Olen saapunut kotiin aikaeroväsymyksestä uupuneena - mutta niin onnellisena ja uusien kokemusten täyttämänä :)

Olipahan hieno reissu, ja nälkä vain kasvoi syödessä. Alaska ei ole mikään pieni kakku naposteltavaksi, ja 10 päivän matka tuntui lopulta vain maistiaiselta. Nyt vasta ikäänkuin tietää mitä kaikkea Alaskassa todella haluaa tehdä. Ja mitä siellä taas välttämättä ei halua tehdä yhtä paljon kuin jossain toisessa luontomatkakohteessa (--> ne karhut...) ^_^

Alaskassa aika hyvä nyrkkisääntö on, että melkein mitä tahansa aktiviteettia tai retkiohjelmaa suunnittelee, sen kesto mitataan päivissä, ei tunneissa. Ja kaikki paitsi ruoka on kalliimpaa kuin muualla Yhdysalloissa, niin majoitus, julkinen liikenne kuin auton vuorauskin. Ruokakin maksaa enemmän kaikkein etäisimmillä seuduilla ja pikkukylissä joissa hyödykkeitä on käytettävissä rajallinen määrä ja niiden kuljetus sinne on kallista. Alaskan matkailusesonki on lyhyt ja turisteista otetaan kaikki irti. (Yhtä kallis Alaska ei kuitenkaan ole kuin Islanti... ;))

Downtown Anchorage, Chugach-vuoret taustallaan

Olisin halunnut käydä Fairbanksissa, joka on Alaskan toiseksi suurin kaupunki. Vierailu siellä olisi kestänyt minimissään kolme päivää (päivä junassa suuntaansa ja yksi päivä perillä, kaupunkiin on vain yksi junayhteys päivässä) ja pelkkä juna olisi maksanut halvimmillaan 390 dollaria. Nyt kun kuukausi vaihtui kesäkuuhun, halvin hinta pompsahti satasella ylöspäin.

Olisin myös halunnut käydä Aleuttien saarilla. Mutta jo matka Kodiakin saarelle, joka sijaitsee paljon lähempänä manner-Alaskaa, olisi kestänyt Anchoragesta lyhimmillään viisi päivää - joista vain yksi perillä. Kun käytettävissä oli vain 10 päivää, joista viikko meni pelkästään Anchorageen ja sen lähitienoon kyliin tutustumiseen, saattoi pian ymmärtää ettei näin lyhyellä matkalla voi oikein muuta kuin targetoida yhden alueen tämän massiivisen osavaltion maista ja vesistä. Tämä ohje annetaan Alaskan matkailuoppaissakin mutta realiteetit tajuaa kunnolla vasta paikan päällä.

Minulle iski enimmäistä kertaa elämässä jopa jonkin kaltainen paniikkikohtaus tajutessani, että en voi ahmia kaikkia niitä Alaska-kokemuksia ja kohteita joita olisin halunnut. Se oli outo ja vähän pelottava kokemus. Olin melkein kokonaisen päivän ahdistunut siitä, että niin paljon jäi näkemättä, ihan rintaa puristi. Onneksi se päivä sattui olemaan matkan aurinkoisin ja lämpimin ja olo helpotti pikku hiljaa kun menin rauhoittumaan aurinkoon ja hyväntuulisen puheensorinan keskelle Anchoragen värikkäille viikonloppumarkkinoille. :)

Tässä kuvia ja tunnelmia reissun viimeisiltä päiviltä.

FLATTOP MOUNTAIN

Pääsin kuin pääsinkin lopulta yhdelle patikkareitille, eikä tällä kertaa näkynyt karhuja. (Mutta sitäkin enemmän koiria <3) Flattop Mountain Trail on Anchoragen suosituimpia ulkoilureittejä ja kaupungissa vierailevan "must". Chugach-vuoristoon kuuluva Flattop sijaitsee vain 24 km päässä kaupungin keskustasta, polku on suhteellisen helppo ja vuoren laelta on todella palkitsevat maisemat.

Vain reitin viimeiset 100 metriä vaativat kiipeilyllisiä otteita ja monilla koirillakin oli vaikeuksia päästä ylös jyrkkää kalliota. Jotkut omistajat työnsivät tai vetivät koiriaan ylös, toiset kannustivat turrejaan ylhäältä käsin.

Muutama koira oli melkein aiheuttaa vaaratilanteen kun ne säntäilivät kalliolla osuen kiipeäviin ihmisiin, itsekin olin muutamaan otteeseen lähellä menettää tasapainon kun ylöspäin rämpivä koira puski ohitseni. Perheystävällisyydestään huolimatta myös Flattopilla sattuu silloin tällöin pahojakin onnettomuuksia.

Seurana minulla oli mieheni ystävän tuttavaperheen tytär Morgan.

Morganin perhe muutti aikoinaan Alaskaan eteläisemmästä USAsta Morganin isän työn takia, ja heille kävi kuten niin monille Alaskan vierailijoille; he ihastuivat luonnonläheiseen, aktiiviseen elämäntyyliin ja muutaman vuoden työvisiitti venyi pysyväksi alaskalaisuudeksi. Morgan oli 4-vuotias perheen muuttaessa ja on kasvanut alaskalaiseksi. Jo 9-vuotiaana hän harrasti koiravaljakko-ohjausta, (englanniksi mushing), yksi Alaskan perinteisimmistä "urheilulajeista". Alaskassa järjestetään vuosittain kymmenittäin ellei satojakin koiravaljakkokilpailuja joista merkittävin, 1700 kilometrin mittainen Iditarod, on vuoden seuratuimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia koko osavaltiossa.

Mushing ei ole vain harrastus vaan aikaa ja omistautumista vaativa elämäntapa, oli hurjan kiehtovaa oppia siitä. Morganin perheellä on 12 koiraa ja myös hänen äitinsä ajaa nykyään kilpailuissa.

Kuvan koira ei ole Morganin vaan tuli tekemään tuttavuutta Flattop Traililla :)

Paljon matkustellut Morgan ei vaihtaisi Alaskaa Havaijiin, Kreikkaan tai Uuteen-Seelantiin. Opiskellessaan Missourissa hän kaipasi kaikkein eniten koiriaan ja Alaskan talvia. Tämän kesän Morgan viettää kesätöissä Alaskan Metsästys- ja Kalastusviraston viranomaisena - työ joka vie hänet keskelle Alaskan asumattomia erämaita. Työetuihin kuuluu mm. vapaa kalastus ja työntekijät kokkailevat ruokansa itse pyydystämästään saaliista mökissään, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. "Saamme laittaa generaattorin päälle pari kertaa viikossa ja silloin voi ladata kännykkää ja soittaa kotiin, joskus voi tuurilla päästä myös nettiin." :)

Mitä elämää....

SEWARD

Kenain niemimaan kupeessa sijaitseva viehättävä Seward oli pitkään Alaskan merkittävimpiä satamakaupunkeja, kunnes vuoden 1964 maanjäristys tuhosi suuren osan kaupunkia (ja sen talouden) ja Anchoragesta tuli tärkein satamakaupunki. Seward on vuosien saatossa palannut jaloilleen ja on tänä päivänä monien Alaskanlahden ylittävien risteilyalusten pohjoinen päätesatama, tuoden eteläiseen keski-Alaskaan vuosittain tuhansia vierailijoita.

Sewardista käsin voi myös vierailla Kenai Fjordsin kansallispuistossa, jonne pääsee lukuisilla eri mittaisilla risteilyillä. Kenai Fjords on yksi Alaskan varmimmista valaanbongausalueista. Ryhävalaiden, harmaavalaiden ja miekkavalaiden lisäksi puiston vesiä asuttavat merileijonat, pyöriäiset, merisaukot, lunnit ja hylkeet. Monille risteilyn parasta antia ovat huikeat jäätikkömaisemat ja vuonot joiden mukaan kansallispuisto on saanut nimensä.

Sewardin pääkatu 4th Avenue

Kuten oikeastaan kaikissa paikoissa joissa Alaskassa kävimme - Anchoragen keskustan korkeita moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia lukuunottamatta -, myös Sewardissa tuntuu aika pysähtyneen. Monen kylän ja kaupungin ilme ei ole paljonkaan muuttunut perustamisensa jälkeen sadassa vuodessa.

Alaskan kaupungit ovat hyvin nuoria, oikeastaan ihan vastasyntyneitä verrattuna moniin historiallisiin kaupunkeihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja ympäri maailmaa. Silti täällä tuntuu kuin menisi jollain tapaa ajassa taakse päin, ainakin pois päin 2000-luvun moderniteeteista ja teknologian valtaamasta elämäntyylistä.

Se viehättää minua.

Olisiko oikea sana tähän sitten maalainen, kiireetön tai luonnonläheinen. Suurkaupunkien kiihkeä pulssi ei täällä tunnu ja kuten aiemmassa Alaska-jutussani kirjoitin, paikalliset lähtevät töiden jälkeen kalaan, eivät someen.

Arvostettuihin ominaisuuksiin Alaskassa kuuluvat erä- ja lento(!)taidot. Yhdellä 70. alaskalaisesta on lentolupakirja ja oma pienkone. Moni oppii kalastamaan ja metsästämään jo tenavana - itse asiassa hämmästyin aika lailla kun kuulin Morganilta, ettei Alaskassa ole ikärajaa sille minkä ikäinen voi luvallisesti käsitellä metsästysasetta. Morgan oli oppinut metsästysaseiden käytön isältään alle 9-vuotiaana.

Vaikka en juurikaan omaa niitä attribuutteja joista "alaskalaisuus" on tehty, viihdyin Alaskassa mahdottoman hyvin. Tunsin oloni kodikkaaksi ja jotenkin joukkoonkuuluvaksi. Luulen, että se johtuu paikan epähienostelevuudesta ja äärettömästä rentoudesta. Koko osavaltio on ns. "tuulipukukansaa", jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää vastakohtana urbaaneille ympäristöille joissa vallalla ovat harkitut olemukset design-laukkuineen, asusteineen ja huolellisesti punattuine huulineen.

Konkreettinen esimerkki. Olen kuin kotonani pikkuisen Talkeetnan hämyisen Roadhouse-majatalon aamiaisella, jossa kuoriudun fleece- ja kuoritakkikerroksistani ja pyyhkäisen hupun alla littaan menneet hiukseni kasvoiltani. Helsinkiläisen PR-toimiston järjestämässä cocktail-tilaisuudessa pälyilen hermostuneena ympärilleni kauniisti ehostettujen kasvojen ja korkokantakenkien keskellä ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota 20 euron tekonahkaiseen olkalaukkuuni ja hainhammasklipsillä kiinnitettyihin hiuksiini. Olen epämukavuusalueellani.

Alaskassa tuli jälleen kerran mietiskeltyä sitä jännää ristiriitaa, jota olen aina tuntenut roolissani ns. kauneusbloggaajana. En tiedä miksi on niin, mutta omassa maailmassani kauneusalan ihmiset edustavat yleisesti harkittujen kokonaisuuksien joukkoa, ihmisiä, jotka nauttivat siitä että saavat laittautua kauniiksi ja ovat olemukseltaan siistejä ja tyylikkäitä. He ovat luonnollisia tässä olemuksessa eikä se ole mitään "maskia", se on heitä itseään. Oma tyylihän tulee siitä, mikä tekee olon hyväksi, iloiseksi ja itsevarmaksi, mikä kuvastaa itseä.

Minäkin olen kauneusalan ihminen, enkä ainakaan millään lailla vähättele kiinnostustani ja vilpitöntä innostustani purkkeja, meikkejä ja kaikenlaisia härpäkkeitä kohtaan. Kiinnostukseni on niin harrastuksellista kuin ammatillista. Mutta en kuulu tyylillisesti siihen ryhmään, jonka näen tyypillisesti edustavan tällaista harrastaja- ja ammattikuntaa.

Olen sellainen tuulipukukauneusammattilainen. :)

Tokihan minäkin nautin kun välillä saan laittautua ja pukeutua - kampaaja laittaa hiukseni ja vedän korkeat korot jalkaan. On ihanaa mennä juhliin oikein nätiksi laittautuneena - se kuuluu asiaan. Se on rooli joka kuuluu ottaa tietyissä tilanteissa, ja roolin mukainen olemus tekee olon hyväksi ja varmaksi. En nauttisi juhlissa Henkkamaukan trikoissani. Mutta laittautunut versio en ole minä luonnollisesti. Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla. :)

Alaskassa saa olla kokonaisuudessaan fleecehuppari-Sanni. Se tuntui niin älyttömän mukavalta. <3

KENAI FJORDS

Viimeisen kokonaisen Alaska-päiväni aikana näin Kenai Fjordsin risteilyllä enemmän eläimiä (luonnollisessa ympäristössään) kuin millään matkalla koskaan. 200 dollarin retki oli joka sentin arvoinen.

Ensimmäiset ryhävalaat näimme jo aluksen lähtiessä Sewardin satamasta.

Sää Kenain alueella on lähes aina pilvistä ja sateista, täällä mittarin lukemat ovat järjestään alhaisemmat kuin vain 2,5 tunnin päässä sijaitsevassa Anchoragessa.

Merisaukot ovat varmaan hylkeiden ja siilien ohella söpöimpiä eläimiä mitä tiedän..!

Miekkavalaita ui rinta rinnan parhaillaan neljä. Kun näytin tämän kuvan ystävälleni, hän sanoi että orca näyttää ihan kumivalaalta..! :D Mene siinä sitten kansallispuistoon jos oikeat valaatkin näyttävät "lavastetuilta" ^_^ :D

Jäätiköitä.

Näimme aluksesta käsin myös karhuja, esimerkiksi tässä kuvassa on karhu mutta pisteet sille joka pystyy sen tuolta metsiköstä erottamaan...! :D Kiikarit olisivat olleet tällä risteilyllä kova sana.

Hylkeitä <3

Merileijonia.

Lunneja.

Islannissa näitä näki pilvin pimein matkamuistömyymälöiden hyllyillä, Alaskassa vihdoin ihan livenä :)

RAVINTOLAKOKEMUS RAY'S WATERFRONT

Ravintolat ja paikallinen ruoka ovat tietysti osa matkojen nautinnollisinta antia.

Alaskan hengelle tyypillisesti fine dining'kin on täällä vähän eri juttu kuin mihin olen muualla tottunut, eikä edes Anchoragessa ole mitään tarkoilla pukukoodeilla tärkättyjä hienostuneita valkopöytäliinapaikkoja. (Okei - valkoisia pöytäliinoja hintavammilla maistelumenuillakin on mutta asiakaskunta saapuu näihinkin paikkoihin shortseissaan ja huppareissaan... :))

Sewardissa minulle suositeltiin kahta satamassa sijaitsevaa, paikallisittain "paremmaksi ravintolaksi" luokiteltua paikkaa.

Valitsin mukavamman näköisen terassin omaavan Ray's Waterfrontin. Ei valkoisia liinoja, mutta palvelu hovimestarityyppisine tarjoilijoineen kertoi paremman tason ravintolasta.

Söin täällä matkan parhaimmat ruoat - jos Anchoragen 49th State Brewing Companyn lohipurilaista ei lasketa. Se kalapihvi sitruunamajoneesikastikkeineen jää historiaan maukkaimpina lohiruokina koskaan....

Tilasin alkuruoaksi Hot King Crab Salad'in ja pääruoaksi Seafood Provencale -salaatin. Nämä olivat ehkä sannimaisinta ruokaa johon olen missään etenkään ns. hienommaksi luokitellun ravintolan listoilla törmännyt - oikeastaan todella tuhtia kotiruokaa jossa yhdistyivät suosikkiruoka-aineeni runsaasta juustosta sieniin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, kalaan ja äyriäisiin. Comfort food at its best! Tämän lohdullisempaa päätösillallista en olisi voinut toivoa :)

Hot King Crab Salad ei meikäläisittäin ollut salaattia vaan lautasellinen erittäin kermaista, suussa sulavaa, parmesaanijuusto-pinaatti-artisokka-tomaatti-valkosipulipaistosta. Saako sanoa NAMMMM! Mössöä oli tarkoitus levittää mukana tulevien keksien päälle mutta minä lusikoin ihanuuden suuhuni tietysti ihan sellaisenaan.

Noiden keksien kanssa annos olisi täyttänyt vatsaa niin paljon että olisiko sen jälkeen enää mitään pääruokaa jaksanut syödäkään... No, annokset täällä ovat hyvin amerikkalaisia, voi sanoa :)

Pääruoka Seafood Provencale -salaatti oli vaatimattomasta ulkonäöstään ja vähintään kotiruokamaisesta esillepanostaan (fine dining...?) huolimatta varmasti maukkain salaatti jonka olen koskaan syönyt.

Parasta salaatissa oli se että oli lämmin...! Sewardin hyytävän kylmässä säässä lämmin ruoka maistui. Vain vihreä salaattipohja oli kylmä mutta lautasen saapuessa pöytään annoksen äyriäiset ja kalat höyrysivät vasta kypsennettyinä ja paprikat, kesäkurpitsat, sienet ja artisokat oli freesattu pannussa. Salaatti oli maustettu valkoviinipestokastikkeella ja parmesaanilla. Ai että oli hyvää..! Konstailematonta ja toimivaa. Pari lasia chardonnaytakin huuhtoutui mukavasti näiden seurana.

*

Nyt haaveilen jo pitkän retkilistan kanssa seuraavasta Alaskan matkasta. Lentomatka Islannin kautta taittui todella mukavasti ja oli myös mielekkään lyhyt - lento Reykjavikista Anchorageen kesti alle seitsemän tuntia. Pitkät lentomatkat ovat painajaiseni joten jos jonnekin pääsee lyhemmillä pätkillä niin hyödynnän mahdollisuuden mitä innokkaimmin.

Mielelläni tekisin uudestaan saman rutistuksen kera Islannin stopoverin - täytyyhän se Islantikin nähdä uudelleen paremmassa säässä. (Sää oli muuten paluumatkalla koneenvaihdon aikana ihan yhtä harmaa kuin menomatkallakin. Tuntui oikein eksoottiselta saapua aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin.)

Olisi upeaa käydä Alaskassa myös talvella tai keväällä esimerkiksi Iditarodin aikaan. Talvella ei tarvitsisi välittää niistä karhuistakaan... ^_^ <3

Alaska. The Last Frontier. My kind of frontier.

.

P.S. Olen nyt tägännyt kaikki USAn matkajuttuni tunnisteella Matkalla/USA. Tämän tunnisteen kautta löytyvät kaikki postaukseni Alaskan lisäksi niin Utahista, Vegasista, New Yorkista, San Franciscosta, Floridasta kuin Losistakin ja USAn kosmetiikkashoppailuista.

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Tänään vuorossa katsaus valittuihin Dermosilin toukokuun uutuuksiin joista poimin esiteltäväksi tuttuun tapaan minua eniten kiinnostavat tuotteet.

Reissatessa osa postauksista tulee niin sanotusti viiveellä koska matkaillessa tietysti mieluusti jaan ensisijaisesti tuoreita fiiliksiä reissukohteesta. Tämäkin postaus on odottanut luonnoksissa toukokuun alusta saakka ja tänään vihdoin tuntui siltä että NYT on sen vuoro :D Jokos teistä on moni jo tilannut toukokuun uutuuksia?

Apple Shower Gel 6 € / 500 ml

Apple Body Lotion 5,40€ / 250 ml

Kesän kausituoksu on makea omena. Suihkugeeli ja vartalovoide tuoksuvat ihan Sugar Apple -ponille..! Kesätuoksussa on siis haettu jopa karamellimaisen makeaa omenaisuutta, tämä on makean tuoksun ystäville :)

Sugar Applen nimikkotuoksu ^_^ <3 Tämä poni on muuten vuodelta 1988 :)

Vartalovoide edustaa nopeasti imeytyvää ja kevyttä laatua, ihan kuivalle iholle se ei siis riitä. (Itselläni on kylppärissä aina kahden tyyppistä vartalovoidetta; kevyttä ja nopeasti levittyvää ja imeytyvää niihin hetkiin kun on puettava päälle saman tien, eli yleensä aamut, ja sitten täyteläisempää ja hoitavampaa jota käytän silloin kun voide saa rauhassa imeytyä. Kuten iltaisin. Kummallekin tyypille on tilauksensa.

Suihkugeeli vaahtoaa pehmeästi ja hoitaa hommansa niinkuin nyt perussuihkugeelin voi odottaa :)

Apple-tuoksuperheeseen kuuluu myös vartalokuorinta, deodorantti, mies(!!)-suihkugeeli (tämän täytyy olla vähemmän makea..!) sekä huonetuoksu.

Kitchen-käsisaippua Salvia 6,60 € / 520 ml

Saippuan suurkuluttajana ja Dermosilin vanhan keittiösaippuan fanina halusin kokeilla tätä uudempaa salvian tuoksuista saippuaa (tosin tämäkin on jo ollut useamman vuoden valikoimassa, ja kuuluu Dermosilin top-sellereihin).

Tyylikäs pakkaus ja todella miellyttävä, kevyesti mutta hyvin pehmeästi vaahtoava koostumus. Keittiösaippuassa on normisaippuaa miedompi vaahtoavuus jotta sen saa huuhdottua käsistä mahdollisimman helposti.

Jos vanha keittiösaippua (puhun nyt siis about 10 vuoden takaisesta) tuntui sellaiselta "arkiselta työhevoselta), on Salvia jopa ylellinen. Koostumus on liukkaampi ja tuoksu ihan eri sarjaa.

Radom-huomio: mun keittiö on niin epätyylikkään näköinen että tällainen kaunis pakkaus-design menee tavallaan mun keittiössä vähän hukkaan :D Mutta silti on aina kivempi käyttää kauniiseen pulloon kuin tylsään pulloon pakattua tuotetta. :)

Keittiökäsivoide löysikin paikkansa työpaikan toimistoympäristöstä

Kitchen-käsivoide Salvia 5,50€ / 250 ml (uutuus)

Kevyt ja nopeasti imeytyvä mutta ei lainkaan vesimäinen. Koostumus tuntuu liukkaalta ja myös hieman suojaavalta eikä jätä ihoa tahmeaksi. Tämä lähti minulle välittömästi työkäsivoiteeksi, aivan täydellinen siihen hommaan. Käsittelen töissä paljon papereita ja myöskin pesen käsiäni jatkuvasti, joten kädet huutavat rasvausta ja iloitsevat myöskin kevyesti suojaavasta, pehmentävästä kalvosta.

Salvian raikas tuoksu hurmaa. Käsivoiteen tuoksu on pehmeämpi ja aromaattisempi kuin saippuassa, sanoisin metsäisempi, kun se saippuassa on yrttisempi.

Nestemäiset luomivärit Breeze ja Lemonade 5,20€ / 3,5 ml

Metallisenhohtoiset, erittäin kiiltävät ja kestävät luomivärit. Kestää koko päivän, ei pelkoa luomivakoon rullaantumisesta.

Breeze on lämmin ja kultakuparinen, Lemonade viileä roosa. Entisillä hiuksillani olisin käyttänyt Breezeä, nyt valinta on Lemonade :) Itse asiassa Breezen sävyinen metallinen luomiväri oli minulla monivuotinen kesäsuosikki vaaleilla hiuksilla. Yhdistin sen mm. turkoosiin sisärajaukseen, niin makea yhdistelmä :)

Nämä voimakkaasti valoa heijastavat kaverukset olivat haastavia kuvattavia, ja oli vaikeaa saada niiden sävyjä toistumaan kuvissa todellisuutta vastaavina. Breeze on selvästi kultaisempi ja lämpimämpi kuin kuvassa.

Nestemäiset ja voidemaiset luomivärit sopivat hyvin pohjustukseksi, ja myös Dermosilin kesäuutuuksia voi käyttää niin, mutta niiden finish on niin voimakkaan metallinen että se luo vahvan helmiäiskajon myös päälle levitettävään puuteriluomiväriin.

Aurinkopuuterikuulat 8,90€ / 42 g

Klassikko. Tutustuin tähän tuotetyyppiin lapsukaisena nimellä "maapuuterikuulat", sittemmin tuo ilmaisu on korvautunut modernimmalla "aurinkopuuterilla", vaikka maapuuteri on mineraalipohjaisten väripigmenttien kannalta loogisempi ilmaisu :D

Puuterikuulilla saa kasvoille kauniin päivettyneen hohteen. Ohjeissa tuotteen kerrotaan sopivan myös koko kasvoille, mutta minusta näissä on sen verran paljon helmiäistä että sopivat mielestäni paremmin poskipunan tapaan käytettynä. Sävy on tummahko, joten kuulat eivät sovi ihan vaalealle iholle.

Oikein päivettynyttä ihoa kuulien sävy korostaa todella kauniisti.

Kuvassa luomilla nestemäinen luomiväri Breeze ja poskilla aurinkopuuterikuulia.

Tässäkin kuvassa Breeze näyttää ihan roosan sävyiseltä, siis enemmän Lemonadelta. Mutta ainakin jäljen huurteinen kimallus tulee esiin :)

Kuivashampoo 5,70€ / 200 ml

Tämä ei ole uutuus vaan on kuulunut Dermosilin valikoimaan jo pidempään. Kuivashampoiden megakuluttaja kun olen, halusin testata tämän :)

Dermosilin kuivashampoo on tymäkkää tavaraa, luokittelisin tämän itse lähemmäs kunnon muotoilutuotetta, ts. hiuspuuteria. Vaikuttavina aineina on tapiokatärkkelystä ja silicaa, ja juuri tuo jälkimmäinen tuo se kunnon muotoilevan, karhentavan vaikutuksen.

Silican plussa on muotoilevuus mutta miinuksena ainakin omissa hiuksissani se, että jos sitä on kuivashampoossa suurena pitoisuutena, se vaatii joskus parikin shampoopesua kunnon pesevällä shampoolla että lähtee irti.

Dermosilin ajankohtaiset uutuudet löydät Dermosilin sivuilta täältä.

.

P.S. Pääsin kuin pääsinkin eilen vihdoin vaeltamaan ja vaellus sujui täysin karhuvapaasti ^_^ :)

Alaska. Onhan täällä upeaa.

Olen jo melkein suunnittelemassa seuraavaa matkaa tänne <3

Tiedättekö, täällä on tavallaan kuin Suomessa, koska ilmasto, valo ja kasvillisuus muistuttavat niin paljon Suomea. Jopa linnut laulavat "suomeksi". Mutta sitten täällä on nämä vuoret. Ja jäätiköt. Ja amerikkalaiset kosmetiikkamyymälät <3

Ja karhut.

Olin tänä aamuna kaavailemassa blogiin postausta otsikolla "Minä ja karhut". Kirjoitan tätä sunnuntai-iltana paikallista aikaa.

Postauksessa olin ajatellut kertoa, että olen todennut tällä matkalla olevani pahimmanlaatuisesti bearanoid. Kyllä, tälle on ihan oma ilmaisunsa sillä jotkut ihmiset joutuvat Alaskassa rehellisen karhu-paranoian valtaan.

Täällä karhuja nimittäin riittää: Alaskassa asuu yli 130 000 karhua. Alaskassa esiintyy kaikkia kolmea Pohjois-Amerikassa tavattua karhulajia; mustakarhuja, ruskeakarhuja ja jääkarhuja.

Eivätkä nallet suinkaan pysyttele nätisti omilla poluillaan syvissä metsissä - niitä voi kohdata kaupungissakin. Anchoragen alueella on laskettu asuvan ainakin 300 mustakarhua. Ne eivät ole kesyyntyneitä yksilöitä vaan niitä näkee kaupungin alueella koska villi luonto on Alaskassa kaikkialla. Osavaltiossa ei ole olemassa niin urbanisoitunutta aluetta etteikö siellä olisi villieläimiä läsnä. Ne ovat täällä kotonaan kaikkialla.

Asia on oikeammin niin, että ihmiset täällä asuvat karhujen ja muiden eläinten keskellä. Elinympäristö on yhteinen.

Kuultuani paikallisilta tarpeeksi monta tarinaa karhukohtaamisista ja nähtyäni kuvia "Neighbor Bear Alert" -sovelluksessa sekä todettuani, että karhusuihkeen käyttökin vaatii harjoittelua (väärin käytettynä sillä voi sokaista omat silmänsä), masennuin. Karhujen kohtaamisen todennäköisyys täällä ei ole ollenkaan niin pieni kuin olin kuvitellut, päinvastoin. Jos täällä haluaa vaeltaa, on yksinkertaisesti varauduttava karhuihin.

Kun sitten vielä oma mieskin sanoi, ettei häntä nyt ihan hirveästi huvita lähteä vaeltamaan karhujen pariin (nyt selvisi toinen eläin joka vie tämän muuten-niin-kovapintaisen eräilijän epämukavuusalueelle, ensimmäinen on hyttyset), hyväksyin sen että saisin todennäköisesti unohtaa patikkareitit tällä matkalla.

Bearanoid. Tein lauantaina pienen testivaelluksen Winner Creek Traililla joka kuuluu alueen suosituimpiin lyhyisiin päivävaellusreitteihin, eikä kylmä hiki jättänyt minua patikan aikana. Ei hemmetti, eihän tästä tule mitään.

Päätin, että vaelluksen sijaan jatkan Alaskan ulkoilureitteihin tutustumista pyöräillen.

Ja tänään sitten näin pyöräilyreitillä mustakarhun.

Olin pyöräillyt noin puoleen väliin Anchoragen rannikkoa seuraavaa Tony Knowles Coastal Trailia, kun vastaan tuleva mies sanoi, että nyt kannattaisi kääntyä tai ainakin välttää pysähtymistä ja poistumista pyörätieltä metsään sillä läheisellä parkkipaikalla oli juuri nähty karhu. Punnitsin vähän aikaa mitä tekisin, olin kyllä kovasti halunnut pyöräillä Tony Knowles -reitin Kincaid Park'iin saakka.

"Just don't go in the bushes, stay on the bike path", mies sanoi. No, en tosiaan meinannut poistua pyörätieltä ja jatkoin matkaa kun muitakin pyöräilijöitä meni ohitseni. Mutta siinähän se karhu sitten kohta olikin, juoksi pitkin pyörätietä ja sitten autotielle. En ehtinyt edes säikähtää - aloin vain kuumeisesti kaivaa kameraa esiin karhun vaihdettua suuntaa ja käännyttyä pois pyörätieltä.

En saanut aamulla kirjoitettua karhupostaustani. Nyt siitä tuli vähän erilainen. Hyvä yritys välttää karhuja - mutta ei onnistunut.

Voin nyt raksia listalta seuraavat luonnossa nähdyt Alaskan klassikkovillieläimet: hirvi, valkopäämerikotka ja mustakarhu. Toiveissa olisi vielä nähdä valaita Kenai Fjordsin kansallispuistossa tällä viikolla.

*

Hei, tämä täytyy jakaa :) Kävimme viime viikolla ihanassa pienessä kylässä nimeltä Talkeetna, josta minulle tuli välittömästi Villi Pohjola -tv-sarjan vibat. Luulin ihan "itse" keksineeni tämän assosiaation, kunnes luin eräästä esitteestä että Talkeetnaa pidetään laajalti inspiraationa Northern Exposure -sarjan Cicelylle. Ihanaa! Nyt voin siis melkein sanoa käyneeni Cicelyssä ja kokoeneeni Villin Pohjolan "livenä" ^_^

Tämä oli minulle erityisen kiva juttu Alaskassa koska Alaska merkitsee minulle pitkälti juuri tuon tv-sarjan luomia mielikuvia. Villi Pohjola on kaikkien aikojen lempisarjani Twin Peaksin ohella. <3

Alaska on samalla sellainen mitä odotin mutta myös enemmän. Karhuparanoiasta huolimatta tunnen oloni todella hyväksi ja kodikkaaksi. Täällä on samalla isoa ja pientä. On huikean upeita maisemia isossa mittakaavassa ja hurjan sympaattisia nurkkakuntia pienessä mittakaavassa. Pienuus ja vaatimattomuus viehättävät. Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa ei edes ole viiden tähden hotellia, täällä luksus on jotain ihan muuta. Se on kalaretki eräkämpälle. Koirarekiajelu jäätiköllä.

Oikeastaan resepti takuuvarmalle viihtymiselleni tulee jo luonnon myötä: täällä ei tarvitse lähteä minnekään nähdäkseen National Geographic -luokan luontoa kun ympärillä avautuvat kaikkialla 360 asteen mielettömät maisemat. Tarvitsee vain katsoa ikkunasta. Mutta tietysti haluaa lähteä ;)

Tähän kun yhdistää suloiset kylät, paljon mutkatonta hyvää kalaruokaa ja rennon, paikoin sopivan quirkyn tunnelman ja kuorruttaa moderneilla ihanilla turhuuksilla kuten Sephoralla saadaan aika toimiva cocktail jota siemailisin mielelläni vielä pidempään. Alaskan eristyneisyys ja etenkin pienten "puskakylien" kalastukseen ja metsästykseen perustuva elämäntyyli kiehtoo.

Ja täällähän on niin viileää ettei tahmeiden aurinkorasvojenkaan kanssa tarvitse pelata :D

Haavikalastus Alaskassa on luvanvaraista ja sitä voivat harjoittaa vain paikalliset.

Talkeetnasta käsin voi ihailla Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren Denalin komeaa siluettia.

Seward Highway on Alaskan kuvauksellisimpia teitä. Tiellä kuulema sattuu paljon onnettomuuksia pelkästään siksi että näkymistä lumoutuneet turistit unohtavat katsoa tietä ja seurata liikennettä.

Näin tänään "karhureitillä" myös hirviemon poikasineen. Vasta toinen hirvibongaus tällä reissulla, mikä on erikoista sillä täällä on hirviä todella paljon. Jopa hotellimme pihalla oli kyltti jossa varoitetaan hirvistä.  

Hirvien ja karhujen lisäksi kolmas kaupunkialueella "vaaniva" vaara näkyy kuvassa: rannan mutalieju, mud flats. (En ole ihan varma miten tämä suomennetaan.) Erittäin voimakkaan vuorovesivaihtelun takia Cook-lahden vesi laskee niin alas että se paljastaa jopa kilometreittäin mutaliejua. Muta on erittäin vaarallista: se on kuin juoksuhiekkaa ja tarttuu kulkijaan kuin sementti. Mutaan juuttuneen irrottamiseen voi mennä tunteja, mikäli apu ylipäänsä ehtii paikalle ennenkuin vesi jälleen nousee. Juuri viime viikolla joku nainen oli saatu pelastettua kun vettä oli jo kaulaan saakka. Irrottaminen vaatii palokunnan erityiskaluston.

Muta koituu vuosittain monen kohtaloksi.

Etenkin turisteja päätyy mutaan heidän kuvitellessaan että se on kosteaa rantahiekkaa jolla voi kävellä. Mudasta varoitetaan kylteillä hyvin tiheästi rantareiteillä, mutta aina joku silti päätyy kokeilemaan onneaan, joko tarkoituksella tai tietämättään.

Minulla on vielä Alaskaa jäljellä muutama päivä, mutta saan viettää ne itsekseni misterin lähdettyä kiipeämään. Toista kutsuvat Sephorat, toista vuoret...

Huomenna minulla olisi mahdollisuus patikoida Anchoragen klassisin patikkareitti Flattop Mountainille "paikallisoppaan" kanssa - tutustuimme täällä mukavaan perheeseen mieheni ystävän kautta ja perheen tytär tarjoutui lähtemään minulle patikkaseuraksi kun kerroin karhupelostani. Jos sää on hyvä niin taidan lähteäkin, kai täällä täytyy yksi kunnollinen hike edes tehdä... Ja voisiko ajatella, että kun nyt olen jo kohdannut karhun, ei toinen enää voi osua kohdalle...?  ;p