Yksi jännä käytäntö Kreikan matkailussa liittyy - - vessassa käymiseen.
Käytännöstä seuraa myös mahdollinen väliaikainen lieveilmiö kotiin palattua.
Kreikan kävijät ehkä jo tietävätkin mistä puhun?
Kreikassa ei saa laittaa WC-pönttöön vessapaperia, eikä tietenkään mitään muutakaan "ylimääräistä". Kaikkialla törmäät "Don't throw papers in the toilet" -muistutuksiin.
Kuva: Athens 101 / Laura Kay
Kreikkalaiset viemärijärjestelmät ovat 30- ja 40-luvuilta, ja putkistot rakennettiin niin ohuiksi etteivät ne selviä paperijätteestä. Erään lähteen mukaan Kreikan viemäriputket ovat halkaisijaltaan vain 5 cm, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa (Itä-Eurooppaa lukuunottamatta) putkien ollessa tuplasti laajemmat.
Joissain moderneissa kreikkalaisissa paremman luokan hotelleissa saattaa olla sellaiset vessat joihin paperin voi laittaa, mutta käytännössä 90% maan vessoista ei ota vastaan paperijätettä. Ainakaan siis sellaisia, no, tiedätte, "kakkosasian" yhteydessä yleensä meneviä paperimöttöjä.
Paperikäytäntö kannattaa todella muistaa, sillä vessat oikeasti tukkiutuvat hyvin helposti. Kukaan ei varmaan mielellään lomallaan kohtaa tilannetta jossa majapaikan vessa alkaa lainehtia..?
Vessapaperi kuuluu laittaa pöntön vieressä olevaan pieneen roskikseen.
Tämä on tietysti jokseenkin ällöttävää, mutta siihen tottuu. Siihen tottuu itse asiassa niinkin hyvin, että Kreikan loman jälkeen tapa jää helposti päälle ja sitä huomaa olevansa laittamassa vessapaperia roskikseen myös kotona - (tai vaikka kaverin luona, yähh.... kaveri-parka).. Kuinka monelle on käynyt näin..?
Kuva: Suzy Guese
Olen miettinyt, että varmasti Kreikassa vierailevien turistien joukossa on tuhansittain sellaisia, jotka eivät piittaa "don't throw papers" -kiellosta. Ja epäilemättä erinäisissä ravintoloissa, tavernoissa, hotelleissa, retkeilymajoissa ja kahviloissa menee päivittäin vessat tukkoon turistien ansiosta. Mikä homma olla koko ajan avaamassa niitä...
P.S. Otin huhtikuun reissussa pari vessakuvaa tätä postausta varten (sillä minun on pitänyt kirjoittaa Kreikan vessakäytännöstä jo vaikka kuinka pitkään), mutta arvatkaa löysinkö niitä enää tuhansien kuvien joukosta..? Missähän päin olin ne ottanut..? Missä niistä kymmenistä vessoista joissa kävin matkan aikana..? :D Kuka valopää jättää tiettyä postausta varten tarkoitetut kuvat merkkaamatta saman tien kun lataa ne kamerasta koneelle..? Sanni.
No, laitoin sitten taas kissakuvan. Joku ilahtuu varmaan siitäkin.
Jos koskaan löydän ne omat kuvani korvaan niillä nuo ylemmät lainakuvat. Huokaus.
Mielenkiintoista miten paljon suhteeni aurinkoon on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana.
Olen aina ollut "aurinkotyttö", aurinko on paheeni. Olen ihannoinut rusketusta ja halunnut olla erittäin päivettynyt. Olen rakastanut kuumuutta ja porottavaa, iholla melkein kihelmöivää aurinkoa.
Ihoni kestää hyvin aurinkoa ja pärjään kesän alkuviikkojen jälkeen alhaisilla suojakertoimilla. Suomessa käytin todella pitkään suojakerrointa 6 (jota ei pian varmaan edes saa kun se on nykystandardien mukaan aivan mitätön) ja ulkomaillakin SK15:a.
En halunnut käyttää korkeampia suojakertoimia koska a) halusin ruskettua mahdollisimman syvästi ja b) koin, että kun en palanut, alhaiset suojakertoimet riittivät. Korkean suojakertoimen voiteet olivat vastenmielisiä. Ikäänkuin epäluonnollisia.
Runnoin syrjään tietoisuuden UVA-säteilystä, joka ei polta ihoa mutta vanhentaa sitä. Vaikka iho ei palaisi, pitkäaikainen altistus auringolle takaa iholle kyllä kivat annokset pro-aging-käsittelyä UVA-säteiden muodossa. En halunnut miettiä sitä. Minähän rakastin olla auringossa.
Rakastan aurinkoa edelleen. Se vetää minua puoleensa ja terasseilla valitsen edelleen sen aurinkoisen pöydän, en mene varjon alle istumaan. Muutos on kuitenkin tapahtunut. Viimeisten vuosien aikana asenteeni on muuttunut valtavasti mitä tulee ruskettumiseen ja ihon suojaamiseen. Myös entinen erittäin korkeiden lämpötilojen ihanteeni on pikkuhiljaa rapistumassa.
17-vuotias Sanni vaelteli naama kiillellen 40-asteisen Ateenan katuja, nauttien jokaisesta hikisestä askeleesta. Oli heinäkuu ja etelä-Eurooppa kuumimmillaan. Mitä tummemmat rusketusrajat, sen parempi. Ei väliä vaikka silmissä välillä sumenee ja vettä kuluu litra kahden korttelin välein. Olin aurinkonarkomaani ja sain mielettömiä kicksejä tukahduttavasta kuumuudesta. Jos asteet jonain päivänä olivat alle 30 olin pettynyt.
Oli mahtavaa kertoa kotona että lomaa on vietetty joka päivä ainakin 33 asteen paahteessa.
Nyt huomaan kokemuksen muuttuvan vuosi vuodelta. Pikkuhiljaa kuumuus on alkanut ahdistaa, ja mikä ennen toi virtaa, vetää nyt ihan puhki. En oikein jaksa enkä halua tehdä mitään kovassa helteessä. Hikinen tahmaiho ällöttää ja vahva porotus saa pään särkemään. Ennen kaikkea ei vain ole energiaa liikkua. Nykyinen ihanteeni on 25 ja 30 välillä, pienellä tuulenvireellä kiitos :)
Huvittuneena huomioin jopa kehtaavani valittaa joinain päivinä liian kuumasta säästä huhtikuisella Kreikan reissulla. Entinen aurinkotyttö on todellakin muutoksen kourissa.
En myöskään enää piittaa pakkomielteisesti rusketuksesta. Okei, olen mielelläni ihan päivettynyt, ja pidän omaa päivettynyttä ihoani terveemmän ja kauniimman näköisenä kuin talvikalpeaa, mutta en hakeudu aurinkoon varta vasten saamaan väriä pintaan. Mikä ennen oli jopa tavoite, on nyt vain "kaupan päällisenä" tuleva mukava auringon oheisilmiö.
SK15 kasvoilla on kohonnut viime vuosina 20:een ja viime kuussa käytin Kreikassa SK30- ja SK50-voiteita.
Ironisesti - rusketun ihan yhtä lailla sillä viidenkympin voiteellakin. Kaikki se nuoruusvuosien kunnon suojakertoimen välttely rusketusperustein oli ihan turhaa. Toki rusketuksen muodostuminen on jonkin verran hitaampaa korkeilla suojakertoimilla, mutta neljän viikon auringossa oleilun jälkeen lopputuloksena on kyllä ihan yhtä päivettynyt iho kuin sillä viidellätoistakin. Nyt vain vähemmällä UVA-damagella.
Ikääntyminen ja auringon ikääntymistä vauhdittavien seikkojen parempi tiedostaminen ovat varmasti osaltaan myös vaikuttaneet asenteeni kultivoitumiseen.
Parikymppisenä ihon ikääntyminen oli vielä "kaukana edessä", ei sitä jaksanut miettiä tai tehdä ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Se on varmasti ihan luonnollista. Toimimme usein niiden signaalien ja ärsykkeiden mukaisesti jotka ovat edessämme juuri nyt.
Ja nyt kun ohentunut ja yhä vain herkemmin reagoiva iho jolla on niin pigmenttiläiskiä, voimistuvaa couperosaa kuin juonteitakin, on tätä hetkeä ja silmieni edessä, reagoin. Jokin suojamekanismi minussa on mennyt päälle ja haluan pitää ihosta parempaa huolta. Se on alitajuista.
Vartalolla käytän edelleen vain kymppiä. Ja myönnän - saatan mennä joskus aurinkoon ilman mitään "UV-mömmöjä", kun ei vain jaksa. Siinä missä kasvoaurinkovoiteen käyttöni on viime vuosina parantunut ja olen tullut sen kanssa entistä huolellisemmaksi, kropan aurinkorasvailu tuntuu vuosi vuodelta vastenmielisemmältä. En voi sietää tahmaista ihoa, ja auringossa sen kanssa on vain elettävä - kun kerran haluaa aurinkoon mennä. Olen kirjoitellut aiheesta aiemminkin.
Fantisoin siitä, että kosmetiikkateollisuus jonain päivänä kehittää täydellisen suun kautta otettavan aurinkosuojan - kapseli, jonka syötyään olisi suojattu koko päivän. Tällä hetkellä markkinoilla olevat "aurinkokapselit" toki tuovat jo vähän suojaa auttamalla soluja suojautumaan UV-säteilyn aiheuttamalta hapettumisstressiltä, mutta mikään aurinkovoidetta korvaava tuote ne eivät ole.
Suojakerroinmarkkinoilla trendi on koko ajan ylöspäin, ja tällä hetkellä SK30 tuntuisi olevan standardi-kerroin ja se yleisimmin tarjolla oleva lukema. SK 20 ja SK 25 ovat yleisiä nekin, mutta niitä alempia lukuja enää harvemmin löytää etenkään kasvoille.
Kuvassa näkyvä Clarinsin Sun Wrinkle Control Cream oli monivuotinen suosikkini, ja kun aloin käyttää sitä, siitä oli muistaakseni olemassa SK6 ja 8 -versiotkin. Nyt tuo 15 on alhaisin, ja odottaisin että sekin katoaa pian.
Minkä suojakertoimen voiteita te käytätte? Onko teillä käytössä eri kerroin vartalolle ja kasvoille?
Mikä on suhteenne aurinkoon? Välttelettekö sitä vai hakeudutteko sitä kohti? :)
Lisää aiheesta:
Tässä kesällä 2011 tekemässäni haastattelussa ihotautilääkäri Matti Hannuksela mm. toteaa, että "jos suojavoidetta käyttää oikein, riittää SK 8 aina Suomessa, SK 15 tropiikissakin". Asiantuntijat myös kertovat, mitä eroa on aurinkovoiteella ja suojakertoimellisella päivävoiteella.
Lähiaikoina on muuten luvassa paljon aurinkovoidearvosteluja, synteettisistä luonnollisiin :)
Tulipahan taas todettua miten hankalaa suoravärin ylläpitäminen voi olla. Miten pienestä värin tarttuminen voi olla kiinni.
Hemaisevan keltainen tyvi....
Suoravärihän vaatii vaalennetun pohjan, kuten tunnetaan. Olen vaalennellut tyveä kotona kaupan väreillä sekä kampaajalla.
Viimeisin tyven vaalennus epäonnistui täydellisesti - violetin värin kannalta.
Satuin löytämään kotoa vielä yhden pakkauksen Korresin Argan Oil Advanced Colorant -hiusväriä. Tämähän oli se vaalea väri jonka löysin syksyn 2014 Kreikan matkalla ja ihastuin siihen täysin - väri tuntui älyttömän hoitavalta ja sain sillä myös mieleiseni vaalean värin. (Tämä oli vielä sitä aikaa kun olin lämpimän vaalea.) Ostin Korresin väriä useamman pakkauksen jemmaan kun sitä ei saa Suomesta, ja talvella löysin kotoa vielä yhden.
No, minäpä käytän tämän pois ja vaalennan sillä tyven.
Tulos: suoraväri ei tartu Korres-vaalennukseen ollenkaan.
Minusta havainto on todella erikoinen. Ymmärrän, että oikein kirkkaan vaalea pohja on värikkäiden suoravärien kannalta ihanteellinen, jotta suoraväri ylipäänsä toistuu hiuksessa mahdollisimman uskollisena. Mitä kirkkaampi pohja, sitä kirkkaampi väri, totta kai.
Mutta että väri ei tartu 10-asteisella vaalennettuun hiukseen ollenkaan..? Mitä ihmettä? Miksi?
Jo aiemmin olen kyllä pannut merkille, että suoraväri tarttuu aina kaikkein huonoimmin tyveen, oli se sitten kuinka stydisti vaalennettu. Edes kampaaja ei saa liilaa väriä tarttumaan yhtä hyvin juuri vaalennettuun tyveen kuin muualle hiuksiin. Mutta on liila kuitenkin aina aiemmin tarttunut juureen jonkin verran, ja lähtenyt värjäysten ja värin kerrostumisen myötä syvenemään. Nyt tyvi hylkii väriä kokonaan.
Ja tyvi on käytännössä keltainen.
Tosi kaunista :D
Miten ihmeessä väri nimeltään "Platinum Blonde", joka aiemmin teki hiuksista neutraalin kirkkaan vaaleat, toi nyt samaan hiukseen keltaisen tyven johon suoravärikään ei tartu?
Huokaus.
Opittu läksy: tästä lähin täytyy käsitellä tyveä (ilmeisesti) vain niillä +++-luokan vaalennusaineilla, mikäli haluaa varmistaa liilan tarttumisen.
Hiusparat... eihän tällainen supervahva vaalennus tietysti niille hyvää tee. Hiukseni ovat jo luonnostaan kuivat ja hauraat, ja "perus"vaalentaminenkin (9-10-asteisilla sävyillä) on ollut kyseenalaista hiusten kunnon huomioonottaen.
Kaikki tämä koska kuitenkin rakastan violettia hiusväriäni <3
Muuten, tyviongelmaa lukuunottamatta, hiusten väri säilyi tämän kertaisella Kreikan matkalla yllättävän hyvin. Toki ne haalenivat ja "raidoittuivat" auringossa, mutta väri säilyi kuitenkin tasaisempana kuin aiemmilla matkoilla.
Tein hiuksiin pintapuolisen värikäsittelyn matkan aikana neljä kertaa mukaan ottamallani värisekoituksella. (0,2 litran Minigripin sisältö riitti neljään kertaan.)
Matkavärisekoitus:
Arctic Fox Girls Night
Color Mask Paint Purple Rain
Biozell Color Mask INK Laguna Blue
Jenkeistä ostamani Arctic Foxin Girls Night on aivan superihana pastellinen liila, mutta valitettavasti sen verran heikkopigmenttinen ettei yksinään oikein tee kummoista tulosta. Sekoitan siihen Arctic Foxin tummaa Purple Rainia saadakseni sopivan intensiteetin, mutta Purple Rain oli reissuun lähtiessäni toisella asunnollani.
(Kun en löytänyt kaupoista enää luottoväriäni Biozellin Mystic Violetia, jouduin tekemään matkahiusväriksi "hätäsekoituksen" niillä väreillä joita löytyi Tampereen kotoa.)
Tummemman liilan puutteessa tummensin Girls Nightia aavistuksen Biozellin Laguna Blue'lla, jota minulle jäi Biozell-kamppiksen jäljiltä. Se on niin järjettömän pigmenttistä että pariin desiin vaaleaa liilaa voi laittaa vain teelusikan kärjellisen tai koko seos vetää aivan siniseksi. Säädin sinertävän seoksen vielä sopivaksi Color Mask Paintin punertavalla Purple Rainilla.
Hiuksissa on Kreikan jäljiltä paikoin kuin hopeisia raitoja, mikä on ihan kivan näköistä :)
Kuvasta näkee myös hiusteni lovitilanteen, siitäkin on välillä kyselty viime kevään reilumman pätkäisyn jäljiltä. Mysteerinen lovi. Onko se palannut..?
Toistaiseksi ei kovin näkyvästi, mutta kun viimeksi tasasin latvojani kampaajalla helmikuussa, kampaaja kommentoi "hauraasta, muita pituuksia lyhemmästä osiosta".
Eli siellä se on ja pysyy, mutta hiusten pituuden ollessa lyhempi, se ei näy niin dramaattisesti.
Nyt olen taas pitkästä aikaa varannut värjäysajan kampaajalle että saan tyven kuntoon ja muutenkin tasaisemman värikäsittelyn koko hiuksiin.
Täytyy tentata kampaajaa tästä suoravärien tarttumiskemiasta. Mielelläni kuulisin selityksen sille, miten 10-asteisella värillä vaalennettu tyvi voi käyttäytyä näin. Miksi suoraväri ei tartu? Koska hius ei Korresin hoitavalla väriaineella tuhoutunut tarpeeksi...? Täytyykö hiuksen olla optimivaaleusasteen lisäksi myös optimaalisen huokoinen = kärsinyt, jotta suoraväri imaistuu siihen...? :/
Mistä päästään seuraavaan pohdiskeluun: onnistuuko hyväkuntoisten, liukkaiden ja sileiden hiusten värjäys ylipäänsä suoraväreillä? Tarttuuko väri? Kokemuksia?
