Tumma meikki ei onnistunut mielestäni ihan niin hyvin, johtuen ehkä kärsimättömyydestäni häivyttää. ^_^ Pohjustin meikin Indeliblen voidemaisella Manhunt-luomivärillä, joka on metallinen tummanharmaa. Sisänurkkaan levitin vaaleaa violettia, lopulle liikkuvalle luomelle harmaata ja ulkonurkkaan mustaa. Mustan ja harmaan päälle sekä alaluomelle sipaisin kevyesti luumua. Rajaukset jälleen Indelible Scuba Dive, sekä yläluomella että alaluomen vesirajassa.
Ehdin testata myös MACin Photorealism-paletin, mutta ne kuvat jäävät toiseen postaukseen.
M:n makkarin lattialta löytyi pahimmanlaatuisen meikkifriikin oireista kertova todiste; kassillinen selektiivisten luomivärien pakkauksia!! "No mä nyt keräsin ne yhteen kassiin kun niitä oli kertynyt tänne ympäriinsä...." ^_^ Ja minne nuo pakkaukset ovat menossa? Eivät ainakaan roskikseen! Liikuttavaa höperyyttä.
MAC on kuulunut kokonaan Estee Lauder -konserniin vuodesta 1998 lähtien. Suomeen MAC saapui vasta vuonna 2007, ja Helsingin Stockmann oli merkin ainoa myyntipiste ensimmäiset kaksi vuotta. Tänä syksynä MAC avasi vihdoin toisenkin myyntipisteen, Turun Stockmannille. Jäämme odottelemaan koska muut Stockmannit saavat omat MAC-tiskinsä. Jos kotipaikkakunnallasi on Stockmann Beauty, voit tilata liikkeen kautta MACin kosmetiikkaa ilman erillisiä käsittelykuluja.
Onko MAC sitten loppujen lopuksi niin mielettömän paljon parempi kuin muut vastaavanlaiset sarjat? Todennäköisesti ei, mutta MACin markkinointistrategiat ovat ylivertaisia kipailijoihin nähden. Lähes yhtä laajoja väriskaaloja löytyy mm. sellaisilta ammattimerkeiltä kuin Make Up Forever ja Ben Nye, ja tyylillisesti MACiä muistuttavat myös sellaiset monelle tutut merkit kuin Make Up Store ja MSCHIC.
Minuun MAC-huuma ei ole purrut ihan niin pahasti kuin moniin tuntemiini MAC-friikkeihin, jotka seuraavat uusien kokoelmien julkaisuja lähes hullunkiilto silmissä. ^_^ MACin luomvärit ovat kyllä tehneet minuun vaikutuksen, mutta ihan yhtä hyvin voisin varmaan käyttää Make Up Foreveria, jos vain MUFEn meikkejä olisi saatavilla yhtä helposti ja halvalla.
Tähän loppuun ajattelin esitellä omat MAC-luomivärini, joita minulla on aika maltillinen määrä. Joka ikisen kuvaus venyttäisi postauksen ihan liian pitkäksi, joten poimin joukosta vain suurimmat suosikkini. Huomaankin muuten nyt että unohdin kuvata kaksi Mineralize-luomiväriäni, d'ough!
Shimmermoss - Upea, kauniisti (muttei liikaa!) hohtava vihreäturkoosi jolla on helppo saada hyvännäköinen meikki. Selkeän vihreä muttei yhtään räikeä, hyvä aloitteluväri turkooseja arasteleville.
Amber Lights - Oranssihtava metallinen ruskea, meripihkan väri. Sinisilmäisen must! Tämä sävy kuuluu MACin suosituimpiin, eikä ihme. Sävy on uskomattoman pehmeä ja pigmenttinen ja levittyy kuin unelma. Ehdotonta luomivärien aatelia, voi kun kaikki sävyt voisivat olla tätä laatua.
Coppering - Toinen sinisilmäisen upeustuote, mutta vaatii vähän rohkeutta käyttää koko luomella. Coppering on erittäin intensiivinen hohtava kuparinpunainen, tällä saa todella tulisen meikin!
Copperplate - Nimi viittaa myös kupariin, mutta tämä sävy on edellisen luomivärin täysi vastakohta. Copperplate on neutraali, harmaanruskea sävy pehmeällä mattakoostumuksella. Kun tämän värin näkee hylsyssä, se näyttää maailman tylsimmältä luomiväriltä. Mutta luomelle levitettynä tuloksena on todella kauniisti sinisiä silmiä korostava meikki, ja koostumus on yksi parhaista.
Expensive Pink - Kevyesti vaaleanpunaisella maustettu kultainen oranssipersikka. Jälleen yksi sinisilmäisen loistosävyistä. Helppo arkisävy jolla saa nopeasti freesin ilmeen koko luomelle levitettynä.
Seedy Pearl - Haalean huurteinen vaaleanpunalaventeli. Tämän sävyn koostumus on itse asiassa yksi huonoimpia, sillä se on kova ja sävyä irtoaa kunnolla vain vaahtomuoviapplikaattoriin. Silti Seedy Pearlista on tullut yksi vakiotuotteeni, sillä se on mainio violettien sävyjen häivytyksessä ja kulmaluulla.
Naked Lunch - Voimakkaasti helmiäinen vaalea beige, jossa häivähdys vaaleanpunaista ja persikkaa. Hyvin suosittu koko luomen perusvaalea sävy, ja jos minä olisin vielä beige-linjalla niin tätä tulisi varmasti käytettyä päivittäin. Aika täydellinen omassa kategoriassaan.
Beautiful Iris - Uskomattoman kaunis, kuulas laventelivioletti joka shiftaa vaaleanpunaiseen. Kertakaikkiaan aivan ihana. Pehmeä ja silkkinen koostumus.
Trax - Pronssisella kullalla sävytetty likainen violetti. Sävy, joka sai minut kiinnostumaan MACistä. Trax oli rakkautta ensi silmäyksellä. (Myöhemmin selvisi että Diorin Amber Plum on täysin identtinen s
ävy. ;))
Mitä ovat teidän suosikki-MAC-tuotteenne? Vai eikö MAC voisi vähempää kiinnostaa? Millaisia ajatuksia merkki teissä herättää? Olisi kiva kuulla kaikenlaisia kommentteja.
Tänään ja eilen olen...
...ollut paniikissa
...tehnyt yhdelle asiakkaalle meikkipohjan - kaupat tuli
...löytänyt täydellisen violetin huulipunan
...nuuhkinut paljon tuoksuja ja muistiin niistä on jäänyt ehkä yksi
...kokeillut toiselle asiakkaalle huulipunaa - ei löytynyt sopivaa sävyä
...myynyt kolmannelle asiakkaalle innostuneesti pulputtaen sinisen meikkikynän ja turkoosin luomivärin.
Näin monta tuotetta kului nopean naaman loihdintaan.
* Pohja: Lily Lolo Foundation
* Poskipuna: Dr. Hauschka Natural Pastels
* Luomilla: kaksi MACin ja yksi L'orealin luomiväri + Dr. Hauschka kajal
* Ripsissä: Dr. Hauschka Volume Mascara
* Kulmilla: The Body Shop -kulmaväri
* Huulilla: Dr. Hauschka Natural Pastels -huulipuna, sävy Berry
Muistakaahan muuten osallistua arvontaan jos Shiseidon Mascara Base, Avonin huulipuna ja Pure Luxen luomivärinäytteet kiinnostaa. Voittaja arvotaan huomenna joten vielä on aikaa tehdä ehdotuksia!
Tarkka ainesosaluettelo löytyy Dr. Hauschkan sivuilta.
Toisessa versiossa yhdistin Big Applen Mad Mineralsin pinkkiin Hot Stuffiin ja kirkkaanviolettiin Pizzazz'iin. Vähän liian "neon" mun makuun, mutta menisi bilemeikkinä.
Aloittelijan meikkitutorial osa 1
Aloittelijan meikkitutorial osa 2
Ja uusille lukijoille vielä linkki omaan aiempaan juttuuni varjostuksista:
Karkkipäivä: Opas varjostuksiin
Vertikaalisesti luomi jakautuu liikkuvaan luomeen, luomivakoon ja kulmaluuhun.
Liikkuvalle luomelle levitetään yhtä sävyä, ja luomivakoon toista, tummempaa tai värikkäämpää sävyä (banaanivarjostus). Kulmaluulle levitetään vaalea korostussävy.
Secret Charmin vahvuudet:
+ Erikoinen, massasta poikkeava sävykokonaisuus
+ Paletilla saa hyvin erilaisia lookkeja
Secret Charmin heikkoudet:
- Sävy-yhdistelmät eivät avaudu ihan heti (siis ainakaan minulle)
- Turkoosi on koostumukseltaan kuivahko ja tarttuu ihoon muita sävyjä huonommin
1. Beige, vihertävä punaruskea ja violetti
Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka (inhottavan) selkeä mun kulmaluu on, se muodostaa todella jyrkän seinämän luomivaon yläpuolelle ja vaikeuttaa sävyjen kaunista ylöspäin häivytystä.
2. Beige, turkoosi, minttu (ja violetti)
Jos täällä on muita Secret Charmin omistajia niin kertokaa miten yhdistelette sävyjä!