijat olisivat saattaneet tuottaa erilaisen vastausprofiilin.
Karkkipäivän lukijoissa on myös todella paljon alle täysi-ikäisiä, ja he muodostanevat tuon 29 prosenttia joiden ei vielä kuulukaan miettiä tällaisia. (Ainakin itse olen oikeasti sitä mieltä, ettei 15-16-vuotiaan tarvitse vielä alkaa holvaamaan silmänympärysvoiteita ja antioksidanttiseerumeita.)
22% ottaa tuoreiden ryppyjensä kanssa lunkisti, kun taas 12% on selvästi huolissaan tai ahdistunut vanhenemisen tuomista muutoksista.
36% Olen nuori mutta koen tärkeäksi ennaltaehkäistä ikääntymisen merkkejä niin varhain kuin mahdollista.
29% Olen vielä niin nuori että en ajattele sellaisia.
22% Ikääntyminen alkaa jo näkyä ihollani mutta en ole huolissani. Se on vain luonnollista.
10% Pelkään ikääntymistä enkä halua näyttää vanhalta. Jokainen uusi ryppy huolestuttaa.
2% Ikääntynyt peilikuvani ei enää näytä minulta. Haluaisin kääntää viisareita taaksepäin.
1% Nuorekas ilme tärkeä mutta kuluvat vuodet eivät huolestuta – sitä varten on kauneuskirurgia.
5. Oletko harkinnut kosmeettista kirurgiaa?
Vaikka kauneuskirurgisista toimenpiteistä on hyvää vauhtia tulossa yhtä yleisiä ja ”arkisia” kuin hiustenpidennyksistä ja akryylikynsistä (ja niistä kirjoitellaan jo blogeissakin), ei valtaosa (65%) kyselyyn vastanneista ole edes harkinnut sellaista. 168 kappaletta (11%) ilmoitti harkinneensa, ja 23% vastasi voivansa miettiä asiaa sitten kun ikä alkaa näkyä. Vain 9 vastaajaa on jo käynyt kauneuskirurgisessa operaatiossa.
Vapaiden kommenttien perusteella täyteaineet (esim. Botox ja restylane) ovat hyväksytympiä kuin varsinaiset kauneusleikkaukset.
6. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Tämä kysymys meni jonkun verran päällekkäin kysymysten 1 ja 3 kanssa, ja vahvistaa niiden tulosta. Vaikka monet meistä valittavat tuon tuostakin vaikka mistä epäkohdasta, olemme onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi tyytyväisiä itseemme. Tietystikin tuon 19 prosenttia, joka vastasi kielteisesti, toivoisi vielä madaltuvan. 183 vastaajaa kokee ulkonäkönsä olevan heille jopa ongelma.
65% Pääsääntöisesti kyllä, voisin muuttaa jotain pientä.
16% Kyllä.
12% En, ja se on ongelma.
7% En, mutta en välitä.
Vaikka vapaissa vastauksissa oli välillä pitkiäkin listoja omista epäkohdista ja seikkaperäisiä kuvauksia siitä, kuinka jatkuvasti vertaamme itseämme muihin, oli moni kuitenkin tajunnut sen, että omat epäkohdat näkee useimmiten vain ja ainoastaan itse. Muut niitä tuskin huomaavat. Jos vaikka koet omistavasi maailman suurimmat korvat, ei sitä kannata alkaa ääneen surkuttelemaan sillä ystäväsi eivät todennäköisesti ole edes huomanneet koko asiaa. Valituksella vain vedät huomion juuri siihen kohtaan, jonka haluaisit kätkeä.
Itse en esimerkiksi koskaan reagoi sen kummemmin näppyiseen ihoon. Se on minulle iho siinä missä kalpea, kellertävä, partainen tai tummanruskeakin iho. Tietysti akneihoinen voi todeta, että hyvähän sinun on sanoa kun et ole koskaan aknesta kärsinyt. Se on tietenkin totta. En epäile hetkeäkään, etteikö näppyinen ja tulehtunut iho tunnu todella kurjalta ja varmasti haluaisin itsekin finneistä eroon jos olisin siinä tilanteessa. Mutta sanon vain, että minusta näpyt eivät tee kenestäkään rumaa.
Eräs kyselyyn vastannut kirjoitti rumuus/kauneus-käsityksestä mielestäni hyvin. Rumaksi eivät tee esteettiset seikat kuten suuri nenä tai kaksoisleuka, vaan rumuus kumpuaa persoonasta ja rumasta käytöksestä. Itse allekirjoitan tämän 100-prosenttisesti. Kuinka kaunis on lopulta symmetriset missikasvot ja treenatun vartalon omaava henkilö, joka on ilkeä ja koppava?
Samalla ymmärrän, että ihminen, joka on koko elämänsä nähnyt itsensä epäviehättävänä eikä ole koskaan kuullut kenenkään sanovan itseään kauniiksi, ei koe tällaisia huomioita millään lailla lohduttavina. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea niin, mutta tiedän myös, että on turhaa yrittää uskotella että me kaikki olisimme yhtä kauniita. Emmehän me ole. Sisäinen ja ulkoinen kauneus eivät koskaan tule olemaan samalla viivalla, vaikka kuinka kuulostaa viisaalta sanoa niin.
Mutta suorastaan rumaksi ei kenenkään tarvitsisi itseään kokea. Eikä joutua kokemaan sellaisia ulkonäköpaineita, että se vaikuttaa heikentävästi koko elämänlaatuun.
Kokemus rumuudesta liittyy suoraan kulttuuriimme ja vallitsevaan kauneuskäsitykseen, jota tietysti voimakkaimmin välittää media. Kun sosiaalisesti opimme meitä ympäröivien kuvien kautta, mikä on yleisesti on kaunista, tuntuu muu "rumalta".
Ruman määritelmä sivistyssanakirjan mukaan:
"ulkoisilta ominaisuuksiltaan epämiellyttävä, vastenmielinen, pahannäköinen, epäesteettinen".
Ja kuka tai mikä määrää, mikä on "vastenmielistä"? Eivät "töpselinenä" tai pömppövatsa ole universaalisesti epämiellyttävä asia. Ne ovat rumia, jos henkilö kokee että Jessica Alban ja Gwyneth Paltrow'n näköiset ihmiset ovat jonkinlainen normi. Eivät ne oikeasti ole, mutta miten välttää tähän kasvamista kun sosiaalinen ympäristö kertoo meille jatkuvasti miten olla hoikempi, kiiltävähiuksisempi ja pitkäripsisempi ja kannustaa ihailemaan täydellisiksi stailattuja julkkiksia?
Sehän on luonnollisestikin totta, että kauniilla ihmisillä on usein helpompaa. Teija Kynkäänniemen pro gradu -tutkielmassa "Kauniiksi leikattu ruumis" (2006) puhutaan kauniiden ihmisten sädekehäilmiöstä; kauniita pidetään lahjakkaina, ystävällisinä, mielenkiintoisina, yhteistyökykyisinä ja seksuaalisina. Kauniit lapset menestyvät koulussa keskimääräistä paremmin ja kauniit aikuiset tienaavat ja etenevät urallaan paremmin kuin vähemmän kauniina pidetyt. Tässä valossa on enemmän kuin ymmärrettävää, että moni meistä suree niitä piirteitään, jotka vievät meidät kauemmas jessicaalboista.
Tätä aihetta voisi pohtia loputtomiin, (ja siteeraisin mielelläni vielä vaikka kuinka monia lukijakommentteja), mutta tämä ei ole gradu vaan blogikirjoitus, ja aiheen käsittely jää ikävä kyllä tässä formaatissa lopulta vain pintaraapaisuksi.
Joten lopetan sen näin. Vaikka kyselyyn vastanneista n. 20% kokee tyytymättömyyttä ulkonäköönsä ja 15% toivoisi olevansa kokonaan toisen näköisiä, niin olen silti ilahtunut siitä, että niinkin suuri määrä kuin 80% meistä on loppujen lopuksi tyytyväisiä ulkoiseen olemukseemme. Kauneusblogien lukijoiden saattaisi olettaa olevan kriittisempiä itseään kohtaan. On hyvä, ettei niin ole. Etenkin kun lukijoista suuri osa on nuoria, joiden yleisesti ajatellaan olevan epävarmempia ulkonäöstään kuin "vanhojen ja vakiintuneiden".
Kiitos kyselyyn osallistuneille, ja hienoa jos joku jaksoi lukea tänne saakka!
0 comments on “Jenkkakahvoista ryppyiseen hymyyn - eli Ulkonäkökyselyn tulokset”
Tämä oli ihan mahdottoman mielenkiintoinen aihe. Vastasin itsekin kyselyyn, kun se blogissasi oli. Hyvin kirjoitettu postaus ja tuli tarve tutustua myös tuohon mainitsemaasi pro-graduun. Aihe koskettaa minua ja olen pohtinut mielessäni samoja asioita. Sitä, miten paljon energiaa esim. itse olen käyttänyt aikoinani oman ulkonäköni murehtimiseen ja miten paljon pidemmällä voisin omassa kehityksessäni (henkilökohtaisessa, ammatillisessa yms.) olla, jos en olisi jäänyt omasta tahdostani ja arkuuttani syrjään asioista johtuen itseluottamuksen ja itsetunnon puutteesta ja miten tuntuu, että ns. kauniit saavuttavat asioita helpommin. Ehkä ei kuitenkaan ole kyse siitä, että saavuttaa asioita sen helpommin, vaan siitä, että ei tarvitse käyttää energiaa ulkoisten asioiden murehtimiseen, vaan voi kanavoida energiansa käsillä olevaan tekemiseen.
Joka tapauksessa: pidän Sanni kovasti kirjoituksistasi! Kiitos blogistasi ja jälleen hyvästä aihe-valinnasta!
Odotin mielenkiinnolla tätä juttua ja yllätyin positiivisesti. Alkuperäinen kirjoitus keräsi kommentteja, jotka koin synkiksi ja masentaviksi.
Oli helpottavaa lukea, että niin suuri enemmistö on tyytyväinen ulkonäköönsä.
Kuka on Jessica Alba?
Amerikkalainen näyttelijätär. Häntä pidetään yhtenä maailman kauneimmista ihmisistä.
Hm. Minusta Helen Mirren on tosi kaunis.
http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/2008/dec/06/helen-mirren
Niin minustakin. :)
jes, oon odottanut tätä postausta paljon :) Erittäin mielenkiintoista! Kiva että jaksat nähdä vaivaa kaikkien prosentti lukujen kanssa yms. Arvostan.
En lue kauneusblogeja eikä niin ollen sinunkaan blogisi ollut minulle entuudestaan tuttu kuin nimeltä, mutta eksyin tämän postauksen pariin ja täytyy sanoa, että mieletöntä työtä! Muotiblogit ovat alkaneet suurelta osin toistaa itseään, ja muutaman lauseen mittaiset postaukset päivän asu -kuvalla höystettynä ovat parilla ID-bloggarillakin jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Tekstisi oli raikas, analyyttinen ja kiinnostava! Kiitos, piristävää!
Kiva kuulla, Annina! :) Kyllä tähänkin juttuun ihan "muutama" tunti upposi.... Mutta antoisaa oli! :)
Eli teet vielä oman postauksen vapaan sanan kommenteista? Tämä on niin mielenkiintoista, että olisin voinut lukea huomattavasti enemmänkin!
Mitä itse olisit kysymyksiin vastannut, koitko ahaa elämyksen lukiessasi jonkun kommenttia? =)
Hmmh... Kirjoittaessani tuon "palataan vapaan sanan kommentteihin vielä tuonnempana" ei koko teksti ollut vielä hahmottunut minulle, ja ajattelin viittaavani vapaan sanan kommentteihin vielä enemmän tuossa lopussa. Mutta tekstin edetessä ja pituuden kertyessä en sitten enää sisällyttänytkään loppuun kaikkia niitä kommentteja joista minulla heräsi erityisiä ajatuksia.
Minulle on itselleni tärkeää pitää blogitekstit luettavan ja "helposti omaksuttavan" kokoisina (en esim. itse jaksa koskaan lukea muista blogeista ns. kilometripostauksia), ja tiivistin siksi tekstin tällaiseksi.
Voisin kyllä mahdollisesti pohtia lisäpostauksen tekemistä noiden vapaiden kommenttien ympärille, mutta saa nähdä löydänkö aikaa siihen. Tällaisten juttujen kirjoitus materiaalin läpikäymisineen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin vaikkapa perustuotearvostelun laatiminen, ja vaikka aihe ehdottomasti ansaitsisi 10 pohdiskelevaa blogikirjoitusta niin haluan luonnollisestikin ajatella myös vapaa-aikaani ja miten sen käytän. Muitakin blogijuttuja on jonossa ihan vietävästi.... ;)
Mutta katsellaan nyt.
Katsotaan jos vastaan tähänkin sitten mahdollisessa 2-postauksessa :)
Monestikin, esimerkiksi tuon "Mitä oikein hyötyisin siitä jos olisin kauniimpi?" -kommentin kohdalla.
Olipa kerrassaan herättävä postaus. Pisti todellakin miettimään omaa suhtautumista kehoonsa ja ulkonäköön. Loppujen lopuksi sitä valittaa itselleen niin turhista asioista, mitkä eivät ollenkaan olisi ongelma jos niistä ei itse sellaisia tekisi. Huh. Tämä täytyy lukea uudelleen alusta loppuun - oli niin vaikuttava. Mun tekee aina niin pahaa lukea kun joku ei pidä ulkonäöstään tai tahtoisi olla joku toinen, sillä itsevarma ja tyytyväinen nainen (ja tottakai myös mies) on aina kaunis.
Olipa tosiaan mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoiset tulokset! Olen yllättynyt, että selkeästi suurin osa tällaisenkin meikkiblogin lukijoista on (melko) tyytyväisiä ulkonäköönsä. Aivan ihanaa! :) Ja aivan hurmaava tuo silkkiapinakommentti. <3
Olet kyllä Sanni todella taitava kirjoittaja ja näet NIIN paljon vaivaa näihin postauksiin, hatunnosto jälleen kerran! Aihe on mielenkiintoinen ja valitut lukijoiden sitaatit erinomaisia.
Kiitos tästä(kin) postauksesta.Odottelinkin mielenkiinnolla tuloksia.
Kiva huomata suurimman osan olevan pienestä murehtimisestaan huolimatta ok itsensä kanssa.Ja tuo "kaikissa on kauneutta" on ihan totta.Meidän pitäisi oppia sanomaan kauniita asioita toistemme ulkonäöstä,ihan oikeita hyviä juttuja eikä niitä "voi ku sä näytät nii hyvälle"-kiljahteluja jossain baari-illoissa.
Vai onko nainen naiselle niin susi ettei voi toista kehua?
Vaikka ei toisen kauniit piirteet ole itseltä pois.
Katkera akka se muuten itsestään ruman tekee.
Minä tykkään kehua muita. Tulen itsekin hyvälle mielelle, kun huomaa oman kommentin ilahduttavan toista. :) Yleensä toki tulee kehuttua pikemminkin vaatteita tms eikä suoraan ulkonäköä, mutta huomioin helposti myös uudet hiukset tai vaikkapa laihduttamisen kanssa tuskailleen ystävän positiiviset tulokset.
Toki tässä on sekin, että kehun koska minustakin olisi kiva saada muilta kehuja. ;) Mutta en silti kehu "turhaan" vaan aina vain aiheesta. Ja aihettahan meissä kaikissa onkin!
Huippua että julkaisit tämän nyt :)
Olin itse todennäköisesti yksi nuorimpia kyselyyn vastanneita, mutta mielestäni se oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Jäin miettimään asiaa niin paljon, että olen siitä asti ollut tyytyväisempi itseeni. Yhtenä vastausvaihtoehtonahan oli kohta "Olen persoonallisen näköinen" tai jotain samankaltaista ja tosiaankin, olen virheineni juuri minä ja ne ovat osa minua. Ne tekevät minusta minua. Tuskin kukaan täydellinenkään on.
Erityisesti tuossa kohtaa mieleeni tuli hetki, jolloin valitin ystävälleni nenästäni: siinä on sellainen ns venäläisiin yhdistetty koukku vähän ennen puoltaväliä. Ystäväni kuitenkin totesi sen tukevan vahvaa luonnettani ja persoonallisuuttani. Tämä kaikki tulee aina mieleen kun katson itseäni kriittisesti peilistä, enkä koe nenää edes enää rumana vaikka vuosia niin koinkin.
Lisäksi minulla on paljon arpia, koska itselleni käy aina vähän sitä sun tätä. Ne ovat kuitenkin osa minua, jotka kertovat eletystä elämästä kuten sitten joskus vuosien kuluttua tulevat rypytkin. Ne kertovat omaa tarinaansa menneisyydestäni ja hyvä niin!
Kiitos paljon postauksesta! Vastasin itsekin kyselyyn ja oli todllea mielenkiintoista lukea tulokset! Eikä ollut ollenkaan liian pitkä postaus :)
En itse pidä rumana ketään, joten hämmästelen aina sitä, jos minua sanotaan rumaksi vaikka kadulla. En käsitä, mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu.
Hyvä postaus!
Olisin voinut hyvin lukea pidemmänkin postauksen =) Kiitos tästä, oli mielenkiintoista lukea!
Kiitos Sanni, tämä oli mielenkiintoista! Olet jälleen nähnyt älyttömästi vaivaa kyselytuloksia käsitellessäsi ja yhteenvetäessäsi.
Mammeli72 tuolla tuumasi, että naisten pitäisi reippaasti sanoa positiivisia asioita toistensa ulkonäöstä. Olen samaa mieltä. Itse olen aina tupannut sanomaan, jos huomaan jotain erityisen somaa tutuissani, sillä ketä se ilahduttaa, jos vain ajattelen sitä hiljaa? Tuntuu kuitenkin, että monet eivät tähän osaa suhtautua ja vain nolostuvat sanoistani, eikä se ole tarkoitukseni. Onpa muuan kaveri vetänyt luentosalissa piponkin takaisin päähänsä, kun mainitsin hiustensa olevan nätit... Ehkä meidän pitäisi myös opetella ottamaan vastaan ne kauniit sanat, kun ne sattuvat kohdalle? ;D
"Onpa muuan kaveri vetänyt luentosalissa piponkin takaisin päähänsä, kun mainitsin hiustensa olevan nätit… Ehkä meidän pitäisi myös opetella ottamaan vastaan ne kauniit sanat, kun ne sattuvat kohdalle? ;D"
Repesin!
Kauniiden sanojen vastaanotto tuntuu olevan monelle yllättävän hankalaa. Harva kavereiden kehuista nolostuu, mutta satunnaisten vastaantulijoiden/vieressäistujien kommentit ovat muka niin hirveitä! Moni kokee tuntemattomien miesten kehun tungettelevana ja lähentelevänä, minkä ymmärrän joissakin tapauksissa varsin hyvin. Mutta osa ylistävistä kommenteista ovat todella tarkoitettu rehellisenä kehuna, ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Kehu on kehu tuli se sitten spurguta tai unelmien prinssiltä! :)
Ich auch, ich auch! :)
Saatan sanoa välillä jopa töissä asiakkaalle jos hänellä on tosi upeat hiukset, ihanan näköinen takki, kaunis meikki tai herkun väristä kynsilakkaa. Samoin kun meikkaan jotain ihmistä en voi olla kommentoimatta hänen parhaita piirteitään. Ilokseni lähes kaikki osaavat ottaa kohteliaisuudet suuremmitta hämmennyksittä vastaan, vaikka toisinaan esim. meikattavat kokevatkin ahaa-elämyksiä tyyliin, "Ai mullako kauniin muotoiset silmät...? En ole tullut ajatelleeksikaan..." :) Mutta harva näyttää kehuista nolostuvankaan.
Muistan kuinka vielä 18-19-vuotiaana itse kumosin kaikki minulle osoitetut kohteliaisuudet lapsellisesti syrjään, en voinut ottaa vastaan yhtäkään "Olet kaunis" -tyylistä kommenttia. En vain uskonut sitä, ja kiusaannuin kun kuvittelin kommentin lausujan vain noudattavan jotain sanatonta sääntöä jonka mukaan naispuolisille henkilöille kuuluu välillä heitellä "korusanoja". Aikuistuttuani tajusin kuinka hölmöä se oli. Jos vaikka en edelleenkään ole samaa mieltä kaikista minulle esitetyistä kohteliaisuuksista, niin otan ne silti kiittäen vastaan.
Voi että oli ihana ja mielenkiintonen postaus! Tuon kyselyn analysointia olis voinu lukee jopa vähä pitempäänki :)
Olen siitä harvinaisen samaa mieltä, että melkeinpä kukaan ei ole ruma. Täytyy olla kasvoissa jotain todella poikkeavaa tai epämuodostunutta, jotta pitäisin ihmistä oikeasti rumana. Erityisesti kun on kyse naisista. Ei meitä suotta kauniimmaksi sukupuoleksi kutsuta ;)
Toinen hyvä pointti oli se, että muut eivät varmastikaan huomaa niitä vikoja, joihin itsessään kiinnittää huomiota. Esim itse harmistun hiuksissani siihen, että niihin on vaikea saada volyymia ja että ne lässähtää samantien vaikka kuinka laittaisi. Kyseessä siis tyypillinen skandinaavinen lasimainen hiuslaatu. Kerran kun sitten peilin edessä ääneen menin lättänätukkaani manaamaan, paikalla ollut kaverini sanoi että "Miten niin? Sullahan on aina hiukset ihan täydellisesti!". Sen jälkeen en ole hiuksistani paljoa valittanut :)
Todella hyvä postaus, kiitos tästä! :) Oli jotenkin lohduttavaa kuulla, että iso osa ihmisistä on loppujen lopuksi tyytyväisiä ulkonäköönsä.
Itse olen kärsinyt todella pahoista ulkonäköpaineista, nuorena jätin joskus jopa menemättä kouluun kun olen tuntenut itseni liian rumaksi. Nykyään olen onneksi tajunnut sen, että ulkonäkö ei kuitenkaan ole se maailman tärkein asia eikä se ainakaan murehtimalla parane.
Ja lohdutan itseäni sillä, että emme me kaikki voi olla tyrmäävän kauniita, koska silloinhan kukaan ei enää lopulta olisi tyrmäävän kaunis. ;)
Naulankantaan! ;)
Tosi mielenkiintoinen postaus! :) Olen ihan samaa mieltä, että sisäinen kauneus on se kauneuden ydin. On mukavampaa tavata hymyileväinen ja positiivinen persoona kuin hapan ja negatiivisesti ajatteleva. Vaikka ei olisikaan ulkonäköönsä tyytyväinen kaikilla on upeita persoonallisia piirteitä ja ne sisäisen kauneuden kanssa tekevät ihmisestä kauniin. :)
Näitä tuloksia oli todella mielenkiintoista lukea. Itsekin vastasin kyselyyn sillon, ja olenkin odottanut nyt näiden tulosten julkistamista. Paljon ajatuksia herättävä aihe.
Ellan sanat "Onpa muuan kaveri vetänyt luentosalissa piponkin takaisin päähänsä, kun mainitsin hiustensa olevan nätit… Ehkä meidän pitäisi myös opetella ottamaan vastaan ne kauniit sanat, kun ne sattuvat kohdalle? ;D" jäi mietityttämään. Olen itsekin huomannut, että suomalaiset ovat huonoja ottamaan kohteliaisuuksia vastaan - ja tunnustan myös itseni olevan "huono". Helposti vähätellään tai torjutaan, kun joku yrittää meille kohteliaisuuksia sanoa ja aina löydetään jokin yksityiskohta, jolla pilata ystävän antama kohteliaisuus. Meidän pitäisikin sekä opetella antamaan että vastaanottamaan kohteliaisuuksia :)
Oi kylla niita rumiakin ihmisia on, harmittavan paljonkin, ja harvalle niista olisi kirurgiastakaan apua. Ruma naama on ruma naama - mutta ei sen tarvitse kaikkea merkita. Niin kauan kuin on terve, tasapainoinen ja fiksu tyyppi, aika harvalla elaman alalla silla naamalla niin valia on. Mutta tekopyhaa kukkahattuilua tuollainen "kaikki ovat kauniita" puhe.
Kuinka syvältä ja kipeästi tämän lukeminen riipi. Olen ollut aina ruma. En subjektiivisesti ruma, ihan objektiivisesti epäesteettisen näköinen. Ihmismieli sosiaalisen ehdollistamisen lisäksi on biologisesti suunniteltu viehtymään symmetriasta, joka puolestaan kielii kantajansa terveestä geenistöstä. Epäsymmetria kun johtuu geeneissä piilevistä virheistä. Toisaalta onni onnettomuudessa sekin, että ihminen on kehitystasoltaan sellainen, ettei pelkkä estetiikka yleensä ole kumppanuussuhteiden solmimisen syy, olivatpa ne suhteet sitten romanttisia tai tuttavallisia.
Psykologini on antanut minulle varovaisen arvion dysmorfisesta kehonkuvan häiriöstä. Itse en diagnoosiin varsinaisesti usko, en ainakaan joka päivä. Ruman ihmisen on luonnollista ahdistua ulkonäkönsä tuomista lisähaasteista ja sosiaalisesta epäonnistuneisuudesta.
Tosiasiassa tiedän näiden ajatusten kumpuavan häiriöisestä ajatusmallista, jota olen kantanut mukanani vuosikaudet.
Nyt täytyy kyllä mennä itkemään tämä rumuusitku pois.
Hetkinen nyt neiti.... Oletko itse noissa blogisi kuvissa? Ainakin kuvissa esiintyvä nuori nainen on minun silmääni erittäin viehättävä.
Minähän se niissä pitkälti olen. Blogiin päätyvät kuvat kuitenkin käyvät läpi tarkan syynin enkä ole julkaissut aidosti epäedullista kuvaa vielä kertaakaan. Osittain ehkä siksi, että tuskissani poistan ne välittömästä joko suoraan kamerasta tai viimeistään nähtyäni ne tietokoneen ruudulta.
Pyrin kuitenkin parantamaan minäkuvaani ja luopumaan jyrkästä ankaruudesta itseäni kohtaan pelkkien ulkoisten ominaisuuksien takia. Oppia ikä kaikki. :)
Niin, ja kohtelias kiitos.
Moikka,
tää ei liity just tähän postaukseen mitenkään, mutta haluisin kysyä sulta yhestä asiasta josta aina välillä nousee iso haloo kun puhutaan kosmetiikasta. Osaisitko siis vähän kertoa mulle mineraaliöljyistä? Jotku täysin lyttää ne ja sanoo niien olevan tosi pahaks iholle ja yhteydessä ihosyöpään ja toiset taas puolustaa niitä. Niitähän löytyy melkein kaikesta, jopa joistain apteekin perusrasvoista! Koitan ite välttää niitä, mutta se on välillä niin hankalaa ettei meinaa jaksaa. Eli siis mitä oot mieltä mineraaliöljyistä, onko ne ihan nounou? Tai mitkä ylipäätään on sellasia aineita mitä kannattais välttää inc-listoissa?
Mineraaliöljyt ovat raakaöljystä tislaamalla jalostettua öljyä. Mineraaliöljy koostuu pääasiassa hiilivedyistä, ja niitä käytetään kosmetiikassa paljon niiden stabiiliuden takia. Syöpää ne eivät missään nimessä aiheuta.
Mineraaliöljyjen plussat ja miinukset:
PLUSSAT
- Yleisesti hyvin siedettyjä eivätkä aiheuta allergisia reaktioita (ja juuri tämän vuoksi niitä on paljon esim. apteekin tuotteissa)
- Suojaavat ihoa muodostamalla kosteuden haihtumista estävän kalvon iholle
- Voivat toimia aurinkosuoja-aineiden vakauttajina aurinkovoiteissa
MIINUKSET
- Ei hoitavaa vaikutusta, eivät siis imeydy ihoon = eivät ravitse
- Yli 5% pitoisuutena saattavat tukkia talirauhastiehyitä ja aiheuttaa näppyjä akneen taipuvaisella iholla
- Saattavat ehkäistä aktiiviaineiden imeytymistä ihoon
Itse välttelen mineraaliöljyjä koska ne eivät hoida ihoa vaan ovat (ainakin normaalilla ihotyypillä) aikalailla turhia. Laitan iholleni mieluummin imeytyviä öljyjä joilla on myös hoitava vaikutus.
Erittäin kuivan ihon tuotteissa ja ulkoiluvoiteissa mineraaliöljyt ovat ihan perusteltuja suojavuutensa ja okklusiivisen vaikutuksensa vuoksi (kuivan ihon voiteessa täytyy silti olla ns. oikeitakin, hoitavia öljyjä).
---------------------------------------------
Hei Sanni!
Kiitos laadukkaasta blogistasi! On ilo seurata blogia, jossa panostetaan sisältöön ja laadukkuuteen.
---------------------------------------------
Minäkin olen kyllä sitä mieltä, että toisia ihmisiä on hyvä kehua, mutta toisaalta minusta on todella vaivaannuttavaa, kun ulkonäköäni kehutaan. Esim. jos olen jossakin baarissa ja sitten aletaan minuuttitolkulla kehumaan miten kaunis olen. Mieluummin kuulisin kehuja jostakin muusta ominaisuudesta, vaikka tietenkään tuntemattomat eivät minua tunne. Miesten kehut ovat usein tungettelia, koska monilla on taka-ajatuksia, joten en niistäkään aina niin ilahdu. Eikä minua suoraan sanottuna hirveästi kiinnosta vanhojen miesten kehut ulkonäöstä.
Tietenkin nämä minun tuntemukseni voivat tuntua tyhmiltä sellaisen mielestä, joka kokee itsensä rumaksi, mutta näin minä ajattelen. Ja toisekseen minusta on noloa, jos seurueen yhden henkilön ulkonäkö nostetaan esille. Ja minä en edes ole mitenkään "tyrmäävä" vaan tavallisen kaunis.
Tietenkin ulkonäkö on usein tärkeä asia, mutta itse toivoisin, ettei ulkonäköä ei niin kamalasti korostettaisi. Hyvien ystävien, kivojen sukulaisten ja työkaverien jne. arvo on kuitenkin jossain ihan muualla kuin ulkonäössä ja vaikka puolison ulkonäön pitää miellyttää, ei suhde sen varaan voi rakentua.
Hih, tästä tuli mieleeni eräs muuan tilanne, kun olin turistioppaana töissä ja pidin opastettua kierrosta ryhmälle italialaisia arkkitehtiopiskelijoita. Olin pienillä onnenkukkuloillani, kun he italialaiseen tyyliin kysyivät ensin minun nimeäni ja onko minulla poikaystävää kierroksen päätyttyä.
Ystäväni olivat myös törmänneet samaiseen ryhmään ja valittivat suureen ääneen, miten hekin olivat saaneet osakseen huomiota, vaikka olivatkin juuri tulleet lenkiltä ja olivat "rumissa vaatteissa, tukka sekaisin ja hikisiä" ja kuinka "italialaisille miehille kelpaa mikä vain jos se seisoo kahdella jalalla."
Se siitä hetkellisestä kelpavuudentunteesta sitten. :D
Mutta ymmärrän kyllä miten tällaiset taka-ajatukselliset kehut voivat tuntua tungettelevilta ja jopa "oletpa kaunis" kehu voi tuntua epämiellyttävältä: onhan sekin arvio ulkoisesta olemuksestasi.
Itse tykkään mieluusti sanoa vaikkapa työkaverille pieniä kauniita sanoja hänen hiuksistaan/kynsistään/meikistään.En ole kenenkään huomannut vielä suuttuvan,hämmentyneitä jotkut korkeintaan ovat.Ja selvästi ilahtunut huomiosta,kuten kuuluukin.Joidenkin tapana on alkaa vähätellä omaa ulkonäköään välittömästi.Höpönlöpön,kehut vastaan vaan,ne on ansaittu.
Sanon kauniisti myös muista asioista,pyrin tsemppaamaan jos jollakulla ihan helv..siis tympeä päivä menossa ja naama nurinpäin.
Minä vaan en tykkää sellaisesta kyräily-kulttuurista jossa toisen ulkoisiin ominaisuuksiin suhtaudutaan nihkeästi,tuhahdellaan kauniille meikille tai jopa vähätellään toisen olemusta.Koska sellaista on paljon,jopa liikaa.
Meillä kaikilla on omat "ämpärirumat"-päivämme,kun naama kukkii ja silmäluomet roikkuu poskipäillä asti,niiden vastapainona on mukava tuntea niitä kukkeampiakin hetkiä ja onhan se ihan pösilöä alkaa inttämään vastaan jos joku kauniisti sanoo.
Olet kuin paras kaverini, joka aina löytää ihmisistä jotain kivaa sanottavaa. Se on todella, todella lohdullista ja ihanaa. Kiitos että piristät toisten ihmisten päivää. Itsekin uisin jossain suossa itseinhossa kieriskellen jos kaverini ei jakaisi hyviä sanoja kaikille. Ihaninta on kun tietää, että hän sanoo niitä hyviä sanoja kaikista ja todella tarkoittaa niitä - monesti pysähtyy kaupungilla ja kysyy että huomasinko ohimenneen naisen silmät, hiukset, hymyn... Joskus huomaan, joskus en. Antaa kuitenkin perspektiiviä. Jokainen on omalla laillaan ihana, ja vaikkei välttämättä ihan joka silmään miellyttävä, niin monen kuitenkin.
Tuo on eri asia. Kyllä minustakin jonkin yksittäisen asian (hiukset, meikki, vaate, kynnet, käyttäytyminen jne.) kehuminen tuntuu hyvältä ja on kohteliasta ja kaikille tällaisia kehuja pystyy aivan hyvin sanomaan ilman, että vaikuttaa jotenkin liian imelältä. Tätä minäkin kannatan.
Tarkoitan tilannetta, jossa seurassa on paljon ihmisiä ja sitten minua aletaan kuorossa kehua tai että muutama ihminen kehuu vain minua "voi kun olet kaunis". Minusta sellainen ei tunnu enää kovin hyvältä. Etenkin jos seurassa on muita naisia, joille ei sanota mitään. Minusta se on tökeröä ja asettaa minut tahtomattani muihin nähden hölmöön asemaan.
Ja miesten kehujen kohdalla heillä on lähes aina taka-ajatuksia. Onpa minua kehunut muutama mies tyttöystävänsä läsnäollessa ja vielä vertaamalla tähän ja voin sanoa, ettei tuntunut hyvältä...
Silloin kun katsoo itseään peilistä ja tekisi mieli heittäytyä lattialle itkemään, kannattaa kokeilla pientä ajatusleikkiä.
Kuvittele, että olisit aivan yksin autiolla saarella. Sinulla ei olisi tietoakaan kenestäkään muusta, joten et voisi verrata itseäsi kehenkään. Siellä ei olisi mainoksia, joissa komeilisi täydellisiä vartaloita. Ei olisi hemaisevia julkkiksia eikä iltapäivälehtiä, jotka otsikoisivat julkkiksille kertyneistä kiloista tai kamalista gaalapuvuista.
Mitä silloin pitäisit kauniina? Osaisitko ajatella jonkin asian sinussa olevan rumaa tai huonoa? Jos saarella olisi myös muutama ystäväsi, keskittyisittekö paljon ulkonäköönne? Olisiko teillä samat käsitykset kauneudesta?
Tällä ajatuksella leikittelemällä ymmärtää, kuinka paljon oikeasti ympäristömme (muut ihmiset, kulttuuri, media yms...) vaikuttaa käsitykseemme kauneudesta. Ympäristömme vaikutteet ovat syntymästämme asti "opettaneet" meidät pitämään tietyistä kauneusihanteista. Ajattelemme, että kyllä se mitä minä pidän kauniina, on lähtöisin vain omista ajatuksistani. Mutta meidän ihmisten mieliin on niin helppo vaikuttaa.
Sen huomaa esimerkiksi siitä, että eri kulttuureissa pidetään eri asioita kauniina. Täällä, missä ihmiset ovat iholtaan vaaleita, halutaan olla ruskettuneita ja Thaimaassa, missä ihmiset ovat tummempia, halutaan taas olla mahdollisimman vaaleita. Yhdessä Afrikan heimoista taas naiset pidentävät kaulaansa renkaiden avulla ja sitä pidetään kauniina. He ovat oppineet, että se on kaunista, joten he myös itse pitävät sitä kauniina.
Tämän takia yleinen kauneusihanne on vain _yleinen_ kauneusihanne. Kaikilla meillä on omat ihanteemme, joten käsityksiä kauneudesta on niin monia kuin meitä ihmisiäkin. Ei ole olemassa ketään kaikkien mielestä kaunista ihmistä. Miksi siis pitäisi yrittää olla kaikkien mielestä kaunis? Siellä autiolla saarella kelpaat itsellesi sellaisena kuin olet. Mikset kelpaisi sellaisena nyt?
Olen tässä muutaman kerran jo palannut tähän postaukseen, ja miettinyt ulkonäön merkitystä meille naisille (tai voihan olla että tähän on muutama mieskin vastannut?).
Olen erityisesti huolissani niistä, jotka kokevat ulkonäön jotenkin määrittävän omaa arvoaan. Kyllä jokaisen ihmisen arvo on samanlainen, yhtä tärkeä ja arvokas ulkonäöstä riippumatta.
Kukaan ystävistäni ei ole ystäväni sen takia että hän on kaunis tai komea. Hän on ystäväni siksi, että ulkokuoren alla on jotain paljon tärkeämpää: hauska, luotettava ja omilla aivoillaan ajatteleva persoona.
Olen jo pienestä pitäen tykännyt siitä, että en ole erityisesti äitini tai isäni näköinen, ja sisaruksenikin ovat erinäköisiä kuin minä. Minä olen minä, enkä kukaan muu! En siis halua olla myöskään jessica alba tai gwyneth paltrow, vaikka he kauniita naisia ovatkin.
Olen monen kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että toisten ulkonäöstä kannattaa antaa positiivista palautetta. Ulkonäköön panostaminen on kuitenkin omaan itseen panostamista, arvostusta omaan kehoon. Mutta ulkonäkö on kuitenkin vain osa meitä. Kannatankin ehkä vielä enemmän Saraa, joka sanoi, että olisi parempi jos välillä kehuttaisiin muutenkin kuin ulkonäön perusteella. Se, että näkee toisesta ihmisestä enemmän kuin pelkän ulkokuoren kertoo kehun antajastakin aika paljon!