Haluan kirjoittaa yhdestä aiheesta.
Tästä ei yleensä puhuta blogeissa. Vähävaraisuudesta nimittäin. Tai rahan puutteesta ylipäänsä.
Blogeissa ostetaan ja kulutetaan, matkustellaan ja juhlitaan. Blogeja kirjoittaa eri varallisuustason ihmisiä opiskelijoista uraihmisiin, mutta kaikilla heistä riittää rahaa harrastaa ja kuluttaa. Opiskelijatkin tienaavat nykyään niin paljon että voivat suhteellisen helposti säästää unelmalaukkuunsa tai luksuskenkiin.
Ja se on ihan ok. Sehän on tosi kivaa! :)
Mutta minusta se jotenkin vääristää arkea. Meissä työssäkäyvissäkin on ihmisiä, joilla ei ole varaa siihen elämäntyyliin mistä blogeissa saamme lukea. Heistä emme koskaan kuule mitään. Niinpä. Eihän heidän elämässään ole mitään hohdokasta mistä kirjoittaa. Tai ilmaistaan asia toisinpäin: miksi kuluttaminen nähdään hohdokkaana? Miksi ihmisen, jolla ei ole varaa matkustaa lomallaan New Yorkiin tai ostaa joka kuukausi uusia farkkuja, elämä ei olekaan yhtä kiinnostavaa kuin heidän jotka pystyvät niin tekemään?
Minä en ole Suomen virallisen köyhyysrajan määritelmän mukaan köyhä. Mutta tänään minulla ei ollut varaa lähteä Helsinkiin. Minun piti mennä Trendin ja Aussien järjestämään blogigaalaan, mutta minulla ei ollutkaan rahaa junalippuun. Näin kuukauden lopussa ennen palkkapäivää tämä on aika tuttu tilanne. Tilillä ei ole rahaa.
Olin saanut gaalaa varten kauniin mekonkin lainaan. Minulla ei nimittäin ole oikeastaan juhlavaatteita omasta takaa, eikä etenkään kenkiä.
Postauksen kuvituksena nähdään siis Sanna Hopiavuoren Paloma-mekko, joka ei päässytkään kanssani gaalaan. Kiitos lainasta, Sanna. Mekko on aivan ihana, vaikka koko M olikin minulle hieman liian iso.
Palataksemme köyhyyteen, haluan nyt kertoa teille raha-arjestani. En oikein tiedä miksi. Ehkä juuri siksi, ettei kukaan kirjoita tällaisesta. Uskon, että moni voi samaistua tähän.
Olen työssä käyvä ihminen enkä shoppaile käytännössä lainkaan, mutta joudun silti laskemaan kuukausittain joka sentin. "Köyhyyteni" on osittain oma valintani, sillä tuloistani leijonanosa menee asuntokuluihin. Elämä on täynnä priorisointikysymyksiä, ja minä olen halunnut priorisoida jotain muuta kuin mahdollisuutta syödä viikottain ravintolassa tai shoppailla.
Välillä sentinvenytys tietysti turhauttaa ja rasittaa. Tämänpäiväinen tilanne on yksi hyvä esimerkki. Tuntuu hullulta etten pystynyt ostamaan matkalippua. Mutta niin se vain on.
Minulla on kuukausibudjetti, jota yritän seurata niin täsmällisesti kuin mahdollista. Yritän myös laittaa pienen summan rahaa säästöön kuukausittain, jotta pääsen muutamia kertoja vuodessa matkustamaan. Se on minulle tärkeää. Ehkä tärkeimpiä asioita mihin mielestäni rahaa voi laittaa.
Olen budjetoinut itselleni kuukaudessa 180 euroa ruokaan (45 euroa / viikko) ja 90 euroa harrastuksiin. Harrastukset pitävät sisällään kaiken "ylimääräisen ilottelun", kuten kahvilla käymiset, elokuvat, viinilasilliset ja reissut vaikkapa Ahvenanmaalle. Jos ruokabudjetista jää yli, jäämä siirtyy seuraavan kuun harrastusbudjettiin. Ruoassa on helppo säästää. Syön ulkona aniharvoin ja teen itse kaikki ateriat.
Jos harrastus- tai ruokabudjetti menee miinukselle, se on pois säästöön menevästä summasta. "Löysää rahaa" ei ole.
Harrastusten kanssa on vähän hankalampaa. 90 euroa olisi helppo saada riittämään pelkkiin kahveihin ja elokuviin, mutta yllättävät menotkin täytyy kattaa harrastebudjetista. Esimerkiksi odottamattomat korjaus- tai lääkärinkulut. Kuten tässä kuussa kävi. Käy lääkärillä, luovu gaalasta, kumpaakin et voi saada.
Vaatteita en osta juuri koskaan, siitä olenkin jo maininnut blogissa aiemmin. Mutta en osta paljon kosmetiikkaakaan. Meikkejä ja kynsilakkoja tulee varmaan ostettua peruspirkkoa enemmän, mutta muuta kosmetiikkaa ei.
Jos en olisi töissä alalla tai saisi blogin kautta tuotenäytteitä, kirjoittelisin teille kokemuksia uusista kasvovoide- tai suihkugeelihankinnoista ehkä kerran tai pari vuodessa. :) Ei niitä tule sen useammin ostettua. Jos en olisi lähtenyt alalle, blogini käsittelisi varmasti edelleen pelkästään meikkejä. Ei minulla olisi voiteista mitään kirjoitettavaa.
Tämän vuoden shoppailuni voi tiivistää yhdelle riville; olen ostanut tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana 12 kosmetiikka-artikkelia ja kaksi vaatekappaletta. Ei, itse asiassa vain yhden, sillä mieheni maksoi farkut.
Olen ihan tyytyväinen. Jos tienaisin enemmän, en usko että shoppailisin juuri enempää kuin nytkään. Mieluiten sijoittaisin lompakon sisällön hyvään ruokaan (kulinaristiset nautinnot ovat minulle arvokkaampi elämys kuin uudet kengät) ja matkustustilille. Jos olisin suoranaisesti varakas, niin voi olla että _ehkäpä_ ostaisin melkein kaikki MACin meikit.... Mutta en Vuittonin veskaa. ;)
Miltä tämä teistä kuulostaa? Oletteko koskaan itse laskeneet, paljonko teillä menee kuukaudessa rahaa vaikkapa juhlimiseen, ostoksiin tai yleensä harrastuksiin? Kuinka moni tunnustaa joutuvansa laskemaan tarkkaan että saa euroset riittämään?
297 comments on “köyhä.”
Todella hyvin kirjoitettu juttu!! Käsitelty terävästi puolin ja toisin. Ja ihanat kuvat! Virkistävää karkkipäivässä. :) Kyllähän sillä rahalla saa kaikenlaista kivaa, mutta mikä loppujen lopuksi riittää? Aina on uusi mekko, paita, farkut, huulipuna, kengät, harrastus hakusessa. Siitä kulutus syntyy, että aina on "tarve". Ei synkistellä, mutta joskus on hyvä miettiä, mitä oikeastaan tarvitsee. Kiitos muistutuksesta! :)
Tämän jutun jälkeen rakastan blogiasi vieläkin enemmän! Olen monesti miettinyt tätä samaa aihetta, miten kaikissa blogeissa ihmiset tuntuvat elävän "hulppeaa" elämää. Sinun blogistasi jostain syystä olen saanut jo ennen tätä kirjoitustasi erilaisen kuvan, sellaisen maanläheisemmän. Monessa jutussa on rivien välistä ollut aikaisemmin luettavissa, ettet "kieri" rahoissa.
Itse kirjoitan blogia, jossa ei käy kuin hassut 1000 lukijaa/kk. Blogini käsittelee kaikkea laidasta laitaan, muotia, kauneutta, elämää, ruokaa. Olen valinnut tämän tien, koska minulla ei yksinkertaisesti olisi varaa kirjoittaa vain yhdestä aiheesta. Jos kirjoittaisin muodista saisin hädintuskin yhtä juttua kuukaudessa, koska ostan sen verran harvoin vaatteita ja niissä ei tosiaan ole mitään näytettävää. Ruokaa laitan jonkun verran ja siitä saan muutaman aiheen kuukausittain, samoin kauneudesta/kosmetiikasta, koska ne ovat asioita joihin itse käytän eniten rahaa. Yhden kakun tekeminen blogiin maksaa yllättävän paljon. Lisäksi kirjoitan päivän polttavista aiheista tai itseäni kiinnostavista asioista, ne kun eivät maksa mitään.
Ps. Junaliput ovat törkeän kalliita!
Todella hyvin kirjoitettu juttu!! Käsitelty terävästi puolin ja toisin. Ja ihanat kuvat! Virkistävää karkkipäivässä. :) Kyllähän sillä rahalla saa kaikenlaista kivaa, mutta mikä loppujen lopuksi riittää? Aina on uusi mekko, paita, farkut, huulipuna, kengät, harrastus hakusessa. Siitä kulutus syntyy, että aina on "tarve". Ei synkistellä, mutta joskus on hyvä miettiä, mitä oikeastaan tarvitsee. Kiitos muistutuksesta! :)
Aluksi kiitos tosi kivasta kirjoituksesta. Tuo on ihan totta, että jokainen priorisoi asiat itselleen mieluiseen järjestykseen, mihin haluaa rahansa käyttää.
Mulle kaikki "ylimääräiset" meikit, vaatteet ym. on oikeastaan aina olleet sellaista luksusta, joihin on käytetty rahaa jos jotain on ylimääräiseksi jäänyt, kun ei tuo elämä tähän mennessä ole ollut mitään hirveää rahan roisketta. Mutta musta toi nykyinen shoppauskulttuuri on jotenkin sairasta, tuntuu ihan älyttömältä lukea, että toiset esimerkiksi kantaa kirpputorille vaatteita, joissa on vielä hintalaput kiinni.
Täytyy ihailla tuota kuinka vähän rahaa "joudut" laittamaan ruokaan, kun kuitenkin syöt vielä VHH-ruokavaliolla. Tämä on ehdottamasti meidän talouden pahin kompastuskivi, ruokaan menee ihan liikaa rahaa. Toisaalta kun ei ole ollut ihan niin tiukkaa niin usein tulee syötyä sitä mitä tekee mieli ja sitten välillä kun on tiukempaa inhoan sitä pennin venytystä, kun koko ajan pitää miettiä mitä mikäkin maksaa. En ole koskaan jaksanut pitää noin tarkkaa kirjaa menoista, mutta tiedän suunnilleen mihin raha menee.
Olisihan se kiva tienata vähän enemmän, sen verran, että ei tarvitsisi erikseen miettiä onko johonkin pikkujuttuun varaa. Mutta en minäkään Vuittoneita kaipaa :)
Todella hienoa että olet ottanut tämän aiheen esille, sillä kaikki eivät todellakaan ole yhtä rikkaita. Uskoisin jopa että kaikki eivät edes ymmärrä miksi ei ole varaa ostaa junalippua, sellaiset jotka eivät ole koskaan (vielä) joutuneet kokemaan köyhyyttä. Sitten kun joudutte pärjäämään omillanne, huomaatte ettei se raha kasvakaan puun oksilla.
180 euroa ruokaan/kk on vähän, mutta positiivisena puolena - pysyy paremmin hoikkana (rantakunnossa :) Tänä päivänä harva työssä kävijä voi sanoa olevansa varakas, siis näissä blogipiireissä.
Hienoa, että otit aiheen esille ja jaksamista elämääsi
Kukun edelleen hereillä koulujuttuja tehden, siitä siis hassu kommentointiaika :) Mutta hyvä kirjoitus, mielestäni kyseisistä realiteeteistä on hyvä muistuttaa myös blogimaailmassa ja asia on varmasti monelle (itsellenikin) varsin tuttu. Itse en luekaan blogeja juurikaan uusien asioiden ostoa ajatellen, vaan hankkien ideoita jo olemassa olevien (ja mahdollisesti kirppareilta löytyvien) vaatteiden yhdistelyyn -ja ideoiden ja vinkkien hankkimisen takia luen myös sinun blogiasi, vaikka omistankin varsin vähän meikkejä.
Tämä kirjoitus sai miettimään omaa tilannettaan, joka on (vielä toistaiseksi) ihan vakavarainen.
Asun omistusasunnossa ja kuljen päivittäin töihin yht 100km matkan autolla. Bensaan ja muuhun autoon meneviin kuluihin menee siis rahaa.
Palkkani on aika perustasoa, alle 2000eur/kk, ja olen kokenut sen riittävän hyvin.
Mieheni jäi työttömäksi hyväpalkkaisesta työstä (ihana Suomen tehdasteollisuus :/) joten edessä on omienkin menojen miettiminen tarkemmin. Tähän saakka olen ollut vähän höveli rahankäytössäni, koska olemme jakaneet kulut mieheni kanssa tulojen mukaan. Nythän mieheni tulot tulevat tippumaan reilusti ja hän ehkä aloittaa opiskelut, joten alamme jakamaan kuluja tarkemmin tasan.
Mieheni on maksanut vastikkeen, sähkölaskun, nettilaskun sekä tv-luvan pääsääntöisesti yksin kun hän on tienannut lähes tuplasti sen, minkä minä ja pelkästään töihin pääsemiseen menee yli 200eur/kk. Ruokakulut laitetaan suht tasan ja lisäksi vastaan itse koirani kustannuksista.
Meillä on tapana laittaa kuukausittain pari-kolme kertaa joku epämääräinen summa yhteiselle säästötilille (yleensä tasaan tilin tasakymppeihin/-satasiin) jonka lisäksi laitan sivuun omalle toiselle käyttötilileni jos tiedän tulossa olevan suuremman laskun, jotta saan pidettyä varallisuuteni suht tasaisena.
Vou, mielenkiintoinen, rohkea ja tärkeä aihe nykyajassa, joka tuntuu pyörivän kulutuksen voimin ja uuden tavaranvimmana. Kiitoksia!
Olen myös tarkka rahoistani, joten merkkaan jokainen kuukausi kaikki mahdolliset minun ja poikkiksen menot ylös ja tulot myöskin. Olen tehnyt näin viimeiset kolmisen vuotta. Se on aika uskomatonta, kuinka kertaostoksella pieneen asiaan menee paljon rahaa, jos sitä tekee usein kuussa, esim. kahvilassa käynnit.
En ole ikinä oikein ollut turhan tavaran haalija johtuen siitä, että olen muuttanut 26-vuotisen elämäni aikana 30 kertaa neljän eri maan välillä niin ei viiti ostaa mitään ylimääräistä tai uutta, kun muutta melkein samantien. :D
Kiitos!!! Olipa ihana lukea, etta on siella bloggaajissa ihan normaalejakin ihmisiä, jolla ei välttämattä ole varaa muotiluomuksiin, uusiin sisustusilmiöihin ja ylipäätään kaikkeen ihmeelliseen joka viikko.
Ihailtavaa sinun budjetointi, täytyisi varmaan itsekin kokeilla, yleensa havahdun kuun lopussa siihen etta tili meni taas miinuksen puolelle- ilman etta yhtään merkkituotetta olen kaappiini haalinut (taä mitään muutakaan, uusia vaatteita ostan ehkä pari kertaa vuodessa) ;)
Sanni, sä olet kyllä ihana. Nostit nyt sen kissan pöydälle mitä muissa blogeissa ei ole tehty. Kaikilla on rahaa vaatteisiin, ravintoloihin, meikkeihin, matkustamiseen, uusiin kameroihin ja ties mihin. Ei mulla ainenkaan rahaa ole mihinkää, koska mun vanhemmat haluaa opettaa mua käyttämään rahaa vastuuntuntoisesti. Ei mulla ole viikkorahoja tai kuukausirahoja vaan ansaitsen rahaa mm. töillä ja joskus mummi heittää parikymppiä. Sen lisäksi jos kavereiden kanssa haluan mennä syömään niin saan lounassetelin.
Mut tiedätkö mikä on hyvä asia? Blogit ei ole yhtään sen parempia niillä, jotka ovat parempituloisia, kuin niillä, jotka ovat "köyhiä". Meille lukijoille on siis aivan sama, pääsetkö juhlistamaan kaiken maailman kissanristiäisiin :-) Eihän se tähän blogimatskuun vaikuta!
Itselläni on Excel-taulukko helpottamassa kulujen seuraamista. Siinä on kaikki eritelty tyyliin leivontatarvikkeet, maito, kananmunat, hygienia, meikit, vaatteet jne. Haluan tietää, mihin tuhlaan ja kuinka paljon voisin säästää. Viime vuonna karkkiin meni yli sata euroa. Kiroan herkkusuutani =). Kiinnyn tavaraan helposti, koska mietin yleensä todella tarkkaan, mitä ostan.
Moni bloggaaja kertoo, miten helpottunut on, kun huono tuote loppuu. Ymmärrän logiikan tämän takana, mutta itselleni huono tuote on parempi kuin ei tuotetta lainkaan ja aina vähän harmittaa, kun jokin juttu loppuu - oli sitten kyse meikkivoiteesta tai leivinpaperista.
Minulla on myös aivan ihanan lapselliset tiikeri-aamutossut, joiden pohjassa on reikä. En kykene heittämään niitä pois. Sain ne lapsuudenkodista ja jotenkin niiden pois heittäminen tuntuu symbolisoivan tietyn aikakauden loppua. Hassua.
Heitin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meikkejä roskiin. Mukana oli vuonna 2004 valmistettu huulikiilto, jota en kyennyt heittämään pois, koska se oli melkein täynnä. Sitten yhtenä päivänä tilanteen absurdius iski päin naamaa: uusia ale-huulituotteita olen hankkinut melko paljon ja käytän vanhentuneita bakteeripesiä. Samana päivänä vihdoin heitin vanhimmat huulikiillot pois.
Meikkejä ostan vain alesta tai tilaan nettikaupoista halvemmalla. Olen haikaillut Guerlainin Gigolo (70) Rouge G huulipunan perään jo monta viikkoa ja escentual.com:sta sen saisi edullisimmin. 30 £ on vain itselleni liikaa yhdestä huulipunasta. Jos löydän jostain vastaavan värin edullisesti, saatan sortua...ehkä, jollain alennuksella tietysti.
Puolisoni kutsuukin minua leikkisästi alehaukaksi. En kiellä, ettenkö tuntisi vetoa alelaareja kohtaan. Kuulun siihen lama-ajan sukupolveen, jolla oli kasvaessaan aina vanhemman sisaruksen vanhat vaatteet ja yhdet ihan ikiomat farkut. Se oli kova juttu silloin, ne farkut. Ei rahaa ole nytkään pinoiksi asti, mutta haluan kuitenkin runollisesti ajatella, että todellinen köyhyys on mielentila, mikä ei katso lompakon paksuutta. Kiitos, kun avasit tärkeästä asiasta keskustelun.
Paljonkin on tätä mietitty! Itse asiassa olen suunnitellut kirjoittavani asiasta postauksen ja luulempa kyllä, että aiheesta kirjoitettu onkin. Yleensä vain sellaisiin pieniin blogiin, kuin omani on. Se on nimittäin totta, että kaikkein suurimpia blogeja tuntuu yhdistävän varallisuus - tai ainakin se näyttää siltä.
Empä ole tullut tuota tarkemmin katselleeksi, mutta mepä nähtävästi eletään köyhyysrajan alapuolella ja todella reilusti vieläpä. Tällä hetkellä kuukausitulomme eivät ylitä köyhyysrajaa edes yhdessä! Mutta tämä on valintakysymys: me opiskellaan nyt ahkerasti ja toivotaan, että se palkitaan joskus rahallisestikin. Mun alalla vieläpä töiden tekeminen opsikelun ohessa on hyvin vaikeaa ja todella harva sitä tekee (toisaalta tällä alalla opiskelevia vanhemmat tuntuvat tukevan paljon, miten asia ei omalla kohdallani ole). Mutta koska tämä on mulle selkeä valinta, ei asia harmita. Kyllä, lasken ja taulukoin ihan jokaisen menoni todella tarkkaan ja välillä taloudellinen tilanne on oikeasti raastanut yöunia. Mutta kohta on tulossa kesä ja saa taas pienesti kerrytettyjä säästöjä ja mieskin valmistuu pian. Missään tapauksessa en kuitenkaan tunne itseäni köyhäksi, vaikka näytän sitä ihan oikeasti olevankin.
Siellä, missä köyhyydestä puhutaan, ei mun näkemyksen mukaan ole köyhyydestä tietoakaan. Mun mielestä suomalaisiin pinttynyt rahasta itkeminen on kamalaa kuultavaa. Palkkakuopassa ollaan ja seuraavassa lauseessa puhutaan jokavuotisesta kanarianreissusta ja kodin rempoista. Pitäisi kai käydä ties millä paratiisisaarilla, asua 300 neliöisessä talossa ja ajaa aina tuliterää autoa. Luultavasti silloinkaan ei oltaisi tyytyväisiä. Suomalaisille ei tunnu mikään riittävän, aina voisi olla enemmän.
Hei Sanni!
Olipa kivaa lukea kerrankin tällaista tekstiä. Olen itse, osin omista osin muualta johtuvista syistä, köyhä enkä voi ostella juurikaan mitään itselleni. Vaatteita ostan äärimmäisen harvoin, kalliit kasvovoiteet ja parfyymit ovat historiaa ja meikeissä pitää tarkkaan miettiä hintalaatusuhdetta. Juuri siksi olen mielelläni lukenut blogiasi, koska sinä esittelet usein edullista kosmetiikkaa! Kiitos Sanni ihansta blogista ja rehellisestä postauksesta : )
Ompa kiva lukea postausta tästä näkökulmasta. Raha kun tosiaan ei ole itsestään selvä asia meille kaikille. :)
Ihan pakko kommentoida ja kiittää tosi rohkeasta aiheesta (ei ainoastaan siksi, että tämä on meikkiblogi vaan myös siksi että köyhyys tuntuu olevan sellainen aihe, josta ei saisi puhua julkisesti). Opiskelijana tiedän, että kunnon budjetointi helpottaisi elämää huomattavasti mutta pelkkä ajatuskin ikävystyttää. :') Yleensä pidän kirjaa pakollisista menoista (ruoka itselle ja kissalle, bussikortti) mutta jäljelle jäävä osuus on ns. vapaata riistaa, joka tulee yleensä käytettyä johonkin hömppään, kuten kirjoihin.
Minulla on aika sama tilanne kuin sinulla, vaikka opiskelen ja käyn töissä. Olen budjetoinut itselleni kuukausittain n. 350euroa. Lääkkeisiin menee joka kuukausi 40euroa, joten aika lähellä budjettimme ovat toisiaan. Harmi vain, että itselle ruoan laittaminen tulee aika kalliiksi, kun syö yksin. Onneksi on opiskelijaruokalat.
Yleensä olen saanut hyvin säästettyä vuodessa rahaa tulevaisuuteen, mutta en nostanut tukia koko syys-joulukuunaikana, piti ostaa uusi tulostin (se on välttämätön opinnoissani, eikä yliopistolla ole toimivia tulostimia), käydä lääkärissä ja ostaa silmälasit. Kaikki aika isoja pommeja henkilölle, joka tienaa keskimäärin 700-800euroa kuukaudessa kun lasketaan myös tuet mukaan. Lainaa en aio ottaa. Mielestäni on väärin, että opiskelijoita patistetaan ottamaan lainarahaa selviytyäkseen menoista, kun taloudenen tilanne on tämä.
Odotan kovasti sitä elämää, kun ei tarvitse näin tiukkaan katsoa menojen perään. Kun ei tarvitse vahtia tulorajoja töitä tehdessä.
Kiitos! Kerrankin asiaa, joka tälläisen nelikymppisen naisihmisen mielestä oli joka sana naulan kantaan. Meitä on varmasti monia, jotka ihmmettelevät millä rahalla ne kymmenet ostokset maksetaan joka kuukausi. Bloggaajia on helpompi tietty osoitella sormella kun julkaisevat tavararöykkiönsä, mutta kyllä se hullu ostelu tuntuu olevan yleiseti parikymppisten juttu. Kuinka monta Vuittonia tai ylipäätään jotain luxuslaukkua ihminen oikeasti tarvitsee? Ymmärrän kyllä jälleenmyyntiarvon, mutta mistä se raha tulee niiden ostamiseen.
Tuo kuukausibudjetti ruokaan ja pakollisiin on itselläkin 200 euroa, ja mitään huippuravitoloita ja erikoiskahveja sillä ei saada. Itsetehtyä kotiruokaa ja pakolliset pesuaineet. Ja uskallan väittää, ettei elämänlaatu ole kiinni siitä, ettei voisi vähempää kiinnostaa viedä euroakaan kuppiloihin. Katsoa humalaisia ihmisiä ja vielä maksaa vähistä rahoista siitä.
Usein keskivertoblogeja lukiessa lähes päivittäin tulee mietittyä saako ihmiset kaiken haluamansa. Jollain kummalla tavalla saan itse nautintoa siitä, että todella pienellä budjetilla pystyy tekemään kaiken tarpeellisen. Kaikkea ei edes tarvitse saada.
Runsaalla tonnila kuussa arkea pyörittävä. Ja ihan hengissä :)
Arvostan tätä postausta! Arvostan sitä, että herätellään ihmisiä miettimään raha-asioitaan ja miettimään todella mikä on tärkeää ja mikä ei. Vasta oli uutisissa asiaa siitä kuinka nuorten henkilöiden maksuhäiriöt ovat yleistyneet, eikö rahoja osata enää piisoittaa omaan elämäänsä? Eikö osata enää säästää tai luopua turhista asioista? Oli kiva lukea erilainen postaus :)
Ihanaa, että kerrankin joku uskaltaa kirjoittaa aiheesta. Blogeissa on niin helppo antaa illuusio siitä, että kaikkea saa, voi ostaa ja rahaa on! Olen opiskelija, ja painiskelen edelleen sen asian kanssa, että aina ei ole varaa ostaa, mitä haluan. Huoli on suuri kesän elonnosta, kun ei töitä tunnu saavan. Millä maksan vuokrani? Monia koskettaa rahojen laskeminen. Kiitos, kun avasit keskustelun!
Lapsuudestani asti köyhyys on seurannut minua, vanhemmat joutuivat tulemaan toimeen sossun tuilla kun heidän yrityksensä meni konkurssiin. Yrityksen velkoja sitten makseltiin kymmeniä vuosia joten kaikesta joutui pihistämään.
Kaverini pröystäilivät usein matkoistaan ja ostoksistaan ja omaan arkitodellisuuteen taas kuului eu apupaketit ja jouluna saatavat ruokakupongit. Jos minua pyydettiin esim leffaan ei porukka meinannut uskoa että ei minulla rahaa sellaiseen ole.
Nyt olen aikuinen, mutta opiskelija, joten rahaa ei edelleenkään ole. Vuosien varrella olen yrittänyt kääntää köyhyyden jotenkin positiiviseksi voimavaraksi, että kyllä sitä tulee toimeen ilman kaikkia turhuuksia, maailmaa ehtii nähdä sitten kun on iso ja rikas, ja että köyhyys olisi tehnyt minusta vahvemman ihmisen.
Mutta kyllä tuskastuttaa kun ei kuukauden aikana ole käyttänyt rahaa kuin pakollisiin laskuihin ja ruokaan eikä silti meinaa jäädä käteen mitään. Kaikkein hankalinta kun rahaa ei ole terveyskuluihin ja useasti on joutunut siirtämään vaikka kolottavan hampaan paikkausta kun ei yksinkertaisesti ole rahaa.
Tää tuhlaus bling blign kulttuuri kyllä hämmästyttää. Olisi oikeasti mukava lukea jotain "köyhyys" blogia ettei tarttisi ajatella olevansa "ainut" tästä kärsivä. :D
Kyllä minä ainakin joudun tarkkaan laskemaan että saan rahat riittämään joka asiaan, ja vaikka säästöön jää sillon tällöin satunnainen penni, niin elämiseen nekin lopulta menee, minä en toistaiseksi edes haaveile ulkomaanmatkoista edes. viime vuoden aikana taisin ostaa kaksi vaatetta ja kosmetiikkaa ostan hyvin hyvin harvoin...
Kiitos kun kirjoitit tästä. Samaistun juttuun ihan täysin. Itse olen tälläkin hetkellä ihan rahaton. Puurolinjalla mennään. En osaa tai jaksa kuitenkaan kadehtia niitä joilla on, sillä minulla on kaikki ihan ok muuten ja ihana elämä. Tietysti joskus harmittaa kun näkee jotain tosi kivaa (ja joskus tarpeellistakin), mutta ei vain pysty hankkimaan sitä.
Olitpa ottanut blogin postausaiheeksi mielenkiintoisen aiheen. Aiheen, josta ei puhuta. Rahaa ei ole tasaisesti kaikilla ja ne, joilla sitä ei ole, niitä ei katukuvassa näe shoppailukassien kanssa -usein ainakaan!
Kuulun myös itse siihen ryhmään joka joutuu valitsemaan, ostaako kahvilassa kahvia vai ostaako Rainboun paketin S-marketista (paketti 2.57e? Siitä keittää kotona melkein kuukauden sentään.. On tehtävä valintoja, valintoja tässä tavarataivaassa kokoajan.
Mutta, ihme ja kumma, huomaa että tarvitsee oikeastaan aika vähän mitään. Ruokaan minulla menee samanverran kuin Sinulla ja säästöön laitan 100e. Pakolliset menot olen kuronut just niihin pakollisiin ja jotain mitä hankin, maksan kyllä osamaksulla..mutta hankinnat ovat aikapieniä,. Olen ostanut imurin, tv:n, digikameroita jo kertynyt 2. Olen kova kuvaamaan, sillä blogit tarvitsee omaa matskua. Ja viimeisin ostokseni..ihana kevättakki! Vaatteita en ole uutena ostanut 5 vuoteen. Kirpparivaatteissa luuhannut aina.
Ei tämä köyhänä olo yhtään ole hassumpaa.
Se on valintojen tekoa.
Hei Sanni,
arvostan sitä miten kirjoitat kaiken muotiblogimelskeen keskellä näin tärkeästä asiasta. Olen itsekin miettinyt joidenkin Indiedaysin bloggaajan kohdalla mistä heidän rahansa riittävät kaikkiin ostoksiin. On tosiaan vääristävää miten oletettavasti vähävaraiset ihmiset (opiskelijat) kykenevät jatkuvaan shoppailuun. He antavat sellaisen käsityksen, että 'shoppailu on jees opiskelijallekin'. Vaikka he eivät tarkoita sitä, he promotoivat rahakeskeistä elämäntapaa.
Mukavaa että joku kirjoittaa aiheesta ja saa varmasti usean lukijan huomion. Tiedän tunteen kun pitää valita kahden vaihtoehdon välillä, esimerkiksi juurikin junalipun tai puhelimen saldon lataamisen välillä. Kumpi on tärkeämpi? Jos seuraavaan rahapäivään on yli viikko.. Silloin asioiden priorisointi on avainsana.
Kiitos. Kiitos tästä. Olenkin aina miettinyt että miten oikeasti teillä/noilla bloggaajilla voi olla varaa ostaa, reissata, kuluttaa, matkustaa....ja mitä enemmän kuluttaa ja ostaa, sitä enemmän jengi fanittaa. Sitten puhutaan että "uups, olen ostanut ainakin 5 sesonkivaatetta tällä viikolla, viime viikolla ostin kengät, laukun....blaa, blaa.."
Suurin osa kuitenkin on suhteellisen nuorta porukkaa, joiden vanhemmat maksaa nämä ylimääräiset hömpötykset ja reissut..Vai mistäköhän nämä kaikki rahat muuten tulevat näihin vaatteisiin ja muihin?
Oli mielenkiintoinen postaus ja rehellistä että kerrot tämän lukijoille. Anteeksi, mutta minun silmissäni tämä nosti arvostustasi. Eli oli siis hyvä juttu. Käyn itsekin töissä, mutta samaten minulla menee paljon asumiseen ja pakollisiin kuluihin. En joudu supertarkkaan laskemaan pennejä, mutta mietin todellakin ostanko 50€ kasvovoiteen tai 100€ farkut. Joten jos se ei ole todella välttämätöntä niin säästän rahat seuraavaan matkaan :)
Kiitos muutenkin kivasta blogista ja juttusi Youth Coden vertailusta sen kalliimman kanssa oli loistava! Niitä lisää, meinaan meille köyhille lukijoille oli siitä suuresti hyötyä!!
Kiitos Sanni kun kirjoittelit tästä aiheesta! Itselläni on melko sama tilanne melkein joka kuukausi ja varsinkin nyt, olen pitkällä sairaslomalla ja palkkaa saa ainoastaan 75 %:sesti. Se hieman tuntuu kun melkein 400 euroa lähtee pois siitä mihin totuttu.
En ole ehdolla tuossa Aussien gaalassa, mutta olen joutunut myös passaamaan parikin kivaa tilausuutta johon olen blogini myötä kutsun saanut. Ei ole vaan kertakaikkiaan ollut varaa lähteä Hesaan :(
Kirjoitan myös kosmeblogia ja olen pyrkinyt koko blogiurani ajan kirjoittelemaan edullisen kosmetiikan puolesta. Ihan siitäkin syystä, että valtaosalla ihmisistä ei ihan oikeasti ole varaa tai halua maksaa esim. kasvovoiteesta kymmeniä ellei jopa satoja euroja. Itse tykkään selektiivisen puolen kosmetiikasta tosi paljon, kukapa ei tykkäisi, mutta elämässä on joskus tärkeimpiäkin sijoituskohteita kuin kallis meikki/kosmetiikkatuote.
Siksi suosin itse kohtuuhintaista kosmetiikkaa, sellaista mikä toimii hyvin eikä maksa maltaita.
Haluankin kiittää sua aikoja sitten antamastasi vinkistä erään Lidlin kasvovoiteen suhteen! Nyt kun tälläinen pakollinen penninvenytys on käynnissä, ostin Cienin päivävoiteen ja hyvin toiminut :)
Oli tosi hyvä, että kirjoitit tästä aiheesta. Tämä on kuitenkin realismia ja arkipäivää valtaosalle ihmisistä. Silloin siitä voi kyllä ihan ääneen puhua eikä sitä tarvitse hävetä.
Mulla tekee kyllä tiukkaa aina ennen kuun vaihdetta. Oon nyt opiskelija ja kaikki kesätyösäästöt monen vuoden ajalta on kulutettu. Kuussa mulla on käytettävissä 200 euroa rahaa vuokran jälkeen, eli siitä maksan muut laskut. Raha riittää yleensä juuri ja juuri ja kuun lopussa mulla on muutama euro enää tilillä. Välillä teen osa-aikatöitä, mutta niissä on niin huono tuntipalkka, että saan reilu 6 euroa käteen tunnilta...
Viime kuussa tili meni ensimmäistä kertaa miinukselle. Pyysin isältä rahaa ekaa kertaa sen jälkeen kun olen muuttanut pois kotoa, jotta ei tule mitään sakkomaksuja. Tarvitsin 20 euroa, mutta isi olikin laittanut sinne satasen, mikä oli tosi iloinen yllätys ja olin siitä todella kiitollinen.
Mielestäni on hienoa, että otat aiheen esiin!
Liian moni blogi on materian ja kuluttamisen hehkutusta. Se tulee jo korvista.
Kaipaan juuri tällaista maanläheistä lähestymistapaa elämän asioihin, jotka eivät ole vain positiivisia tai tavallaan kehuskeluakin hankinnoilla.
Tällaisista aiheista pitäisi enemmän keskustella, ei tämä mitään valitusta tai marinaa ole, vaan elämää.
Hei, kiva että kirjoitit vaietusta ja henkilökohtaisesta aiheesta. Tai no, samalla kun raha-asiat ovat henkilökohtaisia, ne toisaalta koskettavat meitä ihan jokaista. Olen opiskelija, joten köyhäilen, mutta se ei haittaa. Asun naurettavan edullisessa opiskelijasolussa ja lähes kaikki ystävänikin elävät vähällä rahalla. Nyt minulle on tullut pieni shoppailukuume, ensimmäistä kertaa fuksivuoteni aikana. Olen saanut kesäksi töitä, ja ajattelin ostaa esimerkiksi hajuveden, koska vanha loppuu. Varmasti kaikki miettivät joskus, mitä tekisivät, jos rahaa olisi enemmän, mutta oikeastaan olen aika tyytyväinen näin.
Mahtava kirjoitus! Hienoa että uskallat ottaa aiheen puheeksi.. Pistää tosiaankin ihmetyttään monet bloggaajat ja se että kuinka oikesti voi olla rahaa IHAN kaikkeen. Sie ainakin rehellisesti annoit tulla :)
Nostit esille jälleen tärkeän aiheen, josta ei usein puhuta blogeissa. Olen ihmetellyt etenkin joidenkin nuorempien tyttöjen blogeja, joissa tunnutaan ostelevan uutuuksia päivittäin. Olen selittänyt asian sillä, että he kenties asuvat vielä kotonaan ja kaikki kesätöistä yms. tuleva raha on käyttörahaa, eikä mihinkään pakolliseen korvamerkittyä.
Itse olen päätoiminen opiskelija, enkä tee työtä opintojen ohella, joten "tienaan" kuukaudessa opintorahan ja asumislisän verran eli n. 500 euroa. Vuokran jälkeen (kimppakämppä, ei keskustassa/lähellä yliopistoa) käteen jää n. 200 euroa. Tästä summasta syön hieman yli 20 eurolla viikossa ja ajelen linja-autolla 30 eurolla kuussa. Sulan aikaan säästän bussirahat ajamalla matkat polkupyörällä. Seuraan menojani säilyttämällä kuukauden kuitit kerrallaan, joten summat pitävät tältä osin paikkansa melko tarkasti.
Loput ovatkin sitten niitä "valintoja": omalla kohdallani rahat menevät pääasiassa kissanpitoon ja satunnaisiin ostoksiin. Tavallisesti en joudu laskemaan ylimääräisiä menojani kovin tarkkaan, sillä tilillä on pidettävä aina sen verran rahaa, että esim. yllättävä eläinlääkärikäynti on mahdollinen.
Jos en haluaisi pitää kissaa, minun olisi varmaankin mahdollista säästää luksuskenkiin tai trendilaukkuihin. Toisaalta jälleen myös kesätyöttömänä säästäisin todennäköisemmin kesän asumiskuluja varten, koska en koe helposti kahdenkin kuun vuokran arvoisia luksuspopoja kyllin tärkeiksi. Jos saisin ylimääräistä rahaa tiettyyn tarkoitukseen korvamerkittynä, tuplaisin mieluiten ruokabudjettini tai kävisin vaikka joskus elokuvissa :)
Hei, todella hyvin kirjoitettu ja hyvä että otit myös tämän aiheen esille, kiinnostavaa:)
Itse käyttäydyin kuten blogeissa monet ennen lapsia. Opiskeluaikoinakin oli aika kivasti opiskelun ja työn ohella varaa kuluttaa itseensä ym.. Nyt(toivottavasti myös kypsempänä)perheellisenä ei enää ole tarvetta tai halua samalla tavalla kuluttaa itseensä. Tai edes varaa. Mielestäni tuo kuluttaminen ns. "city" ihmisillä on ehkä tuollainen tietynlainen ikä- ja elämäntilanne kulutus. Kun perhettä tulee, syövät lapset aika ison osan tulosta.
Olet asian ytimessä! =)
Mä oon alkanu pitää Excel-taulukkoa kuukauden menoista tän vuoden alusta ihan mielenkiinnosta. Kahden hengen ja neljän kissan taloudessa menee ruokaan (kotona ja ulkona) 350 euroa kuukaudessa. Ylimääräisiä yllättäviä kuluja tulee yleensä 200 euron edestä. Säästöön jää parhaimmillaan 400 euroa kuukaudessa.
Tosi hienoa, että kirjoitit tällaisesta aiheesta, ja vieläpä näin rehellisen ja realistisen tekstin! :)
Osuitpa oivalliseen aiheeseen ja tekstisi on niin totta! Otsikkosi "köyhä" voisi tässä olla "järkevä". Kaikki eivät ole yhtä harkitsevaisia valinnoissaan; otetaan tekstivippi, saadaan satku tilille ja eikun menoksi.
Ellei pystykään tekstivippiä korkoineen ja kuluineen maksamaan, otetaan toinen, jolla paikataan eka. Jos käy niin ikävästi, että asia etenee perintään ja siitä vielä oikeuden kautta ulosottoon, niin yhden satasen tekstivipin hinnaksi tulee n. 450 euroa. Siinä sitä onkin sitten maksamista ja lisäksi vielä maksuhäiriömerkintä luottotiedoissa, mikä vaikeuttaa elämää suunnattomasti.
Niin, kuinkapa saada tämä kauhea kulutushysteria kuriin?
Kiitos kivasta blogistasi ja perusteellisista analyyseistasi. Olen saanut täältä monta vinkkiä:)
Terkuin: Jo vähän vanhempi lakitäti
Mahtava kirjoitus, ja voi niin tuttua. Palkkapäivä lähenee ja ahdistus kasvaa. Tai toisaalta tunne on helpotuksen tunne, mutta ahdistus tulee siitä, että maksan laskut+asumisen ja sen jälkeen alkaa taas pennin venytys. Tämä johtuu kolmesta asiasta: liian pienestä palkasta, suurista asumiskuluista, sekä pieneltä osin omasta tyhmyydestäni ajalta jolloin elin ylivarojeni. Nyt sitäkin sitten maksellaan. Tässä kuussa ahdistusta aiheuttaa uudet silmälasit, jotka on vähän pakko hankkia kun näkö on huonontunut paljon. Inhottaa; en haluaisi joutua miettimään voinko ostaa silmälasit, jotka oikeasti tarvitsen. Noh, eipä asialle tällä hetkellä mahda mitään, oma tyhmyys aiemmin on ainoa mikä kaduttaa. Kaikkeen noista kolmesta syystä vähiin varoihini voin kuitenkin vaikuttaa, joten ahdistus jatkukoon kunnes olen kääntänyt tilanteen päälaelleen ;) Mutta tsemppiä, samoja asioita pohdin päivittäin, eli et ole yksin ajatustesi kanssa :)
Ihana lukea asiallinen postaus monelle tutusta mutta vaietusta aiheesta. Itse olen siirtynyt pienetuloisesta lähemmäs keskituloista mutta muistan edelleen ne kaikkein vaikeimmat ajat, kun kaikki ja vähän enemmän piti laskea.
Nyt kun raha viimein on hieman enemmän, jäi mieheni työttömäksi ja palasimme sen myötä pienituloisuuteen.
Tällä kertaa kuitenkin koen sen melkein miellyttäväksi: olen käyttänyt luovuutta niin ruuanlaiton, sisustuksen ja pukeutumisen suhteen. Enää ei kiukuta, kun rahat eivät riitä kaikenlaiseen kivaan tavaraan (ainoastaan välillä harmittelen, että olisi kiva käydä siellä ulkona syömässä kun on taaas tätä ruokaa).
Olipa pitkästä aikaa virkistävin blogikirjoitus jonka olen lukenut :) pystyi niin hyvin samaistumaan.
Niistä uusista merkkilaukuista ja vaatteista saa lukea joka päivä, mutta hyvä että joku otti tämänkin puheeksi. Itse olen myös työssäkäyvä ihminen, mutta silti pitää joka kuukausi laskea että mihin ne rahat oikein riittävät vai riittävätkö. Olisi monia asioita mihin haluaisi säästää, mutta niistäkin on pakko priorisoida ne kaikkein mieluisimmat. Ehkä joku päivä sitten on varaa säästää niihin kaikkiin :)
Minusta on hyvä, että otit asian esille. Täytyy myöntää, että en ole pitkään aikaan pistänyt tarkkaan ylös, että mihin ne rahat oikein katovat. Osittain siksi, että en välttämättä halua "tietää" kuinka paljon niistä katoaa shoppailuun ja sellaiseen mikä ei ole välttämätöntä.
Lähes joka kuukausi ennen palkkapäivää tili on nollilla. Myönnän, että käytän rahaa välillä liian huolimattomasti uusiin vaatteisiin sekä itselleni että lapselle. Pääsääntöisesti rahat menevät kuitenkin ihan elämiseen; asuntolainaan, hoitomaksuihin, bussilippuun, ruokaan ym. pakollisiin kuluihin. Ja vähän yritän laittaa sivuun kuukausittain, jotta kerran pari vuodessa pääsee matkustelemaan. Ruoasta en myöskään ole valmis tinkimään, jos ei ole aivan pakko. Teen ruoat suurimmaksi osaksi itse, ja yleensä pariksi päiväksi kerrallaan.
En halua kuitenkaan valittaa, sillä olen onnellisessa asemassa. Minulla on vakituinen työ, jossa viihdyn ja palkkakin on ihan kohtuullinen. Myös mieheni on töissä, joten tulemme ihan mukavasti toimeen. Asuntomme saisi olla hieman isompi, mutta emme halua ottaa liian suurta asuntolainaa ja tinkiä kaikesta muusta.
Pienet lapset eivät tarvitse välttämättä omaa huonetta, mutta äiti olisi kyllä onnellinen kuraeteisestä tai isommasta kylpyhuoneesta.
Osaan arvostaa nykyistä tilannettani, sillä välillä rahaa ei todellakaan ole ollut. Opiskeluaikana tein töitä, mutta eläminen oli silti jatkuvaa tasapainoilua ja miettimistä mihin rahat käyttää. Olen ollut myös osa-aikatyössä ja lyhyitä pätkiä työttömänä. Tällaisessa tilanteessa sairastuminen tai jokin muu yllättävä kulu voi tehdä elämästä tosi hankalaa.
Mielestäni tällä hetkellä yleinen ilmapiiri on se, että rahojen vähyys tai köyhyys koetaan jotenkin häpeällisenä. On hienompaa olla menestynyt ja samaistua hyvintoimeentuleviin, kuin avoimesti kertoa että rahat eivät yksinkertaisesti riitä. On töitä, joiden palkalla ei yksinkertaisesti elä. Puhutaan myös paljon downshiftaamisesta ja siitä, että kuluttamista vähennetään ja työtä tehdään vain sen verran kuin se itselle sopii ja tuntuu mukavalta. Downshiftaaminen on käytännössä kuitenkin mahdollista vain hyvin toimeentuleville. Moni tekee kahta työtä, että saa peruselämisen kulut hoidettua.
Ihan positiivista, että täälläkin otetaan puheeksi muutakin kuin muotia ja "mukavia" asioita. Talouden tasapainottelu on varmaan usempien arkipäivää, joten miksi aihetta ei voisi täälläkin käsitellä.
Onhan tuo tuttu tunne, loppukuusta rahat loppu ja bussimatka sunnuntailounaalle vanhempien luo pitää raapia kasaan säästöpossusta - kun ei oo varaa käydä kaupassa.
Sitten joku postaa kivasta (ja kalliista) kenkäparista ja käsi jo hapuilee pikavippifirman numeroa kännykkään... no, ei mun tapauksessa, mutta jonkun varmasti?
Mutta! Elämä on niin paljon muutakin kuin kivaa rahaa ja kivoja rahalla ostettavia asioita. Parhaat blogit joita luen ovat hyvinkin immaterialistisia, ja kirjoitan itsekin yleensä asioista, joilla ei ole tekemistä rahan kanssa.
Ja "silloin harvoin" kun todella panostan rahaa, panostan kosmetiikkaan (siitä en kyllä ole blogannut..). Iso kiitos sinullekin useista hyvistä vinkeistä :)
Kiitos Sanni, hyvä ja rohkea postaus! Ei vähentänyt yhtään blogisi hohdokkuutta, jopa päinvastoin. Penninvenytys on tuttua minullekin mutta onneksi elämän suurimmat nautinnot ei liity täälläkään shoppailemiseen. Mutta harmi kun et päässyt gaalaan, mekko on tosi kaunis!
Kiitos tästä postauksesta! Erittäin tervetullut totuudenmukainen näkökulma. Niinhän se on, että blogien "todellisuus" vääristää nykyään sitä todellsta elämää, kun näytetään ja puhutaan niistä kivoista jutuista ja usein ne kivat on niitä kalliita. Ja mikä siinä on, että joka toisessa (ellei useammassakin) blogissa killuu ne samat vuittonit, michaelkorsit, toryburchit ja mitäliet... Huoh. Tulee jo korvista!
Ai että Sanni mä tykkään sun tyylistä, siitä että olet teeskentelemätön ja aito itsesi. Niin moni samaistuu suhun. Jatka samalla linjalla! Meitä "hiljaisia" lukijoita on paljon. :)
Tämä aihe on varmasti arka, siitä saattaa olla vaikea kirjoittaa koska samallahan joutuu myöntämään kylmän tosiasian. Mutta mielestäni kerroit siitä todella hyvin ja itse olen juuri samassa tilanteessa. Jokainen euro pitää laskea ja budejtoida että rahat riittävät seuraavaan palkkaan (ja opintotukeen, olen aikuisopiskelija). Välillä se on niin turhauttavaa, jopa siihen pisteeseen että saata poiketa suunnitelmistani ja ostankin sen jonkun kivan vaatteen tai meikin. Siitähän kärsin kyllä ja kantapäänkautta oppii. Mutta siis joka tapauksessa, kiva että uskalsit kirjoittaa aiheesta. Harmi kun et päässy gaalaan, mutta blogisi on edelleen mainio! :)
Hep! Täällä joutuu pennosia laskemaan, kun työttömyys koitti tuossa vähän ennen vuodenvaihdetta ja ei sitäkään ennen pahemmin mässäilty kun olin vain osa-aikatyössä. Mutta en tiedä, olisinko onnellisempi rikkaana, minulle raha aiheuttaa lähinnä vain ahdistusta.
Tietenkin haluaisin lähteä matkustelemaan, ja ehkä joskus ostaa Diorin viisikon, mutta... No, vielä on aikaa. Ja parhaat matkat tulee usein tehtyä niin, että löytää jotain ihan uutta jostain ihan läheltä. Tai no, minun maailmassani se menee niin. :)
Itse olen opiskelija ja käyn töissä muutaman kerran kuukaudessa. Iso osa käteenjäävistä rahoistani menee kuntosalikorttiin, mutta mielestäni se on sen arvoista. Voin tosi hyvin, kun urheilen ja lisäksi se on minun ja poikaystäväni yhteistä aikaa, sillä hänkin käy samalla salilla:) Kuntosalikortti on poissa shoppailuista, mutta mieluummin priorisoin liikuntaan.
Aivan mahtava postaus! Bloggaajien rahankäyttö on aihe, joka ainakin itseäni jaksaa hämmästyttää. Sitähän ei saisi kommentoida, koska silloin on "kateellinen" tai "ei toisen rahankäyttö muille kuulu".
Kyllä iloa elämästä löytyy muutenkin kuin shoppailemalla. Ja lisäksi on tuo ekologinen puoli - paljonko ihminen tarvitsee vaatteita?
Arkirealismia tästä aiheesta kaivataan, hyvä kun toit esille.
Hieno kirjoitus! Hyvä, kun toit tämänkin näkökulman blogimaailmasta. Harmittaa, ettet päässyt gaalaan, kyllä tuota kroppaa (ja mekkoakin) olis pitänyt päästä ulkoiluttamaan;) Koska näet paljon vaivaa blogisi eteen, minusta olisi vähintään kohtuullista, että saisit matkakulut jonkun sponssin tai indiedaysin piikkiin, "mainostathan" aina myös heitä. Jotkut junaliput olisi aika pieni summa jonkun firman näkökulmasta.
Välillä ihmetyttää minne jotkut bloggaajat saavat mahtumaan kaiken sen tavaramäärän, minkä ostavat tai saavat blogin kautta. Toinen, isompi asia mikä näissä huolestuttaa, että saavatko lukijat (erityisesti nuoret) blogeista sellaisen mallin, että kaikilla kuuluu olla koko ajan uusia vaatteita, merkkilaukkuja, kalliita meikkejä ja New Yorkin matkoja. Pahimmassa tapauksessa tämä luulo voi ajaa pikavippikierteeseen tai muuhun shopaholic-tyyppiseen umpikujaan.
Olen itse vähävaraisesta perheestä ja tottunut elämään säästäväisesti. Nyt kun olen keskituloinen työssäkäyvä, ei senttejä tartte laskea, mutta toisaalta ei me juurikaan matkustella tai harrasteta kalliisti.
Toivon kovasti, että sinun ei jatkossa tarvitsisi jättää tällaisia kivoja blogigaaloja käymättä rahan puutteen takia, sillä lukijana niistäkin kekkereistä olis ollut kiva lukea. Ja mahdollimman monen bloggaajan paikallaolo olisi myös gaalan järjestäjien intresseissä, ehkä he myös tulisivat vastaan pienten matkakulujen muodossa?